UNIONIN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (valituslupajaosto)
16 päivänä marraskuuta 2022 (*)
Muutoksenhaku – EU-tavaramerkki – Valituslupamenettely – Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 170 b artikla – Valituslupahakemus, jossa osoitetaan, että kysymys on tärkeä unionin oikeuden yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden tai kehityksen kannalta – Valituslupa
Asiassa C‑337/22 P,
jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 23.5.2022,
Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), asiamiehinään D. Gája, D. Hanf, E. Markakis ja V. Ruzek,
valittajana,
ja jossa muuna osapuolena on
Nowhere Co. Ltd, kotipaikka Tokio (Japani),
kantajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (valituslupajaosto)
toimien kokoonpanossa: varapresidentti L. Bay Larsen sekä tuomarit D. Gratsias (esittelevä tuomari) ja I. Jarukaitis,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon esittelevän tuomarin ehdotuksen ja kuultuaan julkisasiamies T. Ćapetaa,
on antanut seuraavan
määräyksen
1 Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO) vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 16.3.2022 antaman tuomion Nowhere v. EUIPO – Ye (APE TEES) (T‑281/21, EU:T:2022:139; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin yhtäältä kumosi EUIPO:n toisen valituslautakunnan 10.2.2021 tekemän päätöksen (asia R 2474/2017‑2) (jäljempänä riidanalainen päätös) osapuolten Nowhere Co. Ltd ja Ye välisessä väitemenettelyssä ja toisaalta hylkäsi Nowheren kanteen muilta osin.
Valituslupahakemus
2 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 a artiklan ensimmäisen kohdan mukaan unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisusta, joka koskee EUIPO:n riippumattoman valituslautakunnan päätöstä, tehdyn valituksen tutkiminen edellyttää, että unionin tuomioistuin myöntää ensin valitusluvan.
3 Perussäännön 58 a artiklan kolmannen kohdan mukaan muutoksenhaku otetaan käsiteltäväksi kokonaisuudessaan tai osittain työjärjestyksessä vahvistettujen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti, jos siihen liittyy unionin oikeuden yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden tai kehityksen kannalta merkityksellinen kysymys.
4 Työjärjestyksen 170 a artiklan 1 kohdan mukaan valittajan on perussäännön 58 a artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetuissa asioissa liitettävä valituskirjelmäänsä valituslupahakemus, jossa valittajan on selostettava valituksen kohteena oleva unionin oikeuden yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden tai kehityksen kannalta tärkeä kysymys ja johon on sisällytettävä kaikki unionin tuomioistuimen tarvitsemat tiedot valituslupahakemuksen ratkaisemiseksi.
5 Työjärjestyksen 170 b artiklan 1 ja 3 kohdan mukaan unionin tuomioistuin ratkaisee valituslupahakemuksen viipymättä perustellulla määräyksellä.
Valittajan lausumat
6 EUIPO esittää valituslupahakemuksensa tueksi, että sen valituksen ainoaan valitusperusteeseen liittyy unionin oikeuden yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden ja kehityksen kannalta tärkeitä kysymyksiä.
7 Tältä osin EUIPO muistuttaa ensinnäkin ainoan valitusperusteensa ja sen kuuden osan sisällöstä.
8 EUIPO toteaa ensinnäkin, että se katsoo ainoassa valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1) 8 artiklan 4 kohtaa. Yhtäältä unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 28–31 kohdassa virheellisesti, että koska ajallisesti sovellettava aineellinen oikeus määräytyi rekisteröintihakemuksen tekopäivän mukaan ja koska riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemus oli jätetty ennen sen siirtymäkauden päättymistä, josta määrätään 17.10.2019 tehdyn ja 1.2.2020 voimaan tulleen Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä tehdyn sopimuksen (EUVL 2020, L 29, s. 7; jäljempänä erosopimus) 126 ja 127 artiklassa, valituslautakunnan olisi pitänyt ottaa huomioon aikaisemmat rekisteröimättömät brittiläiset tavaramerkit, joihin ensimmäisessä oikeusasteessa kantajana ollut osapuoli vetosi. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi tämän tuomion 46 kohdassa virheellisesti väitteen siitä, että kyseessä olevan riita-asian ratkaisemisen kannalta merkityksellinen ajankohta on riidanalaisen päätöksen tekopäivä.
9 Toiseksi EUIPO tuo esiin, että ainoan valitusperusteen ensimmäisessä osassa se moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että unionin yleinen tuomioistuin sekoitti valituksenalaisen tuomion 28–31 kohdassa toisiinsa ajallisesti sovellettavan lain määrittämistä koskevan alustavan kysymyksen ja menettelyllisen ja aineellisen kysymyksen, joka koskee aikaisemman oikeuden pätevyyttä väitettä koskevan päätöksen tekoajankohtana.
10 Kolmanneksi EUIPO toteaa katsovansa ainoan valitusperusteen toisessa osassa, että unionin yleinen tuomioistuin tukeutui valituksenalaisen tuomion 29 ja 30 kohdassa virheellisesti oikeuskäytäntöön, jota nyt käsiteltävässä tapauksessa ei sovelleta, sillä se koskee aikaisemman oikeuden mahdollista lakkaamista sen jälkeen, kun unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen kohteena oleva päätös on tehty, koska tämä lakkaaminen ei vaikuta kyseisen päätöksen laillisuuteen.
11 EUIPO mainitsee neljänneksi, että ainoan valitusperusteen kolmannessa osassa se moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että unionin yleinen tuomioistuin perusti virheellisesti kantansa siihen, ettei erosopimukseen sisälly määräystä ennen siirtymäkauden päättymistä esitetyistä väitteistä, sen sijaan, että se olisi soveltanut yleistä sääntöä, jonka mukaan aikaisemman oikeuden on oltava pätevä ajankohtana, jona väitteestä tehdään lopullinen päätös.
12 EUIPO toteaa viidenneksi, että ainoan valitusperusteen neljännessä osassa se väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin noudattanut unionin tuomioistuimen EU-tavaramerkkejä koskevien loukkauskanteiden ja hallinnollisten menettelyjen erottamista toisistaan koskevaa oikeuskäytäntöä, sellaisena kuin se on vahvistettu muun muassa 21.2.2013 annetun tuomion Fédération Cynologique Internationale (C‑561/11, EU:C:2013:91) 47 kohdassa ja 21.7.2016 annetun tuomion Apple and Pear Australia ja Star Fruits Diffusion v. EUIPO (C‑226/15 P, EU:C:2016:582) 61 ja 62 kohdassa, koska se oletti virheellisesti, että riidanalaisen EU-tavaramerkin rekisteröinnin epäämisellä varmistettaisiin aikaisempien oikeuksien suoja tämän tavaramerkin lainvastaista käyttöä vastaan tämän tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättämispäivän ja siirtymäkauden päättymisen välisenä aikana. EUIPO:n mukaan tämä oikeudellinen virhe johti näin ollen siihen, että unionin yleinen tuomioistuin päätteli valituksenalaisen tuomion 42 kohdassa virheellisesti, että yhtäältä tämän EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen ja kyseessä olleiden aikaisempien brittiläisten oikeuksien välillä oli tänä ajanjaksona ristiriita ja että toisaalta ensimmäisessä oikeusasteessa kantajana olleella osapuolella oli väitteensä hyväksymistä koskeva oikeutettu intressi.
13 Kuudenneksi EUIPO tuo esiin, että ainoan valitusperusteensa viidennessä osassa se moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei unionin yleinen tuomioistuin ottanut huomioon asetuksen N:o 207/2009 1 artiklan 2 kohdasta ilmenevää unionin lainsäätäjän tahtoa eikä immateriaalioikeuksien alueperiaatetta, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 45 kohdassa, että sillä, että riidanalainen EU‑tavaramerkin rekisteröintihakemus mahdollisesti muutetaan kansallisten tavaramerkkien rekisteröintihakemuksiksi, ei ole vaikutusta ensimmäisessä oikeusasteessa kantajana olleen väitteensä hyväksymistä koskevaan intressiin tai ristiriitaan aikaisempien brittiläisten oikeuksien ja tässä rekisteröintihakemuksessa tarkoitetun EU-tavaramerkin välillä sekä näiden oikeuksien ja kyseisen hakemuksen muuntamisen tuloksena mahdollisesti syntyvien kansallisten tavaramerkkien välillä.
14 Seitsemänneksi EUIPO toteaa, että ainoan valitusperusteensa kuudennessa osassa se moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei unionin yleinen tuomioistuin tulkinnut valituksenalaisen tuomion 30, 31, 34 ja 36–39 kohdassa asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 4 kohtaa tämän kohdan sanamuodon, asiayhteyden ja tavoitteiden valossa – mikä on vastoin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä asetettuja vaatimuksia –, ja erityisesti siitä, että se on jättänyt huomiotta tässä säännöksessä tarkoitetun tavoitteen suojata aikaisempien tavaramerkkien haltijoiden intressejä säilyttämällä näiden oikeuksien keskeinen tehtävä myöhempiin mahdollisiin EU-tavaramerkkeihin liittyvissä ristiriidoissa.
15 Toiseksi EUIPO väittää, että valituksessa nousee esiin kysymys, joka koskee hallinnollisen menettelyn aikana tapahtuvan aikaisemman oikeuden lakkaamisesta ex nunc johtuvaa vaikutusta väitemenettelyn tarkoitukseen, väitteensä hyväksymistä koskevaan väitteentekijän intressiin ja siihen, onko väitteentekijä velvollinen ottamaan tämän oikeuden huomioon vai ei, ja että tämä kysymys on Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 a artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitetulla tavalla tärkeä unionin oikeuden yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden ja kehityksen kannalta.
16 Tältä osin EUIPO väittää ensinnäkin, että valituksessa nousee esiin horisontaalinen kysymys eli kysymys siitä, onko oikeussuojan tarvetta tai intressiä jatkaa oikeudenkäyntiä unionin tuomioistuimissa koskeva perustavanlaatuinen edellytys, joka vahvistetaan muun muassa 7.6.2007 annetun tuomion Wunenburger v. komissio (C‑362/05 P, EU:C:2007:322) 42 kohdassa ja josta muistutetaan julkisasiamies Pitruzzellan antaman ratkaisuehdotuksen Izba Gospodarcza Producentów i Operatorów Urządzeń Rozrywkowych v. komissio (C‑560/18 P, EU:C:2019:1052) 63–68 kohdassa, merkityksellinen tulkittaessa asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 4 kohdan kaltaisia säännöksiä, joissa säädetään EU-tavaramerkkejä koskevista hallinnollisista menettelyistä. Sen mukaan tämä kysymys liittyy lisäksi aikaisemman oikeuden keskeinen tehtävä huomioon ottaen väitemenettelyn tarkoitukseen, sillä keskeinen tehtävä on yksi immateriaalioikeuksien ja EU-tavaramerkkijärjestelmän perustoista.
17 Toiseksi EUIPO väittää, että valitukseen liittyvä kysymys ulottuu itse valitusperusteita laajemmalle, joten unionin tuomioistuimen on tarpeen selventää asiaa sekä yksityisille että toimivaltaisille kansallisille viranomaisille. Tämä kysymys ei ensinnäkään liity näet yksinomaan Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroon unionista, vaan se koskee kaikkia muita tapauksia, joissa aiempi oikeus lakkaa ex nunc hallinnollisen menettelyn aikana erityisesti usein esiintyvissä tilanteissa, joissa oikeuden voimassaolo päättyy, se menetetään tai siitä luovutaan tämän menettelyn aikana. Toiseksi mainittu kysymys ei koske ainoastaan asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 4 kohdan tulkintaa tai aikaisempien rekisteröimättömien tavaramerkkien lakkaamista, vaan se liittyy kaikkiin tämän asetuksen 8 artiklassa säädettyihin suhteellisiin hylkäysperusteisiin ja 53 artiklassa säädettyihin suhteellisiin mitättömyysperusteisiin sekä kaikkien niiden aikaisempien oikeuksien lakkaamiseen, joihin näiden perusteiden nojalla vedotaan, koska aikaisempi oikeus voi olla muu kuin pelkästään paikallinen oikeus, EU-tavaramerkki, kansallinen tavaramerkki, tekijänoikeus, malli tai patentti. Lopuksi sama kysymys koskee paitsi EUIPO:ssa myös kaikissa kansallisissa hallinto- ja oikeusviranomaisissa jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 16.12.2015 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/2436 (EUVL 2015, L 336, s. 1) ja erityisesti sen 5 artiklan täytäntöön panemiseksi annetun kansallisen lainsäädännön mukaisesti käytäviä menettelyjä, joissa on kyse suhteellisista hylkäysperusteista ja mitättömyysperusteista, jotka perustuvat aikaisempiin oikeuksiin.
18 Kolmanneksi EUIPO katsoo, että valitukseen liittyvässä kysymyksessä on kyse unionin tuomioistuimen jo tarkastelemasta ongelmakokonaisuudesta, joka liittyy EU-tavaramerkkejä koskevien hallinnollisten menettelyjen ja niitä koskevien loukkauskanteiden väliseen perustavanlaatuiseen eroon, ja tätä unionin yleinen tuomioistuin ei valituksenalaisessa tuomiossa ottanut huomioon.
19 EUIPO väittää neljänneksi, että edellä mainittu kysymys liittyy immateriaalioikeuksien alueellisuutta koskevaan perusperiaatteeseen, jonka unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt huomiotta päätellessään, että aikaisempien brittiläisten oikeuksien ja riidanalaisen EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen mahdollisesta muuntamisesta johtuvien kansallisten tavaramerkkien välillä on mahdollisesti ristiriita.
20 Viidenneksi EUIPO katsoo, että tätä samaa kysymystä käsitellään unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännössä eri tavoin. Viime aikoihin asti annetuista unionin yleisen tuomioistuimen tuomioista ja erityisesti 13.9.2006 annetusta tuomiosta MIP Metro v. SMHV – Tesco Stores (METRO) (T‑191/04, EU:T:2006:254, 30–34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), 2.6.2021 annetusta tuomiosta Style & Taste v. EUIPO – The Polo/Lauren Company (Poolon pelaajan kuva) (T‑169/19, EU:T:2021:318, 22–32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) sekä 20.7.2021 annetusta määräyksestä Coravin v. EUIPO – Cora (CORAVIN) (T‑500/19, ei julkaistu, EU:T:2021:493, 32–47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) näet ilmenee vakiintuneesti, että aikaisemman oikeuden on oltava pätevä ajankohtana, jona EUIPO antaa ratkaisun väitteestä tai mitättömyysvaatimuksesta. Unionin yleinen tuomioistuin on sen sijaan poikennut tästä oikeuskäytännöstä useissa Yhdistyneen kuningaskunnan unionista eroamisen yhteydessä antamissaan tuomioissa, muun muassa 30.1.2020 annetussa tuomiossa Grupo Textil Brownie v. EUIPO – The Guide Association (BROWNIE) (T‑598/18, EU:T:2020:22) ja 23.9.2020 annetussa tuomiossa Bauer Radio v. EUIPO – Weinstein (MUSIKISS) (T‑421/18, EU:T:2020:433), joista ilmenee lähinnä, että merkitystä on ainoastaan sillä, että kyseinen aikaisempi oikeus oli pätevä EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen tekopäivänä. Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan ottanut valituksenalaisessa tuomiossa huomioon näitä oikeuskäytäntöjen eroavuuksia eikä selittänyt tässä tuomiossa omaksumaansa lähestymistapaa, mihin sinällään liittyy Euroopan unionin oikeuden yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden ja kehityksen kannalta tärkeä kysymys.
21 Kuudenneksi EUIPO väittää, että valitus koskee EU-tavaramerkin yhtenäisyyden perusperiaatetta, joka kuvastaa unionin lainsäätäjän tahtoa säätää EU-tavaramerkkien yhtenäisestä järjestelmästä vaihtoehtona kansallisille tavaramerkeille niitä yrityksiä varten, jotka haluavat kehittää toimintaansa unionin tasolla, ja että valitukseen liittyy kysymys lainsäädäntövallan ja tuomiovallan välisestä toimivallanjaosta, sillä unionin yleinen tuomioistuin on korvannut uudella säännöllä yleisen säännön, jonka mukaan aikaisemman oikeuden on oltava pätevä silloin, kun EUIPO tekee väitteestä lopullisen päätöksen.
22 Seitsemänneksi EUIPO väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa omaksumaan lähestymistapaan sisältyy oikeudellisen epävarmuuden ja vastavuoroisuuden puuttumisen vaara, koska siinä jätetään huomiotta SEU 50 artiklan 3 kohdan ja erosopimuksen 126 ja 127 artiklan vaikutukset ja koska siinä asetetaan EUIPO:lle velvollisuus tutkia suhteellinen hylkäysperuste sellaisen alueen osalta, jolla riidanalainen EU-tavaramerkki ei saa suojaa. Tällainen lähestymistapa saattaa näet täten luoda epäoikeudenmukaisen epätasapainon brittiläisten oikeuksien, joita suojataan unionissa paremmin kuin EU-tavaramerkkejä suojataan Yhdistyneessä kuningaskunnassa, hyväksi.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
23 Aluksi on todettava, että valittajan tehtävänä on osoittaa, että sen valituksessa esittämät kysymykset ovat tärkeitä unionin oikeuden yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden tai kehityksen kannalta (määräys 10.12.2021, EUIPO v. The KaiKai Company Jaeger Wichmann, C‑382/21 P, EU:C:2021:1050, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
24 Lisäksi – kuten Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 a artiklan kolmannesta kohdasta, luettuna yhdessä työjärjestyksen 170 a artiklan 1 kohdan ja 170 b artiklan 4 kohdan kanssa, ilmenee – valituslupahakemuksessa on mainittava kaikki tarpeelliset seikat, joiden perusteella unionin tuomioistuin voi ratkaista sen ja, jos valituslupa myönnetään osittain, täsmentää ne valitusperusteet tai valituksen osat, joihin vastauskirjelmän on kohdistuttava. Koska kyseisen perussäännön 58 a artiklassa tarkoitetun valituslupamenettelyn tarkoituksena on rajoittaa unionin tuomioistuimen valvonta sellaisiin kysymyksiin, jotka ovat unionin oikeuden yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden tai kehityksen kannalta merkityksellisiä, unionin tuomioistuimen on muutoksenhaun yhteydessä tutkittava ainoastaan ne valitusperusteet, jotka koskevat tällaisia kysymyksiä ja joihin valittaja vetoaa (määräys 10.12.2021, EUIPO v. The KaiKai Company Jaeger Wichmann, C‑382/21 P, EU:C:2021:1050, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 7.6.2022, Magic Box Int. Toys v. EUIPO, C‑194/22 P, ei julkaistu, EU:C:2022:463, 14 kohta).
25 Valituslupahakemuksessa on näin ollen joka tapauksessa selostettava selkeästi ja täsmällisesti valitusperusteet, ja siinä on mainittava samoin selkeästi ja täsmällisesti kuhunkin valitusperusteeseen liittyvä oikeuskysymys ja täsmennettävä, onko kysymys tärkeä unionin oikeuden yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden tai kehityksen kannalta, ja selostettava erikseen syyt, joiden vuoksi kyseinen kysymys on tärkeä esitetyn perusteen kannalta. Valitusperusteista on todettava erityisesti, että valituslupahakemuksessa on täsmennettävä unionin oikeuden säännös tai oikeuskäytäntö, jota valituksenalaisessa tuomiossa ei ole noudatettu, ja esitettävä lyhyesti, millä tavoin unionin yleisen tuomioistuimen väitetään tehneen oikeudellisen virheen, ja osoitettava, millä tavoin tämä virhe on vaikuttanut valituksenalaisen tuomion tai määräyksen lopputulokseen. Kun oikeudellinen virhe, johon vedotaan, johtuu oikeuskäytännön noudattamatta jättämisestä, valituslupahakemuksessa on selostettava lyhyesti mutta selvästi ja täsmällisesti ensinnäkin väitetty ristiriita yksilöimällä sekä valituksenalaisen tuomion tai määräyksen riitautetut kohdat että ne unionin tuomioistuimen tai unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun kohdat, joita ei ole otettu huomioon, ja toiseksi ne konkreettiset syyt, joiden vuoksi kyseinen ristiriita tuo esiin unionin oikeuden yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden tai kehityksen kannalta tärkeän kysymyksen (määräys 10.12.2021, EUIPO v. The KaiKai Company Jaeger Wichmann, C‑382/21 P, EU:C:2021:1050, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
26 Nyt käsiteltävässä tapauksessa EUIPO:n mainitsemasta valituksenalaisen tuomion 28–31 kohdasta ilmenee, että unionin yleisen tuomioistuimen mukaan sen ”sittemmin vakiintuneesta” oikeuskäytännöstä ilmenee, että samoin kuin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, jonka mukaan tavaramerkin, jota vastaan väite on tehty, rekisteröintihakemuksen tekopäivä on ratkaiseva määritettäessä sovellettavaa aineellista oikeutta, suhteellisen hylkäysperusteen olemassaoloa on arvioitava kyseisen rekisteröintihakemuksen jättämisajankohtana. Sillä, että aikaisempi tavaramerkki voisi menettää tavaramerkin aseman jossakin jäsenvaltiossa sen jälkeen, kun EU-tavaramerkin rekisteröintihakemus on jätetty, erityisesti kyseisen jäsenvaltion mahdollisen unionista eroamisen jälkeen, ei näin ollen ole merkitystä. Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä yhtäältä, että koska riidanalaista tavaramerkkiä koskeva rekisteröintihakemus oli jätetty ennen siirtymäkauden päättymistä tai jopa ennen erosopimuksen voimaantuloa, aikaisemmat rekisteröimättömät tavaramerkit, joihin vedottiin kyseistä hakemusta vastaan tehdyn väitteen tueksi, olivat – siltä osin kuin niitä oli käytetty liike-elämässä Yhdistyneessä kuningaskunnassa – lähtökohtaisesti sellaisia, että tällainen väite voi perustua niihin, ja toisaalta, että valituslautakunnan olisi siksi pitänyt ottaa tämä huomioon arvioinnissaan, mitä se ei kuitenkaan tehnyt pelkästään sillä perusteella, että siirtymäkausi oli päättynyt kyseisen päätöksen tekoajankohtana.
27 Valituksenalaisen tuomion 42 kohdassa, johon EUIPO myös viittaa, unionin yleinen tuomioistuin katsoi lisäksi, että vaikka myönnettäisiin, ettei kyseessä olevien tavaramerkkien välillä voi siirtymäkauden päättymisen jälkeen olla enää ristiriitaa, haetun tavaramerkin rekisteröinnin tapauksessa tällainen ristiriita olisi siis kuitenkin voinut olla olemassa EU-tavaramerkin hakemispäivän ja siirtymäkauden päättymisen välisenä ajanjaksona. Kuten EUIPO muistuttaa, unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä, että ensimmäisessä oikeusasteessa kantajana olleella osapuolella oli väitteensä hyväksymistä koskeva oikeutettu intressi kyseisen ajanjakson osalta.
28 Näin ollen tilanteessa, jossa Yhdistynyt kuningaskunta oli eronnut unionista ja siirtymäkausi oli EUIPO:ssa käydyn hallinnollisen menettelyn aikana päättynyt, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 46 kohdassa – kuten EUIPO muistuttaa – että mikään EUIPO:n esittämistä väitteistä ei voinut tukea sen kantaa, jonka mukaan riita-asian ratkaisemisen kannalta merkityksellinen ajankohta oli riidanalaisen päätöksen tekemisen – käsiteltävässä asiassa ainoa siirtymäkauden päättymisen jälkeinen seikka – päivä ja että ainoa kanneperuste oli siten hyväksyttävä ja riidanalainen päätös oli kumottava ensimmäisessä oikeusasteessa kantajana olleen ensimmäisen vaatimuksen mukaisesti.
29 Ensimmäiseksi on todettava, että EUIPO kuvailee täsmällisesti ja selkeästi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 4 kohdan rikkomista koskevaa ainoaa valitusperustettaan ja täsmentää ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin on sekoittanut toisiinsa ajallisesti sovellettavan lain määrittämistä koskevan alustavan kysymyksen ja menettelyllisen ja aineellisen kysymyksen, joka koskee aikaisemman oikeuden pätevyyttä väitettä koskevan päätöksen tekoajankohtana, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole noudattanut unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössään EU-tavaramerkkejä koskevien loukkauskanteiden ja hallinnollisten menettelyjen välillä tekemää eroa olettaessaan, että riidanalaisen EU-tavaramerkin rekisteröinnin epäämisellä varmistettaisiin aikaisempien oikeuksien suoja tämän tavaramerkin lainvastaista käyttöä vastaan kyseisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättämisen ja siirtymäkauden päättymisen välisenä aikana, ja että unionin yleinen tuomioistuin on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön vastaisesti lopuksi jättänyt huomiotta asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun tavoitteen suojata aikaisempien tavaramerkkien haltijoiden intressejä säilyttämällä näiden oikeuksien keskeinen tehtävä myöhempiin EU-tavaramerkkeihin liittyvissä ristiriidoissa.
30 Erityisesti väitteistä siitä, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole ottanut huomioon unionin tuomioistuimen EU-tavaramerkkejä koskevien loukkauskanteiden ja hallinnollisten menettelyjen välillä tekemää eroa koskevaa oikeuskäytäntöä, sellaisena kuin se on vahvistettu 21.2.2013 annetussa tuomiossa Fédération Cynologique Internationale (C‑561/11, EU:C:2013:91, 47 kohta) ja 21.7.2016 annetussa tuomiossa Apple and Pear Australia ja Star Fruits Diffusion v. EUIPO (C‑226/15 P, EU:C:2016:582, 61 ja 62 kohta), aikaisemman oikeuden lakkaamisesta EUIPO:ssa käytävän väite- ja mitättömyysmenettelyn aikana johtuvia vaikutuksia koskevaa vakiintunutta oikeuskäytäntöään, sellaisena kuin se on vahvistettu 13.9.2006 annetussa tuomiossa MIP Metro v. SMHV – Tesco Stores (METRO) (T‑191/04, EU:T:2006:254, 30 ja 34 kohta) ja 2.6.2019 annetussa tuomiossa Style & Taste v. EUIPO – The Polo/Lauren Company (Poolon pelaajan kuva) (T‑169/19, EU:T:2021:318, 22–32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), eikä asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 4 kohdan tavoitetta eli pyrkimystä suojata aikaisemman tavaramerkin keskeistä tehtävää, on todettava, että EUIPO on yksilöinyt sekä valituksenalaisen tuomion kyseessä olevat kohdat että päätösten kohdat ja säännökset, joita väitetään rikotun.
31 Toiseksi EUIPO moittii unionin yleistä tuomioistuinta erityisesti siitä, että se totesi valituksenalaisen tuomion 31 kohdassa, että ensimmäisessä oikeusasteessa kantajana olleen väite saattoi lähtökohtaisesti perustua kyseessä oleviin aikaisempiin rekisteröimättömiin brittiläisiin tavaramerkkeihin ja että valituslautakunnan olisi siksi pitänyt ottaa tämä huomioon arvioinnissaan siitä huolimatta, että siirtymäkausi oli riidanalaisen päätöksen tekohetkellä päättynyt, ja että se täsmensi vastauksena EUIPO:n väitteeseen kyseisen tuomion 42 kohdassa, että tällä kantajalla oli väitteensä hyväksymistä koskeva oikeutettu intressi riidanalaisen EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättämispäivän ja siirtymäkauden päättymispäivän välisenä aikana. Unionin yleinen tuomioistuin kumosi riidanalaisen päätöksen muun muassa näiden seikkojen perusteella, kuten EUIPO muistuttaa. Valituslupahakemuksesta ilmenee näin ollen selkeästi, että valituksenalaisen tuomion lopputulokseen on vaikuttanut ratkaisevasti unionin yleinen tuomioistuin omaksuma väitetysti virheellinen tulkinta, joka koskee EUIPO:ssa käytäviin väitemenettelyihin sovellettavia menettelyllisiä ja aineellisia vaatimuksia.
32 Kolmanneksi valittajan on valituslupahakemuksen esittäjällä olevan todistustaakan mukaisesti osoitettava, että valitukseen liittyy niistä oikeuskysymyksistä riippumatta, joihin se vetoaa valituksessaan, yksi tai useampi unionin oikeuden yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden tai kehityksen kannalta tärkeä kysymys, jolloin tämä peruste ulottuu valituksenalaista tuomiota ja näin ollen valitusta laajemmalle (määräys 10.12.2021, EUIPO v. The KaiKai Company Jaeger Wichmann, C‑382/21 P, EU:C:2021:1050, 27 kohta).
33 Tämän osoittaminen edellyttää itsessään sitä, että sekä tällaisten kysymysten olemassaolo että niiden tärkeys on osoitettava konkreettisilla yksittäistapaukseen liittyvillä seikoilla eikä pelkästään yleisluonteisilla perusteluilla (määräys 10.12.2021, EUIPO v. The KaiKai Company Jaeger Wichmann, C‑382/21 P, EU:C:2021:1050, 28 kohta).
34 Nyt käsiteltävässä tapauksessa EUIPO yksilöi sen ainoaan valitusperusteeseen liittyvän kysymyksen, joka koskee lähinnä sen ajankohdan ja niiden olosuhteiden määrittämistä, jotka on otettava huomioon arvioitaessa aikaisemman oikeuden haltijan EU-tavaramerkin rekisteröintihakemusta koskevan väitteen hyväksymistä koskevaa oikeutettua intressiä ja EUIPO:n velvollisuutta ottaa tämä aikaisempi oikeus huomioon, kun unionin yleisessä tuomioistuimessa vireillä oleva riita-asia koskee yhtäältä ratkaisua, joka on tehty aikaisempaan yksinomaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa suojattuun oikeuteen perustuneen väitemenettelyn päätteeksi, ja kun siirtymäkausi oli toisaalta päättynyt kyseisen päätöksen tekopäivään mennessä. EUIPO:n mukaan tämä kysymys koskee yleisemminkin sitä, millä tavoin aikaisemman oikeuden lakkaaminen ex nunc EUIPO:ssa käytävän väite- tai mitättömyysmenettelyn aikana vaikuttaa tämän menettelyn lopputulokseen.
35 Toisaalta EUIPO esittää ne konkreettiset syyt, joiden vuoksi tällainen kysymys on tärkeä unionin oikeuden yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden ja kehityksen kannalta.
36 EUIPO täsmentää erityisesti, että mainittu kysymys koskee sitä, voidaanko EU-tavaramerkkejä koskeviin hallinnollisiin menettelyihin soveltaa oikeussuojan tarvetta ja intressiä jatkaa oikeudenkäyntiä koskevaa perusedellytystä ja immateriaalioikeuden perustavanlaatuisia periaatteita, joita ovat alueperiaate, EU-tavaramerkin yhtenäisen luonteen periaate ja tavaramerkin keskeisen tehtävän peruskäsite, siirtymäkauden päättymisen yhteydessä. Tällainen kysymys koskee lisäksi oikeuskäytännössä vahvistettua olennaista eroa yhtäältä EU-tavaramerkkejä koskevien hallinnollisten menettelyjen ja toisaalta loukkauskanteiden välillä.
37 EUIPO korostaa tältä osin ensinnäkin sen kysymyksen horisontaalista luonnetta, onko unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa käytävissä tuomioistuinmenettelyissä sovellettava oikeussuojan tarvetta ja intressiä jatkaa oikeudenkäyntiä koskeva edellytys merkityksellinen EU-tavaramerkkejä koskevissa hallinnollisissa menettelyissä ja onko loppujen lopuksi hallinnollisessa toimessa menestymistä koskeva oikeutettu intressi otettava lisäksi huomioon asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 4 kohtaa ja siten myös muita tämän asetuksen tällaisia menettelyjä koskevia säännöksiä tulkittaessa.
38 Tämän jälkeen se täsmentää, että unionin tuomioistuimen on tarpeen selventää asiaa sekä unionin tavaramerkkijärjestelmän käyttäjien että kansallisten tuomioistuinten kannalta erityisesti sen vuoksi, että esiin tuotu kysymys koskee paitsi Yhdistyneen kuningaskunnan unionista eroamisen vaikutusta myös kaikkia niitä immateriaalioikeuden alalla usein esiintyviä tilanteita, joissa aikaisempi oikeus lakkaa hallinnollisen menettelyn aikana muun muassa tämän oikeuden menettämisen tai sen voimassaolon päättymisen vuoksi. Siltä osin kuin on kyse siitä, onko aikaisemman oikeuden oltava pätevä EUIPO:n lopullisen päätöksen tekohetkellä vai pelkästään riidanalaisen EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen tekopäivänä, EUIPO selostaa unionin yleisen tuomioistuimen asiaa koskevaa ristiriitaista oikeuskäytäntöä ja korostaa tämän kysymyksen ja tällaisen aikaisemman oikeuden lakkaamista ex nunc oikeudenkäynnin aikana koskevan kysymyksen välistä yhteyttä painottamalla, että se on esittänyt viimeksi mainitun kysymyksen unionin tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa.
39 EUIPO toteaa lopuksi lähinnä, että sen esiin tuoma kysymys koskee EU-tavaramerkin yhtenäisen luonteen, jota unionin lainsäätäjä on tavoitellut ottaessaan EU-tavaramerkin osaksi unionin oikeusjärjestystä, perusperiaatetta tilanteessa, jossa unionin yleinen tuomioistuin on asetuksessa N:o 207/2009 tai erosopimuksessa vahvistettujen erityisten sääntöjen puuttuessa vahvistanut valituksenalaisessa tuomiossa säännön, jossa SEU 50 artiklan 3 kohdan ja erosopimuksen 126 ja 127 artiklan vaikutukset jätetään huomiotta ja jossa EUIPO velvoitetaan tutkimaan suhteellinen hylkäysperuste sellaisen alueen osalta, jolla EU-tavaramerkki, jota on haettu, ei missään tapauksessa saa suojaa. Se lisää, että sen ohella, että tästä lähestymistavasta seuraa riskejä oikeusvarmuuden periaatteen kannalta, siitä aiheutuu riskejä myös vastavuoroisuusperiaatteen kannalta, koska tämä lähestymistapa voi luoda epätasapainon aikaisempien brittiläisten oikeuksien unionissa saaman suojan ja EU-tavaramerkkien Yhdistyneessä kuningaskunnassa saaman suojan välillä.
40 Näin ollen valituslupahakemuksesta ilmenee, että tähän valitukseen liittyvä kysymys ulottuu valituksenalaista tuomiota ja näin ollen valitusta laajemmalle.
41 EUIPO:n esittämät seikat huomioon ottaen on todettava, että sen valituslupahakemuksessa osoitetaan oikeudellisesti riittävällä tavalla se, että valitukseen liittyy unionin oikeuden yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden ja kehityksen kannalta merkityksellinen kysymys.
42 Kun otetaan huomioon kaikki edellä esitetty, valituslupahakemus on hyväksyttävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
43 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 170 b artiklan 4 kohdassa määrätään, että jos valituslupa myönnetään Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 a artiklan kolmannessa kohdassa mainituin perustein kokonaan tai osittain, asian käsittelyä jatketaan kyseisen työjärjestyksen 171–190 a artiklan mukaisesti.
44 Työjärjestyksen 137 artiklassa, jota kyseisen työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla sovelletaan muutoksenhakumenettelyyn, määrätään, että ratkaisu oikeudenkäyntikuluista annetaan tuomiossa tai määräyksessä, jolla asia lopullisesti ratkaistaan.
45 Koska valituslupahakemus on hyväksytty, oikeudenkäyntikuluista on päätettävä myöhemmin.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (valituslupajaosto) on määrännyt seuraavaa:
1) Valituslupa myönnetään.
2) Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
Allekirjoitukset