Language of document : ECLI:EU:T:2012:172

Asia T-336/07

Telefónica, SA ja

Telefónica de España, SA

vastaan

Euroopan komissio

Kilpailu – Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö – Espanjan laajakaistapohjaisten internetyhteyksien markkinat – Päätös, jolla todetaan EY 82 artiklan rikkominen – Hintojen vahvistaminen – Hintaruuvi – Markkinoiden määrittely – Määräävä markkina-asema – Väärinkäyttö – Marginaalien puristamisen laskenta – Väärinkäytön vaikutukset – Komission toimivalta – Puolustautumisoikeudet – Toissijaisuus – Oikeasuhteisuus – Oikeusvarmuus – Vilpitön yhteistyö – Hyvän hallinnon periaate – Sakot

Tuomion tiivistelmä

1.      Oikeudenkäyntimenettely – Kannekirjelmä – Vastauskirjelmä – Muotomääräykset – Oikeudenkäynnin kohteen yksilöinti – Yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista – Kannekirjelmään tai vastauskirjelmään liitetyt kirjelmät

(Unionin perussäännön 21 artikla; unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohta)

2.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen – Oikeus tutustua asiakirjoihin – Ulottuvuus – Päätös olla antamatta oikeutta tutustua asiakirjaan – Seuraukset – Kyseessä olevan yrityksen todistustaakan osalta on erotettava toisistaan sitä vastaan puhuvat asiakirjat ja sen puolesta puhuvat asiakirjat

(EY 81 ja EY 82 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 2 kohta)

3.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Väitetiedoksianto – Välttämätön sisältö – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen

(EY 81 ja EY 82 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohta)

4.      Kilpailu – Määräävä markkina-asema – Merkitykselliset markkinat – Markkinoiden määrittelyä koskevat perusteet – Laajakaistaisten internetyhteyksien tukkumarkkinat

(EY 82 artikla; komission tiedonanto 97/C 372/03)

5.      Kilpailu – Määräävä markkina-asema – Markkinoilla, joilla yrityksellä on määräävä asema, toteutettu menettely, jolla on vaikutuksia lähimarkkinoilla – EY 82 artiklan soveltaminen

(EY 82 artikla)

6.      Kilpailu – Määräävä markkina-asema – Arviointiperusteet – Sen vaikutus, että markkinoilla voi mahdollisesti olla kilpailua

(EY 82 artikla)

7.      Kilpailu – Määräävä markkina-asema – Käsite – Mahdollisuus toteuttaa säännöllisiä hinnankorotuksia ei ole välttämätön tekijä

(EY 82 artikla)

8.      Kilpailu – Määräävä markkina-asema – Väärinkäyttö – Hintaruuvi – Käsite – Arviointiperusteet

(EY 82 artikla)

9.      Kilpailu – Määräävä markkina-asema – Väärinkäyttö – Hintaruuvi – Yhtäläisiä mahdollisuuksia ei ole

(EY 82 artikla)

10.    Kilpailu – Määräävä markkina-asema – Väärinkäyttö – Käsite – Menettelytavat, joilla on kilpailua rajoittava vaikutus – Mahdollinen vaikutus

(EY 82 artikla)

11.    Kilpailu – Yhteisön oikeussäännöt – Soveltaminen komissiossa – Televiestintämarkkinoita koskevilla säännöksillä ei rajoiteta komission toimivaltaa

(EY 81 ja EY 82 artikla; neuvoston asetus N:o 1/2003; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21)

12.    Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission velvollisuus toimia vilpittömästi yhteistyössä kansallisten sääntelyviranomaisten kanssa – Ulottuvuus

(EY 10, EY 81 ja EY 82 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 11–16 artikla)

13.    Kilpailu – Yhteisön oikeussäännöt – Rikkominen – Tahallisuus tai tuottamuksellisuus – Käsite

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta ja neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

14.    Kilpailu – Määräävä markkina-asema – Väärinkäyttö – Hinnoittelukäytäntö merkitsee väärinkäyttöä – Yrityksen itsenäinen toiminta markkinoilla

(EY 82 artikla)

15.    Kilpailu – Yhteisön oikeussäännöt – Asiallinen soveltamisala – Säännelty televiestintäala kuuluu soveltamisalaan

(EY 82 artikla)

16.    Kilpailu – Sakot – Komission harkintavalta – Yrityksen omaan toimintaan perustuva arviointi

(EY 81 ja EY 82 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla)

17.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Velvollisuus ottaa huomioon konkreettiset vaikutukset markkinoilla – Ulottuvuus

(EY 81 ja EY 82 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla; komission tiedonannon 98/C 9/03 1 A kohdan ensimmäinen alakohta)

18.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Arviointi – Komission antamissa suuntaviivoissa nimenomaisesti mainitun kolmen arviointiperusteen riippuvuus toisistaan – Rikkomisen luonnehtiminen erittäin vakavaksi

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 1 A kohta)

19.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Sakon ehkäisevä vaikutus – Yleinen ehkäisevä vaikutus – Rangaistusten yksilökohtaisuutta koskevaa periaatetta ei ole loukattu

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

20.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen kesto – Sakon laskentapohjan korottaminen – Rikkomisen voimakkuuksissa tapahtuneita muutoksia ei ole otettava huomioon

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohta)

21.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Lieventävät seikat – Se, että kansallinen oikeus tai kansalliset viranomaiset ovat hyväksyneet kilpailusääntöjen rikkomisen tai sietäneet sitä

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 3 kohta)

1.      Unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan kannekirjelmässä on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista. Liitteiden puhtaasti todistuksellinen ja täydentävä tehtävä merkitsee sitä, että siltä osin kuin ne sisältävät oikeudellisia seikkoja, joihin tietyt kannekirjelmässä mainitut kanneperusteet perustuvat, tällaiset seikat on mainittava itse kannekirjelmän tekstissä tai ainakin ne on yksilöitävä riittävällä tavalla kannekirjelmässä. Kannekirjelmässä on näin ollen nimenomaisesti selitettävä, mitä kanteen perustana oleva oikeudellinen peruste sisältää, eikä pelkkä tämän perusteen abstrakti maininta täytä työjärjestyksessä asetettuja vaatimuksia. Liitteitä ei siis voida käyttää kannekirjelmässä pääpiirteittäin esitetyn kanneperusteen kehittämiseen esittämällä väitteitä tai perusteluita, joita kannekirjelmässä ei ole esitetty.

Tämä unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan tulkinta koskee myös kantajan sellaisen vastauskirjelmän huomioon ottamisen edellytyksiä, jolla on saman työjärjestyksen 47 artiklan 1 kohdan mukaisesti tarkoitus täydentää kannekirjelmää.

Tästä seuraa, että kannekirjelmän ja kantajien vastauskirjelmän liitteet otetaan huomioon ainoastaan siltä osin kuin niillä tuetaan tai täydennetään oikeudellisia perusteita tai perusteluja, joihin kantajat ovat nimenomaisesti vedonneet kirjelmiensä varsinaisessa osassa, ja siltä osin kuin on mahdollista täsmällisesti määrittää, mitkä niiden sisältämistä seikoista tukevat tai täydentävät kyseisiä oikeudellisia perusteita tai perusteluja.

(ks. 58–61 ja 63 kohta)

2.      Unionin kilpailusääntöjen rikkomista koskevassa menettelyssä se, että asiakirjaa ei ole annettu yritykselle tiedoksi, merkitsee sen puolustautumisoikeuksien loukkaamista ainoastaan siinä tapauksessa, että se ensinnäkin osoittaa komission nojautuneen tähän asiakirjaan tukeakseen väitettään, joka koskee kilpailusääntöjen rikkomisen olemassaoloa, ja toiseksi tämä väite voidaan näyttää toteen vain kyseisen asiakirjan perusteella. Mikäli on olemassa muita asiakirjatodisteita, joista asianomaiset yritykset ovat saaneet tiedon hallinnollisen menettelyn aikana ja jotka tukevat erityisesti komission päätelmiä, tiedoksi antamatta jätetyn asianomaista vastaan puhuvan asiakirjan poistaminen todisteiden joukosta ei heikennä riidanalaisessa päätöksessä huomioon otettujen väitteiden pätevyyttä. Näin ollen asianomaisen yrityksen on osoitettava, että lopputulos, johon komissio on päätöksessään päätynyt, olisi ollut erilainen, mikäli asiakirja, jota ei ole annettu tiedoksi ja johon komissio on nojautunut todetessaan kyseisen yrityksen rikkoneen kilpailusääntöjä, olisi pitänyt poistaa asianomaista vastaan puhuvien todisteiden joukosta.

(ks. 78 kohta)

3.      Puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaan komission yritykselle, jolle se aikoo määrätä seuraamuksen kilpailusääntöjen rikkomisesta, osoittamaan väitetiedoksiantoon on sisällytettävä tätä yritystä vastaan esitetyt olennaiset seikat, kuten tosiseikat, joista yritystä moititaan, niiden oikeudellinen luonnehdinta ja todistusaineisto, johon komissio tukeutuu, jotta tämä yritys voisi esittää hyödyllisesti väitteensä ja perustelunsa sitä vastaan käydyssä hallinnollisessa menettelyssä. Tätä edellytystä on noudatettu, kun komission päätöksessä ei syytetä asianomaisia muista kuin niistä kilpailusääntöjen rikkomisista, joista väitetiedoksiannossa on kyse, ja kun siinä otetaan huomioon vain sellaiset tosiseikat, joiden osalta asianomaiset henkilöt ovat voineet ilmaista kantansa.

Komission lopullisen päätöksen ei kuitenkaan tarvitse välttämättä täydellisesti vastata väitetiedoksiantoa. Väitetiedoksiantoa voidaan näin ollen täydentää asianosaisten antaman vastauskirjelmän perusteella, jossa esitetyt argumentit osoittavat, että asianosaiset ovat todella voineet käyttää puolustautumisoikeuksiaan. Komissio voi myös hallinnollisen menettelyn huomioon ottaen muuttaa tai täydentää sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta esittämiensä väitteiden tukena olevia perusteluja.

Väitetiedoksiannon ja lopullisen päätöksen erilaisuus merkitsee puolustautumisoikeuksien loukkaamista siis ainoastaan sillä edellytyksellä, ettei lopullisessa päätöksessä vahvistettua väitettä ole esitetty väitetiedoksiannossa riittävällä tavalla, jotta sen adressaatit voivat puolustautua. Näin ei ole silloin, kun väitetiedoksiannon ja riidanalaisen päätöksen väitetyt eroavaisuudet eivät koske muita menettelytapoja kuin sellaisia, joista kantajat jo olivat esittäneet huomautuksensa ja jotka eivät näin ollen liity mihinkään uuteen väitteeseen.

(ks. 80–82, 84 ja 85 kohta)

4.      Tutkittaessa sitä, onko yrityksellä mahdollisesti määräävää asemaa tietyillä sektorikohtaisilla markkinoilla, kilpailun mahdollisuuksia on arvioitava sellaisilla markkinoilla, jotka kattavat kaikki tavarat, jotka ominaisuuksiensa perusteella soveltuvat erityisesti tyydyttämään muuttumattoman tarpeen ja jotka ovat vain vähäisessä määrin vaihdettavissa muihin tavaroihin. Koska lisäksi asianomaisten markkinoiden määrittämisen tarkoituksena on arvioida tietyn yrityksen mahdollisuutta estää toimivan kilpailun säilyttämistä sekä toimia huomattavan itsenäisesti suhteessa kilpailijoihinsa, asiakkaisiinsa ja kuluttajiin, tältä osin pelkkä asianomaisten tuotteiden objektiivisten ominaisuuksien tutkiminen ei ole riittävää, vaan on myös otettava huomioon markkinoiden kilpailuolosuhteet sekä kysynnän ja tarjonnan rakenne.

Merkityksellisten markkinoiden käsite merkitsee sitä, että niihin kuuluvien tavaroiden tai palvelujen välillä voi olla toimivaa kilpailua, mikä edellyttää, että kaikki samoihin markkinoihin kuuluvat tavarat tai palvelut ovat riittävästi keskenään vaihdettavissa, kun kyse on samasta käyttötarkoituksesta.

Merkityksellisten markkinoiden määritelmästä yhteisön kilpailuoikeuden kannalta annetusta komission tiedonannosta ilmenee myös, että tuotemarkkinoihin kuuluvat kaikki tuotteet ja/tai palvelut, joita kuluttaja pitää keskenään vaihdettavissa tai korvattavissa olevina niiden ominaisuuksien, hintojen ja käyttötarkoituksen vuoksi. Merkityksellisten markkinoiden määrittelyssä kysynnän korvaaminen on taloudelliselta kannalta välittömin ja tehokkain tekijä, joka rajoittaa tietyn tuotteen toimittajien käyttäytymistä erityisesti niiden hinnoittelupäätösten suhteen. Lisäksi tarjonnan korvattavuus otetaan myös huomioon määriteltäessä markkinoita sellaisissa tapauksissa, joissa sen vaikutukset vastaavat kysynnän korvattavuuden vaikutuksia tehokkuudeltaan ja välittömyydeltään. Tämä edellyttää, että tavarantoimittajat voivat vaihtaa tuotannon merkityksellisten tuotteiden tuotantoon ja saattaa tuotteet markkinoille lyhyellä aikavälillä ilman, että tästä seuraa merkittäviä lisäkustannuksia tai riskiä, reaktiona pieniin mutta pysyviin suhteellisten hintojen vaihteluihin.

Laajakaistapohjaisten internetyhteyksien tukkumarkkinoiden osalta komissio voi todeta perustellusti, että – kun otetaan huomioon valtakunnallisesta tukkutarjonnasta alueelliseen tukkutarjontaan siirtymiseen sekä alueellisesta tukkutarjonnasta tilaajayhteyksien eriytettyyn tarjontaan siirtymiseen liittyvät huomattavat kustannukset ja tällaiseen siirtymiseen tarvittava aika ja se, ettei se ole kannattava vaihtoehto koko maan alueella ja vaatii kriittisen vähimmäismassan, ja koska tukkutarjonnan, alueellisen tukkutarjonnan ja tilaajayhteyksien eriytetyn tarjonnan välillä on toiminnallisia eroja – tilaajayhteyksien eriytetty tarjonta ei kuulu samoille markkinoille kuin valtakunnallinen tukkutarjonta ja alueellinen tukkutarjonta. Samoin komissio voi todeta perustellusti, että valtakunnallinen tukkutuote ja alueellinen tukkutuote eivät kuulu samoille markkinoille, koska kun otetaan huomioon valtakunnallisesta tukkutuotteesta alueelliseen tukkutuotteeseen siirtymiseen liittyvät kustannukset, on epätodennäköistä ja taloudellisesta näkökulmasta epäloogista, että operaattorit, jotka ovat jo investoineet verkon käyttöönottamiseen, vastaisivat tämän verkon käyttämättä jättämisen kustannuksista ja päättäisivät käyttää valtakunnallista tukkutuotetta, joka ei tarjoa niille samoja mahdollisuuksia valvoa vähittäistuotteen palvelun laatua kuin alueellinen tukkutuote.

(ks. 111–113, 116, 127, 134, 139 ja 143 kohta)

5.      Se, merkitseekö merkityksellisillä tukkumarkkinoilla määräävässä markkina-asemassa olevan vertikaalisesti integroituneen yrityksen käyttöön ottama hinnoittelukäytäntö, joka johtaa kyseisen yrityksen kilpailijoihin kohdistuvaan hintaruuviin vähittäismarkkinoilla, väärinkäyttöä, ei riipu siitä, onko kyseinen yritys määräävässä markkina-asemassa viimeksi mainituilla markkinoilla. Komission ei siis hintaruuvin muodossa tapahtuneen yrityksen määräävän markkina-aseman väärinkäytön toteamiseksi tarvitse näyttää toteen, että kyseisellä yrityksellä on määräävä markkina-asema samanaikaisesti sekä tukkumarkkinoilla että vähittäismarkkinoilla.

(ks. 146 kohta)

6.      Kilpailun mahdollinen olemassaolo markkinoilla on merkityksellinen seikka arvioitaessa määräävän markkina-aseman olemassaoloa. Kiivaankaan kilpailun olemassaolo tietyillä markkinoilla ei kuitenkaan sulje pois määräävän aseman olemassaoloa samoilla markkinoilla, sillä määräävän aseman ominaispiirteitä ovat ennen kaikkea mahdollisuus toimia niin, ettei markkinastrategiassa tarvitse ottaa huomioon tätä kilpailua, ilman että tästä asenteesta kuitenkaan aiheutuisi vahingollisia vaikutuksia.

(ks. 162 kohta)

7.      Vaikka mahdollisuus toteuttaa säännöllisiä hinnankorotuksia saattaa kiistatta viitata määräävään markkina-asemaan, se ei missään tapauksessa ole tämän aseman välttämätön osa, sillä määräävässä asemassa olevan yrityksen hintoja koskeva itsenäisyys liittyy pikemminkin mahdollisuuteen vahvistaa hintoja tarvitsematta ottaa huomioon kilpailijoiden, asiakkaiden ja toimittajien reaktioita kuin mahdollisuuteen korottaa näitä hintoja.

(ks. 166 kohta)

8.      Hintaruuvikäytännön toteamiseksi ei voida vaatia, että kilpailijoilta peritään liian korkeita hintoja tukkutuotteista tai vähittäistuotteista peritään saalistushintoja. Hintaruuvi voi jo sinällään merkitä EY 82 artiklassa tarkoitettua väärinkäyttöä, jollei objektiivisia perusteluja ole. Hintaruuvi perustuu tukkumarkkinoilla perittyjen hintojen ja vähittäismarkkinoilla perittyjen hintojen väliseen eroon eikä näiden hintojen tasoon sellaisinaan. Hintaruuvi voi erityisesti seurata epätavallisen matalista hinnoista vähittäismarkkinoilla ja myös epätavallisen korkeista hinnoista tukkumarkkinoilla.

Komissio voi lisäksi oikeutetusti todeta, että hintaruuvin toteamiseksi asianmukaisesti on osoitettava, kykenisikö kilpailija, jolla on sama kustannusrakenne kuin vertikaalisesti integroituneen yrityksen seuraavan myyntiportaan toiminnalla, tarjoamaan seuraavan myyntiportaan palveluja ilman tappioita, jos kyseisen vertikaalisesti integroituneen yrityksen pitäisi maksaa tukkutason yhteyksistä sen kilpailijoilta peritty hinta, viittaamalla kyseessä olevan yrityksen kustannuksiin tutkimatta kyseessä olevilla markkinoilla toimivien pääasiallisten vaihtoehtoisten operaattoreiden marginaaleja.

Määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen soveltaman hintapolitiikan laillisuuden arvioimisessa on nimittäin lähtökohtaisesti käytettävä hintakriteereitä, jotka perustuvat määräävässä asemassa olevalle yritykselle itselleen aiheutuneisiin kustannuksiin ja sen strategiaan. Hintaruuviin johtavan hinnoittelukäytännön osalta tällaisia arviointikriteereitä käyttämällä voidaan erityisesti tarkastaa, olisiko kyseinen yritys ollut riittävän tehokas tarjotakseen vähittäistuotteitaan loppukäyttäjille muutoin kuin tappiollisesti, jos se olisi ollut ennalta velvoitettu maksamaan omat tukkuhintansa jälleenmyyntituotteista.

Tällainen lähestymistapa on sitäkin perustellumpi, koska ensinnäkin se on myös oikeusvarmuuden yleisen periaatteen mukainen, sillä määräävässä markkina-asemassa oleva yritys voi kustannuksensa ja hintansa huomioon ottamalla arvioida omien menettelytapojensa laillisuutta sille EY 82 artiklan perusteella kuuluvan erityisen vastuun mukaisesti. Vaikka määräävässä markkina-asemassa oleva yritys tuntee omat kustannuksensa ja hintansa, se ei ole lähtökohtaisesti tietoinen kilpailijoidensa kustannuksista ja hinnoista. Toiseksi markkinoilta poissulkemista merkitsevä väärinkäyttö vaikuttaa myös määräävässä asemassa olevan yrityksen mahdollisiin kilpailijoihin, joita näköpiirissä oleva kannattamattomuus saattaa kannustaa olla tulematta markkinoille.

On totta, että kilpailijoiden kustannuksilla ja hinnoilla voi olla merkitystä tutkittaessa pääasiassa kyseessä olevaa hinnoittelukäytäntöä. Kilpailijoiden hinnat ja kustannukset näillä samoilla markkinoilla on kuitenkin tutkittava vasta siinä tapauksessa, ettei määräävässä asemassa olevan yrityksen hintoihin ja kustannuksiin ole mahdollista tukeutua.

(ks. 186, 187 ja 190–194 kohta)

9.      Hintaruuvia koskevien edellytysten soveltamisen osalta komissiota ei voida arvostella siitä, että se tutkii hintaruuvin olemassaoloa kyseessä olevan yrityksen kunkin tuotteen osalta erikseen, vaikka vaihtoehtoiset operaattorit käyttävät tuotteiden optimaalista yhdistelmää, joka mahdollistaa kustannussäästöjä, kun nämä tuotteet eivät kuulu samoille tuotemarkkinoille. EY 82 artiklassa kielletään nimittäin tietyillä markkinoilla määräävässä asemassa olevaa yritystä muun muassa toteuttamasta sellaisia hinnoittelukäytäntöjä, joilla on markkinoilta syrjäyttävä vaikutus sen vähintäänkin yhtä tehokkaisiin, olemassa oleviin tai mahdollisiin kilpailijoihin. Tällaisen aseman tutkiminen edellyttää kilpailumahdollisuuksien arviointia markkinoilla, jotka kattavat kaikki tavarat, jotka ominaisuuksiensa perusteella soveltuvat erityisen hyvin tyydyttämään muuttumattomat tarpeet ja jotka ovat vain vähäisessä määrin vaihdettavissa muihin tavaroihin; merkityksellisten markkinoiden määrittäminen on tarpeen sen arvioimiseksi, onko kyseessä olevalla yrityksellä mahdollisuus estää toimivaa kilpailua mainituilla markkinoilla.

Ei myöskään voida katsoa, että vaihtoehtoinen operaattori voisi kompensoida tukkutuotteen tasolla hintaruuvin vuoksi kärsimänsä tappiot kyseessä olevan yrityksen sellaisten muiden tuotteiden käyttämisestä tietyillä kannattavammilla maantieteellisillä alueilla saamillaan tuloilla, joita hintaruuvi ei koske ja jotka kuuluvat eri markkinoille. Järjestelmä, jossa kilpailu on vääristymätöntä, voidaan varmistaa vain, jos eri talouden toimijoiden yhtäläiset mahdollisuudet on taattu. Yhtäläiset mahdollisuudet edellyttävät sitä, että televiestinnän alalla määräävässä asemassa oleva yritys ja sen vähintäänkin yhtä tehokkaat kilpailijat ovat yhdenvertaisessa asemassa vähittäismarkkinoilla. Näin ei ole, jos vaihtoehtoisten operaattorien tälle yritykselle tukkutuotteesta maksamia hintoja ei voida vyöryttää niiden vähittäistuotteista veloittamiin hintoihin muutoin kuin tarjoamalla niitä tappiolla.

(ks. 200–204 kohta)

10.    EY 82 artiklan rikkomisen toteennäyttämiseksi riittää, että osoitetaan, että yrityksen määräävän aseman väärinkäytöllä pyritään rajoittamaan kilpailua, tai toisin sanoen, että menettelytapa on omiaan vaikuttamaan sillä tavoin. Niinpä kyseisellä hinnoittelukäytännöllä on oltava kilpailua rajoittava vaikutus markkinoihin mutta kyseisen vaikutuksen ei välttämättä tarvitse olla konkreettinen, vaan on riittävää osoittaa sellainen mahdollinen kilpailua rajoittava vaikutus, joka on omiaan syrjäyttämään markkinoilta määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen kanssa vähintäänkin yhtä tehokkaat kilpailijat. Tältä osin ei voida väittää, että kun otetaan huomioon moititun toiminnan aloittamisen ja riidanalaisen päätöksen tekemisen välillä kulunut aika, ei ollut asianmukaista toteuttaa arviointia todennäköisten vaikutusten perusteella, koska komissiolla oli käytössään tarvittava aika näyttää toteen väitetyt kyseessä olevaan toimintaan liittyvät kilpailua rajoittavat vaikutukset.

(ks. 268 ja 272 kohta)

11.    Sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä annetun direktiivin 2002/21/EY olemassaolo ei näin ollen vaikuta mitenkään komission toimivaltaan, joka perustuu suoraan asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohtaan ja 1.5.2004 lähtien asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohtaan, todeta EY 81 ja EY 82 artiklan rikkominen. EY:n perustamissopimuksessa määrätyillä kilpailusäännöillä täydennetään tältä osin jälkikäteisvalvonnan muodossa unionin lainsäätäjän toteuttamaa sääntelyä telemarkkinoiden sääntelemiseksi ennakolta.

(ks. 293 kohta)

12.    Komission toteuttamissa EY 81 ja EY 82 artiklan mukaisissa menettelyissä muodostuvien suhteiden osalta yksityiskohtaiset täytäntöönpanosäännöt, jotka koskevat EY 10 artiklaan perustuvaa velvollisuutta tehdä vilpitöntä yhteistyötä, jota komission on noudatettava suhteissaan jäsenvaltioihin, on täsmennetty erityisesti asetuksen N:o 1/2003 11–16 artiklassa, jotka kuuluvat asetuksen IV lukuun, jonka otsikko on ”Yhteistyö”. Kyseisissä säännöksissä ei säädetä komission velvollisuudesta kuulla kansallisia sääntelyviranomaisia.

(ks. 312 kohta)

13.    Sen osalta, oliko todettu rikkominen tahallista tai tuottamuksellista ja voidaanko sen seuraamukseksi näin ollen määrätä asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan ja 1.5.2004 lähtien asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan nojalla sakko, kyseinen edellytys täyttyy, kun kyseisen yrityksen olisi pitänyt tietää menettelynsä rajoittavan kilpailua, riippumatta siitä, tiesikö se rikkovansa perustamissopimuksen kilpailusääntöjä. Yritys on tietoinen käyttäytymisensä kilpailua rajoittavasta luonteesta, kun se tunsi tosiseikat, joilla perustellaan sekä määräävän aseman toteamista merkityksellisillä markkinoilla että komission arviointia tämän aseman väärinkäytöstä.

Huolellisena talouden toimijana määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen olisi nimittäin pitänyt tuntea markkinoiden määrittelemistä kilpailuasioissa sääntelevät periaatteet ja tarvittaessa käyttää valistuneita neuvonantajia arvioidakseen asianmukaisesti tietyn teon mahdollisia seurauksia asian olosuhteissa. Tämä koskee erityisesti ammattilaisia, jotka ovat tottuneet harjoittamaan ammattiaan huolellisesti. Heidän voidaan lisäksi edellyttää arvioivan toiminnan riskejä huolellisesti. Lisäksi huolellisella taloudellisella toimijalla ei voi olla epäilystä siitä, että huomattavien markkinaosuuksien hallinta – vaikkei se välttämättä ja aina ole ainoa määräävän aseman olemassaolon osoittava tekijä – on kuitenkin tässä suhteessa huomattavan tärkeä tekijä, joka sen on välttämättä otettava huomioon mahdollisessa toiminnassaan markkinoilla. Perinteikkään toimijan, joka omistaa ainoan merkittävän infrastruktuurin televiestintäalan tukkutuotteiden tarjoamiseksi, pitää tietää, että se on määräävässä asemassa merkityksellisillä markkinoilla. Tämän vuoksi tällaisen toimijan markkinaosuuden suuruus kyseessä olevilla markkinoilla osoittaa sen uskomuksen, ettei se ollut määräävässä asemassa näillä markkinoilla, voivan johtua ainoastaan joko niiden markkinoiden rakenteen, joilla se toimi, riittämättömästä tarkastelusta tai siitä, ettei näitä rakenteita haluta ottaa huomioon.

(ks. 319, 320 ja 323–325 kohta)

14.    EY 82 artikla koskee ainoastaan yritysten omasta aloitteestaan toteuttamia kilpailunrajoituksia. Jos kilpailua rajoittavan menettelyn käytöstä säädetään kansallisessa lainsäädännössä tai lainsäädännössä luodaan sellaiset oikeudelliset puitteet, jotka itsessään poistavat mahdollisuuden yritysten väliseen kilpailuun, EY 82 artiklaa ei sovelleta. Tällaisessa tilanteessa kilpailunrajoitus ei johdu – kuten tässä määräyksessä edellytetään – yritysten itsenäisestä menettelystä.

EY 82 artiklaa voidaan sitä vastoin soveltaa, jos osoittautuu, että kansallisen lainsäädännön perusteella on mahdollista, että yritykset estävät, rajoittavat tai vääristävät kilpailua itsenäisellä menettelyllään. Tällaisesta lainsäädännöstä huolimatta on niin, että jos vertikaalisesti integroituneella määräävässä asemassa olevalla yrityksellä on liikkumavaraa muuttaa hintojaan, vaikka kyse olisi vain vähittäishinnoista, sen voidaan pelkästään tämän perusteella katsoa olevan vastuussa hintaruuvista.

Kun kyse on määräävässä markkina-asemassa olevan televiestintäyrityksen hinnoittelukäytännöistä, olettaen, että hintojen alentaminen edellyttää kansallisen televiestintämarkkinoiden sääntelyviranomaisen toimia eikä tämä yritys voi päättää siitä vapaasti, tällaisella yrityksellä on osana kyseessä olevilla markkinoilla määräävässä asemassa olevan yrityksen erityisiä velvollisuuksia velvollisuus esittää tälle viranomaiselle hakemuksia tariffiensa muuttamisesta silloin, kun ne haittaavat todellista ja vääristymätöntä kilpailua yhteismarkkinoilla.

(ks. 328–330 ja 335 kohta)

15.    Se, että määräävässä asemassa televiestintämarkkinoilla oleva yritys noudattaa kansallista televiestintäsääntelyä, ei suojele tätä yritystä siltä, että komissio toimii EY 82 artiklan perusteella.

Kilpailuoikeutta sovelletaan säännellyillä aloilla, ellei nimenomaista tätä koskevaa poikkeusta ole. Kilpailusääntöjen soveltaminen ei ole poissuljettua, jos kyseinen alakohtainen sääntely jättää mahdolliseksi sen, että yritykset estävät, rajoittavat tai vääristävät kilpailua itsenäisellä menettelyllään.

(ks. 339 ja 340 kohta)

16.    Komission päätöksellä olla määräämättä sakkoa tietyissä päätöksissä sillä perusteella, että todetut rikkomiset olivat luonteeltaan melko uusia, ei myönnetä immuniteettia sakoista yrityksille, jotka myöhemmin syyllistyvät samantyyppisiin kilpailusääntöjen rikkomisiin. Komissiolla on nimittäin harkintavaltaa päättää kunkin tapauksen erityisten seikkojen perusteella siitä, onko sen toteaman rikkomisen seuraamukseksi ja kilpailuoikeuden tehokkaan vaikutuksen säilyttämiseksi tarpeen määrätä sakkoja.

(ks. 357 kohta)

17.    Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavien suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdan ensimmäisen alakohdan mukaan komission on kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta arvioidessaan tutkittava sen todellista vaikutusta markkinoihin ainoastaan, jos se on mitattavissa.

(ks. 389 kohta)

18.    Maantieteellisten markkinoiden laajuus on vain yksi asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavien suuntaviivojen mukaisesta kolmesta kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden kokonaisarviointiin vaikuttavasta perusteesta. Näistä keskenään riippuvaisista perusteista kilpailusääntöjen rikkomisen luonteella on ensisijainen merkitys. Sitä vastoin maantieteellisten markkinoiden laajuus ei ole siinä mielessä itsenäinen peruste, että ainoastaan useampia jäsenvaltioita koskevia kilpailusääntöjen rikkomisia voitaisiin luonnehtia ”erittäin vakaviksi”. EY:n perustamissopimuksen, asetuksen N:o 17, asetuksen N:o 1/2003, mainittujen suuntaviivojen sen enempää kuin oikeuskäytännönkään perusteella ei voida katsoa, että ainoastaan maantieteellisesti erittäin laajoja rajoituksia voitaisiin pitää tällaisina. Komissio voi näin ollen pitää kilpailusääntöjen rikkomista ”erittäin vakavana”, vaikka merkitykselliset maantieteelliset markkinat rajoittuvat yhden ainoan jäsenvaltion alueeseen.

(ks. 413 kohta)

19.    Kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arvioimiseksi sakon määrän määrittämistä varten komission on huolehdittava siitä, että sen toimenpiteellä on rikkomista ehkäisevä vaikutus erityisesti sellaisten kilpailusääntöjen rikkomisen muotojen osalta, jotka ovat erityisen haitallisia unionin tavoitteiden toteuttamisen kannalta. Ehkäisevän vaikutuksen on oltava samanaikaisesti sekä erityinen että yleinen. Sakko on seuraamus yksilöllisestä kilpailusääntöjen rikkomisesta, minkä lisäksi se kuuluu myös yleiseen politiikkaan, jonka mukaan yritysten on noudatettava kilpailusääntöjä. Näin ollen ei voida väittää, että rangaistusten yksilökohtaisuutta koskevaa periaatetta olisi loukattu, pelkästään sillä perusteella, että komission yritykselle määräämällä sakolla, joka laskettiin ottaen huomioon tämän yrityksen oma tilanne, voi olla myös yleinen ehkäisevä vaikutus sellaisiin muihin yrityksiin nähden, joita houkuttaisi rikkoa kilpailusääntöjä.

(ks. 433 kohta)

20.    Koska kilpailuasiassa sakon korotus keston perusteella tehdään soveltamalla tiettyä prosenttimäärää laskentapohjaan, joka määritetään koko rikkomisen vakavuuden perusteella ja joka siis jo heijastelee rikkomisen eri voimakkuuksia, määrän korottamiseksi rikkomisen keston perusteella ei ole otettava huomioon rikkomisen voimakkuudessa asianomaisen ajanjakson kuluessa tapahtuneita muutoksia.

(ks. 450 kohta)

21.    Vaikka ei ole mahdotonta, että tietyissä tilanteissa kansallinen lainsäädäntö tai kansallisten viranomaisten menettely saattaisi olla lieventävä olosuhde, sitä, että kansalliset viranomaiset ovat hyväksyneet kilpailusääntöjen rikkomisen tai sietäneet sitä, ei voida tässä yhteydessä ottaa huomioon, kun kysymyksessä olevilla yrityksillä on käytettävissään tarvittavat keinot täsmällisten ja oikeiden oikeudellisten neuvojen hankkimiseksi.

(ks. 458 kohta)