Kanne 19.2.2014 – Italia v. komissio

(Asia T-122/14)

Oikeudenkäyntikieli: italia

Asianosaiset

Kantaja: Italian tasavalta (asiamiehet: avvocato dello Stato S. Fiorentino ja G. Palmieri)

Vastaaja: Euroopan komissio

Vaatimukset

Kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta

kumoamaan riidanalaisen päätöksen

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Tämä kanne on nostettu Euroopan komission 9.12.2013 tekemästä päätöksestä nro C(2013) 8681 final, jolla komissio unionin tuomioistuimen asiassa C-496/09 17.11.2011 antaman tuomion nojalla velvoitti Italian tasavallan maksamaan 6 252 000 euron suuruisen määrän viivästyskorkoina.

Riidanalainen päätös liittyy viivästyksen toiseen puolivuotiskauteen eli 17.5.–17.11.2012 väliseen ajanjaksoon.

Kanteensa tueksi kantaja vetoaa seuraaviin kanneperusteisiin:

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu SEUT 260 artiklan 1 kohdan ja 3 kohdan 2 alakohdan rikkomiseen sekä täytäntöönpantavan tuomion vastaiseen menettelyyn akordimenettelyn (concordato preventivo) kohteena tai hallinnollisessa pakkoselvitystilassa (amministrazione concordata) olevien yritysten osalta.

Kantaja väittää tältä osin, ettei päätöksessä ole vähennetty viitekauden lopulla nostamatta olleesta tuesta konkurssissa olevilta tai konkurssimenettelyn alaisilta yrityksiltä olevia saatavia, jotka sisältyivät mainittujen menettelyjen kohteena olleisiin velkoihin, vaikka Italian hallituksen mielestä kyse on saatavista, joiden takaisinperinnässä kyseinen jäsenvaltio oli noudattanut kaikkea tarvittavaa huolellisuutta, joten ne oli jätettävä nostamatta olleen tuen määrän ulkopuolelle täytäntöönpantavassa tuomiossa määrätyin tavoin.

Toinen kanneperuste, joka perustuu Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (EYVL L 83, s. 1) ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 täytäntöönpanosta 21.4.2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 794/2004 (EUVL L 140, s. 1) rikkomiseen.

Kantaja väittää tältä osin, että päätöksessä määrätään, että Italian viranomaisten on asetuksen N:o 794/2004 11 artiklassa säädetyin tavoin laskettava yritysten valtiontuen palautuksina maksamien määrien korolle korkoa. Italian hallitus riitauttaa tämän katsoen, että – myös unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa (vrt. erityisesti asiassa C-295/07, komissio v. Département du Loiret ja Scotta SA, 11.12.2008 annettu tuomio) – tällaista korkojenlaskentatapaa ei voida soveltaa takaisinperintää koskeviin päätöksiin, jotka on tehty ennen asetuksen N:o 794/2004 voimaantuloa eikä varsinkaan päätöksiin, jotka tehtiin ennen sääntöjenvastaisesti myönnetyn tuen takaisinperinnässä sovellettavasta korkotasosta annetun komission tiedonannon (EUVL L 110, 8.5.2003, s. 21) julkaisemista.