Ennakkoratkaisupyyntö, jonka Tribunal Judiciaire de Paris (Ranska) on esittänyt 17.2.2023 – Le Procureur de la République de Paris v. VGG AG ym.

(Asia C-190/23, VGG)

Oikeudenkäyntikieli: ranska

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin

Tribunal Judiciaire de Paris

Pääasian asianosaiset

Kantaja: Le Procureur de la République de Paris

Vastaajat: VGG AG, VGG Entertainment Inc., Dan A., SAS M. Trade, SASU D., SAS T. Logistique, Arthur C., SAS S., Grégory B., David C., David M., IE ja CID

Ennakkoratkaisukysymykset

Onko SEUT 56 artiklaa tulkittava siten, että se ei ole esteenä sille, että kansalliset viranomaiset soveltavat säännöstöä, josta säädetään teatterilippujen laittoman kaupan torjumisesta 27.6.1919 annetun Ranskan lain 1 §:ssä ja 12.3.2012 annetulla lailla lisätyssä rikoslain 313-6-2 §:ssä, kun mainituissa säännöksissä kielletään poikkeuksetta unionin alueella asuvien luonnollisten henkilöiden ja/tai unionin alueelle sijoittautuneiden oikeushenkilöiden, jotka asuvat eri jäsenvaltioissa, väliset kaupat, joissa tällaiset henkilöt jälleenmyyvät tai auttavat jälleenmyymään ensimarkkinoilla ostettuja lippuja?

Onko SEUT 56 ja SEUT 52 artiklaa ja niihin liittyviä yleisen edun mukaisia pakottavia vaatimuksia tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä sille, että kansalliset viranomaiset oikeuttavat rajoituksia, jotka eivät vaikuta soveltuvan niiden päämäärien – kuten yleisen järjestyksen ja kuluttajansuojan – tehokkaan suojan takaamiseen tai jotka ovat suhteettomia kuviteltavissa oleviin vaihtoehtoisiin toimenpiteisiin nähden, säännöstöllä, josta säädetään teatterilippujen laittoman kaupan torjumisesta 27.6.1919 annetun Ranskan lain 1 §:ssä ja 12.3.2012 annetulla lailla lisätyssä rikoslain 313-6-2 §:ssä?

Onko Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohtaa tulkittava siten, että se ei ole esteenä sille, että 12.3.2012 annetulla Ranskan lailla lisätyssä rikoslain 313-6-2 §:ssä tarkoitetun rikoksen tekijät tuomitaan pykälässä tarkoitettuun 15 000 euron suuruiseen sakkoon ja, jos rikos uusitaan, 30 000 euron suuruiseen sakkoon, kun otetaan yhtäältä huomioon lisätyn säännöksen rajoittava luonne ja toisaalta se, että kyse ei ole kovin vakavista rikoksista?

Onko oikeusvarmuuden periaatetta, jonka Euroopan unionin tuomioistuin on todennut olevan Euroopan unionin yleinen oikeusperiaate, ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohtaa, jossa määrätään rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta, tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä sille, että 27.6.1919 annetun Ranskan lain 1 § pidetään voimassa, kun yhtäältä sen perusteella henkilöt, joita asia koskee, eivät voi tietää, ovatko he ostaneet tai luovuttaneet rahallisesti tai muuten tuetun lipun, vaikka heidän rikosoikeudellinen vastuunsa riippuu tästä seikasta, ja kun toisaalta sen perusteella yksityiset eivät voi tietää tarkalleen rangaistusta, joka heille voidaan määrätä, koska rangaistuksen määrä on ilmaistu vanhoina frangeina eikä säännöksessä viitata nimenomaisesti sovellettaviin muihin säännöksiin?

Onko oikeusvarmuuden periaatetta, jonka Euroopan unionin tuomioistuin on todennut olevan Euroopan unionin yleinen oikeusperiaate, ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohtaa, jossa määrätään rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta, tulkittava siten, että ne ovat esteenä Ranskan rikoslain 313-6-2 §:n soveltamiselle, koska se asettaa henkilön, joka esittää tapahtuman tai esityksen pääsylippuja myyntitarkoituksessa tai tarjoaa tapahtumien tai esitysten pääsylippujen myyntivälineitä, epävarmaan tilanteeseen, koska hän ei voi tietää, onko myyjä saanut tuottajan, järjestäjän tai käyttöoikeuksien haltijan luvan vai ei, ja koska järjestäjän käsitettä ei määritellä selvästi sovellettavissa säännöksissä?

Edistetäänkö Ranskan rikoslain 313-6-2 §:ssä säädetyllä unionin oikeuden tavoitteiden mukaista ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 38 artiklassa vahvistettua korkeatasoista kuluttajansuojaa, koska kyseisen rikoslain säännöksen avulla voidaan ehkäistä lippujen epävirallisten välittäjien keinottelua?

Onko rikoslain 313-6-2 §:ssä säädetty kielto, jonka mukaan henkilöt, jotka eivät ole tapahtuman järjestäjiä tai tuottajia tai jotka eivät ole saaneet viimeksi mainittujen lupaa jälleenmyydä lippuja, eivät saa jälleenmyydä lippuja, ristiriidassa unionin oikeudessa vahvistetun vapaan kilpailun periaatteen kanssa (SEUT 101–109 artikla)?

Annetaanko rikoslain 313-6-2 §:ssä tapahtumien järjestäjille yksinoikeus, joka on ristiriidassa SEUT 106 artiklan 1 kohdan kanssa, kun sen nojalla tällaisilla järjestäjillä on monopoliasema tapahtumansa lippujen myynnin osalta?

____________