Kanne 12.12.2023 – Servier ym. v. komissio

(Asia T-1152/23)

Oikeudenkäyntikieli: englanti

Asianosaiset

Kantajat: Servier SAS (Suresnes, Ranska), Servier Laboratories Ltd (Slough, Yhdistynyt kuningaskunta) ja Les Laboratoires Servier SAS (Suresnes) (edustajat: asianajajat J. Killick ja T. Reymond)

Vastaaja: Euroopan komissio

Vaatimukset

Kantajat vaativat unionin yleistä tuomioistuinta

a) määräämään, että Euroopan unionin, jota Euroopan komissio edustaa, on maksettava taloudellinen korvaus:

i. joka vastaa 102 668 310 euron määrälle vahvistettua viivästyskorkoa, joka lasketaan Euroopan keskuspankin perusrahoitusoperaatioihinsa soveltaman koron mukaisesti korotettuna kolmella ja puolella prosenttiyksiköllä, ajanjaksolta 7.10.2014–31.1.2019, jolloin summa on 15 965 920 euroa, tai muussa tapauksessa unionin yleisen tuomioistuimen kohtuulliseksi katsoman korkotason mukaisesti,

ii. toissijaisesti sellaisen hyvityskoron mukaisesti, joka vastaa rahan arvon alentumista inflaation takia ajanjaksolla 7.10.2014–31.1.2019, jolloin summa on 6 036 897 euroa, tai muussa tapauksessa unionin yleisen tuomioistuimen kohtuulliseksi katsoman summan mukaisesti,

b) määräämään, että Euroopan unionin, jota Euroopan komissio edustaa, on maksettava edellä a) kohdassa vaaditulle taloudelliselle korvaukselle 31.1.2019 ja sen päivämäärän väliseltä ajalta, jolloin komission tosiasiassa maksaa a) kohdassa tarkoitetun summan siten kuin siitä määrätään tässä asiassa annettavassa tuomiossa, viivästyskorkoa, joka lasketaan Euroopan keskuspankin perusrahoitusoperaatioihinsa soveltaman koron mukaisesti korotettuna kolmella ja puolella prosenttiyksiköllä, tai muussa tapauksessa unionin yleisen tuomioistuimen kohtuulliseksi katsoman korkotason mukaisesti,

c) toissijaisesti määräämään, että Euroopan unionin, jota Euroopan komissio edustaa, on maksettava edellä a) kohdassa vaaditulle taloudelliselle korvaukselle 31.1.2019 ja sen päivämäärän väliseltä ajalta, jolloin komissio tosiasiassa maksaa a) kohdassa tarkoitetun summan siten kuin siitä määrätään tässä asiassa annettavassa tuomiossa, hyvityskorkoa, joka lasketaan kyseiselle ajanjaksolle määritetyn vuotuisen inflaatioasteen mukaisesti siten, että valitaan Eurostatin Ranskalle määrittämä inflaatioaste tai Yhdistyneen kuningaskunnan tilastokeskuksen vahvistama inflaatioaste sen perusteella, kumpi on korkeampi, tai muussa tapauksessa hyvityskorkoa, jolla hyvitetään kyseisen ajanjakson inflaatio unionin yleisen tuomioistuimen kohtuulliseksi katsoman korkotason mukaisesti,

d) edelleen toissijaisesti määräämään, että Euroopan unionin, jota Euroopan komissio edustaa, on maksettava taloudellinen korvaus, joka vastaa unionin yleisen tuomioistuimen kohtuulliseksi katsomalle summalle määritettyä viivästyskorkoa, joka lasketaan Euroopan keskuspankin perusrahoitusoperaatioihinsa soveltaman koron mukaisesti korotettuna kolmella ja puolella prosenttiyksiköllä, ajanjaksolta 7.10.2014–31.1.2019 korkoineen, jotka lasketaan saman korkotason mukaisesti (tai toissijaisesti edellä c) kohdassa mainittujen periaatteiden nojalla vahvistetun korkotason mukaisesti), kunnes komissio on tosiasiassa maksanut summan, ja

e) velvoittamaan Euroopan komission vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Kantajien ensisijainen vahingonkorvausvaatimus perustuu siihen, että komissio rikkoi riittävän vakavalla tavalla SEUT 266 artiklaa, koska se ei maksanut viivästyskorkoa, kun se palautti perusteettomasti määrätyn sakon noudattaakseen unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-691/14, Servier SAS ym. v. komissio antamaa tuomiota¹ .

Kantajat vaativat toissijaisesti vahingonkorvausta sen perusteella, että komissio rikkoi riittävän vakavalla tavalla SEUT 266 artiklaa, koska se ei maksanut hyvityskorkoa, joka olisi vastannut rahan arvon alentumista, kun se palautti perusteettomasti määrätyn sakon noudattaakseen unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-691/14, Servier SAS ym. v. komissio antamaa tuomiota.

____________

¹ Tuomio 12.12.2018, Servier ym. v. komissio (T-691/14, EU:T:2018:922).