Valitus, jonka Euroopan yhteisöjen komissio on tehnyt 24.9.2007 yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen (laajennettu neljäs jaosto) asiassa T-351/03, Schneider Electrid SA v. komissio, 11.7.2007 antamasta tuomiosta

(Asia C-440/07 P)

Oikeudenkäyntikieli: ranska

Asianosaiset

Valittaja: Euroopan yhteisöjen komissio (asiamiehet: M. Petite ja F. Arbault)

Muut osapuolet: Schneider Electric SA, Saksan liittotasavalta, Ranskan tasavalta

Vaatimukset

Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-351/03, Schneider Electric SA v. komissio, 11.7.2007 antama tuomio on kumottava

Schneider Electric SA on velvoitettava korvaamaan kaikki komissiolle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Kantaja huomauttaa alustavasti, että sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntyminen edellyttää kolmen kumulatiivisen edellytyksen täyttymistä eli virheen, todellisen ja varman vahingon sekä virheen ja vahingon välisen välittömän syy-yhteyden olemassaoloa, ja esittää valituksensa tueksi seitsemän valitusperustetta.

Komissio väittää ensimmäisellä valitusperusteellaan, että kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi yhtäältä, että komissio "laiminlöi" esittää 3.8.2001 päivätyssä väitetiedoksiannossa Schneiderin ja Legrandin asemien tukemista koskevan väitteen, ja toisaalta, että kyseiseen esittämiseen ei sisältynyt "mitään erityistä teknistä ongelmaa", se jätti ottamatta huomioon oikeusvoiman, esitti aineellisesti paikkansapitämättömiä toteamuksia, otti sen arvioitavaksi annetun selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla ja laiminlöi velvollisuuden perustella tuomionsa.

Komissio väittää toisella valitusperusteellaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin luonnehti virheellisesti tosiseikkoja, teki oikeudellisen virheen ja laiminlöi perusteluvelvollisuutensa, kun se katsoi, että asiassa T-310/01, Schneider Electric v. komissio, 22.10.2002 annetussa tuomiossa todettu menettelyvirhe merkitsee sellaisen oikeussäännön riittävän ilmeistä rikkomista, jolla annetaan oikeuksia yksityisille.

Komissio väittää kolmannella valitusperusteellaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki virheellisiä aineellisia toteamuksia, otti selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, luonnehti virheellisesti kyseessä olevia tosiseikkoja ja teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi, että virheen ja yksilöidyn vahingon toisen osan eli sen, että Schneiderin Wendel-KKR:n kanssa käymät neuvottelut Legrand SA:n luovutushinnasta saatettiin ennenaikaisesti päätökseen, välillä on "riittävän välitön syy-yhteys".

Komissio vetoaa neljännellä valitusperusteellaan siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei noudattanut perusteluvelvollisuuttaan, joka sille kuuluu sen vuoksi, että sen esittämä päättely, joka koskee virheen ja yksilöityjen vahingon eri osien välillä olevaa syy-yhteyttä, on perusteltu ristiriitaisesti.

Komissio väittää viidennellä valitusperusteellaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki aineellisesti paikkansapitämättömiä tosiseikkoja koskevia toteamuksia, otti selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla ja teki oikeudellisen virheen, kun se ei päätellyt, että Schneider oli myötävaikuttanut yksilöityyn vahingon toiseen osaan kokonaisuudessaan. Kyseinen yritys on näet jättänyt useilta osin täyttämättä kohtuullista huolellisuutta koskevan velvoitteensa vahingon välttämiseksi tai vahingon laajuuden rajoittamiseksi etenkin, koska se ei pannut vireille välitoimimenettelyä sen Legrandin luovuttamista koskevan velvoitteen osalta, jonka se väittää sille asetetun, ja koska se päätti luovuttaa kyseisen yrityksen ajankohtana, jolloin siihen ei kuitenkaan kohdistunut mitään tämän suuntaista velvoitetta.

Komissio moittii kuudennella valitusperusteellaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se lausui kanteen ulkopuolelta, jätti noudattamatta todistustaakkaa koskevia sääntöjä ja loukkasi puolustautumisoikeuksia, kun se yksilöi sellaisen vahingon osan, johon kantajana oleva yritys ei ollut vedonnut.

Komissio väittää lopuksi seitsemännellä ja viimeisellä valitusperusteellaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se myönsi Schneiderille korkoa vahingon toisen osan syntymispäivästä eli 10.12.2002 lukien.

____________