UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu yhdeksäs jaosto)
29 päivänä syyskuuta 2021 (*)
Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Alumiini- ja tantaalielektrolyyttikondensaattorien markkinat – Päätös, jolla todetaan SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkominen – Hintojen koordinoiminen koko ETA-alueella – Sakot – Osittainen sakoista vapauttaminen – Vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohta – Sakon määrän alentaminen – Sakkojen laskennasta annettujen vuoden 2006 suuntaviivojen 37 kohta – Enimmäismäärä, joka on 10 prosenttia liikevaihdosta – Täysi harkintavalta
Asiassa T-344/18,
Rubycon Corp., kotipaikka Ina (Japani), ja
Rubycon Holdings Co. Ltd, kotipaikka Ina,
edustajinaan asianajajat J. Rivas Andrés ja A. Federle,
kantajina,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään B. Ernst, L. Wildpanner ja F. van Schaik,
vastaajana,
jossa on kyse SEUT 263 artiklaan perustuvasta vaatimuksesta ensisijaisesti [SEUT] 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia AT.40136 – Kondensaattorit) 21.3.2018 annetun komission päätöksen C(2018) 1768 final kumoamiseksi siltä osin kuin se koskee kantajia ja toissijaisesti kantajille määrättyjen sakkojen määrän alentamiseksi,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu yhdeksäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. J. Costeira (esittelevä tuomari) sekä tuomarit D. Gratsias, M. Kancheva, B. Berke ja T. Perišin,
kirjaaja: hallintovirkamies E. Artemiou,
ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 21.10.2020 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion (1)
I Asian tausta
A Kantajat ja kyseessä oleva ala
1 Kantajina olevat Rubycon Corp. (jäljempänä ensimmäinen kantaja) ja Rubycon Holdings Co. Ltd (jäljempänä toinen kantaja) ovat Japaniin sijoittautuneita yhtiöitä. Ensimmäinen kantaja valmistaa ja myy alumiinielektrolyyttikondensaattoreita. Toinen kantaja on omistanut ensimmäisen kantajan koko osakekannan 1.2.2007 lähtien.
2 Kyseessä oleva kilpailusääntöjen rikkominen koskee alumiini- ja tantaalielektrolyyttikondensaattoreita. Kondensaattorit ovat sähkökomponentteja, jotka varaavat sähköstaattista energiaa sähkökentässä. Elektrolyyttikondensaattoreita käytetään lähes kaikissa elektroniikkatuotteissa, kuten henkilökohtaisissa tietokoneissa, taulutietokoneissa, puhelimissa, ilmastointilaitteissa, jääkaapeissa, pyykinpesukoneissa, autoteollisuuden tuotteissa ja teollisuuslaitteissa. Asiakaskunta on siten hyvin hajanainen. Elektrolyyttikondensaattorit ja tarkemmin sanottuna alumiini- ja tantaalielektrolyyttikondensaattorit ovat tuotteita, joiden hinta on tärkeä kilpailutekijä.
B Hallinnollinen menettely
3 Panasonic ja sen tytäryhtiöt hakivat 4.10.2013 Euroopan komissiolta sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EUVL 2006, C 298, s. 17; jäljempänä vuoden 2006 yhteistyötiedonanto) 14 ja 15 kohdassa tarkoitettua merkintää ja toimittivat sille tietoja elektrolyyttikondensaattorien alalla tapahtuneesta oletetusta kilpailusääntöjen rikkomisesta.
4 Komissio pyysi 28.3.2014 [SEUT 101 ja SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) perusteella tietoja useilta elektrolyyttikondensaattorien alalla toimivilta yrityksiltä, muun muassa kantajilta.
5 Kantajat esittivät 26.5.2014 komissiolle vuoden 2006 yhteistyötiedonannossa tarkoitetun sakkojen alentamista koskevan hakemuksen.
6 Komissio laati 4.11.2015 väitetiedoksiannon, jonka se osoitti muun muassa kantajille. Kantajat eivät vastanneet väitetiedoksiantoon.
7 Komissio kuuli väitetiedoksiannon vastaanottajia, mukaan lukien kantajia, 12.–14.9.2016 pidetyssä kuulemisessa.
C Riidanalainen päätös
8 Komissio antoi 21.3.2018 päätöksen C(2018) 1768 final [SEUT] 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia AT.40136 – Kondensaattorit) (jäljempänä riidanalainen päätös).
1. Kilpailusääntöjen rikkominen
9 Riidanalaisessa päätöksessä komissio totesi, että elektrolyyttikondensaattorien alalla oli rikottu SEUT 101 artiklaa ja Euroopan talousalueesta (jäljempänä ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklaa ja että kyse oli yhtenä kokonaisuutena pidettävästä ja jatketusta rikkomisesta, johon oli osallistunut yhdeksän yritystä tai yritysryhmää eli Elna, Hitachi AIC, Holy Stone, Matsuo, NEC Tokin, Nichicon, Nippon Chemi-Con, Sanyo (Sanyo ja Panasonic yhdessä) ja kantajat (jäljempänä yhdessä kartellin osallistujat) (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan ensimmäinen perustelukappale ja 1 artikla).
10 Komissio lähinnä totesi, että kyseessä oleva rikkominen oli tapahtunut 26.6.1998–23.4.2012 koko ETA-alueella ja että se muodostui sopimuksista ja/tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista, joiden tarkoituksena oli koordinoida hintapolitiikkaa siltä osin kuin oli kyse alumiini- ja tantaalielektrolyyttikondensaattorien toimituksista (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan ensimmäinen perustelukappale).
11 Kartelli toimi lähinnä järjestämällä monenvälisiä kokouksia, jotka pidettiin yleensä Japanissa ja joita oli ylemmän myyntihenkilöstön tasolla kerran kuukaudessa tai joka toinen kuukausi ja ylemmän johdon, mukaan lukien pääjohtajien, tasolla kuuden kuukauden välein (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 63, 68 ja 738 perustelukappale).
12 Monenvälisiä kokouksia järjestettiin aluksi vuosina 1998–2003 ”elektrolyyttikondensaattoripiirin”, ”elektrolyyttikondensaattorikonferenssin” tai ”ECC-kokousten” nimellä. Tämän jälkeen niitä järjestettiin vuosina 2003–2005 ”alumiini-tantaalikonferenssin”, ”alumiini- tai tantaalielektrolyyttikondensaattoriryhmän” tai ”ATC-kokousten” nimellä. Lisäksi niitä järjestettiin vuosina 2005–2012 ”markkinatutkimusryhmän”, ”markkinointiryhmän” tai ”MK-kokousten” nimellä. MK-kokousten rinnalla ja täydennyksenä järjestettiin vuosina 2006–2008 ”kustannusten kasvua” tai ”kondensaattoreihin liittyvää kasvua” käsitteleviä kokouksia (jäljempänä CUP-kokoukset) (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 69 perustelukappale).
13 Näiden monenvälisten kokousten lisäksi kartellin osallistujilla oli tarpeen mukaan myös kahden- tai kolmenvälistä ad hoc ‑yhteydenpitoa (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 63, 75 ja 739 perustelukappale) (jäljempänä yhdessä kilpailunvastainen tietojenvaihto).
14 Kilpailunvastaisen tietojenvaihdon yhteydessä kartellin osallistujat lähinnä vaihtoivat tietoja hinnoista ja tulevista hinnoista, tulevista hinnanalennuksista ja niiden haarukoista, tarjonnasta ja kysynnästä, tuleva tarjonta ja kysyntä mukaan luettuina, ja tietyissä tapauksissa tekivät ja sovelsivat hintasopimuksia ja valvoivat niiden noudattamista (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 62, 715, 732 ja 741 perustelukappale).
15 Komissio katsoi, että kartellin osallistujien toimintaa oli pidettävä sopimusten ja/tai yhdenmukaistettujen menettelytapojen muotona, jolla pyrittiin yhteiseen tavoitteeseen eli välttämään hintakilpailua, koordinoimaan tulevaa elektrolyyttikondensaattorien myyntitoimintaa ja siten vähentämään epävarmuutta markkinoilla (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 726 ja 731 perustelukappale).
16 Komissio totesi, että tällä toiminnalla oli yksi yhteinen kilpailunvastainen tavoite (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 743 perustelukappale).
2. Kantajien vastuu
17 Komissio totesi, että ensimmäinen kantaja oli vastuussa rikkomisesta, koska se oli osallistunut kartelliin suoraan 26.6.1998–23.4.2012 (riidanalaisen päätöksen 961 perustelukappale ja 1 artiklan h kohta).
18 Lisäksi komissio totesi, että toinen kantaja emoyhtiönä, joka omisti ensimmäisen kantajan koko osakekannan, oli vastuussa rikkomisesta 1.2.2007 ja 23.4.2012 välisen ajanjakson osalta (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 962 ja 963 perustelukappale ja 1 artiklan h kohta).
3. Kantajille määrätyt sakot
19 Riidanalaisen päätöksen 2 artiklan k ja l kohdassa määrätään yhtäältä ensimmäiselle ja toiselle kantajalle yhteisvastuullisesti 27 718 000 euron suuruinen sakko ja toisaalta ensimmäiselle kantajalle 706 000 euron suuruinen sakko.
4. Sakkojen määrän laskenta
20 Komissio noudatti sakkojen laskennassa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annetuissa suuntaviivoissa (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat) vahvistettua menetelmää (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 980 perustelukappale).
21 Ensinnäkin kantajalle määrättävän sakon perusmäärän määrittämiseksi komissio otti huomioon myyntiarvon sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuotena, jona kantaja osallistui rikkomiseen, vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaisesti (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 989 perustelukappale).
22 Komissio laski myyntiarvon ETA-alueelle sijoittautuneilta asiakkailta laskutetun alumiini- ja tantaalielektrolyyttikondensaattorien myynnin perusteella (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 990 perustelukappale).
23 Lisäksi komissio laski merkitykselliset myyntiarvot erikseen kummallekin tuoteryhmälle eli alumiinielektrolyyttikondensaattoreille ja tantaalielektrolyyttikondensaattoreille ja kertoi nämä arvot kartellin keston mukaan määräytyvillä korotuskertoimilla (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 991 perustelukappale).
24 Komissio määritti rikkomisen vakavuuden perusteella huomioon otettavaksi osuudeksi myyntiarvosta 16 prosenttia. Tältä osin se totesi, että horisontaaliset ”järjestelyt” hintojen koordinoimiseksi olivat jo luonteensa vuoksi vakavimpien SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisten joukossa ja että kartelli oli koko ETA-alueen laajuinen (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1001–1003 perustelukappale).
25 Komissio lisäsi perusmäärään lisäsumman, jonka määrä oli 16 prosenttia myyntiarvosta, vuoden 2006 suuntaviivojen 25 kohdan mukaisesti sen varmistamiseksi, että sakolla on riittävän ehkäisevä vaikutus (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1009 perustelukappale).
26 Rikkomisen keston mukaan määräytyvän korotuskertoimen osalta komissio myönsi vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti ensimmäiselle kantajalle rikkomisen kestoon liittyvän osittaisen vapautuksen sakosta 26.6.1998 ja 28.8.2003 väliseltä rikkomisajanjaksolta, koska ensimmäinen kantaja oli toimittanut sille pakottavia todisteita, joiden perusteella voitiin vahvistaa lisäseikkoja, jotka kasvattivat rikkomisen kestoa kyseisen ajanjakson osalta (ks. riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1087 perustelukappale).
27 Näin ollen komissio käytti ensimmäisen kantajan tapauksessa korotuskerrointa 8,65, joka vastasi 29.8.2003 ja 23.4.2012 välistä ajanjaksoa, mutta ei ottanut huomioon 26.6.1998 ja 28.8.2003 välistä ajanjaksoa (ks. edellä 26 kohta). Toisen kantajan tapauksessa komissio käytti korotuskerrointa 5,22, joka vastasi 1.2.2007 ja 23.4.2012 välistä ajanjaksoa (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1007 perustelukappale, taulukko 1 ja alaviite 1658).
28 Komissio vahvisti siten ensimmäisen kantajan sakon perusmääräksi 61 434 000 euroa ja toisen kantajan sakon perusmääräksi 39 598 000 euroa (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1010 perustelukappale).
29 Toiseksi sakon perusmäärään tehtävistä mukautuksista on todettava, että komissio kieltäytyi myöntämästä kantajille lisää sakonalennusta vuoden 2006 suuntaviivojen 37 kohdan perusteella (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1052 ja 1053 perustelukappale).
30 Komissio ei myöskään ottanut huomioon mitään raskauttavia tai lieventäviä seikkoja kantajien osalta (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1054 perustelukappale).
31 Tämän jälkeen komissio sovelsi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti enimmäismäärää, joka on 10 prosenttia yrityksen edellisen tilikauden liikevaihdosta (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1057 ja 1058 perustelukappale).
32 Tämän 10 prosentin enimmäismäärän soveltamisen jälkeen komissio myönsi kantajille vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen luetelmakohdan perusteella 30 prosentin alennuksen sakosta, joka niille olisi muutoin määrätty, koska se katsoi, että kantajat olivat toinen yritys, joka oli toimittanut todisteita, joilla oli merkittävää lisäarvoa (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1082 ja 1083 perustelukappale).
33 Komissio ei myöskään myöntänyt kantajille rikkomisen vakavuuteen liittyvää osittaista vapautusta sakosta vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti, koska se ei voinut kantajien toimittamien todisteiden perusteella vahvistaa lisäseikkoja, jotka olisivat kasvattaneet rikkomisen vakavuutta (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1093–1096 perustelukappale).
34 Näin ollen komissio vahvisti kantajalle määrättävän sakon kokonaismääräksi 28 424 000 euroa (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1139 perustelukappale).
[– –]
II Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
36 Kantajat nostivat nyt käsiteltävän kanteen 4.6.2018 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon jättämällään kannekirjelmällä.
37 Komission vastinekirjelmä jätettiin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.9.2018.
38 Kantajien ja vastaajan vastaukset jätettiin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 21.11.2018 ja 29.1.2019.
39 Unionin yleinen tuomioistuin päätti toisen jaoston ehdotuksesta siirtää asian työjärjestyksensä 28 artiklan nojalla laajennetulle ratkaisukokoonpanolle.
40 Unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin työjärjestyksen 27 artiklan 5 kohdan mukaisesti, ja esittelevä tuomari määrättiin laajennettuun yhdeksänteen jaostoon, jonka käsiteltäväksi esillä oleva asia tämän vuoksi siirrettiin.
41 Esittelevän tuomarin ehdotuksesta unionin yleinen tuomioistuin (laajennettu yhdeksäs jaosto) päätti aloittaa asian käsittelyn suullisen vaiheen ja esitti työjärjestyksensä 89 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena asianosaisille kirjallisia kysymyksiä, joihin se kehotti niitä vastaamaan istunnossa.
42 Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kirjallisiin ja suullisiin kysymyksiin kuultiin 21.10.2020 pidetyssä istunnossa.
43 Tuomari Berken kuoltua 1.8.2021 päätösharkintaa jatkoivat työjärjestyksen 22 artiklan ja 24 artiklan 1 kohdan mukaisesti ne kolme tuomaria, jotka ovat allekirjoittaneet tämän tuomion.
44 Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin se koskee kantajia ja erityisesti kumoaa riidanalaisen päätöksen 1 artiklan h kohdan, 2 artiklan k ja l kohdan ja 4 artiklan
– alentaa kantajille määrättyjen sakkojen määrää
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
45 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
III Oikeudellinen arviointi
[– –]
B Asiakysymys
53 Kantajat vetoavat kahteen kanneperusteeseen, joilla tuetaan sekä kantajille määrättyjen sakkojen kumoamiseksi että niiden määrän alentamiseksi esitettyjä vaatimuksia. Ensimmäinen kanneperuste koskee sitä, että komissio kieltäytyi myöntämästä kantajille osittaista vapautusta sakoista sillä perusteella, että ne olivat toimittaneet todisteita lisäseikoista, jotka kasvattivat rikkomisen vakavuutta. Toinen kanneperuste koskee sitä, että komissio kieltäytyi poikkeamasta vuoden 2006 suuntaviivoissa vahvistetusta yleisestä menetelmästä ja alentamasta sakkojen määrää kyseisten suuntaviivojen 37 kohdan perusteella.
1. Riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevat vaatimukset
[– –]
a) Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee sitä, että komissio kieltäytyi myöntämästä kantajille osittaista vapautusta sakoista sillä perusteella, että ne olivat toimittaneet todisteita lisäseikoista, jotka kasvattivat rikkomisen vakavuutta
59 Ensimmäisen kanneperusteensa yhteydessä kantajat lähinnä väittävät, että komissio teki virheen, kun se ei myöntänyt niille osittaista vapautusta sakoista vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 artiklan kolmannen alakohdan mukaisesti, koska komissio olisi voinut kantajien ECC- ja CUP-kokouksista toimittamien todisteiden perusteella kasvattaa rikkomisen vakavuutta.
[– –]
2) Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa, joka perustuu vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan kolmannen alakohdan soveltamisessa tehtyyn oikeudelliseen virheeseen
[– –]
i) Ensimmäinen väite, joka perustuu oikeudelliseen virheeseen siltä osin kuin komissio katsoi kantajien olevan vastuussa osallistumisestaan ECC- ja CUP-kokouksiin
78 Kantajat väittävät, että komissio teki virheen, kun se käytti niiden CUP- ja ECC-kokouksista toimittamia todisteita saattaakseen kantajat vastuuseen kaikista rikkomisen osatekijöistä, kyseiset kokoukset mukaan luettuina. Kantajat olivat nimittäin ensimmäisiä, jotka toimittivat todisteita CUP-kokouksista, joiden olemassaolosta komissio ei ollut siihen asti ollut tietoinen. Lisäksi kantajat olivat ainoita, jotka toimittivat todisteita ECC-kokouksista.
79 Komissio kiistää nämä väitteet.
80 Käsiteltävässä asiassa on todettava, että komissio katsoi yhtäältä, että ensimmäinen kantaja oli vastuussa rikkomisesta, koska se oli osallistunut kartelliin suoraan 26.6.1998–23.4.2012, ja että toinen kantaja ensimmäisen kantajan emoyhtiönä oli vastuussa rikkomisesta 1.2.2007 ja 23.4.2012 välisen ajanjakson osalta (ks. edellä 17 ja 18 kohta).
81 Toisaalta komissio katsoi, että kantajat olivat ainoita, jotka olivat toimittaneet todisteita vuosina 1998–2004 tapahtuneesta kilpailunvastaisesta tietojenvaihdosta yhtä vuonna 2003 tapahtunutta tietojenvaihtoa lukuun ottamatta, ja että komissio oli näiden todisteiden perusteella voinut pidentää rikkomisen kestoa 26.6.1998 ja 28.8.2003 välisen ajanjakson osalta (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1080 perustelukappale ja alaviitteet 1708 ja 1709).
82 Lisäksi komissio katsoi, että kantajat olivat ensimmäisiä, jotka olivat toimittaneet todisteita CUP-kokouksista (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1080 ja 1096 perustelukappale ja alaviite 1710) ja että komissio oli näiden todisteiden avulla päässyt selville uudesta kartellin toimintaan liittyneestä seikasta eli vuosina 2006–2008 pidettyjen CUP-kokousten olemassaolosta, luonteesta ja sisällöstä (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1080 perustelukappale ja alaviite 1710).
83 Näiden näkökohtien johdosta komissio yhtäältä myönsi ensimmäiselle kantajalle vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetun osittaisen vapautuksen sakoista 26.6.1998 ja 28.8.2003 välisen rikkomisajanjakson osalta. Vaikka nimittäin komissio totesi ensimmäisen kantajan olevan vastuussa rikkomisesta, koska se oli osallistunut kartelliin suoraan 26.6.1998 ja 23.4.2012 välisenä ajanjaksona, se ei ottanut huomioon 26.6.1998 ja 28.8.2003 välistä ajanjaksoa vahvistaessaan rikkomiseen osallistumisen kestoon perustuvaa korotuskerrointa (ks. edellä 17 ja 26 kohta).
84 Näin ollen komissio katsoi, että tähän rikkomisen keston perusteella myönnettyä osittaista vapautusta sakoista vastaavaan ajanjaksoon sisältyi ajanjakso, jonka kuluessa oli pidetty kaikki ECC-kokoukset 7.11.2003 pidettyä kokousta lukuun ottamatta (ks. päätöksen johdanto-osan 78 ja 80 perustelukappale ja alaviite 128 sekä edellä 12 ja 26 kohta).
85 Toisaalta komissio katsoi, ettei se ollut kantajien ECC- ja CUP-kokouksista toimittamien todisteiden perusteella voinut vahvistaa lisäseikkoja, jotka olisivat kasvattaneet rikkomisen vakavuutta. Näin ollen komissio kieltäytyi myöntämästä kantajille rikkomisen vakavuuteen liittyvää osittaista vapautusta sakoista vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti (ks. edellä 33 kohta).
86 Lisäksi komissio katsoi kaikkien kantajien toimittamien todisteiden valossa, että kantajia oli pidettävä toisena yrityksenä, joka toimitti merkittävää lisäarvoa (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1082 ja 1083 perustelukappale). Näin ollen komissio myönsi kantajille 30 prosentin alennuksen sakosta, joka niille olisi muussa tapauksessa määrätty, vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen luetelmakohdan mukaisesti (ks. edellä 32 kohta).
87 Tässä yhteydessä on todettava, että – toisin kuin kantajat väittävät – komissio totesi virhettä tekemättä, että ne olivat vastuussa rikkomisesta edellä 80 kohdassa esitetyn mukaisesti.
88 Vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettu osittainen vapautus sakosta koskee nimittäin ainoastaan sakon määrää. Kuten edellä 75 kohdassa muistutettiin, jos tämän vapautuksen saamisen edellytykset täyttyvät, ainoa seuraus siitä on se, että komissio ei voi tukeutua kyseisiin todisteisiin määrittäessään rikkomisen vakavuutta tai kestoa sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä hakeneen yrityksen osalta. Tässä tapauksessa komissio ei toisin sanoen ota näitä tosiseikkoja huomioon sakon määrän vahvistamisessa.
89 Näin ollen vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettu osittainen vapautus sakosta ei vaikuta mitenkään siihen, miten laaja vastuu tällaisen vapautuksen saaneilla yrityksillä on rikkomisesta.
[– –]
91 Ensimmäisen kanneperusteen toisen osan ensimmäinen väite, joka perustuu oikeudelliseen virheeseen siltä osin kuin komissio katsoi, että kantajat olivat vastuussa osallistumisestaan ECC- ja CUP-kokouksiin, on siten hylättävä.
ii) Toinen väite, joka perustuu oikeudelliseen virheeseen siltä osin kuin komissio totesi, että kantajien toimittamat todisteet eivät vaikuttaneet rikkomisen vakavuuteen
92 Kantajat riitauttavat komission riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1094 ja 1096 perustelukappaleessa tekemän päätelmän, jonka mukaan kantajien ECC- ja CUP-kokouksista toimittamat todisteet eivät vaikuttaneet rikkomisen vakavuuteen. Kantajien mukaan näiden todisteiden perusteella voitiin osoittaa, että rikkominen koski myös hintasopimuksia eikä siten rajoittunut pelkästään hinnoista sekä tarjonnasta ja kysynnästä käytyihin keskusteluihin. Lisäksi nämä todisteet osoittivat, että käytössä oli raportointijärjestelmä ja valvontajärjestelmä, joiden tarkoituksena oli varmistaa, että yritykset noudattivat hintasopimuksia. Kantajien mukaan ne olivat siten pakottavia todisteita, jotka kasvattivat rikkomisen vakavuutta. Näkemyksensä tueksi kantajat vetoavat 21.1.2016 annettuun tuomioon Galp Energía España ym. v. komissio (C‑603/13 P, EU:C:2016:38) ja 26.4.2007 annettuun tuomioon Bolloré ym. v. komissio (T‑109/02, T-118/02, T-122/02, T-125/02, T-126/02, T-128/02, T-129/02, T‑132/02 ja T-136/02, EU:T:2007:115).
93 Komissio kiistää nämä väitteet.
94 Kuten edellä 73 ja 74 kohdassa todettiin, jotta vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettu osittainen vapautus voitaisiin myöntää, useiden edellytysten on täytyttävä: kyseisen yrityksen on täytynyt olla ensimmäinen, joka toimittaa mainitun tiedonannon 25 kohdassa tarkoitettuja pakottavia todisteita, näiden todisteiden perusteella on voitava vahvistaa muita seikkoja kuin ne, jotka komissio voi osoittaa, ja näiden muiden seikkojen on kasvatettava rikkomisen vakavuutta tai kestoa.
95 Tästä seuraa, että vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan kolmannen alakohdan soveltamiseksi ei riitä, että todisteet ovat kyseisen tiedonannon 25 kohdassa tarkoitetulla tavalla pakottavia, vaan lisäksi edellytetään, että komissio pystyy niiden perusteella vahvistamaan lisäseikkoja, jotka kasvattavat rikkomisen vakavuutta tai kestoa (tuomio 29.2.2016, Deutsche Bahn ym. v. komissio, T-267/12, ei julkaistu, EU:T:2016:110, 405 kohta).
96 Käsiteltävässä tapauksessa komissio katsoi, että ensimmäinen kantaja oli ainoa, joka oli toimittanut todisteita ECC-kokouksista, ja että kantajat olivat ensimmäisiä, jotka olivat toimittaneet todisteita CUP-kokouksista. Komissio totesi, että se oli voinut ensimmäisen kantajan ECC-kokouksista toimittamien todisteiden perusteella kasvattaa rikkomisen kestoa, ja myönsi tästä syystä ensimmäiselle kantajalle osittaisen vapautuksen sakoista 26.6.1998 ja 28.8.2003 välisen ajanjakson osalta (ks. edellä 80–84 kohta).
97 Komissio kuitenkin katsoi, ettei se mainittujen todisteiden ja etenkään CUP-kokouksia koskevien todisteiden perusteella voinut vahvistaa lisäseikkoja, jotka olisivat kasvattaneet rikkomisen vakavuutta (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1094 ja 1096 perustelukappale). Näin ollen se kieltäytyi myöntämästä kantajille rikkomisen vakavuuteen liittyvää osittaista vapautusta sakoista (ks. edellä 85 kohta).
98 Tältä osin riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että komissio katsoi, että osapuolet olivat vaihtaneet tietoja hinnoista, tarjonnasta ja kysynnästä koko kartellin keston ajan ja että yritykset olivat tehneet hintasopimuksia tiettyjen ECC- ja CUP-kokousten yhteydessä. Komissio kuitenkin katsoi, että käsiteltävässä tapauksessa sekä yhdenmukaistetut menettelytavat että hintasopimukset olivat kartellintoiminnan ilmenemismuotoina yhtä ja samaa SEUT 101 artiklan 1 kohdan vakavaa rikkomista. Näin ollen se, että osapuolet olivat yhdenmukaistettujen menettelytapojen lisäksi osallistuneet kyseisiin sopimuksiin, ei vaikuttanut mitenkään rikkomisen vakavuuteen. Lisäksi komissio katsoi, etteivät ECC- ja CUP-kokoukset olleet sisällöllisesti erilaisia kuin muut edellä 12 kohdassa mainitut monenväliset kokoukset ja että ne olivat siten osa samaa yhtenä kokonaisuutena pidettävää ja jatkettua rikkomista, jota riidanalainen päätös koskee (ks. riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 72, 1094 ja 1096 perustelukappale).
99 Erityisesti CUP-kokouksista komissio totesi, että kun otettiin huomioon ajanjakso, jonka aikana kyseiset kokoukset pidettiin, niiden luonne ja se, että niitä pidettiin rinnakkain MK-kokousten kanssa, se, että kantajat olivat ilmaisseet CUP-kokousten olemassaolon, ei kasvattanut rikkomisen kestoa eikä vakavuutta (ks. riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1096 perustelukappale).
100 Samoin CUP-kokousten yhteydessä tapahtuneesta valvonnasta komissio totesi, ettei tämä valvonta ollut sellainen kartellin erityispiirre, joka oli omiaan vaikuttamaan rikkomisen vakavuuteen, kun otettiin erityisesti huomioon, että yritykset valvoivat toistensa toimintaa yleisesti CUP-kokousten ulkopuolella (ks. riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 716 perustelukappale).
101 Tämän seurauksena komissio katsoi, että ECC-kokoukset ja CUP-kokoukset eivät kummatkaan eronneet luonteeltaan käsiteltävässä tapauksessa kyseessä olevista muista kartellitoiminnan ilmenemismuodoista, vaan kaikki olivat yhdenmukaistettuja menettelytapoja ja/tai hintasopimuksia, jotka olivat osa yhtä ja samaa SEUT 101 artiklan 1 kohdan vakavaa rikkomista. Erityisesti CUP-kokouksista komissio totesi, että rikkominen olisi kestänyt yhtä pitkään ja merkinnyt yhtä vakavaa kilpailusääntöjen rikkomista ilman näitä kokouksiakin.
102 Näitä päätelmiä ei voida kyseenalaistaa kantajien väitteillä.
103 Tästä on muistutettava, että SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimuksen käsite, sellaisena kuin sitä on tulkittu oikeuskäytännössä, edellyttää sitä, että on olemassa vähintään kahden sopimuspuolen yhteinen tahto, jolloin merkitystä ei ole tämän tahdon ilmenemismuodolla, kunhan se tarkoin vastaa tätä tahtoa (ks. tuomio 16.6.2015, FSL ym. v. komissio, T-655/11, EU:T:2015:383, 413 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
104 Samassa määräyksessä tarkoitetulla yhdenmukaistetulla menettelytavalla tarkoitetaan yritysten välisen yhteistoiminnan muotoa, jolla tietoisesti korvataan kilpailun riskit käytännön yhteistyöllä ilman, että asiasta olisi tehty varsinaista sopimusta (ks. tuomio 16.6.2015, FSL ym. v. komissio, T-655/11, EU:T:2015:383, 414 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
105 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan käsitteet ”sopimus” ja ”yhdenmukaistettu menettelytapa” kattavat subjektiiviselta kannalta samankaltaisia salaisen yhteistyön muotoja, jotka eroavat toisistaan ainoastaan voimakkuutensa ja ilmenemismuotojensa osalta (ks. tuomio 5.12.2013, Solvay Solexis v. komissio, C‑449/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:802, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; ks. vastaavasti myös tuomio 8.7.1999, komissio v. Anic Partecipazioni, C‑49/92 P, EU:C:1999:356, 132 kohta).
106 Tästä seuraa, että vaikka sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteillä on osittain erilaiset tunnusmerkit, ne eivät ole keskenään yhteensopimattomia. Komissio ei siten ole velvollinen luonnehtimaan kutakin todettua menettelytapaa sopimukseksi tai yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi, vaan se voi perustellusti luonnehtia toisia näistä menettelytavoista sopimuksiksi ja toisia yhdenmukaistetuiksi menettelytavoiksi (ks. vastaavasti tuomio 8.7.1999, komissio v. Anic Partecipazioni, C‑49/92 P, EU:C:1999:356, 132 kohta ja tuomio 16.6.2015, FSL ym. v. komissio, T-655/11, EU:T:2015:383, 453 kohta).
107 Kilpailusääntöjen rikkomisen kaksinkertainen luonnehdinta sopimukseksi ”ja/tai” yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi on ymmärrettävä siten, että siinä kuvataan monimutkaista kokonaisuutta, johon liittyvistä tosiseikoista osa täyttää SEUT 101 artiklan 1 kohdassa – jossa ei määrätä erityisestä tunnusmerkistöstä tällaisia monimutkaisia kilpailunrajoituksia varten – tarkoitetun sopimuksen ja osa puolestaan siinä tarkoitetun yhdenmukaistetun menettelytavan tunnusmerkit (ks. vastaavasti tuomio 17.5.2013, MRI v. komissio, T-154/09, EU:T:2013:260, 165 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
108 Käsiteltävässä asiassa tilanne on juuri tämä. Riidanalaisella päätöksellä komissio nimittäin totesi, että kyse oli yhtenä kokonaisuutena pidettävästä ja jatketusta SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomisesta, joka muodostui sopimuksista ja/tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista, joiden tarkoituksena oli koordinoida hintapolitiikkoja alumiini- ja tantaalielektrolyyttikondensaattorien alalla (ks. edellä 9 ja 10 kohta).
109 Riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 704–743 perustelukappaleesta ilmenee erityisesti, että komissio katsoi, että koska kyseessä oli monitahoinen ja pitkäkestoinen rikkominen, menettelytapoja ei tarvinnut luonnehtia joko sopimuksiksi tai yhdenmukaistetuiksi menettelytavoiksi. Tältä osin komissio ensinnäkin totesi, että kaikella edellä 12 ja 13 kohdassa mainitulla kilpailunvastaisella tietojenvaihdolla oli sama kilpailuvastainen tavoite eli hintapolitiikkojen koordinointi. Tämän jälkeen komissio täsmensi, että yritysten menettelytapoihin sisältyi sekä tietojenvaihtoa hinnoista, tarjonnasta ja kysynnästä että hintasopimuksia, joihin sisältyi valvontamekanismi sopimusten täytäntöönpanon varmistamiseksi. Lisäksi komissio katsoi, ettei tämä valvontamekanismi ollut mikään kartellin erityispiirre, koska yritykset valvoivat toistensa käyttäytymistä yleisesti tämän mekanismin olemassaolosta riippumatta. Lopuksi komissio katsoi, että nämä menettelytavat olivat muodoltaan sopimuksia ja/tai yhdenmukaistettuja menettelytapoja ja että niissä noudatettiin kokonaissuunnitelmaa, jolla oli yksi yhtenäinen kilpailunvastainen tavoite.
110 Pitää paikkansa, että riidanalaisessa päätöksessä komissio mainitsee ECC- ja CUP-kokoukset esimerkkeinä monenvälisistä kokouksista, joiden aikana yritykset tekivät hintasopimuksia, joihin liittyi valvontamekanismi sopimusten täytäntöönpanon varmistamiseksi (ks. riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 715 perustelukappale, c kohta).
111 Komissio kuitenkin katsoi, että kaikilla edellä 12 kohdassa kuvatuilla monenvälisillä kokouksilla oli yhteisiä piirteitä ja että näiden monenvälisten kokousten aikana käytyjen keskustelujen aihe oli pysynyt samana tai hyvin samankaltaisena koko rikkomisajanjakson ajan (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 70–72 ja 741 perustelukappale). Lisäksi se katsoi, ettei valvontamekanismi ollut mikään kartellin erityispiirre, koska yritykset valvoivat toisiaan yleisesti tämän mekanismin ulkopuolella (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 716 perustelukappale).
112 Edellä 105–107 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa on siten todettava, että käsiteltävässä asiassa kyseessä olevassa monitahoisessa rikkomisessa, johon osallistui useita yrityksiä useiden vuosien ajan yhteisenä tavoitteenaan koordinoida hintapolitiikkoja, komission ei tarvinnut täsmällisesti luonnehtia kutakin todettua menettelytapaa sopimukseksi tai yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi. SEUT 101 artiklassa joka tapauksessa tarkoitetaan näitä kumpaakin rikkomisen muotoa.
113 Tästä seuraa, että käsiteltävässä asiassa sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen vakavuuden välillä ei voida tehdä eroa siten, että ensin mainitut ovat väitetysti vakavampia ja jälkimmäiset lievempiä. Käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa kilpailunvastaisia menettelytapoja on luonnehdittu erotuksetta sopimuksiksi ”ja/tai” yhdenmukaistetuiksi menettelytavoiksi ja jossa kukin niistä tukee osaltaan monitahoisen, yhtenä kokonaisuutena pidettävän ja jatketun SEUT 101 artiklan rikkomisen olemassaoloa, ei voida tehdä eroa kunkin menettelytavan vakavuuden välillä luonnehtimalla näitä menettelytapoja täsmällisesti sopimuksiksi tai yhdenmukaistetuiksi menettelytavoiksi.
114 Päinvastoin on niin, että kunkin kartellia merkitsevän kilpailunvastaisen menettelytavan täsmällinen luonnehdinta sopimukseksi tai yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi ei voi vaikuttaa rikkomisen vakavuuteen, koska SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitetaan näitä kumpaakin rikkomisen muotoa ja koska siinä ei vahvisteta käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaiselle monitahoisen rikkomisen muodolle mitään erityistä luonnehdintaa.
115 Lisäksi on korostettava, että 21.1.2016 annettu tuomio Galp Energía España ym. v. komissio (C‑603/13 P, EU:C:2016:38) ja 26.4.2007 annettu tuomio Bolloré ym. v. komissio (T-109/02, T-118/02, T-122/02, T-125/02, T-126/02, T-128/02, T‑129/02, T-132/02 ja T-136/02, EU:T:2007:115), joihin kantajat vetoavat, eivät tue niiden näkemystä. Toisin kuin käsiteltävä asia, kyseisten kahden tuomion taustalla olleet asiat koskivat tilanteita, joissa osallistuminen tiettyihin kartellijärjestelyihin, kuten korvaus- tai valvontamekanismeihin, oli ollut hyvin vähäistä tai niihin ei ollut osallistuttu ollenkaan (ks. tuomio 21.1.2016, Galp Energía España ym. v. komissio, C‑603/13 P, EU:C:2016:38, 28, 29, 78, 86 ja 93 kohta ja tuomio 26.4.2007, Bolloré ym. v. komissio, T-109/02, T-118/02, T‑122/02, T-125/02, T-126/02, T-128/02, T-129/02, T-132/02 ja T-136/02, EU:T:2007:115, 418, 439, 563 ja 566 kohta). Päinvastoin kuin edellä mainituissa asioissa, käsiteltävässä asiassa ei myöskään ole yksilöity mitään valvontajärjestelmää tai muuta itsenäistä mekanismia riidanalaisen päätöksen kohteena olevan rikkomisen erillisinä osina.
116 Käsiteltävässä asiassa riidanalaisesta päätöksestä ilmenee yhtäältä, että komissio määritti rikkomisen vakavuuden nojalla huomioon otettavaksi osuudeksi myyntiarvosta 16 prosenttia. Tältä osin komissio otti huomioon rikkomisen luonteen eli sen, että se muodostui hintojen koordinointia koskevista horisontaalisista ”järjestelyistä”, jotka kuuluivat SEUT 101 artiklan kaikkein vakavimpiin rikkomisiin. Lisäksi komissio otti huomioon rikkomisen maantieteellisen laajuuden ja totesi, että rikkominen ulottui koko ETA-alueelle (ks. edellä 24 kohta).
117 Toisaalta komissio katsoi, että valvontamekanismi, josta CUP-kokousten aikana keskusteltiin, ei ollut mikään kartellin erityispiirre, koska yritykset valvoivat toisiaan yleisesti tämän mekanismin ulkopuolella (ks. edellä 111 kohta).
118 Toisin kuin edellä 115 kohdassa mainittujen tuomioiden taustalla olleissa asioissa, käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaan rikkomiseen ei näin ollen sisälly muita osatekijöitä, jotka olisivat itsenäisiä suhteessa siihen hintapolitiikkojen koordinoimiseksi tehtyjen sopimusten ja/tai yhdenmukaistettujen menettelytapojen kokonaisuuteen, josta tämä rikkominen muodostui. Tähän sopimusten ja/tai yhdenmukaistettujen menettelytapojen kokonaisuuteen sisältyivät erityisesti CUP-kokoukset, eikä niillä ollut sellaisia erityispiirteitä, joilla olisi erityinen vaikutus rikkomisen vakavuuteen (ks. edellä 98 ja 99 kohta).
119 Edellä esitetyn perusteella on todettava, että komissio totesi virhettä tekemättä, että kantajat eivät olleet toimittaneet todisteita, joiden perusteella olisi voitu vahvistaa lisäseikkoja, jotka kasvattavat rikkomisen vakavuutta.
120 Ensimmäisen kanneperusteen toisen osan toinen väite on siten hylättävä.
[– –]
3) Ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa, joka perustuu yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen
131 Ensimmäisen kanneperusteensa kolmannessa osassa kantajat väittävät, että komission olisi pitänyt myöntää niille sakon perusmäärästä vähintään 3 prosentin alennus, joka vastaa sen niille yrityksille, joiden osallistumista tiettyihin kokoussarjoihin ei ollut näytetty toteen, eli Sanyolle, NEC Tokinille (Nec Corp. ja Tokin Corp.), Matsuolle ja Nichiconille myöntämää alennusta. Koska komissio ei näin tehnyt, se kohteli niitä kartellin osallistujia, jotka olivat salanneet tiettyihin rikkomiseen sisältyviin kokoussarjoihin liittyneitä tosiseikkoja, suotuisammin kuin kantajia, jotka olivat ilmaisseet yhden tällaisen kokoussarjan olemassaolon.
132 Komissio kiistää nämä väitteet.
[– –]
134 Käsiteltävässä asiassa on todettava, että kantajien väite perustuu osittaisen sakoista vapauttamisen käsitteen, sellaisena kuin se vahvistetaan vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan kolmannessa alakohdassa, virheelliseen rinnastamiseen lieventäviin seikkoihin, jotka komission on otettava huomioon, sellaisina kuin ne luetellaan vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdassa.
135 Ensinnäkään kantajien tilannetta ei tosiasiallisesti voida verrata niiden mainitsemien muiden kartellin osallistujien tilanteeseen.
136 Yhtäältä CUP-kokouksiin ja MK-kokouksiin osallistumisesta on todettava, että komissio katsoi, että ensimmäinen kantaja oli osallistunut niihin (ks. riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 88 ja 95 perustelukappale), mitä kantajat eivät muuten kiistä.
137 Sitä vastoin komissio katsoi, että Sanyon, NEC Tokinin ja Matsuon osallistumista CUP-kokouksiin ei ollut näytetty toteen ja ettei mikään osoittanut, että ne olivat olleet tietoisia näistä kokouksista (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 754, 759 ja 764 perustelukappale). Samoin komissio katsoi, että Nichiconin osallistumista MK-kokouksiin ei ollut näytetty toteen ja ettei mikään osoittanut, että se oli ollut tietoinen näistä kokouksista (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 761 perustelukappale).
138 Toisaalta komission tutkinnassa tehdystä yhteistyöstä on todettava, että kantajat olivat toimittaneet todisteita, joiden perusteella komissio saattoi näyttää toteen CUP-kokousten olemassaolon, luonteen ja sisällön (ks. edellä 82 kohta), mikä ei ollut tilanne Sanyon, NEC Tokinin, Matsuon ja Nichiconin tapauksessa.
139 Näin ollen kantajien tosiasiallinen tilanne ja Sanyon, NEC Tokinin, Matsuon ja Nichiconin tosiasiallinen tilanne eroavat merkittävästi toisistaan.
140 Toiseksi nämä kaksi tilannetta eivät ole oikeudellisesti toisiinsa rinnastettavia. Yhtäältä komission oli arvioitava, oliko se, etteivät Sanyo, NEC Tokin, Matsuo ja Nichicon olleet osallistuneet tiettyyn kilpailunvastaiseen tietojenvaihtoon, otettava huomioon vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdassa tarkoitettuna lieventävänä seikkana. Toisaalta kyseisen toimielimen oli arvioitava vuoden 2006 yhteistyötiedonannon yhteydessä, oliko kantajille myönnettävä osittainen vapautus sakoista sen johdosta, että ne olivat tehneet yhteistyötä sen tutkinnassa.
141 Tästä on muistutettava, että kun kyse on rikkomisista, jotka kuuluvat vuoden 2006 yhteistyötiedonannon soveltamisalaan, osapuoli ei pääsääntöisesti voi pätevästi moittia komissiota siitä, ettei se ole ottanut huomioon osapuolen yhteistyön astetta lieventävänä seikkana mainitun tiedonannon soveltamisalan ulkopuolella (ks. tuomio 29.2.2016, EGL ym. v. komissio, T-251/12, ei julkaistu, EU:T:2016:114, 190 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
142 Näin ollen kantajien tekemää yhteistyötä ei voida arvioida vuoden 2006 yhteistyötiedonannon soveltamisalan ulkopuolella eikä etenkään vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdassa tarkoitettuna lieventävänä seikkana. Tältä osin on todettava, että kyseisen kohdan neljännen luetelmakohdan mukaan sitä, että kyseinen yritys tekee komission kanssa tosiasiallista yhteistyötä, joka ylittää sakoista vapauttamista ja sakkojen lieventämistä koskevan tiedonannon soveltamisalan ja menee yrityksen lakisääteisiä yhteistyövelvoitteita pitemmälle, voidaan pitää lieventävänä seikkana, joka on omiaan johtamaan sakon perusmäärän alentamiseen.
143 Toisin kuin kantajien perusteluista näyttää ilmenevän, edellytykset, jotka oikeuttavat lieventävien seikkojen huomioon ottamiseen, eivät ole mitenkään rinnastettavissa osittaisen sakoista vapautuksen myöntämiseksi asetettuihin edellytyksiin, etenkään siltä osin kuin on kyse tosiseikkojen vakavuuden arvioinnista.
144 Kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, komissio voi ottaa huomioon yrityksen rikkomiseen osallistumisen suhteellisen vakavuuden ja asiaan liittyvät erityiset olosuhteet joko arvioitaessa rikkomisen asetuksen N:o 1/2003 23 artiklassa tarkoitettua vakavuutta tai mukautettaessa perusmäärää lieventävien tai raskauttavien olosuhteiden perusteella (tuomio 11.7.2013, Team Relocations ym. v. komissio, C‑444/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:464, 104 ja 105 kohta; ks. myös tuomio 26.1.2017, Laufen Austria v. komissio, C‑637/13 P, EU:C:2017:51, 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
145 Sitä vastoin vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan kolmannesta alakohdasta ilmenee, että osittainen vapautus sakoista myönnetään erityisesti silloin, kun sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä hakenut yritys toimittaa komissiolle todisteita, joita komissio käyttää vahvistaakseen lisäseikkoja, jotka kasvattavat rikkomisen vakavuutta, toisin sanoen sen yleistä vakavuutta.
146 Yhtäältä Sanyolle, NEC Tokinille, Matsuolle ja Nichiconille käsiteltävässä asiassa myönnetyssä 3 prosentin alennuksessa otettiin huomioon niiden rikkomiseen osallistumisen vakavuus ja se, etteivät ne olleet osallistuneet tiettyihin kokoussarjoihin.
147 Toisaalta päätös olla myöntämättä kantajille rikkomisen vakavuuteen liittyvää osittaista vapautusta sakoista perustui siihen, ettei komissio voinut todeta, että todisteet, jotka koskivat erityisesti CUP-kokouksia, kasvattivat rikkomisen yleistä vakavuutta (ks. edellä 33 ja 97 kohta).
148 Tästä seuraa, ettei käsiteltävässä asiassa ole näytetty toteen, että kantajia on kohdeltu epäedullisemmin kuin edellä mainittuja yrityksiä, koska kantajien tilanne ei ole tosiasiallisesti ja oikeudellisesti rinnastettavissa kyseisten yritysten tilanteeseen.
149 Ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa ja siten ensimmäinen kanneperuste kokonaisuudessaan on hylättävä.
b) Toinen kanneperuste, joka koskee sitä, että komissio kieltäytyi poikkeamasta vuoden 2006 suuntaviivoissa vahvistetusta yleisestä menetelmästä ja alentamasta sakkojen määrää kyseisten suuntaviivojen 37 kohdan perusteella
[– –]
2) Toisen kanneperusteen toinen osa, joka perustuu oikeudelliseen virheeseen ja suhteellisuusperiaatteen, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja rangaistusten ja seuraamusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteen loukkaamiseen
169 Toisen kanneperusteensa toisessa osassa kantajat vetoavat oikeudelliseen virheeseen ja suhteellisuusperiaatteen, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja rangaistusten ja seuraamusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteen loukkaamiseen siltä osin kuin komissio kieltäytyi poikkeamasta vuoden 2006 suuntaviivoissa vahvistetusta yleisestä menetelmästä ja myöntämästä niille lisää sakonalennusta näiden suuntaviivojen 37 kohdan mukaisesti.
[– –]
174 Komissio lähinnä vastaa, ettei se ollut käsiteltävässä asiassa velvollinen poikkeamaan vuoden 2006 suuntaviivoissa vahvistetusta yleisestä menetelmästä.
175 Aluksi on todettava, että – kuten edellä 58 kohdassa muistutettiin – vuoden 2006 suuntaviivoissa vahvistetaan käytännesääntöjä, joissa ilmaistaan noudatettava käytäntö ja joista komissio voi poiketa yksittäistapauksessa vain, jos se perustelee kyseisen poikkeamisen syillä, jotka ovat sopusoinnussa muun muassa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa.
176 Lisäksi on palautettava mieleen vaiheet, jotka komissio kävi läpi kantajille määrättyjen sakkojen laskemiseksi käsiteltävässä asiassa. Tältä osin asiakirja-aineistosta ilmenee ensinnäkin, että ensimmäiselle kantajalle määrätyn sakon perusmäärä laskettiin ottamatta huomioon 26.6.1998 ja 28.8.2003 välistä ajanjaksoa, koska komissio oli myöntänyt ensimmäiselle kantajalle osittaisen vapautuksen sakoista kyseisen ajanjakson osalta vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti (ks. edellä 26 kohta).
177 Edellä 21–27 kohdassa esitettyjen vaiheiden jälkeen komissio vahvisti ensimmäiselle kantajalle määrätyn sakon perusmääräksi 61 434 000 euroa ja toiselle kantajalle määrätyn sakon perusmääräksi 39 598 000 euroa.
178 Koska ensimmäiselle kantajalle määrätyn sakon perusmäärä ylitti 10 prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta, komissio sovelsi siihen tätä enimmäismäärää, minkä seurauksena sakon perusmäärää alennettiin 40 606 385 euroon asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti (ks. edellä 31 kohta).
179 Lopuksi komissio myönsi tästä 40 606 385 euron perusmäärästä 30 prosentin alennuksen vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen luetelmakohdan mukaisesti. Kantajille määrättyjen sakkojen kokonaismäärä oli siten 28 424 000 euroa (ks. edellä 32 ja 34 kohta).
180 Kantajien väitteet on tutkittava näiden seikkojen valossa.
181 Ensinnäkin on todettava, että kantajat väittävät virheellisesti, että oikeuskäytännöstä ilmenee, että komissio oli velvollinen poikkeamaan vuoden 2006 suuntaviivoissa vahvistetusta yleisestä menetelmästä, koska kyseisissä suuntaviivoissa vahvistetun menetelmän käyttö edellytti sitä, että useisiin kartellin osallistujiin sovelletaan enimmäismäärää, joka on 10 prosenttia niiden liikevaihdosta.
182 Toisin kuin kantajat väittävät, 16.6.2011 annettu tuomio Putters International v. komissio (T-211/08, EU:T:2011:289) ei tue niiden näkemystä millään tavalla. Tältä osin on todettava, että kyseisen tuomion 75 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin toki totesi, että myynnin arvon perusteella määritetyn summan kertominen niiden vuosien lukumäärällä, joina kilpailusääntöjen rikkomiseen on osallistuttu, voi merkitä sitä, että vuoden 2006 suuntaviivojen yhteydessä asetuksen N:o 1/2003 23 artiklassa säädetyn 10 prosentin enimmäismäärän soveltamisesta tulee pikemminkin sääntö kuin poikkeus kaikille yrityksille, jotka toimivat pääasiallisesti vain yksillä markkinoilla ja jotka ovat osallistuneet kartelliin yli vuoden ajan. Unionin yleinen tuomioistuin myös katsoi, että tässä tapauksessa eron tekeminen sakkojen määräämisessä vakavuuden tai lieventävien seikkojen perusteella ei voi yleensä enää kohdistua sakkoon, jonka määrää on tasoitettu, jotta se ei ylittäisi 10:tä prosenttia.
183 Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin vain huomautti 16.6.2011 antamansa tuomion Putters International v. komissio (T-211/08, EU:T:2011:289) 75 kohdassa aluksi, että se, että sakkojen määräämisessä ei tehdä eroa vuoden 2006 suuntaviivojen yhteydessä sovellettavan uuden laskentamenetelmän seurauksena, voi edellyttää sitä, että unionin yleinen tuomioistuin käyttää täyttä harkintavaltaansa niissä konkreettisissa tapauksissa, joissa sakkojen määräämisessä ei voida tehdä asianmukaista eroa pelkästään soveltamalla kyseisiä suuntaviivoja. Tuosta samasta kohdasta ja kyseisen tuomion 81–87 kohdasta myös ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kyseisessä tapauksessa komissio oli perustellusti päätellyt, ettei kyse ollut perusteesta, joka oikeuttaisi kantajan vaatiman sakonalennuksen. Näin ollen se katsoi, ettei sen ollut tarpeen käyttää täyttä harkintavaltaansa.
184 Lisäksi on huomautettava, että 16.6.2011 annetun tuomion Putters International v. komissio (T-211/08, EU:T:2011:289) taustalla olleessa asiassa komission määräämä lopullinen sakko oli enimmäissakko eli se vastasi enimmäismäärää, joka on 10 prosenttia yrityksen edellisen tilikauden liikevaihdosta. Käsiteltävässä asiassa näin ei kuitenkaan ole, koska kyseisen enimmäismäärän soveltamisen jälkeen kantajat saivat vielä 30 prosentin alennuksen sakosta, joka niille olisi muussa tapauksessa määrätty (ks. edellä 32, 178 ja 179 kohta).
185 Myöskään 13.12.2016 annettu tuomio Printeos ym. v. komissio (T-95/15, EU:T:2016:722) ei tue kantajien perusteluja. Yhtäältä kyseisen tuomion 50 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa unionin yleinen tuomioistuin ainoastaan tutki kysymyksen siitä, oliko komissio noudattanut perusteluvelvollisuuttaan. Toisaalta kyseisen tuomion 51 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin ei suoraan viitannut 16.6.2011 annettuun tuomioon Putters International v. komissio (T‑211/08, EU:T:2011:289), vaan se ainoastaan toisti sen, mitä komissio oli todennut aiheesta riidanalaisessa päätöksessä.
186 Näin ollen kantajat eivät voi tehokkaasti nojautua näihin tuomioihin perusteluissaan. Oikeuskäytäntö ei yleensäkään tue näitä perusteluja.
187 Unionin tuomioistuin on nimittäin jo todennut, ettei ollut suhteellisuusperiaatteen eikä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastaista, että vuoden 2006 suuntaviivoissa tarkoitetun sakon perusmäärän laskentatavan soveltamisen seurauksena yritykselle määrätään sakko, joka muodostaa suuremman osuuden sen liikevaihdosta kuin muille yrityksille määrätyt sakot näiden liikevaihdoista. Kyseiselle laskentatavalle, joka ei perustu kyseisten yritysten kokonaisliikevaihtoon, on nimittäin ominaista, että yritysten välille muodostuu eroja siinä, mikä on liikevaihdon ja niille määrättyjen sakkojen määrän suhde (ks. vastaavasti tuomio 7.9.2016, Pilkington Group ym. v. komissio, C‑101/15 P, EU:C:2016:631, 64 kohta).
188 Lisäksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että komissio ei ole määrittäessään sakkoja velvollinen varmistamaan tapauksissa, joissa sakkoja määrätään useille yrityksille samasta rikkomisesta, että kunkin yrityksen osalta lasketut sakkojen lopulliset määrät heijastavat yritysten välisiä eroja näiden kokonaisliikevaihdon osalta (ks. tuomio 7.9.2016, Pilkington Group ym. v. komissio, C‑101/15 P, EU:C:2016:631, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
189 Lisäksi unionin tuomioistuin on todennut, että ero siinä prosenttiosuudessa, jonka sakko muodostaa toiminnaltaan yksipuolisempien yritysten kokonaisliikevaihdosta, ei itsessään ole komissiolle riittävä peruste poiketa itse vahvistamastaan laskentamenetelmästä. Näin näet suosittaisiin tiettyjä yrityksiä perusteilla, joilla ei ole merkitystä kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden ja keston kannalta. Kun kyse on sakon suuruuden määrittämisestä, yrityksiä, jotka ovat olleet osallisina SEUT 101 artiklan 1 kohdan vastaisessa sopimuksessa tai yhdenmukaistetussa menettelytavassa, ei saada kohdella syrjivästi soveltamalla niihin eri laskentamenetelmiä (ks. vastaavasti tuomio 7.9.2016, Pilkington Group ym. v. komissio, C‑101/15 P, EU:C:2016:631, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
190 Edellä esitetystä seuraa, että se, että komissio on velvollinen soveltamaan kantajille ja muille yhden tuotteen yrityksille – olettaen, että tämä luonne on näytetty toteen – määrättävän sakon perusmäärään enimmäismäärää, joka on 10 prosenttia liikevaihdosta, ei suinkaan velvoittanut komissiota poikkeamaan vuoden 2006 suuntaviivoissa vahvistetusta sakon laskentamenetelmästä.
191 Toiseksi on todettava, että – toisin kuin kantajat näyttävät väittävän – se, että ensimmäinen kantaja on yhden tuotteen yritys, ei yksinään oikeuta komissiota poikkeamaan vuoden 2006 suuntaviivoista alentaakseen kantajille määrättyjä sakkoja.
192 Ensinnäkin edellä 189 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että se, että kartelliin osallistuvalla yrityksellä on suppea tuotevalikoima, ei riitä oikeuttamaan sitä, että komissio poikkeaa itse vahvistamastaan sakkojen laskentamenetelmästä. Yhtäältä sakkojen laskentamenetelmä ei missään tapauksessa perustu yritysten kokonaisliikevaihtoon, vaan päinvastoin rikkomisen kohteena olevien tavaroiden tai palvelujen arvoon. Näin ollen tälle menetelmälle on ominaista, että yritysten välille muodostuu eroja siinä, mikä on tämän liikevaihdon ja niille määrättyjen sakkojen määrän suhde. Toisaalta se, että tiettyjen yritysten toiminta on yksipuolisempaa, ei ole rikkomisen vakavuuden ja keston merkityksellinen arviointiperuste, eikä se siten ole mikään syy suosia näitä yrityksiä soveltamalla niihin erilaisia laskentamenetelmiä.
193 Kantajien voimakas erikoistuminen tai niiden muihin kartellin osallistujiin verrattuna yksipuolisempi toiminta ei myöskään yksinään riitä osoittamaan, että komissio loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta, kun se ei soveltanut erityisiä perusteita kantajille määrättyjen sakkojen laskennassa. Oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että rikkomisen kohteena olevien tuotteiden myynnistä saatava kokonaisliikevaihdon osa on parhaiten omiaan heijastamaan tämän rikkomisen taloudellista merkitystä. Tästä seuraa, että koska kantajat saavat erityisen suuren osan kokonaisliikevaihdostaan tai melkein kaiken kokonaisliikevaihtonsa rikkomisen kohteena olevista tuotteista, se, että kantajille määrätty sakko muodostaa suuremman osuuden niiden liikevaihdosta kuin muille kartellin osallistujille määrätyt sakot näiden liikevaihdoista, kuvastaa vain sitä, mikä taloudellinen merkitys kyseisellä rikkomisella oli kantajille. Tällainen lopputulos ei ole yhdenvertaisen kohtelun tai suhteellisuusperiaatteen vastainen (ks. vastaavasti tuomio 12.7.2019, Hitachi-LG Data Storage ja Hitachi-LG Data Storage Korea v. komissio, T-1/16, EU:T:2019:514, 112 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
194 Lisäksi kantajan kaltainen yritys, joka saa erityisen suuren osan kokonaisliikevaihdostaan kartelliin liittyvistä tuotteista, saa siitä siten erityisen suuren voiton (ks. vastaavasti tuomio 12.12.2018, Servier ym. v. komissio, T‑691/14, valitus vireillä, EU:T:2018:922, 1923 kohta).
195 Kolmanneksi siltä osin kuin kantajat väittävät, että komissio on aikaisemmin noudattanut toisenlaista lähestymistapaa sellaisten yhden tuotteen yrityksille määrättävien sakkojen laskemiseen, jotka ylittävät 10 prosentin enimmäismäärän, on riittävää muistuttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission aikaisempi päätöskäytäntö ei sido sitä, koska kyseistä päätöskäytäntöä ei missään tapauksessa voida pitää oikeudellisena kehyksenä sakkojen suuruuden laskemiselle (ks. tuomio 11.7.2013, Team Relocations ym. v. komissio, C‑444/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:464, 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 7.9.2016, Pilkington Group ym. v. komissio, C‑101/15 P, EU:C:2016:631, 68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
196 Neljänneksi on hylättävä kantajien väitteet, jotka perustuvat siihen, että käsiteltävässä asiassa enimmäismäärä, joka on 10 prosenttia liikevaihdosta, ei mahdollistanut eron tekemistä kantajien ja muiden yhden tuotteen yritysten välillä muun muassa sen mukaan, että kunkin kartelliin osallistumisen kesto oli erilainen, eikä kantajien tekemän yhteistyön asteen huomioon ottamista, sillä viimeksi mainittu ei heijastunut niille määrättyjen sakkojen kokonaismäärässä.
197 Tältä osin on korostettava, että – kuten riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 990 perustelukappaleesta ilmenee – komissio sovelsi kantajiin ja Elnaan ja Nippon Chemi-Coniin eri korotuskertoimia, jotka määräytyivät rikkomisen keston mukaan (ks. edellä 27 kohta ja riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1007 perustelukappale, taulukko 1). Pitää paikkansa, että näitä kertoimia sovellettiin sakkojen perusmäärän laskennan kannalta merkitykselliseen myyntiarvoon vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaisesti (ks. edellä 21 kohta). Pitää myös paikkansa, että kun otetaan huomioon tämän laskutoimituksen tulos, komissio joutui soveltamaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettua enimmäismäärää, joka on 10 prosenttia liikevaihdosta, jotta näille yrityksille määrättävien sakkojen perusmäärät saatiin vietyä alle tämän enimmäismäärän (ks. riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1058 perustelukappale).
198 Kantajien väitteessä, jonka mukaan soveltamalla enimmäismäärää, joka on 10 prosenttia liikevaihdosta, ei voitu tehdä eroa kantajien ja muiden yhden tuotteen yritysten välillä, ei kuitenkaan oteta huomioon sitä, että sakon perusmäärän ja enimmäismäärän, joka on 10 prosenttia liikevaihdosta, määrittämisen kannalta merkityksellisillä arviointiperusteilla on eri tarkoitus.
199 Tästä on muistutettava, että vuoden 2006 suuntaviivojen 2 kohdan mukaan perusmäärä määritetään rikkomisen vakavuuden ja keston perusteella, kun taas perusmäärällä, joka on 10 prosenttia liikevaihdosta, on rikkomisen vakavuuteen ja kestoon liittyviin arviointiperusteisiin nähden erillinen ja itsenäinen tarkoitus.
200 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on niin, että vaikka asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa jätetään komissiolle harkintavaltaa, siinä kuitenkin rajoitetaan sen käyttöä asettamalla objektiiviset kriteerit, joissa komission on pitäydyttävä. Siten yhtäältä yritykselle mahdollisesti määrättävällä sakolla on numeroina ilmaistavissa oleva ja ehdoton enimmäismäärä, joten tietylle yritykselle määrättävissä olevan sakon enimmäismäärä on määritettävissä etukäteen (ks. tuomio 16.2.2017, Hansen & Rosenthal ja H&R Wax Company Vertrieb v. komissio, C‑90/15 P, ei julkaistu, EU:C:2017:123, 78 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
201 Yhtäältä tämän enimmäismäärän tarkoituksena on estää se, että sakot olisivat kohtuuttoman suuria ja suhteettomia (tuomio 28.6.2005, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 281 kohta). Toisaalta sen tarkoituksena on estää se, että yrityksille määrättäisiin sakkoja, joiden osalta on ennakoitavissa, etteivät yritykset pysty niitä maksamaan, kun otetaan huomioon niiden koko, josta kertoo – vaikkakin vain likimääräisesti ja epätäydellisesti – niiden kokonaisliikevaihto. Tällaisen enimmäismäärän ainoana mahdollisena seurauksena on, että sakon määrä alennetaan suurimpaan sallittuun enimmäismäärään silloin, kun se rikkomisen vakavuutta ja kestoa koskevien arviointiperusteiden mukaan laskettuna ylittää tämän rajan. Sen soveltaminen siis tarkoittaa, ettei yritys maksa kokonaisuudessaan sakkoa, joka edellä mainittuihin kriteereihin perustuvan arvion mukaan periaatteessa kuuluisi sen maksettavaksi (ks. tuomio 5.10.2011, Romana Tabacchi v. komissio, T-11/06, EU:T:2011:560, 257 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
202 Tästä seuraa, että vaikka enimmäismäärää, joka on 10 prosenttia liikevaihdosta, sovelletaan todennäköisemmin yrityksiin, joilla on suppea tuotevalikoima, sen soveltaminen ei kuitenkaan yksinään voi vaikuttaa sakkojen laskentamenetelmään, koska tällä menetelmällä on kyseiseen enimmäismäärään nähden erillinen ja itsenäinen tarkoitus, kuten edellä 199–201 kohdasta ilmenee.
203 Viidenneksi on todettava, että kantajat väittävät virheellisesti, että sovellettaessa enimmäismäärää, joka on 10 prosenttia liikevaihdosta, käsiteltävässä asiassa ei voida ottaa huomioon kantajien komission tutkinnassa tekemän yhteistyön astetta.
204 Aluksi on korostettava, kuten edellä 124 kohdassa muistutettiin, ettei komission sakoista vapauttamista tai sakkojen määrän alentamista koskevan ohjelman tavoitteena ole se, että salaisiin kartelleihin osallistuneille yrityksille tarjottaisiin mahdollisuus välttyä vastuustaan aiheutuvilta taloudellisilta seurauksilta, vaan se, että tällaisten menettelytapojen havaitsemista helpotetaan ja että hallinnollisessa menettelyssä sitten tuetaan komission pyrkimyksiä selvittää merkitykselliset tosiseikat niin pitkälti kuin mahdollista.
205 Sakoista vapauttamista tai sakkojen määrän alentamista koskevassa ohjelmassa tarkoitettua hyvitystä ei siten myönnetä kohtuullisuuden vuoksi, vaan se myönnetään vastineena komission työtä helpottaneesta yhteistyöstä (ks. tuomio 29.2.2016, EGL ym. v. komissio, T-251/12, ei julkaistu, EU:T:2016:114, 184 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
206 Käsiteltävässä asiassa on todettava, että riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että kantajat saivat ensin osittaisen vapautuksen sakoista 26.6.1998 ja 28.8.2003 väliseltä ajanjaksolta vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan kolmannen alakohdan nojalla; sen jälkeen kantajiin sovellettiin asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettua enimmäismäärää, joka on 10 prosenttia liikevaihdosta; ja lopuksi kantajille myönnettiin 30 prosentin alennus sakosta, joka niille olisi muussa tapauksessa määrätty mainitun tiedonannon 26 kohdan ensimmäisen alakohdan toisen luetelmakohdan nojalla (ks. edellä 26, 31 ja 32 kohta).
207 Rikkomisen kestoon liittyvästä osittaisesta sakoista vapauttamisesta on muistutettava, että sakkojen lievennyspolitiikalle on ominaista, että vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettua osittaista vapautusta sakoista ei koskaan toteuteta alentamalla sakon lopullista määrää, vaan se toteutetaan jättämällä soveltamatta kestoon perustuvaa korotuskerrointa sen varmistamiseksi, että sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä hakeneille yrityksille ei määrätä sakkoja sen rikkomisajanjakson osalta, josta ne ovat toimittaneet tietoja komissiolle (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 24.3.2011, FRA.BO v. komissio, T-381/06, ei julkaistu, EU:T:2011:111, 70 kohta).
208 Enimmäismäärän, joka on 10 prosenttia liikevaihdosta, soveltamisesta on lisäksi todettava, kuten komissio riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 1062 perustelukappaleessa huomautti, että se, että yritykselle myönnetty sakonalennus tehdään tyhjäksi toisella kyseisen yrityksen hyväksi ja eduksi sovelletulla säännöksellä – käsiteltävässä asiassa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaisella enimmäismäärällä, joka on 10 prosenttia yrityksen liikevaihdosta – ei voi asettaa kyseenalaiseksi komission sakkojen määrän laskennassa soveltamaa menetelmää.
209 Lisäksi komissio totesi, että kantajat olivat toinen yritys, joka oli toimittanut sille todisteita, joilla oli merkittävää lisäarvoa, ja myönsi niille 30 prosentin alennuksen sakosta, joka niille olisi muussa tapauksessa määrätty, ja että tämä alennus vastasi vuoden 2006 yhteistyötiedonannon 26 kohdan ensimmäisen alakohdan toisessa luetelmakohdassa vahvistettua suurinta sallittua alennuksen prosenttiosuutta.
210 Näin ollen on hylättävä kantajien väite, joka perustuu siihen, ettei yritysten välillä tehty eroa siinä, miten ne olivat tehneet yhteistyötä komission tutkinnassa. Edellä esitetystä päinvastoin ilmenee, että käsiteltävässä asiassa enimmäismäärän, joka on 10 prosenttia liikevaihdosta, soveltaminen ja 30 prosentin alennuksen myöntäminen yhteistyön perusteella johtivat kantajien sakkojen merkittävään alentamiseen. Sakon perusmääräksi oli nimittäin vahvistettu ensimmäisen kantajan osalta 61 434 000 euroa ja toisen kantajan osalta 39 598 000 euroa, mikä teki yhteensä 101 032 000 euroa, kun taas sakon lopullinen määrä oli 28 424 000 euroa (ks. edellä 177 ja 179 kohta).
211 Kun otetaan huomioon edellä esitetty, käsiteltävässä asiassa ei ole näytetty toteen, että vuoden 2006 suuntaviivoissa vahvistettua sakkojen laskentamenetelmää soveltamalla loukattiin suhteellisuusperiaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.
212 Lisäksi on muistutettava, että periaate, jonka mukaan rangaistukset ja seuraamukset määrätään yksilökohtaisesti, edellyttää, että yhteisvastuullisesti maksettavan sakon suuruus määritetään asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan mukaisesti sen rikkomisen, johon asianomaisen yrityksen itsensä katsotaan syyllistyneen, vakavuuden ja sen keston perusteella (ks. tuomio 19.6.2014, FLS Plast v. komissio, C‑243/12 P, EU:C:2014:2006, 107 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tästä seuraa, että kun komissio määrittää ulkoista yhteisvastuusuhdetta, sen on erityisesti noudatettava periaatetta, jonka mukaan rangaistukset ja seuraamukset määrätään yksilökohtaisesti (tuomio 10.4.2014, komissio v. Siemens Österreich ym. ja Siemens Transmission & Distribution ym. v. komissio, C‑231/11 P–C‑233/11 P, EU:C:2014:256, 52 kohta).
213 Kantajien väitteet eivät kuitenkaan koske sellaisen yhteisvastuusuhteen kiistämistä, jota komissio olisi virheellisesti soveltanut määrätessään saman sakon eri yrityksille.
214 Toisen kanneperusteen toinen osa ja siten toinen kanneperuste kokonaisuudessaan on hylättävä.
[– –]
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu yhdeksäs jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) Rubycon Corp. ja Rubycon Holdings Co. Ltd vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.
Julistettiin Luxemburgissa 29 päivänä syyskuuta 2021.
Allekirjoitukset