Yhdistetyt asiat T-101/05 ja T-111/05

BASF AG ja UCB SA

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Kilpailu – Vitamiinituotealan kartellit – Koliinikloridi (B4-vitamiini) – Päätös, jolla EY 81 artiklan ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 53 artiklan rikkominen todetaan – Sakot – Ehkäisevä vaikutus – Rikkomisen uusiminen – Yhteistyö hallinnollisessa menettelyssä – Yhtenä kokonaisuutena pidettävä jatkettu kilpailusääntöjen rikkominen

Tuomion tiivistelmä

1.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Ehkäisevä luonne – Sen yrityksen koon huomioon ottaminen, jolle seuraamus määrätään – Merkityksellisyys – Velvollisuutta ottaa huomioon todennäköisyys siitä, että yritys, jolle seuraamus määrätään, uusii rikkomisen, sekä muusta kilpailunvastaisesta toiminnasta jo määrätyt sakot tai kolmannessa valtiossa jo määrätyt sakot ei ole

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artikla ja neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla; komission tiedonannon 98/C 9/03 1 A kohta)

2.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Raskauttavat asianhaarat – Rikkomisen uusiminen – Käsite – Vanhentumisajan puuttuminen – Oikeusvarmuuden periaatetta ei ole loukattu – Tuomioistuinvalvonta – Täysi harkintavalta

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta ja neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 98/C 9/03)

3.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Komission antamissa suuntaviivoissa määritelty laskentatapa

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta ja neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 98/C 9/03)

4.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Komission tiedonanto sakkojen määräämättä jättämisestä tai niiden lieventämisestä rikkomiseen syyllistyneiden yritysten yhteistyön vuoksi – Tiedonanto sitoo komissiota

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta ja neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 96/C 207/04)

5.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Sakon määrän alentaminen rikkomiseen syyllistyneen yrityksen yhteistyön vuoksi – Edellytykset

(Neuvoston asetuksen N:o 17 11 artikla ja 15 artiklan 2 kohta ja neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 96/C 207/04 D kohta)

6.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Kuulemiset – Pöytäkirjaa tai äänitystä kokouksesta, joka pidettiin yrityksen kanssa yhteistyötiedonannon puitteissa, ei ole – Yritys ei ole vaatinut muodollisuuksia – Hyvän hallinnon periaatetta ei ole loukattu

(Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 65 artiklan c kohta; neuvoston asetuksen N:o 17 11 artikla ja 15 artiklan 2 kohta ja neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 96/C 207/04)

7.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Lieventävät asianhaarat – Kilpailusääntöjen rikkomisen lopettaminen ennen komission puuttumista asiaan

(Neuvoston asetuksen N:o 17 11 artikla ja 15 artiklan 2 kohta ja neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 98/C 9/03)

8.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kielto – Rikkominen – Sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat, joiden voidaan katsoa muodostavan yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen – Käsite

(EY 81 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta ja neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

9.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Komission harkintavalta – Tuomioistuinvalvonta – Täysi harkintavalta

(EY 229 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 31 artikla; komission tiedonanto 98/C 9/03)

10.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Suuntaviivat kilpailusääntöjen rikkomisen vuoksi määrättävien sakkojen laskennassa – Lex mitiorin soveltamisvelvollisuutta ei ole

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

1.      Komissio ei riko perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta annettuja asetuksia N:o 17 ja N:o 1/2003, kun se ei sakon laskentapohjan korotusta soveltaakseen sen riittävän ehkäisevän luonteen varmistamiseksi arvioi sitä, miten todennäköistä on, että yritys, jolle seuraamus määrätään, syyllistyy uudestaan rikkomiseen, vaan tyytyy ottamaan huomioon tämän yrityksen koon, koska tätä jälkimmäistä seikkaa voidaan käyttää sen vaikutuksen osoittajana, joka asianomaisella yrityksellä on voinut olla markkinoilla.

Rikkomisen tapahtumisen realiteettiin ei voida vaikuttaa toimenpiteillä, jotka asianomainen yritys on toteuttanut rikkomisen uusimisen ehkäisemiseksi, koska kilpailuoikeuden noudattamista koskevan ohjelman laatiminen ei velvoita komissiota myöntämään sakon alennusta. Tässä tilanteessa on hylättävä väite, jonka mukaan asianomaiselle yritykselle toisilla markkinoilla komission toisella päätöksellä määrättyjen sakkojen jälkeen tätä yritystä ei ole enää tarvetta saada pidättäytymään tietyistä toimista. Sakon määrääminen muusta kilpailunvastaisesta toiminnasta ei nimittäin myöskään vaikuta rikkomisen realiteettiin, minkä vuoksi se ei velvoita komissiota myöntämään tähän perustuvaa alennusta.

Tämä pätee myös kolmansissa maissa määrättyihin seuraamuksiin. Ehkäisevällä tavoitteella, johon komissiolla on oikeus pyrkiä sakon määrää vahvistaessaan, pyritään nimittään varmistamaan se, että yritykset noudattavat kilpailusääntöjä, jotka on vahvistettu perustamissopimuksessa niiden toiminnalle yhteisössä tai Euroopan talousalueella. Tästä seuraa, että sellaisen sakon ehkäisevää luonnetta, joka on määrätty yhteisön kilpailusääntöjen rikkomisen vuoksi, ei voida määrittää yksinomaan sakkoihin tuomitun yrityksen erityisen tilanteen mukaan eikä sen mukaan, onko tämä noudattanut kilpailusääntöjä, jotka on vahvistettu kolmansissa maissa Euroopan talousalueen ulkopuolella.

(ks. 46, 47, 50, 52 ja 53 kohta)

2.      Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta ja perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta annetun asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta ovat merkitykselliset oikeusperustat, joiden nojalla komissio voi määrätä sakkoja yrityksille ja yritysten yhteenliittymille EY 81 ja EY 82 artiklan rikkomisista. Näiden säännösten nojalla rikkomisen kesto ja vakavuus on otettava huomioon sakon suuruuden määrittämiseksi. Rikkomisen vakavuus määritetään viittaamalla moniin tekijöihin, joiden osalta komissiolla on harkintavaltaa. Raskauttavien asianhaarojen huomioon ottaminen sakkoa vahvistettaessa on komission sen tehtävän mukainen, jonka mukaan sen on varmistettava kilpailusääntöjen noudattaminen. Lisäksi rikkomisen vakavuutta analysoitaessa on otettava huomioon mahdollinen rikkomisen uusiminen, millä voidaan perustella sakon perusmäärän huomattava korotus.

Rikkomisen uusimistapauksen tunnustamiseksi riittää, että komissio käsittelee rikkomisia, jotka kuuluvat EY:n perustamissopimuksen saman määräyksen soveltamisalaan, eikä ole tarpeen, että rikkomiset koskevat samoja tuotemarkkinoita.

Se, että asetuksissa N:o 17 ja N:o 1/2003 tai suuntaviivoissa, jotka komissio on antanut asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa, ei vahvisteta enimmäismääräaikaa rikkomisen uusimisen toteamiseksi, ei loukkaa oikeusvarmuuden periaatetta. Rikkomisen uusimisen toteaminen ja sen erityispiirteiden arviointi kuuluvat komission harkintavaltaan sen osalta, mitä tekijöitä sakkojen määrän määrittämiseksi huomioidaan. Komissiota ei tässä yhteydessä voi sitoa mahdollinen vanhentumismääräaika tällaisen toteamisen osalta. Tämän osalta on muistutettava, että rikkomisen uusiminen on tärkeä tekijä, jota komission on arvioitava, koska sen huomioon ottamisella pyritään saamaan yritykset, joilla on ilmeinen taipumus olla välittämättä kilpailusäännöistä, muuttamaan käyttäytymistään. Komissio voi näin ollen ottaa kussakin tapauksessa huomioon seikat, jotka vahvistavat tällaisen taipumuksen ja joihin kuuluu esimerkiksi aika, joka on kulunut asianomaisten rikkomisten välillä.

Kun yhteisöjen tuomioistuinten on lausuttava rikkomisen uusimista koskevasta komission arvioinnista, niiden täyden harkintavallan käytön vuoksi voi olla perusteltua esittää ja ottaa huomioon täydentäviä tietoja, joita ei mainita päätöksessä siten kuin EY 253 artiklassa määrätty perusteluvelvollisuus edellyttää. Ne voivat näin ollen ottaa huomioon sen, että asianomainen yritys on osallistunut rikkomiseen, vaikka tätä seikkaa ei ole mainittu komission päätöksessä.

(ks. 64–67, 70 ja 71 kohta)

3.      Kun on kyse suuntaviivoista asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa, prosenttimääriä, jotka vastaavat korotuksia tai alennuksia ja jotka hyväksytään raskauttavien tai lieventävien asianhaarojen nojalla, on sovellettava sakon perusmäärään, joka määritetään rikkomisen vakavuuden ja keston mukaan.

(ks. 73 kohta)

4.      Kun otetaan huomioon perusteltu luottamus, jonka yritykset, jotka haluavat tehdä yhteistyötä komission kanssa, ovat voineet perustaa sen tiedonantoon sakkojen määräämättä jättämisestä tai niiden lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa, komission velvollisuutena on noudattaa sitä, kun se arvioi asianomaisen yrityksen yhteistyötä, määrittäessään sille määrätyn sakon suuruutta.

(ks. 89 kohta)

5.      Jotta yritykselle voidaan myöntää sakon alennus siksi, että se on tehnyt yhteistyötä hallinnollisen menettelyn aikana, sen käyttäytymisen on helpotettava komission tehtävää, joka muodostuu yhteisön kilpailusääntöjen rikkomisten toteamisesta ja niiden rankaisemisesta. Sakkojen määräämättä jättämistä tai lieventämistä kartelleja koskevissa asioissa koskevan tiedonannon D kohdan, joka koskee muun muassa tietojen, asiakirjojen tai muiden todisteiden, jotka myötävaikuttavat rikkomisen todistamiseen, toimittamista, soveltamisalaan kuuluvana yhteistyönä ei siis pidetä sitä, että yritys toimittaa komissiolle tämän kartellin tutkimisen yhteydessä tietoja, jotka koskevat kilpailusääntöjen rikkomisen vuoksi kolmannessa maassa, joka ei ole Euroopan talousalueen jäsen, aloitettua menettelyä, ja joita komissio ei ole käyttänyt suoraan eikä välillisesti osoittaakseen rikkomisen olemassaolon Euroopan talousalueella.

Toisaalta tähän tiedonantoon perustuva alennus voi olla perusteltu vain silloin, kun toimitettujen tietojen ja yleisimmin asianomaisen yrityksen käyttäytymisen voidaan katsoa osoittavan sen todellista yhteistyötä. Kuten itse yhteistyön käsitteestä, sellaisena kuin se esitetään tiedonannossa ja erityisesti sen johdanto-osassa ja D kohdan 1 alakohdassa, ilmenee, yksinomaan silloin, kun asianomaisen yrityksen käyttäytyminen osoittaa tällaista yhteistyöhenkeä, on mahdollista myöntää alennus kyseisen tiedonannon perusteella. Osoitukseksi tällaisesta yhteistyöhengestä ei siis voida katsoa yhtäältä sellaisen yrityksen käyttäytymistä, joka siitä huolimatta, ettei sitä ole velvoitettu vastaamaan komission esittämään kysymykseen, on vastannut siihen puutteellisesti ja harhaanjohtavasti, eikä toisaalta sellaisen yrityksen käyttäytymistä, joka on toimittanut komissiolle asiakirjoja vastauksena tietojensaantipyyntöön asetuksen N:o 17 11 artiklan nojalla, koska tässä tilanteessa yritys toimii lakiin perustuvan velvoitteen nojalla, vaikka näillä tiedoilla on voitu osoittaa, että ne toimittanut yritys tai jokin muu yritys on syyllistynyt kilpailunvastaiseen käyttäytymiseen.

(ks. 90–92, 108 ja 111 kohta)

6.      Komissiota ei voida moittia hyvän hallinnon periaatteen loukkaamisesta siksi, että kokouksesta, joka on pidetty yrityksen kanssa, jotta tämä tekisi yhteistyötä, joka voidaan hyvittää sakkojen määräämättä jättämistä tai lieventämistä kartelleja koskevissa asioissa koskevan tiedonannon nojalla, ei laadittu pöytäkirjaa tai että sitä ei äänitetty, kun tämä yritys ei ole todella pyytänyt kyseistä toimielintä noudattamaan näitä muodollisuuksia.

Kun on kyse kokoukseen osallistuneen henkilön kirjallisen lausunnon arvioimisesta todisteena kokouksen sisällöstä, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksessä ei vastusteta sitä, että asianosaiset esittävät tällaisia lausuntoja. Niiden arviointi kuuluu kuitenkin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle, joka voi siinä tapauksessa, että niissä kuvaillut tosiseikat ovat ratkaisevia riita-asian ratkaisemiseksi, määrätä asian selvittämistoimena tällaisen asiakirjan laatijan kuulemista todistajana.

(ks. 96 ja 97 kohta)

7.      Se, että kilpailusääntöjen rikkomiset päätetään komission ensimmäisistä toimenpiteistä lähtien, mistä säädetään asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa annettujen suuntaviivojen 3 kohdan kolmannessa luetelmakohdassa, voi loogisesti olla lieventävä asianhaara vain, jos on syytä olettaa, että kyseiset komission toimenpiteet ovat saaneet aikaan sen, että kysymyksessä olevat yritykset ovat päättäneet kilpailunvastaiset menettelynsä, koska tapaus, jossa rikkominen on jo päättynyt ennen komission ensimmäisten toimenpiteiden ajankohtaa, ei kuulu suuntaviivojen tämän kohdan soveltamisalaan. Tämä jälkimmäinen mahdollisuus otetaan riittävästi huomioon hyväksytyn rikkomisajan keston laskennassa.

Ratkaisevasti rikkomiseen vaikuttaneiden johtajien irtisanominen ei myöskään ole toimenpide, jonka vuoksi määrättyä sakkoa on perusteltua alentaa. Kyseessä on itse asiassa toimenpide, jolla pyritään saamaan yrityksen työntekijät noudattamaan kilpailusääntöjä, mikä on joka tapauksessa yrityksen velvollisuus, minkä vuoksi sitä ei voida pitää lieventävänä asianhaarana.

(ks. 128 ja 129 kohta)

8.      Tiettyjen lainvastaisten toimien luokittelu toimiksi, jotka muodostavat yhden ja saman rikkomisen tai monta rikkomista, vaikuttaa periaatteessa seuraamukseen, joka voidaan määrätä, koska monen rikkomisen toteaminen voi merkitä monien erillisten sakkojen määräämistä, kussakin tapauksessa asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa ja perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta annetun asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa vahvistetuissa rajoissa. Monen rikkomisen toteaminen voi kuitenkin hyödyttää niihin syyllistyneitä, kun tietyt rikkomiset ovat vanhentuneita.

Tämän osalta yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen käsite voi liittyä kilpailunvastaisen käyttäytymisen, joka muodostuu sopimuksista, yhdenmukaistetuista menettelytavoista ja yritysten yhteenliittymien päätöksistä, oikeudelliseen luokitteluun. Se voi niin ikään liittyä kilpailusääntöjen rikkomiseen liittyvän vastuun henkilökohtaiseen luonteeseen. Yritys, joka on osallistunut rikkomiseen omalla toiminnallaan, joka kuuluu EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvien sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteiden soveltamisalaan ja jolla pyritään myötävaikuttamaan rikkomisen toteuttamiseen kokonaisuutena, voi olla myös vastuussa koko ajanjaksolta, jona se osallistui kyseiseen rikkomiseen, muiden yritysten toiminnasta saman rikkomisen yhteydessä. Tilanne on tämä, kun on osoitettu, että kyseessä oleva yritys tiesi muiden osallistujien kilpailunvastaisesta toiminnasta tai että se saattoi kohtuudella ennakoida sen ja että se oli valmis ottamaan riskin. Tämä päätelmä perustuu käsitykseen, joka on levinnyt laajalle jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä ja joka koskee vastuun asettamista rikkomisista, joihin useat toimijat ovat syyllistyneet, sen mukaan, miten ne ovat osallistuneet koko rikkomiseen. Se ei siis ole ristiriidassa sen periaatteen kanssa, jonka mukaan vastuu tällaisista rikkomisista on yrityskohtaista, eikä sillä sivuuteta yrityksille vastaisten todisteiden yksilöllistä arviointia eikä loukata kyseisten yritysten puolustautumisoikeuksia. Näin ollen EY 81 artiklan 1 kohdan rikkominen voi olla seurausta joukosta toimia tai jatketusta toiminnasta, jotka kuuluvat ”kokonaissuunnitelmaan”, koska niillä on sama tavoite, joka koskee kilpailun vääristämistä yhteismarkkinoilla. Tällaisessa tapauksessa komissio voi katsoa yrityksen olevan vastuussa näistä toimista sen mukaan, miten se on osallistunut rikkomiseen kokonaisuutena tarkasteltuna, vaikka osoitettaisiin, että asianomainen yritys ei ole osallistunut suoraan kuin yhteen tai useisiin rikkomisen osatekijöihin. Samoin se, että eri yrityksillä oli erilainen rooli yhteiseen tavoitteeseen pyrittäessä, ei poista sitä, että kilpailunvastainen tavoite ja näin ollen rikkominen oli sama, edellyttäen, että kukin yritys on myötävaikuttanut omalla tasollaan yhteisen tavoitteen toteutumiseen.

Saman tavoitteen käsitettä ei voida määrittää yleisellä viittauksella kilpailun vääristymiseen markkinoilla, joita rikkominen koskee, koska vaikutus kilpailuun muodostaa tavoitteena tai vaikutuksena olennaisen tekijän kaikessa käyttäytymisessä, joka kuuluu EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Saman tavoitteen tällainen määritelmä uhkaa evätä yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen käsitteeltä osan sen merkitystä, koska sen seurauksena on se, että useat käyttäytymiset, jotka koskevat talouden alaa ja jotka on kielletty EY 81 artiklan 1 kohdassa, pitäisi systemaattisesti luokitella yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen osatekijöiksi. Näin ollen eri toimien luokittelemiseksi yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi rikkomiseksi on selvitettävä, täydentävätkö ne toisiaan siinä mielessä, että kunkin niistä tarkoituksena on vastata yhteen tai useampaan tavanomaisen kilpailun seuraukseen ja ne myötävaikuttivat vuorovaikutuksen kautta kaikkien toimijoiden haluamien kilpailunvastaisten vaikutusten toteuttamiseen sellaisen globaalin suunnitelman puitteissa, jolla on sama tavoite, joten eri kilpailunvastaiset toimet liittyivät ”läheisesti toisiinsa”. Tämän osalta on otettava huomioon kaikki seikat, joilla voidaan osoittaa tällainen yhteys tai asettaa se kyseenalaiseksi, ja näitä ovat esimerkiksi soveltamisajanjakso, sisältö (käytetyt menetelmät mukaan lukien) ja, vastaavasti, asianomaisten eri toimien tavoite.

Näin ollen yhtäältä maailmanlaajuista kartellia, joka koskee maailmanmarkkinoiden jakamista siten, että Pohjois-Amerikan valmistajat vetäytyvät Euroopan markkinoilta vastineeksi siitä, että eurooppalaisvalmistajat vetäytyvät Pohjois-Amerikan markkinoilta, ja toisaalta eurooppalaisvalmistajien toteuttamaa kartellia, joka koskee markkinoiden ja asiakkaiden jakamista ja hintojen vahvistamista koko Euroopan talousalueella, maailmanlaajuisen kartellin lopullisen päättymisen jälkeen, on pidettävä kahtena erillisenä EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisena eikä yhtenä kokonaisuutena pidettävänä jatkettuna rikkomisena, koska niitä ei pantu samanaikaisesti täytäntöön niiden erilaisten tavoitteiden vuoksi ja ne pantiin täytäntöön erilaisin menetelmin ja koska ei ole olemassa todisteita, jotka osoittaisivat eurooppalaisten valmistajien aikomuksen liittyä maailmanlaajuisiin järjestelyihin jakaakseen myöhemmin Euroopan talousalueen markkinat.

(ks. 157–161, 179–181, 199–201 ja 209 kohta)

9.      Kilpailusääntöjen rikkomisen vuoksi määrättyjen sakkojen suuruuden määrittämisen osalta yhteisöjen tuomioistuimille perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta annetun asetuksen N:o 1/2003 31 artiklalla myönnetyn täyden harkintavallan vuoksi nämä voivat paitsi pelkästään valvoa seuraamuksen laillisuutta myös korvata komission arvioinnin omallaan ja näin ollen poistaa määrätyn sakon tai uhkasakon tai alentaa tai korottaa sitä, kun niiden käsiteltäväksi saatetaan kysymys sakon määrästä. Tässä yhteydessä komission asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa antamat suuntaviivat eivät rajoita sakon määräämistä yhteisöjen tuomioistuimissa, kun nämä käyttävät täyttä harkintavaltaansa.

(ks. 213 kohta)

10.    Taannehtivuuskiellon periaate ei estä sellaisten suuntaviivojen soveltamista, joilla oletetaan olevan raskauttava vaikutus sellaisista rikkomisista määrättyjen sakkojen tasoon, joihin on syyllistytty ennen niiden antamista, edellyttäen, että politiikka, joka niillä pannaan täytäntöön, on kohtuudella ennakoitavissa silloin, kun asianomaisiin rikkomisiin syyllistytään. Näin ollen komission oikeuteen, jopa ehdolliseen sellaiseen, soveltaa taannehtivasti asianosaisten haitaksi käytännesääntöjä, joilla on tarkoitus olla ulkoisia vaikutuksia ja joihin suuntaviivat kuuluvat, ei kuulu millään tavoin tämän toimielimen velvollisuutta soveltaa lex mitioria.

(ks. 233 ja 234 kohta)