Language of document : ECLI:EU:T:2013:641





Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 12.12.2013 – ANKO vastaan komissio

(asia T‑118/12)

Välityslauseke – Kuudes tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja esittelyn puiteohjelma (2002–2006) – Persona-hankkeeseen liittyvä sopimus – Maksujen keskeyttäminen – Muihin hankkeisiin kohdistettujen tarkastusten yhteydessä todetut sääntöjenvastaisuudet – Viivästyskorot

Tuomioistuinmenettely – Asian saattaminen unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi välityslausekkeen perusteella – Välityslausekkeessa määritelty unionin yleisen tuomioistuimen toimivalta – Yleisesti sovellettavista oikeussäännöistä poikkeava toimivalta – Suppea tulkinta – Vaatimus, jolla pyritään todentamaan, että yksi osapuoli noudattaa riidanalaiseen sopimukseen liittymättömän tarkastuksen päätelmiä – Välityslausekkeen soveltamisalan ulkopuolinen vaatimus – Unionin yleisen tuomioistuimen toimivallan puuttuminen (SEUT 272 artikla) (ks. 52–54 kohta)

Aihe

SEUT 272 artiklassa tarkoitettu välityslausekkeeseen perustuva kanne, jossa vaaditaan, että unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että komissio on päätöksellään keskeyttää niiden määrien korvaaminen, jotka kantaja on maksanut tutkimusta, teknologian kehittämistä ja esittelyä koskevassa kuudennessa puiteohjelmassa (2002–2006) tehdyn, Persona-hankkeeseen liittyvän sopimuksen nro 045459 toteuttamiseksi, rikkonut sopimusvelvoitteitaan, ja että se velvoittaa komission maksamaan hankkeen perusteella kantajalle 6 752,74 euron suuruisen summan viivästyskorkoineen

Ratkaisu

1)

Euroopan komissio velvoitetaan suorittamaan ANKO AE Antiprosopeion, Emporiou kai Viomichaniasille summat, joiden maksaminen oli keskeytetty eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttamista ja innovointia tukevassa Euroopan yhteisön kuudennessa tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja esittelyn puiteohjelmassa (2002–2006) tehdyn Persona -hankkeeseen liittyvän sopimuksen liitteeseen otettujen yleisten sopimusehtojen II.28 kohdan 8 kohdan kolmannen alakohdan perusteella, eikä tämä suoritus vaikuta ANKO Antiprosopeion, Emporiou kai Viomichaniasin ilmoittamien kulujen tukikelpoisuuteen eikä komission suorittaman tarkastuksen 11-BA134-011 loppuraportissa omaksuttujen päätelmien toimeenpanoon. Suoritettavat summat eivät voi ylittää maksujen keskeyttämishetkellä jäljellä olleen taloudellisen tuen määrää, ja niihin on lisättävä viivästyskorot, jotka alkavat kerääntyä kultakin jaksolta sen 45 päivän mittaisen maksuajan päätyttyä, joka alkaa kulua raporttien hyväksymisestä komissiossa, ja viimeistään 90 päivän kuluttua siitä, kun komissio on vastaanottanut raportit. Korkoihin sovelletaan korotusta, joka on voimassa maksun erääntymiskuukauden ensimmäisenä päivänä ja sen suuruisena kuin se on julkaistu Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa.

2)

Komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.