VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

13 päivänä huhtikuuta 2011

Asia F‑30/09

Dhikra Chaouch

vastaan

Euroopan komissio

Henkilöstö – Palkkaus – Asettautumiskorvaus – Oikeuksien vahvistaminen – Palveluksen aloittaminen koeajalla olevana virkamiehenä – Vakinaistamisen jälkeen muuttuneen asuinpaikan huomioon ottaminen – Virkamiehelle henkilöstösääntöjen 20 artiklan nojalla kuuluva asuinpaikkaa koskeva velvollisuus

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jossa Dhikra Chaouch vaatii virkamiestuomioistuinta pääosin kumoamaan komission päätöksen, jossa kieltäydyttiin myöntämästä hänelle asettautumiskorvausta.

Ratkaisu: Kanne hylätään. Kantaja vastaa kaikista oikeudenkäyntikuluista.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Kulukorvaus – Asettautumiskorvaus – Myöntämisedellytykset

(Henkilöstösääntöjen 20 artikla sekä liitteessä VII oleva 5 artikla)

2.      Virkamiehet – Kulukorvaus – Asettautumiskorvaus – Myöntämisedellytykset

(Henkilöstösääntöjen 20 artikla sekä liitteessä VII oleva 5 artikla)

1.      Kolmen kumulatiivisen edellytyksen on täytyttävä, jotta virkamies voi saada asettautumiskorvausta. Ensinnäkin virkamiehen on oltava vakinainen. Hänen on myös osoitettava, että hänen on ollut vaihdettava asuinpaikkaa täyttääkseen henkilöstösääntöjen 20 artiklan mukaiset edellytykset. Tämä jälkimmäinen edellytys puolestaan jakautuu kahteen edelletykseen, jotka edellyttävät yhtäältä, että virkamiehen on täytynyt vaihtaa asuinpaikkaa, koska hänen asuinpaikkansa ja asemapaikkansa välinen etäisyys häiritsisi hänen tehtäviensä hoitamista, ja toisaalta, että virkamiehen on osoitettava asuinpaikkansa todella muuttuneen.

(ks. 55 kohta)

2.      Kun otetaan huomioon, että henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevassa 5 artiklassa viitataan henkilöstösääntöjen 20 artiklaan, on selvää, että samoja arviointiperusteita on sovellettava yhtäältä sen määrittämiseen, onko virkamiehen ”ollut vaihdettava asuinpaikkaa”, siinä tarkoituksessa, että hän voisi saada asettautumiskorvausta, ja toisaalta sen määrittämiseen, noudattaako virkamies hänelle henkilöstösääntöjen 20 artiklan nojalla kuuluvaa asuinpaikkaa koskevaa velvollisuutta eli erityisesti sitä, että hänen on asuttava ”sellaisen välimatkan päässä [asemapaikastaan], ettei välimatka häiritse hänen tehtäviensä hoitamista”.

Samojen arviointiperusteiden käyttäminen sovellettaessa yhtäältä henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevaa 5 artiklaa ja toisaalta henkilöstösääntöjen 20 artiklaa sisältää siis riskin siitä, että tiettyjen sellaisten virkamiesten, jotka toivovat, että heille myönnetään asettautumiskorvaus, oikeuksille suotuisan lähestymistavan omaksumisesta seuraisi automaattisesti, että muiden näiden tilanteeseen rinnastettavissa tilanteissa olevien virkamiesten, jotka sitä vastoin haluaisivat asua tietyn välimatkan päässä asemapaikastaan, on vaihdettava asuinpaikkaa.

Lisäksi sekä henkilöstösääntöjen 20 artiklan että henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 5 artiklan säännöksissä säädetään, että virkamiehen on vaihdettava asuinpaikkaa, mikä merkitsee pakkoa ja rajoittaa hallinnon harkintavaltaa. Hallinto voi siis myöntää asettautumiskorvauksen ainoastaan, kun on ilmeistä, että virkamiehen asuinpaikan ja asemapaikan välinen välimatka häiritsee hänen tehtäviensä hoitamista.

Lopulta lainsäätäjä ei ole tarkoittanut säätää kilometreissä määritettyjä alueellisia rajoituksia, kuten esimerkiksi uudelleenasettautumiskorvauksen kohdalla on tehty. Vaikka hallinnon ja, jos asia riitautetaan, tuomioistuimen on siis perustettava arvionsa lähinnä virkamiehen asuinpaikan ja asemapaikan väliseen kilometreissä määritettyyn välimatkaan, ei tämä kuitenkaan sulje pois sitä, että kunkin tapauksen tosiasialliset olosuhteet – kuten konkreettiset vaikeudet, joita asuinpaikan ja asemapaikan välisen matkan kulkemiselle aiheutuu päivittäin – voitaisiin myös ottaa huomioon sen määrittämisessä, onko kyseinen välimatka asianomaisen kohdalla sellainen, ettei se ”häiritse hänen tehtäviensä hoitamista”.

(ks. 60–63 kohta)