UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
1 päivänä helmikuuta 2018 (*)
EU-tavaramerkki – Mitättömyysmenettely – EU-tavaramerkiksi rekisteröity kuviomerkki Superior Quality Cigarettes FILTER CIGARETTES Raquel – Aikaisempi kansainvälinen kuviomerkki Marlboro – Suhteellinen hylkäysperuste – Maine – Todisteiden esittäminen ensimmäisen kerran valituslautakunnassa – Valituslautakunnan harkintavalta – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohta (josta on tullut asetuksen (EU) 2017/1001 95 artiklan 2 kohta) – Asetuksen (EY) N:o 2868/95 50 säännön 1 kohta
Asiassa T‑105/16,
Philip Morris Brands Sàrl, kotipaikka Neuchâtel (Sveitsi), edustajanaan asianajaja L. Alonso Domingo,
kantajana,
vastaan
Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), asiamiehinään A. Folliard-Monguiral ja M. Simandlova,
vastaajana,
jossa toisena asianosaisena EUIPO:n valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä oli ja väliintulijana unionin yleisessä tuomioistuimessa on
Explosal Ltd, kotipaikka Larnaka (Kypros), edustajanaan D. McFarland, barrister,
ja jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu EUIPO:n ensimmäisen valituslautakunnan 4.1.2016 tekemästä päätöksestä (asia R 2775/2014-1), joka koskee Philip Morrisin ja Explosalin välistä mitättömyysmenettelyä,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),
toimien kokoonpanossa: tuomarit S. Frimodt Nielsen, I. S. Forrester (esittelevä tuomari) ja E. Perillo,
kirjaaja: hallintovirkamies X. Lopez Bancalari,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 17.3.2016 jätetyn kannekirjelmän,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 26.5.2016 jätetyn EUIPO:n vastineen,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 15.6.2016 jätetyn väliintulijan vastineen,
ottaen huomioon 12.5.2017 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Väliintulija Explosal Ltd jätti 1.7.2011 Euroopan unionin teollisoikeuksien virastolle (EUIPO) EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (korvattu Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1)), nojalla.
2 Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on alla esitetty kuviomerkki:
3 Tavaramerkin rekisteröintiä haettiin tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin kyseinen sopimus on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkaan 34 kuuluville tavaroille, jotka vastaavat seuraavaa kuvausta: ”Tupakkakukkarot; tupakka; poltettava tupakka; tupakka, sikarit ja pikkusikarit; valmistettu tupakka”.
4 Edellä 2 kohdassa esitetty kuviomerkki rekisteröitiin EU-tavaramerkiksi 28.5.2013.
5 Kantaja Philip Morris Brands Sàrl jätti 15.1.2014 vaatimuksen kyseisen tavaramerkin mitättömäksi julistamisesta asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 1 kohdan a alakohdan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 60 artiklan 1 kohdan a alakohta), luettuna yhdessä asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohta) ja 8 artiklan 5 kohdan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 8 artiklan 5 kohta) nojalla.
6 Mitättömyysvaatimus perustui 13 aikaisempaan kuviomerkkiin.
7 Mitättömyysosasto hylkäsi mitättömyysvaatimuksen 8.9.2014 tekemällään päätöksellä, jota ennen se oli prosessiekonomisista syistä olennaisilta osin verrannut keskenään riitautettua tavaramerkkiä ja aikaisemmin numerolla 1064851 rekisteröityä seuraavaa kansainvälistä tavaramerkkiä (jäljempänä aikaisempi tavaramerkki):
8 Mitättömyysosasto totesi yhtäältä, ettei kyseessä olevien tavaramerkkien vähäisestä samankaltaisuudesta seurannut asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua sekaannusvaaraa, ja toisaalta, että asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan soveltamisen osalta kantaja ei ollut esittänyt mitään aikaisemman tavaramerkin maineen osoittavaa näyttöä.
9 Kantaja valitti 29.10.2014 mitättömyysosaston päätöksestä. Se esitti 10.11.2014 myös pyynnön menetetyn määräajan palauttamisesta sillä perusteella, ettei sille ollut annettu mahdollisuutta esittää mitättömyysosastossa näyttöä aikaisemman tavaramerkin maineesta.
10 Mitättömyysosasto hylkäsi 5.12.2014 menetetyn määräajan palauttamista koskevan pyynnön, koska se katsoi, ettei kantaja ollut osoittanut vaadittua huolellisuutta noudattaakseen mitättömyysvaatimustaan tukevien asiakirjojen esittämiselle asetettua määräaikaa. Kantaja ei ole hakenut muutosta kyseiseen päätökseen.
11 Valituslautakunta hylkäsi 4.1.2016 tehdyllä päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös) valituksen mitättömyysosaston päätöksestä.
12 Ensinnäkin valituslautakunta hylkäsi kantajan väitteet, jotka koskivat asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomista. Valituslautakunta totesi, että riidanalaisten kuviomerkkien hallitsevat osatekijät olivat sanaosat ”marlboro” ja ”raquel”, kun taas merkkien yläosan tummanvärinen geometrinen muoto – ”katon muoto”, jota koskevan oikeuden kantaja katsoo kuuluvan itselleen – oli pikemminkin ”koriste” kuin erottava tekijä. Valituslautakunta katsoi, että koska kyseessä olevat kuviomerkit eivät olleet samankaltaisia tai niiden samankaltaisuus oli erittäin vähäistä, sekaannusvaaraa ei näin ollen ollut huolimatta kyseessä olevien tavaroiden samanlaisuudesta.
13 Toiseksi valituslautakunta hylkäsi todisteet, jotka oli esitetty ensimmäisen kerran sen johtamassa menettelyssä ja jotka koskivat aikaisemman tavaramerkin – erityisesti graafisen osatekijän ”katon muoto” – käyttöön perustuvaa huomattavaa erottamiskykyä. Valituslautakunta tukeutui tältä osin asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohtaan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 95 artiklan 2 kohta), jossa sille annetaan laaja harkintavalta ratkaista, onko myöhässä esitetyt tosiseikat ja todisteet syytä ottaa huomioon. Lisäksi se katsoi, että valituksen tutkiminen rajoittuu yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 täytäntöönpanosta 13.12.1995 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2868/95 (EYVL 1995, L 303, s. 1) 50 säännön 1 kohdan mukaan ensimmäisessä asteessa esitettyyn näyttöön. Sen mukaan uusien todisteiden tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä on se, että ne ovat täydentäviä, mikä ei valituslautakunnan mukaan ollut tilanne nyt käsiteltävässä asiassa.
14 Valituslautakunta tutki tekijät, joilla kantajan mukaan voitiin perustella todisteiden jättäminen esittämättä mitättömyysosastossa, muun muassa kantajan väitteen siitä, että sen aikomus oli ollut esittää ne väliintulijan huomautusten vastaanottamisen jälkeen, mutta koska väliintulija ei ollut vastannut määräajassa, menettelyn kontradiktorinen vaihe oli päätetty. Valituslautakunta katsoi, ettei kyseinen perustelu ollut seuraavien syiden vuoksi vakuuttava. Ensinnäkin asetuksen N:o 2868/95 37 säännön b alakohdan iv alakohdassa oli tulkittava edellytettävän, että mitättömyysvaatimuksen esittäjät esittävät väitteensä ja todisteensa silloin, kun mitättömyysvaatimus jätetään. Toiseksi asetuksen N:o 2868/95 40 säännön 2 kohdassa (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 täydentämisestä ja asetusten N:o 2868/95 ja N:o 216/96 kumoamisesta 18.5.2017 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/1430 (EUVL 2017, L 205, s. 1) 17 artiklan 2 kohta) mahdollistetaan se, että mitättömyysosasto ratkaisee mitättömyysvaatimuksen käytössään olevien todisteiden perusteella jopa ilman väliintulijan huomautuksia. Kolmanneksi kantajalla oli riittävästi aikaa koota todisteet, joiden liittämistä mitättömyysvaatimukseensa se piti tarpeellisena, kun otetaan huomioon, ettei mitättömyysvaatimuksen esittämistä ole rajoitettu ajallisesti.
15 Valituslautakunta päätti kaikkien näiden seikkojen perusteella olla ottamatta huomioon kantajan ensimmäisen kerran sen johtamassa menettelyssä esittämiä todisteita.
16 Kolmanneksi valituslautakunta sivuutti asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan väitettyä rikkomista koskevat kantajan väitteet sillä perusteella, että aikaisemman tavaramerkin mainetta koskevat todisteet oli esitetty ensimmäisen kerran valituslautakunnassa eikä niitä voitu tästä syystä ottaa huomioon. Lisäksi valituslautakunta katsoi, että vaikka tällainen maine olisi näytetty toteen, riidanalaisten tavaramerkkien erittäin vähäinen samankaltaisuus ei riittäisi siihen, että ne yhdistyisivät toisiinsa yleisön mielessä.
Asianosaisten vaatimukset
17 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen
– toteaa riitautetun tavaramerkin mitättömäksi tai toissijaisesti palauttaa asian valituslautakunnalle, jotta tämä tutkii asian perusteellisemmin aikaisemman tavaramerkin mainetta ja sen erottamiskykyä koskevien todisteiden valossa
– velvoittaa EUIPO:n ja väliintulijan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
18 EUIPO vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
19 Väliintulija vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
20 Kantaja esittää kanteensa tueksi kolme kanneperustetta, joista ensimmäinen koskee asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan rikkomista, toinen asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja saman asetuksen 76 artiklan 1 kohdan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 95 artiklan 1 kohta) rikkomista ja kolmas asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan rikkomista.
21 Ensimmäisellä kanneperusteellaan kantaja moittii valituslautakuntaa olennaisilta osin siitä, että tämä ei ottanut huomioon kantajan ensimmäisen kerran valituslautakunnassa esittämiä todisteita aikaisemman tavaramerkin maineesta ja sen huomattavasta erottamiskyvystä. Näin valituslautakunta aiheutti kantajan mukaan sen, että riidanalainen päätös on asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan vastainen.
22 Kantajan toinen kanneperuste jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa kantaja moittii valituslautakuntaa virheistä riitautetun tavaramerkin ja aikaisemman tavaramerkin välisen sekaannusvaaran yleisessä arvioinnissa. Toisessa osassa kantaja moittii valituslautakuntaa siitä, ettei tämä asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 1 kohdan ja saman asetuksen 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan vastaisesti ottanut huomioon aikaisemman tavaramerkin huomattavaa erottamiskykyä.
23 Kolmannella kanneperusteellaan kantaja väittää olennaisilta osin, että valituslautakunta teki arviointivirheen, kun se katsoi, että vaikka todisteet aikaisemman tavaramerkin maineesta olisi otettu huomioon, riidanalaisten merkkien samankaltaisuuden aste olisi ollut riittämätön, jotta ne olisivat voineet yhdistyä toisiinsa kuluttajien mielessä.
24 Tässä tuomiossa on aiheellista, että unionin yleinen tuomioistuin tutkii ensin yhdessä ensimmäisen kanneperusteen ja toisen kanneperusteen toisen osan, koska molemmat koskevat asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan tulkintaa.
25 Kantaja moittii EUIPO:ta asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan, luettuna yhdessä asetuksen N:o 2868/95 50 säännön 1 kohdan kanssa, virheellisestä soveltamisesta sillä perusteella, että valituslautakunta sivuutti aikaisemman tavaramerkin mainetta ja huomattavaa erottamiskykyä koskevat todisteet sillä perusteella, että ne esitettiin ensimmäisen kerran valituslautakunnassa.
26 Kantaja esittää tässä yhteydessä asetuksen N:o 2868/95 englanninkielisen version perusteella, ettei asetuksen N:o 2868/95 50 säännön 1 kohta ole esteenä uusien todisteiden hyväksymiselle, sillä kumpikin ilmaisuista ”uusi” ja ”täydentävä” esiintyvät kyseisen säännöksen tekstissä, mikä tarkoittaa sitä, että valituslautakunta olisi voinut ottaa huomioon uudet tosiseikat ja todisteet eli ne, jotka esitetään ensimmäisen kerran valituslautakunnassa. Kantaja korostaa valituslautakunnassa esittämiensä uusien todisteiden ilmeistä merkitystä, sitä, että menettelyn toinen asianosainen eli väliintulija saattoi riitauttaa ne tehokkaasti, sekä riidanalaisen päätöksen ja valituslautakunnan aikaisemman, joitakin kuukausia ennen riidanalaista päätöstä tehdyn päätöksen, joka koski aikaisempaa tavaramerkkiä ja sen katon muotoista graafista osatekijää, välistä selkeää ristiriitaa.
27 Kantaja ei kyseenalaista valituslautakunnan harkintavaltaa ottaa huomioon myöhässä esitettyjä tosiseikkoja ja todisteita mutta katsoo, ettei harkintavalta voi muuttua mielivallaksi, jos tällaisilla uusilla seikoilla voi olla todellista merkitystä menettelyn lopputuloksen kannalta. Kantaja viittaa tässä yhteydessä 13.3.2007 annettuun tuomioon SMHV v. Kaul (C‑29/05 P, EU:C:2007:162) tueksi sille, ettei EUIPO:n ole kiellettyä ottaa huomioon myöhässä esitettyjä tosiseikkoja ja todisteita. Sen mielestä oikeusturvaan ja hyvään hallintoon liittyvät syyt sen sijaan puoltavat tällaisten seikkojen hyväksymistä.
28 Lisäksi kantaja vetoaa EUIPO:n ensimmäisen valituslautakunnan 27.2.2015 tekemään aikaisempaan päätökseen asiassa R 1585/2013-1, jossa kantajalla oli vastassaan EU-tavaramerkiksi rekisteröidyn kuviomerkin SUPER ROLL haltija (jäljempänä SUPER ROLL -päätös) ja jossa tunnustettiin, että tavaramerkki Marlboro ja sen katonmuotoinen graafinen osatekijä olivat saavuttaneet ”huomattavan maineen” kohdeyleisön keskuudessa koko Euroopan unionissa.
29 Kantaja mainitsee esittäneensä valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä jäljennöksen SUPER ROLL -päätöksestä yhdessä niiden todisteiden kanssa, joilla pyrittiin näyttämään toteen aikaisemman tavaramerkin maine. Valituslautakunta kuitenkin sivuutti sekä todisteet että SUPER ROLL -päätöksen ja katsoi mainitun päätöksen vastaisesti, että tummaa geometristä muotoa on pidettävä pelkkänä ”koristeena”, jota kuluttajat eivät pidä muistissaan.
30 Tästä seuraa kantajan mukaan, että valituslautakunta sovelsi virheellisesti asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 1 kohtaa, koska se ei ottanut huomioon ”notorisia seikkoja” eli aikaisemman tavaramerkin graafisen osatekijän – ”katon muoto” – ja kaupallisen asun mainetta ja huomattavaa erottamiskykyä. Kantaja esittää olennaisilta osin, että asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 1 kohtaa ei voida tulkita siten, että se velvoittaisi EUIPO:n tekemään päätöksiä ilmeisen puutteellisten tai ”todellisuudelle vieraiden” tosiseikkahypoteesien perusteella varsinkin, jos ne ovat vastoin samassa asiayhteydessä aikaisemmin annettujen päätösten sisältöä.
31 EUIPO väittää, että asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdassa annetaan sille harkintavalta ratkaista tältä osin perustellulla päätöksellä, onko asetettujen määräaikojen ulkopuolella esitetyt seikat otettava huomioon vai ei (tuomio 13.3.2007 SMHV v. Kaul, C‑29/05 P, EU:C:2007:162, 43 kohta). Kantajan ensimmäisen kerran valituslautakunnassa esittämät todisteet eivät sen mukaan olleet täydentäviä todisteita vaan aivan uusia todisteita, minkä vuoksi ne on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jätettävä tutkimatta sen vuoksi, ettei niitä ole esitetty alun perin asetetussa määräajassa (tuomio 26.9.2013, Centrotherm Systemtechnik v. SMHV, C‑610/11 P, EU:C:2013:593, 86–88 ja 117 kohta ja tuomio 21.11.2013, Recaro v. SMHV – Certino Mode (RECARO), T‑524/12, ei julkaistu, EU:T:2013:604, 62–66 kohta).
32 EUIPO korostaa, että valituslautakunta tutki kuitenkin, voidaanko kantajan myöhässä esittämien todisteiden huomioon ottaminen perustella erityisillä olosuhteilla, ennen kuin se totesi, ettei näin ollut, varsinkin kun otetaan huomioon se, ettei mitättömyysvaatimuksen esittämistä ollut rajoitettu ajallisesti ja että kantaja oli nyt käsiteltävässä asiassa tarkoituksellisesti jättänyt todisteet esittämättä ensimmäisessä asteessa käydyssä menettelyssä.
33 EUIPO katsoo, että kun otetaan huomioon prosessuaalisen yhdenvertaisuuden ja hyvän hallinnon periaatteet sekä tarve varmistaa menettelyjen sujuvuus ja tehokkuus, valistuslautakunta toimi oikein, kun se ei antanut yhdelle asianosaiselle oikeudetonta etua toisen vahingoksi. Sitä, että kantaja oletti ”naiivisti” voivansa esittää todisteet myöhemmin, ei voida pitää perusteltuna syynä vaan tällaista menettelyä on sitä vastoin pidettävä huolimattomuutena.
34 EUIPO katsoo väitteistä, että aikaisemman tavaramerkin graafinen osatekijä ”katon muoto” on muutakin kuin pelkkä koristeellinen osatekijä ja maailmanlaajuisesti tunnettu, ettei kantaja ole esittänyt mitään todisteita siitä, että kyseinen osatekijä olisi tunnettu alkuperämerkintänä. EUIPO:n mukaan kyse on pelkistetystä geometrisestä muodosta eli viisikulmiosta, jonka viidestä sivusta kolme noudattavat savukeaskin muotoa. Se ei näe mitään aihetta olettaa, että kuluttajat kiinnittäisivät enemmän huomiota kyseiseen kuvioon kuin erottuvaan sanaosaan ”marlboro”.
35 EUIPO esittää kantajan mainitsemasta SUPER ROLL -päätöksestä, jossa aikaisemman tavaramerkin huomattava erottamiskyky tunnustetaan, ettei päätös sido valituslautakuntaa, koska tunnustaminen rajoittuu kuhunkin yksittäiseen menettelyyn (tuomio 23.10.2015, Calida v. SMHV – Quanzhou Green Garments (dadida), T‑597/13, ei julkaistu, EU:T:2015:804, 42–48 kohta). Vastakkainen päätelmä olisi mitättömyysmenettelyn toisen osapuolen puolustautumisoikeuksien vastainen ja laajentaisi oikeusvoiman periaatteen virheellisesti koskemaan myös hallinnollista päätöstä.
36 Väliintulija puolestaan vaatii kanteen hylkäämistä ja esittää olennaisilta osin, ettei kannekirjelmässä yksilöidä täsmällisesti kanneperusteita ja valituslautakunnan riidanalaisessa päätöksessä tekemäksi väitettyjä oikeudellisia virheitä vaan ainoastaan ilmaistaan yleinen pettymys ja harmi sekä annetaan yleisiä kehotuksia. Väliintulija väittää, että riidanalainen päätös on ”asianmukainen” eikä perustu mihinkään oikeudelliseen tai tosiseikkoja koskevaan virheeseen. Valituslautakunnan suorittama kyseessä olevien tavaramerkkien analyyttinen arviointi on väliintulijan mukaan oikea, hyvin perusteltu ja asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 5 kohdan vaatimuksia vastaava.
37 Aluksi on muistutettava, että asetuksen N:o 2868/95 50 säännön 1 kohdan kolmannessa alakohdassa, jota sovelletaan analogisesti mitättömyysmenettelyihin, säädetään olennaisilta osin, että valituksen tutkinta valituslautakunnassa rajoittuu väiteosastossa esitettyihin tosiseikkoihin ja todisteisiin, ellei valituslautakunta katso, että uusia tai täydentäviä tosiseikkoja ja todisteita on otettava huomioon asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Viimeksi mainitun säännöksen mukaan EUIPO voi olla ottamatta huomioon tosiseikkoja tai todisteita, joihin osapuolet eivät ole vedonneet tai joita ne eivät ole esittäneet ajoissa.
38 Niinpä asetuksessa N:o 207/2009 säädetään nimenomaisesti, että valituslautakunnalla on mitättömyysosaston päätöksestä tehdyn valituksen käsittelyn yhteydessä asetuksen N:o 2868/95 50 säännön 1 kohdan kolmanteen alakohtaan ja asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohtaan perustuva harkintavalta ratkaista, onko uudet tai täydentävät tosiseikat ja todisteet, joita ei ole esitetty mitättömyysosaston asettamassa määräajassa, otettava huomioon vai ei (ks. tuomio 3.10.2013, Rintisch v. SMHV, C‑122/12 P, EU:C:2013:628, 33 kohta ja tuomio 24.10.2014, Grau Ferrer v. EUIPO – Rubio Ferrer (Bugui va), T‑543/12, ei julkaistu, EU:T:2014:911, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
39 Tältä osin unionin tuomioistuin on jo todennut, että asetuksen N:o 2868/95 50 säännön 1 kohdan kolmannen alakohdan ranskankielinen versio eroaa olennaiselta osin espanjan-, saksan- ja englanninkielisestä versiosta. Kun nimittäin näissä viimeksi mainituissa versioissa säädetään, että valituslautakunta voi ottaa huomioon vain lisä- tai täydentäviä tosiseikkoja ja todisteita, ranskankielisessä versiossa luokitellaan nämä samat tosiseikat ja todisteet ”uusiksi tai täydentäviksi”.
40 Unionin tuomioistuin on säännöstön, jonka osa asetuksen N:o 2868/95 50 säännön 1 kohta on, systematiikan ja tavoitteen ja erityisesti asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan, joka muodostaa sen oikeudellisen perustan, perusteella todennut tavaramerkin käyttämistä koskevista todisteista, että jos siitä ei ole esitetty mitään todisteita EUIPO:n asettamassa määräajassa, EUIPO:n on hylättävä väite viran puolesta. Jos todisteita on sitä vastoin esitetty EUIPO:n asettamassa määräajassa, täydentävien todisteiden esittäminen on edelleen mahdollista (ks. tuomio 21.7.2016, EUIPO v. Grau Ferrer, C‑597/14 P, EU:C:2016:579, 24–26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
41 Unionin tuomioistuin on korostanut, että samaa tulkintaa asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdasta on puollettava tavaramerkin olemassaoloa, pätevyyttä ja suojan laajuutta koskevien todisteiden osalta, koska mainittu säännös sisältää säännön, jolla on horisontaalinen rooli mainitun asetuksen järjestelmässä, sillä sitä sovelletaan riippumatta kyseisen menettelyn luonteesta. Tästä seuraa, ettei asetuksen N:o 2868/95 50 sääntöä voida tulkita siten, että siinä laajennetaan valituslautakuntien harkintavaltaa uusien todisteiden osalta (tuomio 21.7.2016, EUIPO v. Grau Ferrer, C‑597/14 P, EU:C:2016:579, 27 kohta) vaan ainoastaan niin sanottujen ”täydentävien todisteiden” tai ”lisätodisteiden” osalta, jotka esitetään määräajassa toimitettujen merkityksellisten todisteiden jälkeen (ks. tuomio 11.12.2014, CEDC International v. SMHV – Underberg (Pullossa olevan ruohonkorren muoto), T‑235/12, EU:T:2014:1058, 89 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
42 Niinpä on ratkaistava, voidaanko ensimmäisen kerran valituslautakunnassa esitettyjä todisteita pitää asetuksen N:o 2868/95 50 säännön 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettuina ”täydentävinä todisteina” tai ”lisätodisteina”.
43 On riidatonta, ettei kantaja esittänyt mitään todisteita aikaisemman tavaramerkin maineesta asetuksen N:o 2868/95 37 säännön b alakohdan iv alakohdan mukaisesti eli mitättömyysvaatimuksen jättämisen yhteydessä eikä myöskään missään muussa mitättömyysosastossa käydyn menettelyn vaiheessa, vaikka se ilmoittikin mitättömyysvaatimukseen liitetyssä, 15.1.2014 päivätyssä kirjeessä jättävänsä aikaisemman tavaramerkin mainetta koskevat todisteet niihin liittyvine perusteluineen ”sopivana ajankohtana”.
44 Nyt käsiteltävässä asiassa on riidatonta, ettei kyseinen aikomus konkretisoitunut ennen mitättömyysosastossa käydyn menettelyn päättämistä yli kuusi kuukautta myöhemmin eli 21.7.2014.
45 Kantajan istunnossa esittämästä väitteestä, jonka mukaan mitättömyysosaston olisi pitänyt kehottaa sitä täydentämään aineistoaan esittämällä muun muassa todisteet aikaisemman tavaramerkin maineesta, on todettava, että lainsäätäjä on tehnyt perustavanlaatuisen erottelun yhtäältä niihin edellytyksiin, jotka mitättömyysvaatimuksen on täytettävä, jotta se voidaan ottaa tutkittavaksi, ja toisaalta kyseisen vaatimuksen tueksi esitettävien seikkojen, todisteiden ja perustelujen sekä vaatimusta tukevien asiakirjojen toimittamista koskeviin edellytyksiin, jotka liittyvät vaatimuksen tutkimiseen. Lainsäätäjä on ainoastaan mitättömyysvaatimuksen tutkittavaksi ottamisen edellytysten osalta säätänyt asetuksen N:o 2868/95 38 säännön 1 kohdassa (josta on tullut asetuksen 2017/1001 146 artiklan 7 kohta) ja saman asetuksen 39 säännön 3 kohdassa (josta on tullut delegoidun asetuksen 2017/1430 15 artiklan 4 kohta), että mitättömyysosastolla on velvollisuus sallia se, että osapuoli korjaa mitättömyysvaatimustaan rasittavat puutteet, jos ne voivat johtaa mainitun vaatimuksen tutkimatta jättämiseen, mutta samankaltaista velvollisuutta ei ole niiden edellytysten osalta, joiden on täytyttävä, jotta mitättömyysvaatimus voitaisiin hyväksyä (ks. analogisesti tuomio 13.6.2002, Chef Revival USA v. SMHV – Massagué Marín (Chef), T‑232/00, EU:T:2002:157, 54 kohta sekä vastaavasti ja analogisesti tuomio 17.6.2008, El Corte Inglés v. SMHV – Abril Sánchez ja Ricote Saugar (BoomerangTV), T‑420/03, EU:T:2008:203, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
46 Niinpä on todettava, että vastoin kantajan väitettä missään asetuksen N:o 2868/95 säännöksessä ei velvoiteta mitättömyysosastoa ilmoittamaan vaatimuksen esittäjälle siitä, ettei mitättömyysvaatimuksen tueksi ole esitetty todisteita aikaisemman tavaramerkin maineesta.
47 Tässä tilanteessa on katsottava, että koska mitättömyysvaatimukseen liitetyssä, 15.1.2014 päivätyssä kirjeessä ilmaistu väite aikaisemman tavaramerkin maineesta oli pelkkä väite, jonka tueksi ei esitetty konkreettisia todisteita, valituslautakunnassa esitettyjä todisteita ei voida pitää ”täydentävinä todisteina” tai ”lisätodisteina”, jotka esitetään kantajan jo esittämien todisteiden jälkeen.
48 Tässä tilanteessa on katsottava, ettei valituslautakunnalla lähtökohtaisesti ollut velvollisuutta ottaa niitä huomioon asetuksen N:o 2868/95 50 säännön 1 kohdan ja asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan perusteella.
49 On kuitenkin tutkittava vielä kantajan väitteet, joiden olennainen sisältö on se, että SUPER ROLL -päätöksen sivuuttaminen oli hyvään hallintoon liittyvien seikkojen vastaista.
50 Asiakirja-aineistosta ilmenee, että SUPER ROLL -päätös koski kantajan vireille saattamaa väitemenettelyä kuviomerkin SUPER ROLL EU-tavaramerkiksi rekisteröimistä vastaan oman EU-tavaramerkkinsä nro 4179801 perusteella.
51 Valituslautakunta totesi SUPER ROLL -päätöksessä, että ”Marlborolla on hyvä maine ja sen hyvin tunnetulla, kolmion muodon käsittävällä pakkauksella on huomattava erottamiskyky” ja että ”Marlboro-tavaramerkki ja sen katonmuotoinen graafinen osatekijä (joka kuuluu Marlboro-tavaramerkkiin) ovat saavuttaneet huomattavan maineen kohdeyleisön keskuudessa koko Euroopassa”.
52 Koska kantaja vetosi SUPER ROLL -päätöksen merkitykseen valituslautakunnassa, sen väite hylättiin riidanalaisen päätöksen 51 kohdassa sillä perusteella, että aikaisempi päätös koski erilaista tilannetta, joka liittyi myöhempään erilaiseen EU-tavaramerkkiin, ja että aikaisempien tavaramerkkien mainetta koskevat todisteet oli esitetty kokonaisuudessaan väiteosastossa.
53 Kantaja ei hyväksy kyseistä arviointia ja esittää olennaisilta osin, että SUPER ROLL -päätöksen olemassaolon olisi pitänyt riittää siihen, että valituslautakunta tunnustaa aikaisemman tavaramerkin maineen ”notorisena seikkana” ja välttää sellaisen päätöksen tekemistä, joka on ristiriidassa sen samassa asiayhteydessä esittämien aikaisempien toteamusten kanssa.
54 Kyseinen väite ei voi menestyä, koska kantaja pyrkii olennaiselta osin aikaisemman tavaramerkin maineen automaattiseen tunnustamiseen ainoana perusteenaan EUIPO:n aikaisempi ratkaisukäytäntö.
55 Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että ne päätökset, jotka valituslautakuntien on tehtävä asetuksen N:o 207/2009 perusteella, kuuluvat sidotun harkinnan eivätkä vapaan harkinnan piiriin. Valituslautakuntien päätösten laillisuutta on näin ollen arvioitava yksinomaan tämän asetuksen perusteella, sellaisena kuin unionin tuomioistuimet ovat sitä tulkinneet, eikä aikaisemman päätöskäytännön perusteella (ks. määräys 14.4.2016, KS Sports v. EUIPO, C‑480/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:266, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tästä seuraa, ettei se, tunnustaako valituslautakunta aikaisemman tavaramerkin mahdollisen maineen, voi riippua maineen tunnustamisesta erillisessä menettelyssä, joka koskee eri oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja (ks. analogisesti tuomio 23.10.2015, dadida, T‑597/13, ei julkaistu, EU:T:2015:804, 43 kohta).
56 Osapuolen, joka vetoaa aikaisemman tavaramerkkinsä maineeseen, on näin ollen osoitettava kuhunkin menettelyyn, jossa se on osapuolena, rajoittuvassa asiayhteydessä ja asianmukaisimpina pitämiensä tosiseikkojen perusteella, että mainittu tavaramerkki on saavuttanut tällaisen maineen, eikä se voi tyytyä pyrkimään korvaamaan tällaista näyttöä viittaamalla siihen, että tällainen maine on jopa saman tavaramerkin osalta tunnustettu erillisessä hallinnollisessa menettelyssä (ks. analogisesti tuomio 23.10.2015, dadida, T‑597/13, ei julkaistu, EU:T:2015:804, 45 kohta).
57 Sen pitäminen riittävänä, että kantaja vetoaa valituslautakunnan aikaisempaan päätökseen osoittaakseen aikaisemman tavaramerkin maineen, loukkaisi yhtäältä väliintulijan puolustautumisoikeuksia, koska tämä ei voisi tutkia, arvioida ja riitauttaa tosiseikkoja, joihin valituslautakunta tukeutui, ja laajentaisi toisaalta virheellisesti oikeusvoiman periaatteen koskemaan hallinnollista päätöstä, joka koski muita kuin menettelyn osapuolia, mikä estäisi tuomioistuinta tutkimasta hallinnollisen päätöksen lainmukaisuutta, mikä puolestaan olisi selvästi legaliteettiperiaatteen vastaista (ks. analogisesti tuomio 23.10.2015, dadida, T‑597/13, ei julkaistu, EU:T:2015:804, 46 kohta).
58 Tästä seuraa, että vastoin kantajan väitteitä EUIPO:lla ei ollut mitään velvollisuutta tunnustaa automaattisesti aikaisemman tavaramerkin mainetta yksinomaan niiden toteamusten perusteella, jotka tehtiin toisessa menettelyssä, jossa tehtiin toinen päätös, tässä tapauksessa SUPER ROLL -päätös.
59 Kantajan väitteestä, jonka mukaan aikaisemman tavaramerkin maine olisi pitänyt tunnustaa viran puolesta asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 1 kohdan perusteella, on vielä todettava, että se on myös hylättävä, koska kyseisestä säännöksestä ilmenee, että EUIPO:lle asetettu velvollisuus tutkia tosiseikat viran puolesta rajoittuu sellaisiin merkityksellisiin tosiseikkoihin, joiden vuoksi tutkijan – ja muutoksenhakuasiassa myös valituslautakuntien – EU-tavaramerkin rekisteröintimenettelyssä suorittamassa mainittua tavaramerkkiä koskevan hakemuksen tutkimisessa saatetaan soveltaa ehdottomia hylkäämisperusteita. Sen sijaan nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa menettelyssä aikaisemman tavaramerkin haltijan on osoitettava mainitun merkin saaman suojan olemassaolo, voimassaolo ja ulottuvuus (ks. väitemenettelyn osalta tuomio 28.9.2016 Pinto Eliseu Baptista Lopes Canhoto v. EUIPO – University College London (CITRUS SATURDAY), T‑400/15, ei julkaistu, EU:T:2016:569, 38 kohta).
60 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että aikaisemman tavaramerkin mainetta ei voida osoittaa olettamuksilla vaan sen on perustuttava maineen osoittaviin konkreettisiin ja objektiivisiin seikkoihin.
61 Kantajan ensimmäisen kerran valituslautakunnassa esittämillä todisteilla pyritään nimenomaan tähän tavoitteeseen. Kantaja esittää olennaisilta osin, että oikeusvarmuuteen ja hyvään hallintoon liittyvät seikat puoltavat myöhässä esitettyjen todisteiden hyväksymistä.
62 Tässä yhteydessä on muistettava, että EUIPO:n on käytettävä toimivaltaansa noudattaen unionin oikeuden yleisiä periaatteita, kuten hyvän hallinnon periaatetta (tuomio 10.3.2011, Agencja Wydawnicza Technopol v. SMHV, C‑51/10 P, EU:C:2011:139, 73 kohta). Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdan mukaan oikeus hyvään hallintoon käsittää muun muassa jokaiselle kuuluvan oikeuden siihen, että hänen asiansa käsitellään oikeudenmukaisesti.
63 Hyvään oikeudenkäyttöön kuuluu selvästi, että valituslautakunta voi tehdä päätöksensä asiasta täysin tietoisena, kun se antaa ratkaisun vireille saatetuissa menettelyissä. Niinpä sen tehtävänä on tutkia huolellisesti ja puolueettomasti harkintavaltansa käyttämisen edellyttämät tosiseikat ja oikeudelliset seikat.
64 Nyt käsiteltävässä asiassa on riidatonta, että vain 11 kuukautta ennen riidanalaista päätöstä tehdyn SUPER ROLL -päätöksen sisältö oli saatettu valituslautakunnan tietoon ja että valituslautakunta oli tästä syystä tietoinen kyseisessä päätöksessä Marlboro-tavaramerkin ”huomattavasta maineesta” ja sen nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaan aikaisempaan tavaramerkkiin kiinteästi kuuluvasta ”katonmuotoisesta graafisesta osatekijästä” tehdyistä toteamuksista.
65 Oikeuskäytännön, jossa edellytetään EUIPO:n ottavan huomioon jo tehdyt päätökset ja pohtivan erityisen huolellisesti sitä, onko sen tehtävä samansuuntainen päätös vai ei (ks. vastaavasti tuomio 10.3.2011, Agencja Wydawnicza Technopol v. SMHV, C‑51/10 P, EU:C:2011:139, 74 kohta), valossa SUPER ROLL -päätös oli näin ollen selkeästi merkki siitä, että aikaisemmalla tavaramerkillä saattoi olla asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu maine.
66 Tässä tilanteessa on katsottava, että kantajan valituslautakunnassa esittämät todisteet olivat selvästi sellaisia, joilla saattoi olla todellista merkitystä menettelyn lopputuloksen kannalta, koska niillä pyrittiin osoittamaan aikaisemman tavaramerkin asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu maine. Niinpä valituslautakunta jätti tutkimatta kyseisen säännöksen soveltamisen kannalta mahdollisesti merkityksellisen tekijän, kun se kieltäytyi tutkimasta todisteita sillä perusteella, että ne oli esitetty myöhässä.
67 Ellei asetuksen N:o 2868/95 50 säännön ja asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohdan tulkinnasta, sellaisena kuin se on kuvattu edellä 40–42 kohdassa, ja edellä 50 kohdassa mainitusta toteamuksesta muuta seuraa, EUIPO:n laaja harkintavalta tehtäviensä suorittamisessa ei vapauta sitä velvollisuudestaan koota kaikki harkintavaltansa käyttämisen edellyttämät tosiseikat ja oikeudelliset seikat silloin, kun tiettyjen myöhässä toimitettujen todisteiden jättäminen huomioon ottamatta johtaisi hyvän hallinnon periaatteen loukkaamiseen.
68 Niinpä valituslautakunnan olisi nyt käsiteltävän asian erityisessä tilanteessa pitänyt hyvää hallintoa koskevan velvollisuutensa mukaisesti hyväksyä ensimmäisen kerran valituslautakunnassa esitetyt todisteet aikaisemman tavaramerkin maineesta, vaikkapa vain niiden hylkäämiseksi myöhemmin.
69 Tätä toteamusta ei voida kyseenalaistaa EUIPO:n väitteellä, jonka mukaan oikeuskeinojen yhdenvertaisuuden periaatetta olisi loukattu, jos valituslautakunta olisi ottanut kyseiset todisteet tutkittavaksi.
70 Tässä yhteydessä on muistutettava, että asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan 1 kohdan toisen virkkeen (josta on tullut asetuksen N:o 2017/1001 94 artiklan 1 kohdan toinen virke) mukaan EUIPO:n päätökset voivat perustua vain sellaisiin perusteisiin, joihin osapuolet ovat voineet ottaa kantaa. Kyseinen säännös koskee sekä tosiseikkaperusteita että oikeudellisia perusteita ja todisteita (tuomio 4.10.2006, Freixenet v. SMHV (Hiotun valkoisen pullon muoto), T‑190/04, ei julkaistu, EU:T:2006:291, 28 kohta).
71 Nyt käsiteltävässä asiassa asiakirja-aineistosta ilmenee, että valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä aikaisemman tavaramerkin maineesta esitetyistä todisteista ja kyseisiä todisteita koskevista väliintulijan huomautuksista käytiin kattava kontradiktorinen keskustelu. Aineistosta ilmenee muun muassa, että kantajan valituslautakunnalle 8.1.2015 toimittama asiakirja, jossa esitetään valitusperusteet ja joka sisältää todisteet aikaisemman tavaramerkin maineesta, toimitettiin väliintulijalle, joten sen puolustautumisoikeuksia kunnioitettiin ja sille annettiin mahdollisuus esittää näkemyksensä tältä osin. Aineistosta ilmenee myös, että väliintulija sai jopa pidennetyn määräajan ennen kuin jätti huomautuksensa 14.5.2015. Lisäksi on syytä korostaa, että väliintulija otti huomautuksissaan kantaa kantajan aikaisemman tavaramerkin maineen tueksi esittämiin todisteisiin kyseenalaistamalla niiden merkityksen ja pitämällä niitä riittämättöminä.
72 Tässä tilanteessa on riidatonta, että väliintulijalla oli kaikki mahdollisuudet ja riittävästi aikaa voidakseen esittää näkemyksensä sekä tutkia, arvioida ja riitauttaa kantajan esittämät todisteet. Näin ollen on katsottava, että jos valituslautakunta olisi käyttänyt harkintavaltaansa hyvän hallinnon vaatimusten edellyttämällä tavalla ja hyväksynyt – kun otetaan huomioon nyt käsiteltävän asian erityinen tilanne – mainittujen todisteiden huomioon ottamisen, sitä ei voitaisi moittia oikeuskeinojen yhdenvertaisuuden periaatteen loukkaamisesta.
73 Edellä 67 kohdassa tehtyä päätelmää ei voida horjuttaa myöskään valituslautakunnan riidanalaisen päätöksen 50 kohdassa omaksumalla näkemyksellä, jonka mukaan riidanalaisten tavaramerkkien samankaltaisuuden aste olisi silloinkin, jos aikaisemman tavaramerkin maine näytetään toteen, asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan soveltamisen kannalta joka tapauksessa riittämätön, jotta kyseiset tavaramerkit voisivat yleisön mielessä yhdistyä toisiinsa.
74 Tässä yhteydessä on mainittava, että kuten kantaja väittää kolmannen kanneperusteensa yhteydessä, tällainen näkemys on vastoin vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun aikaisemman tavaramerkin ja riidanalaisen tavaramerkin välisen yhteyden olemassaoloa on arvioitava kokonaisvaltaisesti, ottaen huomioon kaikki kunkin yksittäistapauksen merkitykselliset tekijät, joihin kuuluvat muun muassa kyseisten tavaramerkkien ja näiden tavaramerkkien kattamien tavaroiden samankaltaisuuden aste sekä aikaisemman tavaramerkin maineen voimakkuus ja erottamiskyvyn aste (tuomio 24.3.2011, Ferrero v. SMHV, C‑552/09 P, EU:C:2011:177, 64 kohta).
75 Lisäksi on todettava, että koska asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdassa vaaditaan vain, että kyseessä oleva samankaltaisuus saa kohdeyleisön yhdistämään merkit toisiinsa eli liittämään ne yhteen, eikä sitä, että kohdeyleisö sekoittaisi riidanalaiset merkit toisiinsa, on todettava, että suojaa, josta mainitussa säännöksessä säädetään laajalti tunnetuille tavaramerkeille, sovelletaan, vaikka riidanalaisten merkkien samankaltaisuuden aste olisi vähäisempi (tuomio 10.12.2015, El Corte Inglés v. SMHV, C‑603/14 P, EU:C:2015:807, 42 kohta).
76 Tästä seuraa, ettei siinäkään tapauksessa, että riidanalaisten tavaramerkkien samankaltaisuuden aste olisi vähäinen, voida valituslautakunnan toteamuksesta poiketen päätellä, että asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan soveltaminen olisi välttämättä poissuljettua. Niinpä kantajan ensimmäisen kerran valituslautakunnassa esittämien todisteiden mahdollinen hyväksyminen ja niiden tutkiminen olisi voinut vaikuttaa menettelyn lopputulokseen asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan soveltamisen osalta.
77 Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava, että valituslautakunta teki hyvän hallinnon periaatteen vastaisen menettelyvirheen, kun se katsoi, että kantajan ensimmäisen kerran valituslautakunnassa esittämiä todisteita ei oteta huomioon siitä syystä, että ne esitettiin myöhässä.
78 Menettelyvirheestä voi kuitenkin seurata päätöksen kumoaminen kokonaan tai osittain ainoastaan, jos kanteen kohteena oleva päätös olisi ilman tätä virhettä voinut olla sisällöltään erilainen (ks. vastaavasti tuomio 8.6.2005, Wilfer v. SMHV (ROCKBASS), T‑315/03, EU:T:2005:211, 33 kohta).
79 Kuten edellä 65 ja 66 kohdassa jo mainittiin, nyt käsiteltävässä asiassa ei voida sulkea pois sitä, että valituslautakunnan perusteettomasti sivuuttamat todisteet olisivat voineet olla sellaisia, jotka muuttavat riidanalaisen päätöksen sisältöä, tarkemmin sanottuna siltä osin kuin on kyse asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohdan soveltamisesta. Niinpä siitä, ettei valituslautakunta tutkinut kyseisiä todisteita, seuraa kyseisen päätöksen kumoaminen. Ensimmäinen kanneperuste ja toisen kanneperusteen toinen osa on näin ollen hyväksyttävä ja riidanalainen päätös kumottava ilman, että muita kanneperusteita on tarpeen tutkia.
80 Kantajan toisesta vaatimuksesta eli siitä, että unionin yleinen tuomioistuin toteaa riidanalaisen tavaramerkin mitättömäksi tai toissijaisesti palauttaa asian valituslautakunnalle perusteellisempaa tutkimista varten, on muistutettava, että asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 3 kohdassa (josta on tullut asetuksen 2017/1001 72 artiklan 3 kohta) unionin yleiselle tuomioistuimelle annetusta toimivallasta muuttaa päätöksiä ei seuraa, että sillä olisi valta korvata EUIPO:n valituslautakunnan arviointia omallaan tai myöskään arvioida asiaa, johon valituslautakunta ei ole vielä ottanut kantaa. Päätöksen muuttamista koskevan toimivallan käytön on näin ollen lähtökohtaisesti rajoituttava tilanteisiin, joissa unionin yleinen tuomioistuin valituslautakunnan arvioinnin tutkittuaan voi määrittää selvittämiensä tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella päätöksen, joka valituslautakunnan olisi pitänyt tehdä (ks. tuomio 5.7.2011, Edwin v. SMHV, C‑263/09 P, EU:C:2011:452, 71 ja 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
81 Nyt käsiteltävän asian tilanne ei kuitenkaan ole tällainen. Koska riidanalainen päätös kumotaan sillä perusteella, ettei valituslautakunta virheellisesti ottanut huomioon aikaisemman tavaramerkin mainetta koskevia todisteita, ja koska valituslautakunnan on lausuttava uudelleen mainittujen todisteiden todistusarvosta sekä tämän jälkeen riidanalaisen tavaramerkin mitättömyydestä, unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä ei ole lausua jo tässä vaiheessa mainitusta kysymyksestä. Koska asia palautetaan riidanalaisen päätöksen kumoamisen seurauksena viran puolesta EUIPO:lle uutta tutkimista varten, kantajan vaatimuksista, jotka koskevat asian palauttamista valituslautakunnalle, ei joka tapauksessa ole tarpeen lausua.
82 Niinpä kantajan toinen vaatimus on hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
83 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Lisäksi on mainittava, että työjärjestyksen 134 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos hävinneitä asianosaisia on useita, unionin yleinen tuomioistuin ratkaisee, miten oikeudenkäyntikulut on jaettava.
84 Koska SMHV ja väliintulija ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut tämän vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Euroopan teollisoikeuksien viraston (EUIPO) ensimmäisen valituslautakunnan 4.1.2016 tekemä päätös (asia R 2775/2014-1) kumotaan.
2) EUIPO ja Explosal Ltd vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan Philip Morris Brands Sàrl:n oikeudenkäyntikulut.
Frimodt Nielsen | Forrester | Perillo |
Julistettiin Luxemburgissa 1 päivänä helmikuuta 2018.
Allekirjoitukset