UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)
8 päivänä joulukuuta 2011 (*)
Valtiontuet – Saksan viranomaisten Deutsche Post AG:n hyväksi toteuttamat toimenpiteet – Päätös EY 88 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn aloittamisesta – Aikaisemmin tehdyn lopullisen päätöksen puuttuminen – Tutkimatta jättäminen
Asiassa T‑421/07,
Deutsche Post AG, kotipaikka Bonn (Saksa), edustajinaan asianajajat J. Sedemund ja T. Lübbig,
kantajana,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi N. Khan ja B. Martenczuk, sittemmin Martenczuk ja D. Grespan,
vastaajana,
jota tukevat
UPS Europe NV/SA, kotipaikka Bryssel (Belgia),
ja
UPS Deutschland Inc. & Co. OHG, kotipaikka Neuss (Saksa),
edustajinaan asianajajat T. Ottervanger ja E. Henny,
väliintulijoina,
jossa vaaditaan kumoamaan 12.9.2001 tehty komission päätös, joka koskee [EY] 88 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn aloittamista Saksan liittotasavallan Deutsche Post AG:n hyväksi myöntämän valtiontuen osalta (valtiontuki C 36/07 (ex NN 25/07)),
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja L. Truchot sekä tuomarit M. E. Martins Ribeiro ja H. Kanninen (esittelevä tuomari),
kirjaaja: hallintovirkamies T. Weiler,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 9.6.2011 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Saksan liittotasavalta antoi 8.6.1989 lain postitoiminnan järjestämisestä (Postverfassungsgesetz; BGBl. 1989 I, s. 1026; jäljempänä PostVerfG). PostVerfG:n 1 §:n 2 momentin mukaan Saksan postihallinto eli Deutsche Bundespost jaettiin kolmeksi erilliseksi oikeudelliseksi yksiköksi, joita ovat Deutsche Bundespost Postdienst (jäljempänä DB‑Postdienst), Deutsche Bundespost Telekom (jäljempänä DB‑Telekom) ja Deutsche Bundespost Postbank (jäljempänä DB‑Postbank). PostVerfG:n 65 §:n 2 momentin mukaan näiden yksiköiden oli säilytettävä Deutsche Bundespostin tarjoamat palvelut. Kun DB-Telekomista tuli näin ollen Deutsche Bundespostin seuraaja sen televiestintätoimintojen osalta, Deutsche Bundespostin postialan toiminnat, myös huolehtiminen yleisistä postipalveluista, siirtyivät DB-Postdienstille.
2 Saksan liittotasavalta antoi 14.9.1994 lain postitoiminnan uudelleenjärjestelystä (Postumwandlungsgesetz; BGBl. 1994 I, s. 2339, jäljempänä PostUmwG). PostUmwG:n 1 ja 2 §:n mukaan edellä mainitut kolme oikeudellista yksikköä on muutettu osakeyhtiöiksi 1.1.1995 lukien. DB‑Postdienstin toiminnat on siirretty kantajana olevalle Deutsche Post AG:lle. DB‑Telekomin toiminnat on siirretty Deutsche Telekom AG:lle ja DB‑Postbankin toiminnat Deutsche Postbank AG:lle.
3 UPS Europe NV/SA (jäljempänä UPS Europe), joka on pakettienjakeluyritys, teki 7.7.1994 Euroopan yhteisöjen komissiolle DB-Postdienstiä koskevan kantelun (jäljempänä vuoden 1994 kantelu), joka perustui EY:n perustamissopimuksen 86 artiklaan (josta on tullut EY 82 artikla) ja EY:n perustamissopimuksen 92 artiklaan (josta on tullut EY 87 artikla). Tätä kantelua seurasi yksityisten kuriiri- ja pikapalvelujen tarjoajien yhteenliittymän (Bundesverband Internationaler Express- und Kurierdienste eV, jäljempänä BIEK) vuonna 1997 tekemä kantelu.
4 UPS Europe ja BIEK moittivat DB-Postdienstiä lähinnä määräävän markkina-aseman väärinkäyttämisestä harjoittamalla kilpailulle avoimella ovelta ovelle -pakettialalla tappiollista myyntipolitiikkaa, jota se rahoitti kirjelähetysalalta (kirjeposti), jolla sillä oli lakisääteinen monopoli (jäljempänä varattu ala), saaduilla tuloilla tai EY 87 artiklan vastaisilla valtiontuilla.
5 Komissio ilmoitti 17.8.1999 päivätyllä kirjeellä, joka julkaistiin Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä 23.10.1999 (EYVL C 306, s. 25), Saksan liittotasavallalle päätöksestään aloittaa EY 88 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu muodollinen tutkintamenettely eri toimenpiteistä, joiden ansiosta kantaja oli hyötynyt julkisista varoista (jäljempänä muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskeva vuoden 1999 päätös), ja pyysi sitä toimittamaan tiettyjä asiakirjoja ja tietoja.
6 Komissio teki 20.3.2001 EY 82 artiklan soveltamista (Asia COMP/35.141 – Deutsche Post AG) koskevan päätöksen 2001/354/EY (EYVL L 125, s. 27). Se totesi, että kantaja oli käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa postimyynnin alalla asettamalla vuosina 1974–2000 asiakkaisiin sovellettavan uskollisuusalennuksen myöntämisen edellytykseksi sen, että asiakkaat sitoutuivat lähettämään sen kautta kaikki lähetyksensä tai suurimman osan niistä, ja harjoittamalla vuosina 1990–1995 tappiollista myyntipolitiikkaa.
7 Komissio teki 19.6.2002 Saksan liittotasavallan toimenpiteistä kantajan hyväksi päätöksen 2002/753/EY (EYVL L 247, s. 27; jäljempänä vuoden 2002 päätös).
8 Vuoden 2002 päätöksessä asiaa arvioitiin neljässä osassa.
9 Ensimmäisessä osassa komissio muistutti aluksi, että muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevassa vuoden 1999 päätöksessä se oletti, että DB-Postdienstin ja myöhemmin kantajan yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tuottamisesta saamat valtion korvaukset ylittivät palvelujen tuottamisesta syntyvät nettomääräiset lisäkustannukset, ja ilmoitti tutkivansa viittä oletettua tukitoimenpidettä. Tukitoimenpiteitä olivat ensinnäkin valtiontakaukset, joiden perusteella Saksan liittotasavalta otti vastuun veloista, jotka Deutsche Bundespost otti ennen jakautumistaan kolmeksi osakeyhtiöksi (jäljempänä julkiset takaukset), toiseksi valtion DB-Postdienstin ja kantajan työntekijöiden eläkkeisiin myöntämä rahoitus ja kolmanneksi kantajan hyväksi mahdollisesti myönnettävä valtion rahoitustuki (vuoden 2002 päätöksen 2, 4, 5 ja 7 perustelukappale).
10 Tämän jälkeen komissio esitti Saksan liittotasavallan huomautukset muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevassa vuoden 1999 päätöksessä tarkoitetuista viidestä oletetusta tukitoimenpiteestä, (vuoden 2002 päätöksen 12–20 perustelukappale). Komissio ilmoitti Saksan liittotasavallan myöntäneen valtion rahoitustuesta, että DB-Postdienstille ja kantajalle oli tehty kaksi julkista varainsiirtoa, jotka koostuivat yhtäältä DB-Telekomin PostVerfG:n 37 §:n 2 momentin perusteella vuosina 1990–1994 tehtyjen varainsiirtojen myöntämisestä ja toisaalta siitä, että DB-Telekom luopui 1.1.1995 PostUmwG:n 7 artiklan perusteella kantajaan kohdistuvista saatavistaan (jäljempänä DB-Telekomin tekemät varainsiirrot). Komissio totesi, että Saksan hallitus ei kieltänyt, että nämä varansiirrot olivat valtion tekemiä, mutta väitti kuitenkin, että ne olivat kantajalle välttämättömiä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tuottamiseksi (vuoden 2002 päätöksen 12–20 perustelukappale).
11 Komissio totesi vielä, että ”UPS [Europe]:n ja BIEK:n kantelujen mukaisesti [vuoden 2002 päätöksessä] [käsiteltiin] kilpailun alaisilla markkinoilla tarjottavien ovelta ovelle ‑pakettipalvelujen kustannusvastaavuutta”, sillä komission tutkimuksissa keskityttiin kantajan kustannusvastaavuuteen kahden kilpailun alaisen ovelta ovelle -pakettipalvelun osalta: yritysasiakkaiden välisen pakettiliikenteen sekä postimyyntiliikkeiden toimeksiantamien ovelta ovelle -pakettipalvelujen osalta (vuoden 2002 päätöksen 21 perustelukappale).
12 Toisessa osassa komissio totesi, että Saksan liittotasavalta oli ilmoittanut sille, että kantaja oli tuottanut voittoa varatulla alalla ja tappiota kilpailulle avoimilla aloilla vuosina 1990–1998 ja oli kaikki alat huomioituna tuottanut kokonaistappiota. Komissio päätteli tästä, ettei mahdollista tappiota pakettialalla voitaisi kattaa varatulla alalla saaduilla voitoilla eikä kilpailulle avoimilta aloilta saaduilla tuloilla (vuoden 2002 päätöksen 66–69 perustelukappale ja alaviite 107).
13 Kolmannessa osassa komissio totesi, että kantajan pakettialalla vuosina 1990–1998 tuottamat tappiot olisi välttämättä pitänyt kattaa julkisin varoin, ja päätti tutkia, liittyivätkö tappiot kantajan tuottamiin yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviin palveluihin, mutta huomautti kuitenkin, että kantaja saisi EY 87 artiklan 1 kohdan mukaista etua, mikäli näin ei olisi (vuoden 2002 päätöksen 72 perustelukappale).
14 Tässä yhteydessä komissio totesi, että 1.2.1994 lukien kantajalla oli pakollisista postipalveluista annetun asetuksen (Postdienst-Pflichtleistungsverordnung, jäljempänä PPfLV; BGBl. 1994 I, s. 86) 2 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan mahdollisuus muttei velvollisuutta myöntää pakettialalla asiakkaille alennuksia, joiden jälkeen hinnat alittivat PPfLV:n 1 §:n 1 momentin mukaisen yhtenäistariffin. Komissio totesi, että annettujen alennusten valossa vuosien 1994–1999 tulot eivät riittäneet kattamaan toimintakustannuksia, mikä oli aiheuttanut 1 118,7 miljoonan Saksan markan (DEM) tappiot, joilla ei ollut syy-yhteyttä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tuottamiseen (vuoden 2002 päätöksen 75–79, 82, 86 ja 88 perustelukappale).
15 Tämän jälkeen komissio totesi ensinnäkin, että eläkkeiden julkiseen rahoittamiseen käytetyt varat olivat Saksan liittotasavallan valvonnassa, toiseksi julkisista takauksista, että Saksan liittotasavalta valvoi suoraan kantajan velkasitoumuksia, ja kolmanneksi Saksan liittotasavallan kantajan hyväksi myöntämästä rahoitustuesta, että DB-Telekomin tekemät varainsiirrot olivat tämän jäsenvaltion tekemiä (vuoden 2002 päätöksen 92–94 perustelukappale).
16 Komissio huomautti, että ilman DB-Telekomin tekemiä varainsiirtoja Saksan liittotasavalta olisi joutunut turvautumaan budjettivaroihin DB-Postdienstiä ja kantajaa tukeakseen (vuoden 2002 päätöksen 95 perustelukappale).
17 Tämän jälkeen komissio totesi kilpailun vääristyneen ja jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistuneen vaikutuksia. Se totesi myös, etteivät saadut tuet sovellu yhteismarkkinoille, sillä ne eivät olleet EY 87 artiklan 2 ja 3 kohdan nojalla perusteltuja ja pakettialan 1 118,7 miljoonan DEM:n nettomääräisten lisäkustannusten ei voitu katsoa johtuneen kantajan EY 86 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja koskevasta velvoitteesta (vuoden 2002 päätöksen 96–100 perustelukappale).
18 Neljännessä osassa komissio totesi, että siltä osin kuin Saksan liittotasavallan tappiollisesta myyntipolitiikasta aiheutuneista lisäkustannuksista myöntämä korvaus oli pienentänyt ovelta ovelle -pakettipalvelujen tarjoamiseen tavanomaisesti liittyviä kustannuksia, kyseessä oli yhteensä 572 miljoonan euron suuruinen EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu etu ja yhteismarkkinoille soveltumaton tuki (vuoden 2002 päätöksen 107 perustelukappale).
19 Vuoden 2002 päätöksen päätösosassa todetaan seuraavaa:
”1 artikla
Saksan [liittotasavallan] [kantajan] hyväksi myöntämä 572 miljoonan euron (1 118,7 miljoonan Saksan markan) suuruinen tuki ei sovellu yhteismarkkinoille.
2 artikla
1. Saksan [liittotasavallan] on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet 1 artiklassa tarkoitetun sääntöjenvastaisesti maksetun tuen lopettamiseksi ja perimiseksi takaisin [kantajalta].
– –”
20 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi vuoden 2002 päätöksen asiassa T‑266/02, Deutsche Post vastaan komissio, 1.7.2008 antamallaan tuomiolla (Kok., s. II‑1233). Yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi komission tästä tuomiosta esittämän valituksen asiassa C‑399/08 P, komissio vastaan Deutsche Post (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa), 2.9.2010 antamallaan tuomiolla.
21 UPS Europe teki 22.4.2004 komissiolle EY 82 artiklan perusteella kantelun, jossa se väitti erityisesti, että kantajan hinnoittelu varatulla alalla merkitsi määräävän aseman väärinkäyttöä. Komissio aloitti tutkinnan, jonka aikana sille on toimitettu tiettyjä Saksan viranomaisten hintapäätöksiin liittyviä asiakirjoja.
22 UPS Europe teki 11.5.2004 komissiolle uuden kantelun, jossa se väitti, ettei komissio ollut tarkastellut vuoden 2002 päätöksessä kaikkia vuoden 1994 kantelussa mainittuja julkisia toimenpiteitä ja että kantajan saamat edut ylittivät huomattavasti summan, jonka komissio oli määrännyt perittäväksi takaisin. TNT Post AG & Co. KG puolestaan teki 16.7.2004 kantelun, jossa se väitti, että kantajan tytäryhtiöltään DB-Postbankilta laskuttamien palvelujen hinnat olivat suhteettoman alhaiset ja että nämä palvelut rahoitettiin varatulta alalta saaduilla tuloilla. Kyseisten kantelujen johdosta komissio lähetti tietopyyntöjä Saksan liittotasavallalle, joka vastasi pyyntöihin.
23 Komissio ilmoitti UPS Europelle 4.4.2006 päivätyllä kirjeellään, että yhteisöllä ei ollut asiassa riittävää etua, jonka perusteella EY 82 artiklan nojalla tehdyn kantelun osalta olisi aiheellista ryhtyä jatkotoimenpiteisiin.
24 UPS Europe esitti 26.4.2007 komissiolle muodollisen pyynnön toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen 11.4.2004 tekemän kantelun johdosta.
25 Saksan liittotasavalta antoi 13.7.2007 päivätyllä kirjeellään suostumuksensa siihen, että tietoja, joita oli toimitettu UPS Europen 22.4.2004 komissiolle tekemän kantelun johdosta käynnistetyn tutkinnan yhteydessä, käytettäisiin valtiontukimenettelyssä.
26 UPS Europe ja UPS Deutschland Inc. & Co. OHG (jäljempänä yhdessä UPS) nostivat EY 232 artiklan nojalla 3.9.2007 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kanteen, jossa ne vaativat sitä toteamaan komission laiminlyönnin, kun tämä oli jättänyt lausumatta 11.5.2004 tehdystä kantelusta (asia T‑329/07, UPS Europe ja UPS Deutschland v. komissio).
27 Komissio ilmoitti Saksan liittotasavallalle 12.9.2007 päivätyllä kirjeellään, että se oli päättänyt aloittaa EY 88 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn Saksan viranomaisten Deutsche Post AG:n hyväksi myöntämän valtiontuen osalta (valtiontuki C 36/07 (ex NN 25/07); jäljempänä riidanalainen päätös). Valituksenalainen päätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 19.10.2007 (EUVL C 245, s. 21) todistusvoimaisella kielellä (saksaksi) ja tiivistelmänä muilla virallisilla kielillä.
28 UPS luopui ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 8.11.2007 toimitetulla kirjeellä edellä 26 kohdassa mainitusta kanteestaan asiassa T‑329/07. Asia poistettiin tuomioistuimen rekisteristä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T‑329/07, UPS Europe ja UPS Deutschland vastaan komissio (ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa), 11.12.2007 antamalla määräyksellä.
29 Valituksenalainen päätös käsittää useita kohtia.
30 Valituksenalaisen päätöksen 1 kohdassa komissio palautti mieleen vuoden 1994 kantelun jälkeen kantajaa kohtaan EY 82 ja EY 87 artiklan nojalla toteutetusta menettelystä. Se ilmoitti, että kantajalle ja sen edeltäjälle myönnettyjen julkisten varojen aiheuttamista kilpailun kokonaisvääristymistä oli välttämätöntä toteuttaa kattava tutkimus, ja totesi, että muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevalla vuoden 1999 päätöksellä aloitettua muodollista tutkintamenettelyä täydennettäisiin viimeisimpien tietojen huomioon ottamiseksi ja lopullisen kannan vahvistamiseksi varojen yhteensopivuudesta EY:n perustamissopimuksen kanssa (riidanalaisen päätöksen 1–15 perustelukappale).
31 Komissio korosti, että ”lisätutkimukset”, joihin se oli ryhtymässä, ”eivät millään tavalla [korvaisi] vuoden 2002 päätöstä”, jossa todettiin, että ”572 miljoonan euron suuruinen valtiontuki oli käytetty kaupallisten toimien ristiintukemiseen, mutta ei otettu kantaa yleiseen kysymykseen siitä, oliko [kantajalle ja sen edeltäjälle] myönnetty julkisista varoista liikaa korvauksia [yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen suorittamisesta]”. Komissio ilmoitti pyrkivänsä tutkimuksessaan määrittelemään, oliko 572 miljoonan euron ylittäviä liikakorvauksia maksettu, ja tutkivansa siinä kaikki julkiset toimenpiteet, jotka oli toteutettu mainittujen yritysten hyväksi alkaen DB-Postdienstin perustamisesta 1.7.1989 kantajan yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tuottamisen oletettuun päättymispäivämäärään 31.12.2007 saakka (riidanalaisen päätöksen 15 perustelukappale).
32 Valituksenalaisen päätöksen 3 kohdassa, jonka otsikko on ”Kuvaus DB-Postdienstin ja [kantajan] hyväksi toteutetuista julkisista toimenpiteistä”, komissio yhtäältä totesi, että DB‑Postdienst ja kantaja olivat hyötyneet DB-Telekomin tekemistä varainsiirroista ja julkisista takauksista (riidanalaisen päätöksen 25–32, 38 ja 39 perustelukappale).
33 Toisaalta komissio tarkasteli eläkkeiden julkista rahoittamista. Komissio totesi, että sen hallussa ei ollut kautta 1989–1994 koskevia tietoja, joiden mukaan DB‑Postdienst olisi osallistunut työntekijöidensä eläkkeiden rahoittamiseen, joten rahoittamisen oletettiin olleen yksinomaan Saksan valtion vastuulla. Valittaja oli maksanut kaudelta 1995–1999 summan postin virkamiesten eläkerahastoon, joka perustettiin 1.1.1995 entisen Deutsche Bundespostin työntekijöistä 14.9.1994 annetun lain (Gesetz zum Personalrecht der Beschäftigen der Früheren Deutschen Bundespost, Postpersonalrechtsgesetz; BGBl. 1994 I, s. 2325) 16 §:n 1 momentin nojalla. Saksan valtio oli kuitenkin kattanut mainitun rahaston vajeen. Kantajan rahastoon maksamia summia pienennettiin vuonna 2000 33 prosenttiin työtehtävissä toimivien virkamiesten nettopalkasta, eikä komissiolla ole tarkkoja tietoja tätä myöhemmistä vuosista (riidanalaisen päätöksen 40–48 perustelukappale).
34 Valituksenalaisen päätöksen 6 kohdassa, jonka otsikkona on ”Valtiontukea koskeva arviointi”, komissio totesi ensin, että kaikki DB-Postdienstille ja kantajalle myönnetty valikoiva etu vääristi kilpailua ja vaikutti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Toiseksi komissio huomautti, että DB-Telekomin tekemät varainsiirrot ja julkiset takaukset olivat EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja valtiontukia (riidanalaisen päätöksen 72–75 perustelukappale). Kolmanneksi komissio totesi, että eläkkeiden julkinen rahoittaminen oli julkisten varojen siirtämistä. Se totesi, että kaudella 1989–1995 ”DB-Postdienst ei [ollut] selvästikään osallistunut [virkamiestensä] eläkkeiden rahoittamiseen” ja että kauden 1995–1999 osalta se ”[pohti], [oliko] [kantajalle] ollut taloudellista etua olosuhteista, joiden vallitessa varhaiseläkkeet [oli] myönnetty”. Komissio totesi haluavansa tarkastella erityisesti sitä, missä määrin eläkkeiden julkisesta rahoittamisesta ”[oli] enemmän hyötyä [kantajalle] kuin muille toimijoille” todettuaan Saksan liittotasavallan väittäneen, että kantajalla oli vuodesta 1995 lähtien ”ollut korkeammat eläkekulut kuin kilpailijoillaan” (riidanalaisen päätöksen 76–78 perustelukappale).
35 Valituksenalaisen päätöksen 7 kohdassa, jonka otsikkona on ”Valtiontukien ja yhteismarkkinoiden yhteensopivuutta koskeva arviointi”, komissio totesi tutkivansa sitä, missä määrin kantajalle ja sen edeltäjälle myönnetyt korvaukset olivat tarpeellisia niiden vastuulla vuoden 1989 ja 31.12.2007 välisenä aikana olleiden yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen turvaamiseksi (riidanalaisen päätöksen 80 ja 81 perustelukappale). Komissio esitti laskentamenetelmän, jota se aikoi tässä yhteydessä käyttää, sekä tulot, jotka se aikoi ottaa huomioon (riidanalaisen päätöksen 84–104 perustelukappale).
36 Valituksenalaisen päätöksen 8 kohdassa, jonka otsikkona on ”Päätös”, komissio pyysi Saksan liittotasavaltaa ”ilmaisemaan kantansa kuukauden kuluessa [riidanalaisen päätöksen] vastaanottamisesta” ja ”toimittamaan kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen edellä mainittujen toimenpiteiden oikeudellisessa arvioinnissa valtiontukia koskevien säännösten valossa”.
Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset
37 Valittaja nosti nyt käsiteltävänä olevan kanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 22.11.2007 jätetyllä kannekirjelmällä.
38 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 29.2.2008 toimittamallaan kirjeellä UPS pyysi saada osallistua asiaan väliintulijana tukeakseen komission vaatimuksia.
39 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi UPS:n väliintulohakemuksen 9.7.2008 antamallaan määräyksellä.
40 Koska unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin, esittelevä tuomari määrättiin kahdeksanteen jaostoon, jonka käsiteltäväksi esillä oleva asia tämän jälkeen siirrettiin.
41 Unionin yleinen tuomioistuin (kahdeksas jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn ja esittää asianosaisille kysymyksiä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena. Asianosaiset vastasivat määräajassa.
42 Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 9.7.2011 pidetyssä istunnossa.
43 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
44 Komissio, jota UPS tukee, vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– jättää kanteen tutkimatta tai toissijaisesti hylkää kanteen perusteettomana
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
45 Vaikka komissio, jota UPS tukee, ei esitäkään työjärjestyksen 114 artiklassa tarkoitettua varsinaista oikeudenkäyntiväitettä, se katsoo, ettei kannetta voida ottaa tutkittavaksi.
46 Komissio esittää kantansa tueksi kaksi pääasiallista perustetta. Ensinnäkin se väittää vastineessaan, että muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta tehty päätös on kannekelpoinen toimi ainoastaan, jos siinä on selvitetty, onko tukea pidettävä uutena vai voimassa olevana tukena. Päätös ei sitä vastoin ole kannekelpoinen toimi, jos se koskee tuen määrittelyä valtiontueksi. Valittaja ja Saksan liittotasavalta eivät kumpikaan kuitenkaan väittäneet ajoissa, että riidanalaisessa päätöksessä tarkastellut toimenpiteet olisivat voimassa olevia tukia.
47 Toiseksi komissio väitti unionin yleisen tuomioistuimen kysymykseen antamassaan kirjallisessa vastauksessa ja istunnossa, että riidanalaisesta päätöksestä kantajaan mahdollisesti kohdistuvat kielteiset vaikutukset olivat jo aiheutuneet muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevasta vuoden 1999 päätöksestä. Komission mukaan tämän päätös koski kaikkia toimenpiteitä, jotka on riidanalaisessa päätöksessä väliaikaisesti luokiteltu valtiontuiksi. Mikäli riidanalainen päätös kumottaisiin, nämä toimenpiteet olisivat yhä vuonna 1999 aloitetun muodollisen tutkintamenettelyn kohteena. Näin ollen kantajalla ei ole asiassa oikeussuojan tarvetta.
48 Kantaja väittää, että kanne voidaan ottaa tutkittavaksi. Tässä yhteydessä kantaja väittää, että riidanalaisessa päätöksessä tarkoitettuja toimenpiteitä on pidettävä voimassa olevina tukina, sillä niitä oli jo käsitelty menettelyssä, joka oli kaikilta osin päätetty vuoden 2002 päätöksellä. Koska toimenpiteet luokitellaan riidanalaisessa päätöksessä uusiksi tuiksi, kanne voidaan ottaa tutkittavaksi. Toissijaisesti kantaja väittää, että menettelyn aloittamisesta tehty päätös on kannekelpoinen heti, kun toimenpiteen määrittely valtiontueksi riitautetaan.
49 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 230 artiklassa tarkoitettuja kumoamiskanteen kohteeksi kelpaavia toimia tai päätöksiä ovat vain sellaiset toimenpiteet, joilla on sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin muuttaen tämän oikeusasemaa selvästi. Erityisesti silloin kun on kyse toimista tai päätöksistä, jotka tehdään monivaiheisessa menettelyssä, erityisesti sisäisen menettelyn päätteeksi, kannekelpoisia toimia ovat pääsääntöisesti ainoastaan sellaiset toimenpiteet, joissa lopullisesti vahvistetaan toimielimen kanta kyseisen menettelyn päätteeksi; sen sijaan menettelyn kuluessa tehdyt toimenpiteet, joilla valmistellaan lopullista päätöstä, eivät ole kannekelpoisia (asia 60/81, IBM v. komissio, tuomio 11.11.1981, Kok., s. 2639, Kok. Ep. VI, s. 231, 9 ja 10 kohta; asia T-64/89, Automec v. komissio, tuomio 10.7.1990, Kok., s. II-367, 42 kohta ja asia T-332/06, Alcoa Trasformazioni v. komissio, tuomio 25.3.2009, 34 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
50 Kun tarkastellaan valtiontukia koskevan muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevaa päätöstä, oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että kun komissio määrittelee toimenpiteen, jonka täytäntöönpano on jo aloitettu, uudeksi tueksi, tällä päätöksellä on itsenäisiä oikeusvaikutuksia erityisesti kyseisen toimenpiteen keskeyttämisen osalta (asia C‑400/99, Italia v. komissio, tuomio 9.10.2001, Kok., s. I‑7303, 62 kohta; yhdistetyt asiat T‑346/99, T-347/99 ja T‑348/99, Diputación Foral de Álava ym. v. komissio, tuomio 23.10.2002, Kok., s. II‑4259, 33 kohta, ja edellä 49 kohdassa mainittu asia Alcoa Trasformazioni v. komissio, tuomion 34 kohta). Tätä päätelmää ei ole sovellettava vain sellaiseen tapaukseen, jossa asianomaisen jäsenvaltion viranomaiset pitävät toimenpidettä, jonka täytäntöönpano on jo aloitettu, voimassa olevana tukena, vaan myös sellaiseen tapaukseen, jossa viranomaiset arvioivat, että muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä tarkoitettuun toimenpiteeseen ei sovelleta EY 87 artiklan 1 kohtaa (ks. edellä 49 kohdassa mainittu asia Alcoa Trasformazioni v. komissio, tuomion 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
51 Päätös aloittaa muodollinen tutkintamenettely sellaisen toimenpiteen osalta, jonka täytäntöönpano on jo aloitettu ja jonka komissio on määritellyt uudeksi tueksi, muuttaa välttämättä tarkasteltavana olevan toimenpiteen oikeudellista ulottuvuutta sekä siitä hyötyvien yritysten oikeudellista asemaa erityisesti toimenpiteen täytäntöönpanon jatkamisen osalta. Tällaisen päätöksen tekemiseen saakka jäsenvaltio, tuensaajayritykset ja muut taloudelliset toimijat voivat uskoa, että toimenpide toteutetaan sääntöjenmukaisesti joko yleisenä toimenpiteenä, joka ei kuulu EY 87 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, tai voimassa olevana tukena. Sitä vastoin tällaisen päätöksen tekemisen jälkeen tämän toimenpiteen laillisuudesta on ainakin vahvoja epäilyksiä, ja tällöin jäsenvaltion on keskeytettävä tuen maksaminen – tosin välitoimista päättävää tuomaria voidaan silti pyytää määräämään välitoimista – koska muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisen vuoksi ei ole mahdollista tehdä heti päätöstä, jossa tuki todettaisiin yhteismarkkinoille soveltuvaksi ja jonka perusteella kyseisen toimenpiteen täytäntöönpanoa voitaisiin sääntöjenmukaisesti jatkaa. Tällaiseen päätökseen voitaisiin myös vedota kansallisessa tuomioistuimessa, jonka on määrättävä kaikki EY 88 artiklan 3 kohdan viimeisen virkkeen rikkomisesta johtuvat seuraamukset. Lopuksi on todettava, että tällainen päätös voi joka tapauksessa johtaa siihen, etteivät tuensaajayritykset ota vastaan uusia tukimaksuja tai uusia etuuksia tai että ne hankkivat tarvittavat summat varautuen siihen, että ne mahdollisesti joutuvat palauttamaan ne myöhemmin. Tällöin myös muut liikeyhteisössä toimivat yritykset ottavat suhteissaan tuensaajien kanssa huomioon tuensaajien epävarman oikeudellisen ja taloudellisen tilanteen (edellä 50 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Diputación Foral de Álava v. komissio, tuomion 34 kohta, ja edellä 49 kohdassa mainittu asia Alcoa Trasformazioni v. komissio, tuomion 36 kohta).
52 Valituksenalaisesta päätöksestä ilmenee, että se tehtiin muodollisen tutkintamenettelyn aloittamiseksi kolmen toimenpiteen eli DB-Telekomin tekemien varainsiirtojen, julkisten takauksien ja eläkkeiden julkisen rahoittamisen osalta (jäljempänä riidanalaiset toimet).
53 Kuten edellä 34 kohdassa todettiin, komissio määritteli riidanalaisessa päätöksessä DB-Telekomin tekemät varainsiirrot ja julkiset takaukset uusiksi tuiksi (riidanalaisen päätöksen 72–75 perustelukappale). Eläkkeiden julkisen rahoittamisen osalta komissio ilmaisi epäilyksensä siitä, missä määrin rahoituksesta oli ollut taloudellista hyötyä kantajalle (riidanalaisen päätöksen 76–78 perustelukappale).
54 Edellä 49–50 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan on tutkittava, onko riidanalaisella päätöksellä itsenäisiä oikeusvaikutuksia, joiden vuoksi siitä voidaan nostaa kanne.
55 Tätä varten on muistettava, että riidanalaista päätöstä edelsi muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskeva vuoden 1999 päätös. Näin ollen on tutkittava, oliko muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskeva vuoden 1999 päätös jo aiheuttanut riidanalaisen päätöksen väitetysti aiheuttamat oikeusvaikutukset, kuten komissio väittää kanteen tutkimatta jättämistä koskevissa perusteissaan (ks. edellä 47 kohta).
56 Asianosaiset ovat yksimielisiä siitä, että jo muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevalla vuoden 1999 päätöksellä aloitettu muodollinen tutkintamenettely koski riidanalaisia toimia, joita tutkitaan myös vuoden 2002 päätöksessä.
57 Tästä on todettava, että komissio huomautti muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan vuoden 1999 päätöksen 37 perustelukappaleessa, että UPS Europen ja BIEK:n mukaan kantajan velat oli PostVerfG:n 40 §:n mukaisesti katettu 2.1.1995 alkaen rajoitetulla valtion takauksella mainittuna päivänä olemassa olleiden velkojen osalta. Muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan vuoden 1999 päätöksen 62 perustelukappaleessa komissio totesi, että toimenpidettä koskevan alustavan tutkinnan perusteella ei voitu päätellä, että valtiontakaus ei ollut valtiontukea.
58 Lopuksi komissio totesi muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan vuoden 1999 päätöksen 40 perustelukappaleessa, että BIEK:n mukaan Saksan liittotasavalta oli ottanut vastuulleen postin virkamiesten eläkerahaston vajeen kattamisen ja myöntänyt siten valtiontukea kantajan hyväksi. Komissio totesi mainitun päätöksen 65 perustelukappaleessa, että rahastosta oli tuettu kantajan ja sen edeltäjän entisten työntekijöiden eläkekuluja, ja korosti Saksan liittotasavallan kattaneen rahaston huomattavan suuren vajeen. Komissio huomautti myös, että toimenpidettä koskevan alustavan tutkinnan perusteella ei voitu päätellä, ettei valtiontakaus ollut valtiontukea.
59 Muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan vuoden 1999 päätöksen 63 perustelukappaleessa komissio totesi vielä, että valtion kiinteistöjen tai muiden omaisuusarvojen siirtoa kantajalle olisi lähtökohtaisesti pidettävä valtiontukena ja se oli siten perusteltava. Komissio kehotti päätöksen 80 perustelukappaleessa Saksan viranomaisia toimittamaan yksityiskohtaisia tietoja kantajan toiminnalle myönnetystä valtion rahoitustuesta ja muiden toimenpiteiden ohella sitä hyödyttävistä mahdollisista tuista, jotka ovat valtiontukia koskevissa EY:n perustamissopimuksen määräyksissä tarkoitetulla tavalla merkittäviä.
60 Vastauksessaan komission pyyntöön Saksan viranomaiset ilmoittivat sille yksityiskohtaiset tiedot DB-Telekomin tekemistä varainsiirroista (ks. vuoden 2002 päätöksen 16–20 perustelukappale). Komissio ilmoitti unionin yleisen tuomioistuimen kysymykseen antamassaan vastauksessa, että nämä tiedot toimitettiin komissiolle 16.9.1999. Saksan liittotasavalta toimitti komissiolle myös huomautuksensa siitä, olivatko varainsiirrot valtiontukea.
61 Koska riidanalainen päätös koskee näin ollen samoja toimenpiteitä kuin muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskeva vuoden 1999 päätös ja koska komissio oli jo mainitun päätöksen ja sillä aloitetun käsittelyn yhteydessä todennut, että riidanalaisiin toimiin voitiin soveltaa EY 87 artiklan 1 kohdan kieltoa, ja koska muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskeva vuoden 1999 päätös oli jo aiheuttanut muodolliseen tutkintamenettelyyn liittyviä itsenäisiä oikeusvaikutuksia, riidanalaisella päätöksellä ei ole voinut olla tällaisia vaikutuksia eikä siitä näin ollen voida nostaa kumoamiskannetta. Muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan vuoden 1999 päätöksen tekemisestä lähtien riidanalaisten toimien laillisuudesta on nimittäin ollut ainakin vahvoja epäilyksiä, koska muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisen vuoksi ei ollut mahdollista tehdä heti sellaista päätöstä tuen soveltuvuudesta yhteismarkkinoille, jonka perusteella kyseisten toimenpiteiden täytäntöönpanoa ja niistä hyötymistä olisi voitu sääntöjenmukaisesti jatkaa.
62 Kantaja väittää kuitenkin, että muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevalla vuoden 1999 päätöksellä aloitettu riidanalaisia toimia koskeva muodollinen tutkintamenettely oli päätetty kaikilta osin vuoden 2002 päätöksellä. Komissio puolestaan väittää, että vuoden 2002 päätös päätti tutkintamenettelyn vain osittain.
63 On siis tutkittava, oliko tutkintamenettely päätetty riidanalaisten toimien osalta ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä.
64 [EY 88] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (EYVL L 83, s. 1) 7 artiklan 1 kohdan, jota voidaan saman asetuksen 13 artiklan 1 kohdan nojalla soveltaa sääntöjenvastaisia tukia koskevaan menettelyyn, mukaan muodollinen tutkintamenettely päätetään päätöksellä saman artiklan 2–5 kohdan mukaisesti (paitsi asianomaisen jäsenvaltion peruuttaessa ilmoituksensa).
65 Asetuksen N:o 659/1999 7 artiklan 2–5 kohdasta ilmenee, että muodollisen tutkintamenettelyn päättävällä päätöksellä voi olla neljä erilaista sisältöä, nimittäin että ilmoitettu toimenpide ei ole tukea (2 kohta), että se on yhteismarkkinoille soveltuvaa tukea (myönteinen päätös, 3 kohta), että toimenpide on tukea, joka soveltuu yhteismarkkinoille, jos tietyt ehdot ja velvoitteet täyttyvät (ehdollinen päätös, 4 kohta), tai että toimenpide on yhteismarkkinoille soveltumatonta tukea (kielteinen päätös, 5 kohta).
66 Näistä säännöksistä seuraa, että muodollinen tutkintamenettely on päätettävä päätöksellä, jolla tutkinnan kohteena oleva toimenpide määritellään nimenomaisesti jonkin asetuksen N:o 659/1999 7 artiklan 2–5 kohdan säännöksen mukaisesti.
67 Vuoden 2002 päätöksestä, etenkin sen edellä 8–15 kohdassa mainituista perustelukappaleista, ilmenee kuitenkin, ettei komissio nimenomaisesti määritellyt riidanalaisia toimia näiden säännösten perusteella kyseisen päätöksen päätösosassa mainitun 572 miljoonan euron ylittävältä osalta. Komissio tyytyi toteamaan yhtäältä, että näissä toimenpiteissä oli kyse julkisten varojen siirrosta kantajan hyväksi, ja toisaalta, että näillä varoilla on väistämättä katettu kantajan pakettialalla harjoittamasta tappiollisesta myyntipolitiikasta aiheutuneet 1 118,7 miljoonan DEM:n eli 572 miljoonan euron tappiot, sillä kantaja ei pystynyt kattamaan kyseisiä tappioita omalla pääomallaan.
68 Komissio myönsi istunnossa, että vuoden 2002 päätöksessä ei selitetty, että kyseessä oli riidanalaisia toimia koskeva osittainen lopullinen päätös ja että muodollinen tutkintamenettely oli edelleen osittain käynnissä. Komission mukaan kyseistä päätöstä on kuitenkin tulkittava kokonaisuutena ja sen päätösosaa luettava sen perustelukappaleiden valossa.
69 Tässä yhteydessä on todettava, että kuten edellä 11 kohdassa todetaan, komissio korosti vuoden 2002 päätöksen 21 perustelukappaleessa, että kyseisessä päätöksessä käsiteltiin kilpailun alaisilla markkinoilla tarjottavien ovelta ovelle -pakettipalvelujen kustannusvastaavuutta.
70 Mainitussa perustelukappaleessa komissio tarkensi, että sen vuoden 2002 päätöksessä suorittama arviointi riidanalaisten toimien soveltuvuudesta yhteismarkkinoille koski ainoastaan pakettialaa. Vuoden 2002 päätöksen II F kohdassa, jonka otsikkona on ”Ovelta ovelle -pakettipalveluille kohdennettavien infrastruktuurikustannusten suuruus”, komissio tarkasteli siis ainoastaan mahdollisia lisäkustannuksia, joita aiheutui yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tuottamisesta tällä alalla. Vuoden 2002 päätöksen II G kohdassa, jonka otsikkona on ”[Kantajan] julkisen palvelutehtävän laajuus pakettialalla”, se ei tarkastellut muita kantajan tuottamia yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja. Vuoden 2002 päätöksen II H kohdassa, jonka otsikkona on ”[Kantajalle] siirtyneet entisen valtionyhtiön erityisrasitteet”, komissio tarkasteli ainoastaan niiden kustannusten, joihin Saksan liittotasavalta ja kantaja olivat vedonneet, vaikutusta pakettialaan. Vuoden 2002 päätöksen III kohta, jonka otsikkona on ”Muiden asianomaisten huomautukset”, koskee lähinnä muiden asianosaisten esittämiä huomautuksia taloudellisesta tilanteesta, liiketoiminnasta sekä DB-Postdienstin ja kantajan pakettialalla tuottamiin yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviin palveluihin liittyvistä kustannuksista ja lisäkustannuksista.
71 Vuoden 2002 päätöksessä komissio tarkasteli myös sitä, olivatko kantaja ja DB-Postdienst saaneet etua yksinomaan pakettialan tappioiden kattamisen osalta (vuoden 2002 päätöksen 66–91 perustelukappale). Tämän jälkeen tarkasteltiin vain kysymystä siitä, oliko kilpailu vääristynyt, oliko jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistunut vaikutuksia ja soveltuiko kyseinen tuki yhteismarkkinoille (vuoden 2002 lopullisen päätöksen 96–106 perustelukappale).
72 Tämän lisäksi komissio totesi vuoden 2002 päätöksessä nimenomaisen selvästi, ettei vuonna 1999 aloitetun muodollisen tutkintamenettelyn kohteena oleva toimenpide ollut valtiontukea.
73 Komissio totesi muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan vuoden 1999 päätöksen 64 perustelukappaleessa nimittäin, että eräs kantelija oli väittänyt, että kantaja oli hankkinut Saksan liittotasavallalta osan Deutsche Postbankista vuonna 1998 ja vähentänyt kauppahinnasta olemattoman saatavan, joka sillä oli Saksan valtiolta. Komissio totesi, että niiden olosuhteiden, joissa hankinta tehtiin, alustavan tarkastelun perusteella ei voitu päätellä, ettei Saksan liittotasavalta olisi hankinnan kautta myöntänyt kantajalle valtiontukea. Vuoden 2002 päätöksen 65 perustelukappaleessa komissio totesi, että kantaja hankki DB-Postbankin täysin ilman valtiontukia.
74 Näin ollen on todettava, että komissio tarkasteli vuoden 2002 päätöksessä riidanalaisia toimia ainoastaan siltä osin kuin ne koskivat kantajan tiettyjen pakettialan toimintojen rahoitusta. Näin ollen on todettava, ettei komissio vuoden 2002 päätöksessä kiistänyt eikä vahvistanut sitä, että toimet olivat valtiontukia, jotka olivat ristiriidassa EY:n perustamissopimuksen kanssa päätöksen päätösosassa mainitun 572 miljoonan euron ylittävältä osalta.
75 Edellä esitetystä seuraa, että kun riidanalainen päätös tehtiin, vuonna 1999 aloitettua riidanalaisia toimia koskevaa muodollista tutkintamenettelyä ei ollut päätetty vuoden 2002 päätöksellä sen päätösosassa mainitun 572 miljoonan euron ylittävältä osalta.
76 On totta, että vuoden 2002 päätöksessä komissio olisi voinut ilmaista selkeämmin, miltä osin se päätti muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevalla vuoden 1999 päätöksellä aloitetun muodollisen tutkintamenettelyn. Tällä toteamuksella ei kuitenkaan ole vaikutusta kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten arviointiin.
77 Edellä 75 kohdassa esitettyä päätelmää ei kyseenalaista edellä 20 kohdassa mainitussa asiassa Deutsche Post vastaan komissio annettu tuomio, jolla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi vuoden 2002 päätöksen sen jälkeen, kun käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva kanne oli nostettu. Mainitussa tuomiossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei nimittäin lausunut siitä, oliko vuonna 1999 aloitettu riidanalaisia toimia koskeva muodollinen tutkintamenettely päätetty.
78 Näin ollen on todettava, että riidanalainen päätös ei tekohetkellään muuttanut sen paremmin riidanalaisten toimien oikeudellista ulottuvuutta kuin kantajan oikeusasemaakaan.
79 On lisättävä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan edellä 20 kohdassa mainitussa asiassa Deutsche Post vastaan komissio annettu tuomio vaikutti taannehtivasti (ex tunc), ja näin ollen sillä poistettiin vuoden 2002 päätös taannehtivasti oikeusjärjestyksestä (ks. asia T-171/99, Corus UK v. komissio, tuomio 10.10.2001, Kok., s. II‑2967, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Mainittu tuomio ei siis voi millään tavalla vaikuttaa päätelmään siitä, että vuoden 2002 päätöksellä ei ollut vaikutusta siihen, oliko riidanalaisella päätöksellä mahdollisesti itsenäisiä oikeusvaikutuksia.
80 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että riidanalainen päätös ei ole EY 230 artiklan mukainen kannekelpoinen toimi. Kanne on siis jätettävä tutkimatta.
Oikeudenkäyntikulut
81 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.
82 UPS vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne jätetään tutkimatta.
2) Deutsche Post AG vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan sekä Euroopan komission oikeudenkäyntikuluista.
3) UPS Europe NV/SA ja UPS Deutschland Inc. & Co. OHG vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Truchot | Martins Ribeiro | Kanninen |
Julistettiin Luxemburgissa 8 päivänä joulukuuta 2011.
Allekirjoitukset