EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
2 päivänä maaliskuuta 2016
Asia F‑3/15
Jürgen Frieberger
ja
Benjamin Vallin
vastaan
Euroopan komissio
Henkilöstö – Virkamiehet – Eläkkeet – Henkilöstösääntöjen uudistaminen – Asetus N:o 1023/2013 – Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII oleva 22 artikla – Eläkeiän nostaminen – Unionin eläkejärjestelmään suoritettujen maksujen palauttaminen – Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII oleva 26 artikla – Eläkeoikeuksien hyvityksen uudelleenarviointi
Aihe: SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa Jürgen Frieberger ja Benjamin Vallin vaativat virkamiestuomioistuinta kumoamaan Euroopan komission 13 ja 26.3.2014 tekemät päätökset, joilla se hylkäsi heidän 9 ja 17.12.2013 päivätyt vaatimuksensa, jotka koskivat yhtäältä heidän palkoistaan pidätettyjen unionin eläkejärjestelmään suoritettujen maksujen palauttamista osittain ja toisaalta heidän eläkeoikeuksiensa hyvittämisestä suoritetun laskutoimituksen suorittamista uudelleen. Siltä osin kuin on tarpeellista he vaativat myös 26.9.2014 päivättyjen päätösten, joilla hylätään heidän 11 ja 23.6.2014 päivätyt valituksensa, jotka koskivat edellä mainittuja 13 ja 26.3.2014 tehtyjä päätöksiä, kumoamista.
Ratkaisu: Euroopan komission 26.3.2014 tekemä päätös, jolla hylättiin Jürgen Friebergerin 17.12.2013 esittämä vaatimus hänen Euroopan unionin eläkejärjestelmään siirrettyjä eläkeoikeuksia koskevan hyvityksen uudelleenlaskemisesta, hylätään. Lausunnon antaminen kanteesta raukeaa siltä osin kuin se koskee vaatimusta, jonka Benjamin Vallin on esittänyt Euroopan komission 13.3.2014 tekemän päätöksen kumoamiseksi sillä perusteella, että päätöksellä hylättiin vaatimus Euroopan unionin eläkejärjestelmään siirrettyjä eläkeoikeuksia koskevan hyvityksen uudelleenlaskemisesta. Kanne hylätään muilta osin. Asianosaiset vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Yhteenveto
1. Kumoamiskanne – Unionin tuomioistuinten toimivalta – Asianomaiselle vastaisesta yksittäispäätöksestä nostettu kumoamiskanne – Unionin tuomioistuin ei ole toimivaltainen toteamaan tuomioidensa tuomiolauselmissa yleisesti sovellettavaa toimenpidettä lainvastaiseksi
(SEUT 263 artikla)
2. Henkilöstökanne – Edeltävä hallinnollinen valitus – Hylkäämispäätös – Hallinnolla ei ole velvollisuutta korvata alkuperäisen toimenpiteen perusteluita toisilla perusteluilla
(Henkilöstösääntöjen 90 artikla)
3. Virkamiehet – Eläkkeet – Eläkejärjestelmän rahoitus – Unionin eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon säilyttämistä koskevat yksityiskohtaiset menettelysäännöt – Virkamiesten osuuden määritteleminen – Sellaisen vakuutusmatemaattinen laskelman laillisuus, jossa ovat mukana väestörakenteen kehitys, palkkojen kehitys ja korot, jotka arvioidaan henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 10 artiklan mukaisesti
(Henkilöstösääntöjen 83 ja 83 a artikla ja liite XI, liitteessä XII oleva 10 artikla ja liitteessä XIII oleva 22 artikla)
4. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Johdanto-osa – Sitovan oikeusvaikutuksen puuttuminen
5. Perusoikeudet – Euroopan unionin perusoikeuskirja – Työntekijöiden oikeus saada tietoja ja tulla kuulluksi yrityksessä, johon ei voida vedota itsenäisesti menettelyssä, jossa käsitellään asetuksen N:o 1023/2013 säännöksestä esitettyä lainvastaisuusväitettä
(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 27 artikla)
6. Virkamiehet – Eläkkeet – Ennen unionin palvelukseen tuloa saavutetut eläkeoikeudet – Siirtäminen unionin järjestelmään – Hyvitettävät palvelusvuodet – Eläkeoikeuksien hyvityksen uudelleenarviointi – Vuoden 2014 henkilöstösääntöjen uudistuksen jälkeinen toinen uudelleenarviointi, joka suoritettiin vuoden 2004 henkilöstösääntöjen uudistusta seuranneen ensimmäisen uudelleenarvioinnin jälkeen – Hyväksyminen
(Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII oleva 22 artikla ja 26 artiklan 5 kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 1023/2013)
1. Vaikka kantajalle vastaisesta yksittäispäätöksestä nostettua kumoamiskannetta tutkiessaan unionin tuomioistuimilla on toimivalta todeta kanteen kohteena olevan päätöksen perusteena käytetty yleisesti sovellettava säännös lainvastaiseksi, virkamiestuomioistuimella ei kuitenkaan ole toimivaltaa tehdä tällaisia toteamuksia omien tuomioidensa tuomiolauselmissa.
(ks. 31 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: tuomio 21.10.2009, Ramaekers-Jørgensen v. komissio (F‑74/08, EU:F:2009:142, 37 kohta)
2. Kun toimivaltainen nimittävä viranomainen katsoo valituksen tutkittuaan, että valituksessa tarkoitetun alkuperäisen toimenpiteen perustelut ovat sekä asianmukaiset että riittävät vastaamaan valituksessa esitettyihin väitteisiin, sillä ei ole syytä poiketa näistä perusteluista korvaamalla niitä uusilla perusteluilla. Näin ollen se voi tällaisessa tapauksessa hylätä valituksen ja esittää hylkäävässä päätöksessä samat perustelut kuin alkuperäisessä toimenpiteessä eikä sitä voida arvostella perusteluvelvollisuuden laiminlyönnistä tai hyvän hallinnon periaatteen loukkaamisesta.
Sellaisessa erityisessä tilanteessa, jossa useat asianomaiset ovat laatineet valituksia, joiden sanamuoto on sama, nimittävää viranomaista ei nimittäin voida arvostella siitä, että se vastasi niihin yhdenmukaisella tavalla. Tämä toimintatapa on sitä vastoin hyvän hallinnon periaatteen mukainen ja sillä taataan valittajien yhdenmukainen kohtelu.
(ks. 39 ja 41 kohta)
Viittaukset:
Unionin yleinen tuomioistuin: tuomio 11.12.2014, Faita v. ETSK (T‑619/13 P, EU:T:2014:1057, 32 kohta)
3. Henkilöstösääntöjen 83 artiklan 2 kohtaan merkittyä sääntöä, jonka mukaan virkamiehet maksavat kolmasosan eläkejärjestelmän rahoituksesta, on luettava henkilöstösääntöjen sen 83 a artiklan 1, 3 ja 4 kohdan valossa, jossa säädetään edellytyksestä, joka koskee tämän järjestelmän tasapainoa ja tämän tasapainon tarkistamista henkilöstösääntöjen liitteen XII, jossa vahvistetaan henkilöstösääntöjen 83 a artiklan täytäntöönpanosäännökset, mukaisen viiden vuoden välein tehtävän ja joka vuosi päivitettävän vakuutusmatemaattisen arvioinnin perusteella. Näissä olosuhteissa eläkejärjestelmä on tasapainossa henkilöstösääntöjen liitteessä XII tarkoitetulla vakuutusmatemaattisella tavalla, jos eläkemaksuilla, jotka palveluksessa olevien virkamiesten on joka vuosi maksettava, voidaan rahoittaa kolmasosa niiden oikeuksien tulevasta määrästä, jotka nämä virkamiehet ovat saavuttaneet saman vuoden aikana. Lainsäätäjän valitsema vakuutusmatemaattinen lähestymistapa perustuu siis eläkejärjestelmän rahoittamiseen pitkällä aikavälillä. Lainsäätäjä on tätä varten ottanut huomioon useita vakuutusmatemaattisia tilanteita.
Tästä seuraa, että virkamiesten eläkemaksut, jotka muodostavat yhden kolmasosan eläkejärjestelmän rahoittamiseen tarvittavasta määrästä, on ymmärrettävä edellä mainitulta vakuutusmatemaattiselta kannalta ja pitkällä aikavälillä, joten arvioinnissa tapahtuvia vääristymiä ei voida sulkea pois.
Henkilöstösääntöjen 83 a artiklan 3 kohdasta käy myös ilmi, että eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattinen tasapaino varmistetaan kahden tekijän eli eläkeiän ja virkamiesten tähän järjestelmään suorittamien eläkemaksujen määrän avulla. Jos eläkejärjestelmään suoritettavat maksut vaikuttavat osaltaan sen tasapainon varmistamiseen siltä osin kuin niillä rahoitetaan sitä suoraan, laillisen eläkeiän nostamiselta odotetaan samanlaista vaikutusta, koska se ilmenee lähtökohtaisesti tämän järjestelmän ajallisesti lykkääntyvällä toiminnalla.
Tämä toteamus ei kuitenkaan ole riittävä, jotta voidaan todeta, että eläkeiän nostaminen johtaa suorien hyvitysten järjestelmän avulla välttämättä siihen, että virkamiesten aikaisemmat eläkemaksut laskevat.
Henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 1 artiklan mukaisesti virkamiesten eläkejärjestelmään suorittamien eläkemaksujen määrittäminen on seurausta viiden vuoden välein tehtävästä vakuutusmatemaattisesta arvioinnista, jota täydennetään vuotuisella päivityksellä ja joista molemmista säädetään henkilöstösääntöjen 83 a artiklan 3 ja 4 kohdassa. Tämä viiden vuoden välein tehtävä vakuutusmatemaattinen arviointi ja sen vuotuinen päivitys perustuvat kuitenkin tietyille henkilöstösääntöjen liitteessä XII vahvistetuille tekijöille.
Ensimmäinen virkamiesten eläkemaksujen laskennassa huomioon otettava tekijä on ”väestörakenteen kehitys”, sellaisena kuin se mainitaan henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 1 artiklan 2 kohdassa. Tämä kehitys puolestaan määräytyy eläkejärjestelmässä vakuutetuista henkilöistä muodostuvan väestön tarkkailun perusteella, kuten saman liitteen 9 artiklasta käy ilmi. Tämän artiklan mukaan täsmällisemmin väestörakenteen kehitys johdetaan tämän väestön rakenteesta ja keskimääräisestä eläkeiästä. Väestön rakennetta on arvioitava kuolleisuustilastojen, elinajanodotteen, työkyvyttömyyden asteen ja väestön sukupuolijakauman mukaan. Keskimääräinen eläkeikä ei ole sama kuin laillinen eläkeikä, ja se otetaan huomioon sen vuoksi, että se määrittää jälkimmäistä paremmin eläkkeiden todellisia kustannuksia.
Toinen tekijä, joka otetaan huomioon virkamiesten maksettavaksi jäävän osuuden määrittelemisessä, muodostuu jokaisen virkamiehen peruspalkan kehityksestä ”teoreettiseen eläkeikään” asti (henkilöstösääntöjen liitteessä XII oleva 4 ja 6 artikla). Tämä tekijä merkitsee siis, että on arvioitava palveluksessa olevan virkamiehen tulevaa peruspalkkaa siten, että otetaan huomioon tämän palkan heijastuminen eläkeiässä (henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 6 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta). Tältä osin on korostettava, että jos eläkeikä on otettava huomioon, sellaiset tekijät kuten mahdollisuus jatkaa tehtävissä tämän iän saavuttamisen jälkeen tai lopettaa tehtävissä kokonaan ennen sen saavuttamista, on myös otettava huomioon, kuten henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 6 artiklan 4 kohdassa epäsuorasti vahvistetaan. Loppujen lopuksi tästä seuraa, että ”teoreettinen eläkeikä”, joka tässä otetaan huomioon, on yhteisarvo.
Virkamiesten maksuosuuksien määrittelyssä huomioon otettava kolmas tekijä on seurausta henkilöstösääntöjen liitteessä XII olevan 10 artiklan mukaisesti arvioiduista koroista, ja neljäs tekijä on seurausta tämän saman liitteen 11 artiklan mukaisesti virkamiesten palkkataulukon vuotuisen vaihtelun suuruudesta, joka vastaa henkilöstösääntöjen liitteessä XI mainittujen erityisindikaattoreiden 30 vuoden keskiarvoa.
Näin ollen laillinen eläkeikä, joka vahvistetaan henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevassa 22 artiklassa, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1023/2013, jokaisen virkamiehen 1.5.2014 saavuttaman iän mukaan, on seikka, joka vaikuttaa yhdessä useiden tekijöiden tulevaa arvoa koskevan arvion kanssa (korko, kuolleisuus, palkkojen kehitys, jne.) arvioidessa unionin eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattista tasapainoa ja siis sen maksuosuuden määrittelemisessä, joka jokaisen virkamiehen on suoritettava tähän järjestelmään, jotta varmistetaan kolmasosa tästä tasapainosta.
Virkamiesten unionin eläkejärjestelmään suorittamien maksujen määrä voi siis muuttua laillisesta eläkeiästä riippumatta.
Lopuksi unionin eläkejärjestelmä on järjestetty solidaarisuuden periaatteen mukaisesti eikä sitä ole suunniteltu siten, että virkamiehelle maksettava eläke on täsmällinen vastike hänen tähän järjestelmään maksamistaan osuuksista. Tästä seuraa, että jokaisen virkamiehen maksamat osuudet eivät luo heistä jokaiselle henkilökohtaista ja tällä hetkellä saavutettua oikeutta tiettyyn eläkkeen muodossa maksettavaan vastikkeeseen ja mahdollisen ylijäämän takaisin maksamiseen.
(ks. 45–54, 56 ja 73 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: tuomio 29.11.2006, Campoli v. komissio (T‑135/05, EU:T:2006:366, 134 kohta)
Virkamiestuomioistuin: tuomio 11.7.2007, Wils v. parlamentti (F‑105/05, EU:F:2007:128, 85 ja 86 kohta)
4. Yleisesti sovellettavan toimen johdanto-osan tehtävä on esittää yhtäältä sen perustelut esittelemällä yleensä tilannetta, jonka vuoksi toimi annetaan, ja toisaalta yleiset tavoitteet, jotka toimella pyritään saavuttamaan. Näin ollen tällaisen toimenpiteen johdanto-osalla ei ole sitovaa oikeusvaikutusta eikä siihen voida vedota, jotta poiketaan asianomaisen toimen varsinaisista säännöksistä tai varsinkaan sen lainvastaisuuden osoittamiseksi.
(ks. 69 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: tuomio 19.11.1998, Nilsson ym. (C‑162/97, EU:C:1998:554, 54 kohta)
5. Perusoikeuskirjan 27 artiklassa, jonka otsikko on ”Työntekijöiden oikeus saada tietoja ja tulla kuulluksi yrityksessä”, määrätään, että työntekijöille on asianmukaisilla tasoilla taattava mahdollisuus saada tietoa ja tulla kuulluksi unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisissa tapauksissa ja niissä määrätyin edellytyksin. Sen sanamuodosta käy siis selvästi ilmi, että jotta kyseinen artikla saisi täyden vaikutuksensa, sitä on täsmennettävä unionin oikeussäännöillä tai kansallisilla oikeussäännöillä.
Tältä osin asianomaiset eivät voi perustella asetuksen N:o 2013/2013 1 artiklan 73 kohdan g alakohtaa koskevaa lainvastaisuusväitettä vain perusoikeuskirjan 27 artiklalla mainitsematta muuta unionin oikeuden säädöstä tai määräystä, jolla sitä täydennetään.
(ks. 87 ja 88 kohta)
Viittaukset:
Unionin tuomioistuin: tuomio 15.1.2014, Association de médiation sociale (C‑176/12, EU:C:2014:2, 44 ja 45 kohta)
6. Mikään henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 26 artiklan 5 kohdassa ei ole esteenä sille, että kun virkamiehen eläkeoikeudet on vuoden 2004 uudistuksen jälkeen arvioitu ensimmäisen kerran uudelleen, virkamiehen osalta suoritetaan toinen uudelleenarviointi, jossa otetaan huomioon henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 22 artiklan muuttaminen asetuksella N:o 1023/2013, jolla laillista eläkeikää jälleen nostettiin.
(ks. 97 kohta)