UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kuudes jaosto)
9 päivänä kesäkuuta 2016 (*)
Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamista koskevan unionin tuomioistuimen tuomion noudattamatta jättäminen – Uhkasakko – Uhkasakon maksettavaksi tuomitseminen – Sääntöjenvastaisen tuen takaisinperimisessä sovellettava korkojen laskentatapa – Koronkorko
Asiassa T‑122/14,
Italian tasavalta, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan avvocato dello Stato S. Fiorentino,
kantajana,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään V. Di Bucci, G. Conte ja B. Stromsky,
vastaajana,
jossa on kyse SEUT 263 artiklaan perustuvasta kanteesta, jossa vaaditaan kumoamaan 6.12.2013 tehty komission päätös C(2013) 8681 final, jolla komissio on 17.11.2011 annetun tuomion komissio v. Italia (C‑496/09, EU:C:2011:740) täytäntöön panemiseksi vahvistanut uhkasakon, joka Italian tasavallan on maksettava puolivuotisjaksolta 17.5.–17.11.2012, rahamäärän,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja S. Frimodt Nielsen (esittelevä tuomari) sekä tuomarit F. Dehousse ja A. M. Collins,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies J. Palacio González,
ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisen vaiheen ja 27.1.2016 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
Päätös tukien sääntöjenvastaisuudesta ja sisämarkkinoille soveltumattomuudesta (takaisinperintäpäätös)
1 Euroopan komissio määräsi työllisyyden edistämiseen tähtäävistä Italian tukitoimenpiteistä 11.5.1999 tekemällään päätöksellä 2000/128/EY (EYVL 2000, L 42, s. 1; jäljempänä takaisinperintäpäätös) Italian tasavallan perimään takaisin työllisyyden edistämistoimenpiteiden yhteydessä myönnetyt sääntöjenvastaiset ja sisämarkkinoille soveltumattomat tuet. Komissio antoi takaisinperintäpäätöksen tiedoksi Italian tasavallalle 4.6.1999 päivätyllä ilmoituksella SG(99) D/4068.
2 Italian tasavallan nostama kanne takaisinperintäpäätöksestä hylättiin 7.3.2002 annetulla tuomiolla Italia v. komissio (C‑310/99, EU:C:2002:143).
Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne ja tuomio
3 Komissio nosti yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 15.3.2002 jättämällään kannekirjelmällä EY 88 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla kanteen, jossa vaadittiin toteamaan, että Italian tasavalta ei ollut noudattanut takaisinperintäpäätöksen ja EY:n perustamissopimuksen mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ollut säädetyssä määräajassa ryhtynyt kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin periäkseen tuensaajilta takaisin tällä päätöksellä sääntöjenvastaisiksi ja yhteismarkkinoille soveltumattomiksi katsotut tuet tai ei ainakaan ollut ilmoittanut komissiolle, mitä toimenpiteitä se on toteuttanut.
4 Yhteisöjen tuomioistuin hyväksyi komission kanteen 1.4.2004 antamallaan tuomiolla komissio v. Italia (C‑99/02, EU:C:2004:207; jäljempänä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva tuomio), jossa se katsoi, että Italian tasavalta ei ollut noudattanut takaisinperintäpäätöksen mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ollut säädetyssä määräajassa ryhtynyt kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin periäkseen tuensaajilta takaisin tällä päätöksellä sääntöjenvastaisiksi ja sisämarkkinoille soveltumattomiksi katsotut tuet.
Uusi kanne ja täytäntöön pantava tuomio
5 Komissio vaati yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 30.11.2009 jättämällään kannekirjelmällä yhteisöjen tuomioistuinta yhtäältä toteamaan, että Italian tasavalta ei ollut noudattanut takaisinperintäpäätöksen ja EY 228 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ollut toteuttanut kaikkia tarvittavia toimenpiteitä noudattaakseen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa tuomiota, ja toisaalta velvoittamaan Italian tasavallan maksamaan komissiolle uhkasakon, jonka määräksi vahvistettiin alun perin 285 696 euroa mutta jota alennettiin myöhemmin 244 800 euroon, kultakin päivältä, jolla jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan tuomion täytäntöönpano viivästyy, kyseisessä uudessa asiassa annettavan tuomion julistamisesta alkaen siihen asti, kunnes jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva tuomio on pantu täytäntöön.
6 Unionin tuomioistuin hyväksyi komission kanteen 17.11.2011 antamallaan tuomiolla komissio v. Italia (C‑496/09, EU:C:2011:740; jäljempänä täytäntöön pantava tuomio).
7 Unionin tuomioistuin arvioi täytäntöön pantavassa tuomiossa asiaa seuraavasti:
”52. Italian tasavalta on – – velvoitettava maksamaan jaksoittain summa, joka lasketaan kertomalla perusmäärä sellaisten sääntöjenvastaisten tukien, joiden takaisinperintää ei vielä ole toteutettu tai näytetty toteen, prosenttiosuudella kaikista määristä, jotka ovat vielä perimättä takaisin tämän tuomion julistamispäivänä – –
53. Tässä yhteydessä on niin, että laskettaessa uhkasakkoa – – kyseisten tukien takaisinperintä voidaan ottaa huomioon vain sillä ainoalla edellytyksellä, että komissio on saanut siitä tiedon ja on voinut arvioida siitä saamansa näytön asianmukaisuutta – –
54. Uhkasakko on siis jaksotettava maksettavaksi puolivuosittain, jotta komissio voi arvioida takaisinperintätoimien edistymistä kyseessä olevan ajanjakson päättyessä vallitsevan tilanteen perusteella ja jotta vastaajana olevalla jäsenvaltiolla on samalla riittävästi aikaa kerätä ja toimittaa komissiolle seikat, jotka ovat omiaan osoittamaan perusteettomasti maksettujen summien takaisinperinnän tarkasteltavalta ajanjaksolta.
55. Näin ollen uhkasakon määrä arvioidaan puolivuosittain ja se lasketaan kertomalla perusmäärä sääntöjenvastaisten tukien, joiden takaisinperintää ei vielä ole toteutettu tai näytetty toteen kyseessä olevan ajanjakson päättyessä, prosenttiosuudella kaikista määristä, jotka ovat vielä perimättä takaisin tämän tuomion julistamispäivänä.
– –
67. Unionin tuomioistuin katsoo – –, että nyt käsiteltävässä asiassa on asianmukaista määrätä maksettavaksi puolivuosittain uhkasakko, jonka perusmäärä on 30 miljoonaa euroa.
68. Italian tasavalta on siis velvoitettava maksamaan komissiolle ’Euroopan unionin omat varat’ ‑tilille uhkasakko, jonka määrä lasketaan kertomalla 30 miljoonan euron suuruinen perusmäärä sääntöjenvastaisten ja yhteismarkkinoille soveltumattomien tukien, joiden takaisinperintää ei vielä ole toteutettu tai näytetty toteen kyseessä olevan ajanjakson päättyessä, prosenttiosuudella kaikista määristä, jotka ovat vielä perimättä takaisin tämän tuomion julistamispäivänä, ja uhkasakko maksetaan kultakin puolivuotisjaksolta, jolla [jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan] tuomion [(EU:C:2004:207)] noudattamisen kannalta tarpeellisten toimenpiteiden toteuttaminen viivästyy, tämän tuomion antamisesta alkaen siihen asti, kunnes kyseinen [jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva] tuomio [(EU:C:2004:207)] on pantu täytäntöön.
– –
69. On muistutettava, että – – kyseessä olevan jäsenvaltion tehtävänä on esittää komissiolle suora ja luotettava näyttö [takaisinperintä]päätöksen – – täytäntöönpanosta ja kyseessä olevien sääntöjenvastaisten tukien tehokkaasta takaisinperinnästä.
– –
72. Tilanteista, joissa kyseessä olevat tuet on perittävä takaisin maksukyvyttömiltä tai konkurssiin asetetuilta yrityksiltä, kun menettelyn tarkoituksena on realisoida omaisuus ja maksaa velat, on palautettava mieleen, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan se, että yritys on vaikeuksissa tai konkurssissa, ei vaikuta takaisinperintävelvollisuuteen – –
73. Samoin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että aiemman tilanteen palauttaminen ja sääntöjenvastaisesti maksetusta tuesta johtuvan kilpailun vääristymän poistaminen voidaan lähtökohtaisesti toteuttaa siten, että kyseessä olevien tukien palauttamisesta johtuva saatava kirjataan velkojien saatavista laadittavaan luetteloon – –
74. Uhkasakon laskemiseksi nyt käsiteltävässä asiassa Italian tasavallan on siis esitettävä komissiolle näyttö konkurssimenettelyssä kyseessä olevien saatavien valvonnasta. Jos kyseinen jäsenvaltio ei voi esittää tällaista näyttöä, sen on esitettävä kaikki seikat, jotka voivat osoittaa sen toimineen tässä yhteydessä tarvittavan huolellisesti. Erityisesti silloin, jos saatavan valvontavaatimus on hylätty, jäsenvaltion on osoitettava aloittaneensa kansallisen oikeuden mukaisesti kunkin menettelyn, jolla tällainen hylkäys voidaan riitauttaa.
75. On siis niin, toisin kuin komissio väittää, että uhkasakon laskemiseksi nyt käsiteltävässä asiassa siltä osin kuin kyse on maksukyvyttömistä tai konkurssiin asetetuista yrityksistä Italian tasavaltaa ei voida velvoittaa osoittamaan paitsi tällaisilta yrityksiltä olevien saatavien valvonta myös niiden omaisuuden myynti markkinaehdoin. Kuten kyseinen jäsenvaltio perustellusti toteaa, tämän tuomion täytäntöönpanoa varten määrättävien uhkasakkojen maksua koskevan komission vaatimuksen hyväksymiseksi ei saa ottaa huomioon summia, joita ei vielä ole peritty takaisin maksukyvyttömiltä yrityksiltä mutta joiden perimiseksi takaisin kyseinen jäsenvaltio on toiminut tarvittavan huolellisesti. Muutoin kyseinen uhkasakko ei enää olisi – – asianmukainen ja oikeassa suhteessa todettuun jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämiseen, koska Italian tasavaltaan kohdistettaisiin taloudellinen rasite, joka johtuisi itse konkurssimenettelyn luonteesta ja tämän menettelyn kestosta, jota ei voida lyhentää ja johon kyseinen jäsenvaltio ei voi suoraan vaikuttaa.”
8 Arviointinsa päätteeksi unionin tuomioistuin totesi yhtäältä, että Italian tasavalta ei ollut noudattanut takaisinperintäpäätöksen ja EY 228 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ollut toteuttanut komission EY 228 artiklan nojalla 1.2.2008 antamassa perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä kaikkia tarvittavia toimenpiteitä pannakseen täytäntöön jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan tuomion (täytäntöön pantavan tuomion tuomiolauselman 1 kohta).
9 Toisaalta unionin tuomioistuin totesi täytäntöön pantavan tuomion tuomiolauselman 2 kohdassa, että Italian tasavalta velvoitettiin maksamaan komissiolle ”Euroopan unionin omat varat” ‑tilille uhkasakko, jonka määrä laskettiin kertomalla 30 miljoonan euron suuruinen perusmäärä sääntöjenvastaisten ja yhteismarkkinoille soveltumattomien tukien, ”joiden takaisinperintää ei vielä ol[lut] toteutettu tai näytetty toteen kyseessä olevan ajanjakson päättyessä” (jäljempänä vielä takaisin perimättömien tukien määrä), prosenttiosuudella kaikista määristä, jotka olivat ”vielä perimättä takaisin [täytäntöön pantavan] tuomion [(EU:C:2011:740)] julistamispäivänä (jäljempänä takaisin perittävien tukien määrä 17.11.2011), ja uhkasakko oli maksettava kultakin puolivuotisjaksolta, jolla jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan tuomion noudattamisen kannalta tarpeellisten toimenpiteiden toteuttaminen viivästyy, täytäntöön pantavan tuomion antamisesta alkaen siihen asti, kunnes jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva tuomio on pantu täytäntöön.
Tulkintapyyntö ja tulkintaa koskeva määräys
10 Italian tasavalta esitti unionin tuomioistuimen kirjaamoon 14.2.2013 jättämällään hakemuksella Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 43 artiklan ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 158 artiklan nojalla pyynnön täytäntöön pantavan tuomion perustelujen 52, 55 ja 68 kohdan ja tuomiolauselman 2 kohdan tulkitsemisesta.
11 Unionin tuomioistuimen kirjaamoon 14.2.2013 jättämällään hakemuksella Italian tasavalta pyysi siten unionin tuomioistuinta tulkitsemaan yhtäältä [täytäntöön pantavan] tuomion [(EU:C:2011:740)] perustelujen 52, 55 ja 68 kohdassa sekä tuomiolauselman 2 kohdassa esiintyvää ilmaisua ”määrät, jotka ovat vielä perimättä takaisin tämän tuomion julistamispäivänä” siten, että se koskee määriä, jotka ovat vielä perimättä takaisin päivänä, jona oikeudenkäyntimenettelyssä päättyi todisteluvaihe, eli hetkellä, jona se menettelyllinen tosiasiallinen tilanne kiteytyi, jonka perusteella unionin tuomioistuin ratkaisi asian, ja toisaalta saman tuomion perustelujen 52, 55 ja 68 kohdassa sekä tuomiolauselman 2 kohdassa käytettyä ilmaisua ”joiden takaisinperintää ei vielä ole toteutettu tai näytetty toteen kyseessä olevan ajanjakson päättyessä” siten, että komission on sen perusteella otettava huomioon sen arvioidessa puolivuosittain Italian tasavallan edistymistä asianomaisten tukien takaisinperinnässä paitsi asiakirjat, jotka liittyvät kyseiseen puolen vuoden ajanjaksoon ja jotka on saatettu komission tietoon ennen kyseisen ajanjakson päättymistä, myös kaikki asiakirjat, jotka liittyvät puolen vuoden viiteajanjaksoon.
12 Unionin tuomioistuin jätti 11.7.2013 antamallaan määräyksellä komissio v. Italia (C‑496/09 INT, EU:C:2013:461; jäljempänä tulkintaa koskeva määräys) Italian tasavallan tekemän tulkintapyynnön tutkimatta.
13 Unionin tuomioistuin katsoi nimittäin, että ”o[li] todettava, että [täytäntöön pantavan] tuomion [(EU:C:2011:740)] 52, 55 ja 68 kohdassa esitettyjen perustelujen mukaisesti sen tuomiolauselmassa tarkoitet[tiin] nimenomaisesti kyseisen tuomion julistamispäivää viitepäivänä vielä takaisin perimättä olevien tukien sen kokonaismäärän vahvistamiseksi, joka on perustana laskettaessa uhkasakkoa, jonka määrä on vähenevä ja jonka maksamiseen kyseinen jäsenvaltio[ oli] tuomittu” (tulkintaa koskevan määräyksen 9 kohta).
14 Unionin tuomioistuin katsoi olleen ”myös kiistatonta, että [täytäntöön pantavan] tuomion [(EU:C:2011:740)] tuomiolauselman täysin kirjaimellisen tulkinnan perusteella komission o[li] otettava huomioon niiden tukien prosenttimäärän laskemiseksi, joiden on katsottava olevan takaisin perimättä tietyn puolivuotiskauden päättyessä, yksinomaan asiakirjatodisteet, jotka se on saanut ennen asianomaisen ajanjakson päättymistä” (tulkintaa koskevan määräyksen 10 kohta).
15 Unionin tuomioistuin totesi, että ”Italian tasavallan pyynnö[llä] pyrit[tii]n asettamaan kyseenalaiseksi [täytäntöön pantavan] tuomion [(EU:C:2011:740)] tuomiolauselman tällaisen täysin kirjaimellisen tulkinnan seuraukset[, eikä] tällaista kyseenalaistamista [voitu] sovittaa yhteen Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 43 artiklan, unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 158 artiklan 1 kohdan eikä unionin tuomioistuimen antamien tuomioiden lainvoimavaikutuksen kanssa” (tulkintaa koskevan määräyksen 11 kohta).
16 ”Koska [täytäntöön pantava] tuomio [(EU:C:2011:740)] ei ol[lut] millään tavoin epäselvä sisällykseltään eikä ulottuvuudeltaan, tulkintapyyntö o[li] jätettävä tutkimatta” (tulkintaa koskevan määräyksen 12 kohta).
Ensimmäinen päätös ja tuomio ensimmäisestä uhkasakosta
17 Italian tasavallalle annettiin 11.3.2013 tiedoksi komission 7.3.2013 tekemä päätös C(2013) 1264 final, jossa Italian tasavalta määrättiin maksamaan ”Euroopan unionin omat varat” ‑tilille 16 533 000 euroa uhkasakkona täytäntöön pantavan tuomion jälkeiseltä ensimmäiseltä puolivuotisjaksolta.
18 Italian tasavalta nosti 21.5.2013 unionin yleisessä tuomioistuimessa kanteen kyseisestä päätöksestä SEUT 263 artiklan perusteella (asia T-268/13).
19 Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Italian tasavallan kanteen 21.10.2014 antamallaan tuomiolla Italia v. komissio (T-268/13, ei julkaistu, EU:T:2014:900; jäljempänä tuomio ensimmäisestä uhkasakosta).
Toinen päätös uhkasakon määrästä (riidanalainen päätös)
20 Annettuaan Italian viranomaisille tilaisuuden huomautusten esittämiseen sen alustavista arvioinneista komissio teki 6.12.2013 päätöksen C(2013) 8681 final, jolla komissio täytäntöön pantavan tuomion täytäntöönpanoa varten vahvisti sen uhkasakon määrän, joka Italian tasavallan oli maksettava kyseisen tuomion jälkeiseltä toiselta puolivuotisjaksolta (jäljempänä riidanalainen päätös).
21 Riidanalaisessa päätöksessä komissio arvioi erityisesti Italian tasavallan edistymistä tukien takaisinperinnässä tarkastelun kohteena olleena ajanjaksona (17.5.–17.11.2012) ja totesi, että 17.11.2012 vielä takaisin perimättä olevien tukien määrä oli 20,84 prosenttia täytäntöön pantavan tuomion päivänä takaisin perimättä olleiden tukien määrästä. Tällä perusteella komissio määräsi Italian tasavallan maksettavaksi uhkasakon, jonka määrä oli 20,84 prosenttia 30 miljoonan euron perusmäärästä eli 6 252 000 euroa.
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
22 Italian tasavalta nosti nyt käsiteltävänä olevan kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.2.2014 jättämällään kannekirjelmällä.
23 Prosessinjohtotoimien yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin esitti asianosaisille useita kysymyksiä ja kehotti toimittamaan useita asiaan liittyviä asiakirjoja.
24 Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin kehotti Italian tasavaltaa täsmentämään, pitäytyykö se ensimmäisessä kanneperusteessa vielä ensimmäisestä uhkasakosta annetun tuomion jälkeen, vaikka kyseisellä tuomiolla hylättiin nyt käsiteltävässä asiassa esitettyyn ensimmäiseen kanneperusteeseen nähden analoginen kanneperuste.
25 Italian tasavalta ilmoitti asetetussa määräajassa unionin yleiselle tuomioistuimelle luopuvansa kanteen ensimmäisestä perusteesta, ja unionin yleinen tuomioistuin merkitsi tämän tiedoksi.
26 Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin kehotti asianosaisia täsmentämään, onko korkoa korolle ‑menetelmän soveltaminen nyt käsiteltävässä asiassa voinut vaikuttaa riidanalaisen päätöksen kohteena olevan uhkasakon määrään. Siinä tapauksessa, että vastaus on myöntävä, komissiota pyydettiin selostamaan yksityiskohtaisemmin näkemystään, jonka mukaan tässä asiassa esitetty toinen kanneperuste olisi jätettävä tutkimatta tai todettava tehottomaksi sillä perusteella, ettei unionin yleisen tuomioistuimen asiana ole ottaa kantaa koronkoron huomioonottamisen laillisuuteen.
27 Asianosaiset toimittivat asetetussa määräajassa unionin yleiselle tuomioistuimelle vastauksensa tähän kysymykseen.
28 Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin kehotti asianosaisia toimittamaan sille huomautuksensa merkityksestä, joka 3.9.2015 annetulla tuomiolla A2A (C‑89/14, EU:C:2015:537) saattaisi olla toiseen kanneperusteeseen annettavan vastauksen kannalta.
29 Asianosaiset toimittivat asetetussa määräajassa unionin yleiselle tuomioistuimelle vastauksensa tähän kysymykseen.
30 Neljänneksi unionin yleinen tuomioistuin pyysi komissiota toimittamaan sille asiakirjat, joiden perusteella komission oli mahdollista väittää, että Italian tasavalta oli suostunut poikkeamaan Codice civilen (Italian siviilikoodeksi) 1282 ja 1283 §:ssä vahvistetusta säännöstä siltä osin kuin kyse oli koron laskemisesta korolle riidanalaisen valtiontuen takaisinperinnässä (ks. mm. riidanalaisen päätöksen 29 ja 32 kohta), ja tämä pyyntö koski tarkasteltavana olevaa koko ajanjaksoa.
31 Komissio toimitti asetetussa määräajassa unionin yleiselle tuomioistuimelle pyydetyt asiakirjat, jotka saatettiin myös Italian tasavallan tietoon. Kyse on seuraavista asiakirjoista:
– komission Italian tasavallalle lähettämä 12.6.2013 päivätty kirje, johon sisältyi alustava arviointi takaisinperinnän edistymisestä täytäntöön pantavan tuomion jälkeisenä toisena puolivuotisjaksona
– komission Italian tasavallalle lähettämä 31.10.2003 päivätty kirje, jossa muistutettiin, että ”takaisin maksettavan määrän laskennassa o[li] laskettava korkoa korolle sääntöjenvastaisesti myönnetyn tuen takaisinperinnässä sovellettavasta korkotasosta annetun komission tiedonannon mukaisesti – –”
– komission Italian tasavallalle lähettämä 29.1.2004 päivätty kirje, jossa niin ikään muistutettiin, että takaisin maksettavan määrän laskennassa oli laskettava korkoa korolle sääntöjenvastaisesti myönnetyn tuen takaisinperinnässä sovellettavasta korkotasosta annetun komission tiedonannon (EUVL 2003, C 110, s. 21) mukaisesti
– Italian tasavallan komissiolle lähettämä 17.1.2005 päivätty kirje, johon sisältyi liitteenä ilmoitus, jolla komissiolle toimitettiin sääntöjenvastaisia tukia koskevat numerotiedot täsmentäen, että ”korot o[li] määritetty laskemalla korkoa korolle, kuten komission yksiköt olivat ilmoittaneet, ja tällöin oli käytetty Euroopan unionin internet-sivustolla mainittujen edellytysten mukaisesti vahvistettua viitekorkoa”.
32 Italian tasavalta vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
33 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa Italian tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
34 Italian tasavalta vetoaa kanteensa tueksi tässä vaiheessa yhteen ainoaan kanneperusteeseen (ks. edellä 24 ja 25 kohta). Se katsoo riidanalaisen päätöksen olevan asiassa sovellettavan säännöstön vastainen, koska komissio on vaatinut takaisin perittävien tukien määrän korokoron huomioon ottamista uhkasakon määrän vahvistamisen yhteydessä. Oikeuskäytännön mukaan on kuitenkin niin, että [SEUT 108] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 täytäntöönpanosta 21.4.2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 794/2004 (EUVL 2004, L 140, s. 1) voimaantuloa edeltävissä takaisinperintäpäätöksissä voidaan ottaa huomioon koronkorot ainoastaan siinä tapauksessa, että tämä on kansallisessa oikeudessa normaalisti sovellettavan järjestelmän mukaista. Italian siviililain 1283 §:n mukaan asia ei tässä tapauksessa ole niin, koska erääntyneille koroille ei tämän säännöksen mukaan automaattisesti kerry korkoa.
35 Komissio katsoo, että tämä kanneperuste on jätettävä tutkimatta tai hylättävä tehottomana tai että se on joka tapauksessa hylättävä perusteettomana. Komissio väittää aluksi, ettei riidanalaisen päätöksen 34 kohdassa obiter dictum esitetty vaatimus sääntöjenvastaisten tukien korokoron huomioon ottamisesta ole vaikuttanut uhkasakon määrän laskentaan riidanalaisessa päätöksessä. Tämä kehotus ei nimittäin muuta uhkasakon määrää, jonka vahvistaessaan komissio on ottanut huomioon ainoastaan Italian viranomaisten aikaisemmin toimittamat tiedot. Italian tasavalta ei sitä paitsi voi kiistää hallinnollisen menettelyn tässä vaiheessa esitettyä vaatimusta korolle laskettavan koron huomioon ottamisesta, koska unionin tuomioistuin on vahvistaessaan uhkasakon määrän täytäntöön pantavassa tuomiossa (64 kohta) viitannut Italian viranomaisten toimittamiin tietoihin, joissa otettiin huomioon korolle laskettava korko. Koronkoron huomioon ottaminen ei siten ole ainoastaan laillista ottaen huomioon tukien takaisinperintää koskevassa Euroopan unionin säännöstössä vahvistetut perusteet ja asianosaisten tältä osin tekemä sopimus, vaan se perustuu myös täytäntöön pantavan tuomion lainvoimaisuuteen.
Alustavat toteamukset
Asiaa koskevat oikeussäännöt
– Asetus N:o 659/1999
36 [SEUT 108] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöksistä 22.3.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (EYVL 1999, L 83, s. 1) 14 artiklan, jonka otsikko on ”Tuen takaisinperiminen”, 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”2. Takaisinperimistä koskevan päätöksen nojalla takaisin perittävään tukeen lisätään korko, jonka suuruuden komissio vahvistaa. Korkoa maksetaan siitä päivästä alkaen, jolloin sääntöjenvastainen tuki on ollut tuensaajan käytössä, sen takaisinperimispäivään asti.
3. Takaisinperiminen on toteutettava viipymättä ja asianomaisen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön menettelyjen mukaisesti, jos ne mahdollistavat komission päätöksen välittömän ja tehokkaan täytäntöönpanon – –”
– Komission tiedonanto sääntöjenvastaisesti myönnetyn tuen takaisinperinnässä sovellettavasta korkotasosta
37 Sääntöjenvastaisesti myönnetyn tuen takaisinperinnässä sovellettavasta korkotasosta annetussa komission tiedonannossa, joka julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 8.5.2003 (EUVL 2003, C 110, s. 21), todetaan seuraavaa:
”– –
Komissio ja jäsenvaltiot toimivat läheisessä yhteistyössä takaisinperimistä koskevien päätösten täytäntöön panemiseksi. Tällöin on ratkaistava, sovelletaanko yksinkertaista korkoa vai lasketaanko korkoa korolle – –. Komissio pitää tarpeellisena selventää kiireellisesti kantaansa asiaan, kun otetaan huomioon sääntöjenvastaisen tuen takaisinperimisen tavoitteet ja sen asema perustamissopimuksen mukaisessa valtiontukien valvontajärjestelmässä.
– –
Markkinakäytännön mukaan yksinkertaista korkoa sovelletaan tavallisesti silloin, kun varojen saaja ei voi käyttää korkosummaa ennen tietyn kauden loppua (esim. jos korkoa maksetaan vasta tietyn ajan jälkeen). Korkoa korolle sovelletaan yleensä silloin, kun voidaan katsoa, että korkoa on maksettu saajalle jokaisena vuonna (tai jokaisella kaudella) ja se on kasvattanut näin alkuperäisen pääoman määrää. Tällöin varojen saaja saa korkoa myös kultakin kaudelta maksetusta korosta.
– – Vaikka tilanteet voivat vaihdella, näyttää kuitenkin siltä, että sääntöjenvastaisen tuen vaikutukset ovat samankaltaiset. Se tarjoaa tuensaajalle rahoitusta samanlaisin ehdoin kuin keskipitkän ajan koroton laina. Näin ollen vaikuttaa tarpeelliselta laske[a] korkoa korolle, jotta voidaan varmistaa tilanteesta koituvien taloudellisten etujen täydellinen kompensointi.
Näin ollen komissio ilmoittaa jäsenvaltioille ja asianomaisille osapuolille, että kaikissa sääntöjenvastaisesti myönnetyn tuen takaisinperintää koskevissa tulevissa päätöksissään komissio soveltaa aluetukien nettoavustusekvivalentin laskemisessa käytettävää viitekorkoa laskemalla korkoa korolle. Yleisen markkinakäytännön mukaan korkoa korolle lasketaan vuositasolla. Komissio odottaa, että jäsenvaltiot laskevat korkoa korolle myös parhaillaan täytäntöönpanon kohteena olevien päätösten osalta, ellei se ole [unionin] oikeuden yleisten periaatteiden vastaista.”
– Asetus N:o 794/2004
38 Asetuksen N:o 794/2004 9–11 artikla, jotka sisältyvät sen V lukuun, koskevat takaisin perittävän sääntöjenvastaisen tuen korkoa.
39 Mainitun asetuksen 9 artiklan, jonka otsikko on ”Korkoprosentin vahvistamismenetelmä”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdan vastaisesti myönnetyn valtiontuen takaisinperinnässä käytettävä vuotuinen korkoprosentti vahvistetaan kalenterivuosittain, ellei erityisessä päätöksessä toisin säädetä.”
40 Asetuksen N:o 794/2004 11 artiklan, jonka otsikko on ”Koron veloittamista koskeva menetelmä”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Korolle lasketaan korkoa tuen takaisinperintään saakka. Edellisen vuoden aikana kertyneelle korolle lasketaan korkoa kunakin seuraavana vuonna.”
41 Asetuksen N:o 794/2004 13 artiklan ensimmäisessä kohdassa, joka sisältyy VI lukuun, jonka otsikko on ”Loppusäännökset”, säädetään, että kyseinen asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Koska kyseinen asetus on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä 30.4.2004, se on tullut voimaan 20.5.2004. Mainitun asetuksen 13 artiklan viidennen kohdan mukaan sen 11 artiklaa sovelletaan kaikkiin takaisinperintäpäätöksiin, joista ilmoitetaan saman asetuksen voimaantulon jälkeen.
– Takaisinperintäpäätös
42 Komissio teki 11.5.1999 takaisinperintäpäätöksen, joka annettiin tiedoksi Italian tasavallalle 4.6.1999 (ks. edellä 1 kohta). Komissio totesi kyseisen päätöksen 1 ja 2 artiklassa, että tietyt Italian tasavallan toteuttamat työllisyyden edistämistoimet, jotka eivät täyttäneet näissä artikloissa mainittuja edellytyksiä, eivät soveltuneet sisämarkkinoille. Takaisinperintäpäätöksen 3 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Italia toteuttaa kaikki tarvittavat toimet, jotta tuensaajilta voidaan periä takaisin sääntöjenvastaisesti myönnetty tuki, joka ei täytä 1 ja 2 artiklassa säädettyjä edellytyksiä.
Tuki peritään takaisin Italian lainsäädännön mukaisten menettelyjen ja säädösten mukaisesti. Lisäksi siitä on maksettava korkoa tuen myöntämispäivästä sen takaisinmaksupäivään asti; korko lasketaan aluetukien nettoavustusekvivalenttien laskemisessa tuen myöntämisajankohtana käytetyn viitekoron mukaan.”
– Italian oikeus
43 Italian siviilikoodeksin 1283 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Jollei päinvastaisista käytänteistä muuta johdu, erääntyneet korot voivat kerryttää korkoa ainoastaan haastehakemuksen esittämispäivästä alkaen tai korkojen erääntymispäivän jälkeen tehdyn sopimuksen perusteella ja edellyttäen, että kyse on vähintään kuuden kuukauden ajalta kertyneestä korosta.”
44 Toisin kuin 3.9.2015 annetulla tuomiolla A2A (C‑89/14, EU:C:2015:537, 13 ja 14 kohta) ratkaistussa asiassa, kumpikaan asianosainen ei ole vedonnut mihinkään muuhun Italian oikeuden säännökseen sen soveltamiseksi nyt käsiteltävässä asiassa.
Uhkasakon määrän vahvistamiseen liittyvät seikat
45 Unionin tuomioistuin velvoitti 17.11.2011 antamassaan täytäntöön pantavassa tuomiossa Italian tasavallan maksamaan ”uhkasak[on] – – kultakin puolivuotisjaksolta, jolla [jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan] tuomion [(EU:C:2004:207)] noudattamisen kannalta tarpeellisten toimenpiteiden toteuttaminen viivästyy”.
46 Uhkasakon määrän vahvistamiseen liittyvät seikat ovat täytäntöön pantavan tuomion tuomiolauselman 2 kohdassa seuraavat:
– kultakin puolivuotisjaksolta, jolla jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan tuomion noudattamisen kannalta tarpeellisten toimenpiteiden toteuttaminen viivästyy
– uhkasakko on 30 miljoonan euron perusmäärä kerrottuna
– vielä takaisin perimättä olevien tukien prosenttiosuudella
– 17.11.2011 takaisin perimättä olleiden tukien määrästä.
47 Komissio vahvisti 7.3.2013 uhkasakon määrää koskevassa ensimmäisessä päätöksessä (ks. edellä 17 kohta sekä riidanalaisen päätöksen 3 ja 4 kohta) 17.11.2011 ja 17.5.2012 väliseltä puolivuotisjaksolta maksettavan uhkasakon määräksi 16 533 000 euroa ottaen huomioon seuraavat seikat:
– 17.11.2011 takaisin perimättä olleiden tukien määräksi vahvistettiin 118 175 296 euroa
– 17.5.2012 vielä takaisin perimättä olleiden tukien määräksi vahvistettiin noin 65 130 279 euroa eli 55,11 prosenttia 17.11.2011 takaisin perimättä olleiden tukien määrästä
– 17.5.2012 vielä takaisin perimättä olleiden tukien prosenttiosuuden (55,11 %) kertominen 30 miljoonan euron määrällä antoi tulokseksi puolivuotisjaksolta 17.11.2011–17.5.2012 maksettavan uhkasakon määrän eli 16 533 000 euroa.
48 Komissio vahvisti 6.12.2013 riidanalaisen päätöksen 77–79 kohdassa uhkasakon määräksi 17.5. ja 17.11.2012 väliseltä puolivuotisjaksolta 6 252 000 euroa ottaen huomioon seuraavat seikat:
– 17.11.2011 takaisin perimättä olleiden tukien määräksi vahvistettiin 118 175 296 euroa
– 17.11.2012 vielä takaisin perimättä olleiden tukien määräksi vahvistettiin 24 627 937,21 euroa eli 20,84 prosenttia 17.11.2011 takaisin perimättä olleiden tukien määrästä
– 17.11.2012 vielä takaisin perimättä olleiden tukien prosenttiosuuden (20,84 %) kertominen 30 miljoonan euron määrällä antoi tulokseksi puolivuotisjaksolta 17.5.–17.11.2012 maksettavan uhkasakon määrän eli 6 252 000 euroa.
49 Asianosaisten lausumia on arvioitava näiden asiaa koskeviin oikeussääntöihin ja uhkasakon määrän vahvistamiseen liittyviin seikkoihin kohdistuvien alustavien toteamusten perusteella.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
50 Italian tasavalta vetoaa tässä kanneperusteessa lähinnä siihen, että riidanalainen päätös on kumottava siltä osin kuin komissio on ottanut puolivuotisjaksolta 17.5.–17.11.2012 maksettavan uhkasakon määrittämisessä lainvastaisesti huomioon rahamääriä, joihin on sisältynyt korkoa korolle.
51 Tältä osin pitää ensinnäkin paikkansa, että tietoihin, jotka komissio on ottanut huomioon 17.11.2011 eli täytäntöön pantavan tuomion julistamispäivänä takaisin perimättä olleiden tukien määrän vahvistamisessa, on todellakin sisältynyt korkoa korolle.
52 Riidanalaisen päätöksen 25 kohdassa komissio on todennutkin, että ”kaikki Italian viranomaisten ilmoittamat numerotiedot vasta[si]vat vuonna 2007 eli virallisten takaisinperintämääräysten antamisen ajankohtana voimassa olleiden tukitoimien määriä”. Riidanalaisen päätöksen 32 kohdassa täsmennetään tältä osin, että ”vuoteen 2007 asti Italian viranomaiset sovelsivat voimassa olevien tukien määriin korkoa korolle, kuten komission yksikköjen kanssa oli sovittu”.
53 Samoin komissio ilmoitti toiseen prosessinjohtotoimeen antamassaan vastauksessa (ks. edellä 26 kohta), että ”Italian viranomaiset olivat laskeneet vuonna 2007 voimassa olleita tukitoimia vastaavat numerotiedot soveltamalla sääntöjenvastaisiin tukiin korkoa korolle”.
54 Kyseisessä vastauksessa komissio toisti sen, mitä riidanalaisen päätöksen 29–33 kohdasta ilmenee, eli että Italian viranomaiset olivat ilmoittaneet komissiolle 21.3.2013, että vuonna 2007 ne olivat aikaisemmin sovitusta poiketen lopettaneet yksinkertaisten tai korolle laskettujen korkojen laskemisen ja näiden korkojen soveltamisen takaisin perittäviin sääntöjenvastaisiin tukiin. Komissio täsmensi myös, että ”vuonna 2007 maksamatta olleita määriä ei ole milloinkaan ajantasaistettu sovellettavien korkojen huomioon ottamiseksi” ja että se oli tämän vuoksi kehottanut riidanalaisen päätöksen 34 kohdassa Italian viranomaisia laskemaan sääntöjenvastaisten tukien korolle korkoa vuodesta 2007 lähtien.
55 Istunnossa asianosaiset ovat myös päätyneet yksimielisyyteen siitä, että riidanalaisessa päätöksessä huomioon otettu 17.11.2011 takaisin perimättä olevien tukien määrä vastaa vuoden 2007 arvoina ilmaistua tilannetta unionin tuomioistuimen tuomion julistamisajankohtana. Kyseisenä ajankohtana huomioon otetut tiedot on siten määritetty 17.11.2011 niiden tietojen perusteella, jotka Italian tasavalta oli antanut lähettäessään virallisia takaisinperintämääräyksiä vuonna 2007. Asiassa ei ole kiistetty, että näihin tietoihin on ainakin vuoteen 2007 saakka sisältynyt korkoa korolle.
56 Kun otetaan huomioon, että 17.11.2011 takaisin perimättä oleviin määriin on sisältynyt korkoa korolle, on katsottava, että edellä 46–48 kohdassa selostetun kaavan mukaisesti lasketussa puolivuotisjaksolta 17.5.–17.11.2012 maksettavan uhkasakon määrässä on myös otettu huomioon tietoja, joihin on sisältynyt korkoa korolle. Riidanalainen päätös sellaisenaan merkitsee puolivuotisjaksolta 17.5.–17.11.2012 maksettavan uhkasakon maksettavaksi määräämistä koskevan menettelyn päättymistä ja on Italian tasavallalle vastainen, joten Italian tasavallalla on oikeus riitauttaa sen laillisuus ja vedota tässä tarkoituksessa kaikkiin tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskeviin perusteisiin siten kuin unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksessä määrätään.
57 Toiseksi on näin ollen selvitettävä, onko korolle laskettavan koron soveltamiseen nyt käsiteltävässä asiassa olemassa oikeudellista perustaa, minkä Italian tasavalta kiistää kanteessaan.
58 Asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan 1 kohdan mukaan sääntöjenvastaista tukea koskevissa kielteisissä päätöksissä komissio päättää, että asianomaisen jäsenvaltion on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet tuen perimiseksi takaisin tuensaajalta. Kyseisen asetuksen 14 artiklan 2 kohdan mukaan takaisin perimistä koskevan päätöksen nojalla takaisin perittävään tukeen lisätään korko. Viimeksi mainitussa säännöksessä ei kuitenkaan täsmennetä, ovatko nämä korot yksinkertaisia vai onko korolle laskettava korkoa (tuomio 3.9.2015, A2A, C‑89/14, EU:C:2015:537, 26 kohta).
59 Tästä on todettava ensinnäkin, että vaikka asetuksen N:o 794/2004 11 artiklan 2 kohdassa säädetään, että korolle lasketaan korkoa tuen takaisinperimispäivään saakka ja että edellisen vuoden aikana kertyneelle korolle lasketaan korkoa kunakin seuraavana vuonna, on kuitenkin todettava, että tätä säännöstä sovelletaan kyseisen asetuksen 13 artiklan viidennen kohdan mukaan vain takaisinperimispäätöksiin, jotka on annettu tiedoksi mainitun asetuksen voimaantulon jälkeen eli 20.5.2004 jälkeen (tuomio 3.9.2015, A2A, C‑89/14, EU:C:2015:537, 27 kohta).
60 Tästä seuraa, että koska takaisinperintäpäätös, jolla nyt käsiteltävässä asiassa takaisinperinnän kohteena olevat tuet on todettu sisämarkkinoille soveltumattomiksi, on annettu tiedoksi Italian tasavallalle 4.6.1999 eli ennen asetuksen N:o 794/2004 voimaantuloa, kyseisen asetuksen 11 artiklan 2 kohtaa ei ole sellaisenaan sovellettava ajallisesti tässä asiassa (ks. analogisesti tuomio 3.9.2015, A2A, C‑89/14, EU:C:2015:537, 28 kohta).
61 Toiseksi siitä kysymyksestä, mitä säännöstöä sovellettiin asetuksen N:o 794/2004 voimaantuloa edeltäneeseen aikaan sen määrittämiseksi, onko korkojen oltava yksinkertaisia vai koronkorkoja, on muistutettava, että 11.12.2008 annetussa tuomiossa komissio v. Département du Loiret (C-295/07 P, EU:C:2008:707, 46 kohta) on todettu, että kyseisessä tuomiossa kyseessä olleen päätöksen tekohetkellä eli 12.7.2000 unionin oikeudessa taikka yhteisöjen tuomioistuimen tai ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytännössä ei täsmennetty, oliko korot, jotka oli sisällytettävä takaisin perittävään tukeen, laskettava yksinkertaisen koron menetelmän vai korkoa korolle ‑menetelmän mukaisesti. Alaa koskevan unionin oikeuden säännöksen puuttuessa tuomiossa katsottiin, että komission käytännössä, joka on esitetty yksityiskohtaisesti erityisesti sen jäsenvaltioille 4.3.1991 lähettämässä kirjeessä SG(91) D/4577, kysymys koroista määräämisestä liitettiin takaisinperintää koskeviin menettelysäännöksiin, ja siinä viitattiin tältä osin kansalliseen oikeuteen (tuomio 11.12.2008, komissio v. Département du Loiret, C‑295/07 P, EU:C:2008:707, 82–84 kohta ja tuomio 3.9.2015, A2A, C‑89/14, EU:C:2015:537, 29 kohta).
62 Komissio on vasta sääntöjenvastaisesti myönnetyn tuen takaisin perimisessä sovellettavasta korkotasosta antamassaan, 8.5.2003 julkaistussa tiedonannossaan nimenomaisesti ilmoittanut, että kaikissa sääntöjenvastaisesti myönnetyn tuen takaisinperintää koskevissa tulevissa päätöksissään komissio soveltaa koronkorkoa ja että se odottaa jäsenvaltioiden soveltavan koronkorkoa pannessaan täytäntöön takaisinperimispäätökset (tuomio 11.12.2008, komissio v. Département du Loiret, C-295/07 P, EU:C:2008:707, 46 kohta ja tuomio 3.9.2015, A2A, C‑89/14, EU:C:2015:537, 30 kohta).
63 Takaisinperintäpäätöksen 3 artiklan toisessa kohdassa puolestaan vaaditaan, että tuki on maksettava takaisin viipymättä kansallisen oikeuden menettelyjen mukaisesti, että takaisin perittäville summille on maksettava korkoa niiden myöntämispäivästä niiden takaisinmaksupäivään asti ja että korko lasketaan aluetukien nettoavustusekvivalenttien laskemisessa tuen myöntämisajankohtana käytetyn viitekoron mukaan, mutta siinä ei anneta lisäviitteitä sen kysymyksen osalta, ovatko korot yksinkertaisia vai onko korolle laskettava korkoa (ks. analogisesti tuomio 3.9.2015, A2A, C‑89/14, EU:C:2015:537, 31 kohta).
64 Koska tämä päätös annettiin Italian tasavallalle tiedoksi 4.6.1999 eli ennen sääntöjenvastaisesti myönnetyn tuen takaisin perimisessä sovellettavasta korkotasosta annetussa komission tiedonannossa ilmoitettua käytännön muutosta, on 11.12.2008 annetusta tuomiosta komissio v. Département du Loiret (C-295/07 P, EU:C:2008:707) ilmenevän oikeuskäytännön perusteella pääteltävä, että kansallisessa oikeudessa on määritettävä, onko korko nyt käsiteltävässä asiassa yksinkertainen vai onko korolle laskettava korkoa (ks. analogisesti tuomio 3.9.2015, A2A, C‑89/14, EU:C:2015:537, 32 kohta).
65 Kuten Italian tasavalta huomauttaa, 11.12.2008 annettuun tuomioon komissio v. Département du Loiret (C‑295/07 P, EU:C:2008:707) ja 3.9.2015 annettuun tuomioon A2A (C‑89/14, EU:C:2015:537) perustuvasta oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin selvästi, että asetuksen N:o 794/2004 voimaantuloa edeltävien takaisinperintäpäätösten yhteydessä voidaan ottaa huomioon korolle laskettava korko vain siinä tapauksessa, että tämä on kansallisessa oikeudessa normaalisti sovellettavan järjestelmän mukaista.
66 Koska nyt käsiteltävässä asiassa ei ole vedottu mihinkään muuhun kansallisen oikeuden säännökseen, on näin ollen katsottava, että tässä asiassa sovellettava kansallinen säännöstö on Italian siviilikoodeksin 1283 §, jossa säädetään Italian tasavallan siitä esittämien tietojen mukaan, joita komissio ei ole kiistänyt, että erääntyneille koroille ei ole automaattisesti laskettava korkoa.
67 Edellä todetusta ilmenee, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen ottaessaan 17.5. ja 17.11.2012 väliseltä puolivuotisjaksolta maksettavan uhkasakon määrän vahvistamisessa huomioon takaisin perittäviin tukimääriin liittyviä rahamääriä, joihin on sisältynyt korolle laskettua korkoa.
68 Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa yhdelläkään komission tältä osin esittämällä seikalla.
69 Komissio vetoaa ensinnäkin siihen, että asianosaisten välillä olisi olemassa sopimus korolle laskettujen korkojen huomioon ottamisesta. Riidanalaisen päätöksen 32 kohdassa nimittäin viitataan tätä seikkaa koskevaan sopimukseen toteamalla, että sopimus oli tehty ”vuonna 2003 ja – – vuonna 2004 asetuksen N:o 794/2004 perusteella (ks. komission yksikköjen kirjeet 31.10.2003 ja 29.1.2004 sekä niiden jälkeinen Italian viranomaisten kirje 17.1.2005)”.
70 Riidanalaisessa päätöksessä mainittujen asiakirjojen, jotka on toimitettu vastauksessa neljänteen prosessinjohtotoimeen (ks. edellä 31 kohta), sanamuodon perusteella on kuitenkin todettava, että se seikka, että Italian tasavalta on ottanut huomioon korolle laskettuja korkoja, on johtunut komission nimenomaisesta vaatimuksesta, joka esitettiin 31.10.2013 päivätyssä kirjeessä, jossa esitettiin oikeudelliseksi perustaksi unionin oikeuden säännökset. Tässä tilanteessa se, mitä komissio on kutsunut asianosaisten välillä tehdyksi sopimukseksi, on oikeammin pelkkä komission lähettämän kirjeen vastaanottajan myöntyminen ottaen huomioon säännökset, jotka ovat sittemmin osoittautuneet sellaisiksi, ettei niitä ollut sovellettava. Komission esittämä vaatimus on nimittäin ajalta ennen 11.12.2008 julistettua tuomiota komissio v. Département du Loiret (C‑295/07 P, EU:C:2008:707) ja 3.9.2015 julistettua tuomiota A2A (C‑89/14, EU:C:2015:537), joista ilmenee, että nyt kyseessä olevaan takaisinperintäpäätökseen sovelletaan korkojen veloittamista koskevan menetelmän osalta kansallista oikeutta eikä unionin oikeutta.
71 Koska takaisinperintäpäätös on annettu tiedoksi Italian tasavallalle 4.6.1999, komission esittämä vaatimus, jossa viitataan unionin oikeuteen, ei tässä tilanteessa voi kyseenalaistaa sovellettavan kansallisen säännöstön ulottuvuutta. Tällaisen asiaintilan hyväksyminen merkitsisi luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista ja olisi vastoin 11.12.2008 annetusta tuomiosta komissio v. Département du Loiret (C‑295/07 P, EU:C:2008:707) ja 3.9.2015 annetusta tuomiosta A2A (C‑89/14, EU:C:2015:537) ilmeneviä unionin tuomioistuimen ratkaisuja.
72 Toiseksi komissio viittaa kirjelmissään ja prosessinjohtotoimiin antamissaan vastauksissa täytäntöön pantavan tuomion 64 kohtaan tukeakseen väitettään, jonka mukaan unionin tuomioistuin olisi nimenomaisesti nojautunut Italian viranomaisten toimittamiin komission kanssa sovituin tavoin laadittuihin tietoihin, joihin sisältyi koronkorkoja.
73 Tältä osin on korostettava, että kyseisessä kohdassa unionin tuomioistuin totesi yhtäältä, että ”kuten [12.5.2011 pidetyssä] istunnossa pidetyistä puheenvuoroista ilmenee, on kuitenkin huomattava, että Italian tasavalta ja komissio ovat yhtä mieltä jaettujen tukien kokonaismäärästä, joka on 251 271 032,37 euroa”, ja toisaalta, että ”komissio myöntää, että yhteensä 63 062 555 euron suuruinen määrä tukia on katsottava perityn takaisin” (täytäntöön pantavan tuomion 64 kohta).
74 Näiden toteamusten perusteella unionin tuomioistuin pystyi ottamaan huomioon sen, millä tavoin asianosaisten lausumat muuttuivat istunnon aikana. Alun perin nimittäin ”komissio [katsoi,] että perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä Italian tasavalta ei ollut perinyt takaisin sääntöjenvastaisesti maksettujen tukien koko määrää, joka oli 519 958 761,97 euroa”, kun puolestaan ”Italian tasavalta kiist[i] takaisin perittävän kokonaissumman ja katso[i] sen olevan 251 271 032,37 euroa, vaikka myön[si]kin saaneensa heinäkuussa 2010 palautetuksi vain 63 062 555,46 euroa; tähän summaan [oli] kuitenkin lisättävä 73 353 387,28 euroa eri seikkojen perusteella” (täytäntöön pantavan tuomion 21, 23 ja 24 kohta).
75 Täytäntöön pantavan tuomion 64 kohta on samalla jatkoa 63 kohdalle, jossa unionin tuomioistuin totesi, että ”o[li] riidatonta, että huomattavaa osaa kyseessä olevista summista ei vielä ol[lut] peritty takaisin tai takaisinperinnästä ei ol[lut] esitetty näyttöä komissiolle”. Tuomion 64 kohdassa esitetyt numerotiedot jaettujen tukien kokonaismäärästä ja heinäkuussa 2010 takaisin perityiksi katsottavien tukien kokonaismäärästä ovat siten antaneet unionin tuomioistuimelle edellytykset rajata keskustelua takaisin perittävien rahamäärien suuruudesta. Toisin kuin komissio väittää, täytäntöön pantavan tuomion mistään kohdasta ei sen sijaan ilmene, että tuomiossa käsiteltäisiin kysymystä korolle laskettavasta korosta. Takaisin perittävien rahamäärien suuruuden vahvistamisessa huomioon otettaviin seikkoihin ei viitata millään tavalla. Täytäntöön pantavasta tuomiosta ei näin ollen voida päätellä, että tuomiossa olisi korkojen laskemista koskevan menetelmän määrittämisen osalta tarkoitus poiketa periaatteista, jotka on aikaisemmin ilmaistu 11.12.2008 annetussa tuomiossa komissio v. Département du Loiret (C‑295/07 P, EU:C:2008:707), sellaisina kuin ne on vahvistettu myöhemmin 3.9.2015 annetussa tuomiossa A2A (C‑89/14, EU:C:2015:537). Edellä todetusta ilmenee siten, että unionin tuomioistuin ei ole ottanut täytäntöön pantavan tuomion tuomiolauselmassa eikä tuomion perusteluissa kantaa kysymykseen korkoa korolle ‑menetelmästä.
76 Kolmanneksi ei voida yhtyä komission väitteeseen, jossa se katsoo heti aluksi, että Italian tasavalta riitauttaa kanneperusteellaan todellisuudessa vain obiter dictum ‑perustelun eli riidanalaisen päätöksen 34 kohdan, jossa Italian tasavaltaa kehotetaan ”laskemaan ja veloittamaan kyseiseltä ajanjaksolta (eli vuodesta 2007 lähtien) takaisin perittäviä määriä koskevat korot kaikkien olemassa olevien tukien osalta eli kaikkien tuensaajien saamien tukien osalta, myös niiden tuensaajien osalta, jotka ovat palauttaneet tuen osittain tai kokonaan, velvoitteidensa täyttämiseksi”. Edellä todetusta nimittäin ilmenee, että korkokantaa on komission vaatimuksesta sovellettu korkoa korolle ‑menetelmän mukaisesti kaikkiin niihin tukimääriin, joista on ollut kyse tiedoissa, jotka on otettu huomioon uhkasakon rahamäärän vahvistamiseen liittyviä seikkoja koskevissa laskelmissa ainakin vuoteen 2007 asti, ja että riidanalaisessa päätöksessä vahvistettu uhkasakko on laskettu ottamalla huomioon tietoja, joihin sisältyi korolle laskettuja korkoja. Kannekirjelmästä ilmenee lisäksi, että Italian tasavalta nimenomaan riitauttaa korolle laskettujen korkojen huomioon ottamisen ja vaikutuksen, joka sillä on voinut olla uhkasakon määrän vahvistamisessa. Komission väite tämän kanneperusteen tehottomuudesta on siten virheellinen.
77 Tästä seuraa, että riidanalainen päätös on kumottava siltä osin kuin komissio on vahvistaessaan sen uhkasakon määrän, joka Italian tasavallan on maksettava puolivuotisjaksolta 17.5.–17.11.2012, ottanut huomioon takaisin perittävien tukien rahamääriin liittyviä sellaisia rahamääriä, joihin on sovellettavan kansallisen lain säännösten vastaisesti sisältynyt korkoa korolle.
Oikeudenkäyntikulut
78 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on hävinnyt asian, se on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan Italian tasavallan oikeudenkäyntikulut tämän vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kumotaan 6.12.2013 tehty komission päätös C(2013) 8681 final.
2) Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Italian tasavallan oikeudenkäyntikulut.
Frimodt Nielsen | Dehousse | Collins |
Julistettiin Luxemburgissa 9 päivänä kesäkuuta 2016.
Allekirjoitukset