JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MACIEJ SZPUNAR
27 päivänä lokakuuta 2022 (1)
Asia C‑522/21
MS
vastaan
Saatgut-Treuhandverwaltungs GmbH
(Ennakkoratkaisupyyntö – Pfälzisches Oberlandesgericht Zweibrücken (osavaltion ylioikeus, Zweibrücken, Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Teollis‑ ja tekijänoikeudet – Kasvinjalostajanoikeudet – Asetus (EY) N:o 2100/94 – 14 artiklan 3 kohdassa säädetty poikkeus – 94 artiklan 2 kohta – Oikeudenloukkaus – Oikeus korvaukseen – Asetus (EY) N:o 1768/95 – 18 artiklan 2 kohta – Vahingon korvaaminen – Kiinteä määrä, joka on laskettu nelinkertaisen lupamaksun perusteella – Komission toimivalta – Pätevyyden arviointi
I Johdanto
1. Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat kasvinjalostajanoikeuksien haltijoiden ryhmittymä ja viljelijä ja jossa on kyse sen vahingon määrän määrittämisestä, joka ensin mainitulle on aiheutunut jälkimmäisen luvattomasta suojatun lajikkeen viljelystä.
2. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta tutkimaan asetuksen (EY) N:o 1768/95(2) 18 artiklan 2 kohdan (jäljempänä riidanalainen säännös), jossa säädetään kiinteämääräisestä vähimmäisvahingonkorvauksesta, pätevyyden asetuksen (EY) N:o 2100/94(3) 94 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen kannalta.
3. Koska ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen epäilykset liittyvät unionin tuomioistuimen asetuksen N:o 2100/94 kyseiselle säännökselle antamaan tulkintaan, käsiteltävä asia tarjoaa unionin tuomioistuimelle mahdollisuuden tarkastella uudelleen tämän säännöksen tulkintaa.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
1. Asetus N:o 2100/94
4. Asetuksen N:o 2100/94, 13 artiklan, jonka otsikko on ”Kasvinjalostajanoikeuksien haltijan oikeudet ja rajoitukset”, 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Kasvinjalostajanoikeudet antavat omistajalleen tai omistajilleen, jäljempänä ’omistaja’ [ts. oikeudenhaltija], oikeuden toteuttaa 2 kohdassa luetellut toimet.
2. Rajoittamatta 15 ja 16 artiklan soveltamista, seuraavat toimet edellyttävät suojatun lajikkeen lajikeosien ja korjatun aineiston, jäljempänä ’aineisto’, osalta omistajan lupaa:
a) tuotanto tai lisäys (monistus),
– –
Omistaja voi asettaa luvalleen ehtoja ja rajoituksia.
3. Edellä 2 kohtaa sovelletaan korjattuun aineistoon ainoastaan, jos tämä aineisto on saatu käyttämällä luvatta suojatun lajikkeen lajikeosia, ja jollei omistaja ole kohtuudella voinut käyttää mainittuihin lajikeosiin liittyvää oikeuttaan.”
5. Kyseisen asetuksen 14 artiklassa, jonka otsikko on ”Poikkeukset kasvinjalostajanoikeuksista”, säädetään seuraavaa:
”1. Sen estämättä mitä 13 artiklan 2 kohdassa säädetään, ja maataloustuotannon suojelemiseksi maanviljelijöillä on lupa käyttää lisäystarkoituksiin avomaalla omalla tilallaan korjattua tuotetta, jonka he ovat saaneet istuttamalla omalle tilalleen sellaisen lajikkeen, muun kuin hybridilajikkeen tai synteettisen lajikkeen, lisäysaineistoa, jolla on yhteisön kasvinjalostajanoikeudet.
2. Edellä 1 kohtaa sovelletaan ainoastaan seuraaviin viljelykasvilajeihin.
– –
b) Viljat:
– –
Hordeum vulgare L. – Ohra
– –
3. Edellä 1 kohdassa säädetyn poikkeuksen mahdollistavat sekä jalostajan ja viljelijän lailliset edut turvaavat edellytykset vahvistetaan ennen tämän asetuksen voimaantuloa 114 artiklassa tarkoitetuin soveltamista koskevin säännöin seuraavin perustein:
– viljelijän tilatasolla ei ole määrällisiä rajoituksia siinä määrin kuin on kyse tilan tarpeista,
– korjattu tuote voi olla valmistettu viljelijän itsensä tai hänen käyttämiensä palvelujen suorittamaa istutusta varten, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tiettyjä sellaisia rajoituksia, joita jäsenvaltiot voivat asettaa mainitun korjatun tuotteen valmistamisen järjestämisen osalta erityisesti sen varmistamiseksi, että valmistettavaksi tarkoitettu tuote on tunnistettava vielä valmistuksen jälkeen,
– pienviljelijöillä ei ole velvollisuutta maksaa omistajalle minkäänlaista palkkiota; ’pienviljelijällä’ tarkoitetaan:
– –
– muilla viljelijöillä on velvollisuus maksaa omistajalle kohtuullinen palkkio, jonka on oltava selvästi pienempi kuin samalla alueella saman lajikkeen lisäysaineiston luvanvaraisen tuotannon osalta perittävä summa; tämän kohtuullisen palkkion tosiasiallinen taso voi vaihdella, ottaen huomioon sen missä määrin käytetään kyseisen lajikkeen osalta 1 kohdassa säädettyä poikkeusta,
– vastuu tämän artiklan tai tämän artiklan mukaisesti annettujen säännösten soveltamisen valvonnasta kuuluu yksinomaan omistajille; tämän valvonnan järjestämisessä ne eivät voi turvautua viranomaisten apuun,
– viljelijät ja lajittelutoimien suorittajat toimittavat pyydettäessä omistajille kaiken asiaankuuluvan tiedon; myös maataloustuotantoa valvovat viranomaiset voivat toimittaa kaiken asiaankuuluvan tiedon, jos nämä tiedot on saatu heidän tehtäviensä tavanomaisen harjoittamisen yhteydessä ilman veloituksia tai lisäkustannuksia. Nämä säännökset eivät vaikuta henkilötietojen osalta yhteisön eikä kansalliseen lainsäädäntöön yksilöiden suojasta henkilötietojen käsittelyn ja vapaan liikkeen osalta.”
6. Kyseisen asetuksen 94 artiklassa, jonka otsikko on ”Tuoteväärennös [oikeammin: Oikeudenloukkaus]”, säädetään seuraavaa:
”1. Kaikkia niitä vastaan, jotka:
a) suorittavat ilman asianmukaista lupaa jonkun 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun toimen kasvinjalostajanoikeuksin suojatun lajikkeen suhteen, tai
– –
omistaja voi ryhtyä oikeustoimiin tuoteväärennöksen [oikeammin: loukkauksen] lopettamiseksi tai kohtuullisen korvauksen [oikeammin: palkkion] maksamiseksi tai molempiin.
2. Kaikkien, jotka toimivat tahallaan tai tuottamuksesta, tulee lisäksi hyvittää [oikeammin: korvata] omistajan kärsimä vahinko. Jos vahinko on pieni [oikeammin: jos tuottamus on vähäinen], omistajan oikeutta hyvitykseen [oikeammin: korvaukseen] voidaan vastaavasti pienentää, hyvitys [oikeammin: korvaus] ei kuitenkaan saa olla pienempi kuin tuotteiden väärentäjän tuoteväärennösten tekemisestä [oikeammin: oikeudenloukkaajan loukkauksesta] saama hyöty.”
2. Asetus N:o 1768/95
7. Asetus N:o 1768/95 annettiin asetuksen N:o 2100/94 114 artiklan perusteella.
8. Ensin mainitun asetuksen 18 artiklan, jonka otsikko on ”Siviilioikeudelliset toimet”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Mikäli kyseinen henkilö on toistuvasti ja tahallisesti laiminlyönyt [asetuksen N:o 2100/94] 14 artiklan 3 kohdan neljännessä luetelmakohdassa mainittua velvoitetta saman omistajan yhden tai useamman lajikkeen osalta, korvausvelvollisuuden, joka koskee omistajalle [asetuksen N:o 2100/94] 94 artiklan 2 kohdan mukaisesti hyvitettäviä [oikeammin: korvattavia] kaikkia lisävahinkoja, on käsitettävä vähintään kertasumma, joka on laskettu – – luvanvaraisesta tuotannosta perittävän summan nelinkertaisen keskiarvon perusteella, sanotun kuitenkaan rajoittamatta suurempien vahinkojen korvaamista.”
III Pääasian tosiseikat, ennakkoratkaisukysymys ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa
9. Saatgut-Treuhandverwaltungs GmbH (jäljempänä STV) on kasvinsuojelijanoikeuksien haltijoiden järjestö. Sen jäsenet ovat valtuuttaneet sen käyttämään kasvinjalostajanoikeuksiaan erityisesti tiedonsaanti- ja maksuvaatimusten esittämiseksi omissa nimissään.
10. Pääasian valittaja MS on viljelijä, jolta STV vaati ensimmäisessä oikeusasteessa muun muassa tietoja unionin oikeudessa suojatun KWS Meridian ‑talviohralajikkeen luvattomasta viljelystä, johon valittaja oli ryhtynyt neljänä eri markkinointivuonna eli vuosina 2012/2013–2015/2016.
11. Pääasian valittaja antoi ensimmäisessä oikeusasteessa, jossa hän oli vastaajana STV:tä vastaan, ensimmäisen kerran tietoja edellä mainittujen siementen lajittelusta kyseisinä neljänä markkinointivuonna, ja siementen määrät olivat vuosittain seuraavat: 24,5, 26, 34 ja 45,4 desitonnia.
12. Ensimmäisessä oikeusasteessa annetun tuomion johdosta pääasian valittaja maksoi asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna kohtuullisena palkkiona jälkikäteen määrän, joka vastasi luvanvaraisesta tuotannosta markkinointivuodelta 2015/2016 perityn maksun keskiarvoa.(4)
13. STV vaati kantajaa maksamaan asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdassa, luettuna yhdessä riidanalaisen säännöksen kanssa, tarkoitettuja lisävahingonkorvauksia, jotka vastaavat luvanvaraisesta tuotannosta markkinointivuosilta 2013/2014, 2014/2015 ja 2015/2016 perittyjen maksujen nelinkertaista keskiarvoa(5) vähennettynä pääasian valittajan suojatun lajikkeen lisäysaineiston tuotannosta jälkikäteen maksamalla yksinkertaisella lupamaksulla.
14. Pääasian valittaja väitti, ettei STV:llä ollut oikeutta vaatia tällaisia korvauksia. Tässä yhteydessä hän väitti, että vahinko, joka hänen luvattomasta menettelystään oli aiheutunut STV:lle, oli jo korvattu maksamalla yksinkertainen lupamaksu lajikkeen istutuksesta asetuksen N:o 1768/95 5 artiklan 5 kohdan mukaisesti maksettavan määrän sijasta. Hän myös väitti, että luonteeltaan rankaisevan yleisen lisävahingonkorvauksen vaatiminen on vastoin unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.
15. Landgericht Kaiserslautern (Kaiserslauternin alueellinen alioikeus, Saksa) hyväksyi STV:n vaatimuksen olennaisin osin(6) 4.12.2020 antamallaan tuomiolla, jossa viitataan riidanalaisen säännöksen ”selkeään sanamuotoon”.
16. Pääasian valittaja valitti tästä tuomiosta Pfälzisches Oberlandesgericht Zweibrückeniin (osavaltion ylioikeus, Zweibrücken, Saksa). Hänen mukaansa riidanalainen säännös on ristiriidassa asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan kanssa, minkä vuoksi se on todettava pätemättömäksi. Jälkimmäistä säännöstä ei nimittäin pidä ymmärtää siten, että siinä sallittaisiin kiinteämääräisen, luonteeltaan rankaisevan vahingonkorvauksen, kuten tässä tapauksessa nelinkertaisen lupamaksun, vahvistaminen oikeudenhaltijan hyväksi, vaan se on ymmärrettävä siten, että vahingonkorvauksen on vastattava mahdollisimman tarkoin kasvinjalostajanoikeuksien haltijalle tosiasiallisesti aiheutuneita vahinkoja, jotka ovat varmuudella syntyneet sen oikeuksien loukkauksesta.
17. STV väittää, ettei riidanalainen säännös ole ristiriidassa asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan vaatimusten kanssa ja että se on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen. Koska sille oikeudenhaltijana kuuluvien oikeuksien loukkaaminen on ollut toistuvaa ja tahallista, kyseisessä säännöksessä vahvistettua kiinteämääräistä vähimmäisvahingonkorvausta, joka vastaa yksinkertaista lupamaksua nelinkertaisena, on sen mukaan pidettävä oikeudenmukaisena ja kohtuullisena korvauksena.
18. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että sen käsiteltävässä asiassa antama ratkaisu riippuu kokonaan siitä, onko riidanalainen säännös pätevä vai ei. Se huomauttaa, että kyseinen säännös, jossa komissio säätää nelinkertaista lupamaksua vastaavasta kiinteämääräisestä vähimmäisvahingonkorvauksesta, voi olla ristiriidassa asetuksen (EY) N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen kanssa ja siten johtaa kyseisen säännöksen kumoamiseen.
19. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdan tarkoituksena on korvata oikeudenloukkaajan eli sellaisen viljelijän, joka ei voi vedota kyseisen asetuksen 14 artiklassa unionin kasvinjalostajanoikeuksien suojaan säädettyyn poikkeukseen, saama hyöty säätämällä kohtuullisesta palkkiosta, joka vastaa yksinkertaista lupamaksua. Tässä yhteydessä kyseisen asetuksen 94 artiklan 2 kohdan ensimmäistä virkettä saatetaan joutua tulkitsemaan siten, että oikeudenhaltija voi silloin, kun kyse on tahallisesta tai tuottamuksellisesta rikkomisesta, vaatia korvausta lisävahingosta vain, jos hän voi konkreettisesti osoittaa tämän vahingon.
20. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsityksen mukaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö viittaa siihen, että vähimmäisvahingonkorvauksen periaatteen normatiivinen vahvistaminen ei sovellu yhteen perusasetuksen (EY) N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen kanssa.(7) Se muistuttaa, että täytäntöönpanoasetuksella, joka on annettu perusasetuksessa olevan valtuutuksen nojalla, ei voida poiketa perusasetuksessa olevista säännöksistä, ja että se on ristiriitatilanteessa todettava pätemättömäksi.(8)
21. Tässä tilanteessa Pfälzisches Oberlandesgericht Zweibrücken päätti 18.8.2021 tekemällään välipäätöksellä, joka saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 24.8.2021, lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko [riidanalainen säännös], siltä osin kuin siinä säädetyin edellytyksin voidaan vaatia nelinkertaisen lupamaksun suuruista vähimmäisvahingonkorvausta, [asetuksen N:o 2100/94] ja erityisesti sen 94 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen mukainen?”
22. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian asianosaiset ja komissio. Näimä asianosaiset ja komissio esittivät myös suulliset lausumansa 14.7.2022 pidetyssä istunnossa.
IV Asian tarkastelu
23. Ennen riidanalaisen säännöksen pätevyyden arvioimista on tutkittava, voidaanko ennakkoratkaisupyyntö ottaa tutkittavaksi.
A Tutkittavaksi ottaminen
24. Komissio toteaa huomautuksissaan ennen asiakysymyksen tarkastelua väittämättä kuitenkaan suoraan, että ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta, että pääasian olosuhteet, sellaisina kuin ne ilmenevät ennakkoratkaisupyynnöstä, eivät ole järin selvät. Komissio epäilee, täyttyivätkö asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset, kuten erityisesti edellytys, joka koskee omalla tilalla korjatun tuotteen, joka on saatu viljelemällä suojattua lajiketta, käyttöä lisäystarkoituksiin avomaalla maataloustuotannon suojelemiseksi, käsiteltävässä asiassa markkinointivuosina 2013/2014–2015/2016, jolloin pääasian valittaja viljeli kyseistä suojattua lajiketta. Komissio toteaa, että jos näin ei ole, ennakkoratkaisupyyntö, joka koskee riidanalaisen säännöksen pätevyyden arviointia, ei vaikuta käsiteltävän asian ratkaisemiseen. Se kuitenkin korostaa, että tämän kysymyksen arvioiminen kuuluu yksin ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, jonka tehtävänä on selvittää kaikki asian kannalta merkitykselliset tosiseikat.
25. Ensinnäkin on muistutettava, että vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että koska yksinomaan ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on toimivaltainen toteamaan sen ratkaistavaksi saatetun oikeusriidan tosiseikat ja arvioimaan niitä, unionin tuomioistuimen on pääsääntöisesti rajoituttava tutkimaan niitä harkinnassa huomioon otettavia seikkoja, jotka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on päättänyt sille esittää, ja siis pitäydyttävä kyseisen tuomioistuimen vahvistamissa seikoissa, eivätkä pääasian osapuolten esittämät oletukset sido sitä(9)
26. Toiseksi muistutan myös todetun, että unionin oikeutta koskevilla kysymyksillä oletetaan olevan merkitystä asian ratkaisemisen kannalta.(10) Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä ratkaisemasta kansallisen tuomioistuimen esittämän ennakkoratkaisukysymyksen ainoastaan silloin, kun on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeussäännön tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä pääasian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin.(11)
27. Käsiteltävässä asiassa tilanne ei kuitenkaan ole tällainen.
28. Ensinnäkin on nimittäin huomautettava, että vaikka pitää paikkansa, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ole ilmoittanut syitä, joiden vuoksi asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 1 ja 3 kohtaa soveltuu pääasiaan, pääasian valittaja ja STV eivät silti kumpikaan kiistä, että kyseistä säännöstä ja lähtökohtaisesti myös riidanalaista säännöstä sovelletaan käsiteltävään asiaan.
29. Toiseksi on huomautettava, että ennakkoratkaisukysymyksen muotoilusta voidaan päätellä, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäile sitä, onko riidanalaista säännöstä sovellettava, vaan se epäilee ainoastaan sitä, onko kyseinen säännös yhteensopiva asetuksen N:o 2100/94 ja erityisesti sen 94 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen kanssa.
30. Totean tältä osin, että STV täsmentää, ettei käsiteltävässä asiassa ole kiistetty sitä, että pääasian valittaja käytti omalla tilallaan KWS Meridian ‑talviohralajikkeen lisäysaineistoa, jonka hän oli itse tuottanut, vaikka hän ei täyttänyt tämän lajikkeen istuttamiselle asetettuja edellytyksiä erityisesti markkinointivuosina 2013/2014–2015/2016.
31. Näin ollen ei mielestäni ole epäilystäkään, että ennakkoratkaisupyyntö on otettava tutkittavaksi.
B Asiakysymys
32. Vastauksen antamiseksi kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen selvennän ensin sen periaatteen, jonka mukaan kasvinjalostajanoikeuden haltijan lupaa edellytetään suojatun lajikkeen lajikeosien ja korjatun aineiston osalta muun muassa tuotantoon tai lisäykseen (monistus), ja kyseiseen periaatteeseen säädetyn poikkeuksen välistä suhdetta, minkä jälkeen arvioin riidanalaisen säännöksen pätevyyden tämän suhteen valossa.
1. Yleisiä huomioita kasvinjalostajanoikeuden haltijalta saatavaa lupaa ja tätä lupaa koskevan poikkeuksen välisestä suhteesta
33. Totean, että asetuksen N:o 2100/94 13 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan kasvinjalostajanoikeuden haltijan lupaa edellytetään suojatun lajikkeen lajikeosien ja korjatun aineiston osalta muun muassa tuotantoon tai lisäykseen (monistus).(12)
34. Tilanteessa, jossa tällaista lupaa ei ole, asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään oikeudenhaltijan mahdollisuudesta ryhtyä oikeustoimiin muun muassa kohtuullisen palkkion vaatimiseksi henkilöltä, joka ilman lupaa on harjoittanut tällaista tuotantoa tai monistamista (lisäys). Jos kyseinen henkilö on toiminut ilman lupaa tahallaan tai tuottamuksesta, oikeudenhaltijalla on kyseisen asetuksen 94 artiklan 2 kohdan mukaan myös oikeus korvaukseen sille aiheutuneesta vahingosta.(13)
35. Maataloustuotannon suojelemiseksi asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 1 kohdassa säädetään kuitenkin unionin kasvinjalostajanoikeuksia koskevasta poikkeuksesta, jota yleisesti kutsutaan ”viljelijöiden etuoikeudeksi”.(14) Kyseisen säännöksen mukaan viljelijöillä on lupa käyttää lisäystarkoituksiin avomaalla omalla tilallaan korjattua tuotetta, jonka he ovat saaneet istuttamalla omalle tilalleen kyseisen asetuksen 14 artiklan 2 kohdassa olevassa viljelykasvilajien luettelossa mainitun suojatun lajikkeen, tässä tapauksessa viljalajin ”Hordeum vulgare L. – ohra”, lisäysaineistoa.
36. Selventääkseni oikeudenhaltijan lupaa koskevan periaatteen ja tästä periaatteesta poikkeamiselle asetettujen edellytysten välistä suhdetta tarkastelen yhtäältä edellytyksiä, jotka viljelijän on täytettävä voidakseen vedota asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohdassa säädettyyn poikkeukseen, ja erityisesti kohtuullisen palkkion maksamista koskevaa edellytystä sekä sitä, miten tämä palkkio eroaa kyseisen asetuksen 94 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta kohtuullisesta palkkiosta. Toisaalta määritän asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 1 kohdassa säädetyn poikkeuksen mahdollistavia edellytyksiä koskevat soveltamissäännöt, jotka vahvistetaan asetuksessa N:o 1768/95.
a) Asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohdassa säädetyt edellytykset
37. Unionin kasvinjalostajanoikeuksista poikkeaminen edellyttää sitä, että asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohdassa mainittuja edellytyksiä noudatetaan.(15) Viljelijöiden etuoikeutta ei siten sovelleta, jos viljelijä ei noudata näitä edellytyksiä. Nämä edellytykset ”vahvistetaan – – [asetuksen N:o 2100/94] 114 artiklassa tarkoitetuin [säännöin asetuksella N:o 1768/95]” ensin mainitun asetuksen 14 artiklan 3 kohdassa mainituilla perusteilla, jotka yhtäältä mahdollistavat kyseisen poikkeuksen ja toisaalta turvaavat jalostajan ja viljelijän lailliset edut.(16)
38. Näihin perusteisiin sisältyy asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohdan neljännessä luetelmakohdassa tarkoitettu viljelijän velvollisuus maksaa oikeudenhaltijalle kohtuullinen palkkio, jonka on kyseisen säännöksen mukaan ”oltava selvästi pienempi kuin – – luvanvaraisen tuotannon osalta perittävä summa”.
39. Tältä osin on muistutettava, että unionin tuomioistuin on jo todennut, että viljelijä, joka ei maksa oikeudenhaltijalle tätä kohtuullista palkkiota, kun hän käyttää suojatun lajikkeen lisäysaineiston istuttamisesta saatua korjattua tuotetta,(17) ei voi vedota asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 1 kohtaan, ja hänen on näin ollen katsottava suorittavan ilman lupaa yhden kyseisen asetuksen 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista toimista.(18) Tämä tarkoittaa, ettei hän voi vedota viljelijöiden etuoikeuteen ja että hänen on yksinkertaisesti ”palattava takaisin lähtöruutuun”. Toisin sanoen, jos istutuksessa ei noudateta kyseisen asetuksen 14 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja perusteita, poikkeusta ei voida soveltaa ja istutuksella loukataan oikeudenhaltijalle kyseisen asetuksen 13 artiklan 2 kohdassa annettuja oikeuksia.
40. Viljelijään on tapauksen mukaan sovellettava asetuksen N:o 2100/94 94 artiklaa.(19) Viljelijä voi tällöin joutua vastaamaan kanteeseen, jonka oikeudenhaltija on nostanut oikeudenloukkauksen lopettamiseksi tai kohtuullisen palkkion maksamiseksi tai kummassakin tarkoituksessa. Jos kyseessä on tahallinen tai tuottamuksellinen toiminta, viljelijä on lisäksi velvollinen korvaamaan saman oikeudenhaltijalle aiheutuneen vahingon.(20)
41. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohdan neljännessä luetelmakohdassa tarkoitetun kohtuullisen palkkion käsite ja kyseisen asetuksen 94 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu kohtuullisen palkkion käsite on erotettava toisistaan. Unionin tuomioistuin on nimittäin jo todennut, että kyseisissä säännöksissä käytettyjen ilmaisujen samankaltaisuudesta huolimatta ne eivät viittaa samaan käsitteeseen.(21) Asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohdan neljännessä luetelmakohdassa, luettuna yhdessä asetuksen N:o 1768/95 5 artiklan 5 kohdan kanssa, tarkoitetulla kohtuullisella palkkiolla on nimittäin tarkoitus luoda tasapaino maanviljelijöiden ja kasvinjalostajanoikeuksien haltijoiden vastavuoroisten laillisten etujen välille, kun taas asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdassa, jonka sanamuodossa ei tehdä erottelua oikeudenloukkaajan aseman perusteella, säädetään nimenomaan oikeude loukkausta merkitsevän toiminnan yhteydessä maksettavasta kohtuullisesta palkkiosta.(22)
42. Unionin tuomioistuimen mukaan tästä seuraa, että asetuksen N:o 2100/94 14 artiklassa tarkoitettua sallitusta viljelystä maksettavaa palkkiota ei voida ottaa saman asetuksen 94 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kohtuullisen palkkion laskemisen perustaksi.(23) Mikään muu tulkinta ei nimittäin takaisi asetuksen tavoitteen toteutumista eikä sen tehokasta vaikutusta.(24) Palaan tähän ennakkoratkaisukysymyksen tutkimisen kannalta merkitykselliseen seikkaan jäljempänä.(25)
b) Viljelijöiden etuoikeuden mahdollistavien edellytysten soveltamissäännöt: asetus N:o 1768/95
43. Muistutan, että asetuksen N:o 2100/94 114 artiklassa tarkoitettu täytäntöönpanoa koskeva asetus on asetus N:o 1768/95.(26) Sen 1 artiklan mukaan asetuksessa N:o 1768/95 vahvistetaan asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 1 kohdassa säädetyn poikkeuksen mahdollistavia edellytyksiä koskevat soveltamissäännöt.(27)
44. Asetuksessa N:o 1768/95 annetaan erityisesti yhtäältä kohtuullisen palkkion määrän määrittämistä koskevat säännöt (kyseisen asetuksen 5 artikla)(28) ja säädetään toisaalta ajankohdasta, jona viljelijä velvollisuus maksaa oikeudenhaltijalle asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohdan neljännessä luetelmakohdassa tarkoitettu kohtuullinen palkkio syntyy eli jona viljelijä tosiasiallisesti hyödyntää korjattua tuotetta pellolla lisäystarkoituksessa (asetuksen N:o 1768/95 6 artikla).
45. Asetuksen N:o 1768/95 18 artiklassa säädetään myös siviilioikeudellisista toimista siltä varalta, että viljelijöiden etuoikeudelle asetettuja edellytyksiä ei noudateta.
46. Riidanalaisessa säännöksessä säädetään näin ollen, että mikäli asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohdan neljännessä luetelmakohdassa mainittua velvoitetta maksaa kohtuullinen palkkio on toistuvasti ja tahallisesti laiminlyöty saman omistajan yhden tai useamman lajikkeen osalta, korvausvelvollisuuden, joka koskee omistajalle asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan mukaisesti korvattavia kaikkia lisävahinkoja, on käsitettävä vähintään kiinteä määrä, joka on laskettu luvanvaraisesta tuotannosta perittävän summan nelinkertaisen keskiarvon perusteella, sanotun kuitenkaan rajoittamatta suurempien vahinkojen korvaamista.
47. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä pätevyyden arviointia koskeva kysymys liittyy nimenomaan tähän säännökseen, jota seuraavaksi tarkastelen edellä esittämieni yleisten huomioiden valossa.
2. Pätevyyden arviointi
48. Ainoalla ennakkoratkaisukysymyksellään kansallinen tuomioistuin haluaa lähinnä selvittää, onko riidanalainen säännös pätemätön asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen kannalta, koska riidanalaisessa säännöksessä säädetään oikeudenhaltijan kärsimän vahingon vähimmäiskorvauksesta, joka vastaa luvanvaraisesta tuotannosta perittävän maksun nelinkertaista keskiarvoa, mikäli asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohdan neljännessä luetelmakohdassa tarkoitettua velvollisuutta maksaa kohtuullinen palkkio on toistuvasti ja tahallisesti laiminlyöty.
49. Tämän arvioinnin yhteydessä osoitan ensinnäkin syyt, joiden vuoksi on hylättävä pääasian valittajan väitteet siitä, ettei komissio ollut toimivaltainen antamaan riidanalaista säännöstä. Sen jälkeen tarkastelen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan normatiivista sisältöä, jonka kannalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt riidanalaisen säännöksen pätevyyden arviointia koskevan kysymyksensä. Lopuksi johdan tarkastelustani joitakin hyödyllisiä ohjeita, joiden perusteella vastaan tähän kysymykseen.
a) Komission toimivalta antaa riidanalainen säännös
50. Pääasian valittaja väittää, ettei komissio ollut toimivaltainen antamaan riidanalaista säännöstä eikä siten myöskään määrittämään asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan nojalla maksettavaa kohtuullista palkkiota.
51. En ole samaa mieltä tästä näkemyksestä.
52. Muistutan, että unionin oikeuden säännöksen pätevyyden arvioimisen on tapahduttava unionin tuomioistuimelle esitetyn ennakkoratkaisukysymyksen puitteissa.(29)
53. Käsiteltävässä asiassa esitetty ennakkoratkaisukysymys koskee riidanalaisen säännöksen yhteensopivuutta erityisesti asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen kanssa. Kyseenalaistaessaan komission toimivallan antaa riidanalainen säännös pääasian valittaja pyrkii laajentamaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämää kysymystä.(30)
54. Lisäksi on selvää, että riidanalaisen säännöksen pätevyyden arvioinnissa, jota ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on unionin tuomioistuimelta pyytänyt, on otettava huomioon kyseisen säännöksen – jonka oikeusperusta on, kuten edellä tämän ratkaisuehdotuksen 7 kohdassa totesin, asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohta –, luonne ja tarkoitus.(31) Tältä osin asetuksen N:o 2100/94 114 artiklassa, luettuna yhdessä sen 14 artiklan 3 kohdan kanssa, annetaan komissiolle toimivalta vahvistaa kyseisessä säännöksessä säädetyn poikkeuksen soveltamissäännöt.(32)
55. Tästä seuraa, että komissiolla on näiden säännösten nojalla toimivalta antaa asetuksen N:o 1768/95 kaltainen täytäntöönpanoasetus, jotta se voi vahvistaa edellytykset, jotka mahdollistavat asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 1 kohdassa säädetyn poikkeuksen ja turvaavat jalostajan ja viljelijän lailliset edut. Tältä osin asetuksen N:o 1768/95 tarkoituksesta ja perusteluista on todettava, että sen johdanto-osan toisesta, kolmannesta, kymmenennestä ja yhdennestätoista perustelukappaleesta ilmenee, että kyseisen asetuksen tarkoituksena on täsmentää toisaalta oikeudenhaltijan oikeuden ja asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan säännöksistä johtuvien oikeuksien ja toisaalta viljelijälle myönnetyn luvan ja sen käytön välistä yhteyttä.
56. Koska asetuksella N:o 1768/95 pyritään täsmentämään asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohdassa mainittuja edellytyksiä, jotka mahdollistavat kyseessä olevan poikkeuksen ja turvaavat jalostajan ja viljelijän lailliset edut, on lisäksi määritettävä, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää, jättikö komissio säätäessään riidanalaisessa säännöksessä, että oikeudenhaltijalle aiheutuneesta vahingosta on maksettava vähintään korvaus, joka vastaa luvanvaraisesta tuotannosta perittävän maksun nelinkertaista keskiarvoa, ottamatta huomioon asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan sisällön, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut.
57. Tätä varten on mielestäni tarpeen palauttaa mieleen asetuksen N:o 2100/94 94 artiklaa koskeva merkityksellinen oikeuskäytäntö.
b) Asetuksen N:o 2100/94 94 artiklaa koskeva oikeuskäytäntö: tuomio Hansson
58. Tuomio Hansson(33) näyttää muodostavan ennakkotapauksen, johon unionin tuomioistuin voi tehokkaasti nojautua vastatessaan ennakkoratkaisukysymykseen. Kyseisen tuomion taustalla olleessa asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin halusi lähinnä selvittää periaatteet, joita sovelletaan asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan nojalla suoritettavien palkkioiden ja korvausten määrää vahvistettaessa ja laskettaessa.
1) Korvausten luonne
59. Asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan nojalla maksettavien korvausten luonteesta unionin tuomioistuin totesi, että ensinnäkin asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan sanamuodosta ilmenee, että asetus koskee yksinomaan korvausta vahingosta, jota unionin kasvinjalostajanoikeuden haltijalle on aiheutunut kyseistä lajiketta koskevan oikeuden loukkaamisesta.(34)
60. Unionin tuomioistuin nimittäin katsoi yhtäältä, että asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdan tavoitteena on kompensoida taloudellisesti loukkaajan loukkauksesta saama etu, joka vastaa maksua, jota oikeuksien loukkaaja ei ole suorittanut.(35) Tältä osin unionin tuomioistuin täsmensi, että tämä säännös ei koske korvausta muista vahingoista kuin niistä, jotka liittyvät kyseisessä säännöksessä tarkoitetun kohtuullisen palkkion maksamatta jättämiseen.(36) Toisaalta unionin tuomioistuin totesi, että kyseisen asetuksen 94 artiklan 2 kohta koskee vahinkoa, joka loukkaajan tulee ”lisäksi” korvata oikeudenhaltijalle, jos oikeutta on loukattu ”tahallaan tai tuottamuksesta”.(37)
61. Unionin tuomioistuimen mukaan tästä seurasi, että asetuksen N:o 2100/94 94 artikla on perustana unionin kasvinjalostajanoikeuden haltijan oikeudelle saada vahingonkorvausta, ”joka kattaa vahingon kokonaisuudessaan, minkä lisäksi se perustuu objektiiviseen perusteeseen eli kattaa yksinomaan vahingon, jota hänelle on aiheutunut oikeuden loukkaamisesta”.(38) Näin ollen unionin tuomioistuin totesi julkisasiamies Saugmandsgaard Øen ratkaisuehdotuksen(39) mukaisesti, että kyseistä säännöstä ei voida tulkita siten, että se voisi olla tämän oikeudenhaltijan eduksi oikeusperustana sille, että oikeuksien loukkaaja tuomitaan rankaisevaan vahingonkorvaukseen, joka vahvistetaan kiinteänä määränä. Se täsmensi, että kyseisen säännöksen nojalla määrättävän korvauksen on päinvastoin vastattava laajuudeltaan mahdollisimman tarkasti kasvinjalostajanoikeuden haltijalle loukkaamisesta aiheutuneita tosiasiallisia ja varmoja vahinkoja.(40)
62. Toiseksi unionin tuomioistuin totesi direktiivin 2004/48/EY(41) johdanto-osan 17 ja 26 perustelukappaleeseen ja sen 13 artiklan 1 kohtaan viitaten,(42) että tällainen tulkinta on kyseisen direktiivin tavoitteiden mukainen, sillä siinä vahvistetaan teollis- ja tekijänoikeuksien yleinen suoja vähimmäistasoisesti.(43)
2) Vahingonkorvausten vahvistamista koskevat säännöt: korvauksen laajuus
63. Asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun korvauksen laajuudesta unionin tuomioistuin totesi, että oikeudenloukkauksen kohteena olevan lajikkeen omistajan on esitettävä seikat, jotka osoittavat, että hänelle aiheutunut vahinko on suurempi kuin osatekijät, jotka kyseisen asetuksen 94 artiklan 1 kohdassa säädetty kohtuullinen palkkio kattaa.(44) Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin määritti kyseisen korvauksen laajuuden täsmentämällä, että luvanvaraisesta tuotannosta suoritettavan tavanomaisen lupamaksun määrä kyseisillä markkinoilla ei sellaisenaan voi olla perustana tätä vahinkoa arvioitaessa. Tällainen lupamaksu mahdollistaa näet asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdassa säädetyn kohtuullisen palkkion laskemisen mutta ei välttämättä liity vahinkoon, joka on vielä korvaamatta.(45)
64. Tältä osin unionin tuomioistuin muistutti yhtäältä siitä, että seikkoja, jotka ovat oikeuttaneet luvanvaraisesta tuotannosta suoritettavan tavanomaisen lupamaksun korotuksen kohtuullista palkkiota laskettaessa, ei saa ottaa huomioon toiseen kertaan asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdassa säädettyä korvausta laskettaessa.(46) Toisaalta se totesi, että asiaa käsittelevän tuomioistuimen tehtävänä on arvioida, voidaanko vahingot, joihin oikeudenloukkauksen kohteena olevan lajikkeen omistaja vetoaa, osoittaa täsmällisesti, vai onko syytä vahvistaa kiinteä rahamäärä, joka parhaiten kuvastaa näiden vahinkojen tosiasiallista määrää.(47)
c) Riidanalaisen säännöksen pätevyyden riitauttaminen asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, kannalta
65. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa lähinnä tietää, voidaanko riidanalaisessa säännöksessä normatiivisesti vahvistettua periaatetta nelinkertaista lupamaksua vastaavasta kiinteästä vähimmäismäärästä pitää aiheutuneen vahingon kannalta asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan mukaisena, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut.
1) Pääasian valittajan, STV:n ja komission väitteet
66. Pääasian valittaja väittää, että riidanalainen säännös tai ainakin sen loppuosa on pätemätön ja voidaan siten huoletta kumota tai sivuuttaa niin, että asetus N:o 1768/95 jää voimaan muilta osin. Hän lisää, että kyseisen säännöksen alkuosassa asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu vahingonkorvausvelvollisuus rajataan koskemaan ainoastaan ”saman omistajan yhteen tai useampaan lajikkeeseen” kohdistuvia oikeudenloukkauksia. Tämä soveltamisalan rajaus ei kuitenkaan ilmene kyseisen säännöksen sanamuodosta eikä myöskään perustu sen sisältöön, joten myös kyseisen säännöksen alkuosa on lainvastainen ja se pitäisi kumota.
67. STV väittää, että komissio on antanut riidanalaisen säännöksen pätevästi asetuksen N:o 2100/94 tavoitteita ja ohjeita noudattaen, eikä sitä voida todeta pätemättömäksi. STV:n mukaan on myös selvää, että pääasian valittaja on toiminut tahallisesti ilman unionin kasvinjalostajanoikeuksien haltijan lupaa. Näin ollen asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdassa ja 14 artiklan 3 kohdassa, luettuina yhdessä riidanalaisen säännöksen kanssa, vahvistetut edellytykset täyttyvät kiistatta.
68. Komissio puolestaan väittää, että riidanalainen säännös on asetuksen N:o 2100/94 vaatimusten mukainen, koska kyseisessä säännöksessä tarkoitetuissa olosuhteissa voidaan vaatia vähimmäisvahingonkorvaus, joka vastaa nelinkertaista lupamaksua.
69. Kirjallisissa huomautuksissaan komissio perustelee riidanalaisessa säännöksessä tarkoitetun kiinteän vähimmäismäärän soveltamista tarkemmin sanottuna sillä, että silloin, kun suojatun lajikkeen istutusta ei voida oikeuttaa viljelijöiden etuoikeudella eli kun kyseessä on luvaton uudelleenkylvö, se, ettei kohtuullista palkkiota makseta, vaikka se on tavanomaista lupamaksua pienempi, merkitsee kyseisen etuoikeuden ”väärinkäyttöä”, joka oikeuttaa paitsi tämän maksun saamisen asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdan nojalla myös kyseisen asetuksen 94 artiklan 2 kohdan mukaisen oikeuden saada korvaus kärsitystä vahingosta. Komission mukaan tämä korvaus olisi silloin, kun laiminlyönti on ollut toistuvaa ja tahallista, velvoitettava maksamaan riidanalaisessa säännöksessä vahvistetun vähimmäismäärän suuruisena.(48)
70. Komissio katsoo, että koska asetuksen N:o 2100/94 14 artiklalla, joka koskee viljelijöiden etuoikeutta, säädellään kasvinjalostajanoikeuksien haltijoiden ja viljelijöiden intressien välistä monimutkaista tasapainoa, viljelijän, joka vetoaa tähän etuoikeuteen mutta jättää toistuvasti ja tahallisesti täyttämättä velvollisuutensa maksaa kohtuullinen palkkio, joka on pienempi kuin tavanomainen lupamaksu (asetuksen 14 artiklan 3 kohdan neljäs luetelmakohta), velvoitteiden noudattamatta jättämistä olisi asianmukaista rangaista ankarammin kuin ”pelkkää” luvanvaraisen toimen luvatonta suorittamista joko tahallaan tai tuottamuksesta (kyseisen asetuksen 94 artiklan 2 kohta).(49) Riidanalainen kiinteä vähimmäismäärä nimittäin vastaa suojeltujen lajikkeiden omistajille tavanomaisesti aiheutuvien vähimmäisvahinkojen osalta noudatettavaa yleistä menettelytapaa.
71. Tältä osin komissio viittasi istunnossa tuomioon Stowarzyszenie Oławska Telewizja Kablowa,(50) jossa unionin tuomioistuin totesi, että direktiivin 2004/48 13 artiklaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan loukatun immateriaalioikeuden haltija voi vaatia kyseistä oikeutta loukanneelta henkilöltä joko kärsimänsä vahingon korvaamista niin, että huomioon otetaan kaikki tapaukseen liittyvät asiaankuuluvat näkökohdat, tai rahallista korvausta, joka vastaa kyseisen teoksen käyttöluvasta maksettavaksi kuulunutta asianmukaista maksua kaksinkertaisena, jolloin oikeudenhaltijalla ei ole velvollisuutta näyttää toteen todellista vahinkoa.
72. Lisäksi komissio väitti istunnossa, että kasvinjalostajanoikeuksien haltijoiden ja viljelijöiden intressien välisen tasapainon varmistamista koskeva tavoite on monitahoinen erityisesti siitä syystä, että luvaton uudelleenkylvö tapahtuu viljelijän omalla tilalla, mikä vaikeuttaa oikeudenhaltijoiden mahdollisuuksia valvoa suojeltujen lajikkeiden käyttöä. Näin ollen komissio väitti, että toimenpiteiden on oltava riittävän kannustavia, jotta vältetään erityisesti suosimasta viljelijöitä, jotka jättävät noudattamatta asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohdan neljännen luetelmakohdan mukaista velvollisuuttaan maksaa oikeudenhaltijalle kohtuullinen palkkio, verrattuna viljelijöihin, jotka noudattavat tätä velvollisuutta. Näin on etenkin, kun kyseisen asetuksen 14 artiklan 3 kohdan viidennen luetelmakohdan mukaan kasvinjalostajanoikeuksien haltijat ovat yksinään vastuussa suojattujen lajikkeiden käytön valvonnasta ja seurannasta sallitun viljelyn yhteydessä, joten he ovat riippuvaisia asianomaisten viljelijöiden vilpittömästä mielestä ja yhteistyöstä.
2) Arviointi
73. Ensinnäkin kyseessä olevan kiinteän vähimmäismäärän merkityksellisyyteen liittyvät väitteet on hylättävä seuraavista syistä.
74. Muistutan, että riidanalaisessa säännöksessä säädetään, että asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun, oikeudenhaltijalle aiheutuneista vahingosta maksettavan korvauksen on oltava vähintään kiinteä määrä, joka lasketaan luvanvaraisesta tuotannosta perittävän summan nelinkertaisen keskiarvon perusteella, sanotun kuitenkaan rajoittamatta suurempien vahinkojen korvaamista.
75. Jos nimittäin viljelijä täyttää asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohdassa mainitut edellytykset ja erityisesti maksaa markkinointivuodelta kohtuullisen palkkion, hän maksaa silloin suurin piirtein 50 prosenttia luvanvaraisesta tuotannosta maksettavasta maksusta,(51) kun taas tilanteessa, jossa hän ei noudata näitä edellytyksiä(52) ja jossa sovelletaan riidanalaista säännöstä,(53) hän maksaa kiinteän vähimmäismäärän, joka vastaa 400:aa prosenttia luvanvaraisesta tuotannosta maksettavasta maksusta eli 100-prosenttisena perityn lupamaksun nelinkertaista keskiarvoa, toisin sanoen määrän, joka vastaa asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohdassa edellytettyä kohtuullista palkkiota kahdeksankertaisena, ja se maksetaan jokaiselta kyseessä olevalta markkinointivuodelta.(54)
76. Pitää toki paikkansa, että komission logiikan mukaan(55) tätä kiinteää vähimmäismäärää voidaan ”teknisesti” perustella sillä, että asetuksen N:o 2100/94 14 artiklassa tarkoitettua, sallitusta viljelystä maksettavaa palkkiota ei silloin, kun viljelijä vetoaa asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 1 kohdassa säädettyyn poikkeukseen, voida ottaa saman asetuksen 94 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kohtuullisen palkkion laskemisen perustaksi(56) ja että näin ollen viljelijän on luvattoman uudelleenkylvön tapauksessa maksettava kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna kohtuullisena palkkiona 100 prosenttia luvanvaraisesta tuotannosta maksettavasta maksusta.
77. Asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan sisällön ja tuomiosta Hansson johtamieni tulkintaohjeiden perusteella katson kuitenkin, että tällainen kiinteä vähimmäismäärä on ristiriidassa kyseisen säännöksen sanamuodon kanssa.
78. Ensinnäkin unionin tuomioistuin totesi tuomiossa Hansson, että asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdalla on tarkoitus korvata kasvinjalostajanoikeuden haltijan, jonka oikeuksia on loukattu, kärsimä vahinko,(57) ja luonnehti tätä korvausta ”objektiivisin perustein määritettäväksi ja koko vahingon kattavaksi korvaukseksi”. Se totesi, että korvauksen saadakseen oikeudenloukkauksen kohteena olevan lajikkeen omistajan on esitettävä näyttöä, joka osoittaa, että ”hänelle aiheutunut vahinko on suurempi kuin osatekijät, jotka [tämän asetuksen 94 artiklan 1 kohdassa] säädetty kohtuullinen palkkio kattaa”.(58)
79. Toiseksi tuomiosta Hansson(59) ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida, voidaanko vahingot, joihin oikeudenloukkauksen kohteena olevan lajikkeen omistaja vetoaa, osoittaa ”täsmällisesti”, vai onko syytä ”vahvistaa kiinteä rahamäärä”. Koska unionin tuomioistuin siis katsoo kyseisessä tuomiossa, että asiaa käsittelevä tuomioistuin voi vahvistaa kiinteän vahingonkorvauksen asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan nojalla, mielestäni on selvää, että kyseisen päätöksen tekeminen kuuluu viimeksi mainitulle ja että joka tapauksessa kyseisen korvauksen on ”vastattava laajuudeltaan mahdollisimman tarkasti kasvinjalostajanoikeuden haltijalle loukkaamisesta aiheutuneita tosiasiallisia ja varmoja vahinkoja”.(60) Näin ollen unionin tuomioistuin toteaa, että kyseisen asetuksen 94 artiklaa on tulkittava siten, että ”siinä loukatun suojatun kasvilajikkeen omistajalle annettu oikeus korvaukseen käsittää kaiken hänelle aiheutuneen vahingon, mutta tämä artikla ei voi olla perustana kiinteän lisämaksun määräämiselle oikeuden loukkaamisen perusteella”.(61)
80. Sitä vastoin – kuten komissio itse toteaa vastauksessaan unionin tuomioistuimen esittämään kysymykseen – silloin, kun sovelletaan riidanalaista säännöstä, loukkauksen kohteena olevan oikeudenhaltijan ei tarvitse osoittaa aiheutuneen vahingon täsmällistä laajuutta, vaan sen on ainoastaan osoitettava, että sen oikeuksia on loukattu toistuvasti ja tahallisesti. Oikeudenhaltijan on kuitenkin, kuten edellä jo totesin, näytettävä toteen, että hänelle aiheutunut vahinko on suurempi kuin se, jonka kohtuullinen palkkio kattaa, ja aiheutuneen vahingon täsmällisen laajuuden arvioiminen ja kiinteän määrän mahdollinen vahvistaminen kuuluvat asiaa käsittelevälle tuomioistuimelle.(62)
81. Näin ollen asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, mukaista ei ole yhtäältä se, että luvanvaraisesta tuotannosta maksettavaa tavanomaista maksua eli 100:aa prosenttia tämän maksun määrästä käytetään perustana kasvinjalostajanoikeuden haltijalle aiheutuneen vahingon arvioimisessa kertomalla tämä määrä neljällä, kuten riidanalaisesta säännöksestä ilmenee, koska tätä lupamaksua käytetään asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kohtuullisen palkkion laskemiseen, mutta sillä ei välttämättä ole mitään yhteyttä oikeudenhaltijalle aiheutuneeseen vahinkoon, jonka korvaamisesta säädetään kyseisen asetuksen 94 artiklan 2 kohdassa.(63)
82. Toisaalta muistutan, että tuomiossa Hansson unionin tuomioistuin katsoi, ettei asetuksen N:o 2100/94 94 artiklaa voida tulkita siten, että ”se voisi olla tämän oikeudenhaltijan eduksi oikeusperustana sille, että oikeuksien loukkaaja tuomitaan rankaisevaan korvaukseen, joka vahvistetaan kiinteänä määränä”.(64) Tältä osin se lisäsi, että kyseisen säännöksen nojalla määrättävän korvauksen on päinvastoin vastattava laajuudeltaan ”mahdollisimman tarkasti kasvinjalostajanoikeuden haltijalle loukkaamisesta aiheutuneita tosiasiallisia ja varmoja vahinkoja”.(65)
83. Näin ollen asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, vastaista on myös vahvistaa riidanalaisesta säännöksestä ilmenevän kaltainen perusolettama, jonka mukaan oikeudenhaltijalle maksettavan vahingonkorvauksen määrän on vastattava vähintään luvanvaraisesta tuotannosta perittävän maksun nelinkertaista keskiarvoa. Toisin kuin komissio väittää, tällainen perusolettama johtaisi luonteeltaan rankaisevien vahingonkorvausten määräämiseen, koska ensin mainitulla säännöksellä on tarkoitus korvata oikeuksien ”haltijan kärsimä vahinko”, ja vain ja ainoastaan se. Tältä osin katson, ettei komission näkemystä voida hyväksyä, kun se väittää, kuten jo istunnossa, että tämä säännös vastaa oikeudenhaltijoille tavanomaisesti aiheutuvien vähimmäisvahinkojen osalta noudatettavaa tavanomaista menettelytapaa.(66)
84. Toiseksi riidanalaisessa säännöksessä käytetystä ilmauksesta ”vähintään” on pääteltävä, että arvioidessaan vahinkoja, joihin oikeudenloukkauksen kohteena olevan lajikkeen omistaja vetoaa, ja tapauksen mukaan vahvistaessaan kiinteän määrän tuomioistuimen on laskettava vahingonkorvauksen määrä sen komission asetuksessa N:o 1768/95 vahvistaman perusolettaman perusteella, jonka mukaan korvauksen on oltava vähintään nelinkertaisen lupamaksun suuruinen.(67) Vastauksessaan unionin tuomioistuimen tästä esittämään kysymykseen komissio myös totesi, että vaikka todellinen vahinko voitaisiin helposti määrittää ja vaikka se osoittautuisi pienemmäksi kuin riidanalaisessa säännöksessä tarkoitettu kiinteä vähimmäismäärä, asiaa käsittelevä tuomioistuin voisi, jos riidanalaisen säännöksen mukaisten velvoitteiden laiminlyönti on ollut toistuvaa ja tahallista, korottaa tätä määrää, mutta ei missään tapauksessa alentaa sitä, kun otetaan huomioon kyseisen säännöksen sanamuoto.
85. Tämä tarkoittaisi, että vaikka vahinko, johon oikeudenloukkauksen kohteena oleva oikeudenhaltija vetoa, voitaisiin osoittaa ”täsmällisesti”, asiaa käsittelevän tuomioistuimen olisi siitä huolimatta ”vahvistettava kiinteä määrä”, vaikka sitä ei ole tarpeen vahvistaa. Lisäksi siinä tapauksessa, että tätä vahinkoa ei voitaisi osoittaa täsmällisesti ja että tuomioistuin päättäisi vahvistaa kiinteän määrän, tämä määrä ei voisi olla pienempi kuin riidanalaisessa säännöksessä tarkoitettu kiinteä vähimmäismäärä.(68) On ilmeistä, että asiaa käsittelevän tuomioistuimen harkintavallan tällainen rajoittaminen olisi paitsi asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut,(69) myös suhteellisuusperiaatteen vastainen. Vaikka komissio voi de lege ferenda säätää kiinteästä vähimmäismäärästä siltä osin kuin on kyse lupamaksusta, säännöksellä, jossa tästä säädettäisiin, olisi mahdollistettava se, että vastaaja voi riitauttaa tämän kiinteän vähimmäismäärän, jonka ei pitäisi sitoa asiaa käsittelevää tuomioistuinta.
86. Kolmanneksi ja viimeiseksi katson, että tuomioon Stowarzyszenie Oławska Telewizja Kablowa(70) perustuvat väitteet eivät ole merkityksellisiä käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan pätevyyskysymyksen tutkimisen kannalta. Vaikuttaa nimittäin siltä, että pääasian tosiseikat eroavat selvästi kyseisen tuomion taustalla olleen asian tosiseikoista.
87. Yhtäältä, koska direktiivissä 2004/48 on jätetty jäsenvaltioille tiettyä harkintavaltaa sen täytäntöönpanossa ja koska se ei koske pelkästään kasvinjalostajanoikeuksiin liittyviä immateriaalioikeuksia vaan kaikkia muitakin immateriaalioikeuksia, teollisoikeudet mukaan luettuina,(71) näiden oikeuksien mahdolliset loukkaukset voivat olla hyvin moninaisia ja monilukuisia. Tästä seuraa, kuten julkisasiamies Saugmandsgaard Øe on todennut,(72) että vaikka tämä direktiivi voi olla myös merkityksellinen asiayhteyteen liittyvä seikka, joka on tarvittaessa otettava huomioon asetuksen N:o 2100/94 tulkinnassa, asetuksen asiayhteyteen perustuvan tulkinnan nimissä ei kuitenkaan pidä luoda sellaisia välittömästi sovellettavia oikeuksia, joista siinä ei säädetä, johtamalla ne kyseisestä direktiivistä.
88. Toisaalta ja mikä vielä tärkeämpää, tuomion Stowarzyszenie Oławska Telewizja Kablowa(73) taustalla ollut asia koski direktiivin 2004/48 tulkintaa, kun taas käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuinta pyydetään tutkimaan kysymys, joka koskee asetuksen N:o 1768/95 säännöksen eli riidanalaisen säännöksen, joka on soveltamistoimi ja jonka on sen vuoksi oltava asetuksen N:o 2100/94 ja erityisesti sen 94 artiklan 2 kohdan mukainen, pätevyyden arvioimista.
89. Tästä seuraa, että asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohta ei mahdollista riidanalaisessa säännöksessä tarkoitetun kiinteän vähimmäismäärän vahvistamista. Riidanalaisen säännöksen sisältö nimittäin menee kyseisen asetuksen 94 artiklan 2 kohdan sisältöä pidemmälle. Lisäksi, kuten edellisistä kohdista ilmenee, STV:n ja komission esittämillä väitteillä ei voida horjuttaa tulkintaa, jonka unionin tuomioistuin teki jälkimmäisestä säännöksestä tuomiossa Hansson.
90. Näin ollen katson, että n nelinkertaista lupamaksua vastaavan kiinteän vähimmäismäärän suuruista vahingonkorvausta koskevan periaatteen normatiivinen vahvistaminen riidanalaisessa säännöksessä ei ole asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan mukaista, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, ja kuten STV ja komissio toteavat, näin on siitä huolimatta, että riidanalaista säännöstä sovelletaan ainoastaan siinä tapauksessa, että kyseisen asetuksen 14 artiklan 3 kohdan neljännessä luetelmakohdassa tarkoitettua velvollisuutta maksaa kohtuullinen palkkio on laiminlyöty toistuvasti ja tahallisesti.
91. Näin ollen komissio on riidanalaisen säännöksen antaessaan ylittänyt toimivaltansa erityisesti asetuksen N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan kannalta.
V Ratkaisuehdotus
92. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Pfälzisches Oberlandesgericht Zweibrückenin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
Yhteisön kasvinjalostajanoikeuksista annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohdassa säädetyn maataloutta koskevan vapautuksen soveltamista koskevista säännöistä 24.7.1995 annetun komission asetuksen N:o 1768/95 18 artiklan 2 kohta on pätemätön yhteisön kasvinjalostajanoikeuksista 27.7.1994 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2100/94 94 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen kannalta siltä osin kuin ensiksi mainitussa säännöksessä säädetään, että mikäli asetuksen N:o 2100/94 14 artiklan 3 kohdan neljännessä luetelmakohdassa mainittua kohtuullisen palkkion maksamista koskevaa velvoitetta on laiminlyöty toistuvasti ja tahallisesti, oikeudenhaltijalle aiheutuneesta vahingosta on maksettava vähintään korvaus, joka vastaa samalla alueella saman lajikkeen lisäysaineiston luvanvaraisesta tuotannosta perittävän maksun nelinkertaista keskiarvoa.