Asia C-247/17

Denis Raugevicius

(Korkeimman oikeuden esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Ennakkoratkaisupyyntö – Euroopan unionin kansalaisuus – SEUT 18 ja SEUT 21 artikla – Kolmannen valtion jäsenvaltiolle lähettämä pyyntö, joka koskee sellaisen unionin kansalaisen luovuttamista, joka on toisen jäsenvaltion kansalainen ja joka on käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa – Pyyntö, joka on esitetty vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa eikä syytetoimia varten – Luovuttamiskielto, jota sovelletaan ainoastaan valtion omiin kansalaisiin – Vapaan liikkuvuuden rajoitus – Rankaisematta jäämisen estämiseen perustuva oikeuttamisperuste – Oikeasuhteisuus

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 13.11.2018

1.        Unionin kansalaisuus – Perussopimuksen määräykset – Henkilöllinen soveltamisala – Jäsenvaltion kansalainen, joka on myös kolmannen valtion kansalainen, kuuluu soveltamisalaan

(SEUT 20 ja SEUT 21 artikla)

2.        Unionin kansalaisuus – Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus – Kolmannen valtion jäsenvaltiolle lähettämä pyyntö, joka koskee sellaisen unionin kansalaisen luovuttamista, joka on toisen jäsenvaltion kansalainen ja joka on käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa – Pyyntö, joka on esitetty vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten – Tilanne, jossa luovuttamispyynnön vastaanottanut valtio kieltää omien kansalaistensa luovuttamisen rangaistuksen täytäntöönpanoa varten ja sallii tällaisen ulkomailla määrätyn rangaistuksen suorittamisen alueellaan – Kyseisen jäsenvaltion velvollisuus varmistaa se, että sen alueella pysyvästi asuvia unionin kansalaisia kohdellaan samalla tavalla kuin sen omia kansalaisia

(SEUT 18 ja SEUT 21 artikla)

3.        Unionin kansalaisuus – Vapaata liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskeva oikeus – Kolmannen valtion jäsenvaltiolle lähettämä pyyntö, joka koskee sellaisen unionin kansalaisen luovuttamista, joka on toisen jäsenvaltion kansalainen ja joka on käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa – Velvollisuus tarkistaa Euroopan unionin perusoikeuskirjan 19 artiklassa määrättyjen takeiden täyttyminen

(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 19 artikla)

1.      Ks. ratkaisun teksti.

(ks. 29 kohta)

2.      SEUT 18 ja SEUT 21 artiklaa on tulkittava siten, että silloin kun on kyse kolmannen valtion pyynnöstä, joka koskee liikkumisvapauttaan käyttäneen Euroopan unionin kansalainen luovuttamista vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten eikä syytetoimia varten, luovuttamispyynnön vastaanottanut jäsenvaltio, jonka kansallisessa lainsäädännössä kielletään sen omien kansalaisten luovuttaminen unionin ulkopuolelle rangaistuksen täytäntöönpanoa varten ja säädetään mahdollisuudesta suorittaa tällainen ulkomailla määrätty rangaistus kyseisen jäsenvaltion alueella, on velvollinen varmistamaan sen, että jos kyseinen unionin kansalainen asuu pysyvästi sen alueella, häntä kohdellaan samalla tavalla kuin sen omia kansalaisia luovuttamista koskevissa kysymyksissä.

Koska – kuten tämän tuomion 33 kohdassa on muistutettu – luovuttamisella voidaan välttää riski siitä, että muiden jäsenvaltioiden kuin luovuttamispyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion kansalaiset jäisivät rankaisematta, ja koska kansallinen lainsäädäntö, josta on kyse pääasiassa, mahdollistaa muiden jäsenvaltioiden kuin Suomen tasavallan kansalaisten luovuttamisen, on tutkittava, onko kyseinen lainsäädäntö oikeasuhteista, tarkistamalla, onko olemassa toimenpiteitä, joilla kyseinen tavoite voitaisiin saavuttaa yhtä tehokkaasti mutta jotka vaikuttaisivat kyseisten kansalaisten liikkumisvapauteen vähemmän haitallisesti (tuomio 6.9.2016, Petruhhin, C-182/15, EU:C:2016:630, 41 kohta), ottaen huomioon kaikki kyseiseen asiaan liittyvät tosiasialliset ja oikeudelliset seikat.

Tästä on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin kansalaisen aseman tarkoituksena on olla jäsenvaltioiden kansalaisten perustavanlaatuinen asema (ks. esim. tuomio 20.9.2001, Grzelczyk, C-184/99, EU:C:2001:458, 31 kohta; tuomio 8.3.2011, Ruiz Zambrano, C-34/09, EU:C:2011:124, 41 kohta ja tuomio 5.6.2018, Coman ym., C-673/16, EU:C:2018:385, 30 kohta). Jokainen unionin kansalainen voi siis vedota SEUT 18 artiklaan, jossa kielletään kansalaisuuteen perustuva syrjintä kaikissa niissä tilanteissa, jotka kuuluvat unionin oikeuden asialliseen soveltamisalaan, ja tällaisiin tilanteisiin kuuluvat pääasian kaltaiset tapaukset, jotka koskevat SEUT 21 artiklassa myönnetyn, liikkumista ja oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskevan perusvapauden käyttämistä (ks. tuomio 4.10.2012, komissio v. Itävalta, C-75/11, EU:C:2012:605, 39 kohta ja tuomio 11.11.2014, Dano, C-333/13, EU:C:2014:2358, 59 kohta). Lisäksi on todettava, että vaikka jäsenvaltioilla on tilanteessa, jossa ei ole olemassa unionin oikeuden sääntöjä, joissa säädettäisiin jäsenvaltioiden kansalaisten luovuttamisesta Venäjälle, toimivalta antaa tällaisia sääntöjä, jäsenvaltiot ovat velvollisia tätä toimivaltaa käyttäessään noudattamaan unionin oikeutta ja muun muassa SEUT 18 artiklassa määrättyä syrjintäkieltoa ja SEUT 21 artiklan 1 kohdassa taattua vapautta liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella.

Rankaisematta jäämistä koskevan riskin estämisen tavoitteeseen nähden keskenään rinnastettavassa tilanteessa ovat yhtäältä Suomen kansalaiset ja toisaalta muiden jäsenvaltioiden kansalaiset, jotka asuvat pysyvästi Suomessa ja jotka ovat osoittaneet selvää integroitumista kyseisen valtion yhteiskuntaan (ks. analogisesti tuomio 6.10.2009, Wolzenburg, C-123/08, EU:C:2009:616, 67 kohta). Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava, kuuluuko Raugevicius kyseiseen muiden jäsenvaltioiden kansalaisten ryhmään. Näin ollen SEUT 18 ja SEUT 21 artiklassa edellytetään sitä, että muiden jäsenvaltioiden kansalaisten, jotka asuvat pysyvästi Suomessa ja joiden osalta kolmas valtio on esittänyt luovuttamispyynnön vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten, hyväksi sovelletaan Suomen kansalaisiin sovellettua luovuttamisen kieltävää sääntöä ja että heidän on voitava suorittaa rangaistuksensa Suomen alueella samoin edellytyksin kuin Suomen kansalaisten.

(ks. 40, 43–47 ja 50 kohta ja tuomiolauselma)

3.      Ks. ratkaisun teksti.

(ks. 49 kohta)