Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MANUEL CAMPOS SÁNCHEZ-BORDONA
16 päivänä toukokuuta 2024 (1)
Yhdistetyt asiat C‑512/22 P ja C‑513/22 P
Finanziaria d’investimento Fininvest S.p.A. (Fininvest)
vastaan
Silvio Berlusconi ja
Euroopan keskuspankki (EKP) (C‑512/22 P)
ja
Marina Elvira Berlusconi, Pier Silvio Berlusconi, Barbara Berlusconi, Eleonora Berlusconi ja Luigi Berlusconi, Silvio Berlusconin oikeudenomistajina, ja
Silvio Berlusconi
vastaan
Finanziaria d’investimento Fininvest S.p.A. (Fininvest) ja
Euroopan keskuspankki (EKP) (C‑513/22 P)
Muutoksenhaku – Direktiivi 2013/36/EU – Luottolaitosten vakavaraisuusvalvonta – Huomattavien omistusosuuksien hankintojen arviointi – Asetus (EU) N:o 1024/2013 – Yhteinen valvontamekanismi – Euroopan keskuspankin toimivaltuudet – Aiempi huomattava omistusosuus – Sen vastustaminen, että rahoitusalan yhtiö Fininvest hankkii Banca Mediolanumista huomattavan omistusosuuden
1. Unionin tuomioistuimen 19.12.2018 antamassa tuomiossa Berlusconi ja Fininvest(2) selvennettiin tuomioistuinvalvontaa, joka kohdistuu Euroopan keskuspankin (jäljempänä EKP) tekemiin päätöksiin luottolaitoksista olevien huomattavien omistusosuuksien (ts. määräosuuksien) hankintaa ja luovutusta koskevien ilmoitusten arvioimiseksi vireille saatetuissa hallintomenettelyissä.
2. Kyseisen tuomion jälkeen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi 11.5.2022 antamallaan tuomiolla(3) kanteen, joka oli nostettu EKP:n 25.10.2016 tekemästä päätöksestä(4) vastustaa sitä, että Silvio Berlusconi ja Finanziaria d’investimento Fininvest SpA (Fininvest) hankkivat huomattavan omistusosuuden Banca Mediolanum SpA:sta.
3. Näitä kahta yhdistettyä valitusta arvioidessaan unionin tuomioistuimen on tarkasteltava seuraavia kysymyksiä:
– luottolaitoksesta olevan huomattavan omistusosuuden (ts. määräosuuden) hankkimisen tai lisäämisen käsitettä
– lupamenettelyn soveltamista ennen yhteisen valvontamekanismin (jäljempänä YVM) voimaantuloa hankittuihin tällaisiin osuuksiin.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
4. Tässä asiassa sovellettavat unionin oikeussäännöt ovat olennaisilta osin samat kuin ne, jotka toistin asiassa C‑219/17 esittämässäni ratkaisuehdotuksessa.(5) Näin ollen viittaan niihin esittämättä niitä uudelleen.
5. Tuolloin toistetut säännökset sisältyvät seuraaviin säädöksiin:
– direktiivi 2013/36/EU(6)
– asetus (EU) N:o 1024/2013(7)
– asetus (EU) N:o 468/2014.(8)
B Kansallinen oikeus
6. Viittaan myös pankkilakikoonnoksen(9) pykäliin ja muihin Italian oikeuden säännöksiin, jotka toistin asiassa C‑219/17 esittämässäni ratkaisuehdotuksessa.
II Tosiseikat, asian käsittely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio
7. Asian tosiseikat esitetään valituksenalaisen tuomion 1–13 kohdassa seuraavasti:
”Finanziaria d’investimento Fininvest SpA (Fininvest) on Italian oikeuden mukaan perustettu holdingyhtiö, josta Silvio Berlusconi omistaa välillisesti 61,21 prosenttia neljästä Italian oikeuden mukaan perustetusta yhtiöstä omistamiensa osuuksien kautta.
Mediolanum oli pörssinoteerattu rahoitusalan sekaholdingyhtiö, joka omisti Banca Mediolanum SpA:n kokonaan 30.12.2015 asti.
Fininvest omisti 30,1 prosenttia Mediolanumin pääomasta, ja Fin. Prog. Italia omisti siitä 26,5 prosenttia.
Kun asetus nro [53/2014(10)] tuli voimaan, Italian keskuspankki (Banca d’Italia) aloitti arviointimenettelyn, joka kohdistui kantajiin eli Fininvestiin ja Berlusconiin rahoitusalan sekaholdingyhtiöistä määräosuuksia omistavina osakkaina.
Italian keskuspankki katsoi 7.10.2014 tekemässään päätöksessä (jäljempänä 7.10.2014 tehty päätös), että – – ministeriön asetuksessa nro [144/1998] säädetty hyvämaineisuutta koskeva edellytys ei täyttynyt enää Berlusconin osalta, koska Berlusconille annettu tuomio, johon sisältyi veropetoksesta määrätty vankeusrangaistus, oli saanut lainvoiman, kun Corte suprema di cassazione (ylin tuomioistuin, Italia) oli antanut 1.8.2013 tuomion nro 35729/13.
Tämän perusteella Italian keskuspankki määräsi yhtäältä kantajien äänioikeuden pidättämisestä ja kantajien Mediolanumista omistamien osuuksien luovuttamisesta 9,99 prosentin osuuden ylittävältä osalta ja hylkäsi toisaalta kantajien esittämän, määräosuuden säilyttämisen hyväksymistä koskevan hakemuksen.
Kantajat riitauttivat 7.10.2014 tehdyn päätöksen Tribunale amministrativo regionale per il Laziossa (Lazion alueellinen hallintotuomioistuin, Italia), joka hylkäsi muutoksenhaun 5.6.2015 antamallaan tuomiolla.
Mediolanum sulautui 30.12.2015 käänteisesti tytäryhtiöönsä Banca Mediolanumiin.
Consiglio di Stato (ylin hallintotuomioistuin, Italia) hyväksyi 3.3.2016 kantajien tekemän valituksen, joka koski Tribunale amministrativo regionale per il Lazion antamaa tuomiota, ja kumosi 7.10.2014 tehdyn päätöksen.
– – käänteisen sulautumisen sekä – – Consiglio di Staton 3.3.2016 antaman tuomion jälkeen Italian keskuspankki ja Euroopan keskuspankki – – katsoivat, että uusi kyseiseen määräosuuteen liittyvä hyväksyntähakemus oli esitettävä – – direktiivin [2013/36] 22 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen sekä [TUB:n] 19 §:n ja sitä seuraavien pykälien mukaisesti.
Italian keskuspankki pyysi 14.7.2016 päivätyllä kirjeellä Fininvestiä esittämään määräosuuden hankinnan hyväksyntää koskevan hakemuksen viidentoista päivän kuluessa. Koska hakemusta ei esitetty asetetussa määräajassa, Italian keskuspankki päätti 3.8.2016 aloittaa viran puolesta Fininvestiä koskevan hallinnollisen menettelyn, jonka päätteeksi se toimitti EKP:lle – – asetuksen [N:o 1024/2013] 15 artiklan 2 kohdan mukaisesti 23.9.2013 päivätyn ehdotuksen päätökseksi, jossa esitettiin kielteinen arvio määräosuuden hankkimista Banca Mediolanumista suunnittelevien hankkijoiden maineesta ja kehotettiin EKP:tä vastustamaan hankintaa.
EKP vastusti 25.10.2016 antamassaan päätöksessä – – kantajien määräosuuden hankintaa Banca Medionalumista, koska kantajat eivät täyttäneet hyvämaineisuutta koskevia edellytyksiä ja koska kantajien kykyä varmistaa jatkossa kyseisen rahoituslaitoksen järkevä ja vakaa hoito oli vakavaa syytä epäillä – –
EKP katsoi erityisesti TUB:n 19 ja 25 §:n sekä direktiivin 2013/36 saattamisesta kansallisen lainsäädännön osaksi annetun ministeriön asetuksen nro 144 1 §:n mukaisesti, että koska Berlusconi, joka oli Fininvestin enemmistöosakas ja tosiasiallinen omistaja, oli Banca Mediolanumin määräosuuden välillinen hankkija ja koska hänelle oli annettu lainvoiman saanut tuomio, joka sisälsi neljän vuoden vankeusrangaistuksen veropetoksesta, direktiivin 2013/36 23 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, sellaisena kuin kyseinen direktiivi on saatettu kansallisen lainsäädännön osaksi, tarkoitettu määräosuuden haltijoiden hyvämaineisuutta koskeva edellytys ei täyttynyt. EKP käytti perusteena myös sitä, että Berlusconi oli syyllistynyt muihinkin lainvastaisuuksiin ja saanut muitakin tuomioita, samoin kuin eräät muut Fininvestin johdon jäsenet.”
8. Tätä selostetusta voidaan täydentää joillakin tosiseikoilla, jotka esitin asiassa C‑219/17 esittämässäni ratkaisuehdotuksessa:
– Mediolanum-yhtiön ja Banca Mediolanumin hallitukset sopivat Mediolanum-yhtiön käänteisestä sulautumisesta Banca Mediolanumiin.(11) Tämä sulautumishanke siirrettiin 26.5.2015 Italian keskuspankin käsiteltäväksi TUB:n 57 §:ssä säädetyn sulautumisluvan saamiseksi.
– Italian keskuspankki myönsi luvan ehdotettuun sulautumiseen 21.7.2015 tekemällään päätöksellä nro 7969932/21. Kyseisen päätöksen saatteena olevassa 23.7.2015 päivätyssä muistiossa se vahvisti 7.10.2014 tehdyn päätöksen ja täsmensi, että viimeksi mainitussa päätöksessä asetetun myyntivelvoitteen oli ymmärrettävä koskevan ”Banca Mediolanumin osakkeita, jotka sulautumisen seurauksena siirtyvät [Fininvestille] vaihdossa [Mediolanum-yhtiön] osakkeisiin”.
9. Fininvest ja Berlusconi nostivat 23.12.2016 unionin yleisessä tuomioistuimessa kumoamiskanteen 25.10.2016 tehdystä EKP:n päätöksestä.
10. Unionin yleinen tuomioistuin (laajennettu toinen jaosto) päätti aloittaa asian käsittelyn suullisen vaiheen, ja se pyysi prosessinjohtotoimenpiteenä asianosaisia esittämään huomautuksensa siitä, mitä mahdollisia seurauksia 19.12.2018 annetusta tuomiosta Berlusconi ja Fininvest voisi aiheutua käsiteltävän asian kannalta.
11. Kantajat esittivät 21.1.2019 tämän unionin tuomioistuimen tuomion perusteella unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 84 artiklan nojalla uusia kumoamisperusteita, joista EKP ja Euroopan komissio esittivät huomautuksia.
12. Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin kumoaa riidanalaisen päätöksen ja velvoittaa EKP:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mitä EKP ja komissio vastustivat.
13. Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kumoamiskanteen kokonaisuudessaan ja velvoitti Fininvestin ja Berlusconin vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan EKP:n oikeudenkäyntikulut, kun taas komission oli vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan.
III Asianosaisten vaatimukset ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa
14. Fininvest ja Berlusconi(12) tekivät kumpikin 22.7.2022 samansisältöisen valituksen valituksenalaisesta tuomiosta.
15. Valituksissaan Fininvest ja Berlusconi vaativat, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion
– tämän seurauksena kumoaa 25.10.2016 tehdyn EKP:n päätöksen
– toissijaisesti palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä ratkaisisi asian
– velvoittaa EKP:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut, myös ensimmäisessä oikeusasteessa.
16. EKP ja komissio vaativat, että unionin tuomioistuin jättää valitukset osittain tutkimatta tai hylkää ne tehottomina ja joka tapauksessa perusteettomina ja tarvittaessa korvaa valituksenalaisen tuomion tietyt perustelut. Komissio vaatii toissijaisesti, että riidanalaisen päätöksen kumoamista koskeva kanne hylätään. Lisäksi ne vaativat, että Berlusconi ja Fininvest velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
17. Nämä kaksi valitusta yhdistettiin kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.
18. Unionin tuomioistuin päätti, ettei istuntoa ole tarpeen järjestää ja että ensimmäisestä, toisesta ja yhdeksännestä valitusperusteesta on esitettävä ratkaisuehdotus.
IV Valitusten tutkittavaksi ottaminen
19. EKP kiistää, että Berlusconi voisi 11.5.2018 tapahtuneeksi väitetyn rehabilitointinsa(13) perusteella vaatia arvioimaan uudelleen hyvämaineisuuttaan, jonka puuttuminen oli riidanalaisen päätöksen perusteena. Se päättelee tästä, ettei valittajilla ole intressiä vaatia tämän päätöksen ja valituksenalaisen tuomion kumoamista.
20. Tätä väitettä ei voida hyväksyä, sillä sekä Berlusconilla (nyt hänen perillisillään) että Fininvestillä on edelleen intressi saada kumotuksi päätös ja sen pysyttämisestä annettu tuomio, joiden ne katsovat vahingoittavan etujaan.
V Alustavat toteamukset: määräosuuden hankkimisen tai lisäämisen käsite
21. Ennen valitusperusteiden tarkastelua on syytä palauttaa mieleen, että määräosuuksien (huomattavien omistusosuuksien) hankintaa koskevalla lupamenettelyllä pyritään varmistamaan, että pankkialalle voivat päästä ainoastaan sellaiset luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt, jotka eivät vaaranna alan moitteetonta toimintaa.
22. Arvioinnin tarkoituksena on erityisesti varmistaa hankkijaehdokkaan hyvämaineisuus ja välttämätön taloudellinen vakaus, jotta laitos, jonka osuuksia aiotaan hankkia, täyttää edelleen sille asetetut vakavaraisuusvaatimukset. Arvioinnilla voidaan myös estää toiminnan rahoittaminen lainvastaisesta toiminnasta peräisin olevilla varoilla.(14)
23. YVM-asetuksen 2 artiklan 8 alakohdassa viitataan määräosuuden määritelmän osalta asetuksen (EU) N:o 575/2013(15) 4 artiklan 1 kohdan 36 alakohdassa esitettyyn huomattavan omistusosuuden määritelmään. Sillä tarkoitetaan ”suoraa tai välillistä omistusosuutta yrityksessä, kun tämä osuus on vähintään 10 prosenttia pääomasta tai äänioikeuksista tai kun sen nojalla on mahdollista vaikuttaa huomattavasti kyseisen yrityksen johtamiseen”.
24. Direktiivin 2013/36 22 artiklan 1 kohdassa asetetaan ilmoitusvelvollisuus ”luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle tai tällaisille yhdessä toimiville henkilöille, jäljempänä ’hankkijaehdokas’, jotka ovat päättäneet hankkia suoraan tai välillisesti määräosuuden luottolaitoksesta tai lisätä suoraan tai välillisesti määräosuuttaan siten, että hankkijaehdokkaan osuus äänioikeuksista tai pääomasta olisi vähintään 20, 30 tai 50 prosenttia, taikka siten, että luottolaitoksesta tulee hankkijaehdokkaan tytäryritys – –”.(16)
25. Näistä säännöksistä yhdessä luettuina voidaan päätellä, että määräosuus (huomattava omistusosuus) on luottolaitoksessa oleva suora tai välillinen omistusosuus,
– joka on vähintään 10 prosenttia yrityksen pääomasta tai äänioikeuksista tai
– jonka nojalla on mahdollista vaikuttaa huomattavasti yrityksen johtamiseen tai
– jonka seurauksena luottolaitoksesta tulee hankkijaehdokkaan tytäryritys.
26. Direktiivin 2013/36 22 artiklan 1 kohdassa velvoitetaan ilmoittamaan tällaisten luottolaitoksen osuuksien hankinnoista, joihin rinnastetaan tällaisten osuuksien lisääminen suoraan tai välillisesti, kun osuus äänioikeuksista tai pääomasta olisi vähintään 20, 30 tai 50 prosenttia.
27. Vaatimukset määräosuuksien hankkimisen ja lisäämisen arvioimiseksi vahvistetaan direktiivin 2013/36 22–27 artiklassa. Kansallisessa lainsäädännössä ei saa asettaa tiukempia vaatimuksia.(17)
28. Direktiivin 2013/36 23 artiklassa yhdenmukaistetaan määräosuuden hankkimista tai lisäämistä koskevat keskeiset arviointiperusteet.(18) Jäsenvaltioiden käytäntöjen yhdenmukaistamiseksi Euroopan valvontaviranomaiset antoivat vuonna 2016 yhteiset ohjeet.(19)
29. Tällaisten lupien myöntämistä koskevasta menettelystä säädetään YVM-asetuksen 4 artiklan 1 kohdan c alakohdassa, 6 artiklan 4 kohdassa ja 15 artiklassa, joita täydennetään YVM-kehysasetuksen 85–87 artiklalla. Unionin tuomioistuin tarkasteli tätä menettelyä perusteellisesti 19.12.2018 antamassaan tuomiossa Berlusconi ja Fininvest.
30. EKP:llä on yksinomainen toimivalta arvioida määräosuuksien hankkimista ja lisäämistä kaikissa yhteisen valvontamekanismin piiriin kuuluvissa rahoituslaitoksissa ja tehdä niitä koskevat päätökset(20) riippumatta siitä, ovatko ne merkittäviä vai eivät ja ovatko ne EKP:n tai kansallisten viranomaisten suorassa valvonnassa.
VI Ensimmäinen valitusperuste
A Asianosaisten lausumat
31. Valittajat riitauttavat unionin yleisen tuomioistuimen perustelut, joilla se hylkäsi esitetyn ensimmäisen kumoamisperusteen. Valittajat jakavat ensimmäisen valitusperusteensa kuuteen osaan, jotka on merkitty kirjaimin A, B, C, D, E ja F ja jotka koskevat seuraavia kysymyksiä:
– valittajien Banca Mediolanumissa yhdessä käyttämä määräysvalta: sen seurausten virheellinen arviointi
– Fininvestin asema Banca Mediolanumin määräosuuden omistajana: tosiseikkojen ottaminen huomioon vääristyneellä tavalla ja ilmeinen oikeudellinen virhe
– päätöksen antajan perustelujen korvaaminen unionin yleisen tuomioistuimen perusteluilla: SEUT 263 ja SEUT 264 artiklan rikkominen
– määräosuuden hankkimista koskeva uusi unionin käsite: kansallisen oikeuden soveltamatta jättäminen
– unionin yleisen tuomioistuimen käyttöön ottama uudenlainen tunnusmerkistö, josta ei säädetä unionin oikeudessa
– välillisen määräosuuden ja suoran määräosuuden välinen erottelu: direktiivin 2013/36 22 artiklan ja TUB:n 22 §:n rikkominen.
32. EKP ja komissio kiistävät valittajien väitteet ja vaativat valitusperusteen hylkäämistä.
B Asian tarkastelu
1. Ensimmäinen ja toinen väite
33. Ensimmäisen valitusperusteen osille A ja B on esitetty seuraavat perustelut:
– Unionin yleinen tuomioistuin (valituksenalaisen tuomion 81 kohta) totesi, että Berlusconi ja Fininvest omistivat määräosuuden Banca Mediolanumista, minkä seurauksena nämä kantajat käyttivät yhdessä määräysvaltaa Mediolanumissa ja Banca Mediolanumissa ennen käänteistä sulautumista.
– Todettuaan tämän lähtökohdan (eli Fininvestin määräysvallan Banca Mediolanumissa ennen sulautumista) unionin yleinen tuomioistuin teki virheen arvioidessaan itse toteamansa tosiseikan seurauksia: jos määräysvalta edelsi sulautumista, EKP:n ei ollut aloitettava määräosuuden hankintaa koskevaa hyväksymismenettelyä. Tällainen määräosuus oli olemassa ennen YVM:n säännösten voimaantuloa.
– Unionin yleinen tuomioistuin totesi (valituksenalaisen tuomion 70 kohta), että Fininvestin ja Fininvestin kautta Berlusconin hallussa oli 30,16 prosenttia Mediolanumin osuuksista, ja Mediolanum omisti puolestaan Banca Mediolanumin kokonaan. Lisäksi se totesi (valituksenalaisen tuomion 71 kohta), että koska Fininvestillä oli käytettävissään välillisesti Mediolanumin kautta ääniä 20 prosentin kynnysarvoa enemmän, Fininvestin ja siten Berlusconin hallussa oli välillisesti määräosuus Banca Mediolanumista.
– Unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt näiden toteamusten perusteella päätellä, ettei sulautumisen ja Consiglio di Staton 3.3.2016 antaman tuomion välisen yhteyden perusteella ollut kyse hankinnasta, sillä Fininvestillä ja Berlusconilla oli jo määräosuus Banca Mediolanumissa. EKP:n hyväksynnällä ei näin ollen ollut merkitystä.
– Koska unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt loogisia johtopäätöksiä tosiseikkojen arvioinnista, se teki useita oikeudellisia virheitä.
– Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 72 kohdassa, että kantajien välillinen omistusosuus lakkasi olemasta määräosuus Italian keskuspankin 7.10.2014 tekemän päätöksen (jolla se pidätti kantajien äänioikeuden, kieltäytyi hyväksymästä kantajien määräosuutta Mediolanumista ja määräsi kantajat luovuttamaan Mediolanumista olevia omistusosuuksiaan 9,99 prosentin osuuden ylittävältä osalta) jälkeen.
– Tämä johtopäätös on virheellinen, sillä määräosuus säilyy kokonaisuudessaan niin kauan kuin osakkeita ei siirretä. Italian keskuspankin 7.10.2014 tekemä päätös ei teknisesti johda äänioikeuksien pidättämiseen, kun otetaan huomioon TUB:n 24 §.
– Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 73 kohdassa, että Mediolanumin absorptiosulautuminen Banca Mediolanumiin tapahtui 30.12.2015, minkä jälkeen Fininvest omisti suoraan 9,99 prosenttia Banca Mediolanumin osakkeista.
– Valittajien mukaan tämäkin johtopäätös on virheellinen, sillä Fininvestin määräosuus Mediolanumista oli koko ajan 30,16 prosenttia osakepääomasta ja pysyi samana.
– Valituksenalaisen tuomion 76 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että Fininvestin suoraan omistukseen siirtyi 30,16 prosenttia Banca Mediolanumin osakkeista sen jälkeen, kun 7.10.2014 tehty Italian keskuspankin päätös kumottiin Consiglio di Staton 3.3.2016 antamalla tuomiolla.
– Valittajien mukaan myös tämä arviointi, joka on jatkoa kahdelle edelliselle arvioinnille, on virheellinen. Koska Italian keskuspankin 7.10.2014 tekemä päätös kumottiin 3.3.2016 annetulla tuomiolla, osakkeiden alkuperäinen asema ei muuttunut millään tavoin. Fininvest ei näin ollen kyseisen tuomion seurauksena saanut takaisin 30,16 prosentin osuuttaan Banca Mediolanumista, jota se ei ollut koskaan menettänyt. Tämä tuomio ei vaikuta omistusosuuden määrään.
– Yhteenvetona voidaan todeta, että Fininvestin 30,16 prosentin omistusosuutta ei ole koskaan alennettu 9,99 prosenttiin (Italian keskuspankin päätöksellä) eikä sitä ole koskaan muutettu takaisin määräosuudeksi (Consiglio di Staton päätöksen perusteella). Se on aina ollut 30,16 prosentin määräosuus.
34. Pidän näitä väitteitä perusteltuina, koska unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tosiseikkoja koskevan selvityksensä perusteella todeta, että EKP ei voinut aloittaa määräosuuksien hyväksymismenettelyä.
35. Näkemykseni perustuu YVM-asetuksen 15 artiklaan ja direktiivin 2013/36 22 artiklaan. Kummassakin säädetään, että EKP valvoo määräosuuksien hankkimista tai lisäämistä YVM:n voimaantulosta 4.11.2014 lähtien.
36. Tämä valvonta ei kuitenkaan ulotu sellaisiin määräosuuksiin, joita voidaan kutsua ”historiallisiksi” ja jotka siis ovat olleet olemassa ennen kyseistä päivämäärää. Jos historiallinen määräosuus rahoituslaitoksessa säilyy mutta ei lisäänny, EKP:n valvonta ei ulotu siihen.
37. Valittajat vetoavat juuri tähän keskeiseen argumenttiin väittäessään aivan oikein, että unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt asianmukaisia johtopäätöksiä siitä, että se katsoi Berlusconin ja Fininvestin osuuden Mediolanumissa ja sitä kautta Banca Mediolanumissa YVM:n voimaantuloa edeltäneeksi historialliseksi määräosuudeksi, joka oli pysynyt muuttumattomana.
38. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan tämän historiallisen omistusosuuden kyseenalaisivat kolme tapahtumaa eli a) Italian keskuspankin 7.10.2014 tekemä päätös, jolla määrättiin Berlusconin ja Fininvestin osuuksien luovuttamisesta 9,99 prosentin osuuden ylittävältä osalta, b) Mediolanumin absorptiosulautuminen Banca Mediolanumiin 30.12.2015, minkä jälkeen Fininvest omisti suoraan 9,99 prosenttia Banca Mediolanumin osakkeista, ja c) Italian keskuspankin 7.10.2014 tekemän päätöksen kumoaminen Consiglio di Staton 3.3.2016 antamalla tuomiolla, jonka perusteella Fininvest ja Berlusconi saivat takaisin täyden määräysvallan Banca Mediolanumin osakkeisiinsa.
39. Sulautumisen osalta unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että Berlusconi oli aina omistanut osuuden Banca Mediolanumista, ”ensin Fininvestin ja sitten Mediolanumin kautta”.(21) Se lisää kuitenkin, että käänteinen absorptiosulautuminen muutti tämän osuuden oikeudellista rakennetta, jota EKP saattoi pitää hankintana, ”vaikkei kantajien määräosuuden suuruus ollut muuttunut suhteessa siihen osuuteen, jonka kantajat omistivat tätä ennen Mediolanumin kautta”.(22)
40. Kuten esitän tämän valitusperusteen viidettä väitettä tarkastellessani, tämä valituksenalaisessa tuomiossa esitetty lähestymistapa, joka perustuu osuuden oikeudellisen rakenteen muuttumisen käsitteeseen, ei mielestäni ole oikea.
41. Mielestäni oikeana ei voida pitää myöskään unionin yleisen tuomioistuimen päättelyä, joka koskee seurauksia, joita se katsoo 7.10.2014 tehdystä päätöksestä aiheutuneen, erityisesti siltä osin kuin kyse on Fininvestin ja Berlusconin määräosuuden Banca Mediolanumissa pienentymisestä 9,99 prosenttiin.
42. Italian keskuspankki määräsi 7.10.2014 tekemällään päätöksellä Fininvestin Mediolanumista omistamien osakkeiden luovuttamisesta 9,99 prosentin osuuden ylittävältä osalta. Luovutus oli määrä toteuttaa 30 kuukauden kuluessa niiden myynnistä vastaavan trustin perustamisesta. Osakkeiden luovutus ei kuitenkaan toteutunut, koska Consiglio di Stato ensin määräsi Italian keskuspankin päätöksen täytäntöönpanon keskeytettäväksi ja sen jälkeen kumosi sen 3.3.2016 antamallaan tuomiolla takautuvin vaikutuksin.
43. Näistä toimista seuraa, että Fininvestin omistusosuutta Banca Mediolanumissa edustavat osakkeet ovat aina olleet tämän yhtiön hallussa eikä niitä ole siirretty yhdellekään ostajalle.
44. Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoo (valituksenalaisen tuomion 72 kohta), Fininvestin ja Berlusconin määräosuus Banca Mediolanumissa ei näin ollen pienentynyt 9,99 prosenttiin vaan pysyi ennallaan, kun YVM aloitti toimintansa ja EKP sai toimivallan hyväksyä määräosuuksien hankinnat ja lisäykset. Lyhyeksi ajaksi rajoitettiin ainoastaan luovutusvelvollisuuden kohteena oleviin osakkeisiin liittyviä äänioikeuksia.
45. Tämän ensimmäisen virheen perusteella unionin yleinen tuomioistuin teki (valituksenalaisen tuomion 73 kohta) toisen virheen, kun se totesi, että Mediolanumin Banca Mediolanumiin absorptiosulautumisen jälkeen Fininvest omisti suoraan 9,99 prosenttia kyseisen pankin osakkeista.
46. Koska Fininvestillä oli jo 30,16 prosentin osuus Mediolanumista, absorptiosulautumisen jälkeen sillä oli edelleen sama 30,16 prosentin määräosuus (221 828 000 osaketta) Banca Mediolanumista suoraan eikä 9,99 prosenttia, kuten unionin yleinen tuomioistuin katsoi.
47. Nämä molemmat virheet johtivat siihen, että unionin yleinen tuomioistuin teki vielä yhden virheen (valituksenalaisen tuomion 76 kohta), kun se katsoi, että Fininvestin suoraan omistukseen siirtyi 30,16 prosenttia Banca Mediolanumin osakkeista sen jälkeen, kun 7.10.2014 tehty päätös kumottiin Consiglio di Staton 3.3.2016 antamalla tuomiolla.
48. Kyseinen Consiglio di Staton tuomio ei, toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin toteaa, johtanut siihen, että Fininvestin osuus Banca Mediolanumissa olisi kasvanut 9,99 prosentista 30,16 prosenttiin. Toistan vielä, ettei tämä osuus pienentynyt 7.10.2014 tehdyn päätöksen perusteella.
49. Näiden kolmen unionin yleisen tuomioistuimen virheen vuoksi sen valituksenalaisen tuomion 77 kohdassa tekemä johtopäätös on virheellinen.(23)
50. Edellä esitetystä seuraa, että Fininvestin ja Berlusconin omistusosuus Banca Mediolanumissa oli aina 30,16 prosentin määräosuus. Koska tämä omistusosuus ei kasvanut YVM:n voimaantulon jälkeen, EKP:n hyväksyntää ei tarvittu, sillä kyseessä oli ”historiallinen” määräosuus.
51. Näin ollen ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen ja toinen osa (A ja B) on hyväksyttävä siltä osin kuin niillä tuodaan esille valituksenalaisessa tuomiossa tehty oikeudellinen virhe, joka koskee edellytyksiä, joiden täyttyessä EKP voi edellyttää, että luottolaitoksesta olevien määräosuuksien hankkimiselle tai lisäämiselle on saatava lupa.
2. Kolmas väite (osa C)
52. Valittajat kritisoivat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se käytti perusteluja, joita ei esitetty EKP:n päätöksessä, ja rikkoi siten SEUT 263 ja SEUT 264 artiklaa.
53. Valittajat pitäytyvät tässä muotoilussa ja ilmoittavat kehittävänsä sitä myöhemmissä väitteissään. Sillä ei näin ollen ole omaa itsenäistä sisältöä, joten sitä ei voida hyväksyä.
3. Neljäs väite (osa D)
54. Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että YVM-asetuksen 4 artiklan 3 kohta ei sisällä nimenomaista viittausta kansalliseen oikeuteen pankista olevan määräosuuden hankkimisen käsitteen määrittämiseksi.
55. Mielestäni unionin yleinen tuomioistuin ei rikkonut YVM-asetuksen 4 artiklan 3 kohtaa.(24) On selvää, että tässä säännöksessä vahvistetaan, mitä lainsäädäntöä EKP:n on sovellettava, kun se hoitaa valvontatehtäviään YVM:n puitteissa. Siinä ei kuitenkaan viitata kansalliseen oikeuteen unionin oikeussäännöllä vahvistetun käsitteen, kuten määräosuuden hankkimisen käsitteen, tulkitsemiseksi.(25)
56. YVM-asetuksen 15 artikla tai direktiivin 2013/36 22 artikla ei sisällä tämän käsitteen osalta nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen.
57. Kuten unionin yleinen tuomioistuin on aivan oikein ymmärtänyt,(26) määräosuuden hankkimisen tai lisäämisen käsite on unionin oikeuden itsenäinen käsite, jota on tulkittava yhtenäisesti kaikissa jäsenvaltioissa. Yhtenäisyys ei toteutuisi, jos kukin jäsenvaltio voisi määritellä sen oman harkintansa mukaan.
58. Tämä johtopäätös seuraa unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä: sekä unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen tai määräyksen sanamuotoa, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen tai määräyksen sisällön ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti.(27)
59. Neljäs väite on näin ollen hylättävä.
4. Viides väite (osa E)
60. Valittajat kritisoivat sitä, että unionin yleinen tuomioistuin rinnasti määräosuuden hankkimisen käsitteen ”osuuden oikeudellisen rakenteen muuttumisen” käsitteeseen. Valittajien mielestä tämä viimeksi mainittu käsite, jota unionin yleinen tuomioistuin käyttää valituksenalaisessa tuomiossa,(28) ei kuulu unionin oikeuteen eikä sitä voida käyttää kyseessä olevan asian kaltaisissa tilanteissa.
61. Valittajien tästä valituksenalaisen tuomion kohdasta esittämä kritiikki on perusteltua. Omistusosuuden oikeudellisen rakenteen muuttuminen on käsite, jota ei ole direktiivissä 2013/36 tai YVM-asetuksessa sen arvioimiseksi, onko kyseessä määräosuuden hankkiminen tai lisääminen. Näissä säännöksissä ei täsmennetä, että oikeudellisen rakenteen muuttumista voitaisiin pitää osuuden hankintana.
62. Kuten esitän jäljempänä, hankinnan tai lisäyksen arvioimisen kannalta merkityksellistä on hankittujen (tai lisättyjen) osuuksien lukumäärä,(29) mutta ei niiden oikeudellinen rakenne, joka on sitä paitsi epäselvä käsite, mikä johtaa tiettyyn epävarmuuteen sen soveltamisessa.
63. Jos katsotaan, että muutokset osuuden oikeudellisessa rakenteessa ovat merkityksellisiä, merkityksellisiä olisivat joka tapauksessa ainoastaan YVM:n käyttöönoton jälkeen tapahtuneet mutta eivät sitä aikaisemmat muutokset, kuten olen jo todennut.
64. YVM:n käyttöönottoa aikaisempien osuuksien osalta EKP:n hyväksyntää edellytetään vain, jos niiden hankinta johtaa hankkijan suurempaan määräysvaltaan rahoituslaitoksessa. Omistusosuuden oikeudellisen rakenteen muuttuminen (jos tätä uutta käsitettä pidettäisiin merkityksellisenä, mitä se ei ole) ei edellytä EKP:n hyväksyntää, jos määräosuus pysyy ennallaan eikä kasva.
65. Näin on tapahtunut tässä asiassa. Fininvestillä on koko ajan ollut määräosuus Mediolanumista ja siten myös Banca Mediolanumista. Mediolanumin käänteinen absorptiosulautuminen Banca Mediolanumiin merkitsi konsernin oikeudellisen rakenteen sisäistä uudelleenjärjestelyä mutta ei muuttanut Fininvestin (ja välillisesti Berlusconin) kyseisessä rahoituslaitoksessa käyttämän määräysvallan tasoa tai intensiteettiä.(30)
66. Nyt kyseessä olevan kaltaisissa toimissa, joissa samat henkilöt ja yhteisöt säilyttävät samantasoisen määräys- ja vaikutusvallan luottolaitoksessa, ei ole kyse määräosuuden hankkimisesta tai lisäämisestä. Tässä tilanteessa EKP:n ei pidä käynnistää hallinnollista lupamenettelyä.
67. Viides väite on näin ollen hyväksyttävä.
5. Kuudes väite (osa F)
68. Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan, että omistusosuuden suora tai välillinen luonne on merkityksellinen tekijä arvioitaessa, onko kyseessä määräosuuden hankinta.
69. Valittajat väittävät, että direktiivin 2013/36 22 artiklassa ja TUB:n 22 §:ssä viitataan ainoastaan määräosuuden hankintaan riippumatta siitä, onko se suora vai välillinen. Lisäksi Berlusconilla (jonka hyvämaineisuuden puuttuminen on EKP:n päätöksen perustana) on ennen sulautumista ja Consiglio di Staton 3.3.2016 antamaa tuomiota ja niiden jälkeen koko ajan ollut välillinen omistusosuus luottolaitoksesta.
70. Myös tämä kritiikki on hyväksyttävä. YVM-asetuksen 2 artiklan 8 alakohdasta, asetuksen 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 36 alakohdasta ja direktiivin 2013/36 22 artiklasta seuraa, että ensimmäinen kriteeri sen määrittämiseksi, onko kyse määräosuuden suorasta tai välillisestä hankkimisesta tai lisäämisestä,(31) on määrällinen.
71. Hankinnan on oltava vähintään 10 prosenttia yrityksen pääomasta tai äänioikeuksista,(32) ja lisäyksen on johdettava vähintään 20, 30 tai 50 prosentin osuuteen pääomasta tai äänioikeuksista. Kaksi muuta kriteeriä (hankkijan huomattava vaikutus yrityksen johtamiseen ja luottolaitos, josta tulee hankkijan tytäryritys) eivät täyty tässä tapauksessa.
72. Direktiivin 2013/36 22 artiklan mukaan määräosuus luottolaitoksesta voidaan hankkia tai sitä voidaan lisätä suoraan tai välillisesti ilman, että kummankaan hankintatavan (suoran tai välillisen) käyttö vaikuttaisi lopputulokseen.
73. Ratkaisevaa ei siis ole se, hankitaanko määräosuus suoraan vai välillisesti, vaan se, onko se jommallakummalla tavalla olemassa ja saavutetaanko sillä tietty määräysvalta tai vaikutusvalta luottolaitoksessa.
74. Tästä lähtökohdasta unionin yleinen tuomioistuin tulkitsee virheellisesti direktiivin 2013/36 22 artiklan 1 kohtaa, kun se antaa painoarvoa sille, että Fininvestin välillinen omistusosuus Banca Mediolanumista muuttui käänteisen absorptiosulautumisen johdosta suoraksi omistusosuudeksi.(33)
75. Direktiivin 2013/36 22 artiklan 1 kohdan osalta unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että ”silloin, kun kahden yhtiön kautta välillisesti omistetusta määräosuudesta tulee yhden ainoan yrityksen kautta välillisesti omistettu määräosuus, pelkkä määräosuuden hallinta on muuttunut oikeudelliselta rakenteeltaan niin, että tällaista liiketoimea on pidettävä kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna määräosuuden hankkimisena”.(34)
76. Tätä perustelua, joka perustuu jälleen kerran osuuden oikeudellisen rakenteen muuttumisen käsitteeseen (jonka olen jo todennut tässä yhteydessä soveltumattomaksi), ei voida hyväksyä. Sen soveltaminen tosiseikkoihin, joita unionin yleinen tuomioistuin pitää toteen näytettyinä, johtuu alun perin virheellisestä lähestymistavasta.
77. Olen jo todennut unionin yleisen tuomioistuimen katsovan, ettei sulautumisen jälkeen ”kantajien määräosuuden suuruus ollut muuttunut suhteessa siihen osuuteen, jonka kantajat omistivat tätä ennen Mediolanumin kautta”.(35) Toisin sanoen siirtyminen suorasta omistusosuudesta välilliseen omistusosuuteen ei muuttanut Fininvestin määräysvaltaa Banca Mediolanumissa, koska Fininvestillä oli edelleen 30,16 prosenttia osakkeista.
78. Tämä perustelu pätee vielä suuremmalla syyllä Berlusconin omistusosuuteen, joka on aina ollut välillinen määräosuus Banca Mediolanumista.(36)
79. Jos näin on,(37) nyt tarkasteltavassa tilanteessa on katsottava, että koska yhdenlaisen (suoran) omistusosuuden muuttuminen toisenlaiseksi (välilliseksi) omistusosuudeksi ei ole merkityksellistä, määräosuuden (uutta) hankintaa tai lisäystä ei ole tapahtunut. Näin ollen EKP:n toimenpiteet eivät olleet tarpeen.
80. Ensimmäisen valitusperusteen kuudes (ja viimeinen) väite on siis hyväksyttävä.
VII Toinen valitusperuste
A Asianosaisten lausumat
81. Valittajat kritisoivat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se hylkäsi niiden toisen kumoamisperusteen, jonka mukaan direktiivin 2013/36 22 ja 23 artiklan soveltaminen yli 20 vuotta aiemmin hankittuihin omistusosuuksiin merkitsee taannehtivuuskiellon periaatteen loukkaamista.
82. Valittajat väittävät, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisessa tuomiossa, että direktiiviä 2013/36 ei sovelleta ennen sen voimaantuloa tapahtuneisiin määräosuuksien hankintoihin, todellisuudessa se vahvistaa tämän taannehtivan soveltamisen kyseessä olevassa asiassa. Vastaavasti ensimmäisessä valitusperusteessa esille tuodulla virheellä on ratkaiseva merkitys toisessa valitusperusteessa esitetyn virheen kannalta.
83. EKP ja komissio vastustavat näitä väitteitä.
B Asian tarkastelu
84. Unionin yleinen tuomioistuin toteaa perustellusti, ettei direktiivin 2013/36 22 ja 23 artiklan soveltamisala kata ennen kyseisen direktiivin voimaantuloa tapahtuneita määräosuuksien hankintoja eli jo omistuksessa olevia määräosuuksia vaan ainoastaan kyseisen direktiivin voimaantulon jälkeen tehdyt päätökset, joilla suunnitellaan määräosuuden hankkimista.(38)
85. Kuten valittajat väittävät, tämä periaatteellinen toteamus on tehoton, jos ensimmäistä valitusperustetta arvioidessani esille tuomani mukaisesti näitä direktiivin 2013/36 säännöksiä sovelletaan määräosuuteen, kuten Fininvestin määräosuuteen Banca Mediolanumista, jossa ei ole tapahtunut todellisia muutoksia (luottolaitoksessa käytetyn määräys- ja vaikutusvallan tason osalta) ennen tämän direktiivin voimaantuloa ja sen jälkeen.
86. Toinen valitusperuste on näin ollen hyväksyttävä.
VIII Yhdeksäs valitusperuste
A Asianosaisten lausumat
87. Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen jättäessään tutkimatta sille esitetyt kaksi uutta kumoamisperustetta, jotka koskevat Italian keskuspankin toteuttamien valmistelevien toimien lainvastaisuutta.(39)
88. Valittajien mukaan oikeudellinen virhe tehtiin sovellettaessa unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 84 artiklaa uusiin perusteisiin, jotka esitettiin 19.12.2018 annetun tuomion Berlusconi ja Fininvest johdosta.
89. Valittajat vetoavat ”uutta oikeudellista seikkaa” koskevaan ilmeiseen arviointivirheeseen sekä perustelujen puutteellisuuteen ja ilmeiseen epäloogisuuteen ja perustelujen puuttumiseen siltä osin kuin uusia perusteita ei ole tutkittu viran puolesta. Valittajat väittävät, että edellä esitetyn seurauksena loukattiin tehokasta oikeussuojaa koskevaa periaatetta ja rikottu Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklaa.
90. Valittajat esittävät valitusperusteensa tueksi seuraavat väitteet:
– Uusilla kumoamisperusteilla on läheinen yhteys aiemmin esitettyihin perusteisiin.
– 19.12.2018 annettu tuomio Berlusconi ja Fininvest sisältää huomattavan innovatiivisia tulkintaa koskevia seikkoja, joilla mennään väitettyä aiemman oikeuskäytännön vahvistamista pidemmälle. Kyseisessä tuomiossa esitetään ensimmäinen erga omnes ‑tulkinta EKP:n toimivallasta tällä alalla ja siinä ratkaistaan kysymyksiä, jotka ovat ehdottomasti uusia ja monimutkaisia.
– Näiden uusien perusteiden tutkimatta jättäminen loukkaa valittajien oikeutta tehokkaaseen ja täysimääräiseen oikeussuojaan. Tämän oikeussuojan turvaamiseksi unionin yleinen tuomioistuin voisi työjärjestyksensä 84 artiklan nojalla tutkia kyseiset perusteet myös omasta aloitteestaan.
91. EKP ja komissio vastustavat näitä väitteitä.
B Asian tarkastelu
92. Unionin tuomioistuin totesi 19.12.2018 antamassaan tuomiossa Berlusconi ja Fininvest seuraavaa:
– SEUT 263 artikla on esteenä sille, että kansalliset tuomioistuimet valvovat kansallisten toimivaltaisten viranomaisten määräosuuksien hankkimista tai lisäämistä koskevan lupamenettelyn yhteydessä tekemien menettelyn käynnistämistä, tutkintaa ja sitomatonta päätösehdotusta koskevien toimien laillisuutta.(40)
– Unionin tuomioistuimen asiana on sen yksinomaisen toimivaltansa nojalla, joka sillä on SEUT 263 artiklan nojalla valvoessaan unionin toimien laillisuutta, lausua EKP:n toteuttaman lopullisen päätöksen laillisuudesta ja tutkia asianosaisten tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi mahdolliset virheet, jotka rasittavat kansallisten viranomaisten toteuttamia valmistelevia toimia tai ehdotuksia ja jotka voivat vaikuttaa tämän lopullisen päätöksen pätevyyteen.(41)
93. Kun unionin yleinen tuomioistuin oli kyseisen tuomion julkaisemisen jälkeen kehottanut asianosaisia esittämään huomautuksia siitä, mitä mahdollisia seurauksia tästä tuomiosta voisi aiheutua kyseisen asian kannalta,(42) kantajat esittivät kaksi uutta kumoamisperustetta, joilla ne riitauttivat Italian keskuspankin toteuttamien valmistelevien toimien (erityisesti menettelyn käynnistämistä koskevan päätöksen ja EKP:lle annetun päätösehdotuksen) laillisuuden.
94. Unionin yleinen tuomioistuin jätti molemmat uudet perusteet tutkimatta, koska a) niillä ei ollut läheistä yhteyttä kanteessa esitettyihin kumoamisperusteisiin ja koska b) unionin tuomioistuimen tuomiota ei voitu pitää unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna käsittelyn aikana ilmenneenä oikeudellisena seikkana.(43)
95. Valittajien väitteet ovat mielestäni perusteltuja.
96. Siltä osin kuin tuomion mukaan uusilla kumoamisperusteilla ei ollut läheistä yhteyttä kanteessa alun perin esitettyihin kumoamisperusteisiin, mielestäni valituksenalaisessa tuomiossa olisi pitänyt arvioida tällaista yhteyttä.
97. On selvää, että alkuperäisessä kanteessa ei vedottu Italian keskuspankin valmistelevien toimien lainvastaisuuteen. Kuten unionin tuomioistuin totesi 19.12.2018 antamassaan tuomiossa Berlusconi ja Fininvest, määräosuuksien hankkimisen tai lisäämisen hyväksyminen on osa hallinnollista yhdistelmämenettelyä, johon osallistuvat kansalliset viranomaiset ja EKP. EKP:llä on lopullinen päätösvalta, minkä vuoksi yksinomainen toimivalta arvioida näissä menettelyissä toteutettujen toimien laillisuutta on unionin yleisellä tuomioistuimella ja unionin tuomioistuimella.
98. Näin ollen ei voida kiistää, että kansallisten viranomaisten valmistelevien toimien ja EKP:n lopullisen toimen välillä on suora ja läheinen yhteys, koska ne ovat saman hallinnollisen yhdistelmämenettelyn osia. EKP:n lopullisen toimen pätevyyttä koskevaan arviointiin voivat vaikuttaa (kansallisten viranomaisten) valmisteleviin toimiin liittyvät olennaiset puutteellisuudet, joihin valittajat pyrkivät vetoamaan unionin yleisessä tuomioistuimessa.
99. Unionin yleinen tuomioistuin ei esittänyt asianmukaisia perusteluja myöskään tarkastellessaan sitä, voidaanko 19.12.2018 annettua tuomiota Berlusconi ja Fininvest pitää asian käsittelyn aikana ilmenneenä uutena oikeudellisena seikkana, jolla voidaan perustella uusien kumoamisperusteiden esittäminen.
100. Valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin
– tukeutuu unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön,(44) jonka mukaan tuomiota, jossa vahvistetaan oikeudellinen tilanne, josta kantaja oli tietoinen kannetta nostaessaan, ei voida pitää seikkana, jonka perusteella voitaisiin vedota uuteen perusteeseen
– lisää, että ”– – menettelyssä annettu tuomio ei ole uusi seikka, koska kyseisessä tuomiossa esitetään periaatteessa vain yksi tapauskohtainen tulkinta unionin oikeudesta – –”(45)
– katsoo, että ennakkoratkaisumenettelyssä annettuihin tuomioihin sisältyvällä tulkinnalla ei ole konstitutiivista arvoa vaan toteava arvo ja ex tunc ‑vaikutus(46)
– katsoo ”unionin tuomioistuimen antaman tulkinnan – – olleen kantajien tiedossa silloin, kun ne nostivat [kumoamis]kanteen”(47)
– toteaa, että 19.12.2018 annettua tuomiota Berlusconi ja Fininvest ”ei voida pitää [unionin yleisen tuomioistuimen] työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna käsittelyn aikana ilmenneenä oikeudellisena seikkana”.(48)
101. En ole samaa mieltä tästä päättelystä ja unionin yleisen tuomioistuimen siitä tekemästä johtopäätöksestä.
102. Unionin yleinen tuomioistuin on itse todennut muissa tuomioissa, että uusien kumoamisperusteiden esittämisen kannalta merkityksellisenä on pidettävä asian käsittelyn aikana annettua unionin tuomioistuimen tuomiota, jos se sisältää uusia täsmennyksiä sovellettaviin oikeussääntöihin.(49)
103. Tuomiot, joissa ainoastaan toistetaan aiempaa oikeuskäytäntöä, eivät tietenkään oikeuta uusien perusteiden esittämistä. Tämä ei koske unionin tuomioistuimen tuomioita, joissa kehitetään aiempaa oikeuskäytäntöä tai luodaan uutta oikeuskäytäntöä: tällaisissa tapauksissa näiden tuomioiden perusteella vireillä olevissa kumoamiskanteissa voidaan esittää uusia perusteita.
104. Unionin tuomioistuin on todennut vastaavasti direktiivin 2013/32/EU(50) erityisessä asiayhteydessä. Sen mukaan unionin tuomioistuimen tuomio voi kuulua kyseisen direktiivin 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa ja 40 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitetun uuden tosiseikan tai seikan käsitteen alaan.(51) Ennakkoratkaisumenettelyssä annettujen tuomioiden ex tunc ‑vaikutus ei vaikuta tähän toteamukseen.(52)
105. Unionin tuomioistuimen 19.12.2018 antamaan tuomioon Berlusconi ja Fininvest sisältyi merkittäviä (ja uusia) toteamuksia, jotka koskevat tuomioistuinvalvontaa pankkiunionissa käyttöön otetuissa hallinnollisissa yhdistelmämenettelyissä, joihin määräosuuksien hankintaa koskeva lupamenettely kuuluu. Kyseistä tuomiota ei voida pitää vain aiemman oikeuskäytännön vahvistavana tuomiona.
106. Fininvest ja Berlusconi eivät voineet kanteensa nostaessaan tietää etukäteen, että Italian keskuspankin valmistelevat toimet määräosuuksien hankintaa koskevassa lupamenettelyssä oli riitautettava yksinomaan unionin yleisessä tuomioistuimessa eikä Italian tuomioistuimissa.
107. Unionin yleinen tuomioistuin teki näin ollen oikeudellisen virheen, kun se jätti molemmat uudet kumoamisperusteet tutkimatta.
108. Näissä olosuhteissa tutkimatta jättäminen merkitsee perusoikeuskirjan 47 artiklassa suojatun, valittajien tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden loukkaamista, koska se esti valittajia vetoamasta lopullisen päätöksen valmistelevien toimien laillisuuteen vaikuttaviin mahdollisiin virheisiin, jotta unionin yleinen tuomioistuin voisi tutkia ne.
109. Yhdeksäs valitusperuste on näin ollen hyväksyttävä, mikä yhdessä ensimmäisen valitusperusteen (osittaisen) hyväksymisen ja toisen valitusperusteen hyväksymisen kanssa merkitsee sitä, että valituksenalaisen tuomio on kumottava.
IX Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kumoamiskanteen ratkaiseminen
110. Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun, jos muutoksenhaku todetaan aiheelliseksi. Jos asia on ratkaisukelpoinen, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti.
111. Tässä tapauksessa unionin tuomioistuimella on tarvittavat tiedot, jotta se voi ratkaista 25.10.2016 tehdystä EKP:n päätöksestä nostetun kumoamiskanteen lopullisesti.
112. Edellisissä kohdissa esitetyistä syistä valittajien esittämä ensimmäinen kumoamisperuste on hyväksyttävä ja 25.10.2016 tehty EKP:n päätös on kumottava kokonaisuudessaan.
X Oikeudenkäyntikulut
113. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus hyväksytään ja unionin tuomioistuin itse ratkaisee riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.
114. Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdassa, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn 184 artiklan 1 kohdan mukaan, määrätään, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
115. Valittajat ovat vaatineet, että EKP velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Jos valitukset hyväksytään, kuten ehdotan, EKP on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja komission on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan.
XI Ratkaisuehdotus
116. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin
– hyväksyy valitukset ja kumoaa 11.5.2022 annetun unionin yleisen tuomioistuimen tuomion Fininvest ja Berlusconi v. EKP (T‑913/16, EU:T:2022:279)
– kumoaa 25.10.2016 tehdyn Euroopan keskuspankin päätöksen ECB/SSM/2016 –7LVZJ6XRIE7VNZ4UBX81/4
– velvoittaa Euroopan keskuspankin korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja määrää, että Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.