Väliaikainen versio

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)

30 päivänä huhtikuuta 2024 (*)

Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Direktiivi 2014/41/EU – Rikosasioita koskeva eurooppalainen tutkintamääräys – Täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa jo olevien todisteiden hankkiminen – Eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen edellytykset – Salattua televiestintää koskeva palvelu – EncroChat – Tuomioistuimen ratkaisun tarpeellisuus – Unionin oikeuden vastaisesti hankittujen todisteiden käyttö

Asiassa C‑670/22,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Landgericht Berlin (Berliinin alueellinen alioikeus, Saksa) on esittänyt 19.10.2022 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 24.10.2022, saadakseen ennakkoratkaisun rikosasiassa, jossa vastaajana on

M.N.,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),

toimien kokoonpanossa: presidentti K. Lenaerts, varapresidentti L. Bay Larsen, jaostojen puheenjohtajat A. Prechal, K. Jürimäe (esittelevä tuomari), C. Lycourgos, T. von Danwitz, Z. Csehi ja O. Spineanu-Matei sekä tuomarit M. Ilešič, J.-C. Bonichot, I. Jarukaitis, A. Kumin, D. Gratsias, M. L. Arastey Sahún ja M. Gavalec,

julkisasiamies: T. Ćapeta,

kirjaaja: yksikönpäällikkö D. Dittert ja hallintovirkamies K. Hötzel,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 4.7.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–        Staatsanwaltschaft Berlin, asiamiehinään R. Pützhoven ja J. Raupach,

–        M.N., edustajanaan S. Conen, Rechtsanwalt,

–        Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller, P. Busche ja M. Hellmann,

–        Tšekin hallitus, asiamiehinään L. Halajová, M. Smolek ja T. Suchá,

–        Viron hallitus, asiamiehenään M. Kriisa,

–        Irlanti, asiamiehinään M. Browne, Chief State Solicitor, M. A. Joyce ja D. O’Reilly, avustajanaan D. Fennelly, BL,

–        Espanjan hallitus, asiamiehinään A. Gavela Llopis ja A. Pérez-Zurita Gutiérrez,

–        Ranskan hallitus, asiamiehinään G. Bain, R. Bénard, B. Dourthe, B. Fodda ja T. Stéhelin,

–        Unkarin hallitus, asiamiehenään M. Z. Fehér,

–        Alankomaiden hallitus, asiamiehinään K. Bulterman, A. Hanje ja J. Langer,

–        Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

–        Ruotsin hallitus, asiamiehinään F.-L. Göransson ja H. Shev,

–        Euroopan komissio, asiamiehinään H. Leupold, M. Wasmeier ja F. Wilman,

kuultuaan julkisasiamiehen 26.10.2023 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Ennakkoratkaisupyyntö koskee rikosasioita koskevasta eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä 3.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/41/EU (EUVL 2014, L 130, s. 1) 2 artiklan c alakohdan, 6 artiklan 1 kohdan ja 31 artiklan sekä vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen tulkintaa.

2        Tämä pyyntö on esitetty M.N:ää vastaan vireille pannussa rikosasiassa, ja se koskee kolmen Generalstaatsanwaltschaft Frankfurt am Mainin (Frankfurt am Mainin yleinen syyttäjäviranomainen, Saksa; jäljempänä Frankfurtin yleinen syyttäjäviranomainen) antaman eurooppalaisen tutkintamääräyksen lainmukaisuutta.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Unionin oikeus

 Direktiivi 2002/58/EY

3        Henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla 12.7.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) (EYVL 2002, L 201, s. 37) 15 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat toteuttaa lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, joilla rajoitetaan tämän direktiivin 5 artiklassa, 6 artiklassa, 8 artiklan 1, 2, 3 ja 4 kohdassa sekä 9 artiklassa säädettyjen oikeuksien ja velvollisuuksien soveltamisalaa, jos tällaiset rajoitukset ovat välttämättömiä, asianmukaisia ja oikeasuhteisia demokraattisen yhteiskunnan toimenpiteitä kansallisen turvallisuuden (valtion turvallisuus) sekä puolustuksen, yleisen turvallisuuden tai rikosten tai sähköisen viestintäjärjestelmän luvattoman käytön torjunnan, tutkinnan, selvittämisen ja syyteharkinnan varmistamiseksi [yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24.10.1995 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] direktiivin 95/46/EY [(EYVL 1995, L 281, s. 31)] 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti. – – Kaikkien tässä kohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden on oltava yhteisön oikeuden yleisten periaatteiden mukaisia, mukaan lukien [SEU] 6 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut periaatteet.”

 Direktiivi 2014/41

4        Direktiivin 2014/41 johdanto-osan 2, 5–8, 19 ja 30 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

”(2)      [SEUT] 82 artiklan 1 kohdan mukaan oikeudellinen yhteistyö [Euroopan] unionissa rikosoikeuden alalla perustuu tuomioistuinten tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen, jota on Tampereella 15 ja 16 päivänä lokakuuta 1999 pidetyn Eurooppa-neuvoston jälkeen yleisesti pidetty rikosoikeudellisen yhteistyön kulmakivenä unionissa.

– –

(5)      [Omaisuuden tai todistusaineiston jäädyttämistä koskevien päätösten täytäntöönpanosta Euroopan unionissa 22.7.2003 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2003/577/YOS (EUVL 2003, L 196, s. 45)] ja [eurooppalaisesta todisteiden luovuttamismääräyksestä esineiden, asiakirjojen ja tietojen hankkimiseksi rikosasian käsittelyä varten 18.12.2008 annetun neuvoston puitepäätöksen 2008/978/YOS (EUVL 2008, L 350, s. 72)] jälkeen on käynyt selväksi, että olemassa oleva todisteiden hankkimista koskeva järjestelmä on liian pirstoutunut ja monimutkainen. Uusi lähestymistapa on sen vuoksi tarpeen.

(6)      Eurooppa-neuvosto katsoi 10–11 päivänä joulukuuta 2009 hyväksymässään Tukholman ohjelmassa, että olisi yhä jatkettava toimia, joilla pyritään luomaan vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen pohjautuva kattava järjestelmä todisteiden saamiseksi asioissa, joilla on rajat ylittävä ulottuvuus. Eurooppa-neuvosto totesi, että tällä alalla voimassa olevat välineet muodostivat hajanaisen järjestelmän ja että tarvittiin uusi lähestymistapa, joka perustuu vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen mutta jossa otetaan huomioon myös perinteisen keskinäistä oikeusapua koskevan järjestelmän joustavuus. Eurooppa-neuvosto vaati sen vuoksi kattavaa järjestelmää, jolla korvattaisiin kaikki tällä alalla voimassa olevat välineet, puitepäätös 2008/978/YOS mukaan luettuna, ja joka kattaisi mahdollisimman pitkälle kaikentyyppiset todisteet, sisältäisi määräaikoja täytäntöönpanolle sekä rajoittaisi mahdollisimman paljon kieltäytymisperusteita.

(7)      Tämä uusi lähestymistapa perustuu yhteen ainoaan välineeseen, eurooppalaiseen tutkintamääräykseen. Eurooppalainen tutkintamääräys on määrä antaa tarkoituksin saada yksi tai useampi erityinen tutkintatoimenpide suoritetuksi eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanevassa valtiossa, jäljempänä ’täytäntöönpanovaltio’, todisteiden hankkimista varten. Tämä sisältää sellaisten todisteiden hankkimisen, jotka jo ovat täytäntöönpanoviranomaisen hallussa.

(8)      Eurooppalainen tutkintamääräyksen soveltamisalan olisi oltava horisontaalinen ja sitä olisi sen vuoksi sovellettava kaikkiin tutkintatoimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on todisteiden hankkiminen. Yhteisen tutkintaryhmän perustaminen ja todisteiden hankkiminen sellaisessa ryhmässä edellyttävät kuitenkin erityisiä sääntöjä, joita on parempi käsitellä erikseen. Tämän tyyppisiin tutkintatoimenpiteisiin olisi sen vuoksi edelleen sovellettava voimassa olevia välineitä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän direktiivin soveltamista.

– –

(19)      Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen perustaminen unioniin perustuu keskinäiseen luottamukseen ja olettamaan siitä, että muut jäsenvaltiot noudattavat unionin oikeutta ja erityisesti perusoikeuksia. Tuo olettama on kuitenkin kumottavissa. Jos on olemassa painavia syitä olettaa, että eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainitun tutkintatoimenpiteen toteuttaminen johtaisi kyseessä olevan henkilön perusoikeuden loukkaamiseen ja siihen, että täytäntöönpanovaltio laiminlöisi [Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (jäljempänä perusoikeuskirja)] tunnustettujen perusoikeuksien suojelua koskevan velvoitteensa, tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta olisi siten kieltäydyttävä.

– –

(30)      Telekuuntelua koskevien tämän direktiivin mukaisten yhteistyömahdollisuuksien ei olisi rajoituttava televiestinnän sisältöön, vaan ne voivat kattaa myös tällaiseen televiestintään liittyvien liikenne- ja paikkatietojen hankkimisen, jolloin toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen vähemmän yksityisyyteen puuttuvien televiestintätietojen hankkimiseksi. Televiestintään liittyvien historiallisten liikenne- ja paikkatietojen hankkimiseksi annettu eurooppalainen tutkintamääräys olisi käsiteltävä eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanoa koskevan yleisen järjestelmän puitteissa, ja sitä voidaan täytäntöönpanovaltion kansallisesta lainsäädännöstä riippuen pitää pakkokeinoja käsittävänä tutkintatoimenpiteenä.”

5        Direktiivin 2014/41 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Eurooppalainen tutkintamääräys ja velvollisuus panna se täytäntöön”, säädetään seuraavaa:

”1.      Eurooppalainen tutkintamääräys on jäsenvaltion, jäljempänä ’määräyksen antanut valtio’, oikeusviranomaisen antama tai vahvistama oikeudellinen päätös, jonka tarkoituksena on, että toisessa jäsenvaltiossa, jäljempänä ’täytäntöönpanovaltio’, suoritetaan yksi tai useampi yksittäinen tutkintatoimenpide tarkoituksin hankkia todisteita tämän direktiivin mukaisesti.

Eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa myös sellaisten todisteiden hankkimiseksi, jotka jo ovat täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa.

2.      Jäsenvaltioiden on pantava eurooppalainen tutkintamääräys täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen pohjalta ja tämän direktiivin mukaisesti.”

6        Direktiivin 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä sovelletaan seuraavia määritelmiä:

– –

c)      ’määräyksen antavalla viranomaisella’ tarkoitetaan

i)      kyseessä olevassa asiassa toimivaltaista tuomaria, tuomioistuinta, tutkintatuomaria tai yleistä syyttäjää; tai

ii)      mitä tahansa muuta määräyksen antavan valtion määrittelemää toimivaltaista viranomaista, joka kyseessä olevassa tapauksessa toimii tutkintaviranomaisena rikosoikeudellisessa menettelyssä ja jolla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti toimivalta antaa todisteiden hankkimista koskeva määräys. Määräyksen antavan valtion tuomarin, tuomioistuimen, tutkintatuomarin tai yleisen syyttäjän on lisäksi vahvistettava eurooppalainen tutkintamääräys, ennen kuin se toimitetaan täytäntöönpanoviranomaiselle, sen jälkeen kun on ensin tutkittu sen vastaavan tämän direktiivin mukaisia eurooppalaisten tutkintamääräyksen antamista koskevia, erityisesti 6 artiklan 1 kohdassa säädettyjä edellytyksiä. Jos oikeusviranomainen on vahvistanut eurooppalaisen tutkintamääräyksen, tuota viranomaista voidaan pitää eurooppalaisen tutkintamääräyksen toimittamista varten myös määräyksen antaneena viranomaisena.

d)      ’täytäntöönpanoviranomaisella’ tarkoitetaan viranomaista, jolla on toimivalta tunnustaa eurooppalainen tutkintamääräys ja varmistaa sen täytäntöönpano tämän direktiivin ja vastaavassa kansallisessa tapauksessa sovellettavien menettelyjen mukaisesti. Tällaiset menettelyt saattavat edellyttää täytäntöönpanovaltion tuomioistuimen lupaa, jos sen kansallisessa lainsäädännössä niin säädetään.”

7        Kyseisen direktiivin 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Menettelytyypit, joita varten eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa”, säädetään seuraavaa:

”Eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa seuraavien osalta:

a)      rikosoikeudelliset menettelyt, jotka oikeusviranomainen on pannut vireille tai jotka voidaan saattaa oikeusviranomaisessa vireille määräyksen antaneen valtion lainsäädännön mukaisen rikoksen johdosta;

– –”

8        Direktiivin 2014/41 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen ja toimittamisen edellytykset”, säädetään seuraavaa:

”1.      Määräyksen antava viranomainen voi antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen vain, jos seuraavat edellytykset ovat täyttyneet:

a)      eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaminen on välttämätöntä ja oikeassa suhteessa 4 artiklassa tarkoitettujen menettelyjen tarkoitukseen nähden ottaen huomioon epäillyn tai syytteessä olevan henkilön oikeudet; ja

b)      eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittu yksi tai useampi tutkintatoimenpide olisi voitu määrätä samoin edellytyksin vastaavassa kansallisessa tapauksessa.

2.      Määräyksen antavan viranomaisen on kussakin tapauksessa arvioitava 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset.

3.      Jos täytäntöönpanoviranomaisella on syytä katsoa, että 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset eivät ole täyttyneet, se voi kuulla määräyksen antanutta viranomaista siitä, miten tärkeää eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpano on. Määräyksen antanut viranomainen voi tämän kuulemisen jälkeen päättää peruuttaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen.”

9        Direktiivin 14 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeussuojakeinot”, säädetään seuraavaa:

”1.      Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeussuojakeinot, jotka vastaavat niitä, joita voidaan käyttää vastaavassa kansallisessa tapauksessa, ovat sovellettavissa eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittuihin tutkintatoimenpiteisiin.

– –

7.      Määräyksen antaneen valtion on otettava huomioon eurooppalaisen tutkintamääräyksen tunnustamisen tai täytäntöönpanon tuloksekas riitauttaminen oman kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeutta puolustukseen ja menettelyn oikeudenmukaisuutta kunnioitetaan, kun arvioidaan eurooppalaisella tutkintamääräyksellä hankittuja todisteita määräyksen antaneen jäsenvaltion rikosoikeudellisissa menettelyissä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta menettelyä koskevia kansallisia sääntöjä.”

10      Direktiivin 2014/41 30 artiklassa, jonka otsikko on ”Toisen jäsenvaltion teknisellä avustuksella tapahtuva telekuuntelu”, säädetään seuraavaa:

”1.      Eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa siinä jäsenvaltiossa tapahtuvaa telekuuntelua varten, jolta tarvitaan teknistä apua.

– –

7.      Määräyksen antanut viranomainen voi, jos sillä on erityinen syy tehdä niin, 1 kohdassa tarkoitetun eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaessaan tai kuuntelun aikana pyytää myös tallenteen purkamista kirjalliseen muotoon taikka koodauksen tai salauksen purkamista, jos täytäntöönpanoviranomainen on antanut tähän suostumuksen.

8.      Tämän artiklan soveltamisesta aiheutuneet kustannukset katetaan 21 artiklan mukaisesti, lukuun ottamatta kuunneltujen viestien purkamisesta kirjalliseen muotoon sekä koodauksen ja salauksen purkamisesta aiheutuneita kustannuksia, joista vastaa määräyksen antanut valtio.”

11      Kyseisen direktiivin 31 artiklassa, jonka otsikko on ”Ilmoitus jäsenvaltiolle, jossa telekuuntelun kohde on ja jolta ei tarvita teknistä apua”, säädetään seuraavaa:

”1.      Jos jonkin jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen, jäljempänä ’kuuntelua suorittava jäsenvaltio’, antaa luvan telekuunteluun tutkintatoimenpiteen toteuttamiseksi ja kuuntelua koskevassa määräyksessä ilmoitetun telekuuntelun kohteena olevan liittymää käytetään toisen jäsenvaltion, jäljempänä ’ilmoituksen vastaanottanut jäsenvaltio’, alueella, jolta ei tarvita teknistä apua kuuntelun suorittamiseen, kuuntelua suorittavan jäsenvaltion on ilmoitettava asiasta ilmoituksen vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle:

a)      ennen kuuntelua silloin, kun kuuntelua suorittavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen kuuntelumääräyksen antamisajankohtana tietää, että telekuuntelun kohde on tai tulee olemaan ilmoituksen vastaanottaneen jäsenvaltion alueella;

b)      kuuntelun aikana tai kuuntelun toteuduttua, välittömästi sen jälkeen, kun se saa tietää, että telekuuntelun kohde on tai on ollut kuuntelun aikana ilmoituksen vastaanottaneen jäsenvaltion alueella.

2.      Edellä 1 kohdassa tarkoitettu ilmoitus on tehtävä liitteessä C esitetyllä lomakkeella.

3.      Jos kuuntelua ei sallittaisi vastaavassa kansallisessa tapauksessa, ilmoituksen vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi viipymättä ja viimeistään 96 tunnin kuluessa 1 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen vastaanottamisesta ilmoittaa kuuntelua suorittavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle:

a)      että kuuntelua ei saa suorittaa tai se on lopetettava; ja

b)      tarvittaessa, että aineistoa, joka on jo saatu kuuntelussa telekuuntelun kohteen ollessa sen alueella, ei saa käyttää tai saa käyttää ainoastaan ehdoin, jotka sen on täsmennettävä. Ilmoituksen vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava kuuntelua suorittavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle syyt, joilla mainitut ehdot ovat perusteltuja.

– –”

12      Direktiivin 2014/41 33 artiklan, jonka otsikko on ”Ilmoitukset”, 1 kohdassa luetellaan tiedot, jotka on ilmoitettava ja saatettava kaikkien jäsenvaltioiden ja yhteisellä toiminnalla 98/428/YOS, jonka neuvosto on hyväksynyt 29.6.1998 Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella Euroopan oikeudellisen verkoston perustamisesta (EYVL 1998, L 191, s. 4), perustetun Euroopan oikeudellisen verkoston (EJN) saataville.

 Saksan oikeus

13      Televiestinnän valvontaa syytetoimia varten säännellään rikosprosessilaissa (Strafprozessordnung (StPO)) (jäljempänä StPO).

14      StPO:n 100a §:n 1 momentissa sallitaan meneillään olevan viestinnän valvonta televiestinnän ”perinteisen” valvonnan muotona (ensimmäinen virke), meneillään olevan viestinnän valvonta asentamalla päätelaitteisiin vakoiluohjelmisto (telekuuntelu lähteellä) (toinen virke) ja Landgerichtin (alueellinen alioikeus, Saksa) määräyksen, jolla asianomaisesta toimenpiteestä määrätään, antamisajankohtana päättyneen ja laitteelle jo tallennetun viestinnän hankkiminen (rajattu online-etsintä) (kolmas virke). StPO:n 100b §:n mukaan kaikki päätelaitteelle tallennetut tiedot voidaan lukea (online-etsintä).

15      Kaikki nämä toimenpiteet edellyttävät konkreettista epäilyä rikoksesta, ja kyseessä olevien rikosten ryhmä on rajattu tiettyihin StPO:n 100a §:n 2 momentissa ja 100b §:n 2 momentissa lueteltuihin rikoksiin.

16      StPO:n 100e §:n 1 ja 2 momentin mukaan toimivaltainen Landgericht voi lisäksi määrätä mainituista toimenpiteistä vain asianomaisen syyttäjäviranomaisen hakemuksesta. Tältä osin on todettava, että StPO:n 100e §:n 2 momentin, luettuna yhdessä oikeuslaitoksesta 12.9.1950 annetun lain (Gerichtsverfassungsgesetz (GVG)) (BGBl. 1950 I, s. 455) 74a §:n 4 momentin kanssa, mukaan online-etsintä kuuluu kyseisen Landgerichtin erikoisjaoston yksinomaiseen toimivaltaan.

17      Kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa 23.12.1982 annetussa laissa (Gesetz über die internationale Rechtshilfe in Strafsachen (IRG)) (BGBl. 1982 I, s. 2071), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä IRG), ei nimenomaisesti määritetä, mikä viranomainen on toimivaltainen antamaan eurooppalaisia tutkintamääräyksiä. StPO:n 161 §:ään viitaten syyttäjäviranomainen voi siis antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen televiestinnän valvomiseksi ulkomailla esitutkinnan aikana.

18      IRG:n 91g §:n 6 momentissa, jolla direktiivin 2014/41 31 artikla saatetaan osaksi Saksan oikeutta, säädetään, että toimivaltaisen viranomaisen, jolle jäsenvaltio ilmoittaa aikomuksestaan toteuttaa valvontatoimenpide Saksan alueella, on kiellettävä tämän toimenpiteen suorittaminen tai kerättyjen tietojen käyttäminen viimeistään 96 tunnin kuluessa tai asetettava näiden tietojen käytölle ehtoja, jos kyseistä toimenpidettä ei sallita kansallisella tasolla vastaavassa tapauksessa. IRG:ssä ei kuitenkaan täsmennetä, onko tästä toimenpiteestä ilmoitettava toimivaltaiselle Landgerichtille tai asianomaiselle syyttäjäviranomaiselle. IRG:n 92d §:ssä säännellään yksinomaan toimivaltaisen viranomaisen alueellista toimivaltaa.

 Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

19      Ranskan viranomaisten suorittamassa tutkinnassa ilmeni, että tutkinnan kohteena olevat henkilöt olivat käyttäneet salattuja matkapuhelimia, jotka toimivat EncroChat-nimisellä lisenssillä, tehdäkseen pääasiallisesti huumausainekauppaan liittyviä rikoksia. Nämä matkapuhelimet mahdollistivat erityisen ohjelmiston ja muutetun laitteiston avulla Roubaix’hen (Ranska) sijoitetun palvelimen välityksellä päästä päähän ‑salauksen suojaaman viestinnän, jota ei voida kuunnella perinteisillä tutkintamenetelmillä (jäljempänä EncroChat-palvelu).

20      Ranskan poliisi onnistui tuomarin luvalla tallentamaan tämän palvelimen tietoja vuosina 2018 ja 2019. Näiden tietojen perusteella yhteinen tutkintaryhmä, johon kuului myös alankomaalaisia asiantuntijoita, pystyi kehittämään Troijan hevonen ‑tyyppisen ohjelmiston. Tämä ohjelmisto asennettiin vuoden 2020 keväällä tribunal correctionnel de Lillen (Lillen rikosasioiden tuomioistuin, Ranska) luvalla mainittuun palvelimeen ja sieltä näihin matkapuhelimiin simuloidulla päivityksellä. Ohjelmiston piiriin kuului 32 477 käyttäjää yhteensä 66 134 rekisteröidystä käyttäjästä 122:sta eri maasta, ja näistä käyttäjistä noin 4 600 oli Saksassa.

21      Bundeskriminalamtin (liittovaltion keskusrikospoliisi, Saksa; jäljempänä BKA) ja Frankfurtin yleisen syyttäjäviranomaisen edustajat sekä muun muassa Ranskan, Alankomaiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten edustajat osallistuivat 9.3.2020 Euroopan unionin rikosoikeudellisen yhteistyön viraston (Eurojust) järjestämään videoneuvotteluun. Tämän videoneuvottelun aikana Ranskan ja Alankomaiden viranomaisten edustajat ilmoittivat muiden jäsenvaltioiden viranomaisten edustajille tutkinnasta, jota ne toimittivat salattuja matkapuhelimia ylläpitävää yhtiötä vastaan, ja suunnittelemastaan tietojen valvonnasta, joka kattoi myös muualla kuin Ranskan alueella sijaitsevista matkapuhelimista saatuja tietoja. Saksan viranomaisten edustajat ilmaisivat olevansa kiinnostuneita saksalaisten käyttäjien tiedoista.

22      BKA ilmoitti 13.3.2020 päivätyssä muistiossa sellaisen tutkintamenettelyn aloittamisesta, joka kohdistuu kaikkiin EncroChat-palvelun tuntemattomiin käyttäjiin ja koskee epäiltyä suurten huumausainemäärien järjestäytynyttä kauppaa ja rikollisryhmän perustamista. BKA perusteli tämän tutkinnan aloittamista selittämällä, että EncroChat-palvelun käyttö itsessään antaa aiheen epäillä vakavien rikosten tekemistä ja erityisesti huumausainekaupan järjestämistä.

23      Tämän muistion perusteella Frankfurtin yleinen syyttäjäviranomainen aloitti 20.3.2020 maininnalla ”Kiireellinen” vastaavan tutkintamenettelyn tuntematonta tekijää vastaan (jäljempänä UJs-menettely).

24      BKA vastaanotti 27.3.2020 Euroopan unionin lainvalvontayhteistyöviraston (Europol) suojatun tiedonvaihtojärjestelmän, josta käytetään nimeä ”Secure Information Exchange Network Application” (SIENA), kautta yhteisen tutkintaryhmän lähettämän viestin niiden jäsenvaltioiden poliisiviranomaisille, jotka olivat kiinnostuneita EncroChat-palvelun tiedoista. Näiden jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia kehotettiin vahvistamaan kirjallisesti, että niille oli ilmoitettu tietojen keräämisessä niiden alueella sijaitsevista matkapuhelimista käytetyistä menetelmistä. Niiden oli myös varmistettava, että toimitetut tiedot toimitetaan lähtökohtaisesti aluksi vain hyödyntämistarkoituksiin ja että niitä käytetään meneillään olevia tutkintamenettelyjä varten vasta sen jälkeen, kun yhteisen tutkintaryhmän jäsenvaltiot ovat antaneet siihen luvan. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan BKA toimitti pyydetyt vahvistukset Frankfurtin yleisen syyttäjäviranomaisen suostumuksella.

25      BKA tutustui 3.4.–28.6.2020 Europolin palvelimella päivittäin saataville asetettuihin tietoihin, jotka koskivat Saksassa käytettyjä matkapuhelimia.

26      UJs-menettelyn yhteydessä Frankfurtin yleinen syyttäjäviranomainen pyysi 2.6.2020 Ranskan viranomaisilta ensimmäisellä eurooppalaisella tutkintamääräyksellä lupaa saada käyttää rajoituksetta EncroChat-palvelusta saatuja tietoja rikosoikeudellisissa menettelyissä. Se perusteli pyyntöään sillä, että Europol oli ilmoittanut BKA:lle, että Saksassa tehtiin tällä palvelulla varustettujen matkapuhelinten avulla lukuisia erittäin törkeitä rikoksia, joihin kuului muun muassa huomattavien huumausainemäärien tuonti ja kauppa, ja että henkilöiden, joita ei ollut tähän mennessä tunnistettu, epäiltiin suunnittelevan ja tekevän erittäin törkeitä rikoksia Saksassa salattua viestintää käyttämällä.

27      Tämän pyynnön johdosta tribunal correctionnel de Lille antoi luvan saksalaisten käyttäjien EncroChat-palvelulla varustettujen matkapuhelinten tietojen toimittamiseen ja käyttämiseen tuomioistuinmenettelyissä. Tämän jälkeen toimitettiin lisätietoja kahden täydentävän eurooppalaisen tutkintamääräyksen nojalla, joista ensimmäinen annettiin 9.9.2020 ja jälkimmäinen 2.7.2021 (jäljempänä yhdessä 2.6.2020 annetun eurooppalaisen tutkintamääräyksen kanssa eurooppalaiset tutkintamääräykset).

28      Tämän jälkeen Frankfurtin yleinen syyttäjäviranomainen päätti erottaa tiettyjä käyttäjiä, muun muassa M.N:ää, vastaan aloitetut tutkintamenettelyt UJs-menettelystä, ja se siirsi ne paikallisille syyttäjäviranomaisille. Landgericht Berlin (Berliinin alueellinen alioikeus, Saksa), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, pohtii juuri tässä yhteydessä eurooppalaisten tutkintamääräysten lainmukaisuutta direktiivin 2014/41 kannalta.

29      Ensimmäisellä kolmen kysymyksen ryhmällä kyseinen tuomioistuin pyrkii selvittämään, mikä viranomainen oli toimivaltainen antamaan eurooppalaiset tutkintamääräykset.

30      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan Bundesgerichtshof (ylin yleinen tuomioistuin, Saksa) on katsonut tältä osin asiassa 5 StR 457/21 (DE:BGH:2022:020322B5STRT457.21.0) 2.3.2022 antamassaan ratkaisussa, että Frankfurtin yleinen syyttäjäviranomainen, joka toimittaa tutkintaa UJs-menettelyn yhteydessä, oli toimivaltainen antamaan eurooppalaisia tutkintamääräyksiä todisteiden toimittamiseksi (jäljempänä 2.3.2022 annettu Bundesgerichtshofin ratkaisu). Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole samaa mieltä tästä tulkinnasta. Se on taipuvainen katsomaan, että direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 2 artiklan c alakohdan kanssa, mukaan vain tuomioistuin olisi voinut antaa eurooppalaiset tutkintamääräykset.

31      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vetoaa tältä osin 2.3.2021 annettuun tuomioon Prokuratuur (Sähköiseen viestintään liittyvien tietojen saannin edellytykset) (C‑746/18, EU:C:2021:152) ja 16.12.2021 annettuun tuomioon Spetsializirana prokuratura (Liikenne- ja paikkatiedot) (C‑724/19, EU:C:2021:1020). Se tukeutuu tarkemmin sanottuna toteamuksiin, jotka unionin tuomioistuin on esittänyt näihin tuomioihin perustuvassa oikeuskäytännössä direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan tulkinnasta perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 artiklaan perustuvien perusoikeuksien kannalta. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tätä oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkintaan.

32      Saksalaisten syyttäjäviranomaisten mahdollisuuteen tutustua EncroChat-palvelun tietoihin eurooppalaisten tutkintamääräysten kautta on sen mukaan sovellettava vastaavia kriteereitä kuin ne, joilla säännellään mahdollisuutta tutustua direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan nojalla säilytettyihin tietoihin. Se, että viestintäpalvelun tarjoaja ei ole tallentanut kyseisen palvelun tietoja viranomaisen määräyksestä vaan ranskalaiset syyttäjäviranomaiset ovat keränneet ne välittömästi, ei oikeuta erilaista ratkaisua. Tämän seikan johdosta puuttuminen asianomaisten henkilöiden perusoikeuksiin on sitä vastoin vakavampaa.

33      Direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdasta ilmenee lisäksi, että kansallisella tasolla vastaavassa tilanteessa sovellettavista kansallisista toimivaltasäännöistä riippumatta eurooppalainen tutkintamääräys syytetoimia varten on annettava aina sellaisen tuomarin toimesta, joka ei ole vastuussa konkreettisista tutkintatoimenpiteistä, kun kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetty oikeasuhteisuusvalvonta edellyttää kyseessä olevien etujen monitahoista punnintaa ja koskee perusoikeuksien vakavia loukkauksia.

34      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämien kysymysten toinen ja kolmas ryhmä koskevat eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen aineellisia edellytyksiä.

35      Kyseinen tuomioistuin on ensinnäkin sitä mieltä, että eurooppalainen tutkintamääräys, jossa pyydetään mahdollisuutta tutustua televiestinnän valvontaan perustuviin tietoihin syytetoimia varten, täyttää direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyt välttämättömyyttä ja oikeasuhteisuutta koskevat edellytykset vain, jos kutakin asianomaista henkilöä vastaan on olemassa konkreettisiin tosiseikkoihin perustuva olettama osallisuudesta törkeään rikokseen.

36      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on tältä osin eri mieltä siitä näkemyksestä, jonka Bundesgerichtshof on omaksunut 2.3.2022 antamassaan ratkaisussa, jonka mukaan pelkkä tarkentamaton epäilys lukuisista rikoksista riittäisi eurooppalaisten tutkintamääräysten antamiseen. Se perustaa epäilynsä tietojen säilyttämisen laillisuutta koskevaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja erityisesti direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua oikeasuhteisuutta koskeviin arviointeihin ja vetoaa tältä osin 2.3.2021 annettuun tuomioon Prokuratuur (Sähköiseen viestintään liittyvien tietojen saannin edellytykset) (C‑746/18, EU:C:2021:152, 39, 40 ja 50 kohta) ja 5.4.2022 annettuun tuomioon Commissioner of An Garda Síochána ym. (C‑140/20, EU:C:2022:258, 44 kohta). Tältä osin ei sen mukaan voida väittää, että asianomaisten henkilöiden perusoikeuksien suoja taataan kansallisen menettelyn yhteydessä riittävästi kansallisilla rikosprosessuaalisilla säännöillä.

37      Kysymys eurooppalaisen tutkintamääräyksen oikeasuhteisuudesta herättää ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa kysymyksiä myös perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa ja Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa taatun oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden kannalta. Tämä oikeus edellyttää, että tuomioistuinmenettelyn asianosaisella on todellinen mahdollisuus ilmaista näkemyksensä todisteesta. Tämä pätee erityisesti silloin, kun todisteet ovat peräisin tekniseltä alalta, jolla toimivaltaisella tuomioistuimella ja menettelyn asianosaisella ei ole asiantuntemusta.

38      Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin muistuttaa, että direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan määräyksen antaneen viranomaisen on valvottava eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittua toimenpidettä kansallisen lainsäädännön kannalta.

39      Bundesgerichtshof on kuitenkin katsonut sen mukaan 2.3.2022 antamassaan ratkaisussa, ettei kyseinen säännös ole sovellettavissa pääasiassa. Tämä säännös koskee ainoastaan eurooppalaista tutkintamääräystä, jolla pyritään hankkimaan todisteita ja joka on vielä pantava täytäntöön. Sitä ei voida soveltaa eurooppalaiseen tutkintamääräykseen, joka koskee ainoastaan jo hankittujen todisteiden toimittamista. Toimenpiteen valvonta kansallisen oikeuden kannalta on siis tarpeetonta.

40      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo sitä vastoin, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaneen viranomaisen on tässä tapauksessa valvottava tietojen keräämisen taustalla olevaa tutkintatoimenpidettä kansallisen oikeuden kannalta. Kyseinen viranomainen voisi toisin sanoen pyytää eurooppalaisella tutkintamääräyksellä täytäntöönpanovaltiossa hankittuja todisteita ainoastaan, jos tutkintatoimenpide, jolla nämä todisteet on hankittu, olisi sallittu määräyksen antaneessa valtiossa vastaavassa kansallisessa tapauksessa.

41      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämien kysymysten neljäs ryhmä koskee direktiivin 2014/41 31 artiklan tulkintaa.

42      Kyseinen tuomioistuin katsoo, että kun jäsenvaltio haluaa valvoa Saksan alueella olevien henkilöiden televiestintää, sen on kyseisen artiklan mukaisesti ilmoitettava Saksan toimivaltaiselle viranomaiselle suunnitellusta kuuntelusta ennen toimenpiteen suorittamista tai heti, kun sillä on tieto näiden henkilöiden olinpaikasta.

43      Bundesgerichtshof on kuitenkin kyseenalaistanut sen mukaan 2.3.2022 antamassaan ratkaisussa sen, että ranskalainen tietojen poimimista koskeva toimenpide merkitsisi direktiivin 2014/41 31 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua telekuuntelua. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on toista mieltä. Se katsoo, että Ranskan tutkintaviranomaisten olisi pitänyt ilmoittaa Saksan toimivaltaiselle viranomaiselle EncroChat-palvelulla varustettuihin saksalaisiin matkapuhelimiin soluttautumista koskevasta toimenpiteestä ennen tämän toimenpiteen suorittamista.

44      Saksan lainsäädännössä määritetään kyseisen viranomaisen alueellinen toimivalta, mutta siinä ei sitä vastoin täsmennetä, onko tällainen ilmoitus osoitettava Landgerichtille vai asianomaiselle syyttäjäviranomaiselle. Saksan oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa on tästä seikasta erimielisyyttä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sitä mieltä, että direktiivin 2014/41 31 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua toimivaltaisen viranomaisen käsitettä olisi tulkittava siten, että sillä voidaan tarkoittaa vain elintä, joka on riippumaton virkakäskyistä ja joka ei ole kiinnostunut tiedoista tutkintaa varten, eli tuomioistuinta.

45      Kun on kyse rajatylittävistä toimenpiteistä, jotka toteutetaan unionin alueella ja jotka pannaan täytäntöön useiden jäsenvaltioiden samanaikaisessa intressissä, direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdassa tarkoitettu eurooppalaisen tutkintamääräyksen käsite ja kyseisen direktiivin 31 artiklassa tarkoitettu ilmoituksen käsite ovat näet suurelta osin toisensa korvaavia. Sen vuoksi olisi edistettävä näistä toimenpiteistä vastuussa olevien viranomaisten toimivallan lähentämistä.

46      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii myös jäsenvaltioiden täysivaltaisuuden suojaamisen tavoitetta, johon direktiivin 2014/41 31 artiklalla pyritään, kun otetaan huomioon se, että salainen puuttuminen viestintään on erityisen arkaluonteista.

47      Esitettyjen kysymysten viides ryhmä koskee unionin oikeuden mahdollisen rikkomisen seurauksia vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen kannalta.

48      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että kansallisissa ratkaisuissa, jotka on annettu EncroChat-palvelun käytöstä saatujen tietojen osalta, lähdetään siitä periaatteesta, että yhtäältä näitä tietoja voidaan hyödyntää ja että toisaalta siltä osin kuin kyse voi olla unionin oikeuden rikkomisesta, rikosoikeudellisia menettelyjä koskeville intresseille on kuitenkin annettava etusija, kun otetaan huomioon mainittujen tietojen perusteella tutkittujen rikosten törkeys.

49      Kyseinen tuomioistuin on kuitenkin epävarma siitä, onko tämä lähestymistapa unionin oikeuden ja erityisesti vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen mukainen.

50      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa vastaavuusperiaatteesta, että Saksan rikosprosessioikeuden mukaan sellaisia tietoja ei voida käyttää, jotka saadaan kuuntelutoimenpiteellä, joka toteutetaan ottamatta huomioon tuomioistuimelle tällä alalla kuuluvaa toimivaltaa ja ilman konkreettista epäilyä jostakin luettelossa mainitusta rikoksesta.

51      Tehokkuusperiaatteen osalta 2.3.2021 annetusta tuomiosta Prokuratuur (Sähköiseen viestintään liittyvien tietojen saannin edellytykset) (C‑746/18, EU:C:2021:152, 43 kohta) ilmenee sen mukaan, että tavoite välttää se, että lainvastaisesti hankituilla tiedoilla ja todisteilla vahingoitetaan perusteettomasti henkilöä, jonka epäillään tehneen rikoksia, voidaan saavuttaa paitsi kiellolla hyödyntää tällaisia tietoja ja todisteita myös ottamalla huomioon niiden lainvastaisuus todisteiden arvioinnissa tai rangaistusta määritettäessä.

52      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kielto käyttää näitä todisteita perustuu suoraan unionin oikeuden tehokkuusperiaatteeseen. Tätä kieltoa sovelletaan pääasiassa, koska yleistä periaatetta, joka koskee oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, on loukattu useilta osin ja etenkin siitä syystä, että tekninen asiantuntija ei voi tarkastaa eurooppalaisilla tutkintamääräyksillä pyydettyjä tietoja sen vuoksi, että ne kuuluvat Ranskan viranomaisten mukaan ”turvallisuusluokittelun” piiriin.

53      Kyseinen tuomioistuin päättelee lisäksi 6.10.2020 annetusta tuomiosta La Quadrature du Net ym. (C‑511/18, C‑512/18 ja C‑520/18, EU:C:2020:791, 141 kohta), 2.3.2021 annetusta tuomiosta Prokuratuur (Sähköiseen viestintään liittyvien tietojen saannin edellytykset) (C‑746/18, EU:C:2021:152, 50 kohta) ja 5.4.2022 annetusta tuomiosta Commissioner of An Garda Síochána ym. (C‑140/20, EU:C:2022:258, 65 kohta), että törkeiden rikosten torjunnan tavoite ei voi oikeuttaa henkilötietojen yleistä ja erotuksetta tapahtuvaa säilyttämistä. Syyttäjäviranomaiset eivät saa tutustua myöhemmin tällaisiin lainvastaisesti ja perusteetta säilytettyihin tietoihin silloinkaan, kun niitä on tarkoitus käyttää törkeiden tekojen selvittämiseen konkreettisessa tapauksessa.

54      Tässä tilanteessa Landgericht Berlin päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1) Direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä 2 artiklan c alakohdan kanssa, olevan käsitteen ’määräyksen antava viranomainen’ tulkinta

a)      Onko tuomarin annettava eurooppalainen tutkintamääräys sellaisten todisteiden hankkimiseksi, jotka ovat jo olemassa täytäntöönpanovaltiossa (tässä tapauksessa Ranska), jos määräyksen antavan valtion (tässä tapauksessa Saksa) lainsäädännön mukaan vastaavassa kansallisessa tapauksessa tuomarin olisi pitänyt määrätä todisteiden alkuperäisestä hankkimisesta?

b)      Päteekö tämä toissijaisesti ainakin silloin, kun täytäntöönpanovaltio on pannut alkuperäisen toimenpiteen täytäntöön määräyksen antaneen valtion alueella tarkoituksenaan toimittaa kerätyt tiedot myöhemmin määräyksen antaneen valtion sellaisille tutkintaviranomaisille, jotka ovat kiinnostuneita kyseisistä tiedoista rikosoikeudellista menettelyä varten?

c)      Onko tuomarin (tai riippumattoman elimen, joka ei osallistu rikostutkintaan) annettava todisteiden hankkimista koskeva eurooppalainen tutkintamääräys – määräyksen antavan valtion kansallisista toimivaltasäännöistä riippumatta – aina silloin, kun kyseinen toimenpide merkitsee vakavaa puuttumista keskeisiin perusoikeuksiin?

2)      Direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkinta

a)      Onko direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan a alakohta esteenä sellaiselle eurooppalaiselle tutkintamääräykselle, joka koskee täytäntöönpanovaltiossa (tässä tapauksessa Ranska) jo olemassa olevien telekuuntelutietojen – erityisesti liikenne- ja paikkatietojen sekä viestinnän sisältöjä koskevien tallenteiden – toimittamista, kun täytäntöönpanovaltion suorittama telekuuntelu koski kaikkia käyttäjiä, joilla oli viestintäpalvelun liittymä, eurooppalaisella tutkintamääräyksellä pyydetään toimittamaan kaikkien määräyksen antavan valtion alueella käytettyjen liittymien tiedot ja telekuuntelutoimenpiteen määräämisen ja suorittamisen tai eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen yhteydessä ei ollut konkreettisia viitteitä siitä, että kyseiset yksittäiset käyttäjät olisivat tehneet törkeitä rikoksia?

b)      Onko direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan a alakohta esteenä tällaiselle eurooppalaiselle tutkintamääräykselle silloin, kun täytäntöönpanovaltion viranomaiset eivät voi varmistaa telekuuntelutoimenpiteellä hankittujen tietojen eheyttä laajan salassapitovelvollisuuden vuoksi?

3)      Direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan tulkinta

a)      Onko direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan b alakohta esteenä sellaiselle eurooppalaiselle tutkintamääräykselle, joka koskee täytäntöönpanovaltiossa (tässä tapauksessa Ranska) jo olemassa olevien televiestintätietojen toimittamista, kun tietojen keräämisen perustana oleva täytäntöönpanovaltion telekuuntelutoimenpide olisi määräyksen antavan valtion (tässä tapauksessa Saksa) lainsäädännön mukaan ollut kielletty vastaavassa kansallisessa tapauksessa?

b)      Toissijaisesti: Päteekö tämä joka tapauksessa silloin, kun täytäntöönpanovaltio on suorittanut telekuuntelun määräyksen antavan valtion alueella ja tämän intressissä?

4)      Direktiivin 2014/41 31 artiklan 1 ja 3 kohdan tulkinta

a)      Onko toimenpiteessä, johon liittyy päätelaitteisiin soluttautuminen internetpohjaisen viestintäpalvelun liikenne-, paikka- ja viestintätietojen saamiseksi, kyse direktiivin 2014/41 31 artiklassa tarkoitetusta telekuuntelusta?

b)      Onko direktiivin 2014/41 31 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ilmoitus toimitettava aina tuomarille, tai onko näin ainakin silloin, kun kuuntelua suorittavan jäsenvaltion (tässä tapauksessa Ranska) harkitsemasta toimenpiteestä voisi ilmoituksen vastaanottaneen valtion (tässä tapauksessa Saksa) lainsäädännön mukaan vastaavassa kansallisessa tapauksessa määrätä vain tuomari?

c)      Siltä osin kuin direktiivin 2014/41 31 artikla koskee myös kyseessä olevien televiestinnän käyttäjien yksilöllistä suojelua, ulottuuko se myös tietojen käyttämiseen rikosoikeudellisessa menettelyssä ilmoituksen vastaanottaneessa valtiossa (tässä tapauksessa Saksa), ja jos näin on, vastaako tämä tavoite lisätavoitetta, joka koskee ilmoituksen vastaanottaneen jäsenvaltion täysivaltaisuuden suojelua?

5)      Oikeudelliset seuraukset unionin oikeuden vastaisesta todisteiden hankinnasta

a)      Jos todisteet on hankittu unionin oikeuden vastaisella eurooppalaisella tutkintamääräyksellä, voiko unionin oikeuden tehokkuusperiaatteesta seurata suoraan todisteiden hyödyntämiskielto?

b)      Jos todisteet on hankittu unionin oikeuden vastaisella eurooppalaisella tutkintamääräyksellä, johtaako unionin oikeuden tehokkuusperiaate todisteiden hyödyntämiskieltoon silloin, kun toimenpidettä, joka on todisteiden hankkimisen perustana täytäntöönpanovaltiossa, ei olisi saatu määrätä vastaavassa kansallisessa tapauksessa määräyksen antaneessa valtiossa ja jos tällaisella lainvastaisella kansallisella toimenpiteellä hankittuja todisteita ei olisi voitu hyödyntää määräyksen antaneen valtion lainsäädännön mukaan?

c)      Onko unionin oikeuden ja erityisesti tehokkuusperiaatteen vastaista se, että todisteiden, joiden hankkiminen oli unionin oikeuden vastaista nimenomaan rikosepäilyn puuttumisen vuoksi, hyödyntäminen rikosoikeudellisessa menettelyssä oikeutetaan intressivertailun puitteissa niiden rikosten törkeydellä, jotka ovat tulleet ensimmäistä kertaa tietoon todisteita arvioitaessa?

d)      Toissijaisesti: Seuraako unionin oikeudesta ja erityisesti tehokkuusperiaatteesta, että unionin oikeuden rikkomiset silloin, kun todisteita hankitaan kansallisen rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä, eivät voi jäädä täysin vaille seurauksia, vaikka kyse olisi törkeistä rikoksista, ja että ne näin ollen on otettava huomioon rikosoikeudellisen menettelyn kohteena olevan henkilön hyväksi ainakin todisteita arvioitaessa tai rangaistusta määritettäessä?”

 Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa

55      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt tämän ennakkoratkaisupyynnön käsittelemistä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 105 artiklassa määrätyssä nopeutetussa menettelyssä.

56      Se vetoaa pyyntönsä tueksi siihen, että pääasiaa on käsiteltävä erityisen kiireellisesti. Vaikka M.N:stä annettua kansallista pidätysmääräystä ei tällä hetkellä ole pantu täytäntöön, menettelyn pitkittyminen, joka on vältettävissä ja josta valtio on vastuussa, voisi näet johtaa kyseisen pidätysmääräyksen kumoamiseen. Unionin tuomioistuimen ratkaisu on lisäksi merkityksellinen useiden vielä vireillä olevien samankaltaisten menettelyjen kannalta.

57      Työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdassa määrätään, että unionin tuomioistuimen presidentti voi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnöstä tai poikkeuksellisesti omasta aloitteestaan päättää esittelevää tuomaria ja julkisasiamiestä kuultuaan, että ennakkoratkaisupyyntö käsitellään nopeutetussa menettelyssä kyseisen työjärjestyksen määräyksistä poiketen, jos asian laatu edellyttää, että asia käsitellään ensi tilassa.

58      Tältä osin on muistutettava, että tällainen nopeutettu menettely on menettelyllinen väline, jolla on tarkoitus vastata poikkeuksellisen kiireelliseen tilanteeseen (tuomio 21.12.2021, Randstad Italia, C‑497/20, EU:C:2021:1037, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59      Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen presidentti päätti 16.11.2022 esittelevää tuomaria ja julkisasiamiestä kuultuaan hylätä tämän tuomion 55 kohdassa tarkoitetun pyynnön.

60      Ensinnäkin on näet niin, että koska M.N:ään ei kohdistu vapaudenmenetyksen käsittävää toimenpidettä, se, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen pääasian nopean ratkaisemisen, ei riitä oikeuttamaan nopeutetun menettelyn käyttämistä työjärjestyksen 105 artiklan 1 kohdan mukaisesti (ks. vastaavasti unionin tuomioistuimen presidentin määräys 7.10.2013, Rabal Cañas, C‑392/13, EU:C:2013:877, 15 kohta ja unionin tuomioistuimen presidentin määräys 20.9.2018, Minister for Justice and Equality, C‑508/18 ja C‑509/18, EU:C:2018:766, 13 kohta sekä tuomio 13.7.2023, Ferrovienord, C‑363/21 ja C‑364/21, EU:C:2023:563, 46 kohta).

61      Toiseksi kysymysten merkitys tai se, että on olemassa lukuisia henkilöitä tai oikeudellisia tilanteita, joita nämä kysymykset mahdollisesti koskevat, eivät sellaisinaan ole syitä, jotka osoittavat poikkeuksellisen kiireellisyyden, joka kuitenkin on tarpeen nopeutetun käsittelyn oikeuttamiseksi (unionin tuomioistuimen presidentin määräys 21.9.2004, parlamentti v. neuvosto, C‑317/04, EU:C:2004:834, 11 kohta ja tuomio 21.12.2023, GN (Lapsen etuun perustuva kieltäytymisperuste), C‑261/22, EU:C:2023:1017, 30 kohta).

62      Unionin tuomioistuimen presidentti päätti kuitenkin, että nyt esillä olevan asian käsittelylle annetaan etusija työjärjestyksen 53 artiklan 3 kohdan nojalla.

 Ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottaminen

63      Staatsanwaltschaft Berlin (Berliinin syyttäjäviranomainen, Saksa) ja useat unionin tuomioistuimelle huomautuksia esittäneet hallitukset väittävät, että eräät kysymykset on jätettävä tutkimatta, koska ne ovat lähinnä hypoteettisia tai liian yleisiä taikka koskevat tosiseikkojen tai kansallisen lainsäädännön arviointia.

64      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklassa käyttöön otetussa menettelyssä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta (ks. vastaavasti tuomio 16.12.1981, Foglia, 244/80, EU:C:1981:302, 15 kohta). Kun esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi lähtökohtaisesti ratkaistava ne (tuomio 20.9.2022, VD ja SR, C‑339/20 ja C‑397/20, EU:C:2022:703, 56 kohta).

65      Kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen vastaamisesta kieltäytyminen on mahdollista vain, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkinnalla ei ole mitään yhteyttä pääasian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos ongelma on luonteeltaan hypoteettinen tai jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (ks. vastaavasti tuomio 15.12.1995, Bosman, C‑415/93, EU:C:1995:463, 61 kohta ja tuomio 20.9.2022, VD ja SR, C‑339/20 ja C‑397/20, EU:C:2022:703, 57 kohta).

66      Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä tosin ilmenee, että tietyt ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen huolenaiheet perustuvat todellakin kansalliseen oikeuteen ja että kyseisen tuomioistuimen on vielä määritettävä tietyt tosiseikat.

67      On kuitenkin yhtäältä niin, että vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että kansalliset tuomioistuimet voivat vapaasti käyttää mahdollisuuttaan saattaa asia unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi missä tahansa asianmukaiseksi katsomassaan menettelyn vaiheessa. Kansallisten tuomioistuinten yksinomaiseen toimivaltaan kuuluu näet päättää siitä, mikä on sopivin ajankohta ennakkoratkaisukysymyksen esittämiseen unionin tuomioistuimelle (ks. vastaavasti tuomio 5.7.2016, Ognyanov, C‑614/14, EU:C:2016:514, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

68      Toisaalta on todettava, että esitetyt ennakkoratkaisukysymykset koskevat sellaisten selkeästi yksilöityjen unionin oikeuden säännösten tulkintaa, joista pääasian ratkaiseminen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan riippuu. Kun otetaan huomioon se, että Berliinin syyttäjäviranomaisen ja tämän tuomion 63 kohdassa tarkoitettujen hallitusten esittämät argumentit eivät riitä osoittamaan olevan ilmeistä, että tällä tulkinnalla ei ole mitään yhteyttä pääasian tosiseikkoihin tai kohteeseen, unionin tuomioistuimen vastaus esitettyihin kysymyksiin on näin ollen tarpeen pääasian ratkaisemiseksi.

 Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

 Ensimmäinen kysymys

69      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohtaa ja 6 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen, joka koskee täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa jo olevien todisteiden toimittamista, on välttämättä oltava tuomarin antama, jos määräyksen antaneen valtion lainsäädännön mukaan tuomarin olisi täysin määräyksen antaneen valtion sisäisessä menettelyssä pitänyt määrätä näiden todisteiden alkuperäisestä hankkimisesta.

70      Aluksi on todettava, että vaikka direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohta liittyy eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen edellytysten määrittelemiseen, siinä ei määritetä sen viranomaisen luonnetta, joka voi antaa tällaisen määräyksen.

71      Direktiivin 2014/41 1 artiklan 1 kohdasta ilmenee tältä osin, että eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa kahdessa tilanteessa. Tällaisen määräyksen kohteena voi siis olla yhtäältä yhden tai useamman yksittäisen tutkintatoimenpiteen suorittaminen toisessa jäsenvaltiossa tarkoituksin hankkia todisteita tai toisaalta sellaisten todisteiden hankkiminen, jotka jo ovat täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa, eli näiden todisteiden toimittaminen määräyksen antaneen valtion toimivaltaisille viranomaisille. Tästä säännöksestä ilmenee joka tapauksessa, että ”oikeusviranomaisen” on annettava tai vahvistettava eurooppalainen tutkintamääräys.

72      Kyseisessä säännöksessä ei ole kuitenkaan määritelty siinä käytettyä oikeusviranomaisen käsitettä. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että tässä yhteydessä direktiivin 2014/41 1 artiklan 1 kohtaa on luettava yhdessä sen 2 artiklan c alakohdan kanssa, jossa määritellään, mitä direktiivissä tarkoitetaan ”määräyksen antavalla viranomaisella” (ks. vastaavasti tuomio 2.3.2023, Staatsanwaltschaft Graz (Düsseldorfin verorikosasioita käsittelevä verovirasto), C‑16/22, EU:C:2023:148, 27 ja 28 kohta).

73      Kyseisen direktiivin 2 artiklan c alakohdan i alakohdan sanamuodosta ilmenee tältä osin, että tässä säännöksessä säädetään nimenomaisesti, että yleinen syyttäjä kuuluu viranomaisiin, joita tuomarin, tuomioistuimen tai tutkintatuomarin tavoin pidetään ”määräyksen antavana viranomaisena”. Saman säännöksen mukaan ”määräyksen antavaksi viranomaiseksi” luonnehtiminen edellyttää ainoastaan sitä, että tuomioistuin ja henkilöt, jotka toimivat tuomareina, tutkintatuomareina tai yleisinä syyttäjinä, ovat toimivaltaisia kyseessä olevassa asiassa (tuomio 8.12.2020, Staatsanwaltschaft Wien (Väärennetyt tilisiirtotoimeksiannot), C‑584/19, EU:C:2020:1002, 50 ja 51 kohta).

74      Siltä osin kuin yleinen syyttäjä on määräyksen antaneen valtion lainsäädännön nojalla toimivaltainen määräämään täysin kyseisen valtion sisäisessä tilanteessa tutkintatoimenpiteestä toimivaltaisten kansallisten viranomaisten hallussa jo olevien todisteiden toimittamiseksi, yleinen syyttäjä kuuluu direktiivin 2014/41 2 artiklan c alakohdan i alakohdassa tarkoitetun määräyksen antaneen viranomaisen käsitteen alaan, kun kyse on sellaisten todisteiden toimittamista koskevan tutkintamääräyksen antamisesta, jotka jo ovat täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa (ks. analogisesti tuomio 8.12.2020, Staatsanwaltschaft Wien (Väärennetyt tilisiirtotoimeksiannot), C‑584/19, EU:C:2020:1002, 52 kohta).      

75      Sitä vastoin silloin, kun määräyksen antaneen valtion lainsäädännön mukaan yleisellä syyttäjällä ei ole toimivaltaa määrätä tällaisesta toimivaltaisten kansallisten viranomaisten hallussa jo olevien todisteiden toimittamista koskevasta toimenpiteestä – etenkään siis silloin, kun tuomarin olisi täysin valtion sisäisessä tilanteessa annettava lupa tällaiseen toimittamiseen siitä syystä, että se merkitsee vakavaa puuttumista asianomaisen henkilön perusoikeuksiin –, yleistä syyttäjää ei voida pitää kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna toimivaltaisena määräyksen antavana viranomaisena (ks. analogisesti tuomio 16.12.2021, Spetsializirana prokuratura (Liikenne- ja paikkatiedot), C‑724/19, EU:C:2021:1020, 39 kohta).

76      Nyt käsiteltävässä asiassa Saksan hallitus väittää, että StPO:n 100e §:n 6 momentin 1 kohdassa sallitaan todisteiden toimittaminen kansallisella tasolla yhdeltä kansalliselta tutkintaviranomaiselta toiselle. Lisäksi tämä oikeudellinen perusta, joka poikkeaa tietojen alkuperäiseen keräämiseen käytetystä oikeudellisesta perustasta, ei edellytä, että tuomari antaa luvan tällaiseen toimittamiseen. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen, joka yksin on toimivaltainen tulkitsemaan kansallista lainsäädäntöä, on selvitettävä, onko asia näin.

77      Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2014/41 1 artiklan 1 kohtaa ja 2 artiklan c alakohtaa on tulkittava siten, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen, joka koskee täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa jo olevien todisteiden toimittamista, ei välttämättä tarvitse olla tuomarin antama, jos määräyksen antaneen valtion lainsäädännön mukaan tuomarin olisi täysin kyseisen valtion sisäisessä menettelyssä pitänyt määrätä näiden todisteiden alkuperäisestä hankkimisesta mutta yleinen syyttäjä on toimivaltainen määräämään näiden todisteiden toimittamisesta.

 Toinen ja kolmas kysymys

78      Vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsotaan, että kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyössä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tätä silmällä pitäen tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. Unionin tuomioistuimen on poimittava kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde (ks. vastaavasti tuomio 13.12.1984, Haug-Adrion, 251/83, EU:C:1984:397, 9 kohta ja tuomio 18.5.2021, Asociația ”Forumul Judecătorilor din România” ym., C‑83/19, C‑127/19, C‑195/19, C‑291/19, C‑355/19 ja C‑397/19, EU:C:2021:393, 131 kohta).

79      Tältä osin on huomattava, että pääasiassa kyseessä olevissa eurooppalaisissa tutkintamääräyksissä on kyse siitä, että Frankfurtin yleinen syyttäjäviranomainen hankkii Ranskan tutkintaviranomaisilta tietoja, jotka on kerätty saksalaisten käyttäjien käyttämistä EncroChat-palvelulla varustetuista matkapuhelimista. Ranskan tutkintaviranomaiset olivat keränneet nämä tiedot saatuaan siihen luvan ranskalaiselta tuomarilta.

80      Kuten myös toisen ja kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen sanamuodosta ilmenee, näissä kysymyksissä tarkoitettu tilanne koskee siis yksinomaan direktiivin 2014/41 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua toista tilannetta eli eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamista sellaisten todisteiden toimittamiseksi, jotka jo ovat täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa.

81      Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee tältä osin, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii toisessa ja kolmannessa kysymyksessään direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa säädettyjä tällaisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen aineellisia edellytyksiä siinä erityisessä asiayhteydessä, jossa jäsenvaltion viranomaiset ovat keränneet tietoja matkapuhelimista, jotka mahdollistavat erityisen ohjelmiston ja muutetun laitteiston avulla päästä päähän ‑salauksen suojaaman viestinnän.

82      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin miettii näin ollen toisen kysymyksensä a kohdassa, onko direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan a alakohdassa asetettujen välttämättömyyttä ja oikeasuhteisuutta koskevien vaatimusten täyttämiseksi eurooppalaisen tutkintamääräyksen, joka koskee täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa jo olevien todisteiden toimittamista, antamisen edellytykseksi asetettava muun muassa se, että kyseisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisajankohtana jokaisen asianomaisen henkilön osalta on olemassa konkreettisia indisioita törkeästä rikoksesta, vai voivatko tältä osin riittää viitteet vielä tunnistamattomien henkilöiden tekemistä useista rikoksista.

83      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii toisen kysymyksensä b kohdassa lisäksi, onko suhteellisuusperiaate oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden kannalta esteenä eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamiselle, kun kuuntelutoimenpiteellä saatujen tietojen eheyttä ei voida tarkastaa kyseisen toimenpiteen mahdollistaneiden teknisten perustojen luottamuksellisuuden vuoksi ja kun rikosoikeudellisen menettelyn kohteena oleva osapuoli ei tästä syystä ehkä voi tehokkaasti ilmaista näkemystään näistä tiedoista myöhemmässä rikosoikeudellisessa menettelyssä.

84      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin miettii kolmannen kysymyksensä a ja b kohdassa direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan osalta, sovelletaanko – yleisesti tai ainakin silloin, kun täytäntöönpanovaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat keränneet nämä tiedot määräyksen antaneen valtion alueella ja tämän intressissä – sellaisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamiseen, joka koskee täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa jo olevien todisteiden toimittamista, samoja aineellisia edellytyksiä, joita määräyksen antaneessa valtiossa sovelletaan näiden todisteiden hankkimiseen täysin valtion sisäisessä tilanteessa.

85      On siis katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella ja kolmannella kysymyksellään, jotka on tutkittava yhdessä, pääosin, onko direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohta esteenä – ja jos on, niin millä edellytyksillä – sille, että yleinen syyttäjä antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen, joka koskee täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa jo olevien todisteiden toimittamista, jos nämä todisteet on hankittu näiden viranomaisten kuunneltua määräyksen antaneen valtion alueella kaikkien sellaisten matkapuhelinten käyttäjien viestintää, jotka mahdollistavat erityisen ohjelmiston ja muutetun laitteiston avulla päästä päähän ‑salauksen suojaaman viestinnän.

86      Tältä osin on huomautettava, että direktiivin 2014/41 tavoitteena on, kuten sen johdanto-osan viidennestä kahdeksanteen perustelukappaleesta ilmenee, korvata pirstoutunut ja monimutkainen järjestelmä todisteiden hankkimiseksi rajatylittävissä rikosasioissa, ja sillä pyritään – luomalla yksinkertainen ja tehokkaampi järjestelmä, joka perustuu yhteen ainoaan välineeseen, eurooppalaiseen tutkintamääräykseen – helpottamaan ja nopeuttamaan oikeudellista yhteistyötä, jotta voitaisiin myötävaikuttaa sellaisen unionille asetetun tavoitteen toteutumiseen, jonka mukaan siitä tulee vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, sen vankan luottamuksen perusteella, jonka on vallittava jäsenvaltioiden välillä (tuomio 8.12.2020, Staatsanwaltschaft Wien (Väärennetyt tilisiirtotoimeksiannot), C‑584/19, EU:C:2020:1002, 39 kohta).

87      Direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaan eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaminen edellyttää kahden kumulatiivisen edellytyksen täyttymistä, mitä määräyksen antaneen viranomaisen on arvioitava. Yhtäältä 6 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan määräyksen antaneen viranomaisen on varmistettava, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaminen on välttämätöntä ja oikeassa suhteessa kyseisen direktiivin 4 artiklassa tarkoitettujen menettelyjen tarkoitukseen nähden ottaen huomioon epäillyn tai syytteessä olevan henkilön oikeudet. Toisaalta 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan kyseisen viranomaisen on varmistettava, että eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittu yksi tai useampi tutkintatoimenpide olisi voitu määrätä samoin edellytyksin vastaavassa kansallisessa tapauksessa.

88      Direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan a alakohdassa edellytetään siis, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen välttämättömyyttä ja oikeasuhteisuutta valvotaan suhteessa kyseisen direktiivin 4 artiklassa tarkoitettujen menettelyjen tarkoitukseen. Viimeksi mainitun artiklan, jossa määritetään menettelytyypit, joita varten eurooppalainen tutkintamääräys voidaan antaa, a alakohdassa säädetään, että tällainen määräys voidaan antaa sellaisten ”rikosoikeudellis[ten] menettely[jen osalta], jotka oikeusviranomainen on pannut vireille tai jotka voidaan saattaa oikeusviranomaisessa vireille määräyksen antaneen valtion lainsäädännön mukaisen rikoksen johdosta”. Koska kyseisessä säännöksessä viitataan määräyksen antaneen valtion lainsäädäntöön, tällaisen määräyksen antamisen välttämättömyyttä ja oikeasuhteisuutta on arvioitava yksinomaan kyseisen lainsäädännön kannalta.

89      Kun otetaan huomioon tämän tuomion 82 ja 83 kohdassa mieleen palautetut ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pohdinnat, tältä osin on täsmennettävä, että yhtäältä direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ei edellytetä, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen, joka koskee täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa jo olevien todisteiden toimittamista, antamisen edellytykseksi olisi välttämättä asetettava se, että kyseisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisajankohtana jokaisen asianomaisen henkilön osalta on olemassa konkreettisiin tosiseikkoihin perustuva törkeää rikosta koskeva epäilys, jos tällainen vaatimus ei perustu määräyksen antaneen valtion lainsäädäntöön.

90      Toisaalta kyseinen säännös ei myöskään ole esteenä eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamiselle silloin, kun kuuntelutoimenpiteellä hankittujen tietojen eheyttä ei voida tarkastaa kyseisen toimenpiteen mahdollistaneiden teknisten perustojen luottamuksellisuuden vuoksi, kunhan oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin taataan myöhemmässä rikosoikeudellisessa menettelyssä. Toimitettujen todisteiden eheyttä voidaan näet lähtökohtaisesti arvioida vasta silloin, kun toimivaltaisilla viranomaisilla on tosiasiallisesti hallussaan kyseessä olevat todisteet, eikä niitä voida arvioida aikaisemmassa vaiheessa, kun annetaan eurooppalainen tutkintamääräys.

91      Tämän jälkeen direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan sanamuodosta ja kyseisen direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa tehdystä erottelusta, joka on palautettu mieleen tämän tuomion 71 kohdassa, ilmenee, että siinä tapauksessa, että ”eurooppalaisessa tutkintamääräyksessä mainittu – – tutkintatoimenpide” muodostuu täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa jo olevien todisteiden hankkimisesta eli näiden todisteiden toimittamisesta määräyksen antaneen valtion toimivaltaisille viranomaisille, tällainen määräys voidaan antaa vain sillä edellytyksellä, että tästä toimittamisesta ”olisi voitu määrätä samoin edellytyksin vastaavassa kansallisessa tapauksessa”.

92      Kun direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan b alakohdassa käytetään ilmaisuja ”samoin edellytyksin” ja ”vastaavassa kansallisessa tapauksessa”, eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen täsmällisten edellytysten määrittäminen riippuu sen mukaan yksinomaan määräyksen antaneen valtion lainsäädännöstä.

93      Tästä seuraa, että kun määräyksen antava viranomainen haluaa hankkia todisteita, jotka jo ovat täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa, kyseisen viranomaisen on katsottava, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen antaminen riippuu kaikkien niiden edellytysten noudattamisesta, joista sen oman jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään vastaavan kansallisen tapauksen osalta.

94      Tämä merkitsee sitä, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen eurooppalaisen tutkintamääräyksen – joka koskee sellaisten täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa olevien tietojen toimittamista, joiden avulla voidaan saada informaatiota matkapuhelimen, joka mahdollistaa erityisen ohjelmiston ja muutetun laitteiston avulla päästä päähän ‑salauksen suojaaman viestinnän, käyttäjän suorittamasta viestinnästä – lainmukaisuuteen sovelletaan samoja edellytyksiä, joita mahdollisesti sovelletaan tällaisten tietojen toimittamiseen täysin määräyksen antaneen valtion sisäisessä tilanteessa.

95      Jos siis määräyksen antaneen valtion lainsäädännön mukaan kyseinen toimittaminen edellyttää sitä, että on olemassa konkreettisia indisioita siitä, että tutkinnan kohteena oleva henkilö on tehnyt törkeitä rikoksia, tai että kyseessä olevien tietojen muodostamia todisteita voidaan hyödyntää, eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamiseen sovelletaan kaikkia näitä samoja edellytyksiä.

96      Direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ei sitä vastoin edellytetä – myöskään pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa täytäntöönpanovaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat keränneet kysymyksessä olevat tiedot määräyksen antaneen valtion alueella ja tämän intressissä –, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen, joka koskee täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa jo olevien todisteiden toimittamista, antamiseen sovelletaan samoja aineellisia edellytyksiä, joita määräyksen antaneessa valtiossa sovelletaan näiden todisteiden hankkimiseen.

97      Direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan tarkoituksena on tosin estää määräyksen antaneen valtion lainsäädännössä säädettyjen sääntöjen ja takeiden kiertäminen. Nyt käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ole ilmeistä, että todisteiden hankkimisen ja näin hankittujen todisteiden eurooppalaisen tutkintamääräyksen avulla tapahtuvan toimittamisen tavoitteena olisi ollut tällainen kiertäminen tai sillä olisi ollut tällainen vaikutus, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on selvitettävä.

98      Koska direktiivissä 2014/41 ei ole mitään sääntöä, jonka mukaan eurooppalaiseen tutkintamääräykseen, joka koskee täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa jo olevien todisteiden toimittamista, sovellettava järjestelmä olisi erilainen sen mukaan, missä nämä todisteet on hankittu, myöskään sillä seikalla, että nyt käsiteltävässä asiassa täytäntöönpanovaltio on hankkinut todisteet määräyksen antaneen valtion alueella ja tämän intressissä, ei ole tältä osin merkitystä.

99      Lisäksi on muistutettava, että etenkin direktiivin 2014/14 johdanto-osan 2, 6 ja 19 perustelukappaleesta ilmenee, että eurooppalainen tutkintamääräys on väline, joka kuuluu SEUT 82 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun rikosoikeuden alalla tehtävään oikeudelliseen yhteistyöhön, joka perustuu tuomioistuinten tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen. Tämä periaate, joka muodostaa rikosoikeuden alalla tehtävän oikeudellisen yhteystyön kulmakiven, perustuu itse puolestaan keskinäiseen luottamukseen ja kumottavissa olevaan olettamaan siitä, että muut jäsenvaltiot noudattavat unionin oikeutta ja erityisesti perusoikeuksia (tuomio 8.12.2020, Staatsanwaltschaft Wien (Väärennetyt tilisiirtotoimeksiannot), C‑584/19, EU:C:2020:1002, 40 kohta).

100    Tästä seuraa, että kun määräyksen antava viranomainen haluaa, että sille toimitetaan eurooppalaisella tutkintamääräyksellä täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa jo olevat todisteet, määräyksen antavalla viranomaisella ei ole oikeutta valvoa sen erillisen menettelyn sääntöjenmukaisuutta, jolla täytäntöönpanojäsenvaltio on hankkinut ne todisteet, joiden toimittamista se pyytää. Erityisesti on todettava, että kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan päinvastainen tulkinta johtaisi käytännössä monimutkaisempaan ja tehottomampaan järjestelmään, joka haittaisi direktiivillä tavoiteltua päämäärää.

101    Lisäksi on korostettava, että direktiivillä 2014/41 taataan asianomaisten henkilöiden perusoikeuksien kunnioittamista koskeva tuomioistuinvalvonta.

102    Yhtäältä direktiivin 2014/41 14 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeussuojakeinot, jotka vastaavat niitä, joita voidaan käyttää vastaavassa kansallisessa tapauksessa, ovat sovellettavissa eurooppalaisen tutkintamääräyksen kohteena olevaan tutkintatoimenpiteeseen. Tässä yhteydessä toimivaltaisen tuomioistuimen on kuitenkin valvottava, että noudatetaan tällaisen määräyksen antamisen edellytyksiä, jotka on esitetty kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa ja palautettu mieleen tämän tuomion 87–95 kohdassa.

103    Jos siis toisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa jo olevien todisteiden toimittaminen osoittautuu joko suhteettomaksi asianomaista henkilöä vastaan määräyksen antaneessa valtiossa vireille pantujen rikosoikeudellisten menettelyjen tarkoitukseen nähden esimerkiksi kyseisen henkilön perusoikeuksien loukkaamisen vakavuuden vuoksi tai siitä on määrätty vastaavaan kansalliseen tapaukseen sovellettavan lainsäädännön vastaisesti, tuomioistuimen, jossa on riitautettu eurooppalainen tutkintamääräys, jolla määrätään tällaisten todisteiden toimittamisesta, olisi tehtävä tästä päätelmät, jotka ovat välttämättömiä kansallinen oikeuden nojalla.

104    Toisaalta direktiivin 2014/41 14 artiklan 7 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeutta puolustukseen ja menettelyn oikeudenmukaisuutta kunnioitetaan, kun arvioidaan eurooppalaisella tutkintamääräyksellä hankittuja todisteita määräyksen antaneen jäsenvaltion rikosoikeudellisissa menettelyissä.

105    Erityisesti oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on muistutettava muun muassa, että kun tuomioistuin katsoo, että asianosainen ei voi tehokkaasti ilmaista näkemystään todisteesta, joka voi vaikuttaa ratkaisevasti tosiseikkojen arviointiin, kyseisen tuomioistuimen on todettava oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden loukkaaminen ja suljettava pois tämä todiste tällaisen loukkaamisen välttämiseksi (ks. vastaavasti tuomio 2.3.2021, Prokuratuur (Sähköiseen viestintään liittyvien tietojen saannin edellytykset), C‑746/18, EU:C:2021:152, 44 kohta).

106    Kaiken edellä esitetyn perusteella toiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä sille, että yleinen syyttäjä antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen, joka koskee täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa jo olevien todisteiden toimittamista, jos nämä todisteet on hankittu näiden viranomaisten kuunneltua määräyksen antaneen valtion alueella kaikkien sellaisten matkapuhelinten käyttäjien viestintää, jotka mahdollistavat erityisen ohjelmiston ja muutetun laitteiston avulla päästä päähän ‑salauksen suojaaman viestinnän, kunhan tällainen määräys on kaikkien niiden edellytysten mukainen, joista säädetään mahdollisesti määräyksen antaneen valtion lainsäädännössä tällaisten todisteiden toimittamiseen täysin kyseisen valtion sisäisessä tilanteessa.

 Neljännen kysymyksen a ja b kohta

107    Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee neljännen kysymyksen a ja b kohdalla lähinnä, onko direktiivin 2014/41 31 artiklaa tulkittava siten, että päätelaitteisiin soluttautumiseen liittyvä toimenpide internetpohjaisen viestintäpalvelun liikenne-, paikka- ja viestintätietojen poimimiseksi on kyseisessä artiklassa tarkoitettua telekuuntelua, josta on ilmoitettava sen jäsenvaltion tuomarille, jonka alueella kuuntelun kohde on.

108    Kyseisen direktiivin 31 artiklan 1 kohta koskee tilannetta, jossa jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen antaa luvan telekuunteluun tutkintatoimenpiteen toteuttamiseksi sellaisen kohteen osalta, jonka liittymää käytetään sellaisen toisen jäsenvaltion alueella, jolta ei tarvita teknistä apua kuuntelun suorittamiseen. Tässä tilanteessa näistä jäsenvaltioista ensimmäisen, josta käytetään nimeä ”kuuntelua suorittava jäsenvaltio”, on ilmoitettava kyseisestä kuuntelusta näistä jäsenvaltioista jälkimmäisen, josta käytetään nimeä ”ilmoituksen vastaanottanut jäsenvaltio”, toimivaltaiselle viranomaiselle.

109    Siltä osin kuin ensimmäiseksi on kyse tässä säännöksessä käytetystä käsitteestä telekuuntelu on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekä unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, jossa ei ole nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen sen merkityksen ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ottamalla huomioon paitsi säännöksen sanamuoto myös sen asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös on (ks. vastaavasti tuomio 18.1.1984, Ekro, 327/82, EU:C:1984:11, 11 kohta ja tuomio 8.12.2020, Staatsanwaltschaft Wien (Väärennetyt tilisiirtotoimeksiannot), C‑584/19, EU:C:2020:1002, 49 kohta).

110    Kun otetaan huomioon se, ettei missään direktiivin 2014/41 säännöksessä ole kyseisen direktiivin 31 artiklan 1 kohdassa käytetyn telekuuntelun käsitteen määritelmää eikä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen tämän käsitteen merkityksen ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on katsottava, että kyseistä säännöstä on tulkittava unionin oikeudessa itsenäisesti ja yhtenäisesti edellä olevassa kohdassa mainitun menetelmän mukaisesti.

111    Direktiivin 2014/41 31 artiklan 1 kohdan sanamuodosta on todettava ensinnäkin, että ilmaisulla telekuuntelu viitataan sen tavanomaisessa merkityksessä kaikkiin tapoihin siirtää tietoja etänä.

112    Asiayhteydestä, johon direktiivin 2014/41 31 artiklan 1 kohta kuuluu, on huomautettava toiseksi, että 31 artiklan 2 kohdassa säädetään, että 31 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ilmoitus on tehtävä direktiivin liitteessä C esitetyllä lomakkeella. Kyseisessä liitteessä olevan B kohdan III alakohdassa, jonka otsikko on ”Kuuntelun kohde”, mainitaan sekä puhelinnumero että internetprotokollaosoite (IP-osoite) tai sähköpostiosoite. Ilmaisun telekuuntelu laajaa ymmärtämistä tukee lisäksi direktiivin 2014/41 31 artiklan 3 kohta, joka koskee erotuksetta kuunneltua ”aineistoa”.

113    Direktiivin 2014/41 31 artiklan päämäärästä on todettava kolmanneksi, että direktiivin johdanto-osan 30 perustelukappaleesta ilmenee, että telekuuntelua koskevien kyseiseen direktiiviin perustuvien yhteistyömahdollisuuksien ei olisi rajoituttava televiestinnän sisältöön, vaan ne voivat kattaa myös tällaiseen televiestintään liittyvien liikenne- ja paikkatietojen hankkimisen.

114    Tästä seuraa, että päätelaitteisiin soluttautuminen, jolla pyritään poimimaan internetpohjaisen viestintäpalvelun viestintätietoja mutta myös sen liikenne- tai paikkatietoja, on direktiivin 2014/41 31 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua telekuuntelua.

115    Siltä osin kuin toiseksi on kyse viranomaisesta, jolle kyseisessä artiklassa säädetty ilmoitus on annettava, direktiivin 31 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ilmenee ensinnäkin, että unionin lainsäätäjä on tyytynyt viittaamaan ”ilmoituksen vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltai[se]en viranomai[se]en” täsmentämättä, minkätyyppisestä viranomaisesta – hallintoviranomaisesta vai tuomioistuimesta – on kyse tai millaisia tehtäviä se hoitaa.

116    On myös toiseksi todettava yhtäältä, että kyseinen viranomainen ei kuulu niihin direktiivin 2014/41 33 artiklassa lueteltuihin tietoihin, jotka jäsenvaltioiden oli ilmoitettava Euroopan komissiolle. Toisaalta direktiivin liitteessä C olevasta lomakkeesta, jota – kuten tämän tuomion 112 kohdassa on todettu – on käytettävä direktiivin 31 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun telekuuntelusta ilmoittamiseen, ilmenee, että ainoa tieto, joka tähän lomakkeeseen on tältä osin merkittävä, on ”ilmoituksen vastaanottanut jäsenvaltio”.

117    Tästä seuraa, että jokaisen jäsenvaltion on nimettävä viranomainen, joka on toimivaltainen vastaanottamaan direktiivin 2014/41 31 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen. Jos kuuntelua suorittava jäsenvaltio ei pysty yksilöimään ilmoituksen vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaista viranomaista, tämä ilmoitus voidaan osoittaa mille tahansa ilmoituksen vastaanottavan jäsenvaltion viranomaiselle, jonka kuuntelua suorittava jäsenvaltio katsoo soveltuvan tähän tarkoitukseen.

118    Tältä osin on kuitenkin täsmennettävä, että direktiivin 2014/41 31 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen voi direktiivin 31 artiklan 3 kohdan nojalla muun muassa ilmoittaa, että kuuntelua ei saa suorittaa tai se on lopetettava, jos kuuntelua ei sallittaisi vastaavassa kansallisessa tapauksessa. Tästä seuraa, että jos viranomainen, joka saa ilmoituksen, ei ole ilmoituksen vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaan toimivaltainen viranomainen, ensin mainitun viranomaisen on direktiivin 2014/41 31 artiklan tehokkaan vaikutuksen varmistamiseksi toimitettava ilmoitus viran puolesta toimivaltaiselle viranomaiselle.

119    Kaiken edellä esitetyn perusteella neljännen kysymyksen a ja b kohtaan on vastattava, että direktiivin 2014/41 31 artiklaa on tulkittava siten, että päätelaitteisiin soluttautumiseen liittyvä toimenpide internetpohjaisen viestintäpalvelun liikenne-, paikka- ja viestintätietojen poimimiseksi on kyseisessä artiklassa tarkoitettua telekuuntelua, josta on ilmoitettava sen jäsenvaltion tätä varten nimeämälle viranomaiselle, jonka alueella kuuntelun kohde on. Jos kuuntelua suorittava jäsenvaltio ei pysty yksilöimään ilmoituksen vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaista viranomaista, tämä ilmoitus voidaan osoittaa mille tahansa ilmoituksen vastaanottavan jäsenvaltion viranomaiselle, jonka kuuntelua suorittava jäsenvaltio katsoo soveltuvan tähän tarkoitukseen.

 Neljännen kysymyksen c kohta

120    Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee neljännen kysymyksensä c kohdalla lähinnä, onko direktiivin 2014/41 31 artiklaa tulkittava siten, että sillä pyritään suojaamaan kyseisessä artiklassa tarkoitettuun telekuunteluun liittyvän toimenpiteen kohteena olevien käyttäjien oikeuksia ja tämä suoja koskee myös tällä tavoin kerättyjen tietojen käyttämistä ilmoituksen vastaanottavassa jäsenvaltiossa aloitetun rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä.

121    Aluksi on todettava, että siitä ”toisen jäsenvaltion teknisellä avustuksella tapahtuva[sta] telekuuntelu[sta]” poiketen, jota säännellään direktiivin 2014/41 30 artiklassa, kyseisen direktiivin 31 artiklassa tarkoitettu telekuuntelu, johon ei tarvita teknistä apua siltä jäsenvaltiolta, jonka alueella kyseisen kuuntelun kohde on, ei ole eurooppalaisen tutkintamääräyksen kohteena. Tästä seuraa, että tällaiseen määräykseen sovellettavia edellytyksiä ja takeita ei sovelleta mainittuun kuunteluun.

122    Tämän jälkeen on huomautettava, että – kuten tämän tuomion 118 kohdassa on esitetty – direktiivin 2014/41 31 artiklan 3 kohdan sanamuodosta ilmenee, että jos kuuntelua ei sallittaisi vastaavassa kansallisessa tapauksessa, ilmoituksen vastaanottaneen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi ilmoittaa kuuntelua suorittavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, että kuuntelua ei saa suorittaa tai se on lopetettava, taikka tarvittaessa, että kuuntelussa saatua aineistoa ei saa käyttää tai saa käyttää ainoastaan ehdoin, jotka sen on täsmennettävä.

123    Verbin voida käyttäminen tässä säännöksessä merkitsee sitä, että ilmoituksen vastaanottavalla jäsenvaltiolla on mahdollisuus, joka kuuluu kyseisen valtion toimivaltaisten viranomaisten harkintavaltaan, ja tämän mahdollisuuden käyttäminen on perusteltava sillä, että tällaista kuuntelua ei sallittaisi vastaavassa kansallisessa tapauksessa.

124    Direktiivin 2014/41 31 artiklalla ei siis pyritä ainoastaan takaamaan ilmoituksen vastaanottaneen jäsenvaltion täysivaltaisuuden kunnioittamista vaan myös varmistamaan, ettei kyseisessä jäsenvaltiossa telekuuntelussa taattu suojan taso vaarannu. Siltä osin kuin telekuuntelutoimenpide merkitsee puuttumista perusoikeuskirjan 7 artiklassa vahvistettuun telekuuntelun kohteena olevan oikeuteen siihen, että yksityiselämää ja viestejä kunnioitetaan (ks. vastaavasti tuomio 17.1.2019, Dzivev ym., C‑310/16, EU:C:2019:30, 36 kohta), on siis katsottava, että direktiivin 2014/41 31 artiklalla pyritään suojaamaan myös tällaisen toimenpiteen kohteena olevien henkilöiden oikeuksia, ja tämä tarkoitus koskee myös tietojen käyttämistä rikosoikeudellisessa menettelyssä ilmoituksen vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

125    Kaiken edellä esitetyn perusteella neljännen kysymyksen c kohtaan on vastattava, että direktiivin 2014/41 31 artiklaa on tulkittava siten, että sillä pyritään suojaamaan myös kyseisessä artiklassa tarkoitettuun telekuunteluun liittyvän toimenpiteen kohteena olevien käyttäjien oikeuksia.

 Viides kysymys

126    Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee viidennellä kysymyksellään lähinnä, edellyttääkö tehokkuusperiaate, että kansallinen rikostuomioistuin sivuuttaa rikoksista epäiltyä henkilöä vastaan aloitetussa rikosoikeudellisessa menettelyssä sellaiset tiedot ja todisteet, jotka on hankittu unionin oikeuden vaatimusten vastaisesti.

127    Aluksi on todettava yhtäältä, että tähän kysymykseen on vastattava vain siinä tilanteessa, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tulee ensimmäisestä neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen annettujen vastausten perusteella siihen johtopäätökseen, että eurooppalaiset tutkintamääräykset on annettu lainvastaisesti.

128    Toisaalta unionin oikeuden nykytilassa lähtökohtaisesti yksinomaan kansallisessa oikeudessa on määritettävä säännöt, jotka koskevat sellaisten tietojen ja todisteiden, jotka on hankittu unionin oikeuden vastaisesti, hyväksyttävyyttä ja arviointia rikosprosessissa (ks. vastaavasti tuomio 6.10.2020, La Quadrature du Net ym., C‑511/18, C‑512/18 ja C‑520/18, EU:C:2020:791, 222 kohta).

129    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on näet niin, että kun unioni ei ole antanut asiaa koskevia sääntöjä, kunkin jäsenvaltion asiana on menettelyllisen autonomian periaatteen nojalla antaa sisäisessä oikeusjärjestyksessään menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan unionin oikeuteen perustuvat yksityisten oikeudet, sillä edellytyksellä kuitenkin, että nämä menettelysäännöt eivät ole epäedullisempia kuin säännöt, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion kansallisen oikeuden soveltamisalaan kuuluvia tilanteita (vastaavuusperiaate), eivätkä ne ole sellaisia, että unionin oikeudessa vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (ks. vastaavasti tuomio 16.12.1976, Rewe-Zentralfinanz ja Rewe-Zentral, 33/76, EU:C:1976:188, 5 kohta ja tuomio 6.10.2020, La Quadrature du Net ym., C‑511/18, C‑512/18 ja C‑520/18, EU:C:2020:791, 223 kohta).

130    Kuten tämän tuomion 104 ja 105 kohdasta ilmenee, ei kuitenkaan voida jättää huomiotta sitä, että direktiivin 2014/41 14 artiklan 7 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on nimenomaisesti varmistettava, että oikeutta puolustukseen ja menettelyn oikeudenmukaisuutta kunnioitetaan, kun arvioidaan eurooppalaisella tutkintamääräyksellä hankittuja todisteita määräyksen antaneen valtion rikosoikeudellisissa menettelyissä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta menettelyä koskevia kansallisia sääntöjä, mikä merkitsee sitä, että todiste, josta asianosainen ei voi tehokkaasti ilmaista näkemystään, on suljettava pois rikosoikeudellisesta menettelystä.

131    Kaiken edellä esitetyn perusteella viidenteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2014/41 14 artiklan 7 kohtaa on tulkittava siten, että sen mukaan kansallisen rikostuomioistuimen on sivuutettava tiedot ja todisteet rikoksista epäiltyä henkilöä vastaan aloitetun rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä, jos kyseinen henkilö ei voi tehokkaasti ilmaista näkemystään näistä tiedoista ja todisteista ja jos ne voivat vaikuttaa ratkaisevasti tosiseikkojen arviointiin.

 Oikeudenkäyntikulut

132    Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Rikosasioita koskevasta eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä 3.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/41/EU 1 artiklan 1 kohtaa ja 2 artiklan c alakohtaa

on tulkittava siten, että

eurooppalaisen tutkintamääräyksen, joka koskee täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa jo olevien todisteiden toimittamista, ei välttämättä tarvitse olla tuomarin antama, jos määräyksen antaneen valtion lainsäädännön mukaan tuomarin olisi täysin kyseisen valtion sisäisessä menettelyssä pitänyt määrätä näiden todisteiden alkuperäisestä hankkimisesta mutta yleinen syyttäjä on toimivaltainen määräämään näiden todisteiden toimittamisesta.

2)      Direktiivin 2014/41 6 artiklan 1 kohtaa

on tulkittava siten, että

se ei ole esteenä sille, että yleinen syyttäjä antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen, joka koskee täytäntöönpanovaltion toimivaltaisten viranomaisten hallussa jo olevien todisteiden toimittamista, jos nämä todisteet on hankittu näiden viranomaisten kuunneltua määräyksen antaneen valtion alueella kaikkien sellaisten matkapuhelinten käyttäjien viestintää, jotka mahdollistavat erityisen ohjelmiston ja muutetun laitteiston avulla päästä päähän ‑salauksen suojaaman viestinnän, kunhan tällainen määräys on kaikkien niiden edellytysten mukainen, joista säädetään mahdollisesti määräyksen antaneen valtion lainsäädännössä tällaisten todisteiden toimittamiseen täysin kyseisen valtion sisäisessä tilanteessa.

3)      Direktiivin 2014/41 31 artiklaa

on tulkittava siten, että

päätelaitteisiin soluttautumiseen liittyvä toimenpide internetpohjaisen viestintäpalvelun liikenne-, paikka- ja viestintätietojen poimimiseksi on kyseisessä artiklassa tarkoitettua telekuuntelua, josta on ilmoitettava sen jäsenvaltion tätä varten nimeämälle viranomaiselle, jonka alueella kuuntelun kohde on. Jos kuuntelua suorittava jäsenvaltio ei pysty yksilöimään ilmoituksen vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaista viranomaista, tämä ilmoitus voidaan osoittaa mille tahansa ilmoituksen vastaanottavan jäsenvaltion viranomaiselle, jonka kuuntelua suorittava jäsenvaltio katsoo soveltuvan tähän tarkoitukseen.

4)      Direktiivin 2014/41 31 artiklaa

on tulkittava siten, että

sillä pyritään suojaamaan myös kyseisessä artiklassa tarkoitettuun telekuunteluun liittyvän toimenpiteen kohteena olevien käyttäjien oikeuksia.

5)      Direktiivin 2014/41 14 artiklan 7 kohtaa

on tulkittava siten, että

sen mukaan kansallisen rikostuomioistuimen on sivuutettava tiedot ja todisteet rikoksista epäiltyä henkilöä vastaan aloitetun rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä, jos kyseinen henkilö ei voi tehokkaasti ilmaista näkemystään näistä tiedoista ja todisteista ja jos ne voivat vaikuttaa ratkaisevasti tosiseikkojen arviointiin.

Allekirjoitukset

*      Oikeudenkäyntikieli: saksa.