Language of document :

Tiedonanto virallisessa lehdessä

 

Vincenzo Fuscon 27.5.2003 sisämarkkinoilla toimivaa yhdenmukaistamisvirastoa (tavaramerkit ja mallit) vastaan nostama kanne

    (Asia T-185/03)

    (Oikeudenkäyntikieli: italia)

Vincenzo Fusco on nostanut 27.5.2003 Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kanteen sisämarkkinoilla toimivaa yhdenmukaistamisvirastoa (tavaramerkit ja mallit) vastaan. Kantajan edustajana on asianajaja Barbara Saguatti.

Valituslautakunnassa toimitetussa menettelyssä vastapuolena oli Antonio Fusco.

Kantaja vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

-ensisijaisesti kumoaa komission riidanalaisen päätöksen, koska siinä on katsottu, että tavaramerkit Antonio Fusco ja Enzo Fusco ovat keskenään sekoitettavissa

(toissijaisesti, katsoessaan, että nämä tavaramerkit ovat keskenään sekoitettavissa, täsmentää, mikä on päätöksen täsmällinen alueellinen soveltamisala

(vielä ensisijaisesti toteaa, että vaikka valitus perustuukin aikaisempaan yhteisön tavaramerkkiin, muuntamismenettely ei ole mahdotonta, paitsi alueella, jolla sekaantumisvaaran on mahdollisesti katsottava olevan olemassa

(velvoittaa vastapuolen/vastaajan korvaamaan oikeudekäyntikulut, tai toissijaisesti, ottaen huomioon käsiteltävinä olevien kysymysten arkaluontoisuus ja monitahoisuus, määrää oikeudenkäyntikulut sen korvattaviksi

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Yhteisön tavaramerkin

hakija:kantaja

Haettu

tavaramerkki:Sanamerkki "Enzo Fusco"; rekisteröintihakemus nro 726735, rekisteröintiä haetaan luokkiin 3, 9, 18, 24 ja 25 kuuluville tuotteille (tuotteet, jotka rekisteröidään perinteisesti nk. trendin- ja muodinluojien hakemuksesta)

Sen tavaramerkki- tai

merkkioikeuden haltija, johon väitemenettelyssä on vedottu:

Antonio Fusco International S.A, Luxemburg

Tavaramerkki- tai merkkioikeus, johon väitemenettelyssä on vedottu:

Yhteisön sanamerkki "Antonio Fusco" (rekisteröinti nro 654059) tuotteille, jotka ovat pääasiallisesti samoja kantajan tuotteiden kanssa

Väiteosaston ratkaisu:Väite on hyväksytty ja rekisteröintihakemus on hylätty

Valituslautakunnan

ratkaisu:Valitus on hylätty

Kanneperusteet:Asetuksen (EY) N:o 40/94 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan virheellinen soveltaminen (sekaantumisvaara).

____________