Language of document : ECLI:EU:T:2011:378

Asia T-190/06

Total SA ja Elf Aquitaine SA

vastaan

Euroopan komissio

Kilpailu — Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt — Vetyperoksidi ja natriumperboraatti – Päätös, jolla todetaan EY 81 artiklan rikkominen – Kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta vastuuseen joutuminen – Puolustautumisoikeudet – Syyttömyysolettama – Perusteluvelvollisuus – Yhdenvertainen kohtelu – Periaate, jonka mukaan rangaistukset ja seuraamukset on määrättävä yksilökohtaisesti – Nullum crimen, nulla poena sine lege -periaate – Hyvän hallinnon periaate – Oikeusvarmuus – Harkintavallan väärinkäyttö – Sakot

Tuomion tiivistelmä

1.      Kilpailu – Unionin kilpailusäännöt – Rikkomiset – Vastuuseen joutuminen – Emoyhtiö ja tytäryhtiöt – Taloudellinen kokonaisuus – Arviointiperusteet

(EY 81 ja EY 82 artikla)

2.      Kilpailu – Unionin kilpailusäännöt – Rikkomiset – Vastuuseen joutuminen – Emoyhtiö ja tytäryhtiöt – Taloudellinen kokonaisuus – Arviointiperusteet

(EY 81 ja EY 82 artikla)

3.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Väitetiedoksianto – Välttämätön sisältö – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen – Vaikutus

(EY 81 ja EY 82 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 27 artikla)

4.      Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Perusteluvelvollisuuden laajuus – Kilpailusääntöjen soveltamisesta tehty päätös – Useita adressaatteja koskeva päätös

(EY 81, EY 82 ja EY 253 artikla)

5.      Kilpailu – Yhteisön kilpailusäännöt – Rikkomiset – Vastuuseen joutuminen – Emoyhtiö ja tytäryhtiö – Taloudellinen kokonaisuus – Arviointiperusteet

(EY 81 ja EY 82 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

6.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Lieventävät seikat – Tytäryhtiön ja emoyhtiön muodostaman yhden yrityksen joutuminen vastuuseen tytäryhtiön kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta – Emoyhtiön tietämättömyydellä tytäryhtiön kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta ei ole merkitystä

(EY 81 ja EY 82 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla)

7.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Lieventävät asianhaarat – Velvollisuutta ottaa huomioon muusta kilpailunvastaisesta toiminnasta jo määrättyjä sakkoja ei ole

(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

1.      Emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiönsä toiminnasta erityisesti silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeussubjekti, se ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, kun otetaan erityisesti huomioon taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet näiden kahden oikeudellisen yksikön välillä. Näin on siksi, että tällaisessa tapauksessa emoyhtiö ja tytäryhtiö kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja muodostavat siksi EY 81 artiklassa tarkoitetun yhden ainoan yrityksen, mikä mahdollistaa sen, että komissio voi osoittaa sakkojen määräämistä koskevan päätöksen emoyhtiölle ilman, että sillä olisi velvollisuutta osoittaa kyseisen emoyhtiön itse osallistuneen rikkomiseen.

Erityistapauksessa, jossa emoyhtiö omistaa kokonaan tytäryhtiönsä, joka on rikkonut unionin kilpailusääntöjä, tällä emoyhtiöllä voi yhtäältä olla ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiön menettelyyn ja toisaalta on olemassa kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan kyseisellä emoyhtiöllä tosiasiallisesti on ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiönsä käyttäytymiseen.

Näissä olosuhteissa riittää, että komissio osoittaa, että emoyhtiö omistaa kokonaan tytäryhtiönsä, voidakseen olettaa, että emoyhtiö vaikuttaa ratkaisevasti tämän tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan. Tämän perusteella komissio voi katsoa, että emoyhtiö on yhteisvastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta, ellei emoyhtiö, jonka asiana on kumota tämä olettama, esitä riittäviä todisteita sen osoittamiseksi, että tytäryhtiö toimii itsenäisesti markkinoilla.

Tytäryhtiön pääoman omistusrakenne on riittävä peruste kyseiselle olettamalle ilman, että komission olisi esitettävä täydentäviä todisteita emoyhtiön tosiasiassa käyttämästä vaikutusvallasta. Tätä päätelmää ei kyseenalaista se, että tällaisia lisätietoja on otettu huomioon muissa asioissa. Kyseisen olettaman soveltaminen ei edellytä tällaisten todisteiden olemassaoloa. Komission ei myöskään tarvitse tätä varten osoittaa emoyhtiön olleen tosiseikkojen tapahtuma-aikaan tietoinen siitä, että sen tytäryhtiö oli rikkonut kilpailusääntöjä.

Kun komissio on katsonut kaikkien sellaisen päätöksen adressaattien osalta, jolla määrätään sakko kilpailuoikeuden rikkomisesta, että se, että emoyhtiö omistaa tytäryhtiönsä kokonaan tai lähes kokonaan, riitti asettamaan emoyhtiön vastuuseen rikkomisesta, koska omistuksesta johtuvaa olettamaa kumoavia perusteita ei esitetty, ja kun se on esittänyt lisätodisteita tiettyjen asianomaisten emoyhtiöiden tytäryhtiöissään käyttämästä vaikutusvallasta, kun niitä oli saatavilla, joko vahvistaakseen päätelmää, joka seurasi jo pätevästi siitä, että tytäryhtiö oli kokonaan emoyhtiön omistuksessa, tai vastatakseen asianomaisten yritysten esittämiin väitteisiin, se, että komissio on kyseisen olettaman lisäksi vedonnut joidenkin päätöksen adressaattien osalta myös eräisiin lisätodisteisiin, jotka koskivat emoyhtiön käyttämää ratkaisevaa vaikutusvaltaa, ei tarkoita, ettei kaikkiin adressaatteihin olisi sovellettu samoja periaatteita ja että yhdenvertaisen kohtelun periaatetta olisi loukattu.

(ks. 35–38, 49, 50, 190 ja 196 kohta)


2.      Kun komissio soveltaa ratkaisevan vaikutusvallan käyttämistä koskevaa olettamaa saattaakseen emoyhtiön vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta, emoyhtiön on kyseisen olettaman kumoamiseksi esitettävä riittäviä todisteita sen osoittamiseksi, että tytäryhtiö toimii itsenäisesti markkinoilla. Tässä yhteydessä on otettava huomioon tytäryhtiön emoyhtiöön yhdistäviä taloudellisia, organisatorisia ja oikeudellisia yhteyksiä koskevat kaikki merkitykselliset seikat, jotka voivat vaihdella tapauksen mukaan. Arviointia ei erityisesti ole aiheellista rajata ainoastaan niihin seikkoihin, jotka liittyvät tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan stricto sensu, kuten jälleenmyynti- tai hintastrategiaan. Kyseistä olettamaa ei etenkään voi kumota osoittamalla pelkästään, että tytäryhtiö vastaa näistä liiketoimintapolitiikkansa erityisnäkökohdista saamatta niitä koskevia ohjeita. Vaikka vastaavasti se, että emoyhtiöllä ja tytäryhtiöllä on yhteisiä johtajia, on riittävä osoitus ratkaisevan vaikutusvallan käyttämisestä, se, ettei yhteisiä johtajia ole, ei voi olla riittävä osoitus tytäryhtiön toiminnan itsenäisyydestä.

Pelkästään se seikka, että emoyhtiö on holdingyhtiö, jolla ei ole operatiivista toimintaa, ei riitä sulkemaan pois sitä mahdollisuutta, että se on käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiössään erityisesti koordinoimalla konsernin sisäisiä investointeja. Kun kyse on konsernista, holdingilla tarkoitetaan yhtiötä, jonka tarkoituksena on koota yhteen osakkuudet eri yhtiöissä ja jonka tehtäviin kuuluu varmistaa niiden johdon yhtenäisyys.

Konsernien osalta tehtävien jakaminen eri yksiköille on tavanomaista, eikä se riitä kumoamaan olettamaa siitä, että emoyhtiöt ja niiden tytäryhtiöt muodostavat EY 81 artiklassa tarkoitetun yhden yrityksen. Sama pätee siihen, että tytäryhtiö toimi markkinoilla omissa nimissään ja omasta puolestaan sen sijaan, että se edustaisi emoyhtiötään. Mitään päätelmiä ei myöskään voida tehdä siitä, ettei emoyhtiöllä ole koskaan ollut yhteisiä asiakkaita tytäryhtiönsä kanssa, ettei se ole toiminut markkinoilla, joille sen tytäryhtiö investoi, tai niiden lähimarkkinoilla, että kyseisiin tuotteisiin liittyvän toiminnan osuus emoyhtiön kokonaisliikevaihdosta on ollut erittäin vähäinen ja että kyseiset tuotteet muodostavat vain pienen osan tytäryhtiön toimintaan liittyvistä lukuisista tuotteista.

Koska tytäryhtiön toiminnan itsenäisyyttä ei arvioida ainoastaan yrityksen operatiivisen johtamisen kannalta, se, ettei tytäryhtiö ole koskaan soveltanut kyseisiin markkinoihin liittyvää tiedotuspolitiikkaa suhteessa emoyhtiöönsä, ei riitä osoittamaan sen toiminnan itsenäisyyttä. Myöskään sen perusteella, ettei yritys esiinny yhtenä toimijana niin hallinnollisen menettelyn kuin tuomioistuinmenettelynkin aikana, ei voida todeta, että kyseinen tytäryhtiö on riippumaton emoyhtiöstään tai emoyhtiöistään.

Komissio voi katsoa emoyhtiön olevan vastuussa kyseisestä rikkomisesta sen perusteella, että emoyhtiö ja tytäryhtiö muodostavat yhden yrityksen, ei sen perusteella, että emoyhtiö olisi suoraan osallistunut tytäryhtiönsä kilpailusääntöjen rikkomiseen. Tällaista vastuuseen saattamista ei näin ollen voida asettaa kyseenalaiseksi sillä, että tytäryhtiö on ilmoittanut emoyhtiölleen kartellin olemassaolosta vasta komission tytäryhtiön tiloissa tekemien tarkastusten jälkeen, jolloin emoyhtiö vasta on saanut tiedon kartellista.

Kolmansien osapuolten näkemys yrityksen imagosta ei lopuksi missään tapauksessa voi itsessään riittää osoittamaan, että tytäryhtiö on riippumaton emoyhtiöstään tai emoyhtiöistään.

(ks. 55–57, 65, 68, 71–73, 75, 76 ja 78 kohta)


3.      Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen edellyttää, että komission yritykselle, jolle se aikoo määrätä seuraamuksen kilpailusääntöjen rikkomisesta, osoittamaan väitetiedoksiantoon on sisällytettävä tätä yritystä vastaan esitetyt olennaiset seikat, kuten tosiseikat, joista yritystä moititaan, niiden oikeudellinen luonnehdinta ja todistusaineisto, johon komissio tukeutuu, jotta tämä yritys voisi esittää hyödyllisesti perustelunsa sitä vastaan käydyssä hallinnollisessa menettelyssä. Väitetiedoksiannossa on erityisesti yksiselitteisesti täsmennettävä se oikeushenkilö, jolle sakot mahdollisesti määrätään, se on osoitettava tälle henkilölle ja siinä on ilmaistava, missä ominaisuudessa oikeushenkilöä syytetään väitetyistä tosiseikoista. Kun yritys, jota vastaan kyseiseen olettamaan vedotaan, voi esittää väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa ja kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan kuulemisen yhteydessä kaikki tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jolla se pyrkii kumoamaan tämän olettaman, ja kun komission on otettava huomioon nämä seikat, joiden perusteella se voi joutua luopumaan perusteettomiksi osoittautuneista väitteistään, asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatetta noudatetaan.

Komissio ei myöskään ole velvollinen ryhtymään yritystä koskeviin tutkintatoimiin ennen väitetiedoksiannon lähettämistä, kun se katsoo, että sillä on muutenkin hallussaan väitetiedoksiannon lähettämisen oikeuttavat tiedot. Myöskään komission käytännesäännöistä ei seuraa, että komissio olisi velvollinen kohdistamaan tutkintatoimet kaikkiin kyseisen yrityksen juridisiin yksiköihin ennen väitetiedoksiannon antamista.

Lopuksi, kun komissio tukeutuu olettamaan, jonka mukaan emoyhtiöllä on ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiössä, kun se omistaa tämän kokonaan tai lähes kokonaan, katsoakseen sen olevan yhteisvastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta, ei voida katsoa, että komissio pitäisi emoyhtiötä lähtökohtaisesti ”syyllisenä”, sillä emoyhtiö voi vapaasti kumota edellä mainitun väitetiedoksiannossa esitetyn olettaman osoittamalla tytäryhtiönsä itsenäisyyden. Sitä, että komissio lähettää väitetiedoksiannon, ei missään tapauksessa voida pitää näyttönä kyseessä olevan yrityksen syyllisyyden olettamisesta. Jos asia ei olisi näin, tämän alan minkä tahansa menettelyn aloittaminen olisi mahdollisesti omiaan loukkaamaan syyttömyysolettaman periaatetta

(ks. 105–107, 118, 120 ja 125–127 kohta)

4.      EY 253 artiklassa edellytettyjen perustelujen on oltava kyseessä olevan toimenpiteen luonteen mukaisia, ja niistä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimenpiteen tehneen yhteisön toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, koska sitä, ovatko päätöksen perustelut EY 253 artiklan mukaiset, tutkitaan paitsi päätöksen sanamuodon myös asiayhteyden ja kaikkien asiaa koskevien oikeussääntöjen suhteen.

Jos EY 81 artiklan soveltamispäätös koskee useaa adressaattia ja vastuun kohdistaminen kilpailusääntöjen rikkomisesta aiheuttaa ongelmia, päätöksessä on oltava riittävät perustelut kunkin adressaatin osalta, erityisesti niiden osalta, joiden on päätöksen mukaan kannettava vastuu kyseisestä kilpailusääntöjen rikkomisesta. Sellaisen emoyhtiön osalta, jonka katsotaan olevan vastuussa tytäryhtiönsä käyttäytymisestä, tällaisessa päätöksessä on oltava yksityiskohtainen selvitys niistä syistä, joiden vuoksi on perusteltua, että emoyhtiön katsotaan olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta.

Joka tapauksessa komission on esitettävä nimenomaisesti päättelynsä kulku, kun se tekee päätöskäytännössään päätöksen, joka menee selvästi edellisiä päätöksiä pidemmälle. Tällaisessa tapauksessa ei siis riitä, että komissio esittää suppeat perustelut esimerkiksi viittaamalla vakiintuneeseen päätöskäytäntöön.

Kun komissio tukeutuu olettamaan, jonka mukaan emoyhtiöllä on tosiasiallisesti ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiönsä menettelyyn, ja kun asianomaiset yritykset ovat hallinnollisessa menettelyssä esittäneet todisteita tämän olettaman kumoamiseksi, päätöksessä on riittävällä tavalla selitettävä ne syyt, joilla voidaan perustella komission kanta siitä, että nämä todisteet eivät riitä kyseisen olettaman kumoamiseen. Koska komissio ei ole velvollinen ottamaan kantaa kaikkiin asianomaisten sille esittämiin väitteisiin, sitä ei myöskään voida moittia siitä, ettei se ole esittänyt täsmällistä vastausta kaikkiin yrityksen esittämiin väitteisiin. Perustelujen suppeus voidaan perustella myös sillä, että emoyhtiön esittämät perustelut käsittävät pelkkiä väitteitä, joiden tueksi ole esitetty konkreettista näyttöä kyseisten emoyhtiöiden ja tytäryhtiöiden välisistä yhteyksistä rikkomisajanjaksolla.

(ks. 130, 131, 137, 148, 149, 153 ja 154 kohta)

5.      Yrityksen käsitteellä tarkoitetaan jokaista yksikköä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta yksikön oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta. Yrityksen käsitteellä on tässä samassa asiayhteydessä erityisesti katsottava tarkoitettavan taloudellista kokonaisuutta, vaikka oikeudellisesti tämän taloudellisen kokonaisuuden muodostaakin useampi kuin yksi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö. Kun tällainen yksikkö rikkoo kilpailusääntöjä, sen asiana on yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti vastata kyseisestä rikkomisesta.

Unionin kilpailuoikeuden rikkominen on kuitenkin luettava yksiselitteisesti sen oikeushenkilön syyksi, jolle sakot mahdollisesti määrätään. Kun tällaisen kilpailusääntöjen rikkomisen on todettu tapahtuneen, on näin ollen määritettävä se luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka rikkomisajankohtana vastasi yrityksen toiminnasta, jotta tämä voitaisiin saattaa vastuuseen rikkomisesta. Komission käytäntö, jonka mukaan yhtiön voidaan katsoa olevan yhteisvastuussa toiselle yhtiölle määrätyn sakon osan maksamisesta, kun sen voidaan katsoa olevan vastuussa jälkimmäisen kilpailunvastaisesta käyttäytymisestä, on lisäksi yhteensopiva asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan kanssa. Tällaisessa tilanteessa kyseiselle yhtiölle määrätään sakko kilpailusääntöjen rikkomisesta, jonka tekijäksi se itse on katsottu tämän vastuussa olemisen takia.

Näin ollen se, että komission päätöksessä yksilöidään eri oikeushenkilöitä, jotka ovat yhteisvastuussa sakon maksamisesta, ei ole ristiriidassa yrityksen käsitteen kanssa. Tätä käsitettä on päinvastoin sovellettu oikein, koska on osoitettu, että kyseinen yritys muodostuu juridisesti useista luonnollisista henkilöistä tai oikeushenkilöistä.

Yrityksen käsitettä ei voida katsoa rikotun myöskään pelkästään sen perusteella, että nämä eri oikeushenkilöt ovat vastuussa erisuuruisten sakon määrien maksamisesta. Toteamus siitä, että kilpailusääntöjen rikkomisesta vastuussa oleva (yksi) yritys muodostuu useista oikeushenkilöistä, ei välttämättä tarkoita, että niihin kaikkiin sovellettaisiin samalla tavalla sakon laskemisessa merkityksellisiä seikkoja, erityisesti kun kyseisen yrityksen oikeudellinen muoto on muuttunut vuosien varrella.

(ks. 162–166 kohta)


6.      Kun emoyhtiön katsotaan olevan vastuussa rikkomisesta siksi, että se muodostaa tytäryhtiönsä kanssa yhden yrityksen, eikä siksi, että se on suoraan osallinen rikkomiseen, ei vastuuseen saattamisen kannalta merkitystä ole sillä, ettei se ollut tietoinen kartellista.

Kun emoyhtiö ei väitä, ettei sen tytäryhtiö, joka oli suoraan osallinen rikkomiseen, ollut tietoinen kilpailunvastaisten järjestelyjen kokonaissuunnitelmasta, se, ettei emoyhtiö tiennyt konsernista, ei merkitse sitä, että emoyhtiön ja sen tytäryhtiön muodostaman yrityksen toteuttama kilpailusääntöjen rikkominen olisi vakavuudeltaan vähäisempää, eikä se näin ollen voi olla perusteena sakon määrän alentamiselle.

(ks. 217 ja 218 kohta)


7.      Kun komissio toteaa yrityksen syyllistyneen EY 81 artiklan 1 kohdan määräysten useaan erilliseen rikkomiseen, koska yritys on osallistunut useaan kartelliin samalla ajanjaksolla, se voi määrätä yritykselle erillisiä sakkoja, joista jokainen noudattaa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädettyjä rajoja. Kunkin sakon on välttämättä perustuttava arviointiin sen rikkomisen kestosta ja vakavuudesta, jonka seuraamus kyseinen sakko on. Koska sakon määrääminen yritykselle erityyppisestä kilpailunvastaisesta toiminnasta, joka koski muita tuotteita, ei vaikuta siihen, että kilpailusääntöjä on komission toteamalla tavalla todella rikottu, sakkojen varoittavan vaikutuksen huomioon ottaen pelkästään se, että yritykselle on vastikään määrätty muita sakkoja osittain samaan aikaan tapahtuneista rikkomisista, ei näin ollen voi olla perusteena komission asianomaisen rikkomisen perusteella määräämän sakon alentamiselle.

(ks. 246 ja 247 kohta)