UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kuudes jaosto)

14 päivänä heinäkuuta 2011 (*)

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Vetyperoksidi ja natriumperboraatti – Päätös, jolla todetaan EY 81 artiklan rikkominen – Kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta vastuuseen joutuminen – Puolustautumisoikeudet – Syyttömyysolettama – Perusteluvelvollisuus – Yhdenvertainen kohtelu – Periaate, jonka mukaan rangaistukset ja seuraamukset on määrättävä yksilökohtaisesti – Nullum crimen, nulla poena sine lege -periaate – Hyvän hallinnon periaate – Oikeusvarmuus – Harkintavallan väärinkäyttö – Sakot

Asiassa T-190/06,

Total SA, kotipaikka Courbevoie (Ranska), ja

Elf Aquitaine SA, kotipaikka Courbevoie,

edustajinaan asianajajat É. Morgan de Rivery, A. Noël-Baron, ja E. Lagathu,

kantajina,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi F. Arbault ja O. Beynet, sittemmin V. Bottka, P. J. Van Nuffel ja B. Gencarelli,

vastaajana,

jossa vaaditaan ensisijaisesti [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/F/38.620 – Vetyperoksidi ja perboraatti) 3.5.2006 tehdyn komission päätöksen K(2006) 1766 lopullinen osittaista kumoamista ja toissijaisesti tämän päätöksen 2 artiklan i alakohdan muuttamista,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kuudes jaosto),

toimien kokoonpanossa: tuomari V. Vadapalas (esittelevä tuomari), joka hoitaa jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit M. Prek, A. Dittrich, L. Truchot ja K. O’Higgins,

kirjaaja: hallintovirkamies C. Kristensen,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 3.9.2010 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Tosiseikat

1        Kantajina olevat Total SA ja Elf Aquitaine SA ovat Ranskan oikeuden mukaan perustettuja yrityksiä ja emoyhtiöitä konsernissa, johon kuului Arkema France SA (aiemmin Atofina SA, jäljempänä Arkema) ja joka piti tosiseikkojen tapahtuma-aikaan kaupan vetyperoksidia ja natriumperboraattia.

2        Rikkomisen alkamisajankohdan ja huhtikuun 2000 välisenä aikana Arkeman pääasiallinen osakkeenomistaja oli Elf Aquitane, joka omisti siitä 97,5 prosenttia. Huhtikuusta 2000 alkaen Arkemasta 96,48 prosenttia omisti Elf Aquitaine, josta puolestaan Total omisti 99,43 prosenttia.

3        Degussa AG ilmoitti Euroopan yhteisöjen komissiolle marraskuussa 2002, että vetyperoksidin ja natriumperboraatin markkinoilla toimi kartelli, ja vaati sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EYVL 2002, C 45, s. 3; jäljempänä yhteistyöstä annettu tiedonanto) soveltamista.

4        Degussa toimitti aineelliset todisteet komissiolle, joka teki 25. ja 26.3.2003 tarkastukset kolmen yrityksen toimitiloissa, joiden joukossa olivat myös Arkeman toimitilat.

5        Tarkastusten seurauksena useat yritykset, erityisesti EKA Chemicals AB, Arkema ja Solvay SA, vaativat yhteistyöstä annetun tiedonannon soveltamista ja toimittivat komissiolle todisteita kyseisestä kartellista.

6        Komissio lähetti 26.1.2005 väitetiedoksiannon kantajalle ja muille yrityksille, joita asia koskee.

7        Asianomaisia yrityksiä kuultiin 28. ja 29.6.2005, minkä jälkeen komissio teki 3.5.2006 päätöksen K(2006) 1766 lopullinen (jäljempänä riidanalainen päätös) [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä seuraavia yrityksiä vastaan: Akzo Nobel NV, Akzo Nobel Chemicals Holding AB, EKA Chemicals, Degussa, Edison SpA, FMC Corp., FMC Foret SA, Kemira Oyj, L’Air Liquide SA, Chemoxal SA, SNIA SpA, Caffaro Srl, Solvay SA, Solvay Solexis SpA, kantajat ja Arkema (asia COMP/F/38.620 – Vetyperoksidi ja perboraatti); päätöksen tiivistelmä julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 13.12.2006 (EUVL L 353, s. 54). Päätös annettiin kantajalle tiedoksi 8.5.2006 päivätyllä kirjeellä.

 Riidanalainen päätös

8        Komissio ilmoitti riidanalaisessa päätöksessä, että päätöksen adressaatit olivat osallistuneet jatkettuun ja yhtenäiseen EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomiseen vetyperoksidin ja sen jatkojalostustuotteen natriumperboraatin osalta (riidanalaisen päätöksen toinen perustelukappale).

9        Kilpailusääntöjen rikkominen koski lähinnä liiketoiminnan kannalta merkityksellisten tietojen sekä luottamuksellisten markkina- ja yritystietojen vaihtamista kilpailijoiden kesken, tuotannon sekä potentiaalisen ja tosiasiallisen tuotantokapasiteetin rajoittamista ja valvontaa, markkinaosuuksien ja asiakkaiden jakamista sekä tavoitehintojen asettamista ja niiden noudattamisen seurantaa.

10      Kantajien ja Arkeman todettiin olevan ”yhdessä ja yhteisvastuullisesti” vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta (riidanalaisen päätöksen 441 perustelukappale).

11      Komissio käytti sakon määrän laskennassa menetelmää, joka on esitetty asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja [HT] 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavissa suuntaviivoissa (EYVL 1998, C 9, s. 3; jäljempänä suuntaviivat).

12      Komissio määritti sakkojen perusmäärät rikkomisen vakavuuden ja keston perusteella (riidanalaisen päätöksen 452 perustelukappale) ja luonnehti rikkomisen erittäin vakavaksi (riidanalaisen päätöksen 457 perustelukappale).

13      Eriytettyä kohtelua sovellettaessa kantajat ja Arkema sijoittuivat kolmanteen ryhmään, joka vastasi 20 miljoonan euron suuruista sakon laskentapohjaa (riidanalaisen päätöksen 460–462 perustelukappale).

14      Riittävän varoittavan vaikutuksen varmistamiseksi tämä laskentapohja kerrottiin kertoimella 3, koska kantajien liikevaihto oli huomattava (riidanalaisen päätöksen 463 perustelukappale).

15      Koska Arkema ja Elf Aquitaine olivat komission mukaan osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen 12.5.1995–31.12.2000 eli viiden vuoden ja seitsemän kuukauden ajan, niille määrättävän sakon määrää korotettiin rikkomisen keston perusteella 55 prosenttia (riidanalaisen päätöksen 467 perustelukappale). Totalille määrätyn sakon määrää ei korotettu, sillä sen todettiin osallistuneen kyseiseen rikkomiseen 30.4.–31.12.2000 (riidanalaisen päätöksen 468 perustelukappale).

16      Komissio otti Arkeman osalta huomioon raskauttavan seikan, sillä se oli uusinut rikkomisen ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan mukaisesta menettelystä 23.11.1984 tehdyssä komission päätöksessä 85/74/ETY (Asia IV/30.907 – Peroksituotteet) (EYVL L 35, s. 1) ja EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan mukaisesta menettelystä 27.7.1994 tehdyssä komission päätöksessä 94/599/EY (Asia IV/31.865 – PVC) (EYVL L 239, s. 14) todettujen rikkomisten jälkeen. Komissio korotti tämän vuoksi Arkeman sakon perusmäärää 50 prosenttia siitä perusmäärästä, jota siihen olisi sovellettu, jos kantajina olevat konsernin emoyhtiöt eivät olisi olleet riidanalaisen päätöksen adressaatteja (riidanalaisen päätöksen 469–471 perustelukappale ja alaviite 409).

17      Komissio katsoi, että Arkema oli toinen yritys, joka täytti yhteistyöstä annetun tiedonannon 21 kohdan mukaiset edellytykset, ja alensi tällä perusteella sen sakon määrää 30 prosenttia, ja tätä alennusta sovellettiin Arkemalle ja kantajille määrätyn sakon kokonaismäärään (riidanalaisen päätöksen 509–514 ja 529 perustelukappale).

18      Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan o–q alakohdassa todetaan, että kyseiset kolme yritystä ovat rikkoneet EY 81 artiklan 1 kohtaa ja ETA-sopimuksen 53 artiklaa osallistumalla kyseiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen, mikä tapahtui Totalin osalta 30.4.–31.12.2000 sekä Arkeman ja Elf Aquitainen osalta 12.5.1995–31.12.2000.

19      Riidanalaisen päätöksen 2 artiklan i alakohdassa Arkemalle määrätään 78,663 miljoonan euron suuruinen sakko, josta ovat ”yhdessä ja yhteisvastuullisesti” vastuussa Total 42 miljoonan euron suuruisen määrän ja Elf Aquitaine 65,1 miljoonan euron suuruisen määrän osalta.

 Menettely ja asianosaisten vaatimukset

20      Kantajat nostivat nyt käsiteltävän kanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 19. heinäkuuta 2006 toimittamallaan kannekirjelmällä.

21      Koska unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin, esittelevä tuomari määrättiin kuudenteen jaostoon, ja asia siirrettiin osapuolten kuulemisen jälkeen laajennetun kuudennen jaoston käsiteltäväksi.

22      Koska kaksi laajennetun jaoston tuomareista oli estynyt osallistumasta nyt esillä olevan asian käsittelyyn, unionin yleisen tuomioistuimen presidentti nimesi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 32 artiklan 3 kohdan mukaisesti kaksi muuta tuomaria täydentämään jaoston kokoonpanoa.

23      Unionin yleisen tuomioistuimen 28.4.2010 määräämien prosessinjohtotoimien yhteydessä komissio toimitti 4.5.2010 päivätyllä kirjeellä hallintomenettelyn asiakirja-aineistosta joitakin tietoja, joihin kantaja oli kannekirjelmässään viitannut.

24      Unionin yleinen tuomioistuin päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn. Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen kysymyksiin kuultiin 3.9.2010 pidetyssä istunnossa.

25      Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        ensisijaisesti kumoaa riidanalaisen päätöksen 1 artiklan o ja p alakohdan, 2 artiklan i alakohdan sekä 3 ja 4 artiklan

–        toissijaisesti muuttaa riidanalaisen päätöksen 2 artiklan i alakohtaa, siltä osin kuin komissio määrää siinä kantajille ja Arkemalle yhteisvastuullisesti sakon, ja alentaa sakon määrää

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

26      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

27      Kantajat esittävät riidanalaisen päätöksen osittaista kumoamista koskevan vaatimuksensa tueksi kymmenen kanneperustetta, joista ensimmäinen koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista, toinen perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, kolmas yrityksen käsitteen yhtenäisyyden rikkomista, neljäs niiden sääntöjen rikkomista, jotka koskevat emoyhtiöiden joutumista vastuuseen tytäryhtiöidensä kilpailusääntöjen rikkomisesta, viides Totalia koskevia arviointivirheitä, kuudes kaikkien jäsenvaltioiden tunnustamien, unionin oikeusjärjestelmään olennaisesti kuuluvien eri periaatteiden loukkaamista, seitsemäs hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista, kahdeksas oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista, yhdeksäs tiettyjen sakkojen vahvistamiseen liittyvien perustavanlaatuisten periaatteiden loukkaamista ja kymmenes harkintavallan väärinkäyttöä.

28      Kantajat vaativat toissijaisesti 11. kanneperusteella riidanalaisen päätöksen 2 artiklan i alakohdan nojalla määrätyn sakon määrän alentamista.

29      Unionin yleinen tuomioistuin katsoo aiheelliseksi tutkia aluksi neljännen kanneperusteen yhteydessä esitettyjä väitteitä.

 Neljäs kanneperuste, jonka mukaan on rikottu sääntöjä, jotka koskevat emoyhtiöiden joutumista vastuuseen tytäryhtiöidensä kilpailusääntöjen rikkomisesta

30      Neljäs kanneperuste jakautuu kolmeen osaan. Aluksi on tutkittava käsiteltävänä olevan perusteen toista osaa.

 Toinen osa, joka liittyy vastuuseen saattamista koskevan oikeuskäytännön tulkinnassa ja komission aiemman päätöskäytännön noudattamisessa tehtyyn oikeudelliseen virheeseen

–       Alustavat huomautukset

31      On muistettava, että unionin kilpailuoikeus koskee yritysten toimintaa, ja yrityksen käsitteeseen kuuluvat kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta (asia C-97/08 P, Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 10.9.2009, Kok., s. I-8237, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32      Unionin tuomioistuin on myös täsmentänyt, että yrityksen käsitteellä on tässä samassa asiayhteydessä katsottava tarkoitettavan taloudellista kokonaisuutta, vaikka oikeudellisesti tämän taloudellisen kokonaisuuden muodostaakin useampi kuin yksi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö (ks. edellä 31 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33      Kun tällainen taloudellinen yksikkö rikkoo kilpailusääntöjä, sen asiana on yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti vastata kyseisestä rikkomisesta (ks. edellä 31 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34      Unionin kilpailuoikeuden rikkominen on luettava yksiselitteisesti sen oikeushenkilön syyksi, jolle sakot mahdollisesti määrätään, ja väitetiedoksianto on osoitettava tälle oikeushenkilölle. On myös tärkeää, että väitetiedoksiannossa ilmaistaan, missä ominaisuudessa oikeushenkilöä syytetään väitetyistä rikkomisista (ks. edellä 31 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiönsä toiminnasta erityisesti silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeussubjekti, se ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, kun otetaan erityisesti huomioon taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet näiden kahden oikeudellisen yksikön välillä (ks. edellä 31 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36      Näin on siksi, että tällaisessa tapauksessa emoyhtiö ja tytäryhtiö kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja muodostavat siksi edellä tarkoitetun yhden ainoan yrityksen. Näin ollen se, että emoyhtiö ja tytäryhtiö muodostavat EY 81 artiklassa tarkoitetun yhden ainoan yrityksen, mahdollistaa sen, että komissio voi osoittaa sakkojen määräämistä koskevan päätöksen emoyhtiölle ilman, että sillä olisi velvollisuutta osoittaa kyseisen emoyhtiön itse osallistuneen rikkomiseen (edellä 31 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 59 kohta).

37      Unionin tuomioistuin on todennut myös, että erityistapauksessa, jossa emoyhtiö omistaa kokonaan tytäryhtiönsä, joka on rikkonut unionin kilpailusääntöjä, tällä emoyhtiöllä voi yhtäältä olla ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiön menettelyyn ja toisaalta on olemassa kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan kyseisellä emoyhtiöllä tosiasiallisesti on ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiönsä käyttäytymiseen (ks. edellä 31 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38      Unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että näissä olosuhteissa riittää, että komissio osoittaa, että emoyhtiö omistaa kokonaan tytäryhtiönsä, voidakseen olettaa, että emoyhtiö vaikuttaa ratkaisevasti tämän tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan. Tämän perusteella komissio voi katsoa, että emoyhtiö on yhteisvastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta, ellei tämä emoyhtiö, jonka asiana on kumota tämä olettama, esitä riittäviä todisteita sen osoittamiseksi, että tytäryhtiö toimii itsenäisesti markkinoilla (ks. edellä 31 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39      Käsiteltävässä asiassa komissio on riidanalaisen päätöksen 370–379 perustelukappaleessa tiivistänyt, viitaten unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, ne periaatteet, joita se aikoi soveltaa riidanalaisen päätöksen adressaattien määrittämiseksi.

40      Komissio muistutti erityisesti, että emoyhtiön voitiin katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön lainvastaisesta toiminnasta, jos tytäryhtiö ei ollut päättänyt itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan oli pääasiallisesti noudattanut emoyhtiön sille antamia ohjeita. Se täsmensi pystyvänsä olettamaan, että täysin emoyhtiönsä omistuksessa oleva tytäryhtiö noudattaa pääsääntöisesti emoyhtiön antamia ohjeita, ja totesi, että emoyhtiö voi kumota olettaman esittämällä vastanäyttöä (riidanalaisen päätöksen 374 perustelukappale).

41      Komissio totesi Elf Aquitainen vastuusta, että tämä omisti 98 prosenttia Arkemasta ja oli aina nimennyt tämän hallituksen jäsenet. Se oletti näin ollen, että Elf Aquitainella oli ollut ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiönsä menettelyyn (riidanalaisen päätöksen 427 perustelukappale).

42      Komissio huomautti Totalista, että se oli hankkinut huhtikuussa 2000 omistukseensa 99,43 prosenttia Elf Aquitainesta, että se omisti suoraan tai välillisesti konserniin kuuluvat, suoraan kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneet yritykset ja että komissio oli näiden seikkojen perusteella olettanut, että Totalilla oli ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiöidensä Elf Aquitainen ja Arkeman menettelyyn (riidanalaisen päätöksen 428 ja 429 perustelukappale).

43      Komissio esitti riidanalaisen päätöksen 430–432 perustelukappaleessa perustelut, joihin kantajat vetosivat kyseisestä rikkomisesta vastuuseen joutumisen osalta, ja tarkasteli niitä päätöksen 433–440 perustelukappaleessa.

44      Komissio vahvisti riidanalaisen päätöksen 441 perustelukappaleessa päätelmänsä siitä, että Arkema ja kantajat muodostivat yhden yrityksen, ja katsoi niiden olevan vastuussa kyseisestä rikkomisesta mutta täsmensi, että Total oli vastuussa rikkomisesta ainoastaan siitä päivästä lähtien, jona se sai määräysvallan Elf Aquitainessa eli ajanjaksolta 30.4.–30.12.2000.

45      Tämän arvioinnin riitauttamiseksi kantajat vetoavat lähinnä kahteen perusteeseen, joista ensimmäinen liittyy kyseisen olettaman pätevyyteen ja toinen Arkeman toiminnan itsenäisyyden osoittamiseksi esitettyjen todisteiden hylkäämiseen.

–       Kyseisen olettaman pätevyys

46      Kantajat väittävät ensiksi, ettei komissio voi katsoa niiden olevan vastuussa Arkeman menettelystä pelkästään sen olettaman perusteella, joka liittyi siihen, että tämä tytäryhtiö oli lähes kokonaan kantajien omistuksessa, sillä tällöin se jättäisi huomiotta oikeuskäytännön ja aiemman päätöskäytäntönsä tällä alalla.

47      On todettava, että menetelmä, jota komissio noudatti todetessaan kantajien olevan vastuussa riidanalaisesta rikkomisesta, on edellä 31–38 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukainen siltä osin kuin se perustuu kyseiseen olettamaan.

48      Toisin kuin kantajat näyttävät esittävän, tämä vastuuseen joutuminen ei yhtäältä perustu pelkästään pääoman omistusrakenteeseen vaan yhtälailla toteamukseen siitä, että ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevaa olettamaa ei ollut kumottu (ks. erityisesti riidanalaisen päätöksen 437 ja 441 perustelukappale).

49      Mainitusta oikeuskäytännöstä (ks. erityisesti edellä 37 ja 38 kohta) ilmenee toisaalta, että tytäryhtiön pääoman omistusrakenne on riittävä peruste kyseiselle olettamalle ilman, että komission olisi esitettävä täydentäviä todisteita emoyhtiön tosiasiassa käyttämästä vaikutusvallasta, kuten kantajat vaativat.

50      Tätä päätelmää ei kyseenalaista se, että tällaisia lisätietoja otettiin huomioon asiassa T-112/05, Akzo Nobel ym. vastaan komissio, 12.12.2007 annetussa tuomiossa (Kok., s. II-5049, 13 ja 54 kohta). Edellä mainitussa asiassa Akzo Nobel ym. vastaan komissio 12.12.2007 annetusta tuomiosta (61 ja 62 kohta) sekä edellä 31 kohdassa mainitussa asiassa Akzo Nobel ym. vastaan komissio 10.9.2009 annetusta tuomiosta (61 ja 62 kohta) käy nimittäin yksiselitteisesti ilmi, että kyseisen olettaman soveltaminen ei edellytä tällaisten todisteiden olemassaoloa. Komission ei myöskään tarvitse tätä varten osoittaa emoyhtiön olleen tosiseikkojen tapahtuma-aikaan tietoinen siitä, että sen tytäryhtiö oli rikkonut kilpailusääntöjä.

51      On lisäksi huomattava, että edellä mainittu oikeuskäytäntö koskee erityisesti sellaista erityistapausta, jossa emoyhtiö omistaa tytäryhtiönsä kokonaan (edellä 31 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 60 kohta). Käsiteltävässä asiassa kyseinen tytäryhtiö ei kuitenkaan ollut täysin kantajien omistuksessa (ks. edellä 2 kohta).

52      On kuitenkin korostettava, etteivät kantajat esitä mitään väitteitä siitä, ettei tytäryhtiö ollut täysin niiden omistuksessa. Kantajien perustelut komission mahdollisuudesta tukeutua kyseiseen olettamaan liittyvät päinvastoin erotuksetta tilanteeseen, jossa tytäryhtiö on ”kokonaan tai lähes kokonaan” emoyhtiön omistuksessa, mikä vahvistaa, etteivät kantajat vastusta saman todistelua koskevan järjestelmän soveltamista molemmissa tilanteissa.

53      Vaikka lisäksi oletettaisiin, kuten kantajat väittävät, että komissio olisi rikkomisesta vastuuseen joutumista koskevassa aiemmassa päätöskäytännössään vedonnut lisätodisteisiin, jotka koskevat emoyhtiön tosiasiassa käyttämää ratkaisevaa vaikutusvaltaa, pelkästään tämä seikka ei voi kyseenalaistaa käsiteltävässä asiassa sovellettua vastuun toteamista koskevaa menetelmää.

54      Näin ollen käsiteltävä väite on hylättävä.

–       Kantajien esittämien aihetodisteiden kokonaisuus Arkeman toiminnan itsenäisyyden osoittamiseksi markkinoilla

55      Edellä 38 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan emoyhtiön on kyseisen olettaman kumoamiseksi esitettävä riittäviä todisteita sen osoittamiseksi, että tytäryhtiö toimii itsenäisesti markkinoilla.

56      Tässä yhteydessä on otettava huomioon tämän tytäryhtiön emoyhtiöön yhdistäviä taloudellisia, organisatorisia ja oikeudellisia yhteyksiä koskevat kaikki merkitykselliset seikat, jotka voivat vaihdella tapauksen mukaan (edellä 31 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 61 ja 74 kohta).

57      Arviointia ei nimittäin ole aiheellista rajata ainoastaan niihin seikkoihin, jotka liittyvät tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan stricto sensu, kuten jälleenmyynti- tai hintastrategiaan. Kyseistä olettamaa ei etenkään voi kumota osoittamalla pelkästään, että tytäryhtiö vastaa näistä liiketoimintapolitiikkansa erityisnäkökohdista saamatta niitä koskevia ohjeita (ks. vastaavasti edellä 31 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 65 ja 75 kohta).

58      Käsiteltävän asian asiakirja-aineistosta ilmenee, että kantajat vetosivat hallinnollisessa menettelyssä Arkeman toiminnan itsenäisyyttä koskevaan perusteeseen väittämällä erityisesti, että konsernille oli tyypillistä tytäryhtiöiden hajautettu johtaminen, Arkema päätti itsenäisesti toimintansa strategisista suuntaviivoista, se ei ollut velvollinen noudattamaan emoyhtiöiden ohjeita toimintansa hallinnoinnissa markkinoilla, se raportoi emoyhtiöille vain yleisesti, se oli taloudellisesti riippumaton ja sillä oli valtuudet tehdä sopimuksia ilman emoyhtiöiden ennakkoon antamaa hyväksyntää ja se määritteli oikeudellisen strategiansa itsenäisesti. Kantajien mukaan myös kolmannet osapuolet vahvistivat Arkeman toiminnan itsenäisyyden.

59      Kantajat esittivät väitteidensä tueksi ainoastaan kolme Arkeman ja Elf Aquitainen esitettä, joiden otsikkona oli ”Markkinat ja ammatit”, vuosilta 1995, 2000 ja 2003. Puuttumatta siihen, mikä todistusarvo näille asiakirjoille olisi annettava, on todettava, että ne sisältävät ainoastaan joitakin hajanaisia tietoja kantajien ja niiden tytäryhtiön välisistä suhteista. Näillä asiakirjoilla voidaan siis osoittaa enintään se, että Arkema oli konserniin kuuluva hajautettu ”kemian yksikkö”, josta piti tulla itsenäinen yksikkö vuonna 2006 ja joka valmisti useita eri alojen tuotteita. Vuotta 2000 koskevaa ”Markkinat ja ammatit”-esitettä lukuun ottamatta nämä asiakirjat eivät liity rikkomisajanjakson vuosiin.

60      Väitetiedoksiantoon antamansa vastauksen alaviitteessä kantajat viittasivat lisäksi joihinkin todisteisiin, jotka ovat peräisin Arkeman vastauksesta komission esittämään tietopyyntöön.

61      Näihin komission 4.5.2010 määrättyjen prosessinjohtotoimien yhteydessä toimittamiin todisteisiin kuuluvat asiakirja, jonka otsikkona on ”Sisäiset valtuudet ja menositoumukset”, ja luettelo konserniin kuuluvien yhtiöiden johtajista vuosilta 1991–2003.

62      Arkeman komission esittämään tietopyyntöön antamasta vastauksesta ilmenee, että edellä mainittu ensimmäinen asiakirja sisältää säännöt, joiden mukaisesti määritetään oikeudet tehdä sitoumuksia konsernin nimissä ja joita on sovellettu ”vuodesta 2001”. Tämän asiakirjan mukaan Totalin hallitus osallistui ainoastaan tytäryhtiön sellaisten päätösten tekoon, jotka koskivat yli 10 miljoonan euron investointeja, ja arvioi tällöin investointien riski- ja tuottotasot.

63      Yhtäältä on todettava, että siltä osin kuin kyseinen asiakirja sisältää säännöt, jotka koskevat konsernin sisäistä toimivaltajakoa vuodesta 2001, se ei ole merkityksellinen todiste kyseisten yritysten välisistä suhteista rikkomisajanjaksolla, joka päättyi 31.12.2000.

64      Toisaalta kantajien väitetiedoksiantoon antamasta vastauksesta ilmenee, että ne vetoavat kyseiseen asiakirjaan tukeakseen näkemystään siitä, etteivät ne ole koskaan osallistuneet vetyperoksidia ja natriumperboraattia koskevan Arkeman toiminnan johtamiseen, vaan ne ovat päättäneet ainoastaan tytäryhtiön suurimmista investoinneista. Edellä 57 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettua tytäryhtiön itsenäisyyttä ei kuitenkaan voida missään tapauksessa osoittaa pelkästään näyttämällä toteen, että tytäryhtiö vastaa itsenäisesti niiden tuotteiden kaupan pitämisen erityisnäkökohdista, joita kilpailusääntöjen rikkominen koskee.

65      Kyseisten yritysten johtajien luettelon sisältävästä toisesta asiakirjasta on todettava, että vaikka se, että emoyhtiöllä ja tytäryhtiöllä on yhteisiä johtajia, on riittävä osoitus ratkaisevan vaikutusvallan käyttämisestä, se, ettei yhteisiä johtajia ole, ei sen sijaan voi olla riittävä osoitus tytäryhtiön toiminnan itsenäisyydestä.

66      Edellä esitetystä seuraa, että kantajien väitetiedoksiantoon antamassa vastauksessa esittämien perusteiden tueksi ei ole esitetty konkreettisia todisteita tytäryhtiön itsenäisyydestä, joten perusteet käsittivät lähinnä pelkkiä väitteitä, jotka eivät selvästikään voi muodostaa sellaista aihetodisteiden kokonaisuutta, jolla kyseinen olettama voitaisiin kumota.

67      Tämän lisäksi on todettava, ettei kyseisillä perusteilla voida osoittaa tytäryhtiön itsenäisyyttä.

68      Kun tarkastellaan ensiksi kantajien väitettä siitä, että Elf Aquitaine oli pelkkä holdingyhtiö, jolla ei ollut operatiivista toimintaa ja jota voitiin verrata ”taloushallintoyksikköön”, ja että yhtiön siirtyminen Totalin omistukseen ei vaikuttanut tähän tilanteeseen, on huomattava, että vaikka oletettaisiin, että kantajat olisivat pelkkiä holdingyhtiöitä, pelkästään tämä seikka ei riitä sulkemaan pois sitä mahdollisuutta, että ne ovat käyttäneet ratkaisevaa vaikutusvaltaa Arkemassa erityisesti koordinoimalla konsernin sisäisiä investointeja. Kun kyse on konsernista, holdingilla tarkoitetaan yhtiötä, jonka tarkoituksena on koota yhteen osakkuudet eri yhtiöissä ja jonka tehtäviin kuuluu varmistaa niiden johdon yhtenäisyys (ks. vastaavasti asia T-69/04, Schunk ja Schunk Kohlenstoff-Technik v. komissio, tuomio 8.10.2008, Kok., s. II-2567, 63 kohta).

69      Kantajat myöntävät kuitenkin, että Elf Aquitaine osallistui sellaisten tärkeimpien päätösten tekemiseen, jotka saattoivat vaikuttaa koko konserniin, ja määritteli yleisen politiikan, joka liittyi konsernin osien toimintojen keskinäiseen yhdenmukaisuuteen, toimintojen muutoksiin ja toimintojen maantieteelliseen sijoittamiseen eri puolille maailmaa. Näillä seikoilla ei voida mitenkään saattaa kyseenalaiseksi näkemystä siitä, että kantajat ja niiden tytäryhtiöt muodostivat taloudellisen yksikön, vaan ne pikemminkin vahvistavat, että Elf Aquitainen tehtävänä oli varmistaa johdon yhtenäisyys ja koordinointi, mikä vaikutti Arkeman toimintaan markkinoilla.

70      Siltä osin kuin kantajat ilmoittavat toiseksi, etteivät ne riidanalaisten tosiseikkojen tapahtuma-aikaan koskaan osallistuneet ”kemian yksikön” tuotestrategioiden määrittelyyn, on todettava, ettei tämän väitteen tueksi ole esitetty riittäviä todisteita. Konsernin koosta, kemianalan toiminnan väitetystä erityisasemasta öljy-yhtiössä, Arkeman koosta ja sen eri markkinoilla myymien tuotteiden suuresta määrästä on todettava, etteivät nämä seikat yksinään osoita, etteivät kantajat ole koskaan osallistuneet ”kemian yksikön” tuotteiden kaupallisen strategian määrittämiseen.

71      Siltä osin kuin kantajat väittävät kolmanneksi, etteivät ne ole koskaan määrittäneet Arkeman liiketoimintapolitiikkaa eivätkä ole osallistuneet tytäryhtiön vetyperoksidia ja natriumperboraattia koskevan toiminnan johtamiseen, on todettava, että tehtävien jakaminen eri yksiköille on konserneille tavanomaista, eikä se riitä kumoamaan olettamaa siitä, että kantajat ja Arkema muodostivat EY 81 artiklassa tarkoitetun yhden yrityksen. Sama pätee väitteeseen siitä, että Arkema toimi markkinoilla omissa nimissään ja omasta puolestaan sen sijaan, että se olisi edustanut emoyhtiöitään Totalia ja Elf Aquitainea.

72      Mitään päätelmiä ei myöskään voida tehdä siitä, ettei kantajilla koskaan ollut yhteisiä asiakkaita tytäryhtiönsä kanssa, etteivät ne toimineet markkinoilla, joille niiden tytäryhtiö investoi, tai niiden lähimarkkinoilla, että kyseisiin tuotteisiin liittyvän toiminnan osuus kummankin kantajan kokonaisliikevaihdosta oli erittäin vähäinen ja että kyseiset tuotteet muodostivat vain pienen osan Arkeman ”kemianalan toiminnan” lukuisista tuotteista.

73      Kun neljänneksi tarkastellaan kantajien väitettä, jonka mukaan niiden ja Arkeman välillä ei ollut käytössä tiedotus- ja raportointijärjestelmää, lukuun ottamatta kirjanpitoon ja rahoitussääntelyyn liittyvistä oikeudellisista velvoitteista johtuvaa tiedotusta, on huomattava, että koska tytäryhtiön toiminnan itsenäisyyttä ei arvioida ainoastaan yrityksen operatiivisen johtamisen kannalta, se, ettei tytäryhtiö ole koskaan soveltanut kyseisiin markkinoihin liittyvää tiedotuspolitiikkaa suhteessa emoyhtiöönsä, ei riitä osoittamaan sen toiminnan itsenäisyyttä.

74      Vaikka kantajat viidenneksi väittävät, että Arkemalla oli valtuudet tehdä sopimuksia ilman ennakkoon saatua hyväksyntää ja se oli taloudellisesti varsin riippumaton, on todettava, että kantajat myöntävät valvoneensa tytäryhtiönsä teollisia investointihankkeita ja suuria hankintoja sekä suurimpia sitoumuksia, mikä ainoastaan vahvistaa komission päätelmää siitä, ettei tytäryhtiö toiminut itsenäisesti.

75      Sama pätee kuudenneksi väitteeseen siitä, että Arkema olisi käsiteltävässä asiassa määritellyt oikeudellisen strategiansa itsenäisesti heti tutkintavaiheesta alkaen, jolloin se päätti tehdä yhteistyötä kysymättä asiaa ensiksi emoyhtiöiltään. Sen perusteella, ettei yritys esiinny yhtenä toimijana niin hallinnollisen menettelyn kuin tuomioistuinmenettelynkin aikana, ei voida todeta, että kyseinen tytäryhtiö on riippumaton emoyhtiöstään tai emoyhtiöistään.

76      Lisäksi on muistutettava, että komissio katsoi emoyhtiön olevan vastuussa kyseisestä rikkomisesta sen perusteella, että emoyhtiö ja tytäryhtiö muodostavat yhden yrityksen, ei sen perusteella, että emoyhtiö olisi suoraan osallistunut tytäryhtiönsä kilpailusääntöjen rikkomiseen. Komission esittämää päätelmää ei siten kyseenalaista se, että Arkema ilmoitti kantajille kyseisen kartellin olemassaolosta vasta komission tytäryhtiön tiloissa tekemien tarkastusten jälkeen, jolloin kantajat vasta saivat tiedon kartellista.

77      Seitsemänneksi on todettava, ettei todisteita ole esitetty sen väitteen tueksi, jonka mukaan Arkeman toiminnan itsenäisyyttä tukee kolmansien osapuolten mahdollinen käsitys yrityksestä erityisesti siltä osin kuin kyseisillä yrityksillä ei ollut yhteistä tavaramerkkiä ja jonka mukaan toimittajat, asiakkaat ja kuluttajat eivät sekoittaneet niitä toisiinsa.

78      Lisäksi väitetiedoksiantoon annettuun vastaukseen liitetyissä ”Markkinat ja ammatit” -esitteissä, jotka oli selvästi tarkoitettu kolmansien osapuolten käyttöön, Arkeman kuvattiin harjoittavan kemianalan toimintaa ja muodostavan Total- ja Elf Aquitaine-konsernien ”kemianalan yksikön”. Tämä on ristiriidassa kantajien väitteen kanssa, jonka mukaan kolmannet osapuolet pitivät Arkemaa emoyhtiöistään täysin erillisenä toimijana. Kolmansien osapuolten näkemys yrityksen imagosta ei joka tapauksessa voi itsessään riittää osoittamaan, että tytäryhtiö on riippumaton emoyhtiöstään tai emoyhtiöistään.

79      Kun kahdeksanneksi tarkastellaan kantajien väitettä siitä, että Arkeman itsenäisyys vahvistettiin [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 10.12.2003 tehdyssä komission päätöksessä K(2003) 4570 (Asia COMP/E-2/37.857 – Orgaaniset peroksidit), on todettava, ettei mainitussa päätöksessä esitetä mitään tällaista arviointia, sillä komissio päätti jättää selvittämättä, olisiko konsernin emoyhtiön pitänyt katsoa olevan vastuussa rikkomisesta (ks. jäljempänä 212 kohta).

80      Kun yhdeksänneksi tarkastellaan kantajien väitettä, joka on esitetty ensimmäistä kertaa unionin yleisessä tuomioistuimessa ja jonka mukaan Arkema irtautui kantajista osakepääoman näkökulmasta 18.5.2006, on huomattava, että irtautuminen, joka tapahtui kilpailusääntöjen rikkomisen ja riidanalaisen päätöksen antamisen jälkeen, ei ole merkityksellinen todiste arvioitaessa kyseisten yhtiöiden välisiä suhteita rikkomisajanjakson aikana.

81      Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että komissio on oikeutetusti todennut, etteivät kantajien esittämät todisteet edes yhdessä tarkasteltuina riittäneet kumoamaan kyseistä olettamaa.

82      Kantajat täsmensivät vielä istunnossa, että kun komissio hylkäsi kantajien sille toimittamat todisteet, se teki kyseisestä olettamasta mahdottoman kumota.

83      Tästä on todettava, että komissio muistutti riidanalaisen päätöksen 374 perustelukappaleessa vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan emoyhtiö voi kumota kyseisen olettaman esittämällä riittäviä todisteita sen osoittamiseksi, että sen tytäryhtiö toimii markkinoilla itsenäisesti. Kuten edellä esitetystä tarkastelusta seuraa, komissio on käsiteltävässä asiassa perustellusti todennut, etteivät kantajien esittämät todisteet edes yhdessä tarkasteltuina riittäneet kumoamaan kyseistä olettamaa. Kantajat väittävät siis virheellisesti, että kumottavissa olevasta olettamasta on tullut mahdoton kumota.

84      Näin ollen käsiteltävän kanneperusteen toinen osa on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Ensimmäinen osa, joka koskee vastuuseen saattamisen perusteen objektiivisuuteen liittyvää oikeudellista virhettä

85      Kantajat väittävät lähinnä, että komissio on jättänyt huomiotta vastuuseen saattamisen perusteen objektiivisuuden, kun se on vahvistanut harkintavaltansa tältä osin ja hylännyt kantajien väitteen siitä, ettei Arkeman emoyhtiötä asetettu vastuuseen rikkomisesta päätöksessä K(2003) 4570 (riidanalaisen päätöksen 434 perustelukappale).

86      On huomattava, että komissio totesi riidanalaisen päätöksen 434 perustelukappaleessa kantajien väitteeseen vastatessaan seuraavaa:

”Se, että – – komissio osoitti päätöksensä [K(2003) 4570] yksinomaan [Arkemalle], ei käsiteltävässä asiassa estä sitä osoittamasta päätöksensä sekä [Arkemalle] että [kantajille]. Komissiolla on harkintavaltaa sen katsoessa emoyhtiön olevan vastaavassa tilanteessa vastuussa rikkomisesta, ja se, ettei komissio ole käyttänyt tätä valtuuttaan aiemmissa päätöksissään, ei estä sitä tekemästä niin käsiteltävässä asiassa.”

87      On todettava, että toisin kuin kantajat väittävät, komissio ei ole käsiteltävässä asiassa väittänyt, että sillä olisi ”harkintavaltaa määrittäessään vastuuseen saattamisen merkityksellisen perusteen” ja siten valtuudet katsoa jonkin yrityksen olevan vastuussa toisen yrityksen kilpailusääntöjen rikkomisesta vastoin oikeuskäytännössä vahvistettuja sääntöjä. Komission toteamuksen tarkoituksena on pelkästään hylätä kantajien väite siitä, ettei Arkemalle osoitetussa päätöksessä K(2003) 4570 ollut katsottu Arkeman emoyhtiön olevan vastuussa sen menettelystä. Edellä esitetystä seuraa lisäksi, että kun komissio on katsonut kantajien olevan vastuussa riidanalaisesta rikkomisesta, se on käyttänyt oikeaa menetelmää, joka on yhdenmukainen oikeuskäytännössä vahvistettujen sääntöjen ja erityisesti kilpailuoikeudessa noudatetun yrityksen käsitteen kanssa.

88      Tästä seuraa, että kantajien väitteet ovat tehottomia. Vaikka oletettaisiin – toisin kuin komissio toteaa asian olevan – että komission olisi aina katsottava emoyhtiön olevan vastuussa tytäryhtiön kilpailusääntöjen rikkomisesta, kun nämä kaksi yritystä muodostavat kilpailuoikeudessa tarkoitetun yhden yrityksen, se, ettei komissio ole tehnyt näin aiemmissa päätöksissään, ei nimittäin vaikuttaisi mitenkään riidanalaisen päätöksen lainmukaisuuteen. Tästä on muistettava, että käsiteltävässä asiassa komissio katsoi emoyhtiön olevan vastuussa rikkomisesta.

89      Oikeuskäytännöstä johtuu joka tapauksessa, ettei komission edellytetä selvittävän systemaattisesti, voidaanko tytäryhtiön kilpailusääntöjen rikkominen lukea emoyhtiön syyksi (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T‑259/02–T‑264/02 ja T‑271/02, Raiffeisen Zentralbank Österreich ym. v. komissio, tuomio 14.12.2006, Kok., s. II‑5169, 330 ja 331 kohta). Pelkästään se, ettei komissio harkinnut mahdollisuutta osoittaa päätöstä K(2003) 4570 Arkeman emoyhtiölle, ei siis käsiteltävässä asiassa estä sitä tekemästä niin rikkomisesta vastuuseen joutumisesta annetusta oikeuskäytännöstä johtuvien periaatteiden mukaisesti.

90      Näin ollen käsiteltävän kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

 Kolmas osa, joka koskee ”oikeushenkilön taloudellisen riippumattomuuden periaatteen” loukkaamista

91      Kantajat väittävät, että oletetun ”oikeushenkilön taloudellisen riippumattomuuden periaatteen” nojalla on poikkeuksellista, että emoyhtiö ja sen tytäryhtiö, vaikka tämä olisi täysin emoyhtiönsä omistuksessa, muodostavat yhden yrityksen. Kantajien mukaan komissio on loukannut tätä ”periaatetta”, kun se on katsonut ”automaattisesti” niiden olevan vastuussa kyseisestä rikkomisesta.

92      On muistettava, että yrityksen käsitteellä tarkoitetaan jokaista yksikköä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta yksikön oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta. Käsittellä on siis katsottava tarkoitettavan taloudellista kokonaisuutta, vaikka oikeudellisesti tämän taloudellisen kokonaisuuden muodostaakin useampi kuin yksi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö (ks. edellä 31 ja 32 kohta).

93      Tästä seuraa, että se, että tytäryhtiöllä on erillinen oikeushenkilöllisyys, ei riitä sulkemaan pois sitä, että tämä muodostaa emoyhtiönsä kanssa yhden yrityksen.

94      On muistettava, että kantajien katsottiin olevan vastuussa riidanalaisesta rikkomisesta sillä perusteella, ettei olettamaa kantajien ratkaisevasta vaikutusvallasta tytäryhtiöönsä ollut kumottu, koska nämä eivät olleet esittäneet riittäviä todisteita tytäryhtiönsä itsenäisyydestä. Näin ollen kantajat kuvasivat virheellisesti käsiteltävässä asiassa käytettyä menetelmää ”automaattiseksi”, sillä siinä otettiin täysin huomioon kantajien tilanne sekä niiden ja Arkeman väliset yhteydet riidanalaisten tosiseikkojen tapahtuma-aikaan.

95      Tämä menetelmä on siis yhdenmukainen kilpailuoikeudessa sovelletun yrityksen käsitteen kanssa, koska sen perusteella voitiin määrittää, muodostivatko kantajat ja Arkema yhden taloudellisen yksikön. Kuten edellä esitetystä seuraa, se, että menetelmä perustuu olettamaan ja että olettaman riitauttavan osapuolen tehtävänä on esittää vastanäyttöä, on sopusoinnussa oikeuskäytännön kanssa.

96      Kantajat eivät myöskään ole osoittaneet, että olemassa olisi yleinen oikeusperiaate, joka estää tällaisen olettaman soveltamisen käsiteltävässä asiassa. Ranskan ja Yhdysvaltojen yksityis- ja kauppaoikeuden sääntöjä sekä Ranskan kilpailuviranomaisen päätöskäytäntöä koskevista väitteistä on todettava, ettei komission kilpailualan päätösten lainmukaisuutta ole tarpeen tutkia näiden seikkojen näkökulmasta.

97      On vielä korostettava, että kyseinen olettama on kilpailualalla tehtävien tutkimusten yhteydessä komission käytössä oleva pelkkä todistelutapa, jossa ei muodosteta mitään ennakkokäsitystä emoyhtiöiden ja niiden tytäryhtiöiden välisistä yhteyksistä eikä etenkään tytäryhtiön mahdollisesta, sovellettavan lainsäädännön ja kyseisten yhtiöiden valinnan mukaisesta oikeudellisesta tai taloudellisesta itsenäisyydestä.

98      Edellä esitetyn perusteella käsiteltävän kanneperusteen kolmas osa ja sitä kautta koko neljäs kanneperuste on hylättävä.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista

99      Ensimmäinen kanneperuste jakautuu kahteen osaan.

 Ensimmäinen osa, jonka mukaan kantajat eivät ole voineet puolustautua tehokkaasti

100    Kantajat väittävät ensiksi, että komission olisi pitänyt esittää yksityiskohtaiset perustelut siitä, miksi se hylkäsi kantajien väitetiedoksiantoon antamassa vastauksessa esittämät selitykset, ja esittää niille erillinen todisteiden kokonaisuus, jolla osoitetaan niiden vastuu rikkomisesta. Komissio oli loukannut asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatetta, kun se ei ollut täyttänyt tätä selvitysvelvollisuuttaan.

101    On huomattava, että edellä 38 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan emoyhtiön on kyseisen olettaman kumoamiseksi esitettävä riittäviä todisteita sen osoittamiseksi, että tytäryhtiö toimii itsenäisesti markkinoilla. Kun komissio toteaa, ettei olettamaa ole kumottu, joten sillä on oikeus katsoa emoyhtiön olevan vastuussa rikkomisesta eikä sen tarvitse esittää ”erillistä todisteiden kokonaisuutta” emoyhtiön vastuun osoittamiseksi, kuten kantajat väittävät.

102    Edellä esitetyn perusteella merkitystä ei ole oikeuskäytännöllä, johon kantajat vetoavat analogisesti ja jonka mukaan on niin, että jos komissio tukeutuu yksinomaan kyseessä olevien yritysten menettelyyn markkinoilla todetakseen rikkomisen olemassaolon, ne voivat riitauttaa rikkomisen vetoamalla olosuhteisiin, jotka valaisevat komission toteamia tosiseikkoja eri tavalla ja joiden perusteella komission esittämä tosiseikkojen selitys voidaan korvata toisella uskottavalla selityksellä (yhdistetyt asiat T‑67/00, T‑68/00, T‑71/00 ja T‑78/00, JFE Engineering ym. v. komissio, tuomio 8.7.2004, Kok., s. II‑2501, 186 ja 187 kohta). Käsiteltävässä asiassa ei ole kyse tässä oikeuskäytännössä tarkoitetusta olettamasta.

103    Lisäksi on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen edellyttää sitä, että asianomaisella yrityksellä on hallinnollisen menettelyn kuluessa ollut mahdollisuus tehdä hyödyllisellä tavalla tunnetuksi näkökantansa sitä vastaan esitettyjen tosiseikkojen ja olosuhteiden paikkansapitävyydestä ja merkityksellisyydestä sekä niistä asiakirjoista, jotka komissio on ottanut huomioon perustamissopimuksen rikkomista koskevan väitteensä tueksi (yhdistetyt asiat 100/80–103/80, Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok., s. 1825, Kok. Ep. VII, s. 133, 10 kohta ja asia C-310/93 P, BPB Industries ja British Gypsum v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok., s. I-865, 21 kohta).

104    [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1/2003 (EYVL L 1, s. 1) säädetään tältä osin, että asianosaisille on lähetettävä väitetiedoksianto, jossa on selkeästi mainittava kaikki ne oleelliset seikat, joihin komissio tässä menettelyvaiheessa nojautuu. Tällainen väitetiedoksianto on unionin oikeuden perusperiaatteen, joka edellyttää puolustautumisoikeuksien kunnioittamista kaikissa menettelyissä, soveltamista koskeva menettelyllinen tae (yhdistetyt asiat C‑322/07 P, C‑327/07 P ja C‑338/07 P, Papierfabrik August Koehler ym. v. komissio, tuomio 3.9.2009, Kok., s. I‑7191, 35 kohta).

105    Tämän periaatteen mukaan komission yritykselle, jolle se aikoo määrätä seuraamuksen kilpailusääntöjen rikkomisesta, osoittamaan väitetiedoksiantoon on sisällytettävä tätä yritystä vastaan esitetyt olennaiset seikat, kuten tosiseikat, joista yritystä moititaan, niiden oikeudellinen luonnehdinta ja todistusaineisto, johon komissio tukeutuu, jotta tämä yritys voisi esittää hyödyllisesti perustelunsa sitä vastaan käydyssä hallinnollisessa menettelyssä (ks. edellä 104 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Papierfabrik August Koehler ym. v. komissio, tuomion 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

106    Väitetiedoksiannossa on erityisesti yksiselitteisesti täsmennettävä se oikeushenkilö, jolle sakot mahdollisesti määrätään, se on osoitettava tälle henkilölle ja siinä on ilmaistava, missä ominaisuudessa oikeushenkilöä syytetään väitetyistä tosiseikoista (ks. vastaavasti edellä 104 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Papierfabrik August Koehler ym. v. komissio, tuomion 37 ja 38 kohta).

107    Koska yritys, jota vastaan kyseiseen olettamaan vedotaan, voi esittää väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa ja kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan kuulemisen yhteydessä kaikki tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jolla se pyrkii kumoamaan tämän olettaman, ja koska komission on otettava huomioon nämä seikat, joiden perusteella se voi joutua luopumaan perusteettomiksi osoittautuneista väitteistään, asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatetta on noudatettu.

108    Kantajat eivät käsiteltävässä asiassa riitauta sitä, että ne saivat väitetiedoksiannon johdosta tietää, että niiden vastuuseen saattaminen käsiteltävässä asiassa perustui olettamaan, joka liittyi siihen, että Arkema oli lähes kokonaan niiden omistuksessa. Koska tämä olettama voitiin kumota, kantajat saattoivat hallinnollisen menettelyn aikana valmistella puolustuksensa tältä osin pyrkimällä kumoamaan olettaman. Kantajat myös tekivät juuri näin, kuten riidanalaisesta päätöksestä ja kannekirjelmästä ilmenee, mutteivat kuitenkaan saaneet vakuutettua komissiota.

109    Käsiteltävä väite on siis hylättävä.

110    Kantajat väittävät toiseksi, ettei komissio ole noudattanut velvollisuuttaan tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kyseisen olettaman kumoamiseksi esitetyn vastanäytön ja että se on näin estänyt kantajia kohdistamasta puolustustaan konkreettisiin seikkoihin.

111    On huomattava, etteivät kantajat täsmennä, mitkä merkitykselliset seikat komissio olisi jättänyt tutkimatta.

112    Jos oletetaan, että käsiteltävällä väitteellä pyritään riitauttamaan komission tekemä tutkinta kaikista kantajien esittämistä seikoista ja kumoamaan näin kyseinen olettama, on todettava, että komission arviointi näistä seikoista on vahvistettu edellä neljännen kanneperusteen tarkastelun yhteydessä.

113    Kuten jäljempänä toisen kanneperusteen kolmannen osan tarkastelusta seuraa, pelkästään sen perusteella, että riidanalaisen päätöksen perustelut ovat tältä osin suppeat, ei voida todeta, että komissio olisi laiminlyönyt velvollisuutensa tutkia huolellisesti ja puolueettomasti hallinnollisessa menettelyssä ilmi tulleet merkitykselliset seikat.

114    Riidanalaisen päätöksen 434–441 perustelukappaleen perusteella voidaan nimittäin todeta, että komissio on tutkinut kantajien perustelut, jotka esitetään lyhyesti päätöksen 431 perustelukappaleessa ja joilla ne pyrkivät tukemaan näkemystään, jonka mukaan päätös olisi pitänyt osoittaa ainoastaan Arkemalle. Väitetiedoksiantoon annetun vastauksen tarkastelusta ei ilmene muita merkityksellisiä seikkoja, jotka komissio olisi jättänyt huomiotta.

115    Tästä seuraa, että käsiteltävä väite on perusteeton.

116    Kantajat väittivät kolmanneksi istunnossa, että kun komissio ei tiedottanut niille kyseisestä tutkinnasta ennen väitetiedoksiannon lähettämistä, se ei noudattanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan oikeuteen liittyviä edellytyksiä, jotka on tunnustettu Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen a kohdassa ja vahvistettu asiassa T-99/04, AC-Treuhand vastaan komissio, 8.7.2008 annetussa tuomiossa (Kok., s. II-1501) sekä SEUT 101 artiklaa ja SEUT 102 artiklaa koskevissa komission käytännesäännöissä.

117    On huomattava, että edellä 110 kohdassa mainitussa asiassa AC-Treuhand vastaan komissio antamassaan tuomiossa (56 kohta) ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi puolustautumisoikeuksien periaatteen perusteella, että komissio on velvollinen tiedottamaan asianomaista yritystä tutkimuksen kohteesta ja tarkoituksesta, kun se ryhtyy kyseisen yrityksen osalta ensimmäiseen toimenpiteeseen, mukaan luettuna sen asetuksen N:o 17 11 artiklan nojalla yritykselle lähettämissä tietojensaantipyynnöissä. Mainitun tuomion 58 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistutti myös, että oikeuskäytännön mukaan ainoastaan sellainen komission sääntöjenvastainen toiminta, joka on omiaan vaikuttamaan konkreettisesti kyseisen yrityksen puolustautumisoikeuksiin hallinnollisessa menettelyssä, voi johtaa komission lopullisen päätöksen kumoamiseen.

118    Sen lisäksi, ettei mainitusta tuomiosta voida päätellä, että komissio olisi velvollinen – kuten kantajat väittävät – ryhtymään yritystä koskeviin tutkintatoimiin ennen väitetiedoksiannon lähettämistä, kun se katsoo, että sillä on hallussaan väitetiedoksiannon lähettämisen oikeuttavat tiedot, käsiteltävässä asiassa on todettava, etteivät kantajat esitä mitään konkreettista todistetta sen osoittamiseksi, ettei niillä tämän vuoksi ollut mahdollisuutta esittää näyttöä siitä, etteivät ne käyttäneet ratkaisevaa vaikutusvaltaa Arkemassa.

119    Kun tarkastellaan väitettä siitä, että komissio on rikkonut omia käytännesääntöjään, kun se ei ole osoittanut kantajille mitään tutkintatoimea ennen väitetiedoksiannon lähettämistä, on todettava, että yhtäältä nämä käytännesäännöt, joita sovelletaan niiden 5 kohdan mukaan ainoastaan tutkimuksiin, jotka ovat käynnissä hetkellä, jona käytännesäännöt julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä tai jotka käynnistetään tämän jälkeen, hyväksyttiin riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen, joten niitä ei voida soveltaa käsiteltävän asian tosiseikkoihin.

120    Toisaalta on todettava, että mainittujen käytännesääntöjen 14 kohdassa viitataan edellä 110 kohdassa mainitussa asiassa AC-Treuhand vastaan komissio annettuun tuomioon (56 kohta) ja määrätään, että ”ensimmäisen tutkintatoimen hetkellä (yleensä tietopyyntö tai [tarkastus]) yrityksille ilmoitetaan siitä, että niitä kohtaan on aloitettu alustava tutkinta, ja tällaisen tutkinnan kohteesta ja tarkoituksesta”. Näin ollen on joka tapauksessa todettava, ettei kyseisistä käytännesäännöistä seuraa, että komissio olisi velvollinen kohdistamaan tutkintatoimet kaikkiin kyseisen yrityksen juridisiin yksiköihin ennen väitetiedoksiannon antamista, eikä näiden käytännesääntöjen oikeudellisesta ulottuvuudesta ole tarpeen lausua.

121    Näin ollen käsiteltävä väite ja sitä kautta kanneperusteen koko ensimmäinen osa on hylättävä.

 Toinen osa, joka koskee syyttömyysolettaman periaatteen loukkaamista

122    Kantajat väittävät, että komissio on loukannut syyttömyysolettaman periaatetta, kun se on ensinnäkin julistanut ne lähtökohtaisesti ”syyllisiksi” rikkomiseen pelkän sellaisen olettaman perusteella, jota konkreettiset todisteet eivät tue, ja toiseksi katsonut niiden olevan vastuussa rikkomisesta, vaikka ne eivät ole pystyneet käyttämään kaikkia puolustautumisoikeuksiaan.

123    On muistettava, että syyttömyysolettaman periaate, joka on unionin oikeuden yleinen periaate, soveltuu yrityksiä koskevien kilpailusääntöjen rikkomiseen liittyviin menettelyihin, jotka voivat johtaa sakkojen tai uhkasakkojen määräämiseen (ks. vastaavasti asia C-199/92, Hüls v. komissio, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I-4287, 149 ja 150 kohta).

124    Kantajien väitteiden perusteella ei voida todeta, että tätä periaatetta olisi loukattu käsiteltävässä asiassa.

125    On ensinnäkin muistettava, että komissio voi tukeutua olettamaan, jonka mukaan emoyhtiöllä on ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiössä, kun se omistaa tämän kokonaan tai lähes kokonaan, katsoakseen sen olevan yhteisvastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta. Tällaisessa tapauksessa emoyhtiön oletetaan muodostavan tytäryhtiönsä kanssa yhden yrityksen, joka on yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti vastuussa kyseisestä rikkomisesta. Käsiteltävässä asiassa Arkema kuitenkin myönsi rikkomisen yhteistyöstä annetun tiedonannon nojalla esittämässään hakemuksessa (ks. riidanalaisen päätöksen 69 perustelukappale). Kantajat eivät myöskään kiistä Arkeman osallisuutta kyseessä olevaan kartelliin.

126    Toisin kuin kantajat väittävät, ei voida katsoa, että komissio olisi pitänyt niitä lähtökohtaisesti ”syyllisinä”, sillä ne saattoivat vapaasti kumota edellä mainitun väitetiedoksiannossa esitetyn olettaman osoittamalla tytäryhtiönsä itsenäisyyden.

127    On muistettava, että sitä, että komissio lähettää väitetiedoksiannon, ei missään tapauksessa voida pitää näyttönä kyseessä olevan yrityksen syyllisyyden olettamisesta. Jos asia ei olisi näin, tämän alan minkä tahansa menettelyn aloittaminen olisi mahdollisesti omiaan loukkaamaan syyttömyysolettaman periaatetta (ks. vastaavasti asia C-167/04 P, JCB Service v. komissio, tuomio 21.9.2006, Kok., s. I-8935, 99 kohta).

128    Siltä osin kuin kantajat väittivät istunnossa, että syyttömyysolettamaa oli käsiteltävässä asiassa loukattu siksi, että ”komissiolla oli hallussaan kaikki poliisi‑, tutkinta-, syytteennosto- ja tuomiovaltuudet”, on lisäksi todettava, että tämä väite esitettiin myöhässä, sillä se esitettiin ensimmäisen kerran istunnossa, ja että sen ei voida katsoa tarkentavan käsiteltävää kanneperustetta – sellaisena kuin se ilmenee kannekirjelmästä – jonka mukaan komissio on loukannut syyttömyysolettaman periaatetta tukeutumalla kantajien tapauksessa olettamaan, joka seuraa siitä, että kantajat omistivat tytäryhtiönsä kokonaan tai lähes kokonaan. Tämä väite on näin ollen jätettävä työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdan mukaisesti tutkimatta.

129    Edellä esitetyn perusteella käsiteltävän kanneperusteen toinen osa ja sitä kautta koko käsiteltävä kanneperuste on hylättävä.

 Toinen kanneperuste, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä

130    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 253 artiklassa edellytettyjen perustelujen on oltava kyseessä olevan toimenpiteen luonteen mukaisia ja niistä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimenpiteen tehneen yhteisön toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, koska sitä, ovatko päätöksen perustelut EY 253 artiklan mukaiset, tutkitaan paitsi päätöksen sanamuodon myös asiayhteyden ja kaikkien asiaa koskevien oikeussääntöjen suhteen (ks. asia C‑367/95 P, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, tuomio 2.4.1998, Kok., s. I‑1719, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

131    Jos EY 81 artiklan soveltamispäätös koskee useaa adressaattia, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, ja vastuun kohdistaminen kilpailusääntöjen rikkomisesta aiheuttaa ongelmia, päätöksessä on oltava riittävät perustelut kunkin adressaatin osalta, erityisesti niiden osalta, joiden on päätöksen mukaan kannettava vastuu kyseisestä kilpailusääntöjen rikkomisesta. Sellaisen emoyhtiön osalta, jonka katsotaan olevan vastuussa tytäryhtiönsä käyttäytymisestä, tällaisessa päätöksessä on oltava yksityiskohtainen selvitys niistä syistä, joiden vuoksi on perusteltua, että emoyhtiön katsotaan olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta (ks. vastaavasti asia T-327/94, SCA Holding v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok., s. II-1373, 78–80 kohta).

132    Kantajat jakavat käsiteltävän kanneperusteensa kolmeen osaan.

 Ensimmäinen osa, jonka mukaan on rikottu perusteluvelvollisuutta, jonka tärkeyttä lisää se, että komission kanta on uusi

133    Kantajat väittävät, että riidanalaisen päätöksen perusteluvelvollisuutta vahvistaa käsiteltävässä asiassa se, että komissio on muodostanut uuden kannan verrattuna aiempaan päätöskäytäntöönsä. Niiden mukaan komissio on laiminlyönyt perusteluvelvollisuuden, kun se on ainoastaan vahvistanut tulkintansa oikeuskäytännöstä, joka koskee emoyhtiön vastuuseen saattamista kilpailusääntöjen rikkomisesta.

134    On muistettava, että komissio totesi riidanalaisen päätöksen 434 perustelukappaleessa kantajien väitteeseen vastatessaan seuraavaa:

”Se, että – – komissio osoitti päätöksensä [K(2003) 4570] yksinomaan [Arkemalle], ei käsiteltävässä asiassa estä sitä osoittamasta päätöksensä sekä [Arkemalle] että [kantajille]. Komissiolla on harkintavaltaa sen katsoessa emoyhtiön olevan vastaavassa tilanteessa vastuussa rikkomisesta, ja se, ettei komissio ole käyttänyt tätä valtuuttaan aiemmissa päätöksissään, ei estä sitä tekemästä niin käsiteltävässä asiassa.”

135    On todettava, ettei tässä kohdassa mitenkään todeta, että komissio olisi omaksunut käsiteltävässä asiassa kannan, joka on täysin uusi ja oleellisesti erilainen verrattuna sen aiempaan päätöskäytäntöön, kuten kantajat väittävät.

136    Lisäksi on huomattava, että komissio on jo soveltanut olettamaa, joka koskee emoyhtiön tytäryhtiössään käyttämää ratkaisevaa vaikutusvaltaa ja joka perustuu ainoastaan pääomayhteyteen, [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä Akzo Nobelia, Akzo Nobel Nederland BV:tä, Akzo Nobel Chemicals BV:tä, Akzo Nobel Functional Chemicals BV:tä, Akzo Nobel Base Chemicals AB:tä, Eka Chemicalsia, Akzo Nobel AB:tä, Atofinaa, Elf Aquitainea, Hoechst AG:tä, Clariant GmbH:ta ja Clariant AG:tä vastaan 19.1.2005 antamassaan päätöksessä K(2004) 4876 (Asia E-1/37.773 — MCAA), jossa se katsoi Elf Aquitainen olevan vastuussa Arkeman toteuttamasta kilpailusääntöjen rikkomisesta. Kantajat eivät siis voi väittää, että komissio olisi käsiteltävässä asiassa omaksunut täysin uuden kannan niiden osalta. Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee lisäksi, että kantajat väittivät hallinnollisessa menettelyssä, että juuri päätös K(2003) 4876 ”poikkeaa selvästi” komission aiemmasta päätöskäytännöstä, ja vaativat komissiota odottamaan niiden tästä päätöksestä vireille paneman tuomioistuinmenettelyn tuloksia (ks. riidanalaisen päätöksen 430 ja 433 perustelukappale).

137    Kantajien esille ottamassa oikeuskäytännössä edellytetään joka tapauksessa ainoastaan, että komissio esittää nimenomaisesti päättelynsä kulun, kun se tekee päätöskäytännössään päätöksen, joka menee selvästi edellisiä päätöksiä pidemmälle. Tällaisessa tapauksessa ei siis riitä, että esitetään suppeat perustelut muun muassa viittaamalla vakiintuneeseen päätöskäytäntöön (ks. vastaavasti asia 73/74, Groupement des fabricants de papiers peints de Belgique ym. v. komissio, tuomio 26.11.1975, Kok., s. 1491, Kok. Ep. II, s. 535, 3 kohta).

138    Komissio selitti kuitenkin riidanalaisessa päätöksessä nimenomaisesti ne periaatteet, joita se aikoi soveltaa päätöksen adressaattien määrittämiseksi (riidanalaisen päätöksen 370–379 perustelukappale), ja näiden periaatteiden soveltamisen kantajiin (riidanalaisen päätöksen 427–441 perustelukappale) viitaten samalla unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Riidanalaisen päätöksen perustelut, joissa selitetään syyt, joiden perusteella komissio päätti katsoa kantajien olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, täyttävät näin ollen edellä 137 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä asetetut edellytykset.

139    Näin ollen kanneperusteen ensimmäinen osa ei voi menestyä.

 Toinen osa, joka koskee perustelujen ristiriitaisuutta

140    Kantajat väittävät, että riidanalaisen päätöksen 370–372, 435–442 ja 458–529 perustelukappaleessa esitetyt perustelut ovat ristiriitaiset, sillä komissio on sekoittanut keskenään kaksi käsitettä eli yhtäältä EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen eli rikkomisesta vastuussa olevan taloudellisen yksikön, jolle on määrättävä tällä perusteella seuraamuksia, käsitteen ja toisaalta päätöksen adressaattina olevan oikeudellisen yksikön käsitteen.

141    Kun ensiksi tarkastellaan komission riidanalaisessa päätöksessä käyttämää terminologiaa, ilman että on tarpeen tutkia kutakin perustelukappaletta, johon kantajat ovat vedonneet, on todettava, että riidanalaisen päätöksen 441 perustelukappaleesta käy yksiselitteisesti ilmi, että komissio on päättänyt katsoa kantajien ja Arkeman olevan vastuussa kyseisestä rikkomisesta ja määrätä niille sakot sen toteamuksen perusteella, että nämä yhtiöt muodostivat EY 81 artiklassa tarkoitetun yhden yrityksen. Tätä päätelmää ei kyseenalaista se, että riidanalaisen päätöksen tekstissä käytetty terminologia on välillä epäjohdonmukaista ja että siinä käytetään kyseisen konsernin eri yhtiöistä käsitettä ”yritys” (entreprise) (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T71/03, T74/03, T87/03 ja T91/03, Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomio 15.6.2005, 62 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

142    Kun seuraavaksi tarkastellaan sitä, että komissio yhtäältä vahvisti riidanalaisessa päätöksessä, että Total-konsernin eri yhtiöt muodostivat yhden yrityksen, joka on toteuttanut riidanalaisen rikkomisen, ja toisaalta yksilöi kunkin näistä yhtiöistä riidanalaisen päätöksen adressaateiksi, joille sakko määrätään, on todettava, että tämä johtuu ainoastaan siitä, että kilpailusääntöjen adressaatit ja kilpailuviranomaisten tekemien päätösten adressaatit eivät välttämättä ole samat.

143    Vaikka kilpailusäännöt koskevat yrityksiä ja niitä sovelletaan näihin suoraan riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta, unionin kilpailuoikeuden rikkominen on luettava yksiselitteisesti sen oikeushenkilön syyksi, jolle sakot mahdollisesti määrätään (ks. vastaavasti edellä 31 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 54–57 kohta ja julkisasiamies Kokottin esittämä ratkaisuehdotus asiassa C-280/06, ETI ym., tuomio 11.12.2007, Kok., s. I-10893, I-10896, ratkaisuehdotuksen 68 ja 69 kohta).

144    Total-konsernin eri yhtiöiden yksilöinnistä sakon määrän laskemista koskevissa riidanalaisen päätöksen perusteluissa on riittävää todeta, että päätöksestä ilmenee selkeästi ja yksiselitteisesti komission päättely, jota noudattamalla se on määrittänyt sakon määrän ja määrät, joiden maksamisesta kantajat ovat vastuussa.

145    Siltä osin kuin kantajat vetoavat aineelliseen virheeseen eli siihen, että erillisen sakon laskeminen kullekin kyseiselle yhtiölle on ristiriidassa yhden yrityksen käsitteen kanssa, on riittävää viitata jäljempänä esitettyyn kolmannen kanneperusteen tarkasteluun.

146    Tämän vuoksi kanneperusteen toinen osa on hylättävä.

 Kolmas osa, jonka mukaan komissio ei ole vastannut ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevan olettaman kumoamiseksi esitettyihin väitteisiin

147    Kantajat vetoavat siihen, että komissio on perustellut puutteellisesti syyt, joiden perusteella se hylkäsi hallinnollisessa menettelyssä esitetyt todisteet, joilla pyrittiin kumoamaan olettama, joka liittyi siihen, että Arkema oli lähes kokonaan kantajien omistuksessa.

148    Komissiolle kuuluvasta perusteluvelvollisuudesta on aiheellista viitata edellä 130 ja 131 kohdassa mainittuun oikeuskäytäntöön. Erityisesti on muistettava, että riidanalaista päätöstä on kantajien osalta perusteltu riittävästi vain, jos siinä on yksityiskohtainen selvitys niistä syistä, joiden vuoksi on perusteltua, että näiden yhtiöiden katsotaan olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta (ks. vastaavasti edellä 131 kohdassa mainittu asia SCA Holding v. komissio, tuomion 80 kohta).

149    Tästä seuraa, että kun komissio tukeutuu – kuten se on käsiteltävässä asiassa tehnyt – olettamaan, jonka mukaan emoyhtiöllä on tosiasiallisesti ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiönsä menettelyyn, ja kun asianomaiset yritykset ovat hallinnollisessa menettelyssä esittäneet todisteita tämän olettaman kumoamiseksi, päätöksessä on riittävällä tavalla selitettävä ne syyt, joilla voidaan perustella komission kanta siitä, että nämä todisteet eivät riitä kyseisen olettaman kumoamiseen.

150    Tältä osin on todettava, että riidanalaisen päätöksen 430–441 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on vahvistanut perustellun kannan kantajien hallinnollisen menettelyn aikana esittämistä todisteista.

151    Sen jälkeen, kun komissio kuvasi riidanalaisen päätöksen 430–432 perustelukappaleessa kantajien väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa esittämät perustelut, se nimittäin vastasi esitettyihin väitteisiin, jotka koskivat lähinnä olettaman perusteella tehdyn vastuuseen asettamisen lainvastaisuutta erityisesti oikeudellisen yksikön itsenäisyyttä, seuraamusten henkilökohtaisuutta, yksilöllistä vastuuta, syyttömyysolettamaa ja prosessuaalista yhdenvertaisuutta koskevien periaatteiden näkökulmasta.

152    Riidanalaisen päätöksen 433–441 perustelukappaleessa komissio totesi lisäksi, ettei olettamaa, joka liittyi siihen, että kantajat omistivat Arkeman kokonaan tai lähes kokonaan, ollut kumottu ja että niiden vastuuta kyseisestä rikkomisesta koskeva päätelmä oli olettaman perusteella hyväksyttävä.

153    On katsottava, että komissio vastasi näillä perusteluilla kantajien väitteiden olennaisiin kohtiin. Koska komissio ei ole velvollinen ottamaan kantaa kaikkiin asianomaisten sille esittämiin väitteisiin (asia T-349/03, Corsica Ferries France v. komissio, tuomio 15.6.2005, Kok., s. II-2197, 64 kohta; ks. myös vastaavasti edellä 130 kohdassa mainittu asia komissio v. Sytraval ja Brink’s France, tuomion 64 kohta), sitä ei myöskään voida moittia siitä, ettei se ole esittänyt täsmällistä vastausta kaikkiin kantajien esittämiin väitteisiin.

154    Riidanalaisessa päätöksessä tältä osin esitettyjen perustelujen suppeus on perusteltua myös siksi, että kantajien esittämät perustelut käsittivät pelkkiä väitteitä, joiden tueksi ei ollut esitetty konkreettista näyttöä kyseisten yhtiöiden välisistä yhteyksistä rikkomisajanjaksolla.

155    Siltä osin kuin kantajat kyseenalaistavat komission arvioinnin, jonka perusteella se hylkäsi kyseisen näytön, niiden perustelut liittyvät lisäksi riidanalaisen päätöksen aineelliseen lainmukaisuuteen, jota tarkasteltiin edellä neljännen kanneperusteen yhteydessä.

156    Edellä esitetyn perusteella käsiteltävän kanneperusteen kolmas osa ja näin ollen koko toinen kanneperuste on hylättävä.

 Kolmas kanneperuste, joka koskee yrityksen käsitteen yhtenäisyyden rikkomista

157    Kantajat väittävät, että komissio on rikkonut yrityksen käsitteen yhtenäisyyttä, koska se on käyttänyt yrityksen käsitettä epäjohdonmukaisesti sakkojen määrän määrittämisen eri vaiheissa. Niiden mielestä sakot olisi pitänyt määrittää yhdenmukaisesti kyseisen taloudellisen yksikön osalta, ja sakon maksamista koskeva vastuu olisi pitänyt jakaa yritykseen kuuluvien eri juridisten yksiköiden kesken erillisessä päättelyn vaiheessa.

158    On todettava, että näiden perustelujen kohteena on yksinomaan menetelmä, jota komissio sovelsi määrittääkseen sakkojen määrän ja jakaakseen vastuun sakkojen maksamisesta konsernin eri yhtiöiden kesken, eikä niillä voida kyseenalaistaa sen arvioinnin lainmukaisuutta, jonka perusteella kantajien katsottiin olevan vastuussa rikkomisesta.

159    Siltä osin kuin kantajien perustelut voidaan tulkita siten, että niissä kyseenalaistetaan sakon määrä tai sakon maksamista koskevan vastuun jakaminen kunkin konsernin yhtiön kesken, on todettava, etteivät kantajat riitauta komission tekemien laskelmien konkreettisia tuloksia. Ne eivät etenkään väitä, että jos jotakin muuta menetelmää olisi sovellettu, niiden maksettavana olevan sakon määrä olisi ollut pienempi.

160    On joka tapauksessa todettava, ettei komission soveltama menetelmä ollut ristiriidassa yrityksen käsitteen kanssa.

161    Tästä on huomattava, että kantajat väittävät perustellusti, että yritysten ja yritysten yhteenliittymien voidaan EY 81 ja EY 82 artiklan nojalla todeta rikkoneen kilpailuoikeutta. Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaan komissio voi lisäksi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, jos ne rikkovat EY 81 tai EY 82 artiklan määräyksiä.

162    Lisäksi on muistettava, että yrityksen käsitteellä tarkoitetaan jokaista yksikköä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta yksikön oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta. Yrityksen käsitteellä on tässä samassa asiayhteydessä erityisesti katsottava tarkoitettavan taloudellista kokonaisuutta, vaikka oikeudellisesti tämän taloudellisen kokonaisuuden muodostaakin useampi kuin yksi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö (ks. vastaavasti edellä 31 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 54 ja 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

163    Kun tällainen yksikkö rikkoo kilpailusääntöjä, sen asiana on yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti vastata kyseisestä rikkomisesta (ks. edellä 143 kohdassa mainittu asia ETI ym., tuomion 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Unionin kilpailuoikeuden rikkominen on kuitenkin luettava yksiselitteisesti sen oikeushenkilön syyksi, jolle sakot mahdollisesti määrätään (edellä 104 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Papierfabrik August Koehler ym. v. komissio, tuomion 38 kohta ja edellä 31 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 57 kohta). Kun tällaisen kilpailusääntöjen rikkomisen on todettu tapahtuneen, on siis määritettävä se luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka rikkomisajankohtana vastasi yrityksen toiminnasta, jotta tämä voitaisiin saattaa vastuuseen rikkomisesta (asia T-6/89, Enichem Anic v. komissio, tuomio 17.12.1991, Kok., s. II-1623, Kok. Ep. XI, s. II-1, 236 kohta; ks. vastaavasti myös asia C-279/98 P, Cascades v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I-9693, 78 kohta).

164    Unionin tuomioistuin on jo todennut, että komission käytäntö, jonka mukaan yhtiön voidaan katsoa olevan yhteisvastuussa toiselle yhtiölle määrätyn sakon osan maksamisesta, kun sen voidaan katsoa olevan vastuussa jälkimmäisen kilpailunvastaisesta käyttäytymisestä, on yhdenmukainen asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan (joka on korvattu asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdalla) kanssa. Tällaisessa tilanteessa kyseiselle yhtiölle on määrätty sakkoa kilpailusääntöjen rikkomisesta, jonka tekijäksi se itse on katsottu tämän vastuussa olemisen takia (asia C-294/98 P, Metsä-Serla ym. v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I-10065, 26–28 kohta).

165    Näin ollen se, että riidanalaisessa päätöksessä yksilöidään eri oikeushenkilöitä, jotka ovat yhteisvastuussa sakon maksamisesta, ei ole ristiriidassa yrityksen käsitteen kanssa. Tätä käsitettä on päinvastoin sovellettu oikein, koska on osoitettu, että kyseinen yritys muodostuu juridisesti useista luonnollisista henkilöistä tai oikeushenkilöistä.

166    Yrityksen käsitettä ei voida katsoa rikotun myöskään pelkästään sen perusteella, että nämä eri oikeushenkilöt ovat vastuussa erisuuruisten sakon määrien maksamisesta. Toteamus siitä, että kilpailusääntöjen rikkomisesta vastuussa oleva yksi yritys muodostuu useista oikeushenkilöistä, ei välttämättä tarkoita, että niihin kaikkiin sovellettaisiin samalla tavalla sakon laskemisessa merkityksellisiä seikkoja, erityisesti kun kyseisen yrityksen oikeudellinen muoto on muuttunut vuosien varrella. Käsiteltävässä asiassa katsotaan siten, että Total on vastuussa ainoastaan osasta rikkomisajanjaksoa (riidanalaisen päätöksen 441 perustelukappale), eikä yksikään kantajista ole rikkomisen uusija (riidanalaisen päätöksen 469 perustelukappale).

167    Tältä osin on muistettava, että yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi edellä 163 kohdassa mainitussa asiassa Cascades vastaan komissio antamassaan tuomiossa menetelmän, jossa emoyhtiön katsottiin olevan vastuussa tytäryhtiöidensä toteuttamasta kilpailusääntöjen rikkomisesta, joka oli tapahtunut ennen kuin se oli hankkinut tytäryhtiöt omistukseensa. Yhteisöjen tuomioistuin täsmensi, että luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, joka johti yritystä silloin, kun kilpailusääntöjä rikottiin, on lähtökohtaisesti vastattava kilpailusääntöjen rikkomisesta, vaikka toinen henkilö vastaisi yrityksen toiminnan harjoittamisesta silloin, kun päätös, jossa kilpailusääntöjen rikkominen todetaan, tehdään. Yhteisöjen tuomioistuin korosti, että luovutuksensaaja ei ole yksinkertaisesti vain sulauttanut näitä yhtiöitä itseensä vaan on jatkanut niiden toimintaa omina tytäryhtiöinään, minkä jälkeen se totesi, että niiden on näin ollen vastattava itse kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnastaan ajalta, ennen kuin emoyhtiö hankki ne omistukseensa, eikä emoyhtiötä voida pitää vastuullisena siitä (tuomion 77–80 kohta).

168    Kun otetaan huomioon, että Total hankki Elf Aquitainen omistukseensa huhtikuussa 2000, komissio on näin ollen oikeutetusti katsonut sen olevan vastuussa riidanalaisesta rikkomisesta vasta 30.4.2000 lähtien (riidanalaisen päätöksen 441 perustelukappale), ja sille määrättyä sakon laskentapohjaa ei ole korotettu rikkomisen keston nojalla (riidanalaisen päätöksen 467 ja 468 perustelukappale).

169    Edellä esitetyn perusteella kantajat eivät voi pätevästi moittia komissiota siitä, että se on yksilöinyt Total-konsernin eri yhtiöt sakon laskentaa koskevissa perusteluissaan.

170    Vielä on korostettava, että lukuun ottamatta rikkomisen keston ja uusimisen perusteella tehtyjä korotuksia, joiden määrittämisessä komissio on ottanut huomioon kyseisen yrityksen oikeudellisen muodon muutokset vuosien varrella, sakko laskettiin yhdenmukaisesti kaikkien kyseisten Total-konsernin yhtiöiden osalta. Komissio sovelsi niihin samaa sakon laskentapohjaa ja alennusta yhteistyöstä annetun tiedoksiannon nojalla. Kantajan moitteet sakon laskemisen kahdesta vaiheesta ovat näin ollen perusteettomia.

171    Tämän vuoksi kolmas kanneperuste on hylättävä.

 Viides peruste, joka koskee Totaliin liittyviä arviointivirheitä

172    Kantajat esittävät kaksi väitettä, joilla kyseenalaistetaan Totalin vastuu. Ne riitauttavat ensiksi sen, että Total, joka otti määräysvallan konsernissa huhtikuussa 2000, olisi voinut antaa Arkemalle ”ohjeita kartellista”, joka oli ollut olemassa jo vuosien ajan ja jonka viimeinen monenvälinen kokous pidettiin 18.5.2000. Ne huomauttavat, että Totalin vastuulle saatettavan rikkomisen kesto on enintään kahdeksan kuukautta, vaikka se tosiasiassa oli vain kuukausi, koska viimeinen monenvälinen kokous pidettiin 18.5.2000.

173    Ensiksi on huomattava, että kantajien väite siitä, että Totalin vastuulle luettavan rikkomisajanjakson pituus oli ainoastaan kuukausi, perustuu olettamaan siitä, että kartellitoiminta päättyi viimeiseen monenväliseen kokoukseen 18.5.2000.

174    Kantajat eivät kuitenkaan esitä väitteelle mitään perusteita eivätkä ne etenkään kyseenalaista perustellulla tavalla komission toteamusta siitä, että 18.5.2000 pidetyssä kokouksessa päästiin yleiseen yksimielisyyteen hintatason säilyttämisestä, joten kartellin vaikutukset jatkuivat 31.12.2000 saakka (riidanalaisen päätöksen 357–360 perustelukappale).

175    Lisäksi on muistettava, että Totalin vastuu perustuu näkemykseen siitä, että se muodosti 30.4.2000 lähtien eli siitä saakka, kun se hankki kyseisen konsernin omistukseensa, Arkeman ja Elf Aquitainen kanssa yhden yrityksen, joka oli vastuussa kyseisestä rikkomisesta (riidanalaisen päätöksen 441 perustelukappale).

176    Tästä on todettava, että pelkästään se, että Total hankki määräysvallan konsernissa vasta rikkomisen loppuvaiheessa, ei riitä sulkemaan pois sitä, että Totalilla oli kyseisellä ajanjaksolla ratkaiseva vaikutusvalta rikkomiseen osallisen tytäryhtiönsä markkinakäyttäytymiseen.

177    Lukuun ottamatta päivää, jona Total hankki määräysvallan konsernissa, kantajat eivät kuitenkaan esitä mitään täsmällistä seikkaa, jolla voitaisiin osoittaa, että Arkema päätti touko- ja joulukuun 2000 välisenä aikana markkinakäyttäytymisestään itsenäisesti suhteessa Totaliin.

178    Tällaisessa tilanteessa komissio saattoi pätevästi olettaa, että kun Total oli hankkinut omistukseensa konsernin koko tai lähes koko osakepääoman 30.4.2000 alkaen, sillä oli ollut ratkaiseva vaikutusvalta Arkeman markkinakäyttäytymiseen, ja se saattoi sitä kautta katsoa Totalin olevan vastuussa kyseisellä ajanjaksolla tapahtuneesta rikkomisesta tämän kumoamattoman olettaman perusteella.

179    Näin ollen on hylättävä tehottomana kantajien väite siitä, ettei Total voinut olla tietoinen tytäryhtiönsä rikkomista koskevista menettelytavoista ja päättää niiden lopettamisesta, kun otetaan huomioon ajankohta, jona se hankki määräysvallan konsernissa.

180    Kuten edellä esitetyistä seikoista ilmenee, Totalin vastuuseen saattaminen perustuu nimittäin siihen, että se oli yksi kilpailuoikeutta rikkoneen yrityksen muodostavista oikeudellisista yksiköistä, eikä huomioon ole otettu sitä, oliko se tietoinen rikkomisesta.

181    Ensimmäinen väite on siten hylättävä.

182    Kantajat väittävät toiseksi, että komissio totesi virheellisesti riidanalaisen päätöksen 471 perustelukappaleessa, että ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan mukaisesta menettelystä 23.11.1984 tehdyn päätöksen 85/74/ETY (Asia IV/30.907 – Peroksituotteet) (EYVL L 35, s. 1) ja päätöksen 94/599, jotka oli otettu huomioon rikkomisen uusimisen toteamiseksi, adressaatit kuuluivat Total-konserniin näiden aiempien päätösten tekohetkellä.

183    On todettava, että – kuten komissio itsekin myönsi vastineessa – se totesi riidanalaisen päätöksen 471 perustelukappaleessa virheellisesti, että ”päätösten [85/74 ja 94/599] adressaatteina olevat oikeushenkilöt olivat ja ovat edelleen Total-konsernin jäseniä”.

184    Tämä toteamus ei kuitenkaan vaikuta riidanalaisen päätöksen laillisuuteen. Riidanalaisen päätöksen 441 perustelukappaleesta seuraa nimittäin yhtäältä, että Totalin katsottiin olevan vastuussa rikkomisesta ainoastaan siitä päivästä lähtien, jona se hankki konsernin määräysvaltaansa, eli 30.4.2000 lähtien.

185    Kuten riidanalaisen päätöksen 469 perustelukappaleesta toisaalta ilmenee, komissio otti huomioon, ettei Arkema kuulunut Total-konserniin aiempien tuomioiden ajankohtana, ja korotti rikkomisen uusimisen vuoksi ainoastaan Arkemalle määrätyn sakon määrää.

186    Edellä esitetyn perusteella viidennen kanneperusteen toinen osa ja sitä kautta koko käsiteltävä kanneperuste on hylättävä.

 Kuudes kanneperuste, joka koskee kaikkien jäsenvaltioiden tunnustamien, unionin oikeusjärjestykseen olennaisesti kuuluvien eri periaatteiden loukkaamista

187    Kantajat väittävät, että komissio on loukannut yhdenvertaista kohtelua, seuraamusten henkilökohtaisuutta ja yksilöllistä vastuuta koskevia periaatteita sekä rikoksia ja rangaistuksia koskevaa laillisuusperiaatetta (nullum crimen, nulla poena sine lege -periaate), kun se on katsonut niiden olevan vastuussa kyseisestä rikkomisesta ja määrännyt niille sakon.

 Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen väitetty loukkaaminen

188    Kantajat väittävät, että komissio on loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, kun se on katsonut niiden olevan vastuussa ainoastaan kyseessä olevan olettaman perusteella, vaikka se on perustanut muiden päätöksen adressaatteina olevien yhtiöiden vastuun sellaiseen olettamaan, jonka tueksi on esitetty lisätodisteita (riidanalaisen päätöksen 385, 391 ja 394, 405, 411, 423–427 perustelukappale).

189    Tästä on huomattava, että riidanalaisen päätöksen 370–379 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on soveltanut kaikkiin adressaatteihin samaa sääntöä, jonka mukaan se, että emoyhtiö omistaa tytäryhtiönsä kokonaan tai lähes kokonaan, riittää perusteeksi kumottavissa olevalle olettamalle, jonka nojalla emoyhtiö voidaan asettaa vastuuseen rikkomisesta. Kyseistä olettamaa sovellettiin sekä Total-konserniin että muihin konserneihin, joille riidanalainen päätös oli osoitettu.

190    Komissio vetosi joidenkin päätöksen adressaattien eli Akzo Nobelin, FMC:n, L’Air liquiden, SNIA:n ja Edisonin tapauksessa olettaman lisäksi myös eräisiin lisätodisteisiin, jotka koskivat emoyhtiön käyttämää ratkaisevaa vaikutusvaltaa, mutta tämä ei tarkoita, ettei kaikkiin adressaatteihin olisi sovellettu samoja periaatteita.

191    Akzo Nobelista todetaan riidanalaisen päätöksen 384 perustelukappaleessa, että ”[tämä] omisti kokonaan [EKA Chemicalsin], joten komissio katsoi, että [se] käytti ratkaisevaa vaikutusvaltaa [EKA Chemicalsissa], ja mitään tämän olettaman kumoavaa todistetta ei ollut esitetty”. Tätä näkemystä ei kyseenalaista se, että komissio viittasi saman päätöksen 385 perustelukappaleessa tiettyihin näkemystä tukeviin lisätodisteisiin.

192    FMC:stä komissio totesi, että se päätteli FMC:tä koskevan vastuun ”siitä, että FMC Foret [oli] kokonaan (välillisesti) FMC:n omistuksessa” (riidanalaisen päätöksen 390 perustelukappale). Tähän näkemykseen ei vaikuta se, että komissio vetosi riidanalaisen päätöksen 391 perustelukappaleessa lisätodisteeseen, joka koski FMC:n tytäryhtiössään käyttämää ratkaisevaa vaikutusvaltaa.

193    L’Air liquidesta komissio totesi riidanalaisen päätöksen 403 perustelukappaleessa, että ”koska [tämä] omisti Chemoxalin kokonaan rikkomisajankohtana ja oli nimittänyt Chemoxalin hallituksen jäsenet, komissio oletti sillä olevan ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiönsä menettelyyn”. Komissio täsmensi huomautustaan toteamalla riidanalaisen päätöksen 405 perustelukappaleessa, että ”yrityksen koko pääoman omistaminen [johti] olettamaan, joka [voitiin] kumota osoittamalla, että – – tytäryhtiö [toimi] – – itsenäisesti”.

194    SNIA:sta todetaan riidanalaisen päätöksen 411 perustelukappaleessa, että SNIA:n katsottiin olevan vastuussa sillä perusteella, että se oli sulautunut emoyhtiöön, joka omisti kilpailusääntöjen rikkomiseen suoraan osallisen yrityksen kokonaan, eikä sen tilanne siis ollut samanlainen kuin kantajien tilanne.

195    Edisonista komissio totesi vielä riidanalaisen päätöksen 418 perustelukappaleessa, että ”jos olettaman kumoavia väitteitä ei esitetä, [oikeuskäytännön mukaan] koko osakepääoman omistaminen on riittävä todiste”. Komissio vetoaa lisäksi riidanalaisen päätöksen 419–421 perustelukappaleessa tiettyihin lisätodisteisiin, jotka ovat sen mielestä ristiriidassa Edisonin esittämien, tytäryhtiönsä itsenäistä toimintaa koskevien väitteiden kanssa.

196    Kantajien esille ottamista riidanalaisen päätöksen perustelukappaleista seuraa näin ollen, että komissio katsoi kaikkien riidanalaisen päätöksen adressaattien tapauksessa, että se, että emoyhtiö omistaa tytäryhtiönsä kokonaan tai lähes kokonaan, riittää asettamaan emoyhtiön vastuuseen rikkomisesta, jos omistuksesta johtuvaa olettamaa kumoavia perusteita ei esitetä, ja että se esitti lisätodisteita tiettyjen asianomaisten emoyhtiöiden tytäryhtiöissään käyttämästä vaikutusvallasta, kun niitä oli saatavilla, joko vahvistaakseen päätelmää, joka seurasi jo pätevästi siitä, että tytäryhtiö oli kokonaan emoyhtiön omistuksessa, tai vastatakseen asianomaisten yritysten esittämiin väitteisiin.

197    Komissio totesi lisäksi kantajien osalta konsernista, että pääomayhteyden lisäksi Elf Aquitaine oli nimittänyt Arkeman hallituksen jäsenet (riidanalaisen päätöksen 427 perustelukappale), muttei kuitenkaan edellyttänyt lisätodisteita, jotta emoyhtiön vastuu voitaisiin todeta kokonaan tai lähes kokonaan sen omistuksessa olevan tytäryhtiön kilpailusääntöjen rikkomisesta.

198    Tämä väite on siis perusteeton.

 Seuraamusten henkilökohtaisuutta ja yksilöllistä vastuuta koskevien periaatteiden sekä nullum crimen, nulla poena sine lege -periaatteen väitetty loukkaaminen

199    Kantajat väittävät, että komissio on loukannut edellä mainittuja oikeusperiaatteita, kun se ei ole myöntänyt Arkeman olevan kantajista riippumaton taloudellinen yksikkö ja kun se on näin ollen virheellisesti todennut kantajien vastuun ja määrännyt niille sakon.

200    On muistettava, että kun otetaan huomioon kyseisten rikkomisten luonne sekä niihin liittyvien seuraamusten luonne ja ankaruus, näihin rikkomisiin liittyvä vastuu on henkilökohtaista (asia C-49/92 P, komissio v. Anic Partecipazioni, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I-4125, 78 kohta). Sen periaatteen, jonka mukaan rangaistukset ja seuraamukset on määrättävä yksilökohtaisesti, mukaisesti luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle voidaan määrätä seuraamus vain seikoista, joista sitä itseään moititaan (yhdistetyt asiat T-34/98 ja T-47/98, Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni v. komissio, tuomio 13.12.2001, Kok., s. II-3757, 63 kohta), ja sitä sovelletaan kaikissa hallinnollisissa menettelyissä, jotka saattavat johtaa seuraamusten määräämiseen unionin kilpailusääntöjen nojalla (asia T-304/02, Hoek Loos v. komissio, tuomio 4.7.2006, Kok., s. II-1887, 118 kohta).

201    Käsiteltävässä asiassa on riittävää todeta, että kantajien käsitys perustuu virheelliseen lähtökohtaan, jonka mukaan niiden ei olisi katsottu millään tavalla rikkoneen kilpailusääntöjä ja jonka mukaan niille itselleen ei olisi määrätty sakkoa. Edellä esitetystä seuraa päinvastoin, että kantajien on katsottu syyllistyneen henkilökohtaisesti EY 81 artiklan rikkomiseen, jonka tekijöiksi ne itse on katsottu niiden taloudellisten, organisatoristen ja oikeudellisten yhteyksien vuoksi, jotka yhdistivät ne tytäryhtiöihinsä, ja siksi, etteivät tytäryhtiöt toimineet itsenäisesti markkinoilla (ks. vastaavasti edellä 164 kohdassa mainittu asia Metsä-Serla ym. v. komissio, tuomion 27 ja 34 kohta).

202    Toisin kuin kantajat väittävät, edellä esitetystä neljännen kanneperusteen tarkastelusta ilmenee lisäksi, että EY 81 artiklan rikkominen on niiden osalta näytetty toteen. Asetuksen 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädetään selvästi tällaiseen rikkomiseen liittyvistä seuraamuksista. Nullum crimen, nulla poena sine lege -periaatetta on siis noudatettu.

203    Näin ollen käsiteltävä väite ja koko kuudes kanneperuste on hylättävä.

 Seitsemäs kanneperuste, joka koskee hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista

204    Kantajat väittävät ensiksi, että komissio on jättänyt tutkimatta tarkkaan ja puolueettomasti todisteet, jotka on esitetty Arkeman itsenäisyyden osoittamiseksi.

205    Koska kantajat tyytyvät ainoastaan toistamaan kyseisten todisteiden puutteellista tutkimista koskevan väitteensä, jota tarkasteltiin ja joka hylättiin edellä 111–115 kohdassa, väite on hylättävä samoin perustein.

206    Kantajat väittävät toiseksi, että komission olisi pitänyt prosessiekonomian tavoitteen mukaisesti hyväksyä niiden vaatimus riidanalaisen päätöksen tekemisen lykkäämisestä, kunnes unionin yleinen tuomioistuin lausuu päätöksestä K(2004) 4876 nostetuista kanteista.

207    Väite, jossa vedotaan pelkkään prosessiekonomiaan ja jolla ei näin ollen selvästikään voida kyseenalaistaa riidanalaisen päätöksen laillisuutta, on kuitenkin hylättävä suoralta kädeltä.

208    Seitsemäs kanneperuste on siis hylättävä.

 Kahdeksas kanneperuste, joka koskee oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista

209    Kantajat väittävät, että oikeusvarmuuden periaatetta on loukattu, koska käsiteltävässä asiassa on sovellettu vastuuseen saattamista koskevaa uutta arviointiperustetta suhteessa komission aiempaan päätöskäytäntöön ja etenkin suhteessa päätökseen K(2003) 4570.

210    On muistettava, ettei riidanalainen päätös ole ensimmäinen päätös, jossa komissio on katsonut emoyhtiön olevan vastuussa Arkeman toteuttamasta kilpailusääntöjen rikkomisesta ratkaisevaan vaikutusvaltaan liittyvän olettaman perusteella. Komissio totesi nimittäin jo päätöksessä K(2004) 4876 Elf Aquitainen vastuun tällä tavoin. Toisin kuin kantajat esittävät, riidanalaisessa päätöksessä ei näin ollen poiketa komission päätöskäytännöstä vastuun saattamisen alalla, myöskään kyseisen konsernin osalta. Kantajat viittasivat käsiteltävässä asiassa jo väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa vastuun saattamista koskevaan arviointiperusteeseen, jota komissio oli soveltanut päätöksessä K(2004) 4876, kuten ilmenee myös niiden kuudennen kanneperusteen yhteydessä esittämistä väitteistä. Käsiteltävässä perusteessa olettama, jonka mukaan komissio olisi soveltanut kantajiin uutta vastuuseen saattamisen arviointiperustetta, on siis käsiteltävässä asiassa virheellinen.

211    On joka tapauksessa muistettava, ettei komissio ole velvollinen selvittämään systemaattisesti, onko emoyhtiö vastuussa tytäryhtiönsä kilpailusääntöjen rikkomisesta (ks. edellä 89 kohta). Se, että komissio päättää katsoa emoyhtiöstä ja sen tytäryhtiöstä muodostuvan yrityksen olevan vastuussa todetusta rikkomisesta, vaikkei sen olisi aiemman päätöskäytäntönsä mukaan pitänyt näin tehdä, ei merkitse oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista.

212    Lisäksi on todettava, että kantajien esille ottamasta päätöksestä K(2003) 4570 (373–391 perustelukappale) ilmenee, ettei komissio ole tarkastellut lainkaan Arkeman emoyhtön vastuuseen liittyvää problematiikkaa eikä se etenkään ole lausunut Arkeman itsenäisyydestä suhteessa emoyhtiöön. Vaikka oletettaisiin, että mainitun asian tosiseikat olisivat olleet samankaltaiset kuin käsiteltävässä asiassa, ei voida väittää, että kyseinen päätös määräsi ennalta sen, mikä komission kanta oli Arkeman ja sen emoyhtiöiden välisistä yhteyksistä tai mitä vastuuseen saattamista koskevaa arviointiperustetta tähän konserniin sovellettiin.

213    Käsiteltävää kanneperustetta ei siten voida hyväksyä.

 Yhdeksäs kanneperuste, joka koskee sakkojen vahvistamiseen liittyvien perustavanlaatuisten periaatteiden loukkaamista

214    Kantajat riitauttavat eri perustein niille määrätyn sakon määrän.

215    Kantajat väittävät ensiksi, että niiden sakon määrää olisi pitänyt alentaa, koska ne eivät olleet tietoisia tytäryhtiönsä rikkomisesta. Ne vetoavat yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen ja huomauttavat, että komissio oli tällä perusteella alentanut toisen riidanalaisen päätöksen adressaatin eli Caffaron sakon määrää.

216    On huomattava, että komissio alensi SNIA- ja Caffaro-yhtiöiden muodostaman yrityksen sakon laskentapohjaa, koska ei ollut osoitettu, että Caffaro, joka oli osallistunut vain muutamaan kartellitapaamiseen, joissa käsiteltiin ainoastaan toista kyseessä ollutta tuotetta, oli tietoinen tai sillä olisi välttämättä voinut olla tietoa kilpailunvastaisten järjestelyjen kokonaissuunnitelmasta (riidanalaisen päätöksen 332 ja 461 perustelukappale).

217    Kantajista on muistettava, että niiden katsottiin olevan vastuussa kyseisestä rikkomisesta siksi, että ne muodostivat tytäryhtiönsä kanssa yhden yrityksen, eikä siksi, että ne olivat suoraan osallisia rikkomiseen, joten vastuuseen saattamisen kannalta merkitystä ei ollut sillä, etteivät ne olleet tietoisia kartellista.

218    Koska kantajat eivät väitä, ettei niiden tytäryhtiö, joka oli suoraan osallinen rikkomiseen, ollut tietoinen kilpailunvastaisten järjestelyjen kokonaissuunnitelmasta, se, etteivät ne tienneet konsernista, ei merkitse sitä, että kantajien ja niiden tytäryhtiön muodostaman yrityksen toteuttama kilpailusääntöjen rikkominen olisi ollut vakavuudeltaan vähäisempää, eikä se voi olla perusteena sakon määrän alentamiselle.

219    Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen väitetystä loukkaamisesta on todettava, että kantajat, jotka ovat kyseessä olevia kahta tuotetta kaupan pitäneen yrityksen toiminnasta vastuussa olevia oikeudellisia yksiköitä ja jotka ovat suoraan osallistuneet kartelliin kokonaisuudessaan, eivät ole samanlaisessa tilanteessa kuin Caffaro, joka oli yrityksen toiminnan harjoittaja, jonka osallistuminen kartelliin ei kattanut koko kilpailunvastaista kokonaissuunnitelmaa.

220    Käsiteltävä väite on siis hylättävä.

221    Kantajat vetoavat toiseksi syyttömyysolettaman ja oikeusvarmuuden periaatteiden loukkaamiseen varoittavan vaikutuksen varmistamiseksi tehdyn sakon määrän korottamisen yhteydessä.

222    Syyttömyysolettaman periaatteen loukkaamista koskeva kantajien väite perustuu ensinnäkin olettamaan siitä, ”ettei [niiden] vastuuta kartellista voitu päätellä minkään seikan – – perusteella”. Edellä esitetystä neljännen kanneperusteen tarkastelusta ilmenee kuitenkin, että kantajien oli perustellusti katsottu olevan vastuussa rikkomisesta, joten käsiteltävä väite on hylättävä.

223    Kantajat viittaavat toiseksi riidanalaisen päätöksen 465 perustelukappaleeseen ja väittävät, että komissio on loukannut syyttömyysolettaman periaatetta, kun se on todennut, että perustamalla oikeudellisesti erillisen tytäryhtiön emoyhtiö voi liittää tämän tytäryhtiön kilpailusääntöjen rikkomiseen ja välttyä näin itse seuraamuksilta.

224    Komissio huomauttaa riidanalaisen päätöksen 465 perustelukappaleessa vastatessaan kyseessä olevan sakon määrän korottamista moittivaan kantajien väitteeseen, että ”jos [se] päättäisi tämän väitteen perusteella, että Atofinalle määrätyn sakon olisi oltava pienempi kuin [oli] perusteltua sen yrityksen, johon se [kuului], koon perusteella, erittäin suuri yritys, joka osallistuu yhteen tai useampaan kartelliin, voisi välttyä suurilta sakoilta perustamalla pieniä tytäryhtiöitä, joiden liikevaihto on vähäinen, ja liittämällä ne lainvastaiseen käyttäytymiseen”.

225    Kuten tästä perustelukappaleesta ilmenee, korottaessaan kyseistä sakon määrää komissio katsoi, että korotuksen ansiosta voitiin ottaa huomioon kyseisen yhden yrityksen muodostavien oikeudellisten yksikköjen tosiasialliset taloudelliset mahdollisuudet ja määrittää sakon määrä tasolle, joka on riittävän varoittava.

226    Tällaisen yleisluonteisen huomautuksen ei kuitenkaan voida katsoa loukkaavan syyttömyysolettamaa kantajien osalta.

227    Kantajat vetoavat kolmanneksi oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen ja toistavat kahdeksannen kanneperusteen yhteydessä esittämänsä perusteet, jotka koskevat komission väitettyyn poikkeamiseen aiemmasta päätöskäytännöstään. Tämä väite on hylättävä edellä 210–212 kohdassa esitettyjen perusteiden vuoksi.

228    Kantajat riitauttavat neljänneksi varoittavan vaikutuksen varmistamiseksi tehdyn sakon määrän korottamisen lainmukaisuuden ja väittävät, ettei tällaista korotusta ole vahvistettu asetuksen 1/2003 23 artiklassa eikä suuntaviivoissa.

229    On muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission on sakon määrän määrittämiseksi varmistettava sen varoittava vaikutus, ja tätä varten se voi ottaa huomioon muun muassa yrityksen koon ja taloudellisen vahvuuden (edellä 103 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomion 106 ja 120 kohta ja yhdistetyt asiat C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I‑5425, 243 kohta).

230    Komissio on siis käsiteltävässä asiassa korottanut kyseisen sakon laskentapohjaa lainmukaisesti, kun otetaan huomioon kantajien muodostaman yrityksen koko, josta on osoituksena niiden varsin suuri kokonaisliikevaihto (riidanalaisen päätöksen 463 perustelukappale).

231    Varoittavan vaikutuksen varmistamiseksi tehdystä sakon määrän korottamisesta esitetyt väitteet ovat siis perusteettomia.

232    Kantajat väittivät kolmanneksi istunnossa, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu 10 prosentin enimmäismäärä liikevaihdosta on lainvastainen laillisuusperiaatteen ja oikeusvarmuuden periaatteen näkökulmasta, koska siinä viitataan yrityksen liikevaihtoon päätöksen tekemistä edeltävältä tilikaudelta eikä sen tilikauden liikevaihtoon, jona rikkominen tapahtui.

233    On todettava, että tämä väite esitettiin myöhässä, sillä se esitettiin ensimmäisen kerran istunnossa, ja että sen ei voida katsoa tarkentavan käsiteltävää kanneperustetta – sellaisena kuin se ilmenee kannekirjelmästä – jossa yhtäältä vaaditaan sakon määrän alentamista siksi, etteivät kantajat olleet tietoisia rikkomisesta, ja jossa toisaalta moititaan varoittavan vaikutuksen varmistamiseksi tehtyä sakon määrän korottamista.

234    Tämä väite on näin ollen jätettävä työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdan mukaisesti tutkimatta.

235    Väite on joka tapauksessa tehoton, sillä kantajat eivät ilmoita, että rikkomisajanjaksoon kuuluvan tilikauden huomioon ottaminen olisi voinut vaikuttaa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa, jonka lainvastaisuuteen on vedottu, tarkoitetun säännön soveltamiseen käsiteltävässä asiassa.

236    Edellä esitetyn perusteella käsiteltävä kanneperuste on perusteeton.

 Kymmenes peruste, joka koskee harkintavallan väärinkäyttöä

237    Kantajat väittävät, että komissio on käyttänyt väärin harkintavaltaansa siksi, että kun se on katsonut niiden olevan vastuussa rikkomisesta, se ei ole pyrkinyt rankaisemaan vastuussa olevaa yritystä vaan korottamaan määrätyn sakon määrää ottamalla huomioon kantajien suuren koon.

238    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan päätöstä tehtäessä harkintavaltaa on käytetty väärin, jos objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella on selvää, että päätös on tehty yksinomaan tai ainakin olennaisilta osin muiden kuin esitettyjen päämäärien saavuttamiseksi (ks. yhdistetyt asiat T-133/95 ja T-204/95, IECC v. komissio, tuomio 16.9.1998, Kok., s. II-3645, 188 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

239    Lisäksi on muistettava, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaan komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille sakon, jos ne rikkovat EY 81 artiklaa. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklassa säädettyjen seuraamusten on tarkoitus sekä rangaista asianomaisia yrityksiä lainvastaisesta käyttäytymisestä että estää asianomaisia yrityksiä ja muita taloudellisia toimijoita rikkomasta unionin oikeuden kilpailusääntöjä tulevaisuudessa (ks. vastaavasti asia C-289/04 P, Showa Denko v. komissio, tuomio 29.6.2006, Kok., s. I-5859, 16 kohta).

240    Kun otetaan huomioon, että kantajat ja Arkema muodostivat EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen ja että tämä yritys oli osallisena riidanalaisessa rikkomisessa, niille määrätty seuraamus ei ole tarkoituksensa vastainen myöskään sikäli, että komissio pyrki seuraamuksesta määrätessään varoittavaa vaikutusta koskevaan tavoitteeseen.

241    Näin ollen kymmenes kanneperuste on hylättävä.

 Yhdestoista kanneperuste, joka on esitetty toissijaisesti ja joka koskee sakon määrän alentamista asianmukaiselle tasolle

242    Kantajat vaativat 11. perusteellaan sakon määrän alentamista asianmukaiselle tasolle kahdesta syystä.

243    Kantajat väittävät yhtäältä, että niiden sakon laskentapohjaa olisi alennettava 25 prosenttia, koska ne eivät olleet tietoisia rikkomisesta, riidanalaisen päätöksen 461 perustelukappaleessa myönnetyn alennuksen tavoin.

244    Tästä on muistettava, ettei riidanalaisen päätöksen 461 perustelukappaleessa tarkoitettu tilanne ole rinnastettavissa kantajien tilanteeseen (ks. edellä 219 kohta). Unionin yleinen tuomioistuin katsoo näin ollen, ettei kantajille voida myöntää alennusta tällä perusteella.

245    Kantajat vaativat toisaalta lieventävän seikan huomioon ottamista ja väittävät, että ne on tuomittu maksamaan huomattavia sakkoja osallisuudestaan muihin kartelleihin samalla ajanjaksolla, jota koskevat riidanalainen päätös, päätös K(2004) 4876 ja [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 31.5.2006 tehty päätös K(2006) 2098 (Asia N:o COMP/F/38.645 – metakrylaatit).

246    Tästä on todettava, että koska komissio totesi kantajien syyllistyneen EY 81 artiklan 1 kohdan määräysten kolmeen erilliseen rikkomiseen, sen oli mahdollista määrätä näille kolme erillistä sakkoa, joista jokainen noudatti asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädettyjä rajoja (ks. vastaavasti asia T-73/04, Carbone-Lorraine v. komissio, tuomio 8.10.2008, Kok., s. II-2661, 56 kohta). Kunkin sakon oli välttämättä perustuttava arviointiin sen rikkomisen kestosta ja vakavuudesta, jonka seuraamus kyseinen sakko on. On kuitenkin todettava, että sakon määrääminen kantajille erityyppisestä kilpailunvastaisesta toiminnasta, joka koski muita tuotteita, ei vaikuta siihen, että kilpailusääntöjä on todella rikottu (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T-101/05 ja T-111/05, BASF ja UCB v. komissio, 12.12.2007, Kok., s. II-4949, 52 kohta).

247    Kun otetaan huomioon varoittavaa vaikutusta koskeva tavoite, johon sakoilla pyritään, pelkästään se, että kantajille on vastikään määrätty kaksi muuta sakkoa osittain samaan aikaan tapahtuneista rikkomisista, ei näin ollen voi olla perusteena käsiteltävässä asiassa määrätyn sakon alentamiselle.

248    Kantajat eivät kuitenkaan vetoa mihinkään sellaiseen seikkaan, jolla voitaisiin osoittaa, että sakon määrääminen käsiteltävässä asiassa yhdessä muiden vastikään määrättyjen sakkojen kanssa olisi asettanut ne erityisen hankalaan taloudelliseen tilanteeseen, joka voitaisiin ottaa poikkeuksellisesti huomioon niille määrätyn sakon määrän määrittämisessä.

249    Kantajat vetosivat vielä päätökseen 94/599, josta ilmenee, että määrittäessään tämän päätöksen kohteena olevasta kartellista johtuvien sakkojen määrää komissio otti huomioon sen, että suurin osa yrityksistä oli jo tuomittu maksamaan huomattavan suuria sakkoja osallistumisestaan toiseen kartelliin lähimarkkinoilla käytännössä täysin samalla ajanjaksolla (päätöksen 94/599 52 perustelukappale), ja tästä on todettava, että yhtäältä päätös 94/599 tehtiin ennen käsiteltävässä asiassa sovellettavien suuntaviivojen antamista ja että toisaalta mainitussa päätöksessä kyseessä ollut tilanne eroaa käsiteltävässä asiassa kyseessä olevasta tilanteesta. Käsiteltävässä asiassa komissio on nimittäin riidanalaisessa päätöksessään antanut yhteisen tuomion vetyperoksidin ja natriumperboraatin markkinoilla toteutetuista rikkomisista ja kantajat eivät ole vedonneet näiden markkinoiden ja muiden markkinoiden, joista muita viimeaikaisia tuomioita on annettu, väliseen yhteyteen.

250    Käsiteltävässä asiassa ei näin ollen ole vedottu mihinkään sellaiseen seikkaan, jolla sakon määrän alentamista voitaisiin perustella, joten toissijaisesti esitettyä vaatimusta kantajille määrätyn sakon määrän muuttamisesta ei voida hyväksyä.

251    Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

252    Työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kuudes jaosto),

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Total SA ja Elf Aquitaine SA velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Vadapalas Prek Dittrich

Truchot        O’Higgins

Julistettiin Luxemburgissa 14 päivänä heinäkuuta 2011.

Allekirjoitukset

Sisällys

Tosiseikat

Riidanalainen päätös

Menettely ja asianosaisten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan on rikottu sääntöjä, jotka koskevat emoyhtiöiden joutumista vastuuseen tytäryhtiöidensä kilpailusääntöjen rikkomisesta

Toinen osa, joka liittyy vastuuseen saattamista koskevan oikeuskäytännön tulkinnassa ja komission aiemman päätöskäytännön noudattamisessa tehtyyn oikeudelliseen virheeseen

– Alustavat huomautukset

– Kyseisen olettaman pätevyys

– Kantajien esittämien aihetodisteiden kokonaisuus Arkeman toiminnan itsenäisyyden osoittamiseksi markkinoilla

Ensimmäinen osa, joka koskee vastuuseen saattamisen perusteen objektiivisuuteen liittyvää oikeudellista virhettä

Kolmas osa, joka koskee ”oikeushenkilön taloudellisen riippumattomuuden periaatteen” loukkaamista

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista

Ensimmäinen osa, jonka mukaan kantajat eivät ole voineet puolustautua tehokkaasti

Toinen osa, joka koskee syyttömyysolettaman periaatteen loukkaamista

Toinen kanneperuste, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä

Ensimmäinen osa, jonka mukaan on rikottu perusteluvelvollisuutta, jonka tärkeyttä lisää se, että komission kanta on uusi

Toinen osa, joka koskee perustelujen ristiriitaisuutta

Kolmas osa, jonka mukaan komissio ei ole vastannut ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskevan olettaman kumoamiseksi esitettyihin väitteisiin

Kolmas kanneperuste, joka koskee yrityksen käsitteen yhtenäisyyden rikkomista

Viides peruste, joka koskee Totaliin liittyviä arviointivirheitä

Kuudes kanneperuste, joka koskee kaikkien jäsenvaltioiden tunnustamien, unionin oikeusjärjestykseen olennaisesti kuuluvien eri periaatteiden loukkaamista

Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen väitetty loukkaaminen

Seuraamusten henkilökohtaisuutta ja yksilöllistä vastuuta koskevien periaatteiden sekä nullum crimen, nulla poena sine lege -periaatteen väitetty loukkaaminen

Seitsemäs kanneperuste, joka koskee hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista

Kahdeksas kanneperuste, joka koskee oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista

Yhdeksäs kanneperuste, joka koskee sakkojen vahvistamiseen liittyvien perustavanlaatuisten periaatteiden loukkaamista

Kymmenes peruste, joka koskee harkintavallan väärinkäyttöä

Yhdestoista kanneperuste, joka on esitetty toissijaisesti ja joka koskee sakon määrän alentamista asianmukaiselle tasolle

Oikeudenkäyntikulut

* Oikeudenkäyntikieli: ranska.