Asia T-110/07
Siemens AG
vastaan
Euroopan komissio
Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kaasueristeisten kytkinlaitehankkeiden markkinat – Päätös, jossa todetaan EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkominen – Markkinoiden jakaminen – Vaikutukset yhteismarkkinoilla – Jatketun rikkomisen käsite – Rikkomisen kesto – Vanhentuminen – Sakot – Oikeasuhteisuus – Raskauttavat seikat – Johtajana toimiminen – Lieventävät seikat – Yhteistyö
Tuomion tiivistelmä
1. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yhdenmukaistettu menettelytapa – Kilpailua rajoittava vaikutus – Arviointiperusteet – Kilpailunvastainen tarkoitus – Riittävä todentaminen
(EY 81 artiklan 1 kohta; ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohta)
2. Yhteisön oikeus – Periaatteet – Perusoikeudet – Syyttömyysolettama – Menettely kilpailuasioissa – Sovellettavuus
(EY 81 artiklan 1 kohta; EU 6 artiklan 2 kohta)
3. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission päätös, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen – Näytön esittämistapa – Vetoaminen useisiin seikkoihin
(EY 81 artiklan 1 kohta)
4. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yritysten väliset sopimukset – Näyttö kilpailusääntöjen rikkomisesta – Komissio esittää muiden rikkomisesta epäiltyjen yritysten lausuntoja – Hyväksyttävyys
(EY 81 artiklan 1 kohta; ETA-sopimuksen 53 artikla)
5. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yritysten väliset sopimukset – Näyttö kilpailusääntöjen rikkomisesta – Asiakirjan todistusarvon arviointi – Perusteet
(EY 81 artiklan 1 kohta)
6. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission päätös, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen – Komission velvollisuus näyttää toteen kilpailusääntöjen rikkominen ja sen kesto
(EY 81 artiklan 1 kohta; komission tiedonanto 2002/C 45/03)
7. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen – Väitetiedoksianto – Lisänäytön esittäminen väitetiedoksiannon lähettämisen jälkeen – Hyväksyttävyys – Edellytykset
(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 25 artikla)
8. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission päätös, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen – Komission velvollisuus näyttää toteen kilpailusääntöjen rikkominen ja sen kesto – Todistustaakan laajuus
(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 25 artikla)
9. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen – Periaatteen soveltamisala – Rajat – Yrityksen oikeus kuulustella rikkomisen toteen näyttämiseksi kuultuja todistajia – Oikeutta ei ole
(EY 81 artiklan 1 kohta)
10. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yrityksen osallistuminen kartelliin
(EY 81 artiklan 1 kohta)
11. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kilpailusääntöjen rikkominen – Yhtenä kokonaisuutena pidettävä kilpailusääntöjen rikkominen – Arviointiperusteet
(EY 81 artiklan 1 kohta; ETA-sopimuksen 53 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 2 kohta)
12. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus
(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 1 kohdan A alakohdan 4 ja 6 alakohta)
13. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Määrittämisperusteista laaditun sitovan tai tyhjentävän luettelon puuttuminen
(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)
14. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Komission harkintavalta – Sakkojen yleisen suuruusluokan nostaminen
(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)
15. Kilpailu – Sakot – Päätös, jolla määrätään sakkoa – Perusteluvelvollisuus – Ulottuvuus
(EY 253 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)
16. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Raskauttavat seikat – Johtajan tai yllyttäjän rooli kilpailusääntöjen rikkomisessa
(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 2 kohdan kolmas luetelmakohta)
17. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Raskauttavat seikat – Johtajan rooli kilpailusääntöjen rikkomisessa
(EY 81 artiklan 1 kohta)
18. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Sakkojen määräämättä jättäminen tai alentaminen rikkomisesta epäillyn yrityksen yhteistyön perusteella
(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 2002/C 45/03 22 ja 29 kohta)
1. Arvioitaessa sitä, onko yhdenmukaistettu menettelytapa EY 81 artiklan 1 kohdan nojalla kielletty, sen konkreettisten vaikutusten huomioon ottaminen on tarpeetonta, kun on ilmeistä, että sen tarkoituksena on estää kilpailu yhteismarkkinoilla tai rajoittaa tai vääristää sitä. Sama soveltuu analogisesti Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklan 1 kohtaan.
(ks. 40 kohta)
2. Syyttömyysolettaman periaate, sellaisena kuin se ilmenee muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleesta, on yksi niistä perusoikeuksista, jotka unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan ja EU 6 artiklan 2 kohdassa vahvistetulla tavalla kuuluvat yhteisön oikeuden keskeisiin periaatteisiin.
Kun otetaan huomioon kyseisten rikkomisten luonne sekä niihin liittyvien seuraamusten luonne ja ankaruus, syyttömyysolettaman periaate soveltuu yrityksiä koskevien kilpailusääntöjen rikkomiseen liittyviin menettelyihin, jotka voivat johtaa sakkojen tai uhkasakkojen määräämiseen. Kyseinen periaate on otettava huomioon sakkopäätöstä koskevan kumoamiskanteen yhteydessä. Sen, että tuomioistuin on epävarma, on koiduttava kilpailusääntöjen rikkomista koskevan päätöksen adressaatin eduksi. Tuomioistuin ei voi todeta, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla näyttänyt kyseessä olevan kilpailusääntöjen rikkomisen tapahtuneen, jos se ei ole saavuttanut täyttä varmuutta tämän kysymyksen osalta, ja näin erityisesti silloin, kun kyse on sakkopäätökseen kohdistuvasta kumoamiskanteesta.
(ks. 44 ja 45 kohta)
3. Kilpailuasioissa komission on esitettävä kilpailusääntöjen rikkomisesta täsmälliset ja yhtäpitävät todisteet, joiden perusteella voidaan vakuuttua siitä, että väitetyt rikkomiset ovat EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tuntuvia kilpailunrajoituksia. Kaikkien komission esittämien todisteiden ei kuitenkaan tarvitse välttämättä täyttää näitä edellytyksiä kaikkien rikkomisen osatekijöiden osalta. Riittää, että seikat, joihin komissio vetoaa, kokonaisvaltaisesti tarkasteltuna vastaavat tätä vaatimusta. Kilpailunvastaisen menettelytavan tai sopimuksen olemassaolo voidaan siis päätellä tietyistä yhteensattumista ja seikoista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa olla osoitus kilpailusääntöjen rikkomisesta.
Jos komissio tukeutuu yksinomaan kyseessä olevien yritysten menettelyyn markkinoilla todetakseen rikkomisen olemassaolon, viimeksi mainittujen tarvitsee vain osoittaa sellaisten olosuhteiden vallinneen, jotka valaisevat komission toteamia tosiseikkoja eri tavalla ja joiden perusteella komission esittämä tosiseikkojen selitys, jonka perusteella se totesi yhteisöjen kilpailusääntöjä rikotun, voidaan korvata toisella uskottavalla selityksellä. Tosiseikkoja koskevan vaihtoehtoisen selityksen olemassaololla on kuitenkin merkitystä vain, jos komissio tukeutuu pelkästään kyseisten yritysten markkinakäyttäytymiseen. Niinpä tällainen selitys on merkityksetön, jos kilpailusääntöjen rikkomista ei enää pelkästään oleteta vaan se osoitetaan todisteilla. Lisäksi vapaan todistusharkinnan periaatteen mukaan kaikki rikkomisen osoittamiseksi esitettävät todisteet voidaan hyväksyä, joten vaihtoehtoisen selityksen olemassaololla ei ole merkitystä, jos rikkominen on oikeudellisesti riittävällä tavalla näytetty muilla kuin asiakirjatodisteilla.
(ks. 46–49 ja 51 kohta)
4. Todisteista, joihin voidaan vedota EY 81 artiklan ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklan rikkomisen tueksi, on todettava, että unionin oikeudessa vallitsee vapaan todistusharkinnan periaate. Missään säännöksessä tai millään yhteisön oikeuden yleisellä periaatteella ei varsinkaan kielletä komissiota tukeutumasta yhtä yritystä vastaan muiden rikkomisesta moitittujen yritysten lausuntoihin. Muutoin komissiolle kuuluva todistustaakka EY 81 ja EY 82 artiklan vastaisista menettelyistä olisi mahdoton täyttää ja yhteensopimaton EY:n perustamissopimuksessa komissiolle uskotun näiden määräysten moitteetonta soveltamista koskevan valvontatehtävän kanssa.
(ks. 50 kohta)
5. Kilpailuasioissa ainoa merkityksellinen arviointiperuste vapaasti esitettyjen todisteiden harkinnassa on niiden luotettavuus. Todisteita koskevien yleisten sääntöjen mukaan asiakirjan luotettavuus ja siten myös todistusarvo riippuu sen alkuperästä, laatimisolosuhteista, adressaatista ja sisällön ymmärrettävyydestä ja uskottavuudesta. Suuri merkitys on annettava muun muassa sille, että asiakirja on laadittu siten, että sen yhteys tosiseikkoihin on välitön, tai sille, että sen on laatinut näitä tosiseikkoja välittömästi todistamassa ollut henkilö. Lisäksi lausunnon antajan intressien vastaisia lausuntoja on lähtökohtaisesti pidettävä erityisen uskottavina todisteina.
Niinpä todistusarvoltaan merkittävänä todisteena on lähtökohtaisesti pidettävä sellaisen henkilön todistajanlausuntoa, joka oli yksi kartellin erään keskeisen toimijan edustajista kartellissa lähes koko kartellin keston ajan ja joka oli siten välittömästi todistamassa todistajanlausunnossaan mainitsemiaan tosiseikkoja.
(ks. 54 ja 75 kohta)
6. Kilpailuoikeudessa se, että sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun tiedonannon soveltamista pyydetään sakon määrän alentamiseksi, ei välttämättä kannusta esittämään vääristeltyjä todisteita. Jokainen yritys johtaa komissiota harhaan voisi näet kyseenalaistaa pyynnön esittäjän yhteistyön vilpittömyyden ja kattavuuden ja näin ollen vaarantaa tämän mahdollisuuden hyötyä täysimääräisesti yhteistyötä koskevasta tiedonannosta.
Siltä osin kuin yritykset, joita moititaan yhteistoimintajärjestelyyn osallistumisesta, kiistävät muun yrityksen, jota myös moititaan siitä, lausunnot, näiden lausuntojen tueksi on kuitenkin esitettävä muuta näyttöä, jotta yhteistoimintajärjestelyn olemassaolo ja laajuus voitaisiin osoittaa riittävällä tavalla.
(ks. 65 ja 66 kohta)
7. Väitetiedoksiannon perusteella niiden, joita asia koskee, on voitava tosiasiallisesti saada tieto siitä, mihin toimintaan komissio väittää niiden syyllistyneen, ja kyseistä vaatimusta noudatetaan, jos lopullisessa päätöksessä ei aseteta asianomaisten vastuulle väitetiedoksiannossa tarkoitetuista rikkomisista poikkeavia rikkomisia ja jos siinä esitetään ainoastaan ne tosiseikat, joista asianomaisilla on ollut mahdollisuus antaa selvitys. Vaikka on siis totta, että rikkomiset, joista yritystä moititaan päätöksessä, eivät voi erota väitetiedoksiannossa mainituista rikkomisista, sama ei koske todettuja tosiseikkoja, sillä niiden osalta riittää, että kyseessä olevilla yrityksillä on ollut mahdollisuus ottaa kantaa kaikkiin tosiseikkoihin, jotka esitetään niitä vastaan. Missään säännöksessä ei nimittäin kielletä komissiota antamasta asianosaisille tiedoksi väitetiedoksiannon lähettämisen jälkeen uusia asiakirjoja, joiden komissio katsoo tukevan väitteitänsä, kunhan komissio antaa yrityksille tarpeeksi aikaa huomautusten esittämiselle niistä.
(ks. 86 ja 87 kohta)
8. Osapuolen tai viranomaisen, joka väittää kilpailusääntöjä rikotun, tehtävänä on näyttää se toteen näyttämällä oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen kilpailusääntöjen rikkomisen tunnusmerkistön täyttävät tosiseikat. Lisäksi yrityksen, joka vetoaa johonkin puolustautumisperusteeseen kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista vastaan, tehtävänä on osoittaa, että edellytykset kyseisen puolustautumisperusteen soveltamiselle täyttyvät, joten kyseisen viranomaisen on tällöin turvauduttava muihin todisteisiin.
Yleistä periaatetta, jonka mukaan komission on näytettävä toteen kaikki kilpailusääntöjen rikkomisen tunnusmerkistön täyttävät tosiseikat, rikkomisen kesto mukaan lukien, joilla voi olla vaikutusta sen lopullisiin päätelmiin mainitun rikkomisen vakavuudesta, ei aseteta kyseenalaiseksi sillä, että yritys, jota asia koskee, on vedonnut vanhentumista koskevaan puolustautumisperusteeseen, jota koskeva todistustaakka on lähtökohtaisesti kyseisellä yrityksellä.
Tällaiseen puolustautumisperusteeseen vetoaminen edellyttää nimittäin välttämättä sitä, että kilpailusääntöjen rikkomisen kesto ja päivä, jona rikkominen päättyi, on näytetty toteen. Kyseisillä seikoilla ei kuitenkaan voida yksinään perustella tätä koskevan todistustaakan siirtymistä mainitulle yritykselle. Yhtäältä kilpailusääntöjen rikkomisen kesto – eli käsite, joka edellyttää, että rikkomisen viimeinen päivä on tiedossa, – on yksi niistä rikkomisen olennaisista tekijöistä, joiden osalta todistustaakka on komissiolla riippumatta siitä, että myös kyseisten tekijöiden riitauttaminen on osa vanhentumista koskevaa puolustautumisperustetta. Toisaalta kyseinen päätelmä on perusteltu siihen nähden, että se, että komission menettelyyn sovellettava vanhentumisaika ei ole päättynyt asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan perusteella, on oikeusvarmuuden periaatteesta johtuva laillinen objektiivinen arviointiperuste ja se on näin ollen kaikkien seuraamuksesta tehtyjen päätösten pätevyyden edellytys. Komission on näet noudatettava sitä, vaikka yritys ei olisi esittänyt tätä koskevaa puolustautumisperustetta.
Kyseinen todistustaakan jako voi kuitenkin vaihdella siltä osin kuin tosiseikat, joihin osapuoli vetoaa, voivat olla sellaisia, että ne velvoittavat toisen osapuolen esittämään selityksen tai perustelun, jonka puuttuessa on mahdollista päätellä, että näyttö on esitetty. Erityisesti silloin, kun komissio on esittänyt näytön sopimuksen olemassaolosta, siihen osallistuneen yrityksen on esitettävä näyttö siitä, että se on ottanut etäisyyttä sopimukseen, ja tämän näytön on osoitettava selvä ja muiden sopimukseen osallistuneiden yritysten tietoon saatettu tahto vetäytyä tästä sopimuksesta.
(ks. 173–176 kohta)
9. Puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen perusperiaate edellyttää, että yrityksillä tai yritysten yhteenliittymillä, joita komission kilpailuoikeudellinen tutkinta koskee, on mahdollisuus jo hallinnollisen menettelyn aikana esittää asianmukaisesti näkemyksensä komission esiin tuomien tosiseikkojen, väitteiden ja olosuhteiden todenperäisyydestä ja merkityksellisyydestä. Niinpä yrityksen komission sille osoittamaan väitetiedoksiantoon antamaan vastaukseen ei voida vedota todisteena toista yritystä, jota tutkinta koskee, vastaan, jos kyseinen yritys ei ole saanut tutustua vastaukseen ennen komission päätöksen tekemistä.
Mainittu periaate ei sen sijaan edellytä, että yritykselle itselleen annetaan hallinnollisen menettelyn aikana mahdollisuus haastatella komission kuulemia todistajia.
(ks. 189 ja 199 kohta)
10. Se, ettei yritys julkisesti vetäydy kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon se on osallistunut, tai ilmoita siitä hallintoviranomaisille, rohkaisee muita jatkamaan kilpailusääntöjen rikkomista ja vaarantaa sen paljastumisen siten, että tämä hiljainen hyväksyminen voidaan luokitella kumppanuudeksi tai passiiviseksi osallistumiseksi kilpailusääntöjen rikkomiseen.
(ks. 222 kohta)
11. Kun arvioidaan EY 81 artiklan ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklan rikkomisen luonnetta yhtenä kokonaisuutena pidettävänä rikkomisena, merkitystä on useilla perusteilla, joihin kuuluvat kyseessä olevien käytäntöjen tavoitteiden samuus tai erilaisuus, kyseessä olevien tavaroiden ja palvelujen samuus, siihen osallistuneiden yritysten samuus ja sen täytäntöönpanotapojen samuus. Muita merkityksellisiä perusteita ovat yritysten puolesta toimivien luonnollisten henkilöiden samuus ja kyseessä olevien käytäntöjen maantieteellisten soveltamisalojen samuus.
Kilpailunvastaisten menettelyjen yhteisen tavoitteen käsitteestä on todettava, että se, onko EY 81 artiklan 1 kohdan vastaisten sopimusten ja käytäntöjen kokonaisuus yhtenä kokonaisuutena pidettävä jatkettu kilpailusääntöjen rikkominen, riippuu ainoastaan objektiivisista tekijöistä, joihin kuuluu mainittujen sopimusten ja käytäntöjen yhteinen tavoite. Tätä viimeistä perustetta on arvioitava ainoastaan näiden sopimusten ja käytäntöjen sisällön kannalta, eikä sitä pidä sekoittaa eri yritysten subjektiiviseen aikomukseen osallistua yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kartelliin. Sen sijaan tällainen subjektiivinen aikomus voidaan ja se pitää ottaa huomioon ainoastaan silloin, kun arvioidaan yrityksen yrityskohtaista osallistumista tällaiseen yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun sopimukseen. Tästä on todettava, että on riittävää, että vetäydyttyään kartellista kyseinen yritys on tietoinen osallistumisesta samaan kartelliin kuin aikaisemmin silloin, kun se aloittaa uudelleen osallistumisensa kartelliin. Riittävää on jo se, että kyseinen yritys on tietoinen edellä mainituista keskeisistä perusteista, joiden perusteella voidaan todeta, että kyse on yhtenä kokonaisuutena pidettävästä kilpailusääntöjen rikkomisesta, jotta sitä vastaan voitaisiin vedota tällaiseen rikkomiseen, vaikka katsottaisiin, ettei se itse ole päätellyt, että kyse olisi yhtenä kokonaisuutena pidettävästä kilpailusääntöjen rikkomisesta.
(ks. 241, 246 ja 253 kohta)
12. Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavien suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdan neljännessä ja kuudennessa alakohdassa todetaan, että on tarpeen ottaa huomioon se, mitkä todelliset taloudelliset mahdollisuudet rikkomiseen syyllistyneillä on aiheuttaa vahinkoa muille talouden toimijoille, sekä kunkin yrityksen menettelyn tapauskohtainen painoarvo kilpailun kannalta erityisesti silloin, kun rikkomisiin syyllistyneet yritykset ovat huomattavan erikokoisia. Suuntaviivoissa ei sen sijaan sanota, että yritysten tosiasiallista taloudellista kapasiteettia tai niiden menettelyn tapauskohtaista painoarvoa olisi arvioitava erityisten kriteerien, kuten niillä Euroopan talousalueella tai sisämarkkinoilla olevan kyseisten tuotteiden markkinaosuuden valossa. Niinpä komissio on tältä osin vapaa soveltamaan kunkin yksittäistapauksen olosuhteet huomioon ottaen asianmukaisena pitämäänsä kriteeriä.
(ks. 279 kohta)
13. Kilpailusääntöjen rikkomisten vakavuus on määritettävä erittäin monien seikkojen, kuten erityisesti asian ominaispiirteiden, asiayhteyden ja sakkojen ennalta ehkäisevän vaikutuksen perusteella, vaikka huomioon otettavista arviointiperusteista ei ole vahvistettu sitovaa tai tyhjentävää luetteloa. Tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa kilpailusääntöjen rikkomisten vakavuuden arviointiin, ovat kunkin yrityksen käyttäytyminen, kunkin yrityksen osuus yhdenmukaistettujen menettelytapojen luomisessa, se hyöty, jonka ne ovat saaneet näistä menettelytavoista, yritysten koko, kyseisten tavaroiden arvo sekä se vaara, joka tällaisista kilpailusääntöjen rikkomisista aiheutuu yhteisön tavoitteiden toteuttamiselle.
Tästä seuraa, että yhtäältä on sakon määrän määräämiseksi sallittua ottaa huomioon yhtä hyvin yrityksen kokonaisliikevaihto, joka kertoo – vaikkakin vain likimääräisesti ja epätäydellisesti – jotain yrityksen koosta ja sen taloudellisesta vallasta, sekä se osa liikevaihdosta, joka tulee kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olevista tavaroista ja joka näin ollen on omiaan osoittamaan rikkomisen laajuutta. Tästä seuraa toisaalta, ettei kummallekaan näistä luvuista pidä antaa sellaista merkitystä, joka olisi suhteeton muihin arviointiperusteisiin nähden, ja että sopivan sakon määrääminen ei näin ollen voi olla pelkän kokonaisliikevaihtoon perustuvan laskelman tulos. Näin on erityisesti silloin, kun kyseiset tavarat muodostavat ainoastaan vähäisen osan kokonaisliikevaihdosta.
Seikkoja, joiden perusteella rikkomisen vakavuutta voidaan arvioida, ei ole ilmaistu pakottavasti eikä tyhjentävästi. Niinpä komissiolla on vapaus ottaa huomioon muita seikkoja, antaa vähemmän painoarvoa jollekin edellä mainituista seikoista tai jopa jättää sellainen kokonaan huomioon ottamatta, jos se pitää sitä yksittäistapauksen olosuhteiden vuoksi asianmukaisena.
Lisäksi käsitteen ”kyseisten tavaroiden arvo” on ymmärrettävä tarkoittavan kriteeriä, joka viittaa siihen osuuteen kyseessä olevien yritysten maailmanlaajuisesta liikevaihdosta, joka on peräisin kartellin kohteena olevista tuotteista, eikä näiden tuotteiden markkinoiden kokoon Euroopan talousalueella.
(ks. 286–288 kohta)
14. Komission aiemmin noudattama päätösmenettely ei itsessään ole sakkojen määrittämistä koskeva oikeudellinen kehys kilpailuoikeuden alalla. Komissiolla on asetuksen N:o 1/2003 asiayhteydessä harkintavaltaa, kun se asettaa sakkojen määrän, jotta se voi ohjata yritysten käyttäytymistä kilpailusääntöjen noudattamisen suuntaan. Niinpä se, että komissio on aikaisemmin soveltanut tietyntasoisia sakkoja tietynlaisiin rikkomisiin, ei voi merkitä sitä, ettei se voisi nostaa tätä sakkojen tasoa asetuksessa N:o 1/2003 ilmoitetuissa rajoissa, jos tämä on tarpeen yhteisön kilpailupolitiikan toteuttamiseksi. Yhteisöjen kilpailusääntöjen tehokas soveltaminen edellyttää päinvastoin sitä, että komissio voi milloin tahansa mukauttaa sakkojen tasoa tämän politiikan tarpeita vastaavaksi.
Tästä seuraa, että sellaiseen hallinnolliseen menettelyyn, jonka päätteeksi voidaan määrätä sakkoja, osallistuvat yritykset eivät voi saavuttaa perusteltua luottamusta siihen, ettei komissio ylitä aiemmin käytettyä sakkojen tasoa. Tämän vuoksi kyseisten yritysten on otettava huomioon se mahdollisuus, että komissio päättää minä hetkenä hyvänsä korottaa sakkojen tasoa aiemmin soveltamastaan tasosta.
(ks. 290 ja 291 kohta)
15. Komission yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta määräämien sakkojen määrän laskennasta on todettava, että perusteluvelvollisuutta koskevan olennaisen menettelymääräyksen vaatimukset täyttyvät, jos komissio ilmoittaa päätöksessään ne arviointiperusteet, joiden avulla se on määrittänyt kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden ja keston, eikä sen ole esitettävä päätöksessä täsmällisempää selvitystä tai sakkojen laskentatapaa koskevia lukuja.
On erityisesti todettava, että niiden lukujen esittäminen, jotka ovat ohjanneet – muun muassa toivotun varoittavan vaikutuksen osalta – komission harkintavallan käyttöä sakkojen määräämisessä, on mahdollisuus, jota komission toivotaan käyttävän mutta joka ylittää kuitenkin perusteluvelvollisuudesta aiheutuvat vaatimukset.
(ks. 311 ja 312 kohta)
16. Yrityksen luokitteleminen kartellin ”johtajaksi” edellyttää, että yritys on toiminut kartellissa merkittävänä kantavana voimana tai että sillä on ollut erityinen ja todellinen vastuu sen toiminnassa. Näitä seikkoja on arvioitava yleisestä näkökulmasta yksittäistapauksen asiayhteys huomioon ottaen. Luokittelu ”johtajaksi” on hyväksytty muun muassa silloin, kun on osoitettu, että yritys hoiti koordinointitehtäviä kartellissa ja muun muassa organisoi kartellin täytäntöönpanosta vastaavan sihteeristön ja miehitti sen tai kun mainitulla yrityksellä on ollut keskeinen rooli kartellin konkreettisessa toiminnassa esimerkiksi siten, että se on organisoinut useita kokouksia, kerännyt ja jakanut tietoa kartellissa, edustanut tiettyjä jäseniä kartellissa tai esittänyt useimmin kartellin toimintaa koskevia ehdotuksia. Lisäksi on täysin mahdollista, että kahdella tai useammalla yrityksellä on samanaikaisesti johtajan asema, erityisesti kartellissa, jossa on mukana suuri määrä osallistujia.
Kuten asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavien suuntaviivojen 2 kohdan kolmannen luetelmakohdan sanamuodostakin ilmenee, on erotettava kilpailusääntöjen rikkomisen johtajan roolin käsite yllyttäjän roolin käsitteestä. Yllyttäjän rooli nimittäin liittyy kartellin luomis- tai laajenemishetkeen, kun taas johtajan rooli liittyy kartellin toimintaan. Niinpä rikkomisen johtaja ja siihen yllyttäjä eivät ole rinnasteisessa asemassa, joten kartellin yllyttäjäksi luokitellun yrityksen ja sen johtajaksi luokitellun yrityksen erilainen kohtelu ei merkitse yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista.
(ks. 337, 345 ja 348 kohta)
17. Vaikka katsottaisiinkin, että komissio olisi virheellisesti jättänyt yrityksen luokittelematta kartellin johtajaksi huolimatta sen merkittävästä roolista kartellissa, tällainen toisen hyväksi koitunut virheellinen ratkaisu ei ole peruste komission päätöstä koskevan kumoamisperusteen hyväksymiselle. Yhdenvertaisuusperiaate tai syrjintäkiellon periaate on sovitettava yhteen laillisuusperiaatteen kanssa, jonka mukaan kukaan ei voi edukseen vedota lainvastaisuuteen, joka hyödyttää jotakuta toista.
(ks. 358 kohta)
18. Sakkojen määrän alentaminen yhteisön kilpailuoikeuden rikkomiseen osallistuneen yrityksen yhteistyön vuoksi on perusteltua, jos komissio voi tällaisen yhteistyön vuoksi todeta kilpailusääntöjen rikkomisen helpommin ja tarpeen vaatiessa saada sen loppumaan.
Kuten sakkoimmuniteettia ja sakkojen määrän alentamista kartelliasioissa koskevan tiedonannon 29 kohdassa mainitaan, tiedonannolla luodaan oikeutettuja odotuksia, joihin sellaiset yritykset, jotka haluavat ilmoittaa komissiolle kartellin olemassaolosta, perustavat toimintansa. Kun otetaan huomioon perusteltu luottamus, joka yrityksille, jotka haluavat ryhtyä komission kanssa yhteistyöhön, on voinut syntyä tämän tiedonannon perusteella, komissio on velvollinen noudattamaan kyseistä tiedonantoa arvioidessaan yrityksen tekemää yhteistyötä sille määrättävän sakon suuruutta määritettäessä.
Komissiolla on yhteistyötä koskevassa tiedonannossa asetetuin rajoituksin kuitenkin runsaasti harkintavaltaa arvioida, ovatko todisteet, jotka yritys on toimittanut, tuoneet mainitun tiedonannon 22 kohdassa tarkoitettua lisäarvoa ja onko tarpeen myöntää yritykselle alennus tämän tiedonannon nojalla.
(ks. 374–376 kohta)