Asia T-303/02

Westfalen Gassen Nederland BV

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Kilpailu − Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt − Alankomaiden teollisuuskaasujen ja lääkkeellisten kaasujen markkinat – Hintojen vahvistaminen – Näyttö kartelliin osallistumisesta – Näyttö kartellista irtisanoutumisesta – Syrjintäkiellon periaate ja suhteellisuusperiaate – Sakkojen laskeminen

Tuomion tiivistelmä

1.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kilpailua rajoittava vaikutus – Arviointiperusteet

(EY 81 artiklan 1 kohta)

2.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yrityksen osallistuminen kilpailua rajoittavaan aloitteeseen

(EY 81 artiklan 1 kohta)

3.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Näyttö

(EY 81 artiklan 1 kohta)

4.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yhdenmukaistettu menettelytapa – Käsite

(EY 81 artiklan 1 kohta)

5.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yhdenmukaistettu menettelytapa – Käsite

(EY 81 artiklan 1 kohta)

6.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Kilpailusääntöjen rikkomisen kesto

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta)

7.      Kilpailu – Sakot – Yrityksen omaan toimintaan perustuva arviointi

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta)

8.       Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta)

9.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 96/C 207/04; komission tiedonanto 98/C 9/03)

10.    Oikeudenkäyntimenettely – Määräaika näytön esittämiseen

(Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan e alakohta, 48 artiklan 1 kohta ja 66 artiklan 2 kohta)

1.      EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi riittää, että sopimuksen tarkoituksena on rajoittaa, estää tai vääristää kilpailua, eikä sopimuksen konkreettisilla vaikutuksilla ole tällöin merkitystä. Niinpä silloin, kun keskenään kilpailevien yritysten kokouksissa tehdään sopimuksia, tätä määräystä rikotaan, kun näillä kokouksilla on tällainen tarkoitus ja kun niissä siten pyritään keinotekoisesti järjestämään markkinoiden toimintaa.

(ks. 75 kohta)

2.      On riittävää, että komissio osoittaa kyseessä olevan yrityksen osallistuneen kokouksiin, joiden aikana on tehty kilpailua rajoittavia sopimuksia, ilman että kyseinen yritys olisi selvästi vastustanut niitä, jotta komissio voi osoittaa oikeudellisesti riittävällä tavalla kyseisen yrityksen osallistuneen kartelliin. Jos osallistuminen tällaisiin kokouksiin on näytetty toteen, kyseisen yrityksen on esitettävä selvitystä siitä, että se ei osallistunut kyseisiin kokouksiin rajoittaakseen kilpailua, osoittamalla ilmoittaneensa kilpailijoilleen, että se osallistui näihin kokouksiin eri tarkoituksessa kuin ne.

Tämän oikeusperiaatteen taustalla on se perustelu, että koska yritys on osallistunut kyseiseen kokoukseen sanoutumatta julkisesti irti sen sisällöstä, se on antanut toisille osallistujille sen vaikutelman, että se hyväksyi sen tuloksen ja noudattaisi sitä.

Julkisen irtisanoutumisen käsitettä vastuusta vapauttavana seikkana on itsessään tulkittava suppeasti.

Tältä osin sitä, että toimija vaikenee kokouksessa, jonka kuluessa sovitaan lainvastaisesta yhdenmukaistamisesta tietyn hintapolitiikkaa koskevan kysymyksen osalta, ei voida rinnastaa vakaan ja selkeän paheksunnan ilmaisemiseen. Päinvastoin lainvastaisen aloitteen hiljainen hyväksyminen ilman julkista irtisanoutumista sen sisällöstä tai sen ilmoittamista hallintoviranomaisille rohkaisee muita jatkamaan kilpailusääntöjen rikkomista ja vaarantaa sen paljastumisen. Tämä kumppanuus merkitsee passiivista osallistumista kilpailusääntöjen rikkomiseen, mikä siis on omiaan johtamaan siihen, että yritys joutuu vastuuseen.

(ks. 76, 77, 103 ja 124 kohta)

3.      Koska kilpailunvastaisiin menettelytapoihin ja sopimuksiin osallistumista koskeva kielto sekä seuraamukset, joita sääntöjen rikkojille saattaa aiheutua, ovat hyvin tiedossa, on tavanomaista, että näihin menettelytapoihin ja sopimuksiin liittyvät toimenpiteet toteutetaan vaivihkaa, että kokoukset pidetään salassa, useimmiten kolmannessa maassa, ja että niihin liittyvien asiakirjojen määrä pidetään mahdollisimman vähäisenä. Vaikka komissio löytää asiakirjoja, jotka osoittavat nimenomaisesti taloudellisten toimijoiden välisen lainvastaisen yhteydenpidon, kuten esimerkiksi kokouksen pöytäkirjat, nämä ovat normaalisti vain hajanaisia ja vähäisiä, joten usein on välttämätöntä muodostaa kuva tietyistä yksityiskohdista päättelemällä.

Useimmissa tapauksissa kilpailunvastaisen menettelytavan tai sopimuksen olemassaolo on pääteltävä tietyistä yhteensattumista ja indisioista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa olla osoitus kilpailusääntöjen rikkomisesta.

(ks. 106 ja 107 kohta)

4.      ”Yhdenmukaistetun menettelytavan” käsite tarkoittaa sellaista yritysten välisen yhteensovittamisen muotoa, jolla korvataan tietoisesti kilpailun riskit yritysten välisellä käytännön yhteistyöllä ilman, että tehtäisiin varsinaista sopimusta. Kyseessä olevat yhteensovittamisen ja yhteistyön kriteerit eivät edellytä todellisen ”suunnitelman” laatimista, vaan niitä on tulkittava perustamissopimuksen kilpailua koskeviin määräyksiin kuuluvan sellaisen ajatuksen valossa, jonka mukaan jokaisen taloudellisen toimijan on määriteltävä itsenäisesti toimintatapa, jota se aikoo noudattaa yhteismarkkinoilla. Vaikka on totta, että tämä itsenäisyyden edellytys ei sulje pois taloudellisten toimijoiden oikeutta sopeutua järkevästi kilpailijoidensa todettuun tai niiltä odotettuun käyttäytymiseen, sen kanssa on kuitenkin jyrkästi ristiriidassa se, että tällaisten toimijoiden välillä olisi suoria tai epäsuoria kontakteja, joiden tarkoituksena on joko vaikuttaa jonkin tosiasiallisen tai mahdollisen kilpailijan markkinakäyttäytymiseen tai paljastaa tällaiselle kilpailijalle se, kuinka yritys itse on päättänyt käyttäytyä tai kuinka se aikoo itse käyttäytyä markkinoilla, tai joilla on tällaisia vaikutuksia.

(ks. 121 kohta)

5.      Kuten EY 81 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, yhdenmukaistettu menettelytapa merkitsee paitsi yritysten välistä yhteistoimintaa myös tietynlaista markkinakäyttäytymistä tämän yhteistoiminnan jälkeen ja syy-yhteyttä näiden kahden tekijän välillä. On oletettava, elleivät asianomaiset toimijat esitä niille kuuluvan näyttövelvollisuuden mukaisesti vastakkaista näyttöä, että yhteistoimintaan osallistuvat ja edelleen markkinoilla toimivat yritykset ottavat markkinakäyttäytymisestään päättäessään huomioon kilpailijoidensa kanssa vaihdetut tiedot.

(ks. 132 kohta)

6.      Kun lasketaan, kuinka kauan kilpailusääntöjen rikkominen, jonka tarkoituksena on kilpailun rajoittaminen, on kestänyt, on vain määritettävä, miten kauan sopimus on ollut olemassa, eli ajanjakso sen tekemisen ja päättymisen välillä.

(ks. 138 kohta)

7.      Silloin kun yritys on käyttäytymisellään rikkonut EY 81 artiklan 1 kohtaa, se ei voi välttyä seuraamuksilta sillä perusteella, että toiselle taloudelliselle toimijalle, jota koskevaa tapausta ei ole saatettu yhteisöjen tuomioistuinten käsiteltäväksi, ei ole määrätty sakkoa.

(ks. 141 kohta)

8.      Komissiolla on yhteisön kilpailusääntöjen rikkomisesta määrättävän sakon määrää vahvistaessaan harkintavaltaa, eikä se ole tätä tehdessään velvollinen soveltamaan tarkkaa matemaattista kaavaa. Komission on arvioinnissaan kuitenkin noudatettava yhteisön oikeutta, johon sisältyvät perustamissopimuksen määräysten lisäksi yleiset oikeusperiaatteet.

Tältä osin yhdenvertaisuusperiaatetta loukataan ainoastaan, jos toisiinsa rinnastettavissa olevia tapauksia kohdellaan eri tavalla tai jos erilaisia tapauksia kohdellaan samalla tavalla, ellei tällainen kohtelu ole objektiivisesti perusteltua.

Määrätyn sakon oikeasuhteisuuden arviointi rikkomisen vakavuuden ja keston eli asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen kriteerien kannalta kuuluu täyteen harkintavaltaan, joka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle on kyseisen asetuksen 17 artiklassa annettu.

(ks. 151–153 kohta)

9.      Komissio ei ole määrittäessään sakkoja kulloisenkin rikkomisen vakavuuden ja keston perusteella velvollinen varmistamaan tapauksissa, joissa sakkoja määrätään useille yrityksille samasta rikkomisesta, että kunkin yrityksen osalta lasketut sakkojen lopulliset määrät heijastavat kaikkia yritysten välisiä eroavaisuuksia näiden kokonaisliikevaihdon taikka relevantin liikevaihdon osalta.

Tältä osin asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa ei edellytetä myöskään, että tapauksessa, jossa sakkoja asetetaan useammalle samaan rikkomiseen syyllistyneelle yritykselle, pienelle tai keskisuurelle yritykselle asetetun sakon määrä ei saisi prosenttiosuutena liikevaihdosta olla suurempi kuin suuremmille yrityksille asetettujen sakkojen määrä. Tästä säännöksestä ilmenee, että sekä pienten ja keskisuurten yritysten että suurempien yritysten osalta on sakon määrää määritettäessä otettava huomioon rikkomisen vakavuus ja kesto. Jos komissio asettaa kullekin samaan rikkomiseen osallistuneelle yritykselle rikkomisen vakavuuden ja keston mukaan perustellut sakot, sitä ei voida moittia siitä, että joillekin yrityksille asetettujen sakkojen määrä on liikevaihtoon nähden suurempi kuin toisille yrityksille asetettujen.

Komission arviointi rikkomisen kestosta, raskauttavien tai lieventävien seikkojen olemassaolosta ja siitä, missä määrin kartelliin osallistunut yritys toimii yhteistyössä, liittyvät yrityksen omaan käyttäytymiseen eivätkä sen markkinaosuuteen tai liikevaihtoon liittyviin seikkoihin.

Sakon lopullinen määrä ei lähtökohtaisesti ole asianmukainen tekijä sen toteamiseksi, että sakko ei mahdollisesti ole oikeassa suhteessa kartelliin osallistuneiden yritysten asemaan nähden.

Sakon laskentapohja voi sitä vastoin olla merkityksellinen tekijä arvioitaessa sitä, että sakko ei mahdollisesti ole oikeassa suhteessa kartelliin osallistuneiden aseman merkittävyyteen nähden.

(ks. 173, 174 ja 176–178 kohta)

10.    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan e alakohdan ja 48 artiklan 1 kohdan mukaan kannekirjelmässä on mainittava esitettävä näyttö, ja asianosainen voi tehdä vielä vastauskirjelmässään pyynnön lisänäytön esittämiseksi kantansa tueksi sillä edellytyksellä, että asianosainen perustelee sen, miksi kyseiseen näyttöön ei ole vedottu aikaisemmin. Työjärjestyksen 48 artiklan 1 kohdassa määrättyä preklusiivista määräaikaa ei näin ollen sovelleta vastanäytön esittämiseen ja näytön täydentämiseen vastapuolen vastineessaan esittämän vastanäytön vuoksi. Tämä määräys koskee nimittäin uuden näytön esittämistä, ja sitä on tulkittava yhdessä 66 artiklan 2 kohdan kanssa, jossa määrätään nimenomaisesti, että vastanäytön esittäminen ja aiemmin esitetyn näytön täydentäminen on sallittua.

(ks. 189 kohta)