UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
9 päivänä maaliskuuta 2012 (*)
Yhteisön tavaramerkki – Väitemenettely – Hakemus kuviomerkin ELLA VALLEY VINEYARDS rekisteröimiseksi yhteisön tavaramerkiksi – Aikaisemmat kansalliset ja yhteisön tavaramerkit ELLE – Suhteellinen hylkäysperuste – Vaara mielleyhtymästä – Yhteys merkkien välillä – Laaja tunnettuus – Merkkien samankaltaisuuden puuttuminen – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohta
Asiassa T‑32/10,
Ella Valley Vineyards (Adulam) Ltd, kotipaikka Jerusalem (Israel), edustajinaan asianajajat C. de Haas ja O. Vanner,
kantajana,
vastaan
sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) (SMHV), asiamiehenään A. Folliard‑Monguiral,
vastaajana,
jossa toisena asianosaisena SMHV:n valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä oli ja väliintulijana unionin yleisessä tuomioistuimessa on
Hachette Filipacchi Presse (HFP), kotipaikka Levallois-Perret (Ranska), edustajanaan asianajaja C. Moyou Joly,
ja jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu SMHV:n ensimmäisen valituslautakunnan 11.11.2009 tekemästä päätöksestä (asia R 1293/2008-1), joka liittyy Hachette Filipacchi Pressen (HFP) ja Ella Valley Vineyards (Adulam) Ltd:n väliseen väitemenettelyyn,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J. Azizi sekä tuomarit E. Cremona (esittelevä tuomari) ja S. Frimodt Nielsen,
kirjaaja: apulaiskirjaaja B. Pastor,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 22.1.2010 jätetyn kannekirjelmän,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 21.5.2010 jätetyn SMHV:n vastineen,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.5.2010 jätetyn väliintulijan vastineen,
ottaen huomioon 19.8.2010 päivätyn vastauskirjelmän,
ottaen huomioon 13.1.2012 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Ella Valley Vineyards (Adulam) Ltd teki 4.3.2005 yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (korvattu yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 207/2009 (EUVL L 78, s. 1)), nojalla yhteisön tavaramerkin rekisteröintiä koskevan hakemuksen sisämarkkinoiden harmonisointivirastolle (tavaramerkit ja mallit) (SMHV).
2 Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on seuraava kuviomerkki:
3 Tavarat, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkaan 33 ja vastaavat seuraavaa kuvausta: ”Viinit”.
4 Kyseinen yhteisön tavaramerkkiä koskeva hakemus julkaistiin 12.9.2005 ilmestyneessä Yhteisön tavaramerkkilehdessä nro 37/2005.
5 Väliintulija Hachette Filipacchi Presse (HFP) teki 12.12.2005 asetuksen N:o 40/94 42 artiklan (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 41 artikla) nojalla väitteen haetun tavaramerkin rekisteröintiä vastaan edellä 3 kohdassa mainittujen tavaroiden osalta.
6 Väite perustui kahteen aikaisempaan tavaramerkkiin, jotka vastaavat seuraavaa kuviomerkkiä:
7 Kyse oli yhtäältä yhteisön kuviomerkistä, jota haettiin 30.10.2003 ja joka rekisteröitiin 11.10.2005 numerolla 3475365 ja joka kattaa muun muassa luokkaan 16 kuuluvat tavarat, jotka vastaavat muun muassa kuvausta ”Aikakauslehdet” ja ”Kirjat”, ja toisaalta ranskalaisesta kuviomerkistä, jota haettiin 27.6.1989 ja joka rekisteröitiin 27.6.1999 numerolla 1538354 ja joka kattaa muun muassa luokkaan 16 kuuluvat tavarat, jotka vastaavat muun muassa kuvausta ”Aikakauslehdet” ja ”Kirjat”.
8 Väitteen tueksi vedottiin asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohdassa (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohta) tarkoitettuihin perusteisiin.
9 Väiteosasto hylkäsi väitteen 8.7.2008 ja katsoi, etteivät kyseiset merkit ole riittävän samankaltaisia, jotta olisi olemassa vaara siitä, että yleisö yhdistäisi ne toisiinsa tai muodostaisi niiden välille yhteyden, minkä vuoksi asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohtaa ei sovelleta.
10 Väliintulija valitti 8.9.2008 väiteosaston päätöksestä SMHV:n sisällä asetuksen N:o 40/94 57–62 artiklan (joista on tullut asetuksen N:o 207/2009 58–64 artikla) nojalla.
11 SMHV:n ensimmäinen valituslautakunta hyväksyi valituksen 11.11.2009 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös) asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan perusteella ja kumosi väiteosaston päätöksen.
12 Valituslautakunta katsoi aluksi, että koska kyseiset merkit ovat samankaltaisia, kohdeyleisö voi liittää ne yhteen. Valituslautakunnan mukaan haetun tavaramerkin hallitseva sanaosa on ”ella”, joka on ulkoasultaan erityistä painoasuaan myöten samankaltainen kuin aikaisemmat merkit. Muut haetun tavaramerkin osat eivät ole erottamiskykyisiä, koska niitä käytetään viinialalla yleisesti. Lisäksi haetun tavaramerkin osilla ”ella” ja ”valley” ei ole samaa painoarvoa merkityksen osalta. Kohdeyleisö ei katso sanaa ”ella” sanaan ”valley” liittyväksi maantieteelliseksi merkinnäksi, vaan naisen etunimeksi tai naista tarkoittavaksi pronominiksi. Valituslautakunta katsoi myös, että aikaisempien tavaramerkkien on todettu olevan unionin alueella laajalti tunnettuja aikakauslehtien osalta.
13 Valituslautakunta katsoi tämän jälkeen, että aikakauslehti Elle, jota yleisö suuresti arvostaa, yhdistetään erityisen eleganttiin, ranskalaiseen elämäntapaan liittyvään mielikuvaan, joka ei rajoitu muotiin vaan ulottuu myös gastronomiaan. Gastronomiaa ja viinejä käsittelevillä julkaisuilla on yhteys. Lisäksi aikakauslehti Elle julkaisee temaattisia aikakauslehtiä, jotka liittyvät gastronomiaan ja viineihin, kuten aikakauslehti Elle À TABLE ja reseptivihkot (fiches de recettes culinaires). Lisäksi aikakauslehti Elle yhtäältä yhdistetään suoraan viinien sponsorointiin (Cuvée ELLE) ja toisaalta siinä suositellaan lukijoille säännöllisesti laatuviinejä. Tässä tilanteessa se seikka, että yleisölle markkinoidaan viinejä tavaramerkillä, jonka hallitsevana osana on hyvin samankaltainen sana kuin ”elle” ja jonka kirjasinlaji on sama, tarkoittaa vakavaa vaaraa siitä, että kantaja käyttäisi aikaisempien tavaramerkkien mainetta epäoikeutetusti hyväksi. Unionin viininkuluttaja tuntee nimittäin aikakauslehden Elle ja voi yhdistää sen kantajan viineihin.
Asianosaisten vaatimukset
14 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen
– velvoittaa SMHV:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
15 SMHV vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
16 Väliintulija vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin hylkää kanteen.
Oikeudellinen arviointi
17 Kantaja vetoaa kanteensa tueksi yhteen ainoaan kanneperusteeseen, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan virheellistä soveltamista. Se väittää, että käsiteltävässä asiassa oikeuskäytännössä säädetyt edellytykset sille, että kohdeyleisö voi liittää aikaisemmat tavaramerkit ja haetun tavaramerkin yhteen, eivät täyty. Se toteaa ensiksi, ettei kyseisissä merkeissä ole mitään erityistä samankaltaisuutta, toiseksi kyseiset tavarat ovat erilaisia, ja kolmanneksi aikaisemmat tavaramerkit ovat vain rajallisesti tunnettuja. Toissijaisesti kantajan mukaan on joka tapauksessa niin, ettei haettu tavaramerkki merkitse millään lailla aikaisempien tavaramerkkien epäoikeutettua hyväksikäyttöä.
18 Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan sanamuodosta ilmenee, että sen soveltaminen riippuu kolmesta seuraavasta edellytyksestä: ensiksi siitä, että kyseiset tavaramerkit ovat samoja tai samankaltaisia, toiseksi siitä, että väitteen tueksi esitetty aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu, ja kolmanneksi siitä, että haetun tavaramerkin käyttäminen ilman perusteltua syytä voisi merkitä aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvyn tai maineen epäoikeutettua hyväksikäyttöä tai olla niille haitaksi. Nämä kolme edellytystä ovat kumulatiivisia, ja niistä yhden täyttymättä jääminen riittää siihen, ettei mainittua säännöstä sovelleta (ks. asia T‑586/10, Aktieselskabet af 21. november 2001 v. SMHV – Parfums Givenchy (only givenchy), tuomio 8.12.2011, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
19 Tältä osin oikeuskäytännöstä ilmenee, että asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitetut haitat, jos niitä syntyy, johtuvat tietynasteisesta kyseisten tavaramerkkien samankaltaisuudesta, jonka vuoksi kohdeyleisö yhdistää nämä tavaramerkit toisiinsa, toisin sanoen liittää ne yhteen, vaikkei se sekoitakaan niitä toisiinsa (asia T‑438/07, Spa Monopole v. SMHV – De Francesco Import (SpagO), Kok., s. II‑4115, 15 kohta; ks. myös analogisesti asia C‑252/07, Intel Corporation, tuomio 27.11.2008, Kok., s. I‑8823, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
20 Kyseisten tavaramerkkien välisen yhteyden olemassaoloa kohdeyleisön keskuudessa on arvioitava kokonaisuutena ottaen huomioon kaikki kyseisen yksittäistapauksen merkitykselliset tekijät (ks. analogisesti edellä 19 kohdassa mainittu asia Intel Corporation, tuomion 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
21 Unionin tuomioistuin on tarkentanut, mitkä tekijät voivat olla merkityksellisiä kokonaisarvioinnissa, jonka tarkoituksena on todeta mainitun yhteyden olemassaolo kyseisten tavaramerkkien välillä. Unionin tuomioistuin on todennut, että näitä tekijöitä ovat ensimmäiseksi kyseisten tavaramerkkien samankaltaisuuden aste, toiseksi niiden tavaroiden tai palvelujen luonne, joita varten kyseiset tavaramerkit on rekisteröity, mukaan luettuna näiden tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden tai erilaisuuden aste sekä kohdeyleisö, kolmanneksi aikaisemman tavaramerkin maineen voimakkuus, neljänneksi aikaisemman tavaramerkin luontaisen tai käyttöön perustuvan erottamiskyvyn aste ja viidenneksi sekaannusvaaran olemassaolo yleisön keskuudessa (edellä 19 kohdassa mainittu asia Intel Corporation, tuomion 42 kohta).
22 Käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen laillisuutta on arvioitava näiden periaatteiden perusteella.
Kohdeyleisö
23 Kohdeyleisöstä on palautettava mieleen, että oikeuskäytännön mukaan kyseisten tavaramerkkien välinen yhteys, josta asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa mainitut väärinkäytökset riippuvat, edellyttää, että niiden tavaroiden ja palvelujen, joille mainitut tavaramerkit on rekisteröity, kohdeyleisöt ovat samat tai tietyssä määrin ”päällekkäiset” (edellä 19 kohdassa mainittu asia Intel Corporation, tuomion 46–49 kohta).
24 Käsiteltävässä asiassa aikaisempien tavaramerkkien, joiden laajaan tunnettuuteen on vedottu, kattamien tavaroiden eli ”aikakauslehtien” ja ”kirjojen” kohdeyleisö on suuri yleisö (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T‑425/07 ja T‑426/07, Agencja Wydawnicza Technopol v. SMHV (100 ja 300), tuomio 19.11.2009, Kok., s. II‑4275, 24 kohta ja yhdistetyt asiat T‑200/07–T‑202/07, Agencja Wydawnicza Technopol v. SMHV (222, 333 ja 555), tuomio 19.11.2009, 26 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Kun toinen kahdesta aikaisemmasta tavaramerkistä, joihin väliintulijan väite perustuu, on yhteisön tavaramerkki, kohdeyleisö on siis unionin suuri yleisö.
25 Toisaalta on todettava, että haetun tavaramerkin kattavat tavarat eli ”viinit” on myös tarkoitettu unionin suurelle yleisölle. Koska viinejä myydään oikeuskäytännön mukaan tavallisesti tavanomaisten jakelukanavien kautta tavaratalojen elintarvikeosastoista ravintoloihin ja kahviloihin, on kyse päivittäiskulutustavaroista, joiden kohdeyleisön muodostavat kulutushyödykkeiden tavanomaisesti valistuneet sekä kohtuullisen tarkkaavaiset ja huolelliset keskivertokuluttajat (ks. asia T‑458/07, Dominio de la Vega v. SMHV – Ambrosio Velasco (DOMINIO DE LA VEGA), tuomio 16.9.2009, 27 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa ja asia T‑291/07, Viñedos y Bodegas Príncipe Alfonso de Hohenlohe v. SMHV – Byass (ALFONSO), tuomio 23.9.2009, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa.
26 Koska kyseisten merkkien kattamien tavaroiden kuluttajat siis kuuluvat unionin suureen yleisöön, on todettava, että käsiteltävässä asiassa kyseiset yleisöt ovat edellä 23 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti ”päällekkäiset”.
27 Kantajan väite, jonka mukaan haetun tavaramerkin kattamien tavaroiden kohdeyleisön tarkkaavaisuusaste olisi keskimääräistä korkeampi, koska kyseinen yleisö on erityisen vaativa tuotteiden erityisen kosher-ominaisuuden vuoksi, ei voi menestyä.
28 Edellä 25 kohdassa mainitusta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että viinien kuluttaja on yleensä keskimääräisen tarkkaavainen. Valituslautakunnan arvioinnin kyseenalaistamiseksi ei riitä kantajan vakuutus siitä, että tietyllä alalla kuluttaja on tavaramerkkien suhteen erityisen tarkkaavainen, vaan sen täytyy tukea tätä oletusta muilla seikoilla (asia T‑118/09, La Sonrisa de Carmen ym. v. SMHV – Harald Heldmann (BLOOMCLOTHES), tuomio 5.10.2011, 21 ja 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa), mitä se ei ole käsiteltävässä asiassa tehnyt oikeudellisesti riittävällä tavalla.
29 Tämän jälkeen on todettava, että haettu tavaramerkki kattaa viinit yleensä, eikä tietyntyyppisiä viinejä. Näin ollen se, että kantaja aikoo käyttää haettua tavaramerkkiä kosher-viinien myynnissä, mikä kuuluu mainitulla tavaramerkillä merkittyjen tavaroiden erityisiin myyntitapoihin, jotka voivat vaihdella ajan myötä ja tavaramerkkien haltijoiden tahdon mukaisesti, ei muuta sitä myös kantajan itsensä suullisessa käsittelyssä myöntämää seikkaa, että jos haettu tavaramerkki rekisteröitäisiin, sen suoja ulottuisi kaikkiin viineihin, joten kohdeyleisö on määriteltävä kaikkien tavaroiden ”viinit” osalta (ks. vastaavasti ja analogisesti asia T‑400/06, Zero Industry v. SMHV – zero Germany (zerorh+), tuomio 16.9.2009, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
Aikaisempien tavaramerkkien laaja tunnettuus
30 Kantaja väittää, ettei aikaisempien tavaramerkkien laaja tunnettuus ole riittävä, jotta kyseinen yleisö yhdistäisi ne haettuun tavaramerkkiin viinialalla. Se, että aikakauslehti Ellen artikkelit tai osat saattavat koskea viinejä, ei tee aikaisemmista tavaramerkeistä tunnettuja tällä alalla.
31 Tästä on todettava, että laajaa tunnettuutta koskevan edellytyksen täyttämiseksi merkittävän osan tavaramerkin kattamien tavaroiden tai palvelujen kohdeyleisöstä on tunnettava aikaisempi tavaramerkki. Tutkittaessa tämän edellytyksen täyttymistä on otettava huomioon kaikki asiassa merkitykselliset seikat, joita ovat muun muassa aikaisemman tavaramerkin markkinaosuus, tavaramerkin käyttämisen intensiivisyys, maantieteellinen laajuus ja kesto sekä se, missä määrin yritys on käyttänyt varoja tavaramerkin tunnetuksi tekemiseen, mutta ei edellytetä, että näin määritellystä kohdeyleisöstä jonkin tietyn prosentuaalisen osuuden olisi tunnettava tavaramerkki tai että aikaisemman tavaramerkin olisi oltava laajalti tunnettu koko kyseessä olevalla alueella, kunhan se on tunnettu olennaisessa osassa siitä (ks. analogisesti asia C‑375/97, General Motors, tuomio 14.9.1999, Kok., s. I‑5421, 24, 25 ja 27–29 kohta ja asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohdan osalta asia T‑93/06, Mülhens v. SMHV – Spa Monopole (MINERAL SPA), tuomio 19.6.2008, 33 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
32 Käsiteltävässä asiassa on todettava, että kantaja myöntää aikaisempien tavaramerkkien olevan Elle-aikakauslehden menestyksen vuoksi laajalti tunnettuja aikakauslehtien ja kirjojen alalla unionin alueella tai ainakin tämän alueen merkittävässä osassa.
33 Oikeuskäytännöstä ei millään tavoin ilmene, että sen osoittamiseksi, että kohdeyleisö voi yhdistää kyseiset tavaramerkit toisiinsa, olisi tarpeen todistaa, että aikaisemmat tavaramerkit ovat tulleet laajalti tunnetuiksi niille tavaroille tai palveluille, jotka haettu tavaramerkki kattaa. Näin ollen asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan mukaan valituslautakunnan ei tarvinnut näyttää toteen, että aikaisemmat tavaramerkit olivat laajalti tunnettuja viinialalla.
34 Tästä on todettava, että oikeuskäytännön mukaan vain silloin, kun aikaisemman tavaramerkin ja haetun tavaramerkin kattamien tavaroiden kohdeyleisöt ovat erilaiset, voi olla tarpeellista ottaa huomioon aikaisemman tavaramerkin maineen voimakkuus sen määrittelemiseksi, ulottuuko tämä maine tavaramerkin kohdeyleisön ulkopuolelle (edellä 19 kohdassa mainittu asia Intel Corporation, tuomion 51–53 kohta). Joka tapauksessa käsiteltävässä asiassa, kuten edellä 26 kohdassa on todettu, aikaisempien tavaramerkkien ja haetun tavaramerkin kattamien tavaroiden kohdeyleisö on ainakin osittain sama.
35 Näin ollen on todettava, ettei kantaja ole osoittanut valituslautakunnan katsoneen virheellisesti, että aikaisemmat tavaramerkit ovat riittävän laajalti tunnettuja, jotta kohdeyleisö voi yhdistää ne haettuun tavaramerkkiin.
Kyseisten merkkien samankaltaisuus
36 Kyseisten merkkien samuutta tai samankaltaisuutta koskevan edellytyksen vuoksi aikaisempia tavaramerkkejä on vertailtava haettuun tavaramerkkiin.
37 Tältä osin on aluksi palautettava mieleen, että asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa asetetun tavaramerkkien samankaltaisuuden edellytyksen täyttämiseksi ei ole tarpeen osoittaa, että kohdeyleisön keskuudessa on sekaannusvaara aikaisemman laajalti tunnetun tavaramerkin ja haetun tavaramerkin välillä. Riittää, että samankaltaisuuden aste näiden tavaramerkkien välillä aiheuttaa sen, että kohdeyleisö yhdistää ne toisiinsa (ks. analogisesti asia C‑408/01, Adidas-Salomon ja Adidas Benelux, tuomio 23.10.2003, Kok., s. I‑12537, 27 ja 31 kohta ja asia C‑487/07, L’Oréal ym. v. Bellure ym., tuomio 18.6.2009, Kok., s. I‑5185, 36 kohta; ks. myös asia T‑181/05, Citigroup ja Citibank v. SMHV – Citi (CITI), tuomio 16.4.2008, Kok., s. II‑669, 64 ja 65 kohta). Tästä on todettava, että mitä samankaltaisempia kyseiset tavaramerkit ovat, sitä todennäköisempää on, että haettu tavaramerkki herättää kohdeyleisön keskuudessa mielikuvan laajalti tunnetusta aikaisemmasta tavaramerkistä (edellä 19 kohdassa mainittu asia Intel Corporation, tuomion 44 kohta).
38 Kyseisten tavaramerkkien välistä yhteyttä koskevan kokonaisarvioinnin on kyseisten merkkien ulkoasun, lausuntatavan tai merkityssisällön samankaltaisuuden osalta perustuttava merkeistä syntyvään kokonaisvaikutelmaan, ja huomioon on otettava muun muassa merkkien erottavat ja hallitsevat osat (ks. asia T‑137/05, La Perla v. SMHV – Worldgem Brands (NIMEI LA PERLA MODERN CLASSIC), tuomio 16.5.2007, 35 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa ja asia T‑21/07, L’Oréal v. SMHV – Spa Monopole (SPALINE), tuomio 25.3.2009, 18 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
39 Lisäksi kahden tavaramerkin välisen samankaltaisuuden arviointia ei voida rajoittaa siihen, että huomioon otettaisiin ainoastaan yksi moniosaisen tavaramerkin osista ja että sitä verrattaisiin toiseen tavaramerkkiin. Tällainen vertailu on sitä vastoin syytä suorittaa tarkastelemalla kutakin kyseessä olevaa tavaramerkkiä yhtenä kokonaisuutena, mikä ei sulje pois sitä, että kokonaisvaikutelmaa, joka moniosaisesta tavaramerkistä jää asianomaisen yleisön muistiin, voi joissain olosuhteissa hallita yksi tai useampi tavaramerkin osista (ks. analogisesti asia T‑412/08, Trubion Pharmaceuticals v. SMHV – Merck (TRUBION), 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
40 Näiden periaatteiden mukaisesti on arvioitava sitä, tekikö valituslautakunta virheen katsoessaan, että kyseiset merkit ovat riittävän samankaltaisia, jotta kohdeyleisö voi yhdistää ne toisiinsa.
41 Valituslautakunta katsoi riidanalaisessa päätöksessä aluksi, että sana ”ella” on haetun tavaramerkin hallitseva osa, koska se on kirjoitettu suurikokoisilla isoilla kirjaimilla ja koska tavaramerkin muilla sana- ja kuvio-osilla on heikko erottamiskyky. Tämän olettaman mukaisesti se katsoi, että kohdeyleisö voi yhdistää kyseiset tavaramerkit toisiinsa, koska haetun tavaramerkin hallitseva osa ”ella” ja aikaisempien tavaramerkkien ainoa osa ELLE ovat lähellä toisiaan.
42 Kuten edellä 2 kohdasta ilmenee, käsiteltävässä asiassa haettu tavaramerkki muodostuu mustasta suorakulmiosta, jossa on kapea valkoinen reuna ja joka esittää viinipullon etikettiä. Sanat ”ella” ja ”valley” on kirjoitettu isoilla valkoisilla kirjaimilla suorakulmion sisään. Sana ”vineyards” on kirjoitettu isoilla mustilla kirjaimilla suorakulmion alapuolelle.
43 Kuten valituslautakunta on todennut, on niin, että huolimatta haetun tavaramerkin sanan ”ella” suuremmasta koosta sanaan ”valley” nähden ja sanan ”valley” paikasta sanan ”ella” alapuolella, on katsottava, että haetun tavaramerkin muotoilu on sellainen, ettei näitä kahta sanaa voida havaita erikseen. On nimittäin todettava, että sanat ”ella” ja ”valley” sisältyvät molemmat mustaan suorakulmioon ja niiden kirjasinlaji ja väri ovat samat. Sen vuoksi, että nämä kaksi sanaa ovat lähekkäin mustassa suorakulmiossa, samanvärisiä ja kirjoitetut samalla kirjasinlajilla, kohdeyleisö katsoo niiden erilaisesta koosta huolimatta ilmaisun ”ella valley” jakamattomaksi kokonaisuudeksi. Tästä on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kuluttaja ymmärtää tavaramerkin yleensä kokonaisuutena eikä ryhdy tutkimaan sen erilaisia yksityiskohtia (ks. asia C‑532/10 P, adp Gauselmann v. SMHV, tuomio 29.6.2011, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
44 Nämä toteamukset ovat vielä merkityksellisempiä viinialalla. Tällä alalla kuluttaja nimittäin näkee tuotetta ostaessaan usein sellaisia nimityksiä sisältäviä etikettejä, joissa olevissa ilmaisuissa jonkin sanan perässä sana ”valley” ilmaisee laaksoa. On lisäksi todettava, että valituslautakunta itse vahvisti tämän seikan, kun se mainitsi riidanalaisen päätöksen 16 ja 19 kohdassa sarjan tällä tavalla muodostettuja viinin alkuperämerkintöjä, kuten ”Napa Valley”, ”Sonoma Valley” tai ”Barrosa Valley”. Nämä lukuisat alkuperämerkinnät osoittavat, että tällaiset nimitykset ovat yleisiä viinialalla.
45 Näistä toteamuksista johtuu, että lukiessaan ilmaisun ”ella valley” kokonaisuudessaan kyseinen kuluttaja katsoo sen viittaavan viinin alkuperän osoittavaan paikannimeen eli toponyymiin. Tästä on myös todettava, että vaikka viinien kuluttaja on edellä 25 ja 28 kohdassa todetulla tavalla tavanomaisen tarkkaavainen, viinin alkuperä on hänelle ostohetkellä harvoin samantekevä. Näin ollen mainittu kuluttaja kiinnittää yleensä huomiota ostamansa viinin alkuperämerkintään.
46 Lisäksi on vielä todettava, että kantaja ilmoitti unionin yleisessä tuomioistuimessa, että ilmaisu ”ella valley” viittaa englannin kielellä Elan laaksoon, joka on Israelissa sijaitseva laakso – joka mainitaan raamatussa paikkana, jossa David voitti Goljatin –, jossa tuotetaan viiniä, jota kantaja myy haetulla tavaramerkillä. Riippumatta siitä, voiko tästä seurata, että haettu tavaramerkki koostuu ainoastaan kuvailevista merkeistä – mikä ei ole käsiteltävän asian kohteena oleva kysymys –, on kuitenkin todettava, että ilmaisun ”ella valley” viittaaminen todella olemassa olevaan laaksoon puoltaa sitä, että tämä ilmaisu on toponyymi. Kuten asianosaiset tältä osin myönsivät suullisessa käsittelyssä, sekä sana ”ella” että sana ”elah” tai ”ela” ovat vain likimääräisiä toisinnoksia hepreankielisestä ilmaisusta, mikä voi selittää näiden sanojen kirjoitusasujen erot.
47 Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen on todettava, että kohdeyleisö katsoo käsiteltävässä asiassa vastoin valituslautakunnan kantaa ilmaisun ”ella valley” kokonaisuudeksi eikä erota sanaosia toisistaan, jolloin se ymmärtää ilmaisun viittaavan viinin alkuperän osoittavaan typonyymiin.
48 Ei ole kiistetty sitä, että sana ”vineyards”, sikäli kuin se viittaa käsitteeseen ”viinitila”, osoittaa ainakin unionin englanninkieliselle yleisölle haetulla tavaramerkillä merkityn tuotteen alkuperän, ja sillä on siis vähäinen erottamiskyky. Kun otetaan huomioon myös sen pienempi koko ja sijainti haetussa tavaramerkissä, kuluttaja ei voi katsoa sitä osoitukseksi kyseisten tavaroiden kaupallisesta alkuperästä, mikä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että tämä sana olisi katsottava merkityksettömäksi haetun tavaramerkin luomassa kokonaisvaikutelmassa.
49 Näin ollen on todettava, että haetun tavaramerkin hallitseva osa on ilmaisu ”ella valley” kokonaisuutena – eikä, kuten valituslautakunta katsoo, pelkkä osa ”ella”. Tästä seuraa, että käsiteltävässä asiassa kyseisten tavaramerkkien välistä yhteyttä on arvioitava kokonaisuutena niiden ulkoasun, lausuntatavan tai merkityssisällön samankaltaisuuden osalta aikaisempien tavaramerkkien ja haetun tavaramerkin, jonka hallitseva osa on ilmaisu ”ella valley”, välillä, ilman että muut asiat olisivat merkityksettömiä.
50 Tässä yhteydessä on todettava, että kyseiset merkit ovat ulkoasultaan vain vähäisessä määrin samankaltaisia. Vaikka onkin totta, että haetun tavaramerkin kolme ensimmäistä kirjainta ovat samat kuin aikaisemmissa tavaramerkeissä, tämä seikka ei riitä kumoamaan useita kyseisten merkkien välisiä eroja. Aikaisemmat tavaramerkit koostuvat neljäkirjaimisesta sanasta, kun taas haetun tavaramerkin hallitseva osa koostuu kahdella rivillä olevista kahdesta sanasta, joissa on yhteensä kymmenen kirjainta. Lisäksi on myös katsottava, ettei ilmaisun ”ella valley” ensimmäinen sana ole sama kuin aikaisempien tavaramerkkien sana ”elle” ja että sen viimeinen kirjain on erilainen. Sanaosa ”vineyards” ja haetun tavaramerkin kuvio-osat lisäävät kyseisten merkkien ulkoasujen erilaisuutta, vaikkakin vähäisesti.
51 Vaikka onkin totta, kuten valituslautakunta toteaa ja kuten SMHV ja väliintulija väittävät, että aikaisemmissa tavaramerkeissä ja haetussa tavaramerkissä käytetyt kirjasinlajit ovat samat, on kuitenkin todettava, että tämä kirjasinlaji on pikemmin tavanomainen ja usein käytetty. Näin ollen kyseisten merkkien sanaosien kirjasinlaji ei ole käsiteltävässä asiassa sellainen tekijä, joka kumoaisi useat kyseisten tavaramerkkien väliset erot.
52 Myös kyseisten tavaramerkkien lausuntatavoissa on eroja, jotka voittavat samankaltaiset osatekijät. On nimittäin todettava, että aikaisempien tavaramerkkien – jotka koostuvat nelikirjaimisesta sanasta – ja haetun tavaramerkin – joka koostuu hallitsevasta sanaosasta, jossa on kaksi sanaa, joissa on yhteensä kymmenen kirjainta, sekä yhdeksänkirjaimisesta sanasta – erilainen pituus tuottaa erilaisen soinnin ja rytmin, joita aikaisempien merkkien sanan ja haetun tavaramerkin hallitsevana osana olevan ensimmäisen sanan kolmen ensimmäisen kirjaimen samuus ei voi kumota.
53 Kyseiset merkit eivät ole myöskään merkityssisällöltään riittävän samankaltaisia, jotta kohdeyleisö liittäisi kyseiset tavaramerkit yhteen. Kuten nimittäin edellä 43–47 kohdassa esitetystä ilmenee, haettu tavaramerkki voi tuoda kohdeyleisön mieleen toponyymin, joka liittyy tällä tavaramerkillä myydyn viinin alkuperään, kun taas näin ei millään tavoin ole aikaisempien tavaramerkkien osalta. Vaikka aikaisempien tavaramerkkien laajan tunnettuuden vuoksi ei siis ole pois suljettua, että sana ”elle” voi osalle unionin yleisöä tuoda mieleen aikakauslehden Elle, tämä ei muuta sitä, ettei kyseisten merkkien merkityssisältö ole samankaltainen.
54 Kyseisten merkkien samankaltaisuuden osalta on myös todettava väliintulijan sen väitteen tueksi, että sanat ”elle” ja ”ella” ovat samankaltaisia, toimittamista kansallisten tuomioistuinten päätöksistä, että vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaikka asianosaiset tai unionin yleinen tuomioistuin voivat käyttää unionin oikeuden tulkitsemiseksi apunaan kansallista oikeuskäytäntöä (ks. asia T‑499/09, Evonik Industries v. SMHV (purppuranvärinen, reunastaan pyöristetty suorakulmio), tuomio 13.7.2011, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa), se ei kuitenkaan sido unionin tuomioistuimia, koska yhteisön tavaramerkkijärjestelmä on itsenäinen järjestelmä, jonka soveltaminen on riippumaton kansallisista järjestelmistä (asia T‑32/00, Messe München v. SMHV (electronica), tuomio 5.12.2000, Kok., s. II‑3829, 47 kohta ja asia T‑97/05, Rossi v. SMHV – Marcorossi (MARCOROSSI), tuomio 12.7.2006, 53 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
55 Edellä esitetystä ilmenee, että vastoin valituslautakunnan toteamuksia käsiteltävässä asiassa kyseiset merkit eivät ole riittävän samankaltaisia, jotta kohdeyleisö voisi yhdistää haetun tavaramerkin aikaisempiin tavaramerkkeihin.
56 Kun näin ollen arvioidaan kokonaisvaltaisesti sitä, yhdistääkö kohdeyleisö kyseiset tavaramerkit toisiinsa edellä 19–21 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä edellytetyllä tavalla, on pääteltävä, että kyseisten merkkien välisten erojen vuoksi ja aikaisempien tavaramerkkien laajasta tunnettuudesta huolimatta ei ole olemassa vaaraa siitä, että kohdeyleisö yhdistäisi ne tällä tavalla toisiinsa.
57 Näin ollen on todettava, että käsiteltävässä asiassa yksi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan soveltamisedellytyksistä, eli kyseisten tavaramerkkien samankaltaisuus, jonka vuoksi kohdeyleisö yhdistäisi mainitut tavaramerkit toisiinsa, ei täyty.
58 Koska asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan soveltamisedellytykset ovat kumulatiiviset ja yhden niistä täyttymättä jääminen riittää siihen, ettei mainittua säännöstä sovelleta (ks. edellä 18 kohta), kanne on näin ollen hyväksyttävä ja riidanalainen päätös kumottava, eikä ole tarvetta tarkastella edellytystä, jonka mukaan haetun tavaramerkin käyttäminen ilman perusteltua syytä voisi merkitä aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvyn tai maineen epäoikeutettua hyväksikäyttöä.
Oikeudenkäyntikulut
59 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
60 Koska SMHV on hävinnyt asian ja koska kantaja on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, SMHV on velvoitettava korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut. Koska väliintulija on hävinnyt asian, se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) ensimmäisen valituslautakunnan 11.11.2009 tekemä päätös (asia R 1293/2008‑1) kumotaan.
2) SMHV vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Ella Valley Vineyards (Adulam) Ltd:n oikeudenkäyntikulut.
3) Hachette Filipacchi Presse (HFP) vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Azizi | Cremona | Frimodt Nielsen |
Julistettiin Luxemburgissa 9 päivänä maaliskuuta 2012.
Allekirjoitukset