UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kuudes jaosto)

16 päivänä kesäkuuta 2011 (*)

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Vetyperoksidi ja natriumperboraatti – Päätös, jolla todetaan EY 81 artiklan rikkominen – Rikkomisen kesto – Syyttömyysolettama – Puolustautumisoikeudet – Sakot – Lieventävät asianhaarat

Asiassa T‑191/06,

FMC Foret, SA, kotipaikka Barcelona (Espanja), edustajinaan asianajajat M. Seimetz ja C. Stanbrook, QC,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi F. Arbault, sittemmin V. Di Bucci ja V. Bottka, avustajanaan barrister M. Gray,

vastaajana,

jossa vaaditaan ensisijaisesti [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/F/38.620 – Vetyperoksidi ja perboraatti) 3.5.2006 tehdyn komission päätöksen K(2006) 1766 lopullinen osittaista kumoamista ja toissijaisesti kantajalle määrätyn sakon määrän alentamista,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kuudes jaosto),

toimien kokoonpanossa: tuomari V. Vadapalas (esittelevä tuomari), joka hoitaa jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit A. Dittrich ja L. Truchot,

kirjaaja: hallintovirkamies K. Andová,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 4.3.2010 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Tosiseikat

1        Kantajana oleva FMC Foret SA on Espanjan oikeuden mukaan perustettu yhtiö, joka piti tosiseikkojen tapahtuma-aikaan kaupan muun muassa vetyperoksidia ja natriumperboraattia.

2        Se on FMC Chemicals Netherlands BV:n täysin omistama tytäryhtiö ja kuuluu amerikkalaisen FMC Corp -yrityksen määräysvallassa olevaan konserniin.

3        Degussa AG ilmoitti Euroopan yhteisöjen komissiolle marraskuussa 2002, että vetyperoksidin ja natriumperboraatin markkinoilla toimi kartelli, ja vaati sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EYVL 2002, C 45, s. 3; jäljempänä yhteistyöstä annettu tiedonanto) soveltamista.

4        Degussa toimitti aineelliset todisteet komissiolle, joka teki 25. ja 26.3.2003 tarkastukset kolmen yrityksen toimitiloissa.

5        Tarkastusten seurauksena useat yritykset, erityisesti EKA Chemicals AB, Atofina SA (josta on tullut Arkema SA) ja Solvay SA, vaativat yhteistyöstä annetun tiedonannon soveltamista ja toimittivat komissiolle todisteita kyseisestä kartellista.

6        Komissio lähetti 26.1.2005 väitetiedoksiannon kantajalle ja muille yrityksille, joita asia koskee.

7        Asianomaisten yritysten 28. ja 29.6.2005 pidetyn kuulemisen jälkeen komissio teki 3.5.2006 päätöksen K(2006) 1766 lopullinen (jäljempänä riidanalainen päätös) [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä seuraavia yrityksiä vastaan: Akzo Nobel NV, Akzo Nobel Chemicals Holding AB, EKA Chemicals, Degussa, Edison, FMC, kantaja, Kemira Oyj, L’Air liquide SA, Chemoxal SA, SNIA SpA, Caffaro Srl, Solvay, Solvay Solexis SpA, Total SA, Elf Aquitaine SA ja Arkema (asia COMP/F/38.620 – Vetyperoksidi ja perboraatti); päätöksen tiivistelmä julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 13.12.2006 (EUVL L 353, s. 54). Päätös annettiin kantajalle tiedoksi 8.5.2006 päivätyllä kirjeellä.

 Riidanalainen päätös

8        Komissio ilmoitti riidanalaisessa päätöksessä, että päätöksen adressaatit olivat osallistuneet jatkettuun ja yhtenäiseen EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomiseen vetyperoksidin ja sen jatkojalostustuotteen natriumperboraatin osalta (riidanalaisen päätöksen toinen perustelukappale).

9        Kilpailusääntöjen rikkominen, joka todettiin ajanjaksolta 31.1.1994–31.12.2000, koski lähinnä liiketoiminnan kannalta merkityksellisten tietojen sekä luottamuksellisten markkina- ja yritystietojen vaihtamista kilpailijoiden kesken, tuotannon sekä potentiaalisen ja tosiasiallisen tuotantokapasiteetin rajoittamista ja valvontaa, markkinaosuuksien ja asiakkaiden jakamista sekä tavoitehintojen asettamista ja noudattamisen seurantaa.

10      Kantajan todettiin olevan FMC:n kanssa ”yhdessä ja yhteisvastuullisesti” vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta (riidanalaisen päätöksen 389–395 perustelukappale).

11      Komissio käytti sakon määrän laskennassa menetelmää, joka on esitetty asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja [HT] 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavissa suuntaviivoissa (EYVL 1998, C 9, s. 3; jäljempänä suuntaviivat).

12      Komissio määritti sakkojen perusmäärät rikkomisen vakavuuden ja keston perusteella (riidanalaisen päätöksen 452 perustelukappale) ja katsoi rikkomisen erittäin vakavaksi (riidanalaisen päätöksen 457 perustelukappale).

13      Eriytettyä kohtelua sovellettaessa kantaja sijoittui kolmanteen eli toiseksi viimeiseen ryhmään, joka vastasi 20 miljoonan euron suuruista sakon laskentapohjaa (riidanalaisen päätöksen 460–462 perustelukappale).

14      Koska kantaja oli komission mukaan osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen 29.5.1997–13.12.1999 eli kahden vuoden ja seitsemän kuukauden ajan, sille määrättävän sakon laskentapohjaa korotettiin 25 prosenttia (riidanalaisen päätöksen 467 perustelukappale).

15      Kantajan osalta ei hyväksytty mitään raskauttavia tai lieventäviä seikkoja.

16      Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan g alakohdassa todetaan, että kantaja on rikkonut EY 81 artiklan 1 kohtaa ja ETA-sopimuksen 53 artiklaa osallistuessaan kilpailusääntöjen rikkomiseen 29.5.1997–13.12.1999.

17      Riidanalaisen päätöksen 2 artiklan d alakohdassa komissio määräsi kantajalle ja FMC:lle ”yhdessä ja yhteisvastuullisesti” 25 miljoonan euron sakon.

 Menettely ja asianosaisten vaatimukset

18      Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 18.7.2006 toimittamallaan kannekirjelmällä.

19      Koska unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin, esittelevä tuomari määrättiin kuudenteen jaostoon, ja asia siirrettiin osapuolten kuulemisen jälkeen laajennetun kuudennen jaoston käsiteltäväksi.

20      Unionin yleinen tuomioistuin esitti 6.1.2010 prosessinjohtotoimina asianosaisille kirjallisia kysymyksiä, joihin nämä vastasivat 29.1.2010 päivätyillä vastineillaan.

21      Unionin yleinen tuomioistuin päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn. Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen kysymyksiin kuultiin 4.3.2010 pidetyssä istunnossa.

22      Koska kaksi jaoston jäsentä ei voinut osallistua päätösharkintaan, unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 32 artiklan mukaisesti päätösharkintaa jatkoivat ne kolme tuomaria, jotka ovat allekirjoittaneet tämän tuomion.

23      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin komissio määrää siinä kantajalle sakon

–        toissijaisesti alentaa sakon määrää

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

24      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

25      Kantaja täsmensi vastineessaan ja istunnossa, että kannekirjelmän ensimmäistä vaatimusta oli tulkittava siten, että sillä vaaditaan kumoamaan riidanalainen päätös kantajaa koskevilta osilta eli siltä osin kuin siinä todetaan kantajan osallisuus kyseiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen.

 Oikeudellinen arviointi

26      Kantaja esittää riidanalaisen päätöksen kumoamista tai toissijaisesti sakon määrän alentamista koskevan vaatimuksensa tueksi kolme kanneperustetta, joista ensimmäinen koskee sen rikkomiseen osallisuudesta esitettyjen todisteiden virheellistä arviointia, toinen puolustautumisoikeuksien loukkaamista asiakirja-aineistoon tutustumisen osalta ja kolmas sakon määrän liiallisuutta.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee kantajan rikkomiseen osallisuudesta esitettyjen todisteiden väitettyä virheellistä arviointia

 Asianosaisten lausumat

27      Kantaja väittää, ettei komissio ole esittänyt riittävän täsmällisiä ja yhtäpitäviä todisteita osoittaakseen sen osallisuuden kartelliin.

28      Komissio on yhtäältä tukeutunut pääasiallisesti epätarkkoihin ja vahvistamattomiin tietoihin, joita on esitetty kiireellä laadituissa sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevissa hakemuksissa, joita ei ole perusteltu ja joilla on näin ollen vain vähäinen todistusarvo. Toisaalta komissio taas ei ole ottanut huomioon kantajan esittämää vastanäyttöä, kuten sen kilpailusääntöjen rikkomiseen väitetysti osallistuneiden työntekijöiden todistajanlausuntoja.

29      Komissio ei ole kumonnut kantajan väitetiedoksiantoon antamassa vastauksessa ja istunnossa esittämiä todisteita eli työntekijöiden todistajanlausuntoja. Se ei myöskään ole ottanut huomioon kantajan esittämiä tietoja kilpailutoiminnastaan markkinoilla.

30      Kuulemisesta vastaava neuvonantaja oli istunnossa todennut, että kantajaa vastaan esitetyt todisteet olivat puutteellisia. Se oli ehdottanut osapuolten välistä tapaamista ja kantajan esittämän uuden vastanäytön kontradiktorista tutkintaa. Komissio ei ollut noudattanut näitä ehdotuksia.

31      Komissio moitti väitetiedoksiannossa kantajaa siitä, että se osallistui rikkomiseen tammikuun 1994 ja kesäkuun 2001 välisenä aikana, mutta lyhensi myöhemmin huomattavasti ajanjaksoa, jona se katsoi kantajan osallistuneen rikkomiseen. Se vahvisti riidanalaisessa päätöksessä rikkomisen alkaneen 29.5.1997, jolloin kantaja järjesti Sevillassa Euroopan kemianteollisuuden neuvoston (CEFIC) kokouksen, ja päättyneen 13.12.1999, jolloin pidettiin Freiburgin kokous, jossa kantajan työntekijä oli läsnä.

32      Näyttääkseen toteen kilpailunvastaiset teot komissio käytti perusteena vahvistamattomia tietoja, jotka olivat peräisin yhdestä lähteestä eli joko Degussalta, Solvaylta tai Atofinalta, ja jätti näin huomiotta oikeuskäytännön, jonka mukaan yhden yrityksen esittämä lausunto ei ole riittävä todiste rikkomisesta (asia T-337/94, Enso-Gutzeit v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok., s. II-1571, 91 kohta).

33      Komissio totesi kantajan mukaan Degussan esittämistä tiedoista virheellisesti, että niitä tukivat muilta kartelliin osallisilta yrityksiltä saadut todisteet. Riidanalaisen päätöksen 86 perustelukappaleesta seuraa, että komissio katsoi tosiasiassa, että koska tietyt yritykset olivat myöntäneet Degussan niistä esittämät väitteet tosiksi, sen kantajasta esittämille väitteille ei ollut tarpeen saada vahvistusta. Komissio ei siis pyrkinyt vahvistamaan Degussan kantajasta esittämiä tietoja.

34      Yhdeltä yritykseltä peräisin olevista muista tiedoista komissio totesi kantajan mukaan, että ne oli saatu lainvastaisen yhteydenpidon suorilta todistajilta, että ne oli toimitettu sille ”tarkan harkinnan jälkeen” ja että ne olivat uskottavia johdonmukaisen näytön kokonaisuuden näkökulmasta (riidanalaisen päätöksen 86 perustelukappale).

35      Kaikki nämä tiedot eivät kuitenkaan pitäneet paikkansa. Solvayn esittämät tiedot olivat kantajan mukaan epätarkkoja ja niistä ilmeni esimerkiksi, että eräs nimetön lähde Solvayssa vahvisti, että nimetön Solvayn työntekijä oli ottanut yhteyttä kantajan työntekijöihin neljään otteeseen, tarkentamatta kuitenkaan ajankohtia sen enempää. Sama pätee Solvayn väitteeseen siitä, että kantaja olisi antanut Atofinalle korvauksia sen tuotantolaitoksen sulkemisesta. Komissio ei myöskään ollut verrannut näitä tietoja kantajan työntekijöiden esittämien vastakkaisten lausuntojen tietoihin.

36      Komissio ei ollut ottanut huomioon Atofinan eräältä työntekijältä saatujen tietojen eli kartellitapaamisissa tehtyjen muistiinpanojen osalta sitä, että samoilla muistiinpanoilla oli pyritty näyttämään toteen useita eri tapaamisia. Nämä muistiinpanot sisältävät lisäksi useita kysymysmerkkejä kantajaa koskevien tietojen osalta.

37      Komissio oli siis virheellisesti hyväksynyt yhden yrityksen kantajaa vastaan esittämät todisteet, joita kantajan työntekijöiden lausunnot eivät vahvistaneet vaan jotka ne pikemminkin kyseenalaistivat.

38      Kantaja moittii lisäksi komission toteamuksia tietyistä tapaamisista.

–       Kantajan saamat puhelinsoitot

39      Kantaja väittää, että komissio on virheellisesti tukeutunut Solvayn ja Atofinan esittämiin tietoihin todetessaan, että kantajalle kerrottiin puhelimitse joidenkin kartellitapaamisten tuloksista.

40      Solvayn antamat tiedot liittyivät neljään ”korkean tason” tapaamiseen Degussan, Solvayn ja Kemiran välillä (riidanalaisen päätöksen 171–174, 211, 215–217 ja 239–242 perustelukappale). Komissio käytti näiden kokousten osalta perusteena Solvayn lausumaa, jonka mukaan ”näiden tapaamisten tuloksista ilmoitettiin muille markkinatoimijoille” ja ”Solvay ilmoitti näiden keskustelujen varsinaisista tuloksista esimerkiksi Foretille (Espanjaan) ja Ausimontille (Italiaan)”. Komission mukaan Atofina vahvisti tämän lausuman (riidanalaisen päätöksen 172 perustelukappale).

41      Solvayn mainitun lausuman perusteella ei kantajan mukaan voitu todeta, että Solvay olisi vahvistanut ilmoittaneensa kokouksista kantajalle ”tyhjentävästi – – yleensä puhelimitse” (riidanalaisen päätöksen 172 perustelukappale). Solvay ei kertonut, ”kuka oli soittanut kenelle”, eikä maininnut, mistä oli puhuttu. Se ei täsmentänyt, mihin tapaamisiin se viittasi, lukuun ottamatta elokuussa 1997 pidettyä kokousta. Komissio itse toimitti tämän tiedon. Atofina ei voinut vahvistaa Solvayn lausumaa, sillä se ei ollut läsnä tapaamisissa. Atofina viittaa tosiasiassa Solvayn puhelinsoittoihin, jotka koskivat eri tapaamisia eli vuoden 1995 lopulla ja vuoden 1997 alussa pidettyjä ”B-ryhmän” tapaamisia. Solvayn ja Atofinan esittämät tiedot eivät siis tue toisiaan.

42      Solvay on lisäksi itse kiistänyt osallistuneensa yhteen kyseessä olevista neljästä tapaamisesta eli Frankfurt am Mainissa huhtikuussa 1998 pidettyyn tapaamiseen (riidanalaisen päätöksen 217 perustelukappale). Solvay ei maininnut olleensa yhteydessä kantajaan Brysselissä syyskuussa 1998 pidetystä kokouksesta.

43      Komissio yritti kantajan mukaan turhaan saada Solvaylta täsmällisempiä tietoja istunnossa. Koska puhelinsoittoja koskevaa Solvayn lausumaa ei täsmennetty tämän enempää, sillä ei ole todistusarvoa. Kantajan työntekijöiden todistajanlausunnot kyseenalaistavat joka tapauksessa kyseisen lausuman, sillä työntekijät kieltävät saaneensa Solvaylta puhelinsoittoja.

44      Atofinan esittämien tietojen osalta komissio tukeutui kantajan mukaan virheellisesti Atofinan työntekijän väitteeseen siitä, että kantaja oli neljästi osallistunut kokouksiin puhelimitse (riidanalaisen päätöksen 180–192 ja 247–253 perustelukappale). Tätä väitettä ei ole vahvistanut yksikään muu kyseisiin kokouksiin osallistunut yritys.

45      Muut asiakirja-aineiston tiedot kyseenalaistavat kantajan mukaan kyseisen Atofinan työntekijän esittämien tietojen uskottavuuden. Komissio käytti väitetiedoksiannon perusteena erityisesti tämän työntekijän toteamusta siitä, että kantajan edustaja oli osallistunut Pariisissa 12.2.1996 pidettyyn kokoukseen (väitetiedoksiannon 137 ja 138 kohta). Kantaja väittää osoittaneensa toteamuksen olevan virheellinen, sillä kyseiseen kokoukseen väitetysti osallistuneen henkilön passista kävi ilmi, että hän oli kyseisellä viikolla Yhdysvalloissa. Komissio ei mainitse lainkaan tätä virhettä riidanalaisessa päätöksessä. Atofinan todistaja esitti lisäksi useaan otteeseen saman sivun muistiinpanoistaan todisteena eri kokouksista. Mainitut muistiinpanot sisälsivät useita kysymysmerkkejä erityisesti kantajaa koskevien tietojen ja sen kokouksiin osallistumisen osalta. Komissio ei ole ottanut huomioon näitä seikkoja arvioidessaan Atofinan esittämien todisteiden uskottavuutta.

46      Niiden tietojen perusteella, joita Atofinan aluksi esitti kyseessä olevista kokouksista ensimmäisestä eli Pariisissa syyskuussa 1997 pidetystä kokouksesta, ei kantajan mukaan pystytty tunnistamaan kantajan työntekijää, johon oli väitetysti otettu yhteyttä puhelimitse. Kantajan työntekijä, joka nimettiin Atofinan myöhemmin laatimassa taulukossa, kielsi valaehtoisessa todistajanlausunnossaan saaneensa tällaista puhelinsoittoa. Komissio ei ottanut huomioon tätä seikkaa.

47      Komissio katsoi kantajan mukaan, että oli uskottavaa, että kantajaan oli otettu yhteyttä, koska siihen oli aiemmin oltu yhteydessä ja se oli myöhemmin osallistunut kahteen kokoukseen puhelimitse (riidanalaisen päätöksen 186 perustelukappale). Riidanalaisessa päätöksessä mainitaan kuitenkin tästä väitetyistä aiemmasta yhteydenpidosta ainoastaan yksi, kuukautta aiemmin saatu puhelinsoitto (riidanalaisen päätöksen 172 perustelukappale), joka oli mainittu Solvayn vahvistamattomissa tiedoissa. Väite kantajan osallistumisesta puhelimitse kahteen myöhemmin pidettyyn kokoukseen perustuu samoihin vahvistamattomiin Atofinan antamiin tietoihin.

48      Kyseessä olevista kokouksista toisen eli Frankfurt am Mainissa 17.11.1997 pidetyn kokouksen osalta (riidanalaisen päätöksen 188–192) Atofinan työntekijä nimesi kantajan mukaan ristiriitaisesti ensiksi kantajan yhden työntekijän ja tämän jälkeen sen kaksi työntekijää, joihin oli otettu yhteyttä. Komissio ei maininnut tätä ristiriitaa ja ilmoitti itsekin virheellisesti nimetyn henkilön nimen (riidanalaisen päätöksen alaviite 204). Kyseistä tietoa ei ole vahvistettu, ja kantajan nimetyt työntekijät ovat kiistäneet sen.

49      Toisin kuin komissio on ilmoittanut, asiakirjatodisteet eivät kantajan mielestä vahvista Atofinan esittämiä tietoja. Kyseiset todisteet on toimittanut sama Atofinan työntekijä, joka ei voi vahvistaa omia väitteitään. Kyseessä on lisäksi mainitun kokouksen aikana laadittu taulukko, jossa esitetään asiakas- ja tuottajakohtaiset hinnat (riidanalaisen päätöksen 192 perustelukappale) ja joka sisältää kantajan osalta neljä kysymysmerkkiä. Näitä tietoja ei ollut välttämättä toimittanut juuri kantaja, vaan ne on voitu saada muista lähteistä, kuten kantajan asiakkailta.

50      Myöskään Degussa ei vahvistanut väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa kantajan työntekijän väitetysti saamaa puhelinsoittoa. Degussa esitti tosiasiassa pelkän yhteenvedon väitetiedoksiannon sisällöstä ja mainitsi siinä Atofinan väittäneen, että tietyt muut yritykset, kuten kantaja, olivat saaneet tiedon tästä kokouksesta, ja vahvisti osallistuneensa itse kyseiseen kokoukseen. Degussan lausuma oli ainoastaan todiste sitä itseään vastaan, eikä se ei liittynyt mitenkään kantajaan.

51      Kantajan mukaan Atofinaa lukuun ottamatta mikään muu kartelliin osallinen yritys ei väittänyt kantajan osallistuneen kyseessä olevista kokouksista kolmanteen eli Pariisissa 21.11.1997 pidettyyn kokoukseen (riidanalaisen päätöksen 193–197 perustelukappale). Komissio tukeutui virheellisesti Atofinan väitteeseen, jota ei ollut vahvistettu ja joka on ristiriidassa kyseisen kantajan työntekijän todistajanlausunnon kanssa.

52      Komissio tukeutui lisäksi kantajan mukaan virheellisesti siihen, että kantajan soveltamat hinnat kävivät ilmi kyseisestä kokouksesta laadituista muistiinpanoista (riidanalaisen päätöksen 197 perustelukappale). Taulukkoon oli lähinnä merkitty pelkkiä asteriskeja. Jotkin ilmoitetuista hinnoista olivat Atofinan työntekijän arvioimia tavoitehintoja, jotka eivät olleet peräisin kantajan antamista tiedoista. Kyseinen taulukko sisälsi lisäksi tietoja muista tuottajista, joiden komissio ei ollut katsonut osallistuneen kyseiseen kokoukseen. Komissio myönsi itsekin, että tuottajaa koskeviin taulukon kohtiin oli voitu lisätä tavoitehinnat tämän tietämättä. Kyseinen taulukko ei siis vahvista Atofinan esittämiä tietoja.

53      Atofinan työntekijän muistiinpanoista, jotka se oli laatinut kyseessä olevista kokouksista neljännessä, Düsseldorfissa 12.10.1998 pidetyssä kokouksessa, ei käy ilmi läsnäolijoita, mutta kyseinen työntekijä selvensi niistä myöhemmin seuraavaa: ”FMC poissa”. Ainoastaan Atofinan esittämää sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevaa hakemusta varten laaditussa taulukossa ilmoitettiin, että kantaja oli ”poissa, mutta siihen otettiin yhteyttä puhelimitse ja Solvay edusti sitä”. Yksikään muu osallistuja, Solvay mukaan luettuna, ei vahvistanut kantajan osallistuneen tähän kokoukseen. Kun Degussalta tiedusteltiin asiaa, se puolestaan totesi, että ”[sen] tietojen mukaan – – kokoukseen ei osallistunut neljättä yritystä”. Komissio on tältä osin tyytynyt virheellisesti toteamaan ainoastaan, että ”muut kolme yritystä vahvistivat, että kokous pidettiin” (riidanalaisen päätöksen 253 perustelukappale), ottamatta huomioon, että yksikään näistä yrityksistä ei ollut vahvistanut Atofinan kantajasta esittämiä tietoja. Kun komissio lisäksi ilmoitti, että Atofinan lausumat olivat ”sen hallussa olevien todisteiden kannalta uskottavia” (riidanalaisen päätöksen 253 perustelukappale), se viittasi tässä yhteydessä ainoastaan muihin Atofinan vahvistamattomiin väitteisiin. Se on siis tehnyt kehäpäätelmän.

54      Atofinan työntekijän väitettä siitä, että se oli puhelimitse yhteydessä kantajan työntekijöihin, ei kantajan mukaan ole myöskään vahvistettu. Kantajan työntekijät vahvistavat todistajanlausunnoissaan sen sijaan, etteivät he olleet saaneet puhelinsoittoja, ja näitä lausuntoja tukevat se, etteivät muut kartelliin osalliset yritykset ole maininneet mitään puhelinsoitoista, sekä Atofinan esittämiin muistiinpanoihin sisältyvät kysymysmerkit. Muistiinpanoihin sisältyvät tiedot kantajan soveltamista hinnoista voivat olla peräisin muista lähteistä. Kaikki nämä seikat puhuvat siis sen puolesta, ettei kantaja osallistunut kyseisiin kokouksiin.

–       CEFIC:n kokousten yhteydessä tapahtunut yhteydenpito

55      Kantaja väittää, että komissio on virheellisesti todennut sen osallistuneen kuuteen kartellitapaamiseen, jotka järjestettiin CEFIC:n kokousten yhteydessä toukokuun 1997 ja marraskuun 1999 välisenä aikana. Se ilmoittaa työntekijöidensä osallistuneen kyseessä oleviin CEFIC:n kokouksiin. Kaikki nämä työntekijät ovat kuitenkin ilmoittaneet, etteivät he osallistuneet kartellin toimintaan kokousten yhteydessä. Komissio on kuitenkin hylännyt kantajan työntekijöiden lausunnot ilman perusteluja.

56      Pelkkä läsnäolo kartellitapaamisessa ei kantajan mukaan ole osoitus kartelliin osallistumisesta. Yritys voi nimittäin osoittaa, ettei se ole osallistunut kartellitoimintaan, näyttämällä toteen, että se on ilmoittanut kilpailijoilleen osallistuvansa tapaamiseen muussa tarkoituksessa kuin kilpailijansa.

57      Kantajan työntekijä, joka osallistui Sevillassa toukokuussa 1997 pidettyihin kokouksiin, ilmoitti komissiolle todenneensa nimenomaisesti, että yhtäältä sen yritys oli ”laajentamassa toimintaansa Saksaan” ”eikä ollut kiinnostunut” mistään hintarajoituksista ja että toisaalta se oli kieltäytynyt neuvottelemasta rajoituksista. Tätä lausuntoa tukee se, että Degussan edustaja poistui mainitun toteamuksen vuoksi yhdestä kokouksesta ovet paukkuen (riidanalaisen päätöksen 162 perustelukappale). Kantajan edustajaa ei tästä syystä kutsuttu seuraavana päivänä ravintolaillalliselle (riidanalaisen päätöksen 163 perustelukappale).

58      Mainitun kantajan työntekijän lausunnon mukaan Évian-les-Bainsissa toukokuussa 1998 pidetty CEFIC:n kokous päättyi samalla tavoin. Pienet tuottajat, joihin kantaja kuului, kieltäytyivät osallistumasta kilpailunvastaisiin sopimuksiin, sillä ne halusivat harjoittaa edelleen kilpailua.

59      Kantajan työntekijät eivät osallistuneet myöskään kartellineuvotteluihin, joita käytiin CEFIC:n neljän muun kokouksen yhteydessä (riidanalaisen päätöksen 198–207, 254–258, 264, 265 ja 273–275 perustelukappale). Näitä neuvotteluja käytiin ravintoloissa, baareissa ja hotellien käytävillä. On vaikea kuvitella, että monenvälisiä kartellineuvotteluja käytiin näinkin julkisilla paikoilla. Keskusteluja on siis täytynyt käydä kahdenvälisesti tai sen jälkeen, kun kantajan työntekijät poistuivat ravintolasta.

60      Komissio ei kantajan mukaan maininnut lainkaan sitä, että kantaja kiistää osallistuneensa näihin keskusteluihin. Se totesi, ettei kantaja ole osoittanut, että sen työntekijät olisivat sanoutuneet irti kilpailunvastaisista keskusteluista (riidanalaisen päätöksen 207 perustelukappale), mutta myönsi yhden kokouksen osalta, ”ettei ole mahdotonta, että – – useita keskusteluja käytiin pikemminkin kahdenvälisesti” (riidanalaisen päätöksen 167 perustelukappale). Koska keskustelut olivat kahdenvälisiä, kantajan mukaan sen työntekijät eivät olleet tietoisia niistä eivätkä voineet sanoutua niistä irti.

61      Riidanalaisen päätöksen 199 perustelukappaleessa todetaan Brysselissä 26.11.1997 pidetyn CEFIC:n kokouksen yhteydessä olleesta illallistapaamisesta, että ”Degussa, EKA, Solvay ja Atofina ilmoittivat, että [kantaja ja Kemira] olivat todellakin paikalla, että ne olivat täysin tietoisia jäljempänä kuvattujen keskustelujen lainvastaisesta luonteesta ja että ne osallistuivat keskusteluihin”. EKA Chemicals ei kuitenkaan mainitse lainkaan kantajaa. Solvay laati osallistujista luettelon, jossa ei mainittu kantajan työntekijöitä, mutta lisäsi, että edustettuina olivat ”todennäköisesti kaikki muut [CEFIC:n kokouksen] osallistujat”.

62      Atofinan ja Degussan esittämissä tiedoissa mainitaan kantajan mukaan ainoastaan illallisella läsnä olleet henkilöt, myös kantajan edustajat, mutta niissä ei esitetä väitteitä näiden osallistumisesta kilpailunvastaisiin keskusteluihin.

63      Komissio jätti kantajan mukaan mainitsematta CEFIC:n marraskuussa 1999 pidetyn kokouksen yhteydessä olleesta tapaamisesta (riidanalaisen päätöksen 273–275 perustelukappale), että se järjestettiin julkisella paikalla hotellin käytävällä virallisen illallisen aikana. Keskustelut olivat väistämättä kahdenvälisiä, eikä kantajan osallistumisesta niihin ole riittävän täsmällisiä ja yhtäpitäviä todisteita.

–       Köningswinterissä 13.7.1998 pidetty kokous

64      Kantaja väittää, että komissio on todennut virheellisesti, että sen pääjohtaja oli osallistunut Solvayn ja Degussan kanssa Köningswinterissä heinäkuussa 1998 pidettyyn kokoukseen, jossa käsiteltiin Atochemin tuotantolaitoksen sulkemista (riidanalaisen päätöksen 233 perustelukappale). Kyseinen työntekijä on kiistänyt osallistuneensa tähän kokoukseen ja esittänyt taksikuitin, jossa on hänen nimensä ja joka osoittaa hänen olleen Barcelonassa kyseisenä päivänä.

65      Komissio ei ole kumonnut tätä todistetta vaan esittänyt ainoastaan, että kantajan työntekijä on voinut sekä olla paikalla Köningswinterin tapaamisessa että matkustaa taksilla Barcelonassa myöhemmin samana päivänä. Degussa on esittänyt muista kokouksista ravintolalaskuja, joissa on luettelo läsnäolijoista. Komissio ei kuitenkaan ole hankkinut Degussalta tai Solvaylta muita tietoja kyseisestä kokouksesta. Solvay ei ole vahvistanut kantajan osallistuneen kyseiseen kokoukseen.

66      Sitä, ettei kantaja ole osallistunut Atochemin tuotantolaitoksen sulkemista koskeviin keskusteluihin, tukee kantajan mukaan sen poissaolo myöhemmistä aihetta käsitelleistä kokouksista. Komissio on kantajan mukaan todennut virheellisesti, että Solvay oli vahvistanut sen osallistuneen Atochemin kanssa tehtyyn sopimukseen (riidanalaisen päätöksen 244 perustelukappale). Solvay ei esittänyt täsmennyksiä tästä väitetystä osallistumisesta, eikä Degussa viitannut siihen mitenkään. On mahdollista, että Solvay viittasi vahingossa lainmukaiseen hankintasopimukseen, joka tehtiin tuolloin kantajan ja Atochemin välillä.

67      Komissio ei todennut riidanalaisen päätöksen 234 perustelukappaleessa, että kantaja olisi sopinut korvausten maksamisesta Atochemille. Solvayn esittämän lausuman sisällön puutteellisuus käy kantajan mukaan ilmi myöhemmistä tosiseikoista, kuten siitä, ettei kantaja osallistunut Solvayn, Degussan ja Atofinan välillä myöhemmin lokakuussa 1998 pidettyyn kokoukseen. Riidanalaisen päätöksen 245 perustelukappaleesta ilmenee kuitenkin, että Degussa ja Solvay saivat kyseisessä kokouksessa Atochemin suostumaan tuotantolaitoksen sulkemiseen Degussan ja Solvayn maksaman korvauksen ansiosta.

–       Degussan kanssa Brysselissä 28.9.1998 pidetty kokous

68      Kantaja väittää, että komissio on arvioinut virhellisesti Degussan esittämät tiedot syyskuussa 1998 pidetystä kahdenvälisestä kokouksesta. Riidanalaisen päätöksen 241 perustelukappaleen mukaan kokouksen tavoitteena oli ilmoittaa kantajalle samana aamuna aiemmin pidetyn kokouksen tuloksista. Degussa ilmoitti tosiasiassa ainoastaan, että ”kokouksessa oli keskusteltu yleisesti Euroopan vetyperoksidimarkkinoiden tilanteesta, erityisesti korkeasta hintatasosta, sekä tällaisen hintatason säilyttämisen mahdollisuuksista”. Degussa ei mainitse mitään hintoja tai markkinaosuuksia koskevaa sopimusta vaan toteaa, että keskustelu oli ”luonteeltaan yleinen”.

–       Natriumperboraattia koskevat kokoukset

69      Kantaja ilmoittaa, että sen työntekijä muistaa osallistuneensa kahteen riidanalaisessa päätöksessä mainittuun natriumperboraattia koskevaan kokoukseen (riidanalaisen päätöksen 237, 238, 259–263, 267–270 ja 276–279 perustelukappale) eli vuoden 1999 alussa Milanossa ja joulukuussa 1999 Freiburgissa pidettyihin kokouksiin.

70      Näiden kahden kokouksen tarkoituksena oli kantajan mukaan keskustella siitä, miten tuotannonala voisi lieventää pelkoja natriumperboraatin erään ainesosan terveysvaikutuksista. Huolenaiheiden vuoksi kantaja oli jo alkanut harkita ”vaihtoehtoisen tuotteen” eli natriumperkarbonaatin kehittämistä. Valitettavasti muut tuottajat kävivät kyseisten kokousten aikana lainvastaisia keskusteluja. Kyseiset keskustelut eivät kiinnostaneet kantajaa, sillä se oli jo päättänyt siirtyä vähitellen natriumperboraatin tuotannosta natriumperkarbonaatin tuotantoon. Sen edustaja ei siten osallistunut lainvastaisiin keskusteluihin. Degussa tuki tätä selitystä vahvistamalla, että kyseisiä keskusteluja käytiin ”yllättäen” laillisten kokousten yhteydessä.

71      Kantajan väitetty osallistuminen kahteen muuhun, Lyonissa syyskuussa 1998 ja Baselissa kesällä 1999 pidettyyn natriumperboraattia koskevaan kokoukseen on päätelty pelkkien Solvaylta peräisin olevien vahvistamattomien tietojen perusteella. Komissio ei ottanut huomioon kantajan kyseisen työntekijän todistajanlausuntoa, jonka mukaan tämä ei muista osallistuneensa kyseisiin kokouksiin.

–       Vastauskirjelmässä esitetyt väitteet

72      Kantaja väittää kantajan vastauksessa, että komissio on jättänyt huomiotta syyttömyysolettaman periaatteen, koska sillä ei ollut täsmällisiä ja yhtäpitäviä todisteita kantajan osallistumisesta kartellitoimintaan.

73      Komissio ei ensinnäkään ottanut huomioon kantajan näkemystä tukevia todisteita ja vääristeli muita todisteita perustellakseen oman päätelmänsä. Kantajan mukaan komissio ei ottanut huomioon, että parhaita todisteita olivat kantajan työntekijöiden suorat todistajanlausunnot, sovelsi perusteettomia olettamia kantajan vahingoksi, muunteli sen edun mukaisia todisteita, rinnasti toisiinsa kantajan osallistumisen lainmukaisiin CEFIC:n kokouksiin ja kartellitoimintaan sekä ”kaunisteli” todisteita kantajan vahingoksi.

74      Komissio ei kantajan mukaan ottanut todisteita huomioon objektiivisesti ja kattavasti. Se jätti huomiotta todisteet, jotka osoittivat, että kantaja pyrki aktiivisesti kasvattamaan markkinaosuuttaan, että sen kilpailijat menettivät markkinaosuuksia samalla, kun kantajan markkinaosuudet kasvoivat, mihin kilpailijat olivat tyytymättömiä, ja että kaksi kartellitapaamista jätettiin pitämättä, koska kun kantaja oli kieltäytynyt osallistumasta niihin. Komissio ei hankkinut lisätodisteita kantajaa vastaan esitettyjen vahvistamattomien väitteiden tueksi.

75      Kantaja moittii toiseksi komissiota siitä, ettei se järjestänyt ristikuulustelua varmistaakseen kantajan työntekijöiden todistajanlausuntojen todenmukaisuuden. Kantaja oli ainoa yritys, joka esitti todistajanlausuntoja komission kuulemistilaisuudessa. Yksikään kantajaa vastaan todistaneesta kolmesta yhtiöstä ei esittänyt todistajanlausuntoja kuulemistilaisuudessa. Useat Degussan ja Solvayn esittämistä todisteista olivat peräisin lähinnä nimettömistä lähteistä. Komissio jätti huomiotta kantajan työntekijöiden lausumat siksi, ettei niitä ollut annettu valaehtoisesti.

76      Kantaja väittää kolmanneksi, että komissio esitti virheellisesti kuulemistilaisuudessa saadut todisteet.

77      Kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja täsmensi kuulemistilaisuudessa, että tietyt todisteet, joihin komissio tukeutui, etenkin Solvayn esittämät nimettömistä lähteistä peräisin olevat väitteet kantajalle soitetuista puhelinsoitoista, eivät olleet luotettavia. Komissio ei kuitenkaan hankkinut lisätodisteita kuulemistilaisuuden jälkeen.

78      Komissio totesi kantajan mukaan vastineessaan virheellisesti erityisesti Sevillassa toukokuussa 1997 pidetyistä kokouksista, että se oli saanut kuulemistilaisuuden jälkeen muilta yrityksiltä vahvistuksen tietyistä tosiseikoista ja antanut kantajalle mahdollisuuden esittää kantansa niistä. Kuulemistilaisuuden jälkeen näistä kokouksista ei esitetty muita lausuntoja.

79      Toisin kuin komissio väittää, kantajalle esitetyt lisätodisteet eivät liittyneet millään tavalla Solvayn väitettyihin puhelinsoittoihin. Kuulemistilaisuuden jälkeen esittämissään lausumissa Solvay ja Degussa ainoastaan kuvasivat tiettyjä väitetiedoksiannon sisällön kohtia (Degussa marraskuussa 1997 Frankfurt am Mainissa pidettyyn kokoukseen liittyviä ja Solvay heinäkuussa 1998 Köningswinterissä pidettyyn kokoukseen liittyviä kohtia) ja vahvistivat työntekijöidensä osallistuneen niihin. Kumpikaan näistä yhtiöistä ei alun perin ollut maininnut kantajan osallistuneen näihin kokouksiin. Komissio totesi itse, että Solvayn vastaus oli ”epäsuora” eikä Degussa ollut ”nimenomaisesti” nimennyt kantajaa.

80      Komissio on neljänneksi tehnyt ristiriitaisia toteamuksia. Se katsoi Kemiran osalta, että oli täysin mahdollista, että CEFIC:n kokousten yhteydessä käytyjä keskusteluja oli käyty pikemminkin kahdenvälisesti (riidanalaisen päätöksen 167 perustelukappale). Komissio totesi kuitenkin kantajan osalta virheellisesti, etteivät sen edustajat voineet osallistua näihin samoihin tapaamisiin ilman, että ne olisivat olleet tietoisia salaisesta yhteistyöstä.

81      Komissio oli viidenneksi vääristellyt joitakin kantajan syyttömyyttä tukevia todisteita. Näitä ovat ensinnäkin tiedot, joiden mukaan kantaja kuului niin sanottujen ”huonojen oppilaiden” ryhmään, koska se halusi lisätä Euroopan kokonaiskapasiteettia hintojen kustannuksella. Komissio hylkäsi virheellisesti tämän todisteen ja totesi vastineessaan pelkästään, että tiedot osoittivat kantajan pyrkineen hyötymään kartellista.

82      Kun toiseksi tarkastellaan CEFIC:n kokousten yhteydessä pidettyjä Sevillan kokouksia, kantajan työntekijä ilmoitti kieltäytyneensä osallistumasta mihinkään kartellia koskevaan keskusteluun, jolloin Solvayn ja Degussan edustajat poistuivat kokoushuoneesta. Komissio kieltäytyi hyväksymästä tätä lausuntoa ja tukeutui omaan perusteettomaan tulkintaansa syistä, joiden vuoksi Solvayn ja Degussan edustajat olivat poistuneet kokoushuoneesta ja jotka liittyivät siihen, että pienet tuottajat, myös kantaja, olivat tyytymättömiä ehdotuksiin todennäköisesti niille ehdotettujen markkinaosuuksien vuoksi. Tätä komission näkemystä ei kantajan mukaan tue mikään todiste. Kantajan mukaan Sevillan kokousten ennenaikainen päättyminen, joka liittyi siihen, että kilpailijat olivat tyytymättömiä kantajan hinnanalennuksiin ja markkinaosuuden kasvuun, osoitti sen täsmentäneen kilpailijoilleen, että se osallistui kyseisiin kokouksiin muussa tarkoituksessa kuin nämä.

83      Komissio otti kuudenneksi kantajan mukaan vääristyneellä tavalla huomioon tiettyjä asiakirjatodisteita.

84      Kun ensiksi tarkastellaan kantajan työntekijän passissa olevaa leimaa, jonka mukaan hän on saapunut Yhdysvaltojen alueelle 10.2.1996, komissio on kantajan mukaan todennut virheellisesti, ettei leima välttämättä tarkoita sitä, ettei kyseinen työntekijä olisi voinut olla Pariisissa kaksi päivää myöhemmin. Kantajan mukaan ei kuitenkaan ole mahdollista, että kyseinen työntekijä olisi lentänyt Yhdysvaltoihin 10.2., oleskellut siellä 24 tuntia, lentänyt takaisin Eurooppaan yölennolla, mennyt suoraan kartellitapaamiseen 12.2. ja palannut tämän jälkeen Yhdysvaltoihin. Jos näin olisi, passissa olisi kantajan mukaan toinenkin leima. Atofinan työntekijä väitti siis virheellisesti kantajan edustajan olleen Pariisissa 12.2.1996. Kun tämän lisäksi otetaan huomioon, että Atofina oli useaan otteeseen ainoa yritys, joka väitti kantajan osallistuneen kartellitapaamisiin, ja että tietyissä siltä saaduissa tiedoissa oli kysymysmerkkejä, Atofinalta saatujen tietojen luotettavuus joutuu yleisesti kyseenalaiseksi.

85      Kun toiseksi tarkastellaan Barcelonassa 13.7.1998 kirjoitettua taksikuittia, jossa on kantajan sen työntekijän nimi, jonka väitettiin osallistuneen tuona samana päivänä Köningswinterissä pidettyyn kokoukseen, komissio on kantajan mukaan kyseenalaistanut tämän todisteen täysin perusteettomasti ja todennut, että taksikuitti on voitu kirjoittaa kyseisenä päivänä johonkin muuhun aikaan (riidanalaisen päätöksen 236 perustelukappale). Tällaisessa spekuloinnissa olisi kuitenkin noudatettava ensisijaisesti syyttömyysolettamaa.

86      Kolmanneksi Atofinan esittämät kokousmuistiinpanot, joissa on kysymysmerkkejä kantajan soveltamia hintoja koskevissa taulukon sarakkeissa, viittaavat siihen, ettei Atofinalla ollut mitään tietoa kantajan soveltamista hinnoista, koska tämä ei ollut läsnä kokouksessa. Komissio ehdottaa kuitenkin vastineessaan virheellisesti, että kyseiset kysymysmerkit ovat merkki Atofinan työntekijän ”varovaisuudesta”. Komissio ei ottanut huomioon toista, kantajan ehdottamaa selitystä, jonka mukaan kyseiset tiedot ”voivat olla peräisin mistä vain”. Komissio on siis kyseisen kokouksen osalta vääristellyt kantajan työntekijöiden selkeitä todistajanlausuntoja, joiden tueksi on esitetty asiakirjatodisteita.

87      Komissio totesi neljänneksi, että kantaja mainittiin useaan otteeseen Atofinan työntekijän Düsseldorfissa lokakuussa 1998 pidetystä kokouksesta laatimissa muistiinpanoissa. Kantajan mukaan kyseiset muistiinpanot eivät ole selkeät, mutta Atofina on myöhemmin selittänyt, että niissä viitataan myöhempään kokoukseen, joka pidettiin todennäköisesti 9.11. ja jonka aikana oli tarkoitus hyväksyä ”lopullinen malli”, ja että niissä mainitaan ”kommentti, joka koskee keinoja saada [kantaja] hyväksymään markkinaosuutensa painostamalla Solvayta”. Kantaja kieltäytyi jälleen lokakuussa 1998 osallistumasta kartellitoimintaan. Komissio, joka ei tutkinut muistiinpanojen sisältöä, tukeutui kuitenkin virheellisesti pelkästään siihen, että muistiinpanoissa mainittiin kantajan nimi.

88      Seitsemänneksi kantaja väittää komission ”kaunistelleen” todisteita lisäämällä niihin olemattomia yksityiskohtia tai suurentelemalla todettuja tosiseikkoja.

89      Kun ensinnäkin tarkastellaan Degussan kanssa syyskuussa 1998 Brysselissä pidettyä kahdenvälistä kokousta, johon osallistumisen kantaja kiistää, komissio totesi, että siinä tehtiin ”yhteenveto” kyseisen aamun kokouksesta (riidanalaisen päätöksen 241 perustelukappale). Degussan esittämissä tiedoissa ei kuitenkaan kantajan mukaan mainita mitään tällaisesta ”yhteenvetokokouksesta” eikä natriumperboraattia tai vetyperoksidin markkinaosuuksien jäädyttämistä koskevista keskusteluista. Degussa ilmoitti nimenomaisesti, että vetyperoksidia koskevat keskustelut olivat ”yleisluonteisia”. Komission päätelmille ei siis ole perusteita.

90      Kun toiseksi tarkastellaan Sevillan kokouksia, toisin kuin komissio väittää, kantaja sanoutui selvästi irti kilpailunvastaisista keskusteluista kieltäytymällä osallistumasta kartellitoimintaan, mikä johti Degussan ja Solvayn ”äkilliseen poistumiseen” ja kyseisen kokousten sarjan päättämiseen. Atofina ilmoitti, että kyseiset kokoukset päättyivät Degussan ja Solvayn edustajien poistuttua paikalta. Komissio on tältä osin kantajan mukaan vääristellyt asiakirja-aineiston tietoja.

91      Kun kolmanneksi tarkastellaan komission väitettä siitä, että Atofina vahvisti Solvayn väitteet puhelinsoitoista, kantaja katsoo, että Solvayn ja Atofinan esittämät tiedot liittyvät selvästi eri kokouksiin. Nämä tiedot eivät siten voineet täsmätä kokousten osallistujia ja ajankohtia koskevilta osilta.

92      Kantaja väittää kahdeksanneksi, että Solvay ja Atofina, jotka esittivät sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevat hakemuksensa samanaikaisesti, ”kilpailivat keskenään” siitä, kumpi esittäisi lisäarvoltaan merkittäviä tietoja suhteessa komission hallussa jo oleviin todisteisiin, mikä heikentää niiden lausumien luotettavuutta.

93      Sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen esittäneet yritykset eivät pystyneet todentamaan työntekijöidensä muistitietojen paikkansapitävyyttä eivätkä esittämään selkeitä ja täsmällisiä todisteita. Komissio viittasi esimerkiksi riidanalaisen päätöksen 236 perustelukappaleeseen, jonka mukaan Solvay ”vahvisti vapaaehtoisesti” väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa Köningswinterissä heinäkuussa 1998 pidetyn kokouksen, mutta lisäsi kuitenkin vastineessaan ohimennen seuraavaa: ”on selvitettävä, tapahtuiko tämä tosiasiassa vapaaehtoisesti vai komission vaatimuksesta”. Düsseldorfissa lokakuussa 1998 pidetyn kokouksen osalta Degussa ”kuuli edelleen” komission kehotuksesta työntekijöitään siitä, mitkä yritykset olivat osallistuneet kokoukseen.

94      Kantaja ilmoittaa vielä, ettei sen ole koskaan todettu syyllistyneen kilpailunvastaiseen toimintaan. Sen työntekijät antoivat todistajanlausuntoja kuulemistilaisuudessa ja esittivät lausumia, joissa kiistetään väitetiedoksiannossa esitetyt väitteet. Ainoastaan rikkomisen uusineet yritykset hakivat sakosta vapautusta tai sakon määrän alentamista ja esittivät kilpaa epämääräisiä väitteitä, joita ei ollut vahvistettu ja jotka olivat usein peräisin nimettömistä lähteistä, asianajajiensa lähettämissä kirjeissä tai arvoituksellisissa käsinkirjoitetuissa muistiinpanoissa, ”jotka vilisivät kysymysmerkkejä”. Komissio ei selittänyt lainkaan sitä, miksi se piti näitä todisteita ensisijaisina verrattuna kantajan esittämiin selkeisiin ja kiistattomiin todisteisiin.

95      Komissio kiistää kantajan väitteet.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

96      EY 81 artiklan 1 kohdan mukaan yhteismarkkinoille soveltumattomia ja kiellettyjä ovat sellaiset yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja joiden tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua yhteismarkkinoilla tai joista seuraa, että kilpailu estyy, rajoittuu tai vääristyy yhteismarkkinoilla.

97      Jotta voidaan katsoa, että kyseessä on EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus, riittää, että kyseessä olevat yritykset ovat ilmaisseet yhteisen tahtonsa käyttäytyä markkinoilla tietyllä tavalla (asia T-7/89, Hercules Chemicals v. komissio, tuomio 17.12.1991, Kok., s. II-1711, 256 kohta ja asia T-9/99, HFB ym. v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II-1487, Kok. Ep. XI, s. II-79, 199 kohta).

98      Voidaan katsoa, että EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus on tehty, kun osapuolilla on periaatteellinen yhteisymmärrys kilpailunrajoittamisesta, vaikka suunnitellun rajoittamisen yksityiskohdista vielä neuvoteltaisiin (ks. vastaavasti edellä 97 kohdassa mainittu asia HFB ym. v. komissio, tuomion 151–157 ja 206 kohta).

99      Yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteellä tarkoitetaan sellaista yritysten välisen yhteensovittamisen muotoa, jolla korvataan tietoisesti kilpailun riskit yritysten välisellä käytännön yhteistyöllä, ilman että tehtäisiin varsinaista sopimusta (asia C-49/92 P, komissio v. Anic Partecipazioni, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I-4125, 115 kohta ja asia C-199/92 P, Hüls v. komissio, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I-4287, 158 kohta).

100    EY 81 artiklan 1 kohta on esteenä kaikelle sellaiselle taloudellisten toimijoiden väliselle suoralle tai välilliselle yhteydenpidolle, joka voi joko vaikuttaa jonkin tosiasiallisen tai mahdollisen kilpailijan markkinakäyttäytymiseen tai paljastaa tällaiselle kilpailijalle sen, kuinka on itse päätetty käyttäytyä tai aiotaan käyttäytyä markkinoilla, kun yhteydenpidon tarkoituksena tai vaikutuksena on kilpailun rajoittaminen (ks. vastaavasti edellä 99 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 116 ja 117 kohta).

101    Se, että yritys antaa tietoja kilpailijoilleen tarkoituksenaan valmistella kilpailunvastaista sopimusta, on riittävä todiste EY 81 artiklassa tarkoitetun yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaolosta (asia T-148/89, Tréfilunion v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok., s. II-1063, 82 kohta ja asia T-53/03, BPB v. komissio, tuomio 8.7.2008, Kok., s. II-1333, 178 kohta).

102    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut käsitteet ”sopimus” ja ”yhdenmukaistettu menettelytapa” kattavat luonteeltaan samankaltaisia yhteistyön muotoja, jotka eroavat toisistaan ainoastaan voimakkuutensa ja ilmenemismuotojensa osalta (edellä 99 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 131 ja 132 kohta sekä edellä 97 kohdassa mainittu asia HFB ym. v. komissio, tuomion 190 kohta).

103    Kun kyse on monitahoisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta, jossa useat tuottajat ovat useiden vuosien ajan tavoitelleet sitä, että ne voisivat yhdessä ohjata markkinoita, komissiolta ei voida edellyttää, että se luonnehtisi täsmällisesti rikkomisen sopimukseksi tai yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi, kun EY 81 artiklassa joka tapauksessa tarkoitetaan kumpaakin näistä kilpailusääntöjen rikkomisen muodoista (ks. vastaavasti edellä 99 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 111–114 kohta sekä yhdistetyt asiat T-305/94–T-307/94, T-313/94–T-316/94, T-318/94, T-325/94, T-328/94, T-329/94 ja T-335/94, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomio 20.4.1999, Kok., s. II-931, 696 kohta).

104    Rikkomisen kaksinkertainen luonnehdinta sopimukseksi ”ja/tai” yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi on ymmärrettävä siten, että siinä kuvataan monitahoista kokonaisuutta, johon liittyvistä tosiseikoista osa täyttää EY 81 artiklan 1 kohdassa – jossa ei määrätä erityisestä tunnusmerkistöstä tällaisia monitahoisia kilpailunrajoituksia varten – tarkoitetun sopimuksen ja osa puolestaan siinä tarkoitetun yhdenmukaistetun menettelytavan tunnusmerkit (edellä 97 kohdassa mainitut asiat Hercules Chemicals v. komissio, tuomion 264 kohta ja HFB ym. v. komissio, tuomion 187 kohta).

105    Kilpailusääntöjen rikkomisen selvitysvastuusta on huomautettava, että komission on esitettävä oikeudellisesti riittävä näyttö EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisen muodostavista seikoista (ks. asia C-185/95 P, Baustahlgewebe v. komissio, tuomio 17.12.1998, Kok., s. I-8417, 58 kohta).

106    Sen on esitettävä tästä täsmällisiä ja yhtäpitäviä todisteita (ks. asia T-62/98, Volkswagen v. komissio, tuomio 6.7.2000, Kok., s. II-2707, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

107    Kaikkien komission hankkimien todisteiden ei kuitenkaan tarvitse välttämättä täyttää näitä edellytyksiä kaikkien rikkomisen osatekijöiden osalta. Riittää, että komission todisteet kokonaisvaltaisesti tarkasteltuina täyttävät nämä edellytykset (ks. yhdistetyt asiat T-67/00, T-68/00, T-71/00 ja T-78/00, JFE Engineering ym. v. komissio, tuomio 8.7.2004, Kok., s. II-2501, 180 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

108    Seikkoja, jotka komissio esittää päätöksessään osoittaakseen, että EY 81 artiklan 1 kohtaa on rikottu, on tarkasteltava kokonaisuutena eikä erikseen (ks. edellä 101 kohdassa mainittu asia BPB v. komissio, tuomion 185 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

109    Lisäksi on otettava huomioon, että kilpailunvastaiset toimenpiteet toteutetaan vaivihkaa, ja näin ollen useimmissa tapauksissa kilpailunvastaisen menettelytavan tai sopimuksen olemassaolo on pääteltävä tietyistä yhteensattumista ja seikoista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa olla osoitus kilpailusääntöjen rikkomisesta (yhdistetyt asiat C-204/00 P, C-205/00 P, C-211/00 P, C-213/00 P, C-217/00 P ja C-219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004, Kok., s. I-123, 55–57 kohta).

110    Tuomioistuinvalvonnan laajuudesta on vakiintuneessa oikeuskäytännössä todettu, että kun unionin yleinen tuomioistuin käsittelee kumoamiskannetta, joka koskee EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisesta tehtyä päätöstä, sen on yleisesti ottaen tutkittava kaikilta osin, täyttyvätkö EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisedellytykset (ks. asia T-41/96, Bayer v. komissio, tuomio 26.10.2000, Kok., s. II-3383, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

111    Syyttömyysolettaman periaatteesta, jota sovelletaan unionin oikeuden yleisenä periaatteena erityisesti yrityksiä koskevien kilpailusääntöjen rikkomiseen liittyviin menettelyihin, jotka voivat johtaa sakkojen tai uhkasakkojen määräämiseen, seuraa, että tilanteessa, jossa esiintyy epätietoisuutta, tuomioistuimen on ratkaistava asia sen yrityksen hyväksi, jolle rikkomisen toteamista koskeva päätös on osoitettu (edellä 99 kohdassa mainittu asia Hüls v. komissio, tuomion 149 ja 150 kohta).

112    Näiden toteamusten perusteella on tutkittava, onko komissio nyt esillä olevassa asiassa osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että kantaja on ollut osallisena kyseiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen.

–       Alustavat huomautukset

113    Kantaja esittää joitakin yleisiä moitteita käsiteltävän asian selvittämisestä ja väittää ensiksi, että sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen jättäneiden yritysten esittämien todisteiden todistusarvo oli vähäinen, toiseksi, että on käytetty yhdestä lähteestä peräisin olevia vahvistamattomia tietoja, kolmanneksi, että kantajan työntekijöiden esittämiä vastakkaisia todistajanlausuntoja ei ole kiistetty, ja neljänneksi, että kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan kuulemistilaisuudessa esittämiä ehdotuksia ei ole noudatettu.

114    Vaikka nämä moitteet ovat suurelta osin samoja kuin väitteet, joita on esitetty komission riidanalaisessa päätöksessä esittämiä aineellisia seikkoja vastaan, niistä on kuitenkin tarpeen esittää joitakin alustavia huomautuksia.

115    Kantajan väitteistä, jotka koskevat sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevien hakemusten yhteydessä esitettyjen todisteiden arvoa, on ensiksi muistutettava, ettei niiden todistusarvoa kyseenalaista pelkästään se, että tiedot on toimittanut yritys, joka on jättänyt sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen.

116    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan missään säännöksessä tai millään unionin oikeuden yleisellä periaatteella ei nimittäin kielletä komissiota käyttämästä muiden yritysten, joita epäillään rikkomisesta, lausumia tiettyä yritystä vastaan (edellä 103 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, 512 kohta). Pelkästään tämän perusteella ei voida katsoa, että yhteistyöstä annetun tiedonannon yhteydessä esitetyillä lausumilla ei ole näyttöarvoa (asia T-54/03, Lafarge v. komissio, tuomio 8.7.2008, 57 ja 58 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

117    On ymmärrettävää suhtautua tietyllä tapaa epäluuloisesti lainvastaisen kartellin pääosallistujien vapaaehtoisesti esittämiin todisteisiin, sillä kyseiset osallistujat voivat pyrkiä vähättelemään omaa osuuttaan ja suurentelemaan toisten osuutta. Kun kuitenkin otetaan huomioon yhteistyöstä annetun tiedonannon mukaiselle menettelylle ominainen logiikka, se, että kyseisen tiedonannon soveltamista pyydetään sakon lieventämiseksi, ei välttämättä kannusta esittämään tutkittavana olevan kartellin muihin osallisiin nähden vääristeltyjä todisteita. Jokainen yritys johtaa komissiota harhaan voisi näet kyseenalaistaa yrityksen yhteistyön vilpittömyyden ja kattavuuden ja näin ollen vaarantaa tämän mahdollisuuden hyötyä täysimääräisesti yhteistyötiedonannosta (asia T-120/04, Peróxidos Orgánicos v. komissio, tuomio 16.11.2006, Kok., s. II-4441, 70 kohta ja edellä 116 kohdassa mainittu asia Lafarge v. komissio, tuomion 58 kohta).

118    Erityisesti on katsottava sen, että henkilö myöntää rikkoneensa kilpailusääntöjä ja myöntää näin ollen sellaisten tosiseikkojen olemassaolon, jotka ylittävät ne tosiseikat, joiden olemassaolo voitiin johtaa suoraan kyseisistä asiakirjoista, merkitsevän lähtökohtaisesti – päinvastaista osoittavien erityisten olosuhteiden puuttuessa – sitä, että kyseinen henkilö on päättänyt kertoa totuuden. Lausunnon antajan intressien vastaisia lausuntoja on siis lähtökohtaisesti pidettävä erityisen uskottavina todisteina (edellä 107 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 211 ja 212 kohta; yhdistetyt asiat T109/02, T118/02, T122/02, T125/02 ja T126/02, T128/02 ja T129/02, T132/02 ja T136/02, Bolloré ym. v. komissio, tuomio 26.4.2007, Kok., s. II947, 166 kohta ja edellä 116 kohdassa mainittu asia Lafarge v. komissio, tuomion 59 kohta).

119    Kartelliin osallistumisesta syytetyn yrityksen sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevissa hakemuksissa antamia lausumia on kuitenkin arvioitava varauksellisesti ja niitä ei yleensä voida hyväksyä ilman niitä tukevia todisteita.

120    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kartelliin osalliseksi katsotun yrityksen lausuntoa, jonka totuudenmukaisuuden ovat riitauttaneet useat muut kartelliin osalliseksi katsotut yritykset, ei nimittäin voida pitää riittävänä näyttönä viimeksi mainittujen yritysten toteuttamasta kilpailusääntöjen rikkomisesta, jos sen tukena ei ole muita todisteita (edellä 107 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 219 kohta; asia T-38/02, Groupe Danone v. komissio, tuomio 25.10.2005, Kok., s. II-4407, 285 kohta; edellä 118 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Bolloré v. komissio, tuomion 167 kohta ja edellä 116 mainittu asia Lafarge v. komissio, tuomion 293 kohta; ks. myös vastaavasti edellä 32 kohdassa mainittu asia Enso-Gutzeit v. komissio, tuomion 91 kohta).

121    Arvioidessaan sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen jättäneiden yritysten lausumien todistusarvoa unionin yleinen tuomioistuin ottaa nimittäin yhtäältä huomioon näiden lausumien merkityksellisyyttä tukevien yhdenmukaisten seikkojen painoarvon ja toisaalta sellaisten seikkojen puuttumisen, jotka viittaavat siihen, että yritykset ovat pyrkineet vähättelemään omaa osuuttaan ja suurentelemaan toisten yritysten osuutta (ks. vastaavasti edellä 117 kohdassa mainittu asia Peróxidos Orgánicos v. komissio, tuomion 70 kohta ja edellä 116 kohdassa mainittu asia Lafarge v. komissio, tuomion 62 ja 295 kohta).

122    Kun toiseksi tarkastellaan kantajan moitetta siitä, että komissio on tiettyjen tosiseikkojen osalta tukeutunut ainoastaan yhteen todisteeseen, on muistettava, ettei mikään unionin oikeusperiaate estä sitä, että kun komissio katsoo rikkomisen tapahtuneen, se perustaa kantansa yhteen ainoaan asiakirjaan, kunhan asiakirjan todistusarvo ei ole kyseenalainen ja kunhan kyseisestä asiakirjasta yksinään käy varmuudella ilmi se, että kilpailusääntöjä on rikottu (yhdistetyt asiat T-25/95, T-26/95, T-30/95–T-32/95, T-34/95–T-39/95, T-42/95–T-46/95, T-48/95, T-50/95–T-65/95, T-68/95–T-71/95, T-87/95, T-88/95, T-103/95 ja T-104/95, Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomio 15.3.2000, Kok., s. II-491, 1838 kohta).

123    Edellä 120 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti tätä olettamaa ei tosin säännönmukaisesti sovelleta kartelliin osallistumisesta syytetyn yrityksen antamaan lausumaan, vaan sen tueksi on esitettävä muita erillisiä lisätodisteita, jos muut asianomaiset yritykset kiistävät lausuman.

124    Tätä tulkintaa voidaan kuitenkin lieventää, jos yhteistyötä tekevältä yritykseltä peräisin oleva lausuma on erityisen luotettava, koska tällöin edellytetään vähemmän täsmällistä ja vähäisempää tukemista muilla todisteilla.

125    Jos oletetaan, että yhtäpitävien välillisten todisteiden kokonaisuus tukee yhteistyön yhteydessä esitetyssä lausumassa tarkoitetun yhteistyön olemassaoloa ja tiettyjä yksityiskohtia, lausuma voi olla sellaisenaan riittävä osoittamaan riidanalaisen päätöksen muut seikat (ks. vastaavasti edellä 107 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 220 ja 334 kohta). Tällaisessa tilanteessa komissio voi perustaa kantansa ainoastaan tähän lausumaan edellyttäen, että siinä vahvistettujen seikkojen todenpitävyys ei ole kyseenalainen eivätkä tiedot ole epämääräisiä.

126    Vaikkei yrityksen lausumalle ole tiettyjen todistettujen tosiseikkojen osalta esitetty tukevia todisteita, sillä voi olla tiettyä todistusarvoa rikkomisen olemassaolon vahvistamisessa osana komission hyväksymien yhtäpitävien välillisten todisteiden kokonaisuutta. Kun asiakirja sisältää yksityiskohtia, jotka vastaavat muissa asiakirjoissa esitettyjä yksityiskohtia, on nimittäin katsottava, että nämä seikat voivat vahvistaa toisiaan vastavuoroisesti (ks. vastaavasti edellä 107 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 275 kohta).

127    Komission on lisäksi voitava tehdä sellaisten ajanjaksojen, joista on käytettävissä suhteellisen paljon todisteita, perusteella päätelmiä muista ajanjaksoista, joista ei välttämättä ole käytettävissä yhtä paljon todisteita. On siis esitettävä erityisen pitävä selitys tuomioistuimen vakuuttamiseksi siitä, että tietyn kokousten sarjan tapahtumat ovat olleet aivan erilaisia kuin aikaisempien tai myöhempien kokousten tapahtumat, vaikka kaikissa kokouksissa on ollut samat osallistujat, niiden ulkoiset puitteet ovat olleet samanlaiset ja niillä on kiistattomasti ollut sama tarkoitus (tuomari Vesterdorfin julkisasiamiehenä asiassa T-1/89, Rhône-Poulenc v. komissio, tuomio 24.10.1991, Kok., s. II-867, II-885, II-954, 10.7.1991 esittämä ratkaisuehdotus, joka koskee yhteisesti ns. polypropeeni-tapauksia).

128    Kantaja väittää kolmanneksi, että komissio on näytön arvioinnin yhteydessä jättänyt kuulematta sen työntekijöitä ja ottamatta huomioon heidän todistajanlausuntojaan.

129    Kantaja väittää erityisesti, että rikkomisen toteaminen perustuu suureksi osaksi Solvayn ja erään Atofinan työntekijän lausumiin, joissa todetaan, että vaikka tietyt kantajan työntekijät eivät osallistuneet tiettyihin kokouksiin, heihin otettiin yhteyttä puhelimitse tai heille ilmoitettiin niistä puhelimitse. Kantaja huomauttaa, että lausumissa nimetyt työntekijät ovat esittäneet komissiolle vastakkaisia lausuntoja, joita ei kuitenkaan ole otettu huomioon.

130    Tästä on huomattava, että on kiistatonta, että komissiolla oli hallussaan kantajan kyseisten työntekijöiden kirjallisia lausuntoja ja että nämä työntekijät olivat läsnä kuulemistilaisuudessa.

131    Tällaisessa tilanteessa toisiinsa sekoittuvat sen selvittäminen, onko mainitut lausumat otettu riidanalaisessa päätöksessä asianmukaisesti huomioon, ja kyseessä olevia konkreettisia tosiseikkoja vastaan esitettyjen kantajan väitteiden arviointi.

132    Tässä vaiheessa on kuitenkin todettava kantajan väittävän virheellisesti, että koska kyseiset lausumat on annettu valaehtoisesti, niiden todistusarvo on korkea, ja että komission olisi tästä syystä pitänyt osoittaa, että kantajan todistajat olivat antaneet väärän valan.

133    Vaikka tuomioistuimessa valan velvoittamana tai syyttäjälle tutkimusten yhteydessä annettu todistajanlausunto voi olla erityisen todistusvoimainen, kun otetaan huomioon tutkinnan aikana valehdelleelle lausunonantajalle mahdollisesti aiheutuvat rikosoikeudelliset negatiiviset seuraamukset, mikä tekee tällaisesta todistajanlausunnon antamisesta luotettavampaa kuin pelkästä lausunnon antamisesta (ks. vastaavasti edellä 107 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 312 kohta), tätä näkemystä ei voida soveltaa käsiteltävässä asiassa, koska siinä on kyse kantajan työntekijöiden komissiolle hallinnollisessa menettelyssä toimittamista kirjallisista lausumista ja komission kuulemistilaisuudessa esittämistä suullisista lausumista.

134    Kantaja väittää virheellisesti myös, että komission olisi pitänyt verrata Atofinan ja Solvayn kantajaa vastaan esittämiä todistajanlausuntoja kantajan omien työntekijöiden lausuntoihin kuulemistilaisuudessa pidettävässä ristikuulustelussa.

135    Tästä on muistettava, ettei komissio voi hallinnollisen menettelyn aikana määrätä henkilöitä kuultavaksi valaehtoisina todistajina.

136    [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 19 artiklan 1 kohdan mukaan komissio voi kuulla kaikkia luonnollisia tai oikeushenkilöitä, jotka suostuvat kuultaviksi tutkinnan kohteeseen liittyvien tietojen keräämistä varten. Lisäksi [EY] 81 ja [EY] 82 artiklan mukaisten komission menettelyjen kulusta 7.4.2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 773/2004 (EUVL L 123, s. 18) johdanto-osan kolmannen perustelukappaleen mukaan on niin, että ennen kuin kuultaviksi suostuvien luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden suullisia lausumia vastaanotetaan, komission olisi ilmoitettava kyseisille henkilöille kuulemisen oikeusperustasta ja vapaaehtoisuudesta.

137    Komissio on lisäksi velvollinen kuulemaan luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä, jotka osoittavat, että heillä on asiassa riittävä etu, ainoastaan silloin, kun nämä henkilöt ovat nimenomaisesti pyytäneet kuulemista. Komissiolla on siis kohtuullisessa määrin harkintavaltaa päättäessään siitä, onko sellaisia henkilöitä tarpeen kuulla, joiden lausumilla saattaa olla merkitystä asian selvittämisen kannalta. Puolustautumisoikeuksien turvaaminen ei nimittäin edellytä sitä, että komissio kuulisi asianosaisen nimeämiä todistajia katsoessaan, että asia on jo riittävästi tutkittu (ks. vastaavasti edellä 97 kohdassa mainittu asia HFB ym. v. komissio, tuomion 382 ja 383 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

138    Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen d kohdassa määrätään toki, että ”jokaisella rikoksesta syytetyllä on – – oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat”. Vaikkei komissio ole tässä artiklassa tarkoitettu tuomioistuin ja vaikka komission määräämät sakot eivät ole luonteeltaan rikosseuraamuksia, komission on kuitenkin noudatettava hallinnollisessa menettelyssä unionin oikeuden yleisiä periaatteita.

139    Vakiintuneessa oikeuskäytännössä todetaan kuitenkin, että se seikka, että unionin kilpailulainsäädännössä ei säädetä komission velvollisuudesta kutsua ”puolustuksen” todistajia, joiden kuulemista todistajina on pyydetty, ei ole edellä mainittujen periaatteiden vastaista. On nimittäin todettava, että vaikka komissio voi kuulla luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä silloin, kun se pitää sitä tarpeellisena, sillä ei ole oikeutta kutsua sellaisia todistajia, joiden lausumat tukevat näkemystä kilpailusääntöjen rikkomisesta, ilman näiden suostumusta (edellä 97 kohdassa mainittu asia HFB ym. v. komissio, tuomion 389–392 kohta ja edellä 118 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Bolloré ym. v. komissio, tuomion 86 ja 87 kohta). Koska komissiossa käytävä menettely on yksinomaan hallinnollinen, sen tehtävänä ei ole antaa asianomaiselle yritykselle mahdollisuutta kuulustella tiettyä todistajaa ja tutkia tämän lausumia tutkintavaiheessa (edellä 109 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 200 kohta). Riittää, että komission käyttämät lausumat on esitetty asiakirjoissa, jotka on toimitettu kantajalle, joka voi ne riitauttaa unionin tuomioistuimissa (edellä 116 kohdassa mainittu asia Lafarge v. komissio, tuomion 147–149 kohta).

140    Edellä esitetyn perusteella kantaja ei voi vedota siihen, että sen oikeutta kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan, olisi loukattu.

141    Mikään ei joka tapauksessa estänyt kantajaa vaatimasta, että häntä vastaan todistamaan kutsuttavia todistajia kutsutaan ja kuulustellaan unionin yleisessä tuomioistuimessa, esittämällä tätä varten selvittämistoimista määräämistä koskevan pyynnön. On kuitenkin todettava, ettei kantaja ole esittänyt tällaista pyyntöä. Unionin yleinen tuomioistuin ei ole myöskään pitänyt tarpeellisena kutsua kyseisiä todistajia kuultaviksi, ellei jäljempänä suoritettavasta tarkastelusta ilmene, etteivät asiakirja-aineistoon sisältyvät tiedot ja suullisessa käsittelyssä esitetyt selitykset riitä asian ratkaisemiseen.

142    Kantaja väittää vielä neljänneksi, että kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja myönsi kuulemistilaisuudessa, etteivät kantajaa vastaan esitetyt todisteet olleet riittäviä, ja ehdotti kantajan esittämän uuden vastanäytön, eli sen työntekijöiden lausuntojen, kontradiktorista tutkintaa, mutta komissio ei kuitenkaan noudattanut tätä ehdotusta.

143    Tästä on huomauttava, että kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan kertomus on pelkästään komission sisäinen asiakirja, jonka tehtävänä ei ole täydentää tai korjata yritysten argumentaatiota, eikä sillä näin ollen ole mitään ratkaisevaa merkitystä, joka unionin tuomioistuinten olisi otettava huomioon valvontavaltaansa harjoittaessaan (ks. asia T-161/05, Hoechst v. komissio, tuomio 30.9.2009, Kok., s. II-3555, 176 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

144    Tätä näkemystä on sovellettava sitäkin suuremmalla syyllä kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan kuulemistilaisuudessa esittämiin huomautuksiin, sellaisina kuin kantaja niihin käsiteltävässä asiassa vetoaa. Kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja vahvisti joka tapauksessa vastineen liitteenä olevassa 20.4.2006 päivätyssä loppuraportissaan, että kyseisessä hallinnollisessa menettelyssä on noudatettu oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan oikeuteen ja puolustautumisoikeuksiin liittyviä sääntöjä.

145    Kaikkien edellä esitettyjen huomautusten perusteella moitteet, joita kantaja on esittänyt asian selvittämisestä komissiossa ja kuulemistilaisuuden toteuttamisesta, ovat osaksi perusteettomia ja sisältyvät osaksi niihin väitteisiin, jotka on esitetty jäljempänä tarkasteltavasta kilpailusääntöjen rikkomisen aineellisista seikoista.

–       Näyttö kantajan osallisuudesta rikkomiseen

146    Komissio totesi rikkomisen pääpiirteistä, että kilpailijat olivat 31.1.1994 lähtien vaihtaneet luottamuksellisia tietoja tuotantomääristä ja niiden mahdollisesta vähentämisestä sekä keskustelleet niistä estääkseen uusien kapasiteettien markkinoille tuomisen. Ne keskustelivat myös asiakkaiden ja markkinaosuuksien jakamisesta sekä myyntihinnoista. Ne ottivat käyttöön seurantajärjestelmän, jonka avulla ne vaihtoivat säännöllisesti luottamuksellisia tietoja markkinoista, yhtiöistä, myyntivolyymeistä ja myyntihinnoista. Kilpailijat sitoutuivat lisäksi kapasiteettivähennyksiin ja analysoivat säännöllisesti markkinaosuuksien kehitystä monenvälisissä kokouksissa (riidanalaisen päätöksen 100 ja 351–354 perustelukappale).

147    Suurin osa monenvälisistä kokouksista pidettiin CEFIC:n, joka on kyseisen tuotannonalan laillinen yhdistys, puolivuosittaisten kokousten yhteydessä.

148    Tietojenvaihtoon osallistuneet yritykset sopivat elokuussa 1997 Brysselissä pidetyssä kokouksessa sekä myöhemmin helmi-, huhti- ja syyskuussa 1998 pidetyissä kolmessa kokouksessa vetyperoksidin hinnan yhteensovitetusta korottamisesta (riidanalaisen päätöksen 171 ja 172 perustelukappale). Ensimmäisissä natriumperboraattia koskevissa keskusteluissa vaihdettiin luottamuksellisia markkinatietoja tarkoituksena saada aikaan kilpailunvastainen sopimus ja samalla tasoittaa tietä viimeistään 15.5.1998 tehtävälle muodolliselle sopimukselle (riidanalaisen päätöksen 100, 214 ja 229 perustelukappale). Viimeinen mainittuun yhteistyöhön liittyvä monenvälinen kokous pidettiin 18.5.2000, mutta vetyperoksidin hintatasoa koskeva sopimus oli voimassa vuoden 2000 loppuun saakka (riidanalaisen päätöksen 281, 282 ja 355–360 perustelukappale).

149    Komissio totesi kantajan osallisuudesta rikkomiseen, että kantaja kuului kartelliin osallisten yritysten ”kovaan ytimeen” (riidanalaisen päätöksen 99 perustelukappale). Komissio pani merkille, että viitteitä oli kantajan osallistumisesta salaiseen yhteydenpitoon vuodesta 1991 alkaen (riidanalaisen päätöksen 106 perustelukappale). Atofinan antamien tietojen mukaan erityisesti sen esittämät muistiinpanot heinä-, loka- ja marraskuun 1995 kokouksista sisälsivät tietoja kantajasta ja niissä viitattiin kantajan esittämään kantaan (riidanalaisen päätöksen 120, 127, 128, 129, 133 ja 136 perustelukappale). Degussan antamien tietojen mukaan kantaja oli lisäksi ”hyväksynyt perusajatuksen hintatason yhteensovitetusta nostamisesta” kahdenvälisessä kokouksessa, joka ajoittuu joko vuoden 1996 loppupuolelle tai vuoden 1997 alkupuolelle (riidanalaisen päätöksen 151 perustelukappale).

150    Kuten asiakirja-aineistosta ilmenee, kantaja on riitauttanut kartellin alkuvaihetta koskevat tiedot, eikä niitä ole tukevien todisteiden puuttuessa käytetty sitä vastaan.

151    Komissio lyhensi siksi riidanalaisessa päätöksessä huomattavasti kantajan rikkomiseen osallistumisen kestoa suhteessa siihen, mitä väitetiedoksiannossa oli ilmoitettu. Komissio katsoi kantajan rikkomisen alkamisajankohdasta, että sillä oli näyttöä, joka osoitti kantajan osallistuneen 29.5.1997 pidettyyn kartellitapaamiseen, ja että tämä päivämäärä oli otettava huomioon määritettäessä kantajan toteuttaman rikkomisen kestoa (riidanalaisen päätöksen 352 perustelukappale). Komissio totesi puolestaan kantajan rikkomisen päättymisajankohdasta, että se oli täysin vakuuttunut siitä, että kantaja oli osallisena rikkomiseen aina 13.12.1999 saakka, jolloin pidettiin viimeinen kartellitapaaminen, josta komissiolla oli näyttöä kantajan työntekijöiden osallistumisesta tapaamiseen (riidanalaisen päätöksen 365 perustelukappale).

152    Kantajaa vastaan riidanalaisessa päätöksessä hyväksytty lainvastainen yhteydenpito käsittää seuraavaa:

–        kolme monenvälistä kokousta, jotka pidettiin Sevillassa 28. tai 29.5.1997 CEFIC:n kokouksen yhteydessä (riidanalaisen päätöksen 156–167 perustelukappale) ja joista kahteen kantaja myöntää osallistuneensa mutta väittää vastustaneensa lainvastaisia keskusteluja

–        neljä monenvälistä kokousta, jotka pidettiin elokuussa 1997 Brysselissä, 18.9.1997 Pariisissa, 17.11.1997 Frankfurt am Mainissa ja 21.11.1997 Pariisissa ja joissa kantaja ei ollut läsnä mutta joista Atochem ilmoitti sille puhelimitse (riidanalaisen päätöksen 171–197 perustelukappale), minkä kantaja kiistää

–        Brysselissä 26. ja 27.11.1997 CEFIC:n kokouksen yhteydessä pidetyt monenväliset kokoukset (riidanalaisen päätöksen 198–209 perustelukappale); kantaja myöntää osallistuneensa CEFIC:n kokoukseen mutta kieltää olleensa tietoinen lainvastaisista keskusteluista

–        Degussan, Kemiran ja Solvayn kahdenväliset kokoukset, jotka pidettiin vuoden 1997 lopun ja vuoden 1998 alun välisenä aikana ja joiden tuloksista Solvay ilmoitti kantajalle puhelimitse (riidanalaisen päätöksen 210 perustelukappale), minkä kantaja kiistää

–        Évian-les-Bainsissa 14.5.1998 CEFIC:n kokouksen yhteydessä pidetyt monenväliset kokoukset (riidanalaisen päätöksen 221–232 perustelukappale); kantaja myöntää osallistuneensa CEFIC:n kokoukseen mutta kieltää olleensa tietoinen lainvastaisista keskusteluista

–        Köningswinterissä 13.7.1998 pidetty Degussan, Solvayn ja kantajan välinen kokous, jossa käsiteltiin Atochemin natriumperboraatin tuotantolaitoksen sulkemista (riidanalaisen päätöksen 233–236 perustelukappale) ja johon kantaja kiistää osallistuneensa

–        Brysselissä 28.9.1998 pidetty Degussan ja Solvayn välinen ”korkean tason” kokous, jossa käsiteltiin vetyperoksidia ja natriumperboraattia ja jonka jälkeen Degussa tapasi kantajan ilmoittaakseen tälle kokouksen tuloksista (riidanalaisen päätöksen 239–242 perustelukappale); kantaja ei kiistä tavanneensa Degussaa mutta väittää, että tapaamisen sisältö oli laillinen

–        Düsseldorfissa 12.10.1998 pidetty vetyperoksidia koskeva monenvälinen kokous, johon kantaja ei osallistunut mutta jonka aiheesta sille Atofinan mukaan kerrottiin puhelimitse (riidanalaisen päätöksen 247–253 perustelukappale), minkä kantaja kiistää

–        monenväliset kokoukset ja kahdenvälinen yhteydenpito CEFIC:n kokousten yhteydessä, jotka pidettiin 25. ja 26.11.1998 Brysselissä (riidanalaisen päätöksen 254 perustelukappale), 30.4.1999 Estorilissa (Portugali) (riidanalaisen päätöksen 264 ja 265 perustelukappale) ja 16.11.1999 Brysselissä (riidanalaisen päätöksen 273–275 perustelukappale); kantaja myöntää osallistuneensa mainittuihin CEFIC:n kokouksiin mutta kieltää olleensa tietoinen lainvastaisista keskusteluista

–        neljä monenvälistä kokousta, joissa käsiteltiin ainoastaan natriumperboraattia ja jotka pidettiin 16.9.1998 Lyonissa (riidanalaisen päätöksen 237 ja 238 perustelukappale), vuoden 1999 alussa Milanossa (riidanalaisen päätöksen 259–263 perustelukappale), kesällä 1999 Baselissa (riidanalaisen päätöksen 267–270 perustelukappale) ja 13.12.1999 Freiburgissa (riidanalaisen päätöksen 276–279 perustelukappale); kantaja kiistää osallistuneensa Lyonissa ja Baselissa pidettyihin kokouksiin, ja vaikka se myöntää osallistuneensa kahteen muuhun kokoukseen, se ilmoittaa, että niiden aihe oli täysin laillinen eli ”boorinvastaiseen” liikkeeseen reagoiminen ja että vaikka keskusteluissa ”ajauduttiin epäasianmukaisiin” aiheisiin, se ei ”juurikaan kiinnittänyt niihin huomiota”, koska se oli ympäristösyistä päättänyt siirtyä natriumperboraatin tuotannosta natriumperkarbonaatin tuotantoon.

153    Edellä esitetyistä toteamuksista seuraa, että lukuun ottamatta natriumperboraattia käsitteleviä kahta kokousta, jotka pidettiin vuoden 1999 alussa Milanossa ja 13.12.1999 Freiburgissa, kantaja kiistää osallistuneensa salaiseen yhteydenpitoon muiden riidanalaisessa päätöksessä todettujen seikkojen osalta.

–       Sevillassa 28. tai 29.5.1997 pidetyt monenväliset kokoukset

154    Sevillassa pidetyistä kolmesta kokouksesta asianosaisten välillä on kiistatonta, että kantaja oli edustettuna kahdessa ensimmäisessä kokouksessa, joista ensimmäisessä käsiteltiin vetyperoksidia (kokoukseen osallistuivat Atochem, Degussa, Solvay, Kemira ja kantaja) ja toisessa natriumperboraattia (kokoukseen osallistuivat ensimmäisen kokouksen osanottajien lisäksi myös Caffaro). Kantaja ei sen sijaan osallistunut seuraavan päivän ravintolaillalliselle (riidanalaisen päätöksen 156, 162 ja 163 perustelukappale).

155    Niiden kahden kokouksen osalta, joihin kantaja osallistui, se ei kiistä keskustelujen sisältöä; niissä yhtäältä vaihdettiin markkinakehitystä koskevia tietoja ja toisaalta käsiteltiin ehdotuksia yleisestä hinnankorotuksesta ja vetyperoksidin markkinoiden jakamista koskevasta sopimuksesta (riidanalaisen päätöksen 157–161 perustelukappale) sekä natriumperboraattia koskevia vastaavia pyrkimyksiä (riidanalaisen päätöksen 162 perustelukappale).

156    Komissio totesi, että ”joidenkin pienten eurooppalaisten tuottajien luottamuksen puutteen ja vastustuksen vuoksi tuona päivänä ei päästy sopimukseen” (riidanalaisen päätöksen 164 perustelukappale), eikä kantaja kiistänyt tätä. Atofinan lausuman mukaan erityisesti natriumperboraattia koskevat keskusteluyritykset olivat päättyneet ”Degussan edustajan raivostumiseen – – ja hän poistui kokoushuoneesta ovet paukkuen, kun pienet tuottajat kieltäytyivät hyväksymästä Solvayn ja Degussan näkemyksiä” (riidanalaisen päätöksen 162 perustelukappale).

157    Kantaja väittää näistä seikoista kuitenkin, että pienenä tuottajana se tosiasiassa vastusti lainvastaista käyttäytymistä, mistä on osoituksena sen jättäytyminen pois seuraavana iltana järjestetyltä ravintolaillalliselta.

158    Kantaja vetoaa erityisesti tuolloisen varapääjohtajansa lausuntoon, joka on kannekirjelmän liitteenä ja josta kantajan mukaan ilmenee, että sen edustaja ilmoitti vetyperoksidia käsitelleessä kokouksessa Degussalle ja Solvaylle, että se oli ”laajentamassa toimintaansa Saksaan” ”eikä ollut kiinnostunut” mistään hintarajoituksista. Se siis kieltäytyi keskustelemasta hintarajoituksista, minkä vuoksi Degussan edustaja poistui kokouksesta äkillisesti.

159    Tästä on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun yritys on osallistunut kokoukseen, jossa on käsitelty lainvastaista yhteistoimintaa, vaikka se ei olisi ollut siinä aktiivisessa roolissa, sen katsotaan osallistuneen kyseiseen yhteistoimintaan, ellei se osoita sanoutuneensa avoimesti irti siitä tai ilmoittaneensa muille osallistujille aikovansa osallistua kyseiseen kokoukseen muussa tarkoituksessa kuin nämä (ks. edellä 122 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomion 3199 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

160    Kantaja myönsi olleensa läsnä kyseisissä lainvastaisissa keskusteluissa, joten sen tehtävänä oli osoittaa, ettei se ollut osallistunut niihin kilpailunvastaisessa hengessä.

161    On kuitenkin katsottava, että vaikka osoitettaisiin, että kantaja vastusti Degussan esittämiä ehdotuksia, tämä ei käsiteltävän asian olosuhteissa riitä osoittamaan, että kantaja oli ilmoittanut kilpailijoilleen osallistuvansa kokouksiin muussa tarkoituksessa kuin nämä.

162    Kun tarkastellaan erityisesti niitä kantajan väitteitä, jotka liittyvät riidanalaisen päätöksen 156–162 perustelukappaleessa kuvattuihin kokouksiin, komissio totesi nimittäin, että ”jos Solvayn ja Degussan edustajat olivat poistuneet kokoushuoneesta, se ei johtunut siitä, että pienet tuottajat kieltäytyivät hyväksymästä varsinaista hinnankorotusta, vaan pikemminkin siitä, että ne olivat tyytymättömiä ehdotukseen todennäköisesti niille ehdotettujen markkinaosuuksien vuoksi”, että ”mistään ei [käynyt] ilmi, että [kantaja] olisi tosiasiassa hylännyt varsinaisen ajatuksen kilpailijoiden kanssa tehtävästä sopimuksesta tai että se olisi sanoutunut irti ehdotetusta sopimuksesta sellaisenaan” ja että kyseisessä kokouksessa vaihdettiin lisäksi luottamuksellisia tietoja (riidanalaisen päätöksen 166 perustelukappale).

163    Yhtäältä on huomattava, että komission näkemys on linjassa kartellin kehittymisen kanssa, sillä Sevillassa pidetyistä kokouksista alkaen kartelliin osalliset yritykset olivat ”päättäneet kiinnittää vähemmän huomiota markkinaosuuksiin, jotka olivat tähän mennessä olleet keskustelujen pääasiallisena aiheena, ja keskittyä yleiseen hinnankorotukseen” (riidanalaisen päätöksen 157 perustelukappale), ja yhteensovitetusta hinnankorotuksesta päätettiin Brysselissä elokuussa 1997 pidetyssä seuraavassa kokouksessa (riidanalaisen päätöksen 171 ja 172 perustelukappale).

164    Toisaalta kantajan väite siitä, että se vastusti keskustelujen lainvastaista luonnetta, ei saa mitään tukea muiden yritysten esittämistä tiedoista, sillä ne vahvistavat ainoastaan, että kartelliin osalliset yritykset suhtautuivat toisiinsa epäilevästi ja että suurten ja pienten tuottajien välillä oli näkemyseroja (riidanalaisen päätöksen 164 perustelukappale).

165    Tästä on todettava, että näyttö kantajan osallisuudesta kartelliin ei käsitä ainoastaan Sevillan kokouksia, jotka ovat osa jäljempänä tarkasteltua salaista yhteydenpitoa.

166    Epäselvyyttä on lisäksi kantajan kyseisissä kokouksissa omaksumasta kannasta. Vaikka se väitti vastustaneensa kilpailunvastaisia keskusteluja vetyperoksidia käsittelevässä kokouksessa, jossa keskusteltiin markkinoiden jakamisen yksityiskohtaisesta mallista ja hinnoista, on kiistatonta, ettei sen edustaja poistunut kokouksesta vaan osallistui myös seuraavaan natriumperboraattia käsitelleeseen kokoukseen. Sen poissaolo seuraavan päivän ravintolaillalliselta ei sekään merkitse sitä, että kantaja olisi vastustanut salaisia keskusteluja, sillä jotkin muutkin asianomaiset yritykset, kuten Solvay ja Ausimont, jäivät pois illalliselta.

167    Edellä esitetyn perusteella kantajan esittämät seikat eivät riitä osoittamaan, ettei se osallistunut kilpailunvastaisessa hengessä kyseisiin kokouksiin, joiden aikana tapahtui lainvastaista yhteistoimintaa.

–       Kantajan saamat puhelinsoitot

168    Komissio totesi Sevillan kokousten jälkeen pidetyistä monenvälisistä kokouksista, ettei kantaja ollut niissä fyysisesti läsnä mutta että siihen otettiin yhteyttä puhelimitse tai sille ilmoitettiin tuloksista puhelimitse. Tämä koskee sekä neljää ”korkean tason” kokousta, joiden osalta komissio perusti kantansa Solvayn esittämiin tietoihin, että Atofinan mainitsemaa kokousten sarjaa.

169    Komissio totesi ensiksi Degussan, Solvayn ja Kemiran välisistä ”korkean tason” kokouksista (jotka pidettiin elokuussa 1997 ja helmikuussa 1998 Brysselissä, huhtikuussa 1998 Frankfurt am Mainissa ja syyskuussa 1998 Brysselissä; riidanalaisen päätöksen 172, 211, 215 ja 239 perustelukappale), että ”vaikka [keskusteluihin] osallistui vain kolme yritystä, niillä oli kuitenkin koko sektorin tuki” ja että ”[kantajalle] ja Ausimontille kerrottiin keskustelujen tuloksista aina tyhjentävästi (yleensä puhelimitse)” (riidanalaisen päätöksen 172 perustelukappale).

170    Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että tämä toteamus perustuu osaksi Solvayn lausumaan, jonka mukaan ”Degussan, Solvayn ja Kemiran välisten kokousten tuloksista ilmoitettiin muille markkinatoimijoille”, mistä komissio täsmensi, että ”Solvay oli esimerkiksi ilmoittanut [kantajalle] ja Ausimontille – – keskustelujen varsinaisista tuloksista”, ja osaksi Atofinan lausumaan, jonka mukaan ”FMC ei yrityksen toimintatapaan (Company Policy) liittyvistä syistä ollut fyysisesti läsnä kaikissa kokouksissa vaan sai niistä tiedon Solvayn kautta ja oli selvästi saavana osapuolena kaikissa sopimuksissa ja [kaikissa] neuvotteluissa” (riidanalaisen päätöksen 172 perustelukappale ja alaviitteet 175 ja 176).

171    Komissio on tukeutunut myös Solvayn lausumaan, joka koskee vuoden 1997 lopun ja vuoden 1998 alun välisenä aikana pidettyjä Degussan ja Kemiran kahdenvälisiä kokouksia, joihin Solvay ”osallistui toisinaan”. Komission mukaan Degussa ja Solvay ilmoittivat, ettei kantaja ollut osallistunut näihin kokouksiin, koska se oli ottanut käyttöön säännönmukaisuusohjelman, mutta että Solvay ilmoitti sille kokousten tuloksista puhelimitse (riidanalaisen päätöksen 210 perustelukappale, jossa viitataan edellä mainittuun Solvayn lausumaan).

172    Kantaja kiistää Solvayn ottaneen siihen yhteyttä. Se korostaa Solvayn lausuman epätarkkuutta ja väittää, etteivät Atofinan esittämät tiedot liity ”korkean tason” kokouksiin eivätkä ne tue Solvayn lausumaa. Kantaja painottaa lisäksi, että komissio on vääristellyt Solvayn esittämiä lausumia, kun se on todennut, että joillekin yrityksille ilmoitettiin kokousten tuloksista ”tyhjentävästi” ja ”yleensä puhelimitse” (riidanalaisen päätöksen 172 perustelukappale).

173    Solvayn lausuman todistusarvosta on huomattava, että kyse on tiedoista, jotka kartelliin osallistumisesta syytetty yritys on antanut sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen yhteydessä. Kyseinen lausuma on ”korkean tason” kokouksia koskevilta osiltaan varsin yleisluonteinen, ja sen perusteella ei pystytä nimeämään tapaamisiin osallistuneita luonnollisia henkilöitä, minkä vuoksi lausuman todenpitävyyttä ei voida varmistaa todistajanlausuntojen avulla. Kyseisessä Solvayn lausuman kohdassa, sellaisena kuin sitä lainataan riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 175, ei mainita, että tiedot olisi annettu ”puhelimitse” ja ”tyhjentävästi”. Käsiteltävän asian olosuhteissa on lisäksi kyse markkinoiden suurimmalta toimijalta saaduista tiedoista, joiden mukaan lainvastaisista keskusteluista ilmoitettiin useille alan yrityksille, joten ei voida sulkea pois sitä, että tämä toimija pyrkii vähättelemään rooliaan kartellin kulussa.

174    Solvayn lausumalle esitetystä tuesta on todettava, etteivät muut mainittuja kokouksia koskevat todisteet tue tätä lausumaa kantajalle annetuista tiedoista. Asiakirja-aineistosta ilmenee nimittäin, että komission riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 176 mainitsemassa Atofinan lausumassa ei tosiasiassa viitata ”korkean tason” kokouksiin vaan ainoastaan ”B-ryhmän” kokouksiin, joita pidettiin vuoden 1995 lopun ja vuoden 1997 alun välisenä aikana, ja että ainakin suurin osa niistä pidettiin ennen kantajan osalta hyväksyttyä rikkomisajankohtaa. Kiistatonta on myös, ettei Atofina osallistunut Solvayn lausumassa tarkoitettuihin kokouksiin.

175    Edellä esitetyn perusteella on todettava, että Solvayn lausumalla on erittäin vähän itsenäistä todistusarvoa sen osoittamiseksi, että kantajalle tiedotettiin ”korkean tason” kokouksien tuloksista, ja että muut todisteet eivät suoraan tue lausumaa. Pelkän lausuman perusteella ei siten voida osoittaa kantajan osallistuneen syyskuun 1997 ja syyskuun 1998 välisenä aikana toteutettuun salaiseen yhteydenpitoon vaan se voi enintään olla tässä yhteydessä hyväksyttävien aihetodisteiden kokonaisuutta täydentävä seikka.

176    Kun toiseksi tarkastellaan Atofinan mainitsemia viittä kokousta (jotka pidettiin 18.9.1997 Pariisissa, 17.11.1997 Frankfurt am Mainissa, 21.11.1997 Pariisissa ja lokakuussa 1998 Düsseldorfissa; riidanalaisen päätöksen 180, 188, 193 ja 247 perustelukappale), kantaja kyseenalaistaa Atofinan lausuman – jonka mukaan sille tiedotettiin kokouksista puhelimitse – luotettavuuden ja väittää, etteivät muut todisteet tue lausumaa. Se esittää Atofinan lausumassa yksilöityjen työntekijöidensä antamat lausunnot, joissa nämä kiistävät yhteydenotot.

177    Atofinan lausuman todistusarvosta on todettava, että se, että lausuma annettiin sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen yhteydessä, ei sinänsä kyseenalaista sen luotettavuutta. Mikään ei anna aihetta uskoa, että Atofina olisi pyrkinyt vähättelemään osallisuuttaan kartelliin ilmoittamalla, että se oli ottanut yhteyttä kantajaan kokousten sarjan osalta. Lisäksi on huomattava, että yhteydenottoja kantajaan koskevia tietoja ei ole muotoiltu lainkaan epämääräisesti vaan ne ovat päinvastoin erittäin yksityiskohtaisia ja niiden perusteella voidaan nimetä kantajan työntekijät, joihin on otettu yhteyttä. Tiedot ovat peräisin suoralta todistajalta eli riidanalaisiin kokouksiin osallistuneelta Atofinan työntekijältä. On muistettava, että hän esitti lausuntonsa 26.5.2003 eli useita viikkoja 3.4.2003 tapahtuneen ensimmäisten todisteiden esittämisen jälkeen (riidanalaisen päätöksen 513 perustelukappale). Yhteistyön olosuhteista ja hänen lausuntonsa selkeästä sisällöstä voidaan päätellä, että lausunto annettiin tarkoituksellisesti ja tarkan harkinnan jälkeen.

178    Kaikki nämä seikat osoittavat siis, että kyseisellä Atofinan lausunnolla on merkittävä todistusarvo.

179    Kun tarkastellaan Atofinan 18.9.1997 Pariisissa pidettystä kokouksesta antamaa lausuntoa tukevia todisteita, Atofinan työntekijän lausunnossa mainitaan, että kantajaan ”otettiin yhteyttä puhelimitse ja sille kerrottiin tietoja keskusteluista”, minkä lisäksi saman työntekijän laatimissa kokousmuistiinpanoissa viitataan isoon E-kirjaimeen, joka tarkoittaa kantajaa, ja mainitaan, että tämä ”ei ollut paikalla mutta siihen otettiin yhteyttä puhelimitse” (riidanalaisen päätöksen 180 ja 181 perustelukappale ja alaviitteessä 188 mainitut hallintomenettelyn asiakirja-aineiston tiedot).

180    Samassa lausunnossa todetaan 17.11.1997 Frankfurt am Mainissa järjestetystä kokouksesta, että yhteen tai kahteen kantajan työntekijään otettiin yhteyttä puhelimitse kokouksen aikana ja Atofinan edustaja esitti heille siitä yhteenvedon (riidanalaisen päätöksen 188 perustelukappale). Lausuntoa tukevat myös Atofinan esittämät muistiinpanot, joissa todetaan seuraavaa: ”FMC = poissa, mutta minä – – ja toinen aktiivinen paikallisedustaja – – otimme siihen yhteyttä puhelimitse” (riidanalaisen päätöksen alaviite 200). Kantaja mainitaan lisäksi ensimmäisenä yrityksenä, jonka piti ilmoittaa hinnankorotuksesta, ja sen tiedot mainitaan kokoustaulukossa, joka sisältää asiakas- ja tuottajakohtaiset vähimmäishinnat (riidanalaisen päätöksen 192 perustelukappale). Degussa täsmensi väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa lisäksi, että Atofinan edustaja soitti kyseisen kokouksen aikana kantajan edustajalle (riidanalaisen päätöksen 192 perustelukappale ja alaviite 206).

181    Samaisessa Atofinan lausunnossa todettiin 21.11.1997 Pariisissa pidetystä kokouksesta, että kantajaan otettiin yhteyttä puhelimitse, jotta siltä saataisiin suostumus yhteensovitettuun hinnankorotukseen (riidanalaisen päätöksen 193 perustelukappale), ja mainitusta kokouksesta tehdyissä muistiinpanoissa mainitaan kantajan hinnat (riidanalaisen päätöksen 197 perustelukappale ja alaviitteessä 216 mainitut hallintomenettelyn asiakirja-aineiston tiedot).

182    Kun tarkastellaan lokakuussa 1998 Düsseldorfissa pidettyä kokousta, sen lisäksi, että kantajan edustajan ilmoitettiin ”seuranneen kokouksen kulkua puhelimen välityksellä”, kyseisestä kokouksesta laaditussa selonteossa mainitaan kantajan nykyinen ja ehdotettu markkinaosuus (riidanalaisen päätöksen 247–249 perustelukappale ja alaviitteessä 282 mainitut hallintomenettelyn asiakirja-aineiston tiedot).

183    Näistä seikoista seuraa, että Atofinan lausunnolla on merkittävä todistusarvo, minkä lisäksi sitä tukevat kunkin kyseisen kokouksen osalta Atofinan toimittamat asiakirjatodisteet, jotka on laadittu kyseisten tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, sekä yhden kokouksen osalta Degussan lausuma, joka sisältyi sen väitetiedoksiantoon antamaan vastaukseen.

184    Kun otetaan huomioon Atofinan lausunnon merkittävä todistusarvo sekä esitettyjen asiakirjatodisteiden yksityiskohtaisuus, niiden luotettavuutta ei voida myöskään kyseenalaistaa siksi, että asiakirjatodisteet ovat peräisin kyseisen lausunnon antajalta.

185    Kantaja ei nimittäin kiistä Atofinan esittämien asiakirjatodisteiden paikkansapitävyyttä eikä sen niiden sisällöstä antamia selityksiä. Se kyseenalaistaa ainoastaan näiden asiakirjojen luotettavuuden todisteina sen osallisuudesta kartelliin.

186    Kun kuitenkin otetaan huomioon, että kyseiset asiakirjat on laatinut suora todistaja tosiseikkojen tapahtuma-aikaan ja että niiden sisältö on selkeä ja yksityiskohtainen, niillä on katsottava olevan selvää todistusarvoa.

187    Asiakirjojen sisältöä ja tarkkuutta koskevissa kantajan väitteissä ei kyseenalaisteta niiden luotettavuutta.

188    Ensinnäkin se, että tiettyihin tietoihin on merkitty asteriskeja ja kysymysmerkkejä ja niissä todetaan toisinaan ”vahvistettava”, ei kyseenalaista näiden asiakirjojen sisältämien tietojen luotettavuutta.

189    Toiseksi kantajan väite siitä, että sen hintoja koskevat tiedot voivat olla peräisin toisesta lähteestä, esimerkiksi sen asiakkailta, ei ole uskottava, koska taulukot sisältävät muita kantajan rikkomiseen osallisuuden suoraan osoittavia seikkoja, kuten muistiinpanomerkinnät, joiden mukaan siihen otettiin yhteyttä ja sen piti ensimmäisenä ilmoittaa hinnankorotuksesta, ja maininnan sille osoitettavasta markkinaosuudesta (riidanalaisen päätöksen 188, 192 ja 282 perustelukappale).

190    Kolmanneksi on huomattava, että kantaja viittaa väitteessään, joka koskee Atofinan lausumasta johtuvien todisteiden käyttämistä kahteen kertaan useiden kokousten osalta, ainoastaan todisteisiin, joihin ei ole vedottu sitä vastaan riidanalaisessa päätöksessä.

191    Kantajan perusteluista ilmenee nimittäin, että kyseessä ovat joko sen osalta vahvistettua rikkomisaikaa edeltävät kokoukset (eli 23.11.1995, 12.2.1996, 22. ja 23.5.1996 ja 27.11.1996 pidetyt kokoukset sekä muut vuoden 1996 ”yleiset kokoukset”) tai kokoukset, joihin se on myöntänyt osallistuneensa ja joissa käytyjen keskustelujen sisältöä se ei ole riitauttanut (28. ja 29.5.1997 pidetyt kokoukset), tai kokoukset, jotka on mainittu väitetiedoksiannossa muttei kuitenkaan riidanalaisessa päätöksessä (Roissyssa ja Frankfurt am Mainissa vuonna 1999 pidetyt kaksi kokousta). Kun tarkastellaan muistiinpanoja, joihin on väitetysti vedottu sekä 26.11.1997 Brysselissä pidetyn ja toisen, ”kesä- ja syyskuun 1997 välisenä aikana” pidetyn kokouksen osalta, kantaja ei myöskään ilmoita, missä riidanalaisen päätöksen perustelukappaleissa viitataan näihin muistiinpanoihin.

192    Kun kantajalle esitettiin 6.1.2010 prosessinjohtotoimina kysymyksiä tästä aiheesta, se ei pystynyt nimeämään niitä riidanalaisen päätöksen perustelukappaleita, joissa tiettyjä todisteita olisi käytetty kahteen kertaan.

193    Vaikka oletettaisiin, ettei joistakin Atofinan esittämistä muistiinpanoista, joita ei ollut päivätty, pystytä sanomaan, mistä kokouksista ne on laadittu, tällainen väite on tehoton, sillä se ei liity riidanalaisessa päätöksessä kantajaa vastaan esitettyihin todisteisiin.

194    Lisäksi on todettava, että vaikka Atofinan esittämien todisteiden osoitettaisiin olevan epätarkkoja, se selittyisi sillä, että riidanalaisten tosiseikkojen tapahtuma-ajasta oli kulunut huomattavan pitkä aika siinä vaiheessa, kun lausuman antajalle esitettiin niistä kysymyksiä. Nämä epätarkkuudet liittyvät muihin kuin kantajaa vastaan hyväksyttyihin todisteisiin, ja ne eivät voi kyseenalaistaa niiden todisteiden luotettavuutta, jotka liittyvät yhteydenpitoon kantajan kanssa ja sen tietojen käyttöön, sillä näistä seikoista on esitetty selkeitä ja täsmällisiä todisteita.

195    Neljänneksi kantaja ilmoittaa kyseenalaistaneensa väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa Atofinan kyseisen työntekijän esittämän todisteen, joka koskee kantajan edustajan väitettyä osallistumista Pariisissa 12.2.1996 pidettyyn kokoukseen. Kantaja ilmoittaa kiistäneensä kyseisen tiedon esittämällä työntekijänsä vastakkaisen lausunnon sekä jäljennöksen hänen passistaan, jossa on leima, joka osoittaa henkilön saapuneen Yhdysvaltoihin 10.2.1996.

196    On huomattava, että kantajan esittämä lausunto kyseenalaistaa Atofinan työntekijän esittämän tietyn tiedon. Kantajan esittämän todisteen perusteella on nimittäin erittäin epätodennäköistä, että sen edustaja, joka saapui Yhdysvaltoihin 10.2., olisi voinut olla Pariisissa kaksi päivää myöhemmin. Lisäksi on huomattava, että komissio on ottanut huomioon tämän seikan eikä ole katsonut kantajan osallistuneen kyseiseen kokoukseen, koska Atofinan tietoja tukevia todisteita ei esitetty.

197    Se, että kantaja on kyseenalaistanut Atofinan esittämän todisteen, jota ei hyväksytty todisteena kantajaa vastaan, ei kuitenkaan voi vaikuttaa koko kyseisen lausunnon luotettavuuteen.

198    Siltä osin kuin kantaja väittää, ettei komissio ole ottanut huomioon sen työntekijöiden lausuntoja, joissa nämä kiistävät Atofinan työntekijän ottaneen heihin yhteyttä, on huomattava, että kuten riidanalaisen päätöksen 186, 191, 192 ja 253 perustelukappaleesta ilmenee, komissio on aivan oikein ottanut huomioon kantajien työntekijöiden vastaväitteet ja arvioinut niitä muiden hallussaan olleiden todisteiden valossa.

199    Edellä esitetyn perusteella on pääteltävä, että aihetodisteiden kokonaisuus, joka sisältää sekä Atofinan esittämät tiedot kantajalle soitetuista puheluista syyskuun 1997 ja lokakuun 1998 välisenä aikana pidettyjen kokousten yhteydessä että kantajan nimen ja tietojen maininnat näitä kokouksia koskevissa asiakirjatodisteissa, osoittaa oikeudellisesti riittävällä tavalla, että kantaja on kyseisellä ajanjaksolla osallistunut lainvastaiseen yhteydenpitoon.

200    Lisäksi on todettava, että Degussa on esittänyt yhtä kokousta koskevia tietoja tukevia todisteita, minkä lisäksi tiedot ovat yhdenmukaiset Solvayn lausuman kanssa, joka koskee saman ajanjakson aikana pidettyjen muiden kokousten yhteydessä kantajalle annettuja tietoja.

201    Kantajan väitteitä kyseisistä todisteista ei siis voida hyväksyä.

–       CEFIC:n kokousten yhteydessä tapahtunut yhteydenpito

202    Komissio totesi kantajan osallistuneen salaiseen yhteydenpitoon, jota tapahtui CEFIC:n Sevillassa pidettyä kokousta seuraavien viiden puolivuosittaisen kokouksen yhteydessä (eli marraskuussa 1997, touko- ja marraskuussa 1998 sekä huhti- ja marraskuussa 1999 pidetyt kokoukset; riidanalaisen päätöksen 198–207, 221–232, 254–258, 264, 265 ja 273–275 perustelukappale).

203    Kantaja myöntää osallistuneensa CEFIC:n puolivuosittaisiin kokouksiin mutta kiistää osallisuutensa lainvastaiseen yhteydenpitoon ja vetoaa siihen, ettei tästä ole olemassa riittävän täsmällistä ja yhtäpitävää näyttöä. Se toteaa, että kyseiset kokoukset järjestettiin julkisissa tiloissa, kuten ravintoloissa, baareissa tai hotellien käytävillä. Kantajan mukaan lainvastaisia keskusteluja on siis voitu käydä ainoastaan kahdenvälisesti tai sen edustajien poistumisen jälkeen.

204    On muistettava, että edellä 159 kohdassa mainitun vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun komissio osoittaa asianomaisen yrityksen osallistuneen lainvastaisiin kokouksiin, tämän yrityksen on esitettävä seikkoja, joilla voidaan osoittaa, ettei sen osallistumisella mainittuihin kokouksiin ollut lainkaan kilpailunvastaista tarkoitusta.

205    Ensiksi on siis tutkittava, onko kantajan osoitettu osallistuneen lainvastaisiin keskusteluihin kyseessä olevien CEFIC:n viiden kokouksen yhteydessä tapahtuneessa salaisessa yhteydenpidossa, minkä jälkeen on tarvittaessa selvitettävä, onko kantaja esittänyt seikkoja, joilla se voi osoittaa, ettei sen osallistumisella kuitenkaan ollut lainkaan kilpailunvastaista tarkoitusta.

206    Kun ensiksi tarkastellaan Brysselissä 26. ja 27.11.1997 pidettyä CEFIC:n kokousta edeltävän illan ravintolaillallisen aikana tapahtunutta yhteydenpitoa, komissio totesi Degussan, EKA Chemicalsin, Solvayn ja Atofinan ilmoittaneen, että kantaja ja Kemira ”olivat todellakin paikalla, että ne olivat täysin tietoisia – – keskustelujen lainvastaisesta luonteesta ja että ne olivat osallistuneet keskusteluihin” (riidanalaisen päätöksen 199 perustelukappale).

207    Kantaja väittää, ettei EKA Chemicals maininnut sitä lainkaan, että Solvay oli ainoastaan laatinut osallistujaluettelon, jossa ei mainittu sen työntekijöitä, ja lisännyt, että ”todennäköisesti kaikki muut [CEFIC:n kokouksen] osallistujat” olivat myös edustettuina, ja että Atofinan ja Degussan esittämissä tiedoissa ainoastaan yksilöitiin illallisella läsnä olleet henkilöt, joihin kantajan edustajat kuuluivat. Se ilmoittaa, että yksi sen edustajista oli lausunnossaan kieltänyt osallistuneensa mainittuihin lainvastaisiin keskusteluihin.

208    On todettava, että – kuten riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 218 mainituista, komission 6.1.2010 määrättyjen prosessinjohtotoimien yhteydessä esittämistä todisteista ilmenee – toteamus siitä, että kantajan työntekijä oli läsnä illallisella, jonka aikana käytiin lainvastaisia keskusteluita, perustui Atofinan ja Degussan lausuntoihin, jotka ovat tältä osin täsmällisiä.

209    Koska kantajan osallistuminen lainvastaiseen yhteydenpitoon perustuu yhtäpitävien aihetodisteiden kokonaisuuteen, sitä ei voida kyseenalaistaa kantajan kyseisen työntekijän lausunnolla, jossa tämä henkilö ei nimenomaisesti kiellä läsnäoloaan illallisella vaan väittää ainoastaan, ettei hän osallistunut salaiseen yhteydenpitoon.

210    Lisäksi on huomattava, että kantajan osallistuminen kyseisiin lainvastaisiin keskusteluihin ilmenee myös muista riidanalaisessa päätöksessä esitetyistä seikoista, joiden mukaan yhtäältä alueellisen toimivaltajaon yhteydessä päätettiin, että kantajalla olisi vastuullaan Espanja ja Portugali, ja toisaalta kantaja osallistui natriumperboraattia käsitelleeseen kokoukseen, joka pidettiin mainitun CEFIC:n kokouksen yhteydessä, sekä yhteen seuraavista paikallisista kokouksista (riidanalaisen päätöksen 201 ja 208 perustelukappale).

211    Riidanalaisen päätöksen 222 ja 226 perustelukappaleessa mainituista todisteista, jotka komissio esitti 6.1.2010 määrättyjen prosessinjohtotoimien yhteydessä, ilmenee toiseksi, että Degussa ja Solvay vahvistivat kantajan osallistumisen toukokuussa 1998 Évian-les-Bainsissa pidetyn CEFIC:n kokouksen yhteydessä eli kahdessa vetyperoksidia ja natriumperboraattia käsitelleessä kokouksessa tapahtuneeseen yhteydenpitoon. Atofina toimitti natriumperboraattia koskevasta kokouksesta kokoustaulukon, joka sisältää natriumperboraatin myyntiluvut kantajaa koskevine tietoineen (riidanalaisen päätöksen 228 perustelukappale).

212    Kantajan kannekirjelmän liitteenä esittämässä lausumassa sen kyseessä oleva työntekijä myönsi, että kyseisen CEFIC:n kokouksen yhteydessä käytiin natriumperboraattia koskevia lainvastaisia keskusteluja:

”Osallistuin myös toukokuussa 1998 Évian-les-Bainsissa pidettyyn CEFIC:n kokoukseen. Sen aikana keskustelu ajautui taas markkinaosuuksia koskevaan aiheeseen, kuten [väitetiedoksiannossa] todetaan. [Kantajan] kaltaiset pienet tuottajat kieltäytyivät hyväksymästä markkinaosuuksien jäädyttämistä, koska halusimme jatkaa kilpailua.”

213    Kun kolmanneksi tarkastellaan 25. ja 26.11.1998 Brysselissä pidetyn CEFIC:n kokouksen yhteydessä tapahtunutta yhteydenpitoa, joka koostui natriumperboraattia käsitelleestä kokouksesta, 25.11. pidetystä ravintolaillallisesta ja natriumperboraattia käsitelleestä seuraavan päivän kokouksesta, riidanalaisen päätöksen 255 ja 257 perustelukappaleessa mainituista todisteista, jotka komissio esitti 6.1.2010 määrättyjen prosessinjohtotoimien yhteydessä, ilmenee, että Degussa ilmoitti kantajan edustajan osallistuneen näihin kahteen lainvastaiseen kokoukseen. Kemira vahvisti Degussan ilmoituksen vetyperoksidia käsitelleen kokouksen osalta (riidanalaisen päätöksen 255 perustelukappale).

214    Kun neljänneksi tarkastellaan huhtikuussa 1999 Estorilissa pidetyn CEFIC:n kokouksen yhteydessä tapahtunutta yhteydenpitoa, riidanalaisen päätöksen 265 perustelukappaleesta ilmenee, että Degussan mukaan vetyperoksidia koskeva yhteydenpito tapahtui illalla hotellin baarissa.

215    Viidenneksi riidanalaisen päätöksen 273 perustelukappaleesta ilmenee, että Degussan mukaan kantaja osallistui vetyperoksidia käsitelleeseen kokoukseen, joka pidettiin 16.11.1999 Brysselissä pidettyä CEFIC:n kokousta edeltävänä päivänä. Solvay, Atofina, Kemira ja Ausimont ovat vahvistaneet, että tämä lainvastainen kokous pidettiin.

216    On todettava, että vaikka toteamus siitä, että kantaja osallistui viimeksi mainittujen kokousten yhteydessä tapahtuneeseen lainvastaiseen yhteydenpitoon, perustuu suoraan pelkkään Degussan lausuntoon, se voidaan kuitenkin katsoa toteen näytetyksi, kuten komissio totesi riidanalaisen päätöksen 275 perustelukappaleessa, kun otetaan huomioon kaikki tiedot, jotka koskevat kantajan osallistumista kiellettyyn yhteistoimintaan samoilla säännöillä pidettyjen kokousten sarjan yhteydessä. Kyseiset kokoukset järjestettiin samalla ajanjaksolla kuin ne kaksi kokousta, joissa kantaja on myöntänyt olleensa läsnä lainvastaisten keskustelujen aikana (ks. jäljempänä 235–242 kohta).

217    Näihin yhtäpitäviin todisteisiin perustuvaa toteamusta ei voida kyseenalaistaa kantajan työntekijän lausunnolla, sillä tämä ei nimenomaisesti kiellä olleensa läsnä kyseisten CEFIC:n kokousten yhteydessä pidetyissä kokouksissa vaan kiistää ainoastaan osallistuneensa salaiseen yhteydenpitoon.

218    Edellä esitetyn perusteella on todettava, että komissio on esittänyt aihetodisteiden kokonaisuuden, jolla se voi vakuuttavasti perustella päätelmänsä kantajan osallistumisesta lainvastaisiin kokouksiin, joita pidettiin kyseisten CEFIC:n kokousten yhteydessä.

219    Tätä päätelmää ei kyseenalaista kantajan väite siitä, että kyseinen lainvastainen yhteydenpito on voinut tapahtua kahdenvälisesti tai kielillä, joita hänen työntekijänsä eivät ymmärrä, ja jäädä siten heiltä huomaamatta. Tämä väite ei ole uskottava, kun otetaan yhtäältä huomioon niiden keskustelujen monitahoisuus, joiden sisältöä kuvaillaan riidanalaisen päätöksen 200–205, 223–229, 256, 257 ja 274 perustelukappaleessa, ja toisaalta se, että kantajan nimi ja sen tiedot mainitaan asiakirjoissa, jotka liittyvät suoraan samalla ajanjaksolla toteutettuun salaiseen yhteydenpitoon (ks. jäljempänä 179–182 kohta).

220    Kun otetaan huomioon kaikki todisteet, jotka osoittavat kantajan osallistuneen kyseiseen salaiseen yhteydenpitoon, kantaja ei voi esittää pätevää väitettä siitä, että komissio on ohimennen huomauttanut yhdestä kyseessä olevasta kokouksesta, että ”ei ole mahdotonta, että – – eri keskusteluja käytiin pikemminkin kahdenvälisesti” (riidanalaisen päätöksen 167 perustelukappale).

221    Koska kantaja ei ole esittänyt mitään muuta seikkaa, jolla se voisi osoittaa, ettei se osallistunut kyseisiin kokouksiin kilpailunvastaisessa tarkoituksessa, komissio on perustellusti katsonut kantajan osallistuneen kyseisten CEFIC:n kokousten yhteydessä salaiseen yhteydenpitoon.

–       Köningswinterissä 13.7.1998 pidetty kokous

222    Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 233–236 perustelukappaleessa, että Degussan, Solvayn ja kantajan välinen tapaaminen pidettiin 13.7.1998 Köningswinterissä, ja tapaamisen tarkoituksena oli sen järjestäjän Degussan mukaan ”varmistaa, että nämä kolme yhtiötä olivat päättäneet suostutella Atochemin lopettamaan natriumperboraatin tuotannon, jotta alan kapasiteettia saataisiin pienennettyä”.

223    Riidanalaisen päätöksen 234 ja 235 perustelukappaleesta käy ilmi, että kantajan osallistuminen tähän kokoukseen perustuu Degussan lausumaan, jonka Solvay on vahvistanut väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa.

224    Kantaja kiistää osallistuneensa Köningswinterin kokoukseen ja vetoaa kyseessä olevan työntekijänsä lausuntoon sekä Barcelonassa kokouspäivänä saatuun taksikuittiin, jossa on tämän henkilön nimi. Se väittää lisäksi, ettei Solvay tosiasiassa vahvistanut kantajan olleen läsnä kokouksessa. Kantaja kiistää Solvayn lausuman, jonka mukaan kantaja ”oli osallistunut Atochemin kanssa tehtyyn sopimukseen ja antoi vastineeksi korvauksia Espanjassa” (riidanalaisen päätöksen 244 perustelukappale).

225    On huomattava, että Degussan ja – toisin kuin kantaja väittää – myös Solvayn lausumat on laadittu selkeästi ja niissä vahvistetaan yksiselitteisesti kantajan osallistuneen Köningswinterin kokoukseen. Vaikkei Solvay maininnut kyseistä kokousta sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevassa hakemuksessaan vaan ainoastaan väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa, se kertoi kuitenkin jo tässä hakemuksessaan Atochemin pyytäneen korvausta natriumperboraatin tuotantolaitoksensa sulkemisesta ja ilmoitti Degussan ottaneen yhteyttä kantajaan ja Solvayhin tässä asiassa (riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 271 osittain lainattu asiakirja-aineiston kohta).

226    Kun otetaan huomioon nämä seikat ja se, että Barcelonassa kokouspäivänä saatu taksikuitti ei osoittanut, ettei kantajan edustaja olisi ollut samana päivänä Köningswinterissä, komissio on perustellusti todennut sen osallistuneen kyseiseen kokoukseen (riidanalaisen päätöksen 236 perustelukappale).

227    Lisäksi on huomattava, että vaikka kantaja ei ollut osallistunut samaa asiaa käsitelleeseen myöhempään kokoukseen, joka pidettiin 1.10.1998, tätä kokousta koskevat tiedot merkitsevät sen osallistuneen Atochemin natriumperboraatin tuotantolaitoksen sulkemista koskeviin keskusteluihin.

228    Kuten riidanalaisen päätöksen 243 ja 244 perustelukappaleesta käy ilmi, sekä Degussa että Solvay ilmoittivat, että 1.10.1998 Pariisissa pidetyn kokouksen tarkoituksena oli esittää Atochemille Degussan, Solvayn ja kantajan Köningswinterin kokouksessa laatima ehdotus. Riidanalaisen päätöksen 277 perustelukappaleesta käy puolestaan ilmi, että Atochemin ja Caffaron tuotantolaitosten sulkemisen jälkeen näiden kahden yhtiön natriumperboraatin markkinaosuudet oli tarkoitus siirtää pääosin Solvaylle, Degussalle ja kantajalle.

229    Kaiken edellä esitetyn perusteella ei voida hyväksyä kantajan väitteitä, joissa se kiisti osallistuneensa Köningswinterissä käynnistettyyn yhteydenpitoon, joka koski Atochemin tuotantolaitoksen sulkemista.

–       Degussan kanssa 28.9.1998 Brysselissä pidetty kokous

230    Komissio käsitteli riidanalaisen päätöksen 239–242 perustelukappaleessa Degussan ja Solvayn välistä ”korkean tason” kokousta, joka pidettiin 28.9.1998 Brysselissä. Se totesi, että ”tämän jälkeen (iltapäivällä) pidettiin Degussan ja [kantajan] korkeiden edustajien kahdenvälinen kokous, sekin Brysselissä, [jotta] Degussa voisi ilmoittaa samana aamuna pidetyn kokouksen tuloksista”. Tämä toteamus perustuu Degussalta saatuihin tietoihin sekä erään Degussan työntekijän kalenteriinsa tekemään muistiinpanoon (riidanalaisen päätöksen 241 perustelukappale ja alaviite 267).

231    Kantaja ei kiistä sitä, että kokous pidettiin, vaan ainoastaan kokouksen tarkoituksen ja ilmoittaa, ettei Degussa maininnut tätä kokousta sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevassa hakemuksessaan ja että se totesi myöhemmin antamissaan tiedoissa ainoastaan, että ”kokouksessa keskusteltiin yleisesti Euroopan vetyperoksidimarkkinoiden kehityksestä ja etenkin korkeasta hintatasosta sekä tällaisen hintatason säilyttämisen mahdollisuudesta”.

232    Tästä on todettava, että sillä, ettei kyseistä kokousta mainittu Degussan sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevassa hakemuksessa, ei ole merkitystä, sillä kantaja ei kiistä sitä, että kokous pidettiin. Kokouksen salaisesta tavoitteesta on huomattava, että – kuten komissio totesi – siitä on osoituksena, että kantajan kanssa pidetty kokous järjestettiin Solvayn kanssa pidetyn kokouksen jälkeen, jonka lainvastaista tavoitetta ei ole kiistetty, että Degussan työntekijän kalenterissa tämän kokouksen todettiin olevan ”seuraava kokous” (nächstes meeting) ja että kokous mainittiin Degussan toimittamassa salaista yhteydenpitoa koskevassa luettelossa (riidanalaisen päätöksen alaviite 267).

233    Edellä esitetyn perusteella kantajan väitteillä ei voida kyseenalaistaa komission toteamuksia kyseisestä kokouksesta.

–       Natriumperboraattia koskevat kokoukset

234    Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että Degussan, Solvayn, Ausimontin ja kantajan välillä oli pidetty seuraavat natriumperboraattia käsittelevät kokoukset:

–        16.9.1998 Lyonissa pidetty kokous (riidanalaisen päätöksen 237 ja 238 perustelukappale)

–        vuoden 1999 alussa Milanossa pidetty kokous (riidanalaisen päätöksen 259–263 perustelukappale)

–        kesällä 1999 Baselissa pidetty kokous (riidanalaisen päätöksen 267–270 perustelukappale)

–        13.12.1999 Freiburgissa pidetty kokous (riidanalaisen päätöksen 276–279 perustelukappale).

235    Milanossa ja Freiburgissa pidetyistä kokouksista on todettava, että kantaja myöntää osallistuneensa niihin, minkä lisäksi se myöntää, että keskusteluissa ”ajauduttiin epäasianmukaisiin” aiheisiin, mutta väittää, ettei sen edustaja ”juurikaan kiinnittänyt huomiota” näihin keskusteluihin.

236    Koska kantajan osallistuminen ja keskustelujen lainvastainen sisältö on näytetty toteen, kantajan oli esitettävä seikkoja, joilla voitiin osoittaa, ettei sen osallistumisella mainittuihin kokouksiin ollut lainkaan kilpailunvastaista tarkoitusta, ja sen oli osoitettava ilmoittaneensa kilpailijoilleen, että se osallistui näihin kokouksiin eri tarkoituksessa kuin ne (ks. edellä 159 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö).

237    Kantaja tukeutuu tässä yhteydessä kyseisiin kahteen kokoukseen osallistuneen työntekijänsä lausuntoon ja väittää, että kokousten tarkoituksena oli keskustella keinoista, joilla tuotannonala voisi lieventää ”boorinvastaisen” liikkeen herättämiä huolenaiheita, ja että tämän vuoksi tuotannonalalla oli jo ryhdytty kehittämään vaihtoehtoista tuotetta eli natriumperkarbonaattia. Vaikka kantaja myöntää, että kyseisten kokousten aikana muut tuottajat kävivät lainvastaisia keskusteluja, se väittää samalla, ettei sen edustaja ollut kiinnostunut näistä keskusteluista eikä ollut osallistunut niihin, vaikka hän olikin jäänyt paikalle. Kantajan mukaan Degussa on vahvistanut tämän selityksen toteamalla, että kyseiset kokoukset pidettiin lainmukaisten neuvottelujen ohella.

238    On todettava, että kyseiset kokoukset pidettiin vaiheessa, jossa kartellia oli jo kehitetty varsin pitkälle, ja niitä edelsi salainen yhteydenpito, johon myös kantaja osallistui. Kantaja itse myöntää keskustelujen lainvastaisen sisällön muttei ilmoita vastustaneensa sitä avoimesti eikä täsmentäneensä kilpailijoilleen, että se osallistui näihin kokouksiin eri tarkoituksessa kuin ne.

239    On lisäksi melko epäuskottavaa, ettei kantaja olisi ollut lainkaan kiinnostunut natriumperboraatin hintaa koskevasta lainvastaisesta keskustelusta, koska se valmisti ainetta vielä vuosina 1999 ja 2000 ja oli yksi neljästä suurimmasta natriumperboraatin tuottajasta, jotka kaikki osallistuivat samoihin kokouksiin, ja koska se ryhtyi pitämään kaupan natriumperkarbonaattia vasta vuonna 2002 (riidanalaisen päätöksen 36 perustelukappale).

240    Kyseisiä kokouksia koskeviin todisteisiin kuuluivat lisäksi taulukot, joissa täsmennetään kartelliin osallisten yritysten markkinaosuudet (riidanalaisen päätöksen 261 perustelukappale) ja käsitellään keskusteluja markkinasuuksien jakamisesta sen jälkeen, kun osuuksia vapautui Atochemin ja Caffaron tuotantolaitosten sulkemisen myötä; keskustelujen mukaan markkinaosuudet ”oli tarkoitus siirtää pääosin Solvaylle, Degussalle ja [kantajalle] niiden tosiasiallisten markkinaosuuksien mukaisesti” (riidanalaisen päätöksen 277 perustelukappale).

241    Toisin kuin kantaja väittää, Degussan ilmoitus siitä, että kyseiset kokoukset pidettiin lainmukaisten tapaamisten ”yhteydessä”, ei tarkoita, että lainvastaisia keskusteluja olisi käyty ”yllättäen” ja ennalta-arvaamattomasti.

242    Kaiken edellä esitetyn perusteella kantajan väitteet eivät riitä osoittamaan, ettei se osallistunut kyseisiin keskusteluihin kilpailunvastaisessa tarkoituksessa.

243    Lyonissa ja Baselissa pidetyistä kokouksista on huomattava, että vaikka kantajan osallistuminen näihin tapaamisiin perustuu sekä Degussalta että Solvaylta saatuihin tietoihin, joita muut todisteet eivät tue, komissio on perustellusti todennut kantajan osallistuneen koko kokouksien sarjaan, kun otetaan huomioon kokousten osallistujat, niiden tarkoitus ja niiden ajallinen läheisyys.

244    Näin ollen kantajan väitteet syyskuun 1998 ja joulukuun 1999 välisenä aikana pidetyistä natriumperboraattia koskevista kokouksista eivät voi menestyä.

–       Päätelmä

245    On muistettava, että todisteita, joihin komissio vetosi riidanalaisessa päätöksessä osoittaakseen, että yritys on rikkonut EY 81 artiklan 1 kohtaa, on tarkasteltava kokonaisuutena eikä erikseen (ks. edellä 108 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö).

246    Edellä 113–244 kohdassa esitetyn tarkastelun päätteeksi on todettava, että tutkitut todisteet muodostivat aihetodisteiden kokonaisuuden, joka osoittaa oikeudellisesti riittävällä tavalla kantajan osallisuuden rikkomiseen.

247    Komissio on nimittäin esittänyt kustakin rikkomisen muodostavasta seikasta luotettavaa näyttöä, jota muut todisteet useimmissa tapauksissa tukevat suoraan. Kantajan osallisuus kartelliin seuraa yhtäältä siitä, että se on osallistunut useisiin salaisiin tapaamisiin ja salaiseen yhteydenpitoon, ja toisaalta siitä, että sen nimi ja sitä koskevat tiedot mainitaan tästä yhteydenpidosta suoraan laadituissa eri asiakirjoissa. Kantajan väitteet todisteiden huomioon ottamisesta vääristyneellä tavalla tai niiden ”kaunistelemisesta” ovat edellä esitetyn tarkastelun valossa perusteettomia.

248    Siltä osin kuin komissio on joidenkin kilpailunvastaisten tekojen osalta vedonnut yksittäisiin todisteisiin, joita muut seikat eivät suoraan tue, on muistettava, että silloin, kun on tullut ilmi kartelliin osallisuuden osoittavia yhtäpitäviä seikkoja, on esitettävä erityisen pitävä selitys sen osoittamiseksi, että kokousten sarjan tietyn vaiheen tapahtumat ovat olleet aivan erilaisia kuin aikaisempien ja myöhempien kokousten tapahtumat (ks. edellä 127 kohta).

249    Edellä suoritetun tarkastelun perusteella on kuitenkin todettava, ettei kantaja ole esittänyt pätevää väitettä, jolla se voisi kyseenalaistaa komission kantajaa vastaan hyväksymät todisteet, jotka koskevat etenkin CEFIC:n kokousten yhteydessä pidettyjä tiettyjä kokouksia, joiden osalta komissio on tukeutunut yhdestä tietolähteestä peräisin oleviin tietoihin (ks. edellä 216 ja 243 kohta).

250    Edellä esitetyn perusteella on hylättävä kantajan moitteet, joissa vaaditaan in dubio pro reo -periaatteen soveltamista. Yleisen arvioinnin päätteeksi tämä arvostelu sekä kantajan erityiset väitteet eivät ole omiaan kyseenalaistamaan riidanalaisessa päätöksessä käytettyjä täsmällisiä ja yhtäpitäviä aihetodisteita.

251    Kantajan osallisuutta kyseiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen koskevan toteamuksen lainmukaisuutta ei voida kyseenalaistaa kantajan väitteillä, joilla se pyrkii osoittamaan toimineensa markkinoilla ”aggressiivisesti” ja jotka se perustaa markkinakehityksen historialliseen kuvaukseen ja etenkin oman markkinaosuutensa merkittävään kasvuun Euroopan talousalueella vuosina 1993–2001.

252    Sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan vaikutuksia ei nimittäin yhtäältä ole tarpeen tarkastella, jos sen kilpailunvastainen tarkoitus on toteennäytetty (asia C-510/06 P, Archer Daniels Midland v. komissio, tuomio 19.3.2009, Kok., s. I-1843, 140 kohta ja asia C-8/08, T-Mobile Netherlands ym., tuomio 4.6.2009, Kok., s. I-4529, 28–30 kohta).

253    Toisaalta tietyn yrityksen voidaan pätevästi katsoa olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, kun kyseinen yritys on osallistunut näihin kokouksiin tietoisena niiden kilpailunvastaisesta aiheesta, vaikka yritys ei sittemmin olekaan toteuttanut jotain näissä kokouksissa sovittua toimea (yhdistetyt asiat C-238/99 P, C-244/99 P, C-245/99 P, C-247/99 P, C-250/99 P–C-252/99 P ja C-254/99 P, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomio 15.10.2002, Kok., s. I-8375, 508 ja 509 kohta).

254    Kaiken edellä esitetyn perusteella on katsottava, että ensimmäinen kanneperuste on perusteeton, ja se on siten hylättävä.

 Toinen peruste, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista asiakirja-aineistoon tutustumisen osalta

 Asianosaisten lausumat

255    Kantaja väittää komission tukeutuneen tiettyihin todisteisiin, jotka ovat peräisin Solvayn ja Degussan väitetiedoksiantoon antamista vastauksista, ilman että kantajalla olisi ollut mahdollisuus esittää huomautuksensa todisteista.

256    Kun ensiksi tarkastellaan Solvayn esittämiä puhelinsoittoja koskevia tietoja, tämä ei ilmoittanut päivämääriä, joina kantajaan oli otettu yhteyttä puhelimitse. Komissio päätteli, että kyse oli riidanalaisen päätöksen 171–174, 211, 215–217 ja 239–242 perustelukappaleessa kuvatuista kokouksista (riidanalaisen päätöksen 172 perustelukappale). Kantajan mukaan näyttää kuitenkin siltä, että Solvay kielsi väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa osallistuneensa riidanalaisen päätöksen 215–217 perustelukappaleessa mainittuun kokoukseen. Tämä seikka on erityisen merkityksellinen, kun otetaan huomioon, että komissio on perustanut kantansa Solvayn väitettyihin puhelinsoittoihin tukeakseen niillä vuorostaan Atofinan väitettyjä puhelinsoittoja. Kantaja ei kuitenkaan saanut tutustua Solvayn väitetiedoksiantoon antamaan vastaukseen eikä siten tiennyt, mitä se oli kertonut kyseisestä kokouksesta.

257    Komissio tukeutui toiseksi Degussan ja Solvayn väitetiedoksiantoon antamiin vastauksiin syyskuussa 1998 Brysselissä pidetyn kokouksen osalta (riidanalaisen päätöksen 239–242 perustelukappale). Kantaja ei kuitenkaan voinut tutustua tietoihin, joita Solvay mahdollisesti antoi väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa kyseistä kokousta koskevasta puhelinsoitosta, jonka kantaja oli väitetysti saanut.

258    Komissio käytti kolmanneksi kantajan mukaan perusteena Solvayn väitetiedoksiantoon antamaa vastausta tukeakseen Degussan väitettä, jonka mukaan kantaja osallistui marraskuussa 1999 Brysselissä pidettyyn kokoukseen (riidanalaisen päätöksen 273–275 perustelukappale). Koska kantaja ei saanut tietoonsa Solvayn antamia tietoja, se ei pystynyt vastaamaan tähän väitteeseen.

259    Kantaja ei myöskään voinut valmistella puolustustaan, koska se ei saanut tutustua kyseisiin vastauksiin, jotka saattoivat sisältää myös kantajan puolesta puhuvia seikkoja.

260    Komissio kiistää kantajan väitteet.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

261    Asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 2 kohdan mukaan asianomaisten osapuolten puolustautumisoikeudet menettelyssä on täysin turvattava. Niillä on oikeus tutustua komission asiakirja-aineistoon edellyttäen kuitenkin, että otetaan huomioon yritysten oikeutetut edut sen suhteen, ettei niiden liikesalaisuuksia paljasteta.

262    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien periaatteeseen erottamattomasti liittyvä oikeus tutustua asiakirja-aineistoon merkitsee sitä, että komission on annettava asianomaiselle yritykselle mahdollisuus tutkia kaikki tutkinta-aineistoon sisältyvät asiakirjat, joilla saattaa olla merkitystä sen puolustuksen kannalta (ks. vastaavasti asia C-199/99 P, Corus UK v. komissio, tuomio 2.10.2003, Kok., s. I-11177, 125–128 kohta ja asia T-30/91, Solvay v. komissio, tuomio 29.6.1995, Kok., s. II-1775, 81 kohta).

263    Näihin kuuluvat sekä asianomaista vastaan että sen puolesta puhuvat asiakirjat muiden yritysten liikesalaisuuksia, komission sisäisiä asiakirjoja ja muita luottamuksellisia tietoja lukuun ottamatta (edellä 109 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 68 kohta).

264    Se, että asianomaisia vastaan puhuvaa asiakirjaa ei ole annettu tiedoksi, merkitsee puolustautumisoikeuksien loukkaamista ainoastaan siinä tapauksessa, että asianomainen yritys ensinnäkin osoittaa komission nojautuneen tähän asiakirjaan tukeakseen väitettään, joka koskee kilpailusääntöjen rikkomisen olemassaoloa, ja toiseksi tämä väite voidaan näyttää toteen vain kyseisen asiakirjan perusteella. Näin ollen asianomaisen yrityksen on osoitettava, että lopputulos, johon komissio on päätöksessään päätynyt, olisi ollut erilainen, mikäli tämä asiakirja, jota ei ole annettu tiedoksi, olisi pitänyt poistaa todisteiden joukosta (edellä 109 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 71–73 kohta)

265    Jos kyseessä on sitä vastoin tilanne, jossa tiedoksi antamatta on jätetty asianomaisen puolesta puhuva asiakirja, kyseisen yrityksen on ainoastaan osoitettava, että sen tiedoksi antamatta jättäminen on saattanut vaikuttaa sen vahingoksi menettelyn kulkuun ja komission päätöksen sisältöön. Riittää, että yritys osoittaa, että se olisi kyennyt käyttämään kyseisiä sen puolesta puhuvia asiakirjoja puolustuksessaan (edellä 253 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomion 318 kohta ja edellä 97 kohdassa mainittu asia Hercules Chemicals v. komissio, tuomion 81 kohta), osoittamalla erityisesti, että se olisi voinut tuoda esiin seikkoja, jotka eivät olisi olleet sopusoinnussa komission väitetiedoksiantovaiheessa tekemien päätelmien kanssa, ja olisi siten kyennyt jollain tavoin vaikuttamaan arviointeihin, joita komissio on tehnyt päätöksessä (edellä 109 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 75 kohta).

266    Muiden asianomaisten yritysten väitetiedoksiantoon antamiin vastauksiin tutustumisesta on muistettava, että tällaiset vastaukset eivät kuulu varsinaiseen tutkinta-aineistoon (edellä 122 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomion 380 kohta).

267    Niiden asiakirjojen osalta, jotka eivät sisälly tutkinta-aineistoon väitetiedoksiannon toimittamisen hetkellä, komission on näin ollen annettava tiedoksi nämä vastaukset muille asianomaisille yrityksille ainoastaan, jos ilmenee, että ne sisältävät asianomaisia vastaan tai niiden puolesta puhuvia uusia seikkoja.

268    Kantaja väittää käsiteltävässä asiassa kannekirjelmässä yhtäältä, että komissio on loukannut sen puolustautumisoikeuksia, kun se on käyttänyt riidanalaisessa päätöksessä tiettyjä todisteita, jotka ovat peräisin Solvayn ja Degussan väitetiedoksiantoon antamista vastauksista ja joista sillä ei ole ollut mahdollisuutta esittää huomautuksia. Toisaalta kantaja väittää, ettei se voinut valmistella puolustustaan, koska se ei saanut tutustua kyseisiin vastauksiin, jotka saattoivat sisältää myös kantajan puolesta puhuvia seikkoja.

269    Kantaja esitti istunnossa uuden väitteen siitä, ettei se ollut saanut tutustua Solvayn asiakirjaan, jonka komissio esitti unionin yleisen tuomioistuimen 6.1.2010 määräämien prosessinjohtotoimien yhteydessä (ks. jäljempänä 300 kohta).

–       Solvayn ja Degussan väitetiedoksiantoon antamien vastausten väitetysti kantajalle vastaiset kohdat

270    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että jos komissio aikoo perustaa kantansa väitetiedoksiantoon annetun vastauksen kohtaan näyttääkseen toteen, että kilpailusääntöjä on rikottu, muille tässä menettelyssä mukana oleville osapuolille on annettava mahdollisuus ottaa kantaa tällaiseen todisteeseen. Tässä tilanteessa kyseinen todiste on todellisuudessa niitä osapuolia vastaan puhuvaa näyttöä, joiden väitetään osallistuneen kilpailusääntöjen rikkomiseen (edellä 122 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomion 386 kohta ja asia T-314/01, Avebe v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3085, 50 kohta).

271    Asiakirjaa voidaan pitää asianosaista vastaan puhuvana asiakirjana ainoastaan, jos komissio käyttää sitä tukemassa toteamustaan yrityksen kilpailusääntöjen rikkomisesta. Jotta kyseessä oleva yritys voisi osoittaa puolustautumisoikeuksiaan loukatun, ei ole riittävää näyttää toteen, ettei se ole hallinnollisen menettelyn aikana voinut ilmaista kantaansa asiakirjasta, joka on mainittu riidanalaisen päätöksen missä tahansa kohdassa. Sen on näytettävä toteen, että komissio on käyttänyt tätä asiakirjaa riidanalaisessa päätöksessä lisätodisteena todetakseen rikkomisen, johon yritys on komission mukaan osallistunut (yhdistetyt asiat T-5/00 ja T-6/00, Nederlandse Federatieve Vereniging voor de Groothandel op Elektrotechnisch Gebied ja Technische Unie v. komissio, 16.12.2003, Kok., s. II-5761, 35 kohta).

272    Käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että komissio antoi 24.2.2006 kantajalle tiedoksi Solvayn ja Degussan väitetiedoksiantoon antamasta vastauksesta kohtia, jotka sisälsivät uusia todisteita, joita komissio aikoi käyttää kantajaa vastaan. Kyseessä ovat Solvayn vastauksen 249–254 kohdat, jotka koskevat Atochemin natriumperboraatin tuotantolaitoksen sulkemista käsitellyttä kokousta, joka pidettiin 13.7.1998 Köningswinterissä, ja Degussan vastauksen 26–28 kohdat, jotka koskevat marraskuussa 1997 pidettyjen kokousten osalta kantajalle soitettuja puhelinsoittoja. Kantaja esitti huomautuksensa 15.3.2006.

273    Kantaja väittää kuitenkin, että komissio käytti sitä vastaan muita samojen vastausten kohtia, joita se ei ollut antanut tälle tiedoksi.

274    Kantaja väittää ensiksi, että riidanalaisesta päätöksestä käy ilmi, että Solvay kielsi väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa osallistuneensa huhtikuussa 1998 Frankfurt am Mainissa pidettyyn kokoukseen, joka mainittiin riidanalaisen päätöksen 215–217 perustelukappaleessa. Kantajan mukaan tämä seikka on tärkeä, sillä komissio on perustanut kantansa siihen, että Solvay oli ilmoittanut kantajalle puhelimitse kyseisen kokouksen tuloksesta (riidanalaisen päätöksen 172 perustelukappale).

275    On huomattava, että kantaja vetoaa tällä väitteellään tosiasiassa siihen, ettei sille ole annettu tiedoksi sen puolesta väitetysti puhuvaa todistetta.

276    Riidanalaisen päätöksen 217 perustelukappaleesta käy tältä osin ilmi, ettei Solvay kiistänyt osallistumistaan kyseiseen kokoukseen vaan ainoastaan riitautti tietyn todisteen eli erään kantajan kemianalan johtajan kalenterin, johon vedottiin mainitun vuoden 1998 kokouksen osalta, sillä Solvayn mukaan kyseinen kalenteri kuuluu vuonna 2000 nimitetylle johtajalle.

277    Ainoastaan tämä täsmennys ei kuitenkaan voi kyseenalaistaa Solvayn lausumaa, joka koskee kantajalle kyseisen kokousten sarjan aikana annettuja tietoja, eikä se näin ollen voi muodostaa kantajan puolesta puhuvaa todistetta.

278    Kantaja väittää toiseksi, että komissio on tukeutunut Degussan ja Solvayn väitetiedoksiantoon antamiin vastauksiin näyttääkseen toteen 28.9.1998 Brysselissä pidettyä kokousta koskevat tosiseikat (riidanalaisen päätöksen 239–242 perustelukappale).

279    On muistettava, että komissio kuvasi riidanalaisen päätöksen 239–241 perustelukappaleessa sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevaan Degussan hakemukseen sisältyvien tietojen perusteella Degussan ja Solvayn välistä korkean tason kokousta, jossa käsiteltiin vetyperoksidia ja natriumperboraattia, ja ilmoitti, että Degussa oli samana päivänä tavannut kantajan ilmoittaakseen tälle kokouksen tuloksista.

280    Riidanalaisen päätöksen 242 perustelukappaleesta sekä komission 6.1.2010 määrättyjen prosessinjohtotoimien yhteydessä esittämistä todisteista ilmenee myös, että Solvay vahvisti väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa, että kyseinen kokous oli pidetty, ja lisäsi, ettei natriumperboraattia koskevasta kysymyksestä ollut voitu keskustella mutta että Degussa vahvisti väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa nimenomaisesti, että myös natriumperboraatista keskusteltiin ja kyseinen keskustelu koski Atochemin natriumperboraatin tuotantolaitoksen sulkemista. Komissio pitäytyi näin ollen päätelmässään, jonka mukaan kokouksessa oli käsitelty kumpaakin tuotetta.

281    On huomattava, että näistä väitetiedoksiantoon annetuista vastauksista ilmenevät tiedot koskevat lähinnä Degussan ja Solvayn välisen kokouksen sisältöä, ei Degussan ja kantajan välisen kokouksen sisältöä. Ne liittyvät ainoastaan sen selvittämiseen, käsiteltiinkö kokouksessa molempia tuotteita vai ainoastaan vetyperoksidia. Komissio ilmoitti ainoastaan, että Degussa oli väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa nimenomaisesti vahvistanut aiemmin annetut tiedot.

282    Tällaisessa tilanteessa Solvayn ja Degussan väitetiedoksiantoon antamissaan vastauksissa esittämien kyseisten täsmennysten ei voida katsoa sisältävän uutta todistetta kantajaa vastaan.

283    Kantaja väittää samasta kokouksesta, ettei se ole voinut tutustua Solvayn mahdollisesti antamiin tietoihin puhelinsoitosta, jonka kantaja on tältä väitetysti saanut.

284    On huomattava, että vaikka Solvayn lausumassa, joka koski kantajalle annettuja tietoja (riidanalaisen päätöksen 172 perustelukappale), viitataan myös kyseessä olevaan kokoukseen, komission 6.1.2010 määrättyjen prosessinjohtotoimien yhteydessä esittämissä todisteissa, jotka mainitaan riidanalaisen päätöksen 239–242 perustelukappaleessa, ei lainkaan mainita Solvayn ja kantajan välistä puhelinsoittoa. Kantajan väite siitä, että sitä vastaan on esitetty uusi todiste, joka on peräisin Solvayn väitetiedoksiantoon antamasta, kyseistä kokousta koskevasta vastauksesta, ei siis ole perusteltu.

285    Kantaja väittää kolmanneksi, että komissio käytti perusteena Solvayn väitetiedoksiantoon antamaa vastausta tukeakseen Degussan väitettä, jonka mukaan kantaja osallistui marraskuussa 1999 Brysselissä pidettyyn kokoukseen (riidanalaisen päätöksen 273–275 perustelukappale).

286    Riidanalaisen päätöksen 275 perustelukappaleesta sekä komission 6.1.2010 määrättyjen prosessinjohtotoimien yhteydessä esittämistä todisteista ilmenee, että Solvay mainitsi väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa ainoastaan, ettei sillä ollut tietoja kyseisestä kokouksesta, mutta myönsi osallistuneensa siihen. Se ei kiistänyt keskustelujen lainvastaista sisältöä ja mainitsi lisäksi, että tuottajat ryhtyivät markkinoilla tuolloin vallinneessa tilanteessa soveltamaan itsenäisesti omia hintojaan markkinaosuuksiensa kasvattamiseksi.

287    Tästä on todettava, että ”kun otetaan huomioon, että Solvay [oli] vahvistanut Degussan lausuman ja että Atofina, Kemira ja Solexis eivät [olleet] kiistäneet kokouksen sisältöä, sellaisena kuin se on esitetty väitetiedoksiannossa”, komissio ei samassa perustelukappaleessa muuttanut päätelmäänsä kyseisestä kokouksesta, koska se piti uskottavana sitä, että kokous pidettiin ”samassa asiayhteydessä ja samoilla säännöillä kuin muutkin saman ajanjakson kartellitapaamiset”, ja sitä, että kantaja oli osallisena niissä.

288    Edellä esitetystä seuraa, että Solvayn väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa ilmoittama tieto oli kyseisen kokouksen osalta enintään täydentävä seikka komission hyväksymässä aihetodisteiden kokonaisuudessa. Kun tarkastellaan sisällöllisesti Solvayn ilmoitusta, jossa se vahvisti osallistuneensa kyseiseen kokoukseen, tämä ilmoitus ei voi olla lisätodiste kantajan osallisuudesta rikkomiseen.

289    Edellä esitetyn perusteella on todettava, ettei kantaja ole osoittanut komission perustaneen kantansa väitetiedoksiantoon annettujen vastausten uusiin, kantajaa vastaan puhuviin kohtiin, joita ei ole tälle annettu tiedoksi, joten se ei voi vedota näiden todisteiden paljastamatta jättämiseen.

–       Kantajan puolesta väitetysti puhuvat Solvayn ja Degussan väitetiedoksiantoon antamien vastausten kohdat

290    On muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissiolla ei ole velvollisuutta antaa omasta aloitteestaan oikeutta tutustua asiakirjoihin, jotka eivät sisälly tutkinta-aineistoon ja joita sillä ei ole aikomusta käyttää lopullisessa päätöksessä asianosaisia vastaan (edellä 122 kohdassa mainitut yhteiset asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomion 383 kohta ja yhdistetyt asiat T-191/98, T-212/98–T-214/98, Atlantic Container Line ym. v. komissio, tuomio 30.9.2003, Kok., s. II-3275, 340 kohta).

291    Käsiteltävän asian asiakirja-aineistosta ilmenee, ettei kantaja pyytänyt hallinnollisen menettelyn aikana saada tutustua Degussan ja Solvayn väitetiedoksiantoon antamiin vastauksiin vaan se esitti tällaisen pyynnön 18.5.2006 sen jälkeen, kun sille oli ilmoitettu riidanalaisesta päätöksestä. Komissio hylkäsi pyynnön 2.6.2006.

292    Kun tarkastellaan asiakirjoja, joita komissio ei säännönmukaisesti ole velvollinen omasta aloitteestaan antamaan tiedoksi, on todettava, että kantaja ei lähtökohtaisesti voi pätevästi vedota kyseisiin vastauksiin sisältyvien sen puolesta väitetysti puhuviin todisteiden toimittamatta jättämiseen, jos se ei ole pyytänyt saada tutustua näihin vastauksiin hallinnollisen menettelyn aikana (ks. vastaavasti edellä 122 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomion 383 kohta).

293    Tätä seikkaa ei kyseenalaista se, että komissio toimitti kantajalle joitakin kohtia kyseisistä vastauksista (ks. edellä 272 kohta).

294    Jos komissio nimittäin aikoo perustaa kantansa väitetiedoksiantoon annetun vastauksen otteeseen, kyseinen ote on niitä yrityksiä vastaan puhuvaa näyttöä, joiden väitetään osallistuneen kilpailusääntöjen rikkomiseen (ks. vastaavasti edellä 122 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio, 386 kohta ja edellä 270 kohdassa mainittu asia Avebe v. komissio, 50 kohta).

295    Vaikka komissio on velvollinen antamaan asianomaisille yrityksille tiedoksi ne väitetiedoksiantoon annetun vastauksen otteet, jotka sisältävät merkityksellisiä tietoja kyseisestä yrityksiä vastaan puhuvasta näytöstä, se ei ole velvollinen antamaan tiedoksi muita kyseisen vastauksen otteita, joilla ei ole yhteyttä esille otettuun näyttöön.

296    Jos lisäksi oletetaan, että kantajan pyrkii perusteluillaan osoittamaan, että komission olisi pitänyt todeta kyseisten vastausten sisältävän kantajan puolesta puhuvia todisteita ja toimittaa ne kantajalle omasta aloitteestaan, on todettava, että kantajan tehtävä on tällaisten perusteiden yhteydessä esittää alustavaa näyttöä siitä, että kyseiset vastaukset olisivat hyödyllisiä sen puolustuksen kannalta.

297    Kantajan on erityisesti esitettävä kyseessä olevat mahdolliset sen puolesta puhuvat seikat tai näyttöä, joka vahvistaa niiden olemassaolon ja näin ollen sen, että asiakirjat ovat asian käsittelyn kannalta hyödyllisiä (ks. vastaavasti asia T-43/02, Jungbunzlauer v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3435, 351–359 kohta).

298    Lukuun ottamatta edellä 276 ja 277 kohdassa tarkasteltuja ja hylättyjä väitteitä, kantaja ei käsiteltävässä asiassa kuitenkaan ole esittänyt kannekirjelmässä erityisiä perusteluja mahdollisista kantajan puolesta puhuvista todisteista, jotka sisältyisivät väitetiedoksiantoon annetun vastauksen kohtiin, joita ei ole annettu tiedoksi.

299    Kantajan väitettä sen puolesta puhuvista todisteista, jotka väitetysti sisältyvät Solvayn ja Degussan väitetiedoksiantoon antamien vastausten kohtiin, joita ei ole annettu sille tiedoksi, ei näin ollen voida hyväksyä.

–       Solvayn asiakirja

300    Kantaja esitti istunnossa uusia perusteluja Solvayn asiakirjasta, jonka komissio esitti 6.1.2010 määrättyjen prosessinjohtotoimien yhteydessä. Kantajan mukaan tähän asiakirjaan, jota ei annettu tiedoksi hallinnollisessa menettelyssä, on vedottu kantajaa vastaan, minkä lisäksi se sisältää sen puolesta puhuvia todisteita, jotka liittyvät kyseisen kokouksen sisältöön.

301    Kun tarkastellaan komission kirjallisen menettelyn päättämisen jälkeen esille ottamaa asiakirjaa, kyseiset perustelut on otettava tutkittavaksi työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdassa asetettujen vaatimusten mukaisesti.

302    Kun tarkastellaan kantajan väitteitä sitä vastaan väitetysti esitetyistä todisteista, niiden asiasisällöstä on todettava, että vaikka komissio esitti kyseisen asiakirjan osana asiakirja-aineistoa, johon se vetosi tukeakseen 26.11.1997 Brysselissä pidettyä kokousta koskevia toteamuksia (riidanalaisen päätöksen 198 ja 199 perustelukappale), se ei tosiasiassa kuulu asiakirja-aineistoon, johon riidanalaisen päätöksen mainituissa perustelukappaleissa vedottiin.

303    Kuten komissio väitti istunnossa, eikä kantaja sitä kiistänyt, kyseinen asiakirja on nimittäin jäljennös Solvayn lausumasta, joka esitettiin suullisesti ja joka tämän jälkeen vahvistettiin kirjallisesti. Asiakirja-aineistoon oli sisällytetty ainoastaan kirjallinen versio, joka oli suullista versiota suppeampi, ja riidanalaisessa päätöksessä vedottiin ainoastaan siihen (riidanalaisen päätöksen 198 perustelukappale ja alaviite 217).

304    Komissio täsmentää, että kun kantajalle myönnettiin oikeus tutustua asiakirja-aineistoon, kyseisen asiakirjan mainittiin nimenomaisesti olevan komission sisäinen asiakirja, eikä sitä käytetty riidanalaisen päätöksen laadinnassa.

305    Koska ei ole osoitettu, että komissio olisi tosiasiassa käyttänyt tätä asiakirjaa, sitä ei voida pitää uutena todisteena, jota ei ole annettu kantajalle tiedoksi.

306    Väitetyistä kantajan puolesta puhuvista todisteista on todettava, että puolustautumisoikeuksien noudattamiseksi komission kokoamaan asiakirja-aineistoon on sisällytettävä kaikki tutkinnan aikana saadut merkitykselliset asiakirjat. Vaikka se toki saa jättää hallinnollisen menettelyn ulkopuolelle seikkoja, joilla ei ole mitään yhteyttä väitetiedoksiantoon sisältyviin tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskeviin väitteisiin ja joilla ei näin ollen ole mitään merkitystä tutkimuksen kannalta, kyseisen yrityksen puolustuksen kannalta hyödyllisten asiakirjojen määrittely ei ole yksinomaan komission asia (edellä 109 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 126 kohta).

307    Komissio on käsiteltävässä asiassa laiminlyönyt nämä vaatimukset, kun se on jättänyt asiakirja-aineistosta pois kyseisen asiakirjan, joka sisältää kirjallisen jäljennöksen Solvayn suullisesta lausumasta, joka liittyy yhteen riidanalaisessa päätöksessä mainittuun kokoukseen, vaikka saman yrityksen kyseisestä kokouksesta esittämä kirjallinen lausuma oli hyväksytty tutkimuksen kannalta merkitykselliseksi näytöksi.

308    On kuitenkin muistettava, että tällainen sääntöjenvastaisuus voi tehdä riidanalaisesta päätöksestä lainvastaisen ainoastaan, jos se on saattanut vaikuttaa kantajan vahingoksi menettelyn kulkuun ja päätöksen sisältöön, ja kantajan on osoitettava, että se olisi voinut käyttää puolustuksessaan kyseistä sen puolesta puhuvaa asiakirjaa, jota ei ole annettu tiedoksi, ja erityisesti, että se olisi voinut tuoda esiin seikkoja, jotka eivät olisi olleet sopusoinnussa komission väitetiedoksiannon laatimisvaiheessa tekemien arviointien kanssa, ja olisi siten kyennyt jollain tavoin vaikuttamaan päätöksessä tehtyihin arviointeihin (ks. edellä 265 kohta).

309    Kantaja ilmoittaa tästä, että Solvayn lausuman versio, jota ei annettu tiedoksi, sisältää sellaisia tietoja tuottajien välisestä luottamuksen puutteesta, jotka olisivat voineet vaikuttaa 26.11.1997 pidetyn kokouksen lainvastaista sisältöä koskevaan toteamukseen.

310    On huomattava, että lausuman versio, jota ei annettu tiedoksi, sisältää joitakin Solvayn edustajan toteamuksia, joihin kantaja vetosi ja joiden mukaan keskusteluun osallistuneiden yritysten välillä vallitsi ”sotatila” ja ne pitivät toisiaan ”vihollisina, ei kilpailijoina”, kun taas ”ilmapiirin olisi pikemminkin pitänyt olla myönteinen, jotta ihmiset olisivat taas alkaneet keskustella keskenään – – saadakseen muut uskomaan, että hintoja korotettaisiin ja ettei tarkoituksena ollut hyötyä korotuksesta viemällä muiden asiakkaat”.

311    On huomattava, että vaikkei joitakin Solvayn suullisen lausuman otteita, kuten edellä mainitut otteet, ollut sisällytetty saman lausuman kirjalliseen versioon, joka on suullista versiota lyhyempi ja ainoa asiakirja-aineistoon otettu versio, näiden kahden version sisältö ei kuitenkaan eroa toisistaan merkittävällä tavalla.

312    Kantajan mainitsemat otteet, joissa viitataan tuottajien välillä tuolloin vallinneeseen epäluulon ilmapiiriin, jonka komissiokin totesi vallinneen eräässä toisessa samalla ajanjaksolla pidetyssä kokouksessa (riidanalaisen päätöksen 164 perustelukappale), ei voi vaikuttaa kyseisen kokouksen salaisen luonteen arviointiin, joka perustuu riidanalaisen päätöksen 198–205 perustelukappaleessa esitettyyn aihetodisteiden kokonaisuuteen. Solvay vahvisti samassa lausumassa nimenomaisesti näiden keskustelujen lainvastaisen luonteen täsmentämällä, että ”[kyseisen] illallisen aikana sovittiin, että hintoja pyrittäisiin korottamaan – – 1.1.1998 lähtien” (riidanalaisen päätöksen 203 perustelukappale).

313    Edellä esitetyn perusteella on todettava, että vaikka se, ettei kyseisen suullisen lausuman kirjallista jäljennöstä ollut sisällytetty asiakirja-aineistoon, on säännönvastaista, se ei kuitenkaan voinut vaikuttaa kyseisestä kokouksesta riidanalaisessa päätöksessä tehtyihin arviointeihin.

314    Kaiken edellä esitetyn perusteella puolustautumisoikeuksien loukkaamista koskeva peruste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Kolmas peruste, joka koskee sakon määrän määrittämistä

 Asianosaisten lausumat

315    Kantaja väittää aluksi, että sille määrätty sakko on suurempi kuin 10 prosenttia sen vuoden 2005 liikevaihdosta, mikä on vastoin asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa.

316    Määrä on sen mielestä lisäksi suhteeton, kun otetaan huomioon kantajan erittäin vähäinen osallisuus kartellitoimintaan. Komission olisi pitänyt enintään todeta, että kantaja oli syyllistynyt EY 81 artiklan ”tekniseen rikkomiseen” siltä osin kuin sen työntekijät olivat kuulleet vuoden 1999 alussa Milanossa ja joulukuussa 1999 Freiburgissa pidetyissä kokouksissa keskusteluja, jotka olivat ”ajautuneet” lainmukaista aiheista ”epäasianmukaisiin” aiheisiin.

317    Kantajan rikkomiseen osallistumisen kestoa pitäisi näin ollen sen mielestä lyhentää vuoteen ja sakon määrää olisi alennettava vastaavasti. Sakon määrää olisi lisäksi alennettava sen huomioon ottamiseksi, että kantaja oli toiminut rikkomisessa passiivisesti tai seurailijan asemassa, koska se oli ainoastaan ollut läsnä kyseisissä kokouksissa muttei ollut osallistunut keskusteluihin aktiivisesti.

318    Caffaroa lukuun ottamatta kaikki muut yritykset, joiden sakon määrää oli alennettu passiivisuuden vuoksi, olivat kantajan mukaan lisäksi tosiasiassa osallistuneet kartellitapaamisten järjestämiseen. Kantaja ei kuitenkaan ollut sen paremmin järjestänyt kuin isännöinytkään kartellitapaamisia. Se kuului ”huonoihin oppilaisiin” siksi, että se oli vienyt Kemiran, Degussan ja Solvayn markkinaosuudet ja ilmoittanut EKA Chemicalsille jatkavansa myyntiä Pohjoismaihin ”johdolta saatujen ohjeiden mukaisesti”. Sevillan kartellitapaamiset epäonnistuivat kantajan toiminnan vuoksi, sillä se kieltäytyi ”noudattamasta pelisääntöjä”, eikä sitä kutsuttu seuraavana päivänä järjestetylle illalliselle.

319    Eriytettyä kohtelua sovellettaessa kantaja sijoittui samaan ryhmään kuin muut yritykset, joiden markkinaosuudet olivat suuruudeltaan 9–11 prosenttia vuonna 1999. Vuonna 1994, jolloin kartellitoiminta väitetysti alkoi, kantajan markkinaosuus oli 5 prosenttia, ja se onnistui kaksinkertaistamaan osuutensa harjoittamalla kilpailua kartellin aikana. On epäloogista määrätä kantajalle yhtä suuri sakko kuin kartellin aktiivisille jäsenille.

320    Kantaja toistaa vastineessaan toimineensa kartellissa passiivisesti, mitä tukevat muiden kartelliin osallisten yritysten toistuvat vastalauseet kantajan kilpailutoiminnasta, jonka ansiosta se kaksinkertaisti markkinaosuutensa, sekä sen väitetyn rikkomiseen osallisuuden ”tekninen” luonne, sillä vaikka kantaja ei poistunut kahdesta kokouksesta, joiden aikana käytiin ”epäasianmukaisia” keskusteluja, se ei kuitenkaan osallistunut aktiivisesti näihin keskusteluihin. Komissio on lisäksi pyrkinyt virheellisesti samaistamaan toisiinsa lainmukaisen osallistumisen kaupallisen järjestön CEFIC:n kokouksiin ja osallistumisen kartellitoimintaan.

321    Komissio kiistää kantajan väitteet.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

322    Kantaja tukee käsiteltävällä perusteella vaatimustaan sakon määrän alentamisesta ja esittää kolme siihen liittyvää väitettä.

323    Kantaja vetoaa ensiksi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan rikkomiseen ja väittää, että komissio oli velvollinen soveltamaan kyseistä säännöstä ja ottamaan huomioon kantajan liikevaihdon erikseen eikä kantajan ja sen emoyhtiön yhteenlaskettua liikevaihtoa.

324    On muistettava, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu enimmäismäärä, joka vastaa 10:tä prosenttia liikevaihdosta, on laskettava kaikkien niiden yhtiöiden yhteenlasketun liikevaihdon perusteella, jotka muodostavat sen taloudellisen kokonaisuuden, joka on vastuussa rikkomisesta, josta on määrätty seuraamus (edellä 97 kohdassa mainittu asia HFB ym. v. komissio, tuomion 528 kohta). Jos sen sijaan tämä yhtenäinen taloudellinen kokonaisuus on tämän jälkeen hajonnut, kukin niistä yrityksistä, joille päätös on osoitettu, on oikeutettu siihen, että ylärajaa sovelletaan kuhunkin erikseen (yhdistetyt asiat T-71/03, T-74/03, T-87/03 ja T-91/03, Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomio 15.6.2005, 390 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

325    Edellä esitetyn perusteella käsiteltävä väite ei voi menestyä. Kantaja ei nimittäin riitauta komission toteamusta siitä, että FMC ja kantaja muodostivat rikkomisesta vastuussa olevan yhden taloudellisen kokonaisuuden, minkä vuoksi niiden katsottiin olevan yhteisvastuussa kyseisestä rikkomisesta. Se ei myöskään väitä, että kyseinen taloudellinen kokonaisuus olisi hajonnut ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä.

326    Kantaja väittää toiseksi, että sen rikkomiseen osallistumisen kestoa olisi lyhennettävä vuoteen ja sakon määrää olisi alennettava vastaavasti. Kantajan mukaan komission olisi nimittäin pitänyt enintään todeta, että kantaja oli syyllistynyt EY 81 artiklan ”tekniseen rikkomiseen” siltä osin kuin sen työntekijät olivat kuulleet vuonna 1999 Milanossa ja Freiburgissa pidetyissä kokouksissa keskusteluja, jotka olivat ”ajautuneet” laillisista aiheista ”epäasianmukaisiin” aiheisiin.

327    On todettava, että tämä väite liittyy rikkomisen toteamista edeltävään ensimmäiseen perusteeseen, joten se on hylättävä edellä 245–254 kohdassa esitetyistä syistä.

328    Kantaja väittää kolmanneksi, että komission olisi pitänyt lukea sen hyväksi lieventävä olosuhde eli sen passiivisuus kilpailusääntöjen rikkomisessa.

329    Ensiksi on huomattava, että vaikka komissio toteaa, ettei kantaja nimenomaisesti vedonnut passiivisuuteensa hallinnollisen menettelyn aikana, tämä seikka ei vaikuta käsiteltävän väitteen tutkittavaksi ottamiseen (ks. vastaavasti asia T-73/04, Carbone-Lorraine v. komissio, tuomio 8.10.2008, Kok., s. II-2661, 194 kohta).

330    Yritykset, joille väitetiedoksianto on osoitettu, eivät nimittäin yhtäältä ole velvollisia vaatimaan lieventävien seikkojen soveltamista. Kun useat yritykset ovat syyllistyneet rikkomiseen, komissio on toisaalta velvollinen tutkimaan kunkin yrityksen rikkomiseen osallistumisen suhteellisen vakavuuden määrittääkseen, voidaanko niihin soveltaa raskauttavia tai lieventäviä seikkoja etenkin, kun kyseessä on käsiteltävän asian tavoin suuntaviivojen 3 kohdassa esitetyssä ei-tyhjentävässä luettelossa nimenomaisesti mainittu lieventävä seikka.

331    Aineellisesta näkökulmasta on muistettava, että yrityksen ”passiivisuus tai seurailijan asema” kilpailusääntöjen rikkomisen toteuttamisessa on suuntaviivojen 3 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan mukaisesti lieventävä olosuhde, mikäli se näytetään toteen, ja tämä passiivisuus tarkoittaa sitä, että kyseinen yritys on omaksunut matalan profiilin eli se ei ole osallistunut aktiivisesti kilpailunvastaisen sopimuksen tai sopimusten laatimiseen (asia T-220/00, Cheil Jedang v. komissio, tuomio 9.7.2003, Kok., s. II-2473, 167 kohta).

332    Sellaisina seikkoina, jotka saattavat ilmentää yrityksen passiivisuutta kartellissa, voidaan ottaa huomioon muun muassa se, että yritys on osallistunut huomattavasti satunnaisemmin kokouksiin kuin kartellin varsinaiset jäsenet, samoin kuin se, että se on tullut myöhemmin kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olleille markkinoille, riippumatta siitä, miten pitkään se on rikkomiseen osallistunut, ja huomioon voidaan ottaa myös kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneiden kolmansien yritysten edustajien antamat tämänsuuntaiset nimenomaiset lausumat (edellä 329 kohdassa mainittu asia Carbone-Lorraine v. komissio, tuomion 164 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kaikki tämän asian kannalta merkitykselliset olosuhteet on joka tapauksessa otettava huomion.

333    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissiolla on harkintavaltaa lieventävien olosuhteiden soveltamisen osalta (asia T-44/00, Mannesmannröhren-Werke v. komissio, tuomio 8.7.2004, Kok., s. II-2223, 307 kohta ja edellä 118 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Bolloré ym. v. komissio, tuomion 602 kohta).

334    Kantaja väittää käsiteltävässä asiassa ensiksi, että sen osallisuus rikkomiseen perustuu pelkästään sen läsnäoloon kahdessa natriumperboraattia käsitelleessä kokouksessa, jotka pidettiin vuoden 1999 alussa Milanossa ja joulukuussa 1999 Freiburgissa mutta joissa käytyihin keskusteluihin se ei osallistunut aktiivisesti. Kantajan mukaan se aiheutti Sevillan kokousten epäonnistumisen, kun se kieltäytyi ”noudattamasta pelisääntöjä”. Komissio on lisäksi pyrkinyt virheellisesti samaistamaan toisiinsa lainmukaisen osallistumisen kaupallisen järjestön CEFIC:n kokouksiin ja osallistumisen kartellitoimintaan.

335    On huomattava, ettei tämä väite voi menestyä, sillä se perustuu täysin ensimmäisen perusteen tarkastelun yhteydessä edellä 154–167, 202–221 ja 245–254 kohdissa hylättyihin väitteisiin.

336    Kantaja väittää toiseksi, että sen asema kartellissa poikkesi muiden kartelliin osallisten yritysten asemasta, lukuun ottamatta Caffaroa, jonka passiivisuuden komissio myönsi. Kantajan mukaan se kuului ”huonoihin oppilaisiin, koska se oli vienyt Kemiran, Degussan ja Solvayn markkinaosuudet ja ilmoittanut EKA Chemicalsille jatkavansa myyntiä Pohjoismaihin. Kantajan passiivisuus kilpailusääntöjen rikkomisessa saa väitetysti tukea muiden kartelliin osallisten yritysten vastalauseista, joita ne esittivät kantajan kilpailutoiminnasta, sekä kantajan markkinaosuuden selvästä kasvusta rikkomisajanjaksolla.

337    Kuten edellä esitetystä ensimmäisen perusteen tarkastelusta kuitenkin ilmenee, komissio on osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että kantaja oli edustettuna useimmissa riidanalaisessa päätöksessä tarkoitetuissa salaisissa tapaamisissa ajanjaksolla 29.5.1997–31.12.1999 tai sille tiedotettiin niistä. Kantaja ei voi pätevästi väittää tältä osin, että sen osallistuminen oli selvästi satunnaisempaa kuin muiden kartellissa osallisina olleiden yritysten. Osallistumisen muodot eli se, ettei kantaja ollut fyysisesti läsnä joissakin kokouksissa vaan sille ilmoitettiin niistä puhelimitse, ovat linjassa kokousten kulun salaisen luonteen kanssa, eivätkä ne mitenkään osoita, että kantaja olisi toiminut rikkomisessa passiivisesti tai seurailijan asemassa.

338    Se, että kantaja kuului ryhmään, josta Degussa ja Solvay käyttivät nimitystä ”huonot oppilaat”, ei osoita, että sen asenne olisi poikennut merkittävästi muiden kartelliin osallisten yritysten asenteesta. Kyse oli nimittäin ryhmästä, johon kuului neljä kartellin kahdeksasta jäsenestä eli vetyperoksidin pienet tuottajat, jotka halusivat kasvattaa tuotantonsa kokonaiskapasiteettia hintojen kustannuksella (riidanalaisen päätöksen 130 perustelukappale). Kun otetaan huomioon komission toteamukset, joita kantaja ei ole riittauttanut (ks. edellä 162 ja 163 kohta), se, etteivät kyseisen tuottajaryhmän intressit olleet yhteneväiset suurten markkinatoimijoiden eli Degussan ja Solvayn ehdottaman strategian kanssa (riidanalaisen päätöksen 139 ja 166 perustelukappale), ei tarkoita, että kyseisen ryhmän jäsenet olisivat toimineet täysin passiivisesti tai seurailijan asemassa.

339    Vaikka kantaja väittää muiden tuottajien valittaneen sen kilpailutoiminnasta markkinoilla, se ei vetoa mihinkään nimenomaiseen lausumaan, jolla voitaisiin osoittaa sen toimineen kartellissa passiivisesti.

340    Kantaja nimittäin tukeutuu yhtäältä omien työntekijöidensä lausuntoihin, jotka koskevat yrityksen aggressiivista kilpailustrategiaa. Toisaalta se viittaa joihinkin tietoihin, jotka koskevat yksinomaan sen kartelliin osallistumisen alkamisajankohtaa 29.5.1997 edeltävää ajanjaksoa: kyseessä ovat EKA Chemicalsin ja Kemiran 31.1.1994 pidettyä kokousta koskevat muistiinpanot, joiden mukaan Kemira ”oli hävinnyt – – Ranskassa, mistä FMC ja AL hyötyivät”, Atofinan lausuma, jonka mukaan ”Degussan muistutti markkinaosuuksien kehityksestä vuosina [1988–1989] ja [1995], jolloin Solvayn ja Degussan markkinaosuudet romahtivat ja [useiden muiden yritysten, kuten kantajan] markkinaosuudet kasvoivat”, sekä EKA Chemicalsin ilmoitus siitä, että ”vuoden 1996 aikana FMC ja Ausimont kasvattivat markkinaosuuksiaan aggressiivisilla hintatoimenpiteillä” ja ”vuoden [1996] lopulla niiden kilpailijat – – ryhtyivät rajuun vastaiskuun saadakseen takaisin menettämänsä markkinaosuudet”.

341    Edellä esitetyn perusteella on todettava, ettei kantaja ole esittänyt perusteluja, joilla se voisi osoittaa, että sen toimi kartellissa täysin passiivisesti tai seurailijan asemassa.

342    Esittämättä täsmällisiä perusteluja kantaja vielä moittii komissiota siitä, ettei tämä ole ottanut huomioon sitä, että kantaja onnistui kasvattamaan merkittävästi vetyperoksidin markkinaosuuttaan vuosina 1994–1999 eli kartelliajanjaksolla.

343    On huomattava, ettei kantaja tällä perustelullaan kyseenalaista eriytettyyn kohteluun liittyviä näkökohtia, sillä se myöntää tulleensa luokitelluksi samaan ryhmään niiden yritysten kanssa, joilla oli vuonna 1999 vastaavan suuruiset markkinaosuudet. Kantaja väittää sen sijaan kyseisen seikan osoittavan, että se harjoitti väitetysti aggressiivista kilpailupolitiikkaa markkinoilla huolimatta osallisuudestaan kartellissa, mikä voitaisiin ottaa huomioon lieventävänä seikkana.

344    Tästä on huomattava, että vaikka kantaja viittaa vetyperoksidin markkinaosuutensa kasvuun ajanjaksolla 1994–1999, tämä väitetty kasvu oli kantajan itsensä esittämien todisteiden mukaan huomattavasti vähäisempää sen osalta vahvistetulla rikkomisajanjaksolla eli vuosina 1997–1999.

345    Suuntaviivojen 3 kohdan toisen alakohdan mukaan ”kilpailusääntöjen vastaisten sopimusten tai toimintatapojen tosiasiallista soveltamatta jättämistä” voidaan pitää lieventävänä seikkana, jos asianomainen yritys osoittaa, että sinä aikana, jona se osallistui kilpailusääntöjen rikkomista koskeviin sopimuksiin, se tosiasiassa pidättyi niiden soveltamisesta kilpailemalla markkinoilla tai ainakin selvästi ja huomattavasti rikkoi velvoitteita, joilla kyseinen kartelli pantiin täytäntöön, siinä määrin, että se häiritsi kartellin toimintaa (ks. edellä 329 kohdassa mainittu asia Carbone-Lorraine v. komissio, tuomion 196 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

346    Pelkästään se, että yritys, jonka osallistuminen yhteistoimintaan kilpailijoidensa kanssa on osoitettu, ei ole käyttäytynyt markkinoilla kilpailijoidensa kanssa sopimallaan tavalla vaan on noudattanut tietyssä määrin itsenäistä markkinapolitiikkaa, ei sen sijaan välttämättä ole seikka, joka olisi otettava huomioon lieventävänä asianhaarana. Ei voida sulkea pois sitä, että kyseinen yritys on yksinkertaisesti yrittänyt käyttää kartellia hyödykseen (ks. edellä 116 kohdassa mainittu asia Lafarge v. komissio, tuomion 772 ja 773 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

347    Käsiteltävässä asiassa pelkästään se, että kantaja onnistui kasvattamaan vetyperoksidin markkinaosuuttaan, ei riitä osoittamaan, että se olisi tosiasiassa pidättynyt kilpailusääntöjen rikkomista koskevien sopimusten, jotka käsittivät hinnankorotuksia ja markkinoiden jakamista, soveltamisesta kilpailemalla markkinoilla. Tämä seikka ei siis oikeuta soveltamaan lieventäviä seikkoja, koska ei voida sulkea pois sitä, että kantaja on yksinkertaisesti yrittänyt käyttää kartellia hyödykseen (ks. vastaavasti edellä 118 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Bolloré ym. v. komissio, tuomion 629 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

348    Kaiken edellä esitetyn perusteella käsiteltävän perusteen yhteydessä esitetyt väitteet on hylättävä.

349    Kanne on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

350    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kuudes jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      FMC Foret SA velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Vadapalas Dittrich Truchot

Julistettiin Luxemburgissa 16 päivänä kesäkuuta 2011.

Allekirjoitukset

Sisällys

Tosiseikat

Riidanalainen päätös

Menettely ja asianosaisten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee kantajan rikkomiseen osallisuudesta esitettyjen todisteiden väitettyä virheellistä arviointia

Asianosaisten lausumat

– Kantajan saamat puhelinsoitot

– CEFIC:n kokousten yhteydessä tapahtunut yhteydenpito

– Köningswinterissä 13.7.1998 pidetty kokous

– Degussan kanssa Brysselissä 28.9.1998 pidetty kokous

– Natriumperboraattia koskevat kokoukset

– Vastauskirjelmässä esitetyt väitteet

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

– Alustavat huomautukset

– Näyttö kantajan osallisuudesta rikkomiseen

– Sevillassa 28. tai 29.5.1997 pidetyt monenväliset kokoukset

– Kantajan saamat puhelinsoitot

– CEFIC:n kokousten yhteydessä tapahtunut yhteydenpito

– Köningswinterissä 13.7.1998 pidetty kokous

– Degussan kanssa 28.9.1998 Brysselissä pidetty kokous

– Natriumperboraattia koskevat kokoukset

– Päätelmä

Toinen peruste, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista asiakirja-aineistoon tutustumisen osalta

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

– Solvayn ja Degussan väitetiedoksiantoon antamien vastausten väitetysti kantajalle vastaiset kohdat

– Kantajan puolesta väitetysti puhuvat Solvayn ja Degussan väitetiedoksiantoon antamien vastausten kohdat

– Solvayn asiakirja

Kolmas peruste, joka koskee sakon määrän määrittämistä

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

Oikeudenkäyntikulut

* Oikeudenkäyntikieli: englanti.