Language of document : ECLI:EU:T:2011:69

Asiat T-117/07 ja T-121/07

Areva ym.

vastaan

Euroopan komissio

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kaasueristeisten kytkinlaitehankkeiden markkinat – Päätös, jolla todetaan EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkominen – Puolustautumisoikeudet – Perusteluvelvollisuus – Kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta vastuuseen joutuminen – Rikkomisen kesto – Sakot – Yhteisvastuu sakon maksamisesta – Raskauttavat seikat – Johtajana toimiminen – Lieventävät seikat – Yhteistyö


Tuomion tiivistelmä

1.      Kilpailu – Yhteisön oikeussäännöt – Yrityksen käsite – Taloudellinen kokonaisuus

(EY 81 artiklan 1 kohta)

2.      Kilpailu – Yhteisön oikeussäännöt – Rikkominen – Vastuuseen joutuminen – Oikeushenkilö, joka vastasi yrityksen toiminnasta silloin, kun kilpailusääntöjä rikottiin – Poikkeukset

(EY 81 artiklan 1 kohta)

3.      Kilpailu – Yhteisön oikeussäännöt – Tytäryhtiö rikkoo kilpailusääntöjä – Lukeminen emoyhtiön syyksi niitä yhdistävien taloudellisten ja oikeudellisten sidosten vuoksi

(EY 81 artiklan 1 kohta)

4.      Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Perusteluvelvollisuuden laajuus – Kanneperuste, joka koskee perustelujen puuttumista tai riittämättömyyttä – Kanneperuste, joka koskee perustelujen virheellisyyttä – Eroavaisuudet

(EY 253 artikla)

5.      Yhteisön oikeus – Yleiset oikeusperiaatteet – Kielto soveltaa rikoslainsäädäntöä taannehtivasti – Soveltamisala – Kilpailu

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 4 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 5 kohta)

6.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yritysten väliset sopimukset – Komission velvollisuus näyttää toteen kilpailusääntöjen rikkomisen kesto

(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohta)

7.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Vanhentumisaika kilpailua koskevissa menettelyissä – Alkamisajankohta

(EY 81 artikla; ETA-sopimuksen 53 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 25 artikla)

8.      Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Perusteluvelvollisuuden laajuus

(EY 253 artikla)

9.      Kilpailu – Sakot – Yhteisvastuu sakon maksamisesta – Edellytykset

(EY 81 artiklan 1 kohta; ETA-sopimuksen 53 artikla )

10.    Kilpailu – Sakot – Yhteisvastuu sakon maksamisesta – Ulottuvuus

(EY 81 artiklan 1 kohta; ETA-sopimuksen 53 artikla)

11.    Kilpailu – Sakot – Yhteisvastuu sakon maksamisesta – Kunkin velallisen mahdollisuus nostaa kumoamiskanne tällaisesta päätöksestä

(EY 81 artiklan 1 kohta; ETA-sopimuksen 53 artikla)

12.    Kilpailu – Yhteisön oikeussäännöt – Rikkominen – Vastuuseen joutuminen – Periaate, jonka mukaan rangaistukset on määrättävä yksilökohtaisesti – Ulottuvuus

(EY 81 artiklan 1 kohta)

13.    Yhteisön oikeus – Periaatteet – Oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan, joka on vahvistettu Euroopan ihmisoikeussopimuksella ja uudelleen Euroopan unionin perusoikeuskirjalla

(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla)

14.    Kilpailu – Periaatteet – Komission päätös, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen – Komission päätösten tehokas tuomioistuinvalvonta – Riippumaton ja puolueeton tuomioistuin – Täysi harkintavalta

(EY 81, EY 229 ja EY 230 artikla; neuvoston asetuksen N:o 17 17 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 31 artikla)

15.    Kilpailu – Yhteisön oikeussäännöt – Ehdottomuus

(EY 81 artikla; ETA-sopimuksen 53 artikla)

16.    Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Päätös, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen ja määrätään siitä sakko – Velvollisuus noudattaa rajoitettua erityistoimivaltaa koskevaa periaatetta

(EY 5 ja EY 81 artikla; ETA-sopimuksen 53 artikla; neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohta ja 23 artiklan 2 kohta)

17.    Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen – Väitetiedoksianto – Väliaikaisuus – Luopuminen tiettyjen yhtiöiden osalta perusteettomiksi osoittautuneista väitteistä, mistä aiheutuu riidanalaisen päätöksen adressaattina pidetyn yhtiön aseman huonontuminen – Hyväksyttävyys, koska yhtiö on käyttänyt oikeuttaan tulla kuulluksi

(Neuvoston asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohta)

18.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Raskauttavat seikat – Toimiminen rikkomisen johtajana tai siihen yllyttäjänä – Käsite

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 2 ja 3 kohta)

19.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Raskauttavat seikat – Toimiminen rikkomisen johtajana – Eri yritysten ja niitä johtavien yhtiöiden toimiminen toinen toisensa jälkeen rikkomisen johtajana

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 2 kohta)

20.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Komission harkintavalta – Tuomioistuinvalvonta – Täysi tuomiovalta

(EY 229 artikla; neuvoston asetuksen N:o 17 17 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 31 artikla)

21.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Sen maailmanlaajuisen liikevaihdon huomioon ottaminen, joka on saatu rikkomisen kohteena olevista tavaroista ja palveluista viimeisenä täytenä rikkomisvuonna

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta ja neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 1 kohdan A alakohta)

1.      Kilpailuoikeudessa käsitteellä yritys on katsottava tarkoitettavan taloudellista kokonaisuutta kysymyksessä olevan rikkomisen kohteen kannalta arvioiden. EY 81 artiklan 1 kohta, jossa yrityksiä kielletään muun muassa tekemästä sopimuksia tai osallistumasta yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, jotka ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja joiden tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua sisämarkkinoilla tai joista seuraa, että kilpailu estyy, rajoittuu tai vääristyy sisämarkkinoilla, on osoitettu taloudellisille yksiköille, jotka muodostuvat sellaisesta inhimillisten, aineellisten ja aineettomien tekijöiden organisaatiosta, jolla on tietty pitkän aikavälin taloudellinen tavoite ja joka voi myötävaikuttaa siihen, että tässä määräyksessä tarkoitettu rikkominen toteutuu.

(ks. 63 kohta)

2.      Kilpailun alalla henkilökohtaista vastuuta koskevan periaatteen, jonka mukaan henkilön voidaan katsoa olevan vastuussa vain omasta toiminnastaan, mukaisesti henkilö, joka johti asianomaista yritystä aikana, jona yritys osallistui kilpailusääntöjen rikkomiseen, vastaa niiden rikkomisesta, vaikka kilpailusääntöjen rikkomisen toteavan päätöksen tekemispäivänä yritys olisi toisen henkilön vastuulla tai johdettavana.

Oikeuskäytännössä sallitaan, että henkilökohtaisen vastuun periaatteesta voidaan tietyissä poikkeuksellisissa olosuhteissa poiketa taloudellista jatkumoa koskevan arviointiperusteen nojalla, jonka mukaan kilpailusääntöjä rikkoneen oikeushenkilön taloudellisen seuraajan voidaan katsoa olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, vaikka kyseinen oikeushenkilö olisikin edelleen olemassa rikkomisen toteavan päätöksen tekoajankohtana, jotteivät muun muassa asianomaisten yhtiöiden oikeudelliseen muotoon tehdyt muutokset vaarantaisi näiden sääntöjen tehokasta vaikutusta.

Komissio toimi perustellusti, kun se ei sovella taloudelliseksi jatkumoksi kutsuttua arviointiperustetta ja kun se katsoo, että erään yrityksen osallistumisesta rikkomiseen on henkilökohtaisesti vastuussa sen emoyhtiö, joka välittömästi johti kyseistä yritystä ennen kuin se luovutti sen kokonaan tai melkein kokonaan omistamilleen tytäryhtiöille, siihen ajankohtaan saakka, jona kyseiset tytäryhtiöt ja kyseinen yritys lopultakin luovutettiin toiselle ryhmälle.

(ks. 65, 66, 72 ja 78 kohta)

3.      Komission on kilpailun alalla periaatteessa osoitettava, että emoyhtiöllä on tosiasiallisesti ollut ratkaiseva vaikutusvalta tytäryhtiönsä markkinakäyttäytymiseen, kaikkien tosiseikkojen perusteella, joihin kuuluu erityisesti emoyhtiön tytäryhtiössään käyttämä mahdollinen johtamisvalta. Komissio voi kuitenkin kohtuullisesti olettaa, että kokonaan emoyhtiönsä omistuksessa oleva tytäryhtiö noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, ja tämän olettaman seurauksena komission ei tarvitse varmistaa, onko emoyhtiö todella käyttänyt tätä valtaa tytäryhtiössään. Kun komissio väitetiedoksiannossa ilmoittaa aikovansa pitää emoyhtiötä henkilökohtaisesti vastuullisena tytäryhtiönsä syyksi luettavasta rikkomisesta ja kun se vetoaa vastuuta koskevaan olettamaan, joka johtuu siitä, että emoyhtiö omistaa tytäryhtiön kokonaan, emoyhtiön, joka haluaa kiistää vastuunsa, on esitettävä komissiolle hallinnollisen menettelyn aikana tai viimeistään unionin tuomioistuimissa olettaman kumoamiseksi riittävä näyttö osoittamalla, että huolimatta siitä, että emoyhtiö omistaa tytäryhtiön kokonaan, tytäryhtiö päättää tosiasiallisesti itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään.

Komission on rikkomisen toteavassa päätöksessä kyettävä ottamaan huomioon asianosaisten yritysten väitetiedoksiantoon antamat vastaukset. Sen on tässä suhteessa voitava hyväksyä tai hylätä näiden yritysten väitteet, minkä lisäksi sen on voitava myös suorittaa oma analyysinsa näiden esiin tuomista tosiseikoista joko luopuakseen perusteettomiksi osoittautuneista väitteistä tai muuttaakseen taikka täydentääkseen sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta voimassa pysyttämiensä väitteiden tueksi esittämiään perusteluja. Näin on silloin, kun komission päätös ei tukeudu ainoastaan vastuuta koskevaan olettamaan, joka johtuu siitä, että emoyhtiö omistaa tytäryhtiönsä kokonaan, vaan se tukeutuu myös hallinnollisen menettelyn aikana esitettyihin tosiseikkoihin, jotka osoittavat, että

– ryhmässä toimintaorganisaatio menee oikeudellisen rakenteen edelle ja että korkeimmalla tasolla emoyhtiö ja sen edeltäjät ohjaisivat moitittuja toimintoja

– kuusi tytäryhtiöiden hallituksen jäsentä oli samanaikaisesti tai peräjälkeen ollut ryhmän ”selkärankayhtiöiden” hallitusten jäseninä ennen kyseisten yhtiöiden myöhempää luovuttamista uudelle ryhmälle

– se, että emoyhtiö nimitti kyseisellä alalla toimivien tytäryhtiöiden hallituksen uuden jäsenen, tukee päätelmää, jonka mukaan ensin mainittu on käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa toiseksi mainituissa ja

– ryhmien välisten rakenneuudistustoimenpiteiden osalta ryhmän kyseisellä alalla toimivien tytäryhtiöiden kauppanimien muuttaminen, joka oli tapahtunut välittömästi ryhmien välisen luovutuksen jälkeen, osoittaa, että ne oli integroitu ryhmään.

Samoin komissio voi perustellusti katsoa, että kaupallisluonteisten tehtävien delegointi ei voinut vapauttaa emoyhtiötä vastuusta, koska se itsekin myöntää, että sen piti rikkomisajankohtana hyväksyä kaikki sellaiset moitittuihin hankkeisiin liittyvät tarjoussuunnitelmat, jotka ylittivät tietyn raja-arvon tai sisälsivät tiettyjä merkittäviä riskejä ryhmälle.

(ks. 86, 87, 91, 97, 116 ja 144 kohta)

4.      Perusteluvelvollisuudesta, joka komissiolla on muun muassa silloin, kun se tekee kilpailusääntöjen rikkomisen toteavan päätöksen, on syytä muistuttaa, että väite, joka perustuu perustelujen puuttumiseen tai riittämättömyyteen, on erotettava väitteestä, joka perustuu päätöksen perustelujen virheellisyyteen tosiseikkojen tai oikeudellisen arvioinnin osalta tehdyn virheen johdosta. Viimeksi mainittu tekijä kuuluu päätöksen sisällön laillisuuden eikä olennaisten menettelymääräysten rikkomisen tutkintaan, eikä se täten voi merkitä EY 253 artiklan rikkomista.

(ks. 88 kohta)

5.      Rikoslainsäädännön taannehtivuuskiellon periaate on kaikkien jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksille yhteinen periaate, joka on vahvistettu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklassa ja joka on erottamaton osa niitä yleisiä oikeusperiaatteita, joiden noudattamisen unionin tuomioistuimet varmistavat. Vaikka asetuksen N:o 17 15 artiklan 4 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 5 kohdan mukaan komission päätökset, joissa määrätään sakkoja kilpailuoikeuden rikkomisen vuoksi, eivät ole luonteeltaan rikosoikeudellisia, komission on joka tapauksessa noudatettava unionin oikeuden yleisiä oikeusperiaatteita ja etenkin taannehtivuuskiellon periaatetta kaikissa hallinnollisissa menettelyissään, jotka voivat johtaa kilpailuoikeuden mukaisten seuraamusten määräämiseen.

Näiden periaatteiden noudattaminen edellyttää, että säännöt, jotka koskevat kilpailuoikeuden rikkomisen lukemista luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden syyksi, vastaavat rikkomisen tapahtumishetkellä voimassa olleita sääntöjä. Silloin, kun useiden henkilöiden voidaan katsoa olevan henkilökohtaisessa vastuussa kilpailuoikeudessa tarkoitetun yhden ja saman yrityksen kilpailusääntöjen rikkomisesta, niiden on katsottava olevan solidaarisessa vastuussa kyseisestä rikkomisesta. Henkilön, jonka vastuulla tai johdossa yritys välittömästi oli rikkomishetkellä, ja henkilön, joka johti välillisesti tätä samaa yritystä rikkomishetkellä sen vuoksi, että hän käytti tosiasiallista määräysvaltaa tässä yrityksessä ja päätti sen markkinakäyttäytymisestä, voidaan lisäksi katsoa olevan henkilökohtaisessa ja solidaarisessa vastuussa kilpailuoikeudessa tarkoitetun yhden ja saman yrityksen osallistumisesta rikkomiseen.

(ks. 131–134 kohta)

6.      Kun kyse on kilpailusääntöjen rikkomisen kestosta, oikeusvarmuuden periaate edellyttää, että jos olemassa ei ole näyttöä, jolla rikkomisen kesto voitaisiin suoraan osoittaa, komissio esittää näyttöä ainakin ajallisesti riittävän lähellä toisiaan olevista tosiseikoista, joiden perusteella voidaan kohtuudella todeta, että rikkominen on jatkunut keskeytyksettä tietyn kahden ajankohdan välillä. Todistuskeinoista on muistutettava, että on tavanomaista, että kilpailunvastaisiin menettelytapoihin ja sopimuksiin liittyvät toimenpiteet toteutetaan vaivihkaa, että kokoukset pidetään salassa, useimmiten kolmannessa valtiossa, ja että niihin liittyvien asiakirjojen määrä pidetään mahdollisimman vähäisenä. Vaikka komissio löytää asiakirjoja, jotka osoittavat nimenomaisesti toimijoiden välisen lainvastaisen yhteydenpidon, kuten esimerkiksi kokouksen pöytäkirjat, nämä asiakirjat ovat normaalisti vain hajanaisia ja niitä on vähän, joten usein on välttämätöntä muodostaa kuva tietyistä yksityiskohdista päättelemällä. Useimmissa tapauksissa kilpailunvastaisen menettelytavan tai sopimuksen olemassaolo on pääteltävä tietyistä yhteensattumista ja seikoista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa olla osoitus kilpailuoikeuden rikkomisesta. Usean vuoden ajalle ulottuvassa rikkomisessa se, että kartelli ilmenee eri ajanjaksoina, joiden välillä voi olla pidempiä tai lyhyempiä aikoja, ei vaikuta tämän kartellin olemassaoloon, kunhan toimilla, jotka ovat osa tätä rikkomista, on yksi ainoa tavoite ja ne toteutetaan yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen yhteydessä.

Tästä seuraa, että koska kilpailusääntöjen vastaisten sopimusten tarkoituksena oli kokonaisuutena ottaen tuottaa vaikutuksia päivän, jona yksi niistä tuli voimaan, ja päivän, jona eräs toinen niistä lakkasi olemasta voimassa, välisenä aikana, komissio saattoi perustellusti pitää näitä sopimuksia osoituksena siitä, että rikkominen oli jatkunut keskeytyksettä koko asianomaisen ajanjakson ajan. Näin niitä todisteita, jotka koskevat kartellin toistuvia ilmenemismuotoja, ja komission keräämien niiden aihetodisteiden kokonaisuutta, joiden mukaan kartellin toimintoja, joihin asianomainen yritys oli osallistunut, oli jatkettu koko kyseisen ajanjakson ajan, on pidettävä riittävänä näyttönä siitä, että kartelli on jatkunut keskeytyksittä komission päätöksessä todettujen ajankohtien välisen ajan.

(ks. 164–166, 176 ja 177 kohta)

7.      Asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan perusteella komission valtuus määrätä sakko EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisesta vanhenee viidessä vuodessa. Vanhentumisaika alkaa kulua päivästä, jona rikkominen tapahtui. Jatketun tai uusitun rikkomisen osalta aika alkaa kuitenkin kulua siitä päivästä, jona rikkominen lakkaa.

(ks. 188 kohta)

8.      Komissiota ei voida moittia siitä, ettei se ole erityisesti perustellut päätöstään määrätä kahdelle yritykselle kilpailusääntöjen rikkomisesta yhteisvastuullinen sakko, sillä perusteella, että nämä yhtiöt eivät enää kyseisen päätöksen tekoajankohtana muodostaneet yhtä ainoaa talouden kokonaisuutta, koska tämä seikka ei komission mukaan estänyt määräämästä niille yhteisvastuullista sakkoa. Komissiolla ei näet ole velvollisuutta päätöksessään esittää täsmällisiä perusteluita tietyistä sellaisista seikoista, jotka eivät sen mielestä selvästi mitenkään liity asiaan tai jotka ovat merkityksettömiä tai selvästi toissijaisia arvioinnin kannalta.

(ks. 200 kohta)

9.      EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisesta määrättävien sakkojen yhteisvastuullinen maksaminen on oikeusvaikutus, joka johtuu suoraan lain nojalla näiden artikloiden aineellisista määräyksistä.

Se, että sakko on maksettava yhteisvastuullisesti yrityksen osallistuttua EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomiseen, johtuu siitä, että kunkin asianomaisista henkilöistä voidaan katsoa olevan henkilökohtaisesti vastuussa yrityksen osallistumisesta rikkomiseen. Yrityksen yhtenäinen markkinakäyttäytyminen oikeuttaa kilpailuoikeutta sovellettaessa sen, että yhtiöt tai yleisemmin oikeussubjektit, joiden voidaan katsoa vastaavan siitä henkilökohtaisesti, asetetaan solidaariseen vastuuseen. Yhteisvastuu EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisesta määrättävien sakkojen maksamisesta, jolla osaltaan taataan kyseisten sakkojen tosiasiallinen periminen, on osa sitä ehkäisytavoitetta, jolla yleensäkin pyritään kilpailuoikeudella, ja tällöin noudatetaan ne bis in idem -periaatetta, joka on unionin oikeuden perustavanlaatuinen periaate, joka on vahvistettu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen pöytäkirjan nro 7 4 artiklassa ja joka estää kilpailuoikeuden saman rikkomisen osalta määräämästä yrityksen samasta markkinakäyttäytymisestä useammin kuin kerran seuraamuksia sellaisten oikeussubjektien välityksellä, joiden voidaan katsoa olevan siitä henkilökohtaisesti vastuussa.

Se seikka, että useille yhtiöille saman yrityksen osallistumisesta rikkomiseen aiheutuvat henkilökohtaiset vastuut eivät ole identtisiä, ei estä sitä, että niille määrätään yhteisvastuullisesti maksettava sakko, koska sakon maksamiseen liittyvä yhteisvastuullisuus kattaa vain rikkomisajanjakson, jonka aikana nämä muodostivat taloudellisen kokonaisuuden ja siis kilpailuoikeudessa tarkoitetun yrityksen.

(ks. 204–206 kohta)

10.    Siltä osin kuin oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista koskeva peruste voidaan tulkita siten, että se on kilpailusääntöjen rikkomisen vuoksi määrättyjen sakkojen yhteisvastuullista maksamista koskeviin sääntöihin kohdistuva lainvastaisuusväite, jonka mukaan nämä säännöt aiheuttavat epätietoisuutta sakon maksamisen, maksuvelvollisen määrittämisen ja yhteisvastuullisten kanssavelallisten oikeudellisen aseman suhteen, kyseinen peruste edellyttää, että vastataan kysymykseen siitä, onko sakkojen yhteisvastuullista maksamista koskeva järjestelmä laillinen kilpailuoikeudessa, ja että tarkistetaan, voivatko ne yhtiöt, joille on määrätty seuraamuksia, tuntea riittävällä täsmällisyydellä siitä aiheutuvat oikeudet ja velvollisuudet.

Samoin kuin kilpailuoikeudessa tarkoitettu käsite ”yritys”, joka ilmenee siitä suoraan, käsite ”yhteisvastuu sakkojen maksamisesta” on itsenäinen käsite, jonka tulkinnassa on käytettävä perustana kilpailuoikeuden tavoitteita ja järjestelmää, joiden osa se on, ja tarvittaessa niitä yleisiä periaatteita, jotka ilmenevät kansallisten oikeusjärjestelmien muodostamasta kokonaisuudesta. Jos päätöksessä, jolla komissio määrää useille yhtiöille yhteisvastuullisesti maksettavan sakon yhden yrityksen kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta, ei toisin mainita, tässä päätöksessä luetaan näiden yhtiöiden syyksi kyseinen toiminta siten, että ne vastaavat siitä kukin yhtä suuressa määrin. Yhtiöt, jotka on velvoitettu yhteisvastuullisesti maksamaan sakko, ovat velvollisia maksamaan yhden ainoan sakon, jonka määrä lasketaan suhteessa kyseisen yrityksen liikevaihtoon.

Tästä seuraa, että kullakin yhtiöllä on komissioon nähden velvollisuus maksaa sakon koko määrä ja että yhden yhtiön suorittama maksu vapauttaa ne kaikki maksuvelvollisuudesta komissioon nähden. Yhtiöiden, joille asetetaan yhteisvastuullisesti maksettava sakko ja jotka – jollei sakon asettavassa päätöksessä toisin mainita – ovat kaikki yhtä suuressa määrin vastuussa rikkomisesta, on lähtökohtaisesti maksettava tästä rikkomisesta määrätystä sakosta samansuuruiset osuudet. Yhtiö, joka komission vaadittua siltä maksua maksaa sakon koko määrän, voi näin ollen jo komission päätöksen perusteella nostaa takautumiskanteen yhteisvastuullisia yhteisvelallisiaan vastaan ja vaatia kultakin sen osuutta. Vaikka päätös, jolla useat yhtiöt on velvoitettu yhteisvastuullisesti maksamaan sakko, ei näin ensi näkemältä mahdollistakaan sen selvittämistä, mikä näistä yhtiöistä tosiasiallisesti joutuu maksamaan komissiolle sakon määrän, se ei estä sitä, että kukin näistä yhtiöistä voi ilman epäselvyyttä saada tiedon siitä osuudesta, joka sen itse on sakosta maksettava, ja että se nostaa yhteisvastuullisia yhteisvelallisiaan vastaan takautumiskanteen summista, jotka se mahdollisesti on maksanut yli osuutensa.

(ks. 213 ja 215 kohta)

11.    Kilpailuoikeudessa sakkojen maksamisen yhteisvastuullisuus ei estä sitä, että kullakin niistä yhtiöistä, joille on määrätty seuraamuksia, on oikeus nostaa kumoamiskanne siitä päätöksestä, jolla komissio on määrännyt niille yhteisvastuullisesti maksettavan sakon.

(ks. 217 kohta)

12.    Periaate, jonka mukaan rangaistukset ja seuraamukset on määrättävä yksilökohtaisesti ja jota sovelletaan kaikissa hallinnollisissa menettelyissä, jotka saattavat johtaa seuraamusten määräämiseen kilpailuoikeuden nojalla, edellyttää, että henkilölle määrätään seuraamus vain teoista, joihin hänen itsensä katsotaan syyllistyneen. Näin on silloin, kun kahdelle yritykselle on sellaisten tekojen perusteella, joihin komissio katsoo niiden itsensä syyllistyneen, määrätty seuraamuksia tietyn yrityksen osallistumisesta rikkomiseen sen vastuun vuoksi, joka niille kuuluu asianomaisen yrityksen suorina tai välillisinä johtajina.

(ks. 219 ja 220 kohta)

13.    Tuomioistuinvalvonnan vaatimus on unionin oikeuden yleinen periaate, joka perustuu jäsenvaltioiden yhteiseen valtiosääntöperinteeseen ja joka on vahvistettu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklassa. Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin on lisäksi vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa.

(ks. 224 kohta)

14.    Tehokkaan tuomioistuinvalvonnan vaatimusta sovelletaan muun muassa kaikkiin komission päätöksiin, joissa todetaan kilpailuoikeuden rikkominen ja määrätään siitä seuraamus. Unionin yleisellä tuomioistuimella on asetuksen N:o 17 17 artiklan ja asetuksen N:o 1/2003 31 artiklan nojalla EY 229 artiklassa tarkoitettu täysi harkintavalta, kun se tutkii kanteet päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon, ja se voi poistaa sakon taikka alentaa tai korottaa sitä.

Käsiteltäessä EY 230 artiklan nojalla nostettuja kanteita ja laillisuusvalvontaa, joka kohdistuu komission päätökseen, jossa se katsoo luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden rikkoneen kilpailuoikeutta ja jossa se määrää niille tällä perusteella sakon, on pidettävä tämän päätöksen tehokkaana tuomioistuinvalvontana. Unionin tuomioistuinten harjoittaman valvonnan laajuutta ja näin ollen niistä päätöksistä nostettujen kanteiden tehokkuutta, joilla komissio toteaa kilpailusääntöjä rikotun ja määrää sakon, vahvistaa vielä unionin tuomioistuimille tällä alalla annettu täysi harkintavalta. Niiden täysi harkintavalta, joka merkitsee enemmän kuin pelkkää laillisuusvalvontaa, jota harjoitettaessa voidaan vain hylätä kumoamiskanne tai kumota kanteen kohteena oleva toimi, merkitsee sitä, että unionin tuomioistuimet voivat muuttaa kanteen kohteena olevaa toimea, jopa silloin, kun sitä ei kumota, ja ottaa huomioon kaikki tosiseikat muuttaakseen esimerkiksi maksettavaksi määrätyn sakon määrää.

(ks. 225–227 kohta)

15.    EY 81 artikla ja, analogisesti, Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 53 artikla ovat ehdottomia määräyksiä, jotka ovat välttämättömiä Euroopan yhteisölle ja Euroopan talousalueelle annettujen tehtävien täyttämiseksi, joten yhtiöille näiden määräysten rikkomisesta aiheutuvaa vastuuta ja seuraamuksia ei voida jättää niiden vapaaseen määräämisvaltaan.

(ks. 229 kohta)

16.    EY 5 artiklan perusteella Euroopan yhteisö toimii sille perustamissopimuksella annetun toimivallan ja asetettujen tavoitteiden rajoissa. Sillä on näin vain rajoitettu erityistoimivalta.

Kun komissio aloittaa menettelyn tehdäkseen päätöksen, jolla todetaan EY 81 artiklan ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 53 artiklan rikkominen, se on asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan perusteella vain toimivaltainen toteamaan tämän rikkomisen ja määräämään sakkoja siihen tahallisesti tai tuottamuksesta osallistuneille yrityksille. Komissio ei voi rajoitetun erityistoimivallan periaatetta loukkaamatta delegoida kolmansille sille edellä mainituilla säännöksillä annettuja valtuuksia.

Ei voida katsoa, että komissio olisi määrätyssä tapauksessa delegoinut kansalliselle tuomioistuimelle tai välimiehelle osan niistä valtuuksista, jotka sille on annettu tällaisten rikkomisten toteamiseksi ja sanktioimiseksi, koska se on tässä samassa tapauksessa tekemässä päätöksessään määrittänyt ne osuudet, joilla kahden toisistaan erillisen yhtiön oli vastattava asianomaisen yrityksen osallistumisesta todettuun rikkomiseen, ja näin ollen kummankin osuuden sen sakon määrästä, jonka ne ovat yhteisvastuullisesti velvollisia maksamaan komissiolle.

(ks. 233, 234 ja 236 kohta)

17.    Väitetiedoksianto on valmisteleva asiakirja, jossa tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista tehdyt arviot ovat täysin väliaikaisia. Tästä syystä komissio voi ja sen jopa täytyy ottaa huomioon hallinnollisessa menettelyssä esille tulleet seikat muun muassa luopuakseen sellaisista väitteistä, jotka ovat osoittautuneet perusteettomiksi. Jos yhtiö, jolle on määrätty seuraamuksia kilpailuoikeuden rikkomisesta, on pystynyt asianmukaisesti esittämään kantansa siitä, että komissio oli riidanalaisessa päätöksessä luopunut väitteestä, jonka se oli aikaisemmin esittänyt muita yhtiöitä vastaan ja jossa se oli katsonut näiden yhtiöiden olevan ensiksi mainitun yhtiön kanssa yhteisvastuussa siitä, että yksi ja sama yritys oli osallistunut rikkomiseen ennen kyseisen päätöksen tekemistä, ensiksi mainitun yrityksen puolustautumisoikeuksia ei ole loukattu sillä, etteivät väitetiedoksianto ja riidanalainen päätös vastanneet toisiaan.

(ks. 248, 249 ja 262 kohta)

18.    Yhden tai useamman yrityksen toiminta kartellin johtajana on otettava huomioon sakon määrää laskettaessa, koska tällä tavoin toimineiden yritysten on kannettava muihin yrityksiin verrattuna erityinen vastuu. Jotta yritystä voitaisiin pitää kartellin johtajana, sen on pitänyt toimia huomattavana alulle panevana voimana kartellissa tai sen on ollut kannettava erityistä ja konkreettista vastuuta sen toiminnasta. Näin on silloin, kun yritys on toiminut rikkomisen johtajana hoitamalla kartellin ”eurooppalaisen sihteerin” tehtäviä, jotka antoivat sille johtajan aseman kartellin koordinoinnissa ja joka tapauksessa sen käytännön toiminnassa, ja tarkemmin ottaen silloin, kun kyseinen ”eurooppalainen sihteeri” oli kartellin jäsenten välinen yhteyspiste ja sillä oli ratkaisevan tärkeä asema sen käytännön toiminnassa, sillä se helpotti tietojen vaihtoa kartellissa ja keskitti, keräsi ja vaihtoi kartellin muiden jäsenten kanssa kartellin toiminnan kannalta olennaisia ja etenkin tiettyjä erityisen tärkeitä hankkeita koskevia tietoja järjestämällä työkokouksia ja toimimalla niissä sihteerinä ja muuttamalla silloin tällöin niitä koodeja, joita käytettiin näiden kokousten tai yhteydenpitojen peittelemiseksi.

(ks. 280, 283 ja 287 kohta)

19.    Kilpailun alalla tilanteessa, jossa on kyse pitkäkestoisesta rikkomisesta, jonka kuluessa eri yritykset ovat eri yhtiöiden johdon alaisena toinen toisensa jälkeen tarkoin todettuina ajanjaksoina toimineet rikkomisen johtajana, yhdenvertaisen kohtelun periaate ja suhteellisuusperiaate edellyttävät, että yhtä tai useampaa sellaista yritystä johtaneiden yhtiöiden, joka niiden johdon alaisena oli toiminut rikkomisen johtajana, sakkojen perusmäärille määrätään erisuuruiset korotukset, jos kyseinen yritys tai kyseiset yritykset ovat niiden johdon alaisena toimineet tällaisena johtajana aivan eri aikoja. Johtajana toimiminen liittyy kartellin toimintaan, ja toisin kuin rikkomisen yllyttäjänä toimiminen, se tapahtuu välttämättä jonkin ajanjakson aikana. Näin ollen on otettava huomioon, että yhtä kartelliin osallistuneista yrityksistä johtaneen yhtiön syyksi voidaan lukea se, että ensin mainittu on johtanut kartellin toimintaa enintään vähän yli neljänneksen rikkomisen kestoajasta, kun taas kartelliin osallistunutta toista yritystä johtaneen toisen yhtiön syyksi voidaan lukea se, että ensin mainittu on johtanut kartellin toimintaa melkein kolme neljännestä rikkomisen kestoajasta.

Tästä seuraa, että komissio on loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta sekä suhteellisuusperiaatetta, koska se on määrännyt niiden yhtiöiden, jotka johtamiensa yritysten välityksellä olivat toimineet rikkomisen johtajana, sakon perusmäärälle samanlaiset korotukset, vaikka ne ajanjaksot, joiden aikana kyseinen yritys tai kyseiset yritykset niiden johdon alaisuudessa toimivat kartellin johtajana, olivat hyvin eripituiset.

Vaikka katsottaisiin, että komissio on soveltanut rikkomisen johtajana toimimiseen liittyviä perusteita lainvastaisesti, kun se ei ole katsonut erään yrityksen toimineen johtajana, vaikka sillä oli ollut kartellissa merkittävä asema, tällaisella toisen hyväksi tapahtuneella lainvastaisuudella ei sen sijaan voida perustella sitä, että yhdenvertaisen kohtelun tai syrjintäkiellon periaatteiden noudattamatta jättämistä koskevat kanneperusteet hyväksyttäisiin.

(ks. 307, 308, 311 ja 312 kohta)

20.    Koska unionin tuomioistuimille on asetuksen N:o 17 17 artiklalla ja asetuksen N:o 1/2003 31 artiklalla myönnetty täysi harkintavalta, ne voivat paitsi pelkästään valvoa seuraamuksen laillisuutta myös korvata komission arvioinnin omallaan ja näin ollen poistaa määrätyn sakon tai alentaa taikka korottaa sitä, kun niiden käsiteltäväksi saatetaan kysymys sakon määrästä. Tätä kysymystä käsiteltäessä on vakuuttauduttava siitä, että korotus, joka määrätään sillä perusteella, että asianomainen yritys on toiminut rikkomisen johtajana, vahvistetaan tasolle, joka takaa sen ehkäisevän vaikutuksen.

(ks. 318 ja 319 kohta)

21.    Siltä osin kuin kyse on sakkojen määräämisestä yhtiöille siitä, että niiden johdon alaisuudessa olleet yritykset ovat osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen, ja näiden sakkojen määrän määrittämisestä, komissio ei sivuuta asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annetuissa suuntaviivoissa määrättyä laskentatapaa, ei mene asetuksen N:o 17 15 artiklassa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklassa säädettyä oikeudellista seuraamusjärjestelmää pidemmälle eikä loukkaa suhteellisuusperiaatetta, kun se päättää käyttää pääasiallisesti sitä maailmanlaajuista liikevaihtoa, jonka kukin yritys on saanut riitautetuista hankkeista viimeisenä täytenä rikkomisvuonna, arvioidessaan yrityksen suhteellista kokoa ja taloudellista valtaa rikkomishetkellä. Näin on tarkemmin ottaen silloin, kun komissio katsoo, että kartellin maailmanlaajuisuus huomioon ottaen kunkin yrityksen suhteellista merkittävyyttä vertailtaessa perustaksi on syytä ottaa se osuus maailmanlaajuisesta liikevaihdosta, joka kullekin yritykselle kertyi kyseisen kartellin kohteina olevista hankkeista sinä viimeisenä täytenä vuonna, jona se on osallistunut todettuun rikkomiseen, koska tämä vertailuperuste on omiaan heijastamaan uskollisesti kunkin yrityksen kykyä aiheuttaa vakavaa vahinkoa muille toimijoille Euroopan talousalueella ja antamaan osoituksen sen myötävaikutuksesta kartellin tehokkuuteen kokonaisuutena tarkastellen tai, päinvastoin, epävakaudesta, joka kartellissa olisi vallinnut, jollei kyseinen yritys olisi siihen osallistunut.

(ks. 360 ja 362 kohta)