VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
28 päivänä syyskuuta 2011
Asia F‑23/10
Finola Allen
vastaan
Euroopan komissio
Henkilöstö – Sosiaaliturva – Vakava sairaus – Henkilöstösääntöjen 72 artikla – Sairauskulujen korvaamisen jatkaminen yhteisestä sairausvakuutusjärjestelmästä – Edellytys siitä, että sairauskuluja ei korvata muusta järjestelmästä
Aihe: SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa Finola Allen vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan Euroopan komission päätökset, joissa se kieltäytyi toteamasta vakavaa sairautta ja jatkamasta sairauskulujen korvaamista Euroopan unionin toimielinten yhteisestä sairausvakuutusjärjestelmästä.
Ratkaisu: 30.6.2009, 17.7.2009 ja 7.1.2010 tehdyt päätökset, joilla komissio kieltäytyi toteamasta, että kantajalla on vakava sairaus, ja kieltäytyi jatkamasta hänen sairauskulujensa korvaamista, kumotaan. Muut kannevaatimukset hylätään. Komissio vastaa kaikista oikeudenkäyntikuluista.
Tiivistelmä
1. Virkamiehet – Kanne – Henkilölle vastainen toimi – Käsite – Vakavan sairauden toteamista koskevan hakemuksen hylkääminen – Kieltäytyminen jatkamasta sairauskulujen korvaamista yhteisestä sairausvakuutusjärjestelmästä – Järjestelmän piiriin kuuluminen
(Henkilöstösääntöjen 72 artiklan 1 kohta)
2. Virkamiehet – Sosiaaliturva – Sairausvakuutus – Sairaudet, joiden katsotaan olevan yhtä vakavia kuin henkilöstösääntöjen 72 artiklassa nimenomaisesti mainitut sairaudet
(Henkilöstösääntöjen 72 artikla)
3. Unionin oikeus – Tulkinta – Monikieliset säädöstekstit – Yhdenmukainen tulkinta – Eri kieliversioiden huomioon ottaminen
(Henkilöstösääntöjen 72 artikla)
4. Virkamiehet – Sosiaaliturva – Sairausvakuutus – Vakava sairaus – Määrittäminen – Arviointiperusteet
(Henkilöstösääntöjen 72 artikla)
5. Virkamiehet – Kanne – Edeltävä hallinnollinen valitus – Hylkäämispäätös – Riidanalaisen toimen perustelujen korvaaminen
(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)
6. Euroopan unionin kansalaisuus – Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus – Direktiivi 2004/38– Oleskeluoikeuden edellytykset unionin oikeuden nojalla
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38 7 artikla)
1. Vakavan sairauden toteamisen perusteella asianomainen voi saada komission antamien sairauskulujen korvaamista koskevien yleisten täytäntöönpanosääntöjen III osaston 5 luvun 2 kohdan nojalla korvausta 100 % sairauskuluistaan, jotka liittyvät kyseiseen sairauteen. Sairaus voidaan todeta vakavaksi kyseisten sääntöjen III osaston 5 luvun 3 kohdan mukaisen hakemuksen perusteella, jos kyseisen sairauden katsotaan vastaavan yleisten täytäntöönpanosääntöjen III osaston 5 luvun 1 kohdan vakavien sairauksien määritelmää.
Jos vakava sairaus on todettu, virkamiehen eronneen puolison tähän sairauteen liittyvien sairauskulujen korvaamista Euroopan unionin toimielinten yhteisestä sairausvakuutusjärjestelmästä voidaan lisäksi jatkaa pidempäänkin kuin vuoden ajan avioerosta, jos tietyt yleisten täytäntöönpanosääntöjen I osaston 3 luvun 2 kohdan kumulatiiviset edellytykset täyttyvät.
Koska se tehdään erityisen menettelyn päätteeksi ja koska se vaikuttaa asianomaisen tilanteeseen, päätös, jossa kieltäydytään toteamasta vakavaa sairautta, on siten toteamista hakeneelle henkilölle vastainen toimi. Kun toteamista hakenut henkilö on virkamiehen eronnut puoliso, tällainen päätös voi samalla olla sellaisen erillisen päätöksen pohjana, jossa kieltäydytään jatkamasta hänen sairauskulujensa korvaamista Euroopan unionin toimielinten yhteisestä sairausvakuutusjärjestelmästä.
(ks. 38–40 kohta)
2. Kun kyse on vakavan sairauden toteamisesta, komission antamien sairauskulujen korvaamista koskevien yleisten täytäntöönpanosääntöjen III osaston 5 luvun 1 kohdassa mainitut arviointiperusteet eivät ole ilmeisen epäasianmukaisia tai virheellisiä tavoitellun päämäärän eli sairauksien, jotka ovat yhtä vakavia kuin henkilöstösääntöjen 72 artiklassa nimenomaisesti mainitut, yksilöimisen kannalta.
Ensinnäkin henkilöstösääntöjen 72 artiklassa nimenomaisesti mainituilla neljällä sairaudella voi tietyissä tapauksissa olla erityisen vakavia fyysisiä tai psyykkisiä seurauksia, ne voivat olla pitkäaikaisia tai kroonisia ja edellyttää raskaita hoitotoimenpiteitä, joiden vuoksi on tarpeellista, että edeltävä diagnoosi on varma, mikä taas edellyttää erityisiä tutkimuksia tai kokeita. Nämä sairaudet voivat myös altistaa asianomaisen henkilön vaaralle vammautua vakavasti.
Itse henkilöstösääntöjen 72 artiklan 1 kohdan sanamuodosta käy lisäksi ilmi, että vaikka kyse olisi jostakin tässä artiklassa nimenomaisesti mainitusta neljästä sairaudesta, sairaus voidaan luokitella vakavaksi ja kyseinen henkilö voi siten kuulua itselleen suotuisamman järjestelmän piiriin tällaisen sairauden toteamisen vuoksi vain erityisen vakavissa tapauksissa.
Mainituissa arviointiperusteissa ei ylitetä sitä, mikä on asianmukaista ja tarpeen kyseisellä sääntelyllä tavoitellun perustellun tavoitteen, joka on vakavan sairauden toteamiseen liittyvien eri etujen myöntämisen rajoittaminen tarkasti ainoastaan erityisen vakaviin sairauksiin, toteuttamiseksi. Yleisten täytäntöönpanosääntöjen III osaston 5 luvun 1 kohdassa ei näin ollen loukata suhteellisuusperiaatetta.
(ks. 49–52 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑65/09, Marcuccio v. komissio, 23.11.2010, 51–53 ja 70 kohta, valitus vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑85/11 P
3. Unionin oikeuden säännösten ja määräysten yhdenmukaisen soveltamisen ja näin ollen yhdenmukaisen tulkinnan vaatimus edellyttää, ettei yhtä tekstiä tarkastella irrallaan muista kieliversioista vaan että sitä tulkitaan sekä sen antajan todellisen tahdon että tavoitteiden ja muun muassa kaikilla unionin kielillä laadittujen kieliversioiden valossa.
(ks. 57 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑83/07, Zangerl-Posselt v. komissio, 30.11.2009, valitus vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑62/10 P
4. Kun kyse on asiantuntijalääkärin ja lääketieteellisen neuvoston lääketieteellisistä arvioinneista, unionin tuomioistuinten harjoittama valvonta ei koske varsinaisia lääketieteellisiä arviointeja, joita on pidettävä lopullisina, kun ne on tehty sääntöjenmukaisella tavalla.
Vakavan sairauden arviointiperusteet (eliniänodotteen lyheneminen, krooninen kehitys, raskaiden diagnoosi- ja/tai hoitotoimenpiteiden tarpeellisuus, vakava vamma tai vaara siitä) kuuluvat lääketieteellisten arviointien ryhmään, sillä ratkaistessaan kysymystä siitä, täyttyykö jokin näistä perusteista, asiantuntijalääkäri tai lääketieteellinen neuvosto ei voi vain tyytyä toteamaan tosiseikkoja vaan niitä on todella arvioitava, mihin tarvitaan lääketieteellistä asiantuntemusta.
Vaikka sen valvonta ei ulotu varsinaisiin lääketieteellisiin arviointeihin, kuten sairauden vakavuuden arviointiin, tuomioistuimen on kuitenkin – etenkin kun menettelyssä ei taata osapuolten välistä tasapainoa samantasoisena kuin henkilöstösääntöjen 73 ja 78 artikloissa tarkoitetuissa menettelyissä – varmistettava, että asiantuntijalääkäri tai lääketieteellinen neuvosto on tutkinut tarkasteltavanaan olleen tilanteen konkreettisesti ja yksityiskohtaisesti. Hallinnon tehtävä on lisäksi näyttää toteen, että tällainen arviointi on tehty.
Kun kyse on komission antamien sairauskulujen korvaamista koskevien yleisten täytäntöönpanosääntöjen III osaston 5 luvun 1 kohdan soveltamisesta tämän säännöksen antajien tarkoituksena oli – kuten ilmaisusta ”joissa yhdistyy eriasteisina neljä perustetta” käy ilmi – säätää toisistaan riippuvaisista seikoista, jotka asiantuntijalääkärin tai lääketieteellisen neuvoston on otettava huomioon suhteessa toisiinsa, jotta kyseisen sairauden seurausten vakavuutta arvioitaisiin kokonaisvaltaisesti, ja joissa jätetään siten lääkäreille huomattava vapaus niiden yksittäisten tapausten lääketieteellisessä arvioinnissa, jotka niiden on tutkittava.
Asiantuntijalääkäri tai lääketieteellinen neuvosto ei voi saa siis rajoittaa vakavan sairauden toteamista koskevan hakemuksen tutkimista vain tiettyjen yleisten täytäntöönpanosääntöjen III osaston 5 luvun 1 kohdan edellytysten tarkasteluun erillään muista tai arvioida vain niitä edellytyksiä, jotka siitä vaikuttavat jäävän täyttymättä. Vaikka jokin arviointiperusteista saattaa vaikuttaa jäävän täyttymättä, kun sitä tarkastellaan erillään muista, sen tutkiminen muiden perusteiden arvioinnin yhteydessä voi siten johtaa vastakkaiseen päätelmään eli siihen, että kyseinen peruste täyttyy, mikä estää asiantuntijalääkäriä tai lääketieteellistä neuvostoa tyytymästä ainoastaan yhden arviointiperusteen tutkimiseen.
Unionin tuomioistuinten on näin ollen lääketieteellisten elinten vakavan sairauden toteamista koskevassa menettelyssä antamien lausuntojen osalta harjoittamansa rajallisen valvonnan yhteydessä varmistuttava siitä, että nämä lausunnot on annettu asianomaisen terveydentilan konkreettisen ja yksityiskohtaisen tutkimisen perusteella ja että tässä tutkimisessa on otettu kokonaisvaltaisesti huomioon yleisten täytäntöönpanosääntöjen III osaston 5 luvun 1 kohdassa vaaditulla tavalla siinä säädetyt neljä toisistaan riippuvaista arviointiperustetta.
(ks. 73 ja 75–80 kohta)
Viittaukset:
Unionin yleinen tuomioistuin: asia T‑377/08 P, komissio v. Birkhoff, 9.12.2009, 67 ja 68 kohta
5. Vaikka hallinto voi henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklassa säädetyssä muutoksenhakukeinojen järjestelmässä hylätessään valituksen nimenomaisesti muuttaa perusteluja, joiden nojalla se antoi riidanalaisen toimen, tällainen muutos ei ole mahdollinen sen jälkeen, kun riidanalaisesta toimesta on nostettu kanne virkamiestuomioistuimessa. Hallinto ei sitä paitsi saa korvata alkuperäisiä virheellisiä perusteluja täysin uusilla perusteluilla oikeudenkäynnin aikana.
(ks. 98 kohta)
Viittaukset:
Unionin yleinen tuomioistuin: asia T‑560/08 P, komissio v. Meierhofer, 12.5.2010, 59 kohta
6. Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella annetun direktiivin 2004/38 7 artiklassa säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä unionin kansalaisilla on unionin oikeuden nojalla oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella yli kolmen kuukauden ajan, mutta kyseinen säännös ole esteenä sille, että jäsenvaltio voi myöntää unionin kansalaiselle oleskeluluvan lievemmin edellytyksin.
(ks. 106 kohta)