UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (muutoksenhakujaosto)

27 päivänä helmikuuta 2015

Asia T‑430/13 P

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK)

vastaan

Mohammed Achab

Valitus – Henkilöstö – Virkamiehet – Palkkaus – Ulkomaankorvaus – Kansalaisuuden saaminen – Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan a ja b alakohta – Aiheettomien maksujen takaisinperintä – Henkilöstösääntöjen 85 artiklan ensimmäinen kohta

Aihe:      Valitus, jossa vaaditaan Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen (kolmas jaosto) tuomion Achab v. ETSK (F‑21/12, Kok. H., EU:F:2013:95) kumoamista.

Ratkaisu:      Kanne hylätään. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Mohammed Achabille tässä asiassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Perusteettoman edun palautus – Palautuksen edellytykset – Suorituksen ilmeinen aiheettomuus – Arviointiperusteet

(Henkilöstösääntöjen 85 artikla)

2.      Virkamiehet – Palkkaus – Ulkomaankorvaus – Tapahtuma, jonka vuoksi on perusteltua, että hallinto tutkii etuuden saajan tilanteen uudelleen – Vaikutus – Kansalaisuuden muutos

(Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan a ja b alakohta)

3.      Euroopan unionin oikeus – Periaatteet – Periaate, jonka mukaan on kiellettyä hyötyä perusteettomasti unionin kustannuksella – Käsite

4.      Muutoksenhaku – Valitusperusteet – Valitusperuste, joka on kohdistettu virkamiestuomioistuimen oikeudenkäyntikuluista tekemään päätökseen – Valitusperusteen jättäminen tutkimatta, kun kaikki muut valitusperusteet on hylätty

(Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön liitteessä I olevan 11 artiklan 2 kohta)

1.      Henkilöstösääntöjen 85 artiklaa sovellettaessa kaikki perusteettomasti saadut summat on palautettava, jos kyseessä on sääntöjenvastaisuus, joka ei olisi voi jäädä huomaamatta huolelliselta virkamieheltä. Tässä yhteydessä on otettava huomioon kussakin tapauksessa asianomaisen virkamiehen kyky suorittaa tarvittavat selvitykset.

Lisäksi henkilöstösääntöjen 85 artiklan ensimmäisessä alakohdassa oleva ilmaisu ”ilmeistä” ei merkitse sitä, ettei perusteettomia maksuja saavan virkamiehen tarvitse käyttää minkäänlaista harkintaa tai valvontaa. Summat on päinvastoin palautettava, jos kyseessä on virhe, joka ei voi jäädä huomaamatta tavanomaisen huolelliselta virkamieheltä, jonka oletetaan tuntevan palkkaansa sovellettavat säännöt.

Seikat, joita unionin tuomioistuimet ovat tältä osin ottaneet huomioon, koskevat viime kädessä virkamiehen vastuullisten tehtävien tasoa, hänen palkkaluokkaansa ja virkaikäänsä, niiden henkilöstösääntöjen säännösten selkeyttä, joissa korvauksen myöntämisedellytykset määritellään, sekä niiden muutosten merkitystä, joita hänen henkilökohtaisessa tilanteessaan tai perhetilanteessaan on tapahtunut, kun riidanalaisen summan maksaminen on sidoksissa siihen, että hallinto arvioi tällaista tilannetta. Virkamiehen, joka on verrattain korkealla palkkatasolla ja jolla on korkea virkaikä unionin palveluksessa, pitäisi kyetä havaitsemaan sääntöjenvastaisuus, josta hän saa on saanut etua.

Edellytystä, joka liittyy suorituksen ilmeiseen sääntöjenvastaisuuteen, joka ei ole voinut jäädä huomaamatta asianomaiselta, ei voida tutkia siitä näkökulmasta, että virkaikää koskeva peruste olisi ensisijainen muihin perusteisiin kuten palkkaluokkaan ja tehtäviin nähden, vaan sitä on tutkittava useiden sellaisten seikkojen perusteella, joiden perusteella voidaan määrittää, missä määrin asianomaisen on täytynyt olla selvillä suoritetun maksun sääntöjenvastaisuudesta.

(ks. 29–32 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: tuomiot Broe v. komissio (252/78, EU:C:1979:186, 13 ja 14 kohta) ja Stempels v. komissio (310/87, EU:C:1989:9, 10 ja 11 kohta) sekä määräys Gouvras v. komissio (C‑420/04 P, EU:C:2005:482, 59 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: tuomiot Kormeier v. komissio (T‑124/89, EU:T:1991:12, 17 ja 18 kohta); Stahlschmidt v. parlamentti (T‑38/93, EU:T:1994:23, 19 kohta); Galtieri v. parlamentti (T‑235/94, EU:T:1996:22, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen); Ronsse v. komissio (T‑205/01, EU:T:2002:269, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja Di Marzio v. komissio (T‑14/03, EU:T:2004:59, 91 kohta)

2.      Virkamiehet, jotka eivät ole asemamaansa kansalaisia, menettävät ulkomaankorvauksen tai se evätään heiltä vain siinä tapauksessa, että asianomaisella on ollut vakituinen asuinpaikka tulevan asemapaikkansa maassa koko viiden vuoden viitejakson ajan. Sitä vastoin niiden virkamiesten osalta, joilla on asemamaansa kansalaisuus, se seikka, että he ovat säilyttäneet siellä vakituisen asuinpaikkansa tai perustaneet sen sinne vaikka vain lyhyeksikin ajaksi viitejaksona olevan kymmenvuotiskauden aikana, riittää siihen, että he menettävät tämän korvauksen tai heiltä evätään se.

Vaikkei henkilöstösääntöjen liitteessä VII oleva 4 artiklan 1 kohdan a alakohta ole moniselitteinen, asianomaisen tilanteen tutkiminen saattaa edellyttää myös kyseisen liitteen 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan tulkintaa. Tilanne on tällainen silloin kun virkamies, jolla oli palvelukseenottohetkellä jonkin kolmannen maan kansalaisuus ja jolle maksettiin henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaista ulkomaankorvausta, vaikka hänen kotipaikkansa oli asemamaassa palvelukseenottoa edeltäneiden kolmen vuoden ajan, ja jolta evättiin hänen saatuaan asemapaikkansa valtion kansalaisuuden kyseinen korvaus henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan b alakohdan perusteella sillä perusteella, että hän oli asunut asemamaassa palvelukseenottoaan edeltäneiden 10 vuoden ajan.

Koska siis kolmen vuoden asumisjakso asemamaassa viiden vuoden aikana ennen palvelukseenottoa ei ollut estänyt tavanomaisen huolellistakaan virkamiestä saamasta ulkomaankorvausta, tämä saattoi perustellusti antaa hänelle aiheen olettaa, että tämä sama ajanjakso ei olisi esteenä tämän saman korvauksen myöntämiselle, kun hän saisi asemapaikan valtion kansalaisuuden.

(ks. 53–56 kohta)

3.      Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisten periaatteiden mukaan henkilöllä, joka on menettänyt edun, joka hyödyttää toista taloudellisesti ilman, että tälle edun saamiselle on minkäänlaista oikeudellista perustetta, on lähtökohtaisesti oikeus saada takaisin tämän menetetyn edun määrä edun saaneelta henkilöltä. Jotta tämä kanne voitaisiin hyväksyä, on siis olennaista, ettei edulle ole mitään pätevää oikeudellista perustetta.

(ks. 60 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: tuomio Masdar (UK) v. komissio (C‑47/07 P, EU:C:2008:726, 44 ja 46 kohta)

4.      Unionin tuomioistuimen perussäännön liitteessä I olevan 11 artiklan 2 kohdasta ilmenee, ettei valituksessa voida hakea muutosta vain oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden ja niiden määrän osalta. Tästä seuraa, että jos kaikki muut virkamiestuomioistuimen päätöksestä tehdyn valituksen perusteet on hylätty tai jätetty tutkimatta, vaatimukset, jotka koskevat virkamiestuomioistuimen päätöksen väitettyä sääntöjenvastaisuutta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta, on jätettävä tutkimatta.

(ks. 72 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: tuomio Tralli v. EKP (C‑301/02 P EU:C:2005:306, 88 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: määräys Nijs v. tilintarkastustuomioistuin (T‑375/08 P, EU:T:2009:423, 71 kohta)