Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MANUEL CAMPOS SÁNCHEZ-BORDONA
8 päivänä helmikuuta 2024 (1)
Asia C‑35/23 [Greislzel] (i)
Isä
vastaan
Äiti,
jossa asian käsittelyyn osallistuvat
Lapsi L ja
Lapsen edun valvoja menettelyssä
(Ennakkoratkaisupyyntö – Oberlandesgericht Frankfurt am Main (osavaltion ylioikeus, Frankfurt am Main, Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Asetus (EY) N:o 2201/2003 – Vanhempainvastuu – Tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta lapsikaappaustapauksessa – Alaikäisen asuinpaikka ennen luvatonta siirtämistä toiseen jäsenvaltioon – Luvaton poisvieminen toiseen jäsenvaltioon – Menettely, jota noudatetaan palautettaessa jäsenvaltiosta kolmanteen valtioon (Sveitsi) – Vuoden 1980 Haagin yleissopimus
1. Unionin lainsäätäjä on täsmentänyt asetuksessa (EY) N:o 2201/2003(2) muun muassa sen, millä tuomioistuimilla on toimivalta käsitellä Euroopan unionin sisällä tapahtuvia lapsikaappauksia koskevat riidat.
2. Tässä asiayhteydessä asetuksen N:o 2201/2003 säännöksillä pyritään yhtäältä estämään lapsikaappauksia (luvattomia poisviemisiä tai luvattomia palauttamatta jättämisiä) jäsenvaltioiden välillä ja toisaalta varmistamaan lapsikaappausten yhteydessä lapsen palauttaminen viipymättä.(3)
3. Unionin tuomioistuin on tulkinnut asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklaa, jonka otsikko on ”Toimivalta lapsikaappaustapauksissa”, vastatessaan useisiin ennakkoratkaisupyyntöihin.(4) Yhdessäkään näistä ennakkoratkaisupyynnöistä ei ole kuitenkaan ollut kyse kyseisen artiklan soveltamisesta nyt käsiteltävän asian kaltaisessa tilanteessa, jossa vaaditaan lapsen palauttamista kolmanteen valtioon (Sveitsi), jossa lapsella ei myöskään ollut asuinpaikkaa ennen luvatonta poisviemistä.
4. Unionin tuomioistuin on lausunut myös asetuksen N:o 2201/2003 ja 25.10.1980 tehdyn Haagin yleissopimuksen(5) välisestä suhteesta. Ellen erehdy, toistaiseksi sen ei ole tarvinnut täsmentää, millä tavoin kyseiseen yleissopimukseen perustuva lapsen palauttamista koskeva hakemus voisi vaikuttaa sen määrittämiseen, kenellä on toimivalta ratkaista asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan nojalla tehty lapsen huoltoa koskeva hakemus.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Vuoden 1980 Haagin yleissopimus
5. Johdanto-osassa todetaan, että kyseisen yleissopimuksen tavoitteena on suojata lasta kansainvälisesti lapsen luvattoman poisviemisen tai palauttamatta jättämisen haitallisilta vaikutuksilta ja saattaa voimaan menettelyjä, joiden tarkoituksena on turvata lapsen pikainen palauttaminen valtioon, jossa lapsella on asuinpaikka.
6. Yleissopimuksen 12 artiklan ensimmäisessä ja toisessa kappaleessa määrätään seuraavaa:
”Jos lapsi on 3 artiklassa tarkoitetulla tavalla luvattomasti viety pois tai jätetty palauttamatta ja lapsen palauttamista koskeva menettely on pantu vireille sen sopimusvaltion oikeus- tai hallintoviranomaisessa, missä lapsi on, vuoden kuluessa luvattomasta poisviemisestä tai palauttamatta jättämisestä lukien, asianomaisen viranomaisen on määrättävä lapsi välittömästi palautettavaksi.
Oikeus- tai hallintoviranomaisen on määrättävä lapsi palautettavaksi, vaikkakin menettely on pantu vireille vasta sen jälkeen, kun ensimmäise[ssä] kappaleessa tarkoitettu vuoden määräaika on kulunut umpeen, jollei näytetä, että lapsi on sopeutunut uuteen ympäristöönsä.”
B Unionin oikeus. Asetus N:o 2201/2003
7. Johdanto-osan 12 ja 17 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(12) Tässä asetuksessa vahvistetut toimivaltasäännökset vanhempainvastuuta koskevissa asioissa on muotoiltu lapsen edun perusteella ja ottaen erityisesti huomioon läheisyyden periaate. Niinpä toimivallan pitäisi ensisijaisesti olla tuomioistuimilla siinä jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka on, paitsi tietyissä olosuhteissa lapsen asuinpaikan muuttuessa tai lapsen huoltajien sovittua toisin.
– –
(17) Lapsen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä koskevissa tapauksissa lapsi olisi palautettava viipymättä, ja tähän tarkoitukseen olisi edelleen sovellettava [vuoden 1980] Haagin yleissopimusta sellaisena kuin sitä täydentävät tämän asetuksen ja erityisesti 11 artiklan säännökset. – –”
8. Asetuksen 8 artiklassa (”Yleinen toimivalta”) säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltion tuomioistuimet ovat toimivaltaisia vanhempainvastuuta koskevissa asioissa, jos lapsen asuinpaikka on asian vireillepanoajankohtana kyseisessä jäsenvaltiossa.
2. Edellä olevaa 1 kohtaa sovelletaan, jollei 9, 10 ja 12 artiklassa toisin säädetä.”
9. Asetuksen 10 artiklassa (”Toimivalta lapsikaappaustapauksissa”) säädetään seuraavaa:
”Jos lapsi on luvatta viety pois tai jätetty palauttamatta, toimivalta säilyy sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, siihen saakka, kun lapsi on saanut asuinpaikan toisesta jäsenvaltiosta, ja
a) jokainen henkilö, laitos tai muu elin, jolla on oikeus lapsen huoltoon, on suostunut pois viemiseen tai palauttamatta jättämiseen;
tai
b) lapsi on asunut mainitussa toisessa jäsenvaltiossa vähintään yhden vuoden sen jälkeen, kun henkilö, laitos tai muu elin, jolla on oikeus lapsen huoltoon, on saanut tai hänen olisi pitänyt saada tieto lapsen olinpaikasta, ja lapsi on sopeutunut uuteen ympäristöönsä ja ainakin jokin seuraavassa mainituista edellytyksistä täyttyy:
i) lapsen palauttamispyyntöä ei ole tehty sen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, jonne lapsi on viety tai josta lapsi on jätetty palauttamatta, yhden vuoden kuluessa sen jälkeen, kun lapsen huolto-oikeuden haltija on saanut tai hänen olisi pitänyt saada tieto lapsen olinpaikasta;
ii) lapsen huolto-oikeuden haltijan jättämä palauttamispyyntö on peruttu eikä uutta pyyntöä ole jätetty i alakohdassa tarkoitetussa määräajassa;
iii) asian käsittely sen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, on saatettu päätökseen 11 artiklan 7 kohdan mukaisesti;
iv) sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, ovat antaneet lapsen huoltoa koskevan tuomion, joka ei edellytä lapsen palauttamista.”
10. Asetuksen 11 artiklassa (”Lapsen palauttaminen”) säädetään seuraavaa:
”1. Jos henkilö, laitos tai muu elin, jolla on oikeus lapsen huoltoon, hakee jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta [vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen] nojalla tuomiota saadakseen palautetuksi lapsen, joka on luvattomasti viety muuhun jäsenvaltioon – tai jätetty palauttamatta muusta jäsenvaltiosta – kuin jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, sovelletaan 2–8 kohtaa.
– –”
II Tosiseikat, pääasian kohde ja ennakkoratkaisukysymykset
11. L:n vanhemmat (isällä on Saksan kansalaisuus ja äidillä Puolan kansalaisuus) avioituivat vuoden 2013 maaliskuussa Saksassa, jossa he asuivat aluksi yhdessä.
12. Isä muutti vuoden 2013 kesäkuussa Sveitsiin ammatillisista syistä. L syntyi 12.11.2014 Sveitsissä, ja hänellä on Saksan ja Puolan kansalaisuus.
13. L asui äitinsä kanssa Saksassa vuoden 2015 tammikuusta vuoden 2016 huhtikuun alkuun. Isä vieraili säännöllisesti äidin ja yhteisen tyttären luona Saksassa, ja he viettivät myös lomat yhdessä.
14. Äiti muutti L:n kanssa Puolaan 9.4.2016. Aluksi isä tapasi L:ää Puolassa.
15. Äiti kielsi 17.4.2017 alkaen isää ottamasta yhteyttä L:ään, ja hän haki L:lle päiväkotipaikan Puolasta ilman isän suostumusta.
16. Vuoden 2017 toukokuun lopussa äiti ilmoitti isälle jäävänsä L:n kanssa asumaan Puolaan.
17. Isä haki Puolan tuomioistuimilta 7.7.2017 Sveitsin keskusviranomaisen (Bundesamt für Justiz in Bern (Bernin liittovaltion oikeusviranomainen, Sveitsi)) välityksellä L:n palauttamista Sveitsiin.
18. Sąd Rejonowy Krakowa-Nowej Huty (Krakovan Nowa Hutan piirioikeus, Puola) hylkäsi isän tekemän palauttamishakemuksen 8.12.2017 sillä perusteella, että isä oli antanut suostumuksensa siihen, että L muuttaisi äitinsä kanssa Puolaan määrittämättömäksi ajaksi ja että lisäksi palauttaminen voisi aiheuttaa vakavan vaaran L:n hyvinvoinnille vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan ensimmäisen kappaleen b kohdassa tarkoitetulla tavalla.
19. Isä valitti kyseisestä ratkaisusta Sąd Okręgowy Krakowaan (Krakovan alueellinen tuomioistuin, Puola), joka hylkäsi isän valituksen 17.4.2018.
20. Äiti pani avioeromenettelyn vireille Puolassa 27.9.2017 päivätyllä hakemuksella. Sąd Okręgowy Krakowa myönsi 5.6.2018 yhteisen tyttären huoltajuuden väliaikaisesti äidille ja määräsi isän elatusvelvollisuudesta.
21. Isä haki 29.6.2018 L:n palauttamista Bundesamt für Justiz in Bonnilta (liittovaltion oikeushallintoviranomainen, Bonn, Saksa) vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla. Hän luopui tästä hakemuksesta myöhemmin.
22. Isä saattoi 13.7.2018 Amtsgericht Frankfurt am Mainin (Frankfurt am Mainin alioikeus, Saksa) käsiteltäväksi hakemuksen, joka on nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön taustalla. Hän vaati kyseiseltä tuomioistuimelta 13.7.2018 seuraavaa:
– Isälle on myönnettävä ensisijaisesti (vaatimusten I kohta) L:n yksinhuoltajuus ja toissijaisesti oikeus määrätä L:n asuinpaikasta.
– Lisäksi (vaatimusten II kohta) äiti on velvoitettava palauttamaan L Sveitsiin ratkaisun voimaantulopäivästä alkaen.
23. Kyseisessä riidassa
– isä väittää vanhempien sopineen vuonna 2015, että he molemmat tulisivat asumaan jatkossa L:n kanssa Sveitsissä. Äiti päätti vuoden 2016 huhtikuussa muuttaa väliaikaisesti Puolaan. Isä antoi suostumuksensa, mutta rajasi nimenomaisesti oleskeluaikaa Puolassa.(6)
– Äiti kiistää nämä väitteet. Äidin mukaan isä oli suostunut siihen, että L matkustaisi Puolaan, eivätkä he olleet sopineet, että Puolassa oleskelun kesto olisi rajallinen. He eivät olleet sopineet myöskään (tulevasta) Sveitsiin muutosta.
24. Amtsgericht Frankfurt am Main hylkäsi 3.6.2019 isän hakemuksen kansainvälisen toimivallan puuttumisen vuoksi. Kyseisen tuomioistuimen mukaan isä ei ollut osoittanut, että L:n Puolassa asumisen väliaikaisuudesta olisi olemassa konkreettinen sovinto. Isän 9.5.2019 pidetyssä istunnossa antamat tiedot ovat ristiriidassa 3.8.2018 päivättyyn kirjelmään sisältyvien väitteiden kanssa; kirjelmästä ilmenee, että vanhemmat neuvottelivat vielä vuoden 2017 toukokuussa Puolassa oleskelun kestosta.
25. Isä valitti 8.7.2019 ensimmäisessä oikeusasteessa annetusta ratkaisusta Oberlandesgericht Frankfurt am Mainiin (osavaltion ylioikeus, Frankfurt am Main, Saksa). Hän toistaa valituksessaan ensimmäisessä oikeusasteessa esittämänsä väitteet ja esittää seuraavaa:
– Ensimmäisen asteen tuomioistuimen toimivalta perustuu asetuksen N:o 2201/2003 11 artiklan 6 kohtaan, luettuna yhdessä saman artiklan 7 kohdan kanssa, sekä 10 artiklaan. Sąd Rejonowy Krakowa-Nowej Huty toi esille 8.12.2017 antamassaan ratkaisussa, ettei L:n asuinpaikka ollut ennen Puolaan muuttamista Sveitsissä vaan Saksassa.
– Tässä tilanteessa sovelletaan vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen mukaisen menettelyn taustalla olevia periaatteita. Näiden periaatteiden mukaan henkilön, joka vastustaa lapsen palauttamista, on näytettävä toteen, että lapsen huoltaja (toinen huoltajista) on suostunut lapsen poisviemiseen tai palauttamatta jättämiseen tai antanut näihin luvan jälkikäteen. Äiti ei ole esittänyt näyttöä siitä, että isä on antanut suostumuksensa määrittämättömäksi ajaksi.
26. Isä vaati lisäksi ennakkoratkaisun pyytämistä, minkä Oberlandesgericht Frankfurt am Main on hyväksynyt; se esittää nyt unionin tuomioistuimelle seuraavat kysymykset:
”Missä määrin [asetuksen N:o 2201/2003] 10 ja 11 artiklan mukainen sääntelyjärjestelmä rajoittuu unionin jäsenvaltioiden välisiin asioihin?
Konkreettisesti:
1) Sovelletaanko [asetuksen N:o 2201/2003] 10 artiklaa siten, että aikaisemman asuinpaikkavaltion tuomioistuimet ovat edelleen toimivaltaisia, jos lapsen asuinpaikka oli ennen poisviemistä unionin jäsenvaltiossa (Saksassa) ja Haagin lapsikaappaussopimuksen mukainen palauttamisoikeudenkäynti käytiin unionin jäsenvaltion (Puolan) ja kolmannen valtion (Sveitsin) välillä ja lapsen palauttaminen evättiin tässä menettelyssä?
Jos ensimmäiseen kysymykseen vastaan myöntävästi:
2) Mitkä ovat ne [asetuksen N:o 2201/2003] 10 artiklan b alakohdan i alakohdan mukaiset edellytykset, joiden on täytyttävä, jotta voidaan osoittaa, että toimivalta säilyy?
3) Sovelletaanko [asetuksen N:o 2201/2003] 11 artiklan 6–8 kohtaa myös silloin, kun on kyse Haagin lapsikaappaussopimuksen mukaisesta palauttamismenettelystä kolmannen valtion ja unionin jäsenvaltion, johon lapsi on viety, välillä, jos lapsen asuinpaikka oli ennen poisviemistä toisessa unionin jäsenvaltiossa?”
III Asian käsittely unionin tuomioistuimessa
27. Ennakkoratkaisupyyntö kirjattiin saapuneeksi unionin tuomioistuimeen 25.1.2023.
28. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Saksan ja Puolan hallitukset sekä Euroopan komissio. Samat osapuolet sekä lapsen isä osallistuivat 7.12.2023 pidettyyn istuntoon.
IV Asian tarkastelu
29. Unionin tuomioistuimen pyynnön mukaisesti keskityn toiseen ennakkoratkaisukysymykseen, joka koskee asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohdan mukaisia edellytyksiä, joiden nojalla voidaan selvittää, millä tuomioistuimella on toimivalta nyt käsiteltävän asian kaltaisessa tilanteessa.(7)
30. Ratkaisuehdotukseni rakentuu seuraavasti:
– Ensin käsittelen lyhyesti sääntöjä, jotka koskevat tuomioistuimen toimivallan määräytymistä lapsikaappaustapauksissa (asetuksen N:o 2201/2003 8 ja 10 artikla).
– Toiseksi keskityn tarkastelemaan kaapatun lapsen palauttamista koskevien hakemusten ominaispiirteitä, koska ne ovat yksi toimivallan säilymisen edellytyksistä asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohdan mukaisesti.
– Tarkastelun täydentämiseksi esittelen, mitä vaikutuksia toiseksi esiin tuoduilla seikoilla voisi olla pääasiassa.
– Lopuksi käsittelen muita yksittäisiä seikkoja, joita ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ottaa esille.
A Tuomioistuimen kansainvälisen toimivallan määräytymistä koskevat säännöt lapsikaappaustapauksissa
31. Asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohdassa säädetyn yleistä toimivaltaa koskevan säännön mukaan ”jäsenvaltion tuomioistuimet ovat toimivaltaisia vanhempainvastuuta koskevissa asioissa, jos lapsen asuinpaikka on asian vireillepanoajankohtana kyseisessä jäsenvaltiossa”.
32. Tämä toimivallan määräytyminen vastaa (maantieteellisen) läheisyyden periaatetta, joka on keskeinen tässä järjestelmässä.(8)
33. Poikkeuksena tästä säännöstä ovat tilanteet, joissa lapsi menettää asuinpaikkansa yhdessä jäsenvaltiossa ja saa asuinpaikan toisesta jäsenvaltiosta mutta joissa kansainvälinen toimivalta ei siirry tämän toisen jäsenvaltion tuomioistuimille. Näin käy konkreettisesti silloin, kun kyse on luvatta pois viedystä (tai palauttamatta jätetystä) lapsesta.
34. Asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan mukaisesti lapsikaappaustapauksessa sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa lapsen asuinpaikka oli ennen luvatonta poisviemistä (tai palauttamatta jättämistä), säilyttävät lähtökohtaisesti toimivallan. Tämän ansiosta
– lapsen pois vienyt vanhempi ei hyödy lainvastaisesta teosta. Jos kyseinen vanhempi voisi jättää lapsen huoltajuutta koskevan hakemuksen sen jäsenvaltion elimille, jossa lapsella on uusi asuinpaikka, saisi hän perusteettoman edun.(9)
– ehkäistään kansainvälisiä lapsikaappauksia, mikä on asetuksen N:o 2201/2003 perustavoite.(10)
35. Sen jäsenvaltion tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta poisviemistä, ei kuitenkaan säily rajattomasti.
36. Toimivalta saattaa näet siirtyä lapsen uuden asuinpaikan tuomioistuimille tietyn ajan jälkeen, jos tietyt asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklassa säädetyt edellytykset täyttyvät.
37. Näin käy etenkin silloin, jos lapsen huoltaja
– on joko suostunut lapsen poisviemiseen (asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan a alakohta);
– tai hän ei ole toteuttanut tiettyjä toimia(11) tietyn ajan kuluessa, ja lapsi on lopulta sopeutunut uuteen ympäristöön (asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohta).(12) Luvattomasti pois viedyn lapsen huoltajan passiivisuus voi siis vaikuttaa toimivallan siirtymiseen jäsenvaltiosta toiseen.(13)
B Palauttamishakemus ja asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohta
38. Kuten juuri totesin, lapsen palauttamista koskeva hakemus on yksi asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohdan soveltamisen edellytyksistä.
39. Kyseisen säännöksen mukaan tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta voi vaihtua, jos lapsen palauttamista ei ole pyydetty (sen jäsenvaltion viranomaisilta, johon lapsi on luvattomasti viety) sen jälkeen, kun hänen olinpaikastaan on saatu tieto (tai olisi pitänyt saada tieto), ja jos muut kyseisen säännöksen edellytykset täyttyvät.
40. Asetuksessa N:o 2201/2003 ei kuitenkaan määritellä, mitä ”palauttamisella” tai ”palauttamispyynnöllä” tarkoitetaan. Näitä ei määritellä myöskään vuoden 1980 Haagin yleissopimuksessa, jota asetus N:o 2201/2003 täydentää,(14) eikä vuoden 1996 Haagin yleissopimuksessa.(15)
1. Hakemus lapsen palauttamisesta muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa hänen asuinpaikkansa oli ennen kaappausta
41. Käsiteltävän asian olosuhteet huomioon ottaen on selvitettävä, kattaako asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohta palauttamishakemuksen sen suppeassa merkityksessä(16) silloin, kun hakemuksella vaaditaan lapsen palauttamista muuhun valtioon kuin siihen, jossa hänen asuinpaikkansa oli ennen poisviemistä.(17)
42. Ensi näkemältä asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohdan sanamuodon(18) mukaisen tulkinnan perusteella edellytyksenä ei vaikuttaisi olevan, että lapsi on pyydettävä palauttamaan nimenomaan siihen jäsenvaltioon, jossa lapsen asuinpaikka oli juuri ennen luvatonta poisviemistä.
43. Kuten olen jo todennut, asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan tarkoituksena on estää luvaton poisvieminen jäsenvaltiosta toiseen. Tätä varten siihen sisältyy sääntöjä, joiden mukaan tiettyjen edellytysten täyttyessä tuomioistuimen toimivalta ei voi siirtyä sen jäsenvaltion tuomioistuimille, josta lapsi on luvattoman poisviemisensä jälkeen saanut uuden asuinpaikan.
44. Tätä samaa tarkoitusta varten unionin tuomioistuin on halunnut tulkita toimivallan siirtymisen edellytyksiä suppeasti.(19) Samaa logiikkaa noudattaen voidaan todeta, että mitä väljemmin toimivallan säilymistä siinä jäsenvaltiossa, jossa lapsen vanha asuinpaikka oli, koskevia edellytyksiä tulkitaan, sitä paremmin ilmoitettua tavoitetta voidaan puolustaa.(20)
45. Tästä voidaan päätellä, että asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohta voisi kattaa lapsen palauttamista koskevan hakemuksen, jolla pyritään saamaan lapsi palautettua muuhun valtioon (jäsenvaltioon tai ehkä myös kolmanteen valtioon) kuin siihen, jossa hänen vanha asuinpaikkansa oli.
46. Katson kuitenkin, että tällaiseen asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohdan laajaan tulkintaan, jota komissio ja L:n isä kannattavat, liittyy vakavia vaikeuksia.
47. Asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklaan sisältyvä toimivaltasääntö on erityissääntö kyseisen asetuksen 8 artiklan 1 kohdan yleissääntöön nähden. Sellaisena sitä ”on tulkittava suppeasti, eikä sen siten voida tulkita koskevan muita kuin kyseisessä asetuksessa nimenomaisesti tarkoitettuja tilanteita”.(21)
48. Muistutan vastaavasti, että asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklassa paitsi säädetään poikkeuksellisesta toimivallasta myös luetellaan edellytykset, joilla tämä toimivalta säilyy tuomioistuimilla, joilla on tavanomaisesti toimivalta, eli sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa on lapsen senhetkinen asuinpaikka, tai joilla se siirtyy näille tuomioistuimille.
49. Vaikka uusi asuinpaikka johtuu luvattomasta poisviemisestä,(22) sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, johon lapselle on jo muodostunut jonkinlainen side, on lapsen ympäristöä maantieteellisesti lähimpinä parhaat edellytykset arvioida lapsen edun mukaisia toimenpiteitä.(23)
50. Unionin tuomioistuimen mukaan lainsäätäjä tahtoi asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklalla ”erityisesti – – toimivallan osalta saavuttaa tasapainon yhtäältä sen, että kaappaajaa estetään hyötymästä lainvastaisesta toiminnastaan – –, ja toisaalta sen, että vanhempainvastuuta koskevat vaatimukset tutkii lasta lähimpänä oleva tuomioistuin, välillä”.(24)
51. Tämä tasapaino antaa avaimet ymmärtää asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklaa ja siten siinä säädettyjä edellytyksiä asianmukaisesti.
52. Kyseinen tasapaino säilyy mielestäni paremmin, jos lasta haetaan palautettavaksi siihen jäsenvaltioon, jossa lapsella oli asuinpaikka välittömästi ennen luvatonta poisviemistä (nyt käsiteltävässä asiassa Saksa), kuin jos palauttamishakemuksen hyväksyminen veisi lapsen(25) muuhun valtioon (Sveitsi) kuin edellä mainittuun valtioon tai valtioon (Puola), jossa lapsi sillä hetkellä asuu.
53. Asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdassa täsmennetään toimet, jotka on toteutettava, jos halutaan välttyä tuomioistuimen kansainvälisen toimivallan siirtymiseltä:
– Kaappauksen tapahduttua on tietyn määräajan kuluessa haettava lapsen palauttamista sen valtion viranomaisilta, jossa lapsi on.(26)
– Vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen perusteella annetun palauttamatta jättämistä koskevan ratkaisun jälkeen on tehtävä nopeasti lapsen huoltajuutta koskeva hakemus (jollei sellaista ole jo tehty) sen jäsenvaltion viranomaisille, jossa lapsella oli aiemmin asuinpaikka.(27)
54. Katson, että asettamalla toimivallan säilymisen edellytykseksi nämä nimenomaiset juridiset toimet asetuksella N:o 2201/2003 säädetään tilanteesta, jossa lapsen huoltaja ei hyväksy lapsen kaappausta, mutta siinä säädetään muutakin.
55. Lapsen edun mukaisesti sillä edistetään sellaisten mekanismien käyttöönottoa, joilla pyritään saattamaan väliaikainen(28) tilanne päätökseen mahdollisimman pian kansainvälistä lapsikaappausta koskevan unionin sääntelyn taustalla olevan logiikan mukaisesti.(29) Luvatonta poisviemistä edeltäneen status quon palauttaminen on ensimmäinen vaihe, joka on olennainen kaapatun lapsen tilanteen korjaamiseksi.(30) Tämän toteutuminen edellyttää nähdäkseni välttämättä, että lapsi vaaditaan palauttamaan juuri siihen jäsenvaltioon, josta hänet vietiin pois.
56. Hakemus lapsen palauttamisesta muuhun valtioon kuin siihen, jossa hänellä oli asuinpaikka ennen luvatonta poisviemistä, on keino vastustaa tätä poisviemistä, mutta se ei palvele edellä kuvattua tavoitetta. Sen sijaan se rajoittaa tilanteita, joissa sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa lapsen senhetkinen asuinpaikka on, eli lasta lähinnä olevat tuomioistuimet ovat toimivaltaisia.
57. Yhteenvetona totean, ettei hakemusta lapsen palauttamisesta muuhun valtioon kuin siihen, jossa hänellä oli asuinpaikka luvattoman poisviemisen tapahtuessa, pidä mielestäni katsoa asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohdassa tarkoitetuksi palauttamishakemukseksi.
2. Palauttamishakemus ja lapsen huoltoa koskeva hakemus
58. Asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohdassa säädetään seuraavaa:
– Palauttamishakemuksen tekeminen sen jälkeen, kun lapsen huoltajuutta hakeva henkilö on saanut tiedon (tai hänen olisi pitänyt saada tieto) lapsen olinpaikasta, on kyseistä henkilöä koskeva nimenomainen edellytys, jotta tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta säilyisi siinä valtiossa, jossa lapsen aiempi asuinpaikka oli.
– Sen valtion viranomaisille, johon lapsi on viety, voidaan tehdä ainoastaan hakemus lapsen palauttamiseksi.
59. Kuten olen jo todennut, asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohdan mukaisesti toimivallan säilyminen jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka oli ennen luvatonta poisviemistä, edellyttää, että vireille pannaan menettely lapsen palauttamiseksi kyseiseen maahan.
60. Tältä kannalta katsottuna lapsen palauttamista koskeva hakemus ja lapsen huoltoa koskeva hakemus, jonka hyväksyminen johtaa lapsen palauttamiseen, voivat vaikuttaa vastaavan toisiaan.
61. Lapsikaappausten yhteydessä aikatekijä on kuitenkin ratkaiseva.(31) Tästä syystä asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohtaa sovellettaessa hakemus, jonka ainoana tarkoituksena on lapsen nopea palauttaminen ja joka tämän vuoksi käsitellään kiireellisesti, ja hakemus, jonka perusteella ratkaistaan lapsen huoltajuus sen jälkeen, kun riidan asiakysymys on tutkittu yksityiskohtaisesti tätä koskevassa menettelyssä, eivät ole keskenään vaihdettavissa.(32)
62. Myöskään systemaattinen tulkinta ei tue sitä, että asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohdassa tarkoitettu palauttamishakemus voitaisiin korvata lapsen huoltoa koskevalla hakemuksella. Kyseisen artiklan b alakohdan i alakohdassa sekä sen ii ja iii alakohdassa(33) vahvistetaan aikajärjestys, jossa lapsen huoltoa koskeva hakemus katsotaan palauttamishakemusta myöhemmäksi. Kyseisissä alakohdissa kuvataan kokonaisuutena vaiheet, joita on noudatettava sen jälkeen, kun lapsen olinpaikasta on saatu tieto, ”tyypillisessä” tilanteessa, jossa lapsen huoltoa koskevaa hakemusta ei ole vielä jätetty.
63. Tuosta hetkestä lähtien toimivallan säilyminen jäsenvaltiossa, jossa lapsella oli asuinpaikka ennen poisviemistä, edellyttää, että lapsen palauttamista haetaan sen (uuden) jäsenvaltion viranomaisilta, johon lapsi on viety (i alakohta), että hakemuksesta ei luovuta (ii alakohta) ja että, jos palauttamishakemus hylätään,(34) lapsen huoltoa koskeva hakemus jätetään nopeasti lapsen lähtöjäsenvaltiossa (iii alakohta).
64. Katson lopulta, että toimivallan säilyminen jäsenvaltiossa, jossa lapsi asui ja josta hänet vietiin pois luvattomasti, edellyttää, että lapsen huoltajuutta hakeva henkilö (jolla on tieto tai jolla pitäisi olla tieto lapsen olinpaikasta) hakee lapsen välitöntä palauttamista. Kun kyseinen henkilö saa tiedon lapsen olinpaikasta,(35) hänellä ei ole mahdollisuutta valita, nostaako hän asiakysymystä koskevan kanteen vai hakeeko hän lapsen välitöntä palauttamista.(36) Jos hän ei tee palauttamishakemusta tai hän tekee sen määräajan päätyttyä, toimivalta lapsen huoltoa koskevan asian ratkaisemisessa siirtyy sen jäsenvaltion viranomaisille, jossa lapsella on asuinpaikka.(37)
C Näiden arviointiperusteiden soveltaminen pääasiaan
65. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin muotoilee toisen ennakkoratkaisukysymyksensä kahden olettaman pohjalta:
– Yhtäältä se ei vaikuta antavan merkitystä asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohdan soveltamisen kannalta sille, että Puolan viranomaisille tehtiin palauttamishakemus, joka käsiteltiin vuoden 1980 Haagin yleissopimuksessa määrätyn mukaisesti.
– Toisaalta se pitää saksalaisille tuomioistuimille tehtyä L:n huoltoa koskevaa hakemusta edellä mainitussa artiklassa tarkoitettuna palauttamishakemuksena.
66. Jotta ennakkoratkaisukysymykseen voidaan antaa hyödyllinen vastaus, on tutkittava, pitäisikö näitä olettamia korjata.
1. Hakemus L:n palauttamisesta Sveitsiin
67. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että ratkaisun antaneen tuomioistuimen näkemyksen mukaan L:n isän 7.7.2017 puolalaisille tuomioistuimille esittämää hakemusta,(38) joka koskee L:n palauttamista Sveitsiin, ei voida ottaa huomioon toimivallan säilyttämiseksi Saksassa asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohdan mukaisesti.
68. Komissio esittää huomautuksissaan toisenlaisen näkökannan: Sveitsiin palauttamista koskeva hakemus on merkityksellinen, eikä L:n isä ”ole jättänyt asiaa sillensä”, vaan hän on pyrkinyt saamaan lapsen palautettua.(39)
69. Edellä tämän ratkaisuehdotuksen 41 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa esitetyistä syistä katson, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen näkemys on lopputuleman kannalta olennaisilta osin oikea. Asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan olosuhteissa saksalaisten tuomioistuinten toimivallan säilyminen sen perusteella, että Saksa oli jäsenvaltio, jossa lapsen asuinpaikka oli ennen poisviemistä, olisi edellyttänyt, että lapsi pyydetään palauttamaan Saksaan.
2. Saksalaisille tuomioistuimille esitetty lapsen huoltoa koskeva hakemus
70. Sen selvittämiseksi, onko toimivalta (edelleen) sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa L asui vakituisesti ennen luvatonta poisviemistään (Saksa), ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko lapsen huoltoa koskeva hakemus, jonka isä saattoi saksalaisten tuomioistuinten käsiteltäväksi, jätetty asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohdassa säädetyssä yhden vuoden määräajassa.
71. Päättelen siis, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin hyväksyy L:n huoltoa koskevan hakemuksen olevan edellä mainitussa asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklassa tarkoitettu palauttamishakemus. Tällä tavoin on voitu ohittaa varsinaisen palauttamishakemuksen puuttuminen; palauttamishakemusta edellytetään edellä mainitussa artiklassa, jotta toimivalta säilyy lähtöjäsenvaltiossa sen jälkeen, kun on saatu tieto lapsen olinpaikasta valtiossa, johon hänet on viety.
72. Edellä tämän ratkaisuehdotuksen 58 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa esittämistäni syistä en pidä tätä olettamaa asianmukaisena. Sitä ei oikeuttaisi nähdäkseni myöskään ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen annettava myöntävä vastaus, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin antaa implisiittisesti ymmärtää.
73. Ensinnäkään asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan soveltaminen (kansainvälisen toimivallan antaminen tietyille tuomioistuimille lapsen luvatonta poisviemistä koskevissa tapauksissa) ei edellytä saman asetuksen 11 artiklan soveltamista,(40) ja toiseksi tämän poikkeuksellisen toimivallan käyttäminen on mahdollista milloin tahansa riippumatta yrityksistä saada lapsi palautetuksi.
D Muut asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohdan edellytykset
74. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää kaksi kysymystä, jotka olisi ratkaistava, jos hyväksytään – vastoin esitystäni –, että Saksassa tehty lapsen huoltoa koskeva hakemus on rinnastettavissa palauttamishakemukseen asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohtaa sovellettaessa.
75. Ensimmäinen kysymys koskee määräaikaa, jonka kuluessa lapsen huoltajan on haettava lapsen välitöntä palauttamista, kun hän on saanut tiedon (tai hänen olisi pitänyt saada tieto) lapsen olinpaikasta.
76. Epäily näyttää johtuvan siitä, että L:n isän kuvaus tosiseikoista silloin, kun hän haki L:n palauttamista Sveitsin viranomaisten kautta, eroaa siitä kuvauksesta, jonka hän antoi Saksassa väittäessään saksalaisten tuomioistuinten säilyttävän toimivaltansa lapsen huoltoa koskevassa asiassa:
– palauttamismenettelyssä isä ilmoitti L:n luvattoman poisviennin tapahtuneen 24.5.2017, joka on päivä, jolloin L alkoi käydä päiväkodissa Puolassa;
– lapsen huoltoa koskevassa menettelyssä isä ilmoitti sopineensa L:n äidin kanssa, että L menisi päiväkotiin Sveitsissä vuoden 2017 marraskuusta alkaen.
77. Asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohdassa säädetty vuoden määräaika joko oli tai ei ollut päättynyt sen mukaan, kumpi ilmoitetuista ajankohdista valitaan, kun L:n isä jätti L:n huoltoa koskevan hakemuksensa Saksassa (13.7.2018). Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, voiko se tutkia väitteet, jotka isä esittää lapsen huoltoa koskevassa menettelyssä ja jotka eroavat vuoden 1980 Haagin yleissopimukseen perustuneen palauttamismenettelyn yhteydessä esitetyistä väitteistä.
78. Toinen kysymys koskee näyttöä tuomioistuimen kansainvälisen toimivallan edellytyksenä olevista tosiseikoista (eli siitä, että vanhempien kesken on mahdollisesti sovittu lapsen asumisesta Puolassa tiettyä ajankohtaa pidempään). Isän mukaan tätä seikkaa koskeva todistustaakka on L:n äidillä vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan(41) nojalla, ja tätä artiklaa sovelletaan isän mukaan myös asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan yhteydessä.
79. Mielestäni nämä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen epäilyt voidaan ratkaista ottaen huomioon, että luvattomasti pois viedyn lapsen palauttamista ja huoltoa koskevat menettelyt ovat luonteensa ja tarkoituksensa vuoksi erillisiä, vaikka ne liittyvätkin toisiinsa.
80. Asetuksessa N:o 2201/2003 näiden kahden menettelyn välinen suhde vahvistetaan erityisesti kahdessa artiklassa: lapsen palauttamista koskevassa 11 artiklassa sekä 42 artiklassa, joka sijoittuu jaksoon, jonka otsikko on ”Lapsen tapaamisoikeutta koskevien tiettyjen tuomioiden ja lapsen palauttamista edellyttävien tiettyjen tuomioiden täytäntöönpanokelpoisuus”. Kummassakaan näistä artikloista ei säädetä näiden menettelyjen liittyvän toisiinsa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ehdottamalla tavalla.
81. Asetuksen N:o 2201/2003 11 artiklan sisällössä viitataan tilanteeseen, jossa jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille esitetään hakemus (jonka esittää lapsen huoltaja), jossa näitä pyydetään antamaan vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen perusteella ratkaisu sellaisen lapsen palauttamiseksi, ”joka on luvattomasti viety muuhun jäsenvaltioon – tai jätetty palauttamatta muusta jäsenvaltiosta – kuin jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä”.
82. Asetuksen N:o 2201/2003 11 artiklan 6 kohdassa säädetään ainoastaan elinten välisestä yhteydenpitomekanismista niin, että sen, joka on antanut ratkaisun palauttamatta jättämisestä vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan nojalla, on toimitettava jäljennös tästä ratkaisusta sen jäsenvaltion toimivaltaiselle tuomioistuimelle (tai keskusviranomaiselle), jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä.
83. Asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklan 2 kohdan c alakohdan perusteella on puolestaan niin, että jos lapsen palauttaminen on seurausta 11 artiklan 8 kohdan mukaisesti annetusta lapsen palauttamista edellyttävästä ratkaisusta, on noudatettava tiettyjä vaiheita ja edellytyksiä, jotta tähän ratkaisuun voidaan soveltaa asetuksen N:o 2201/2003 III luvun 4 jaksossa säädettyä täytäntöönpanojärjestelmää.
84. Mikään asetuksessa N:o 2201/2003 ei viittaa siihen, että vanhempainvastuuta koskevaa menettelyä vireille pantaessa lapsen huoltajaa tai tuomioistuinta, jossa asia on pantu vireille, sitoisi väistämättä se tosiseikkojen kuvaus, jonka lapsen huoltaja on antanut lapsen palauttamista koskevan aiemman hakemuksen yhteydessä.(42)
85. Asetuksessa N:o 2201/2003 ei edellytetä myöskään, että 10 artiklan mukaista tuomioistuimen toimivaltaa koskevien todistelusääntöjen olisi oltavat samat, joita sovelletaan vuoden 1980 Haagin yleissopimuksessa ratkaistaessa lapsen palauttamista koskeva kysymys.(43)
86. Unionin tuomioistuin on todennut, ettei vuoden 1980 Haagin yleissopimukseen perustuvassa menettelyssä annettu ratkaisu vaikuta lapsen huoltajuutta koskevan oikeuden asiasisältöön eikä siten ratkaisuun, jonka asiassa toimivaltainen tuomioistuin voi antaa.(44)
87. Unionin tuomioistuin on muistuttanut niin ikään, että koska palauttamismenettelyn on luonteeltaan nopeutettu menettely, palauttamishakemuksen on ”perustuttava nopeasti ja helposti varmennettaviin – – seikkoihin”, ja se on viitannut erityisesti ajankohtaan, josta lähtien poisviemistä pidetään luvattomana, yhtenä seikkana, joka voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta osoittaa.(45)
88. Näiden olettamien perusteella katson lopulta seuraavaa:
– Asetuksessa N:o 2201/2003 ei anneta kansalliselle tuomioistuimelle (jonka on ratkaistava, onko se toimivaltainen käsittelemään lapsen huoltoa koskevan hakemuksen) sääntöjä sen selvittämiseksi, miten pitkälti sitä sitovat ne väitteet, jotka on esitetty aiemmin toisessa menettelyssä, jossa on haettu lapsen palauttamista.(46)
– Koska unionin oikeudessa ei ole sääntöjä niihin seikkoihin liittyvästä todistustaakasta, joihin tietyn jäsenvaltion tuomioistuinten kansainvälinen toimivalta perustuu asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan mukaisesti, kyseiset säännöt määritellään kunkin jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä vastaavuus- ja tehokkuusperiaatetta noudattaen sekä asetuksen N:o 2201/2003 tehokkaan vaikutuksen varmistaen.
V Ratkaisuehdotus
89. Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin vastaa Oberlandesgericht Frankfurt am Mainin toiseen ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohtaa
on tulkittava siten, että
kansainvälisestä lapsikaappauksesta vuonna 1980 tehtyyn yksityisoikeuden alaa koskevaan Haagin yleissopimukseen perustuvaa hakemusta, jolla pyydetään palauttamaan lapsi muuhun valtioon kuin siihen, jossa lapsen asuinpaikka oli ennen poisviemistä, ei voida pitää asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohdassa tarkoitettuna palauttamishakemuksena.
Kun lapsen olinpaikasta on saatu tieto (tai olisi pitänyt saada tieto), sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta poisviemistä, menettävät kansainvälisen toimivaltansa, jos asetuksen N:o 2201/2003 10 artiklan b alakohdan i alakohdan muiden edellytysten täyttyessä lapsen huoltaja tosin panee vireille lapsen huoltoa koskevan menettelyn kyseisissä tuomioistuimissa muttei tee palauttamishakemusta sen jäsenvaltion viranomaisille, johon lapsi on viety.
Tosiseikkoja koskevat väitteet, jotka on esitetty vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla vireille pannussa lapsen palauttamista koskevassa menettelyssä, eivät välttämättä sido tuomioistuinta, jonka on ratkaistava, onko jäsenvaltion tuomioistuin toimivaltainen myöhemmässä lapsen huoltoa koskevassa menettelyssä.
Vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen 13 artiklan mukaista todistustaakkaa koskevaa sääntöä ei sovelleta tosiseikkoihin, joilla pyritään perustelemaan tuomioistuimen kansainvälistä toimivaltaa käsitellä lapsen huoltoa koskeva hakemus.