Kanne 16.6.2014 – Taihan Electric Wire v. komissio

(Asia T-446/14)

Oikeudenkäyntikieli: englanti

Asianosaiset

Kantaja: Taihan Electric Wire Co. Ltd (Anyang-Si, Korean tasavalta) (edustajat: asianajajat R. Antonini ja E. Monard)

Vastaaja: Euroopan komissio

Vaatimukset

Kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta

kumoamaan SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia AT.39610 – Sähkökaapelit) 2.4.2014 annetun komission päätöksen C(2014) 2139 (jäljempänä päätös) siltä osin kuin se on osoitettu kantajalle

vaihtoehtoisesti alentamaan kantajalle määrättyä sakkoa

velvoittamaan komission korvaamaan tämän oikeudenkäynnin oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Kanteensa tueksi kantaja vetoaa viiteen kanneperusteeseen.

Ensimmäisessä kanneperusteessa väitetään, ettei komissio voinut todeta olevansa toimivaltainen arvioimaan kantajan menettelyä ja ettei se osoittanut kantajan osallistuneen sellaiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen, josta se voi määrätä seuraamuksia SEUT 101 artiklan nojalla, koska kantajan väitetyn kilpailunvastaisen menettelyn tarkoitus ei liittynyt ETA:n markkinoihin ja koska kantajan väitetyllä osallisuudella kilpailunvastaiseen menettelyyn ei voinut olla – eikä ollut – mitään vaikutuksia kauppaan ETA:n markkinoilla.

Toisessa kanneperusteessa väitetään, että komissio tukeutui virheellisesti todisteisiin, jotka oli saatu tietyissä yhtiöissä toimitettujen tarkastusten yhteydessä, kun otetaan huomioon tarkastuspäätösten lainvastaisuus.

Kolmannessa kanneperusteessa väitetään, että komissio määritti virheellisesti väitetyn kilpailusääntöjen rikkomisen keston kantajan osalta ja loukkasi täten muun muassa in dubio pro reo -periaatetta ja syrjintäkiellon periaatetta sekä jätti esittämättä merkityksellisiä todisteita.

Neljännessä kanneperusteessa väitetään, että sillä, että komissio omaksui eri lähestymistavan kantajan osalta ja muiden sellaisten yhtiöiden osalta, joita koskevia samanlaisia todisteita oli saatavilla asiakirja-aineistossa, loukataan syrjintäkiellon periaatetta sekä suhteellisuusperiaatetta kantajaan nähden.

Viidennessä kanneperusteessa väitetään, että komission toteuttamalla kantajalle määrättävän sakon määrittämisellä loukattiin syrjintäkiellon periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta sellaisena kuin siitä on määrätty muun muassa SEU 5 artiklassa sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklassa sekä rikottiin perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohtaa ja suuntaviivoja (mukaan lukien suuntaviivojen 18 ja 37 kohta) sekä loukattiin luottamuksensuojan periaatetta.