UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

17 päivänä maaliskuuta 2015 (*)

Polkumyynti – Venäjältä peräisin olevan ferropiin tuonti – Maksettujen polkumyyntitullien palautushakemusten hylkääminen – Vientihinnan määrittäminen – Yksi taloudellinen yksikkö – Polkumyyntimarginaalin määrittely – Erilaisen menetelmän käyttäminen kuin se menetelmä, jota käytettiin alkuperäisessä tutkimuksessa – Olosuhteiden muuttuminen – Asetuksen (EY) N:o 1225/2009 2 artiklan 9 kohta ja 11 artiklan 9 kohta

Asiassa T‑466/12,

RFA International, LP, kotipaikka Calgary (Kanada), edustajanaan asianajaja B. Evtimov,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään P. Němečková ja A. Stobiecka-Kuik,

vastaajana,

jossa on kyse vaatimuksesta kumota osittain Venäjältä peräisin olevan ferropiin tuonnista maksettujen polkumyyntitullien palauttamishakemuksista 10.8.2012 tehdyt komission päätökset C(2012) 5577 final, C(2012) 5585 final, C(2012) 5588 final, C(2012) 5595 final, C(2012) 5596 final, C(2012) 5598 final ja C(2012) 5611 final siltä osin kuin niissä kieltäydytään maksettujen polkumyyntitullien palauttamisesta, niitä polkumyyntitulleja lukuun ottamatta, joita koskevat hakemukset oli jätetty tutkimatta siksi, että ne oli jätetty säädetyn määräajan jälkeen,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. E. Martins Ribeiro (esittelevä tuomari) sekä tuomarit S. Gervasoni ja L. Madise,

kirjaaja: hallintovirkamies L. Grzegorczyk,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 17.9.2014 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 WTO:n oikeus

1        Tullitariffeja ja kauppaa koskevan vuoden 1994 yleissopimuksen (GATT) VI artiklan 1 kohdassa määrätään, että ”sopimuspuolet myöntävät, että polkumyynti, jonka avulla jonkin maan tuotteita tuodaan kaupaksi johonkin toiseen maahan alle tuotteiden normaaliarvon, on tuomittavaa, jos se tuottaa tai uhkaa tuottaa oleellista vahinkoa sopimuspuolen alueella jo olemassa olevalle tuotantoalalle tai oleellisesti hidastaa jonkin kotimaisen tuotantoalan perustamista”.

2        GATT-sopimuksen VI artiklan soveltamista koskeva sopimus (EYVL 1994, L 336, s. 103, jäljempänä polkumyyntisopimus) sisältyy Maailman kauppajärjestön (WTO) perustamissopimuksen (EYVL 1994, L 336, s. 3) liitteeseen 1 A.

3        Polkumyyntisopimuksen 18 artiklan 3 kohdan ja sen 1 alakohdan sanamuoto on seuraava:

ˮ18.3. Ellei [polkumyyntisopimuksen] 3.1 ja 3.2 alakohdista muuta johdu, tämän sopimuksen määräyksiä sovelletaan tutkimuksiin ja nykyisten toimenpiteiden tarkasteluihin, jotka on pantu vireille niiden pyyntöjen mukaisesti, jotka on tehty sinä päivänä tai sen päivän jälkeen, jolloin WTO-sopimus on tullut voimaan asianomaisen jäsenen osalta.

18.3.1 Polkumyyntimarginaalien laskemiseen 9 artiklan 3 kohdan mukaisissa korvausmenettelyissä [oikeammin: palautusmenettelyissä] on sovellettava viimeisimmässä polkumyyntiä koskevassa määräämisessä tai tarkastelussa käytettyjä sääntöjä.ˮ

 Unionin oikeus

4        Polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden perussäännöstö on polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 30.11.2009 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1225/2009 (EUVL L 343, s. 51, oikaisu EUVL 2010, L 7, s. 22; jäljempänä perusasetus), jolla korvattiin polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 22.12.1995 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 384/96 (EYVL 1996, L 56, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna.

5        Perusasetuksen 2 artiklassa asetetaan sääntöjä, joissa säännellään polkumyynnin olemassaolon määrittelyä. Sen 1 kohdassa määritellään normaaliarvo seuraavasti:

ˮ1.      Normaaliarvo perustuu tavallisesti viejämaan riippumattomien asiakkaiden tavanomaisessa kaupankäynnissä maksamiin tai maksettaviksi tuleviin hintoihin.

Jos viejä ei tuota tai myy samankaltaista tuotetta viejämaassa, normaaliarvo määritetään muiden myyjien tai tuottajien hintojen perusteella.

Sellaisten osapuolten, joiden välillä näyttää olevan yhtiösuhde tai hyvitysjärjestely, välisiä hintoja ei voida pitää tavanomaisessa kaupankäynnissä sovellettuina ja niitä voidaan käyttää normaaliarvon määrittämisessä vain, jos vahvistetaan, että tällainen yhteys ei vaikuta hintoihin.

Kun määritetään, onko kahden osapuolen välillä etuyhteys, huomioon voidaan ottaa yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 soveltamissäännöksistä 2 päivänä heinäkuuta 1993 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 143 artiklassa esitetty etuyhteydessä olevien osapuolten määritelmä.ˮ

6        Perusasetuksen 2 artiklan 8 ja 9 kohta koskevat vientihintaa. Niiden sanamuoto on seuraava:

ˮ8.      Vientihinta on tosiasiallisesti maksettu tai maksettava hinta tuotteesta, joka on myyty vientiin viejämaasta [Euroopan unioniin].

9. Jos vientihintaa ei ole tai jos näyttää siltä, että vientihinta ei ole luotettava, koska viejän ja tuojan tai kolmannen osapuolen välillä on yhtiösuhde tai hyvitysjärjestely, vientihinta voidaan muodostaa sen hinnan perusteella, jolla maahantuodut tuotteet jälleenmyydään ensimmäisen kerran riippumattomalle ostajalle, tai jos tuotteita ei jälleenmyydä riippumattomalle ostajalle tai niitä ei jälleenmyydä samanlaisessa kunnossa, jossa ne olivat tuotaessa, millä tahansa muulla hyväksyttävällä perusteella.

Tällaisissa tapauksissa tehdään oikaisuja tuonnin ja jälleenmyynnin välisten kaikenlaisten kustannusten, myös verojen ja tullien, ja voittomarginaalin huomioon ottamiseksi luotettavan vientihinnan laskemiseksi [Euroopan unionin] rajalla.

Oikaistaviin kustannuksiin kuuluvat tuojan vastuulla tavallisesti olevat kustannukset, jotka kuitenkin maksaa sellainen osapuoli joko [Euroopan unionissa] tai sen ulkopuolella, jolla näyttää olevan yhtiösuhde tai hyvitysjärjestely tuojaan tai viejään, ja erityisesti seuraavat tekijät: Kuljetus, vakuutus, käsittely, lastaus ja liitännäiskustannukset; tavanomainen kuljetus, vakuutus, käsittely, lastaus sekä liitännäiskustannukset, tullit, polkumyyntitullit sekä muut tuojamaassa tavaroiden tuonnin tai myynnin vuoksi maksettavat maksut sekä kohtuullinen määrä myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksia sekä voittoa.ˮ

7        Perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdassa säädetään seuraavaa vientihinnan ja normaaliarvon välisestä vertailusta:

ˮ10.       Vientihinnan ja normaaliarvon välillä on tehtävä tasapuolinen vertailu. Vertailu on tehtävä kaupan samassa portaassa ja mahdollisimman samanaikaisten myyntien suhteen ja ottaen asianmukaisesti huomioon muut mahdolliset hintojen vertailuun vaikuttavat erot. Elleivät muodostettu normaaliarvo ja vientihinta ole verrattavissa, kussakin tapauksessa on asianmukaisesti otettava huomioon, oikaisujen muodossa, tapauksen asianhaarat tutkien, hintoihin ja siten niiden vertailukelpoisuuteen vaikuttavat väitetyt ja osoitetut eroavuudet. Oikaisujen toistamista on vältettävä, etenkin silloin, kun kyseessä ovat alennukset, hyvitykset, määrät ja kaupan portaisiin liittyvät erot. Erityisten olosuhteiden täyttyessä oikaisuja voidaan tehdä seuraavien tekijöiden mukaisesti:

– –ˮ

8        Perusasetuksen 11 artiklan 8 kohdassa säännellään kannettujen tullien palautusta. Tämän säännöksen sanamuoto on seuraava:

ˮEdellä 2 kohdasta huolimatta tuoja voi pyytää kannettujen tullien palautusta, jos osoitetaan, että polkumyyntimarginaali, jonka perusteella tullit maksettiin, on poistettu tai alennettu voimassa olevaan tulliin nähden.

Pyytäessään polkumyyntitullin palautusta tuojan on toimitettava hakemus komissiolle. Hakemus toimitetaan sen jäsenvaltion välityksellä, jonka alueella tuotteet luovutettiin vapaaseen liikkeeseen, kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun toimivaltaiset viranomaiset asianmukaisesti vahvistivat kannettavien lopullisten tullien määrän, tai siitä, kun väliaikaisten tullien vakuutena olevien määrien kantamista koskeva päätös tehtiin. Jäsenvaltiot toimittavat hakemuksen viipymättä komissiolle.

Palautushakemuksessa katsotaan olevan asianmukaisesti todisteita ainoastaan, jos siihen sisältyvät täsmälliset tiedot palautettavaksi pyydettyjen polkumyyntitullien määrästä ja jos siihen on liitetty tämän määrän laskemista ja maksamista koskevat tulliasiakirjat. Lisäksi siihen on sisällyttävä edustavalta ajanjaksolta todisteet normaaliarvoista ja vientihinnoista [Euroopan unioniin] sen viejän tai tuottajan osalta, johon tulleja sovelletaan. Jos tuoja ei ole etuyhteydessä viejään tai kyseessä olevaan tuottajaan ja jos kyseistä tietoa ei ole välittömästi saatavilla tai jos viejä tai tuottaja kieltäytyy antamasta sitä tuojalle, hakemukseen on sisällyttävä viejän tai tuottajan selvitys, jossa vahvistetaan, että polkumyyntimarginaalia on tämän artiklan mukaisesti alennettu tai se on poistettu ja että komissiolle toimitetaan olennaiset todisteet. Jos viejä tai tuottaja ei toimita näitä todisteita kohtuullisen ajan kuluessa, hakemus hylätään.

Neuvoa-antavaa komiteaa kuultuaan komissio päättää, onko hakemus syytä hyväksyä ja miltä osin, tai se voi päättää milloin tahansa aloittaa välivaiheen tarkastelututkimuksen; tällaiseen tarkasteluun sovellettavien säännösten mukaisesti vahvistettuja, tarkastelussa ilmeneviä tietoja ja päätelmiä käytetään määrittämään, onko palautukseen perusteita ja missä määrin. Tullien palautukset on tavallisesti suoritettava 12 kuukauden kuluessa ja joka tapauksessa enintään 18 kuukautta sen jälkeen, kun polkumyyntitullin alaisen tuotteen tuoja on esittänyt palautushakemuksen asianmukaisin todistein varustettuna. Jäsenvaltioiden on tavallisesti suoritettava hyväksytty palautus 90 päivän kuluessa komission päätöksestä.ˮ

9        Perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdassa säädetään seuraavaa:

ˮSillä edellytyksellä, että olosuhteet eivät ole muuttuneet, komissio soveltaa kaikissa tämän artiklan mukaisten tarkastelu- tai palautusmenettelyjen yhteydessä tehdyissä tutkimuksissa samaa menetelmää kuin tullin käyttöön ottamiseen johtaneessa tutkimuksessa 2 artikla ja erityisesti sen 11 ja 12 kohta sekä 17 artikla huomioon ottaen.ˮ

10      Euroopan yhteisöjen komissio on antanut suuntaviivat perusasetuksen 11 artiklan 8 kohdan soveltamiseksi ilmoituksessaan polkumyyntitullien palauttamisesta (EUVL 2002, C 127, s. 10; jäljempänä tulkintaohje). Tulkintaohjeen 3.2.3 kohta, jonka otsikko on ˮOikeutuksen tarkasteluˮ, säädetään seuraavaa:

ˮa)      Yleinen menetelmä

–        –

Perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdassa säädetään saman menetelmän käytöstä ʼkuin tullin käyttöön ottamiseen johtaneessa tutkimuksessa 2 artikla (Polkumyynnin määrittely) ja erityisesti sen 11 ja 12 kohta (Painotettujen keskiarvojen käyttö polkumyyntimarginaalin laskemisessa) sekä 17 artikla (Otos) huomioon ottaenʼ.

– –

b) – –

c) Tarkastelun päätelmien käyttäminen

Tarkastellessaan palautusta koskevaa hakemusta komissio voi päättää milloin tahansa välivaiheen tarkastelun vireillepanosta perusasetuksen 11 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Tällöin palautushakemusta koskeva menettely keskeytetään, kunnes välivaiheen tarkastelu on saatu päätökseen.

Tarkastelua koskevan tutkimuksen päätelmiä voidaan käyttää palautushakemuksen oikeutuksen määrittämiseen edellyttäen, että niiden liiketoimien laskutuspäivä, joiden osalta palautusta pyydetään, sisältyy tarkastelun tutkimusajanjaksoon.

d) – –ˮ

 Asian tausta

11      Kantaja RFA International, LP, on Kanadassa perustettu kommandiittiyhtiö, joka toteuttaa päivittäistä liiketoimintaansa Sveitsissä sijaitsevan tytäryhtiönsä kautta. Määrittelemättömästä päivämäärästä alkaen, 25.2.2008 jälkeen, kantaja ostaa, jälleenmyy, tuo ja varastoi sveitsiläisen tytäryhtiönsä välityksellä Euroopan unionissa Venäjältä peräisin olevaa ferropiitä, jonka ovat tuottaneet kaksi sen Venäjälle sijoittautunutta tytäryhtiötä eli Chelyabinsk electrometallurgical integrated plant OAO (jäljempänä CHEMK) ja Kuzneckie ferrosplavy OAO (jäljempänä KF). Ferropii on seos, jota käytetään teräksen ja raudan valmistuksessa.

12      Euroopan unionin neuvosto antoi 25.2.2008 rautayhdisteteollisuuden yhdyskomitean (Euroalliages) tekemän kantelun johdosta asetuksen (EY) N:o 172/2008 lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Kiinan kansantasavallasta, Egyptistä, Kazakstanista, entisestä Jugoslavian tasavallasta Makedoniasta ja Venäjältä peräisin olevan ferropiin tuonnissa ja kyseisessä tuonnissa käyttöön otetun väliaikaisen tullin lopullisesta kantamisesta (EUVL L 55, s. 6; jäljempänä alkuperäinen asetus). Vapaasti yhteisön rajalla tullaamattomana -nettohintaan sovelletaan CHEMK:n ja KF:n valmistamien tuotteiden osalta 22,7 prosentin lopullista polkumyyntitullia.

13      CHEMK ja KF pyysivät 30.11.2009 vain polkumyyntiä koskevaa osittaista välivaiheen tarkastelua perusasetuksen 11 artiklan 3 kohdan nojalla. Komission tämän pyynnön johdosta aloittama tutkimus kattoi ajanjakson 1.10.2009–30.9.2010 (jäljempänä tarkastelututkimuksen ajanjakso).

14      Kantaja toimitti komissiolle Belgian, Saksan, Italian, Alankomaiden, Suomen, Ruotsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaisten välityksellä 30.7.2009–10.12.2010 useita vaatimuksia maksettujen polkumyyntitullien palauttamisesta. Nämä vaatimukset koskivat polkumyyntitulleja, jotka kantaja oli maksanut 7.1.2009–10.12.2010. Palautustutkimus koski ajanjaksoa 1.10.2008–30.9.2010 (jäljempänä palautustutkimuksen ajanjakso). Komissio on uusien polkumyyntimarginaalien laskemiseksi jakanut tämän ajanjakson kahteen ajanjaksoon, joista ensimmäinen kestää 1.10.2008 – 30.9.2009 (jäljempänä ensimmäinen tutkimusjakso) ja toinen 1.10.2009 – 30.9.2010 (jäljempänä toinen tutkimusjakso). Toinen tutkimusjakso vastaa tarkastelututkimuksen ajanjaksoa.

15      CHEMK, KF ja kantaja (jäljempänä yhdessä CHEMK-konserni) toimittivat komissiolle vastauksena sen välivaiheen tarkastelumenettelyssä esittämään tiedonsaantipyyntöön CHEMK-konsernin rakennetta koskevia selityksiä.

16      Komissio ilmoitti 9.11.2011 kantajalle päätelmänsä ensimmäisestä tarkastusjaksosta. Komissio totesi tällä ajanjaksolla negatiivisen polkumyyntimarginaalin, jonka vuoksi kantajan maksamat polkumyyntitullit on palautettava.

17      Neuvosto päätti antamalla 16.1.2012 asetuksen (EU) N:o 60/2012 muun muassa Venäjältä peräisin olevan ferropiin tuonnissa sovellettavia polkumyynnin vastaisia toimenpiteitä koskevan osittaisen välivaiheen tarkastelun päättämisestä [perusasetuksen] 11 artiklan 3 kohdan nojalla (EUVL L 22, s. 1; jäljempänä täytäntöönpanoasetus) välivaiheen tarkastelumenettelyn muuttamatta voimassa olevan polkumyyntitoimenpiteen tasoa. Arvioidessaan vientihintaa neuvosto muun muassa tutki ja hylkäsi CHEMK:n ja KF:n tarkastelumenettelyssä esittämät väitteet siitä, että ne ovat kantajan kanssa yksi taloudellinen yksikkö.

18      Komissio ilmoitti 5. ja 6.6.2012 päivätyissä kirjeissään kantajalle päätelmänsä toisesta tutkimusjaksosta. Näistä asiakirjoista ilmenee, että komissio laski tältä ajanjaksolta polkumyyntimarginaaliksi 24,1 prosenttia, minkä vuoksi palautusvaatimus oli sen mukaan hylättävä mainitun ajanjakson osalta.

19      Kantaja riitautti kirjeessään 20.6.2012 komission päätelmät toisesta tutkimusajanjaksosta ja esitti sitä koskevat huomautuksensa.

20      Komissio teki 10.8.2012 Venäjältä peräisin olevan ferropiin tuonnista maksettujen polkumyyntitullien palauttamishakemuksista päätökset C(2012) 5577 final, C(2012) 5585 final, C(2012) 5588 final, C(2012) 5595 final, C(2012) 5596 final, C(2012) 5598 final ja C(2012) 5611 final (jäljempänä yhdessä riidanalaiset päätökset), joissa se yhtäältä hyväksyi ensimmäistä tutkimusjaksoa koskevat palautusvaatimukset siltä osin kuin nämä vaatimukset otettiin tutkittavaksi ja toisaalta hylkäsi toista tutkimusjaksoa koskevat palautusvaatimukset. Kantaja vastaanotti tiedoksiannon näistä päätöksistä 14.8.2012.

 Riidanalaiset päätökset

21      Ensiksi komissio yhtäältä tarkensi riidanalaisissa päätöksissä palautustutkimuksen ajanjakson. Tältä osin se piti voimassa jo palautusmenettelyn aikana tehdyn tämän ajanjakson jaon kahteen jaksoon (ks. edellä 14 kohta). Komissio totesi, että koska toinen ajanjakso vastaa välivaiheen tarkastelututkimuksen ajanjaksoa, se voi käyttää mainitun tutkimuksen päätelmiä palautusvaatimuksen perusteltavuuden toteamisessa tulkintaohjeen mukaisesti. Toisaalta komissio tutki palautusvaatimusten tutkittavaksi ottamista. Tästä se totesi muun muassa, että nämä vaatimukset on osittain jätettävä tutkimatta, koska ne oli tehty tiettyjen ensimmäisen tutkimusjakson aikana suoritettujen maksujen osalta perusasetuksen 11 artiklan 8 kohdassa säädetyn kuuden kuukauden määräajan ulkopuolella.

22      Toiseksi komissio tutki palautusvaatimusten perusteltavuuden.

23      Aluksi komissio sovelsi vientihinnan osalta ensiksi perusasetuksen 2 artiklan 9 kohtaa, koska se katsoi, että kantaja, jonka välityksellä CHEMK ja KF toteuttivat vientikauppaa, harjoitti kaikkia tuontitehtäviä unionissa. Näin ollen se muodosti vientihinnan sen hinnan perusteella, jolla tuontituotteita myytiin ensimmäisen kerran itsenäiselle ostajalle, oikaistuna kaikkien tuonnin ja jälleenmyynnin välillä syntyneiden kulujen sekä 6 prosentiksi vahvistetun voittomarginaalin ja kohtuullisen marginaalin, jossa otettiin huomioon myyntikulut, hallinnolliset kulut ja muut yleiset kustannukset, nojalla (jäljempänä yhdessä myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset). Toiseksi komissio tutki kantajan sekä CHEMK:n ja KF:n esittämän väitteen, jonka mukaan niitä on käsiteltävä yhtenä taloudellisena yksikkönä sillä tavoin, ettei vientihinnan määrittelyssä pitäisi tehdä minkäänlaista oikaisua myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja voittoprosentin perusteella. Vastauksena tähän väitteeseen komissio yhtäältä toisti päätelmänsä, jonka mukaan kantaja piti luokitella perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdassa tarkoitetuksi etuyhteydessä olevaksi tuojaksi. Se katsoi yhtäältä, ettei yhden taloudellisen yksikön olemassaololla ole merkitystä, kun otetaan huomioon perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan, jota sovelletaan nimenomaisesti tilanteisiin, joissa viejä ja tuoja ovat etuyhteydessä, nojalla tehtävät oikaisut.

24      Edelleen komissio totesi ensiksi polkumyyntimarginaalin laskemisesta, että polkumyyntimarginaali oli negatiivinen ensimmäisellä tutkimusjaksolla, kun taas toisella tutkimusjaksolla tämä marginaali, sellaisena kuin se on korjattuna kantajan huomautusten johdosta, oli 23,1 prosenttia. Toiseksi komissio tarkensi, että palautustutkimuksen yhteydessä ja toisin kuin alkuperäisen asetuksen antamiseen johtaneessa tutkimuksessa se laski ensiksi polkumyyntimarginaalin CHEMK:lle ja marginaalin KF:lle ennen kuin se vahvisti keskimääräisen polkumyyntimarginaalin CHEMK-konsernille. Se perusteli tämän uuden menetelmän soveltamista perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdassa tarkoitetulla olosuhteiden muuttumisella, joka liittyy CHEMK-konsernin ferropiin viennin myyntikanavien muuttumiseen, koska komission mukaan mainittu menetelmä oli tämän asetuksen 2 artiklan vaatimusten mukainen.

25      Lopuksi komissio tutki kantajan sen palautustutkimuksesta tekemiin päätelmiin antamassa vastauksessa esitettyjä väitteitä. Tällä perusteella se muun muassa tutki ja hylkäsi yhtäältä kantajan sellaisen olosuhteiden muuttumisen, joka oikeuttaa uuden laskentamenetelmän soveltamisen, riitauttamiseksi esittämät väitteet. Toisaalta se hylkäsi kantajan väitteet yhdestä taloudellisesta yksiköstä.

 Menettely ja asianosaisten vaatimukset

26      Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 23.10.2012 jättämällään kannekirjelmällä.

27      Koska unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin, esittelevä tuomari osoitettiin toiseen jaostoon, jolle nyt käsiteltävä asia siis annettiin ratkaistavaksi.

28      Unionin yleinen tuomioistuin (toinen jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn sekä esitti unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimenpiteenä kirjallisesti kysymyksen kantajalle. Tämä vastasi siihen asetetussa määräajassa.

29      Asianosaisten suulliset lausumat ja niiden unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin suullisiin kysymyksiin antamat vastaukset kuultiin 17.9.2014 pidetyssä istunnossa.

30      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa osittain riidanalaiset päätökset siltä osin kuin niissä hylätään hakemus maksettujen polkumyyntitullien palauttamisesta, lukuun ottamatta niitä polkumyyntitulleja, joita koskevat hakemukset oli jätetty tutkimatta siksi, että ne oli jätetty säädetyn määräajan jälkeen

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

31      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen ja

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

32      Kantaja esittää kumoamiskanteensa tueksi kaksi kanneperustetta. Ensimmäinen kanneperuste liittyy oikeudellisiin virheisiin tai ilmeisiin arviointivirheisiin, joita komissio on tehnyt määrittäessään vientihinnan. Toinen kanneperuste koskee ilmeistä arviointivirhettä ja perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdan rikkomista siltä osin kuin komissio totesi olosuhteiden muuttuneen ja sovelsi uutta menetelmää polkumyyntimarginaalin vahvistamiseksi.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee oikeudellisia virheitä tai ilmeisiä arviointivirheitä vientihinnan määrittämisessä

33      Kantaja moittii ensimmäisessä kumoamisperusteessa komissiota siitä, että se vientihintaa määrittäessään teki virheellisesti oikaisuja sen sellaisten myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja voittojen nojalla, jotka liittyivät sen vientitehtäviin yhden taloudellisen yksikön, jonka se muodostaa CHEMK:n ja KF:n kanssa, integroituna myyntiosastona ja jakeluosastona. Tämä kanneperuste on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen liittyy riidanalaisten päätösten päätelmään, jonka mukaan kantaja ei muodosta yhtä taloudellista yksikköä CHEMK:n ja KF:n kanssa, ja toinen riidanalaisten päätösten päätelmään, jonka mukaan yhden taloudellisen yksikön käsitteeltä puuttuu merkitys vientihintaa muodostettaessa.

34      Ensiksi on käsiteltävä tämän kanneperusteen toinen osa ja toiseksi tämän kanneperusteen ensimmäinen osa.

 Toinen osa

35      Ensimmäisen kanneperusteen toisessa osassa kantaja väittää, että komissio teki oikeudellisen virheen tai ilmeisen arviointivirheen katsoessaan riidanalaisissa päätöksissä, ettei yhden taloudellisen yksikön olemassaololla ole merkitystä perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaiseen vientihinnan muodostamiseen, vaikka 16.2.2012 annetusta tuomiosta neuvosto ja komissio v. Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP (C-191/09 P ja C-200/09 P, Kok., EU:C:2012:78, 55 ja 56 kohta) ja 10.3.2009 annetusta tuomiosta Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP v. neuvosto (T‑249/06, Kok., EU:T:2009:62, 177 kohta) ilmenee, että yhden taloudellisen yksikön käsite, jota käytetään myös normaaliarvon määrittelyn yhteydessä, on merkityksellinen ˮvientihinnan määrittämisessäˮ. Vaikka tämä oikeuskäytäntö koskee perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan nojalla tehtyjä oikaisuja, kantaja katsoo, ettei mikään 2 artiklan 9 kohdan sanamuodossa tai mikään laillinen tai taloudellinen pakottava syy estä sen soveltamista vientihinnan määrittämisessä mainitun asetuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla. Tämän soveltamisen vaikutuksena olisi, että integroituna vientiosastona toimivan yhtiön vientitehtäviin liittyvät myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset ja voitto eivät voi olla perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla oikaisujen kohteena. Tästä seuraa käsiteltävässä asiassa, että jos komissio ei olisi tehnyt väitettyjä virheitä, kantajan myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset ja voitto olisivat olleet oikaisujen kohteena vain sen tuontiin ja tuonnin jälkeisiin toimiin liittyvien myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja voiton osalta.

36      Komissio riitauttaa näiden väitteiden perusteltavuuden.

37      Aluksi on muistettava yhtäältä, että kaupan suojatoimenpiteiden alalla neuvostolla ja komissiolla (jäljempänä yhdessä toimielimet) on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset, poliittiset ja oikeudelliset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia (tuomio 27.9.2007, Ikea Wholesale, C‑351/04, Kok., EU:C:2007:547, 40 kohta). Tämän harkintavallan tuomioistuinvalvonnassa on näin ollen rajoituttava tarkistamaan, että menettelysääntöjä on noudatettu, että riidanalaisen valinnan perustaksi hyväksytyt tosiseikat pitävät aineellisesti paikkansa, ettei näiden tosiseikkojen arvioinnissa ole tehty ilmeistä arviointivirhettä tai ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin (tuomio 7.5.1987, NTN Toyo Bearing ym. v. neuvosto, 240/84, Kok., EU:C:1987:202, 19 kohta; tuomio 14.3.1990, Gestetner Holdings v. neuvosto ja komissio, C‑156/87, Kok., EU:C:1990:116, 63 kohta ja tuomio 7.2.2013, EuroChem MCC v. neuvosto, T‑84/07, Kok., EU:T:2013:64, 32 kohta).

38      Toisaalta on ensiksi muistettava, että perusasetuksen 2 artiklan 8 kohdassa säädetään, että vientihinta on tosiasiallisesti maksettu tai maksettava hinta tuotteesta, joka on myyty vietäväksi unioniin. Perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan ensimmäisessä kohdassa säädetään, että jos vientihintaa ei ole tai jos näyttää siltä, että vientihinta ei ole luotettava, koska viejän ja tuojan tai kolmannen osapuolen välillä on yhtiösuhde tai hyvitysjärjestely, vientihinta voidaan muodostaa sen hinnan perusteella, jolla maahantuodut tuotteet jälleenmyydään ensimmäisen kerran riippumattomalle ostajalle, tai jos tuotteita ei jälleenmyydä riippumattomalle ostajalle tai niitä ei jälleenmyydä samanlaisessa kunnossa, jossa ne olivat tuotaessa, millä tahansa muulla hyväksyttävällä perusteella.

39      Tästä seuraa, että kun viejän ja tuojan välillä on yhtiösuhde, toimielimillä on oikeus perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti muodostaa vientihinta. Oikeuskäytännössä myönnetään tällaisen yhtiösuhteen olemassaolo, kun viejä ja tuoja kuuluvat samaan konserniin (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 5.10.1988, Canon ym. v. neuvosto, 277/85 ja 300/85, Kok., EU:C:1988:467, 31 kohta; tuomio 14.9.1995, Descom Scales v. neuvosto, T‑171/94, Kok., EU:T:1995:164, 33 kohta ja tuomio 20.10.1999, Swedish Match Philippines v. neuvosto, T‑171/97, Kok., EU:T:1999:263, 73 kohta).

40      Toiseksi perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan toisen alakohdan nojalla on niin, että kun vientihinta muodostetaan ensimmäisen riippumattoman ostajan hinnan tai minkä tahansa muun kohtuullisen perusteen nojalla, tuonnin ja jälleenmyynnin välisten kaikenlaisten kustannusten huomioon ottamiseksi tehdään oikaisuja, jotta voitaisiin laskea luotettava vientihinta unionin rajalla. Perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään, että oikaistaviin kustannuksiin kuuluu muun muassa kohtuullinen määrä myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksia sekä voittoa (tuomio 25.10.2011, CHEMK ja KF v. neuvosto, T‑190/08, Kok., EU:T:2011:618, 27 kohta).

41      Tältä osin on aluksi lisättävä, että toimielimet tekevät 2 artiklan 9 kohdan toisessa ja kolmannessa alakohdassa säädetyt oikaisut viran puolesta (ks. analogisesti tuomio 7.5.1987, Nachi Fujikoshi v. neuvosto, 255/84, Kok., EU:C:1987:203, 33 kohta; tuomio 7.5.1987, Minebea v. neuvosto, 260/84, Kok., EU:C:1987:206, 43 kohta ja edellä 39 kohdassa mainittu tuomio Descom Scales v. neuvosto, EU:T:1995:164, 66 kohta). Lisäksi on todettava, ettei tässä säännöksessä suljeta ulkopuolelle sitä, että oikaisut tehdään ennen tuontia aiheutuneiden kulujen osalta siltä osin kuin nämä kulut maksaa tavanomaisesti tuoja (ks. tältä osin ja vastaavasti edellä 37 kohdassa mainittu tuomio Gestetner Holdings v. neuvosto ja komissio, EU:C:1990:116, 31–33 kohta).

42      Vaikka perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdassa säädetään, että oikaisu tehdään myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten sekä voiton kohtuullisen marginaalin nojalla, siinä ei kuitenkaan säädetä mainitun marginaalin laskenta- tai määrittelymenetelmästä. Siinä rajoitutaan viittaamaan mainitun oikaisun kohteena olevan marginaalin kohtuullisuuteen (ks. vastaavasti edellä 40 kohdassa mainittu tuomio CHEMK ja KF v. neuvosto, EU:T:2011:618, 28 kohta).

43      Lopuksi kohtuullisen marginaalin määrittäminen myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksille sekä voitolle ei ole poikkeustapaus sovellettaessa tämän edellä 37 kohdassa mainittua oikeuskäytäntöä, jonka mukaan toimielimillä on taloudellisten puolustustoimenpiteiden alalla laaja harkintavalta, minkä vuoksi unionin tuomioistuimet voivat harjoittaa vain rajoitettua tuomioistuinvalvontaa. Tämä määrittäminen nimittäin sisältää välttämättä monitahoisten taloudellisten seikkojen arviointia (ks. vastaavasti edellä 40 kohdassa mainittu tuomio CHEMK ja KF v. neuvosto, EU:T:2011:618, 38 kohta; ks. analogisesti tuomio 30.3.2000, Miwon v. neuvosto, T‑51/96, Kok., EU:T:2000:92, 42 kohta ja tuomio 21.11.2002, Kundan ja Tata v. neuvosto, T‑88/98, Kok., EU:T:2002:280, 50 kohta).

44      Kolmanneksi on todettava edellä esitetyn johdosta ja oikeuskäytännön perusteella, että kun viejä ja tuoja ovat etuyhteydessä, asianosaisen, joka aikoo riitauttaa perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla tehtyjen oikaisujen laajuuden, koska myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja voiton nojalla määritellyt marginaalit ovat liiallisia, on toimitettava todisteita ja konkreettisia laskelmia väitteidensä ja erityisesti mahdollisesti ehdottamansa vaihtoehtoisen prosenttiosuuden perustelemiseksi (ks. tältä osin ja vastaavasti edellä 39 kohdassa mainittu tuomio Canon ym. v. neuvosto), EU:C:1988:467, 32 kohta).

45      Aluksi on todettava, että käsiteltävässä asiassa on selvää, että kantaja väitti hallinnollisessa menettelyssä komissiossa, että se muodostaa CHEMK:n ja KF:n kanssa taloudellisen yksikön ja että se harjoittaa tuontiin liittyvien tehtävien lisäksi vientitehtäviä mainitun yksikön integroituna jakeluosastona.

46      Komissio on todennut riidanalaisissa päätöksissä yhtäältä, että kantaja suoritti kaikki etuyhteydessä olevan tuojan tavanomaiset tehtävät, minkä vuoksi sen oli katsottava olevan etuyhteydessä CHEMK:hon ja KF:ään ja että vientihinta piti muodostaa perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla. Toisaalta komissio katsoi, että yhden taloudellisen kokonaisuuden olemassaololta puuttui merkitys sen kysymyksen osalta, onko oikaisut tehtävä mainitun säännöksen nojalla. Perusasetuksen 2 artiklan 9 kohta soveltuu nimittäin nimenomaisesti viejän ja tuojan etuyhteyteen. Lisäksi komissio lisäsi, ettei sillä seikalla, esiintyykö etuyhteys yhden taloudellisen yksikön muodossa tai ei, ole merkitystä perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla tehdyn oikaisun yhteydessä. Edellä 35 kohdassa mainituilla tuomioilla neuvosto ja komissio v. Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP, (EU:C:2012:78) ja Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP v. neuvosto (EU:T:2009:62), joihin kantaja vetoaa, ei ole merkitystä, koska asia, jossa nämä tuomiot annettiin, koski perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan i alakohdan nojalla tehtyä oikaisua.

47      Lopuksi komissio otti huomioon, kuten asiakirjoista ilmenee, vientihintaa muodostaessaan perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan perusteella myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten kohtuullisen marginaalin, joka oli 2,29 prosenttia kantajan nettoliikevaihdosta, ja kohtuullisen voittomarginaalin, joka vastasi 6 prosenttia mainitusta nettoliikevaihdosta.

48      Näiden muistutusten ja tarkennusten valossa on tutkittava kantajan ensimmäisen kanneperusteen tämän osan tueksi esittämien väitteiden perusteltavuutta. Tästä on muistutettava, että kantaja moittii komissiota oikeudellisista tai tosiseikkoja koskevista virheistä siltä osin kuin komissio totesi sen mukaan virheellisesti, että yhden taloudellisen yksikön olemassaololta puuttuu merkitys vientihintaa muodostettaessa, kun se riitauttaa osan komission perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan perusteella myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja sen voiton huomioon ottamiseksi suorittamista oikaisuista.

49      Lisäksi on tarkennettava, että kantaja toteaa, että käsiteltävässä asiassa vientihinta on muodostettava perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti, jonka soveltuvuutta se ei siis riitauta. Lisäksi – kuten kantaja vahvisti suullisessa käsittelyssä – kantaja myöntää, että sen tuontitehtäviin liittyvien myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja voiton, jotka kuuluvat sen mukaan tämän säännöksen soveltamisalaan, pitäisi olla oikaisujen kohteena.

50      Ensiksi kantaja väittää, että komissio teki oikeudellisen virheen, koska se katsoi virheellisesti, ettei yhden taloudellisen yksikön olemassaololla ollut merkitystä perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan yhteydessä.

51      On todettava, että vastauksena kantajan hallinnollisessa menettelyssä esittämiin väitteisiin siitä, että se muodosti CHEMK:n ja KF:n kanssa yhden taloudellisen yksikön, komissio muistutti riidanalaisissa päätöksissä, että kantaja suoritti etuyhteydessä olevan tuojan tavanomaiset tehtävä, minkä vuoksi perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdassa tarkoitetut edellytykset täyttyivät. Se tarkensi myös, ettei yhden taloudellisen yksikön olemassaololla ole merkitystä sen kysymyksen kannalta, onko tehtävä oikaisuja perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla, kun tämän säännöksen soveltamisedellytykset täyttyvät ja mainittu säännös on sovellettavissa nimenomaisesti viejän ja tuojan etuyhteyden kyseessä ollessa. Lisäksi komissio katsoi, ettei se seikka, muodostavatko kantaja ja CHEMK ja KF yhden taloudellisen yksikön vai ei, ole merkityksellinen perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla tehdyn oikaisun yhteydessä.

52      Vaikuttaa siltä, että yhden taloudellisen yksikön olemassaoloa koskevan kantajan väitteen hylkääminen riidanalaisissa päätöksissä perustuu toteamukseen, jonka mukaan se, onko tällainen yksikkö olemassa vai ei, ei ole komission mukaan merkityksellistä perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan sovellettavuuden kannalta silloin, kun on kyse tuottajan ja tuojan välisestä etuyhteydestä, kuten käsiteltävässä asiassa, ja koska tämän säännöksen soveltamisedellytykset täyttyivät, komissio katsoi voivansa tehdä siinä säädetyt oikaisut.

53      Lisäksi on todettava, ettei riitautetuista päätöksistä ilmene, että komission tarkoituksena olisi ollut sulkea pois yhden taloudellisen yksikön olemassaolon mahdollinen vaikutus perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan soveltamistapoihin eli muun muassa siihen, ettei tiettyjä myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksia ja voittoja (esimerkiksi ne, jotka liittyvät vientitoimiin) voida ottaa huomioon tehtäessä oikaisuja tämän säännöksen nojalla.

54      Riidanalaisten päätösten perusteiden tulkitsemista tällä tavoin tukee myös se, että kantaja väitti mainittujen päätösten mukaan hallinnollisessa menettelyssä, että yhden taloudellisen yksikön olemassaolo estää kaikki perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaiset oikaisut myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja sen voiton nojalla. Komissio esitti nimittäin juuri vastauksena tähän väitteeseen riidanalaisissa päätöksissä, ettei tällaisen yksikön olemassaolo voi sen mukaan estää mainittuja oikaisuja. Vaikka kantaja lisäksi 20.6.2012 tekemissään huomautuksissa antoi ymmärtää riitauttavansa pelkästään osan mainittujen kulujen nojalla tehdyistä oikaisuista, on kuitenkin niin, etteivät mainitut huomautukset ole yksiselitteisiä kantajan riitauttamisen todellisen laajuuden osalta ja että kantaja ei joka tapauksessa kirjelmissään mitenkään erityisesti arvostele näiden väitteiden esittämistä siinä muodossa kuin ne ovat riidanalaisissa päätöksissä ja kuin kantaja on ne itsekin esittänyt kannekirjelmässä selittäessään käsiteltävän asian tosiseikat.

55      Koska siis yhtäältä kantaja ei riitauta unionin yleisen tuomioistuimen suullisessa käsittelyssä esittämään kysymykseen antamansa vastauksen mukaisesti perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan sovellettavuutta siinäkin tapauksessa, että kyse on yhdestä taloudellisesta yksiköstä, ja koska toisaalta komissio tyytyi riidanalaisissa päätöksissä toteamaan, ettei tällaisen yksikön olemassaololla ole merkitystä mainitun säännöksen sovellettavuudelle ja siinä säädetyille oikaisuille, on todettava, etteivät kantajan väitteet voi osoittaa, että komission huomautuksissa on oikeudellinen virhe.

56      Näin ollen nämä väitteet on hylättävä tarvitsematta ratkaista, mitkä olisivat tässä tapauksessa yhden taloudellisen yksikön olemassaolon vaikutukset vientihinnan määrittämiseen ja mikä merkitys tältä osin olisi edellä 35 kohdassa mainituilla tuomioilla neuvosto ja komissio v. Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP (EU:C:2012:78) ja Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP v. neuvosto (EU:T:2009:62).

57      Toiseksi kantaja tarkensi suullisessa käsittelyssä, että se väittää, että vientihintaa perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla muodostettaessa myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja sen voiton perusteella tehdyt oikaisut ovat liiallisia. Se huomauttaa, että sellaisen yhtiön osalta kuin se itse, joka toimii yhtä aikaa tuojana ja viejänä ja on osa yhtä taloudellista yksikköä, perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaan ei sallita oikaisujen tekemistä myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja voiton osalta kuin tuontitoimintaan liittyvien tehtävien nojalla eikä vientitehtäviin liittyvien tehtävien nojalla. Lisäksi siltä osin kuin se väitti hallinnollisessa menettelyssä, että se suoritti tuontitehtäviensä lisäksi vientitehtäviä, se katsoo, että komission pitää tehdä perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdassa säädettyjen oikaisujen osalta ero näiden kahden tehtävän välillä ja suorittaa oikaisuja vain tuontitehtäviin liittyvien myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja voiton nojalla.

58      Tarvitsematta ratkaista, muodostaako kantaja todella yhden taloudellisen yksikön CHEMK:n ja KF:n kanssa ja mitkä olisivat tässä tapauksessa tällaisen yksikön olemassaolon vaikutukset vientihinnan määrittämiseen perusasetuksen merkityksellisten säännösten nojalla, on todettava, etteivät kantajan väitteet voi osoittaa, että edellä 47 kohdassa mainitut marginaalit ovat liialliset sen vuoksi, ettei komissio tehnyt eroa kantajan erilaisten tehtävien mukaan.

59      Ensiksi kantaja ei esittänyt hallinnollisessa menettelyssä, kuten se vahvisti suullisessa käsittelyssä vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kysymykseen, yksityiskohtaista selvitystä kuluista ja voitoista, joiden nojalla ei sen mukaan olisi pitänyt tehdä oikaisua, koska ne liittyivät sen vientitoimintaan. Lisäksi asiakirjoista ilmenee, että kantaja tyytyi väittämään komissiossa, että se muodosti CHEMK:n ja KF:n kanssa yhden taloudellisen yksikön ja toteutti tuontitehtävien lisäksi integroidun myyntiosaston tehtäviä. Kantaja riitautti kirjeessään 20.6.2012 komission päätelmät toisen tutkimusjakson osalta ja väitti erityisesti, että pelkästään sen tuontitehtäviin liittyvät myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset ja voitto voivat olla oikaisun kohteena perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla toisin kuin sen vientitehtäviin liittyvät myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset ja voitto. Kuten komission kirjelmistä ilmenee ja mitä kantaja ei ole riitauttanut, komissio kuitenkin poisti niiden oikaisujen osalta, joita se aikoi tehdä, 20.6.2012 päivätyn kirjeensä liitteestä 3 sarakkeen, jonka otsikko on ˮkulut [myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset] 2,29 prosenttia ja tavanomainen voitto tutkimusjaksolla 6 prosenttiaˮ.

60      Näin ollen on todettava, että sen lisäksi, etteivät kantajan hallinnollisessa menettelyssä esittämät huomautukset ole yksiselitteisiä, komission piti, kun kantaja ei esittänyt tarkkoja lukuja sen eri toiminnoista aiheutuneista kuluista ja voitoista, määrittää kohtuullinen marginaali kantajan myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksille sekä voitolle voidakseen tehdä oikaisut perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan, jonka sovellettavuutta kantaja ei ole lainkaan kyseenalaistanut, mukaisesti.

61      Kun nimittäin otetaan huomioon edellä 40–44 kohdassa olevat toteamukset, on muistettava, että kun komissio muodostaa vientihinnan perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla, se tekee viran puolesta mainitussa säännöksessä säädetyt oikaisut ja määrittää tätä varten kohtuullisen marginaalin myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksille ja voitolle. Kun sitä vastoin otetaan huomioon erityisesti edellä 44 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö, on asianosaisen tehtävä, käsiteltävässä asiassa kantajan, kun sen tarkoituksena on hallinnollisessa menettelyssä riitauttaa osa ilmoitetuista oikaisuista, esittää lukuja riitautuksensa tueksi, kuten sen väitteet oikeuttavia konkreettisia laskelmia.

62      Tältä osin on yhtäältä vielä lisättävä, että vaikka oletettaisiin väite yhden taloudellisen yksikön, jossa kantaja toimi pääasiallisesti integroituna myyntiosastona, olemassaolosta osoitetuksi, minkä vuoksi sen tuontitoimintoja täydennetään vientitoiminnoilla, tämä seikka ei voi vastoin kantajan väitettä muuttaa edellä mainittua todistustaakkaa niin, että komissiolle asetettaisiin velvollisuus tehdä viran puolesta erottelu vienti- ja tuontitehtävien ja niihin liittyvien myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja voiton välillä, jos tämä erottelu oletettaisiin perustelluksi. Kantajan on nimittäin, sikäli kuin se riitauttaa osittain komission ilmoittamat oikaisut, osoitettava oikaisujen liiallisuus näyttämällä vientitehtävien vaikutus komission tekemiin oikaisuihin.

63      Toisaalta vastoin kantajan väitettä suullisessa käsittelyssä se ei voinut jättää ennalta käsin esittämättä lukuja, koska komissio ei ollut vielä lausunut käsiteltävässä asiassa yhden taloudellisen yksikön olemassaolosta ja sen vaikutuksesta vientihinnan muodostamiseen. Koska tällainen väite merkitsee, että numerotietoja, joilla pyritään osoittamaan tiettyjen oikaisujen liiallisuus siitä syytä, että oikaisut liittyvät perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan soveltamisalaan kuulumattomiin toimintoihin, olisi esitettävä vain, jos komissio on ensin tunnustanut tällaisia toimintoja toteutettavan, väite ei nimittäin ole yhteensopiva edellä 44 kohdassa mainitun oikeuskäytännön kanssa.

64      Koska kantaja ei ollut toimittanut yksityiskohtaisia numerotietoja hallinnollisessa menettelyssä, komissio määritti ilmeistä virhettä tekemättä kohtuulliset marginaalit kantajan myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksille ja voitolle eikä tehnyt viran puolesta eroa – jos oletetaan sen olevan merkityksellinen – sen väitettyihin vienti- ja tuontitehtäviin liittyvistä toiminnoista aiheutuneiden myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja voiton välillä.

65      Toiseksi sen seikan lisäksi, ettei kantaja toimittanut hallinnollisessa menettelyssä sellaisia numerotietoja, jotka kyseenalaistaisivat myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja voiton kohtuullisen marginaalin, jota komissio aikoi soveltaa, on lisättävä, ettei kantaja lisäksi ole tässä oikeusasteessa osoittanut komission tekemien oikaisujen liiallisuutta. Kantaja ei nimittäin ole esittänyt unionin yleisessä tuomioistuimessa mitään seikkaa, joka voisi määrittää tarkasti sen riitauttaman oikaisujen osan, joka koskee sen vientitoimia yhden taloudellisen yksikön osana, eikä myöskään mitään seikkaa, joka osoittaa komission tekemien oikaisujen väitetyn liiallisuuden.

66      Niinpä ensiksi on todettava, että vaikka komissio siis kantajan mukaan sovelsi virheettömästi perusasetuksen 2 artiklan 9 kohtaa ja otti huomioon yhden taloudellisen yksikön olemassaolon, polkumyyntimarginaali olisi sen mukaan ollut toisella tutkimuskaudella ˮselvästi pienempiˮ kuin komission laskema, koska tehdyt oikaisut olivat ˮliioiteltujaˮ. Toiseksi kantaja väittää, että yhden taloudellisen yksikön olemassaolon vaikutus perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla tehtyihin oikaisuihin sijoittuu 8–20 prosentin haarukkaan lasketusta polkumyyntimarginaalista. Kolmanneksi kohtuullinen marginaali 2,29 prosenttia nettoliikevaihdosta, joka laskettiin myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten nojalla, ˮon paljon suurempiˮ kuin marginaali, joka olisi voitu saada tulokseksi, jos komissio olisi ottanut huomioon yhden taloudellisen yksikön olemassaolon. Neljänneksi 6 prosentin voittomarginaali mainitusta nettoliikevaihdosta muodostaa ˮjokaisen itsenäisen toimijan/tuojan keskimääräisen voittomarginaalinˮ, kun taas yhden taloudellisen yksikön kyseessä ollessa ˮpelkästään voittojen merkityksetön osa voi tapauksen mukaan aiheutua kantajan/[yhden taloudellisen kokonaisuuden] tuonnin jälkeisestä jälleenmyynnistä unionissaˮ.

67      Nämä epämääräiset toteamukset, joita ei ole perusteltu, ovat riittämättömiä edellä 44 kohdassa mainittujen vaatimusten kannalta, eivätkä ne näin ollen voi kyseenalaistaa komission riidanalaisissa päätöksissä tekemien oikaisujen laajuutta.

68      Lisäksi siltä osin kuin kantaja moittii komissiota siitä, että se on soveltanut riidanalaisissa päätöksissä itsenäisen tuojan keskimääräistä voittomarginaalia, on riittävää todeta, että oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun on kyse tuottajan ja tuojan välisestä yhtiösuhteesta unionissa, perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettu kohtuullinen voittomarginaali voidaan laskea etuyhteydessä olevan tuojan tietojen, joihin kyseinen yhtiösuhde voi vaikuttaa, sijasta itsenäisen maahantuojan tietojen perusteella (edellä 40 kohdassa mainittu tuomio CHEMK ja KF v. neuvosto, EU:T:2011:618, 29 kohta; ks. myös analogisesti tuomio 5.10.1988, Silver Seiko ym. v. neuvosto, 278/85 ja 107/86, Kok., EU:C:1988:466, 25 kohta ja edellä 39 kohdassa mainittu tuomio Canon ym. v. neuvosto, EU:C:1988:467, 32 kohta).

69      Tästä seuraa, ettei kantaja ole osoittanut, että sen myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja voiton nojalla tehdyt oikaisut ovat liian suuria.

70      Näin ollen komissio on ilmeistä virhettä tekemättä soveltanut riidanalaisissa päätöksissä 2,29 ja 6 prosentin kohtuullisia marginaaleja, jotka koskevat kantajan myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksia ja voittoa.

71      Kun edellä esitetyt seikat otetaan huomioon, ensimmäisen kanneperusteen toinen osa on hylättävä.

 Ensimmäinen osa

72      Kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen osan tueksi, että komissio teki riidanalaisissa päätöksissä oikeudellisen virheen tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, ettei kantaja muodosta CHEMK:n ja KF:n kanssa yhtä taloudellista yksikköä. Kantaja lisää, että vaikka komissio luokitteli sen riidanalaisissa päätöksissä perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdassa tarkoitetuksi viejän kanssa etuyhteydessä olevaksi tuojaksi, se ei voi sulkea pois sitä, että tämä luokittelu pohjautuu päätelmään, jonka mukaan se ei ole osa yhtä taloudellista kokonaisuutta, ja että sikäli kuin komission riidanalaisissa päätöksissä tekemä yhden taloudellisen yksikön käsitteen hylkääminen perustuu täytäntöönpanoasetuksen 24 ja 37 perustelukappaleessa oleviin arviointeihin, nämä arvioinnit ovat virheellisiä.

73      Komissio väittää, että tämän kanneperusteen ensimmäinen osa on jätettävä tutkimatta ja että se on joka tapauksessa tehoton.

74      Aluksi on todettava, että kuten edellä 46 kohdassa mieleen palautetusta riidanalaisten päätösten sisällöstä ilmenee, komissio ei sen suullisessa käsittelyssä vahvistamalla tavalla lausunut mainituissa päätöksissä sellaisen yhden taloudellisen yksikön olemassaolosta, johon kuuluvat kantaja sekä CHEMK ja KF. Näissä päätöksissä komissio nimittäin pelkästään arvioi, että yhtäältä kantaja suoritti etuyhteydessä olevan tuojan tavanomaisia tehtäviä, minkä vuoksi vientihinta piti muodostaa perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla, ja että toisaalta yhden taloudellisen yksikön olemassaololla ei ole merkitystä tältä osin, koska mainitun säännöksen soveltamisedellytykset täyttyivät. Tästä seuraa, että tämän kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä sikäli kuin se kohdistuu päätelmiin, jotka eivät ilmene riidanalaisista päätöksistä.

75      Vaikka kantajan väitteen mukaisesti oletettaisiin, että komissio luokitellessaan sen etuyhteydessä olevaksi tuojaksi olisi tarkoittanut hylätä yhden taloudellisen yksikön olemassaolon käsiteltävässä asiassa, on joka tapauksessa todettava, että se toteen näytetyksi oletettu seikka, että kantaja muodostaa väitteensä mukaisesti yhden taloudellisen yksikön CHEMK:n ja KF:n kanssa, on käsiteltävän asian olosuhteissa merkityksetön, kun arvioidaan riidanalaisissa päätöksissä tehdyn vientihintojen muodostamisen lainmukaisuutta. On nimittäin muistettava, ettei kantaja ole tämän kanneperusteen toisen osan yhteydessä osoittanut yhden taloudellisen yksikön olemassaolosta sen mukaan johtuvaa perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla tehtyjen oikaisujen liiallisuutta. Vaikka oletettaisiin, että se muodostaa todella yhden taloudellisen yksikön CHEMK:n ja KF:n kanssa ja että komissio oli virheellisesti hylännyt tämän käsitteen, tällainen virhe ei näin ollen voi vaikuttaa viimeksi mainitun myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten ja kantajan voiton nojalla tekemiin oikaisuihin.

76      Lopuksi siltä osin kuin kantaja viittaa neuvoston täytäntöönpanoasetuksessa tekemiin päätelmiin, jotka komission olisi sen mukaan pitänyt tulkintaohjeen 3.2.3 kohdan a alakohdan mukaisesti ottaa huomioon tehdessään riidanalaiset päätökset, on ensiksi todettava, että vaikka on totta, että riidanalaisten päätösten johdanto-osien viidensistä perustelukappaleista ilmenee, että komissio pyrki lähtökohtaisesti mainituissa päätöksissä seuraamaan tarkastelututkimuksen toteamuksia, on kuitenkin niin, ettei se ole vientihinnan määrittämisessä ottanut lainkaan kantaa yhden taloudellisen yksikön olemassaoloon. On nimittäin huomattava, että pelkästään täytäntöönpanoasetuksessa on neuvoston arviointi CHEMK-konsernin esittämistä seikoista yhden taloudellisen yksikön olemassaolon toteamiseksi.

77      On todettava, ettei täytäntöönpanoasetus kuulu tämän kanteen kohteeseen, kuten kantaja on lisäksi vahvistanut suullisessa käsittelyssä.

78      Koska oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuimet eivät voi ratkaista asiaa ultra petita (tuomio 14.12.1962, Meroni v. korkea viranomainen, 46/59 ja 47/59, Kok., EU:C:1962:44, s. 801 ja tuomio 28.6.1972, Jamet v. komissio, 37/71, Kok., EU:C:1972:57, 12 kohta), unionin yleinen tuomioistuin ei voi käsiteltävässä asiassa arvioida täytäntöönpanoasetuksen 24 ja 37 perustelukappaleissa olevien perusteiden laillisuutta.

79      Toiseksi siltä osin kuin kantaja totesi suullisessa käsittelyssä, että sen puolustautumisoikeuksien kunnioittamiseksi olisi otettava huomioon paitsi kaikki riidanalaisten päätösten, myös tarkastelututkimuksen seikat, on todettava, että kysymys siitä, onko kantajan tarkoituksena näin ollen vedota siihen, että komissio loukkasi sen puolustautumisoikeuksia, ei ilmene edellytetyllä selvyydellä suullisessa käsittelyssä toimitetuista seikoista.

80      Vaikka oletettaisiin, että kantajan tarkoituksena on näin väittää, että sen puolustautumisoikeuksia on loukattu, on joka tapauksessa todettava, että – kuten komissio perustellusti huomauttaa – kyse on uudesta ensimmäistä kertaa suullisessa käsittelyssä esitetystä kanneperusteesta ja se on näin ollen jätettävä tutkimatta työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdan nojalla.

81      On nimittäin todettava, että työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdan mukaisesti asian käsittelyn kuluessa ei saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu menettelyn aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin (tuomio 16.3.2000, Compagnie maritime belge transports ym. v. komissio, C‑395/96 P ja C‑396/96 P, Kok., EU:C:2000:132, 99 kohta). Kantaja ei kuitenkaan suullisessa käsittelyssä millään tavoin vedonnut minkäänlaisen oikeudellisen seikan tai tosiseikan, joka oikeuttaisi uuden perusteen esittämisen, esille tuloon menettelyn aikana.

82      Vaikka oikeuskäytännön mukaan peruste, jolla laajennetaan aikaisemmin – nimenomaisesti tai implisiittisesti – kannekirjelmässä esitettyä perustetta ja jolla on läheinen yhteys tähän perusteeseen, on otettava tutkittavaksi (määräys 13.11.2001, Dürbeck v. komissio, C‑430/00 P, Kok., EU:C:2001:607, 17 kohta), on kuitenkin todettava, ettei käsiteltävässä asiassa kantajan suullisessa käsittelyssä väittämää puolustautumisoikeuksien loukkaamista voida katsoa tällaiseksi laajentamiseksi. Päinvastoin siltä osin kuin kantaja riitautti kannekirjelmässä ensimmäisen kanneperusteen tässä osassa komission mahdollisen riidanalaisissa päätöksissä tekemän päätelmän, jonka mukaan kyse ei ole yhdestä taloudellisesta yksiköstä, väite sen puolustautumisoikeuksien loukkaamisesta sillä, ettei otettu huomioon kantajan tällaisen yksikön olemassaolon osoittamiseksi esittämiä väitteitä, perustuu välttämättä käänteiseen oletukseen eli komission väitettyyn laiminlyöntiin tutkia kantajan esittämiä väitteitä osoittaakseen yhden taloudellisen yksikön olemassaolon tai ottaa huomioon tarkastelututkimuksen tulokset.

83      Tässä tilanteessa ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa ja näin ollen ensimmäinen kanneperuste kokonaisuudessaan on hylättävä.

 Toinen kanneperuste, joka koskee ilmeistä arviointivirhettä ja perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdan rikkomista

84      Kantaja riitauttaa toisessa kumoamisperusteessa komission riidanalaisissa päätöksissä käyttämän menetelmän muuttamisen polkumyyntimarginaalin määrittelyn osalta. Se moittii komissiota siitä, että komissio totesi virheellisesti, että olosuhteiden muuttuminen oikeutti mainitun menetelmän muuttamisen, minkä vuoksi komissio teki ilmeisen arviointivirheen ja samalla rikkoi perusasetuksen 11 artiklan 9 kohtaa. Aluksi kantaja riitauttaa niiden riidanalaisten päätösten perustelut, joiden nojalla komissio totesi, että olosuhteet ovat muuttuneet perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Tämän jälkeen se väittää, ettei komissio ole osoittanut, että olosuhteiden muuttuminen oikeuttaisi erilaisen menetelmän soveltamisen kuin se menetelmä, jotka sovellettiin alkuperäisessä tutkimuksessa. Lopuksi kantaja väittää, että perusasetuksen 11 artiklan 9 kohtaa sovellettaessa komission harkintavalta on rajallinen, minkä vuoksi tämän toimielimen piti soveltaa samaa menetelmää kuin alkuperäisessä tutkimuksessa sovellettu menetelmä.

85      Komissio pitää näitä väitteitä virheellisinä.

86      Aluksi on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valinta polkumyyntimarginaalin eri laskentamenetelmien välillä sekä tuotteen normaaliarvon arvioiminen edellyttävät monimutkaisten taloudellisten tilanteiden arviointia, ja tällaista arviointia koskevassa tuomioistuinvalvonnassa on rajoituttava tarkistamaan, että menettelysääntöjä on noudatettu, että riitautetun valinnan perustaksi hyväksytyt tosiseikat ovat aineellisesti paikkansapitäviä, että näitä tosiseikkoja arvioitaessa ei ole tehty ilmeistä virhettä ja että harkintavaltaa ei ole käytetty väärin (ks. edellä 37 kohdassa mainittu tuomio Ikea Wholesale, EU:C:2007:547, 41 kohta oikeuskäytäntöviitteineen; tuomio 8.7.2008, Huvis v. neuvosto, T‑221/05, EU:T:2008:258, 39 kohta).

87      Perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdassa säädetään, että sillä edellytyksellä, että olosuhteet eivät ole muuttuneet, komissio soveltaa kaikissa saman säännöksen 8 kohdassa tarkoitetuissa palautusmenettelyissä samaa menetelmää kuin kyseisen polkumyyntitullin käyttöön ottamiseen johtaneessa alkuperäisessä tutkimuksessa erityisesti saman asetuksen 2 artiklan huomioon ottaen (tuomio 19.9.2013, Dashiqiao Sanqiang Refractory Materials v. neuvosto, C‑15/12 P, Kok., EU:C:2013:572, 16 kohta).

88      Oikeuskäytännön mukaan poikkeusta, jonka johdosta komissio saa soveltaa palautusmenettelyssä alkuperäisessä tutkimuksessa sovelletusta menetelmästä poikkeavaa menetelmää silloin, jos olosuhteet ovat muuttuneet, on välttämätöntä tulkita suppeasti, koska yleisen säännön soveltamatta jättämistä tai poikkeusta siitä on tulkittava suppeasti (ks. edellä 87 kohdassa mainittu tuomio Dashiqiao Sanqiang Refractory Materials v. neuvosto, EU:C:2013:572, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; edellä 86 kohdassa mainittu tuomio Huvis v. neuvosto, EU:T:2008:258, 41 kohta). Näin ollen todistustaakka kuuluu komissiolle, jonka on osoitettava olosuhteiden muuttuminen, jotta se voi käyttää alkuperäisessä tutkimuksessa sovelletusta menetelmästä poikkeavaa menetelmää (edellä 87 kohdassa mainittu tuomio Dashiqiao Sanqiang Refractory Materials v. neuvosto, EU:C:2013:572, 18 kohta ja edellä 86 kohdassa mainittu tuomio Huvis v. neuvosto, EU:T:2008:258, 41 kohta).

89      Kun otetaan huomioon suppean tulkinnan vaatimus, on lisättävä, että ollakseen perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdan kannalta perusteltu, menetelmän muuttamisen on liityttävä todettuun olosuhteiden muuttumiseen (ks. vastaavasti edellä 86 kohdassa mainittu tuomio Huvis v. neuvosto, EU:T:2008:258, 47 kohta).

90      Kuitenkin tällaisesta perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdassa tarkoitetun olosuhteiden muuttumisen poikkeusluonteesta ilmenee oikeuskäytännöstä, että suppean tulkinnan vaatimus ei mahdollista sitä, että komissio voisi tulkita ja soveltaa kyseistä säännöstä sen sanamuodon ja tarkoituksen vastaisesti. Tästä on tähdennettävä, että kyseisessä säännöksessä säädetään erityisesti, että sovelletun menetelmän on oltava perusasetuksen 2 artiklan mukainen (ks. edellä 87 kohdassa mainittu tuomio Dashiqiao Sanqiang Refractory Materials v. neuvosto, EU:C:2013:572, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; edellä 86 kohdassa mainittu tuomio Huvis v. neuvosto, EU:T:2008:258, 42 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 17.11.2009, MTZ Polyfilms v. neuvosto, T‑143/06, Kok., EU:T:2009:441, 43 kohta).

91      Lisäksi tästä seuraa, että jos palautusmenettelyn aikana ilmenee, että alkuperäisessä tutkimusmenettelyssä sovellettu menetelmä ei ole perusasetuksen 2 artiklan säännösten mukainen, komissiolla on velvollisuus olla enää soveltamatta mainittua menetelmää (ks. tuomio 16.12.2011, Dashiqiao Sanqiang Refractory Materials v. neuvosto, T‑423/09, Kok., EU:T:2011:764, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), ja sen on tällöin osoitettava, ettei alkuperäisessä tutkimuksessa sovellettu menetelmä ole perusasetuksen 2 artiklan mukainen (ks. vastaavasti edellä 86 kohdassa mainittu tuomio Huvis v. neuvosto, EU:T:2008:258, 51 kohta). Sitä vastoin menetelmän muuttamisen perustelemiseksi ei ole riittävää, että uusi menetelmä on tarkoituksenmukaisempi kuin entinen, jos aikaisempi menetelmä kuitenkin olisi perusasetuksen 2 artiklan mukainen (edellä 86 kohdassa mainittu tuomio Huvis v. neuvosto, EU:T:2008:258, 50 kohta).

92      Sitä, onko nyt käsiteltävänä oleva kanneperuste perusteltu, on tarkasteltava näiden muistutusten valossa.

93      Tämän vuoksi on ensiksi todettava olevan riidatonta, että koska komissio katsoi riidanalaisissa päätöksissä olosuhteiden muuttuneen, se sovelsi polkumyyntimarginaalin määrittelemiseksi erilaista menetelmää kuin se, jota sovellettiin alkuperäisessä tutkimuksessa.

94      Riidanalaisista päätöksistä nimittäin ilmenee, että komissio laski palautustutkimuksessa ensiksi yksittäisen polkumyyntimarginaalin CHEMK:lle ja KF:lle ennen kuin se vahvisti keskimääräisen polkumyyntimarginaalin CHEMK-konsernille (jäljempänä uusi menetelmä). Sitä vastoin alkuperäisessä tutkimuksessa toimielimet olivat yhdistäneet kaikki merkitykselliset tiedot, jotka koskevat sisäisiä myyntejä viejämaassa, tuotantokustannuksia, kannattavuutta ja CHEMK:n ja KF:n myyntejä unioniin (jäljempänä alkuperäinen menetelmä).

95      Nämä kaksi menetelmää eroavat näin ollen toisistaan, kuten komissio selitti kirjelmissään ja mitä kantaja ei ole riitauttanut, kun CHEMK:ta ja KF:ää koskevat tiedot yhdistettiin CHEMK-konsernin polkumyyntimarginaalin määrittelemiseksi. Uuden menetelmän yhteydessä mainitut tiedot on nimittäin yhdistetty polkumyyntimarginaalin laskemiseksi, koska komissio laski ensin erikseen polkumyyntimarginaalin CHEMK:lle ja KF:lle niiden erillisten vientihintojen ja normaaliarvojen perusteella ennen kuin se laski yhteen näin lasketut määrät ja vahvisti keskimääräisen polkumyyntimarginaalin. Sitä vastoin alkuperäisen menetelmän yhteydessä toimielimet olivat yhdistäneet alusta alkaen CHEMK:hon ja KF:ään liittyvät tiedot, minkä vuoksi ei ollut tehty mitään eroa vientihinnan ja normaaliarvon osalta.

96      Tässä tilanteessa on tarkasteltava toiseksi, sovelsiko komissio perustellusti uutta menetelmää palautustutkimuksessa. Koska kantaja ei, kuten se vahvisti sen suullisessa käsittelyssä, riitauta uuden menetelmän yhteensoveltuvuutta perusasetuksen 2 artiklan kanssa, on tarkastettava, onko komissio osoittanut, että olosuhteet olivat todella muuttuneet ja että tämä muutos oikeutti uuden menetelmän käyttämisen.

97      Tältä osin riidanalaisista päätöksestä ilmenee, että komissio totesi olosuhteiden muuttuneen CHEMK-konsernin rakenteen ja CHEMK:n ja KF:n vientikaupan järjestelyn muuttumisen vuoksi. Tällä perusteella komissio katsoi aluksi, että alkuperäisessä tutkimuksessa yhtäältä pelkästään CHEMK toimi CHEMK-konsernin vientiä harjoittavana tuottajana, koska kaikki konsernin kahden tuottajan, CHEMK:n ja KF:n, vientikauppa toteutettiin CHEMK:n välityksellä, ja toisaalta CHEMK vei tuotteita useiden etuyhteydessä olevien toimijoiden avulla ennen kuin se myi ne unionin loppukuluttajille. Sitä vastoin komission mukaan palautustutkimuksen aikana sekä CHEMK että KF piti katsoa vientiä harjoittaviksi tuottajiksi, koska nämä kaksi yhtiötä myivät tuotteitaan erikseen ja suoraan kantajalle viedäkseen niitä unioniin. Näin ollen komissio katsoo, että kun CHEMK-konserni alkuperäisen tutkimuksen ajankohtana harjoitti vientiä yhden ainoan myyntikanavan avulla, viennit suoritettiin palautustutkimuksen ajankohtana kahden myyntikanavan välityksellä. Lisäksi komissio katsoi, että alkuperäisessä tutkimuksessa oli käytännössä mahdotonta vahvistaa CHEMK:n ja KF:n yksittäisiä vientihintoja, koska unionin yksityisille ostajille myytyjen tuotteiden alkuperää ei ollut mainittu myyntiluetteloissa, kun taas nämä tiedot toimitettiin palautustutkimuksen aikana. Lopuksi myyntien rakenteesta viejämaan sisäisillä markkinoilla komissio huomautti, että alkuperäisen tutkimuksen ajankohtana etuyhteydessä oleva toimija myi konsernin tuotannon osia mainituilla sisämarkkinoilla, kun taas korvaustutkimuksen aikana CHEMK ja KF suorittivat kaikki sisäiset myynnit.

98      Näistä riidanalaisten päätösten kohdista seuraa, että olosuhteiden muuttumista, joka oikeuttaa menetelmän muuttamisen, koskeva toteamus perustui siihen, että CHEMK-konsernin rakenne ja sen myynti- ja vientiorganisaatio oli muuttunut erityisesti siten, että kantaja oli integroitunut mainittuun rakenteeseen ja vientikanavat olivat muuttuneet. Komissio katsoi näin ollen CHEMK:n ja KF:n kahdeksi vientiä harjoittavaksi tuottajaksi, jotka suorittivat vientikauppaa kantajan välityksellä. Lisäksi viejämaan sisäisillä markkinoilla kaikki myynnit suorittivat tästä lähtien CHEMK ja KF. Kun siis otetaan lisäksi huomioon komission mahdollisuus käyttää, toisin kuin alkuperäisessä tutkimuksessa, tietoja, joiden avulla se pystyi laskemaan yksittäiset vientihinnat CHEMK:lle ja KF:lle, komissio sovelsi uutta menetelmää laskemalla yksittäiset polkumyyntimarginaalit näille kummallekin vientiä harjoittavalle tuottajalle ennen kuin se vahvisti, kun otetaan huomioon niiden kuuluminen CHEMK-konserniin, keskimääräisen painotetun polkumyyntimarginaalin kyseiselle konsernille.

99      Näin ollen CHEMK-konserni on ollut merkittävien tosiasiallisten muutosten, kuten erityisesti kantajan integroituminen konserniin ja muutos vientikaupan järjestämisessä unioniin, kohteena, kuten kantaja lisäksi myönsi sekä hallinnollisessa menettelyssä 20.6.2012 päivätyssä kirjeessään että vastauskirjelmässään tässä oikeusasteessa. Myöskään CHEMK-konsernin vientikaupan osalta kantaja ei riitauta sitä seikkaa, että vaikka alkuperäisen tutkimuksen ajankohtana sekä CHEMK:n että KF:n vientikauppaa toteutti CHEMK useiden välittäjien kautta, palautustutkimuksessa CHEMK ja KF suorittivat vientikauppaa yksittäin kantajan välityksellä.

100    Nämä muutokset, jotka vaikuttavat CHEMK-konsernin rakenteeseen ja sen unioniin suuntautuvan vientikaupan organisaatioon, on katsottava perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdassa tarkoitetuksi olosuhteiden muuttumiseksi.

101    On myös todettava, että tämä olosuhteiden muuttuminen oikeuttaa käytetyn menetelmän muuttamisen perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdan mukaisesti, koska mainittu menetelmän muuttaminen heijastaa CHEMK-konsernin toisen myyntikanavan ilmestymistä ja näin ollen mainitun konsernin myyntiorganisaatiossa tapahtunutta muutosta.

102    On nimittäin muistettava, että uuden menetelmän mukaan komissio laski yksilölliset polkumyyntimarginaalit kummallekin vientiä harjoittavalle tuottajalle, CHEMK:lle ja KF:lle, ennen kuin se määritti keskimääräisen polkumyyntimarginaalin CHEMK-konsernille. Tämä yksilöllisten polkumyyntimarginaalien laskeminen, joka heijastaa CHEMK-konsernin kahta vientikanavaa, edellyttää kummankin mainitun konsernin kahden vientiä harjoittavan tuottajan yksilöllisten normaaliarvojen ja vientihintojen laskemista.

103    Kantajan tämän kanneperusteen tueksi esittämät väitteet eivät voi kyseenalaistaa näitä toteamuksia. Nämä väitteet voidaan ryhmitellä uudelleen kolmeksi väitesarjaksi.

104    Ensimmäisessä väitesarjassa kantaja riitauttaa ne riidanalaisten päätösten perustelut, joihin komissio on perustanut toteamuksensa perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdassa tarkoitetusta olosuhteiden muuttumisesta.

105    Kantaja väittää ensiksi, että sekä alkuperäisessä tutkimuksessa että palautustutkimuksessa oli vain yksi vientiä harjoittava tuottaja, minkä vuoksi ei ollut minkäänlaista olosuhteiden muutosta tältä osin. Yhtäältä nimittäin vastoin komission kantaa riidanalaisissa päätöksissä toimielimet kohtelivat CHEMK-konsernia eikä CHEMK-yhtiötä vientiä harjoittavana tuottajana alkuperäisessä tutkimuksessa. Toisaalta kantaja katsoo, että CHEMK ja KF olivat palautustutkimuksessa yhdessä vientiä harjoittava tuottaja, koska nämä kaksi yhtiötä kuuluvat yhteen taloudelliseen kokonaisuuteen.

106    Vaikka onkin kantajan väitteen mukaisesti niin, että alkuperäisen asetuksen johdanto-osan 62 perustelukappaleesta ilmenee, että toimielimet olivat katsoneet CHEMK-konsernin vientiä harjoittavaksi tuottajaksi, on kuitenkin niin, kuten riidanalaisista päätöksistä ilmenee ja kuten komissio totesi kirjallisessa menettelyssä ja mitä kantaja ei ole riitauttanut, että pelkästään CHEMK-yhtiö harjoitti konsernin vientiä unioniin.

107    Tässä tilanteessa on katsottava, että pelkkä CHEMK-konsernin muodollinen luokittelu alkuperäisessä tutkimuksessa vientiä harjoittavaksi tuottajaksi ei riitä osoittamaan, että toimielimet ovat pyrkineet alkuperäisessä tutkimuksessa perustelemaan alkuperäisen menetelmän valintaa sillä toteamuksella, että CHEMK-konserni pitäisi luokitella vientiä harjoittavaksi tuottajaksi, eikä sillä komission kirjelmissään esittämällä toteamuksella, jonka mukaan CHEMK-konserni harjoitti vientiä pelkästään yhden näistä kahdesta tuottajasta kautta. Tästä seuraa, että koska olosuhteet muuttuivat CHEMK-konsernin myyntiorganisaation osalta, kuten edellä 100 kohdasta ilmenee, pelkästään mainitun konsernin muodollinen luokittelu vientiä harjoittavaksi tuottajaksi alkuperäisessä tutkimuksessa ei voi kumota edellä 101 kohdassa olevaa toteamusta, jonka mukaan tämä muutos oikeutti komission suorittaman menetelmän muuttamisen.

108    Lisäksi yhden ainoan taloudellisen yksikön käsitteestä on muistettava, että se on kehitelty vakiintuneessa oikeuskäytännössä perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun normaaliarvon määrittelyä varten (edellä 35 kohdassa mainittu tuomio neuvosto ja komissio v. Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP, EU:C:2012:78, 55 kohta) Tämän oikeuskäytännön mukaan silloin, kun tuottaja antaa tavanomaisesti sisäiselle myyntiosastolle kuuluvia tehtäviä tuotteidensa jakeluyhtiölle, joka on taloudellisesti sen määräysvallassa, on perusteltua käyttää normaaliarvon määrittämistä varten ensimmäisen jakeluyhtiöstä itsenäisen ostajan maksamaa hintaa, kun otetaan huomioon, että nämä hinnat voidaan katsoa perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuiksi tuotteen ensimmäisen tavanomaisessa kaupankäynnissä suoritetun myynnin hinnaksi (ks. vastaavasti tuomio 5.10.1988, Brother Industries v. neuvosto, 250/85, Kok., EU:C:1988:464, 15 kohta ja tuomio 10.3.1992, Canon v. neuvosto, C‑171/87, Kok., EU:C:1992:106, 9 ja 11 kohta).

109    Lisäksi on muistutettava, että tätä oikeuskäytäntöä on sovellettu analogian perusteella perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan i alakohdan nojalla vientihintaan tehtyihin oikaisuihin (edellä 35 kohdassa mainittu tuomio Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP v. neuvosto, EU:T:2009:62, 177 kohta). Tässä yhteydessä on nimenomaisesti todettu, että jos tuottaja jakelee tuotteitaan unioniin sellaisen yhtiön välityksellä, joka on oikeudellisesti erillinen mutta joka on sen taloudellisessa määräysvallassa, vaatimus sellaisesta toteamuksesta, joka heijastaa kyseisen tuottajan ja kyseisen myyntiyhtiön välisten suhteiden taloudellista realiteettia, pikemminkin puoltaa yhden ainoan taloudellisen yksikön käsitteen soveltamista vientihinnan laskemisessa (edellä 35 kohdassa mainittu tuomio neuvosto ja komissio v. Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP, EU:C:2012:78, 55 kohta).

110    Tästä seuraa, että yhden taloudellisen yksikön käsite perustuu erityisesti tarpeeseen ottaa huomioon taloudellinen todellisuus tuottajan ja sen myyntiyhtiön välisissä suhteissa, kun viimeksi mainittu toteuttaa mainitun tuottajan integroidun myyntiosaston tehtäviä.

111    Sitä vastoin tässä väitteessä, sellaisena kuin se on tiivistettynä edellä 105 kohdassa, kantaja tekee erilaisia johtopäätöksiä tästä samasta yhden taloudellisen yksikön käsitteestä. Sen väite perustuu nimittäin oletukseen siitä, että kun kaksi tuottajaa kuuluu samaan konserniin ja muodostaa oikeudellisesti yhden taloudellisen yksikön oikeudellisesti erillisen yhtiön kanssa, joka myös kuuluu mainittuun konserniin ja joka suorittaa integroidun myyntiyksikön tehtäviä, toimielinten pitää katsoa, että pelkästään mainittu yksi yksikkö voidaan katsoa vientiä harjoittavaksi tuottajaksi.

112    Kuitenkaan tarvitsematta ratkaista, pitkääkö CHEMK:n ja KF:n katsoa kuuluvan yhteen taloudelliseen yksikköön, on huomattava, ettei tätä oletusta tai myöskään siitä johtuvaa väitettä voida hyväksyä. Yhtäältä nimittäin tämä oletus poikkeaa taloudellisesta todellisuudesta, jonka mukaan huolimatta niiden kuulumisesta samojen osakkeenomistajien hallussa olevina sisaryhtiöinä samaan konserniin tai – kun se oletetaan osoitetuksi – yhteen ainoaan taloudelliseen yksikköön, kyseiset kaksi tuottajaa ovat erilliset oikeudelliset yksiköt, jotka palautustutkimuksen ajankohtana tuottivat ja saattoivat markkinoille tuotteitaan yksilöllisesti. Toisin sanoen mainitussa oletuksessa ei oteta huomioon kahden erillisen myyntikanavan olemassaoloa. Toisaalta kantaja ei ole selittänyt syitä, joiden vuoksi käsiteltävässä asiassa toteen näytetyksi oletetun yhden ainoan taloudellisen yksikön kyseessä ollessa tämä taloudellinen todellisuus olisi hylättävä.

113    Toiseksi kantaja väittää, että komissio totesi virheellisesti uusien viennin myyntikanavien ilmaantumisen, koska CHEMK:n ja KF:n myynnit kantajalle piti katsoa yhden taloudellinen yksikön olemassaolon vuoksi konsernin sisäisiksi myynneiksi.

114    Tätä väitettä ei voida hyväksyä samoilla perusteilla kuin edellä 108–112 kohdassa esitetyt perusteet.

115    Kolmanneksi kantaja väittää, että komissio teki virheen katsoessaan, että alkuperäisen tutkimuksen yhteydessä olisi ollut mahdotonta selvittää myyntitietoja valmistusyksiköittäin, vaikka komissio oli jättänyt mainitussa tutkimuksessa pyytämättä tällaisten tietojen esittämistä. Kantajan mukaan komissio ei voi perustella olosuhteiden muuttumista sen tutkimusmenetelmän muuttumisella.

116    Nämä kantajan väitteen ovat tehottomia.

117    Kuten edellä 100–102 kohdasta ilmenee, toteamus, joka koskee olosuhteiden muuttumista ja joka oikeuttaa 11 artiklan 9 kohdan mukaan komission käyttämän menetelmän muuttamisen, voi nimittäin yhtäältä nojautua pelkkään kantajan myöntämään muutokseen CHEMK-konsernin vientikaupan rakenteessa ja organisaatiossa. Vaikka oletettaisiin kantajan väitteen mukaisesti, että komissio oli jättänyt alkuperäisessä tutkimuksessa pyytämättä yhtiökohtaisten tietojen toimittamista, tällainen laiminlyönti ei kuitenkaan voi tehdä olosuhteiden muuttumista koskevasta riidanalaisten päätösten toteamuksesta laitonta.

118    Toisaalta riidanalaisista päätöksistä ilmenee komission katsovan, että vaikka sillä oli ollut tarvittavat tiedot kunkin tuottajan yksilöllisten vientihintojen toteamiseksi, se ei olisi voinut tehdä tällaisia yksilöllisiä laskelmia, koska alkuperäisessä tutkimuksessa oli vain yksi vientiä harjoittava tuottaja. Kantaja ei kuitenkaan riitauta tätä toteamusta, jonka mukaan yksilöllisiä laskelmia ei joka tapauksessa voitu tehdä alkuperäisessä tutkimuksessa.

119    Lisäksi asiakirjoista ilmenee joka tapauksessa, että myös nämä kantajan väitteet ovat perusteettomia. Vaikka on näin ollen totta, ettei komissio nimenomaisesti pyytänyt tietojen toimittamista KF:n vientiin liittyvästä myynnistä, joka suoritettiin CHEMK:n kautta, mainituista seikoista johtuu kuitenkin, kuten komissio toteaa kirjelmissään, että komissio tosiasiassa pyysi CHEMK:lta ja KF:ltä niiden tietojen toimittamista, joiden avulla se oli voinut laskea yksilöllisen normaaliarvon ja vientihinnan kummankin näiden kahden yhtiön osalta. Aluksi komissio pyysi kirjeessään 9.3.2007 CHEMK:n toimittamissa tiedoissa esiintyvien maksujen selventämistä ja erityisesti niiden alkuperää. Tämän jälkeen komissio pyysi tässä samassa kirjeessä selvennyksiä CHEMK:n vientikaupasta. Lopuksi komissio pyysi 20.4.2007 päivätyssä kirjeessä tarkennuksia vientikaupoista, jotka tehtiin siinä mainittujen tiettyjen välikäsinä toimivien kauppiaiden välityksellä. Asiakirjoista ilmenee, että vastauksessaan näihin pyyntöihin CHEMK-konserni jätti toimittamatta pyydetyt yksilölliset tiedot.

120    Tältä osin on lisättävä, että tässä oikeusasteessa kantaja ei yhtäältä ole riitauttanut edellä 119 kohdassa mainittujen tietopyyntöjen sisältöä. Toisaalta se ei ole esittänyt mitään väitteitä, joilla pyritään osoittamaan, ettei komissio olisi voinut mainittujen tietojen avulla laskea yksilöllistä normaaliarvoa ja vientihintaa CHEMK:n ja KF:n osalta. Päinvastoin kantaja totesi suullisessa käsittelyssä, että ˮehkä – – komissio oli oikeassa – – kun se totesi, ettei se ollut pyytänyt tietoja välikäsistäˮ, ja tarkensi, että ˮettä näitä välikäsiä ei valvottu riittävästi, jotta tällaisia tietoja voitaisiin toimittaaˮ.

121    Neljänneksi kantaja väittää, että väitetty olosuhteiden muuttuminen viejämaan sisäisillä markkinoilla on merkityksetön eikä sen voida katsoa oikeuttavan menetelmän muuttamista.

122    Sen lisäksi, että kantaja myöntää edellisessä kohdassa mainituissa väitteissä olosuhteiden muuttuneen viejämaan sisäisillä markkinoilla, on todettava, että vaikka kantajan väitteen mukaisesti oletetaan, ettei mainittu muutos voi sen merkityksettömyyden vuoksi oikeuttaa menetelmän muuttamista, on kuitenkin niin, kuten komissio selitti perustellusti kirjelmissään, että menetelmän muuttaminen, mukaan luettuna normaaliarvon määrittäminen, perustuu useiden tosiseikkojen muuttumiseen. Niihin kuuluvat erityisesti muutokset, jotka vaikuttavat CHEMK-konsernin vientikaupan rakenteeseen ja organisaatioon, ja ne olivat, kuten edellä 100–102 kohdasta ilmenee, sellaisenaan riittäviä oikeuttamaan komission käyttämän menetelmän muuttamisen.

123    Tästä on lisättävä, että kuten edellä 102 kohdassa on jo todettu, juuri kahden vientiä harjoittavan tuottajan olemassaolo oikeuttaa sellaisen uuden menetelmän soveltamisen, jonka nojalla komissio määritti ensin yksilöllisten normaaliarvojen ja vientihintojen perusteella yksilölliset polkumyyntimarginaalit CHEMK:lle ja KF:lle ja sitten keskimääräisen polkumyyntimarginaalin CHEMK-konsernille.

124    Tästä seuraa, että vaikka komission riidanalaisissa päätöksissä esittämät toteamukset mahdollisesta muutoksesta viejämaan markkinoilla oletettaisiin virheellisiksi, tällainen virhe ei voi tehdä riidanalaisista päätöksistä laittomia.

125    Tässä tilanteessa on todettava tarvitsematta ratkaista, oliko komissio voinut katsoa muutoksen viejämaan markkinoilla perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdassa tarkoitetuksi olosuhteiden muuttumiseksi, että kantajan tästä esittämät väitteet ovat tehottomia.

126    Viidenneksi kantaja väittää, että riidanalaisten päätösten toteamus, jonka mukaan uusi menetelmä on tarkempi, ei ole merkityksellinen, koska päätelmät sopivuudesta eivät voi olla peruste olosuhteiden muuttumiselle ja siis tälle menetelmän muuttamiselle. Komissio ei myöskään väitä, ettei alkuperäinen menetelmä ollut perusasetuksen 2 artiklan mukainen.

127    Edellä 91 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan menetelmän muuttamisen perustelemiseksi ei tosin ole riittävää, että uusi menetelmä on tarkoituksenmukaisempi kuin entinen, jos aikaisempi menetelmä oli perusasetuksen 2 artiklan mukainen.

128    Kuten on jo todettu, käsiteltävässä asiassa on kuitenkin muistettava, että komissio on nimenomaisesti perustellut uuden menetelmän soveltamista olosuhteiden muuttumisella.

129    Näin ollen väitteet siitä, että komissio olisi perustellut menetelmän muuttumista toteamuksilla sopivuudesta eikä olisi väittänyt, että alkuperäinen menetelmä ei ollut perusasetuksen 2 artiklan mukainen, eivät voi tehdä riidanalaisista päätöksistä laittomia ja ne on näin ollen hylättävä tehottomina.

130    Kantaja väittää toisessa väitesarjassa, ettei komissio ole osoittanut väitetyn olosuhteiden muuttumisen vaikuttaneen toimielinten soveltamaan alkuperäiseen menetelmään, vaikka perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdan nojalla menetelmän muuttumisen on oltava välttämätöntä ja sen pitää liittyä suoraan olosuhteiden muuttumiseen. Komission väittämä olosuhteiden muuttuminen koski pääasiassa CHEMK-konsernin vientikaupan rakenteen muuttumista, kun taas uusi menetelmä vaikutti pääasiassa normaaliarvoon. Lisäksi komissio jätti kantajan mukaan selittämättä, kuinka konsernin vientikaupan rakennetta koskevat muutokset olivat voineet vaikuttaa normaaliarvon, vientihinnan tai polkumyyntimarginaalin laskemiseen.

131    Kun otetaan huomioon edellä 101, 102, 122 ja 123 kohdassa olevat toteamukset, nämä väitteet on hylättävä. Kuten on jo todettu, tämän uuden menetelmän soveltaminen, myös siltä osin kuin siinä laskettiin yksilöllinen normaaliarvo kummallekin tuottajalle, oli nimittäin oikeutettua perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdan mukaisesti CHEMK-konsernin myynnin rakenteeseen ja organisaatioon liittyvien olosuhteiden muuttumisen vuoksi.

132    Kantaja väittää kolmannessa väitesarjassa, että perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdan soveltamisessa komission harkintavalta on rajallinen, minkä vuoksi komission piti käsiteltävässä asiassa soveltaa palautustutkimuksessa alkuperäistä menetelmää.

133    Ensimmäiseksi kantaja katsoo, että polkumyyntisopimuksen 18 artiklan 3.1 alakohdan mukaan palautustutkimuksissa on niin, että polkumyyntiä koskevassa viimeisessä tutkimuksessa käytetty polkumyyntimarginaalin laskemismenetelmä saa etusijan polkumyyntisopimuksen määräysten kannalta.

134    Tästä on huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan WTO-sopimukset eivät luonteensa ja rakenteensa vuoksi lähtökohtaisesti kuulu niihin normeihin, joihin nähden unionin tuomioistuin valvoo unionin toimielinten toimien lainmukaisuutta SEUT 263 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla (tuomio 23.11.1999, Portugali v. neuvosto, C-149/96, Kok., EU:C:1999:574, 47 kohta; tuomio 9.1.2003, Petrotub ja Republica v. neuvosto, C‑76/00 P, Kok., EU:C:2003:4, 53 kohta ja edellä 37 kohdassa mainittu tuomio Ikea Wholesale, EU:C:2007:547, 29 kohta). Unionin tuomioistuimen on valvottava unionin toimen lainmukaisuutta WTO:n sääntöihin nähden vain, jos unionin tarkoituksena on ollut panna täytäntöön WTO:n yhteydessä hyväksymänsä erityinen velvoite taikka jos kyseisessä unionin toimessa nimenomaisesti viitataan WTO-sopimusten tiettyihin määräyksiin (em. tuomio Portugal v. neuvosto, EU:C:1999:574, 49 kohta; em. tuomio Petrotub ja Republica v. neuvosto, EU:C:2003:4, 54 kohta ja edellä 37 kohdassa mainittu tuomio Ikea Wholesale, EU:C:2007:547, 30 kohta).

135    Perusasetuksen johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee, että sillä on erityisesti tarkoitus panna unionin oikeudessa mahdollisimman pitkälti täytäntöön polkumyyntisopimukseen sisältyvät säännöt ja erityisesti polkumyyntitullien kestoa ja tarkastelua koskevat säännöt (ks. vastaavasti edellä 134 kohdassa mainittu tuomio Petrotub ja Republica v. neuvosto, EU:C:2003:4, 55 kohta).

136    Tästä seuraa, että perusasetuksen säännöksiä on tulkittava mahdollisimman pitkälle vastaavien polkumyyntisopimuksen säännösten mukaisesti (ks. edellä 134 kohdassa mainittu tuomio Petrotub ja Republica v. neuvosto, EU:C:2003:4, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

137    Yhtäältä polkumyyntisopimus ei sisällä vastaavia määräyksiä kuin perusasetuksen 11 artiklan 9 kohta, minkä vuoksi tähän viimeksi mainittuun säännökseen sisältyvää sääntöä ei voida pitää mainitun sopimuksen yksityiskohtaisen säännön täytäntöönpanosäännöksenä, jota olisi tulkittava sen mukaisesti (julkisasiamiehen Cruz Villalónin ratkaisuehdotus Valimar, C‑374/12, Kok., EU:C:2014:118, 74 kohta).

138    Toisaalta on todettava, että polkumyyntisopimuksen 18 artiklan 3 kohdassa ja 3.1 alakohdassa määrätään seuraavaa:

ˮ18.3. Ellei 3.1 ja 3.2 alakohdista muuta johdu, [polkumyyntisopimuksen] määräyksiä sovelletaan tutkimuksiin ja nykyisten toimenpiteiden tarkasteluihin, jotka on pantu vireille niiden pyyntöjen mukaisesti, jotka on tehty sinä päivänä tai sen päivän jälkeen, jolloin WTO-sopimus on tullut voimaan asianomaisen jäsenen osalta.

18.3.1 Polkumyyntimarginaalien laskemiseen 9 artiklan 3 kohdan mukaisissa korvausmenettelyissä [oikeammin: palautusmenettelyissä] on sovellettava viimeisimmässä polkumyyntiä koskevassa määräämisessä tai tarkastelussa käytettyjä sääntöjä.ˮ

139    Edellä 138 kohdassa mainittujen määräysten sanamuodosta ja asiayhteydestä johtuu näin ollen, että toisin kuin perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdassa, jossa osoitetaan kaikissa palautustutkimuksissa sovellettava menetelmä, polkumyyntisopimuksen 18 artiklan 3.1 alakohta sisältyy mainitun sopimuksen loppumääräyksiin ja tarkemmin sen 18 artiklan 3 kohdassa oleviin määräyksiin, joissa määritetään sen ajallinen soveltamisala. Kantaja näyttää lisäksi myöntävän tämän itse kirjelmissään, koska se myöntää, että polkumyyntisopimuksen 18 artiklan 3.1 alakohta ˮon sovellettavissa, vaikka alkuperäisestä polkumyyntimarginaalin laskemismenetelmästä, jota käytettiin ennen polkumyyntisopimuksen voimaantuloa, on tullut sen kanssa yhteensoveltumaton sen voimaantulon jälkeenˮ.

140    Tästä seuraa, kuten komissio perustellusti väittää, ettei perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdassa panna täytäntöön polkumyyntisopimuksen 18 artiklan 3.1 alakohtaa, minkä vuoksi viimeksi mainitulta määräykseltä puuttuu merkitys tämän kanneperusteen yhteydessä.

141    Toiseksi kantaja väittää, että komissio rajoitti harkintavaltaansa, kun se sitoutui tulkintaohjeen 3.2.3 kohdan a alakohdassa soveltamaan palautusmenettelyssä alkuperäistä menettelyä.

142    Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä kuitenkin seuraa, että tulkintatoimen – kuten tämän tulkintaohjeen, jossa sen johdanto-osan mukaan esitetään suuntaviivat perusasetuksen 11 artiklan 8 kohdan soveltamiseksi – seurauksena ei voi olla asetuksen sisältämien pakottavien säännösten muuttuminen (tuomio 12.2.2014 Beco v. komissio, T‑81/12, Kok., EU:T:2014:71, 50 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 28.1.1992, Soba, C‑266/90, Kok., EU:C:1992:36, 19 kohta ja tuomio 22.4.1993, Peugeot v. komissio, T‑9/92, Kok., EU:T:1993:38, 44 kohta).

143    Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä nimittäin seuraa, että komission hyväksymät puitteet ja tiedonannot sitovat komissiota edellyttäen, ettei niillä poiketa normihierarkiassa ylemmistä säännöistä (edellä 142 kohdassa mainittu tuomio Beco v. komissio, EU:T:2014:71, 51 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 2.12.2010, Holland Malt v. komissio, C‑464/09 P, Kok., EU:C:2010:733, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

144    Tästä seuraa, että vastoin kantajan väitettä tulkintaohjeen 3.2.3 kohdan a alakohdasta ei seuraa, että komission on kaikissa tilanteissa ja poikkeuksetta sovellettava palautustutkimuksessa samaa menetelmää kuin alkuperäisessä tutkimuksessa. Tällainen komission harkintavallan rajoittaminen ei sovi yhteen sen kanssa, että perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdan mukaan menetelmää voidaan muuttaa, kun olosuhteet muuttuvat.

145    Edellä todetusta seuraa, että kantajan esittämä toinen kanneperuste on hylättävä.

146    Kaiken edellä esitetyn perusteella kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

147    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian ja komissio on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, kantaja on velvoitettava korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      RFA International, LP velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Martins Ribeiro Gervasoni Madise

Julistettiin Luxemburgissa 17 päivänä maaliskuuta 2015.

Allekirjoitukset

* Oikeudenkäyntikieli: englanti.