UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)
21 päivänä tammikuuta 2016 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yhdenmukaistettu menettelytapa – Yhteistä tietokonepohjaista matkanvarausjärjestelmää käyttävät matkanjärjestäjät – Internetissä ostettujen matkojen alennusmäärän automaattinen rajoitus – Järjestelmän ylläpitäjän ilmoitus kyseisestä rajoituksesta – Hiljainen sopimus, jota voidaan pitää yhdenmukaistettuna menettelytapana – Osatekijät, jotka muodostavat sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan – Todistusharkinta ja edellytetty todistuskynnys – Jäsenvaltioiden menettelyllinen itsemääräämisoikeus – Tehokkuusperiaate – Syyttömyysolettama
Asiassa C‑74/14,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Lietuvos vyriausiasis administracinis teismas (Liettuan ylin hallintotuomioistuin) on esittänyt 17.1.2014 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 10.2.2014, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
”Eturas” UAB,
”AAA Wrislit” UAB,
”Baltic Clipper” UAB,
”Baltic Tours Vilnius” UAB,
”Daigera” UAB,
”Ferona” UAB,
”Freshtravel” UAB,
”Guliverio kelionės” UAB,
”Kelionių akademija” UAB,
”Kelionių gurmanai” UAB,
”Kelionių laikas” UAB,
”Litamicus” UAB,
”Megaturas” UAB,
”Neoturas” UAB,
”TopTravel” UAB,
”Travelonline Baltics” UAB,
”Vestekspress” UAB,
”Visveta” UAB,
”Zigzag Travel” UAB,
”ZIP Travel” UAB
vastaan
Lietuvos Respublikos konkurencijos taryba,
”Aviaeuropa” UAB:n,
”Grand Voyage” UAB:n,
”Kalnų upė” UAB:n,
”Keliautojų klubas” UAB:n,
”Smaragdas travel” UAB:n,
”700LT” UAB:n,
”Aljus ir Ko” UAB:n,
”Gustus vitae” UAB:n,
”Tropikai” UAB:n,
”Vipauta” UAB:n ja
”Vistus” UAB:n osallistuessa asian käsittelyyn,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),
toimien kokoonpanossa: neljännen jaoston puheenjohtaja T. von Danwitz, joka hoitaa viidennen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit D. Šváby, A. Rosas, E. Juhász (esittelevä tuomari) ja C. Vajda,
julkisasiamies: M. Szpunar,
kirjaaja: hallintovirkamies M. Aleksejev,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 7.5.2015 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– ”AAA Wrislit” UAB, edustajinaan advokatė L. Darulienė ja advokatė T. Blažys,
– ”Baltic Clipper” UAB, edustajinaan advokatas J. Petrulionis, advokatė L. Šlepaitė ja advokatas M. Juonys,
– ”Baltic Tours Vilnius” UAB ja ”Kelionių laikas” UAB, edustajinaan advokatas P. Koverovas ja advokatas R. Moisejevas,
– ”Guliverio kelionės” UAB, edustajinaan advokatas M. Juonys ja advokatė L. Šlepaitė,
– ”Kelionių akademija” UAB ja ”Travelonline Baltics” UAB, edustajanaan advokatė L. Darulienė,
– ”Megaturas” UAB, edustajanaan advokatas E. Kisielius,
– ”Vestekspress” UAB, edustajinaan advokatė L. Darulienė, advokatas R. Moisejevas ja advokatas P. Koverovas,
– ”Visveta” UAB, edustajanaan advokatas T. Blažys,
– Lietuvos Respublikos konkurencijos taryba, asiamiehinään E. Pažėraitė ja S. Tolušytė,
– ”Keliautojų klubas” UAB, edustajinaan advokatas E. Burgis ja advokatė I. Sodeikaitė,
– Liettuan hallitus, asiamiehinään D. Kriaučiūnas, K. Dieninis ja J. Nasutavičienė,
– Itävallan hallitus, asiamiehenään C. Pesendorfer,
– Euroopan komissio, asiamiehinään A. Biolan, V. Bottka ja A. Steiblytė,
kuultuaan julkisasiamiehen 16.7.2015 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 101 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat ”Eturas” UAB (jäljempänä Eturas), ”AAA Wrislit” UAB, ”Baltic Clipper” UAB, ”Baltic Tours Vilnius” UAB, ”Daigera” UAB, ”Ferona” UAB, ”Freshtravel” UAB, ”Guliverio Kelionės” UAB, ”Kelionių akademija” UAB, ”Kelionių gurmanai” UAB, ”Kelionių laikas” UAB, ”Litamicus” UAB, ”Megaturas” UAB, ”Neoturas” UAB, ”Top Travel” UAB, ”Travelonline Baltics” UAB, ”Vestekspress” UAB, ”Visveta” UAB, ”Zigzag Travel” UAB ja ”ZIP Travel” UAB, jotka ovat matkanjärjestäjiä, sekä Lietuvos Respublikos konkurencijos taryba (Liettuan kansallinen kilpailuviranomainen, jäljempänä kilpailuneuvosto) ja jossa on kyse päätöksestä, jolla viimeksi mainittu määräsi kyseiset matkanjärjestäjät maksamaan sakkoja kilpailunvastaisten menettelyjen sopimisen ja niihin osallistumisen vuoksi.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
3 [SEUT 101 ja SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”[Unionin] kilpailusääntöjen tehokkaan täytäntöönpanon ja samalla puolustusta koskevien perusoikeuksien noudattamisen varmistamiseksi tässä asetuksessa olisi säädettävä [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklassa tarkoitetusta todistustaakasta. Osapuolen tai viranomaisen, joka väittää [SEUT 101] artiklan 1 kohtaa tai [SEUT 102] artiklaa rikotun, tehtävänä on todistaa tavanomaisten oikeudellisten vaatimusten mukaisesti rikkominen tapahtuneeksi. Yrityksen tai yritysten yhteenliittymän, joka vetoaa oikeuteen puolustautua rikkomisväitettä vastaan, tehtävänä on osoittaa tavanomaisten oikeudellisten vaatimusten mukaisesti, että edellytykset tällaisen puolustautumisen soveltamiselle täyttyvät. Tämä asetus ei vaikuta todistelunormistoa koskeviin kansallisiin sääntöihin eikä jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten ja tuomioistuinten velvollisuuksiin varmistua tosiseikoista, joilla on asiassa merkitystä, edellyttäen, että tällaiset säännöt ja velvoitteet ovat yhteensopivat [unionin] oikeutta koskevien yleisten periaatteiden kanssa.”
4 Saman asetuksen 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Todistustaakka”, säädetään seuraavaa:
”Kaikissa [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklan soveltamismenettelyissä kansallisella ja [unionin] tasolla [SEUT 101] artiklan 1 kohdan tai [SEUT 102] artiklan määräysten rikkomista koskeva todistustaakka kuuluu osapuolelle tai viranomaiselle, joka väittää määräyksiä rikottavan. [SEUT 101] artiklan 3 kohdan edellytysten täyttymistä koskeva todistustaakka kuuluu sen sijaan sille yritykselle tai yritysten yhteenliittymälle, joka vetoaa kyseisestä kohdasta johtuvaan etuun.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
5 Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Eturas on E-TURAS-nimisen ohjelmiston yksinoikeuksien haltija ja myös sen ylläpitäjä.
6 Tämä ohjelmisto on internetissä toimiva yhteinen matkanvarausjärjestelmä. Matkanjärjestäjät, jotka ovat tehneet käyttöoikeussopimuksen Eturasin kanssa, voivat sen avulla myydä matkoja internetsivustoillaan yhtenäisen, Eturasin luoman esitystavan kautta. Edellä mainittuun käyttöoikeussopimukseen ei sisälly määräyksiä, joiden perusteella mainitun ohjelmiston ylläpitäjä voisi muuttaa palvelujensa myynnissä mainittua järjestelmää käyttävien matkanjärjestäjien vahvistamia hintoja.
7 Jokaisella matkanjärjestäjällä on E-TURAS-ohjelmistossa oma sähköinen tili, johon se voi kirjautua käyttäen sille käyttöoikeussopimuksen allekirjoittamishetkellä annettua salasanaa. Tällä tilillä matkanjärjestäjät voivat käyttää E-TURAS-varausjärjestelmän erityistä viestijärjestelmää, joka toimii kuin sähköposti. Tästä viestijärjestelmästä lähetetyt viestit luetaan näin ollen kuten sähköpostit, ja vastaanottajan täytyy avata ne ennen lukemista.
8 Kilpailuneuvosto käynnisti vuonna 2010 tutkimuksen yhdeltä E-TURAS-varausjärjestelmän käyttäjänä olevalta matkanjärjestäjältä saamiensa tietojen perusteella, joiden mukaan matkanjärjestäjät sovittivat keskenään yhteen alennukset tämän järjestelmän kautta myydyille matkoille.
9 Tutkimuksen nojalla voitiin todeta, että Eturasin johtaja oli 25.8.2009 lähettänyt useille matkanjärjestäjille, joka tapauksessa ainakin yhdelle niistä, sähköpostiviestin, jonka otsikko oli ”Äänestä” ja jossa hän pyysi vastaanottajaa ilmaisemaan mielipiteensä alennusmäärien pienentämisestä internetissä neljästä prosentista yhdestä kolmeen prosenttiin.
10 E-TURAS-ohjelmiston ylläpitäjä lähetti 27.8.2009 klo 12:20 tämän ohjelmiston sisäisen sähköpostin kautta ainakin kahdelle kyseiselle matkanjärjestäjälle viestin, jonka otsikko oli ”Ilmoitus, joka koskee alennusmäärien pienentämistä nollasta kolmeen prosenttiin internetissä varatuista matkoista” (jäljempänä pääasiassa kyseessä oleva ilmoitus), ja sen sanamuoto oli seuraava:
”Arvioituamme matkanjärjestäjien internetvarausten alennusmääristä esittämiä lausumia, ehdotuksia ja toiveita luomme mahdollisuuden myöntää tapauskohtaisesti valittavia internetalennuksia, joiden määrä on nollasta kolmeen prosenttiin. Alennusmäärän 'katto' auttaa säilyttämään palkkion määrän ja normalisoimaan kilpailuolosuhteet. Huomio! Niiden matkanjärjestäjien tapauksessa, jotka myöntävät yli kolmen prosentin alennuksia, alennusmäärä lasketaan automaattisesti kolmeen prosenttiin klo 14 alkaen. Mikäli olette jakaneet alennusmääristä tietoja, kehotamme Teitä tekemään niihin vastaavat muutokset.”
11 Ajankohdan 27.8.2009 jälkeen kahdeksan matkanjärjestäjän internetsivustoilla oli mainosviestejä, jotka koskivat kolmen prosentin alennusta tarjotuista matkoista. Varausta tehtäessä avautui ikkuna, josta kävi ilmi, että valittua matkaa koski kolmen prosentin alennus.
12 Kilpailuneuvoston suorittama tutkimus vahvisti, että pääasiassa kyseessä olevan ilmoituksen lähettämisen jälkeen E-TURAS-ohjelmistoon tehdyistä teknisistä muutoksista seurasi, että vaikka kyseisiä matkanjärjestäjiä ei estetty myöntämästä asiakkailleen yli kolmen prosentin alennuksia, tällaisten alennusten myöntäminen kuitenkin edellytti näiden matkanjärjestäjien suorittavan ylimääräisiä teknisiä muodollisuuksia.
13 Kilpailuneuvosto totesi 7.6.2012 tekemässään päätöksessä, että Eturasin lisäksi 30 matkanjärjestäjää oli osallistunut 27.8.2009 ja maaliskuun 2010 lopun välisenä ajanjaksona E-TURAS-ohjelmiston kautta tehtävistä varauksista myönnettäviä alennuksia koskevaan kilpailunvastaiseen menettelytapaan.
14 Mainitun päätöksen mukaan kilpailunvastainen menettelytapa oli alkanut päivänä, jona pääasiassa kyseessä oleva alennusmäärän pienentämistä koskeva ilmoitus julkaistiin E-TURAS-varausjärjestelmässä ja järjestelmässä oli toteutettu tämän määrän järjestelmällinen rajoitus.
15 Kilpailuneuvosto katsoi, että matkanjärjestäjät, jotka käyttivät E-TURAS-varausjärjestelmää kyseisenä ajanjaksona ja jotka eivät olleet ilmaisseet vastustavansa rajoitusta, olivat vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, koska ne saattoivat kohtuudella olettaa, että kaikki muutkin tämän järjestelmän käyttäjät rajoittaisivat alennuksensa enintään kolmeen prosenttiin. Se päätteli tästä, että nämä matkanjärjestäjät olivat ilmoittaneet toisilleen alennusmääristä, joita ne aikoivat soveltaa jatkossa, ja olivat ilmaisseet tällä tavoin epäsuorasti – implisiittisellä tai hiljaisella hyväksynnällään – olevansa yhtä mieltä käyttäytymisestä merkityksellisillä markkinoilla. Kilpailuneuvosto totesi edelleen, että mainittujen matkanjärjestäjien tällainen käyttäytyminen merkityksellisillä markkinoilla oli yhdenmukaistettu menettelytapa, ja katsoi, että Eturas oli helpottanut tätä menettelytapaa, vaikka se ei toiminutkaan merkityksellisillä markkinoilla.
16 Kilpailuneuvosto katsoi näin ollen, että Eturas ja kyseiset matkanjärjestäjät olivat muun muassa rikkoneet SEUT 101 artiklan 1 kohtaa, ja määräsi niille sakkoja. Kilpailuneuvostolle rikkomista koskevia tietoja toimittaneelle matkanjärjestäjälle myönnettiin vapautus sakosta sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman nojalla.
17 Pääasian valittajat riitauttivat kilpailuneuvoston päätöksen Vilniaus apygardos administracinis teismasissa (Vilnan alueellinen hallintotuomioistuin). Se hyväksyi kanteen osittain 8.4.2013 antamallaan tuomiolla ja alensi määrättyjen sakkojen määrää.
18 Sekä pääasian valittajat että kilpailuneuvosto valittivat mainitusta tuomiosta Lietuvos vyriausiasis administracinis teismasiin (Liettuan ylin hallintotuomioistuin).
19 Pääasian valittajat kiistävät osallisuutensa SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tai vastaavissa kansallisen oikeuden säännöksissä tarkoitettuihin yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin. Ne väittävät, ettei niiden voida katsoa olevan vastuussa Eturasin yksipuolisesta toiminnasta. Eräät valittajat väittävät, etteivät ne ole saaneet tai lukeneet pääasiassa kyseessä olevaa ilmoitusta, koska E-TURAS-ohjelmiston käyttö muodosti vain häviävän pienen osa niiden liikevaihdosta eivätkä ne kiinnittäneet huomiota tähän ohjelmistoon tehtyihin muutoksiin. Ne toteavat jatkaneensa tietojärjestelmän käyttöä myös alennuskaton teknisen toteuttamisen jälkeen, koska ei ollut olemassa muuta tietojärjestelmää ja olisi ollut liian kallista kehittää sellainen itse. Alennuksia ei niiden mukaan lähtökohtaisesti rajoitettu, sillä kyseisillä matkanjärjestäjillä säilyi mahdollisuus myöntää yksittäisille asiakkaille lisäksi kanta-asiakasalennuksia.
20 Kilpailuneuvosto väittää, että E-TURAS-varausjärjestelmä on väline, jolla pääasian valittajat sovittivat yhteen toimiaan eikä kokouksia ollut tarpeen järjestää. Tästä se toteaa yhtäältä, että järjestelmän käyttöehdot mahdollistivat sen, että mainitut valittajat pääsivät ”yhteisymmärrykseen” alennusrajoituksista ilman suoraa yhteydenpitoa, ja toisaalta niiden voidaan sen vuoksi, etteivät ne vastustaneet alennusrajoituksia, katsoa antaneen rajoituksille hiljaisen hyväksyntänsä. Se toteaa, että mainittu järjestelmä toimi yhdenmukaisin ehdoin ja oli helposti havaittavissa pääasiassa kyseessä olevien matkanjärjestäjien internetsivustoilla, jotka sisälsivät tietoa myönnettävistä alennuksista. Matkanjärjestäjät eivät vastustaneet tällä tavoin toteutettua alennusrajoitusta ja antoivat näin ollen keskenään ymmärtää, että ne soveltaisivat rajoitettuja alennuksia, minkä vuoksi alennusmääristä ei jäänyt epäselvyyttä. Kilpailuneuvoston mukaan pääasian valittajien oli toimittava huolellisesti ja vastuullisesti eivätkä ne voineet sivuuttaa tai jättää huomiotta viestejä niiden taloudelliseen toimintaan vaikuttavista menettelytavoista.
21 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee SEUT 101 artiklan 1 kohdan tulkintaa ja etenkin todistustaakan jakautumista tämän määräyksen soveltamisen yhteydessä. Sillä on epäilyksiä siitä, onko käsiteltävässä asiassa riittäviä perusteita todeta, että kyseiset matkanjärjestäjät ovat osallistuneet horisontaaliseen yhdenmukaistettuun menettelytapaan.
22 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tästä, että käsiteltävässä asiassa pääasiallinen todiste tuomion perustaksi on pelkkä olettama, jonka mukaan kyseiset matkanjärjestäjät lukivat pääasiassa kyseessä olevan ilmoituksen tai niiden oli täytynyt lukea se ja niiden olisi pitänyt ymmärtää tarjottavien matkojen alennusmäärää rajoittavan päätöksen kaikki seuraukset. Tästä se toteaa, että kilpailuoikeuden rikkomisten torjumisessa sovelletaan syyttömyysolettamaa, mikä saa sen osaltaan epäilemään mahdollisuutta tuomita pääasiassa kyseessä olevat matkanjärjestäjät pelkästään ensimmäiseksi mainitun olettaman nojalla erityisesti sen vuoksi, että eräät matkanjärjestäjät ovat kieltäneet tienneensä pääasiassa kyseessä olevasta ilmoituksesta, kun taas toiset myivät ensimmäisen matkansa vasta teknisten muutosten tekemisen jälkeen tai eivät myyneet mitään E-TURAS-varausjärjestelmän kautta.
23 Samalla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että E‑TURAS-varausjärjestelmää käyttävät matkanjärjestäjät tiesivät tai niiden täytyi tietää kilpailijoidensa käyttävän myös tätä järjestelmää, minkä vuoksi mainittujen matkanjärjestäjien piti olla varovaisia ja huolellisia, eivätkä ne näin ollen voineet jättää lukematta niille saapuneita viestejä. Tästä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että eräät matkanjärjestäjät, joille kilpailuneuvosto määräsi sakon, myönsivät saaneensa tiedon pääasiassa kyseessä olevan ilmoituksen sisällöstä.
24 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii siis selvittämään, voiko pelkkä alennusmäärien rajoitusta koskevan ilmoituksen lähettäminen olla sen käsiteltävänä olevan asian olosuhteissa riittävä todiste, joka osoittaa tai jonka perusteella voidaan olettaa, että E-TURAS-varausjärjestelmää käyttäneet talouden toimijat tiesivät tai niiden täytyi tietää alennusmäärien rajoituksesta, vaikka jotkin niistä väittävät olleensa tietämättömiä rajoituksesta ja toiset eivät muuttaneet tosiasiallisia alennusmääriään tai edes myyneet matkoja tämän järjestelmän kautta merkityksellisellä ajanjaksolla.
25 Tässä tilanteessa Lietuvos vyriausiasis administracinis teismas (Liettuan ylin hallintotuomioistuin) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko SEUT 101 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että tilanteessa, jossa talouden toimijat käyttävät käsiteltävässä asiassa kuvatun kaltaista yhteistä tietokonepohjaista tietojärjestelmää ja jossa kilpailuneuvosto on osoittanut, että kyseisessä järjestelmässä on otettu käyttöön alennusmäärien rajoittamista koskeva järjestelmäilmoitus ja syötettävää alennusmäärää koskeva tekninen rajoitus, voidaan olettaa, että kyseiset talouden toimijat tiesivät tai niiden täytyi tietää tietokonepohjaisessa tietojärjestelmässä käyttöön otetusta järjestelmäilmoituksesta ja että ne antoivat hiljaisen suostumuksensa hinnanalennusten rajoittamiselle, kun ne eivät vastustaneet tällaisen rajoituksen soveltamista, minkä vuoksi niiden voidaan katsoa osallistuneen SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin?
2) Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, mitä tekijöitä on otettava huomioon määritettäessä, ovatko yhteistä tietokonepohjaista tietojärjestelmää käyttävät talouden toimijat pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa osallistuneet SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
26 Näillä kysymyksillä, joita on tarkasteltava yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko SEUT 101 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että kun tietojärjestelmän, jossa matkanjärjestäjät voivat myydä matkoja internetsivustoillaan yhtenäisen varausjärjestelmän kautta, ylläpitäjä lähettää näille talouden toimijoille sisäisen sähköpostin välityksellä ilmoituksen siitä, että järjestelmän kautta myytäviin tuotteisiin liittyville alennuksille on vastedes asetettu katto, ja kun ilmoituksen lähettämisen jälkeen kyseiseen järjestelmään tehdään tarvittavat tekniset muutokset tämän toimenpiteen toteuttamiseksi, voidaan olettaa, että mainitut toimijat tiesivät tai niiden täytyi tietää mainitusta ilmoituksesta ja – kun ne eivät vastustaneet tällaista menettelytapaa – ne osallistuivat mainitussa määräyksessä tarkoitettuun yhdenmukaistettuun menettelytapaan.
27 Aluksi on muistutettava unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, jonka mukaan jokaisen talouden toimijan on päätettävä itsenäisesti siitä toimintatavasta, jota se aikoo noudattaa yhteismarkkinoilla. Itsenäisyyden vaatimus on siis ehdottomasti esteenä sille, että tällaiset toimijat olisivat keskenään minkäänlaisessa suorassa tai epäsuorassa yhteydessä niin, että yhteydenpito voi joko vaikuttaa jonkin tosiasiallisen tai mahdollisen kilpailijan markkinakäyttäytymiseen tai paljastaa tällaiselle kilpailijalle sen, kuinka toimija itse on päättänyt käyttäytyä tai aikoo käyttäytyä markkinoilla, kun yhteydenpidon tarkoituksena tai vaikutuksena on sellaisten kilpailuolosuhteiden muodostuminen, jotka eivät vastaisi tavanomaisia olosuhteita kyseisillä markkinoilla (ks. vastaavasti tuomio T‑Mobile Netherlands ym., C‑8/08, EU:C:2009:343, 32 ja 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
28 Unionin tuomioistuin on myös jo todennut, että passiiviset rikkomiseen osallistumistavat, kuten yrityksen osallistuminen kokouksiin, joiden aikana on tehty tarkoitukseltaan kilpailunvastaisia sopimuksia, ilman että kyseinen yritys olisi selvästi vastustanut niitä, merkitsevät sellaista avunantoa, joka on omiaan johtamaan yrityksen vastuuseen SEUT 101 artiklan puitteissa, koska kielletyn aloitteen hiljainen hyväksyminen ilman julkista irtisanoutumista sen sisällöstä tai sen ilmoittamista hallintoviranomaisille rohkaisee muita jatkamaan kilpailusääntöjen rikkomista ja vaarantaa sen paljastumisen (ks. vastaavasti tuomio AC-Treuhand v. komissio, C‑194/14 P, EU:C:2015:717, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
29 Ensiksi siltä osin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, voiko pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen ilmoituksen lähettäminen olla riittävä todiste, joka osoittaa, että järjestelmää käyttäneet toimijat tiesivät tai niiden oli tiedettävä ilmoituksen sisällöstä, on huomattava, että asetuksen N:o 1/2003 2 artiklan mukaan kaikissa SEUT 101 artiklan soveltamismenettelyissä kansallisella tasolla SEUT 101 artiklan 1 kohdan määräysten rikkomista koskeva todistustaakka kuuluu osapuolelle tai viranomaiselle, joka väittää määräyksiä rikottavan.
30 Vaikka asetuksen N:o 1/2003 2 artiklassa säännellään nimenomaisesti todistustaakan jakautumista, tässä asetuksessa ei ole säännöksiä, jotka koskisivat tarkempia prosessuaalisia näkökohtia. Näin ollen mainittu asetus ei muun muassa sisällä säännöstä periaatteista, jotka sääntelevät todistusharkintaa ja edellytettyä todistuskynnystä SEUT 101 artiklan kansallisessa soveltamismenettelyssä.
31 Tätä päätelmää tukee asetuksen N:o 1/2003 johdanto-osan viides perustelukappale, jossa säädetään nimenomaisesti, ettei tämä asetus vaikuta todistuskynnystä koskeviin kansallisiin sääntöihin.
32 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun kyseisestä asiasta ei ole olemassa unionin sääntöjä, kunkin jäsenvaltion asiana on antaa ne sisäisessä oikeusjärjestyksessään menettelyllistä itsemääräämisoikeutta koskevan periaatteen nojalla, kunhan ne eivät ole epäedullisempia kuin samankaltaisia kansallisen oikeuden piiriin kuuluvia tilanteita koskevat säännöt (vastaavuusperiaate) eikä niillä tehdä unionin oikeudessa annettujen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi (tehokkuusperiaate) (ks. vastaavasti tuomio VEBIC, C-439/08, EU:C:2010:739, 63 kohta ja tuomio Nike European Operations Netherlands, C-310/14, EU:C:2015:690, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
33 Unionin tuomioistuin on tosin todennut, että yhteistoiminnan ja siihen osallistuvien yritysten markkinakäyttäytymisen välistä syy-yhteyttä koskeva olettama, jonka mukaan mainitut yritykset, kun ne toimivat edelleen markkinoilla, ottavat markkinakäyttäytymisestään päättäessään huomioon kilpailijoidensa kanssa vaihtamansa tiedot, johtuu SEUT 101 artiklan 1 kohdasta ja on näin ollen sellainen osa unionin oikeutta, jota kansallinen tuomioistuin on velvollinen noudattamaan (ks. vastaavasti tuomio T-Mobile Netherlands ym., C‑8/08, EU:C:2009:343, 51–53 kohta).
34 Tästä olettamasta poiketen vastaus siihen kysymykseen, voiko pelkkä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen ilmoituksen lähettäminen, kun otetaan huomioon kaikki ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle esitetyt seikat, olla riittävä todiste, joka osoittaa, että sen vastaanottajat tiesivät tai niiden täytyi tietää ilmoituksen sisällöstä, ei seuraa yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteestä eikä myöskään liity siihen erottamattomasti. Tällaisen kysymyksen täytyy nimittäin katsoa liittyvän todistusharkintaan ja edellytettyyn todistuskynnykseen, minkä vuoksi se kuuluu menettelyllistä itsemääräämisoikeutta koskevan periaatteen nojalla kansallisen oikeuden soveltamisalaan, mikäli vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteista ei muuta johdu.
35 Tehokkuusperiaate edellyttää kuitenkin, etteivät todistusharkintaa ja edellytettyä todistuskynnystä koskevat kansalliset säännöt saa tehdä unionin kilpailusääntöjen täytäntöönpanoa mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi eivätkä muun muassa haitata SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan tehokasta soveltamista (ks. vastaavasti tuomio Pfleiderer, C-360/09, EU:C:2011:389, 24 kohta).
36 Tästä on huomautettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdenmukaistetun menettelytavan tai sopimuksen olemassaolo on useimmissa tapauksissa pääteltävä tietyistä yhteensattumista ja indisioista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa olla osoitus kilpailusääntöjen rikkomisesta (ks. vastaavasti tuomio Total Marketing Services v. komissio, C‑634/13 P, EU:C:2015:614, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
37 Tehokkuusperiaate edellyttää näin ollen, että näyttö unionin kilpailuoikeuden rikkomisesta voidaan esittää suoran näytön lisäksi indisioilla, mikäli ne ovat objektiivisia ja yhtäpitäviä.
38 Siltä osin kuin ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on syyttömyysolettaman kannalta epäilyksiä mahdollisuudesta todeta, että matkanjärjestäjät tiesivät tai niiden täytyi tietää pääasiassa kyseessä olevasta ilmoituksesta, on huomattava, että tämä olettama on unionin oikeuden yleinen periaate, joka nykyisin mainitaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 48 artiklan 1 kohdassa (ks. vastaavasti tuomio E.ON Energie v. komissio, C‑89/11 P, EU:C:2012:738, 72 kohta) ja jota jäsenvaltioilla on velvollisuus noudattaa, kun ne panevat täytäntöön unionin kilpailuoikeutta (ks. vastaavasti tuomio VEBIC, C‑439/08, EU:C:2010:739, 63 kohta ja tuomio N., C–604/12, EU:C:2014:302, 41 kohta).
39 Syyttömyysolettama on esteenä sille, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin johtaisi pelkästä pääasiassa kyseessä olevan ilmoituksen lähettämisestä, että kyseisten matkanjärjestäjien täytyi tietää sen sisällöstä.
40 Syyttömyysolettama ei kuitenkaan ole esteenä sille, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo pääasiassa kyseessä olevan ilmoituksen lähettämisen voivan muut objektiiviset ja yhtäpitävät indisiot huomioon ottaen olla peruste olettamalle, jonka mukaan pääasiassa kyseessä olevat matkanjärjestäjät tiesivät ilmoituksen sisällöstä sen lähettämispäivästä alkaen, kun näille matkanjärjestäjille annetaan mahdollisuus kumota tämä olettama.
41 Tämän kumoamisen osalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei voi vaatia liiallisia tai epärealistisia toimia. Pääasiassa kyseessä olevilla matkanjärjestäjillä täytyy olla mahdollisuus kumota olettama, jonka mukaan ne tiesivät pääasiassa kyseessä olevan ilmoituksen sisällöstä mainitun ilmoituksen lähettämispäivästä alkaen, esimerkiksi osoittamalla, etteivät ne ole saaneet tätä ilmoitusta tai etteivät ne ole havainneet kyseistä kenttää tai että ne ovat havainneet ja lukeneet sen vasta tietyn ajan kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.
42 Toiseksi kyseisten matkanjärjestäjien osallistumisesta SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun yhdenmukaistettuun menettelytapaan on yhtäältä muistettava, että kun sovelletaan tätä määräystä, yhdenmukaistetun menettelytavan käsite edellyttää paitsi kyseisten yritysten välistä toiminnan yhdenmukaistamista myös tätä yhdenmukaistamista seuraavaa markkinakäyttäytymistä ja näiden kahden seikan välistä syy-yhteyttä (tuomio Dole Food ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio, C‑286/13 P, EU:C:2015:184, 126 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
43 Toisaalta on todettava, että pääasialle, sellaisena kuin se on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamusten mukaan, on luonteenomaista se, että kyseisen tietojärjestelmän ylläpitäjä lähetti ilmoituksen, jonka tarkoituksena oli järjestelmää käyttävien matkanjärjestäjien kilpailunvastainen toiminta, että tämä ilmoitus voitiin lukea pelkästään kyseisen tietojärjestelmän ”viestit”-kentässä ja että matkanjärjestäjät eivät vastanneet siihen nimenomaisesti. Tämän ilmoituksen lähettämisen jälkeen toteutettiin tekninen rajoitus, jolla rajoitettiin järjestelmän kautta tehdyistä varauksista myönnettävät alennukset kolmeen prosenttiin. Vaikka tällä rajoituksella ei estetty kyseisiä matkanjärjestäjiä myöntämästä asiakkailleen yli kolmen prosentin alennuksia, sillä kuitenkin edellytettiin suurempien alennusten osalta teknisten muodollisuuksien toteuttamista.
44 Näissä olosuhteissa voi olla perusteita pääasiassa kyseessä olevan ilmoituksen sisällöstä tienneiden matkanjärjestäjien välisen yhdenmukaistamisen toteamiselle, koska niiden voidaan katsoa hiljaisesti hyväksyneen yhteisen kilpailunvastaisen menettelytavan, mikäli tämän tuomion 42 kohdassa mainitut kaksi muuta yhdenmukaistetun menettelytavan osatekijää ovat myös toteutuneet. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tekemän todistusharkinnan perusteella matkanjärjestäjän voidaan olettaa osallistuneen tähän yhdenmukaistamiseen siitä hetkestä alkaen, jona se tiesi ilmoituksen sisällöstä.
45 Jos sitä vastoin ei voida vahvistaa, että matkanjärjestäjä tiesi mainitusta ilmoituksesta, sen osallistumista yhdenmukaistamiseen ei voida päätellä pelkästään pääasiassa kyseessä olevassa järjestelmässä toteutetusta teknisestä rajoituksesta ilman, että muiden objektiivisten ja yhtäpitävien indisioiden perusteella vahvistetaan, että se oli hiljaisesti hyväksynyt kilpailunvastaisen toimen.
46 Kolmanneksi on todettava, että matkanjärjestäjä voi kumota olettaman osallistumisestaan yhdenmukaistettuun menettelytapaan osoittamalla, että se on julkisesti irtisanoutunut tästä menettelytavasta tai ilmoittanut siitä hallintoviranomaisille. Lisäksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tapauksessa, jossa ei ole kysymys kollusiivisesta kokouksesta, julkinen irtisanoutuminen tai ilmoittaminen hallintoviranomaisille eivät ole ainoita keinoja kumota yrityksen osallistumista kilpailusääntöjen rikkomiseen koskeva olettama, vaan sen kumoamiseksi voidaan esittää myös muita todisteita (ks. vastaavasti tuomio Total Marketing Services v. komissio, C-634/13 P, EU:C:2015:614, 23 ja 24 kohta).
47 Sen tutkimisesta, ovatko kyseiset matkanjärjestäjät julkisesti irtisanoutuneet pääasiassa kyseessä olevasta yhdenmukaistamisesta, on todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa erityisissä olosuhteissa ei voida vaatia, että matkanjärjestäjä olisi ilmoittanut aikomuksestaan irtisanoutua kaikille niille kilpailijoille, jotka olivat pääasiassa kyseessä olevan ilmoituksen vastaanottajina, koska tällainen matkanjärjestäjä ei tosiasiassa voi saada tietoonsa näitä vastaanottajia.
48 Näin ollen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi hyväksyä sen, että E-TURAS-ohjelmiston ylläpitäjälle osoitettu selvä ja nimenomainen vastustaminen voi kumota mainitun olettaman.
49 Mahdollisuudesta kumota osallistumista yhdenmukaistettuun menettelytapaan koskeva olettama muilla todisteilla kuin todisteella julkisesta irtisanoutumisesta tai ilmoituksesta hallintoviranomaisille on todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa tämän tuomion 33 kohdassa mainittu yhdenmukaistamisen ja siihen osallistuvien yritysten markkinakäyttäytymisen välistä syy-yhteyttä koskeva olettama voitaisiin kumota todisteella kyseisen katon ylittävien alennusten järjestelmällisestä myöntämisestä.
50 Edellä esitetyillä perusteilla esitettyihin kysymyksiin on vastattava, että
– SEUT 101 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kun tietojärjestelmän, jossa matkanjärjestäjät voivat myydä matkoja internetsivustoillaan yhtenäisen varausjärjestelmän kautta, ylläpitäjä lähettää näille talouden toimijoille sisäisen sähköpostin välityksellä ilmoituksen siitä, että järjestelmän kautta myytäviin tuotteisiin liittyville alennuksille on vastedes asetettu katto, ja kun ilmoituksen lähettämisen jälkeen kyseiseen järjestelmään tehdään tarvittavat tekniset muutokset tämän toimenpiteen toteuttamiseksi, mainittujen talouden toimijoiden voidaan siitä hetkestä alkaen, jona ne tiesivät järjestelmän ylläpitäjän lähettämästä ilmoituksesta, olettaa osallistuneen mainitussa määräyksessä tarkoitettuun yhdenmukaistettuun menettelytapaan, jos ne eivät ole julkisesti irtisanoutuneet tästä menettelytavasta, ilmoittaneet siitä hallintoviranomaisille tai esittäneet tämän olettaman kumoamiseksi muita todisteita, kuten todistetta kyseisen katon ylittävän alennuksen järjestelmällisestä myöntämisestä
– ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava todistusharkintaa ja edellytettyä todistuskynnystä koskevien kansallisten sääntöjen nojalla ja kaikki sille esitetyt seikat huomioon ottaen, voiko pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen ilmoituksen lähettäminen olla riittävä todiste sen vahvistamiseksi, että ilmoituksen vastaanottajat tiesivät sen sisällöstä. Syyttömyysolettama on esteenä sille, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että pelkkä tämän ilmoituksen lähettäminen voi olla riittävä todiste sen vahvistamiseksi, että ilmoituksen vastaanottajien täytyi tietää sen sisällöstä.
Oikeudenkäyntikulut
51 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
SEUT 101 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kun tietojärjestelmän, jossa matkanjärjestäjät voivat myydä matkoja internetsivustoillaan yhtenäisen varausjärjestelmän kautta, ylläpitäjä lähettää näille talouden toimijoille sisäisen sähköpostin välityksellä ilmoituksen siitä, että järjestelmän kautta myytäviin tuotteisiin liittyville alennuksille on vastedes asetettu katto, ja kun ilmoituksen lähettämisen jälkeen kyseiseen järjestelmään tehdään tarvittavat tekniset muutokset tämän toimenpiteen toteuttamiseksi, mainittujen talouden toimijoiden voidaan siitä hetkestä alkaen, jona ne tiesivät järjestelmän ylläpitäjän lähettämästä ilmoituksesta, olettaa osallistuneen mainitussa määräyksessä tarkoitettuun yhdenmukaistettuun menettelytapaan, jos ne eivät ole julkisesti irtisanoutuneet tästä menettelytavasta, ilmoittaneet siitä hallintoviranomaisille tai esittäneet tämän olettaman kumoamiseksi muita todisteita, kuten todistetta kyseisen katon ylittävän alennuksen järjestelmällisestä myöntämisestä.
Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava todistusharkintaa ja edellytettyä todistuskynnystä koskevien kansallisten sääntöjen nojalla ja kaikki sille esitetyt seikat huomioon ottaen, voiko pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen ilmoituksen lähettäminen olla riittävä todiste sen vahvistamiseksi, että ilmoituksen vastaanottajat tiesivät sen sisällöstä. Syyttömyysolettama on esteenä sille, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että pelkkä tämän ilmoituksen lähettäminen voi olla riittävä todiste sen vahvistamiseksi, että ilmoituksen vastaanottajien täytyi tietää sen sisällöstä.
Allekirjoitukset