UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)

9 päivänä kesäkuuta 2016 (*)

Polkumyynti – Yhdysvalloista peräisin olevan bioetanolin tuonti – Lopullinen polkumyyntitulli – Kumoamiskanne – Järjestö – Toimi ei koske jäseniä suoraan – Tutkimatta jättäminen – Koko maata koskeva polkumyyntitulli – Yksilöllinen kohtelu – Otanta – Puolustautumisoikeudet – Syrjimättömyys – Huolellisuusvelvoite

Asiassa T‑276/13,

Growth Energy, kotipaikka Washington, DC (Yhdysvallat),

Renewable Fuels Association, kotipaikka Washington, DC,

edustajinaan aluksi asianajaja P. Vander Schueren, sittemmin asianajajat Vander Schueren ja M. Peristeraki,

kantajina,

vastaan

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehenään S. Boelaert, avustajinaan aluksi asianajaja G. Berrisch ja solicitor B. Byrne, sittemmin asianajajat R. Bierwagen ja C. Hipp,

vastaajana,

jota tukevat

Euroopan komissio, asiamiehinään M. França ja T. Maxian Rusche,

ja

ePURE, de Europese Producenten Unie van Hernieuwbare Ethanol, edustajinaan asianajajat O. Prost ja A. Massot,

väliintulijoina,

jossa on kyse lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Amerikan yhdysvalloista peräisin olevan bioetanolin tuonnissa 18.2.2013 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 157/2013 (EUVL L 49, s. 10) osittaista kumoamista siltä osin kuin se koskee kantajia ja niiden jäseniä koskevasta vaatimuksesta,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Dittrich sekä tuomarit J. Schwarcz ja V. Tomljenović (esittelevä tuomari),

kirjaaja: hallintovirkamies C. Heeren,

ottaen huomioon kirjallisen menettelyn sekä 20. ja 21.5.2015 pidetyn istunnon,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Kantajat Growth Energy ja Renewable Fuels Association ovat järjestöjä, joista Growth Energy edustaa amerikkalaisia bioetanolin tuottajia sekä muita biopolttoaineiden alalla toimivia yksiköitä ja Renewable Fuels Association edustaa etanolin puolustajia Yhdysvalloissa.

2        ePURE, de Europese Producenten Unie van Hernieuwbare Ethanolin (eurooppalainen uudistuvan etanolin tuottajien järjestö, jäljempänä ePure) tekemän kantelun vuoksi Euroopan komissio aloitti polkumyynnin vastaisen menettelyn Yhdysvalloista peräisin olevan bioetanolin Euroopan unioniin suuntautuvan tuonnin osalta muista kuin Euroopan talousyhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 30.11.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1225/2009 (EUVL L 343, s. 51, jäljempänä perusasetus) 5 artiklan nojalla.

3        Kantajat toteavat, että ne ovat olleet polkumyyntimenettelyn aikana edustajajärjestöjen asemassa ja että niitä on kohdeltu asianosaisina koko tutkinnan ajan.

4        Ilmoituksella Amerikan yhdysvalloista peräisin olevan bioetanolin tuontia koskevan polkumyynnin vastaisen menettelyn aloittamisesta (EUVL 2011, s. 345, s. 7) komissio ilmoitti, että koska Yhdysvalloissa toimivien vientiä harjoittavien tuottajien ja unionin tuottajien määrä on huomattava, se aikoi käyttää molempien osalta otantaa perusasetuksen 17 artiklan mukaisesti.

5        Komissio ilmoitti 16.1.2012 kirjeellä kantajien jäsenyhtiöille Marquis Energy LLC:lle, Patriot Renewable Fuels LLC:lle, Plymouth Energy Company LLC:lle, POET LLC:lle ja Platinum Ethanol LLC:lle (jäljempänä otokseen valitut tuottajat), että ne oli valittu Yhdysvalloissa toimivien vientiä harjoittavien tuottajien otokseen. Tämän jälkeen nämä yhtiöt lähettivät komissiolle vastauksensa 22.2.2012 lähetettyyn polkumyyntikyselyyn, ja komissio toteutti tarkastuksia niiden tiloissa.

6        Kantajat toimittivat 26.3.2012 komissiolle kirjalliset huomautuksensa polkumyyntimenettelyn aloittamisesta.

7        Komissio lähetti 24.8.2012 kantajille alustavan ilmoitusasiakirjan, jossa se esitti tosiseikat ja syyt, joiden perusteella se päätti jatkaa tutkintaa ottamatta käyttöön väliaikaisia toimenpiteitä (jäljempänä alustava ilmoitusasiakirja). Kyseisen asiakirjan 45–47 kohdassa komissio muun muassa totesi, ettei tässä vaiheessa ollut mahdollista arvioida, oliko Yhdysvalloista peräisin oleva bioetanoli viety maasta polkumyyntihinnoin, sillä perusteella, että otokseen valitut tuottajat eivät erotelleet toisistaan maan sisällä tapahtuvaa myyntiä ja vientiin suuntautuvaa myyntiä ja että ne toteuttivat kaiken myyntinsä Yhdysvaltoihin sijoittautuneille etuyhteydettömille kauppiaille/sekoittajille, jotka sekoittivat tämän jälkeen bioetanolin bensiiniin ja myivät sen. Tämän vuoksi otokseen valituilla tuottajilla ei ollut mitään tietoa tuotteen määränpäästä ja sen vientihinnasta. Näin ollen komissio päätti jatkaa tutkintaa ja laajentaa sitä kattamaan kauppiaat/sekoittajat saadakseen tietoja vientihinnasta sekä kokonaiskuvan bioetanolin markkinoista (kyseisen asiakirjan 50 kohta).

8        Kantajien, Plymouth Energy Companyn ja POET:n pyynnöstä kuulemistilaisuus pidettiin 11.9.2012 komission kuulemisasiamiehen läsnäollessa.

9        Kantajat jättivät huomautuksensa alustavasta ilmoitusasiakirjasta 24.9.2012.

10      Komissio lähetti 6.12.2012 kantajille lopullisen ilmoitusasiakirjan, jossa se tutki etuyhteydettömien kauppiaiden/sekoittajien tietojen perusteella sellaisen polkumyynnin olemassaoloa, joka aiheuttaa vahinkoa unionin teollisuudelle (jäljempänä lopullinen ilmoitusasiakirja). Komissio aikoi siis ottaa käyttöön maanlaajuisen 9,6 prosentin suuruisen lopullisen polkumyyntitullin kolmen vuoden ajaksi.

11      Kantajat esittivät huomauksensa tästä asiakirjasta 17.12.2012.

12      Komissio lähetti 21.12.2012 ylimääräisen ilmoitusasiakirjan, jossa se yhtäältä ilmoitti aikovansa muuttaa lopullisen polkumyyntitoimen voimassaoloajan kolmesta viideksi vuodeksi ja toisaalta pyysi kantajia toimittamaan kirjallisia huomautuksia tästä muutoksesta sekä lopullisesta ilmoitusasiakirjasta 2.1.2013 mennessä.

13      Kantajat jättivät huomautuksensa tästä asiakirjasta 2.1.2013.

14      Komissio vastasi kantajien lopullisesta ilmoitusasiakirjasta esittämiin huomautuksiin 30.1.2013 päivätyllä kirjeellä.

15      Euroopan unionin neuvosto antoi 18.2.2013 täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 157/2013 lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Amerikan yhdysvalloista peräisin olevan bioetanolin tuonnissa (EUVL L 49, s. 10, jäljempänä riidanalainen asetus), jolla se otti käyttöön bioetanolin osalta, jota kutsutaan myös ”etanolipolttoaineeksi”, eli jota on maataloustuotteista tuotettu denaturoitu tai denaturoimaton etyylialkoholi, lukuun ottamatta tuotteita, joiden vesipitoisuus on yli 0,3 prosenttia (m/m) mitattuna standardin EN 15376 mukaisesti, sekä polttoaineena käytettäväksi tarkoitettu maataloustuotteista tuotettu etyylialkoholi bensiinisekoituksissa, joiden etyylialkoholipitoisuus on yli 10 prosenttia (v/v), joka on peräisin Yhdysvalloista ja joka luokitellaan tällä hetkellä CN-koodeihin ex 2207 10 00, ex 2207 20 00, ex 2208 90 99, ex 2710 12 21, ex 2710 12 25, ex 2710 12 31, ex 2710 12 41, ex 2710 12 45, ex 2710 12 49, ex 2710 12 51, ex 2710 12 59, ex 2710 12 70, ex 2710 12 90, ex 3814 00 10, ex 3814 00 90, ex 3820 00 00 ja ex 3824 90 97 (TARIC‑koodit 2207100012, 2207200012, 2208909912, 2710122111, 2710122592, 2710123111, 2710124111, 2710124511, 2710124911, 2710125111, 2710125911, 2710127011, 2710129011, 3814001011, 3814009071, 3820000011 ja 3824909767), koko maassa viiden vuoden jaksolla 9,5 prosentin polkumyyntitullin, jonka kiinteä määrä on 62,30 euroa nettotonnilta ja jota sovelletaan puhtaan bioetanolin kokonaispitoisuuden suhteessa painon mukaan laskettuna.

16      Kun kyse on Yhdysvalloissa toimivien vientiä harjoittavien tuottajien otannasta, neuvosto totesi riidanalaisen asetuksen 12–16 perustelukappaleessa tutkinnan osoittaneen, ettei yksikään edellä 5 kohdassa mainituista otokseen valituista tuottajista vienyt bioetanolia unionin markkinoille. Itse asiassa ne myivät bioetanolia kotimaassaan etuyhteydettömille kauppiaille/sekoittajille, jotka sekoittivat bioetanolia bensiiniin ja myivät sen uudelleen Yhdysvaltojen markkinoilla tai vietäväksi erityisesti unioniin. Kyseiset tuottajat eivät välttämättä tienneet, oliko heidän tuotantonsa tarkoitettu unionin markkinoille eivätkä ne olleet lainkaan tietoisia kauppiaiden/sekoittajien käyttämistä myyntihinnoista. Tämä merkitsee sitä, etteivät yhdysvaltalaiset bioetanolin tuottajat vie kyseistä tuotetta unioniin. Tuotetta vievät maasta itse asiassa kauppiaat/sekoittajat. Saattaakseen polkumyyntiä koskevan tutkinnan menestyksellisesti päätökseen neuvosto tukeutui kahden tutkintaan edesauttamaan suostuneen kauppiaan/sekoittajan antamiin tietoihin.

17      Polkumyynnin toteamisen osalta neuvosto selitti valituksenalaisen asetuksen 62–64 perustelukappaleessa, että sen mukaan oli tarkoituksenmukaista vahvistaa koko maata koskeva polkumyyntimarginaali. Vaikka tietyt tuottajat olivat vahvistaneet, että niiden tuotteet oli mahdollista yksilöidä ja niiden reitti oli mahdollista rekonstruoida, kun niitä myytiin Yhdysvalloissa toimijoille vientiä varten, ne eivät olisi neuvoston mukaan kyenneet luomaan yhteyttä niiden Yhdysvaltojen markkinoille toteuttaman myynnin ja muiden toimijoiden toteuttaman unioniin suuntautuvan viennin välille eivätkä ne olleet tietoisia unioniin suuntautuvan viennin hintatasosta. Neuvoston mukaan yhdysvaltalaisille tuottajille ei voitu määrätä yksittäisiä polkumyyntimarginaaleja bioetanolialan rakenteen ja sen vuoksi, miten tarkasteltavana olevaa tuotetta tuotettiin ja myytiin Yhdysvaltojen markkinoilla ja vietiin unioniin.

18      Komissio vastasi kantajan ja Plymouth Energy Companyn ylimääräisestä ilmoitusasiakirjasta esittämiin huomautuksiin 20.2.2013 päivätyllä kirjeellä.

 Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset

19      Kantajat nostivat käsiteltävänä olevan kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 15.5.2013 jättämällään ja 17.5.2013 lähetetyllä kirjeellä muuttamallaan kannekirjelmällä.

1.     Vaatimus yhdistämisestä asiaan T‑277/13, Marquis Energy v. neuvosto

20      Kantajat vaativat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 18.6.2013 toimittamallaan kirjelmällä nyt käsiteltävän asian yhdistämistä asiaan T‑277/13, Marquis Energy v. neuvosto. Huomautuksissaan neuvosto vaati unionin yleistä tuomioistuinta pidättäytymään lausumasta kahden asian mahdollisesta yhdistämisestä siihen saakka, kunnes menettelyn kirjallinen vaihe on päättynyt ja asian tutkittavaksi ottamista koskevat asianosaisten ja muiden osapuolten väitteet on tutkittu.

21      Unionin yleisen tuomioistuimen viidennen jaoston puheenjohtaja päätti 31.7.2013 antamallaan määräyksellä olla yhdistämättä nyt käsiteltävää asiaa asiaan T‑277/13, Marquis Energy v. neuvosto.

2.     Väliintulot

22      Komissio pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 16.7.2013 toimittamallaan väliintulohakemuksella saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen neuvoston vaatimuksia. Kantajat ja neuvosto eivät vastustaneet huomautuksissaan tätä väliintuloa.

23      ePure pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 20.9.2013 toimittamallaan väliintulohakemuksella saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen neuvoston vaatimuksia. Kantajat ja neuvosto eivät vastustaneet huomautuksissaan tätä väliintuloa.

24      Unionin yleisen tuomioistuimen viidennen jaoston puheenjohtaja hyväksyi väliintulohakemukset 4.2.2014 antamallaan määräyksellä.

25      Komissio ja ePure toimittivat väliintulokirjelmänsä 18.4.2014.

3.     Prosessinjohtotoimet ja asian käsittelyn suullinen vaihe

26      Esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella unionin yleinen tuomioistuin päätti aloittaa asian käsittelyn suullisen vaiheen ja esittää 2.5.1991 päivätyn työjärjestyksensä 64 artiklan mukaisina prosessinjohtotoimina neuvostolle ja kantajille kirjallisia kysymyksiä. Asianosaiset vastasivat kirjallisiin kysymyksiin asetetussa määräajassa.

27      Neuvosto ilmoitti kuitenkin unionin yleiselle tuomioistuimelle 29.4.2015 päivätyllä kirjeellä katsovansa, että tietyt kyseisiin kysymyksiin vastaamiseksi tarpeelliset tiedot olivat luottamuksellisia, ja pyysi unionin yleistä tuomioistuinta toteuttamaan selvittämistoimia, jotta se voi ”toimittaa nämä asiakirjat” pyytäen niiden luottamuksellista käsittelyä.

28      Kantajat esittivät unionin yleiselle tuomioistuimelle 19.5.2015 päivätyllä kirjeellä kolme vaatimusta, joista ensimmäinen koski selvittämistoimien toteuttamista määräämällä neuvosto toimittamaan kyseiset asiakirjat, toinen neuvoston unionin yleisen tuomioistuimen kirjallisiin kysymyksiin antaman vastauksen (i) 1 osan poistamista tai toissijaisesti sitä, että niiden annetaan toimittaa kirjallisia huomautuksia, ja kolmas sitä, että niille annetaan mahdollisuus toimittaa kirjallisia huomautuksia neuvoston vastauksen sisältämien tosiseikkoja koskevien virheiden oikaisemiseksi.

29      Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 20. ja 21.5.2015 pidetyssä istunnossa. Istunnossa kantajat luopuivat osittain 19.5.2015 päivätystä vaatimuksestaan peruuttamalla muun muassa edellä 28 kohdassa esitetyn toisen ja kolmannen vaatimuksensa, minkä unionin yleinen tuomioistuin kirjasi istuntopöytäkirjaan.

30      Unionin yleisen tuomioistuimen viidennen jaoston puheenjohtaja siirsi istunnon lopussa asian käsittelyn suullisen vaiheen päättämisen myöhempään ajankohtaan.

31      Koska unionin yleinen tuomioistuin ei pitänyt edellä mainitun selvittämistoimen määräämistä tarpeellisena, asianosaisille ja muille osapuolille ilmoitettiin 9.12.2015 päivätyllä kirjeellä, että asian käsittelyn suullinen vaihe oli päätetty tuona samana päivänä.

4.     Luottamuksellista käsittelyä koskevat pyynnöt

32      Kantajat vaativat 22.11.2013 jättämällään kirjelmällä tiettyjen kannekirjelmään liitettyjen asiakirjojen, niiden vastauskirjelmän osan ja tiettyjen siihen liitettyjen asiakirjojen luottamuksellista käsittelyä ePuren osalta.

33      Kantajat vaativat 15.5.2015 jättämällään kirjelmällä neuvoston unionin yleisen tuomioistuimen prosessinjohtotoimina esittämiin kysymyksiin antaman vastauksen tiettyjen osien luottamuksellista käsittelyä ePuren osalta.

34      ePure sai näistä asiakirjoista ainoastaan versiot, joista luottamukselliset tiedot oli poistettu, eikä se vastustanut sen osalta esitettyjä luottamuksellista käsittelyä koskevia pyyntöjä.

5.     Asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset

35      Kannekirjelmässään, sellaisena kuin se on muutettuna 17.5.2013 päivätyllä kirjeellä, kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen asetuksen siltä osin kuin se koskee niitä ja niiden jäseniä

–        velvoittaa neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

36      Neuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        jättää kanteen tutkimatta

–        toissijaisesti hylkää kanteen perusteettomana

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

37      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        jättää kanteen tutkimatta

–        toissijaisesti hylkää kanteen perusteettomana

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

38      ePure vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kantajien esittämät kanneperusteet

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

39      Kantajat esittävät kanteensa tueksi kymmenen kanneperustetta. Niistä ensimmäinen koskee perusasetuksen 2 artiklan 8 kohdan, 9 artiklan 5 kohdan ja 18 artiklan 1, 3 ja 4 kohdan rikkomista, oikeusvarmuuden periaatteen, luottamuksensuojan periaatteen ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista sekä ilmeisiä arviointivirheitä. Toinen kanneperuste koskee tosiseikkoja koskevaa ilmeistä arviointivirhettä ja perusasetuksen 2 artiklan 10 kohdan rikkomista. Kolmas kanneperuste koskee ilmeistä arviointivirhettä, syrjimättömyyskiellon periaatteen loukkaamista ja perusasetuksen 3 artiklan 2 kohdan rikkomista. Neljäs kanneperuste koskee perusasetuksen 3 artiklan 2 kohdan rikkomista ja ilmeistä arviointivirhettä. Viides kanneperuste koskee ilmeistä arviointivirhettä ja perusasetuksen 1 artiklan 4 kohdan, 3 artiklan 1–3 ja 5–7 kohdan ja 4 artiklan 1 kohdan rikkomista. Kuudes kanneperuste koskee ilmeistä arviointivirhettä ja perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan rikkomista. Seitsemäs kanneperuste koskee syy-seuraussuhteeseen liittyvää ilmeistä arviointivirhettä. Kahdeksas kanneperuste koskee perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdan rikkomista ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista. Yhdeksäs kanneperuste koskee perusasetuksen 5 artiklan 2 ja 3 kohdan rikkomista ja hyvän hallinnon periaatteen ja syrjimättömyyskiellon periaatteen loukkaamista. Kymmenes kanneperuste koskee perusasetuksen 6 artiklan 7 kohdan, 19 artiklan 1 ja 2 kohdan ja 20 artiklan 2, 4 ja 5 kohdan rikkomista, puolustautumisoikeuksien, syrjimättömyyskiellon periaatteen ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista sekä perustelujen puutteellisuutta.

40      Tässä yhteydessä on todettava, että kantajat esittävät kirjelmissään joukon argumentteja, joissa – vaikka niillä pyritään osoittamaan riidanalaisen asetuksen lainvastaisuus – viitataan ”komission” toteuttamiin lainvastaisuuksiin. Esimerkiksi ensimmäinen–viides, seitsemäs ja yhdeksäs kanneperuste, sellaisena kuin ne esitetään tiivistetysti kannekirjelmän 5 kohdassa, perustuvat toteamukseen, jonka mukaan ”komissio” on syyllistynyt useisiin perusasetuksen rikkomisiin. Tältä osin on todettava, että viittaus riidanalaisesta asetuksesta johtuviin rikkomisiin, joihin on syyllistynyt ”komissio” eikä ”neuvosto”, on kantajien kirjelmissä esiintyvä kirjoitusvirhe. Yhtäältä kantajien kirjelmien sanamuodosta ilmenee nimittäin yksiselitteisesti, että niiden argumenteilla pyritään riidanalaisen asetuksen kumoamiseen niiden rikkomisten vuoksi, joihin neuvosto on syyllistynyt. Toisaalta on todettava, että neuvoston ja komission näihin argumentteihin esittämät vastaukset osoittavat niiden katsoneen, että kantajat viittasivat tosiasiallisesti rikkomisiin, joihin neuvosto on syyllistynyt. Näissä olosuhteissa kantajien väitteet on tutkittava edellä mainitussa merkityksessä, jota myös neuvosto ja komissio ovat kannattaneet.

41      Neuvosto, jota komissio ja ePure tukevat, ei tehnyt muodollista unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 130 artiklan 1 kohdan mukaista oikeudenkäyntiväitettä, mutta väittää, että kanne on jätettävä tutkimatta. Se katsoo, ettei kantajilla ole asiavaltuutta jäsentensä edustajina eikä henkilökohtaisesti, sillä perusteella, etteivät SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetut edellytykset sen mukaan täyty. Komissio väittää lisäksi, ettei kantajilla ole oikeussuojan tarvetta.

1.     Tutkittavaksi ottaminen

42      Koska kantajat ovat amerikkalaisen bioetanoliteollisuuden intressejä edustavia järjestöjä, on aluksi tutkittava, voivatko tällaiset järjestöt vedota kanneoikeuteen nyt käsiteltävässä asiassa, ennen kuin tutkitaan, onko niillä henkilökohtaista asiavaltuutta, ja myös, onko niillä asiavaltuutta toimia tiettyjen jäsentensä puolesta. Lopuksi on tutkittava, onko kantajilla nyt käsiteltävässä asiassa oikeussuojan tarvetta.

 Kantajien kaltaisten järjestöjen kanneoikeus

43      Neuvosto katsoo, että kantajat jäsentensä intressejä edustavina järjestöinä voivat vaatia riidanalaisen asetuksen kumoamista vain siltä osin kuin se vaikuttaa niiden jäseniin, joita asetus koskee erikseen. Neuvosto väittää myös, että muutoin kuin Marquis Energyn osalta, joka päätti nostaa henkilökohtaisesti kanteen riidanalaisesta asetuksesta (asiassa T‑277/13, Marquis Energy v. neuvosto), riidanalainen asetus on tullut kantajien jäsenten osalta lopulliseksi. Tältä osin neuvosto väittää, että tämän järjestön nostaman kanteen, mikäli se otetaan tutkittavaksi ja todetaan perustelluksi, seurauksena ei voi olla riidanalaisen asetuksen lopullisuuden kyseenalaistaminen, tai muutoin unionin oikeudessa vahvistettua oikeusvarmuuden yleistä periaatetta loukattaisiin.

44      Kantajat kiistävät neuvoston argumentit ja väittävät, että neuvosto poistaisi järjestöiltä oikeuden nostaa kanne unionin yleisessä tuomioistuimessa. Sen sijaan järjestön nostaman kumoamiskanteen pitäisi, kun se hyväksytään, tuottaa vaikutuksia kaikkiin järjestöön kanteen nostamishetkellä laillisesti liittyneisiin jäseniin nähden.

45      Oikeuskäytännöstä ilmenee, että järjestön, jonka tehtävänä on jäsentensä kollektiivisten intressien puolustaminen, nostama kumoamiskanne voidaan ottaa tutkittavaksi ainoastaan kolmenlaisessa tilanteessa eli ensinnäkin, kun se sallitaan nimenomaisesti lain säännöksessä (ks. vastaavasti määräys 10.12.2004, EFfCI v. parlamentti ja neuvosto, T‑196/03, Kok., EU:T:2004:355, 42 kohta), toiseksi, kun sen edustamilla yrityksillä tai joillakin niistä on henkilökohtainen asiavaltuus, tai kolmanneksi, jos se voi vedota omaan intressiin (ks. vastaavasti tuomio 22.6.2006, Belgia ja Forum 187 v. komissio, C‑182/03 ja C‑217/03, Kok., EU:C:2006:416, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 24.6.2014, PPG ja SNF v. ECHA, T‑1/10 RENV, EU:T:2014:616, 30 kohta).

46      Näin ollen on yksilöitävä, vetoavatko kantajat nyt käsiteltävässä asiassa johonkin tai joihinkin näistä kolmesta tilanteesta.

47      Ensinnäkin ensimmäisestä tilanteesta, jonka mukaan järjestön nostama kanne voidaan ottaa tutkittavaksi, kun se sallitaan nimenomaisesti lain säännöksessä, on todettava yhtäältä, etteivät kantajat yksilöi yhtään lain säännöstä, jossa niille myönnettäisiin nimenomainen oikeus nostaa kanne, ja toisaalta, ettei minkään unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltävänä olevan asiakirja-aineiston sisältämän seikan perusteella voida todeta, että olisi olemassa lain säännös, johon kantajat voisivat tältä osin vedota.

48      Tätä kannetta ei siis voida ottaa tutkittavaksi sillä perusteella, että kantajat hyötyisivät nimenomaisesta lain säännöksestä, jossa niille annettaisiin kanneoikeus.

49      Toiseksi toisesta tilanteesta, jonka mukaan järjestön nostama kanne voidaan ottaa tutkittavaksi, kun se edustaa yritystä tai yrityksiä, joilla on henkilökohtainen asiavaltuus, on todettava kantajien väittävän lähinnä, että niillä on asiavaltuus sillä perusteella, että jotkut niiden jäsenistä ovat ”Yhdysvalloista peräisin olevan bioetanolin unioniin suuntautuvan viennin harjoittajia”.

50      Kantajien jäsenten osalta on siis tutkittava, onko neljällä seuraavalla ryhmällä asiavaltuutta:

–        Marquis Energy, joka on amerikkalainen bioetanolin tuottaja, joka on valittu otokseen ja joka nosti oman kanteensa riidanalaisesta asetuksesta asiassa T‑277/13, Marquis Energy v. neuvosto

–        neljä muuta otokseen valittua amerikkalaista bioetanolin tuottajaa kuin Marquis Energy, jotka on mainittu riidanalaisen asetuksen 36 perustelukappaleessa (jäljempänä neljä otokseen valittua tuottajaa) eli Patriot Renewable Fuels, Plymouth Energy Company, POET ja Platinum Ethanol ja joista kukin on ainakin yhden kantajista jäsen. Nämä neljä tuottajien ryhmää ovat ensimmäisen kantajan, Growth Energyn, jäseniä ja Patriot Renewable Fuels sekä Plymouth Energy Company ovat myös toisen kantajan, Renewable Fuels Associationin, jäseniä.

–        bioetanolin kauppiaat/sekoittajat Murex ja CHS

–        muut kantajien jäsenet.

51      Tältä osin on todettava ensimmäiseksi, ettei nyt käsiteltävää kannetta voida ottaa tutkittavaksi näistä syistä ensimmäisen perusteella eli siksi, että kantajat edustavat Marquis Energyä. Oikeuskäytännön mukaan on nimittäin niin, että jäsentensä edustajana toimiva järjestö voi nostaa kumoamiskanteen, kun jäsenet itse eivät ole nostaneet kannetta, vaikka niillä olisi ollut siihen oikeus (ks. määräys 29.3.2012, Asociación Española de Banca v. komissio, T‑236/10, Kok., EU:T:2012:176, 23 ja 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tästä oikeuskäytännöstä seuraa siis, että nyt käsiteltävässä asiassa siltä osin kuin Marquis Energy nosti oman kanteensa riidanalaisesta asetuksesta unionin yleisessä tuomioistuimessa asiassa T‑277/13, Marquis Energy v. neuvosto, tämä kantajien nostama kanne on joka tapauksessa jätettävä tutkimatta siltä osin kuin ne vetoavat siihen, että ne edustavat Marquis Energyä. Tämä toteamus ei sen sijaan vaikuta tarpeeseen tutkia sitä, voitaisiinko kantajien kanne ottaa tutkittavaksi siltä osin kuin ne edustavat myös muita jäseniä.

52      Toiseksi kantajien niiden jäsenten osalta, jotka ovat bioetanolia maasta vieviä kauppiaita/sekoittajia, on korostettava, että kantajat esittivät istunnossa argumentin, jonka mukaan kaksi niiden ”kumppaneina” olevista jäsenistä, Murex ja CHS olivat bioetanolia maasta vieviä kauppiaita/sekoittajia. Murex on Growth Energyn ”kumppanuusjäsen” ja CHS on Renewable Fuels Associationin ”kumppanuusjäsen”. Tämän vuoksi ne katsoivat, että niillä on asiavaltuus näiden edustajina. Lisäksi kantajat ovat huomauttaneet, että näille kahdelle viejälle oli lähetetty otantalomakkeita.

53      On kiistatonta, että CHS on Renewable Fuels Associationin ”kumppanina” oleva jäsen. Kuten komissio totesi istunnossa perustellusti, Renewable Fuels Associationin perussäännön IV artiklan 4 kohdan b alakohdassa todetaan, että tämän järjestön ”kumppanina” olevalla jäsenellä on oikeus osallistua jäsenten kokouksiin mutta sillä ei sen sijaan ole äänioikeutta, mikä on kirjattu istuntopöytäkirjaan.

54      Murexin osalta on kiistatonta, että se on Growth Energyn ”kumppanina” oleva jäsen. Kuten komissio totesi istunnossa perustellusti, Growth Energyn ”perustamisartiklojen” (perussäännöt) neljännessä artiklassa mainitaan jäsenryhmiä, joilla on tai ei ole äänioikeutta, mikä on kirjattu istuntopöytäkirjaan. Tarkemmin ottaen Growth Energyn ”Second Amended and Restated Bylawsin” (muutetut ja muokatut toiset asetukset) II artiklan 2.01 osan c alakohdan mukaan tämän järjestön ”kumppanina” olevalla jäsenellä ei ole äänioikeutta.

55      Ilman äänioikeutta CHS:llä ja Murexilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta vedota intresseihinsä, kun kyseinen järjestö mahdollisesti edustaa niitä. Näissä olosuhteissa ja kun ei ilmene muita seikkoja, jotka voisivat osoittaa, että ”kumppanina” olevalla jäsenellä olisi tällainen mahdollisuus vedota intresseihinsä, on todettava, että nyt käsiteltävässä asiassa Renewable Fuels Associationilla ei ole asiavaltuutta siltä osin kuin se väittää edustaneensa CHS:ää eikä Growth Energyllä ole asiavaltuutta siltä osin kuin se väittää edustaneensa Murexia.

56      Edellä 51–55 kohdassa esitetystä ilmenee, että vaikka nyt käsiteltävää kannetta ei voida ottaa tutkittavaksi siltä osin kuin kantajat vetoavat siihen, että ne edustavat Marquis Energyä sekä CHS:ää tai Murexia, on sen sijaan tutkittava, voidaanko niiden kanne ottaa tutkittavaksi siltä osin kuin ne vetoavat siihen, että ne edustavat ensinnäkin neljää muuta otokseen valittua tuottajaa kuin Marquis Energyä ja toiseksi muita jäseniä kuin neljää muuta otokseen valittua tuottajaa, Marquis Energyä tai kauppiaita/sekoittajia CHS:ää ja Murexia.

57      Kolmanneksi on hylättävä myös kantajien väite, jonka mukaan järjestön nostaman kumoamiskanteen on, kun se hyväksytään, tuotettava vaikutuksia kaikkiin järjestöön kanteen nostamishetkellä laillisesti liittyneisiin jäseniin nähden.

58      Tältä osin on muistutettava, että vaikka on totta, että asetukset, joilla otetaan käyttöön polkumyyntitulleja, ovatkin SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa määrättyjen edellytysten näkökulmasta luonteeltaan ja ulottuvuudeltaan siinä mielessä normatiivisia, että niitä sovelletaan yleisesti niihin taloudellisiin toimijoihin, joita ne koskevat, tämä ei silti ole esteenä sille, että tietyillä talouden toimijoilla on oikeus nostaa kanne tietyistä niiden säännöksistä (ks. vastaavasti tuomio 21.2.1984, Allied Corporation ym. v. komissio, 239/82 ja 275/82, Kok., EU:C:1984:68, 11 kohta ja tuomio 20.3.1985, Timex v. neuvosto ja komissio, 264/82, Kok., EU:C:1985:119, 12 kohta).

59      Oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että kun polkumyyntiasetuksella otetaan käyttöön erisuuruisia tulleja tiettyjen yhtiöiden osalta, yhtiöllä on oikeus nostaa kanne vain niistä säännöksistä, joilla otetaan sen osalta käyttöön erityinen polkumyyntitulli ja vahvistetaan sen määrä, eikä niistä säännöksistä, joilla otetaan käyttöön polkumyyntitulleja muiden yhtiöiden osalta, joten tällaisen yhtiön kanne tutkitaan vain, jos sillä pyritään asetuksen niiden säännösten kumoamiseen, jotka koskevat yksinomaan kyseistä yhtiötä (ks. vastaavasti tuomio 15.2.2001, Nachi Europe, C‑239/99, Kok., EU:C:2001:101, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

60      Lisäksi 21.3.2012 annetun tuomion Fiskeri og Havbruksnæringens Landsforening ym. v. neuvosto (T‑115/06, EU:T:2012:136) 29 kohdasta ilmenee, että kantajat esittävät tältä osin, luettuna yhdessä saman tuomion 27 ja 28 kohdan kanssa, että kumoamisen vaikutukset voivat kohdistua vain kaikkiin järjestön jäseniin, mikäli kyseisten jäsenten kanteet olisi otettu tutkittaviksi.

61      Muussa tapauksessa ammattijärjestö voisi vedota tiettyjen jäsentensä asiavaltuuteen saadakseen asetuksen kumotuksi kaikkien jäsentensä, mukaan lukien niiden, jotka eivät henkilökohtaisesti täytä SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettuja edellytyksiä, edun mukaisesti. Tämä merkitsisi niiden sääntöjen kiertämistä, jotka liittyvät sellaisten kanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytyksiin, joita voidaan nostaa asetuksista, joissa määrätään polkumyyntitulleja.

62      Nyt käsiteltävässä asiassa kantajat voivat siis vaatia riidanalaisen asetuksen kumoamista jäsentensä hyväksi ainoastaan siltä osin kuin se vaikuttaa niihin jäseniinsä, joilla on itse asiavaltuus nostaa kumoamiskanne riidanalaisesta asetuksesta SEUT 263 artiklan neljännen kohdan nojalla.

63      Neljänneksi kolmannesta tilanteesta, jonka mukaan järjestön kanne voidaan ottaa tutkittavaksi, kun järjestö voi vedota omaan intressiin, kantajat katsovat, että niillä on oikeus nostaa henkilökohtainen kanne tärkeimpiä etanolintuottajia edustavina järjestöinä, ja muistuttavat olleensa polkumyyntiä koskevassa hallinnollisessa menettelyssä osapuolia, joita asia koskee. Tältä osin on siis tutkittava, onko kantajilla nyt käsiteltävässä asiassa oma intressi järjestöinä, jotka ovat osallistuneet polkumyyntimenettelyyn.

 Kantajien asiavaltuus

64      On muistutettava, että SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa esitetään kolme tilannetta, joissa luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi nostaa kumoamiskanteen. Tämän artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa määrätyin edellytyksin se voi ensinnäkin nostaa kanteen hänelle osoitetusta säädöksestä. Toiseksi se voi nostaa kanteen säädöksestä, joka koskee häntä suoraan ja erikseen, sekä kolmanneksi sääntelytoimesta, joka koskee häntä suoraan ja joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä.

65      On todettava, että edellytys, jonka mukaan säädöksen tai sääntelytoimen on koskettava kantajaa suoraan, on sama SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetussa toisessa ja kolmannessa tilanteessa (määräys 13.3.2015, European Coalition to End Animal Experiments v. ECHA, T‑673/13, Kok., EU:T:2015:167, 67 kohta).

66      Nyt käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, etteivät kantajat ole riidanalaisen asetuksen adressaatteja. Näin ollen on tutkittava, voivatko kantajat nostaa kumoamiskanteen riidanalaisesta asetuksesta SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetun toisen tai kolmannen tilanteen nojalla joko ensinnäkin siltä osin kuin ne toimivat henkilökohtaisesti tai toiseksi siltä osin kuin ne toimivat jonkin jäseninä olevien toimijoiden ryhmän edustajina.

67      Kun tarkastellaan ensiksi sitä SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettua käsitettä, että toimi koskee kantajaa suoraan, on todettava, että se edellyttää kahden kumulatiivisen edellytyksen täyttymistä eli ensinnäkin, että toimella, jonka kumoamista kantajat vaativat, on välittömiä vaikutuksia niiden oikeusasemaan, ja toiseksi, ettei se jätä niille, joille se on osoitettu ja joiden tehtävänä on sen toimeenpano, lainkaan harkintavaltaa, jolloin toimeenpano on täysin automaattista ja perustuu yksinomaan unionin lainsäädäntöön eikä edellytä välissä olevien sääntöjen soveltamista (määräys 24.9.2009, Município de Gondomar v. komissio, C‑501/08 P, EU:C:2009:580, 25 kohta ja tuomio 13.10.2011, Deutsche Post ja Saksa v. komissio, C‑463/10 P ja C‑475/10 P, Kok., EU:C:2011:656, 66 kohta).

68      Sen SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetun käsitteen osalta, koskeeko toimi kantajia erikseen, on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan muut kuin ne, joille päätös on osoitettu, voivat väittää sen koskevan niitä erikseen ainoastaan, jos kyseinen päätös vaikuttaa niihin niille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella ne erottuvat kaikista muista ja ne voidaan näin ollen yksilöidä samalla tavalla kuin se, jolle päätös on osoitettu (tuomio 15.7.1963, Plaumann v. komissio, 25/62, Kok., EU:C:1963:17, s. 223 ja tuomio 13.12.2005, komissio v. Aktionsgemeinschaft Recht und Eigentum, C‑78/03 P, Kok., EU:C:2005:761, 33 kohta).

69      Kun kyse on suojautumisesta polkumyyntiä vastaan, ensinnäkin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy ilmi, että säädökset, joilla otetaan käyttöön polkumyyntitulleja, koskevat suoraan ja erikseen sellaisia tuotanto- ja vientiyrityksiä, jotka voivat osoittaa, että ne on yksilöity komission tai neuvoston säädöksissä tai että valmistelevat tutkimukset ovat koskeneet niitä (edellä 58 kohdassa mainittu tuomio Allied Corporation ym. v. komissio, EU:C:1984:68, 12 kohta ja tuomio 23.5.1985, Allied Corporation ym. v. komissio, 53/83, Kok., EU:C:1985:227, 4 kohta).

70      Toiseksi asetukset, joilla otetaan käyttöön polkumyyntitulleja, koskevat suoraan ja erikseen kyseessä olevan tuotteen maahantuojia, joiden jälleenmyyntihinnat on otettu huomioon laskettaessa vientihintaa ja joita polkumyynnin olemassaoloon liittyvät toteamukset näin ollen koskevat (tuomio 14.3.1990, Nashua Corporation ym. v. komissio ja neuvosto, C‑133/87 ja C‑150/87, Kok., EU:C:1990:115, 15 kohta ja tuomio 14.3.1990 Gestetner Holdings v. komissio ja neuvosto, C‑156/87, Kok., EU:C:1990:116, 18 kohta). Sama pätee sellaisiin kolmansien maiden viejiin, joiden tuotteista kannetaan polkumyyntitulleja, sidoksissa oleviin tuojiin muun muassa silloin, kun vientihinta on laskettu kyseisten tuojien unionin markkinoilla soveltamien jälleenmyyntihintojen perusteella, ja silloin, kun itse polkumyyntitulli on laskettu näiden jälleenmyyntihintojen perusteella (ks. vastaavasti tuomio 11.7.1990, Neotype Techmashexport v. komissio ja neuvosto, C‑305/86 ja C‑160/87, Kok., EU:C:1990:295, 19 ja 20 kohta).

71      Kolmanneksi unionin tuomioistuin on todennut, että sellaisen asetuksen, joka liittyy sellaisen tuottajan polkumyyntikäytäntöihin, jolta alkuperäinen laitevalmistaja osti tuotteita tämän tuottajan kanssa solmimiensa liikesuhteiden erityispiirteiden vuoksi, säännökset koskivat tätä alkuperäistä laitevalmistajaa suoraan ja erikseen ilman, että tämä olisi luokiteltava tuojaksi tai viejäksi. Unionin tuomioistuin on nimittäin katsonut, että näiden erityispiirteiden huomioon ottamiseksi neuvosto oli vahvistanut tietyn voittomarginaalin rakentaessaan normaaliarvon, joka oli tämän jälkeen otettu huomioon laskettaessa polkumyyntimarginaalia, jonka perusteella polkumyyntitulli vahvistettiin, joten toteamukset kielletyn polkumyynnin olemassaolosta koskivat alkuperäistä laitevalmistajaa (ks. vastaavasti edellä 70 kohdassa mainittu tuomio Nashua Corporation ym. v. komissio ja neuvosto, EU:C:1990:115, 17–20 kohta ja edellä 70 kohdassa mainittu tuomio, Gestetner Holdings v. neuvosto ja komissio, EU:C:1990:116, 20–23 kohta).

72      Neljänneksi oikeuskäytännössä on todettu, että unionin tuottajalla on asiavaltuus, kun polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta annettu asetus perustui tämän tuottajan, joka oli kyseisen tuotteen suurin valmistaja unionissa, yksilölliseen tilanteeseen. Päätyäkseen tähän toteamukseen unionin tuomioistuin katsoi, että kyseisen tuottajan esittämät väitteet olivat tutkintamenettelyn aloittamiseen johtaneen kantelun taustalla, että sen huomautukset oli kuultu tämän menettelyn aikana, jonka kyseiset huomautukset suurelta osin määrittivät, ja että polkumyyntitulli oli vahvistettu todetun polkumyynnin sille aiheuttamien seurausten perusteella (ks. vastaavasti edellä 58 kohdassa mainittu tuomio Timex v. neuvosto ja komissio, EU:C:1985:119, 14 ja 15 kohta).

73      Viidenneksi unionin tuomioistuin totesi myös, ettei se, että tietyille taloudellisten toimijoiden ryhmille tunnustetaan oikeus nostaa kumoamiskanne polkumyyntiasetuksesta, voi estää sitä, että tällainen asetus voi koskea myös muita toimijoita erikseen sellaisten niille tunnusomaisten erityispiirteiden takia, joiden perusteella ne erottuvat kaikista muista henkilöistä. Unionin tuomioistuin otti näin ollen kyseisen asian kantajan nostaman kanteen tutkittavaksi sillä perusteella, että kantaja oli polkumyyntitoimenpiteen kohteena olevan tuotteen merkittävin maahantuoja ja kyseisen tuotteen loppukäyttäjä ja että sen liiketoiminta riippui huomattavan suureksi osaksi kyseisestä maahantuonnista ja että riidanalainen asetus haittasi vakavasti kyseistä maahantuontia (ks. vastaavasti tuomio 16.5.1991, Extramet Industrie v. neuvosto, C‑358/89, Kok., EU:C:1991:214, 16–18 kohta).

74      Kantajien asiavaltuutta nyt käsiteltävässä asiassa on tutkittava näiden seikkojen valossa.

 Kantajien henkilökohtainen asiavaltuus

75      Kantajat väittävät olevansa järjestöjä, joiden jäsenet ovat suurimpia amerikkalaisia etanolin tuottajia, jotka ovat osallistuneet aktiivisesti hallinnolliseen menettelyyn, jonka päätteeksi annettiin riidanalainen asetus. Niiden tavoitteena on suojata amerikkalaista etanoliteollisuutta. Kun otetaan huomioon se, että riidanalaisen asetuksen antaminen aiheuttaa kantajille merkittävän ongelman ja että niiden on katsottu olevat henkilöitä, joita asia koskee, koko polkumyyntimenettelyn ajan, niillä pitäisi olla asiavaltuus nostaa tämä kanne henkilökohtaisesti omissa nimissään.

76      Neuvosto, joka komissio tukee, vastaa, ettei ole riittävää, että kantajat väittävät edustavansa amerikkalaista bioetanoliteollisuutta kokonaisuudessaan tai että ne ajavat etujaan tai että ne ovat tehneet yhteistyötä komission kanssa tutkinnan aikana edustaen jäsentensä etuja, jotta ne voisivat nostaa kanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa. Se väittää, ettei ole olemassa erityisiä olosuhteita, joiden perusteella kantajat voitaisiin yksilöidä.

77      Näin ollen on tutkittava, koskeeko riidanalainen asetus nyt käsiteltävässä asiassa henkilökohtaisesti kantajia suoraan ja erikseen, siten että tällä asetuksella on vaikutuksia niiden oikeusasemaan edellä 67 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

78      Yhtäältä on todettava aluksi, että on kiistatonta, että riidanalaisessa asetuksessa määrätään yksi polkumyyntitulli kaikelle bioetanolin tuonnille sen puhtaassa muodossaan eli maataloustuotteista tuotettuna etyylialkoholina sekä bioetanolina bensiinisekoituksissa, joiden etyylialkoholipitoisuus on yli 10 prosenttia (v/v) ja jotka on tehty tuottajamaassa eli Yhdysvalloissa. Toisaalta on riidatonta, että vaikka kantajat ovat järjestöjä, jotka kiistatta edustavat amerikkalaisen bioetanoliteollisuuden intressejä ja ovat osallistuneet polkumyyntimenettelyyn, niiden ei kuitenkaan henkilökohtaisesti pidä suorittaa kyseistä tullia.

79      Näin ollen on todettava, että riidanalaisella asetuksella, siltä osin kuin sillä määrätään polkumyyntitulleja ainoastaan kantajien jäsenten tuotteille, ei muuteta kantajien oikeusasemaa. Sillä, että riidanalaisella asetuksella on määrätty polkumyyntitulleja kantajien jäsenten tuotteille, ei ole muutettu kantajien henkilökohtaisia oikeuksia tai niiden velvollisuuksia.

80      Vaikkei se, että kantajat ovat osallistuneet polkumyyntimenettelyyn, vaikuta toteamukseen siitä, ettei polkumyyntitullien määrääminen niiden jäsenten tuotteille luo niille mitään oikeutta eikä velvollisuutta, on huomautettava, että ne väittävät kymmenennessä kanneperusteessa, että polkumyyntimenettelyn osapuolina niillä on oma intressi siihen, että riidanalainen asetus kumotaan sillä perusteella, että niiden menettelyoikeuksia, jotka perustuvat perusasetuksen 6 artiklan 7 kohtaan, 19 artiklan 1 ja 2 kohtaan ja 20 artiklan 2, 4 ja 5 kohtaan, on loukattu.

81      Oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin sen, että tietty henkilö osallistuu jollain tavalla menettelyyn, joka johtaa unionin toimen antamiseen, yksilöivän tämän henkilön kyseiseen toimeen nähden ainoastaan, kun sovellettavassa unionin lainsäädännössä myönnetään hänelle tiettyjä menettelyllisiä takeita (ks. analogisesti tuomio 4.10.1983, Fediol v. komissio, 191/82, Kok., EU:C:1983:259, 31 kohta ja tuomio 17.1.2002, Rica Foods v. komissio, T‑47/00, Kok., EU:T:2002:7, 55 kohta).

82      Näin ollen on tutkittava, myönnetäänkö edellä 80 kohdassa mainituissa perusasetuksen säännöksissä menettelyllisiä takeita henkilöille, jotka ovat osallistuneet polkumyyntitullien käyttöön ottamisesta annetun asetuksen antamismenettelyyn, kuten kantajat väittävät.

83      Perusasetuksen 6 artiklan 7 kohdassa myönnetään kantajien kaltaisille edustaville järjestöille, jotka ovat tehneet itsensä tunnetuiksi 5 artiklan 10 kohdan mukaisesti, oikeus kirjallisesta pyynnöstään tutustua kaikkiin tietoihin, jotka mikä tahansa tutkimuksen kohteena oleva osapuoli on toimittanut, lukuun ottamatta unionin tai sen jäsenvaltioiden viranomaisten toimittamia sisäisiä asiakirjoja, jos nämä tiedot ovat olennaisia niiden etujen puolustamisen kannalta eivätkä tiedot ole luottamuksellisia 19 artiklassa tarkoitetussa merkityksessä ja jos niitä käytetään tutkimuksessa. Lisäksi niille myönnetään oikeus esittää huomioitaan näistä tiedoista, ja niiden huomautukset on otettava huomioon siltä osin kuin ne ovat riittävästi perusteltuja.

84      Perusasetuksen 20 artiklan 2, 4 ja 5 kohdassa myönnetään edustaville järjestöille oikeus pyytää lopullista ilmoittamista olennaisista tosiasioista ja huomioista, joiden perusteella suunnitellaan lopullisten toimenpiteiden käyttöön ottamista tai tutkinnan lopettamista tai menettelyä ilman toimenpiteiden käyttöön ottamista. Järjestöillä on oikeus esittää huomautuksia lopullisesta ilmoituksesta vähintään kymmenen päivän määräajassa. Nyt käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että kantajat ovat saaneet tutustua tutkinta-asiakirjoihin, jotka eivät sisällä luottamuksellisia tietoja, ja saaneet perusasetuksen 20 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun lopullisen ilmoituksen sekä 21.12.2012 päivätyn ylimääräisen ilmoitusasiakirjan.

85      Näin ollen siltä osin kuin kantajat perustavat kanteensa niille perusasetuksen 6 artiklan 7 kohdassa, 19 artiklan 1 ja 2 kohdassa ja 20 artiklan 2, 4 ja 5 kohdassa myönnettyjen menettelyllisten takeiden suojaamiseen, on todettava, että tämä kanne voidaan ottaa tutkittavaksi siltä osin kuin se koskee kantajia, jotka toimivat henkilökohtaisesti.

86      Tässä yhteydessä kantajat korostavat, että niillä on asiavaltuus sillä perusteella, että ne ovat osallistuneet polkumyyntimenettelyyn edustavina järjestöinä, jotka toimivat välittäjinä komission ja ”amerikkalaisen bioetanoliteollisuuden kokonaisuudessaan” välillä. Kantajat vetoavat tältä osin tuomioon 24.3.1993 CIRFS ym. v. komissio (C‑313/90, Kok., EU:C:1993:111, 28–30 kohta), jossa unionin tuomioistuin totesi, että kyseessä oleva päätös vaikutti järjestön asemaan neuvottelijana. On kuitenkin todettava yhtäältä, ettei kantajien asemaa perusasetuksen mukaisina edustavina järjestöinä voida verrata muodollisesti jäsentensä nimissä toimivan neuvottelijan asemaan. Toisaalta on huomautettava, että kyseinen tuomio koski järjestön esittämää vaatimusta sellaisen valtiontukipäätöksen kumoamisesta, jolla komissio kieltäytyi aloittamasta SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä tuen toteamiseksi sisämarkkinoille soveltumattomaksi. CIRFS ei edustanut kyseistä tukea saaneen yhtiön intressejä. Nyt käsiteltävä asia sen sijaan koskee polkumyynnin alalla annettua asetusta. Neuvosto ei kieltäytynyt riidanalaisella asetuksella aloittamasta mitään menettelyä ja kantajat katsovat edustavansa niiden talouden toimijoiden intressejä, joiden tuotteeseen polkumyyntitulli kohdistuu. Nyt käsiteltävä asia koskee siis erilaista tilannetta kuin se, josta oli kyse edellä mainitussa tuomiossa CIRFS ym. v. komissio (EU:C:1993:111), jolla ei tältä osin ole merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa.

87      Edellä 77–86 kohdassa esitetyn valossa on todettava, että kantajilla on katsottava olevan menettelyn osapuolina asiavaltuus sillä perusteella, että asetus koskee niitä suoraan ja erikseen, mutta ne voivat vedota pätevästi ainoastaan kymmenenteen kanneperusteeseen, koska se on ainoa kanneperuste, joka koskee niiden menettelyoikeuksien suojaamista.

 Kantajien asiavaltuus jäsentensä edustajina

88      Neuvosto, jota komissio tukee, katsoo, ettei kantajilla ole asiavaltuutta jäsentensä edustajina.

89      Kantajat kiistävät tämän väitteen.

90      Nyt käsiteltävässä asiassa on asiavaltuuden tutkimiseksi erotettava toisistaan neljä otokseen valittua amerikkalaista bioetanolin tuottajaa ja kantajan muut jäsenet.

91      Sen määrittämiseksi, onko neljällä otokseen valitulla amerikkalaisella tuottajalla oikeus nostaa kanne riidanalaisesta asetuksesta, on tutkittava, koskeeko se niitä suoraan ja erikseen SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisessa tapauksessa tarkoitetulla tavalla.

–       Koskeeko asetus kantajia suoraan otokseen valittujen bioetanolin tuottajien edustajina

92      Siitä, koskiko riidanalainen asetus neljää otokseen valittua tuottajaa suoraan, on todettava, että asetus polkumyyntitullin käyttöönottamisesta koskee suoraan yhtiötä, jonka tuotteita polkumyyntitulli koskee, sillä asetuksessa velvoitetaan jäsenvaltioiden tulliviranomaiset kantamaan käyttöönotettu tulli jättämättä niille minkäänlaista harkintavaltaa (ks. vastaavasti tuomio 25.9.1997, Shanghai Bicycle v. neuvosto, T‑170/94, Kok., EU:T:1997:134, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 19.11.1998, Champion Stationery ym. v. neuvosto, T‑147/97, Kok., EU:T:1998:266, 31 kohta).

93      Nyt käsiteltävässä asiassa on ensinnäkin todettava, että sen sijaan, että riidanalaisen asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa määrättäisiin henkilökohtainen tulli kullekin kyseessä olevan tuotteen toimittajalle, siinä määrätään yksi ainoa polkumyyntitulli kaikelle bioetanolin tuonnille sen puhtaassa muodossaan eli maataloustuotteista tuotettuna etyylialkoholina sekä bioetanolina bensiinisekoituksissa, joiden etyylialkoholipitoisuus on yli 10 prosenttia (v/v) ja jotka on tehty tuottajamaassa eli Yhdysvalloissa. Tarkemmin ottaen siinä määrätään koko maata koskevasta polkumyyntitullista, jonka määrä on 62,30 euroa nettotonnilta ja jota sovelletaan bioetanolin kokonaispitoisuuden suhteessa painon mukaan laskettuna. Näin ollen on todettava, ettei riidanalaisessa asetuksessa yksilöidä bioetanolin tuontia yksilöllisen lähteensä mukaan ilmoittamalla myyntiketjussa viennin kannalta merkityksellisiä toimijoita.

94      Toiseksi neuvosto toteaa riidanalaisen asetuksen 12 perustelukappaleessa sekä vastineessaan, että koska yksikään neljästä otokseen valitusta tuottajasta ei ole itse vienyt bioetanolia unionin markkinoille, niiden myynti toteutettiin kotimaassa etuyhteydettömille kauppiaille/sekoittajille, jotka tämän jälkeen sekoittivat bioetanolia bensiiniin jälleenmyytäväksi Yhdysvaltojen markkinoilla tai vietäväksi erityisesti unioniin.

95      Kolmanneksi neuvosto toteaa samassa riidanalaisen asetuksen 12 perustelukappaleessa, että viisi otokseen valittua amerikkalaista tuottajaa ”mainitsivat bioetanolin viennin unioniin otantalomakkeessaan”.

96      Neljänneksi riidanalaisen asetuksen 10 ja 11 perustelukappaleessa neuvosto toteaa, että komissio otti hallinnollisen polkumyyntimenettelyn aikana huomioon kuuden Yhdysvalloissa toimivan bioetanolin tuottajan otannan sellaisen suurimman bioetanolin unioniin suuntautuvan viennin edustavan määrän perusteella, jota tutkinta saattoi järkevästi koskea käytettävissä oleva aika huomioon ottaen. Yksi yhtiö poistettiin otannasta tutkinnan aikana sen vuoksi, että todettiin, ettei sen tuotantoa ollut viety unioniin tutkimusajanjaksolla eli 1.10.2010–30.9.2011, kun taas viisi muuta otokseen valittua tuottajaa jäivät otantaan.

97      Edellä 92–96 kohdassa esitetyistä toteamuksista, jotka liittyvät neuvoston määrittämien bioetanolin markkinoiden toimintaan, ilmenee siis, että neuvosto itse katsoi riidanalaisessa asetuksessa, että suuri määrä neljältä otokseen valitulta tuottajalta peräisin olevaa bioetanolia vietiin säännöllisesti unioniin tutkimusajanjaksolla.

98      Edellä 97 kohdassa esitetyn toteamuksen vahvistavat lisäksi neuvoston ja komission polkumyyntimenettelyn aikana sekä kirjallisissa ja suullisissa lausunnoissaan esittämät arviot.

99      Aluksi on nimittäin ensinnäkin korostettava neuvoston todenneen vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen kirjallisiin kysymyksiin, että ”vaikut[ti] hyvin todennäköiseltä”, että eurooppalaisia standardeja (jäljempänä EN-normit) vastaava bioetanoli, jota unioniin myi kaksi kauppiasta/sekoittajaa, jotka tekivät yhteistyötä komission kanssa menettelyn aikana, ”sisäl[si] [luottamuksellinen] tuottamaa bioetanolia(1)”. Toisaalta neuvosto katsoi olleen ”todennäköistä”, että bioetanoli, jota unioniin myi kaksi muuta kauppiasta/sekoittajaa, ”sisäl[si] [luottamuksellinen] tuottamaa bioetanolia”.

100    Tämän jälkeen komissio vahvisti tutkinnan aikana 30.1.2013 päivätyssä kantajille osoitetussa kirjeessään, että kahdeksan sen yksilöimää kauppiasta/sekoittajaa, jotka myivät otokseen valittujen tuottajien tuottamaa bioetanolia, toteuttivat yli 90 prosenttia bioetanolin unioniin suuntautuvasta kokonaisviennistä tutkimusajanjaksolla.

101    Lisäksi vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen kirjallisiin kysymyksiin neuvosto esitti lukuja EN-normit täyttävistä kokonaismääristä, jotka kahdeksan kauppiasta/sekoittajaa, joille esitettiin kysymyksiä kysymyslomakkeella tutkinnan aikana, vastaanottivat tutkimusajanjaksolla viideltä otokseen valitulta amerikkalaiselta tuottajalta. Nämä luvut vastaavat yli [luottamuksellinen] kahdeksan kauppiaan/sekoittajan Yhdysvalloista peräisin olevan bioetanolin tuonnista samalla ajanjaksolla.

102    Lopuksi neuvosto ilmoitti istunnossa, ettei se kiistänyt sitä, että suurin osa EN-normit täyttämän bioetanolin myynnistä oli viety unioniin. Neuvosto mainitsi tältä osin vastineessaan ainoastaan, että menettelyn aikana yhteistyötä tehneet kauppiaat/sekoittajat hankkivat bioetanolia eri tuottajilta, sekoittivat sen ja myivät sen vientiin. Sen mukaan ei siis ollut enää mahdollista yksilöidä tuottajaa unioniin suuntautuvan viennin hetkellä eikä rekonstruoida kaikkien ostojen reittiä erikseen ja verrata normaaliarvoja vastaaviin vientihintoihin.

103    Näistä toteamuksista seuraa, että on osoitettu riittävällä tavalla, että erittäin merkittävät määrät bioetanolia, jotka kahdeksan tutkittua kauppiasta/sekoittajaa ovat ostaneet tutkimusajanjakson aikana viideltä otokseen valitulta amerikkalaiselta bioetanolin tuottajalta, on viety suurimmaksi osaksi unioniin. Neuvosto ei ole esittänyt mitään tietoja, jotka olisivat tälle toteamukselle vastakkaisia tai voisivat saattaa sen kyseenalaiseksi.

104    Näin ollen on todettava, että riidanalaisessa asetuksessa käyttöön otettu polkumyyntitulli koskee edellä 67 ja 92 kohdassa tarkoitetulla tavalla suoraan neljää otokseen valittua amerikkalaista tuottajaa sillä perusteella, että ne olivat sellaisen tuotteen tuottajia, johon sovellettiin polkumyyntitullia, kun se tuotiin unioniin riidanalaisen asetuksen voimaantulon jälkeen.

105    Neuvoston ja komission muut väitteet eivät voi kyseenalaistaa tätä toteamusta.

106    Neuvosto, jota komissio tukee, huomauttaa ensinnäkin, että kantajat edustivat tutkimusajanjakson osalta bioetanolin tuottajia, muttei bioetanolin viejiä. Riidanalainen asetus ei kuitenkaan koske suoraan bioetanolin tuottajia, toisin kuin kauppiaita/sekoittajia, koska riidanalaisessa asetuksessa neuvosto ei ”moiti” niitä polkumyyntikäytäntöjen täytäntöön panemisesta eikä niiden suoraan myyntiin sovelleta polkumyyntitulleja.

107    Tältä osin on korostettava, että toisin kuin neuvoston ja komission väitteissä annetaan ymmärtää, lähtökohtaisesti ei ole suljettava pois sitä, että otokseen valituilla tuottajilla, toisin kuin viejillä, olisi oikeus nostaa kanne riidanalaisesta asetuksesta.

108    Kuten edellä 67, 69 ja 92 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, asetuksesta, jossa määrätään polkumyyntitulleista, nostetun kanteen tutkittavaksi ottaminen ei riipu sen tuottajan tai viejän asemasta.

109    Lisäksi on huomautettava, että polkumyyntisääntöjen tarkoituksena on taata suoja polkumyynnin kohteena olevalta tuonnilta. Perusasetuksen 1 artiklan 1 kohdan mukaan polkumyyntitullia voidaan soveltaa polkumyynnillä tuotuun tuotteeseen, jos tuotteen luovuttaminen vapaaseen liikkeeseen unionissa aiheuttaa vahinkoa. Toisaalta oikeuskäytännön mukaan polkumyynnin vastaiset menettelyt koskevat lähtökohtaisesti jonkin tuoteryhmän kaikkea tuontia kolmannesta maasta eivätkä tiettyjen yritysten tuotteiden tuontia (tuomio 7.12.1993, Rima Eletrometalurgia v. neuvosto, C‑912/17, Kok., EU:C:1993:912, 17 kohta). Tutkittaessa sitä, koskeeko asetus henkilöä suoraan, ei siis ole merkityksellistä tietää, ketä toimielimet ”moittivat” kyseessä olevien polkumyyntikäytäntöjen täytäntöön panemisesta.

110    Edellä esitetystä seuraa, että koska polkumyyntitullit liittyvät vietyihin tuotteisiin, tällaisten polkumyyntitullien määrääminen kyseessä olevalle unioniin tuotavalle tuotteelle voi vaikuttaa merkittävästi tuottajaan, vaikka se ei ole kyseisten tuotteiden viejä.

111    Tältä osin on korostettava, että nyt käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että neljä otokseen valittua tuottajaa tuottivat bioetanolia puhtaassa muodossaan tutkimusajanjakson aikana ja että kauppiaat/sekoittajat sekoittivat niiden tuotteet bensiiniin ja veivät sen unioniin.

112    Edellä 107–111 kohdassa mainituista toteamuksista seuraa, että neuvoston ja komission mainitsemien seikkojen, joiden mukaan riidanalaisessa asetuksessa ei ”moitita” kantajien jäseniä polkumyyntikäytäntöjen täytäntöön panemisesta, niiden suoraan myyntiin ei sovelleta polkumyyntitulleja eivätkä ne ole viejiä, perusteella ei voida lähtökohtaisesti sulkea pois sitä, että riidanalaisen asetuksen antaminen koskee niitä suoraan otokseen valittuina tuottajina.

113    Toiseksi komissio väittää, että riidanalaisella asetuksella ei ole oikeusvaikutuksia kantajien jäseniin ja sillä voi olla niihin vain välillisiä vaikutuksia siksi, että ne myivät bioetanolia kolmansille, jotka puolestaan saattoivat viedä osan tästä bioetanolista unioniin. Sen mukaan pelkkä toteamus taloudellisesta vaikutuksesta kantajien jäsenten asemaan ei ole riittävä osoittamaan sitä, että asetus koskee niitä suoraan.

114    Tältä osin on todettava, että vaikka kauppiaat/sekoittajat vastaisivat polkumyyntitullista, ja vaikka ilmenisi, että bioetanolin myyntiketju on katkennut siten, etteivät ne kykene vyöryttämään polkumyyntitullia tuottajille, on kuitenkin huomautettava, että polkumyyntitullin käyttöön ottaminen muuttaa oikeudellisia edellytyksiä, joissa neljän otokseen valitun tuottajan tuottaman bioetanolin myynti tapahtuu unionin markkinoilla. Näin ollen se vaikuttaa joka tapauksessa suoraan ja merkittävästi kyseessä olevien tuottajien oikeudelliseen asemaan unionin markkinoilla.

115    Samasta syystä on siis todettava, että komissio riitauttaa myös virheellisesti sen, että muu myyntiketjun yritys kuin tämä viimeksi mainittu viejä, jonka on todettu harjoittavan polkumyyntiä, voi riitauttaa polkumyyntitullin, ”joka koskee viejän eikä hankintaketjun yritysten polkumyyntikäytäntöä”.

116    Kolmanneksi komissio katsoo, että riidanalaisella asetuksella on ainoastaan välillisiä vaikutuksia kantajien jäseniin, koska polkumyyntitulli vaikuttaa suoraan kauppiaiden/sekoittajien ja tuojan väliseen liiketoimeen. Tältä osin on todettava, että bioetanolin myyntiketjun toimijoiden sopimusjärjestelyjen rakenne ei vaikuta mitenkään siihen, koskeeko riidanalainen asetus bioetanolin tuottajaa suoraan. Yhtäältä päinvastainen toteamus merkitsisi nimittäin sitä, että asetuksen, jolla otetaan käyttöön polkumyyntitulli tuottajan, joka myy tuotteensa suoraan unioniin suuntautuvan viennin harjoittajalle, tuottamille tuotteille, katsottaisiin koskevan suoraan pelkästään tätä tuottajaa, mikä ei ilmene mitenkään perusasetuksesta. Toisaalta tällaisen lähestymistavan seurauksena rajoitettaisiin sellaisten tuotteiden tuottajien oikeudellista suojaa, joihin sovelletaan polkumyyntitullia, pelkästään kyseisen tuottajan vientiä koskevan myyntirakenteen perusteella.

117    Tässä yhteydessä on myös hylättävä vaikutuksettomana komission istunnossa esittämä väite, jonka mukaan on niin, että jotta tuottajalla olisi asiavaltuus, sen on oltava tietoinen siitä, että tiettyä sen tuoteta viedään unioniin. Sillä, että tuottaja tietää täsmälleen mitä sen tuottamista tavaroista viedään unioniin, ei vaikuta siihen, koskeeko riidanalainen asetus sitä suoraan.

118    Edellä 106–117 kohdassa toteutetusta tarkastelusta seuraa, että neuvoston ja komission väitteet, joiden mukaan riidanalainen asetus ei koske suoraan neljää otokseen valittua tuottajaa, on hylättävä.

–       Koskeeko asetus kantajia erikseen otokseen valittujen bioetanolin tuottajien edustajina

119    Sen osalta, koskeeko riidanalainen asetus erikseen neljää otokseen valittua amerikkalaista tuottajaa, on muistutettava, kuten edellä 69 kohdassa todetaan, että toimet, joilla otetaan käyttöön polkumyyntitulleja, koskevat erikseen sellaisia tuotanto- ja vientiyrityksiä, jotka voivat osoittaa, että ne on yksilöity komission tai neuvoston säädöksissä tai että ne ovat olleet mukana valmistelevissa tutkimuksissa.

120    On totta, että asianosaiset ovat eri mieltä siitä, ovatko neljä otokseen valittua tuottajaa niiden tuottaman tuotteen viejiä nyt käsiteltävässä asiassa.

121    On kuitenkin huomautettava, että edellä 73 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan ei ole poissuljettua, että tällainen asetus voi koskea erikseen tällaisia toimijoita sellaisten niille tunnusomaisten erityispiirteiden takia, joiden perusteella ne erottuvat kaikista muista henkilöistä. Jos kantajat riitauttavat neljän otokseen valitun tuottajan nimissä polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta tehdyn päätöksen pätevyyden sellaisenaan, niiden on osoitettava, että niillä on edellä 68 kohdassa mainitussa tuomiossa Plaumann v. komissio (EU:C:1963:17, s. 223) tarkoitettu erityisasema (ks. vastaavasti ja analogisesti edellä 68 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Aktionsgemeinschaft Recht und Eigentum, EU:C:2005:761, 37 kohta).

122    Tältä osin on todettava, että vaikka oletettaisiin, että kyse on polkumyyntitullin kohteena olevan tuotteen tuottajista, jotka eivät mitenkään osallistu tuotteen vientiin, näin olisi varmasti myös tilanteessa, jossa ensinnäkin ne voisivat osoittaa, että ne on yksilöity komission tai neuvoston toimissa tai että ne ovat olleet mukana valmistelevissa tutkimuksissa (ks. vastaavasti ja analogisesti edellä 58 kohdassa mainittu tuomio Allied Corporation ym. v. komissio, EU:C:1984:68, 12 kohta), ja jossa toiseksi riidanalaisen asetuksen kohteena oleva polkumyyntitulli vaikuttaisi merkittävästi niiden asemaan markkinoilla (ks. vastaavasti ja analogisesti edellä 68 kohdassa mainittu tuomio komissio v. Aktionsgemeinschaft Recht und Eigentum, EU:C:2005:761, 37 kohta).

123    Nyt käsiteltävässä asiassa neljän otokseen valitun amerikkalaisen tuottajan osallistumisesta hallinnolliseen menettelyyn on aluksi todettava, että kuten kantajat väittävät, ne ovat jättäneet amerikkalaisina bioetanolin tuottajina otantalomakkeita vastauksena komission ilmoitukseen menettelyn aloittamisesta (ks. edellä 4 kohta). Ne on valittu otantaan ja ne ovat kuuluneet otantaan koko tutkinnan ajan.

124    Tämän jälkeen on todettava, että neljä otokseen valittua amerikkalaista tuottajaa ovat osallistuneet valmistelevaan tutkimukseen. Otokseen valittuina tuottajina ne tekivät yhteistyötä tutkinnassa toimittamalla vastauksia komission kyselylomakkeisiin ja vastaanottamalla tiloissaan komission virkamiehiä tarkastusten suorittamiseksi.

125    Lisäksi niiden tietoja on käytetty normaaliarvon laskentaan alustavan ilmoitusasiakirjan vaiheessa.

126    Muut seikat osoittavat, että jotkut neljästä otokseen valitusta amerikkalaisesta tuottajasta osallistuivat myös kyseessä olevan polkumyynnin vastaisen menettelyn muihin vaiheisiin. Yhtäältä 11.9.2012 pidettyä kuulemismenettelyä koskevassa 15.11.2012 päivätyssä komission kertomuksessa kuulemismenettelystä vastaava virkamies vahvisti, että sen pitämistä olivat pyytäneet kantajat sekä Plymouth Energy Company ja POET. Toisaalta kantajien asianajajille osoitetussa 20.2.2013 päivätyssä kirjeessä komissio ilmoittaa vastaavansa väitteisiin, joita muun muassa ”Plymouth” on esittänyt niiden 21.12.2012 päivätystä ylimääräisestä ilmoitusasiakirjasta esittämistä kirjallisista huomautuksista.

127    Näin ollen on todettava, että neljä otokseen valittua amerikkalaista tuottajaa olivat osallistuneet merkittävällä tavalla valmistelevaan tutkimukseen. Ne ovat sekä omasta mielestään että komission mielestä osallistuneet valmistelevaan tutkimukseen ja komissio on tutkinut niiden aseman polkumyyntitullin käyttöönottamista koskevassa menettelyssä.

128    Kun kyse on siitä, vaikuttiko riidanalaisen asetuksen kohteena oleva polkumyyntitulli merkittävästi neljän otokseen valitun amerikkalaisen tuottajan asemaan, edellä 93–103 kohdassa on jo todettu, että erittäin merkittävät määrät bioetanolia, jotka kahdeksan tutkittua kauppiasta/sekoittajaa ovat ostaneet tutkimusajanjakson aikana viideltä otokseen valitulta amerikkalaiselta bioetanolin tuottajalta, on viety suurimmaksi osaksi unioniin ja että neljän otokseen valitun amerikkalaisen tuottajan tuottamaan bioetanoliin on riidanalaisen asetuksen voimaantulon jälkeen sovellettu sitä unioniin tuotaessa tässä asetuksessa määrättyä polkumyyntitullia. On nimittäin kiistatonta, että tutkimusajanjakson aikana unioniin viedyn bioetanolin tuottivat otokseen valitut tuottajat eivätkä kauppiaat/sekoittajat, jotka sekoittivat sen bensiiniin ja veivät sen unioniin. Tältä osin on huomautettava, ettei viimeksi mainittuja ole määritelty kyseessä olevan tuotteen tuottajiksi riidanalaisessa asetuksessa.

129    Näistä toteamuksista seuraa, että neljän otokseen valittua amerikkalaista tuottajaa ovat olleet mukana valmistelevissa tutkimuksissa siksi, että ne ovat osallistuneet siihen merkittävällä tavalla ja että riidanalaisen asetuksen kohteena oleva polkumyyntitulli vaikutti niihin merkittävästi.

130    Edellä 119–129 kohdassa esitetyistä toteamuksista seuraa, että on todettava, että riidanalainen asetus koskee SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisessa tilanteessa tarkoitetulla tavalla erikseen neljää otokseen valittua tuottajaa, jotka ovat kantajien jäseniä.

131    Tätä päätelmää eivät horjuta neuvoston ja komission esittämät muut väitteet.

132    Ensinnäkin neuvosto, jota komissio tukee, katsoo aluksi, ettei riidanalainen asetus koske erikseen kantajan jäseniä siksi, että vaikka jotkut niiden jäsenistä on yksilöity tuottajina riidanalaisessa asetuksessa, polkumyyntiä harjoittivat kauppiaat/sekoittajat, joiden syyksi se luettiin.

133    Aluksi on todettava, että kuten edellä 123–127 kohdassa todetaan, neljä otokseen valittua tuottajaa ovat osallistuneet täysimääräisesti valmisteleviin tutkimuksiin ja että komissio on tutkinut niiden aseman polkumyyntitullin käyttöönottamista koskevassa menettelyssä. Lisäksi edellä 128 ja 129 kohdassa on selvitetty, että riidanalaisen asetuksen kohteena oleva polkumyyntitulli vaikutti merkittävästi kantajien neljän otokseen valitun jäsenen asemaan markkinoilla. Näillä perusteilla on katsottava, että riidanalainen asetus koskee erikseen neljää otokseen valittua tuottajaa.

134    Siltä osin kuin komissio toteaa lisäksi, ettei neljää otokseen valittua tuottajaa ”moitittu” polkumyyntikäytäntöjen täytäntöön panemisesta eikä riidanalainen asetus ole päätös, joka vaikuttaisi niihin niiden oman käyttäytymisen vuoksi, on muistutettava, että kyseisellä asetuksella otetaan käyttöön koko maata koskeva polkumyyntitulli bioetanolin, mukaan lukien neljän otokseen valitun tuottajan tuottama bioetanoli, unioniin suuntautuvan tuonnin osalta. Sillä, kuka täsmälleen pani täytäntöön kyseessä olevat polkumyyntikäytännöt, ei siis ole merkitystä määritettäessä sitä, koskeeko riidanalainen asetus erikseen neljää otokseen valittua tuottajaa. Polkumyyntikäytäntöjen syyksilukemisen seuraukset vaikuttavat nimittäin kyseessä oleviin tuottajiin, vaikka näitä käytäntöjä ei lueta niiden syyksi.

135    Siltä osin kuin neuvosto väittää, ettei asetus koske erikseen neljää otokseen valittua tuottajaa 28.2.2002 annetun tuomion BSC Footwear Supplies ym. v. neuvosto (T‑598/97, Kok., EU:T:2002:52) 45 kohdassa tarkoitetulla tavalla siksi, ettei niitä voida pitää tuottajina tai viejinä, ”joiden katsotaan syyllistyneen polkumyyntiin”, on todettava, että polkumyyntikäytäntöjen lukeminen sellaisen yrityksen syyksi, jonka asiavaltuutta tutkitaan, ei ole välttämätön edellytys sille, että asetuksen todetaan koskevan sitä erikseen. Edellä 73 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan se, että tietyille taloudellisten toimijoiden ryhmille tunnustetaan oikeus nostaa kumoamiskanne polkumyyntiasetuksesta, ei voi estää sitä, että tällainen asetus voi koskea myös muita toimijoita erikseen sellaisten niille tunnusomaisten erityispiirteiden takia, joiden perusteella ne erottuvat kaikista muista henkilöistä. Tältä osin on todettava sen, että polkumyyntikäytäntö luetaan tuottajan tai viejän syyksi, olevan tekijä, joka voi yksilöidä sen, muttei ole edellytyksenä näiden talouden toimijoiden osalta. Unionin tuomioistuin on todennut, että toimi koskee erikseen tällaisia talouden toimijoita tukeutumatta siihen, että niiden voitiin katsoa olevan vastuussa polkumyyntikäytännöistä (edellä 69 kohdassa mainittu tuomio Allied Corporation ym. v. neuvosto, EU:C:1985:227, 4 kohta; edellä 92 kohdassa mainittu tuomio Shanghai Bicycle v. neuvosto, EU:T:1997:134, 39 kohta ja edellä 92 kohdassa mainittu tuomio Champion Stationery ym. v. neuvosto, EU:T:1998:266, 47 kohta).

136    Neuvoston väitettä, jonka mukaan asetus ei koske erikseen kantajien jäseniä, sillä niitä ei voida pitää tuottajina tai viejinä, joiden katsottiin olevan vastuussa polkumyyntikäytännöistä, niiden liiketoimintaa koskevien tietojen perusteella, ei voida hyväksyä. Muussa tapauksessa tämä olisi nimittäin sen edellä 69–73 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenevän periaatteen vastaista, jonka mukaan ei voida sulkea pois edes sitä, että sekä tuojilla että unionin tuottajilla voi olla asiavaltuus.

137    Toiseksi neuvosto, jota komissio tukee, katsoo, että tekijä, joka yksilöi tietyt yritykset suhteessa arvoketjun muihin yrityksiin, on se, että polkumyynti vahvistettiin niiden toimittamien ja niiden kaupallista toimintaa koskevien tietojen perusteella. Neuvosto ja komissio viittaavat tältä osin oikeuskäytäntöön, joka liittyy siihen, että toimi koskee etuyhteydellisiä viejiä erikseen. Tarkemmin ottaen komissio toteaa, että edellä 70 kohdassa mainitusta tuomiosta Nashua Corporation ym. v. komissio ja neuvosto (EU:C:1990:115) sekä määräyksestä 7.3.2014, FESI v. neuvosto (T‑134/10, EU:T:2014:143) ilmenee, että määräävä tekijä on se, ovatko toimielimet tosiasiallisesti käyttäneet tietoja siten, että ne yksilöivät yrityksen, joka on toimittanut ne.

138    Tältä osin on todettava aluksi, ettei komission mainitsemalla oikeuskäytännöllä ole merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa, koska neljän otokseen valitun tuottajan tilannetta ei voida verrata etuyhteydessä olevien viejien tilanteeseen. Oikeuskäytännössä erotetaan toisistaan edellytykset, joissa asetukset, joilla otetaan käyttöön polkumyyntitulleja, koskevat erikseen yhtäältä tuottajia ja viejiä ja toisaalta maahantuojia (edellä 70 kohdassa mainittu tuomio Nashua Corporation ym. v. komissio ja neuvosto, EU:C:1990:115, 14 ja 15 kohta ja edellä 70 kohdassa mainittu tuomio Gestetner Holdings v. komissio ja neuvosto, EU:C:1990:116, 17 ja 18 kohta).

139    Toisin kuin neuvosto väittää, myöskään se, että otokseen valittujen bioetanolin tuottajien toimittamia tietoja on päätetty olla käyttämättä niiden yksilöllisen polkumyyntimarginaalin laskennassa, minkä kantajat nimenomaisesti riitauttavat ensimmäisessä kanneperusteessaan, ei voi sulkea pois näiden tuottajien nostaman kanteen tutkittavaksi ottamista.

140    Tältä osin on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi edellä 92 kohdassa mainitussa asiassa Shanghai Bicycle v. neuvosto (EU:T:1997:134, 38 kohta), jossa kyseessä olevan tuotteen Kiinasta peräisin olevalle tuonnille oli määrätty yksi ainoa polkumyyntitulli, ettei pelkästään sillä seikalla, että kyseessä oleva polkumyyntitulli on yhtenäinen ja otettu käyttöön tietyn valtion eikä yksittäisten yritysten osalta, pidä olla vaikutusta niiden yritysten oikeussuojaan, joita polkumyyntitulli koskee erikseen. Samasta syystä se, että nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisella asetuksella määrätty polkumyyntitulli on yhtenäinen ja otettu käyttöön tietyn valtion eikä otokseen valittujen tuottajien osalta, ei voi estää kantajien jäsenten oikeussuojaa.

141    Yhtäältä on nimittäin niin, ettei pelkästään se, että toimielimet käyttävät otoksia, voi olla pätevä peruste sille, että otoksen ulkopuolelle jääneillä tuottajilla, joiden tietoja toimielimet eivät ole käyttäneet, ei katsota olevan asiavaltuutta. Tämä ilmenee muun muassa tuomiosta 11.7.1996, Sinochem Heilongjiang v. neuvosto (T‑161/94, Kok., EU:T:1996:101, 47 ja 48 kohta), jossa unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei se, että komissio päätti olla huomioon ottamatta viejän toimittamia asiakysymystä koskevia tietoja, ollut omiaan kyseenalaistamaan toteamusta, jonka mukaan tämä tuottaja oli mukana valmistelevissa tutkimuksissa. Sama pätee siis sitäkin suuremmalla syyllä otokseen kuuluvan tuottajan tilanteessa.

142    Toisaalta se, että otokseen kuuluvan tuottajan tai viejän nostaman kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykseksi asetettaisiin sen toimittamien tietojen käyttäminen, merkitsisi sitä, että neuvosto voisi mielensä mukaan jättää perusasetuksen säännösten soveltamisen nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien kaltaisiin tuottajiin unionin yleisen tuomioistuimen suoran valvonnan ulkopuolelle.

143    Näin ollen on hylättävä väite, jonka mukaan tekijä, joka yksilöi tietyt yritykset suhteessa arvoketjun muihin yrityksiin, on se, että polkumyynti vahvistettiin niiden toimittamien tietojen perusteella.

144    Kolmanneksi komissio katsoo, toisin kuin kantajat, ettei niiden jäsenten tuotannon määrä ole merkityksellinen tekijä määritettäessä sitä, koskeeko riidanalainen asetus niitä erikseen. Tältä osin on huomautettava, että edellä 119–130 kohdassa esitetyistä toteamuksista seuraa, että riidanalainen asetus koskee suoraan neljää otokseen valittua tuottajaa, jotka ovat kantajien jäseniä, ilman että olisi tarpeen tutkia niiden kyseessä olevan tuotteen tuotannon määrää.

145    Edellä 132–144 kohdassa toteutetusta tarkastelusta seuraa, että neuvoston ja komission väitteet, joiden mukaan riidanalainen asetus ei koske erikseen neljää otokseen valittua tuottajaa, on hylättävä.

–       Vaihtoehtoisten oikeussuojakeinojen olemassaolo

146    Komissio väittää, että kantajien jäsenet eivät ole jääneet vaille oikeussuojakeinoja tilanteessa, jossa ne haluaisivat alkaa viedä bioetanolia unioniin. Yhtäältä ne voisivat tuojien kanssa tekemissään sopimuksissa sopia siitä, että ne vastaavat tullimaksuista voidakseen riitauttaa tullivelan jäsenvaltioiden tuomioistuimissa. Toisaalta polkumyyntitullin kohteena olevilla jäsenillä on myös mahdollisuus pyytää uudelleentarkastelua perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan mukaisena uutena viejänä. Komission mukaan tämän säännöksen mukaisesti kyseessä olevan viejämaan uudet viejät, joka eivät ole vieneet tuotetta tutkimusajanjaksolla, johon toimenpiteet perustuvat, voisivat vedota tällaisen uudelleentarkastelun aloittamiseen, jos ne osoittaisivat, että ne ovat tosiasiallisesti harjoittaneet vientiä unioniin tutkimusajanjakson jälkeen tai jos ne voisivat osoittaa, että niillä on peruuttamaton sopimusvelvoite suuren tuotemäärän viennistä unioniin. Komission mukaan voimassa oleva tulli kumottaisiin tämän tuonnin osalta, joka on rekisteröitävä. Toimielimet toteuttaisivat nopeutetun uudelleentarkastelun, jonka päätteeksi ne määrittäisivät, onko tämä uusi viejä syyllistynyt polkumyyntiin vai ei. Ne perisivät tullin tarvittaessa taannehtivasti.

147    Aluksi on todettava, ettei kysymyksellä siitä, olisiko kantajien jäsenillä muita oikeussuojakeinoja vedotakseen oikeuksiinsa, ei ole mitään merkitystä tutkittaessa sitä, koskeeko riidanalainen asetus niitä suoraan ja erikseen.

148    Tämän jälkeen siltä osin kuin komissio ehdottaa tällä väitteellään, että tuottajan tai viejän olisi myytävä tavaroita sellaisen kaupan alan toimituslausekkeen (incoterm) mukaisesti, jota kutsutaan nimellä ”toimitettuna tullattuna” (Delivered Duty Paid, DDP), voidakseen riitauttaa kansallisten viranomaisten ilmoittaman tullivelan kansallisissa tuomioistuimissa tai tehdäkseen liiketoimen ostajan kanssa unionissa pelkästään siinä tarkoituksessa, että se voi riitauttaa tullivelan kansallisissa tuomioistuimissa ja mahdollisesti unionin tuomioistuimessa, on todettava, että edellä 69–73 ja 122 kohdassa esitetyn mukaisesti tällaista rajoitusta, joka koskee neljän otokseen valitun tuottajan kaltaisten tuottajien nostaman kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamista, ei ole olemassa. Kuten edellä 109 ja 110 kohdassa todetaan, polkumyyntitullit liittyvät kyseessä olevaan tuotteeseen. Tästä seuraa, ettei viejän ja tuottajan välisillä sopimussuhteilla ole mitään vaikutusta siihen, onko kyseisessä oikeuskäytännössä todettujen edellytysten täytyttävä vai ei. Komission väite on näin ollen hylättävä.

149    Siltä osin kuin komissio vetoaa väitteessään mahdollisuuteen pyytää uudelleentarkastelua uutena viejänä perusasetuksen 11 artiklan 4 kohdan nojalla, on yhtäältä todettava, että kyseisen kohdan neljännessä alakohdassa suljetaan nimenomaisesti pois tällaisen uudelleentarkastelun mahdollisuus tilanteissa, joissa komissio on käyttänyt otantamenettelyä. Toisaalta kyseinen kohta ei missään tapauksessa muodosta asianmukaista vaihtoehtoista oikeussuojakeinoa tuottajalle, joka täyttää edellä 69–73 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä asetetut edellytykset. Se ei voi sen avulla nimittäin esimerkiksi korjata polkumyyntitullin vaikutuksia sen tuotantoon, koska kyseessä oleva tuottaja ei ole alkanut viedä sitä suoraan unioniin. Tämän vuoksi tämä väite on hylättävä.

150    Kaikesta edellä 92–149 kohdassa esitetystä seuraa, että SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisen tilanteen nojalla kantajilla on asiavaltuus nostaa tämä kanne siltä osin kuin siinä vaaditaan riidanalaisen asetuksen kumoamista siltä osin kuin se koskee neljää otokseen valittua tuottajaa.

 Kantajien asiavaltuus muiden jäsentensä kuin neljän otokseen valitun tuottajan edustajina

151    On todettava, etteivät kantajat ole esittäneet kirjelmissään mitään konkreettista väitettä eivätkä mitään unionin yleisen tuomioistuimen asiakirja-aineiston sisältämää tietoa, jonka perusteella tämä voisi todeta, että riidanalaisella asetuksella käyttöön otettu polkumyyntitulli koski suoraan yhtä tai useampaa niiden jäsenistä, jotka eivät kuuluneet amerikkalaisten tuottajien otantaan.

152    Lukuun ottamatta neljän otokseen valittua amerikkalaista tuottajaa, Marquis Energyä, Murexia ja CHS:ää, kantajat eivät ole nimittäin yksilöineet nimeltä jäsenistään mitään muuta, jolla niiden mukaan voisi olla asiavaltuus nyt käsiteltävässä asiassa.

153    Kantajat eivät ole myöskään esittäneet mitään seikkaa, joka osoittaisi, että jonkin muun jäsenen tuottamaa bioetanolia olisi viety unioniin ja että sille olisi tämän vuoksi määrätty kyseessä oleva polkumyyntitulli. Tässä tilanteessa ei voida katsoa, että riidanalainen asetus voisi koskea suoraan kantajien muita jäseniä.

154    Koska ei ole osoitettu, että riidanalainen asetus koskisi suoraan kantajien muita jäseniä kuin neljää otokseen valittua tuottajaa, on todettava edellä 65 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti, että kantajilla ei ole SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisen ja kolmannen tilanteen nojalla asiavaltuutta nostaa tätä kannetta siltä osin kuin siinä vaaditaan riidanalaisen asetuksen kumoamista siltä osin kuin se koskee sen muita jäseniä kuin neljää otokseen valittua tuottajaa.

 Oikeussuojan tarve

155    On todettava. että komissio katsoo, ettei kantajilla ole konkreettista ja ajankohtaista tarvetta riidanalaisen asetuksen kumoamiseen. Komissio väittää, etteivät kantajat ole kiistäneet sitä, etteivät niiden jäsenet olleet vieneet bioetanolia unioniin tutkimusajanjaksolla, eivätkä ne ole myöskään osoittaneet, että niiden jäsenet olisivat alkaneet tehdä niin kanteen nostamispäivänä. Niiden myynnille ei siis ollut määrätty riidanalaisella asetuksella käyttöön otettua polkumyyntitullia. Tämän vuoksi riidanalaisen asetuksen kumoamisella ei voi olla oikeusvaikutuksia niiden jäseniin nähden.

156    Kantajat riitauttavat nämä väitteet.

157    Tältä osin on huomautettava, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 40 artiklan neljännen kohdan mukaan väliintulokirjelmässä saadaan esittää vain jonkun asianosaisen vaatimuksia tukevia vaatimuksia. Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 142 artiklan 3 kohdan mukaan väliintulijan on hyväksyttävä asia sellaisena kuin se on väliintulohetkellä. Tästä seuraa, ettei komissiolla on asiavaltuutta esittää oikeudenkäyntiväitettä, joka perustuu siihen, ettei kantajilla ole oikeussuojan tarvetta, ja jota neuvosto ei ole esittänyt, eikä unionin yleisen tuomioistuimen siis tarvitse tutkia nyt esillä olevaa oikeudenkäyntiväitettä. Koska kysymys on ehdotonta prosessinedellytyksen puuttumista koskevasta väitteestä, kantajien oikeussuojan tarve on kuitenkin tutkittava viran puolesta (ks. vastaavasti edellä 86 kohdassa mainittu tuomio CIRFS ym. v. komissio, EU:C:1993:111, 20–23 kohta).

158    On huomautettava, että kantajan oikeussuojan tarve on kanteen nostamisen keskeinen ja ensimmäinen edellytys (tuomio 10.4.2013, GRP Security v. tilintarkastustuomioistuin, T‑87/11, EU:T:2013:161, 44 kohta), ja sen on kanteen kohteen kannalta oltava olemassa kannetta nostettaessa uhalla, että kanne jätetään muuten tutkimatta. Oikeussuojan tarpeen on oltava olemassa tuomioistuimen päätöksen julistamiseen saakka (ks. tuomio 7.6.2007, Wunenburger v. komissio, C‑362/05 P, Kok., EU:C:2007:322, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

159    Kantajalla on oikeussuojan tarve vain, jos kanteen lopputulos voi tuottaa sen nostajalle etua (ks. vastaavasti tuomio 19.7.2012, neuvosto v. Zhejiang Xinan Chemical Industrial Group, C‑337/09 P, Kok., EU:C:2012:471, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 18.3.2009, Shanghai Excell M&E Enterprise ja Shanghai Adeptech Precision v. neuvosto, T‑299/05, Kok., EU:T:2009:72, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

160    Nyt käsiteltävässä asiassa on riittävää todeta, että komissio katsoo lähinnä, ettei riidanalaisella asetuksella käyttöön otettu polkumyyntitulli kohdistu kantajien jäsenten tuottamaan bioetanoliin sillä perusteella, että sen vievät maasta kauppiaat/sekoittajat. Edellä 104 kohdassa on kuitenkin jo todettu, että neljän otokseen valittua amerikkalaista tuottajaa tuottivat tuotetta, josta kannettiin polkumyyntitulli, kun se tuotiin unioniin. Tämän vuoksi on yhtäältä todettava, että kantajilla on nyt käsiteltävässä asiassa oikeussuojan tarve siltä osin kuin riidanalaisella asetuksella käyttöön otetun polkumyyntitullin, joka kohdistuu otokseen valittujen kantajien jäsenten tuottaman bioetanolin unioniin suuntautuvaan tuontiin, kumoaminen voi tuottaa kyseisille jäsenille etua. Toisaalta on todettava, että kantajilla on nyt käsiteltävässä asiassa oikeussuojan tarve siltä osin kuin ne vetoavat omien menettelyllisten oikeuksiensa loukkaamiseen kymmenennen kanneperusteen puitteissa.

161    Kaikki edellä esitetty huomioon ottaen on:

–        jätettävä tämä kanne tutkimatta siltä osin kuin siinä vaaditaan riidanalaisen asetuksen kumoamista siltä osin kuin se koskee Marquis Energyä (ks. edellä 51 kohta)

–        jätettävä yhdeksän ensimmäistä kanneperustetta tutkimatta siltä osin kuin kantajat vetoavat henkilökohtaiseen asiavaltuuteensa (ks. edellä 87 kohta)

–        jätettävä tämä kanne tutkimatta siltä osin kuin siinä vaaditaan riidanalaisen asetuksen kumoamista siltä osin kuin se koskee kantajien muita jäseniä kuin viittä otokseen valittua amerikkalaista tuottajaa (ks. edellä 55 ja 154 kohta).

162    On kuitenkin todettava, että tämä kanne otetaan tutkittavaksi siltä osin kuin kantajat vaativat:

–        ensinnäkin riidanalaisen asetuksen kumoamista siltä osin kuin se koskee neljää otokseen valittua amerikkalaista tuottajaa (ks. edellä 150 kohta) ja

–        toiseksi riidanalaisen asetuksen kumoamista siltä osin kuin kantajat vetoavat kymmenennessä kanneperusteessa omien menettelyllisten oikeuksiensa loukkaamiseen polkumyyntimenettelyssä (ks. edellä 87 kohta).

2.     Asiakysymys

 Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan neuvosto rikkoi perusasetuksen 2 artiklan 8 kohtaa, 9 artiklan 5 kohtaa ja 18 artiklan 1, 3 ja 4 kohtaa, loukkasi oikeusvarmuuden periaatetta, luottamuksensuojan periaatetta ja hyvän hallinnon periaatetta sekä teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se kieltäytyi laskemasta henkilökohtaista polkumyyntimarginaalia ja mahdollisesti määräämästä yksilöllistä polkumyyntitullia otokseen valituille kantajien jäsenille

163    Siltä osin kuin tämä kanne otetaan tutkittavaksi sillä perusteella, että se on nostettu neljän otokseen valitun amerikkalaisen tuottajan nimissä, asiakysymyksen tarkastelu on aloitettava ensimmäisen kanneperusteen tarkastelusta.

164    Ensimmäisellä kanneperusteellaan kantajat väittävät lähinnä, että neuvosto rikkoi useita perusasetuksen artikloja ja loukkasi oikeusvarmuuden, luottamuksensuojan ja hyvän hallinnon periaatteita, kun se ei laskenut yksilöllisiä polkumyyntimarginaaleja kantajien jäsenten osalta, jotka ovat tuottajien/viejien otokseen valittuja Yhdysvalloissa toimivia kyseessä olevan tuotteen tuottajia, ja kun se vahvisti sen sijaan koko maata koskevan polkumyyntimarginaalin.

165    Ensimmäinen valitusperuste jakautuu neljään osaan. Ensimmäinen osa koskee perusasetuksen 2 artiklan 8 kohdan rikkomista, kun kyse on vientihinnan määrittämisestä. Toinen osa koskee perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan, jossa määritetään toimielinten velvollisuus määrätä kullekin tavarantoimittajalle yksilöllisiä tulleja, rikkomista. Kolmas osa koskee väitettyä perusasetuksen 18 artiklan 1, 3 ja 4 kohdan, jotka koskevat parhaiden mahdollisten käytettävissä olevien tietojen käyttämistä, rikkomista sikäli kuin toimielimet ovat kantajien mukaan käyttäneet etuyhteydettömien kauppiaiden/sekoittajien toimittamia tietoja laskeakseen koko maata koskevan polkumyyntimarginaalin. Neljäs osa koskee oikeusvarmuuden, luottamuksensuojan ja hyvän hallinnon periaatteiden loukkaamista.

166    Aluksi on tutkittava ensimmäisen kanneperusteen toinen osa.

167    Ensimmäisen kanneperusteen toisessa osassa kantajat väittävät lähinnä, että neuvoston olisi pitänyt laskea kullekin neljästä otokseen valitusta amerikkalaisesta tuottajasta yksilöllinen polkumyyntimarginaali sekä yksilöllinen polkumyyntitulli. Käyttämällä sen sijaan koko maata koskevaa polkumyyntimarginaalia ja polkumyyntitullia kaikkien bioetanoliteollisuudessa Yhdysvalloissa toimivien osapuolten osalta neuvosto rikkoi kantajien mukaan perusasetuksen 9 artiklan 5 kohtaa, loukkasi oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita ja laiminlöi perusteluvelvollisuuttaan.

168    Tarkemmin ottaen kantajat katsovat, että perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdalla saatetaan osaksi unionin oikeusjärjestystä tullitariffeja ja kauppaa koskevan vuoden 1994 yleissopimuksen (GATT‑sopimus) VI artiklan soveltamisesta tehdyn sopimuksen (EYVL L 336, s. 103; jäljempänä WTO:n polkumyynnin vastainen sopimus) 6.10 ja 9.2 artikla. Kantajien mukaan WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 ja 9.2 artiklassa asetetaan velvollisuus laskea yksilölliset polkumyyntimarginaalit ja määrätä yksilölliset polkumyyntitullit tuottajille ja viejille, lukuun ottamatta ”viejiä”, joita ei ole valittu otokseen tapauksessa, jossa käytetään otantamenetelmää, ja toisaalta tapauksessa, jossa viejät muodostavat valtion kanssa yhden ainoan taloudellisen kokonaisuuden. Näin ollen kantajat katsovat, että komission perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa käytetystä ilmaisusta ”ei ole käytännöllistä” käyttämä tulkinta, jonka mukaan velvollisuuteen määrätä yksilölliset polkumyyntimarginaalit ja polkumyyntitullit olisi mahdollista soveltaa muita kuin edellä mainittuja poikkeuksia, kuten amerikkalaisen bioetanolin viennin rakennetta tai tuotteen vientitapaa koskevia poikkeuksia, on virheellinen ja lainvastainen.

169    Neuvosto, jota ePure tukee, riitauttaa nämä väitteet. Se katsoo lähinnä ensinnäkin, että kun toimielimet eivät kykene jäljittämään kunkin oston reittiä eivätkä vertaamaan normaaliarvoja vastaaviin vientihintoihin, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa ei voida velvoittaa niitä määrittämään kullekin tuottajalle yksilöllisiä polkumyyntitoimia. Neuvostolle on omien sanojensa mukaan mahdotonta tehdä niin. Toiseksi neuvosto väittää, että perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa käytetyn ilmaisun ”ei ole käytännöllistä” merkitys on yleisempi kuin WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 ja 9.2 artiklassa käytetty ilmaisu, minkä vuoksi velvollisuuteen määrätä yksilölliset polkumyyntimarginaalit ja polkumyyntitullit on mahdollista soveltaa poikkeusta.

170    Tältä osin on todettava, että perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan ensimmäisessä alakohdassa, sellaisena kuin se on alkuperäisessä muodossaan, jota sovelletaan nyt käsiteltävässä asiassa, sillä perusasetuksen muuttamisesta 13.6.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 765/2012 (EUVL L 237, s. 1) 2 artiklan toisessa kohdassa säädetään, että perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan muutettua versiota sovelletaan kaikkiin tutkimuksiin, jotka ovat vireillä asetuksen N:o 765/2012 voimaantulon jälkeen, säädetään, että sellaisen mistä tahansa tulevan tuonnin osalta, jonka on todettu tapahtuvan polkumyynnillä ja aiheuttavan vahinkoa, otetaan syrjimättömällä tavalla käyttöön kussakin tapauksessa määrältään asianmukainen polkumyyntitulli, lukuun ottamatta tuontia, joka tulee sellaisen toimittajan kautta, jonka sitoumus on tämän asetuksen mukaisesti hyväksytty. Samassa kohdassa säädetään myös, että asetuksessa, jolla tulli otetaan käyttöön, määritetään kunkin toimittajan osalta käyttöön otettava tulli tai, jos tämä ei ole käytännöllistä, ja pääsääntöisesti saman asetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, kyseisen toimittajamaan osalta.

171    WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Viranomaisten on yleensä määrättävä yksilöllinen polkumyyntimarginaali kullekin tietylle tuojalle tai valmistajalle, jota tutkittavana oleva tuote koskee. Viranomaiset voivat rajata tutkimuksensa tapauksissa, joissa asianomaisten viejien, valmistajien, tuojien tai tuotetyyppien määrä on niin suuri, että yksilöllisen polkumyyntimarginaalin määrääminen on epäkäytännöllistä. Tutkimus voidaan rajata joko kohtuulliseen asianosaisten tai tuotteiden määrään käyttämällä otoksia, jotka ovat tilastollisesti hyväksyttäviä sen tiedon pohjalta, joka on viranomaisten saatavilla valinnan aikaan, tai sellaiseen suurimpaan, kyseisestä maasta tapahtuvan viennin määrän osuuteen, joka on kohtuudella tutkittavissa.”

172    WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.2 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Milloin polkumyyntitullia määrätään kannettavaksi jostain tuotteesta, on sitä kannettava tuotteen maahan tuonnista oikean määräisenä ilman syrjintää riippumatta siitä, mistä lähteestä tuote on peräisin, kun tuonti tapahtuu polkumyynnillä ja aiheuttaa vahinkoa. Polkumyyntitullia ei kuitenkaan määrätä kannettavaksi niistä lähteistä tulevasta tuonnista, joiden hintasitoumukset on tämän sopimuksen ehtojen mukaisesti hyväksytty. Viranomaisten on nimettävä kyseisen tuotteen toimittaja tai toimittajat. Mikäli kuitenkin samasta maasta olevia useita toimittajia on osallisena ja on epäkäytännöllistä nimetä kaikki nämä toimittajat, viranomaiset voivat nimetä kyseisen toimittajamaan.”

173    Sen määrittämiseksi, saattoiko neuvosto oikeutetusti laskea koko maata koskevan polkumyyntimarginaalin ja tämän seurauksena määrätä koko maata koskevan polkumyyntitullin, on siis tutkittava ensimmäiseksi, onko WTO:n polkumyynnin vastainen sopimus merkityksellinen tulkittaessa perusasetuksen 9 artiklan 5 kohtaa nyt käsiteltävässä asiassa, toiseksi, onko neljällä otokseen valitulla amerikkalaisella tuottajalla yleensä oikeus siihen, että niihin sovelletaan yksilöllistä polkumyyntitullia perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan nojalla, ja kolmanneksi, katsoiko neuvosto oikeutetusti, että tähän yleiseen sääntöön oli olemassa poikkeus sillä perusteella, että riidanalaisessa asetuksessa ”ei ollut käytännöllistä” täsmentää yksilöllisiä määriä kunkin tavarantoimittajan osalta.

 WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen soveltaminen nyt käsiteltävässä asiassa

174    Perusasetuksen johdanto-osasta ja erityisesti sen kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee, että kyseisen asetuksen tarkoituksena on muun muassa WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen sisältämien uusien ja yksityiskohtaisten sääntöjen saattaminen osaksi unionin oikeutta (ks. analogisesti tuomio 9.1.2003, Petrotub ja Republica v. neuvosto, C‑76/00 P, Kok., EU:C:2003:4, 55 kohta ja tuomio 24.9.2008, Reliance Industries v. neuvosto ja komissio, T‑45/06, Kok., EU:T:2008:398, 89 kohta). Samassa perustelukappaleessa todetaan myös, että näiden sääntöjen asianmukaisen ja avoimen soveltamisen varmistamiseksi unionin lainsäädäntö olisi mahdollisimman hyvin saatettava kyseisen sopimuksen mukaiseksi. Samassa perustelukappaleessa lueteltujen sääntöjen, jotka saatetaan perusasetuksella osaksi unionin oikeutta, joukossa ovat muun muassa polkumyyntitullien määräämistä koskevat säännöt eli WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 ja 9.2 artikla.

175    Oikeuskäytännössä on kuitenkin useaan otteeseen todettu, että Maailman kauppajärjestön (WTO) sopimukset, joihin WTO:n polkumyynnin vastainen sopimus kuuluu, eivät luonteensa ja rakenteensa vuoksi periaatteessa kuulu niihin normeihin, joihin nähden unionin tuomioistuimet valvovat unionin toimielinten toimien lainmukaisuutta (ks. edellä 174 kohdassa mainittu tuomio Petrotub ja Republica v. neuvosto, EU:C:2003:4, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 18.12.2014, LVP, C‑306/13, Kok., EU:C:2014:2465, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

176    Oikeuskäytännön mukaan on myös niin, että jos katsottaisiin, että unionin lainsäädännön yhdenmukaisuuden varmistaminen WTO:n sääntöjen kanssa kuuluu suoraan unionin tuomioistuimille, unionin lainsäädäntö- tai täytäntöönpanoelimiltä vietäisiin liikkumavaraa, joka on unionin kauppakumppaneiden vastaavilla elimillä. On nimittäin selvää, että tietyt sopimuspuolet, joihin kuuluvat unionin tärkeimmät kauppakumppanit, ovat tehneet juuri WTO-sopimusten tavoitteen ja päämäärän valossa sen johtopäätöksen, että nämä sopimukset eivät kuulu normeihin, joihin nähden niiden tuomioistuimet valvovat niiden sisäisen oikeuden säännösten lainmukaisuutta. Tällaisen vastavuoroisuuden puuttumisen hyväksyminen voisi johtaa epätasapainoon WTO:n sääntöjen soveltamisessa (ks. tuomio 9.9.2008, FIAMM ym. v. neuvosto ja komissio, C‑120/06 P ja C‑121/06 P, Kok., EU:C:2008:476, 119 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja edellä 175 kohdassa mainittu tuomio LVP, EU:C:2014:2465, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

177    Unionin tuomioistuinten on valvottava unionin toimen lainmukaisuutta WTO:n sääntöihin nähden vain, jos unionin tarkoituksena on ollut panna täytäntöön WTO:n yhteydessä hyväksymänsä erityinen velvoite taikka jos kyseisessä unionin toimessa nimenomaisesti viitataan WTO-sopimusten tiettyihin määräyksiin (ks. edellä 174 kohdassa mainittu tuomio Petrotub ja Republica v. neuvosto, EU:C:2003:4, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja edellä 175 kohdassa mainittu tuomio LVP, EU:C:2014:2465, 47 kohta).

178    Kun kyse on WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen toimeenpanemisesta perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdalla, on huomautettava, että viimeksi mainittua asetusta, jonka alkuperäistä versiota sovelletaan nyt käsiteltävässä asiassa, on muutettu asetuksella N:o 765/2012 sen vuoksi, että WTO:n riitojenratkaisuelin hyväksyi 15.7.2011 päivätyn muutoksenhakuelimen kertomuksen (WT/DS397/AB/R, jäljempänä muutoksenhakuelimen kiinnitysosa-asiassa 15.7.2011 laatima kertomus) ja 3.12.2010 päivätyn paneelin kertomuksen (WT/DS397/R), jota on muutettu muutoksenhakuelimen kertomuksella, asiassa ”Euroopan yhteisöt – Tiettyihin Kiinasta peräisin oleviin rautaisiin tai teräksisiin kiinnitysosiin sovellettavat lopulliset polkumyyntitullit” (jäljempänä kiinnitysosa-asia).

179    Asetuksen N:o 765/2012 perustelukappaleissa unionin lainsäätäjä muistuttaa, että WTO:n kertomuksissa todettiin muun muassa, että perusasetuksen 9 artiklan 5 kohta oli ristiriidassa WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10, 9.2 ja 18.4 artiklan sekä WTO-sopimuksen (EYVL 1994, L 336, s. 3) XVI.4 artiklan kanssa. Unionin lainsäätäjä vahvisti asetuksen N:o 765/2012 5 ja 6 perustelukappaleessa toteuttaneensa muutokset perusasetuksen 9 artiklan 5 kohtaan ja aikovansa panna riitojenratkaisuelimen kiinnitysosa-asiassa esittämät suositukset ja päätökset täytäntöön WTO-velvoitteitaan kunnioittaen.

180    On todettava, että jo asetuksen N:o 765/2012 antamisesta seuraa, että unionin lainsäätäjä katsoo, että perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdalla unionilla oli tarkoitus panna täytäntöön erityinen WTO:n puitteissa hyväksytty velvoite, joka sisältyy WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 ja 9.2 artiklaan.

181    Yhtäältä näistä toteamuksista seuraa, että asetuksessa N:o 765/2012 myönnetään, että perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa pannaan täytäntöön unionin oikeusjärjestyksessä WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 ja 9.2 artiklasta johtuvat velvoitteet, kuten kantajat toteavat perustellusti.

182    Toisaalta on todettava, että asetuksen N:o 765/2012 nojalla perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan sanamuotoon tehdyt muutokset koskevat velvollisuuteen määrätä yksilöllisiä polkumyyntitulleja viejille, joihin sovellettiin perusasetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohtaa, sovellettavan poikkeuksen muuttamista. Ne eivät kuitenkaan koske aineellisesti perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan sitä osaa, jolla on merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa ja jonka mukaan asetuksessa, jolla tulli otetaan käyttöön, määritetään kunkin toimittajan osalta käyttöön otettava tulli tai, jos tämä ei ole käytännöllistä, kyseisen toimittajamaan osalta.

183    Tarkemmin ottaen on todettava, ettei unionin lainsäätäjä katsonut tarpeelliseksi muuttaa ilmaisua ”sellaisen mistä tahansa tulevan tuonnin osalta, jonka on todettu tapahtuvan polkumyynnillä ja aiheuttavan vahinkoa” tai ilmaisuja ”toimittaja” ja ”ei ole käytännöllistä” pannakseen riitojenratkaisuelimen kiinnitysosa-asiassa esittämät suositukset ja päätökset täytäntöön WTO-velvoitteitaan kunnioittaen. Näin ollen nyt käsiteltävässä asiassa merkityksellisillä ilmaisuilla on sama merkitys perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan alkuperäisessä versiossa ja sen siinä versiossa, joka seuraa asetuksen N:o 765/2012 muuttamisesta.

184    Edellä esitetystä seuraa näin ollen, että perusasetuksen 9 artiklan 5 kohtaa, sellaisena kuin se on alkuperäisessä muodossaan, on siltä osin kuin sillä on merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa tulkittava WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 ja 9.2 artiklan mukaisesti.

 Kysymys siitä, onko neljällä otokseen valitulla amerikkalaisella tuottajalla oikeus siihen, että niihin sovelletaan yksilöllistä polkumyyntitullia perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan mukaisesti

185    Kantajat katsovat, että neljän otokseen valitun amerikkalaisen tuottajan kaltaisella otokseen valitulla tuottajalla on oikeus siihen, että siihen sovelletaan yksilöllistä polkumyyntitullia perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan nojalla.

186    Neuvosto vastaa, ettei WTO:n polkumyynnin vastaisessa sopimuksessa tai perusasetuksessa kummassakaan vaadita toimielimiä tekemään ”mahdottomia”. Kun toimielimet eivät kykene jäljittämään kunkin oston reittiä eivätkä vertaamaan normaaliarvoja vastaaviin vientihintoihin, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, niillä ei neuvoston mukaan ole velvollisuutta määrätä kullekin tuottajalle yksilöllisiä polkumyyntitoimia.

187    Sen määrittämiseksi, oliko otokseen valitulla polkumyynnin kohteena olevan tuotteen tuottajalla oikeus siihen, että siihen sovelletaan yksilöllistä polkumyyntitullia, on todettava, että perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa säädetään ja WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.2 artiklassa määrätään, että lähtökohtaisesti polkumyyntitulli on määrättävä yksilöllisesti kullekin toimittajalle sellaisen mistä tahansa tulevan tuonnin osalta, jonka on todettu tapahtuvan polkumyynnillä ja aiheuttavan vahinkoa. Näiden säännösten ja määräysten sanamuodosta ilmenee, että toimijalla, jonka ei katsota olevan ”toimittajan” asemassa, ei ole mitään oikeutta siihen, että sen osalta määrätään yksilöllinen polkumyyntitulli.

188    Tässä yhteydessä on todettava, että muutoksenhakuelimen kiinnitysosa-asiassa 15.7.2011 laatiman kertomuksen 624 kohdan a alakohdan i alakohdan mukaan perusasetuksen 9 artiklan 5 kohta ei koske pelkästään polkumyyntitullien määräämistä vaan myös polkumyyntimarginaalien laskentaa.

189    WTO:n oikeuden osalta on todettava, että tilanteessa, jossa viranomaiset soveltavat otantamenetelmää, WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10.2 artiklassa määrätään, että niiden on määritettävä yksilöllinen polkumyyntimarginaali kunkin sellaisen viejän tai tuottajan osalta, jota ei alun perin valittu mutta joka esittää tarvittavat tiedot riittävän aikaisin, jotta niitä voidaan tarkastella tutkinnan aikana, paitsi jos viejiä tai tuottajia on niin paljon, että yksilölliset tarkastelut hankaloittaisivat viranomaisten tehtävää kohtuuttomasti ja estäisivät tutkimuksen loppuun saattamisen kohtuullisessa ajassa.

190    Tästä määräyksestä seuraa, että lukuun ottamatta tilannetta, jossa viejiä tai tuottajia on erittäin paljon, tutkinnasta vastaavan viranomaisen on määritettävä yksilöllinen polkumyyntimarginaali kunkin sellaisen viejän tai tuottajan osalta, jota ei alun perin valittu mutta joka esittää tarvittavat tiedot riittävän aikaisin, jotta niitä voidaan tarkastella tutkinnan aikana. Tältä osin 28.9.2001 päivätyn paneelin kertomuksen (WT/DS189/R) asiassa ”Argentiina – Italiasta peräisin olevien keraamisten lattialaattojen tuontiin sovellettavat lopulliset polkumyyntitullit” 6.90 kohdan mukaan on todettu, että WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 artiklan ensimmäisessä virkkeessä ilmaistua yleissääntöä, jonka mukaan kullekin tutkinnan kohteena olevan tuotteen tunnetulle viejälle tai tuottajalle on määritettävä yksilöllinen polkumyyntimarginaali, sovelletaan täysimääräisesti viejiin, jotka on valittu tutkittaviksi saman artiklan toisen virkkeen nojalla. Kyseisessä virkkeessä annetaan tutkinnasta vastaavalle viranomaiselle mahdollisuus rajata tutkintansa tiettyihin viejiin tai tuottajiin, mutta siinä ei määrätä poikkeuksesta yleissääntöön, jonka mukaan tutkinnan kohteena oleville viejille tai tuottajille on määritettävä yksilölliset polkumyyntimarginaalit. Jos jopa tuottajat, joita ei ole valittu alkuperäiseen otokseen, voivat perustellusti hyötyä yksilöllisen marginaalin laskennasta, tästä seuraa kyseisen kertomuksen mukaan, että tämä koskee myös tähän otokseen valittuja tuottajia.

191    Näin ollen on todettava, että tutkinnasta vastaavan viranomaisen on määritettävä yksilöllinen polkumyyntimarginaali kunkin sellaisen viejän tai tuottajan osalta, joka on valittu polkumyynnin kohteena olevan tuotteen toimittajien otokseen.

192    Tästä seuraa WTO:n oikeuden mukaan, että kaikki sellaiset viejät tai tuottajat, jotka on valittu otokseen ja jotka siis ovat tehneet yhteistyötä tutkinnasta vastaavan viranomaisen kanssa koko tutkinnan ajan, täyttävät edellytykset sille, että niiden katsotaan olevan WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.2 artiklassa tarkoitettuja ”toimittajia”.

193    Perusasetuksen säännösten osalta on todettava, että kuten edellä 183 ja 184 todetaan, perusasetuksen 9 artiklan 5 kohtaa, sellaisena kuin se on alkuperäisessä versiossa, on siltä osin kuin sillä on merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa tulkittava WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen määräysten mukaisesti. Lisäksi perusasetuksen 17 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jos valituksen tekijöiden, viejien tai tuojien, tuotetyyppien tai liiketoimintojen määrä on huomattava, tutkimus voidaan rajoittaa kohtuulliseen määrään osapuolia, tuotteita tai liiketoimintoja käyttämällä otoksia. Saman artiklan 3 kohdassa todetaan, että kun komissio käyttää otantamenetelmää, lasketaan kuitenkin yksilöllinen polkumyyntimarginaali kunkin sellaisen viejän tai tuottajan osalta, jota ei alun perin valittu mutta joka esittää tarvittavat tiedot tässä asetuksessa säädetyssä määräajassa, paitsi jos viejiä tai tuottajia on niin paljon, että yksilölliset tarkastelut hankaloittaisivat tehtävää kohtuuttomasti ja estäisivät tutkimuksen loppuun saattamisen hyvissä ajoin. On todettava, että perusasetuksen kyseisistä säännöksistä, tulkittuna WTO:n oikeuden mukaisesti, ilmenee myös, että jos jopa tuottajat, joita ei ole valittu alkuperäiseen otokseen, voivat perustellusti hyötyä yksilöllisen marginaalin laskennasta, tämä koskee sitä suuremmalla syyllä myös tähän otokseen valittuja tuottajia. Tältä osin on todettava myös, että perusasetuksen 9 artiklan 6 kohdan viimeisessä virkkeessä muistutetaan, että yksilöllisiä tulleja sovelletaan tuontiin, jonka viejiä tai tuottajia käsitellään yksilöllisesti kyseisen asetuksen 17 artiklan mukaisesti.

194    Tästä seuraa, että perusasetuksen säännösten mukaisesti kaikki sellaiset viejät tai tuottajat, jotka on valittu polkumyynnin kohteena olevan tuotteen toimittajien otokseen ja jotka siis ovat tehneet yhteistyötä toimielinten kanssa koko tutkinnan ajan, täyttävät edellytykset sille, että niiden katsotaan olevan kyseisen asetuksen 9 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuja ”toimittajia”.

195    Tältä osin on muistutettava, että vientiä harjoittavien tuottajien otoksen luomisen tavoitteena on määrittää rajallisen tutkinnan aikana mahdollisimman tarkasti unionin teollisuuteen kohdistunut hintapaine. Näin ollen komissiolla on toimivalta muuttaa milloin hyvänsä otoksen koostumusta tutkinnan tarpeiden mukaan. Missään WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen määräyksessä tai perusasetuksen säännöksessä ei nimittäin velvoiteta toimielimiä säilyttämään alun perin polkumyynnin kohteena olevan tuotteen toimittajien otokseen valittuja tuottajia, jos ne katsovat, etteivät ne ole toimittajan asemassa tai ne eivät ole sellaisen tuonnin lähteitä, joka tapahtuu polkumyynnillä ja aiheuttaa vahinkoa. Siitä, onko toimija säilytettävä otoksessa, on todettava, että komissiolla on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset, poliittiset ja oikeudelliset tilanteet, joita sen on arvioitava, ovat monitahoisia (ks. analogisesti tuomio 27.9.2007, Ikea Wholesale, C‑351/04, Kok., EU:C:2007:547, 40 kohta). Siltä osin kuin komissio ei ollut sulkenut pois mitään polkumyynnin kohteena olevan tuotteen toimittajien otokseen valittua tuottajaa, sen piti lähtökohtaisesti laskea yksilöllinen polkumyyntimarginaali ja määrätä sille yksilöllinen polkumyyntitulli.

196    Edellä esitetyn valossa on arvioitava, oliko neljällä otokseen valitulla amerikkalaisella tuottajalla oikeus siihen, että niihin sovelletaan yksilöllistä polkumyyntitullia perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan nojalla.

197    Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että aluksi vaikka komissio jätti otokseen alun perin valitun tuottajan otoksen ulkopuolelle sillä perusteella, ettei sen tuottamaa bioetanolia ollut viety unioniin eikä se näin ollen ollut polkumyynnin kohteena olevan tuotteen lähde, se piti kuitenkin neljä otokseen valittua amerikkalaista tuottajaa polkumyynnin kohteena olevan tuotteen toimittajien otoksessa hallinnollisen menettelyn loppuun saakka.

198    Siltä osin kuin kyse on neljän otokseen valitun amerikkalaisen tuottajan tuottaman bioetanolin unioniin suuntautuvasta sellaisesta tuonnista, jonka on todettu tapahtuvan polkumyynnillä ja aiheuttavan vahinkoa, edellä 93–104 kohdassa todetaan, että osa niiden tuottamasta bioetanolista oli viety unioniin ja että tälle niiden tuottaman bioetanolin viennille oli riidanalaisen asetuksen voimaantulosta lähtien asetettu komission käyttöön ottama polkumyyntitulli. Lisäksi muutoksenhakuelimen kiinnitysosa-asiassa 15.7.2011 laatiman kertomuksen 338 kohdan mukaan WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.2 artiklassa muotoillut määräykset, joiden mukaan oikean määräiset polkumyyntitullit kannetaan tuonnista riippumatta siitä, mistä lähteestä tuote on peräisin, koskevat tutkinnan kohteena olevia viejiä tai tuottajia yksittäin tarkasteltuina. Tältä osin riidanalaisen asetuksen 60 perustelukappaleessa todetaan, että tutkimuksessa käsiteltiin yhtäältä bioetanolin tuottajia ja toisaalta kauppiaita/sekoittajia, jotka veivät tarkasteltavana olevaa tuotetta unionin markkinoille. Tästä seuraa, että neljä otokseen valittua amerikkalaista tuottajaa ovat polkumyyntitullin, joka on otettu käyttöön riidanalaisella asetuksella, kohteena olevan tuotteen tuonnin ”lähteitä” perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa sekä WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.2 artiklassa tarkoitetulla tavalla.

199    Lisäksi on huomautettava, ettei neuvosto kiistä sitä, että neljä otokseen valittua amerikkalaista tuottajaa ovat tehneet yhteistyötä toimielinten kanssa koko tutkinnan ajan eikä siis ollut mitään syytä poistaa niitä otoksesta yhteistyön puuttumisen vuoksi.

200    On myös korostettava, etteivät toimielimet ole poistaneet neljää otokseen valittua amerikkalaista tuottajaa otoksesta sillä perusteella, etteivät ne olleet toimittajia. Sen sijaan riidanalaisen asetuksen 63 perustelukappaleessa neuvosto katsoo, ettei yhdysvaltalaisille tuottajille voitu määrätä yksilöllisiä polkumyyntimarginaaleja bioetanolialan rakenteen ja sen takia, miten tarkasteltavana olevaa tuotetta tuotettiin ja myytiin Yhdysvaltojen markkinoilla ja vietiin unioniin. Neuvosto ei omien sanojensa mukaan kyennyt jäljittämään yksittäisten myyntien reittiä eikä vertaamaan normaaliarvoja vastaaviin vientihintoihin otokseen valittujen tuottajien osalta, ja se totesi, ettei se kyennyt määrittämään yksilöllisiä polkumyyntitoimia perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan nojalla. Näistä perusteluista seuraa, että neuvosto halusi soveltaa polkumyyntitullia neljän otokseen valitun amerikkalaisen tuottajan tuottamiin tuotteisiin erottamatta toisistaan tilannetta, jossa niitä veivät kauppiaat/sekoittajat, ja tilannetta, jossa ne itse veivät niitä.

201    Tästä seuraa, että kun komissio säilytti neljä otokseen valittua amerikkalaista tuottajaa amerikkalaisten tuottajien ja viejien otoksen jäseninä, se siis myönsi, että ne olivat polkumyynnin kohteena olevan tuotteen ”toimittajia” ja näin ollen että neuvostolla oli lähtökohtaisesti perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan nojalla velvollisuus laskea yksilöllinen polkumyyntimarginaali sekä määrätä yksilölliset polkumyyntitullit kullekin niistä.

202    Tätä toteamusta ei horjuta neuvoston väite, jonka mukaan on niin, että kun toimielimet eivät kykene jäljittämään kunkin oston reittiä eivätkä vertaamaan normaaliarvoja vastaaviin vientihintoihin, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, niillä ei ole velvollisuutta määrätä kullekin tuottajalle yksilöllisiä polkumyyntitoimia.

203    Aluksi on todettava, että tuomiossa 15.11.2012, Zhejiang Aokang Shoes v. neuvosto (C‑247/10 P, EU:C:2012:710, 33 kohta) on todettu, että perusasetuksen 2 artiklan 7 kohta kuuluu tämän asetuksen säännöksiin, jotka koskevat pelkästään normaaliarvon määrittämistä, kun taas saman asetuksen 17 artikla, joka liittyy otantaan, kuuluu säännöksiin, jotka koskevat muun muassa polkumyyntimarginaalin määrittämisessä käytettävissä olevia menetelmiä, ja että näin ollen kyse on säännöksistä, joiden tavoite ja sisältö ovat erilaiset. Tältä osin on todettava, että samaa periaatetta sovelletaan analogisesti yhtäältä perusasetuksen 2 artiklan 8 ja 9 kohdan, jotka koskevat yhtä polkumyyntimarginaalin laskennassa merkityksellisistä arvoista, ja toisaalta saman asetuksen 9 artiklan 5 kohdan, joka koskee itse polkumyyntimarginaalia, väliseen suhteeseen. Näin ollen perusasetuksen säännöksillä, jotka koskevat normaaliarvon tai vientihinnan määrittämistä, on erilainen tavoite ja sisältö kuin saman asetuksen 9 artiklan 5 kohdan ja 17 artiklan kaltaisilla säännöksillä, jotka koskevat polkumyyntimarginaalin määrittämisessä käytettävissä olevia menetelmiä.

204    Lisäksi muutoksenhakuelimen kiinnitysosa-asiassa 15.7.2011 laatiman kertomuksen 325 kohdasta ilmenee myös, ettei se, että toimielimen on muodostettava normaaliarvo ja/tai vientihinta yhden tai useamman viejän tai tuottajan osalta, merkitse välttämättä poikkeamista yksilöllisten polkumyyntimarginaalien määrittämiseen liittyvästä yleissäännöstä eivätkä polkumyyntimarginaalit, jotka perustuvat normaaliarvoon ja vientihintaan, joka on määritetty samojen tietojen perusteella usean toimittajan osalta, ole samoja kuin koko maata koskeva marginaali.

205    Tältä osin on korostettava, ettei perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa säädetä eikä WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 tai 9.2 artiklassa määrätä, että toimielinten olisi kyettävä jäljittämään kunkin oston reittiä vertaamaan normaaliarvoja vastaaviin vientihintoihin, jotta niillä olisi velvollisuus laskea yksilöllinen polkumyyntimarginaali ja määrätä yksilöllinen polkumyyntitulli kullekin toimittajalle. Tällaisilla vaikeuksilla ei siis ole mitään vaikutusta siihen, onko määrättävä yksilöllinen polkumyyntitulli, ja on huomautettava, että tällaisen tilanteen korjaamiseen on perusasetuksen puitteissa olemassa muita keinoja.

206    Kuitenkin kun toimielimillä on vaikeuksia määrittää normaaliarvoa tai vientihintaa tiettyjen tuottajien tai viejien osalta, perusasetuksen 2 artiklan 3 ja 9 kohdassa määritetään säännöt, jotka liittyvät mahdollisuuteen muodostaa nämä arvot.

207    Perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdassa nimittäin säädetään, että jos vientihintaa ei ole tai jos näyttää siltä, että vientihinta ei ole luotettava, koska viejän ja tuojan tai kolmannen osapuolen välillä on yhtiösuhde tai hyvitysjärjestely, vientihinta voidaan muodostaa sen hinnan perusteella, jolla maahantuodut tuotteet jälleenmyydään ensimmäisen kerran riippumattomalle ostajalle, tai jos tuotteita ei jälleenmyydä riippumattomalle ostajalle tai niitä ei jälleenmyydä samanlaisessa kunnossa, jossa ne olivat tuotaessa, millä tahansa muulla hyväksyttävällä perusteella. Tällaisissa tapauksissa tehdään oikaisuja tuonnin ja jälleenmyynnin välisten kaikenlaisten kustannusten, myös verojen ja tullien, ja voittomarginaalin huomioon ottamiseksi luotettavan vientihinnan laskemiseksi unionin rajalla.

208    Lisäksi toisesta aiheesta perusasetuksen 18 artiklan 1 ja 3 kohdassa säädetään edellytyksistä, joissa toimielimet voivat käyttää käytettävissä olevia tietoja, kun asian osapuoli ei toimita tarvittavia tietoja tai kun se toimittaa tietoja, jotka eivät ole parhaita mahdollisia kaikissa suhteissa. Muun muassa 22.4.2003 päivätyn paneelin kertomuksen (WT/DS241/R) asiassa ”Argentiina – Brasiliasta peräisin olevan siipikarjan lihaan sovellettavat lopulliset polkumyyntitullit” 7.215 ja 7.216 kohdassa on todettu, ettei sen, että tutkinnasta vastaava viranomainen saa tietoja, joita ei voida käyttää tai jotka eivät ole luotettavia, pitäisi estää yksilöllisen polkumyyntimarginaalin laskemista viejän osalta, koska WTO:n polkumyynnin vastaisessa sopimuksessa annetaan nimenomaisesti tutkinnasta vastaaville viranomaisille toimivalta täydentää tiettyyn viejään liittyviä tietoja määrittääkseen polkumyyntimarginaalin, jos toimitetut tiedot eivät ole luotettavia tai tarvittavia tietoja ei ole yksinkertaisesti toimitettu.

209    Nyt käsiteltävässä asiassa neljän otokseen valitun tuottajan normaaliarvon osalta alustavan ilmoitusasiakirjan 45 kohdasta ilmenee, että komissio itse selitti kykenevänsä muodostamaan perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti niiden normaaliarvon alkuperämaan tuotantokustannusten perusteella, johon lisätään kohtuullinen määrä myyntikuluja, hallinnollisia kuluja ja muista yleiskustannuksia sekä kohtuullinen voittomarginaali. Neuvosto ei kiistä tätä toteamusta.

210    Siltä osin kuin neuvosto katsoo riidanalaisen asetuksen 76 perustelukappaleessa, ettei ollut mahdollista vahvistaa luotettavasti vientihintaa ja polkumyyntimarginaalia otokseen valittujen amerikkalaisten tuottajien osalta, on todettava, että perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdassa sallitaan vientihinnan rekonstruoiminen, kun tutkinnan kohteena olevan toimijan osalta vientihintaa ei ole. Kuten edellä 207 kohdassa todetaan, tässä säännöksessä sallitaan vientihinnan muodostaminen sen hinnan perusteella, jolla maahantuodut tuotteet jälleenmyydään ensimmäisen kerran riippumattomalle ostajalle, tai millä tahansa muulla hyväksyttävällä perusteella toteuttaen asianmukaiset oikaisut. Tältä osin on muistutettava, että edellä 203 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaikka perusasetuksen 2 artiklan 8 ja 9 kohdassa vahvistetaan tyhjentävästi vientihinnan määrittämiseksi mahdolliset menetelmät, vientihinnan määrittämisen vaikeudella ei ole mitään vaikutusta siihen, onko olemassa velvollisuus soveltaa tiettyihin toimijoihin yksilöllistä polkumyyntitullia.

211    Näin ollen on hylättävä neuvoston väite, jonka mukaan toimielimillä ei ollut velvollisuutta ottaa käyttöön yksilöllisiä polkumyyntitoimia kunkin nyt käsiteltävässä asiassa otokseen valitun tuottajan osalta.

212    Edellä 201 kohdassa esitetyn toteamuksen valossa on siis tämän jälkeen tutkittava, saattoiko neuvosto vedota poikkeukseen siitä velvollisuudesta, jonka mukaan neljän nyt käsiteltävässä asiassa otokseen valitun amerikkalaisen tuottajan osalta on määritettävä yksilöllinen polkumyyntimarginaali.

 Kysymys siitä, eikö nyt käsiteltävässä asiassa ”ollut käytännöllistä” ottaa käyttöön yksilöllisiä polkumyyntitulleja

213    Asianosaisten välisessä riita-asiassa keskitytään tämän jälkeen perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan sisältämän ilmaisun ”ei ole käytännöllistä” tulkintaan.

214    Kantajien mukaan ilmaisua ”ei ole käytännöllistä” on tulkittava lähinnä WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 ja 9.2 artiklan sekä muutoksenhakuelimen kiinnitysosa-asiassa 15.7.2011 laatiman kertomuksen sanamuodon mukaisesti.

215    Neuvosto arvioi, että perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan toisen alakohdan merkitys on yleisempi kuin kyseisten WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen artiklojen merkitys siksi, että siinä ei täsmennetä olosuhteita, joissa katsotaan, että yksilöllisten tullien soveltaminen ”ei ole käytännöllistä”. Se muistuttaa tältä osin periaatteesta, jonka mukaan unionin toimielinten on tulkittava unionin tekstejä mahdollisuuksien mukaan kansainvälisen oikeuden valossa. Neuvosto katsoo lähinnä, että tämä ero yksinään oikeuttaa ilmaisun ”ei ole käytännöllistä” erilaisen tulkinnan perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan yhteydessä.

216    Ensimmäiseksi on tutkittava, sallitaanko WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 ja 9.2 artiklassa sellaisen poikkeuksen käyttöön ottaminen velvoitteesta määrittää kullekin tunnetulle viejälle tai tuottajalle yksilöllinen polkumyyntimarginaali, jolla voitaisiin perustella koko maata koskevan polkumyyntitullin käyttöön ottamista nyt käsiteltävässä asiassa.

217    WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 artiklan osalta muutoksenhakuelimen kiinnitysosa-asiassa 15.7.2011 laatiman kertomuksen 316–318 kohdassa todetaan, että tämän artiklan ensimmäisessä virkkeessä, jonka mukaan viranomaisten on määritettävä kullekin tunnetulle viejälle tai tuottajalle yksilöllinen polkumyyntimarginaali, esitetään pakottava sääntö eikä suositusta. Näissä kohdissa todetaan myös, ettei tämä velvoite ole ehdoton ja siitä voi olla poikkeuksia. Otantamenetelmä on ainoa yksilöllisten polkumyyntimarginaalien määrittämiseen kullekin tunnetulle viejälle tai tuottajalle tehtävä poikkeus, joka mainitaan nimenomaisesti kyseisen sopimuksen 6.10 artiklassa. Kyseisen artiklan toisessa virkkeessä esitetään poikkeus sellaisissa tapauksissa, joissa asianomaisten viejien, valmistajien, tuojien tai tuotetyyppien määrä on niin suuri, että yksilöllisen polkumyyntimarginaalin määrääminen on epäkäytännöllistä. Näissä tapauksissa viranomaiset voivat rajata tutkimustaan joko kohtuulliseen asianosaisten tai tuotteiden määrään käyttämällä otoksia, jotka ovat tilastollisesti hyväksyttäviä, tai sellaiseen suurimpaan, kyseisestä maasta tapahtuvan viennin määrän osuuteen, joka on kohtuudella tutkittavissa.

218    Muutoksenhakuelimen kiinnitysosa-asiassa 15.7.2011 laatiman kertomuksen 320 kohdan mukaan WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 artiklan sisältämän ilmaisun ”on yleensä määrättävä” tarkoituksena on olla ilmaisematta velvoitetta, joka olisi saman sopimuksen muiden määräysten vastainen, ja mahdollistaa poikkeaminen yksilöllisten polkumyyntimarginaalien määrittämistä koskevasta säännöstä muutoin kuin otantaa koskevan poikkeuksen nojalla. Näistä poikkeuksista pitäisi sopia riitojen ratkaisusta annettuja sääntöjä ja menettelyjä koskevassa sopimuksessa tarkoitetuissa sopimuksissa (jäljempänä DSU-sopimuksessa tarkoitetut sopimukset), jotta vältetään yksilöllisten polkumyyntimarginaalien määrittämistä koskevan velvoitteen kiertäminen. WTO:n jäsenillä ei ole kuitenkaan rajoittamatonta mahdollisuutta luoda poikkeuksia WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 artiklasta.

219    Muutoksenhakuelimen kiinnitysosa-asiassa 15.7.2011 laatiman kertomuksen 323 kohdassa muutoksenhakuelin hylkäsi väitteen, jonka mukaan polkumyyntimarginaalin määrääminen tuottajalta välittäjälle, joka vie tuotteen, on poikkeuksellista. WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 artiklan sisältämä viittaus ”[viejiin] tai valmistajiin” mahdollistaa kyseisen kertomuksen mukaan sen, ettei viranomaisten tarvitse määrittää erillistä polkumyyntimarginaalia saman tuotteen tuottajalle ja viejälle, vaan se voi määrittää molemmille yhden ainoan marginaalin. Tällöin noudatetaan yksilöllisten polkumyyntimarginaalien määrittämistä koskevaa velvoitetta.

220    Muutoksenhakuelimen kiinnitysosa-asiassa 15.7.2011 laatiman kertomuksen 327 kohdan mukaan jokaisesta poikkeuksesta WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 artiklan ensimmäisessä virkkeessä esitettyyn yleissääntöön on siis sovittava DSU-sopimuksessa tarkoitetuissa sopimuksissa.

221    Muutoksenhakuelimen kiinnitysosa-asiassa 15.7.2011 laatiman kertomuksen 328 kohdassa todetaan, että WTO:n sopimuksissa ei määrätä mistään perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa mainitun kaltaisesta poikkeuksesta, joka koskisi muun kuin markkinatalousmaan yksittäisiä vientiä harjoittavia tuottajia, joihin sovelletaan saman asetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohtaa ja joihin kohdistuu koko maata koskeva polkumyyntitulli, paitsi jos nämä viejät voivat osoittaa täyttävänsä yksilöllisen kohtelun saamisen edellytykset.

222    WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.2 artiklan osalta muutoksenhakuelimen kiinnitysosa-asiassa 15.7.2011 laatiman kertomuksen 344 kohdassa selitetään, että kyseinen artikla ja WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 artikla vastaavat vahvasti toisiaan siltä osin kuin viimeksi mainitussa määrätään yksilöllisten polkumyyntimarginaalien määrittämisestä, minkä seurauksena kyseessä olevien viranomaisten on määrättävä polkumyyntitulleista yksilöllisellä tasolla, josta määrätään saman sopimuksen 9.2 artiklassa. Lisäksi muutoksenhakuelin toteaa, että kyseisissä artikloissa käytetään samoja ilmaisuja ”epäkäytännöllistä” tai ”ei ole käytännöllistä” kuvailtaessa niitä tapauksia, joihin poikkeusta sovelletaan, ja ilmaistaan siten, että molemmat poikkeukset liittyvät tilanteeseen, jossa viranomainen määrittää polkumyyntimarginaalit otantamenetelmää käyttäen. WTO:n muutoksenhakuelin kuitenkin huomautti myös, ettei sille esitetty kysymys koskenut WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.2 artiklassa määrätyn poikkeuksen ulottuvuutta eikä sitä, olivatko tämä poikkeus ja saman sopimuksen 6.10 artiklassa määrätty poikkeus täysin päällekkäiset.

223    Muutoksenhakuelimen kiinnitysosa-asiassa 15.7.2011 laatiman kertomuksen 354 kohdassa kuitenkin todetaan, että WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 9.2 artiklassa viranomaiset velvoitetaan täsmentämään kullekin toimittajalle määrätyt tullit – paitsi kun se on epäkäytännöllistä – kun kyse on useista toimittajista.

224    Lopuksi muutoksenhakuelimen kiinnitysosa-asiassa 15.7.2011 laatiman kertomuksen 376 kohdan mukaan WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 ja 9.2 artikla eivät estä sitä, että tutkinnasta vastaava viranomainen määrittää yhden ainoan polkumyyntimarginaalin ja yhden ainoan polkumyyntitullin tiettyjen viejien osalta, jos se toteaa niiden muodostavan kyseisten artiklojen soveltamisen kannalta yhden ainoan kokonaisuuden.

225    Näin ollen muutoksenhakuelimen kiinnitysosa-asiassa 15.7.2011 laatimasta kertomuksesta ilmenee, että kun viranomainen käyttää otantamenetelmää, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, polkumyynnin vastaisessa sopimuksessa asetetaan velvollisuus määrittää yksilölliset polkumyyntimarginaalit ja määrätä yksilölliset polkumyyntitullit kullekin tutkinnassa yhteistyötä tekevälle toimittajalle ja että tästä velvollisuudesta on lähtökohtaisesti poikkeuksena ensinnäkin sellaisten tuottajien tai viejien tapaus, joita ei ole valittu otokseen, lukuun ottamatta WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10.2 artiklassa tarkoitettuja tuottajia tai viejiä, ja toiseksi yhden ainoan kokonaisuuden muodostavien toimijoiden tapaus. WTO:n polkumyynnin vastaisesta sopimuksesta ei kuitenkaan ilmene, että velvollisuuteen määrätä yksilöllinen polkumyyntitulli otokseen valitulle tuottajalle, joka on tehnyt yhteistyötä tutkinnan aikana, olisi olemassa poikkeusta, kun toimielimet katsovat, etteivät ne kykene vahvistamaan sille yksilöllistä vientihintaa.

226    Toiseksi on tutkittava, sovelletaanko näitä muutoksenhakuelimen kiinnitysosa-asiassa 15.7.2011 laatiman kertomuksen toteamuksia, jotka koskevat WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 ja 9.2 artiklan tulkintaa, myös siltä osin kuin neuvosto soveltaa perusasetuksen 9 artiklan 5 kohtaa.

227    Neuvoston väitteestä, jonka mukaan velvollisuus tulkita perusasetusta WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen valossa, on rajallinen sillä perusteella, että kyseessä olevien säännösten ja määräysten sanamuodot ovat erilaiset, on ensimmäiseksi huomautettava, että perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa sekä WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 ja 9.2 artiklassa käytetään ilmaisuja ”epäkäytännöllistä” tai ”ei ole käytännöllistä”, jotka tarkoittavat samaa. Lisäksi on huomautettava, ettei perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan sanamuodossa ole mitään, mikä olisi esteenä ilmaisun ”ei ole käytännöllistä” tulkitsemiselle WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 ja 9.2 artiklan mukaisesti. Myöskään pelkästään sen perusteella, ettei perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa täsmennetä ilmaisua ”ei ole käytännöllistä”, ei voida todeta, kuten neuvosto väittää, että kyseisessä säännöksessä säädettäisiin siten laajempialaisesta poikkeuksesta kuin WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen määräyksissä.

228    Toiseksi on huomautettava, että perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan sanamuodosta ilmenee selvästi, että polkumyyntimarginaalin määrittäminen ja koko maata koskevan polkumyyntitullin määrääminen on poikkeus yleissäännöstä. Neuvoston ehdottaman kaltainen ilmaisun ”ei ole käytännöllistä” ”yleisempi” tulkinta antaisi neuvostolle äärimmäisen laajan harkintavallan sitä koskevien mahdollisuuksien suhteen, että toimielin voi olla määräämättä yksilöllisiä polkumyyntitulleja. Tällainen tulkinta olisi lainsäätäjän tarkoituksen vastainen, joka on panna riitojenratkaisuelimen kiinnitysosa-asiassa esittämät suositukset ja päätökset täytäntöön WTO-velvoitteitaan kunnioittaen (ks. edellä 179 kohta).

229    Asetuksen N:o 765/2012 perustelukappaleista nimittäin ilmenee, että unionin lainsäätäjä halusi panna WTO:n riitojenratkaisuelimen kyseisessä asiassa antaman päätöksen täytäntöön täysimääräisesti. Tarkemmin ottaen asetuksen N:o 765/2012 1 artiklassa unionin lainsäätäjä poisti perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan ensimmäisestä alakohdasta viittauksen kyseisen asetuksen 2 artiklan 7 kohdan a alakohtaan sekä toisen alakohdan, jossa täsmennettiin edellytyksiä, joilla muun kuin markkinatalousmaan yksittäiset vientiä harjoittavat tuottajat saattoivat osoittaa täyttävänsä yksilöllisen kohtelun edellytykset. Lisäksi asetuksen N:o 765/2012 2 perustelukappaleesta seuraa, että unionin lainsäätäjä lisäsi perusasetuksen 9 artiklan 5 kohtaan uuden toisen alakohdan sisällyttääkseen siihen WTO:n riitojenratkaisuelimen täsmennykset olosuhteista, joissa viranomaiset saattoivat määrittää yhden ainoan polkumyyntimarginaalin ja polkumyyntitullin useille yhden ainoan kokonaisuuden muodostaville viejille.

230    Kuten edellä 182 kohdassa todetaan, perusasetuksen 9 artiklan 5 kohtaan tehdyt muutokset eivät myöskään koske aineellisesti sitä osaa, jolla on merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa ja jonka mukaan asetuksessa, jolla tulli otetaan käyttöön, määritetään kunkin toimittajan osalta käyttöön otettava tulli tai, jos tämä ei ole käytännöllistä, kyseisen toimittajamaan osalta.

231    Tästä seuraa, että neuvosto arvioi virheellisesti, että perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan sekä WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 ja 9.2 artiklan sanamuodot, siltä osin kuin niillä on merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa, ovat huomattavan erilaiset. Neuvoston väite, jonka mukaan perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa käytetty ilmaisu ”ei ole käytännöllistä” on yleinen, on näin ollen hylättävä.

232    Edellä esitetystä seuraa, että perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa käytettyä ilmaisua ”ei ole käytännöllistä” on tulkittava WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6.10 ja 9.2 artiklassa käytetyn vastaavan ilmaisun mukaisesti. Näin ollen kun viranomainen käyttää otantamenetelmää, perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa käytetyllä ilmaisulla ”ei ole käytännöllistä” hyväksytään lähtökohtaisesti yksilöllisten polkumyyntimarginaalien määrittämiseen ja yksilöllisten polkumyyntitullien määräämiseen tutkinnassa yhteistyötä tehneille toimijoille kaksi poikkeusta eli ensinnäkin sellaisten tuottajien tai viejien tapaus, joita ei ole valittu otokseen, lukuun ottamatta niitä, joiden osalta perusasetuksen 17 artiklan 3 kohdassa säädetään yksilöllisestä polkumyyntimarginaalista, ja toiseksi yhden ainoan kokonaisuuden muodostavien toimijoiden tapaus. Toisin sanoen siltä osin kuin toimielimet ovat käyttäneet otantamenetelmää, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, lähtökohtaisesti poikkeus yksilöllisten polkumyyntimarginaalien määrittämiseen ja yksilöllisten polkumyyntitullien määräämiseen on mahdollinen ainoastaan sellaisten yritysten osalta, jotka eivät kuulu otokseen ja joilla ei ole muutoin oikeutta saada omaa yksilöllistä polkumyyntitullia. Perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa ei varsinkaan sallita mitään poikkeusta velvollisuuteen määrätä yksilöllinen polkumyyntitulli otokseen valitulle tuottajalle, joka on tehnyt yhteistyötä tutkinnan aikana, kun toimielimet katsovat, etteivät ne kykene vahvistamaan sille yksilöllistä vientihintaa.

233    Näin ollen perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdasta ilmenee, että kun tuottajat ja/tai viejät kuuluvat otokseen, toimielinten on täsmennettävä kunkin toimittajan maksettaviksi kuuluvat polkumyyntitullit.

234    Kolmanneksi on tutkittava näiden toteamusten valossa, saattoiko neuvosto nyt käsiteltävässä asiassa perustellusti soveltaa velvollisuuteen määrittää kullekin tunnetulle viejälle tai tuottajalle yksilöllinen polkumyyntimarginaali poikkeusta, jolla voitaisiin perustella kansallisen polkumyyntitullin käyttöön ottamista.

235    Nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisen asetuksen 6–10 perustelukappaleesta ilmenee, että koska Yhdysvalloissa toimivien vientiä harjoittavien tuottajien määrä on huomattava, komissio päätti käyttää otantaa perusasetuksen 17 artiklan mukaisesti.

236    Riidanalaisen asetuksen 64 perustelukappaleen mukaan Yhdysvaltojen osalta on vahvistettu koko maata koskeva polkumyyntimarginaali. Tämän seurauksena riidanalaisessa asetuksessa määrätään koko maata koskevasta polkumyyntitullista, jonka määrä on 62,30 euroa nettotonnilta ja jota sovelletaan bioetanolin kokonaispitoisuuden suhteessa painon mukaan laskettuna.

237    Riidanalaisen asetuksen 63 perustelukappaleessa neuvosto perusteli koko maata koskevan polkumyyntimarginaalin määrittämistä nyt käsiteltävässä asiassa sillä, että yhdysvaltalaisille tuottajille ei voitu määrätä yksittäisiä polkumyyntimarginaaleja toisaalta bioetanolialan rakenteen ja toisaalta sen takia, miten tarkasteltavana olevaa tuotetta tuotettiin ja myytiin Yhdysvaltojen markkinoilla ja vietiin unioniin. Neuvoston mukaan otokseen valitut amerikkalaiset tuottajat eivät ole vieneet kyseessä olevaa tuotetta unioniin ja tutkinnan kohteena olleet kauppiaat/sekoittajat hankkivat bioetanolia eri tuottajilta, sekoittivat sen ja myivät sen muun muassa unioniin suuntautuvaan vientiin. Näin ollen neuvosto katsoo, ettei ollut mahdollista rekonstruoida kaikkien yksittäisten ostojen reittiä eikä verrata normaaliarvoja vastaaviin vientihintoihin eikä myöskään yksilöidä tuottajaa unioniin suuntautuvan viennin hetkellä.

238    Aineellisesti neuvosto arvioi siis, ettei se kyennyt perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan nojalla määrittämään yksilöllisiä polkumyyntimarginaaleja sillä perusteella, että neljälle otokseen valitulle amerikkalaiselle tuottajalle ei ollut mahdollista määrittää luotettavasti vientihintaa eikä polkumyyntimarginaalia sen vuoksi, että ne eivät olleet lainkaan vieneet kyseessä olevaa tuotetta unioniin tutkimusajanjaksolla, eikä se näin ollen kyennyt jäljittämään niiden unioniin vietyjen tuotteiden reittiä eivätkä ne yleensä tienneet mitään viennin ajankohdasta tai hinnasta, jonka unionin tuojat olivat maksaneet tai maksavat (ks. riidanalaisen asetuksen 76 perustelukappale).

239    Tältä osin on yhtäältä todettava, että neuvosto perustelee siis poikkeamista säännöstä, joka koskee yksilöllisten polkumyyntimarginaalien määrittämistä ja yksilöllisten polkumyyntitullien määräämistä, muilla syillä kuin poikkeuksella, joka koskee tuottajia tai viejiä, joita ei ole valittu otokseen, kun viranomainen on käyttänyt otantamenetelmää, tai poikkeuksella, joka koskee yhden ainoan kokonaisuuden muodostavia toimijoita (ks. edellä 225 ja 232 kohta).

240    Toisaalta on todettava, ettei neuvosto vetoa siihen, että sen soveltama poikkeus perustuisi toiseen poikkeukseen, joka johtuu DSU-sopimuksessa tarkoitetuista sopimuksista, joihin viitataan edellä 218 ja 220 kohdassa.

241    Näin ollen neuvosto on todennut virheellisesti, että yksilöllisten polkumyyntitullien määrääminen otokseen kuuluville amerikkalaisille viejille ”ei ollut käytännöllistä” perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

242    Kun kyse on mahdollisuudesta laskea yksilölliset polkumyyntimarginaalit, edellä 202–211 kohdassa selvitetään, että kun toimielimillä on vaikeuksia määrittää normaaliarvoa ja vientihintaa tiettyjen tuottajien tai viejien osalta, perusasetuksen 2 artiklan 3 ja 9 kohdassa määritetään säännöt näiden arvojen muodostamiseksi.

243    Lisäksi toteamuksista, joiden mukaan ei ollut mahdollista jäljittää otokseen valittujen tuottajien unioniin vietyjen tuotteiden reittiä eivätkä otokseen valitut tuottajat yleensä tienneet mitään viennin ajankohdasta tai hinnasta, jonka unionin tuojat olivat maksaneet tai maksavat, on riittävää todeta, että komissio olisi voinut laajan harkintavaltansa nojalla jättää neljän otokseen valittua amerikkalaista tuottajaa tuottajien ja viejien otoksen ulkopuolelle sillä perusteella, etteivät ne olleet bioetanolin viemiseen unioniin osallistuvia tavarantoimittajia, koska sen ja neuvoston mukaan niitä ei voitu yksilöidä unioniin suuntautuvan viennin hetkellä. Komissio kuitenkin piti ne kyseisessä otoksessa koko tutkimuksen ajan.

244    Näin ollen sen perusteella, että toimielimillä oli omien sanojensa mukaan vaikeuksia jäljittää yksittäisten myyntien reittiä tai verrata normaaliarvoja vastaaviin vientihintoihin otokseen valittujen tuottajien osalta, ei voida katsoa, että yksilöllisten polkumyyntitullien määrääminen otokseen kuuluville amerikkalaisille viejille ”ei ollut käytännöllistä” perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

245    On todettava, että riidanalaisella asetuksella rikotaan perusasetuksen 9 artiklan 5 kohtaa sillä perustella, että siinä otetaan neljän otokseen valitun amerikkalaisen tuottajan osalta käyttöön koko maata koskeva polkumyyntitulli.

246    Edellä esitetystä seuraa, että ensimmäisen kanneperusteen toinen osa ja näin ollen ensimmäinen kanneperuste kokonaisuudessaan on hyväksyttävä ilman, että on tarpeen tutkia kyseisen kanneperusteen muita osia ja toisen osan yhteydessä esitettyjä väitteitä, joilla kantajat vetoavat yleisesti oikeusvarmuuden ja luottamuksen suojan periaatteiden loukkaamiseen ja perusteluvelvollisuuden laiminlyömiseen.

 Kymmenes kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 6 artiklan 7 kohdan, 19 artiklan 1 ja 2 kohdan ja 20 artiklan 2, 4 ja 5 kohdan rikkomista sekä puolustautumisoikeuksien, syrjintäkiellon periaatteen ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista ja perustelujen riittämättömyyttä

247    Siltä osin kuin tämä kanne otetaan tutkittavaksi sillä perusteella, että kantajat ovat nostaneet sen henkilökohtaisesti, on tutkittava myös kymmenennen kanneperusteen pätevyyttä.

248    Kymmenennen kanneperusteen puitteissa kantajat väittävät lähinnä, että toimielimet ovat syyllistyneet useisiin menettelyvirheisiin, minkä vuoksi menettelyllisiä oikeuksia on loukattu.

249    Kymmenes kanneperuste jakautuu neljään osaan, joista ensimmäisen mukaan perusasetuksen 20 artiklan 2 ja 4 kohtaa on rikottu ja perustelut ovat riittämättömät, toisen mukaan perusasetuksen 20 artiklan 5 kohtaa on rikottu, kolmannen mukaan saman asetuksen 6 artiklan 7 kohtaa ja 19 artiklan 1 ja 2 kohtaa on rikottu ja puolustautumisoikeuksia on loukattu ja neljännen mukaan kyseisen asetuksen 20 artiklan 5 kohtaa on rikottu ja puolustautumisoikeuksia on loukattu.

 Alustavat huomautukset

250    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen missä tahansa menettelyssä, jota käydään tiettyä henkilöä vastaan ja joka voi päättyä tälle vastaiseen päätökseen, on yhteisön oikeuden perustavanlaatuinen periaate, jota on noudatettava, vaikka tästä menettelystä ei olisi annettu mitään määräyksiä. Tämä periaate edellyttää, että henkilöt, joille päätös on osoitettu ja joiden etuihin se merkittävästi vaikuttaa, annetaan tilaisuus ilmaista asianmukaisesti kantansa (ks. tuomio 1.10.2009, Foshan Shunde Yongjian Housewares & Hardware v. neuvosto, C‑141/08 P, Kok., EU:C:2009:598, 83 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

251    Tässä on painotettava sitä, että puolustautumisoikeuksien kunnioittamisella on ensiarvoisen tärkeä merkitys nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisissa menettelyissä (ks. edellä 250 kohdassa mainittu tuomio Foshan Shunde Yongjian Housewares & Hardware v. neuvosto, EU:C:2009:598, 93 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

252    Puolustautumisoikeuksia on loukattu, jos on olemassa mahdollisuus, että komission säännöstenvastaisen toiminnan vuoksi sen toteuttama hallinnollinen menettely olisi saattanut johtaa erilaiseen tulokseen. Kantaja näyttää toteen, että tällainen loukkaaminen on tapahtunut, jos se voi osoittaa riittävällä tavalla, ei että komission päätöksellä olisi ollut toisenlainen sisältö vaan että se olisi voinut puolustautua paremmin, jos säännöstenvastaisuutta ei olisi tapahtunut, esimerkiksi siksi, että se olisi voinut käyttää puolustuksessaan asiakirjoja, joihin se ei saanut tutustua hallinnollisen menettelyn aikana (ks. edellä 250 kohdassa mainittu tuomio Foshan Shunde Yongjian Housewares & Hardware v. neuvosto, EU:C:2009:598, 94 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

253    Lisäksi kun asetus, jossa otetaan käyttöön lopullinen polkumyyntitulli, on osa järjestelmällistä toimenpidekokonaisuutta, ei voida vaatia, että sen perusteluissa olisi eriteltävä ne – toisinaan hyvin lukuisat ja monitahoiset – tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joita se koskee, tai että toimielinten olisi otettava kantaa kaikkiin asianomaisten osapuolten esittämiin väitteisiin. Sitä vastoin on riittävää, että toimen toteuttanut toimielin esittää ne tosiseikat ja oikeudelliset näkökohdat, jotka ovat riitautetun asetuksen systematiikassa olennaisen tärkeitä (ks. vastaavasti tuomio 13.9.2010, Whirlpool Europe v. neuvosto, T‑314/06, Kok., EU:T:2010:390, 114 kohta).

254    On kuitenkin todettava, että 2.5.1991 annetun unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan kanteessa on mainittava riidan kohde ja yhteenveto seikoista, joihin kanne perustuu. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan näiden mainintojen on oltava riittävän selviä ja täsmällisiä, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja unionin yleinen tuomioistuin voi tarvittaessa ratkaista kanteen tukeutumatta muihin tietoihin. Oikeusvarmuuden ja hyvän oikeudenkäytön takaamiseksi kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä on se, että ne oleelliset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin kanne perustuu, ilmenevät ainakin yhteenvedonomaisesti mutta silti johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse kannekirjelmästä (ks. vastaavasti määräys 11.1.2013, Charron Inox ja Almet v. komissio ja neuvosto, T‑445/11 ja T‑88/12, EU:T:2013:4, 57 kohta).

255    Kantajien kymmenennen kanneperusteen neljän osan yhteydessä esittämiä väitteitä on tutkittava näiden huomautusten valossa.

 Kymmenennen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan lopullinen ilmoitusasiakirja on puutteellinen, perusasetuksen 20 artiklan 2 ja 4 kohtaa on rikottu ja riidanalaisen asetuksen perustelut ovat virheelliset

256    Kantajat väittävät, että lopullinen ilmoitusasiakirja ei sisältänyt tarpeeksi tietoja polkumyyntimarginaalin ja vahingon laskentaa koskevista eri seikoista, tietyistä oikaisuista, unionin teollisuudesta ja toimenpiteiden viiden vuoden voimassaoloajan muuttamisesta. Kantajien mukaan tämän vuoksi perusasetuksen 20 artiklan 2 ja 4 kohtaa on rikottu ja riidanalaisen asetuksen perustelut ovat virheelliset. Kantajat esittävät tältä osin seitsemän erillistä väitettä.

257    Neuvosto kiistää nämä väitteet.

258    Aluksi on huomautettava, että kannekirjelmässä olevan kymmenennen kanneperusteen otsikon mukaan kantajat vetoavat ”useisiin kantajien ja niiden jäsenten puolustautumisoikeuksien rikkomisiin”. Tämän kanneperusteen ensimmäisestä osasta on todettava, että kannekirjelmän 152 kohdasta ilmenee, että se koskee ”[kantajien] vastaanottamaa lopullista ilmoitusasiakirjaa”. Kantajat eivät myöskään totea kannekirjelmässä lainkaan, että tämä osa koskisi lopullisen ilmoitusasiakirjan tiedoksi antamista hallinnollisen menettelyn muulle osapuolelle. Näin ollen tämän osan on katsottava koskevan kantajien – osapuolina, joita polkumyynnin vastainen menettely koskee – menettelyllisten oikeuksien väitettyjä rikkomisia.

259    On todettava, että perusasetuksen 20 artiklan 2 kohdassa säädetään muun muassa, että valituksen tekijät, tuojat ja viejät sekä niitä edustavat järjestöt ja viejämaan edustajat voivat pyytää lopullista ilmoittamista olennaisista tosiseikoista ja huomioista, joiden perusteella lopullisten toimenpiteiden käyttöön ottamista suunnitellaan. Saman asetuksen 20 artiklan 4 kohdan mukaan lopullinen ilmoittaminen on tehtävä kirjallisesti ja mahdollisimman nopeasti ottaen huomioon tarve suojata luottamukselliset tiedot ja tavallisesti viimeistään kuukautta ennen lopullista päätöstä tai lopullisia toimenpiteitä koskevan komission ehdotuksen jättämistä. Siinä säädetään myös, että jos komissio ei voi välittää tiettyjä tosiasioita tai huomioita sillä hetkellä, se on tehtävä se mahdollisimman pian.

260    Ensimmäisessä väitteessään kantajat esittävät, ettei lopullisessa ilmoitusasiakirjassa annettu mitään tietoja koko maata koskevan polkumyyntimarginaalin ja vahingon laskennasta, lukuun ottamatta joitakin yleisiä toteamuksia. Tämän vuoksi kantajat ja ”niiden jäsenet” eivät omien sanojensa mukaan kyenneet esittämään minkäänlaisia huomautuksia hallinnollisten virheiden puuttumisesta laskelmissa, menetelmällisten virheiden puuttumisesta käytetyissä menetelmissä, siitä, oliko koko maata koskevat myyntihinnat oikaistu noudettuna lähettäjältä ‑tasolle, ja siitä, oliko tarvittavat oikaisut toteutettu.

261    Ensinnäkin vahinkomarginaalista on todettava, että ensimmäinen väite on ristiriidassa toisen väitteen kanssa (ks. jäljempänä 268–270 kohta), jonka mukaan komissio esitti ”selittävän muistion ja Excel-taulukoita vahinkomarginaalin laskennan tueksi”. Näin ollen ensimmäinen väite on hylättävä siltä osin kuin se koskee vahinkomarginaaliin liittyviä tietoja.

262    Toiseksi polkumyyntimarginaalista on huomautettava, että yhtäältä kantajat eivät yksilöi kirjelmissään lopullisessa ilmoitusasiakirjassa esitettyjä ”joitakin yleisiä toteamuksia”, jotka liittyvät polkumyyntimarginaalin laskentaan ja joihin ne viittaavat. Toisaalta kantajat eivät selitä, miksi ne katsovat näiden toteamusten olevan riittämättömiä, eivätkä yksilöi tietoja, joita ne omien sanojensa mukaan olisivat tarvinneet. Koska tällaisia täsmennyksiä ei ole esitetty, on todettava edellä 252 kohdassa sekä edellä 254 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti, että ensimmäinen väite jätetään tutkimatta.

263    Joka tapauksessa polkumyyntimarginaalin osalta on muistutettava, että lopullisen ilmoitusasiakirjan 60–74 kohdassa esitettyjen polkumyyntiä koskevien toteamusten, jotka vastaavat aineellisesti riidanalaisen asetuksen 60–62, 64–68, 72, 74 ja 75 kohtaa sekä osittain 70, 73 ja 76 kohtaa, mukaan polkumyyntimarginaali on nyt käsiteltävässä asiassa määritetty etuyhteydettömien kauppiaiden/sekoittajien toimittamien tietojen perusteella eli normaaliarvo on määritetty niiden maan sisäisen myyntihinnan perusteella ja vientihinta niiden unionin asiakkailta perimän hinnan perusteella. Näin ollen nämä tiedot ovat yleensä, kuten neuvosto toteaa perustellusti, kauppiaiden/sekoittajien luottamuksellisia tietoja, jotka voitiin muutoin kuin erityisolosuhteissa jättää ilmoittamatta kantajien kaltaisille osapuolille, joita asia koskee ja jotka edustivat toimittajiensa etuja.

264    Samoin on todettava, etteivät kantajat osoita, miten ne olisivat voineet puolustautua paremmin, ellei tätä sääntöjenvastaisuutta olisi tapahtunut, edellä 252 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. Ne eivät nimittäin esitä mitään väitettä toimielinten tekemästä tosiseikkoja koskevasta virheestä tai oikeudellisesta virheestä, vaan ne ainoastaan toteavat, etteivät ne voi esittää huomautuksia hypoteettisista tilanteista, kuten niistä, jotka liittyvät hallinnollisten virheiden puuttumiseen laskelmissa, menetelmällisten virheiden puuttumiseen käytetyissä menetelmissä ja siihen, oliko tarvittavat oikaisut toteutettu. Lisäksi on todettava, etteivät kantaja selitä mitenkään, miten ne olisivat kyenneet esittämään merkityksellisiä huomautuksia tiedoista, jotka eivät olleet luottamuksellisia ja jotka liittyvät kyseessä olevien kauppiaiden/sekoittajien hintoihin, eivätkä myöskään selitä oikaisuja, jotka niiden mukaan olisivat voineet olla tarpeellisia.

265    Kun kyse on väitetystä mahdottomuudesta esittää huomautuksia ”siitä, oliko koko maata koskevat myyntihinnat oikaistu noudettuna lähettäjältä ‑tasolle”, kantajat eivät täsmennä, mihin laskentaan ne viittaavat. Tätä väitettä ei näin ollen ole esitetty edellä 254 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi, ja se on jätettävä tutkimatta. Joka tapauksessa on todettava, että lopullisen ilmoitusasiakirjan 94 kohdasta ja riidanalaisen asetuksen 97 perustelukappaleesta ilmenee, että otokseen valittujen unionin tuottajien unionin markkinoilla etuyhteydettömiltä asiakkailta veloittamat tuotelajikohtaiset painotetut keskimääräiset myyntihinnat oli oikaistu noudettuna lähettäjältä ‑tasolle.

266    Kolmanneksi siltä osin kuin kantajat väittävät, että ”niiden jäsenet” eivät voineet toimittaa tiettyjä huomautuksia, on riittävää huomauttaa, etteivät kantajat selitä kirjelmissään, keitä niiden väite koskee. Kantajien kirjelmistä ei tämän vuoksi ilmene edellä 254 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla ymmärrettävästi, mihin jäseniin ne viittaavat, ja ensimmäinen väite on näin ollen jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se koskee kantajien jäsenten menettelyllisten oikeuksien loukkaamista polkumyyntimenettelyn aikana.

267    Ensimmäinen väite on tämän vuoksi hylättävä kokonaisuudessaan.

268    Toisessa väitteessään kantajat väittävät, että kahden tutkinnan aikana yhteistyötä tehneen kauppiaan/sekoittajan osalta komissio ei esittänyt selittävää muistiota polkumyyntimarginaalin laskennassa käytetystä menetelmästä eikä sähköistä versiota Excel-taulukoista, joilla tuetaan polkumyyntimarginaalin laskentaa, minkä vuoksi ”lopputuloksen ymmärtäminen oli vieläkin vaikeampaa”.

269    On huomautettava, etteivät kantajat selitä, missä määrin polkumyyntimenettely olisi voinut, ellei väitettyä säännöstenvastaisuutta olisi ollut, johtaa erilaiseen tulokseen, toisin kuin edellä 252 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä edellytetään.

270    Joka tapauksessa on ensinnäkin todettava neuvoston vastaavan, että molemmat tutkinnan aikana yhteistyötä tehneet kauppiaat/sekoittajat ovat vastaanottaneet polkumyyntimarginaalia koskevan laskelman sekä ylimääräisen ilmoitusasiakirjan sen jälkeen, kun ne ovat esittäneet huomautuksia lopullisesta ilmoitusasiakirjasta. Neuvosto väittää, ettei se voinut liittää näitä asiakirjoja asiakirja-aineistoon, joka ei sisällä luottamuksellisia tietoja, koska ne sisälsivät tietoja, joita ei voitu paljastaa kantajille luottamuksellisuussyistä. Kantajat eivät kiistä tätä väitettä. Toiseksi siitä, että komissio ei väitteen mukaan selittänyt polkumyyntimarginaalin laskennassa käytettyä menetelmää, kantajat eivät ilmoita, millä tavalla ne katsovat, etteivät lopullisen ilmoitusasiakirjan 72 ja 73 kohdassa esitetyt selitykset, jotka toistetaan riidanalaisen asetuksen 74 ja 75 perustelukappaleessa, ole asianmukaisia. Kolmanneksi siitä, ettei Excel-muotoisia taulukoita esitetty, on todettava, ettei toimielimillä ole mitään velvollisuutta toimittaa osapuolille, joita asia koskee, ”sähköistä versiota Excel-taulukoista, joilla tuetaan polkumyyntimarginaalin laskentaa”.

271    Tästä seuraa, että toinen väite on hylättävä.

272    Kolmannessa väitteessään kantajat toteavat, ettei komissio tutkinut lopullisessa ilmoitusasiakirjassa kantajien ja niiden jäsenten huomautuksissaan väliaikaisesta ilmoitusasiakirjasta esittämiä väitteitä muun muassa ”erityisistä perusteista, joiden perusteella se totesi, ettei otokseen valituilla yhtiöillä ollut vientihintaa, huolimatta useiden kantajien jäsenten toimittamista todisteista”.

273    Ensimmäiseksi kantajien huomautuksissaan väliaikaisesta ilmoitusasiakirjasta esittämistä väitteistä, jotka koskevat sitä, ettei otokseen valituilla yhtiöillä ollut vientihintaa, on yhtäältä todettava, että perusasetuksen 20 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu lopullinen ilmoittaminen koskee olennaisia tosiseikkoja ja huomioita, joiden perusteella lopullisten toimenpiteiden käyttöön ottamista suunnitellaan. Tästä seuraa, ettei tästä säännöksestä johdu komissiolle mitään velvoitetta tutkia lopullisessa ilmoitusasiakirjassa osapuolen, jota asia koskee, huomautuksissaan väliaikaisesta ilmoitusasiakirjasta esittämiä väitteitä, jos se ei katso, että nämä väitteet koskevat olennaisia tosiseikkoja ja huomioita, joiden perusteella lopullisten toimenpiteiden käyttöön ottamista suunnitellaan.

274    Toisaalta nyt käsiteltävässä asiassa on korostettava, että komissio huomautti lopullisen ilmoitusasiakirjan 62 ja 68 kohdassa, jotka vastaavat pääosin riidanalaisen asetuksen 63 ja 69 perustelukappaletta, että otokseen valitut amerikkalaiset tuottajat eivät vieneet kyseistä tuotetta unioniin, ei ollut mahdollista jäljittää kaikkien yksittäisten ostojen reittiä ja vertailla normaaliarvoja vastaaviin vientihintoihin, ei ollut mahdollista yksilöitä tuottajaa unioniin suuntautuvan viennin hetkellä eikä näillä tuottajilla ollut tietoa unioniin suuntautuvan viennin hintatasosta. Tällä perusteella komissio hylkäsi tiettyjen amerikkalaisten tuottajien väitteen, jonka mukaan yhdysvaltalaisten tuottajien maansa etuyhteyksettömiltä kauppiailta/sekoittajilta perimä myyntihinta saattoi toimia vientihintana. Kantajat eivät selitä, millä tavoin nämä toteamukset eivät olisi asianmukaisia.

275    Toiseksi väitteistä, joiden mukaan komissio ei tutkinut lopullisessa ilmoitusasiakirjassa kantajien ja niiden jäsenten huomautuksissaan väliaikaisesta ilmoitusasiakirjasta esittämiä väitteitä eikä ottanut huomioon ”useiden kantajien jäsenten toimittamia todisteita”, on todettava, etteivät ne yksilöi, mitä väitteitä komissio ei tutkinut lopullisessa ilmoitusasiakirjassa, mitkä sen jäsenet esittivät näitä väitteitä tai mitä todisteita komissio ei ottanut huomioon. Nämä väitteet eivät siis täytä edellytyksiä, jotka on asetettu 2.5.1991 annetun työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan d alakohdassa, jossa edellytetään, että ne oleelliset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin kanne perustuu, ilmenevät johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse kannekirjelmästä (ks. edellä 254 kohta), ja ne on näin ollen jätettävä tutkimatta.

276    Kolmas väite on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

277    Neljännessä väitteessään kantajat esittävät, ettei lopullisessa ilmoitusasiakirjassa annettu mitään selitystä siitä, ettei amerikkalaisen tuonnin määrää ole oikaistu polttoaineen prosenttiosuuden mukaan, vaikka tämä oikaisu oli tehty kaikista muista maista peräisin olevan tuonnin osalta.

278    Tältä osin on huomautettava, etteivät kantajat selitä tämän väitteen yhteydessä, missä määrin polkumyyntimenettely olisi voinut, ellei väitettyä säännöstenvastaisuutta olisi ollut, johtaa erilaiseen tulokseen, toisin kuin edellä 252 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä edellytetään. Joka tapauksessa kolmannesta kanneperusteesta ilmenee, että kantajat saattoivat lopullisessa ilmoitusasiakirjassa tältä osin annetun selityksen perusteella riitauttaa sen, ettei vastaavaa oikaisua ole tehty Yhdysvalloista peräisin olevan tuonnin osalta. Näin ollen neljäs väite on myös hylättävä perusteettomana.

279    Viidennessä väitteessä kantajat väittävät, ettei lopullisessa ilmoitusasiakirjassa esitetty mitään yksityiskohtia siitä, miksi sillä, että unionin teollisuuden E85-sekoitusten ja vastaavien sekoitusten tuottajat jätettiin ”alusta lähtien” huomioimatta, ei ollut mitään vaikutusta merkittävän vahingon määrittämiseen. Kantajien mukaan mikään asiakirja-aineiston sisältämä seikka ei tue tältä osin komission vastauksessaan kantajien huomautuksiin väliaikaisesta ilmoitusasiakirjasta esittämää toteamusta, jonka mukaan tällaisten sekoitusten tuotanto ”[oli] hyvin rajoitettua”.

280    Tältä osin neuvosto selittää vastineessaan, että nämä väitteet ovat virheellisiä siksi, ettei komissio jättänyt E85-sekoituksia huomioimatta ”alusta lähtien”. Käytettävissä olevien tietojen mukaan unionissa oli vain muutamia E85-sekoitusten tuottajia, joiden tuotanto vaikutti hyvin rajoitetulta, ja kahden unionin tuottajan kysymyslomakkeissa, jotka eivät sisältäneet luottamuksellisia tietoja, todettiin, että ne tuottivat vähäisiä määriä E85-sekoitusta, ja näitä todettuja vähäisiä määriä siis käytettiin laskelmissa.

281    Yhtäältä on todettava, etteivät kantajat esitä mitään todisteita ilmaisun ”vastaavat sekoitukset” tueksi. Tämän vuoksi väitettä, joka koskee ”vastaavia sekoituksia”, ei ole esitetty edellä 254 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi, ja se on jätettävä tutkimatta.

282    Toisaalta kantajat eivät kiistä neuvoston vastineessaan luettelemien seikkojen paikkansapitävyyttä. Näin ollen on todettava, että neuvoston selityksistä ilmenee, ettei E85-sekoituksia ole jätetty huomioimatta tutkinnan ”alusta lähtien” ja että hallinnollisessa asiakirja-aineistossa oli seikkoja, jotka tukevat sitä, että kyseisten sekoitusten tuotanto unionissa oli ”hyvin rajoitettua”. Viides osa on näin ollen muilta osin hylättävä perusteettomana.

283    Kuudennessa väitteessä kantajat väittävät, että niiden kuulemisasiamiehelle komissiossa käydyn kuulemismenettelyn aikana esittämästä pyynnöstä huolimatta neuvosto ei toimittanut unionin teollisuuden tuottajien raaka-ainekustannuksiin liittyviä tietoja. Jos niillä olisi ollut nämä tiedot käytettävissään, ne olisivat voineet osoittaa ”varmemmin”, että väitetty merkittävä vahinko johtui unionin teollisuuden raaka-ainekustannusten noususta.

284    Tältä osin on aluksi todettava, että kantajat pyysivät 11.9.2012 pidetyssä kuulemistilaisuudessa, että niille annetaan ”tietoja tuotantokustannusten ja raaka-aineiden tendensseistä”. Tämän kuulemistilaisuuden pöytäkirjan mukaan kuulemisasiamies pyysi komission tutkintaryhmää esittämään kirjallisia selityksiä viimeistään 18.9.2012. Yhtäältä on korostettava, etteivät kantajat väitä kirjelmissään mitenkään, ettei tähän kuulemisasiamiehen pyyntöön olisi vastattu asianmukaisesti. Toiseksi kantajat eivät osoita myöskään, että ne olisivat toistaneet pyyntönsä lopullisen ilmoittamisen yhteydessä perusasetuksen 20 artiklan 2 kohdan nojalla.

285    Tämän jälkeen on todettava, etteivät kantajat esittäneet mitään, mistä kävisi ilmi, että ne ovat pyytäneet neuvostoa toimittamaan niille kyseessä olevat tiedot.

286    Lopuksi neuvosto selittää, että tiedot, joiden mukaan suurin osa unionin teollisuuden tuottajista kattoi raaka-aineiden hinnanvaihtelun riskin, ovat luottamuksellisia eikä niitä ollut siis mahdollista lisätä asiakirja-aineistoon, joka ei sisällä luottamuksellisia tietoja, mitä kantajat eivät kiistä.

287    Tästä seuraa, etteivät kantajat ole osoittaneet, että toimielimet eivät ole vastanneet tyydyttävästi perusasetuksen 20 artiklan 2 ja 4 kohdasta johtuvien velvoitteiden yhteydessä niiden pyyntöihin saada tutustua lisätietoihin, jotka koskevat unionin teollisuuden raaka-ainekustannuksia. Tästä seuraa, että kuudennen väitteen taustalla olevaa argumenttia ei voida hyväksyä.

288    Seitsemännessä väitteessä kantajat väittävät, että ylimääräistä ilmoitusasiakirjaa, jossa komissio ehdotti lopullisen polkumyyntitoimenpiteen voimassaoloajan muuttamista kolmesta vuodesta viiteen vuoteen, ei ollut perusteltu riittävästi siksi, että siinä ”yksinomaan hylättiin kaksi kolmesta syystä, joiden perusteella neuvosto oli alun perin ehdottanut kolmen vuoden voimassaoloa” eikä ”tutkittu kolmatta syytä”.

289    On todettava, kuten neuvosto korostaa perustellusti ilman että kantajat riitauttaisivat sitä, että perusasetuksen 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti polkumyyntitoimenpiteiden yleinen voimassaoloaika on viisi vuotta. Ylimääräisessä ilmoitusasiakirjassa ilmoitettiin siis palaamisesta yleiseen ajanjaksoon. Tältä osin on todettava, että polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden yhteydessä perusteluvelvollisuus ei merkitse sitä, että toimielinten pitäisi selittää, miltä osin polkumyynnin vastaisen menettelyn tietyssä vaiheessa esitetty kanta mahdollisesti oli perusteeton (ks. vastaavasti edellä 253 kohdassa mainittu tuomio Whirlpool Europe v. neuvosto, EU:T:2010:390, 116 kohta).

290    Kantajat eivät myöskään esitä, miten se, ettei lopullisessa ilmoitusasiakirjassa tutkittu komission alun perin esittämää ”kolmatta syytä”, vaikuttaa pelkästään kolmen vuoden voimassaoloajan perustelemiseen.

291    Tämän vuoksi seitsemäs väite on hylättävä perusteettomana.

292    Koska seitsemää kantajien esittämää väitettä ei voida hyväksyä, on myös hylättävä kantajien väite, jonka mukaan riidanalaista asetusta ei ole ”perusteltu asianmukaisesti” siksi, että lopullinen ilmoitusasiakirja oli puutteellinen. Näin ollen kymmenennen valitusperusteen ensimmäinen osa on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

 Kymmenennen valitusperusteen toinen osa, jonka mukaan ylimääräinen ilmoitusasiakirja on annettu ensimmäiseksi tiedoksi jäsenvaltioille ja kantelijalle ja tämän jälkeen kantajille, jolloin loukataan hyvän hallinnon periaatetta ja syrjimättömyysperiaatetta, loukataan puolustautumisoikeuksia ja rikotaan perusasetuksen 20 artiklan 5 kohtaa

293    Kantajat väittävät lähinnä, että komissio esitti ehdotuksen muuttaa toimenpiteiden voimassaoloaikaa kolmesta viiteen vuoteen jäsenvaltioiden edustajille neuvoa-antavassa komiteassa ja kantelijalle ennen kuin se ilmoitti tästä niille, jolloin loukataan syrjimättömyysperiaatetta ja hyvän hallinnon periaatetta sekä loukataan kantajien ja ”niiden jäsenten” puolustautumisoikeuksia. Lisäksi sillä, että neuvoa-antava komitea hyväksyi toimenpiteiden voimassaoloajan muuttamisen kokouksessa, joka pidettiin kaksi päivää ennen kuin lopullinen ilmoitusasiakirja annettiin tiedoksi osapuolille, joita asia koskee, ja siis ennen kantajien huomautuksia, laiminlyödään velvollisuutta ottaa huomioon lopulliseen ilmoitusasiakirjaan liittyvät huomautukset, josta säädetään perusasetuksen 20 artiklan 5 kohdassa.

294    Neuvosto kiistää kantajien väitteet.

295    On palautettava mieliin, että perusasetuksen 20 artiklan 5 kohdassa säädetään, että ”lopullisen ilmoittamisen jälkeen tehdyt havainnot voidaan ottaa huomioon ainoastaan, jos ne saadaan määräajassa, jonka komissio vahvistaa kunkin tapauksen yhteydessä, ottaen asianmukaisesti huomioon asian kiireellisyys, mutta joka on vähintään kymmenen päivää”.

296    Ensinnäkin väitetystä puolustautumisoikeuksien loukkaamisesta on riittävää todeta, etteivät kantajat selitä miten ne itse tai niiden jäsenet olisivat voineet puolustautua paremmin, ellei oletettua säännöstenvastaisuutta olisi tapahtunut. Tämä väite on näin ollen hylättävä edellä 252 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa.

297    Toiseksi väitteestä, jonka mukaan kantelijalle ilmoitettiin toimenpiteiden voimassaoloajan muuttamisesta ennen kuin tästä oli ilmoitettu muille osapuolille, joita asia koskee, kantajat vetoavat ePuren internetsivulla 20.12.2012 julkaistuun lehdistötiedotteeseen, jossa ePure ilmoitti, että unioni oli edennyt polkumyyntitoimenpiteiden määräämiseksi nyt käsiteltävässä asiassa viiden vuoden ajaksi, sillä suurin osa jäsenvaltioista oli ”hyväksynyt” tällaisen ”päätöksen”.

298    Neuvosto kiistää tämän väitteen ja väittää vastineessaan, että komissio ilmoitti kaikille osapuolille, joita asia koskee, myös kantelijalle, ehdotuksesta muuttaa toimenpiteiden voimassaoloaikaa samanaikaisesti eli 21.12.2012. Neuvosto toteaa lisäksi, ettei sillä ole velvollisuutta selittää tai puolustella kolmannen julkaisemaa lehdistötiedotetta.

299    Tältä osin on todettava, että kyseinen lehdistötiedote on vain aihetodiste, joka ei osoita, että neuvosto tai komissio olisivat tosiasiallisesti ilmoittaneet ennen niitä kantelijalle toimenpiteiden voimassaoloajan muuttamisesta, eivätkä kantajat ole esittäneet mitään muuta seikkaa väitteensä tueksi. Tämä väite on näin ollen hylättävä sillä perusteella, että kantajat eivät ole esittäneet siitä todisteita.

300    Kolmanneksi on tutkittava väite, jonka mukaan ehdotuksesta muuttaa toimenpiteiden voimassaoloaikaa oli ilmoitettu etukäteen jäsenvaltioiden edustajille neuvoa-antavassa komiteassa.

301    Kantajien mukaan ePuren 20.12.2012 päivätyssä tiedotteessa viitataan neuvoa-antavan komitean äänestykseen 19.12.2012 pidetyssä kokouksessa ja näytetään toteen, että komissio teki ehdotuksen toimenpiteiden voimassaoloajan muuttamisesta kolmesta viiteen vuoteen jäsenvaltioiden edustajille neuvoa-antavassa komiteassa ja kantelijalle ennen kuin tästä ilmoitettiin niille. Neuvosto kiistää tämän väitteen ja väittää vastineessaan, että komissio ilmoitti jäsenvaltioille ja osapuolille, joita asia koskee, ehdotuksesta muuttaa toimenpiteiden voimassaoloaikaa samanaikaisesti eli 21.12.2012.

302    Ensinnäkin kun kyse on väitteestä, jonka mukaan unionin toimielimet loukkasivat syrjimättömyysperiaatetta, on todettava, että se edellyttäisi sitä, että ne olisivat kohdelleet toisiinsa rinnastettavissa olevia tilanteita eri tavalla, mikä olisi aiheuttanut haittaa tietyille toimijoille verrattuna toisiin, ilman, että kyseinen erilainen kohtelu olisi perusteltavissa merkityksellisillä objektiivisilla eroilla (tuomio 23.10.2003, Changzhou Hailong Electronics & Light Fixtures ja Zhejiang Yankon v. neuvosto, T‑255/01, Kok., EU:T:2003:282, 60 kohta).

303    Tältä osin on riittävää todeta, etteivät jäsenvaltioiden edustajat neuvoa-antavassa komiteassa ole, toisin kuin kantajat, osapuolia, joita polkumyyntimenettely koskee. Tästä seuraa, etteivät kantajat ja jäsenvaltiot ole oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla toisiinsa rinnastettavissa olevissa tilanteissa. Näin ollen ilmoittamista jäsenvaltioille ei säännellä perusasetuksen 20 artiklassa vaan sen 15 artiklan 2 kohdassa, sellaisena kuin se on alkuperäisessä muodossaan, jota sovelletaan nyt käsiteltävässä asiassa ja jonka mukaan komission on toimitettava jäsenvaltioille ”kaikki asiaa koskevat tiedot” ennen neuvoa-antavan komitean kokousta.

304    Toiseksi väitetystä hyvän hallinnon periaatteen loukkaamisesta on muistutettava, että komissiolla ja neuvostolla on velvollisuus kunnioittaa hallinnollisen menettelyn aikana unionin perusoikeuksia, joita ovat muun muassa oikeus hyvään hallintoon, joka vahvistetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklassa ja joka käsittää useita erityisiä oikeuksia. Hyvän hallinnon periaate ei sellaisenaan anna oikeuksia yksityisille, paitsi silloin kun se on perusoikeuskirjan 41 artiklassa tarkoitettujen erityisten oikeuksien ilmaisu (tuomio 4.10.2006, Tillack v. komissio, T‑193/04, Kok., EU:T:2006:292, 127 kohta). Kantajat eivät kuitenkaan vetoa mihinkään tällaiseen erityiseen oikeuteen.

305    Joka tapauksessa, vaikka oletettaisiin, että kantajien väite on ymmärrettävä siten, että siinä väitetään laiminlyödyn huolellisuusvelvoitetta, on muistutettava, että kyseinen velvollisuus velvoittaa toimivaltaisen toimielimen tutkimaan huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävän tapauksen kannalta merkitykselliset seikat (ks. vastaavasti tuomio 12.12.2014, Crown Equipment (Suzhou) ja Crown Gabelstapler v. neuvosto, T‑643/11, Kok. (otteina), EU:T:2014:1076, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Koska kantajat eivät nyt käsiteltävässä asiassa ole esittäneet mitään seikkaa, joka voisi osoittaa vaaditulla tavalla, että komissio tai neuvosto olisivat laiminlyöneet tätä velvoitetta, väite, jonka mukaan hyvän hallinnon periaatetta on loukattu, on siis hylättävä perusteettomana.

306    Kantajien väite, jonka mukaan syrjimättömyysperiaatetta ja hyvän hallinnon periaatetta on loukattu, on näin ollen hylättävä.

307    Neljänneksi on hylättävä myös kantajien väite, jonka mukaan perusasetuksen 20 artiklan 5 kohtaa oli rikottu sen vuoksi, että ehdotus muuttaa toimenpiteiden voimassaoloaikaa oli esitetty neuvoa-antavalle komitealle ja tämä oli ”ratifioinut” sen ennen kuin osapuolet, joita asia koskee, olivat esittäneet huomautuksensa. Vaikka oletettaisiin, että tällä säännöksellä luodaan, kuten kantajat väittävät, ”toimielimille” velvollisuus ottaa huomioon ”lopulliseen ilmoitusasiakirjaan liittyvät huomautukset”, on riittävää todeta, etteivät kantajat selitä, missä määrin polkumyyntimenettely olisi voinut, ellei väitettyä säännöstenvastaisuutta olisi ollut, johtaa erilaiseen tulokseen, toisin kuin edellä 252 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä edellytetään. Joka tapauksessa on muistutettava, että perusasetuksen 9 artiklan 4 kohdassa, sellaisena kuin se on alkuperäisessä muodossaan, jota sovelletaan nyt käsiteltävässä asiassa, neuvoa-antavaa komiteaa, joka ei ole toimielin, kuullaan ennen kuin neuvosto määrää lopullisen polkumyyntitullin. On totta, että perusasetuksen 15 artiklan 2 kohdassa, sellaisena kuin se on alkuperäisessä muodossaan, säädetään, että komissio ilmoittaa jäsenvaltioille etukäteen ”kaikki asiaa koskevat tiedot”. Yhtäältä kantajat eivät kuitenkaan väitä, ettei komissio olisi ottanut huomioon niiden 2.1.2013 esittämiä huomautuksia toimenpiteiden kestosta antaessaan riidanalaista asetusta. Toisaalta kantajat eivät myöskään väitä, että niiden 2.1.2013 esittämät huomautukset olisivat sisältäneet hyödyllisiä tietoja, jotka komission olisi pitänyt ilmoittaa jäsenvaltioille saman kohdan nojalla.

308    Näin ollen kymmenennen valitusperusteen toinen osa on hylättävä.

 Kymmenennen kanneperusteen kolmas osa, jonka mukaan tutkinnan asiakirja-aineistoon, joka ei sisällä luottamuksellisia tietoja, ei ollut mahdollista tutustua täysimääräisesti, jolloin loukattiin puolustautumisoikeuksia ja rikottiin perusasetuksen 6 artiklan 7 kohtaa ja 19 artiklan 1 ja 2 kohtaa

309    Kantajat väittävät, että komissio ei antanut niiden tutustua tiettyihin tietoihin, tiettyihin todisteisiin ja tiettyihin asiakirjoihin huolimatta niiden tutkinnan aikana tältä osin esittämistä lukuisista pyynnöistä. Tämä on perusasetuksen 6 artiklan 7 kohdan ja 19 artiklan 1 ja 2 kohdan vastaista ja loukkaa niiden puolustautumisoikeuksia. Kantajat esittävät viisi väitettä, joissa ne toteavat, ettei komissio antanut niiden tutustua täysimääräisesti tutkinnan asiakirja-aineistoon, joka ei sisällä luottamuksellisia tietoja.

310    Neuvosto kiistää kantajien väitteet.

311    Perusasetuksen 6 artiklan 7 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Valituksen tekijät, tuojat ja viejät sekä niitä edustavat järjestöt, käyttäjät ja kuluttajajärjestöt, jotka ovat ilmoittautuneet 5 artiklan 10 kohdan mukaisesti, samoin kuin viejämaan edustajat, voivat kirjallisesta pyynnöstään tutustua kaikkiin tietoihin, jotka mikä tahansa tutkimuksen kohteena oleva osapuoli on toimittanut, lukuun ottamatta yhteisön tai sen jäsenvaltioiden viranomaisten toimittamia sisäisiä asiakirjoja, jos nämä tiedot ovat olennaisia niiden etujen puolustamisen kannalta eivätkä tiedot ole luottamuksellisia 19 artiklassa tarkoitetussa merkityksessä ja jos niitä käytetään tutkimuksessa. Kyseiset osapuolet voivat esittää huomioitaan näistä tiedoista, ja niiden huomautukset otetaan huomioon siltä osin kuin ne ovat riittävästi perusteltuja.”

312    Perusasetuksen 19 artiklan 1 kohdan mukaan ”viranomaisten on pätevästä syystä käsiteltävä luottamuksellisina kaikkia tietoja, jotka ovat luonteeltaan luottamuksellisia (esimerkiksi, koska tiedon ilmaisemisesta olisi merkittävää etua kilpailijalle tai sillä olisi huomattavan epäsuotuisa vaikutus tiedon toimittaneeseen henkilöön tai siihen, jolta hän sai tiedon) tai jotka tutkimuksen kohteena olevat osapuolet ovat toimittaneet luottamuksellisina”.

313    Perusasetuksen 19 artiklan 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Neuvosto, komissio ja jäsenvaltiot tai niiden edustajat pidättäytyvät paljastamasta tämän asetuksen mukaisesti saamiaan tietoja, joita niiden toimittaja on pyytänyt käsittelemään luottamuksellisina, ilman niiden toimittajien nimenomaista lupaa. Komission ja jäsenvaltioiden välillä vaihdettuja tietoja, 15 artiklan mukaisesti järjestettyjä konsultaatioita koskevia tietoja tai [unionin] tai sen jäsenvaltioiden viranomaisten valmistelemia sisäisiä asiakirjoja ei saa luovuttaa, paitsi jos niiden luovuttamisesta nimenomaan säädetään tässä asetuksessa.”

314    Tutkinnan asiakirja-aineistoon tutustumisoikeuden loukkaaminen voi johtaa riidanalaisen asetuksen kumoamiseen ainoastaan, jos kyseisten asiakirjojen paljastamisen ansiosta olisi ollut vähäinenkin mahdollisuus siihen, että hallinnollisessa menettelyssä olisi päädytty erilaiseen lopputulokseen, jos kyseessä oleva yritys olisi voinut vedota siihen kyseisen menettelyn aikana (ks. vastaavasti tuomio 16.2.2012, neuvosto ja komissio v. Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP, C‑191/09 P ja C‑200/09 P, Kok., EU:C:2012:78, 174 kohta).

315    Ensimmäisen väitteen osalta kantajat katsovat, ettei komissio antanut niiden tutustua Eurostatin (Euroopan unionin tilastotoimisto) tietokantoihin ja muihin kansallisiin tullitietokantoihin, joita käytettiin tuonnin määrän ja arvon määrittämiseen, tai toimittanut niistä versiota, joka ei sisällä luottamuksellisia tietoja.

316    On todettava, että ensimmäisessä väitteessään kantajat eivät selitä, missä määrin polkumyyntimenettely olisi voinut, ellei väitettyä säännöstenvastaisuutta olisi ollut, johtaa erilaiseen tulokseen, toisin kuin edellä 252 ja 314 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä edellytetään. Ensimmäinen väite on näin ollen hylättävä perusteettomana.

317    Toisessa väitteessään kantajat vetoavat siihen, ettei komissio toimittanut niille sisäistä asiakirjaa, joka sisältää sen pääosaston (PO) ”Verotus ja tulliunioni” lausunnon kyseessä olevan tuotteen määritelmästä.

318    Yhtäältä on todettava, etteivät kantajat selitä tässä väitteessä, missä määrin polkumyyntimenettely olisi voinut, ellei väitettyä säännöstenvastaisuutta olisi ollut, johtaa erilaiseen tulokseen, toisin kuin edellä 252 ja 314 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä edellytetään. On toisaalta todettava, että perusasetuksen 19 artiklan 5 kohdan mukaan sisäisiä asiakirjoja ei saa luovuttaa, paitsi jos niiden luovuttamisesta nimenomaan säädetään kyseisessä asetuksessa. Toinen väite on näin ollen hylättävä perusteettomana.

319    Kolmannessa väitteessään kantajat toteavat, että määrittääkseen sokerijuurikkaista tuotetun etanolin osuuden komissio tukeutui kantelijan sähköpostiin, jossa mainittiin luku 12 prosenttia, muttei ilmoitettu yksityiskohtia käytettyjen tietojen lähteestä ja menetelmästä, jolla tähän arvioon päädyttiin. Kantajat arvioivat, etteivät ne näin ollen kyenneet osoittamaan komissiolle, että niiden sokerijuurikkaista peräisin olevan tuotannon ”suuremmat luvut” olivat ”oikeat luvut”.

320    On todettava, että tässä väitteessään kantajat eivät selitä, missä määrin polkumyyntimenettely olisi voinut, jos lähde ja laskentamenetelmä olisi ilmoitettu, johtaa erilaiseen tulokseen, toisin kuin edellä 252 ja 314 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä edellytetään.

321    Joka tapauksessa komissio selittää, ettei sillä ollut lupaa luovuttaa kyseessä olevia tietoja sillä perusteella, että niihin sisältyivät kantelijan toimittamat luottamukselliset liiketoimintaa koskevat tiedot. Tältä osin kantajat eivät selitä yhtäältä, millä tavoin kyseessä olevan sähköpostin osassa, johon ne viittaavat kannekirjelmän liitteen A.10 sivulla 434, esitetty maininta, jonka mukaan 12 %:n prosenttiosuus oli peräisin kaupalliselta analyytikolta, ei olisi riittävä kyseessä olevien tietojen lähteen yksilöimiseksi. Toisaalta kyseisestä viittauksesta ei käy millään tavalla ilmi, että tämä sähköposti olisi sisältänyt kyseessä olevan markkinaosuuden laskennassa käytetyn menetelmän kuvauksen.

322    Kolmas väite on siis hylättävä perusteettomana.

323    Neljännessä väitteessä kantajat väittävät, ettei asiakirja-aineiston, joka ei sisällä luottamuksellisia tietoja, mikään osa tue riidanalaisen asetuksen 141 perustelukappaleessa esitettyä toteamusta, jonka mukaan useimmat unionin teollisuuden tuottajat suojautuvat raaka-aineiden hintojen vaihtelun riskiltä.

324    Yhtäältä on todettava, että neljännessä väitteessään kantajat eivät vetoa siihen, että niiden oikeutta tutustua asiakirja-aineistoon, joka ei sisällä luottamuksellisia tietoja, olisi loukattu. Tämän vuoksi tämä väite on vaikutukseton, ja se on hylättävä.

325    Toisaalta ja joka tapauksessa neuvosto selittää, että paikan päällä toteutettujen tarkastusten aikana unionin tuottajat esittivät yksityiskohtaisia selityksiä riskeiltä suojautumisesta ja että kyseessä olevat tiedot ovat luottamuksellisia eikä niitä näin ollen ollut mahdollista lisätä asiakirja-aineistoon, joka ei sisällä luottamuksellisia tietoja. Kantajat eivät myöskään kiistä neuvoston toteamusta, jonka mukaan hintojen vaihtelun riskiltä suojautumista koskeva käytäntö on kyseisellä alalla yleinen ja on helppo tarkistaa unionin tuottajien vuosikertomuksissa esitettyjen julkisten tietojen ansiosta. Näin ollen myös neljäs väite on hylättävä perusteettomana.

326    Viidennessä väitteessä kantajat katsovat, että ePuren huomautuksia, jotka liittyvät toimenpiteiden voimassaoloajan muuttamiseen kolmesta viideksi vuodeksi, ei ole lisätty asiakirja-aineistoon, joka ei sisällä luottamuksellisia tietoja, riittävän ajoissa, jotta ne voisivat valmistella huomautuksensa tästä muutoksesta ennen 2.1.2013. Kantajien mukaan ePuren huomautukset on lisätty asiakirja-aineistoon, joka ei sisällä luottamuksellisia tietoja, vasta 4.2.2013.

327    Tältä osin on todettava, etteivät kantajat selitä, missä määrin polkumyyntimenettely olisi voinut, ellei väitettyä säännöstenvastaisuutta olisi ollut, johtaa erilaiseen tulokseen, toisin kuin edellä 252 ja 314 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä edellytetään.

328    Joka tapauksessa neuvosto väittää, että 21.12.2012 päivätyssä ylimääräisessä ilmoitusasiakirjassa komissio tiivisti ePuren voimassaoloaikaa koskevat argumentit ja selitti normaaliin viiden vuoden aikaan palaamisen syyt. Kantelijan huomautuksista on huomautettava, että ylimääräinen ilmoitusasiakirja sisältää pääosin samat tiedot kuin riidanalaisen asetuksen 173 perustelukappale ja siinä toistettiin siis olennaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin toimielimet halusivat tukeutua nyt käsiteltävässä asiassa. Vastauskirjelmässään kantajat sen sijaan ainoastaan kiistävät neuvoston toteamuksen yksilöimättä, mitä ePuren huomautuksia ei ollut tiivistetty riittävästi ylimääräisessä ilmoitusasiakirjassa.

329    Vastauskirjelmässään kantajat katsovat lisäksi, että ylimääräisessä ilmoitusasiakirjassa pelkästään kumotaan komission alun perin ehdottaman voimassaoloajan puolesta esitetyt perustelut ilman yhtäkään todellista selitystä. On todettava 2.5.1991 annetun työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 48 artiklan 2 kohdan mukaisesti, että tämä uusi väite on esitetty liian myöhään, sillä se on esitetty vastauskirjelmässä, ja se on jätettävä tutkimatta (ks. vastaavasti määräys 24.9.2009 Alcon v. SMHV, C‑481/08 P, EU:C:2009:579, 17 kohta ja tuomio 30.4.2015, VTZ ym. v. neuvosto, T‑432/12, EU:T:2015:248, 158 kohta). Vaikka oletettaisiin, ettei tätä uutta väitettä ole esitetty liian myöhään, olisi riittävää todeta, että kantajat eivät vetoa siinä oikeutensa saada tutustua tutkinnan asiakirja-aineistoon, joka ei sisällä luottamuksellisia tietoja, minkäänlaiseen loukkaamiseen. Myös tämä väite on siis hylättävä vaikutuksettomana.

330    Näin ollen on todettava, että kantajat kykenivät valmistelemaan ajoissa huomautuksensa polkumyyntitoimenpiteiden voimassaoloajan muuttamisesta. Näin ollen viides väite ja edeltävässä kohdassa mainittu uusi väite on hylättävä.

331    Kymmenennen kanneperusteen kolmas osa on näin ollen hylättävä.

 Kymmenennen kanneperusteen neljäs osa, jonka mukaan kantajille on myönnetty riittämätön aika esittää huomautuksiaan lopullisesta ilmoitusasiakirjasta, mikä rikkoo perusasetuksen 20 artiklan 5 kohtaa ja loukkaa puolustautumisoikeuksia

332    Kantajat arvioivat, ettei neuvosto myöntänyt niille perusasetuksen 20 artiklan 5 kohdassa säädettyä vähintään kymmenen päivän määräaikaa huomautusten esittämiselle lopullisesta ilmoitusasiakirjasta. Missään tapauksessa säädetty vähintään kymmenen päivän määräaika ei niiden mukaan ole riittävä määräaika huomautusten esittämiselle nyt käsiteltävässä asiassa annetun kaltaisesta monitahoisesta ilmoitusasiakirjasta.

333    Neuvosto kiistää kantajien väitteet.

334    Aluksi on huomautettava, että kannekirjelmässä olevan kymmenennen kanneperusteen neljännen osan otsikon mukaan neuvosto ei myöntänyt ”kantajille” riittävästi aikaa huomautusten esittämiselle lopullisesta ilmoitusasiakirjasta. Kannekirjelmässä kantajat väittävät, etteivät ne ”ja niiden jäsenet” saaneet riittävästi aikaa huomautusten esittämiselle.

335    Tältä osin on huomautettava, etteivät kantajat selitä kirjelmissään, mitkä niiden jäsenistä saivat lopullisen ilmoitusasiakirjan. Siltä osin kuin kantaja haluavat siis tässä osassa vedota ”niiden jäsenten” menettelyllisten oikeuksien loukkaamiseen, on todettava, ettei niin epämääräinen pyyntö täytä 2.5.1991 annetun työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdassa, jossa edellytetään, että ne oleelliset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin kanne perustuu, ilmenevät johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse kannekirjelmästä (ks. edellä 254 kohta), asetettuja edellytyksiä. Näin ollen siltä osin kuin kantajat väittävät, ettei niiden jäsenillä ollut riittävästi aikaa huomautusten esittämiselle lopullisesta ilmoitusasiakirjasta, tämä osa on jätettävä tutkimatta.

336    Väitteestä, jonka mukaan neuvosto ei myöntänyt kantajille riittävästi aikaa huomautusten esittämiselle lopullisesta ilmoitusasiakirjasta, on muistutettava, että perusasetuksen 20 artiklan 5 kohdassa säädetään lähinnä, että toimielimillä on velvollisuus ottaa huomioon osapuolten, joita asia koskee, esittämät huomautukset ainoastaan, jos ne saadaan komission vahvistamassa määräajassa, jonka on oltava vähintään kymmenen päivää.

337    Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa komissio antoi lopullisen ilmoitusasiakirjan kantajille tiedoksi 6.12.2012 ja pyysi niitä esittämään mahdolliset huomautuksensa ”kymmenen päivän määräajassa – – eli viimeistään 17.12.2012 puolelta päivin”. Perusasetuksen 20 artiklan 5 kohdassa säädetty kymmenen päivän määräaika esittää huomautuksia tästä asiakirjasta päättyi 16.12.2012. Määräaikoihin, päivämääriin ja määräpäiviin sovellettavista säännöistä 3.6.1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY, Euratom) N:o 1182/71 (EYVL L 124, s. 1) 3 artiklan 4 kohdan nojalla on niin, että koska määräajan viimeinen päivä on sunnuntai, määräaika päättyi seuraavan työpäivän viimeisen tunnin kuluttua umpeen eli päivän 17.12.2012 viimeisen tunnin kuluttua umpeen. Komissio pyysi kuitenkin osapuolia, joita asia koskee, toimittamaan huomautuksensa tästä asiakirjasta viimeistään 17.12.2012 puolelta päivin eikä puoleenyöhön mennessä. Kantajat esittivät kuitenkin huomautuksensa komission asettamassa määräajassa. Komissio lähetti 21.12.2012 päivätyllä kirjeellään ylimääräisen ilmoitusasiakirjan, joka liittyy ehdotettujen toimenpiteiden voimassaoloajan muuttamiseen. Tässä kirjeessä komissio pyysi kuitenkin asianosaisia toimittamaan huomautuksensa ehdotetusta muutoksesta sekä 6.12.2012 päivätystä lopullisesta ilmoitusasiakirjasta viimeistään 2.1.2013 toimiston sulkemisajankohtaan mennessä.

338    Yhtäältä on todettava, etteivät kantajat selitä kirjelmissään, miten niiden mukaan hallinnollinen menettely olisi oletetun säännöstenvastaisuuden vuoksi voinut johtaa erilaiseen lopputulokseen. Oikeuskäytännössä on todettu, että perusasetuksen 20 artiklan 5 kohdassa säädetyn kymmenen päivän määräajan noudattamatta jättäminen voi johtaa riidanalaisen asetuksen kumoamiseen vain silloin, kun on mahdollista, että tämän sääntöjenvastaisuuden johdosta hallinnollisessa menettelyssä olisi voitu päätyä toisenlaiseen lopputulokseen, jolloin kantajan puolustautumisoikeuksiin olisi tosiasiallisesti vaikutettu (ks. vastaavasti edellä 250 kohdassa mainittu tuomio Foshan Shunde Yongjian Housewares & Hardware v. neuvosto, EU:C:2009:598, 81 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

339    Toisaalta kuten neuvosto väittää perustellusti, komissio myönsi 21.12.2012 päivätyllä kirjeellään kantajille lisäaikaa esittää huomautuksensa 6.12.2012 päivätystä lopullisesta ilmoitusasiakirjasta. Tästä seuraa, etteivät toimielimet ole rikkoneet millään tavalla perusasetuksen 20 artiklan 5 kohtaa.

340    Kun kyse on väitteestä, jonka mukaan kymmenen päivän määräaika ei ollut riittävä huomautusten esittämiselle niin monitahoisesta ilmoitusasiakirjasta, ja kun otetaan huomioon se, ettei ole olemassa asetusta, jossa määrättäisiin väliaikaisista tulleista ja joka sisältäisi alustavan laskelman polkumyyntimarginaalista, on riittävää muistuttaa, kuten edellä 337 kohdassa esitetään, että sen lisäksi, että kantajat saivat säädetyn vähimmäisajan, komissio myönsi niille myöhemmin 21.12.2012 ylimääräisen 12 kalenteripäivän lisäajan huomautusten esittämiselle tästä asiakirjasta. Kantajat eivät väitä, että tämä pidennetty määräaika olisi ollut riittämätön.

341    Lisäksi kantajat vahvistavat vastauskirjelmässään, että 21.12.2012 päivätyllä ylimääräisellä ilmoitusasiakirjalla toimielimet syyllistyivät toiseen menettelyvirheeseen sillä perusteella, että polkumyynnin vastaista neuvoa-antavaa komiteaa kuultiin jo 19.12.2012 pidetyssä kokouksessa tietämättä olennaista seikkaa eli kantajien ja amerikkalaisten tuottajien kantaa ehdotettujen toimenpiteiden muutetusta voimassaolosta. On todettava 2.5.1991 annetun työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 48 artiklan 2 kohdan mukaisesti, että tämä uusi väite on esitetty liian myöhään, sillä se on esitetty vastauskirjelmässä, ja se on jätettävä tutkimatta (ks. edellä 329 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö).

342    Tästä seuraa, että myös kymmenennen kanneperusteen neljäs osa on hylättävä.

343    Edellä esitetystä seuraa, että kymmenes valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

344    Koska ensimmäisen kanneperusteen toinen osa ja näin ollen kyseinen kanneperuste on hyväksytty, riidanalainen asetus on näin ollen kumottava siltä osin kuin se koskee Patriot Renewable Fuelsia, Plymouth Energy Companya, POET:tä ja Platinum Ethanolia, jotka ovat kantajien jäseniä. Muilta osin tämä kanne on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

 Oikeudenkäyntikulut

345    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 ja 3 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan. Unionin yleinen tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että asianosainen vastaa omista kuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan suhteellinen osuus vastapuolen kuluista, jos tämä on perusteltua asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi.

346    Koska kantajat ja neuvosto ovat kukin hävinneet osan asiasta, ne vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

347    Työjärjestyksen 138 artiklan 1 ja 3 kohdan mukaisesti komissio ja ePure vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Amerikan yhdysvalloista peräisin olevan bioetanolin tuonnissa 18.2.2013 annettu neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 157/2013 kumotaan siltä osin kuin se koskee Patriot Renewable Fuels LLC:tä, Plymouth Energy Company LLC:tä, POET LLC:tä ja Platinum Ethanol LLC:tä.

2)      Kanne hylätään muilta osin.

3)      Growth Energy ja Renewable Fuels Association, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio ja ePURE, de Europese Producenten Unie van Hernieuwbare Ethanol vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Dittrich Schwarcz Tomljenović

Allekirjoitukset

Sisällysluettelo

Asian tausta

Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset

1.  Vaatimus yhdistämisestä asiaan T‑277/13, Marquis Energy v. neuvosto

2.  Väliintulot

3.  Prosessinjohtotoimet ja asian käsittelyn suullinen vaihe

4.  Luottamuksellista käsittelyä koskevat pyynnöt

5.  Asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

1.  Tutkittavaksi ottaminen

Kantajien kaltaisten järjestöjen kanneoikeus

Kantajien asiavaltuus

Kantajien henkilökohtainen asiavaltuus

Kantajien asiavaltuus jäsentensä edustajina

–  Koskeeko asetus kantajia suoraan otokseen valittujen bioetanolin tuottajien edustajina

–  Koskeeko asetus kantajia erikseen otokseen valittujen bioetanolin tuottajien edustajina

–  Vaihtoehtoisten oikeussuojakeinojen olemassaolo

Kantajien asiavaltuus muiden jäsentensä kuin neljän otokseen valitun tuottajan edustajina

Oikeussuojan tarve

2.  Asiakysymys

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan neuvosto rikkoi perusasetuksen 2 artiklan 8 kohtaa, 9 artiklan 5 kohtaa ja 18 artiklan 1, 3 ja 4 kohtaa, loukkasi oikeusvarmuuden periaatetta, luottamuksensuojan periaatetta ja hyvän hallinnon periaatetta sekä teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se kieltäytyi laskemasta henkilökohtaista polkumyyntimarginaalia ja mahdollisesti määräämästä yksilöllistä polkumyyntitullia otokseen valituille kantajien jäsenille

WTO:n polkumyynnin vastaisen sopimuksen soveltaminen nyt käsiteltävässä asiassa

Kysymys siitä, onko neljällä otokseen valitulla amerikkalaisella tuottajalla oikeus siihen, että niihin sovelletaan yksilöllistä polkumyyntitullia perusasetuksen 9 artiklan 5 kohdan mukaisesti

Kysymys siitä, eikö nyt käsiteltävässä asiassa ”ollut käytännöllistä” ottaa käyttöön yksilöllisiä polkumyyntitulleja

Kymmenes kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 6 artiklan 7 kohdan, 19 artiklan 1 ja 2 kohdan ja 20 artiklan 2, 4 ja 5 kohdan rikkomista sekä puolustautumisoikeuksien, syrjintäkiellon periaatteen ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista ja perustelujen riittämättömyyttä

Alustavat huomautukset

Kymmenennen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan lopullinen ilmoitusasiakirja on puutteellinen, perusasetuksen 20 artiklan 2 ja 4 kohtaa on rikottu ja riidanalaisen asetuksen perustelut ovat virheelliset

Kymmenennen valitusperusteen toinen osa, jonka mukaan ylimääräinen ilmoitusasiakirja on annettu ensimmäiseksi tiedoksi jäsenvaltioille ja kantelijalle ja tämän jälkeen kantajille, jolloin loukataan hyvän hallinnon periaatetta ja syrjimättömyysperiaatetta, loukataan puolustautumisoikeuksia ja rikotaan perusasetuksen 20 artiklan 5 kohtaa

Kymmenennen kanneperusteen kolmas osa, jonka mukaan tutkinnan asiakirja-aineistoon, joka ei sisällä luottamuksellisia tietoja, ei ollut mahdollista tutustua täysimääräisesti, jolloin loukattiin puolustautumisoikeuksia ja rikottiin perusasetuksen 6 artiklan 7 kohtaa ja 19 artiklan 1 ja 2 kohtaa

Kymmenennen kanneperusteen neljäs osa, jonka mukaan kantajille on myönnetty riittämätön aika esittää huomautuksiaan lopullisesta ilmoitusasiakirjasta, mikä rikkoo perusasetuksen 20 artiklan 5 kohtaa ja loukkaa puolustautumisoikeuksia

Oikeudenkäyntikulut

* Oikeudenkäyntikieli: englanti.

1 Luottamukselliset tiedot poistettu tekstistä.