VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (täysistunto)
13 päivänä tammikuuta 2010
Yhdistetyt asiat F-124/05 ja F-96/06
A ja G
vastaan
Euroopan komissio
Henkilöstö – Virkamiehet – Kumoamiskanne – Lausunnon antamisen raukeaminen – Vahingonkorvauskanne – Tutkittavaksi ottaminen – Erioikeudet ja vapaudet – Lainkäytöllisen koskemattomuuden pidättäminen – OLAF:n tutkimusten luottamuksellisuus – IDOC:n tutkimukset – Oikeus tutustua lääketieteellisiin asiakirjoihin – Oikeus tutustua henkilökansion tietoihin – Kurinpitomenettely – Kohtuullinen aika
Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuvat kanteet, joissa asiassa F‑124/05 kantaja vaatii ensinnäkin kumoamaan muun muassa 28.2.2005 tehdyn komission päätöksen, jossa hylätään kantajan 22.10.2004 esittämä vaatimus päättää häntä vastaan 16.1.2004 tehdyllä päätöksellä aloitettu kurinpitomenettely, ja toiseksi velvoittamaan komissio maksamaan hänelle vahingonkorvausta, ja asiassa F‑96/06 sama kantaja vaatii velvoittamaan komissio maksamaan hänelle vahingonkorvausta komission väitetysti tekemistä eri virheistä.
Ratkaisu: Lausunnon antaminen kantajan esittämistä vaatimuksista asiassa F-124/05, A vastaan komissio, raukeaa. Komissio velvoitetaan suorittamaan kantajalle 30 000 euroa korvauksena tälle aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä. Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan puolet kantajan oikeudenkäyntikuluista asiassa F-124/05, A vastaan komissio, ja asiassa F-96/06, G vastaan komissio. Kantaja vastaa puolesta omista oikeudenkäyntikuluistaan asiassa F-124/05, A vastaan komissio, ja asiassa F-96/06, G vastaan komissio.
Tiivistelmä
1. Virkamiehet – Vahingonkorvauskanne – Vaatimukset, joilla pyritään saamaan korvaus kurinpitomenettelyn liiallisesta pitkittymisestä aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä
(Henkilöstösääntöjen 73 artikla)
2. Virkamiehet – Sosiaaliturva – Tapaturma- ja ammattitautivakuutus – Henkilöstösääntöihin perustuva kertaluonteinen korvaus – Sellaiseen virheeseen perustuva täydentävä vahingonkorvausvaatimus, joka voi synnyttää toimielimen vastuun – Edellytykset
(Henkilöstösääntöjen 73 artikla)
3. Virkamiehet – Sosiaaliturva – Tapaturma- ja ammattitautivakuutus – Työkyvyttömyys – Työkyvyttömyysaste – Lääketieteellisen lautakunnan vahvistama työkyvyttömyysaste
(Henkilöstösääntöjen 73 artikla; tapaturma- ja ammattitautivakuutusta koskevien määräysten 19 artiklan 3 kohta)
4. Virkamiehet – Kurinpitojärjestelmä – Kurinpitomenettelyn aloittamista edeltävä tutkinta
(Henkilöstösääntöjen liite IX)
5. Virkamiehet – Kanne – Edeltävä hallinnollinen valitus – Valitukset, joissa nojaudutaan samoihin perusteisiin mutta joilla on kuitenkin oikeudellisesti eri tavoitteet, voidaan ottaa tutkittavaksi
(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)
6. Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Vastuun syntymisen edellytykset – Lainvastaisuus – Vahinko – Syy-yhteys
(SEUT 340 artiklan toinen kohta)
7. Virkamiehet – Kanne – Virkamiehelle vastainen toimi – Käsite – Virkamiehen tai muun toimenhaltijan koskemattomuuden pidättämistä koskeva päätös ei kuulu käsitteen alaan
(Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 12 artikla; henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)
8. Virkamiehet – Sosiaaliturva – Tapaturma- ja ammattitautivakuutus – Taudin ammatillisen alkuperän määrittäminen
(Henkilöstösääntöjen 73 artikla)
9. Virkamiehet – Sosiaaliturva – Tapaturma- ja ammattitautivakuutus – Ammattitaudin olemassaolon toteaminen
(Henkilöstösääntöjen 26 ja 73 artikla; tapaturma- ja ammattitautivakuutusta koskevien määräysten 21 artikla)
10. Euroopan yhteisöt – Toimielimet – Yleisön oikeus tutustua asiakirjoihin – Asetus N:o 1049/2001
(Henkilöstösääntöjen 26 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohta)
11. Oikeudenkäyntimenettely – Kannekirjelmä – Muotovaatimukset – Yhteenveto kanneperusteista – Viittaus kantajan samassa tuomioistuimessa toisessa asiassa esittämään kannekirjelmään – Tutkimatta jättäminen – Poikkeukset
(Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artikla; unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohta)
12. Virkamiehet – Kurinpitojärjestelmä – Kurinpitomenettelyn aloittamisesta tehty päätös
(Henkilöstösääntöjen liite IX)
13. Virkamiehet – Kurinpitojärjestelmä – Kurinpitomenettelyn aloittaminen – Nimittävän viranomaisen harkintavalta
(Henkilöstösääntöjen liite IX)
14. Virkamiehet – Hallinnolle kuuluvan huolenpitovelvollisuuden rajat
15. Virkamiehet – Kurinpitojärjestelmä – Kurinpitomenettely – Määräajat
(Henkilöstösääntöjen liite IX)
1. Kurinpitomenettelyssä virkamiehen tilanne on aina epävarma työuran tulevaisuuden suhteen, mikä aiheuttaa hänelle väistämättä jonkin verran painetta ja ahdistusta. Jos epävarmuus jatkuu kohtuuttoman pitkään, virkamiehen kokema paine ja ahdistus kasvavat perusteettoman suuriksi. Näin kurinpitomenettelyn kohtuuttoman pitkän keston voidaan katsoa antavan aiheen olettaa, että kyseiselle henkilölle on aiheutunut henkistä kärsimystä. Tältä osin on erotettava toisistaan yhtäältä henkinen kärsimys, joka voi aiheutua kenelle tahansa virkamiehelle tai muulle toimenhaltijalle mahdollisesta sairaudesta riippumatta, ja toisaalta kärsimys, joka aiheutuu mahdollisesta psyykkisestä sairaudesta tai psyykkisen sairauden pahentumisesta menettelyn pitkittymisen vuoksi. Ensin mainitun kaltaista vahinkoa koskeva korvausvaatimus voidaan ottaa siten tutkittavaksi siitä riippumatta, mikä on virkamiehen henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla mahdollisesti aloittaman menettelyn tilanne. Sitä vastoin virkamiehen korvausvaatimusta, joka koskee ammattitaudista aiheutuneen aineellisen vahingon ja henkisen kärsimyksen korvaamista, ei pääsäännön mukaan voida ottaa tutkittavaksi, ellei henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla aloitettua menettelyä ole saatettu päätökseen.
(ks. 147 ja 149–151 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑23/05, Giraudy v. komissio, 2.5.2007 (Kok. H., s. I‑A‑1‑121 ja II‑A‑1‑657, 197–202 kohta)
2. Kanne, jossa virkamies vaatii korvaamaan ammattitaudistaan väitetysti aiheutuneet vahingot ja joka on toimitettu ennen kuin henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla aloitettu menettely on päättynyt, katsotaan yleensä ennenaikaiseksi, koska kanteen vireillepanohetkellä ei ole mahdollista arvioida, millaiseen asianmukaiseen korvaukseen kyseisellä henkilöllä voi henkilöstösääntöjen mukaisesti olla oikeus. Useimmissa tapauksissa virkatehtävien hoitamisen olosuhteiden ja aiheutuneiden vahinkojen syy-yhteyden määrittäminen sekä kyseisten vahinkojen arviointi edellyttävät näet lääketieteellistä asiantuntijalausuntoa, jolloin tuomioistuinten on turhaa, jopa mahdotonta, määrittää kyseistä syy-yhteyttä ja kyseistä vahinkoa ennen kuin henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla aloitettu menettely on päättynyt.
Sen perusteella, että lääketieteellistä menettelyä ei ole saatettu päätökseen, ei voida kuitenkaan järjestelmällisesti päätellä, että toimielimen väitetystä virkavirheestä aiheutuneen vahingon korvaamista koskeva vaatimus olisi ennenaikainen. Prosessiekonomian periaate edellyttää kuhunkin asiaan liittyvien eri tekijöiden tasapainottamista, ja tuomioistuimet voivat sen perusteella ottaa muun muassa huomioon sen, että lääketieteellinen asiantuntijalausunto ei tietyssä asiassa ole tarpeen henkisen kärsimyksen arvioimiseksi.
(ks. 153, 154, 156 ja 158 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T-300/97, Latino v. komissio, 15.12.1999 (Kok. H., s. I-A-259 ja II-1263, 94 ja 95 kohta) ja asia T-57/99, Nardone v. komissio, 10.12.2008 (Kok. H., s. I‑A‑2‑83 ja II‑A‑2‑505, 56 ja 57 kohta)
3. Tapaturma- ja ammattitautivakuutusta koskevien määräysten 19 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa, jonka mukaan mikäli työkyvyttömyysastetta ei voida lopullisesti vahvistaa lääketieteellisen hoidon päättyessä, lääketieteellisen lautakunnan lausunnossa on täsmennettävä päivämäärä, jolloin vakuutettua koskevat asiakirjat on viimeistään tutkittava uudelleen, on tulkittava väistämättäkin suppeasti. Jos lääketieteellisen lautakunnan olisi nimittäin mahdollista lykätä useita kertoja päivämäärää, jolloin vakuutettua koskevat asiakirjat on tutkittava uudelleen, osa vakuutetuista ei saisi henkilöstösääntöjen 73 artiklassa tarkoitettuja korvauksia koko elinaikanaan. Lisäksi säännöksen laaja-alainen tulkinta olisi vastoin mainittujen vakuutusmääräysten 19 artiklan 3 kohdassa määriteltyä vakaantumisen käsitettä, jonka mukaan tapaturman tai ammattitaudin jälkiseurauksia pidetään vakaantuneina, kun ne pysyvät muuttumattomina tai lieventyvät vain hyvin hitaasti tai hyvin vähän. Vakaantumisen käsitteessä ei siis suljeta pois kaikkea potilaan tilassa tapahtuvaa muutosta, vaan sillä tarkoitetaan tilan tasaantumista tai muuttumista hyvin hitaasti.
(ks. 161 kohta)
4. Toimielimellä on laaja harkintavalta hallinnollisten tutkimusten aloittamisessa ja suorittamisessa edellyttäen, että kurinpidollista rikkomusta on perusteltua epäillä.
(ks. 173 ja 188 kohta)
5. Virkamies voi kuitenkin vapaasti käyttää samaa perustetta, samaa väitettä tai samaa tosiseikkaa useissa valituksissa, joilla on oikeudellisesti eri tavoitteet.
(ks. 205 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑253/06 P, Chassagne v. komissio, 19.9.2008 (Kok. H., s. I‑B‑1‑43 ja II‑B‑1‑295, 149 kohta)
6. Vahingonkorvauskanteen yhteydessä kantajan tehtävänä on näyttää toteen, että sopimussuhteen ulkopuolisen Euroopan unionin vastuun syntymisen edellytykset täyttyvät. Tätä sääntöä voidaan kuitenkin lieventää, kun vahingon syntyyn ovat voineet vaikuttaa useat eri tekijät ja kun vastaajana oleva toimielin ei ole esittänyt mitään todisteita, joiden avulla voitaisiin osoittaa, mistä näistä syistä vahinko on aiheutunut, koska toimielimellä on paremmat edellytykset hankkia todisteita tältä osin, joten epävarmassa tilanteessa sillä on todistustaakka.
(ks. 213 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑48/05, Franchet ja Byk v. komissio, 8.7.2008 (Kok., s. II‑1585, 182 ja 183 kohta)
7. Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 12 artiklassa tarkoitetulla lainkäytöllisellä koskemattomuudella suojataan virkamiehiä ja muita toimenhaltijoita jäsenvaltion viranomaisten syytteiltä heidän virallisessa ominaisuudessaan suorittamiensa toimien osalta. Virkamiehen tai muun toimenhaltijan koskemattomuuden pidättämisestä tehty päätös muuttaa siis hänen oikeusasemaansa ainoastaan kyseisen suojan poistamisella, jolloin henkilöstä tulee jälleen henkilö, johon sovelletaan jäsenvaltioiden yleistä lainsäädäntöä ja johon voidaan jälleen ilman minkäänlaisten välissä olevien sääntöjen soveltamista kohdistaa kyseisessä yleisessä lainsäädännössä säädettyjä toimenpiteitä, joihin kuuluvat muun muassa vapaudenriisto ja syytetoimet.
Sillä, että kansallisilla viranomaisilla on koskemattomuuden pidättämisen jälkeen harkintavaltaa siltä osin, jatkavatko ne virkamiestä tai muuta toimenhaltijaa vastaan aloitettuja syytetoimia vai luopuvatko ne niistä, ei ole merkitystä sen kannalta, että kyseinen päätös vaikuttaa suoraan henkilön oikeusasemaan, koska koskemattomuuden pidättämistä koskevan päätöksen vaikutukset rajoittuvat sellaisen suojan poistamiseen, jota henkilö virkamiehenä tai muuna toimenhaltijana nauttii, eikä kyseinen päätös edellytä minkäänlaista täydentävää täytäntöönpanotoimenpidettä.
Tästä seuraa, että päätös, jolla toimielin pidättää virkamiehen tai muun toimenhaltijan lainkäytöllisen koskemattomuuden, on virkamiehelle tai muulle toimenhaltijalle vastainen päätös.
(ks. 231–233 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑345/05, Mote v. parlamentti, 15.10.2008 (Kok., s. II‑2849, 34 ja 35 kohta)
8. Henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla toteutetun hallinnollisen tutkimuksen tarkoituksena on kerätä objektiivisella tavalla kaikki tiedot, joiden perusteella asianomaisella virkamiehellä oleva sairaus voidaan todeta ammattitaudiksi ja joiden perusteella saadaan selville sairauden puhkeamisen olosuhteet. Jos virkamiehen työolot ovat keskeisiä sen kannalta, onko virkamiehen sairaus ammattitauti, tutkimuksessa on tehtävä objektiivinen yksityiskohtainen analyysi sekä kyseisen virkamiehen työoloista että hänen varsinaisesta sairaudestaan.
(ks. 263 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑48/01, Vainker v. parlamentti, 3.3.2004 (Kok. H., s. I‑A‑51 ja II‑197, 129 kohta)
9. Henkilöstösääntöjen 26 artiklan mukaan jokaisesta virkamiehestä on koottava yksilöllinen henkilökansio, joka sisältää kaikki virkamiehen hallinnollista asemaa koskevat asiakirjat ja hänen pätevyyttään, tehokkuuttaan ja käytöstään koskevat arvioinnit sekä virkamiehen kyseisten asiakirjojen osalta esittämät huomautukset. Toimielin ei voi esittää perusteeksi kyseisiä asiakirjoja eikä vedota niihin vastoin virkamiehen etua, jos niitä ei ole annettu virkamiehelle tiedoksi ennen niiden sisällyttämistä henkilökansioon. Näiden säännösten tarkoituksena on taata virkamiehen puolustautumisoikeudet.
Ammattitaudiksi tunnustamista koskevan menettelyn yhteydessä lääketieteellisten asiakirjojen tutustuttavaksi saamisen osalta tapaturma- ja ammattitautivakuutusta koskevissa määräyksissä määrätään erityisestä menettelystä, jonka mukaan nimittävän viranomaisen päätöksen perustana oleva täydellinen lääketieteellinen selvitys toimitetaan virkamiehen valitsemalle lääkärille, jos virkamies tätä pyytää, sen jälkeen kun vakuutusmääräysten 21 artiklassa tarkoitettu päätösluonnos on toimitettu, sekä asia saatetaan lääketieteellisen lautakunnan, johon virkamiehen nimeämä lääkäri kuuluu, käsiteltäväksi.
Virkamiehen oikeuksien kunnioittaminen edellyttää nimittäin, että virkamiehellä on mahdollisuus tutustua lääketieteellisiin asiakirjoihin. Tämä virkamiehen oikeus on kuitenkin sovitettava yhteen potilassalaisuuden säilyttämisen tarpeiden kanssa, minkä perusteella kukin lääkäri arvioi mahdollisuutta kertoa hoitamilleen tai tutkimilleen henkilöille niiden sairauksien luonteesta, joita heillä mahdollisesti on. Määräämällä epäsuorasta oikeudesta tutustua lääketieteellisiin asiakirjoihin virkamiehen nimeämän luottolääkärin kautta vakuutusmääräyksissä sovitetaan yhteen virkamiehen oikeudet potilassalaisuuden säilyttämisen tarpeiden kanssa.
Virkamiehen oikeuksien kunnioittaminen edellyttää, että hänelle annetaan mahdollisuus tutustua lääketieteellisten asiakirjojen lisäksi henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla tehdyn päätöksen perustana olevien tosiseikkojen toteamisiin. Näin ollen asiakirjat, jotka liittyvät tiettyä työssäoloaikana sattunutta tapahtumaa koskevien tosiseikkojen toteamisiin ja jotka voivat olla sellaisen menettelyn perustana, jossa on tarkoitus tunnustaa vakuutusmääräyksissä tarkoitetun työtapaturman tai ammattitaudin olemassaolo, on samoin katsottava luonteeltaan lääketieteellisiksi.
Täydellisessä lääketieteellisessä selvityksessä, jota virkamies voi pyytää toimitettavaksi valitsemalleen lääkärille ja joka on toimitettava vakuutusmääräyksissä määrätyn lääketieteellisen lautakunnan jäsenille, on välttämättä oltava kertomus mahdollisesta hallinnollisesta tutkimuksesta. Virkamies voi siis tällaisen pyynnön tehtyään ottaa kantaa tutkimuskertomukseen sisältyviin toteamuksiin valitsemansa lääkärin välityksellä ja käyttää hyväkseen tilaisuutta pyytää lausuntoa lääketieteelliseltä lautakunnalta.
Tiettyjen asiakirjojen lääketieteellisestä luonteesta huolimatta näillä asiakirjoilla voi tarvittaessa olla merkitystä myös virkamiehen hallinnollisen aseman kannalta. Tällöin näiden asiakirjojen on oltava kyseisen henkilön henkilökansiossa.
Näin ollen asiakirja, jonka perusteella toimielimen nimeämä lääkäri tai lääketieteellinen lautakunta arvioi, onko sairaus ammattitauti, on yhtäältä luonteeltaan lääketieteellinen, joten siihen voidaan tutustua ainoastaan välillisesti virkamiehen nimeämän lääkärin välityksellä, ja toisaalta tähän asiakirjaan mahdollisesti sisältyvien luonteeltaan hallinnollisten seikkojen, jotka voivat vaikuttaa virkamiehen hallinnolliseen asemaan, on sisällyttävä myös henkilökansioon, johon virkamies voi henkilöstösääntöjen 26 artiklan mukaisesti tutustua suoraan.
Toimielimen nimeämälle lääkärille tai lääketieteelliselle lautakunnalle toimitetut asiakirjat kuuluvat siis kokonaisuudessaan vakuutusmääräyksissä säädetyn järjestelyn piiriin. Joidenkin tällaisten asiakirjojen liittäminen virkamiehen henkilökansioon ja virkamiehen mahdollisuus tutustua näihin asiakirjoihin ovat siis mahdollisia vain, jos hallintoelin, jonka palveluksessa virkamies on, käyttää näitä asiakirjoja arvioidessaan tai muuttaessaan virkamiehen hallinnollista asemaa.
(ks. 275–282 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia 88/71, Brasseur v. parlamentti, 28.6.1972 (Kok., s. 499, 11 kohta); asia 140/86, Strack v. komissio, 7.10.1987 (Kok., s. 3939, 7, 9, 10 ja 11 kohta oikeudenkäyntiviittauksineen sekä 12 ja 13 kohta) ja asia C‑283/90 P, Vidrányi v. komissio, 1.10.1991 (Kok., s. I‑4339, 20–22, 24 ja 25 kohta)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑154/89, Vidrányi v. komissio, 12.7.1990 (Kok., s. II‑445, 33–36 kohta) ja em. asia Vainker v. parlamentti, 136 ja 137 kohta
10. Jo Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi annetun asetuksen N:o 1049/2001, jonka 4 artiklan 2 kohdan kolmannen luetelmakohdan mukaan toimielin voi kieltäytyä antamasta tutustuttavaksi asiakirjaa, jos sen ilmaiseminen vahingoittaisi tarkastus-, tutkinta- ja tilintarkastustoimien tarkoitusten suojaa, nimestä johtuu, että sen soveltamisala koskee yleisön oikeutta tutustua parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjoihin. Sellaisen virkamiehen tai muun toimenhaltijan oikeudet, joka pyytää toimittamaan hallinnollista asemaansa koskevia asiakirjoja, eivät kuitenkaan ole samat kuin yleisöön kuuluvan, joka pyytää saada tutustua toimielimen asiakirjoihin. Virkamiesten ja muiden toimenhaltijoiden oikeudet perustuvat nimittäin henkilöstösääntöjen 26 artiklan erityissäännöksiin, joissa säädetään toimielinten erityisistä velvoitteista ja joiden tarkoituksena on taata asianosaisen puolustautumisoikeudet. Virkamiehillä on siis oma, henkilöstösääntöjen 26 artiklaan perustuva oikeutensa. Lisäksi virkamiehen pyyntö saattaa kuulua tarvittaessa sellaisten viranhoidosta annettujen erityissäännösten soveltamisalaan, jotka koskevat oikeutta tutustua tietyntyyppisiin asiakirjoihin, kuten lääketieteellisiin asiakirjoihin. Asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan kolmannessa luetelmakohdassa säädetty poikkeus ei siis estä soveltamasta henkilöstösääntöjen 26 artiklan säännöksiä.
(ks. 289 ja 291–296 kohta)
11. Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan tarkoituksena on antaa tuomioistuimelle mahdollisuus lausua riittävän yksityiskohtaisista kanneperusteista. Tätä säännöstä ei kuitenkaan pidä tulkita niin, että siinä vaaditaan osapuolilta liiallista muodollisuutta, joka vain lisää oikeudenkäyntimenettelyn raskautta.
Asiaan liittyvien erityisten olosuhteiden perusteella on siis mahdollista katsoa, että sellainen kanteessa esitetty kanneperuste voidaan ottaa tutkittavaksi virkamiestuomioistuimessa, jossa viitataan kaikkiin saman kantajan virkamiestuomioistuimessa nostamassa toisessa kanteessa esitettyihin kanneperusteisiin, silloin, kun nämä kaksi asiaa, jotka liittyvät toisiinsa, on yhdistetty, koska tällaisen viittauksen tarkoituksena on välttää kantajaa toistamasta pitkä selvitys ja joutumasta toimittamaan uudelleen monisatasivuiset liitteet.
(ks. 314–318 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑318/01, Othman v. neuvosto ja komissio, 11.6.2009 (Kok., s. II‑1627, 57 kohta)
12. Toimen lainmukaisuutta on arvioitava toimen antamisajankohtana olemassa olleiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella. Mahdolliset seikat, jotka tulevat ilmi kurinpitomenettelyn tutkinnassa mainitun menettelyn aloittamista koskevan päätöksen tekemisen jälkeen, eivät voi vaikuttaa kyseisen päätöksen lainmukaisuuteen, koska tutkinnan tarkoituksena on nimenomaan selvittää, ovatko alkuperäiset epäilykset perusteltuja. Kun otetaan huomioon kurinpitomenettelyn tarkoitus ja päämäärä, ei myöskään ole välttämätöntä, että asianosaista vastaan esitetyt tosiseikat olisi näytetty toteen, jotta kurinpitomenettely on perusteltua aloittaa. Kurinpitomenettelyn tarkoituksena on nimenomaan selvittää asianosaista vastaan esitetyt tosiseikat.
(ks. 351 ja 360 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: yhdistetyt asiat 15/76 ja 16/76, Ranska v. komissio, 7.2.1979 (Kok., s. 321, 7 kohta)
Virkamiestuomioistuin: em. asia Giraudy v. komissio, 145 kohta
13. Se, että kurinpitomenettely päätetään langettamatta virkamiehelle kurinpidollista seuraamusta, ei voi estää tuomioistuinta harjoittamasta virkamiestä vastaan kohdistetun kurinpitomenettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen laillisuuden valvontaa. On nimittäin olemassa mielivallan vaara, jos myönnetään, että nimittävällä viranomaisella on ehdoton ja rajoittamaton valta aloittaa kurinpitomenettely virkamiestä vastaan ja päättää menettely seuraamusta määräämättä ilman, että kyseessä olevalla virkamiehellä olisi sopivalla hetkellä mahdollisuus riitauttaa mainitun menettelyn aloittamista koskeva päätös siksi, ettei ole langetettu seuraamusta, josta virkamiehellä olisi mahdollisuus valittaa. Nimittävän viranomaisen harkintavaltaa kurinpitomenettelyn aloittamista koskevan päätöksen tekemisessä on siis rajoitettava oikeudellisesti. Tuomioistuimen on valvottava tällaista rajoittamista.
Lisäksi on olemassa mielivallan vaara, jos myönnetään, että virkamieheen kohdistetun kurinpitomenettelyn aloittamista koskevan päätöksen lainvastaisuus rajoittuu ainoastaan tilanteeseen, jossa on kyse harkintavallan väärinkäytöstä. Nimittävän viranomaisen on siis katsottava käyttäneen valtaansa lainvastaisella tavalla sekä siinä tapauksessa, että sen osoitetaan käyttäneen harkintavaltaansa väärin, että siinä tapauksessa, ettei ole riittävän tarkkoja ja merkityksellisiä seikkoja, jotka osoittaisivat kyseessä olevan virkamiehen syyllistyneen kurinpitomenettelyn alaiseen virheeseen.
Kun otetaan huomioon nimittävän viranomaisen laaja harkintavalta ja harkintavallalle asetettavat rajoitukset, tuomioistuimen valvonnan on kohdistuttava ainoastaan siihen, että ne seikat, jotka hallinto on ottanut huomioon kurinpitomenettelyä aloittaessaan, pitävät asiallisesti paikkansa, ettei syyksi luettuja tosiseikkoja ole arvioitu ilmeellisen virheellisesti ja ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin.
(ks. 352–354 ja 365–367 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑273/94, N v. komissio, 15.5.1997 (Kok., H., s. I‑A‑97 ja II‑289, 125 kohta); asia T‑203/98, Tzikis v. komissio, 17.5.2000 (Kok. H., s. I‑A‑91 ja II‑393, 50 kohta) ja em. asia Franchet ja Byk v. komissio, 352 kohta
14. Huolenpitovelvollisuus heijastaa vastavuoroisten oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoa, joka henkilöstösäännöillä on luotu viranomaisen ja julkishallinnon työntekijöiden välisissä suhteissa. Tämä tasapaino merkitsee muun muassa sitä, että kun nimittävä viranomainen ratkaisee virkamiehen asemaa koskevan tapauksen, se ottaa huomioon kaikki sen päätökseen mahdollisesti vaikuttavat seikat ja että näin toimiessaan se ottaa huomioon sekä yksikön edun että kyseisen virkamiehen edun.
Huolenpitovelvollisuutta koskevia vaatimuksia ei pidä tulkita niin, että ne itsessään estävät nimittävää viranomaista aloittamasta virkamieheen kohdistettua kurinpitomenettelyä ja suorittamasta siihen liittyvää tutkintaa. Tällainen päätös tehdään nimittäin ennen kaikkea siksi, että on toimielimen edun mukaista, että virkamiehen mahdolliset henkilöstösääntöjen mukaisten velvollisuuksien laiminlyönnit todetaan ja, mikäli aihetta on, niistä määrätään seuraamuksia. Toimielintä ei siis voi moittia huolenpitovelvollisuutensa laiminlyönnistä pelkästään siksi, että se on aloittanut kurinpitomenettelyn virkamiestä vastaan.
(ks. 376–378 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑133/89, Burban v. parlamentti, 20.6.1990 (Kok., s. II‑245, 27 kohta) ja yhdistetyt asiat T‑112/96 ja T‑115/96, Séché v. komissio, 6.7.1999 (Kok. H., s. I‑A‑115 ja II‑623, 147 kohta)
15. Hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti kurinpitomenettelystä vastaavilla viranomaisilla on velvollisuus suorittaa kurinpitomenettely joutuisasti ja toimia niin, että menettelyn jokainen toimi toteutetaan kohtuullisessa ajassa edelliseen toimeen nähden. Tämä joutuisuutta ja kohtuullista aikaa koskeva velvoite koskee myös kurinpitomenettelyn aloittamista erityisesti silloin ja siitä hetkestä lähtien, kun hallinto saa tietoonsa tosiseikat ja toimet, jotka voivat olla virkamiehen henkilöstösääntöjen mukaisten velvollisuuksien rikkomisia.
Kurinpitomenettelyn kesto voi olla kohtuuton niin menettelyä edeltävien hallinnollisten tutkimusten suorittamisen vuoksi kuin varsinaisen kurinpitomenettelyn vuoksi. Kurinpitomenettelyn keston kohtuullisuutta arvioitaessa huomioon ei oteta pelkästään aikaa, joka alkaa menettelyn aloittamisesta tehdystä päätöksestä. Arvioitaessa, onko aloitettu kurinpitomenettely toteutettu riittävän joutuisasti, on otettava huomioon, miten pitkä aika on kulunut väitetyn kurinpitorikkomuksen ilmenemisestä kurinpitomenettelyn aloittamisesta tehtyyn päätökseen.
Menettelyn keston kohtuullisuutta on arvioitava kunkin asian erityisten olosuhteiden perusteella niin, että huomioon otetaan oikeusriidan merkitys asianosaiselle, asian monimutkaisuus sekä se, miten asian vireille saattanut asianosainen ja toimivaltainen viranomainen ovat toimineet. Mikään erityinen tekijä ei ole ratkaiseva. Jokaista tekijää on tarkasteltava erikseen, ja tämän jälkeen on arvioitava niiden yhteisvaikutusta. Jotkut nimittävästä viranomaisesta johtuvaa viivästymistä koskevat esimerkit eivät välttämättä vaikuta kohtuuttomilta erikseen tarkasteltuina, mutta ne voivat olla kohtuuttomia yhdessä. Menettelyn joutuisuutta koskevat vaatimukset eivät myöskään ohita vaatimuksia, jotka ovat hyvän hallinnon periaatteiden mukaisia.
Kun menettelyn kesto ylittää nimittävän viranomaisen tekemien päätösten vuoksi sen, mikä katsotaan tavallisesti kohtuulliseksi, viranomaisen on osoitettava erityiset olosuhteet, joilla keston ylittyminen voidaan perustella.
(ks. 390–395 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑185/95 P, Baustahlgewerbe v. komissio, 17.12.1998 (Kok., s. I‑8417, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja asia 207/81, Ditterich v. komissio, 5.5.1983 (Kok., s. 1359, 26 kohta)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑307/01, François v. komissio, 10.6.2004 (Kok., s. II‑1669, 47 kohta)
Virkamiestuomioistuin: asia F‑40/05, Andreasen v. komissio, 8.11.2007 (Kok. H., s. I‑A‑1‑337 ja II‑A‑1‑1859, 194 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), valitus vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑17/08 P