JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
PEDRO CRUZ VILLALÓN
18 päivänä huhtikuuta 2013 (1)
Asia C‑661/11
Martin y Paz Diffusion SA
vastaan
David Depuydt
ja
Fabriek van Maroquinerie Gauquie NV
(Ennakkoratkaisupyyntö – Cour de cassation (Belgia))
Tavaramerkit – Direktiivi 89/104/ETY – 5 artiklan 1 kohta – Tavaramerkin haltijan yksinoikeudet – Tavaramerkin käytön jakaminen – Suostumus – Tavaramerkin käyttöä koskevan suostumuksen peruuttaminen – Vilpillinen kilpailu
1. Voidaanko tavaramerkin haltijaa estää pysyvästi käyttämästä yksinoikeuksiaan ja käyttämästä tavaramerkkiä tiettyjä tavaroita varten, koska kolmas osapuoli on käyttänyt pitkään tavaramerkkiä kyseisiä tavaroita varten haltijan suostumuksella? Tämä on niiden kysymysten ydin, jotka unionin tuomioistuinta on pyydetty ratkaisemaan käsiteltävässä asiassa.
2. Kysymykset tulevat esiin varsin epätavallisessa tosiasiallisessa tilanteessa. Pääasian molemmat asianosaiset – Martin y Paz Diffusion (jäljempänä MyP) sekä Fabriek van Maroquinerie Gauquie (jäljempänä Gauquie) ja sen johtaja David Depuydt – toimivat nahkatuotteiden alalla. Ne ovat käyttäneet samaa tavaramerkkiä mutta eri tavaroita varten. Asianosaiset tekivät ensin yhteistyötä ja muuttivat käyttämäänsä tavaramerkkiä ajan mittaan. Yhdessä vaiheessa MyP rekisteröi joitakin kyseisistä tavaramerkeistä. Myöhemmin asianosaisten suhde huononi, mikä johti useisiin oikeudenkäynteihin.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Euroopan unionin oikeus
3. Käsiteltävässä asiassa sovellettavalla, 21.12.1988 annetulla ensimmäisellä neuvoston direktiivillä 89/104/ETY (jäljempänä direktiivi)(2) lähennettiin jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädäntöä.
4. Direktiivin johdanto-osan kuudennessa perustelukappaleessa todetaan, että ”tämä direktiivi ei estä jäsenvaltioita soveltamasta tavaramerkkeihin muita kuin tavaramerkkilainsäädäntönsä säännöksiä, esimerkiksi niiden vilpillistä kilpailua, yksityisoikeudellista vastuuta tai kuluttajansuojaa koskevia säännöksiä”.
5. Direktiivin johdanto-osan seitsemännessä perustelukappaleessa todetaan muun muassa, että ”perusteet tavaramerkin rekisteröinnin epäämiselle ja mitättömyydelle, esimerkiksi erottuvuuden puuttuminen tai tavaramerkin ja aikaisempien oikeuksien välinen etuoikeus, on lueteltava tyhjentävästi”.
6. Direktiivin 3 artiklassa luetellaan rekisteröinnin esteet ja mitättömyysperusteet. Direktiivin 3 artiklan 2 kohdan d alakohdan nojalla jäsenvaltio voi säätää, että tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä tai − jos se on rekisteröity − että se on julistettava mitättömäksi, mikäli ”hakija on rekisteröintihakemuksen tehdessään ollut vilpillisessä mielessä”. Direktiivin 4 artiklassa mainitaan aikaisempien oikeuksien etuoikeutta koskevat rekisteröinnin esteet ja mitättömyysperusteet.
7. Direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Rekisteröidyn tavaramerkin haltijalla on yksinoikeus tavaramerkkiin. Tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan käyttämästä elinkeinotoiminnassa:
a) merkkiä, joka on sama kuin tavaramerkki ja samoja tavaroita tai palveluja varten kuin ne tavarat tai palvelut, joita varten tavaramerkki on rekisteröity;
b) merkkiä, joka sen vuoksi, että se on sama tai samankaltainen kuin samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten oleva tavaramerkki, aiheuttaa yleisön keskuudessa sekaannusvaaran, joka sisältää myös vaaran merkin ja tavaramerkin välisestä mielleyhtymästä.”
8. Direktiivin 8 artiklassa säädetään käyttöluvista.
9. Direktiivi kumottiin 28.11.2008 voimaan tulleen, jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 22.10.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/95/EY(3) 17 artiklalla. Uuden direktiivin johdanto-osan seitsemänteen perustelukappaleeseen on sisällytetty vanhan direktiivin johdanto-osan kuudes perustelukappale, ja uuden direktiivin 5 artiklan 1 kohta on vähäisiä muutoksia lukuun ottamatta identtinen vanhan direktiivin 5 artiklan 1 kohdan kanssa. Käsiteltävään asiaan sovelletaan vanhaa direktiiviä tapahtumien ajankohdan vuoksi.
B Kansallinen oikeus
10. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on sovellettava Haagissa 25.2.2005 allekirjoitetun, teollis- ja tekijänoikeuksia (tavaramerkit ja mallit) koskevan Benelux-maiden välisen yleissopimuksen (jäljempänä Haagin yleissopimus) 2.20 artiklan 1 kohtaa ja 2.32 artiklan 1 kohtaa, joilla pannaan täytäntöön direktiivin 5 artiklan 1 kohta ja 8 artiklan 1 kohta. Haagin yleissopimus tuli voimaan 1.2.2007, ja sitä on tämän jälkeen muutettu.
11. Haagin yleissopimuksen 2.20 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:
”1. Rekisteröidyn tavaramerkin haltijalla on yksinoikeus tavaramerkkiin. Rajoittamatta yleisesti sovellettavan oikeuden mahdollista soveltamista yksityisoikeudellista vastuuta koskevissa asioissa yksinoikeus tavaramerkkiin antaa haltijalleen oikeuden kieltää muita ilman hänen suostumustaan:
a) käyttämästä liiketoiminnassa merkkiä, joka on sama kuin tavaramerkki ja samoja tavaroita tai palveluja varten kuin ne tavarat tai palvelut, joita varten tavaramerkki on rekisteröity;
b) käyttämästä liiketoiminnassa merkkiä, joka sen vuoksi, että se on sama tai samankaltainen kuin tavaramerkki ja että se on samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten kuin tavaramerkki, aiheuttaa yleisön keskuudessa sekaannusvaaran, joka sisältää myös vaaran merkin ja tavaramerkin välisestä mielleyhtymästä;
c) – –”
12. Haagin yleissopimuksen 2.32 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa: ”1. Tavaramerkkiin voidaan antaa käyttölupa, joka koskee kaikkia tai joitakin tavaroita tai palveluja, joita varten tavaramerkin rekisteröintiä on haettu tai joita varten se on rekisteröity.”
II Tosiseikat ja pääasian oikeudenkäyntimenettely
A Tosiseikat
13. Käsiteltävä asia koskee sitä, miten laajat yksinoikeudet MyP:llä on tässä vaiheessa seuraaviin kahteen tavaramerkkiin, jotka se on rekisteröinyt Benelux-maiden teollisoikeuksien virastossa (jäljempänä virasto): venytetty N-kirjain, jonka rekisteröintiä kuviomerkkinä haettiin 14.8.1998 (hakemus nro 636308) kaikkia Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen(4) mukaisiin luokkiin 18 (nahka) ja 25 (vaatteet) sisältyviä tavaroita varten, ja sanamerkki NATHAN BAUME (hakemus nro 712962), jonka rekisteröintiä haettiin 24.1.2002 luokkiin 18 ja 25 sisältyviä tavaroita varten.
14. Riidat johtuvat kuitenkin siitä, että MyP ja Gauquie jakoivat aiemmin kolmannen, NATHAN-tavaramerkin käyttöoikeuden; kyseinen tavaramerkki juontaa juurensa Nathan Svitckenbaumiin, joka alkoi valmistaa nahkatavaroita 1930-luvulla nimellä Nathan Baum. Vuonna 1990 Nathan-nimeä koskevat oikeudet olivat toisella nahkatavaroiden valmistajalla, jonka nimi on Paul Baquet.
15. Paul Baquet myi 6.6.1990 NATHAN-nimen MyP:lle. Sopimuksen mukaan nimi myytiin ”piennahkatavaroiden malliston tuotantoa varten”. Paul Baquet ”säilyttää nimen omistusoikeuden käsilaukkujen valmistusta varten”. MyP ”sitoutuu olemaan ryhtymättä vilpilliseen kilpailuun NATHAN-mallisten ja -nimisten laukkujen valmistuksessa ja jakelussa”.
16. Viisi vuotta myöhemmin David Depuydt hankki 2.5.1995 tehdyllä sopimuksella Paul Baquet’n jäljellä olleen liiketoiminnan, muun muassa liikenimen Paul Baquet NATHAN ja sanamerkin NATHAN, jonka Baquet oli vuonna 1991 rekisteröinyt virastossa luokkia 18 ja 25 varten. Baquet’n ja MyP:n välisen sopimuksen vuoksi Depuydt lupasi olla valmistamatta ja jakelematta piennahkatavaroita NATHAN-nimeä käyttäen.
17. Vuonna 1995 David Depuydt saattoi NATHAN-tavaramerkkiä käyttäen markkinoille käsilaukkuja, joissa oli N-kirjain, jonka graafista asua oli muunneltu venyttämällä vaakasuuntaan.(5) MyP on käyttänyt venytettyä N-kirjainta ainakin vuodesta 1996 lähtien ja väittää käyttäneensä sitä vuoden 1990 lopusta tai vuoden 1991 alusta lähtien, minkä Depuydt ja Gauquie kiistävät.
18. Asianosaisten oli harkittava uudelleen tavaramerkin käyttöään, kun (muu kuin etuyhteydessä oleva) Natan-yhtiö väitti vuonna 1998, että tavaramerkki NATHAN oli liian lähellä sen omaa NATAN-tavaramerkkiä.
19. Sekä MyP että Gauquie ovat käyttäneet kuviomerkkiä N ja uutta sanaa NATHAN BAUME vuodesta 2002 lähtien. Ne jakavat kyseisten tavaramerkkien käyttöoikeuden samalla tavoin kuin ne jakoivat NATHAN-tavaramerkin käyttöoikeuden. Näin ollen MyP jakelee nahkatavaroiden kuvastoa (jossa on esimerkiksi toalettilaukkuja, lompakkoja, matkakasseja ja vöitä) käyttäen kuviomerkkiä N ja sanamerkkiä NATHAN BAUME (ainoat merkitykselliset tavaramerkit käsiteltävän asian tässä vaiheessa), ja Gauquie valmistaa ja myy käsilaukkuja ja kenkiä. Asianosaiset myyvät tuotteitaan toisilleen ja pitävät niitä esillä liikkeissään.
20. MyP jätti 14.8.1998 virastoon hakemuksen sekä tässä asiassa kyseessä olevan tavaramerkin N että NATHANin rekisteröimiseksi kuviomerkiksi. MyP haki tavaramerkn NATHAN BAUME rekisteröintiä vuonna 2002. Depuydt ja Gauquie toteavat, ettei MyP ilmoittanut niille rekisteröintihakemuksen jättämisestä. Alun perin Paul Baquet’n rekisteröimän sanamerkin NATHAN luovutukset MyP:lle ja Depuydt’lle rekisteröitiin 17.8.1998 ja 19.12.2000.
21. Kyseisten tavaramerkkien rekisteröinnistä huolimatta asianosaisten väliset suhteet säilyivät ennallaan. Muutoksenhakutuomioistuimen päätöksen mukaan suhteet alkoivat kuitenkin lopulta huonontua, koska MyP alkoi saattaa muita tuotteita markkinoille ja pyysi saada neuvotella Gauquien kanssa valmistusaineiden valinnasta, värisävyistä ja viestinnästä. MyP moitti jo heinäkuussa 1998 Gauquieta yhtiöiden välisen yhteistyön puutteesta, joka vahingoitti tavaramerkin mainetta, ja ehdotti useaan otteeseen (myös joulukuussa 2001 sekä kesä- ja joulukuussa 2003) yhteistyön tiivistämistä. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan MyP moitti joulukuussa 2004 vastapuolta siitä, ettei tämä noudattanut ”tavaramerkin NATHAN BAUME yhteisomistusta koskevia sääntöjä”. Asiasta ei päästy yhteisymmärrykseen.
B Pääasian oikeudenkäyntimenettely
22. David Depuydt ja Gauquie nostivat 24.5.2005 tribunal de commerce de Nivelles’ssä MyP:tä vastaan kanteen, joka ei menestynyt ja jossa ne vaativat, että kuviomerkit N ja NATHAN sekä sanamerkki NATHAN BAUME julistetaan mitättömiksi tai ainakin päteviksi ainoastaan piennahkatavaroiden osalta.
23. Vastauksena Depuydt’n ja Gauquien pyrkimykseen saada tavaramerkit julistetuksi mitättömiksi MyP päätti lopettaa tavaramerkkien käyttöoikeuden jakamisen ja nosti 11.1.2007 samassa tuomioistuimessa Depuydt’a ja Gauquieta vastaan kanteen, jossa se vaati niitä lopettamaan kuviomerkin N ja sanamerkin NATHAN BAUME käytön luokkiin 18 ja 25 kuuluvia tavaroita varten. Depuydt ja Gauquie nostivat vastakanteen, jossa puolestaan vaadittiin, että MyP:tä kielletään käyttämästä tavaramerkkejä N, NATHAN ja NATHAN BAUME muita nahkatavaroita kuin piennahkatavaroita, erityisesti käsilaukkuja, varten. Tribunal de commerce de Nivelles hylkäsi MyP:n vaatimuksen, ja MyP kielsi valmistamasta, saattamasta markkinoille, myymästä tai jakelemasta käsilaukkuja, jotka ovat samoja tai samankaltaisia kuin Depuydt’n ja Gauquien käsilaukut.
24. Näistä kahdesta tuomiosta valitettiin. Cour d’appel de Bruxelles antoi valituksista tuomion 8.11.2007.
25. Se katsoi, että kyseiset MyP:n hallussa olevat kolme rekisteröityä tavaramerkkiä – kuviomerkit NATHAN ja N sekä sanamerkki NATHAN BAUME – ovat päteviä. Erityisesti vaatimus niiden julistamisesta mitättömäksi vilpillisessä mielessä tehdyn rekisteröinnin vuoksi oli vanhentunut.
26. Gauquieta ja Depuydt’a kiellettiin käyttämästä näitä kolmea tavaramerkkiä kaikkia tavaroita paitsi käsilaukkuja ja kenkiä varten, mikä perustui tavaramerkillä saatuihin yksinoikeuksiin. Cour d’appel de Bruxelles perusteli nämä poikkeukset oikeuden väärinkäyttöä koskevalla teorialla, nimittäin menettelyn väärinkäytöllä. Se totesi, että MyP oli kostoksi tuonut yksinoikeutensa esiin tällaisella ehdottomalla tavalla. MyP oli aiemmin aina myöntänyt, että Gauquiella oli oikeus käyttää tavaramerkkejä N ja NATHAN BAUME käsilaukkuja ja kenkiä varten. Kyseinen tuomioistuin katsoi, ettei asianosaisten välillä ollut (rajoittamatonta, hiljaisella sopimuksella uusittavissa olevaa) käyttölupaa. MyP sen sijaan jopa myönsi, että tavaramerkkeihin kohdistuu jonkinlainen yhteisomistussuhde. Cour d’appel piti tätä ”peruuttamattomana suostumuksena” siihen, että Gauquie käyttää tavaramerkkejä käsilaukkuja ja kenkiä varten.
27. Toisaalta MyP:tä kiellettiin käyttämästä tavaramerkkejä elinkeinotoiminnassa käsilaukkuja ja kenkiä varten. Cour d’appel katsoi, että tällainen käyttö olisi vilpillistä kilpailua. Ensinnäkin MyP oli aina vapaaehtoisesti myöntänyt, että sen velvollisuus olla ryhtymättä vilpilliseen kilpailuun Paul Baquet’n kanssa NATHAN-nimellä varustettujen laukkujen valmistuksessa ja jakelussa koski myös käsilaukkuja ja kenkiä varten käytettyjä tavaramerkkejä N ja NATHAN BAUME. Toiseksi Gauquie oli useiden vuosien ajan käyttänyt merkittäviä rahamääriä tavaroidensa mainontaan, mistä MyP hyötyisi aiheettomasti.
28. Käsitteet ”käsilaukut” ja ”käyttö elinkeinotoiminnassa” määriteltiin tarkemmin 12.9.2008 annetussa tulkintaa koskevassa tuomiossa.
29. MyP valitti Cour d’appelin tuomiosta ja tulkintaa koskevasta tuomiosta Cour de cassationiin siltä osin kuin ne koskevat tavaramerkkejä N ja NATHAN BAUME. Se esitti kaksi valitusperustetta.
30. Ensimmäisessä valitusperusteessaan, joka koski sitä, ettei Gauquieta ja Depuydt’a ollut kielletty käyttämästä kokonaan tavaramerkkejä, MyP väitti, että ainoastaan käyttölupa, joka on Haagin yleissopimuksen 2.20 artiklan 1 kohdassa edellytetty suostumus, voi oikeuttaa kolmannen osapuolen käyttämään tavaramerkkiä. MyP katsoo, ettei ehdotonta peruuttamatonta suostumusta eli peruuttamatonta velvoitetta ole olemassa ja että se olisi tavaramerkkiin perustuvan yksinoikeuden vastaista. Suostumuksen päättäminen ja tavaramerkkioikeuksien käyttö eivät voi MyP:n mukaan olla oikeuksien väärinkäyttöä, ja vaikka ne olisivat tällaista väärinkäyttöä, oikea keino korjata asia olisi supistaa oikeuden käyttö sen normaaliin määrään ja myöntää vahingonkorvauksia eikä estää tavaramerkin käyttö kokonaan.
31. Koska sitä itseään on kielletty käyttämästä tavaramerkkejä joiltakin osin, MyP väittää toisessa valitusperusteessaan, että kyseiset tavaramerkit antavat yksinoikeuden estää muita käyttämästä niitä ilman sen suostumusta. Tähän oikeuteen sisältyy MyP:n mukaan oikeus käyttää itse tavaramerkkejä, koska haltija ottaa muuten sen riskin, että tavaramerkki menetetään. Käyttöluvan päättyessä (vaikka tavaramerkin haltija samanaikaisesti sitoutuisi olemaan käyttämättä tavaramerkkiä itse) tavaramerkin haltija saa jälleen käyttää oikeuksiaan täysimääräisesti. Hyöty, jonka tavaramerkin haltija voi saada osapuolen, jolle se oli antanut luvan käyttää tavaramerkkiä, toteuttamasta mainonnasta, ja oikeuden takaisin saamisesta johtuva sekaannusvaara ovat väistämättömiä seurauksia yksinoikeuksien laillisesta käytöstä. MyP toteaa toissijaisesti, ettei Cour d’appel voi kieltää tavaramerkin käyttöä pysyvästi ja että sen olisi pitänyt ratkaista asia vähemmän rajoittavalla tavalla.
III Ennakkoratkaisukysymykset ja oikeudenkäyntimenettely unionin tuomioistuimessa
32. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin hylkäsi 2.12.2011 antamallaan tuomiolla MyP:n väitteen, jonka mukaan sen pyrkimys kieltää Gauquieta käyttämästä tavaramerkkejä oli ainoastaan sen yksinomaisten tavaramerkkioikeuksien käyttöä, minkä vuoksi sitä ei voitu pitää oikeuksien väärinkäyttönä, koska väite perustui sen mukaan muutoksenhakutuomioistuimen tuomion virheelliseen tulkintaan. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoi, että muutoksenhakutuomioistuimen tuomiossa otettiin huomioon paitsi pitkään jatkunut tavaramerkkien käyttöoikeuden jakaminen myös kostomotivaatio sekä MyP:n vaatimusten muotoilutapa.
33. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoi lisäksi, että molemmat MyP:n esittämät valitusperusteet herättävät useita direktiivin 89/104 tulkintaan liittyviä kysymyksiä. Kyseinen tuomioistuin päätti näin ollen lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1.1) Onko jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 21.12.1988 annetun ensimmäisen neuvoston direktiivin 89/104/ETY 5 artiklan 1 kohtaa ja 8 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että tavaramerkin haltija ei enää milloinkaan voi vedota kolmatta osapuolta vastaan rekisteröidyn tavaramerkin tuottamaan yksinoikeuteen minkään sellaisen tavaran osalta, jota varten tavaramerkki on rekisteröity,
– jos tavaramerkin haltija on pitkään jakanut tietynlaisessa yhteisomistussuhteessa kyseisen kolmannen osapuolen kanssa tavaramerkin käyttöoikeuden joidenkin sellaisten tavaroiden osalta, joita varten tavaramerkki on rekisteröity?
– jos tavaramerkin haltija on tämän jaon yhteydessä antanut kyseiselle kolmannelle osapuolelle peruuttamattoman suostumuksensa siihen, että kolmas osapuoli käyttää tätä tavaramerkkiä kyseisiä tavaroita varten?
1.2) Onko samoja artikloja tulkittava siten, että sen kaltaisen kansallisen oikeussäännön, jonka mukaan oikeuden haltija ei saa käyttää oikeuttaan virheellisesti tai väärin, soveltamisesta voi seurata tämän yksinoikeuden käyttömahdollisuuden pysyvä estyminen joidenkin sellaisten tavaroiden osalta, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, vai siten, että tällaisen kansallisen oikeussäännön soveltaminen saa johtaa vain muunlaiseen seuraamukseen kyseisestä oikeuden virheellisestä käytöstä tai väärinkäytöstä?
2.1) Onko jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 21.12.1988 annetun ensimmäisen neuvoston direktiivin 89/104/ETY 5 artiklan 1 kohtaa ja 8 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että jos rekisteröidyn tavaramerkin haltija lopettaa kolmannelle osapuolelle antamansa sitoumuksen olla käyttämättä tätä tavaramerkkiä tiettyjä tavaroita varten ja aikoo siten aloittaa itse tavaramerkin käytön uudelleen, kansallinen tuomioistuin voi kuitenkin pysyvästi kieltää käytön uudelleenaloittamisen sillä perusteella, että se merkitsisi vilpillistä kilpailua, koska silloin tavaramerkin haltija saisi hyötyä kyseisen kolmannen osapuolen aikaisemmin toteuttamasta tavaramerkkiin liittyvästä mainonnasta ja koska siitä voisi aiheutua sekaannusta asiakaskunnan keskuudessa, vai onko niitä tulkittava siten, että kansallisen tuomioistuimen on päätettävä muunlaisesta seuraamuksesta, jolla tavaramerkin haltijaa ei pysyvästi estetä aloittamasta uudelleen tavaramerkkinsä käyttöä?
2.2) Onko samoja artikloja tulkittava siten, että tavaramerkin haltijaan kohdistuva pysyvä käyttökielto on oikeutettu, jos kolmas osapuoli on useiden vuosien ajan käyttänyt varoja tehdäkseen yleisölle tunnetuksi tavarat, joita varten se oli saanut tavaramerkin haltijalta luvan tavaramerkin käyttöön?”
34. Ennakkoratkaisukysymys kirjattiin saapuneeksi unionin tuomioistuimeen 3.1.2012.
35. Kirjallisia huomautuksia esittivät MyP, David Depuydt ja Gauquie (yhdessä), Puolan tasavalta sekä komissio.
36. Pääasian asianosaiset ja komissio esittivät huomautuksia 10.1.2013 pidetyssä istunnossa.
IV Asian tarkastelu
A Tutkittavaksi ottaminen
37. David Depuydt ja Gauquie esittävät kaksi väitettä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämien kysymysten tutkimatta jättämiseksi. Ensinnäkin kaikki tulkintakysymykset ovat niiden mielestä kansalliseen oikeuteen liittyviä kysymyksiä, koska direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeutta. Sama pätee niiden mukaan kysymykseen siitä, voidaanko kansallisessa oikeudessa rajoittaa tavaramerkkioikeuksia. Myös komissio on sitä mieltä, että käsiteltävä riita-asia liittyy ainoastaan etäisesti unionin tavaramerkkioikeuteen.
38. Toiseksi Depuydt ja Gauquie väittävät, etteivät kysymykset ole merkityksellisiä käsiteltävän asian kannalta. Direktiivin 5 artiklan 1 kohta ei niiden mielestä kata kysymystä siitä, voidaanko kansallisessa oikeudessa rajoittaa tavaramerkin haltijan yksinoikeuksia. Koska kansalliset tuomioistuimet nimenomaisesti katsoivat, ettei käyttölupaa ollut, myöskään direktiivin 8 artiklan 1 kohta ei ole merkityksellinen.(6) Depuydt ja Gauquie katsovat lisäksi, että ensimmäinen kysymys koskee toimenpidettä, joka ei liity käsiteltävän asian tosiseikkoihin.
39. En pidä kumpaakaan väitettä vakuuttavana. SEUT 267 artiklan nojalla unionin tuomioistuimella on tietenkin toimivalta antaa ennakkoratkaisu ainoastaan unionin oikeuden tulkinnasta, eikä se voi tulkita kansallista oikeutta.(7) Cour de cassation on kuitenkin pyytänyt unionin tuomioistuinta tulkitsemaan direktiiviä eikä kansallista oikeutta, jolla direktiivi pannaan täytäntöön. Se, että direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeutta, ei tarkoita, ettei kansallisten tuomioistuinten tarvitse ottaa direktiiviä enää huomioon. Niiden on pikemminkin tulkittava kansallista lainsäädäntöä direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti.(8)
40. Kansallisen tuomioistuimen esittämien kysymysten merkityksellisyydestä on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä, tehtävänä on lähtökohtaisesti harkita, onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta.(9) Unionin tuomioistuin menettelee toisin ainoastaan silloin, kun on ”ilmeistä”,(10) että unionin oikeussäännön tulkitseminen on merkityksetöntä käsiteltävän asian kannalta.
41. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on itse todennut direktiivin 8 artiklan 1 kohdan yhteydessä, ettei asianosaisten välillä ollut käyttölupasopimusta. Koska tämä tosiseikkoja koskeva toteamus sitoo unionin tuomioistuinta, vaikuttaa todellakin siltä, ettei direktiivin 8 artiklan 1 kohta ole merkityksellinen asian ratkaisun kannalta. Kun tämä otetaan huomioon ja jotta ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus, kysymykset on muotoiltava uudelleen siten, ettei niissä viitata direktiivin 8 artiklan 1 kohtaan.(11)
B Asiasisällön tarkastelu
42. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on tuonut esiin useita käsiteltävän asian kannalta tärkeitä tosiseikkoja. Koska niitä koskevat toteamukset sitovat unionin tuomioistuinta, joitakin niistä on syytä korostaa. Ensinnäkin MyP on kyseessä olevien pätevien rekisteröityjen tavaramerkkien haltija kaikkien kyseessä olevien tavaroiden osalta. Toiseksi Gauquie ja David Depuydt ovat käyttäneet tavaramerkkejä MyP:n suostumuksella siitä lähtien, kun MyP rekisteröi ne. Kolmanneksi on kiistatonta, etteivät asianosaiset ole tehneet käyttölupasopimusta. Neljänneksi ei ole mitään viitteitä siitä, että myös Gauquie ja Depuydt olisivat riidanalaisten tavaramerkkien haltijoita. Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee ”tietynlaisen yhteisomistussuhteen”, se ei väitä, että Gauquie ja Depuydt ovat rekisteröineet tavaramerkit tai että niillä on käyttöön perustuvat tavaramerkkioikeudet.(12)
43. Käyttöluvan puuttumista lukuun ottamatta nämä tosiseikat muistuttavat ensi näkemältä normaalia käyttölupatilannetta kaikkine seurauksineen, joihin kuuluu se, että käyttölupa voidaan päättää. Tämän lopputuloksen kyseenalaistaa asianosaisten erityinen historia: niillä oli alun perin samanlainen oikeus merkkeihin. Ne ovat pitkään jakaneet merkkien käyttöoikeuden. Kuten jo todettiin, MyP kuitenkin yhdessä vaiheessa rekisteröi tavaramerkit väitetysti ”salaa”, joskin on otettava huomioon, että tavaramerkit julkaistaan ja että niitä voidaan valvoa. Pyrkimys julistaa tavaramerkit mitättömiksi vilpillisen mielen perusteella epäonnistui, koska vaatimus oli vanhentunut.
44. Edellä mainittujen tosiseikkojen toteamisesta huolimatta Cour d’appelin tuomiolla palautettiin tavaramerkkien käyttöoikeuden pitkään jatkunut jakaminen asianosaisten välille. Siinä päädyttiin tähän tulokseen yhtäältä rajoittamalla tavaramerkkioikeuksia ja toisaalta kieltämällä tavaramerkin haltijaa käyttämästä merkkejä tiettyjä tavaroita varten. Edellä mainitun tuomion yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, voidaanko tilanne, jossa käyttöoikeus jaetaan, säilyttää ja jos voidaan, millä keinoin. Koska useat ehdotetut oikeudelliset keinot perustuvat kansalliseen oikeuteen, käsiteltävässä asiassa on merkityksellistä, missä määrin kansallisessa oikeudessa voidaan rajoittaa unionin tavaramerkkilainsäädäntöä. On huomautettava, että kansallisten tuomioistuinten asiana on määrittää kansalliset säännöt. Unionin tuomioistuimen tehtävänä on tässä yhteydessä ainoastaan määritellä direktiivistä johtuvat kansallisen oikeuden rajoitukset.
1. Ensimmäinen kysymys
45. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään sitä, mitä rajoituksia tavaramerkin tuottamaan yksinoikeuteen vetoamisella on käsiteltävän asian kaltaisessa tilanteessa, jossa tavaramerkin käyttöoikeus on jaettu pitkään. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on jakanut kysymyksen kahdeksi alakysymykseksi.
a) Ensimmäisen alakysymyksen kohde
46. Ensimmäisessä alakysymyksessä tiedustellaan sitä, estääkö direktiivin 5 artiklan 1 kohta rekisteröidyn tavaramerkin haltijaa pysyvästi vetoamasta yksinoikeuksiinsa kolmatta osapuolta vastaan kaikkien sellaisten tavaroiden osalta, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, jos tavaramerkin haltija on pitkään jakanut ”tietynlaisessa yhteisomistussuhteessa” kyseisen kolmannen osapuolen kanssa tavaramerkin käyttöoikeuden joidenkin sellaisten tavaroiden osalta, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, ja jos kyseinen kolmas osapuoli on käyttänyt tavaramerkkiä sen haltijan ”peruuttamattomalla suostumuksella”.
47. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen välipäätöksestä ilmenee, että se haluaa tietää, voidaanko tavaramerkkilainsäädännön perusteella pysyvästi estää rekisteröidyn tavaramerkin haltijaa käyttämästä oikeuksiaan sellaista kolmatta osapuolta vastaan, jonka kanssa haltija on pitkään jakanut tavaramerkin käyttöoikeuden. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen viittaukset ”tietynlaiseen yhteisomistussuhteeseen” ja ”peruuttamattomaan suostumukseen” edellyttävät hieman lisäselvitystä.
48. Ensinnäkin vaikuttaa mielestäni siltä, että termi ”tietynlainen yhteisomistussuhde” voidaan helposti ymmärtää ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitseman Cour d’appelin tuomion asiayhteydessä. Cour d’appelin toteamukset perustuivat siihen, että asianosaiset ovat jakaneet tavaramerkkien käyttöoikeuden, ja se mainitsi, että MyP jopa myönsi ”tietynlaisen yhteisomistussuhteen”, ja katsoi, että MyP antoi ”peruuttamattoman suostumuksensa” tavaramerkin käyttöön. Se ei esittänyt, että David Depuydt ja Gauquie olisivat rekisteröineet kyseiset tavaramerkit tai että niillä olisi käyttöön perustuvat tavaramerkkioikeudet. Kyseistä termiä ei näin ollen käytetä oikeudellisessa mielessä. Se on tarkoitettu pikemminkin tosiseikkoja koskevaksi toteamukseksi, jossa viitataan suostumukseen perustuvaan tavaramerkkien käyttöoikeuden jakamiseen.
49. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen – myös Cour d’appelin tuomion lainauksessa – käyttämä termi ”peruuttamaton suostumus” vaikuttaa olevan MyP:n menettelytavasta johtuva tosiseikkoja koskeva toteamus. David Depuydt ja Gauquie väittivät istunnossa, että kansallisen tuomioistuimen asiana oli esittää tämä ”peruuttamatonta suostumusta” koskeva toteamus. Komissio on hyväksynyt peruuttamattoman suostumuksen olemassaolon tosiseikkoja koskevana toteamuksena. Tosiseikkoja koskeva toteamus siitä, että ”peruuttamaton suostumus” annettiin, edellyttää kuitenkin, että tavaramerkin haltijan antama suostumus voi olla lain nojalla peruuttamaton. Unionin tuomioistuimen on vastattava siihen, voiko direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa mainittu suostumus olla peruuttamaton.
50. Unionin tuomioistuimella on epäilemättä toimivalta vastata tähän kysymykseen. Kansallisen tuomioistuimen asiana on määrittää asian tosiseikat – ja näin ollen käsiteltävässä asiassa se, annettiinko suostumus vai ei –, mutta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käyttämien oikeudellisten luokkien olemassaoloa koskeva oletus ei sido unionin tuomioistuinta. Vastaavasti kansallinen tuomioistuin määrittää unionin tuomioistuimelle esittämänsä ennakkoratkaisupyynnön kohteen. Tämä ei kuitenkaan estä unionin tuomioistuinta esittämästä ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle kaikkia unionin oikeuden tulkintaan liittyviä seikkoja, jotka saattavat olla hyödyllisiä arvioitaessa vireillä olevaa asiaa, riippumatta siitä, onko ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin nimenomaisesti maininnut ne.(13)
51. Kun unionin tuomioistuimelta tiedusteltiin asiassa Libertel erityisen värin erottamiskyvystä tavaramerkkinä, se pystyi edellä esitetyn perusteella ratkaisemaan, voiko väri sellaisenaan olla tavaramerkki.(14) Käsiteltävään asiaan sovelletaan samaa periaatetta.
52. Unionin tuomioistuimen on näin ollen vastattava nimenomaisesti siihen, voiko rekisteröidyn tavaramerkin haltija direktiivin 5 artiklan 1 kohdan nojalla antaa peruuttamattoman suostumuksensa tavaramerkkinsä käyttöön siten, ettei rekisteröityyn tavaramerkkiin perustuvaan yksinoikeuteen voida enää milloinkaan vedota sellaista kolmatta osapuolta vastaan, jolle tällainen suostumus on annettu ja jonka kanssa tavaramerkin haltija on pitkään jakanut tavaramerkin käyttöoikeuden sekä ennen tavaramerkkien rekisteröintiä että sen jälkeen.
b) Ensimmäisen alakysymyksen tarkastelu
53. Kysymyksessä siis ensinnäkin pyydetään unionin tuomioistuinta analysoimaan ”suostumuksen” luonnetta direktiivin 5 artiklan 1 kohdan yhteydessä.
54. On selvää, että unionin tuomioistuin voi hyväksyä tämän pyynnön vain, jos direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa käytetty termi ”suostumus” on unionin oikeuden termi ja jos sen tulkintaa ei näin ollen voida jättää kansallisten tuomioistuinten tehtäväksi.
55. Yleisenä sääntönä on, että sekä unionin oikeuden yhdenmukainen soveltaminen että yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttävät, että unionin oikeussäännön sanamuotoa on tulkittava itsenäisesti ja että tässä tulkinnassa on otettava huomioon säännöksen asiayhteys sekä kyseisellä lainsäädännöllä tavoiteltu päämäärä, jollei säännös sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen.(15)
56. Tämä sääntö ei tietenkään ole läheskään yhtä tehokas sellaisten direktiivien kohdalla, joilla ei täysin yhdenmukaisteta jotakin oikeuden alaa. Direktiivillä ei sen johdanto-osan kolmannen perustelukappaleen mukaan lähennetä jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädäntöä täydellisesti, mutta sillä kuitenkin yhdenmukaistetaan joitakin kyseisen oikeuden aloja. Tältä osin johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa todetaan, että rekisteröityjen tavaramerkkien on saatava sama suoja kaikkien jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä, jotta voidaan helpottaa tavaroiden vapaata liikkuvuutta. Oikeuskäytännössä on näin ollen useaan otteeseen katsottu, että direktiivin 5–7 artiklalla on täysin yhdenmukaistettu tavaramerkkiin perustuvia oikeuksia koskevat säännöt.(16)
57. Direktiivin 5 artiklan 1 kohtaan sisältyvä käsite ”suostumus” on näin ollen unionin oikeuden käsite.
58. Unionin tuomioistuimella on ollut useaan otteeseen tilaisuus selvittää oikeuskäytännössään direktiivin 5 artiklan 1 kohdan eri näkökohtia. Kyseisessä oikeuskäytännössä ei mielestäni kuitenkaan selvennetä 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ”suostumuksen” luonnetta.
59. Direktiivin 5 artiklan 1 kohdan asiayhteydestä ja oikeuskäytännöstä saadaan kuitenkin paljon viitteitä suostumuksen luonteesta. Termi ”suostumus” esiintyy direktiivissä useaan kertaan: 5 artiklan 1 ja 2 kohdassa, jotka koskevat tavaramerkkeihin perustuvien yksinoikeuksien laajuutta, 7 artiklan 1 kohdassa, joka liittyy tavaramerkkioikeuksien sammumiseen, 10 artiklan 3 kohdassa, jossa käsitellään käyttövaatimusta, sekä 12 artiklan 2 kohdassa menettämisperusteiden yhteydessä. Kyseisen termin käyttö direktiivissä ei ole millään tavoin poikkeuksellista. Yhteisön tavaramerkistä annetussa neuvoston asetuksessa ”suostumukseen” viitataan samankaltaisissa asiayhteyksissä,(17) ja kyseistä termiä käytetään myös TRIPS-sopimuksessa(18) ja Yhdysvaltojen tavaramerkkilainsäädännössä.(19)
60. Unionin tuomioistuimen oli tulkittava suostumuksen käsitettä oikeuksien sammumisen eli direktiivin 7 artiklan 1 kohdan yhteydessä. Kyseisen säännöksen(20) mukaan tavaramerkin haltija ei voi vastustaa tavaramerkin käyttämistä tavaroissa, jotka haltija tai hänen suostumuksellaan joku muu on saattanut markkinoille Euroopan talousalueella (jäljempänä ETA) tätä tavaramerkkiä käyttäen.
61. Yhdistetyissä asioissa Zino Davidoff ja Levi Strauss ym. kyseessä olleiden tavaramerkkien haltijat olivat saattaneet tavaransa markkinoille ETA:n ulkopuolella, minkä jälkeen toinen henkilö oli tuonut ne ETA:lle. Yhteisöjen tuomioistuimelta tiedusteltiin, missä olosuhteissa tavaramerkin haltijan voidaan katsoa antaneen ”suostumuksensa” siihen, että tavarat saatetaan markkinoille ETA:lla. Se totesi, että yhteisöjen tuomioistuimen on tulkittava käsitettä ”suostumus” yhdenmukaisesti.(21) Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan suostumus voidaan antaa nimenomaisesti tai hiljaisesti, jolloin se voi ilmetä implisiittisesti ETA:n ulkopuolisille markkinoille saattamista ajallisesti edeltävistä tai sitä seuraavista taikka sen kanssa samanaikaisista tekijöistä ja olosuhteista. Kun otetaan huomioon suostumuksen vakavat seuraukset direktiivin 7 artiklan 1 kohdan yhteydessä, nimittäin se, ettei tavaramerkkien haltijalla ole enää yksinoikeutta, jonka nojalla se voi määrätä tavaroiden ensimmäisestä markkinoille saattamisesta ETA:lla, ”suostumus on ilmaistava siten, että se ilmentää haltijan tahtoa luopua tästä oikeudesta kiistattomasti”.(22) Vaikka direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla suostumuksella viitataan tavaroiden markkinoille saattamiseen(23) ja 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu suostumus koskee tavaramerkin (tai sekaannusta aiheuttavalla tavalla samankaltaisen tavaramerkin) käyttöä elinkeinotoiminnassa, vaikuttaa mielestäni siltä, että yhteisöjen tuomioistuimen toteamukset suostumuksen luonteesta pätevät myös direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun suostumuksen käsitteeseen.
62. Yhteisöjen tuomioistuimen toteamukset antavat ymmärtää, että suostumus edellyttää sitä, että aikomus luopua tavaramerkkioikeuksista ilmaistaan (selvästi). Se on vapaaehtoinen oikeustoimi haltijan ja suostumuksen saavan henkilön välillä.
63. Edellä esitettyä tulkintaa tukee direktiivin 5 artiklan 1 kohdan tarkastelu yhdessä käyttölupia koskevan 8 artiklan kanssa. Käyttölupa on yleisin tapa antaa suostumus tavaramerkin käyttämiseen elinkeinotoiminnassa. Käsiteltävässä asiassa esitetyn kaltaiset olosuhteet, joissa suostumus tavaramerkin käyttämiseen annetaan, mutta (nimenomaista tai implisiittistä) käyttölupaa ei ole, ovat tosiasiallisesti harvinaisia.
64. Direktiivin 10 artiklan 3 kohta vahvistaa edelleen tulkintaani suostumuksen luonteesta. Kyseisen säännöksen nojalla tavaramerkin käyttö tavaramerkin haltijan suostumuksella rinnastetaan haltijan omaan tavaramerkin käyttöön, ja se näin ollen täyttää käyttöä koskevan vaatimuksen.(24) Jonkun toisen osapuolen käyttöä voidaan pitää tavaramerkin haltijan omana käyttönä tietynlaisen haltijan suostumuksella perustetun edustuksen perusteella. Tällainen oikeudellinen rakenne on perusteltu vain, jos tavaramerkin haltijan ja tavaramerkkiä käyttävän kolmannen osapuolen välillä on toteutettu oikeustoimi.
65. Myös ero 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ”käytön sallimisen” ja ”suostumuksen” välillä on valaiseva. Ensin mainittu termi viittaa passiivisuuteen siinä mielessä, ettei myöhemmän tavaramerkin käyttöä estetä, ja viimeksi mainittu edellyttää, että aikomus luopua oikeudesta ilmaistaan.(25)
66. Koska kyseessä oleva suostumus on tavaramerkin haltijan ja tavaramerkin käyttäjän välinen vapaaehtoinen oikeustoimi, siihen sovelletaan oikeustoimia koskevia yleisiä periaatteita. Kyseiset säännöt ovat pitkälti samoja kuin säännöt, joita sovelletaan kaikkein yleisimpään suostumuksen muotoon eli käyttölupaan. Suostumus voidaan näin ollen antaa tietyksi ajanjaksoksi tai määrittämättä tällaista ajanjaksoa. Suostumus voidaan päättää myös viimeksi mainitussa tapauksessa.(26) Päätettäessä suostumus on kuitenkin otettava huomioon tavaramerkin käyttäjän perusteltu luottamus, mikä edellyttää esimerkiksi kohtuullista irtisanomisaikaa tai pätevää syytä. Peruuttamaton suostumus ei ole sallittu.
67. Vaikka peruuttamatonta suostumusta ei näin ollen ole olemassa, voi kuitenkin olla kiellettyä käyttää tavaramerkkiin perustuvia yksinoikeuksia sellaista henkilöä vastaan, jonka kanssa käyttöoikeus on pitkään jaettu sekä ennen tavaramerkkien rekisteröimistä että sen jälkeen.
68. Tavaramerkin haltija ei voi estää kaikkea tavaramerkin käyttöä. Oikeuskäytännössä on päätelty tavaramerkkilainsäädännöllä tavoitellusta päämäärästä, että kolmatta osapuolta voidaan estää käyttämästä tavaramerkkiä vain, jos käyttö aiheuttaa tai voi aiheuttaa vahinkoa tavaramerkin tehtävälle.(27)
69. Puola on väittänyt, että MyP:n ja Gauquien toteuttaman kaltainen aikaisempi käyttöoikeuden jakaminen voi johtaa tilanteeseen, jossa tavaramerkin tehtävälle ei enää aiheudu vahinkoa. Se esittää, että jos tavaramerkin käyttöoikeus on jaettu siten, että kuluttajat ovat tottuneet siihen, että tiettyä tavararyhmää valmistaa kolmas osapuoli tavaramerkin haltijan sijaan, kuluttajat voivat odottaa tällaisen käytön jatkuvan. Tavaramerkin keskeiselle tehtävälle eli tavaran alkuperän takaamiselle kuluttajille ei näin ollen välttämättä aiheudu vahinkoa.
70. En ole vakuuttunut siitä, että tätä väitettä voidaan soveltaa käsiteltävään asiaan. Jatkamalla tavaramerkin käyttöä MyP:n suostumuksen päätyttyä David Depuydt ja Gauquie aiheuttaisivat vahinkoa tavaramerkin keskeiselle tehtävälle eli tavaroiden alkuperän takaamiselle kuluttajille.
71. Asiassa Budějovický Budvar kuvaillaan olosuhteita, joissa tavaramerkin pitkään jatkunut samanaikainen käyttö johtaa tilanteeseen, jossa tämän käytön jatkaminen ei enää aiheuta vahinkoa tavaramerkin tehtävälle eli tavaroiden alkuperän takaamiselle. Kysymys esitettiin kyseisessä asiassa direktiivin 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan yhteydessä, mutta 5 artiklan 1 kohtaan sovelletaan samoja periaatteita.(28)
72. Edellä mainitun asian tosiseikat olivat poikkeukselliset. Anheuser-Busch ja Budvar olivat täysin erillään toisistaan myyneet Yhdistyneessä kuningaskunnassa olutta sanamerkillä Budweiser lähes 30 vuoden ajan ennen tavaramerkkien rekisteröimistä. Vuonna 2000 molemmat yritykset saivat rekisteröidä tavaramerkkinsä yhdessä ja samanaikaisesti. Tapauksen erikoisuuden vuoksi kuluttajat olivat hyvin perillä näiden kahden oluen eroista, vaikka kummankin nimi oli Budweiser. Näissä olosuhteissa yhteisöjen tuomioistuin katsoi, ettei näiden kahden saman tavaramerkin käyttäminen vilpittömästi ja samanaikaisesti aiheuttanut vahinkoa tavaroiden alkuperän takaamiselle kuluttajille.(29)
73. Nyt käsiteltävän asian tosiseikat eroavat merkittävästi asian Budějovický Budvar tosiseikoista. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ensinnäkään ole mitenkään maininnut, että kuluttajat tietävät MyP:n ja Gauquien jakaneen kyseessä olevien tavaramerkkien käyttöoikeuden ja ettei tällaisen käytön jatkuminen näin ollen välttämättä aiheuta vahinkoa alkuperän takaamiselle.
74. Vielä oleellisempaa kuitenkin on, että asiassa Budějovický Budvar kaksi yhtiötä, jotka eivät olleet etuyhteydessä, käytti samaa tavaramerkkiä. Nyt käsiteltävässä asiassa yksi asianosainen käyttää ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan toisen asianosaisen päteviä tavaramerkkejä niiden haltijan suostumuksella ja haluaa jatkaa niiden käyttöä myös tällaisen suostumuksen päätyttyä. Tavaramerkkien tehtävä ymmärretään väärin, jos näissä olosuhteissa väitetään, ettei käyttöoikeuden jakaminen edelleen välttämättä aiheuta vahinkoa tavaramerkin tehtävälle.
75. Tavaramerkkien päätehtävänä on mahdollistaa se, että kuluttajat tunnistavat tavaroiden alkuperän.(30) Tässä yhteydessä tavaroiden alkuperän kannalta merkityksellinen on kuitenkin tavaramerkin haltija eikä (välttämättä) tosiasiallinen valmistaja. Nykytaloudessa kolmannet osapuolet ja/tai monimutkaiset tuotantoketjut valmistavat monia tavaroita käyttöluvalla (tai tavaramerkin haltijan suostumuksella). Kuluttajat eivät yleensä tiedä näistä järjestelyistä. Vaikka valmistajan vaihtuminen voi vaikuttaa tavaran laatuun, kuluttajilla ei yleensä ole suojattua intressiä siihen, että tavaramerkin haltijan ja valmistajan väliset järjestelyn jatkuvat. Tavaramerkin käytön organisointi on tavaramerkin haltijan vastuulla. Tähän vastuuseen kuuluu se, että haltija voi päättää käyttölupia ja myöntää uusia sekä järjestää valmistus- tai myyntiprosessinsa uudelleen. Alkuperän takaamiselle aiheutuisi näin ollen vahinkoa, jos osapuoli jatkaisi tavaramerkin käyttöä, vaikka sillä ei enää olisi tavaramerkin haltijan suostumusta.
c) Toisen alakysymyksen tarkastelu
76. Toisessa alakysymyksessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, voiko sen kaltaisesta kansallisesta oikeussäännöstä, jonka mukaan yksinoikeuksien haltija ei saa käyttää oikeuksiaan virheellisesti tai väärin, seurata tavaramerkkiin perustuvien yksinoikeuksien käyttömahdollisuuden pysyvä kieltäminen joidenkin sellaisten tavaroiden osalta, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, vai onko tällaisen oikeussäännön johdettava muunlaiseen seuraamukseen.
77. David Depuydt ja Gauquie väittävät, että tavaramerkkiin perustuvien yksinoikeuksien käyttömahdollisuus voidaan kieltää pysyvästi kansallisen oikeuden nojalla. MyP puolestaan katsoo, että tällaisissa kansallisissa oikeussäännöissä voidaan säätää ainoastaan sellaisista seuraamuksista, jotka eivät estä tavaramerkkiin perustuvien yksinoikeuksien käyttöä pysyvästi. Sekä komissio että Puola ovat olennaisilta osin samaa mieltä.
78. Yleisenä sääntönä on, ettei direktiivillä sen johdanto-osan kuudennen perustelukappaleen mukaan estetä soveltamasta muuta kansallista lainsäädäntöä kuin tavaramerkkilainsäädäntöä, esimerkiksi vilpillistä kilpailua ja yksityisoikeudellista vastuuta koskevaa lainsäädäntöä. Kuten David Depuydt ja Gauquie ovat aivan oikein todenneet, tämä pätee myös kansalliseen lainsäädäntöön, jossa kielletään oikeuksien käyttäminen virheellisesti tai väärin.(31)
79. Tässä yhteydessä kuitenkin rajoitetaan kansallisen lainsäädännön soveltamista. Kansallinen lainsäädäntö ei saa estää direktiivin täyttä tehokkuutta. Se ei saa poiketa direktiivissä toteutetusta täydellisestä yhdenmukaistamisesta. Tämä pätee sekä virheellisenä käyttönä tai väärinkäyttönä pidettävään menettelyyn että siitä määrättävään seuraamukseen.
80. Virheelliseksi katsottavasta menettelystä on todettava, ettei kansallisessa lainsäädännössä voida pitää unionin lainsäädännössä säädetyn oikeuden käyttöä sellaisenaan virheellisenä käyttönä tai väärinkäyttönä. Koska direktiivissä sallitaan suostumuksen päättäminen, suostumuksen päättämistä ja tavaramerkkiin perustuvien yksinoikeuksien käyttöä niitä vastaan, joille suostumus oli aiemmin annettu, ei voida sellaisenaan pitää oikeuden väärinkäyttönä. Ennakkoilmoituksen puuttumisesta ja vastaavanlaisista olosuhteista voidaan kuitenkin määrätä seuraamuksia kansallisen oikeuden nojalla.
81. Seuraamuksista voidaan todeta, että tavaramerkkiin perustuvien yksinoikeuksien käyttömahdollisuuden epääminen pysyvästi joidenkin sellaisten tavaroiden osalta, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, on myös direktiivin tavoitteiden vastaista.
82. Oikeuskäytännössä on toistuvasti katsottu, että direktiivin 5–7 artiklalla on täysin yhdenmukaistettu tavaramerkkiin perustuvat oikeudet. Direktiivissä säädetään useista tavaramerkkien rekisteröinnin esteistä ja mitättömyysperusteista (direktiivin 3 ja 4 artikla), rajoituksista ja oikeuksien sammumisesta (direktiivin 6 ja 7 artikla) sekä mahdollisuudesta rajoittaa oikeuksia käytön sallimisen vuoksi (direktiivin 9 artikla).(32) Ei ole väitetty, että tässä yhteydessä sovellettaisiin poikkeusta direktiivissä säädetyistä yksinoikeuksista.
83. Jos kansallisessa oikeudessa voitaisiin pysyvästi estää tavaramerkin haltijaa käyttämästä oikeuksiaan joidenkin sellaisten tavaroiden osalta, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, sellaisin perustein, joista ei säädetä direktiivissä, osa tästä suojatusta oikeudesta otettaisiin pois, jolloin tehtäisiin tyhjäksi direktiivin 5 artiklaan sisältyvä oikeuksien yhdenmukaistamista koskeva tavoite ja kierrettäisiin edellytyksiä, joiden täyttyessä oikeuksien rajoittamista koskevia direktiivin säännöksiä sovelletaan. Tällaista seurausta ei voida hyväksyä.
84. Julkisasiamies Jacobs teki samanlaisen päätelmän tarkastellessaan kansallista lainsäädäntöä, jossa säädetään tavaramerkkilainsäädännön tarjoamaa suojaa laajemmasta suojasta yhteisön tavaramerkin yhteydessä, ja totesi seuraavaa: ”Jos jokainen jäsenvaltio voisi säätää haluamansa laajemman suojan vapaasti, saattaisi hyvinkin syntyä vaarallinen tilanne, jossa yhteisön koko tavaramerkkijärjestelmä sekä direktiiviin itseensä sisältyvä lainsäädäntöjen lähentämiseen tähtäävä tarkoitus, jolla pyritään ehkäisemään kaupan esteet ja kilpailun vääristymät sisämarkkinoiden etujen mukaisesti, tehtäisiin mitättömäksi.”(33) Tätä toteamusta voidaan soveltaa soveltuvin osin käsiteltävän asian tilanteeseen.
85. Näin ollen oikeuksien virheellistä käyttöä tai väärinkäyttöä koskevassa kansallisessa lainsäädännössä ei voida pysyvästi estää tavaramerkin haltijaa käyttämästä oikeuksiaan joidenkin sellaisten tavaroiden osalta, joita varten tavaramerkki on rekisteröity.
86. Mikään ei kuitenkaan estä sitä, että kansallisessa oikeudessa säädetään unionin oikeuden mukaisesta muunlaisesta seuraamuksesta, kuten vahingonkorvauksista tai jopa määräyksestä, jolla tavaramerkin haltija velvoitetaan olemaan käyttämättä yksinoikeuksia. Tällainen määräys voi kuitenkin olla ainoastaan väliaikainen, ja siinä on kunnioitettava tavaramerkin haltijan oikeuksia. Koska tosiseikat ovat monimutkaisia ja asiasta saattaa aiheutua pitkiä oikeudenkäyntejä ja vahingonkorvauksia, on mahdollista, että asianosaiset neuvottelevat käyttöluvasta.
2. Toisen kysymyksen tarkastelu
87. Toisessa kysymyksessä, jonka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on jakanut kahteen alakysymykseen, joita on tarkasteltava yhdessä, se tiedustelee lähinnä, sallitaanko direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa se, että kansalliset tuomioistuimet pysyvästi kieltävät rekisteröidyn tavaramerkin haltijaa aloittamasta itse uudelleen tavaramerkin käytön sen päätettyä kolmannelle osapuolelle antamansa sitoumuksen olla käyttämättä kyseistä tavaramerkkiä tiettyjä tavaroita varten. Tällainen kielto perustuisi vilpillisen kilpailun kieltämiseen sillä perusteella, että tavaramerkin haltija hyötyy aiheettomasti kolmannen osapuolen toteuttamista tavaramerkkiin liittyvistä mainontatoimista ja investoinneista, sekä kuluttajien keskuudessa aiheutuvan sekaannuksen estämiseen. Toissijaisesti tiedustellaan, onko kansallisten tuomioistuinten päätettävä muunlaisesta seuraamuksesta.
88. David Depuydt ja Gauquie katsovat, että tavaramerkin haltijaan kohdistuva tavaramerkin pysyvä käyttökielto on asianmukainen seuraamus vilpillisen kilpailun poistamiseksi. MyP, Puola ja komissio katsovat, että kansallisten tuomioistuinten on määrättävä muunlaisesta seuraamuksesta.
89. Jälleen on todettava, ettei direktiivissä sen johdanto-osan kuudennen perustelukappaleen mukaan yleisesti ottaen estetä soveltamasta muuta kansallista lainsäädäntöä kuin tavaramerkkilainsäädäntöä, esimerkiksi vilpillistä kilpailua ja yksityisoikeudellista vastuuta koskevaa lainsäädäntöä. Tällainen kansallinen lainsäädäntö ei saa estää direktiivin täyttä tehokkuutta eikä poiketa direktiivissä toteutetusta täydellisestä yhdenmukaistamisesta.
90. Direktiivillä ei yhdenmukaisteta tavaramerkin haltijan sitoumuksia olla käyttämättä kyseistä tavaramerkkiä. Tavaramerkkilainsäädännössä ei myöskään yleisesti säädetä haltijan oikeudesta käyttää kyseistä tavaramerkkiä.(34) Tavaramerkkioikeudet ovat pääasiallisesti negatiivisia oikeuksia kolmansien sulkemiseksi ulkopuolelle.
91. Ehdotettu kansallinen toimenpide olisi kuitenkin ristiriidassa direktiivin kanssa. Toimenpide perustuisi siihen, että tavaramerkin haltijan katsottaisiin saavan aiheetonta etua kolmannen osapuolen tavaramerkkiin liittyvään mainontaan tekemistä investoinneista, ja kuluttajien keskuudessa aiheutuvaan sekaannukseen, jonka väitetään johtuvan siitä, että joku toinen valmistaa nyt kyseessä olevaa tuotetta. Nämä molemmat seuraukset johtuvat pitkälti suostumuksen päättämisestä ja tavaramerkin käytön uudelleenjärjestelystä. Kuten edellä totesin, direktiivin 5 artiklan 1 kohdalla kuitenkin otetaan käyttöön järjestelmä, jossa tavaramerkin haltija voi peruuttaa suostumuksensa siihen, että kolmas osapuoli käyttää tavaramerkkiä, ja järjestää tämän jälkeen sen käytön uudelleen.
92. Mikään ei kuitenkaan estä sitä, että kansallisessa oikeudessa säädetään kolmannelle osapuolelle myönnettävistä unionin oikeuden mukaisista muunlaisista oikeussuojakeinoista.
V Ratkaisuehdotus
93. Edellä esitetyn perusteella katson, että unionin tuomioistuimen olisi vastattava sille esitettyihin kysymyksiin seuraavasti:
– Rekisteröidyn tavaramerkin haltija ei voi jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 21.12.1988 annetun ensimmäisen neuvoston direktiivin 89/104/ETY 5 artiklan 1 kohdan nojalla antaa peruuttamatonta suostumustaan tavaramerkkinsä käyttöön. Kun tällainen suostumus on peruutettu, rekisteröityyn tavaramerkkiin perustuvaan yksinoikeuteen voidaan vedota tavaramerkkiä sen haltijan suostumuksella käyttänyttä osapuolta vastaan, vaikka tavaramerkin haltija ja kyseinen osapuoli jakoivat pitkään tavaramerkin käyttöoikeuden – kumpikin eri tavaroissa, joita varten tavaramerkki rekisteröitiin.
– Oikeuksien virheellistä käyttöä tai väärinkäyttöä koskevassa kansallisessa lainsäädännössä ei voida pysyvästi estää tavaramerkin haltijaa käyttämästä oikeuksiaan joidenkin sellaisten tavaroiden osalta, joita varten tavaramerkki on rekisteröity. Direktiivissä 89/104 ei kuitenkaan estetä säätämästä kansallisessa lainsäädännössä muunlaisesta seuraamuksesta.
– Direktiivin 89/104 5 artiklan 1 kohdassa ei sallita sitä, että kansalliset tuomioistuimet pysyvästi kieltävät rekisteröidyn tavaramerkin haltijaa aloittamasta uudelleen tavaramerkin käytön sen päätettyä kolmannelle osapuolelle antamansa sitoumuksen olla käyttämättä kyseistä tavaramerkkiä tiettyjä tavaroita varten ja että ne tekevät tämän vilpillistä kilpailua koskevan lainsäädännön nojalla sillä perusteella, että tavaramerkin haltija hyötyy kolmannen osapuolen tavaramerkkiin liittyvään mainontaan tekemistä investoinneista ja että kuluttajien keskuudessa aiheutuu sekaannusta. Direktiivissä 89/104 ei kuitenkaan estetä säätämästä kansallisessa lainsäädännössä muunlaisesta seuraamuksesta.