Asia T‑198/12

Saksan liittotasavalta

vastaan

Euroopan komissio

Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Direktiivi 2009/48/EY – Lelujen turvallisuus – Lelujen sisältämiä nitrosamiineja, nitrosoituvia aineita, lyijyä, bariumia, arseenia, antimonia ja elohopeaa koskevat raja-arvot – Komission päätös, jossa ei hyväksytä kokonaisuudessaan näistä raja-arvoista poikkeavien kansallisten säännösten voimassa pitämistä – Ajallisesti rajoitettu hyväksyminen – Todisteet kansallisissa säännöksissä taatusta korkeammasta ihmisten terveyden suojelun tasosta

Tiivistelmä – Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (kahdeksas jaosto) 14.5.2014

1.      Kumoamiskanne – Jäsenvaltion nostama kanne – Kanne komission päätöksestä, jossa ei hyväksytä kokonaisuudessaan olemassa olevien ja poikkeavien kansallisten säännösten voimassa pitämistä – Tutkittavaksi ottaminen, joka ei edellytä oikeussuojan tarpeen osoittamista

(SEUT 263 artikla)

2.      Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Perusteluvelvollisuuden laajuus – Aikaisempien päätösten mukainen päätös – Nimenomaisten perustelujen tarpeellisuus vain siinä tapauksessa, että päätös menee aikaisempaa ratkaisukäytäntöä pidemmälle – SEUT 114 artiklan 4 kohdassa määrätyn menettelyn yhteydessä tehty päätös – Ulottuvuus

(SEUT 114 artiklan 4 kohta ja SEUT 296 artiklan toinen kohta)

3.      Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – SEUT 114 artikla – Poikkeavien kansallisten säännösten ja määräysten hyväksymismenettely – Olemassa olevien kansallisten säännösten tai määräysten voimassa pitämistä koskeva pyyntö – Pyynnön esittäneen jäsenvaltion mahdollisuus perustaa pyyntönsä kansanterveyttä uhkaavia riskejä koskevaan arviointiin, joka eroaa unionin lainsäätäjän tekemästä arvioinnista – Velvollisuus osoittaa korkeampi kansanterveyden suojelun taso kuin unionin yhdenmukaistamistoimenpiteellä – Velvollisuus noudattaa suhteellisuusperiaatetta

(SEUT 114 artiklan 4 ja 6 kohta)

1.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 37 ja 38 kohta)

2.      Vaikka vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaisen komission päätöksen perustelut voidaan esittää tiivistäen, esimerkiksi viittaamalla tähän käytäntöön, komission on nimenomaisesti selostettava päättelyään, jos sen päätös menee huomattavasti pidemmälle kuin aikaisemmat päätökset. SEUT 114 artiklan 4 kohdassa määrätyn menettelyn yhteydessä tehdyn päätöksen osalta komission velvollisuus perustella päätöksensä riittävällä tavalla on entistäkin tärkeämpää, koska tähän menettelyyn ei sovelleta kontradiktorista periaatetta.

Tässä yhteydessä toimen perustelujen pitää olla johdonmukaiset, eikä niissä saa varsinkaan olla sisäisiä ristiriitaisuuksia, jotka haittaisivat toimeen johtaneiden syiden ymmärtämistä. Päätöksen perusteluihin sisältyvä ristiriita merkitsee nimittäin sellaista SEUT 296 artiklan toiseen kohtaan perustuvan velvoitteen noudattamatta jättämistä, joka voi vaikuttaa kyseisen toimen pätevyyteen, jos näytetään toteen, että tämän ristiriidan vuoksi toimen adressaatti ei voi kokonaan tai osittain saada tietää päätöksen todellisia perusteluja ja että tämän vuoksi päätöksen päätösosalta puuttuu kokonaan tai osittain oikeudellinen perusta.

(ks. 47–50 kohta)

3.      Jäsenvaltio voi perustaa olemassa olevien kansallisten säännöstensä tai määräystensä voimassa pitämistä koskevan pyynnön kansanterveyttä uhkaavia riskejä koskevaan arviointiin, joka eroaa arvioinnista, jonka unionin lainsäätäjä on tehnyt sitä yhdenmukaistamistoimenpidettä toteuttaessaan, josta nämä kansalliset säännökset tai määräykset poikkeavat. Tässä tarkoituksessa pyynnön esittävän jäsenvaltion on osoitettava, että näillä kansallisilla säännöksillä tai määräyksillä taataan korkeampi kansanterveyden suojelun taso kuin unionin yhdenmukaistamistoimenpiteellä ja että ne eivät mene pidemmälle kuin on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Lisäksi on niin, että vaikka pyynnön esittänyt jäsenvaltio voi kansallisten säännösten tai määräysten voimassa pitämisen perustelemiseksi oikeutetusti arvioida kansanterveyttä uhkaavat riskit toisin ilman, että tässä arvioinnissa välttämättä tukeuduttaisiin erilaisiin tai uusiin tieteellisiin tietoihin, sen on osoitettava, millä tavalla komissio on arvioinut sille jo esitettyä näyttöä virheellisesti ja miksi unionin tuomioistuinten on tulkittava sitä eri tavalla.

(ks. 70, 92 ja 100 kohta)