Kanne 30.9.2013 – Italian tasavalta v. Euroopan komissio

(Asia T-527/13)

Oikeudenkäyntikieli: italia

Asianosaiset

Kantaja: Italian tasavalta (asiamiehet: valtionasiamiehet S. Fiorentino ja P. Grasso sekä G. Palmieri)

Vastaaja: Euroopan komissio

Vaatimukset

Kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta

kumoamaan Italian myöntämästä valtiontuesta SA.33726 (11/C) (ex SA.33726 (11/NN)) 17.7.3013 tehdyn ja 18.7.2013 tiedoksi annetun komission päätöksen C(2013) 4046 final (maidon lisämaksun maksamisen lykkääminen Italiassa)

toissijaisesti kumoamaan mainitun päätöksen osittain (2 artiklan b, c ja d alakohdan) siltä osin kuin siinä laajennetaan neuvoston päätöksestä N:o 2003/530/EY johdettua takaisinperimisvelvollisuutta

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Italian hallitus riitauttaa Euroopan komission päätöksen Italian myöntämästä valtiontuesta SA.33726 (11/C) (ex SA.33726 (11/NN)) 17.7.3013 tehdyn ja 18.7.2013 tiedoksi annetun komission päätöksen C(2013) 4046 final (maidon lisämaksun maksamisen lykkääminen Italiassa)

Tällä päätöksellä Euroopan komissio on

todennut, että 31.12.2010 erääntyvän lisämaksuerän maksamisen lykkääminen, josta päätettiin Italiassa juuri joulukuussa 2010, on erityisesti sitä koskevien täytäntöönpanosäännösten vuoksi sisämarkkinoille soveltumatonta valtiontukea

todennut, että neuvoston päätöksessä 2003/530/EY vahvistettujen edellytysten rikkominen, joka on aiheutunut mainitun maksun lykkäämisestä, on sisämarkkinoille soveltumatonta valtiontukea

velvoittanut Italian vaatimaan maksun lykkäyksen saajia palauttamaan mainittujen soveltumattomien tukien määrän korkoineen.

Kantaja vetoaa kanteensa tueksi kahteen kanneperusteeseen:

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen maataloustuotteiden tuotannon alalla 20.12.2007 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1535/2007 (EUVL L 337, s. 35–41) 3 artiklan 7 kohdan rikkomista

Tästä on todettava, että riidanalaisessa päätöksessä sovelletaan näitä säännöksiä siitä virheellisestä olettamasta lähtien, että 16.7.2003 tehdyllä neuvoston päätöksellä hyväksytty voimassaoleva tuki edustaa maitotuotteille myönnettävissä olevaa enimmäismäärää, mistä on seurauksena, että jokainen mahdollinen lisätukitoimenpide olisi yhteenlaskettuna saanut aikaan sallittua tukea suuremman tukimäärän, vaikka se kuuluisikin vähämerkityksisen tuen järjestelmään (ja vaikka sillä olisikin täysin marginaalinen merkitys).

Toinen kanneperuste, joka koskee edellä mainitun asetuksen (EY) N:o 1535/2007 3 artiklan 2 kohdan, EY:n perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (EYVL L 83, s. 1) ja EY:n perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 täytäntöönpanosta 21.4.2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 794/2004 (EUVL L 140, s. 1) 4 artiklan 1 kohdan rikkomista sekä riittämättömiä perusteluja.

Tältä osin on huomattava, että riidanalaisessa päätöksessä sovelletaan kyseistä 3 artiklan 2 kohtaa (joka koskee sellaisten tukien päällekkäisyyttä, joista jokainen itsessään kuuluu vähämerkityksisiin tukiin) tapaukseen, jossa vähämerkityksisten tukien järjestelmään kuuluva tuki liittyy voimassaolevaan tukeen. Lisäksi päätökseen sisältyy virhe, kun siinä luokitellaan riidanalainen toimenpide, joka muuttaa voimassaolevaa tukea, asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan c alakohdassa tarkoitetuksi uudeksi tueksi. Yhden vuotuisen maksuerän lykkääminen puolella vuodella on erillinen toimenpide, joka ei merkitse voimassaolevan tuen merkittävää muuttamista. Se ei myöskään aiheuta lisäystä, joka on enintään 20 prosenttia tukiohjelman alkuperäisestä talousarviosta, eikä vaikuta kyseisen järjestelmän sisämarkkinoille soveltuvuuden arviointiin. Komissio on kaikissa tapauksissa laiminlyönyt näitä kohtia koskevan riittävän perustelun.