Asia T-60/05

Union française de l’express (UFEX) ym.

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Kilpailu – Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö – Kansainväliset pikakuriirimarkkinat – Päätös kantelun hylkäämisestä – Kantelun hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoaminen yhteisön lainkäyttöelimessä – Kantelun käsittely ja hylkääminen uudelleen – Julkinen yritys

Tuomion tiivistelmä

1.      Kumoamiskanne – Oikeussuojan tarve

(EY 230 artiklan neljäs kohta)

2.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Kantelujen tutkiminen – Asioiden tärkeysjärjestykseen asettaminen komissiossa

3.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Kantelujen tutkiminen – Valtiontukea ja määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskeva kantelu

(EY 82 artikla, EY 87 artikla ja EY 88 artikla)

4.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komissio toteaa rikkomisen lakkaamisen

5.      Kilpailu – Määräävä markkina-asema – Väärinkäyttö – Lakiin perustuvassa monopoliasemassa olevan yrityksen harjoittama ristiinsubventointi kilpailluilla markkinoilla toimivan tytäryhtiönsä hyväksi

(EY 82 artikla)

6.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Kantelujen tutkiminen – Yhteisön ja kansallisten viranomaisten jaetun toimivallan piiriin kuuluva kantelu – Komissiolla ei ole velvollisuutta tehdä päätöstä siitä, onko kilpailusääntöjä rikottu

(EY 82 artikla; komission asetus N:o 773/2004; komission tiedonanto 2004/C 101/04)

7.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Kantelujen tutkiminen – Asian tutkintaan liittyvän yhteisön edun huomioon ottaminen

(EY 81 ja EY 82 artikla)

8.      Kumoamiskanne – Kannekelpoiset toimet – Se, että komissio ei jatka sellaisen kantelun tutkimista, jossa sitä pyydetään toimimaan perustamissopimuksen EY 86 artiklan 3 kohdan mukaisesti, ei ole kannekelpoinen toimi

(EY 3 artiklan g alakohta, EY 10 ja EY 86 artikla; neuvoston asetus N:o 17; neuvoston asetus N:o 1/2003; komission asetus N:o 2842/98; komission asetus N:o 773/2004)

1.      Kantajan, joka on nostanut kumoamiskanteen komission päätöksestä, jolla hylätään kantelu, jonka kantaja on tehnyt menettelystä, joka voi olla määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, oikeussuojan tarve voidaan jättää tunnustamatta ainoastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa, erityisesti jos voidaan varmasti todeta, että komissio ei voi tehdä päätöstä, jossa todetaan rikkominen, josta kyseinen määräävässä asemassa oleva yritys on vastuussa. Tilanne on tällainen, jos osoitetaan, että hallinnollisen menettelyn kohtuuton kokonaiskesto tosiasiallisesti rajoittaa tutkinnan kohteena olevan yrityksen puolustautumismahdollisuuksia.

(ks. 54–58 kohta)

2.      Siltä osin kuin kysymys on kilpailusääntöjen rikkomista koskevista kanteluista, komissio voi päättäessään asettaa käsittelemänsä kantelut tärkeysjärjestykseen paitsi vahvistaa järjestyksen, jonka mukaan kantelut käsitellään, myös hylätä kantelun sillä perusteella, ettei ole riittävää yhteisön etua asian käsittelyn jatkamiseksi. Vaikka komissio voi harkintavaltaansa käyttäen lopettaa perustamissopimuksen vastaiseksi väitettyjä menettelytapoja koskevan kantelun käsittelyn yhteisön edun puuttumisen vuoksi, kantelun käsittelyä ei kuitenkaan voida lopettaa vain sillä perusteella, että näistä menettelyistä on luovuttu, vaan komission on tarkistettava, että kilpailua rajoittavat vaikutukset eivät jatku ja että kanteluun ei mahdollisesti liity yhteisön etua kilpailunvastaisten menettelytapojen vakavuuden tai niiden vaikutusten jatkumisen vuoksi. Näin ollen jos kilpailua koskevat vaikutukset jatkuvat, komission on tutkittava, liittyykö kanteluun yhteisön etu rikkomisten vakavuuden tai niiden vaikutusten pysyvyyden vuoksi, mikä merkitsee erityisesti, että sen on otettava kussakin yksittäistapauksessa huomioon kantelussa esitettyjen rikkomisten kesto ja merkitys sekä niiden vaikutus yhteisössä vallitsevaan kilpailutilanteeseen. Jos sitä vastoin kilpailua rajoittavat vaikutukset eivät jatku, komissio on velvollinen ottamaan huomioon väitettyjen rikkomisten keston ja vakavuuden.

Tutkiessaan, edellyttääkö yhteisön etu kantelun tutkimisen jatkamista, komission ei tarvitse arvioida esiin tuodun rikkomisen vakavuutta, kestoa ja vaikutusten jatkuvuutta tietyssä järjestyksessä.

Komission virheellä, joka perustuu siihen, että se on katsonut, ettei se ollut yhteisön etua arvioidessaan velvollinen ottamaan huomioon väitettyjen rikkomisten vakavuutta ja kestoa, ei ole merkitystä siltä osin kuin kyse on kantelun hylkäämistä koskevan päätöksen lainmukaisuudesta, jos tällä virheellä ei ole voinut olla päätöksen päätösosan kannalta ratkaisevaa vaikutusta. Tilanne on tällainen, jos komissio katsoo, ettei asiaan liity riittävää yhteisön etua kantelun tutkimisen jatkamiseksi sen jälkeen, kun se on vain hyvän hallinnon takaamiseksi mutta tosiasiallisesti tutkinut rikkomisten vakavuuden ja keston.

(ks. 65, 69, 70, 73, 74 ja 78 kohta)

3.      Siltä osin kuin kysymys on kantelusta, jossa tuodaan esiin valtiontuki ja menettelytapa, joka voi olla määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, komissiolla on mahdollisuus tutkia erikseen näitä kumpaakin kantelun näkökohtaa. Lisäksi se, että komissio on aloittanut valtiontukia koskevan menettelyn ja suorittanut perusteellisemman tutkinnan tältä osin, ei sulje siltä pois sitä mahdollisuutta, että komissio hylkää kantelun määräävän markkina-aseman väärinkäytön osalta yhteisön edun puuttumisen vuoksi kantelun tähän osaan sovellettavien arvosteluperusteiden mukaan. Kun komissio käyttää yksinomaista toimivaltaansa todeta valtiontuen mahdollinen yhteismarkkinoille soveltumattomuus, sen on tutkinnan alustavan vaiheen päätteeksi päätettävä joko, että kyseessä oleva valtion toimenpide ei ole perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ”valtiontuki”, tai että vaikka toimenpide on valtiontuki, se on yhteismarkkinoille soveltuva, taikka päätettävä aloittaa 88 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menettely, mutta sillä on siltä osin kuin kyse on määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevasta kantelusta, jonka tutkimiseen se ei ole yksin toimivaltainen, harkintavaltaa prioriteettien määrittämisessä eikä se ole velvollinen ottamaan kantaa siihen, onko kilpailusääntöjä mahdollisesti rikottu.

(ks. 106 ja 107 kohta)

4.      Siltä osin kuin komissio on todennut, että menettelytavalla, joka voi merkitä määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, ei voi olla mitään taloudellista perustetta, se voi pääsääntöisesti katsoa väitetyn rikkomisen lakanneen, ellei ole riittävästi seikkoja, jotka puhuisivat tätä vastaan. Tilanne on tällainen, kun määräävässä markkina-asemassa olevalla yrityksellä ei ole mitään taloudellista perustetta alihinnoitella kilpailluilla markkinoilla toimivan tytäryhtiönsä oikeutta käyttää verkkoaan, kun tämän yrityksen on tarjottava käyttöoikeus kilpailijoille samoin ehdoin.

(ks. 109 kohta)

5.      Pelkästään se, että jollekin yritykselle on yleiseen taloudelliseen tarkoitukseen liittyvän palvelun takaamiseksi annettu yksinoikeus, ei ole ristiriidassa sen kanssa, että tällainen yritys saa voittoa sille yksin varatusta toiminnasta, eikä estä sitä, että se laajentaa toimintaansa vapaille toimialoille. Osuuden hankkiminen yrityksestä ja – analogisesti – ristiinsubventointi voivat aiheuttaa ongelmia yhteisön kilpailusääntöjen suhteen, mikäli monopoliasemassa olevan yrityksen käyttämät varat tulevat ylihinnoittelusta tai hintasyrjinnästä taikka muista väärinkäyttöä merkitsevistä toimista varatuilla markkinoilla.

Oikeuskäytännöstä ei kuitenkaan ilmene, että ristiinsubventointi merkitsisi sinänsä määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä niistä menettelytavoista riippumatta, joita sovelletaan varatulla alalla ja kilpailun piiriin kuuluvalla alalla. Lakiin perustuvassa monopoliasemassa olevan yrityksen harjoittamasta kilpailluilla markkinoilla toimivalle tytäryhtiölleen tarjoamien palvelujen alihinnoittelusta ei aiheudu välttämättä haittaa kilpailijoille varsinkaan, jos tytäryhtiö käyttää näitä tukia merkittävien voittojen tuottamiseen tai runsaiden osinkojen jakamiseen. Se, että yritys tuottaa merkittäviä voittoja, ei vaikuta siihen, minkä palveluntarjoajan asiakas valitsee.

(ks. 113–116 kohta)

6.      Kun tutkitaan kantelua, joka kuuluu komission ja kansallisten viranomaisten jaettuun toimivaltaan, komissio ei ole velvollinen tutkimaan asiaa tai tekemään lopullista päätöstä siitä, onko kilpailusääntöjä rikottu. Tästä seuraa, että se, että kansalliset viranomaiset tai kansalliset tuomioistuimet ovat subjektiivisesti sillä kannalla, että komissiolla on paremmat edellytykset käsitellä kantelua, ei merkitse, että komissio on velvollinen jatkamaan käsittelyä ikään kuin se kuuluisi sen yksinomaiseen toimivaltaan. Jos kantelija ei ole tyytyväinen siihen, miten kilpailuviranomaiset tai kansalliset tuomioistuimet ovat ottaneet sen oikeudet huomioon, sen on ryhdyttävä tarpeellisiin toimiin näissä elimissä tai otettava selvää käytettävissään olevista kansallisista oikeussuojakeinoista.

Komission ja kansallisen viranomaisen välisen yhteistyön olemassaolo ei ole luonteeltaan sellaista, että se johtaisi komission yksinomaisen toimivallan syntymiseen, tai sellaista, että sen perusteella voitaisiin ennakoida, mikä on komission päätös siitä, liittyykö asiaan yhteisön etua. Vastaavasti komissio ei ole velvollinen asettamaan etusijalle jotakin asiaa, jos kansallinen tuomioistuin on keskeyttänyt asian käsittelyn komission päätöstä odotettaessa. Lisäksi mikäli komissiolla ja kansallisilla kilpailuviranomaisilla on toimivaltaa, jonka ne jakavat keskenään, tiettyjen markkinoiden yhteisön ulottuvuus ei ole sen luonteinen seikka, että se velvoittaisi komission toteamaan, että rikkomisella on tietty vakavuusaste tai että tiettyyn asiaan liittyy yhteisön etua.

(ks. 152, 153, 155, 156 ja 158 kohta)

7.      Komission on asian tutkimisen jatkamista koskevaa yhteisön etua arvioidessaan otettava huomioon yksittäistapauksen olosuhteet ja erityisesti sen käsiteltäväksi saatetussa kantelussa sille esitetyt tosiseikat ja oikeudelliset seikat. Täyttääkseen parhaalla mahdollisella tavalla tehtävänsä valvoa EY 81 ja EY 82 artiklan noudattamista komission on erityisesti punnittava sitä, mikä on väitetyn kilpailusääntöjen rikkomisen merkitys yhteismarkkinoiden toiminnan kannalta, kuinka todennäköisesti kilpailusääntöjen rikkomisesta saadaan hankittua näyttö ja miten laajoja tarpeelliset tutkimukset olisivat.

Näin ollen vaikeudet näyttää rikkominen toteen oikeudellisesti riittävällä tavalla sellaisen päätöksen, jossa rikkominen todetaan, tekemiseksi on seikka, joka voidaan ottaa huomioon yhteisön edun arvioimisen yhteydessä.

(ks. 178 ja 179 kohta)

8.      EY 86 artiklan 3 kohdan sanamuodosta ja kaikkien tämän artiklan sisältämien määräysten tarkoituksesta seuraa kuitenkin, ettei komission tarvitse ryhtyä näissä määräyksissä tarkoitettuihin toimenpiteisiin, sillä yksityiset oikeussubjektit eivät voi vaatia komissiota ottamaan kantaa tietyllä tavalla. Päätös, jossa komissio ilmoittaa, ettei se ryhdy toimenpiteisiin sellaisen kantelun johdosta, jossa sitä kehotetaan ryhtymään toimenpiteisiin EY 86 artiklan 3 kohdan nojalla, ei ole siis kannekelpoinen toimi, josta voitaisiin nostaa kumoamiskanne.

Näin ollen se, että tällainen kantelu tehdään epäasianmukaisen oikeudellisen perustan nojalla, se, että komissio mahdollisesti tekee tältä osin virheen – kuten kantelun käsittely asetuksen N:o 17 yhteydessä, vaikka viimeksi mainittu ei, kuten eivät myöskään asetukset N:o 1/2003, N:o 2842/98 ja N:o 773/2004, ole sovellettavissa EY 86 artiklaan, vaikka komissio on katsonut, että sen on sovellettava niitä –, ja se, että kantelussa ja komission päätöksessä siteerataan EY 3 artiklan g alakohdan ja EY 10 artiklan kaltaisia määräyksiä, eivät anna kantelijalle oikeutta kanteen nostamiseen EY 86 artiklan soveltamisalaan kuuluvista komission päätöksistä.

Samoin se, että kantelijan tekemä kantelu koskee samalla sekä jäsenvaltiota että yritystä, ei voi antaa sille oikeutta riitauttaa komission päätöstä siltä osin kuin se koskee jäsenvaltiota vastaan tehtyä kantelua. Vastaavasti tällaisen päätöksen oikeudellista luonnetta eivät muuta ne komission mainitsemat syyt, joiden vuoksi se ei aikonut ryhtyä toimenpiteisiin kantelun johdosta EY 86 artiklan nojalla, eikä se, ettei komissio ole tehnyt eroa riidanalaisen päätöksensä eri osa-alueiden välille ilmoittaessaan kantelijalle, että sillä on oikeus kanteen nostamiseen.

(ks. 189 ja 191–194 kohta)