Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MANUEL CAMPOS SÁNCHEZ-BORDONA
4 päivänä heinäkuuta 2024 (1)
Asia C‑295/23
Halmer Rechtsanwaltsgesellschaft UG
vastaan
Rechtsanwaltskammer München,
jossa asian käsittelyyn osallistuvat
SIVE Beratung und Beteiligung GmbH ja
Daniel Halmer
(Ennakkoratkaisupyyntö – Bayerischer Anwaltsgerichtshof (Baijerin asianajajayhteisön ammattituomioistuin, Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Pääomien vapaa liikkuvuus – Sijoittautumisvapaus – Direktiivi 2006/123/EY – Kaupallisen yhtiön omistusosuus asianajajayhtiön pääomasta – Asianajajayhtiön poistaminen asianajajayhteisön rekisteristä kyseisen omistusosuuden vuoksi
1. Nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön taustalla olevassa oikeusriidassa on kyse siitä, onko itävaltalaisella yhtiöllä, jolla ei ole lupaa antaa oikeudellista neuvontaa, oikeus hankkia osuus Saksassa toimivan asianajajayhtiön yhtiöpääomasta.
2. Riita on saanut alkunsa siitä, että Rechtsanwaltskammer München (Münchenin asianajajakamari, jäljempänä asianajajakamari) on kieltänyt kyseisen hankinnan, koska se katsoo, ettei se ole asianajajan ammattia koskevan Saksan sääntelyn mukainen.(2) Sen mukaan asianajajan ammatin harjoittaminen oli sallittua pääomayhtiöiden muodossa toimivissa asianajajayhtiöissä, joista voivat hankkia omistusosuuksia vain tiettyjen ammattien harjoittajat.
3. Vastatakseen ennakkoratkaisupyyntöön unionin tuomioistuimen on selvitettävä seuraavat seikat:
– Jos pääomasijoitus merkitsee tietynasteista vaikutusvaltaa asianajajayhtiön johdossa, onko sitä arvioitava jonkin EUT-sopimuksessa määrätyn perusvapauden ja tarvittaessa direktiivin 2006/123/EY(3) kannalta?
– Onko unionin oikeuden mukainen sellainen kansallinen lainsäädäntö, jolla rajoitetaan omistusosuus asianajajayhtiössä asianajajiin ja tiettyjen ammattien (mutta ei muiden ammattien) edustajiin ja varataan joka tapauksessa asianajajille enemmistöosuus pääomasta ja äänistä?
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus. Direktiivi 2006/123
4. Direktiivin johdanto-osan 73 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Tutkittaviin vaatimuksiin kuuluvat kansalliset säännöt, joiden mukaan muista kuin ammatilliseen pätevyyteen liittyvistä syistä tietyn toiminnan järjestäminen sallitaan vain määrätyille palveluntarjoajille. Vaatimuksiin kuuluvat myös palveluntarjoajalle asetettu velvoite valita tietty oikeudellinen muoto, kuten että tämän on oltava oikeushenkilö, henkilöyhtiö, voittoa tavoittelematon yhteisö tai pelkästään luonnollisten henkilöiden omistama yhtiö, sekä osakepääoman omistamista koskevat vaatimukset, kuten tietylle palvelutoiminnalle asetettu vaatimus vähimmäispääomasta tai osakkeenomistajien tai liikkeenjohdon erityistä pätevyyttä koskeva vaatimus – –”.
5. Direktiivin johdanto-osan 77 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Kun toimija siirtyy toiseen jäsenvaltioon harjoittaakseen siellä palvelutoimintaa, on erotettava toisistaan sijoittautumisvapauden piiriin kuuluvat tilanteet ja palvelujen vapaan liikkuvuuden piiriin kyseisen toiminnan tilapäisyyden perusteella kuuluvat tilanteet. Tehtäessä ero sijoittautumisvapauden ja palvelujen vapaan liikkuvuuden välillä on – – ratkaisevaa se, onko toimija sijoittautunut jäsenvaltioon, jossa se tarjoaa kyseistä palvelua. Jos toimija on sijoittautunut jäsenvaltioon, jossa se tarjoaa palveluja, sen olisi kuuluttava sijoittautumisvapauden soveltamisalaan. Jos toimija ei ole sijoittautunut jäsenvaltioon, jossa palvelua tarjotaan, sen toiminnan olisi kuuluttava puolestaan palvelujen vapaan liikkuvuuden piiriin. – – [K]ulloisenkin toiminnan tilapäisyyttä on arvioitava paitsi palveluntarjonnan keston myös sen toistuvuuden, ajoittaisuuden tai jatkuvuuden perusteella – –”.
6. Direktiivin johdanto-osan 88 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Palvelujen tarjoamisen vapautta koskevaa säännöstä ei tulisi soveltaa, kun jonkin toiminnan harjoittaminen on jäsenvaltiossa yhteisön lainsäädännön mukaisesti sallittu vain tietylle ammattikunnalle esimerkiksi sallimalla vain asianajajien antaa oikeudellista neuvontaa.”
7. Direktiivin 3 artiklassa (”Suhde muihin yhteisön oikeuden säännöksiin”) säädetään seuraavaa:
”1. Jos tämän direktiivin säännökset ovat ristiriidassa palvelutoiminnan aloittamisen ja harjoittamisen erityisiä näkökohtia tietyillä aloilla tai tietyissä ammateissa säätelevien muiden yhteisön säädösten kanssa, muiden yhteisön säädösten säännöksillä on etusija ja niitä sovelletaan kyseisiin aloihin ja ammatteihin. Tällaisia ovat muun muassa:
– –”.
8. Direktiivin 4 artiklassa (”Määritelmät”) säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
– –
8) ’yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä’ syitä, jotka yhteisön tuomioistuimen oikeuskäytännössä on vahvistettu sellaisiksi ja joihin kuuluvat muun muassa seuraavat: yleinen järjestys, yleinen turvallisuus, – – kuluttajien, palvelujen vastaanottajien – – suojelu – –;
9) ’toimivaltaisella viranomaisella’ jäsenvaltion elintä tai laitosta, jolla on oikeus valvoa tai säännellä palvelutoimintaa, kuten hallintoviranomaiset, mukaan luettuina sellaisina toimivat tuomioistuimet, ammattiala- ja ammatilliset järjestöt sekä organisaatiot, jotka itsemääräämisoikeutensa puitteissa säätelevät yhteisesti palvelutoiminnan aloittamista tai harjoittamista;
– –
11) ’säännellyllä ammatilla’ [ammattipätevyyden tunnustamisesta 7.9.2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] direktiivin 2005/36/EY [(EUVL 2005, L 255, s. 22)] 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua yhdestä tai useammasta toiminnan lajista koostuvaa ammattitoimintaa;
– –”.
9. Direktiivin 9 artiklassa (”Lupajärjestelmät”) säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltiot voivat asettaa palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi lupajärjestelmän noudattamisen vain siinä tapauksessa, että seuraavat ehdot täyttyvät:
a) lupajärjestelmä ei ole ketään palveluntarjoajaa syrjivä;
b) lupajärjestelmän tarve on perusteltavissa yleiseen etuun liittyvästä pakottavasta syystä;
c) tavoiteltua päämäärää ei voida saavuttaa vähemmän rajoittavalla toimenpiteellä, etenkin koska jälkikäteisvalvonta tapahtuisi liian myöhään, jotta sillä olisi todellista vaikutusta.
2. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava 39 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa kertomuksessa lupajärjestelmänsä ja perusteltava niiden yhteensopivuus tämän artiklan 1 kohdan kanssa.
3. Tätä jaksoa ei sovelleta lupajärjestelmien osa-alueisiin, joita hallinnoidaan suoraan tai epäsuoraan muilla yhteisön välineillä.”
10. Direktiivin 11 artiklan (”Luvan voimassaoloaika”) 4 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tämä artikla ei vaikuta jäsenvaltioiden mahdollisuuteen peruuttaa lupa etenkin tapauksissa, joissa luvan myöntämisehdot eivät enää täyty.”
11. Direktiivin 15 artiklassa (”Arvioitavat vaatimukset”) säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on tutkittava, sisältyykö niiden oikeusjärjestelmään 2 kohdassa tarkoitettuja vaatimuksia, ja varmistettava, että vaatimukset ovat 3 kohdassa tarkoitettujen ehtojen mukaiset. Jäsenvaltioiden on mukautettava lakejaan, asetuksiaan tai hallinnollisia määräyksiään, jotta ne olisivat yhdenmukaisia mainittujen ehtojen kanssa.
2. Jäsenvaltioiden on tutkittava, asetetaanko niiden oikeusjärjestelmässä palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi seuraavien syrjimättömien vaatimusten noudattaminen:
– –
c) osakepääoman omistamista koskevat vaatimukset;
– –
3. Jäsenvaltioiden on tarkistettava, että 2 kohdassa tarkoitetut vaatimukset täyttävät seuraavat ehdot:
a) syrjimättömyys: vaatimukset eivät ole suoraan tai välillisesti syrjiviä kansalaisuuden tai yrityksen kotipaikan suhteen;
b) välttämättömyys: vaatimukset ovat perusteltuja yleisen edun mukaisin pakottavin syin;
c) oikeasuhteisuus: vaatimukset ovat omiaan takaamaan tavoitellun päämäärän saavuttamisen, ne eivät saa ylittää sitä, mikä on välttämätöntä tavoitteen saavuttamiseksi, eikä muilla vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä voida saavuttaa samaa tulosta.
– –”.
12. Direktiivin 25 artiklassa (”Monialatoiminta”) säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että palveluntarjoajille ei aseteta vaatimuksia, jotka velvoittavat harjoittamaan yksinomaan tiettyä toimintaa tai joilla rajoitetaan erilaisten toimintamuotojen harjoittamista yhdessä tai osana yhteistyöhanketta.
Tällaisia rajoituksia voidaan kuitenkin asettaa seuraaville palveluntarjoajille:
a) säänneltyjen ammattien harjoittajille, siltä osin kuin rajoitusten asettaminen on perusteltua kunkin ammatin erityispiirteisiin mukautettujen erilaisten ammattietiikkaan ja ‑toimintatapoihin liittyvien vaatimusten noudattamiseksi ja tarpeen säänneltyjen ammattien harjoittajien riippumattomuuden ja puolueettomuuden takaamiseksi;
– –
2. Kun 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettu palveluntarjoajien välinen monialatoiminta sallitaan, jäsenvaltioiden on varmistettava seuraavat seikat:
a) eturistiriidat ja tiettyjen toimintojen väliset yhteensopimattomuudet estetään;
b) tiettyjen toimintojen edellyttämä riippumattomuus ja puolueettomuus taataan;
c) ammattietiikkaan liittyvien vaatimusten yhteensopivuus taataan erityisesti ammatillisen salassapitovelvollisuuden osalta.
– –”.
B Kansallinen oikeus. Asianajajalaki
13. Lain 59a §:ssä säädettiin seuraavaa:(4)
”(1) Asianajajat voivat toimia yhteistyössä asianajajakamarin ja patenttiasiamieskamarin jäsenten, veroneuvojien tai ‑edustajien, tilintarkastajien ja valantehneiden tilintarkastajien kanssa harjoittaakseen ammattiaan yhdessä näiden kanssa ammatillisten valtuuksiensa asettamissa rajoissa. – –
(2) Asianajajat voivat harjoittaa ammattiaan yhdessä myös seuraavien kanssa:
1. sellaisten muissa valtioissa asianajajan ammattia harjoittavien henkilöiden kanssa, joilla – – on lupa sijoittautua tämän lain soveltamisalueelle ja joilla on asianajotoimisto ulkomailla,
2. sellaisten muiden valtioiden patenttiasiamiesten, veroneuvojien tai ‑edustajien, tilintarkastajien ja valantehneiden tilintarkastajien kanssa, jotka harjoittavat patenttiasiamiehistä annetussa laissa (Patentanwaltsordnung), veroneuvontaa koskevassa laissa (Steuerberatungsgesetz) tai tilintarkastajista annetussa laissa (Wirtschaftsprüferordnung) tarkoitettuihin ammatteihin koulutuksen ja ammatillisten valtuuksien osalta rinnastettavia ammatteja ja jotka saaavat harjoittaa ammattiaan yhdessä patenttiasiamiesten, veroneuvojien, tilintarkastajien tai valantehneiden tilintarkastajien kanssa tämän lain soveltamisalueella.
– –”.
14. Asianajajalain 59c §:ssä sallittiin asianajajan ammatin harjoittaminen asianajajayhtiöissä, jotka ovat pääomayhtiöitä.
15. Lain 59e §:ssä säädettiin seuraavaa:
”(1) Ainoastaan asianajajat ja 59a §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä ja 2 momentissa mainittujen ammattien harjoittajat voivat olla asianajajayhtiön osakkaita. Heidän on harjoitettava ammattitoimintaa asianajajayhtiössä. – –
(2) Yhtiöosuuksien ja äänioikeuksien enemmistön on oltava asianajajien hallussa. Jos osakkailla ei ole oikeutta harjoittaa jotakin 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettua ammattia, heillä ei ole äänioikeutta.
(3) Asianajajayhtiön yhtiöosuuksia ei saada pitää hallussa kolmansien lukuun, eivätkä kolmannet osapuolet ole oikeutettuja osuuteen asianajajayhtiön voitoista.
(4) Osakkaat voivat valtuuttaa vain äänioikeutetut ja samaan ammattikuntaan kuuluvat tai asianajajan ammattia harjoittavat osakkaat käyttämään osakkaille kuuluvia oikeuksia.”
16. Asetuksen 59f §:ssä säädettiin seuraavaa:
”(1) Asianajajien on johdettava asianajajayhtiötä vastuullisesti. Johtajien on oltava pääosin asianajajia.
(2) Johtajana voivat toimia ainoastaan henkilöt, joilla on lupa harjoittaa 59e §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä mainittuja ammatteja.
– –
(4) Asianajajien, jotka ovat johtajia tai 3 momentissa tarkoitettuja edustajia, riippumattomuus on taattava heidän harjoittaessaan asianajajan ammattiaan. Osakkaiden vaikutusvallan käyttö erityisesti ohjeita antamalla tai sopimussuhteen kautta on kielletty.”
II Tosiseikat, riita-asia ja ennakkoratkaisukysymykset
17. Halmer Rechtsanwaltsgesellschaft UG (jäljempänä Halmer UG) on Saksassa toimiva asianajajayhtiö, jonka yhtiömuoto on rajoitetun vastuun elinkeinonharjoittajayhtiö (haftungsbeschränkte Unternehmergesellschaft). Sen toimitusjohtaja ja ainoa osakas oli alun perin Daniel Halmer.
18. Halmerin yhtiöosuuksista 51 prosenttia myytiin 31.3.2021 tehdyllä sopimuksella SIVE Beratung und Beteiligung GmbH:lle (jäljempänä SIVE), joka on Itävallan oikeuden mukaan perustettu rajavastuuyhtiö, jolla ei ole lupa antaa oikeudellista neuvontaa Saksassa eikä Itävallassa. Samanaikaisesti Halmer UG:n yhtiöjärjestystä muutettiin, jotta voitiin edelleen taata asianajajille varatun liikkeenjohdon riippumattomuus.
19. Asianajajakamari ilmoitti 19.5.2021 Halmer UG:lle, että asianajajalain ja erityisesti sen 59a §:n ja sitä seuraavien pykälien nojalla yhtiöosuuksien siirtäminen SIVElle oli lainvastaista, joten Halmer UG:lle myönnetty asianajolupa oli peruutettava, mikäli yhtiöosuuksien siirtäminen toteutettaisiin.
20. Halmer UG ilmoitti 26.5.2021 asianajajakamarille aikovansa yhä toteuttaa yhtiöosuuksien siirron ja pyysi sitä päättämään asiasta.
21. Asianajajakamari peruutti Halmer UG:n asianajoluvan 9.11.2021.
22. Halmer UG nosti 26.11.2021 asianajajakamarin päätöksestä kanteen Bayerischer Anwaltsgerichtshofissa (Baijerin asianajajayhteisön ammattituomioistuin, Saksa), joka on päättänyt esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”[1]. Onko kyseessä SEUT 63 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun pääomien vapaata liikkuvuutta koskevan oikeuden kielletty rajoitus, jos jäsenvaltion lainsäädännön mukaan asianajajayhtiölle asianajotoiminnan harjoittamiseen annettu lupa on peruutettava, jos
[a)] osuus asianajajayhtiöstä luovutetaan henkilölle, joka ei täytä erityisiä ammatillisia vaatimuksia, jotka jäsenvaltion lainsäädännössä liitetään osuuden hankkimiseen? Näiden vaatimusten mukaan osuuden asianajajayhtiöstä voi hankkia ainoastaan asianajaja tai muu asianajajakamarin jäsen, patenttiasiamies, veroneuvoja tai ‑edustaja, tilintarkastaja, ulkomainen asianajaja, joka saa tarjota kyseisessä jäsenvaltiossa oikeudellista neuvontaa, tai ulkomainen patenttiasiamies, veroneuvoja tai ‑edustaja, pienempien yritysten tai suurten yritysten tilintarkastaja, jotka saavat harjoittaa kyseisessä jäsenvaltiossa tätä toimintaa, taikka lääkäri tai proviisori,
[b)] osakas tosin täyttää [a] kohdan mukaiset erityisvaatimukset mutta ei harjoita ammattitoimintaansa asianajajayhtiössä?
[c)] yhden tai useamman yhtiöosuuden tai äänioikeuden luovuttamisen seurauksina yhtiöosuuksien tai äänioikeuksien enemmistö ei ole enää asianajajilla?
”[2.] Onko kyseessä SEUT 63 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun pääomien vapaata liikkuvuutta koskevan oikeuden kielletty rajoitus, jos osakkaalla, jolla ei ole oikeutta jonkin [ensimmäisen kysymyksen a] kohdassa tarkoitetun ammatin harjoittamiseen, ei ole äänioikeutta, vaikka yhtiöjärjestykseen sisältyy asianajajan ammattia harjoittavien henkilöiden ja yhtiön asianajotoiminnan riippumattomuuden suojelemiseksi lausekkeita, joilla varmistetaan, että yhtiötä edustavat johtajana tai prokuristeina yksinomaan asianajajat, ja joiden mukaan osakkaiden ja yhtiökokouksen on kiellettyä määräyksiä antamalla tai välillisesti kielteisillä seurauksilla uhkaamalla vaikuttaa liikkeenjohtoon, tätä rikkovat osakkaiden päätökset ovat pätemättömiä ja asianajajalla oleva salassapitovelvollisuus koskee myös osakkaita ja näiltä toimeksiannon saaneita henkilöitä?
[3.] Täyttävätkö [ensimmäisen kysymyksen a kohdassa] ja toisessa kysymyksessä mainitut rajoitukset – – direktiivin 2006/123 – – 15 artiklan 3 kohdan a–c alakohdassa palvelujen tarjoamisen vapauden sallitulle rajoittamiselle asetetut vaatimukset?
[4.] Siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuimen näkemyksen mukaan kantajan oikeutta pääomien vapaaseen liikkuvuuteen (ensimmäinen ja toinen kysymys) ei ole loukattu eikä [direktiiviä 2006/123] (kolmas kysymys) ole rikottu:
Loukataanko ensimmäisessä ja toisessa kysymyksessä mainituilla rajoituksilla asian käsittelyyn osallistuvan SIVEn SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta?”
III Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa
23. Ennakkoratkaisupyyntö kirjattiin saapuneeksi unionin tuomioistuimeen 9.5.2023.
24. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Halmer UG ja SIVE, asianajajakamari, Espanjan, Itävallan, Ranskan ja Saksan hallitukset sekä Euroopan komissio. Ranskan hallitusta lukuun ottamatta kaikki ne sekä Kroatian ja Slovenian hallitukset osallistuivat 30.4.2024 pidettyyn julkiseen istuntoon.
IV Asian tarkastelu
A Alustavat toteamukset
25. Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella(5) on tutkittavanaan riita-asia, jossa on kyse asianajajayhtiölle asianajotoiminnan harjoittamista varten myönnetyn luvan peruuttamisesta.
26. Asianajajakamarin mukaan asianajajayhtiö, jonka asianajolupa peruutetaan, on lisäksi laiminlyönyt useiden asianajajalaissa säädettyjen edellytysten täyttämisen, erityisesti seuraavien:
– Osakkaiden on oltava asianajajia tai tiettyjen vapaiden ammattien harjoittajia.
– Osakkaiden on harjoitettava ammattitoimintaa asianajajayhtiössä.
– Yhtiöosuuksien ja äänioikeuksien enemmistön on oltava asianajajilla.
27. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa selvittää näistä kansallisessa lainsäädännössä asetetuista edellytyksistä lähinnä seuraavaa:
– Rajoitetaanko niillä perusteettomasti SEUT 63 artiklan 1 kohdassa taattua pääomien vapaata liikkuvuutta?
– Ovatko ne niiden ehtojen mukaiset, jotka direktiivin 2006/123 nojalla oikeuttavat puuttumisen palvelutoiminnan aloittamiseen tai harjoittamiseen?
– Toissijaisesti, loukkaavatko ne SEUT 49 artiklassa vahvistettua sijoittautumisvapautta?
28. Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pitää ensisijaisena SEUT 63 artiklaa, sen esittämät kysymykset koskevat kuitenkin myös SEUT 49 artiklaa ja direktiiviä 2006/123, joten sen on ensin selvitettävä, mihin vapauteen rajoitus vaikuttaa suoraan.
29. Mielestäni ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle on mahdollista antaa yksi ainoa vastaus, joka kattaa kaikki sen esittämät kysymykset.
B Nyt käsiteltävässä asiassa vaarantuvat vapaudet
1. Pääomien vapaa liikkuvuus vai sijoittautumisvapaus?
30. Kansallisia säännöksiä, joita sovelletaan omistusosuuksiin, joiden hankkimisen ainoana tarkoituksena on taloudellisen sijoituksen tekeminen ilman aikomusta vaikuttaa yhtiön liikkeenjohtoon tai määräysvallan käyttöön siinä, on tutkittava yksinomaan pääomien vapaan liikkuvuuden kannalta (SEUT 63 artikla).(6)
31. Sen sijaan kansallinen lainsäädäntö, jota ”sovelletaan vain omistusosuuksiin, jotka antavat selvän vaikutusvallan yhtiön päätöksiin ja mahdollisuuden määrätä sen toiminnasta”, kuuluu sijoittautumisvapautta koskevan SEUT 49 artiklan soveltamisalaan.(7)
32. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva rajoitus vaikuttaa pääomien vapaaseen liikkuvuuteen. Se palauttaa mieleen, että 51 prosenttia Halmer UG:n yhtiöosuuksista myytiin SIVElle, mutta katsoo, että tämä ei yksinään merkitse sitä, että SIVE voisi käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa Halmer UG:ssä.
33. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo seuraavaa:
– Ratkaiseva vaikutusvalta ei johdu yksinomaan yhtiöosuuksien määrästä vaan myös yhtiön toiminnan järjestämisestä sen yhtiöjärjestyksen perusteella.
– Halmer UG:n yhtiöjärjestys, jota oli muutettu, jotta yhtiöosuuksia voitiin myydä SIVElle, ei mahdollista sitä, että SIVE voisi käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa asianajajayhtiössä.(8)
– Näin ollen kyse on ns. portfoliosijoituksista eli sijoituksista, joiden ainoana tarkoituksena on pääomasijoituksen tekeminen, eikä aikomuksena ole vaikuttaa liikkeenjohtoon tai käyttää määräysvaltaa siinä.(9)
34. Yhtiöpääomasta omistetun osuuden määrä on merkityksellinen seikka arvioitaessa sen sijoituksen haltijalle antamaa vaikutusvaltaa. Se ei kuitenkaan ole riittävä peruste päätellä, että pelkkä enemmistöosuus yhtiöpääomasta antaa selvän vaikutusvallan yhtiöön.(10) Tällainen vaikutusvalta voidaan päinvastoin saavuttaa jopa pienemmillä omistusosuuksilla.(11)
35. Se, että SIVE omistaa 51 prosenttia Halmer UG:n yhtiöpääomasta, on tekijä, jota on mahdollista kompensoida muilla tekijöillä siinä määrin, että ne estävät SIVEä käyttämästä selvää vaikutusvaltaa Halmer UG:n toimintaan. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kuvailemat yhtiöjärjestyksen muutokset(12) ovat tämänsuuntaisia.
36. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava ja ratkaistava tämä tosiseikkoja koskeva kysymys. Jos – kuten ennakkoratkaisupyynnön sanamuodosta näyttää ilmenevän – SIVEn tekemä sijoitus rajoittuu pelkkään pääomanlisäykseen ilman aikomusta vaikuttaa liikkeenjohtoon, on keskityttävä tarkastelemaan SEUT 63 artiklaa.
37. Tarkastelussa voidaan kuitenkin tehtyyn sijoitukseen liittyvien konkreettisten seikkojen sijasta ottaa huomioon yleisempi ja abstraktimpi lähestymistapa, joka koskee kyseessä olevan lainsäädännön tavoitetta.
38. Kuten Espanjan, Itävallan, Ranskan ja Saksan hallitukset korostavat, nyt käsiteltävässä asiassa sovellettava lainsäädäntö koskee asianajotoimen aloittamisen ja harjoittamisen edellytyksiä.(13) Tämä on ensisijainen peruste kyseessä olevan vapauden määrittämisessä.
39. Asianajajalaki kuuluu sellaiseen säädöskokonaisuuteen, jolla pyritään muun muassa varmistamaan asianajajien ammatillinen riippumattomuus. Tarkoituksena on estää se, että asianajajayhteisöön kuuluisi henkilöitä, joilla on puhtaasti taloudellinen intressi ja joita asianajotoimen harjoittamiseen sovellettavat ammattieettiset säännöt eivät koske.(14)
40. Saksan lainsäätäjä vaikuttaa pitävän epäsuotavana sitä, että sijoittajat, jotka eivät harjoita asianajotointa (lukuun ottamatta tiettyjen ammattikuntiin järjestäytyneiden ammattien harjoittajia, jotka asianajajalain mukaan rinnastetaan asianajajiin) käyttäisivät vähäisintäkään saati ratkaisevaa vaikutusvaltaa asianajajayhtiön toimintaan.(15)
41. Kansallisen lain mukaan muiden kuin asianajotointa (tai asianajajan ammattiin rinnastettavia ammatteja) harjoittavien henkilöiden tekemä pääomasijoitus asianajajayhtiöön merkitsee siis vaikutusvaltaa, joka on omiaan vääristämään tämän ammatin harjoittamista.
42. Muille kuin asianajajille (tai kansallisen lainsäädännön mukaan siihen rinnastettavan ammatin harjoittajille) asetettu kielto sijoittaa pääomaa asianajajayhtiöihin on esteenä sijoittautumisvapaudelle (SEUT 49 artikla) ja rajoittaa siis ensisijaisesti kyseistä vapautta.
43. Näin ollen mahdollinen pääomien vapaan liikkuvuuden rajoittaminen on vain sellaisen lainsäädännön toissijainen rinnakkaisvaikutus, jonka päätavoite on toisenlainen. Tällä lainsäädännöllä rajoitetaan huomattavasti talouden toimijoiden sijoittautumista sellaisten pääomayhtiöiden välityksellä, joilla on oikeus tarjota asianajajille varattuja oikeudellisia neuvontapalveluja.
44. Näin ollen tällaista lainsäädäntöä ei ole välttämätöntä tutkia itsenäisesti SEUT 63 artiklan kannalta.
2. SEUT 49 artikla vai direktiivi 2006/123?
45. Seuraavaksi on ratkaistava, onko kyseessä olevaa lainsäädäntöä tarkasteltava SEUT 49 artiklan vai direktiivin 2006/123 kannalta.
46. Direktiiviin 2006/123 sisältyvät yleissäännökset, joiden avulla edistetään palveluntarjoajien sijoittautumisvapautta (1 artiklan 1 kohta).
47. Unionin tuomioistuin asettaa yleisesti etusijalle direktiivin 2006/123: silloin kun sijoittautumisvapauden rajoitus kuuluu tämän direktiivin soveltamisalaan, rajoitusta ei ole tarpeen tutkia myös SEUT 49 artiklan kannalta.(16)
48. Näin ollen kyseessä olevia kansallisia säännöksiä on verrattava lähtökohtaisesti asianajajien tarjoamiin lainopillisiin palveluihin sovellettavan direktiivin 2006/123 säännöksiin.(17)
49. Direktiivin 2006/123 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kun direktiivin säännökset ovat ristiriidassa muiden ”palvelutoiminnan aloittamisen ja harjoittamisen erityisiä näkökohtia tietyillä aloilla tai tietyissä ammateissa” koskevien unionin säännösten kanssa, nämä säännökset ovat etusijalla direktiivin säännöksiin nähden.
50. Unionin lainsäätäjä on antanut direktiivit 77/249/ETY(18) ja 98/5/EY(19) asianajajien palvelujen tarjoamisen vapauden ja asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamiseksi jäsenvaltioissa. Näihin direktiiveihin ei sisälly erityissäännöksiä, jotka koskisivat omistusosuuksien hankkimista tai äänioikeuksien käyttämistä asianajajayhtiöissä.
51. Direktiivillä 98/5 ”ei ole tarkoitus loukata sitä kansallista sääntelyä, joka koskee pääsyä asianajajan ammattiin ja asianajajan ammatin harjoittamista – –”.(20) Erityisesti asianajajan ammatin harjoittamista ryhmänä koskevan 11 artiklan mukaan on selvää, että jäsenvaltiot voivat sallia tällaisen ammattitoiminnan harjoittamisen muodon tai olla sallimatta sitä.
52. Unionin tuomioistuin on todennut, että ”jokainen jäsenvaltio voi vapaasti säännellä asianajajan ammatin harjoittamista alueellaan, jos tästä ei ole annettu yhteisön oikeuden erityissäännöksiä – –. Tähän ammattiin sovellettavat säännöt voivat sen vuoksi erota olennaisesti eri jäsenvaltioiden välillä”.(21)
53. Unionin oikeuden nykytilassa jäsenvaltiot voivat siis vapaasti sallia sen, että asianajotointa harjoitetaan pääomayhtiöiden välityksellä. Komissiosta poiketen katson, että jäsenvaltiot voisivat yksinkertaisesti kieltää tällaisen yhteisen ammatinharjoittamisen muodon asianajajan ammatista omaksumansa käsityksen perusteella ja yleisen edun mukaisista syistä, jotka oikeuttavat tällaisen päätöksen.(22)
54. Vastaavasti (koska tätä erityisalaa ei ole yhdenmukaistettu voimassa olevassa unionin oikeudessa), valtioilla, jotka hyväksyvät asianajotoimen harjoittamisen pääomayhtiöiden välityksellä, on oikeus asettaa tiettyjä edellytyksiä näiden yhtiöiden muodolle ja toiminnalle.(23)
55. Jäsenvaltioiden välisten erojen hyväksyminen lähtökohtaisesti tällä alalla(24) tarkoittaa, että jos jäsenvaltio sallii asianajotoimen harjoittamisen pääomayhtiöiden välityksellä, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, sen asettamia rajoituksia on arvioitava direktiivin 2006/123 kannalta.
56. Toistan, että Saksan liittotasavalta olisi voinut päättää suoralta kädeltä kieltää asianajotoimen harjoittamisen pääomayhtiöiden välityksellä ilman, että se johtaisi unionin takaamien perusvapauksien loukkaamiseen. Jos se kuitenkin sallii tällaisten yhtiöiden muodostamisen ja perustamisen, niiden toiminnan harjoittamisen vapautta koskevien rajoitusten on oltava etenkin direktiivin 2006/123 mukaisia, ja niitä on arvioitava sen kannalta.
57. Arvioinnissa on selvitettävä, a) rajoittavatko kyseessä olevat kansalliset toimenpiteet sijoittautumisvapautta, ja b) jos niiden osoitetaan olevan rajoittavia, ovatko ne asianmukaisesti perusteltuja.
C Rajoituksen tarkastelu
1. Rajoituksen olemassaolo
58. Rajoitus perustuu asianajajalaissa säädettyihin edellytyksiin, jotka koskevat omistusosuutta asianajajayhtiössä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää ne seuraavasti:
– Osakkaan on oltava asianajaja, patenttiasiamies, veroneuvoja tai ‑edustaja, tilintarkastaja,(25) lääkäri tai proviisori.(26)
– Enemmistöosuuden yhtiöpääomasta on kuuluttava asianajajille.
– Osakkaan on harjoitettava ammattitoimintaa yhtiössä.
– Äänioikeuksien enemmistö on varattava asianajajille.
59. Mielestäni on kiistatonta, että nyt käsiteltävässä asiassa on kyse sijoittautumisvapauden rajoittamisesta. Asianajajalain soveltaminen estää SIVEä ryhtymästä osakkaaksi yhtiössä (Halmer UG), joka tarjoaa asianajajille varattuja palveluja. SIVE ei voi hankkia yhtiöosuuksia Halmer UG:stä, tai muuten sen asianajolupa peruutetaan.
2. Rajoituksen oikeuttaminen
60. Rajoitus on tutkittava direktiivin 2006/123 15 artiklan mukaisesti: sen 2 kohdan c alakohdassa jäsenvaltiot velvoitetaan arvioimaan ”osakepääoman omistamista koskevat” vaatimukset sen osoittamiseksi, että ne täyttävät kyseisen artiklan 3 kohdassa tarkoitetut ehdot.(27)
61. Mainitun 3 kohdan mukaiset ehdot perustuvat lähinnä siihen, että säädetyt vaatimukset a) ovat syrjimättömiä kansalaisuuden tai yrityksen kotipaikan suhteen, b) ovat perusteltuja yleisen edun mukaisin pakottavin syin, ja c) ”ovat omiaan takaamaan tavoitellun päämäärän saavuttamisen, [eivätkä ne] saa ylittää sitä, mikä on välttämätöntä tavoitteen saavuttamiseksi, eikä muilla vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä voida saavuttaa samaa tulosta”.
62. Nämä ehdot vastaavat olennaisilta osin edellytyksiä, jotka unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on asetettu SEUT 49 ja SEUT 63 artiklassa suojattuja liikkumisvapauksia koskeville rajoituksille. Tämä seikka suhteuttaa huomattavasti keskustelua sen vapauden määrittämisestä, johon rajoitus nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti vaikuttaa.
a) Syrjimättömyys
63. Kyseessä oleva rajoitus ei koske suoraan tai välillisesti asianomaisten henkilöiden kansalaisuutta tai kotipaikkaa vaan yhtäläisesti maan kansalaisia ja ulkomaalaisia. Näin ollen se on direktiivin 2006/123 15 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukainen.
b) Yleistä etua koskeva pakottava syy
64. Sama koskee direktiivin 2006/123 15 artiklan 3 kohdan b alakohdassa edellytettyjä perusteluja. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan asianajajalain säännösten taustalla olevia perusteluja voidaan pitää yleistä etua koskevina pakottavina syinä.
65. Tämä johtuu siitä, että rajoituksella pyritään varmistamaan yhtäältä asianajajien riippumattomuus, hyvä oikeudenkäyttö, avoimuusperiaatteen ja ammatillisen vaitiolovelvollisuuden noudattaminen(28) ja toisaalta oikeudellisten palvelujen käyttäjien suojelu.(29)
66. Kuten komissio on todennut, kansallinen lainsäätäjä määritteli aikanaan suojatoimenpiteen tavoitteiksi erityisesti seuraavat seikat: a) asianajajien ammatillinen riippumattomuus, b) ammattia koskevan sääntelyn noudattaminen, c) palvelujen laatu ja d) yksityisten palvelunkäyttäjien suoja.(30)
67. Kaikki edellä mainitut seikat ovat kiistatta yleistä etua koskevan pakottavan syyn käsitteen alaan kuuluvia hyväksyttäviä oikeuttamisperusteita. Unionin tuomioistuin on tunnustanut ne sellaisiksi,(31) ja ne kuuluvat direktiivin 2006/123 4 artiklan 8 alakohdassa hyväksyttyihin perusteisiin.
c) Oikeasuhteisuus ja johdonmukaisuus
68. Direktiivin 2006/123 15 artiklan 3 kohdan c alakohdassa edellytetty oikeasuhteisuus merkitsee, että kyseessä olevat vaatimukset ovat omiaan takaamaan tavoitellun päämäärän saavuttamisen, että ne eivät saa ylittää sitä, mikä on välttämätöntä tavoitteen saavuttamiseksi, ja ettei muilla vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä voida saavuttaa samaa tulosta.
69. Avainasemassa on siis asetettujen vaatimusten tavoite. Tämän tavoitteen kannalta on arvioitava sitä, ovatko tällaiset edellytykset asianmukaisia ja ehdottoman välttämättömiä, ja sitä, ettei ole olemassa sellaisia vaihtoehtoisia edellytyksiä, jotka ovat vähemmän rajoittavia mutta joilla kuitenkin taataan sama tulos.
70. Kyseessä oleville vaatimuksille asetetuista tavoitteista tarkastelen ensisijaisesti asianajajien ammatillisen riippumattomuuden turvaamista ja yksityisten palvelunkäyttäjien intressien suojaa. Yksityiset voivat oikeutetusti odottaa puolustustaan hoitavan asianajajan toimivan siten, ettei kyseisen ammatin ulkopuolisten tahojen harjoittama painostus vaikuta siihen.(32)
1) Yhtiön omistusosuuksien rajoittaminen tiettyihin ammattiryhmiin
71. Asianajajalaissa kielletään lähtökohtaisesti asianajajayhtiöitä ottamasta osakkaikseen muita kuin asianajotoimen harjoittajia. Tällaisella kiellolla turvataan asianmukaisesti asianajajien ammatillinen riippumattomuus ja yksityisten palvelunkäyttäjien suoja silloin, kun asianajajat päättävät perustaa yhtiön harjoittaakseen ammattiaan yhdessä. Asianajotoimessa itsessään yhdistyvät ilmeinen yksityinen etu ja tiettyjen yleisten etujen toteuttaminen.(33)
72. Kyseessä olevan kiellon merkitys käy ilmi siitä, että asianajajille on annettu ”demokraattisessa yhteiskunnassa perustavanlaatuinen tehtävä, joka on oikeussubjektien puolustaminen[.] – – Tähän perustavanlaatuiseen tehtävään kuuluu yhtäältä vaatimus, jonka merkityksellisyys tunnustetaan kaikissa jäsenvaltioissa ja jonka mukaan jokaisella oikeussubjektilla on oltava mahdollisuus kääntyä täysin vapaasti asianajajan puoleen, jonka ammatillisena tehtävänä on antaa riippumattomia oikeudellisia neuvoja niitä tarvitseville, ja toisaalta vastaava asianajajan lojaalisuusvelvoite asiakastaan kohtaan”.(34)
73. Näin ollen ”on välttämätöntä, että asianajajan ammattia harjoitettaessa ei ole eturistiriitoja, mikä merkitsee muun muassa, että asianajajan on oltava riippumaton suhteessaan julkiseen valtaan ja muihin toimijoihin eikä hänen pidä olla millään tavoin näiden vaikutusvallan alainen”.(35)
74. Se, että asianajajia sitovat ”yleisen edun nimissä asetetut ja valvotut” ammattieettiset ja kurinpitosäännöt,(36) on välttämätön vastapaino ”[käsitykselle] asianajajan tehtävästä, jonka mukaan tämän katsotaan olevan osatekijä oikeudenhoidon toteuttamisessa ja antavan riippumattomasti ja oikeudenhoidon etujen mukaisesti asiakkaalle tämän tarvitsemaa oikeudellista neuvontaa”.(37)
75. Näin ollen se, että mahdollisuus liittyä asianajajayhtiöön varataan asianajajille, on omiaan turvaamaan yhtäältä heidän ammatillisen riippumattomuutensa ja toisaalta yksityisten palvelunkäyttäjien suojan.
76. Saksassa tämä yksinoikeus ei kuitenkaan ole esteenä sille, että tietyt muiden ammattien kuin asianajotoimen harjoittajat omistavat osuuksia asianajajayhtiöistä. Asianajajalain 59a §:n 1 momentissa mainitut ammatinharjoittajat (muut kuin asianajajat) voivat nimittäin olla osakkaina asianajajayhtiössä.
77. On totta, että näillä ammatinharjoittajilla (muilla kuin asianajajilla) ei voi olla enemmistöä yhtiöosuuksista. Tässäkin tapauksessa säännöksen johdonmukaisuutta on pohdittava sen vuoksi, että tiettyjen (mutta ei toisten) muiden ammattien kuin asianajotoimen harjoittajien on mahdollista hankkia jopa huomattava osuus asianajajayhtiön pääomasta.
78. Kuten komissio on huomauttanut, näiden ammatinharjoittajien rinnastaminen asianajajiin voi selittyä sillä, että erityisesti taloudellisten näkökohtiensa osalta yhä monimutkaisemmissa riita-asioissa korkealaatuinen oikeudellinen neuvonta edellyttää muiden ammattiryhmien panosta.(38)
79. Tällä selityksellä voitaisiin kenties perustella se, että tietyt asianajajalain 59a §:ssä mainitut ammatinharjoittajat, jotka ovat vaihtelevassa määrin sidoksissa oikeudellisiin kysymyksiin, rinnastetaan asianajajiin.
80. Asianajajien ammatillisen riippumattomuuden turvaamista ja yksityisten palvelunkäyttäjien suojaa ei lähtökohtaisesti vaaranneta, jos omistusosuus asianajajayhtiöissä rajoitetaan asianajajien lisäksi heihin rinnastettaviin ammatinharjoittajiin, jotka harjoittavat vähemmistönä(39) toimintaa, joka ei ole ristiriidassa asianajajien riippumattomuuden kanssa.(40) Näihin muihin ammatinharjoittajiin olisi lisäksi sovellettava ammattikunnan sääntöjä, joilla taataan rehellinen sekä lain ja ammattieettisten sääntöjen mukainen ammatinharjoittaminen.
81. Koska nyt käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ole noudatettu velvollisuutta näyttää täsmällisten tietojen perusteella asianmukaisesti toteen tutkittavana olevan toimenpiteen oikeuttamisperusteet,(41) ei voida tietää, miksi hyväksyttyjen ammattien joukkoon ei kuulu muita ammatteja, joiden panos oikeudellisen neuvonnan antamisessa voisi olla yhtä merkityksellinen kuin asianajajalaissa tarkoitettujen ammattien.(42)
82. Rajoituksella ei siis taata johdonmukaisesti tavoitellun päämäärän saavuttamista. Jotta näin olisi, sen olisi oikeuskäytännön mukaan tarpeen ”[vastata] tavoitteeseen johdonmukaisella ja järjestelmällisellä tavalla”.(43)
83. Koska tietyt ammattikuntiin järjestäytyneet ammatit rinnastetaan asianajajiin samalla kun muita ammatteja, jotka täyttävät samat (oletetut) oikeuttamisperusteet, jätetään huomiotta, rajoittavalta toimenpiteeltä, sellaisena kuin se oli oikeusriidassa tarkoitettuna ajankohtana, puuttuu tarvittava johdonmukaisuus tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi.
84. Tätä arviointia tukee nähdäkseni se, että Saksan lainsäätäjä on myöhemmin oikaissut kyseistä rajoitusta vuonna 2022 voimaan tulleessa asianajajalaissa. Sen (uuden) 59c §:n 1 momentin 4 kohdassa säädetään, että asianajajat voivat toimia yhteistyössä harjoittaakseen ammattiaan itsenäisten ammatinharjoittajien yhtiössä yhdessä sellaisten henkilöiden kanssa, jotka harjoittavat siinä vapaata ammattia, ellei tällainen yhteistyö ole ristiriidassa asianajajan ammatin kanssa.
2) Vaatimus ammattitoiminnan harjoittamisesta asianajajayhtiössä
85. Toinen rajoitus, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa, koskee vaatimusta, jonka mukaan asianajajien (tai muiden heihin rinnastettavien ammatinharjoittajien) on harjoitettava ”ammattitoimintaa asianajajayhtiössä”.(44)
86. Näin muotoiltuna rajoitus on hieman moniselitteinen. On oletettava, että ”ammattitoiminnalla”, johon siinä viitataan, tarkoitetaan vain niitä ammatteja, joita voivat harjoittaa vain ne ammatinharjoittajat, jotka voivat omistaa osuuden asianajajayhtiöstä. Lisäksi harjoitettu ammattitoiminta on nimenomaisesti heidän ammattinsa ominaispiirre.
87. Näin niiden henkilöiden joukko, joilla on oikeus omistaa osuus asianajajayhtiöstä, supistuu entisestään: ei riitä, että henkilö toimii asianajajana (tai siihen rinnastettavassa ammatissa), vaan kyseistä ammattia on harjoitettava yhtiössä. Sen ulkopuolelle jäävät asianajajat ja heihin rinnastettavat ammatinharjoittajat, jotka ainoastaan sijoittavat yhtiöön tai hoitavat siellä muita kuin asianajotoimeen (tai siihen rinnastettavaan ammattiin) liittyviä tehtäviä.(45)
88. On kuitenkin niin, että – kuten istunnossa todettiin – tämä rajoitus ei edellytä tosiasiallista vähimmäistoimintaa yhtiössä, eikä asianajajalain noudattamisen valvonnasta viime kädessä vastaava asianajajakamari myöskään käytännössä voi valvoa sitä.(46) Voidaan siis oikeutetusti epäillä, onko rajoitus tosiasiallisesti omiaan saavuttamaan (oletetut) päämääränsä.
89. Mielestäni jälkimmäisellä rajoituksella täsmennetään ensiksi mainitun rajoituksen ulottuvuutta korjaamatta sitä epäjohdonmukaisuutta, jonka johdosta totesin edellisessä kohdassa ensiksi mainitun rajoituksen epätarkoituksenmukaiseksi.
3) Ääntenenemmistön varaaminen asianajajille
90. Asianajajalain 59e §:n 2 momentin mukaan asianajajilla on oltava enemmistö yhtiöosuuksista ja äänioikeuksista.(47)
91. Asianajajille yhtäältä yhtiöosuuksien ja toisaalta äänioikeuksien osalta varatun kaksinkertaisen enemmistön tarkoituksena on, että muut kuin asianajotoimintaa harjoittavat henkilöt eivät vaikuttaisi merkittävästi yhtiön päätöksiin.
92. Säännöksellä pyritään turvaamaan asianajajien ammatillinen riippumattomuus ja yksityisten palvelunkäyttäjien suoja. Nämä tavoitteet pyritään saavuttamaan siten, että kun asianajajayhtiöön kuuluu muita kuin asianajotointa harjoittavia henkilöitä, he eivät kaksinkertaisen vähemmistöasemansa vuoksi käytä tosiasiallista määräysvaltaa kyseisessä yhtiössä.
93. Kyseessä oleva lainsäädäntö on kuitenkin jälleen hieman epäjohdonmukainen, sillä ilman muita varotoimenpiteitä vaatimus asianajajien kaksinkertaisesta enemmistöstä (pääoman ja äänten) ei välttämättä riitä estämään muiden sijoittajien kuin asianajajien näihin kohdistamaa epätoivottua painostusta.
94. Unionin tuomioistuin on todennut toisesta rajoituksesta, joka koskee äänioikeutta,(48) että ”voidaan ajatella, että vähemmistöosakkaiden, joilla on enintään 25 prosenttia äänioikeuksista, rahoitukselliset investointi- tai divestointipäätökset vaikuttavat yhtiön toimielinten päätöksiin, vaikkakin välillisesti”.(49)
95. Asianajajalain mukaan muut osakkaat kuin asianajajat voivat yhtäältä omistaa enintään 49 prosenttia asianajajayhtiön pääomasta ja toisaalta käyttää samaa osuutta äänioikeuksista kyseisessä yhtiössä. Näin ollen muut osakkaat kuin asianajajat voivat käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa yhtiön päätöksenteossa, koska yhtiön päätösten vahvistamiseen tarvitaan heidän lisäkseen vain 2 prosenttia asianajajista, jotka omistavat 2 prosenttia pääomasta.(50) Tämä vaara on suurempi silloin, kun pääoma on hyvin hajautunut osakkaina olevien asianajajien kesken.(51)
96. Saksan lainsäätäjän ääntenenemmistön osalta asettama sääntö ei estä muita osakkaita kuin asianajajia vaikuttamasta sen yhtiön päätöksiin, johon he kuuluvat, mikä vaarantaa asianajajien riippumattomuuden.(52) Vastaavasti se vaikuttaa yksityisten palvelunkäyttäjien käsitykseen asianajajien, joita on suojeltava ulkopuoliselta painostukselta, riippumattomuudesta.
97. Tämän epäkohdan korjaamiseksi komissio ehdottaa pääoman omistusta ja äänioikeutta koskevien vaatimusten erottamista toisistaan.(53) Katson pikemminkin, että järjestelmän johdonmukaisuus edellyttää sellaisten varotoimien vahvistamista, joilla estetään ennalta asianajajien riippumattomuuteen kohdistuvat suorat tai epäsuorat loukkaukset riippumatta siitä, kuinka suuri prosenttiosuus äänistä on muilla ammatinharjoittajilla kuin asianajajilla.
98. Pääoman ja äänioikeuden painoarvojen välisen suhteen tasapainottamiseksi voitaisiin tosin ottaa käyttöön menettelyjä, jotka eivät vääristä voimakkaasti pääoman omistajuuden ja yhtiön päätöksenteon välistä vastaavuussuhdetta (joka määritellään kunkin osakkaan omistusosuuteen tavallisesti liittyvien äänten avulla).
99. Katson joka tapauksessa, että on oltava olemassa määräyksiä, joilla pyritään estämään se, että asianajajien ammattikuntaan kuulumattomat sijoittajat voisivat vaikuttaa suoraan tai välillisesti asianajajayhtiön päätöksiin, kun kyse on asianajajien riippumattomuudesta ja heidän asiakkaidensa eduille kuuluvasta suojasta. Varotoimenpiteet, joihin yksi osapuolista on tältä osin vedonnut,(54) eivät mielestäni riitä poistamaan tätä vaaraa.
100. Kansallisen lainsäätäjän tehtävänä on määrittää asianmukainen lainsäädännöllinen ratkaisu, ja unionin tuomioistuin on tässä ennakkoratkaisumenettelyssä ainoastaan velvollinen toteamaan, mitkä kyseessä olevien kaltaisista säännöksistä eivät ole riittävän johdonmukaisia rajoituksen oikeuttamiseksi yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä.
101. Nämä pohdinnat liittyvät asianajajalaissa vahvistettuihin yleisiin puitteisiin eivätkä nyt asianosaisina olevien kahden yhtiön erityistilanteeseen. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on tutkia, vähentääkö Halmer UG:n muutettu yhtiöjärjestys, sellaisena kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sen kuvannut,(55) riskiä siitä, että SIVE vaikuttaisi asianajajayhtiön päätöksiin.
D Yhteenveto
102. Jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta niiden säännellessä asianajajan ammattia, erityisesti siltä osin kuin on kyse ammatin harjoittamisesta pääomayhtiöiden välityksellä.
103. Tämän harkintavallan nojalla on niin, että jos jäsenvaltiot hyväksyvät asianajotoimen harjoittamisen pääomayhtiöiden välityksellä, jäsenvaltioilla on oikeus asettaa sille tiettyjä rajoituksia. Näiden rajoitusten on oltava johdonmukaisia keskenään ja niiden perusteena olevien yleistä etua koskevien syiden kanssa.
104. Rajoitukset, jotka asianajajalaissa on asetettu omistusosuudelle asianajajayhtiössä ja joita ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset koskevat, eivät ole riittävän johdonmukaisia ollakseen direktiivin 2006/123 15 artiklan 3 kohdan säännösten mukaisia, ja näin on seuraavista syistä:
– Niillä evätään muiden kuin asianajajalaissa nimenomaisesti mainittujen ammattien edustajilta oikeus toimia osakkaana, vaikka he voisivat täyttää edellytykset, joiden nojalla mainittujen ammattien sisällyttäminen kyseiseen lakiin on sallittu.
– Niissä edellytetään yleisesti ja ilman muita täsmennyksiä, että asianajajat ja muut ammatinharjoittajat, joilla on oikeus toimia yhteistyössä, harjoittavat ammattia yhtiössä.
– Niissä sallitaan se, että muilla ammatinharjoittajilla kuin asianajajilla on hallussaan sellainen osuus pääomasta ja äänistä, joka riittää antamaan heille yhtiön päätöksenteossa merkityksellisen suoran tai välillisen vaikutusvallan, joka voi vaarantaa asianajajien riippumattomuuden asiakkaidensa puolustamisessa.
V Ratkaisuehdotus
105. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bayerischer Anwaltsgerichtshofille seuraavasti:
Palveluista sisämarkkinoilla 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY 15 artiklaa
on tulkittava siten, että
se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka säännöksissä
1) sallitaan se, että asianajajayhtiössä voi olla osakkaana tiettyjen ammattien edustajia mutta ei muiden ammattien edustajia, jotka voisivat objektiivisesti täyttää samat edellytykset, joiden nojalla sallitaan ensiksi mainittujen ammattien edustajien sisällyttäminen asianajajalakiin
2) edellytetään yleisesti ja ilman muita täsmennyksiä, että asianajajat ja muut ammatinharjoittajat, joilla on oikeus toimia yhteistyössä, harjoittavat ammattia yhtiössä
3) hyväksytään se, että muilla ammatinharjoittajilla kuin asianajajilla on sellainen osuus pääomasta ja äänistä, joka riittää antamaan heille yhtiön päätöksenteossa merkityksellisen suoran tai välillisen vaikutusvallan, joka voi vaarantaa asianajajien riippumattomuuden asiakkaidensa puolustamisessa.