Asia C-417/18
AW ym.
vastaan
Liettuan valtio, edustajinaan Lietuvos Respublikos ryšių reguliavimo tarnyba, Bendrasis pagalbos centras ja Lietuvos Respublikos vidaus reikalų ministerija
(Ennakkoratkaisupyyntö – Vilniaus apygardos administracinis teismas)
Unionin tuomioistuimen tuomio (neljäs jaosto) 5.9.2019
Ennakkoratkaisupyyntö –– Direktiivi 2002/22/EY – Yleispalvelut ja käyttäjien oikeudet sähköisten viestintäverkkojen ja palvelujen alalla – 26 artiklan 5 kohta – Eurooppalainen hätänumero – Soittajan sijaintitietojen käyttöön antaminen
1. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Televiestintäala – Yleispalvelut ja käyttäjien oikeudet – Direktiivi 2002/22 – Kyseessä olevien yritysten velvollisuus antaa 112-hätäpuheluja käsittelevän viranomaisen käyttöön veloituksetta soittajan sijaintitiedot – Soveltamisala – Puhelu matkapuhelimesta, jossa ei ole SIM-korttia, kuuluu velvollisuuden soveltamisalaan
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/22 26 artiklan 5 kohta)
(ks. 22–24 kohta ja tuomiolauselman 1 kohta)
2. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Televiestintäala – Yleispalvelut ja käyttäjien oikeudet – Direktiivi 2002/22 – Eurooppalaiseen hätänumeroon 112 soittaneen henkilön sijaintitietojen täsmällisyyttä ja luotettavuutta koskevien perusteiden määritteleminen – Jäsenvaltioiden harkintavalta – Rajat – Velvollisuus varmistaa riittävän luotettava ja täsmällinen sijainnin paikallistaminen, jotta hätäpalvelut voivat tulla avuksi – Asian arvioimisen kuuluminen kansalliselle tuomioistuimelle
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/22 26 artiklan 5 kohta)
(ks. 29–34 kohta ja tuomiolauselman 2 kohta)
3. Euroopan unionin oikeus – Yksityisten oikeudet – Jäsenvaltio on loukannut yksityisten oikeuksia – Velvollisuus korvata yksityisille aiheutunut vahinko – Edellytykset – Kansallinen oikeus, jossa katsotaan riittäväksi kansallisen oikeuden rikkomisen ja valtion vastuun syntymisen aiheuttavan vahingon välinen välillinen syy-yhteys – Tällaisen jäsenvaltion syyksi luettavan unionin oikeuden rikkomisen ja yksityisille oikeussubjekteille aiheutuneen vahingon välisen välillisen syy-yhteyden riittävyys kyseisen jäsenvaltion vastuun toteamiseksi
(ks. 38–41 kohta ja tuomiolauselman 3 kohta)
Tiivistelmä
Televiestintäyritysten on annettava veloituksetta 112-hätäpuheluja käsittelevän viranomaisen käyttöön soittajan sijaintitiedot
Unionin tuomioistuin katsoi 5.9.2019 julistetussa tuomiossa AW ym. (112-hätäpuhelut) (C‑417/18), että jäsenvaltioilla on velvollisuus valvoa, että televiestintäyritykset antavat veloituksetta eurooppalaiseen hätänumeroon 112 soitettuja hätäpuheluita käsittelevän viranomaisen käyttöön soittajan sijaintitiedot teknisten mahdollisuuksien rajoissa myös silloin, kun puhelu on soitettu matkapuhelimesta, jossa ei ole SIM-korttia. Näiden tietojen on lisäksi riittävän luotettavia ja täsmällisiä, jotta hätäpalvelut voivat tulla avuksi. Unionin tuomioistuin on täsmentänyt lopuksi edellytykset valtion vastuun toteamiseksi unionin oikeuden rikkomistapauksessa.
17-vuotias tyttö siepattiin Panevėžysin lähiössä (Liettua), jonka jälkeen hänet raiskattiin ja poltettiin elävältä auton tavarasäiliöön. Hän oli ollessaan suljettuna tähän tavarasäiliöön soittanut Liettuan hätäpuhelukeskukseen yleiseen eurooppalaiseen hätänumeroon 112 matkapuhelinta käyttäen kymmenkunta kertaa pyytääkseen apua. Hätäpuhelukeskuksen laitteet eivät kuitenkaan näyttäneet käytetyn matkapuhelimen numeroa, mikä esti sen, että kyseisen keskuksen työntekijät olisivat voineet paikantaa hänet. Ei ollut mahdollista määrittää, oliko uhrin käyttämässä matkapuhelimessa SIM-korttia, eikä sitä, miksi hänen numeronsa ei näkynyt hätäpuhelujen vastaanottokeskuksessa.
Uhrin läheiset nostivat kanteen, jossa he vaativat Liettuan valtion velvoittamista korvaamaan heidän aineettoman vahinkonsa. He moittivat Liettuan tasavaltaa siitä, ettei se ole varmistanut oikein direktiivin 2002/22(1) 26 artiklan 5 kohdan täytäntöönpanoa käytännössä; siinä velvoitetaan jäsenvaltio varmistamaan, että kyseessä olevat yritykset antavat soittajan sijaintitiedot veloituksetta hätäpuheluja käsittelevälle viranomaiselle heti, kun kyseessä oleva viranomainen saa tällaisen puhelun.
Asiaa käsittelevä Vilnan alueellinen hallintotuomioistuin (Liettua) on esittänyt unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön, joka koskee numeroon 112 soittaneen henkilön sijaintitietojen antamisvelvollisuuden laajuutta.
Ensinnäkin unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että direktiivin 2002/22 26 artiklan 5 kohdassa säädettyä velvoitetta sovelletaan jäsenvaltioihin teknisten mahdollisuuksien rajoissa myös silloin, kun puhelu soitetaan matkapuhelimesta, jossa ei ole SIM-korttia.
Tämän jälkeen unionin tuomioistuin on korostanut, että direktiivin 2002/22 26 artiklan 5 kohdan viimeisessä virkkeessä annetaan jäsenvaltioille tietty harkintavalta eurooppalaiseen hätänumeroon 112 soittaneen henkilön sijaintitietojen täsmällisyyttä ja luotettavuutta koskevien perusteiden määrittelemisessä. Niiden määrittelemien perusteiden avulla on kuitenkin varmistettava teknisten mahdollisuuksien rajoissa soittajan sijainti sillä luotettavuudella ja täsmällisyydellä kuin on tarpeen, jotta hätäpalvelut voivat tulla hänen avukseen hyödyllisellä tavalla. Koska tällainen arviointi on luonteeltaan hyvin teknistä ja liittyy läheisesti kansallisen televiestintäverkon erityispiirteisiin, kansallisen tuomioistuimen on suoritettava se.
Niistä edellytyksistä, joiden on täytyttävä valtion vastuun toteamiseksi unionin oikeuden rikkomisesta, unionin tuomioistuin on lopuksi todennut, että näihin edellytyksiin kuuluu tosin edellytys lainvastaisen toiminnan ja yksityiselle oikeussubjektille aiheutuneen vahingon välillä olevasta välittömästä syy-yhteydestä. Valtion on kuitenkin korjattava aiheutuneen vahingon seuraukset korvausvastuuta koskevien kansallisten säännösten puitteissa, koska korvausvastuuta koskevan kansallisen lainsäädännön mukaiset edellytykset eivät saa olla epäedullisempia kuin edellytykset, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia. Tästä seuraa, että jos jäsenvaltion kansallisen oikeuden perusteella kansallisten viranomaisten lainvastaisen toiminnan ja yksityiselle oikeussubjektille aiheutuneen vahingon välillä oleva välillinen syy-yhteys katsotaan riittäväksi valtion vastuun toteamiseksi, kyseessä olevan jäsenvaltion syyksi luettavan unionin oikeuden rikkomisen ja yksityiselle oikeussubjektille aiheutuneen vahingon välinen välillinen syy-yhteys on myös vastaavuusperiaatteen nojalla katsottava riittäväksi kyseisen jäsenvaltion vastuun toteamiseksi tästä unionin oikeuden rikkomisesta.