Kanne 30.12.2013 – Bankia v. komissio

(Asia T-700/13)

Oikeudenkäyntikieli: espanja

Asianosaiset

Kantaja: Bankia, SA (Valencia, Espanja) (edustajat: asianajajat J.L. Buendía Sierra, E. Abad Valdenebro, R. Calvo Salinero, A. Lamadrid de Pablo ja A. Biondi)

Vastaaja: Euroopan komissio

Vaatimukset

Kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta

kumoamaan riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin komissio katsoi, että toimia, jotka sen mukaan muodostavat Espanjan tax lease -järjestelmän, on pidettävä uutena valtiontukena ja sisämarkkinoille soveltumattomina

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 1 ja 4 artiklat, joissa eurooppalaisten taloudellisten etuyhtymien (ETEY) sijoittajat todetaan väitetyn tuen saajiksi ja jolla osoitetaan perintämääräys ainoastaan kyseisille sijoittajille

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 4 artiklan siltä osin kuin siinä määrätään väitettyjä tukia takaisin perittäviksi Euroopan unionin oikeuden yleisten oikeusperiaatteiden vastaisesti

kumoamaan riidanalaisen päätöksen 4 artiklan siltä osin kuin siinä lausutaan sijoittajien ja muiden yksiköiden välillä tehtyjen yksityisoikeudellisten sopimusten laillisuudesta

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Nyt käsiteltävässä asiassa riidanalainen päätös on sama kuin asiassa T-515/13, Espanja vastaan komissio (EUVL C 336, s. 29), riitautettu päätös.

Kanteensa tueksi kantaja vetoaa viiteen kanneperusteeseen.

Ensimmäinen kanneperuste

Kantaja katsoo, että riidanalaisella päätöksellä rikotaan SEUT 107 artiklaa, siltä osin kuin väitetty Espanjan tax lease -järjestelmä ja yksittäiset toimet, joista se väitetysti koostuu, todetaan valtiontueksi. Kantaja väittää, että komissio teki virheen arvioidessaan yhdessä julkisoikeudellisia ja yksityisoikeudellisia toisistaan riippumattomia ja itsenäisiä toimia ja todetessaan Espanjan kuningaskunnan olevan niistä vastuussa. Kantaja saattaa kyseenalaiseksi myös sen seikan, että kyseisillä toimilla voitaisiin antaa väitetyn tuen saajille valikoivaa taloudellista etua, että niillä voitaisiin haitata kilpailua näiden tuensaajien ja muiden yksiköiden välillä ja että niillä väitetysti vaikutettaisiin jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Toinen kanneperuste

Toiseksi kantaja väittää, että komissio teki ilmeisen oikeudellisen virheen ja rikkoi SEUT 107 ja SEUT 108 artiklaa, kun se totesi tonnistoverojärjestelmän soveltamisen tietyissä tapauksissa uudeksi valtiontueksi eikä voimassa olevaksi tueksi. Kantaja katsoo, että koska komissio hyväksyi vuonna 2002 Espanjan ilmoittaman tonnistoverojärjestelmän, sen olisi halutessaan riitauttaa mainitun järjestelmän soveltamisen joka tapauksessa pitänyt noudattaa voimassa oleviin valtiontukiin sovellettavaa menettelyä. Kantajat katsovat, että riidanalaisessa päätöksessä esitetyt perustelut uuden valtiotuen toteamisen tueksi ovat selvästi perusteettomia.

Kolmas kanneperuste

Kolmannessa kumoamisvaatimuksensa tueksi esittämässään kanneperusteessa kantaja vetoaa toissijaisesti SEUT 107 ja SEUT 296 artiklan rikkomiseen, koska komissio teki virheen ja koska se ei missään tapauksessa perustellut asianmukaisesti syitä, joiden perustella se katsoi, että kantajan kaltaiset yksiköt (eurooppalaisten taloudellisten etuyhtymien sijoittajat, jotka toteuttivat liiketoimia, joita kyseinen päätös koskee) olivat riidanalaisten toimien ainoat ja viimekätiset tuensaajat.

Neljäs kanneperuste

Neljänneksi kantaja väittää – edelleen toissijaisesti –, että riidanalaisen päätöksen 4 artiklassa tarkoitetulla perintämääräyksellä loukataan yleisiin oikeusperiaatteisiin kuuluvaa oikeusvarmuuden periaatetta, koska siinä perusteettomasti rajoitetaan ajallisesti kyseisen periaatteen soveltamista.

Viides kanneperuste

Viidennessä kumoamisvaatimuksensa tueksi esittämässään kanneperusteessa kantaja esittää syyt, joiden vuoksi se katsoo, että riidanalaisella päätöksellä lisäksi loukattiin annetun toimivallan periaatetta, rikottiin SEUT 107 ja SEUT 108 artiklaa, neuvoston asetuksen N:o 659/1999 14 artiklaa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 19 artiklaa, koska siinä lausuttiin mainittujen sijoittajien ja muiden yksityisoikeudellisten yksiköiden välillä Espanjan oikeuden mukaan tehtyjen sopimusten lausekkeiden laillisuudesta.