UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)
15 päivänä tammikuuta 2015 (*)
Valtiontuet – Pelastamis- ja rakenneuudistustuki vaikeuksissa oleville yrityksille – Rakenneuudistustuet, jotka Ranskan viranomaiset aikoivat myöntää SeaFrance SA:lle – Osakepääoman korotus ja lainat, jotka SNCF myönsi SeaFrancelle – Päätös, jolla tuet todetaan sisämarkkinoille soveltumattomiksi – Valtiontuen käsite – Yksityinen sijoittaja -arviointiperuste – Valtiontuesta vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseen ja rakenneuudistukseen annetut suuntaviivat
Asiassa T‑1/12,
Ranskan tasavalta, asiamiehinään aluksi E. Belliard, G. de Bergues ja J. Gstalter, sittemmin de Bergues, D. Colas ja J. Bousin,
kantajana,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään V. Di Bucci, B. Stromsky ja T. Maxian Rusche,
vastaajana,
jossa on kyse valtiontuesta SA.32600 (2011/C) – Ranska – SNCF:n SeaFrance SA:lle myöntämä rakenneuudistustuki – 24.10.2011 annettua komission päätöstä 2012/397/EU (EUVL 2012, L 195, s. 1) koskevasta kumoamisvaatimuksesta,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja D. Gratsias sekä tuomarit M. Kancheva ja C. Wetter (esittelevä tuomari),
kirjaaja: hallintovirkamies J. Weychert,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 19.6.2014 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Euroopan komissio totesi valtiontuesta SA.32600 (2011/C) – Ranska – SNCF:n SeaFrance SA:lle myöntämä rakenneuudistustuki – 24.10.2011 annetulla päätöksellä 2012/397/EU (EUVL 2012, L 195, s. 1; jäljempänä riidanalainen päätös) sisämarkkinoille soveltumattomaksi SeaFrancen pelastamistuen, jonka Ranskan tasavalta oli toteuttanut, ja rakenneuudistustuen, jonka se aikoi toteuttaa SeaFrance SA:n hyväksi.
2 SeaFrance, joka on sittemmin purettu, oli Ranskan lainsäädännön mukainen osakeyhtiö, jonka omisti kokonaan SNCF Participations SA, joka on SNCF-konsernin omistusosuuksia hoitava Ranskan lainsäädännön mukainen osakeyhtiö, joka puolestaan on kokonaan julkisen teollisuus- ja liikelaitoksen Société nationale des chemins de fer françaisʼn (SNCF) omistuksessa. SeaFrance tarjosi matkustajien ja rahdin merikuljetuspalveluja Calaisʼn (Ranska) ja Doverin (Yhdistynyt kuningaskunta) satamien välisellä reitillä. Tuohon aikaan SeaFrancella oli kuusi alusta. Joulukuussa 2009 sen palveluksessa oli 1550 henkilöä ja myöhemmin 1100 henkilöä elokuussa 2010.
3 Vuodesta 2008 lähtien SeaFrancen taloudellinen tilanne heikkeni jatkuvasti muun muassa epäedullisen suhdannetilanteen vuoksi, jolle oli ominaista euron ja Englannin punnan välisen vaihtokurssin voimakas vaihtelu, raakaöljyn hinnan jatkuva nousu sekä Englannin kanaalin ylittävän matkustaja- ja rahtiliikenteen huomattava väheneminen. Nämä ulkoiset seikat korostivat entisestään SeaFrancen sisäisiä vaikeuksia, jotka johtuivat muun muassa ylikapasiteetista ja siitä, että henkilöstökulujen suhteellinen osuus liikevaihdosta oli suuri. Useat vuonna 2010 toimeenpannut työnseisaukset pahensivat yhtiön tilannetta vielä enemmän.
4 SeaFrancelle myönnettiin huhtikuussa 2010 pelastamismenettely, joka muutettiin 30.6.2010 yrityssaneeraukseksi tuomioistuimessa. Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että yrityssaneerausmenettelyssä Tribunal de commerce de Parisʼlle (Ranska) tehtiin kolme tarjousta toiminnan ylläpitämiseksi luovuttamalla SeaFrancen varat kokonaan tai osittain. Ensimmäisessä tarjouksessa, jonka kaksi merikuljetusalalla toimivaa yritystä esittivät yhdessä, ehdotettiin kolmen aluksen ostamista ja 460 työntekijän vastaanottamista kolmen euron symbolisella hinnalla. Toisessa tarjouksessa, jonka esitti eräs ammattiyhdistys, ehdotettiin kaikkien työntekijöiden säilyttämistä ja SeaFrancen kaikkien alusten ostamista yhden euron symbolisella hinnalla ja ottamatta vastattavaksi yrityksen velkoja. Riidanalaisessa päätöksessä ei esitetty yhteenvetoa erään merikuljetusalalla toimivan yrityksen tekemän kolmannen tarjouksen yksityiskohdista. SeaFrancen selvitysmiehet eivät pitäneet ainoatakaan näistä tarjouksista hyväksyttävänä (riidanalaisen päätöksen 10–15 perustelukappale).
5 Riidanalainen päätös tehtiin 24.10.2011, ja sen jälkeen Tribunal de commerce de Paris asetti 16.11.2011 SeaFrancen selvitystilaan. Selvitysmenettelyssä järjestettiin uusi tarjouspyyntökierros SeaFrancen varoista ja toiminnasta, mutta SeaFrancen selvitysmiehet eivät pitäneet tässä tarjouspyyntömenettelyssä tehtyä ainoaa tarjousta hyväksyttävänä. Selvitysmenettelyä määrättiin siten jatkettavaksi, ja sen päätteeksi nämä varat luovutettiin Eurotunnel-yhtiölle.
6 SNCF avusti SeaFrancea useilla tukitoimilla vuoden 2009 alusta lähtien. Ensinnäkin SNCF teki SeaFrancen kanssa helmikuussa 2009 kassatilannetta koskevan sopimuksen, jota jatkettiin helmikuussa 2010. Lisäksi se myönsi 15.7.2010 SeaFrancelle [luottamuksellinen](1) miljoonan euron lainan, jotta SeaFrance voisi käyttää Berlioz-aluksensa osto-option ja turvata tämän omaisuuserän omistusoikeuden.
7 Sen jälkeen SNCF toteutti SeaFrancen hyväksi [luottamuksellinen] miljoonan euron luottojärjestelyn. Ranskan viranomaiset tekivät tästä toimenpiteestä 12.7.2010 komissiolle ilmoituksen pelastamistuesta, jota valtiontuesta vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseksi ja rakenneuudistukseksi annetuissa yhteisön suuntaviivoissa (EUVL 2004, C 244, s. 2; jäljempänä rakenneuudistustukia koskevat suuntaviivat) tarkoitetaan, ja komissio hyväksyi tämän toimenpiteen valtiontuesta N 309/2010 – Ranska – 18.8.2010 tekemällään päätöksellä C(2010) 5837.
8 Lopuksi Ranskan viranomaiset tekivät 18.2.2011 komissiolle rakenneuudistustukia koskevien suuntaviivojen määräysten mukaisesti ilmoituksen SeaFrancen hyväksi toteutettavaa rakenneuudistustukea koskevasta aikomuksesta, johon liittyi rakenneuudistussuunnitelma. Rakenneuudistussuunnitelmaan sisältyi muun muassa kapasiteetin supistaminen kuudesta neljään alukseen, vuorojen aikataulujen muuttaminen siten, että vuorojen vuotuinen määrä vähenisi lähes 30 prosentilla, ja 725 työpaikan vähentäminen henkilöstökulujen ja liikevaihdon välisen suhdeluvun pienentämiseksi. Tämä rakenneuudistus oli tarkoitus rahoittaa pääasiallisesti valtiontuella, jonka muotona olisi SeaFrancen pääoman korottaminen 223 miljoonalla eurolla, jonka koko määrän SNCF Participations merkitsee.
9 Komissiolle saapui 6.4.2011 SeaFrancen erään kilpailijan kantelu SeaFrancen rakenneuudistukseen myönnetystä tuesta. Komissio ilmoitti 22.6.2011 Ranskan viranomaisille päätöksestään aloittaa SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu muodollinen tutkintamenettely, joka koskee yhtäältä SeaFrancen rakenneuudistukseen myönnettyä tukea, josta oli ilmoitettu 18.2.2011, ja toisaalta SNCF:n sitä ennen toteuttamia toimia eli vuonna 2009 tehtyä kassatilannetta koskevaa sopimusta ja 15.7.2010 myönnettyä [luottamuksellinen] miljoonan euron lainaa (jäljempänä päätös muodollisen menettelyn aloittamisesta). Lisäksi komissio kehotti Euroopan unionin virallisessa lehdessä 14.7.2011 julkaistulla kyseisen päätöksen tiivistelmällä (EUVL C 208, s. 8) asianomaisia esittämään huomautuksensa SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
10 Ranskan viranomaiset esittivät 14.7., 22.7. ja 19.8.2011 päivätyillä kirjeillään komissiolle kommenttinsa muodollisen menettelyn aloittamisesta tehdyssä päätöksessä esitetyistä epäilyistä, kantelusta ja asianomaisten osapuolten huomautuksista.
11 Sen jälkeen Ranskan viranomaiset toimittivat 12.9.2011 päivätyllä kirjeellä komissiolle muutetun rakenneuudistussuunnitelman. Tähän suunnitelmaan sisältyi muun muassa vielä yhden aluksen myynti, henkilöstön vähentäminen kaikkiaan 922 työntekijällä, vuorojen määrän vielä tuntuvampi vähentäminen sekä myynti- ja markkinointitoimintojen uudelleenjärjestely, jonka oli määrä tuottaa lisäsäästöjä. Vastauksen antamiseksi komission muodollisen menettelyn aloittamisesta tehdyssä päätöksessä esittämiin epäilyihin siitä, oliko SeaFrancen oma osallistuminen rakenneuudistuksensa rahoittamiseen riittämätöntä ja epävarmaa, tähän suunnitelmaan sisältyi rakenneuudistuksen rahoitustoimien uudelleenjärjestely siten, että SeaFrancen pääomakorotuksen määrä rajataan 166,3 miljoonaan euroon ja siihen liitetään 99,8 miljoonan euron laina rakenneuudistuksen rahoittamiseksi. Siihen sisältyi myös [luottamuksellinen] miljoonan euron suuruinen toinen laina. Sen tarkoituksena oli korvata Molière-alusta koskeva aikaisempi laina tämän aluksen osto-option käyttämiseksi suunniteltua aikaisemmin. Option käytön aikaistamisen ansiosta SeaFrance pystyisi hankkimaan vuoden [luottamuksellinen] lopun sijasta jo vuoden [luottamuksellinen] lopussa täyden omistusoikeuden tähän omaisuuserään. Molemmat lainat oli tarkoitus myöntää 6,05 prosentin korolla 12 kuukaudeksi tasasuuruisin pääoman lyhennyksin.
12 Lopuksi Ranskan viranomaiset toimittivat 3.10.2011 päivätyllä kirjeellä komissiolle muutetun rakenneuudistussuunnitelman uuden version. Tämän uuden version mukaan lainan määrä 99,8 miljoonaa euroa alennettiin 99,7 miljoonaan euroon ja kummankin muutettuun rakenneuudistussuunnitelmaan sisältyvän lainan korko nostettiin 6,05 prosentista 8,55 prosenttiin.
13 Komissio teki riidanalaisen päätöksen 24.10.2011 ja antoi sen samana päivänä tiedoksi Ranskan viranomaisille. Tämän päätöksen 16 ja 17 perustelukappaleessa komissio täsmentää, että riidanalainen päätös koskee yhtäältä muutettuun rakenneuudistussuunnitelmaan sisältyviä toimenpiteitä eli SeaFrancen pääomankorotusta sekä 99,7 miljoonan euron ja [luottamuksellinen] miljoonan euron suuruisia luottoja ja toisaalta komission 18.8.2010 tekemällään päätöksellä hyväksymää pelastamistukea. Sen sijaan tämä päätös ei koske SNCF:n SeaFrancen hyväksi toteuttamaa kassatilannetta koskevaa sopimusta eikä sille Berlioz-aluksen osto-option käyttämistä varten myönnettyä lainaa (ks. edellä 6 kohta), jotka ovat SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukaisen 22.6.2011 aloitetun erillisen menettelyn kohteena.
14 Riidanalaisen päätöksen päätösosassa todetaan muun muassa seuraavaa:
”1 artikla
Pääoman korottaminen 166,3 miljoonalla eurolla, 99,7 miljoonan euron laina sekä [luottamuksellinen] miljoonan euron laina, jotka [Ranska] aikoo panna täytäntöön SNCF:n välityksellä rakenneuudistustukena SeaFrancelle, ovat SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea eivätkä sovellu sisämarkkinoille.
2 artikla
Ranskan SNCF:n välityksellä pelastamistukena SeaFrancelle myöntämä laina, joka hyväksyttiin 18 päivänä elokuuta 2010 annetulla komission päätöksellä, on sisämarkkinoille soveltumaton tuki.
3 artikla
1. Ranskan on perittävä SNCF:n välityksellä tuensaajalta takaisin 2 artiklassa tarkoitettu tuki sekä kertyneet sopimusperusteiset korot, joita ei ole vielä maksettu tämän päätöksen tiedoksiantamispäivänä.
– –ˮ
Oikeudenkäynti ja asianosaisten vaatimukset
15 Ranskan tasavalta on nostanut tämän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 2.1.2012 jättämällään kannekirjelmällä.
16 Unionin yleinen tuomioistuin (kahdeksas jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn.
17 Asianosaisten suulliset lausumat ja niiden unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamat vastaukset kuultiin 19.6.2014 pidetyssä istunnossa.
18 Istunnossa komissio esitti komission yksikköjen ja Ranskan viranomaisten välistä sähköpostinvaihtoa sisältävän asiakirjan tukeakseen toiseen kanneperusteeseen vastaamiseksi esittämiään perusteluja. Jaoston puheenjohtaja päätti, että tämä asiakirja sisällytetään asiakirja-aineistoon, ja kehotti Ranskan tasavaltaa esittämään mielipiteensä tämän asiakirjan tutkittavaksi ottamisesta ja sisällöstä viimeistään 26.6.2014. Päätös tämän asiakirjan tutkittavaksi ottamisesta jätettiin tehtäväksi myöhemmin.
19 Ranskan tasavalta esitti huomautuksensa asetetussa määräajassa.
20 Suullinen menettely päätettiin 3.7.2014.
21 Ranskan tasavalta vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen kokonaisuudessaan
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
22 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa Ranskan tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
23 Aluksi on syytä todeta, että ne neljä kanneperustetta, joihin Ranskan tasavalta vetoaa kanteensa tueksi, koskevat komission arviointia kahdesta muutettuun rakenneuudistussuunnitelmaan sisältyvästä 99,7 miljoonan euron ja [luottamuksellinen] miljoonan euron lainasta (jäljempänä yhteisesti riidanalaiset lainat). Ranskan tasavalta ei kiistä, että SeaFrancen pääoman korottaminen 166,3 miljoonalla eurolla on toimenpiteenä valtiontukea.
24 Ranskan tasavallan kaksi ensimmäistä kanneperustetta koskevat SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomista, koska komissio on luokitellut riidanalaiset lainat valtiontueksi. Kolmas kanneperuste koskee oikeudellisia virheitä ja tosiseikkoihin liittyviä virheitä, koska komissio on katsonut, että rakenneuudistustuki oli yhteensopimaton SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan kanssa tulkittuna rakenneuudistustukia koskevien suuntaviivojen valossa. Neljäs kanneperuste koskee SEUT 345 artiklan rikkomista.
Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen käsitteen virheellistä soveltamista, koska komissio on katsonut, että riidanalaisten lainojen todellista luonnetta oli arvioitava yhdessä pelastamistuen ja pääomapohjan vahvistamisen kanssa
25 Tällä kanneperusteella Ranskan tasavalta väittää lähinnä, että komissio on menetellyt virheellisesti katsoessaan, että riidanalaisia lainoja oli yksityinen sijoittaja -perustetta testattaessa arvioitava yhdessä SeaFrancelle myönnetyn pelastamistuen kanssa ja muutettuun rakenneuudistussuunnitelmaan sisältyneen kyseisen yhtiön pääomankorotuksen kanssa.
26 Tämä kanneperuste jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen koskee asiassa T‑11/95, BP Chemicals v. komissio, 15.9.1998 annetun tuomion (jäljempänä tuomio BP Chemicals) (EU:T:1998:199) virheellistä tulkintaa ja toinen sen virheellistä soveltamista tässä tapauksessa.
27 Ensimmäisessä osassa Ranskan tasavalta väittää kanteessaan pääasiallisesti, että koska edellä 26 kohdassa mainittu tuomio BP Chemicals (EU:T:1998:199) koskee pelkästään kieltäytymistä muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta eikä yksityinen sijoittaja -periaatteen soveltamista asiakysymyksenä, siinä vahvistettuja periaatteita ei voida soveltaa muodollisessa tutkintamenettelyssä sen ratkaisemiseksi, ovatko tutkittavat toimenpiteet eroteltavissa toisistaan vai eivät. Asioissa C‑399/10 P ja C-401/10 P, Bouygues ja Bouygues Télécom v. komissio, 19.3.2013 annetun tuomion (EU:C:2013:175) perusteella Ranskan tasavalta peruutti istunnossa kanneperusteen tämän osan, ja tästä tehtiin merkintä istunnosta laadittuun pöytäkirjaan.
28 Kanneperusteen toisessa osassa Ranskan tasavalta katsoo, että komissio on soveltanut edellä 26 kohdassa mainittua tuomiota BP Chemicals (EU:T:1998:199) tässä tapauksessa virheellisesti ja tullut virheelliseesti siihen johtopäätökseen, että riidanalaiset lainat eivät todellakaan olleet eroteltavissa pelastamistuesta ja pääomankorotuksesta.
29 On syytä muistuttaa, että koska SEUT 107 artiklan 1 kohdassa määritellyn valtiontuen käsite on oikeudellinen ja sitä on tutkittava objektiivisten seikkojen perusteella, unionin tuomioistuinten on lähtökohtaisesti valvottava kokonaisvaltaisesti sitä, kuuluuko jokin toimenpide SEUT 107 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, ottaen huomioon niiden käsiteltävänä olevaan asiaan liittyvät konkreettiset seikat samoin kuin se, onko komission arvio tekninen tai monimutkainen (ks. tuomio 22.12.2008, British Aggregates v. komissio, C-487/06 P, EU:C:2008:757, 111 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 17.12.2008, Ryanair v. komissio, T‑196/04, EU:T:2008:585, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
30 Yrityksen hyväksi toteutetun toimenpiteen luokittelu SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi vaatii neljän edellytyksen samanaikaista täyttymistä. Ensinnäkin kyseessä on oltava valtion toimenpide tai valtion varoilla toteutettu toimenpide. Toiseksi kyseisen toimenpiteen on oltava omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kolmanneksi sen on hyödytettävä ainoastaan tiettyjä yrityksiä tai tiettyjä toimialoja. Neljänneksi sen on vääristettävä tai uhattava vääristää kilpailua (ks. tuomio 29.9.2000, CETM v. komissio, T-55/99, EU:T:2000:223, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; ks. myös vastaavasti tuomio 23.3.2006, Enirisorse, C-237/04, EU:C:2006:197, 38 ja 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
31 Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin myös, että edellytykset, jotka toimenpiteen on täytettävä, jotta se kuuluisi SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tuen käsitteen piiriin, eivät täyty, jos tukea saanut yritys saattoi saada saman edun kuin etu, joka sille annettiin valtion varoista, olosuhteissa, jotka vastaavat tavanomaisia markkinaedellytyksiä, ja julkisten yritysten osalta tämä arviointi tehdään lähtökohtaisesti soveltamalla yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta (ks. tuomio 5.6.2012, komissio v. EDF ym., C-124/10 P, EU:C:2012:318, 78 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
32 Oikeuskäytännön mukaan komission on yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen soveltamista tutkiessaan aina tutkittava riidanalaisen toimenpiteen kaikki merkitykselliset seikat ja sen asiayhteys (ks. tuomio 13.9.2010, Kreikka v. komissio, T-415/05, T-416/05 ja T‑423/05, EU:T:2010:386, 172 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
33 Yksityinen sijoittaja -arviointiperustetta useampiin valtion peräkkäisiin toimenpiteisiin sovellettaessa komission on tutkittava, onko näiden toimenpiteiden välillä niin läheisiä yhteyksiä, että niitä on mahdotonta erotella toisistaan ja että kyseisiä toimenpiteitä on sen vuoksi pidettävä SEUT 107 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa yhtenä ainoana toimenpiteenä (ks. vastaavasti edellä 27 kohdassa mainittu tuomio Bouygues ja Bouygues Télécom v. komissio, EU:C:2013:175, 103 kohta).
34 Useampien valtion peräkkäisten toimenpiteiden erottamattomuutta arvioitaessa on otettava huomioon oikeuskäytännössä muodostuneet arviointiperusteet, joita ovat muun muassa näiden toimenpiteiden ajoitus, niiden tarkoitus ja yrityksen tilanne toimenpiteiden toteuttamishetkellä (ks. vastaavasti edellä 27 kohdassa mainittu tuomio Bouygues ja Bouygues Télécom v. komissio, EU:C:2013:175, 104 kohta ja edellä 26 kohdassa mainittu tuomio BP Chemicals, EU:T:1998:199, 170–178 kohta).
35 Lisäksi on huomautettava, että komission tekemä arviointi siitä, täyttääkö toimenpide yksityinen markkinataloustoimija -arviointiperusteen, saattaa edellyttää monimutkaista taloudellista arviointia. Kun komissio tekee tällaista arviointia edellyttävän toimen, sillä on laaja harkintavalta, ja tuomioistuinvalvonta rajoittuu sen varmistamiseen, että menettelysääntöjä ja perusteluvelvollisuutta on noudatettu, oikeudellista virhettä ei ole tehty, huomioon otetut tosiseikat ovat aineellisesti oikeita, näiden tosiseikkojen arvioinnissa ei ole tehty ilmeistä arviointivirhettä eikä harkintavaltaa ole käytetty väärin. Unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä ei varsinkaan ole korvata päätöksen tekijän taloudellista arviointia omalla arvioinnillaan (ks. edellä 28 kohdassa mainittu tuomio Ryanair v. komissio, EU:T:2008:585, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
36 Ensimmäisen kanneperusteen toisen osan yhteydessä esitettyä pääasiallista väitettä, jolla Ranskan tasavalta arvostelee komissiota siitä, ettei tämä ole tutkinut kaikkia asiaan vaikuttavia tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja arvioidessaan, etteivät SeaFrancen hyväksi toteutetut toimenpiteet ja erityisesti riidanalaisten lainojen korot ja niihin liittyneet vakuudet olleet eroteltavissa toisistaan, on tarkasteltava näiden periaatteiden valossa. Ranskan tasavalta arvostelee siten komissiota siitä, että tämä on riidanalaisessa päätöksessä olettanut, että koska riidanalaisilla lainoilla pyrittiin samaan tarkoitukseen kuin SeaFrancen pääomapohjan vahvistamisella ja koska lainat myönnettiin samaan aikaan kuin pääomapohjan vahvistaminen, nämä luotot eivät SeaFrancen tilanteen ennallaan pysymisestä huolimatta olleet eroteltavissa pääomapohjan vahvistamisesta ja pelastamistuesta, ja siten olettanut, että yksityinen sijoittaja ei olisi myöntänyt näitä lainoja.
37 Tämän väitteen aiheellisuuden tarkastelu on jaettava kahteen osaan. Ensimmäiseksi on tutkittava, onko komissio menetellyt asianmukaisesti päätyessään katsomaan, että riidanalaiset lainat eivät olleet eroteltavissa pääomapohjan vahvistamisesta ja pelastamistuesta ja ettei niitä siten voitu arvioida yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen mukaisesti omina erillisinä toimenpiteinään. Toisin sanoen on tutkittava, onko komissio määrittänyt asianmukaisesti sen, mihin se aikoi soveltaa tätä arviointiperustetta. Toiseksi on tutkittava, onko komissio soveltanut asianmukaisesti yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta riidanalaisessa päätöksessä tarkoitettuihin toimenpiteisiin.
38 Siltä osin kuin asiassa on ensinnäkin kyse siitä, onko komissio menetellyt asianmukaisesti päätyessään katsomaan, etteivät riidanalaiset lainat olleet erotettavissa pääomapohjan vahvistamisesta ja pelastamistuesta, on aivan aluksi todettava, että riidanalaisen päätöksen 129 perustelukappaleessa komissio totesi vastauksenaan Ranskan viranomaisten väitteisiin, joiden mukaan riidanalaiset lainat oli myönnetty markkinaehdoin ja ne siten noudattivat yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta, seuraavaa:
ˮTässä asiassa SNCF on jo myöntänyt SeaFrancelle tukea, erityisesti pelastamistukea, ja aikoo myöntää sitä lisää, nimittäin pääomapohjan vahvistamiseen. Lainoilla on sama tarkoitus kuin muillakin tuilla, toisin sanoen SeaFrancen pelastaminen ja rakenneuudistus. Ne myönnetään aikana, jona SeaFrance on vaikeuksissa oleva yritys, ja samaan aikaan rakenneuudistustukien kanssa. Tämä on itsestään selvää 99,7 miljoonan euron lainan osalta, jonka tavoitteena on (aivan pääomapohjan vahvistamisen tapaan) auttaa SeaFrancea selviytymään vakavaraisuustarpeistaan. Tämä koskee kuitenkin myös [luottamuksellinen] miljoonan euron lainaa, jolla on tarkoitus rahoittaa ja käyttää Molière-alusta koskevan leasingsopimuksen osto-optio suunniteltua aikaisemmin. Tuotantovälineiden, tässä tapauksessa aluksen, rahoittaminen liittyy todellakin kiinteästi SeaFrancen päivittäiseen toimintaan. Leasingsopimuksen uudelleenrahoituksella ja siihen kuuluvan osto-option käytöllä SeaFrance pyrkii supistamaan toimintakustannuksiaan, mikä on osa yrityksen rakenneuudistusta. Näin ollen [luottamuksellinen] miljoonan euron laina on osa SeaFrancen rakenneuudistuksen logiikkaa.ˮ
39 Sen jälkeen komissio on riidanalaisen päätöksen 130–132 perustelukappaleessa toistanut edellä 26 kohdassa mainitussa tuomiossa BP Chemicals (EU:T:1998:199) selvennetyt säännöt.
40 Lopuksi komissio on 133 perustelukappaleessa tarkastellut kysymystä siitä, oliko pääomankorotus valtiontukea, ja todennut, että ˮkoska kyseisillä kahdella lainalla on sama tavoite kuin pääomapohjan vahvistamisella, toisin sanoen rakenneuudistuksen kustannusten rahoittaminen, koska yrityksen taloudellinen tilanne on pysynyt samanlaisena (se on vaikeuksissa) ja koska lainat [on myönnetty] samanaikaisesti pääomapohjan vahvistamisen kanssa, lainoja ei [ole voitu] järkevästi erottaa pelastamistuesta ja pääomapohjan vahvistamisesta.ˮ
41 On totta, että tämä perustelu vaikuttaa lyhytsanaiselta. Aivan ensiksi on kuitenkin todettava, ettei komission toteamuksiin toimenpiteiden ajoituksesta ja tarkoituksesta sekä SeaFrancen tilanteesta sisälly arviointivirheitä.
42 Toimenpiteiden ajoituksen osalta asianosaisten kesken on nimittäin kiistatonta, että riidanalaiset lainat liittyivät yhteen pääomarakenteen vahvistamisen kanssa ja että nämä kolme toimenpidettä sisältyivät samaan rakenneuudistussuunnitelmaan, joka oli saatettu komission arvioitavaksi kuusi kuukautta pelastamistuen toteuttamisen jälkeen.
43 Myös tukea saaneen yhtiön tilanteen osalta asianosaisten kesken on kiistatonta, että SeaFrance oli ollut vuodesta 2008 lähtien suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, jotka johtivat siihen kohdistuneen yrityssaneerausmenettelyn aloittamiseen 30.6.2010 eli ennen pelastamistuesta ilmoittamista. Yrityssaneerausmenettely oli vireillä selvitystilan aloittamiseen asti, mikä tapahtui riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen (ks. edellä 4, 5 ja 7 kohta). Näin ollen SeaFrancen suuret taloudelliset vaikeudet olivat olemassa sekä sen vastaanottaessa pelastamistuen että silloin, kun SNCF aikoi toteuttaa sen hyväksi kolme muuta rakenneuudistussuunnitelman mukaista toimenpidettä.
44 Toimenpiteiden tarkoituksen osalta on kiistatonta, että 99,7 miljoonan euron lainalla oli sama tarkoitus kuin pääomapohjan vahvistamisella eli rakenneuudistuksen rahoittaminen. [Luottamuksellinen] miljoonan euron lainaa koskeva Ranskan tasavallan väite, jonka mukaan lainalla pyrittäisiin varainhoidolliseen tavoitteeseen eli omaisuuserän turvaamiseen käyttämällä Molière-aluksen osto-optio suunniteltua aikaisemmin ja että sillä sen vuoksi oli eri tarkoitus kuin pääomapohjan vahvistamisella, on hylättävä. Komissio on nimittäin asianmukaisesti päätynyt katsomaan, että tämä laina liittyi SeaFrancen rakenneuudistuksen logiikkaan, koska sen tarkoituksena oli uudelleenrahoittaa Molière-alusta koskeva leasingsopimus ja käyttää siihen sisältyvä osto-optio suunniteltua aikaisemmin ja sen tarkoituksena oli siten vähentää tuotantovälineiden rahoitukseen liittyviä toimintakuluja. Lisäksi komissio on perustellusti todennut vastinekirjelmässään, että komissio katsoi tämän lainan ainoan tarkoituksen olevan korvata taseen ulkopuolinen sitoumus, joka liittyi SeaFrancen maksettaviksi leasingsopimuksen mukaan kuuluviin vuokriin, eikä Ranskan tasavalta ole esittänyt mitään sellaista, mikä voisi osoittaa, että SNCF olisi jo ennen kyseistä lainaa ollut suoraan vastuussa tai joutumassa vastuuseen näiden vuokrien maksamisesta.
45 Sen jälkeen on huomautettava, että useat komission riidanalaisessa päätöksessä toteamat SeaFrancen rakenneuudistuksen asiayhteyteen liittyvät seikat tukevat joka tapauksessa johtopäätöstä, jonka mukaan riidanalaisia lainoja, pelastamistukea ja pääomapohjan vahvistamista oli yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta sovellettaessa arvioitava yhdessä.
46 Tältä osin riidanalaisesta päätöksestä ilmenee yhtäältä, että SNCF:n SeaFrancen hyväksi toteuttaman [luottamuksellinen] miljoonan euron luottojärjestelyn, jonka komissio oli hyväksynyt pelastamistueksi, jälkeen Ranskan viranomaiset esittivät 18.2.2011 SeaFrancen alkuperäisen rakenneuudistussuunnitelman (riidanalaisen päätöksen 1, 2 ja 24 perustelukappale). Komissio arvosteli tätä suunnitelmaa, johon sisältyi vain yksi tukitoimi eli SeaFrancen pääoman korottaminen 223 miljoonalla eurolla siten, että SNCF merkitsisi korotuksen koko määrän, muodollisen menettelyn aloittamisesta tehdyssä päätöksessä sillä perusteella, että SeaFrancen oma osallistuminen rakenneuudistuksensa rahoittamiseen oli liian vähäinen ja epävarma (riidanalaisen päätöksen 4, 24 ja 149 perustelukappale). Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee myös, että Ranskan viranomaiset ovat tähän arvosteluun vastaamiseksi esittäneet 12.9.2011 sillä tavoin muutetun rakenneuudistussuunnitelman, että pääomankorotus, joka SNCF Participationsin oli tarkoitus merkitä, oli alennettu 166,3 miljoonaan euroon ja sen alentaminen oli korvattu 99,7 miljoonan euron lainalla, jonka SNCF myöntää SeaFrancen rakenneuudistuksen rahoittamista varten osana tämän omaa rahoitusosuutta (riidanalaisen päätöksen 24, 27, 28 ja 150 perustelukappale). Riidanalaisten lainojen ja erityisesti 99,7 miljoonan euron lainan myöntäminen on siten ilmeisesti seuraus alun perin ainoaksi suunnitellun tukitoimen uudelleenjärjestelystä.
47 Toisaalta riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että SNCF, joka toimi samanaikaisesti sekä tukien toimeenpanijana että oman rahoitusosuuden osaksi tarvittavien varojen luotonantajana, oli ainoa taho, joka toimitti SeaFrancelle sen rakenneuudistuksen rahoittamiseksi välttämättömiä varoja. Yksikään SNCF-konsernin ulkopuolinen yksityinen sijoittaja ei nimittäin osallistunut tähän hankkeeseen sen rinnalla. Tältä osin komissio on myös todennut, etteivät Ranskan viranomaiset olleet sen pyynnöistä huolimatta toimittaneet sille esimerkkiä jonkin riippumattoman rahoituslaitoksen lainatarjouksesta (riidanalaisen päätöksen 138 perustelukappale).
48 SeaFrancen rakenneuudistuksen asiayhteys ja erityisesti rakenneuudistussuunnitelman kehitysvaiheet osoittavat siten, että kun SeaFrance ei lähes ollenkaan osallistunut rakenneuudistuksensa rahoittamiseen, tämän korjaamiseksi Ranskan viranomaiset, jotka eivät etsineet ulkopuolista sijoittajaa tai luotonantajaa tai eivät ainakaan löytäneet sellaista, ehdottivat ratkaisua, jossa SNCF yksin toimittaisi oman rahoitusosuuden lähes koko määrän eli 99,7 miljoonaa euroa yhteensä [luottamuksellinen] miljoonan euron suuruisesta oman rahoitusosuuden kokonaismäärästä (ks. riidanalaisen päätöksen 150 perustelukappale ja jäljempänä 63 ja 79 kohta) toimimalla ikään kuin se olisi ulkopuolinen luotonantaja. Tällaista ratkaisua, joka perustuu pelkästään alun perin suunnitellun tukitoimen uudelleenjärjestelyyn ja SNCF:n roolin jakamiseen kahteen osaan siten, että se toimisi yhtäältä SNCF Participationsin välityksellä tuen toimeenpanemisesta huolehtivana julkisena elimenä ja toisaalta väitettynä yksityisenä sijoittajana, joka olisi samalla ainoa SeaFrancen pelastamiseen ja rakenneuudistukseen osallistuva yksityinen sijoittaja, ei voida hyväksyä, koska se merkitsee rakenneuudistustukia koskevissa suuntaviivoissa vahvistettujen omaa rahoitusosuutta koskevien sääntöjen kiertämistä.
49 Lopuksi on todettava, että toisin kuin Ranskan tasavalta väittää, riidanalaisten lainojen korot ja vakuudet eivät ole sellaisia asiaan vaikuttavia seikkoja, jotka komission oli otettava huomioon tutkiessaan, olivatko nämä lainat eroteltavissa pääomapohjan vahvistamisesta ja pelastamistuesta. Riidanalaisten lainojen myöntämisedellytysten tutkimisessa on nimittäin kyse näiden lainojen tuoton arvioinnista eli toisin sanoen yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen soveltamisesta. Tutkittaessa, ovatko riidanalaiset lainat eroteltavissa molemmista muista toimenpiteistä, on sen sijaan tarkoitus selvittää, onko yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta sovellettava näihin lainoihin, joiden katsotaan olevan itsenäinen sijoitus, vai kaikkiin riidanalaisessa päätöksessä tarkoitettuihin toimenpiteisiin kokonaisuutena tarkastellen. Tämän tutkiminen on näin ollen yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen soveltamista edeltävä vaihe.
50 Edellä 33 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä seuraa myös, että toisin kuin Ranskan tasavalta väittää, lainan ja pääomapohjan vahvistamisen väliset muodolliset erot eivät estä katsomasta, etteivät nämä toimenpiteet ole eroteltavissa toisistaan. Ratkaisevaa ei nimittäin ole valtion kyseessä olevien toimenpiteiden muoto vaan se, että kun otetaan huomioon näiden toimenpiteiden ajoitus ja tarkoitus sekä yrityksen tilanne näiden toimenpiteiden ajankohtana, toimenpiteet liittyvät toisiinsa niin kiinteästi, että niitä on mahdotonta erotella toisistaan.
51 Siltä osin kuin asiassa on toiseksi kyse yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen soveltamisesta riidanalaisessa päätöksessä tarkoitettuihin toimenpiteisiin, on syytä muistuttaa, että komissio totesi riidanalaisen päätöksen 133 ja 134 perustelukappaleessa seuraavaa:
ˮ(133) Ranska ei kiistä sitä, etteikö pääomapohjan vahvistaminen olisi tukea, koska sillä ei ole mitään mahdollisuuksia saada siitä tuottoa, joka vastaisi yksityisen sijoittajan edellyttämää tuottoa. Tämä käy ilmi myös johdanto-osan 35 kappaleessa olevasta taulukosta, jossa esitetään rahoitustarpeet vuosiksi 2011–2017. Yritys ei tänä aikana itse asiassa pystyisi jakamaan osinkoa. Kun otetaan huomioon [riidanalaisten] lainojen korkojen ja pääoman maksamisesta aiheutuvat huomattavat kustannukset ja rakenneuudistussuunnitelmassa kaavaillun voittomarginaalin pienuus, tilanne hyvin todennäköisesti jatkuisi vastaavanlaisena vuoden 2017 ylikin aina lainojen täysimääräiseen takaisinmaksuun saakka vuonna 2023. Perinteisellä toimialalla kuten meriliikenteen alalla toimiva yksityinen sijoittaja ei kuitenkaan hyväksyisi tilannetta, jossa 166,3 miljoonan euron sijoituksesta ei saada minkäänlaista tuottoa 12 vuoden aikana. – –
(134) Pelastamistuen, pääomapohjan vahvistamisen ja kyseisten kahden lainan tuotto yhteensä jää huonommaksi kuin markkinataloussijoittaja edellyttäisi. Kuten edellä selostettiin, SNCF ei itse asiassa voi odottaa pääomapohjan vahvistamisesta minkäänlaista tuottoa ennen vuotta 2023. – –ˮ
52 On todettava, että riidanalaisen päätöksen 133 ja 134 perustelukappaleessa esitetty riidanalaisessa päätöksessä tarkoitetuista toimenpiteistä odotettavissa olevan tuoton tarkastelu on yleisluontoinen ja keskittyy pääomapohjan vahvistamiseen.
53 Kuitenkin komissio on yhtäältä menetellyt asianmukaisesti soveltaessaan yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta toimenpiteiden erottelemattomaan kokonaisuuteen, joka muodostui riidanalaisista lainoista, pääomapohjan vahvistamisesta ja pelastamistuesta. Komissio on nimittäin ottanut huomioon riidanalaisten lainojen korkojen ja lyhennysten maksamisen vaikutuksen pääomapohjan vahvistamisen tuottavuuteen tehdessään kattavan analyysin tuotosta, jonka SNCF ainoana yksityisenä sijoittajana saattoi odottaa saavansa toimenpiteistä, jotka se oli toteuttanut tai aikoi toteuttaa SeaFrancen pelastamisen ja rakenneuudistuksen yhteydessä näitä toimenpiteitä kokonaisuutena tarkastellen. Näin ollen komissio ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä päätyessään katsomaan, ettei näistä toimenpiteistä, joita ei voida erotella toisistaan, odotettavissa oleva tuotto vastannut yksityisen sijoittajan edellyttämää tuottoa, eikä komission tällöin ole tarvinnut ryhtyä tutkimaan tarkemmin kysymystä, olivatko kunkin lainan myöntämisen ehdot markkinaehtojen mukaisia.
54 Toisaalta edellä 48 kohdassa selostetuista syistä johtuu, että edellä 46 ja 47 kohdassa mainitut SeaFrancen rakenneuudistuksen asiayhteyteen liittyvät seikat tukevat johtopäätöstä, jonka mukaan markkinataloudessa toimiva yksityinen sijoittaja ei olisi toteuttanut SeaFrancen hyväksi kaikkia riidanalaisessa päätöksessä tarkoitettuja SNCF:n toteuttamia toimenpiteitä.
55 Edellä todetusta seuraa, että komissio on edellä 32 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti tutkinut kattavasti SeaFrancelle myönnettyjen riidanalaisten lainojen asiayhteyden. Siitä ilmenee myös, että – toisin kuin Ranskan tasavalta väittää – komissio ei ole olettanut vaan se on osoittanut riidanalaisten lainojen tarkoituksen ja ajoituksen sekä tukea saaneen yrityksen tilanteen kannalta ja ottaen myös huomioon kaikki asiakirja-aineistoon sisältyvät muut asiaan vaikuttavat seikat, kuten rakenneuudistussuunnitelman kehitysvaiheet, SNCF:n kaksoisrooli ja SNCF-konsernin ulkopuolisen yksityisen sijoittajan puuttuminen, että riidanalaisia lainoja ei ollut järkevästi mahdollista erotella SeaFrancen pääomapohjan vahvistamisesta ja sen hyväksi pelastamistukena toteutetusta luottojärjestelystä ja ettei niitä siten voitu pitää yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen mukaisesti itsenäisenä sijoituksena.
56 Edellä todetusta seuraa myös, että asettamalla SeaFrancen käyttöön riidanalaiset lainat, pääomapohjan vahvistamisen ja pelastamistuen toisiinsa liittyvinä Ranskan tasavalta on SNCF:n välityksellä toimien järjestänyt SeaFrancelle edun, jota SeaFrance ei olisi voinut saada normaalein markkinaehdoin. Komissio on siten menetellyt oikein katsoessaan riidanalaisen päätöksen 142 perustelukappaleessa, että nämä lainat ovat valtiontukea.
57 Komission aikaisempaan käytäntöön perustuvat Ranskan tasavallan perustelut eivät ole omiaan horjuttamaan tätä johtopäätöstä.
58 Oikeuskäytännön mukaan sitä, onko tietty toimenpide luonteeltaan valtiontuki, on nimittäin arvioitava vain SEUT 107 artiklan 1 kohdan yhteydessä eikä komission väitetyn aikaisemman ratkaisukäytännön kannalta (tuomio 15.11.2011, komissio ja Espanja v. Government of Gibraltar ja Yhdistynyt kuningaskunta, C-106/09 P ja C‑107/09 P, EU:C:2011:732, 136 kohta). Komission aikaisempaan käytäntöön nojautuminen olisi lisäksi erityisen arveluttavaa pelastamis- ja rakenneuudistustukien yhteydessä, jossa kunkin tapauksen arviointi on vahvasti riippuvainen tuen saajan yksilöllisestä taloudellisesta tilanteesta, tuen saajan toimialan yleisestä taloudellisesta tilanteesta ja tuensaajan toimintaympäristön oikeussäännöistä.
59 Tästä seuraa, ettei Ranskan tasavalta voi nojautua komission aikaisempaan käytäntöön osoittaakseen, että komissio on tehnyt virheen valtiontuen olemassaoloa tässä tapauksessa koskevassa arvioinnissaan.
60 Näiden väitteiden asiasisällön jäljempänä esitettävän tarkastelun perusteella riidanalaisessa päätöksessä ei muutenkaan voida todeta virhettä.
61 Yhtäältä Ranskan tasavalta vetoaa siihen, ettei komission aikaisempi käytäntö oikeuta yleistämään edellä 26 kohdassa mainitussa tuomiossa BP Chemicals (EU:T:1998:199) omaksuttua ratkaisua. Näin ollen Ranskan tasavalta katsoo, että komissio ei SNCB:n rahtitoimintojen rakenneuudistustukea koskevassa 26.5.2010 annetussa päätöksessään (nro 726/2009; jäljempänä SNCB-rahtia koskeva päätös), jossa on kyse emoyhtiöstä, joka on toteuttanut tukitoimen riidanalaisessa päätöksessä tutkittua tilannetta muistuttavassa tilanteessa, ole tutkinut tukitoimia kokonaisuudessaan vaan se on tunnustanut, että SNCB:n rahtitoimintojensa rakenneuudistuksen yhteydessä perustetulle uudelle tytäryhtiölleen myöntämä laina, joka liittyi SNCB:n toteuttamaan tämän tytäryhtiön pääomankorotukseen, oli myönnetty markkinaehdoin. Tämä laina ei siten ollut valtiontukea, vaan se voitiin ottaa huomioon tämän tytäryhtiön omana osuutena rakenneuudistuksen rahoittamisesta. Ranskan tasavallan mukaan tämä samantyyppisten tilanteiden tarkastelussa tapahtunut ero, jota ei voida selittää sovellettavan säännöstön eroavuuksilla, on vastoin oikeusvarmuuden, hyvän hallinnon ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteita.
62 On todettava, että SNCB-rahtia koskevaan päätökseen nojautuvalla perustelullaan Ranskan tasavalta arvostelee komissiota lähinnä siitä, ettei komissio ole riidanalaisessa päätöksessä hyväksynyt sitä, että SNCF:n SeaFrancelle myöntämä 99,7 miljoonan euron laina voisi olla SeaFrancen oma osuus rakenneuudistuksensa rahoittamisesta, vaikka se on SNCB-rahtia koskevassa päätöksessä katsonut, että SNCB:n myöntämä laina rahtiliikennettä hoitavalle tytäryhtiölleen oli myönnetty markkinaehdoin eikä se tästä syystä ollut valtiontukea vaan se voitiin sisällyttää kyseisen tytäryhtiön omaan osuuteen sen rakenneuudistuksen rahoittamiseen tarvittavista varoista.
63 Tältä osin on aivan ensiksi huomautettava, että sen seikan lisäksi, että SNCB:n rahtitoimintojen rakenneuudistusta ei SeaFrancen rakenneuudistuksesta poiketen toteutettu vaikeuksissa olevan yrityksen pelastamisen yhteydessä vaan toimialaa koskevan laajan teollisen ja kaupallisen rakenneuudistussuunnitelman yhteydessä, on todettava, että asiaa koskevissa oikeussäännöissä oli merkittävä ero. SNCB:n rahtitoimintojen rakenneuudistukseen oli nimittäin sovellettava rautatieyrityksille myönnettäviä valtiontukia koskevia yhteisön suuntaviivoja (EUVL 2008, C 184, s. 13). Nämä suuntaviivat muodostavat rautatiekuljetusalaa koskevan erityissääntelyn, joka poikkeaa rakenneuudistustukia koskevien suuntaviivojen mukaisesta järjestelmästä varsinkin tuensaajan oman rahoitusosuuden suuruuden osalta. Näiden suuntaviivojen 82 kohdassa nimittäin määrätään, että komissio voi hyväksyä alhaisemman oman rahoitusosuuden kuin rakenneuudistustukia koskevissa suuntaviivoissa määrätään. Komissio on juuri tällä perusteella hyväksynyt SNCB:n rahtiliikenteestä huolehtivan tytäryhtiön omaksi rahoitusosuudeksi 15–25 prosenttia rakenneuudistukseen tarvittavasta rahoituksesta (ks. SNCB-rahtia koskevan päätöksen 246–249 perustelukappale). Seuraavaksi on todettava, että vaikka komissio on SNCB-rahtia koskevassa päätöksessä hyväksynyt sen, että osa SNCB:n rahtiliikenteestä huolehtivan tytäryhtiön omasta rahoitusosuudesta muodostuu SNCB:n markkinaehdoin myöntämästä lainasta, kyseisen päätöksen 113 perustelukappaleesta ilmenee, että tytäryhtiön oli rakenneuudistukseen tarvittavan rahoituksen hankkimiseksi myös sovittava jonkin luottolaitoksen kanssa 50 miljoonan euron suuruisesta ulkopuolisesta luottojärjestelystä. Näin ollen SNCB:n rahtiliikennetoimintojen rakenneuudistussuunnitelmassa edellytettiin SeaFrancen rakenneuudistussuunnitelmasta poiketen SNCB-konsernin ulkopuolisten toimijoiden osallistumista. Lopuksi on todettava, että laina, joka SNCB:n oli myönnettävä rahtiliikenteestä huolehtivalle tytäryhtiölleen, oli määrältään verrattain pieni osa tämän omasta rahoitusosuudesta. Tämän lainan määrä oli nimittäin 25 miljoonaa euroa ja rahtiliikenteestä huolehtivan tytäryhtiön oman rahoitusosuuden kokonaismäärä oli 135 miljoonaa euroa, kun rakenneuudistuksen kokonaiskustannukset olivat noin 490 miljoonaa euroa (ks. SNCB-rahtia koskevan päätöksen 248 perustelukappale). SeaFrancen muutetun rakenneuudistussuunitelman mukaan 99,7 miljoonan euron laina oli sen sijaan 85–95 prosenttia SeaFrancen omasta osuudesta rakenneuudistuksensa rahoittamisessa, koska sen oman rahoitusosuuden kokonaismäärä oli [luottamuksellinen] miljoonaa euroa ja rakenneuudistuksen kokonaiskustannukset [luottamuksellinen] miljoonaa euroa (ks. riidanalaisen päätöksen 35 ja 150 perustelukappale).
64 Näistä toteamuksista seuraa, että – toisin kuin Ranskan tasavalta väittää – komission arvioitavina SNCB-rahtia koskevassa päätöksessä ja riidanalaisessa päätöksessä olleet tilanteet eivät ole olleet samanlaisia. Väitettyä eroa niiden arvioinnissa ei siten voida pitää oikeusvarmuuden, hyvän hallinnon ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteiden vastaisena.
65 Toisaalta Ranskan tasavalta väittää, että komissio on aikaisemmissa päätöksissään erotellut toisistaan samanaikaisesti ilmoitetut erilaiset toimenpiteet ja käsitellyt niitä toisistaan erillään yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta sovellettaessa. Tältä osin se viittaa toimenpiteistä C 7/07 (ex NN 82/06 ja NN 83/06), jotka Yhdistynyt kuningaskunta on toteuttanut Royal Mailin hyväksi, 8.4.2009 tehtyyn komission päätökseen 2009/613/EY (EUVL L 210, s. 16; jäljempänä Royal Mailia koskeva päätös), jossa se väittää komission erotelleen Royal Mailin hyväksi aiotut erilaiset tukitoimenpiteet toisistaan sillä perusteella, että niillä pyrittiin erilaisiin tavoitteisiin, sekä COMBUS AS:n rakenneuudistustuesta 13.7.2009 tehtyyn komission päätökseen 2009/973/EY (EUVL L 345, s. 28; jäljempänä Combus-päätös), jossa se väittää komission katsoneen, että toukokuussa 1999 ja tammikuussa 2001 toteutettuja kahta pääomanlisäystä oli pidettävä kahtena erillisenä toimenpiteenä, vaikka tuet toteuttanut hallitus oli katsonut, että näillä toimenpiteillä oli sama tarkoitus eli Combus AS:n rakenneuudistus ja sen pääomapohjan vahvistaminen sen yksityistämistä varten.
66 Royal Mailia koskevasta päätöksestä on todettava, että vaikka komissio on siinä vastoin Yhdistyneen kuningaskunnan esittämiä perusteluja päätynyt katsomaan, että Yhdistyneen kuningaskunnan vuonna 2007 Royal Mailin hyväksi toteuttamat toimet eli lainajärjestelyt, Royal Mailin henkilökunnan eläkejärjestelmää koskeva toimenpide ja osakaslaina oli eroteltava toisistaan niiden arvioimiseksi yksityinen sijoittaja ‑periaatteen mukaisesti, kyseisen päätöksen 101 ja 102 perustelukappaleesta ilmenee, että tämä johtopäätös perustui saman päätöksen 5.2, 5.3 ja 5.4 kohdassa tehtyyn kyseisten toimenpiteiden luonteen, tarkoitusten ja ajoituksen perusteelliseen tarkasteluun. Tämän tarkastelun lopuksi komissio päätyi katsomaan, että vuonna 2007 toteutetut lainajärjestelyt olivat jatkoa vuonna 2003 jo myönnetyille järjestelyille, kun sen sijaan eläkejärjestelmää koskeva toimenpide oli otettu käyttöön vuonna 2007. Eläkejärjestelmien rahoittamiseen liittyneiden tukien erityispiirteiden vuoksi myöskään tämä toimenpide ei kuulunut rakenneuudistustukiin sovellettavien sääntöjen piiriin. Osakaslainasta komissio totesi, että se oli myönnetty muiden toimenpiteiden jälkeen ja sillä oli erillinen tarkoitus.
67 Combus-päätöksestä on riittävää todeta, että kyseisessä päätöksessä komissio hylkäsi Tanskan kuningaskunnan väitteen, jonka mukaan Combusin hyväksi vuosina 1999 ja 2001 toteutetut pääomanlisäykset olivat yhteisesti arvioitava yksi ainoa tukitoimi, ja väitteen hylkäämisen pääasiallisena perusteena oli se, että koska näistä pääomanlisäyksistä ensimmäisestä ei ollut ilmoitettu komissiolle eikä se kuulunut silloin sovellettujen sääntöjen mukaiseen rakenneuudistussuunnitelmaan, sitä oli pidettävä lainvastaisena ja sisämarkkinoille soveltumattomana tukena (ks. kyseisen päätöksen 287, 318 ja 328 perustelukappale).
68 Näin ollen Ranskan tasavallan mainitsemien päätösten tarkastelu pelkästään vahvistaa sen, että sekä se seikka, ettei komissio ole soveltanut edellä 26 kohdassa mainittuun tuomioon BP Chemicals (EU:T:1998:199) perustuvaa päättelyä SNCB-rahtia koskevassa päätöksessä, että myös se seikka, että komissio on Royal Mailia koskevassa päätöksessä ja Combus-päätöksessä saman päättelyn perusteella hylännyt Yhdistyneen kuningaskunnan ja Tanskan kuningaskunnan väitteet ja päättänyt erotella näiden päätösten kohteena olleet toimenpiteet tarkasteltaviksi erikseen, selittyvät kuhunkin näistä päätöksistä liittyvien olosuhteiden erityispiirteillä, jotka eivät ole verrattavissa nyt käsiteltävänä olevan asian olosuhteisiin.
69 Kaikesta edellä todetusta seuraa, että ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.
Toinen kanneperuste, joka koskee SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen käsitteen virheellistä soveltamista, koska komissio on virheellisesti katsonut, etteivät Ranskan viranomaiset ole osoittaneet, että riidanalaiset lainat erikseen tarkasteltuina olisivat markkinakorolla myönnettyjä
70 Toisella kanneperusteella Ranskan tasavalta väittää pääasiallisesti, että komissio on menetellyt virheellisesti katsoessaan, ettei riidanalaisia lainoja erikseen tarkasteltuina ollut myönnetty markkinakorolla. Ranskan tasavallan tämän kanneperusteen yhteydessä esittämät perustelut nojautuvat väitteeseen, jonka mukaan lainaa, jonka julkisoikeudellinen elin on myöntänyt noudattaen viite- ja diskonttokorkojen määrittämisessä sovellettavan menetelmän tarkistamisesta 19.1.2008 annetussa komission tiedonannossa (EUVL 2008, C 14, s. 6; jäljempänä viitekorkotiedonanto) vahvistettua korkokantaa, on pidettävä markkinakorolla myönnettynä lainana. Väitteen mukaan tällainen laina ei siten tuota saajalleen minkäänlaista etua, eikä sitä voida luokitella valtiontueksi.
71 Tämä kanneperuste jakautuu kahteen osaan, joilla Ranskan tasavalta arvostelee komissiota yhtäältä siitä, että komissio on hylännyt viitekorkotiedonannon soveltamisen, ja toisaalta siitä, että komissio on virheellisesti päätellyt, että ollakseen markkinaehtoinen näiden lainojen koron olisi oltava 14 prosentin luokkaa.
72 Tältä osin on syytä täsmentää, että riidanalaisten lainojen erillinen tarkastelu näihin lainoihin sovelletun korkokannan ja markkinakoron välisen vastaavuuden kannalta on riidanalaisessa päätöksessä tehty pelkästään lopputuloksen kannalta jo ratkaisevien seikkojen lisäksi. Komissio on nimittäin ensin todennut riidanalaisen päätöksen 134 perustelukappaleessa, että lainat olivat valtiontukea, koska lainat eivät pääomapohjan vahvistamisen ja pelastamistuen kanssa yhdessä tarkasteltuina antaisi SNCF:lle markkinataloudessa toimivan yksityisen sijoittajan edellyttämää tuottoa, ja sen jälkeen lausunut samassa perustelukappaleessa, että ˮvaikka kyseisten kahden lainan tuotto erikseen tarkasteltuina vastaisi markkinaehtoja, mikä tässä tapauksessa ei ole tilanne, se ei riittäisi tekemään toimenpiteitä kokonaisuudessaan markkinataloussijoittajaperiaatteen mukaisiksiˮ. Komissio on sen jälkeen tarkastellut riidanalaisen päätöksen 135–141 perustelukappaleessa kysymystä siitä, millainen riidanalaisten lainojen korkotason olisi erikseen tarkasteltuna oltava, jotta se vastaisi markkinaehtoja. Tämän tarkastelun lopuksi se on päätynyt katsomaan, että tämän koron olisi oltava 14 prosentin luokkaa eli enemmän kuin Ranskan viranomaisten ehdottama 8,5 prosentin korko.
73 Oikeuskäytännöstä ilmenee, että kun päätöksen tietyillä perusteluilla voidaan yksin perustella päätös oikeudellisesti riittävästi, virheet, jotka saattaisivat rasittaa päätöksen muita perusteluita, eivät missään tapauksessa vaikuta sen päätösosaan. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä johtuu myös, että kanneperuste, joka ei paikkansa pitäessäkään voisi johtaa toimen kumoamiseen kantajan vaatimusten mukaisesti, on hylättävä tehottomana (ks. määräys 26.2.2013, Castiglioni v. komissio, T-591/10, EU:T:2013:94, 44 ja 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tässä tapauksessa edellä 55 ja 56 kohdasta ilmenee, että komissio on menetellyt asianmukaisesti katsoessaan, etteivät riidanalaiset lainat olleet eroteltavissa pääomapohjan vahvistamisesta ja pelastamistuesta ja että nämä toimenpiteet yhdessä tarkasteltuina olivat valtiontukea. Komission mahdollisesti tekemät virheet riidanalaisten lainojen erillisessä tarkastelussa eivät näin ollen voi vaikuttaa riidanalaisen päätöksen laillisuuteen. Ranskan tasavallan toinen kanneperuste on siten hylättävä tehottomana, eikä komission istunnossa esittämän asiakirjan tutkittavaksi ottamisesta ole tarpeen lausua (ks. edellä 18 kohta).
Kolmas kanneperuste, joka koskee oikeudellisia virheitä ja tosiseikkoihin liittyviä virheitä, koska komissio on katsonut rakenneuudistustuen olevan yhteensopimaton SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan kanssa tulkittuna rakenneuudistustukia koskevien suuntaviivojen valossa
74 Kolmannella kanneperusteella Ranskan tasavalta väittää pääasiallisesti, että komissio on tehnyt oikeudellisia virheitä ja tosiseikkoihin liittyviä virheitä arvioidessaan SeaFrancen rakenneuudistukseen myönnetyn tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille, koska komissio on päätynyt katsomaan, ettei rakenneuudistustukia koskevien suuntaviivojen mukainen edellytys, jonka mukaan oman rahoitusosuuden on oltava todellinen ja tuen ulkopuolelle jäävä sekä mahdollisimman suuri, täyttynyt.
75 Tältä osin on syytä muistuttaa rakenneuudistustukia koskevien suuntaviivojen 7, 43 ja 44 kohdassa vahvistetuista omaa rahoitusosuutta koskevista säännöistä.
76 Ensinnäkin rakenneuudistustukia koskevien suuntaviivojen 7 kohdassa todetaan, että ˮ[rakenneuudistustukia koskevien suuntaviivojen vuoden 2004 tarkistuksen] yhteydessä on tarkoituksenmukaista todeta aiempaa selkeämmin periaate, että kyseisen rahoitusosuuden on oltava todellinen ja tuen ulkopuolelle jäävä. Tuensaajan rahoitusosuudella on kaksinainen merkitys, sillä yhtäältä se osoittaa, että markkinat (omistajat, velkojat) uskovat elinkelpoisuuden palautumiseen kohtuullisessa ajassa, ja toisaalta rahoitusosuudella varmistetaan, että rakenneuudistustuki rajoittuu määrään, joka on välttämätön elinkelpoisuuden palautumiseen, ja että kilpailun vääristymistä rajoitetaanˮ.
77 Rakenneuudistuksia koskevien suuntaviivojen 43 kohdassa todetaan sen jälkeen seuraavaa: ”Tukimäärä ja -intensiteetti on rajattava määrään, joka on ehdottomasti välttämätön rakenneuudistuksen toteuttamiseksi ottaen huomioon yrityksen, sen osakkaiden tai yhtymän, johon yritys kuuluu, käytettävissä olevat varat. – – Tuensaajien on osallistuttava rakenneuudistussuunnitelmaan merkittävällä määrällä omia varojaan, myös myymällä omaisuuseriä, jotka eivät ole välttämättömiä yrityksen elinkelpoisuuden kannalta, tai markkinaehtoisella ulkoisella rahoituksella. Tällainen rahoitusosuus on merkki markkinoiden uskosta elinkelpoisuuden palautumiseen. Rahoitusosuuden on oltava todellinen ja mahdollisimman suuri, eikä siihen voida laskea arvioituja tulevia voittoja, kuten kassavaroja.ˮ
78 Lopuksi rakenneuudistustukia koskevien suuntaviivojen 44 kohdassa vahvistetaan omalta rahoitusosuudelta vaadittava vähimmäismäärä, joka suuryrityksen kyseessä ollen on 50 prosenttia rakenneuudistuksen rahoittamiseen tarvittavista varoista. Tässä kohdassa todetaan myös, että komissio voi poikkeustapauksessa hyväksyä pienemmän oman rahoitusosuuden.
79 Tässä tapauksessa komissio on riidanalaisen päätöksen 150 perustelukappaleessa todennut, että muutetun rakenneuudistussuunnitelman mukaan SeaFrancen oma osuus rakenneuudistuksensa rahoittamisessa oli [luottamuksellinen] miljoonaa euroa ja että se muodostui 99,7 miljoonan euron lainasta ja kolmen aluksen myyntihinnasta, joka oli [luottamuksellinen] miljoonaa euroa. Komissio on jättänyt 99,7 miljoonan euron lainan oman rahoitusosuuden ulkopuolelle kahden seikan perusteella.
80 Ensinnäkin komissio on todennut riidanalaisen päätöksen 158 ja 160 perustelukappaleessa, että [luottamuksellinen] miljoonan euron lainan tavoin myös 99,7 miljoonan euron laina oli valtiontukea eikä sitä siten voitu ottaa huomioon omana rahoitusosuutena, jonka on jäätävä tuen ulkopuolelle.
81 Toisaalta komissio on todennut riidanalaisen päätöksen 161 ja 163 perustelukappaleessa, että rakenneuudistustukia koskevien suuntaviivojen 7 ja 43 kohdan mukaan oman rahoitusosuuden on osoitettava, että markkinat uskovat tukea saavan yrityksen elinkelpoisuuden palautumiseen. Tässä tapauksessa tuen myöntänyt viranomainen oli sama henkilö kuin tuensaajan emoyhtiö eli SNCF ja kyseiset toimenpiteet oli toteutettu samanaikaisesti, ja tästä johtuu, ettei tätä tavoitetta voitu noudattaa SNCF:n ulkopuoliselta sijoittajalta tai luotonantajalta saatavan todellisen rahoitusosuuden puuttuessa. Komission mukaan tuen myöntäneen viranomaisen toiminta ei osoita, että markkinat luottaisivat tuensaajan elinkelpoisuuden palautumiseen.
82 Komissio teki riidanalaisen päätöksen 165 perustelukappaleessa tämän perusteella sen johtopäätöksen, että SeaFrancen tuen ulkopuolelle jäävä oma rahoitusosuus oli [luottamuksellinen] miljoonaa euroa eli vähemmän kuin [luottamuksellinen] prosenttia sen rakenneuudistuksen kustannuksista ja että se oli riittämätön suhteessa rakenneuudistustukia koskevien suuntaviivojen 44 kohdan määräyksiin.
83 Tältä osin Ranskan tasavalta väittää ensinnäkin, että 99,7 miljoonan euron laina ei ole valtiontukea, ja katsoo, että komissio on menetellyt virheellisesti jättäessään tämän lainan SeaFrancen oman rahoitusosuuden ulkopuolelle.
84 Sen jälkeen Ranskan tasavalta väittää, että komission suuntaviivoissa asetettujen edellytysten täyttämiseksi on riittävää osoittaa, että omaksi rahoitusosuudeksi tarkoitettu rahoitus on todellinen ja mahdollisimman suuri ja että se jää tuen ulkopuolelle. Ranskan tasavalta katsoo, että väittäessään, että oman rahoitusosuuden on tämän lisäksi osoitettava markkinoiden uskovan elinkelpoisuuden palautumiseen, komissio on nostanut tämän uskon tuen ulkopuolelle jäämistä koskevasta vaatimuksesta erilliseksi lisävaatimukseksi ja että komissio on tällä menettelyllä soveltanut virheellisesti oman rahoitusosuuden käsitettä.
85 Ranskan tasavalta väittää vielä, että komissio on soveltanut virheellisesti oman rahoitusosuuden käsitettä katsomalla riidanalaisen päätöksen 161, 163 ja 164 perustelukappaleessa, että SNCF:n antama rahoitus SeaFrancen rakenneuudistukseen ei voinut osoittaa markkinoiden uskovan SeaFrancen elinkelpoisuuden palautumiseen erityisesti siksi, että tuen toimeenpaneva viranomainen ja varat lainaksi antava tuensaajan emoyhtiö olivat yksi ja sama oikeushenkilö.
86 Ensimmäisen kanneperusteen tarkastelu osoittaa, että komissio on asianmukaisesti päätynyt katsomaan, että riidanalaiset lainat olivat yhdessä pääomapohjan vahvistamisen ja pelastamistuen kanssa tarkasteltuina valtiontukea. On todettava, että komissio on menetellyt oikein jättäessään 99,7 miljoonan euron lainan SeaFrancen oman rahoitusosuuden ulkopuolelle, eikä Ranskan tasavallan muita väitteitä ole tarpeen tutkia.
87 Ranskan tasavalta väittää lopuksi, että komissio on menetellyt virheellisesti huomauttaessaan riidanalaisen päätöksen 166 perustelukappaleessa, etteivät Ranskan viranomaiset olleet vedonneet rakenneuudistustukia koskevien suuntaviivojen 44 kohtaan sisältyvään poikkeusoloja koskevaan lausekkeeseen eivätkä toimittaneet minkäänlaisia todisteita tällaisen poikkeuksellisen tilanteen olemassaolosta.
88 Tämä väite on hylättävä. Ranskan viranomaiset ovat 18.2.2011 tehdyssä ilmoituksessa ja 12.9.2011 päivätyssä kirjeessään kyllä lyhyesti viitanneet rakenneuudistustukia koskevien suuntaviivojen 44 kohtaan, jonka mukaan komissio voi sellaisten poikkeusolojen tai erityisten vaikeuksien vallitessa, jotka jäsenvaltion on näytettävä toteen, hyväksyä pienemmän oman rahoitusosuuden kuin suuryrityksiin sovellettava 50 prosenttia.
89 On kuitenkin todettava, että Ranskan viranomaiset ovat mainittuun kohtaan sisältyvän poikkeusoloja koskevan lausekkeen soveltamisen perustelemiseksi ainoastaan maininneet yhtäältä, että Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoihin kohdistuva talouskriisi ja rahoitusmarkkinoiden kiristyminen aiheuttavat erityisiä vaikeuksia SeaFrancelle, ja toisaalta, että komissio oli SNCB-rahtia koskevassa päätöksessä hyväksynyt oman rahoitusosuuden, joka sijoittui 15 ja 25 prosentin välille. Koska talouskriisi ja rahoitusmarkkinoiden kiristyminen kohdistuvat kuitenkin yrityksiin yleisesti, niitä ei voida pitää yhtä ainoaa yritystä koskevina poikkeusoloina tai erityisinä vaikeuksina. Komission aikaisemmasta käytännöstä poimittuun esimerkkitapaukseen vetoaminen ei myöskään osoita rakenneuudistustukea saavaa yritystä koskevien poikkeusolojen tai erityisten vaikeuksien olemassaoloa. Komissio on siten voinut päätyä katsomaan, etteivät Ranskan viranomaiset ole esittäneet minkäänlaista näyttöä sellaisten olosuhteiden olemassaolosta.
90 Edellä todetusta seuraa, että kolmas kanneperuste on hylättävä.
Neljäs kanneperuste, joka koskee SEUT 345 artiklan rikkomista
91 Neljännellä kanneperusteella Ranskan tasavalta väittää, että komissio on rikkonut SEUT 345 artiklaa, jossa määrätään, että perussopimuksilla ei puututa jäsenvaltioiden omistusoikeusjärjestelmiin, ja jossa oikeuskäytännön mukaan vahvistetaan yhtäältä valtion tai julkisten laitosten kokonaan tai osittain omistamien yritysten ja toisaalta yksityishenkilöiden omistamien yritysten yhdenvertaisen kohtelun periaate.
92 Tämän kanneperusteen yhteydessä esitetyllä pääasiallisella perustelulla Ranskan tasavalta väittää, että komissio on loukannut tätä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että julkisen yhtiön vaikeuksissa olevan tytäryhtiön on rakenneuudistustukea saadakseen pakko löytää oman konsernin ulkopuolisilta markkinoilta rahoitusta saamansa tuen täydentämiseksi. Samassa tilanteessa yksityisen konsernin tytäryhtiö voi turvautua rakenneuudistuksensa rahoittamiseksi julkiseen tukeen ja osakkaansa tukeen ilman, että tämän rahoituksen olisi osoitettava olevan todellinen. Komissio on näin ollen perustanut päätöksensä olettamaan, jonka mukaan osakkaana oleva julkisyhteisö ei käyttäydy markkinoiden mukaisella tavalla. Julkisten yritysten ja yksityisten yritysten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaaminen ilmenee riidanalaisessa päätöksessä siinä, että komissio kieltäytyy ottamasta huomioon niiden lainojen lähtökohtaisia ominaispiirteitä, jotka SNCF on tarjonnut yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen täyttämiseksi. Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee siten, että SeaFrancen kaltainen julkisen yrityksen kokonaan omistama yritys ei voi saada lainaa ainoalta osakkaaltaan silloin, kun tämä osakas ryhtyy myös yrityksen pääomapohjan vahvistamiseen.
93 Tämä Ranskan tasavallan väite perustuu julkisten yritysten ja yksityisten yritysten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen virheelliseen tulkintaan ja yksityiselle sijoittajalle tätä periaatetta sovellettaessa kuuluvan roolin sivuuttamiseen, ja väite on hylättävä.
94 On syytä muistuttaa, että yksityinen sijoittaja ‑arviointiperuste on ilmaus julkisen ja yksityisen sektorin yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta ja että tämän periaatteen mukaan pääomia, jotka valtio antaa suoraan tai välillisesti jonkin yrityksen käyttöön olosuhteissa, jotka vastaavat markkinoiden tavallisia edellytyksiä, ei voida pitää valtiontukena (ks. tuomio 12.12.1996, Air France v. komissio, T-358/94, EU:T:1996:194, 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tätä periaatetta soveltamalla vältetään siten syrjintä, joka aiheutuisi siitä, että yritykselle valtion varoista mutta kuitenkin markkinaehdoin myönnettyä etuutta pidettäisiin valtiontukena pelkästään sillä perusteella, että varat ovat peräisin valtiolta.
95 Käsiteltävänä olevassa asiassa komissio ei ole perustanut päätöstään olettamaan, jonka mukaan julkisoikeudellinen osakas ei käyttäydy markkinoiden mukaisesti, vaan toteamukseen, jonka mukaan riidanalaiset lainat saattoivat olla valtiontukea, koska ne olivat peräisin valtion varoista. Jottei näitä lainoja luokiteltaisi automaattisesti valtiontueksi ja jottei tällä loukattaisi Ranskan tasavallan mainitsemaa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, komissio on tutkinut kyseiset lainat yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen kannalta. Komissio onkin todennut, etteivät nämä lainat olleet eroteltavissa muista toimenpiteistä, jotka Ranskan tasavalta oli toteuttanut tai aikoi toteuttaa SNCF:n välityksellä SeaFrancen hyväksi, ja etteivät nämä toimenpiteet ja kyseiset lainat yhdessä arvioituina olleet yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen mukaisia.
96 Se seikka, ettei SeaFrance ole voinut saada lainaa ainoalta osakkaaltaan, koska tämä osakas on myös ryhtynyt yrityksen pääomapohjan vahvistamiseen, ei siten johdu yksityisten ja julkisten yritysten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisesta vaan yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen asianmukaisesta soveltamisesta.
97 Muutkaan Ranskan tasavallan tämän kanneperusteen yhteydessä esittämät väitteet eivät voi menestyä.
98 Yhtäältä komissio on Ranskan tasavallan mukaan loukannut julkisten yritysten ja yksityisten yritysten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska se on sen vuoksi, etteivät 99,7 miljoonan euron ja [luottamuksellinen] miljoonan euron lainat olleet SNCF:n ulkopuolisen toimijan tarjoamia, kehottanut Ranskan viranomaisia toimittamaan esimerkin riippumattoman rahoituslaitoksen lainatarjouksesta taikka yksityisen pankin antaman luokituksen tai korkotarjouksen sen sijaan, että se olisi soveltanut näihin lainoihin viitekorkotiedonannon soveltamisen edellyttämää korkokantaa.
99 Tämä väite ei millään tavoin osoita komission loukanneen yhdenvertaisen kohtelun periaatetta. Komission pyyntöjä on pidettävä pelkkinä toimenpiteinä sen varmistamiseksi, että riidanalaiset lainat ovat yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen mukaisia, ja näihin toimenpiteisiin on ryhdytty noudattaen oikeuskäytäntöä, jonka mukaan on niin, että kun käy ilmi, että yksityinen sijoittaja -arviointiperustetta voidaan soveltaa, komission tehtävänä on pyytää asianomaista jäsenvaltiota toimittamaan sille kaikki merkitykselliset tiedot sen varmistamiseksi, täyttyvätkö arviointiperusteen sovellettavuus- ja soveltamisedellytykset (ks. vastaavasti edellä 31 kohdassa mainittu tuomio komissio v. EDF ym., EU:C:2012:318, 104 kohta).
100 Toisaalta Ranskan tasavalta väittää komission loukanneen julkisten yritysten ja yksityisten yritysten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta katsoessaan, ettei riidanalaisia lainoja voitu pitää SeaFrancen omana osuutena rakenneuudistuksensa rahoittamisessa pelkästään sen vuoksi, etteivät ne ole SNCF:n ulkopuolisen toimijan tarjoamia.
101 Tämä väite perustuu riidanalaisen päätöksen virheelliseen tulkintaan. Kuten nimittäin edellä 80 kohdassa on todettu, komissio on jättänyt 99,7 miljoonan euron lainan oman rahoitusosuuden ulkopuolelle sillä perusteella, ettei tämän lainan voitu katsoa jäävän tuen ulkopuolelle.
102 Edellä todetusta seuraa, että neljäs kanneperuste on hylättävä.
103 Näin ollen kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
104 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on komission vaatimusten mukaisesti velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) Ranskan tasavalta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Julistettiin Luxemburgissa 15 päivänä tammikuuta 2015.
Allekirjoitukset