Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

NICHOLAS EMILIOU

22 päivänä helmikuuta 2024(1)

Asia C‑339/22

BSH Hausgeräte GmbH

vastaan

Electrolux AB

(Ennakkoratkaisupyyntö – Svea hovrätt (Svean hovioikeus, Tukholma, Ruotsi))

Ennakkoratkaisupyyntö – Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue – Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano siviili- ja kauppaoikeuden alalla – Asetus (EU) N:o 1215/2012 – Yksinomainen toimivalta – Patenttien pätevyyttä koskevat asiat – 24 artiklan 4 alakohta – Soveltamisala – Loukkauskanne – Patenttien, joita on väitetysti loukattu, pätemättömyyteen vetoaminen mitättömyysväitteellä– Seuraukset sen tuomioistuimen toimivallalle, jonka käsiteltäväksi loukkauskanne on saatettu – Kolmannessa valtiossa rekisteröity patentti – 24 artiklan 4 alakohdan ”vastavuoroinen vaikutus”

I       Johdanto

1.        Svea hovrättin (Svean hovioikeus, Tukholma, Ruotsi) esittämä ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetun asetuksen (EU) N:o 1215/2012(2) tulkintaa.

2.        Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää kysymyksillään selventämään ensinnäkin Euroopan unionin jäsenvaltioiden tuomioistuinten kyseisen asetuksen mukaista toimivaltaa käsitellä kanteita, jotka koskevat muissa jäsenvaltioissa rekisteröityjen patenttien loukkaamista, etenkin jos vastaaja riitauttaa väitetysti loukattujen patenttien pätevyyden. Kuten tässä ratkaisuehdotuksessa selitän, tähän kysymykseen liittyy huomattavaa epävarmuutta, mikä johtuu etenkin yhteisöjen tuomioistuimen kauan sitten antamasta moniselitteisestä ratkaisusta, nimittäin tuomiosta GAT.(3) Nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö tarjoaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden vahvistaa yhden kyseisen ratkaisun useista mahdollisista tulkinnoista.

3.        Toiseksi unionin tuomioistuinta pyydetään selventämään, onko jäsenvaltioiden tuomioistuimilla toimivalta käsitellä kolmansissa valtioissa rekisteröityjen patenttien pätevyyttä koskevia asioita. Tältä osin unionin tuomioistuimen on tarkasteltava sitä arkaluonteista ja jo pitkään esillä ollutta kysymystä, sovelletaanko Bryssel I a ‑asetuksen tiettyjä säännöksiä ”ulkoisiin” tilanteisiin samalla tavalla kuin niitä sovelletaan ”unionin sisäisiin” toimivaltaristiriitoihin tai onko niillä ”vastavuoroinen vaikutus”, kuten tässä ratkaisuehdotuksessa selvennetään.

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Kansainvälinen oikeus

4.        Eurooppapatenttien myöntämisestä tehdyllä yleissopimuksella, joka allekirjoitettiin Münchenissä (Saksa) 5.10.1973 ja tuli voimaan 7.10.1977, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin (jäljempänä Euroopan patenttisopimus), perustetaan, kuten sen 1 artiklassa määrätään, ”sopimusvaltioiden yhteinen keksinnöille myönnettäviä patentteja koskeva oikeusjärjestelmä”.

5.        Euroopan patenttisopimuksen 2 artiklan 2 kappaleen mukaan ”eurooppapatentilla on sama vaikutus kussakin sopimusvaltiossa, johon se on myönnetty, ja sitä koskevat samat ehdot kuin asianomaisen valtion myöntämää kansallista patenttia”.

B       Bryssel I a ‑asetus

6.        Bryssel I a ‑asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”kanne sellaista henkilöä vastaan, jolla on kotipaikka jäsenvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimessa, jollei tämän asetuksen säännöksistä muuta johdu”.

7.        Saman asetuksen 24 artiklan, jonka otsikko on ”Yksinomainen toimivalta”, 4 alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Seuraavilla jäsenvaltion tuomioistuimilla on asianosaisten kotipaikasta riippumatta yksinomainen toimivalta:

– –

4.      asiassa, joka koskee patentin – – rekisteröintiä tai pätevyyttä, riitautettiinpa kyseinen rekisteröinti tai pätevyys kanteella tai oikeudenkäyntiväitteellä, sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa tallettamista tai rekisteröintiä on haettu tai tallettaminen tai rekisteröinti on tapahtunut – –

Rajoittamatta [Euroopan patenttisopimuksen] mukaista Euroopan patenttiviraston toimivaltaa jokaisen jäsenvaltion tuomioistuimet ovat yksinomaisesti toimivaltaisia tutkimaan kaikki kyseisen jäsenvaltion osalta myönnettyjen eurooppapatenttien rekisteröintiä tai pätevyyttä koskevat asiat”.

C       Ruotsin oikeus

8.        Patenttilain (1967:837) (patentlagen (1967:837)) 61 §:n 2 momentissa säädetään, että ”jos on nostettu patentinloukkauskanne ja vastaaja väittää, että patentti on mitätön, kysymys mitättömyydestä voidaan tutkia vasta mitätöintikanteen nostamisen jälkeen. Tuomioistuimen on määrättävä, että sen, joka väittää, että patentti on mitätön, on tietyn määräajan kuluessa nostettava mitätöintikanne”.

III  Tosiseikat, pääasia, ennakkoratkaisukysymykset ja menettely unionin tuomioistuimessa

9.        BSH Hausgeräte GmbH (jäljempänä BSH) on pölynimureihin liittyvää keksintöä suojaavan eurooppapatentin EP 1 434 512 haltija. Kyseinen patentti on myönnetty Alankomaita, Espanjaa, Italiaa, Itävaltaa, Kreikkaa, Ranskaa, Ruotsia, Saksaa, Turkkia ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa varten (ja saatettu voimaan kyseisissä valtioissa).

10.      BSH nosti 3.2.2020 kanteen Aktiebolaget Electroluxia (jäljempänä Electrolux), joka on Ruotsissa rekisteröity yhtiö, vastaan Patent- och marknadsdomstolenissa (patentti- ja markkinatuomioistuin, Ruotsi). Kanne perustuu siihen, että Electroluxin väitettiin loukanneen eurooppapatenttia EP 1 434 512 valtioissa, joita varten se oli myönnetty. Tässä yhteydessä BSH vaatii muun muassa, että Electroluxia kielletään käyttämästä patentoitua keksintöä kaikissa edellä mainituissa valtioissa ja että se velvoitetaan korvaamaan tästä lainvastaisesta käytöstä aiheutuneet vahingot.

11.      Electrolux vaati vastineessaan, että Patent- och marknadsdomstolenin on jätettävä BSH:n kanne tutkimatta siltä osin kuin eurooppapatentti EP 1 434 512 koskee Alankomaita, Espanjaa, Italiaa, Itävaltaa, Kreikkaa, Ranskaa, Saksaa, Turkkia ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa (jäljempänä ulkomaiset patentit). Electrolux vetosi tältä osin muun muassa ulkomaisten patenttien mitättömyyteen.

12.      Lisäksi Electrolux väitti, että vastine huomioon ottaen ruotsalaisilla tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa käsitellä ja ratkaista loukkauskannetta siltä osin kuin se koskee ulkomaisia patentteja. Tältä osin loukkauskanteen olisi katsottava ”[koskevan] patentin – – pätevyyttä” Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohdassa tarkoitetulla tavalla, ja kyseisen säännöksen mukaan niiden eri jäsenvaltioiden, joissa nämä patentit on saatettu voimaan, tuomioistuimet ovat yksinomaisesti toimivaltaisia käsittelemään asiaa siltä osin kuin se koskee ”niiden” patenttia.

13.      BSH puolestaan väitti, että ruotsalaisilla tuomioistuimilla on toimivalta käsitellä loukkauskannetta Bryssel I a ‑asetuksen 4 artiklan 1 kohdan nojalla, koska Electroluxilla on kotipaikka Ruotsissa. Mainitun asetuksen 24 artiklan 4 alakohtaa ei voida sen mukaan soveltaa, koska BSH:n nostama kanne ei itsessään ”koske patentin – – pätevyyttä” kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Lisäksi patenttilain 61 §:n 2 momentin mukaan on niin, että jos vastaaja väittää tällaisen loukkauskanteen yhteydessä, että patentti on mitätön, asiaa käsittelevän tuomioistuimen on määrättävä, että sen on nostettava erillinen mitätöintikanne toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Tässä tapauksessa Electroluxin on siten nostettava erillinen mitättömyyskanne niiden eri valtioiden tuomioistuimissa, joita varten ulkomaiset patentit myönnettiin. Samanaikaisesti Patent- och marknadsdomstolen voi ratkaista patentin loukkausta koskevan kysymyksen erillisessä tuomiossa ja sen jälkeen lykätä asian käsittelyä, kunnes mitättömyyskannetta koskevassa asiassa on annettu lopullinen tuomio. Siltä osin kuin eurooppapatentti EP 1 434 512 koskee Turkkia, BSH väitti lisäksi, että Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohtaa ei joka tapauksessa voida soveltaa kolmansissa maissa myönnettyihin patentteihin, eikä sillä voi näin ollen olla mitään vaikutusta ruotsalaisten tuomioistuinten toimivaltaisuuteen.

14.      Patent- och marknadsdomstolen jätti 21.12.2020 antamallaan ratkaisulla kanteen tutkimatta siltä osin kuin se koski ulkomaisten patenttien loukkausta. Vaikka menettelyn vireillepanon ajankohtana ruotsalaisilla tuomioistuimilla oli toimivalta käsitellä kannetta Bryssel I a ‑asetuksen 4 artiklan 1 kohdan nojalla, saman asetuksen 24 artiklan 4 alakohtaa voitiin soveltaa, kun Electrolux vetosi kyseisten patenttien mitättömyyteen. Viimeksi mainitun säännöksen mukaan muiden valtioiden tuomioistuimilla on yksinomainen toimivalta käsitellä patentin mitättömyyskysymystä, ja koska tämä kysymys on ratkaiseva BSH:n nostaman loukkauskanteen lopputuloksen kannalta, kansallinen tuomioistuin katsoi, ettei sillä ollut toimivaltaa käsitellä kyseistä asiaa siltä osin kuin se koskee ulkomaisia patentteja. Patent- och marknadsdomstolen totesi myös, ettei se ole toimivaltainen turkkilaisen patentin osalta, ja katsoi, että 24 artiklan 4 alakohdassa ilmaistaan kansainvälisesti hyväksytty toimivaltaperiaate, jonka mukaan ainoastaan patentin myöntäneen valtion tuomioistuimet voivat käsitellä sen pätevyyttä.

15.      Tämän jälkeen BSH valitti kyseisestä ratkaisusta Svea hovrättiin ja väitti, ettei Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohtaa sovelleta patenttien loukkauskanteisiin. Koska Electrolux vetoaa patentin mitättömyyteen, toimivalta on kuitenkin jaettu: ruotsalaiset tuomioistuimet ovat 4 artiklan 1 kohdan nojalla toimivaltaisia lausumaan patentin loukkaamisesta, kun taas 24 artiklan 4 alakohdan mukaan valtioiden, joissa kyseinen patentti on rekisteröity, tuomioistuinten on ratkaistava patentin mitättömyyttä koskeva kysymys. Ruotsalaiset tuomioistuimet ovat myös toimivaltaisia turkkilaisen patentin osalta kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan nojalla. Sen valtion tuomioistuinten toimivalta, jossa vastaajalla on kotipaikka, tunnustetaan nimittäin lähtökohtaisesti kansainvälisessä oikeudessa. Electrolux puolestaan väitti, että 24 artiklan 4 alakohtaa sovelletaan patentin loukkauskanteeseen, jossa vedotaan mitättömyysväitteeseen. Ruotsalaisilla tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa koko asiassa, sillä loukkaus- ja mitättömyyskysymyksiä ei voida erottaa toisistaan.

16.      Tässä tilanteessa Svea hovrätt päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko [Bryssel I a ‑asetuksen] 24 artiklan 4 alakohtaa tulkittava siten, että sanamuoto ’asiassa, joka koskee patentin – – rekisteröintiä tai pätevyyttä, riitautettiinpa kyseinen rekisteröinti tai pätevyys kanteella tai oikeudenkäyntiväitteellä’ merkitsee sitä, että kansallinen tuomioistuin, joka kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti on todennut olevansa toimivaltainen tutkimaan patentinloukkausta koskevan riita-asian, ei ole enää toimivaltainen tutkimaan patentinloukkausta koskevaa kysymystä, jos asiassa tehdään väite patentin mitättömyydestä, vai onko kyseistä säännöstä tulkittava siten, että kansallinen tuomioistuin menettää ainoastaan toimivaltansa tutkia mitättömyyttä koskevan väitteen?

2)      Onko kysymyksellä siitä, onko kansallisessa oikeudessa Ruotsin patenttilain 61 §:n 2 momentin kaltaisia säännöksiä, joiden mukaan vastaajan on nostettava erillinen mitätöintikanne, jotta patentinloukkausta koskevassa asiassa tehty väite mitättömyydestä voidaan tutkia, vaikutusta ensimmäiseen kysymykseen annettavaan vastaukseen?

3)      Onko [Bryssel I a ‑asetuksen] 24 artiklan 4 alakohtaa tulkittava siten, että sitä sovelletaan suhteessa kolmannen valtion tuomioistuimeen, eli nyt käsiteltävässä tapauksessa siten, että kyseisen säännöksen nojalla myös turkkilaisella tuomioistuimella on yksinomainen toimivalta siltä osin kuin eurooppapatentti on saatettu voimaan siellä?”

17.      Nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö, joka on päivätty 24.5.2022, jätettiin samana päivänä. Kirjallisia huomautuksia esittivät BSH, Electrolux, Ranskan hallitus ja Euroopan komissio, ja väliintulijat olivat edustettuina 22.6.2023 pidetyssä istunnossa.

IV     Asian tarkastelu

18.      Käsiteltävä asia koskee jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivaltaa käsitellä kanteita, jotka on nostettu eurooppapatenttien väitetystä loukkaamisesta useissa valtioissa. Ennen unionin tuomioistuimelle esitettyjen ennakkoratkaisukysymysten tarkastelua on mielestäni paikallaan esittää lukijalle, joka ei välttämättä ole perehtynyt tämän monitahoisen oikeudenalan koukeroihin, yleiskatsaus asiaa koskeviin aineellisiin säännöksiin ja toimivaltasääntöihin.

19.      Yleisesti ottaen patentit ovat immateriaalioikeuksia, joita valtiot myöntävät kansallisten patenttivirastojen toteuttamien rekisteröintimenettelyjen jälkeen kansallisessa lainsäädännössään säädettyjen patentin myöntämistä (tai ”patentoitavuutta”) koskevien vaatimusten mukaisesti. Tällaiset patentit antavat haltijalleen tiettyjä patentoitua keksintöä koskevia yksinoikeuksia (pohjimmiltaan kaupankäyntimonopolin), joiden laajuus määritellään kyseisessä lainsäädännössä. Koska valtiolla on lähtökohtaisesti valta säännellä ainoastaan alueellaan käyttävää kauppaa, patentin antama suoja rajoittuu asianomaisen valtion alueelle (tästä ajatuksesta käytetään yleisesti nimitystä ”patenttien alueperiaate”). Tämän järjestelmän ongelmana on se, että henkilön, joka haluaa suojata yksittäisen keksinnön useissa valtioissa, on haettava sille patenttia kaikissa niissä erikseen.

20.      Euroopan patenttisopimus tehtiin, jotta tähän ongelmaan löydettäisiin (osittainen, kuten jäljempänä nähdään) ratkaisu. Kyseisellä sopimuksella, joka sitoo sen 39:ää sopimuspuolta, joihin kuuluvat myös unionin jäsenvaltiot ja Turkki, perustettiin itsenäinen järjestelmä niin kutsuttujen eurooppapatenttien myöntämiseksi Müncheniin (Saksa) perustetun Euroopan patenttiviraston (jäljempänä EPO) keskitetyssä rekisteröintimenettelyssä.(4) Tältä osin siinä määritetään muun muassa yhtenäiset patentoitavuutta koskevat vaatimukset. EPO:n tehtävänä on tutkia eurooppapatentteja koskevat hakemukset näiden vaatimusten mukaisesti.(5) Kun kyseiset vaatimukset täyttyvät, EPO myöntää eurooppapatentin (hakijan toiveiden mukaan) yhtä, useaa tai kaikkia sopimusvaltioita varten.(6) Pääasian oikeudenkäynnissä BSH sai kyseisessä menettelyssä eurooppapatentin EP 1 434 512, joka on myönnetty useita jäsenvaltioita ja Turkkia varten.

21.      Huolimatta siitä, mitä sen nimi antaa ymmärtää, eurooppapatentti ei ole yhtenäinen nimike, joka tarjoaisi kyseiselle keksinnölle yhtenäistä suojaa valtioissa, joita varten se on myönnetty. Itse asiassa eurooppapatentti on pohjimmiltaan kansallisista ”osista”, jotka voidaan rinnastaa kyseisten valtioiden myöntämiin patentteihin, muodostuva kokonaisuus. Asianomaisten valtioiden patenttivirastojen on näin ollen ”saatettava” se ”voimaan”. Eurooppapatentin kansalliset ”osat” ovat näin ollen oikeudellisesti riippumattomia toisistaan. Kukin niistä antaa patentinhaltijalle samat yksinoikeudet patentoituun keksintöön kuin ”tavanomainen” kansallinen patentti,(7) ja myös sen antama suoja rajoittuu asianomaisen valtion alueeseen. Lisäksi eurooppapatenttiin voidaan lähtökohtaisesti(8) vedota yksinomaan ”osa kerrallaan”, ja sen yhden ”osan” kumoamisella on vaikutuksia ainoastaan asianomaisen valtion alueella.(9)

22.      Näin ollen, jos eurooppapatentti suojaa tiettyä keksintöä, tämän keksinnön luvaton käyttö kolmannen osapuolen toimesta voi yhtäältä johtaa siihen, että patentinhaltijan monopolia loukataan useissa valtioissa (nimittäin niissä, joita varten kyseinen patentti on myönnetty). Pääasian oikeudenkäynnissä BSH syyttää Electroluxia juuri tämän kaltaisesta patentin loukkaamisesta useissa valtioissa. Toisaalta eurooppapatentti ei ole yhtenäinen nimike, vaan sen loukkaamista useissa valtioissa pidetään oikeudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna useina kansallisen patentin loukkauksina, ja sen jokaisen ”osan” loukkausta arvioidaan erikseen siihen sovellettavan kansallisen lainsäädännön valossa.(10) BSH:n Electroluxia vastaan nostama kanne koostuu tosiasiallisesti eurooppapatentin EP 1 434 512 eri ”osiin” perustuvista useista loukkausväitteistä.

23.      Eurooppapatentteja koskevat riita-asiat, loukkauskanteet mukaan lukien, kuuluvat myös sopimusvaltioiden ja niiden kansallisten tuomioistuinten toimivaltaan.(11) Rajat ylittävien riitojen osalta Euroopan patenttisopimuksessa ei myöskään määrätä kansallisten tuomioistuinten välisestä toimivallan jakautumisesta.(12) Tämä kysymys on ratkaistava näiden sopimusvaltioiden tuomioistuinten soveltamien kansainvälisen yksityisoikeuden säännösten valossa.

24.      Euroopan unionin jäsenvaltioissa toimivalta yksityisten osapuolten välisissä rajat ylittävissä patenttiriidoissa määräytyy Bryssel I a ‑asetuksen(13) sääntöjen perusteella, jos vastaajalla on kotipaikka Electroluxin tapaan tällaisessa jäsenvaltiossa.

25.      Kyseisessä välineessä (ja sen edeltäjissä) määritetty toimivaltajärjestelmä(14) (jäljempänä Brysselin järjestelmä) toimii näiden riitojen osalta seuraavan kahtiajaon mukaisesti.

26.      Yhtäältä asiaan, ”joka koskee patentin – – rekisteröintiä tai pätevyyttä”, sovelletaan Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohtaan sisältyvää erityissääntöä, jossa annetaan yksinomainen toimivalta kyseisen patentin myöntäneen jäsenvaltion (jäljempänä rekisteröintivaltio) tuomioistuimille. Jos eurooppapatentin rekisteröinti tai pätevyys riitautetaan, niiden eri jäsenvaltioiden, joita varten kyseinen patentti on myönnetty, tuomioistuimilla on kullakin yksinomainen toimivalta patentin asianomaisen kansallisen ”osan” osalta.(15) Tämä sääntö on pakottava: osapuolet eivät voi poiketa siitä sopimuksella.(16) Lisäksi, jos osapuolet saattavat riitansa ”väärän” tuomioistuimen käsiteltäväksi, tämän tuomioistuimen on kyseisen asetuksen 27 artiklan nojalla todettava viran puolesta, ettei se ole toimivaltainen.(17)

27.      Toisaalta kaikkiin muihin patentteja koskeviin asioihin sovelletaan asetuksen yleisiä sääntöjä. Tähän kuuluvat lähtökohtaisesti patentin loukkausta koskevat asiat, sillä ne eivät ”koske” patenttien rekisteröintiä tai pätevyyttä vaan niiden täytäntöönpanoa.(18) Näissä säännöissä annetaan riita-asian osapuolille jonkin verran toimivaltaa koskevaa liikkumavaraa.

28.      Vaikka rekisteröintivaltion tuomioistuimet ovat toimivaltaisia käsittelemään patentin loukkausta koskevia asioita Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 2 alakohdan mukaisesti,(19) tämä toimivalta ei ole yksinomainen vaan valinnainen. Tällainen asia voidaan siten saattaa muidenkin tuomioistuinten käsiteltäväksi. Patentinhaltija voi etenkin saattaa asian sen jäsenvaltion tuomioistuinten käsiteltäväksi, jossa vastaajalla on kotipaikka, kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan nojalla. Jos eurooppapatenttia on loukattu useissa valtioissa, patentinhaltijalla on ilmeinen intressi tehdä näin.

29.      Rekisteröintijäsenvaltion tuomioistuimille Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 2 alakohdassa annettu toimivalta on nimittäin alueellisesti rajoitettua. Edellä 22 kohdan mukaisesti kunkin valtion, jota varten eurooppapatentti on myönnetty, tuomioistuimet voivat lausua asiasta ainoastaan siltä osin kuin se koskee eurooppapatentin asianomaista kansallista ”osaa” ja kyseisen valtion aluetta.(20) Patentinhaltijan, joka vaatii kattavaa oikeussuojaa, olisikin aloitettava erillinen menettely kaikissa näissä valtioissa.

30.      Sen jäsenvaltion, jossa vastaajalla on kotipaikka, tuomioistuinten Bryssel I a ‑asetuksen 4 artiklan 1 kohdan mukainen toimivalta on sitä vastoin universaali. Tämä toimivalta voi siten ulottua eurooppapatentin loukkaukseen kaikissa valtioissa, joita varten se on myönnetty.(21) Nämä tuomioistuimet voivat myöntää vahingonkorvauksia patentinhaltijalle aiheutuneen kokonaisvahingon korvaamiseksi tai antaa kieltomääräyksen, jolla kielletään loukkaamisen jatkaminen kaikissa näissä valtioissa. Yhteenvetona voidaan todeta, että kyseinen säännös antaa patentinhaltijalle mahdollisuuden esittää kaikki loukkausta koskevat vaatimuksensa yhdessä oikeuspaikassa ja saada siellä kattavaa oikeussuojaa. Käsiteltävässä asiassa BSH on käyttänyt juuri tätä mahdollisuutta ja nostanut koko kanteensa Electroluxia vastaan toimivaltaisessa patenttituomioistuimessa Ruotsissa, jossa Electroluxilla on kotipaikka.

31.      Tätä taustaa vasten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epävarma siitä, onko tällainen kaikkien vaatimusten esittäminen samassa tuomioistuimessa tosiasiassa mahdollista pääasiassa, ja jos on, niin missä määrin. Tämä epävarmuus johtuu siitä, että Electrolux esitti BSH:n väitteitä vastaan eurooppapatentin EP 1 434 512, johon nämä vaatimukset perustuvat, eri ”osia” koskevan mitättömyysväitteen.(22) Tämä huomioon ottaen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, sovelletaanko Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohtaa ja syrjäyttääkö se saman asetuksen 4 artiklan 1 kohdan, ja jos, niin missä määrin. Kyseisen asetuksen 24 artiklan 4 alakohdan mukaan näillä tuomioistuimilla olisi yksinomainen toimivalta ainoastaan patentin ruotsalaisen ”osan” osalta, kun taas muilla tuomioistuimilla olisi yksinomainen toimivalta sen ulkomaisten ”osien” osalta. Kaikkien vaatimusten esittäminen samassa tuomioistuimessa olisi mahdotonta, ja asian käsittelyn pirstoutuminen olisi sen sijaan väistämätöntä.

32.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäinen ja toinen kysymys, joita on aiheellista tutkia yhdessä, koskevat nimenomaisesti sitä, kuuluuko patentin loukkausta koskeva asia Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohdan soveltamisalaan, jos asian perustana olevan patentin pätevyys riitautetaan mitättömyysväitteessä. Jos asia on näin, kyseinen tuomioistuin pohtii, menettääkö se kyseisen säännöksen perusteella käsiteltävässä asiassa toimivallan (siltä osin kuin asia koskee eurooppapatentin EP 1 434 512 ulkomaisia ”osia”) käsitellä patentin loukkausta koskevaa asiaa ja ratkaista se yleisesti vai ainoastaan pätevyyden osalta. Tarkastelen tätä kysymystä tämän ratkaisuehdotuksen A jaksossa.

33.      Olettaen, että unionin tuomioistuin vastaa kahteen ensimmäiseen kysymykseen siten, että 24 artiklan 4 alakohta on merkityksellinen pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, kolmas kysymys koskee sitä, sovelletaanko kyseistä säännöstä myös eurooppapatentin EP 1 434 512 turkkilaisen ”osan” pätevyyteen.  Tarkastelen tätä kysymystä tämän ratkaisuehdotuksen B jaksossa.

A       Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohdan aineellinen soveltamisala (ensimmäinen ja toinen kysymys)

34.      Kuten edellä todettiin, Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohdan soveltamisala vaikuttaa selvältä. Kyseisen säännöksen mukaan rekisteröintivaltion tuomioistuinten yksinomaiseen toimivaltaan kuuluu ainoastaan asia, ”joka koskee patentin – – pätevyyttä”, eikä muita patentteihin liittyviä asioita, kuten niiden loukkaamista, ”koskeva” asia.

35.      Todellisuudessa nämä ilmaisut ovat monitulkintaisia. Tämä kahtiajako hämärtyy toisinaan käytännössä. Vaikka patenttien pätevyys voi olla (patentin mitättömäksi julistamista taikka peruuttamista koskevien) kanteiden kohteena, patentin pätemättömyyteen voidaan myös vedota mitättömyysväitteessä etenkin loukkausväitteitä vastaan. Näin se, jonka väitetään loukanneen patenttia, pyrkii näiden väitteiden hylkäämiseen vesittämällä oikeuden, johon ne perustuvat. (23) Electrolux esitti tällaisen mitättömyysväitteen pääasian oikeudenkäynnissä.

36.      Se seikka, että rekisteröintivaltion tuomioistuimilla on yksinomainen toimivalta ensimmäisen kanneryhmän osalta, on ollut aina varmaa. Siitä, onko niillä yksinomainen toimivalta myös jälkimmäisessä tapauksessa, ja jos, niin missä määrin, on sitä vastoin käyty pitkään keskustelua.

37.      Tätä kysymystä on tarkasteltu jäsenvaltioiden tuomioistuimissa 1990-luvun alusta lähtien, kun patentinhaltijat alkoivat hyödyntää mahdollisuuksiaan keskittää loukkausvaatimuksensa Brysselin järjestelmän yleissääntöjen mukaisesti. Kiistanalaisen yksinomaisen toimivallan säännön, sellaisena kuin siitä määrättiin (tuolloin) Brysselin yleissopimuksen 16 artiklan 4 kohdassa, alkuperäisestä sanamuodosta ei saatu apua tähän. Jäsenvaltioiden tuomioistuimet kehittivät seuraavat kolme pääasiallista lähestymistapaa:

–        Ensinnäkin jotkin tuomioistuimet, erityisesti Saksassa, katsoivat, että kyseistä yksinomaisen toimivallan sääntöä ei sovelleta, kun pätemättömyyteen vedotaan mitättömyysväitteessä loukkauskanteen yhteydessä. Rekisteröintivaltion ulkopuoliset tuomioistuimet voivat Brysselin yleissopimuksen yleissääntöjen mukaan käsitellä tällaista asiaa ja tässä yhteydessä lausua kyseisen patentin (kyseisten patenttien) pätevyydestä.

–        Toiseksi toiset tuomioistuimet, etenkin Yhdistyneessä kuningaskunnassa, katsoivat, että kun mitättömyysväite esitetään, loukkauskanne ”koskee patentin – – pätevyyttä” ja kuuluu siten rekisteröintijäsenvaltion yksinomaiseen toimivaltaan.

–        Kolmanneksi viimeinen tuomioistuinten ryhmä, johon kuuluivat alankomaalaiset tuomioistuimet, katsoi, että kiistanalaista sääntöä sovelletaan, jos pätemättömyyteen vedotaan mitättömyysväitteessä loukkauskanteen yhteydessä, mutta se kehitti tätä näkemystä vielä pitemmälle: ainoastaan pätevyyttä koskeva kysymys kuuluu rekisteröintivaltion tuomioistuinten yksinomaiseen toimivaltaan; muut tuomioistuimet voisivat ratkaista loukkauskanteen.(24)

38.      Vuonna 2006 yhteisöjen tuomioistuin antoi oman panoksensa tähän keskusteluun tuomiossaan GAT. Kyseisessä asiassa ei ollut kyse patentinloukkauskanteesta sinänsä. Se koski kannetta, jossa yhtiö vaati saksalaisia tuomioistuimia toteamaan, että se ei ollut loukannut kahta saksalaisen yhtiön hallussa olevaa ranskalaista patenttia (negatiivinen vahvistuskanne) muun muassa sillä perusteella, että kyseiset patentit olivat pätemättömiä. Saksalaiset tuomioistuimet epäilivät, että Brysselin yleissopimuksen 16 artiklan 4 kohta voisi olla asiassa merkityksellinen, ja esittivät sitä koskevan ennakkoratkaisukysymyksen yhteisöjen tuomioistuimelle. Yhteisöjen tuomioistuin ei kuitenkaan antanut siihen näihin nimenomaisiin tosiseikkoihin räätälöityä vastausta; sen sijaan se totesi yleisesti, että kyseisessä määräyksessä (tuolloin) vahvistettu yksinomaisen toimivallan sääntö ”koskee kaikkia patentin – – pätevyyttä koskevia riita-asioita, riitautettiinpa kyseinen rekisteröinti tai pätevyys kanneteitse tai [mitättömyysväitteellä]”.(25) Toisin kuin BSH väittää, tämä vastaus on riittävän yleinen kattaakseen muun muassa loukkauskanteen, jonka yhteydessä on esitetty patentin pätemättömyyttä koskeva mitättömyysväite. Viittaus mitättömyysväitteeseen lisättiin ilmeisesti tätä tarkoitusta varten.(26)

39.      Muutamia vuosia myöhemmin unionin lainsäätäjä kodifioi tuomion GAT Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohdassa täsmentämällä kyseisen säännöksen sanamuodossa, että rekisteröintivaltion tuomioistuinten yksinomainen toimivalta käsittää asiat, jotka koskevat patenttien pätevyyttä, ”riitautettiinpa kyseinen – – pätevyys kanteella tai oikeudenkäyntiväitteellä”.

40.      Asiaan ei kuitenkaan saatu selvyyttä. Tuomiossa GAT (ja nykyisin 24 artiklan 4 alakohdassa) esitetty vastaus edellisessä jaksossa tarkasteltuun kysymykseen herättää itse asiassa enemmän kysymyksiä kuin se ratkaisi. Vaikka kyseinen vastaus merkitsi tarpeettoman kohtalokasta iskua edellä mainitulle ensimmäiselle lähestymistavalle (1), yhteisöjen tuomioistuin (ja unionin lainsäätäjä) jättivät kansalliset tuomioistuimet ja oikeudenkäyntien osapuolet kiistelemään siitä, oliko toinen vai kolmas lähestymistapa sen sijaan oikea (2).

1.     Perusteeton tuomio GAT

41.      Yleensä, jos yksi ainoa menettely koskee kahta erillistä asiaa (kuten käsiteltävässä asiassa loukkausta ja pätevyyttä), jotka kuuluvat toisensa poissulkevien toimivaltasääntöjen soveltamisalaan (tässä loukkauksen osalta yleiset säännöt; patentin pätevyyden osalta Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohta), unionin tuomioistuin noudattaa muutamia pragmaattisia periaatteita sen määrittämiseksi, mikä tuomioistuin on toimivaltainen tai mitkä tuomioistuimet ovat toimivaltaisia käsittelemään ja ratkaisemaan ne.

42.      Ensinnäkin sen määrittämiseksi, mitä toimivaltasääntöjä sovelletaan, tällainen menettely on luokiteltava kantajan nostaman kanteen pääasiallisen kohteen perusteella, ja mahdolliset esikysymykset (tai liitännäiset kysymykset), joita voidaan muutoin tuoda esille etenkin puolustautumisperusteena, olisi sivuutettava.(27)

43.      Toiseksi sovellettavissa toimivaltasäännöissä nimetty toimivaltainen tuomioistuin on toimivaltainen käsittelemään koko asian, toisin sanoen paitsi kanteen myös puolustautumisperusteen, vaikka viimeksi mainittu koskeekin asiaa, jonka käsittely on yleensä varattu toiselle tuomioistuimelle.(28) Menettelyllisestä näkökulmasta tällainen puolustautumisperuste on nimittäin erottamaton osa kannetta, ja siihen sovelletaan loogisesti samaa toimivaltasääntöä kuin kanteeseen.

44.      Jos yhteisöjen tuomioistuin olisi noudattanut näitä periaatteita tuomiossa GAT, se olisi omaksunut edellä 37 kohdassa mainitun ensimmäisen lähestymistavan. Kun kyse on loukkauskanteesta, jonka yhteydessä on esitetty pätemättömyyttä koskeva mitättömyysväite, kanteen pääasiallinen kohde on hyvin yksinkertaisesti patentin loukkaaminen. Sitä vastoin pätemättömyyskysymys on malliesimerkki esikysymyksestä. Koska pätemätöntä patenttia ei voida loukata, tuomioistuimen on ensin määritettävä sen oikeuden pätevyys, johon kantaja vetoaa, voidakseen sitten ratkaista pääasiallisen kysymyksen, loukattiinko vastaajan toimilla kyseisellä oikeudella annettuja oikeuksia. Näiden periaatteiden mukaisesti tällaiseen kanteeseen olisi sen kohde huomioon ottaen ja kyseisestä mitättömyysväitteestä riippumatta pitänyt soveltaa (tuolloin) Brysselin yleissopimukseen sisältyneitä yleisiä sääntöjä. Lisäksi tuomioistuimilla, jotka näiden yleisten sääntöjen mukaan ovat toimivaltaisia käsittelemään ja ratkaisemaan loukkauskanteen, etenkin sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa vastaajalla on kotipaikka, olisi myös pitänyt olla toimivalta ratkaista kyseinen mitättömyysväite.

45.      Näin yhteisöjen tuomioistuin ei kuitenkaan selvästi tehnyt tuomiossa GAT. Se pikemminkin katsoi, että asioita, jotka koskevat patenttien pätevyyttä, koskevan yksinomaisen toimivallan sääntöä sovelletaan myös asioihin, joissa tämä kysymys tuodaan esille pelkästään mitättömyysväitteessä. Näin tehdessään se omaksui tulkinnan, joka on tietääkseni ainutlaatuinen Brysselin järjestelmässä. Itse asiassa tämä ratkaisu poikkeaa jopa niistä, joita unionin tuomioistuin on toistaiseksi antanut (nykyisin) Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklassa vahvistettujen muiden yksinomaisen toimivallan sääntöjen perusteella. Edellä tarkasteltujen periaatteiden mukaisesti unionin tuomioistuin katsoo, että näitä muita sääntöjä sovelletaan, jos siinä tarkoitettu kysymys muodostaa ainoastaan kanteen kohteen.(29)Kyseisen asetuksen useissa (muttei valitettavasti kaikissa) kieliversioissa tämä lähestymistapa perustuu jopa kyseisen säännöksen sanamuotoon.(30) Lisäksi tuomiossaan BVG, joka annettiin muuta vuosi tuomion GAT jälkeen, yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että asioita, jotka koskevat yhtiöiden pätevyyttä tai niiden toimielinten päätösten pätevyyttä, koskevan yksinomaisen toimivallan sääntöä (josta säädetään nykyisin Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 2 alakohdassa) ei sovelleta asioissa, joissa tällainen kysymys tulee esille ainoastaan puolustautumisperusteena.(31)

46.      Tuomiossa GAT esitetyn tulkinnan täsmälliset vaikutukset ovat epävarmoja, kuten edellä mainittiin, ja niitä tarkastellaan jäljempänä 2 jaksossa. Nyt käsiteltävässä asiassa on selvää, että toisin kuin BSH väittää, jos loukkauskanne nostetaan rekisteröintijäsenvaltion ulkopuolella ja jos esitetään pätemättömyyttä koskeva mitättömyysväite, asianomaiset tuomioistuimet eivät voi ratkaista kyseisten patenttien pätevyyttä esikysymyksenä.

47.      Yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa GAT esittämä jokseenkin suppea päättely ei valitettavasti kuitenkaan tarjoa mielestäni vakuuttavaa perustelua tälle ratkaisulle.

48.      Ensimmäinen mainitussa tuomiossa esitetty argumentti liittyy kyseisen yksinomaisen toimivallan säännön ”asemaan [Brysselin] yleissopimuksen järjestelmässä” (toisin sanoen sen ensisijaisuuteen yleisiin toimivaltasääntöihin nähden) ja sen pakottavaan luonteeseen.(32) En pidä tätä argumenttia vakuuttavana.(33) Itse asiassa nämä seikat tukevat ennemminkin päinvastaista tulkintaa.

49.      Yksinomaisen toimivallan säännöt ovat poikkeuksia Brysselin järjestelmässä. Sellaisina niitä on tulkittava suppeasti.(34) Niitä on nimittäin tarkoitus soveltaa ainoastaan ”joissakin tarkoin rajatuissa tapauksissa”.(35) Lisäksi, kuten unionin tuomioistuin tuomiossa BVG totesi, näiden sääntöjen suppea tulkinta on ”välttämätön sitäkin suuremmalla syyllä”, koska ne ovat ensisijaisia yleisiin sääntöihin nähden ja pakottavia.(36) Jos 24 artiklan 4 alakohtaa sovelletaan, kantajat menettävät oikeuspaikan valintamahdollisuuden, joka niillä muutoin olisi, ja tämä voi johtaa siihen, että kanteita vastaajia vastaan nostetaan sen jäsenvaltion ulkopuolella, jossa vastaajalla on kotipaikka ja jossa sillä olisi yleensä paremmat edellytykset puolustautua.

50.      Yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa GAT omaksumaa tulkintaa voidaan sitä vastoin kuvata ainoastaan ”laajaksi”.(37) Patenttien pätevyys on sinänsä ehdottomasti ”tarkoin rajattu” kysymys. Se voidaan kuitenkin tuoda esille ”epämääräisessä” joukossa menettelyjä, jotka koskevat muita asioita.(38)

51.      Kaksi muuta yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa GAT esittämää perustelua liittyvät oikeusvarmuutta koskevaan yleiseen tavoitteeseen, johon Brysselin järjestelmällä pyritään.(39)Yhteisöjen tuomioistuin selitti lähinnä, että jos kiistanalaista yksinomaisen toimivallan sääntöä ei sovellettaisi silloin, kun patenttien pätemättömyys riitautetaan mitättömyysväitteellä loukkauskanteen yhteydessä (ja niin edelleen), ja jos rekisteröintivaltion ulkopuolisten tuomioistuinten, joiden käsiteltäväksi tällainen asia on saatettu, sallittaisiin ratkaista tämä kysymys esikysymyksenä, se ”johtaisi siihen, että [tuomioistuimia, jotka voisivat lausua tästä kysymyksestä] olisi useita”. Tämä puolestaan ”haittaisi – – toimivaltasääntöjen soveltamisen ennakoitavuutta” ja ”lisäisi keskenään ristiriitaisten tuomioiden riskiä”, mikä heikentäisi oikeusvarmuutta.(40)

52.      En ole vakuuttunut myöskään tästä. Kun ”tarkastellaan kokonaiskuvaa”, nämäkin seikat puoltavat ennemminkin päinvastaista tulkintaa. Yhdestä näkökulmasta tarkasteltuna tuomiossa GAT kehitetty ratkaisu estää eittämättä eri tuomioistuimia esittämästä ristiriitaisia näkemyksiä patentin pätevyydestä. Tältä osin se edistää oikeusvarmuutta. Toisesta näkökulmasta tarkasteltuna tuomio GAT voi kuitenkin tehdä Brysselin järjestelmän toiminnasta loukkauskanteiden osalta epävarmaa patentinhaltijoiden kannalta.

53.      Brysselin järjestelmässä patentinhaltija voi tavallisesti nostaa loukkauskanteen rekisteröintivaltion ulkopuolella muun muassa vastaajan jäsenvaltion tuomioistuimissa, kun taas tuomiossa GAT kehitetty ratkaisu aiheuttaa epävarmuutta siitä, voisivatko nämä tuomioistuimet myöntää oikeussuojaa loukkausta vastaan tai ainakin tehdä näin kohtuullisessa ajassa. Jos patenttia väitetysti loukannut esittää pätemättömyyttä koskevan mitättömyysväitteen menettelyn jossain vaiheessa, nämä tuomioistuimet eivät voisi yksinkertaisesti ratkaista kyseistä väitettä ja jatkaa asian käsittelyä, vaan – riippuen siitä, miten tämä ratkaisu on ymmärrettävä – ne joko menettäisivät toimivaltansa, jolloin niiden olisi lopetettava asian käsittely, tai niiden olisi mahdollisesti lykättävä asian käsittelyä, kunnes rekisteröintijäsenvaltion tuomioistuimet ovat antaneet ratkaisun patentin pätevyydestä (ks. tästä lähemmin jäljempänä 2 jakso).

54.      Onpa oikea tulkinta mikä tahansa, tuomio GAT tekee eurooppapatentin eri ”osia” koskevien loukkauskanteiden nostamisesta yhdessä näistä tuomioistuimista vaihtoehdon, joka ei houkuta. Se kannustaa sen sijaan patentinhaltijoita aloittamaan erillisen menettelyn näiden ”osien” eri rekisteröintivaltioissa, koska silloin on ainakin varmaa, että näiden valtioiden tuomioistuimet ovat toimivaltaisia lausumaan sekä loukkaamisesta että ”niiden osan” pätevyydestä (kuten edellä 26, 28 ja 29 kohdassa selitettiin). Tästä syntyy puolestaan riski siitä, että eri tuomioistuimet esittävät ristiriitaisia näkemyksiä samasta loukkausta koskevasta riidasta.

55.      Tällainen epävarmuus ja/tai monimutkaisuus patenttien täytäntöönpanon suhteen on sitäkin ei-toivottavampaa, kun teollis- ja tekijänoikeudet on suojattu perusoikeutena muun muassa Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 17 artiklan 2 kohdassa. Kyseisen määräyksen nojalla patentinhaltijoiden teollis- ja tekijänoikeudet nauttivat ”korkeatasoista” suojaa Euroopan unionissa. Mahdollisuus nostaa tarkoituksenmukaisia siviilikanteita ja saada oikeussuojaa silloin, kun patenttia loukataan, on olennaista tässä suhteessa. Tätä edellyttää myös perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattu perusoikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Tässä yhteydessä muistutan, että teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyn sopimuksen (jäljempänä TRIPS-sopimus)(41) 41 artiklan 2 kohdassa määrätään, että ”teollis- ja tekijänoikeuksien täytäntöönpanoa koskeva menettely – – ei saa olla liian monimutkainen tai kallis eikä sille saa asettaa – – aiheettomia viiveitä”. Tämä koskee mielestäni myös asianomaisten tuomioistuinten kansainvälistä toimivaltaa koskevien sääntöjen toimintaa.

56.      Joka tapauksessa Brysselin järjestelmän mukaisten yksinomaisen toimivallan sääntöjen tulkintaa koskevan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön(42) mukaan ainoa kysymys, johon yhteisöjen tuomioistuimen oli tarpeen vastata tuomiossa GAT (mutta jota se ei tarkastellut), oli se, ”edellyttikö” kiistanalaisen yksinomaisen toimivallan säännön tavoite sitä, että kyseistä sääntöä sovelletaan myös loukkauskanteeseen, jonka yhteydessä on riitautettu patentin pätevyys mitättömyysväitteellä. Mielestäni tähän on vastattava kieltävästi.

57.      Aluksi haluan selventää siihen liittyvää sekaannusta, mikä tämä tavoite on. Unionin tuomioistuimen tältä osin yleensä esittämä selitys (joka mainitaan ”sivumennen” tuomiossa GAT) on se, että kyseisellä säännöllä pyritään hyvän oikeudenkäytön tavoitteeseen. Sen näkemyksen mukaan rekisteröintivaltion tuomioistuimet ”voivat parhaiten” ratkaista tapaukset, joissa patenttien rekisteröinti tai pätevyys on riitautettu, tällaisten tapausten ja kyseisen valtion ”aineellisen tai oikeudellisen läheisen yhteyden” vuoksi.(43) Tämä ei mielestäni kuitenkaan ole kyseisen säännön varsinainen tarkoitus.

58.      Kuten edellä 19 ja 21 kohdassa selitettiin, patenttiin sovelletaan eittämättä rekisteröintivaltion lainsäädäntöä. Sillä argumentilla, että esimerkiksi saksalainen tuomioistuin voi ”parhaiten” soveltaa Saksan patenttilainsäädäntöä (mm. kielen ja kyseisen lainsäädännön tuntemuksen vuoksi), on jonkinlaista painoarvoa.(44) Lisäksi, koska patenttia suojataan ainoastaan rekisteröintivaltiossa, kyseistä patenttia koskevien riitojen ja rekisteröintivaltion alueen välillä on yleensä läheinen yhteys.

59.      Nämä näkökohdat selittävät kuitenkin ainoastaan sen, miksi rekisteröintivaltion tuomioistuimet voivat käsitellä ja ratkaista tällaisia riitoja. Ne oikeuttavat sen, miksi esimerkiksi nämä tuomioistuimet ovat Brysselin järjestelmässä toimivaltaisia aluettaan koskevien loukkauskanteiden osalta.(45) Tällaiset näkökohdat eivät sitä vastoin selitä sitä, miksi patenttien rekisteröintiä tai pätevyyttä koskevien asioiden osalta näillä tuomioistuimilla pitäisi olla toimivaltaa, joka sulkee pois kaikkien muiden tuomioistuinten toimivallan.(46) Rekisteröintivaltion patenttilainsäädäntö ei etenkään ole niin ainutkertainen, että ainoastaan kyseisen valtion tuomioistuimet pystyisivät ymmärtämään sitä.(47) Toisen jäsenvaltion tuomioistuimet pystyvät aivan hyvin soveltamaan tällaista ulkomaista lainsäädäntöä, vaikka se voikin olla vaikeampaa niille. Väittämällä päinvastaista kyseenalaistettaisiin Brysselin järjestelmän (ja koko kansainvälisen yksityisoikeuden alan) perusta.(48)

60.      Kiistanalaisen säännön varsinainen tarkoitus on itse asiassa, kuten Jenardin selvityksessä todetaan, se, että ”patentin – – myöntäminen merkitsee kansallisen suvereniteetin harjoittamista”.(49) Ainoa pakottava peruste tällaisen yksinomaisen toimivallan säännön asettamiseen on nimittäin edellä 19 kohdassa mainittu rooli, joka valtion viranomaisilla on (perinteisesti) ollut tällaisten teollis- ja tekijänoikeuksien myöntämisessä,(50) tarkemmin ottaen se tosiseikka, että kansallisten viranomaisten tehtävänä on tutkia patenttihakemukset, myöntää patentit, jos asiaa koskevat vaatimukset täyttyvät, ja rekisteröidä patentit vastaavasti. Tämäkään näkökohta ei mielestäni kuitenkaan ”edellyttänyt” tuomiossa GAT  kehitettyä ratkaisua.

61.      Yhtäältä asioissa, joiden kohteena on patenttien rekisteröinti tai pätevyys, kyseenalaistetaan nimittäin jo luonteensa vuoksi rekisteröintivaltion hallinnon toiminta.(51) Riita-asia keskiössä on se, ”hoitiko” asianomainen viranomainen (patenttivirasto) ”työnsä” oikein. Kanteessa, jossa vaaditaan patentin kumoamista, kantaja etenkin pyytää tuomioistuinta arvioimaan, oliko kyseinen viranomainen oikeassa myöntäessään patentin alun alkaenkin, ja ellei näin todeta olleen, kantaja vaatii sen perusteella patentin kumoamista. Tällaisella toteamuksella on luonnostaan erga omnes ‑vaikutus, ja siihen voidaan sellaisena vedota kyseistä viranomaista vastaan. Tuomioistuinratkaisussa voidaan jopa velvoittaa viranomainen oikaisemaan rekisterinsä vastaavasti. Ainoastaan rekisteröintivaltion tuomioistuinten olisi tietenkin annettava tällaisia ratkaisuja. Tähän pätee valtioiden suvereniteetin kunnioittaminen. Valtiot eivät pitäisi hyväksyttävänä sitä, jos toisen valtion tuomioistuimet määräisivät seuraamuksia niiden viranomaisten toimista ja ohjeistaisivat niitä siinä, miten niiden kansallisia rekistereitä olisi hoidettava.(52)

62.      Toisaalta loukkauskanteessa ei etenkään kyseenalaisteta rekisteröintivaltion hallinnon toimintaa, vaikka patentin, jota väitetään loukatun, pätemättömyys riitautettaisiin mitättömyysväitteellä. Tuomioistuin tutkii pätemättömyyttä kyseisen kanteen yhteydessä esikysymyksenä, mutta ainoastaan loukkausasian ratkaisemiseksi. Ainoa seuraus, joka tällä voi olla, on se, että tuomioistuin hylkää loukkauskanteen. Tällainen ratkaisu koskee oikeudenkäynnin osapuolten yksityisiä etuja, ja sillä on siten yleisesti ainoastaan inter partes ‑vaikutuksia.(53) Se ei voi heikentää rekisteröintivaltion suvereniteettia, koska sillä ei ole mitään vaikutusta sen hallintoon eikä sillä ole tarkoituskaan olla sellaista. Oikeudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna se ei vaikuta patentin pätevyyteen. Toisen suvereenin valtion tuomioistuin ei anna mitään määräyksiä rekisteröintivaltion hallinnolle.

2.     Tuomion GAT asianmukainen tulkinta

63.      Kaikista näistä syistä tuomio GAT on minun (ja tutkimastani oikeuskirjallisuudesta valtaosan)(54) näkemyksen mukaan valitettava ratkaisu. Jos siinä esitetty ratkaisu perustuisi pelkästään kyseiseen tuomioon, olisin kehottanut unionin tuomioistuinta sivuuttamaan sen ja toteamaan sen sijaan, että sääntöjä, jotka koskevat yksinomaista toimivaltaa patentin pätevyyttä koskevassa asiassa, ei sovelleta, jos loukkauskanteen yhteydessä riitautetaan patentin pätevyys mitättömyysväitteellä, sikäli kuin asiaa käsittelevän tuomioistuimen antama tuomio tuottaisi ainoastaan inter partes ‑vaikutuksia.(55)

64.      Kuten edellä todettiin, unionin lainsäätäjä kuitenkin kodifioi kyseisen tuomion Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohdassa.(56) Unionin oikeuden nykytilassa unionin tuomioistuin on siten ”ansassa” alun perin tekemässään ratkaisussa. Se voi siten valita ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kehotuksesta tuomion GAT (ja sen kodifioinnin) kahdesta mahdollisesta tulkinnasta, jotka vastaavat edellä 36 kohdassa lueteltuja toista ja kolmatta lähestymistapaa.

65.      Ensimmäisen tulkinnan, jota Electrolux puoltaa ja jota kuvaan ”laajaksi”, mukaan silloin, jos pätemättömyyteen vedotaan mitättömyysväitteessä loukkauskanteen yhteydessä, rekisteröintijäsenvaltion tuomioistuimilla on (silloin tai myöhemmin) Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohdan nojalla yksinomainen toimivalta ratkaista kyseinen kanne. Minkä tahansa muun tuomioistuimen on kyseisen asetuksen 27 artiklan mukaisesti todettava, ettei se ole toimivaltainen.

66.      Toisen tulkinnan, jota komissio puoltaa ja jota kuvaan ”suppeaksi”, mukaan silloin, jos pätemättömyyteen vedotaan mitättömyysväitteessä loukkauskanteen yhteydessä, rekisteröintijäsenvaltion tuomioistuimilla on Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohdan nojalla yksinomainen toimivalta ratkaista ainoastaan pätevyyttä koskeva kysymys. Muut tuomioistuimet voisivat olla kyseisen asetuksen yleisten sääntöjen mukaan (edelleen) toimivaltaisia ratkaisemaan patentin loukkaamista koskevan kysymyksen.

67.      Unionin oikeudesta ei sen nykytilassa ilmene selvästi, kumpi tulkinta on oikea. Ensinnäkin, vaikka tuomion GAT tuomiolauselman ja Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohdan sanamuodon ”laaja” tulkinta vaikuttaakin – kuten Electrolux väittää – kaikkein luontevimmalta,(57) näitä seikkoja voidaan myös perustellusti tulkita ”suppeasti”. Vaikka yhteisöjen tuomioistuin totesi tuomiossa GAT, että kiistanalainen yksinomaisen toimivallan sääntö ”koskee kaikkia patentin – – pätevyyttä koskevia riita-asioita”, se ei täsmentänyt, missä määrin. Tämä muotoilu on yksinkertaisesti moniselitteinen. Toiseksi unionin tuomioistuimen myöhempi oikeuskäytäntö ei tue jompaakumpaa tuomion tulkintaa, koska siihen sisältyy ristiriitaisia toteamuksia tältä osin. Yhtäältä, kuten Electrolux huomauttaa, unionin tuomioistuin vahvisti ilmeisesti ”laajan” tulkinnan tuomiossaan BVG.(58) Toisaalta, kuten komissio korostaa, unionin tuomioistuin ilmeisesti vahvisti ”suppean” tulkinnan tuomiossaan Roche Nederland ym.(59) Unionin lainsäätäjä ei myöskään ottanut kantaa tähän asiaan 24 artiklan 4 alakohdan sanamuodossa tai kyseisen asetuksen johdanto-osan perustelukappaleessa.(60)

68.      Asiaan liittyvien kiistojen ratkaisemiseksi on siten tukeuduttava Bryssel I a ‑asetuksella luotuun järjestelmään sekä tavoitteisiin, joihin kyseisellä välineellä yleisesti ja sen 24 artiklan 4 alakohdalla erityisesti pyritään. Nämä seikat huomioon ottaen unionin tuomioistuimen olisi hylättävä tuomion GAT ”laaja” tulkinta (osa a) ja hyväksyttävä sen sijaan ”suppea” tulkinta (osa b). Sen olisi myös esitettävä kansallisille tuomioistuimille joitain suuntaviivoja siitä, miten tätä tulkintaa on sovellettava käytännössä (osa c).

a)     ”Laajan” tulkinnan ratkaisevat puutteet

69.      Ensinnäkin tuomion GAT ”laaja” tulkinta on tuskin yhteensovitettavissa Bryssel I a ‑asetuksella luodun järjestelmän kanssa. Kyseisessä järjestelmässä, kuten sen laatijoiden aikomuksena oli, rekisteröintivaltion tuomioistuinten yksinomainen toimivalta muodostaa poikkeuksen, joka rajoittuu ”asiaan, joka koskee patentin – – rekisteröintiä tai pätevyyttä”, kun taas loukkauskanteita ja muita patenttiriitoja voidaan tavalliseen tapaan saattaa muiden tuomioistuinten käsiteltäväksi.

70.      Jos tuomio GAT olisi ymmärrettävä Electroluxin ehdottamalla tavalla, poikkeuksesta tulisi kuitenkin itse asiassa sääntö, kuten komissio huomauttaa. Koska pätemättömyyttä koskevia mitättömyysväitteitä esitetään usein loukkauskanteiden yhteydessä, tällainen asia kuuluisi usein rekisteröintivaltion tuomioistuinten yksinomaiseen toimivaltaan. Yleisten toimivaltasääntöjen soveltaminen ja niiden patentinhaltijoille antamat vaihtoehdot rajoittuisivat tapauksiin, joissa tällaista mitättömyysväitettä ei esitetä.

71.      Toiseksi, toisin kuin Electrolux väittää, koska loukkauskanteiden ja siten niihin sovellettavien toimivaltasääntöjen luokittelu riippuisi siitä, esitetäänkö pätemättömyyttä koskeva mitättömyysväite vai ei (edellä 42 kohdassa esitetyn periaatteen vastaisesti), tuomion GAT ”laaja” tulkinta vaarantaisi tuomioistuinten toimivallan ennustettavuuden ja varmuuden, joihin Bryssel I a ‑asetuksella pyritään.(61)

72.      Jotta loukkauskannetta koskeva toimivalta olisi ennakoitavissa, patentinhaltijoiden olisi pystyttävä helposti tunnistamaan tuomioistuin, jossa ne voivat nostaa tällaisen kanteen. Jos tuomiota GAT kuitenkin tulkitaan ”laajasti”, patentinhaltijoiden olisi vaikea määrittää etukäteen, kuuluuko tällainen menettely rekisteröintivaltion yksinomaiseen toimivaltaan vai voidaanko kanne nostaa muissa tuomioistuimissa, koska ne eivät voi vaikuttaa siihen, millaisen puolustautumisstrategian patenttia väitetysti loukannut valitsee.(62)

73.      Lisäksi, jos patentinhaltija päättää nostaa kanteen rekisteröintivaltion ulkopuolella esimerkiksi sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, jossa väitetyllä loukkaajalla on kotipaikka, näiden tuomioistuinten toimivalta olisi epävarma. Ne voisivat nimittäin menettää toimivaltansa, jos väitetty loukkaaja esittää pätemättömyyttä koskevan mitättömyysväitteen. Näiden tuomioistuinten olisi siinä tapauksessa kieltäydyttävä jatkamasta asian käsittelyä.(63) Jos oikeuspaikan menettelysääntöjen mukaisesti tällainen mitättömyysväite voidaan esittää paitsi oikeudenkäynnin alussa myös sen myöhemmissä vaiheissa, valitusmenettely mukaan luettuna, kuukausia tai jopa vuosia jatkuneet menettelyt voisivat äkkiä päätyä umpikujaan. Väitetty loukkaaja voisi myös strategisesti valita ajankohdan tällaisen mitättömyysväitteen esittämiselle ja siten tehdä menettelyn tehokkaasti tyhjäksi. Kuten BSH ja komissio huomauttavat, tämän seuraukset patentinhaltijalle olisivat dramaattisia. Tällä hetkellä Bryssel I a ‑asetuksen nojalla jäsenvaltion tuomioistuimilla ei nimittäin ole mahdollisuutta siirtää asiaa toisen jäsenvaltion tuomioistuimille. Tuomioistuimet, joiden käsiteltäväksi asia on alun perin saatettu, voisivat ainoastaan päättää asian käsittelyn, jolloin kantajan tehtäväksi jää aloittaa uusi menettely rekisteröintivaltiossa.

74.      Tilannetta pahentaa vielä se, ettei patentinhaltija välttämättä enää voi tehdä näin. Loukkauskanteisiin sovellettavat vanhentumisajat ovat nimittäin saattaneet päättyä tällä välin. Patentinhaltijalta evättäisiin itse asiassa ilman omaa syytään kaikki mahdollisuudet hakea oikeussuojaa teollis- ja tekijänoikeuksiensa loukkaamista vastaan. Tällainen lopputulos olisi perusoikeuskirjan 17 artiklan 2 kohdan ja 47 artiklan sekä TRIPS-sopimuksen 41 artiklan 2 kohdan vastainen.

75.      Vaikka patentinhaltijan olisi edelleen mahdollista aloittaa uusi menettely, tapauksessa, jossa eurooppapatenttia on loukattu useissa valtioissa, sen olisi nostettava loukkauskanne kaikissa asianomaisissa valtioissa saadakseen kattavaa oikeussuojaa.(64) Vaatimuksia ei olisi mahdollista esittää keskitetysti yhdessä oikeuspaikassa. Useat tuomioistuimet voisivat käsitellä pohjimmiltaan samaa riitaa, mikä lisää edellä 54 kohdassa mainittua ristiriitaisten ratkaisujen riskiä.

76.      Lisäksi, toisin kuin Electrolux väittää, tuomion  GAT  laajassa tulkinnassa ylitetään se, mitä Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohdan tavoite eli, kuten edellä 60 ja 61 kohdassa selitetään, rekisteröintivaltion suvereniteetin kunnioittamisen varmistaminen, ”edellyttää”. Vaikka tämä tavoite ymmärrettäisiin laajasti, se voisi ”edellyttää” (jos loukkauskanteen yhteydessä esitetään pätemättömyyttä koskeva mitättömyysväite) ainoastaan sitä, että kyseisen valtion tuomioistuimilla on yksinomainen toimivalta ratkaista pätevyyttä koskeva kysymys muttei loukkauskysymystä.

b)     Tuomion GAT ”suppea” tulkinta on ”pienempi paha”

77.      Tuomion GAT ”suppea” tulkinta on paljon parempi vaihtoehto kaikkien edellä tarkasteltujen näkökohtien perusteella. Periaatteena on edelleen se, että Bryssel I a ‑asetuksen yleisiä sääntöjä sovelletaan loukkauskanteisiin. Näin toimivalta on ennakoitavissa ja varmaa patentinhaltijan kannalta. Jos patentinhaltija nostaa kanteen rekisteröintivaltion ulkopuolella ja väitetty loukkaaja esittää pätemättömyyttä koskevan mitättömyysväitteen, asiaa käsittelevät tuomioistuimet eivät menetä toimivaltaa käsitellä ja ratkaista kanne. Nämä tuomioistuimet eivät vain voi ratkaista kyseisen patentin tai kyseisten patenttien pätevyyttä, jonka voivat kyseisen asetuksen 24 artiklan 4 alakohtaan sisältyvän poikkeussäännön mukaan ratkaista ainoastaan rekisteröintivaltion tuomioistuimet.(65) Lisäksi, jos eurooppapatenttia on loukattu useissa valtioissa, tämä tulkinta mahdollistaa vaatimusten osittaisen keskittämisen yhteen oikeuspaikkaan. Ainoastaan patentin pätevyys, jos se riitautetaan, olisi ratkaistava niissä eri valtioissa, joita varten se on myönnetty.

78.      Kuten komissio huomauttaa, tämä tuomion GAT tulkinta tarkoittaa, että yhteisöjen tuomioistuin salli poikkeamisen siitä Brysselin järjestelmän mukaisesta periaatteesta, jonka mukaan toimivalta käsitellä ja ratkaista kanne koskee myös mahdollista puolustautumisperustetta (ks. edellä 43 kohta). Tällainen poikkeus, vaikka onkin ainutlaatuinen kyseisessä järjestelmässä, ei kuitenkaan ole täysin ennenkuulumaton. Samankaltaisia poikkeuksia esiintyy nimittäin säännöissä, jotka koskevat jäsenvaltion tuomioistuinten alueellista toimivaltaa tietyissä, kansallisen lainsäädännön mukaan yksinomaisen toimivallan piiriin kuuluvissa asioissa.(66)

79.      Käytännössä tästä seuraa, että kun jäsenvaltiossa rekisteröityä patenttia koskeva loukkauskanne on vireillä toisen jäsenvaltion tuomioistuimissa ja sen yhteydessä esitetään pätemättömyyttä koskeva mitättömyysväite, koska nämä tuomioistuimet eivät voi ratkaista pätevyyskysymystä eivätkä (Bryssel I a ‑asetuksen nykytilassa) esittää tätä koskevaa liitännäiskysymystä rekisteröintivaltion viranomaisille, väitetyn loukkaajan asia on aloittaa (ellei se ole jo tehnyt näin) pätemättömyysmenettely näissä viranomaisissa, jotta ne ratkaisevat tämän kysymyksen.(67)

80.      Electrolux väittää, eikä suinkaan perusteetta, että loukkaus- ja pätevyyskysymysten ”jakaminen” kahteen eri menettelyyn, jotka on aloitettu eri jäsenvaltioissa, on kyseenalaista oikeudenkäytön kannalta. Nämä kysymykset liittyvät nimittäin läheisesti toisiinsa.(68) Kuten edellä 44 kohdassa selitettiin, patentin pätevyyttä koskeva esikysymys on lähtökohtaisesti ratkaistava, jotta voidaan ratkaista sen loukkaamista koskeva pääkysymys. Sen lisäksi, että rekisteröintivaltion lainsäädäntöä sovelletaan molempiin kysymyksiin, ne ovat myös pohjimmiltaan riippuvaisia samasta tekijästä, nimittäin patenttivaatimusten tulkinnasta.(69)

81.      Vaikka käytännön kannalta ei olekaan aina ihanteellista, että pätevyys- ja loukkauskysymykset ratkaistaan eri tuomioistuimissa ja/tai viranomaisissa,(70) se ei ole nähdäkseni myöskään mahdotonta. Itse asiassa kansallisella tasolla useat jäsenvaltiot, kuten ilmeisesti Ruotsi,(71) ottivat käyttöön patenttiasioita koskevan kahtiajakoon perustuvan järjestelmän, jossa nämä kysymykset ratkaistaan eri tuomareiden toimesta erillisissä, erityisissä menettelyissä.(72)

82.      Vaikka pätevyys ja loukkaus on ”erotettava” tällä tavalla, tästä ei seuraa – kuten Electrolux olettaa –, että jos loukkauskanteen yhteydessä esitetään pätemättömyyttä koskeva mitättömyysväite, kyseistä kannetta käsittelevän tuomioistuimen pitäisi, tai se edes voisi, järjestelmällisesti sivuuttaa kyseinen mitättömyysväite, olettaa patentin olevan pätevä ja antaa lopullinen ratkaisu patentin loukkaamisesta toisessa jäsenvaltiossa mahdollisesti samanaikaisesti vireillä olevasta pätemättömyysmenettelystä huolimatta.

83.      Kuten BSH ja komissio väittävät, Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohtaa ei nimittäin voida tulkita näin. Muutoin väitetyltä loukkaajalta evättäisiin yksi kaikkein tehokkaimmista suojista tekaistuja loukkauskanteita vastaan. Näin rajoitettaisiin sen puolustautumisoikeuksia, jotka taataan muun muassa perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja jotka Brysselin järjestelmällä pyritään turvaamaan, tavalla, jota ei voida hyväksyä.(73)

84.      Lisäksi joissain tapauksissa tämä voisi johtaa keskenään ristiriitaisten tuomioiden antamiseen. Yhtäältä loukkausasian käsittelystä vastaavat tuomioistuimet voisivat nimittäin todeta, että patenttia on loukattu, samalla kun toisaalta rekisteröintivaltion viranomaiset voisivat myöhemmin todeta patentin pätemättömäksi. Viimeksi mainitut voisivat myös vahvistaa patentin pätevyyden mutta sen patenttivaatimusten suppean tulkinnan perusteella (joka tavallisesti estäisi patentin loukkaamisen toteamisen), kun taas loukkauskanteen käsittelystä vastaavat tuomioistuimet voisivat todeta, että patenttia on loukattu, patenttivaatimusten laajan tulkinnan perusteella (mikä olisi johtanut siihen, että pätevyyttä käsittelevä tuomioistuin olisi todennut patentin pätemättömäksi).(74)

85.      Kuten seuraavassa jaksossa tarkemmin selitän, on olemassa tilanteita, joissa loukkauskanteen käsittelystä vastaavilla tuomioistuimilla olisi oikeus olettaa, että patentti on pätevä, ja antaa vastaava ratkaisu pätemättömyysväitteestä riippumatta. Muissa tilanteissa puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen kuitenkin edellyttää, että kyseiset tuomioistuimet odottavat, kunnes rekisteröintivaltion viranomaiset ovat ratkaisseet patentin pätevyyden, ennen kuin ne antavat lopullisen, yhtenevän ratkaisun patentin loukkaamisesta.(75)

86.      Siten toisinaan on toteutettava asioiden käsittelyä koskevia ja/tai menettelyllisiä toimia loukkaus- ja pätemättömyysmenettelyjen yhteensovittamisen varmistamiseksi. Electrolux huomauttaa tästä, ettei Bryssel I a ‑asetukseen sen enempää kuin unionin oikeuteen yleisestikään sisälly ratkaisua tähän. Bryssel I a ‑asetuksen 30 artiklan 1 kohta voisi mahdollistaa sen, että loukkauskanteen käsittelystä vastaavat tuomioistuimet lykkäävät kyseisen asian käsittelyä, kunnes rekisteröintivaltion viranomaiset ovat ratkaisseet patentin pätevyyden, mutta vain, jos asia on saatettu ensin rekisteröintivaltion viranomaisten käsiteltäväksi. Kyseinen säännös ei tarjoa oikeussuojaa myöhemmän pätemättömyysmenettelyn tapauksessa. Kuten BSH ja komissio väittävät, siihen saakka, kunnes unionin lainsäätäjä on antanut tällaisia säännöksiä,(76) tuomioistuimet, joiden käsiteltäväksi patentin loukkaus on saatettu, voivat, ja niiden toisinaan pitäisi, soveltaa prosessioikeuteensa (lex fori) sisältyviä ratkaisuja.

87.      Electrolux vastasi tähän, että tällaiseen kansalliseen prosessioikeuteen tukeutumiseen liittyy riski, joka koskee asioiden ja asianosaisten yhtenäistä kohtelua jäsenvaltioissa, koska eri tuomioistuimilla voi olla erilainen toimivalta tai ne voivat käyttää sitä eri tavalla. Tämä on mielestäni kuitenkin jälleen yksi tuomion GAT väistämätön haittapuoli. Tätä asiaa ei myöskään ole jätetty täysin kansallisen lainsäädännön säänneltäväksi. Kuten seuraavassa jaksossa tarkemmin selitän, unionin oikeudessa asetetaan selkeät rajat kansalliselle lainsäädännölle ja varmistetaan näin riittävä yhtenäisyys.

88.      Usein väitetään, että tuomion GAT ”suppea” tulkinta ei ole ihanteellinen myöskään patenttien tehokkaan täytäntöönpanon kannalta. Pätevyys- ja loukkauskysymysten ”jakaminen” kahteen menettelyyn lisää kustannuksia ja aiheuttaa vaivaa asianosaisille. Se, että loukkauskanteen käsittelystä vastaavien tuomioistuinten on joissain tilanteissa odotettava rekisteröintivaltion viranomaisten vastausta patentin pätevyyteen, saattaisi viivästyttää näitä menettelyjä, kun taas patentinhaltijan kannalta seuraamusten määräämisellä tällaisesta loukkauksesta ja sen kieltämisellä on yleensä kiire.(77) Se voi myös kannustaa väitettyjä loukkaajia esittämään menettelyn tyhjäksi tekeviä mitättömyysväitteitä tai viivyttämään mitätöintikanteen nostamista ja käsittelyä loukkauskanteen käsittelyn lamauttamiseksi. Vaikka yhdynkin yleisesti näihin väitteisiin (kuten 1 jaksosta ilmenee), tosiasia on, että tuomion GAT jälkeen jäljelle jääneistä kahdesta mahdollisesta vaihtoehdosta se on ”pienempi paha”. Lisäksi edellä kuvattuja ongelmia voidaan hillitä pragmaattisilla toimilla, kuten jäljempänä tarkastellaan.

c)     Käytännön ohjeet kansallisille tuomioistuimille

89.      Väliintulijat keskustelivat istunnossa unionin tuomioistuimen pyynnöstä siitä, miten rekisteröintivaltion ulkopuolisten tuomioistuinten olisi toimittava käsitellessään loukkauskannetta, kun sen yhteydessä esitetään pätemättömyyttä koskeva mitättömyysväite. Vaikka, kuten edellä tarkasteltiin, tämä on enimmäkseen näiden tuomioistuinten menettelysääntöjen alaan kuuluva asia, unionin tuomioistuin on mielestäni toimivaltainen esittämään ohjeita tältä osin. Muistutan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan nämä menettelysäännöt eivät nimittäin voi heikentää Bryssel I a ‑asetuksen tehokasta vaikutusta ja niitä on sovellettava sen mukaisesti.(78) TRIPS-sopimuksessa ja direktiivissä 2004/48 vahvistetut periaatteet sekä patentinhaltijan osalta oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja väitetyn loukkaajan osalta puolustautumisoikeudet, joita molempia suojataan perusoikeuskirjan 47 artiklassa, asettavat myös rajoituksia kansalliselle lainsäädännölle tältä osin.

90.      Kun väitetty loukkaaja on esittänyt pätemättömyyttä koskevan mitättömyysväitteen (asianmukaisesti),(79) ratkaisu, jota oikeuskirjallisuudessa usein esitetään ja josta keskusteltiin unionin tuomioistuimessa, olisi se, että loukkauskannetta käsittelevät tuomioistuimet – jos niiden menettelysäännöissä annetaan niille tällainen toimivalta (kuten oletettavasti yleensä on)(80) – lykkäävät sen käsittelyä, kunnes rekisteröintivaltion viranomaiset ovat ratkaisseet kyseisen patentin pätevyyden.(81)

91.      Vaikka tämä todellakin on ratkaisu, olen samaa mieltä BSH:n kanssa siitä, ettei näiden tuomioistuinten pitäisi lykätä asian käsittelyä automaattisesti. Niiden on itse asiassa harkittava asiaa ensin huolellisesti niiden (mahdollisesti huomattavien) viivästysten vuoksi, joita tällainen toimenpide väistämättä aiheuttaisi loukkauskanteen ratkaisemiselle. Asian käsittelyä olisi lykättävä vain, jos direktiivin 2004/48 3 artiklan ja TRIPS-sopimuksen 41 artiklan mukaisesti se on oikeasuhteista ja oikeudenmukaista ja jos nämä viivästykset ovat ”aiheellisia”. Näille tuomioistuimille on näin ollen annettava harkintavaltaa punnita yhtäältä menettelyn tehokkuudelle asetettuja vaatimuksia ja patentinhaltijan oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja toisaalta hyvää oikeudenkäyttöä ja väitetyn loukkaajan puolustautumisoikeuksia.

92.      Kuten BSH ja komissio väittävät, loukkauskannetta käsittelevien tuomioistuinten olisi etenkin arvioitava ensin pätemättömyyttä koskevan mitättömyysväitteen vakavuutta. Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohta ei mielestäni estä niitä esittämästä alustavaa näkemystä siitä, miten rekisteröintivaltion viranomaiset ratkaisisivat asian.(82) Tältä osin näiden tuomioistuinten olisi harkittava asian käsittelyn lykkäämistä vain, jos kyseisellä mitättömyysväitteellä on todellisia menestymisen mahdollisuuksia. Koska patentit myönnetään sen jälkeen, kun patenttivirastot ovat ensin tutkineet patentoitavuuden vaatimuksen täyttymisen, niihin sovelletaan pätevyysolettamaa. Näin ollen väitetyn loukkaajan esittämien perusteiden on vaikutettava prima facie riittävän vakuuttavilta tämän olettaman kyseenalaistamiseksi. Ellei näin ole, kyseiset tuomioistuimet voivat olettaa, että patentti on pätevä, ja lausua sen loukkaamisesta vastaavasti. Lisäksi menettelyn tehokkuus ja patentinhaltijan oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin huomioon ottaen ei olisi järkevää viivyttää loukkauskanteen käsittelyä perusteettomien pätemättömyyttä koskevien mitättömyysväitteiden tapauksessa. Ristiriitaisten ratkaisujen riskiä ei myöskään ole (tai ainakin se on vähäinen), koska ei ole (kohtuullista) mahdollisuutta siihen, että rekisteröintivaltion viranomaiset julistaisivat patentin myöhemmin mitättömäksi.(83) Tällainen arviointi rajoittaa myös loukkaajien mahdollisuutta esittää näennäisiä mitättömyysväitteitä osana viivytystaktiikkaa.(84)

93.      Jos pätemättömyyttä koskeva mitättömyysväite on perusteltu, loukkauskannetta käsittelevien tuomioistuinten olisi lykättävä asian käsittelyä. Tällaisissa olosuhteissa puolustautumisoikeudet nimittäin yleensä edellyttäisivät sitä.(85) Niin edellyttäisi hyvä oikeudenkäyttökin, koska edellä tarkasteltu ristiriitaisten tuomioistuinratkaisujen riski olisi merkittävä. Kuten komissio väittää, menettelyn tehokkuuden takaamiseksi ja jälleen kerran väitetyn loukkaajan viivytystaktiikan välttämiseksi näiden tuomioistuinten olisi kuitenkin asetettava määräaika, jonka kuluessa väitetyn loukkaajan on aloitettava mitättömyysmenettely rekisteröintivaltiossa (ellei se ole jo tehnyt näin). Jos väitetty loukkaaja ei tee näin, näiden tuomioistuinten olisi jatkettava asian käsittelyä, oletettava patentin olevan pätevä ja lausuttava sen loukkaamisesta. Jos asian käsittelyä on lykätty, näiden tuomioistuinten olisi seurattava pätemättömyysmenettelyn etenemistä ja päätettävä sen mukaisesti joko jatkaa lykkäystä tai jatkaa asian käsittelyä.

94.      Asian käsittelyn lykkäyksen aikana mikään ei myöskään estä loukkauskannetta käsitteleviä tuomioistuimia määräämästä turvaamistoimenpiteitä, suojatoimet mukaan luettuina, kuten väliaikaista kieltoa, jossa kielletään patenttia mahdollisesti loukkaavien toimien jatkaminen (tässäkin pätevyyttä koskevan mitättömyysväitteen vakavuuden mukaan).(86) Unionin tuomioistuin säilytti tällaisen mahdollisuuden nimenomaisesti tuomiossa Solvay,(87) ja sitä olisi käytettävä, jos se on oikeasuhteista patentinhaltijan oikeuksien turvaamiseksi.

B       24 artiklan 4 alakohdan ”vastavuoroinen vaikutus” (kolmas kysymys)

95.      Tämän ratkaisuehdotuksen A jaksosta ilmenee, että vaikka ruotsalaiset tuomioistuimet ovat Bryssel I a ‑asetuksen 4 artiklan 1 kohdan nojalla toimivaltaisia käsittelemään BSH:n nostamaa loukkauskannetta, ne eivät voi ratkaista eurooppapatenttien osien, joita väitetään loukatun, pätevyyttä. Kyseisen asetuksen 24 artiklan 4 alakohdan mukaan niiden eri jäsenvaltioiden, joissa nämä osat on saatettu voimaan, tuomioistuimilla on yksinomainen toimivalta ratkaista pätevyyskysymys.

96.      Koska BSH:n kanne perustuu myös siihen kyseisen eurooppapatentin osaan, joka saatettiin voimaan Turkissa ja jonka Electrolux riitauttaa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii kuitenkin kolmannessa kysymyksessään, voidaanko kyseisen asetuksen 24 artiklan 4 alakohtaa ”soveltaa suhteessa kolmannen valtion tuomioistuimeen”, toisin sanoen, onko turkkilaisella tuomioistuimella pääasiassa ”yksinomainen toimivalta” tämän kysymyksen osalta.

97.      Kirjaimellisesti tulkittuna vastaus tähän kysymykseen on ilmeinen. Osana unionin oikeutta Bryssel I a ‑asetus sitoo jäsenvaltioita. Siinä määritetään jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivalta. Kyseinen väline ei voi mitenkään antaa mitään tällaista toimivaltaa kolmansien valtioiden tuomioistuimille. Euroopan unionilla ei ole tällaista toimivaltaa. Näiden kolmansien valtioiden tuomioistuinten toimivalta riippuu niiden omista kansainvälisen yksityisoikeuden säännöistä.

98.      Antaakseen hyödyllisen vastauksen ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle unionin tuomioistuin ei voi kuitenkaan tyytyä esittämään pelkästään tämän itsestään selvän toteamuksen. Pääasian oikeudenkäynnin asiayhteydessä tarkasteltuna on selvää, että kolmas kysymys ei pohjimmiltaan koske Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohdan positiivista, toimivaltaa antavaa vaikutusta vaan sen negatiivista, toimivallan epäävää vaikutusta. Kyse on todellisuudessa siitä, viedäänkö kyseisellä säännöksellä jäsenvaltioiden tuomioistuimilta toimivalta ratkaista kolmansissa valtioissa myönnettyjen patenttien pätevyys samalla tavalla kuin näiltä tuomioistuimilta viedään tämä toimivalta muissa jäsenvaltioissa rekisteröityjen patenttien osalta.

99.      Kuten Ranskan hallitus huomauttaa, näin ymmärrettynä tämä kysymys tuo esille monialaisen ongelman, jonka merkitys on huomattavasti käsiteltävän asian alaa laajempi. Se voi nimittäin tulla esille minkä tahansa niiden asioiden yhteydessä, joiden osalta Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklassa vahvistetaan yksinomaisen toimivallan sääntö. Esimerkiksi: entä jos jäsenvaltion tuomioistuinten käsiteltäväksi on saatettu asia, joka koskee kiinteää omaisuutta koskevan esineoikeuden pätevyyttä (asia, jota käsitellään kyseisen asetuksen 24 artiklan 1 alakohdassa), mutta kyseinen omaisuus sijaitsee Kiinassa? Sama ongelma voi tulla esille myös oikeuspaikkasopimusten yhteydessä. Kun tällaisessa sopimuksessa nimetään jäsenvaltion tuomioistuimet, toisessa Bryssel I a ‑asetuksen säännöksessä, nimittäin sen 25 artiklassa, viedään toimivalta kaikilta muilta tuomioistuimilta. Entä jos asia saatetaan jäsenvaltion tuomioistuinten käsiteltäväksi, vaikka on tehty samankaltainen sopimus, jossa toimivaltaisiksi nimetään kolmannen valtion tuomioistuimet?

100. Vastaus tähän kysymykseen on sitä vastoin hyvin epäselvä. Se on itse asiassa herättänyt vilkasta keskustelua oikeuskirjallisuudessa ja kansallisissa tuomioistuimissa. Unionin tuomioistuin ei tähän mennessä ole antanut siihen selkeää ja kattavaa vastausta. Kuten seuraavissa jaksoissa yksityiskohtaisesti selitän, ongelman monitahoisuus johtuu siitä, että kun kyse on Brysselin järjestelmän alueellisesta soveltamisalasta, siinä on ”suunnitteluvirhe” (1), joka edellyttää sen syvällisempää pohtimista, mikä on paras tapa ”korjata” kyseisessä järjestelmässä olevat ”puutteet” näiden tapausten osalta (2).

1.     Brysselin järjestelmän ”suunnitteluvirhe”

101. Edellä mainittu ”suunnitteluvirhe” on seurausta paradoksista. Yhtäältä on selvää, että Bryssel I a ‑asetuksen alueelliseen soveltamisalaan kuuluvat riita-asiat, joilla on läheinen yhteys kolmansiin valtioihin. Bryssel I a ‑asetuksen 4 artiklan 1 kohdan mukaan, tulkittuna uraauurtavan tuomion Owusu(88) valossa, kyseistä asetusta voidaan nimittäin soveltaa alueellisesti (ratione territoriae) mihin tahansa rajat ylittävään riita-asiaan, jossa vastaajalla – kuten Electroluxilla käsiteltävässä asiassa – on kotipaikka jäsenvaltiossa; se ei kata ainoastaan ”unionin sisäisiä” riita-asioita. Sen soveltamisalaan kuuluvat myös riita-asiat, joilla on vastaajan kotipaikan lisäksi yhteys kolmansiin valtioihin, myös silloin, kun asia liittyy läheisesti kolmanteen valtioon tai kun on tehty oikeuspaikkasopimus kolmannen valtion tuomioistuinten hyväksi.(89) Asia ei kuulu kyseisen asetuksen soveltamisalaan 6 artiklan 1 kohdan nojalla lähtökohtaisesti vain, jos vastaajalla ei ole kotipaikkaa Euroopan unionissa.

102. Toisaalta Brysselin järjestelmää ei varsinaisesti suunniteltu kolmansiin valtioihin liittyviä riita-asioita varten. Se laadittiin enimmäkseen ”unionin sisäisiä” riita-asioita silmällä pitäen. Bryssel I a ‑asetuksen 24 ja 25 artikla ovat selkeä osoitus tästä. Ensiksi mainitun säännöksen sanamuodossa sen soveltamisala rajataan riita-asioihin, joiden kohde liittyy läheisesti ”jäsenvaltioon”. Viimeksi mainitussa viitataan oikeuspaikkasopimuksiin ainoastaan ”jäsenvaltioiden tuomioistuinten” osalta. Näitä sääntöjä laadittaessa ei otettu huomioon skenaariota, jossa riita-asioilla on samankaltainen yhteys kolmansiin valtioihin. Tämän seurauksena Brysselin järjestelmässä ei yleisesti säädetä – mahdollisesta – vaikutuksesta, joka tällaisilla yhteyksillä olisi oltava jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivaltaan.(90)

2.     Brysselin järjestelmän ”puutteiden korjaaminen”

103. Jos jäsenvaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi on saatettu riita-asia, jossa yhtäältä vastaajalla on kotipaikka Euroopan unionissa mutta joka toisaalta liittyy kiinteästi kolmanteen valtioon (koska sen kohde liittyy lähteisesti kyseiseen kolmanteen valtioon tai se kuuluu sellaisen yksinomaista toimivaltaa koskevan oikeuspaikkasopimuksen soveltamisalaan, jossa toimivaltaisiksi nimetään kyseisen kolmannen valtion tuomioistuimet), se, ettei Bryssel I a ‑asetuksessa säädetä tästä asiasta, jättää avoimeksi kysymyksen siitä, miten kyseisen tuomioistuimen olisi meneteltävä. Oikeuskirjallisuudesta ja unionin tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa käydystä keskustelusta voidaan johtaa kolme mahdollista vastausta.

104. Yhdessä ääripäässä on ensimmäinen vastaus, jota kumpikaan unionin tuomioistuimessa esiintyneistä väliintulijoista ei tukenut ja jonka mukaan Bryssel I a ‑asetuksen 24 tai 25 artiklaa sovellettaisiin analogisesti tässä tapauksessa. Asiaa koskevan säännöksen mukaan jäsenvaltion tuomioistuimelta evättäisiin siis toimivalta käsitellä tällaista riita-asiaa ja sen olisi lopetettava asian käsittely.

105. Toisessa ääripäässä on toinen vastaus, jota tukevat BSH, Ranskan hallitus (vastahakoisesti)(91) ja komissio ja jonka mukaan sen sijaan sovellettaisiin Bryssel I a ‑asetuksen yleisiä sääntöjä. Tästä seuraisi muun muassa, että sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa vastaajalla on kotipaikka, olisivat toimivaltaisia Bryssel I a ‑asetuksen 4 artiklan 1 kohdan nojalla. Ne olisivat myös velvollisia käyttämään toimivaltaansa ja siten ratkaisemaan asian joitain harvoja tilanteita lukuun ottamatta.

106. Niiden väliin sijoittuu kolmas vastaus, jota Electrolux tukee. Se vastaa Drozin monia vuosia sitten kehittämää ”vastavuoroisen vaikutuksen” (effet réflexe) teoriaa.(92) Kyse on pohjimmiltaan siitä, että vaikka jäsenvaltion tuomioistuin voi olla toimivaltainen Bryssel I a ‑asetuksen nojalla riita-asiassa, jolla on tällaisia yhteyksiä kolmanteen valtioon, se voi kieltäytyä käyttämästä sitä, jos tämä on kyseisellä asetuksella perustetun järjestelmän mukaista.

107. Katson, että kaksi ääripäitä edustavaa vastausta on hylättävä ja että on valittava niiden väliin jäävä vastaus. Kuten jäljempänä olevissa jaksoissa selitän, koska 24 ja 25 artiklaa ei voida mitenkään soveltaa tällaisissa olosuhteissa (a), sen sijaan sovelletaan Bryssel I a ‑asetuksen yleisiä sääntöjä (b); jäsenvaltion tuomioistuin ei voi kuitenkaan olla velvollinen käyttämään näihin sääntöihin perustuvaa toimivaltaa tällaisissa tilanteissa (c). Sen jälkeen selvennän edellytyksiä, joiden täyttyessä se voi legitiimisti kieltäytyä käyttämästä toimivaltaa (d).

a)     24 ja 25 artiklaa ei voida soveltaa

108. Vaikka oikeuskirjallisuudessa esitetään osittain päinvastainen näkemys,(93) mielestäni on selvää, ettei Bryssel I a ‑asetuksen 24 ja 25 artiklaa voida soveltaa sellaisinaan riitoihin, joilla on niissä tarkoitettujen kaltaisia yhteyksiä kolmansiin valtioihin.

109. Tällainen tulkinta olisi suoraan ristiriidassa näiden kahden artiklan, jotka – kuten edellä todettiin – koskevat ainoastaan riitoja, joiden kohde liittyy läheisesti ”jäsenvaltioon”, ja oikeuspaikkasopimuksia, joissa toimivaltaisiksi nimetään ”jäsenvaltion” tuomioistuimet, nimenomaisen sanamuodon kanssa.(94) Lisäksi näiden säännösten soveltamisalan laajentaminen analogisella päättelyllä koskemaan samankaltaisia tapauksia, jotka koskevat kolmansia valtioita, olisi poikkeusten suppean tulkinnan periaatteen vastaista, kuten BSH, Ranskan hallitus ja komissio väittävät. Sitä paitsi unionin tuomioistuin on jo kieltäytynyt tekemästä näin. Tuomiossa IRnova se katsoi, että Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohta ”ei – – koske” riita-asioita, joiden kohteena on kolmansissa valtioissa myönnettyjen patenttien pätevyys, joten ”ei voida katsoa, että tätä säännöstä sovellettaisiin” tällaisessa tilanteessa (tätä päättelyä voidaan soveltaa kaikkiin 24 artiklan säännöksiin).(95) Samaan tapaan tuomiossa Coreck Maritime(96) todettiin Brysselin yleissopimukseen sisältyvästä, 25 artiklaa vastaavasta määräyksestä, että ”kuten 17 artiklan – – sanamuodostakin käy ilmi”, sitä ”ei sovelleta [oikeuspaikkasopimusten] lausekkeeseen, jossa määrätään oikeuspaikaksi jonkin kolmannen valtion tuomioistuin”.

110. Lisäksi, kuten Ranskan hallitus huomauttaa, Bryssel I a ‑asetuksen 24 ja 25 artiklassa luotu järjestelmä, jonka mukaan jäsenvaltion tuomioistuimet ovat velvollisia luopumaan toimivallasta näissä säännöksissä toimivaltaisiksi nimettyjen tuomioistuinten hyväksi, on mielekäs ainoastaan ”unionin sisäisten” riita-asioiden kannalta. Tässä tilanteessa kyseisen asetuksen mukaan silloin, jos yksi tuomioistuin ei ole toimivaltainen, toinen on. Näin ei ole ”unionin ulkoisten” riita-asioiden osalta. Kuten edellä mainitsin, kolmansien valtioiden tuomioistuinten toimivalta riippuu niiden omista kansainvälisen yksityisoikeuden säännöistä. Vaikka nämä tuomioistuimet pitävät yleensä itseään toimivaltaisina, jos riidanalainen asia liittyy läheisesti niiden alueeseen tai jos ne on valittu oikeuspaikkasopimuksessa, näin ei välttämättä aina ole. Jos jäsenvaltion tuomioistuimilla ei olisi toimivaltaa tällaisessa tilanteessa, evättäisiin oikeussuoja. Lisäksi 24 ja 25 artiklan mukainen jäsenvaltion tuomioistuinten ankara, lähes automaattinen velvollisuus siirtää asia muiden tuomioistuinten käsiteltäväksi on oikeutettu sen ”keskinäisen luottamuksen” perusteella, jota jäsenvaltiot osoittavat vastavuoroisesti toistensa lainkäyttöelimille.(97) Tämä ”luottamus” ei ulotu kolmansiin valtioihin. Ei voida olettaa, että asianosaiset saisivat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tällaisessa valtiossa. Se voidaan jopa sulkea pois tietyissä tapauksissa.

b)     Niiden sijasta sovelletaan asetuksen yleisiä sääntöjä

111. Kuten BSH, Electrolux, Ranskan hallitus ja komissio väittävät, koska Bryssel I a ‑asetuksen 24 ja 25 artiklaa ei voida soveltaa riita-asioihin, joilla on näissä säännöksissä tarkoitetun kaltaisia yhteyksiä kolmansiin valtioihin, kyseisellä asetuksella perustetussa järjestelmässä tästä seuraa loogisesti, että niiden sijasta sovelletaan yleisiä sääntöjä. Näin ollen muun muassa sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa vastaajalla on kotipaikka, ovat toimivaltaisia käsittelemään tällaisen riita-asian kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan nojalla.

112. Tätä systematiikan mukaista tulkintaa tukevat useat Brysselin järjestelmän välineisiin liitetyistä virallisista asiakirjoista.(98)Mikä tärkeintä, unionin tuomioistuin (täysistunto) on vahvistanut sen implisiittisesti (mutta hyvin selvästi) lausunnossa 1/03 (uusi Luganon yleissopimus).(99) Käsiteltävässä asiassa riittää, kun muistutetaan, että kyseinen ratkaisu koski sitä, oliko Euroopan unionilla yksinomainen toimivalta tehdä Lugano II ‑yleissopimus, mikä puolestaan riippui siitä, ”vaikuttaisiko” viimeksi mainittu Brysselin järjestelmään.(100) Unionin tuomioistuimen mukaan vaikuttaisi. Se selitti, että sellaisten riita-asioiden osalta, joissa vastaajalla on kotipaikka jäsenvaltiossa mutta jotka liittyvät läheisesti kyseisen sopimuksen osapuolena olevaan kolmanteen valtioon tai joissa tehdyssä oikeuspaikkasopimuksessa toimivaltaisiksi nimetään viimeksi mainitun tuomioistuimet, tulevalla yleissopimuksella annettaisiin yksinomainen toimivalta kolmannelle valtiolle,(101)kun taas Bryssel I a ‑asetuksen mukaan toimivaltaisia olisivat kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimet.(102)

c)     Jäsenvaltion tuomioistuimet eivät voi olla velvollisia käyttämään asetuksen yleisiin sääntöihin perustuvaa toimivaltaansa

113. Vaikka etenkin sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa vastaajalla on kotipaikka, ovat Bryssel I a ‑asetuksen 4 artiklan 1 kohdan nojalla toimivaltaisia ratkaisemaan riita-asiat, joilla on tällaisia yhteyksiä kolmansiin valtioihin, en voi yhtyä BSH:n, Ranskan hallituksen ja komission tukemaan näkemykseen, jonka mukaan nämä tuomioistuimet ovat velvollisia käyttämään tätä toimivaltaa muutamia tilanteita lukuun ottamatta. Katson, ettei asetuksen teksti eikä siihen liittyvä oikeuskäytäntö edellytä tällaista lähestymistapaa (1) eikä se ole Brysselin järjestelmän tavoitteiden mukainen (2). Se seikka, että kansainvälisillä sopimuksilla voidaan joissain tilanteissa poistaa tällaisesta tulkinnasta aiheutuvat hankaluudet, ei oikeuta sen hyväksymistä (3), kuten ei myöskään unionin lainsäätäjän oletettu aikomus (4).

1)     Asetuksen sanamuoto ja siihen liittyvä oikeuskäytäntö

114. BSH:n, Ranskan hallituksen ja komission esittämä pääasiallinen argumentti perustuu Bryssel I a ‑asetuksen sanamuotoon. Niiden näkemyksen mukaan sen 4 artiklan 1 kohdan sanamuodosta (”Kanne sellaista henkilöä vastaan, jolla on kotipaikka jäsenvaltiossa, nostetaan – – jäsenvaltion tuomioistuimessa, jollei tämän asetuksen säännöksistä muuta johdu.”) seuraa, että kyseisen säännöksen mukainen toimivalta on lähtökohtaisesti pakottava. Tämä tarkoittaa, että jos asia on saatettu kyseisen valtion tuomioistuinten käsiteltäväksi, ne ovat tavallisesti velvollisia käsittelemään ja ratkaisemaan asian. Lisäksi yhteisöjen tuomioistuin omaksui tuomiossa Owusu Brysselin yleissopimuksen vastaavan määräyksen (2 artikla) osalta tiukan näkemyksen, jonka mukaan ”siinä määrätystä periaatteesta voidaan poiketa ainoastaan [Brysselin järjestelmässä] nimenomaisesti määrätyissä tapauksissa”.(103) Mainitussa asiassa Yhdistyneen kuningaskunnan (tuolloin vielä jäsenvaltio) tuomioistuinten käsiteltäväksi oli saatettu riita-asia, jossa yhdellä vastaajalla oli kotipaikka kyseisessä valtiossa ja joka koski Jamaikalla tapahtunutta henkilövahinkoa. Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys koski sitä, voivatko ne päättää olla käyttämättä toimivaltaansa jamaikalaisten tuomioistuinten hyväksi common law ‑järjestelmän mukaisen forum non conveniens ‑väitteen perusteella.(104)Yhteisöjen tuomioistuin vastasi tähän kieltävästi sillä perusteella, ettei Brysselin järjestelmään sisälly tällaista poikkeusta.(105)

115. Koska Bryssel I a ‑asetuksessa ei säädetä nimenomaisesti poikkeuksista sellaisissa riita-asioissa, joiden kohde liittyy läheisesti kolmansiin valtioihin tai joissa kolmansien valtioiden tuomioistuimet on nimetty toimivaltaisiksi oikeuspaikkasopimuksessa, tästä seuraa näiden väliintulijoiden mukaan, että jäsenvaltion tuomioistuimet, kun tällainen riita-asia on saatettu niiden käsiteltäväksi ja ne ovat toimivaltaisia kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan nojalla, ovat velvollisia käsittelemään ja ratkaisemaan asian. Ne voisivat olla käyttämättä toimivaltaansa vain tietyissä tilanteissa, joista säädetään unionin lainsäätäjän Bryssel I a ‑asetuksen antamisen yhteydessä lisäämissä tietyissä säännöissä, nimittäin sen 33 ja 34 artiklassa, toisin sanoen kun kolmannen valtion tuomioistuimissa on samanaikaisesti vireillä kanne ja vain, jos riita-asia oli jo vireillä viimeksi mainitussa ennen kuin kanne nostettiin jäsenvaltion tuomioistuimissa.(106)

116. Tämä päättely on mielestäni liian pelkistetty.

117. Ensinnäkin logiikka ontuu, jos pelkästään siitä seikasta, että Bryssel I a ‑asetukseen ei sisälly säännöksiä, joissa käsiteltäisiin nimenomaisesti riita-asioita, joilla on vahva yhteys kolmansiin valtioihin, päätellään, että jäsenvaltion tuomioistuimilla on yleinen velvollisuus jättää nämä yhteydet huomiotta ja ratkaista tällaiset asiat. Siinä nimittäin sivuutetaan se seikka, että kuten edellä 102 kohdassa todettiin, kyseistä välinettä ei suunniteltu tällaisia riita-asioita silmällä pitäen. Tällä seikalla selittyy se, miksi tätä asiaa ei mainita Bryssel I a ‑asetuksen tekstissä ja miksi siitä ei voida mielestäni tehdä mitään ehdottomia päätelmiä.(107)

118. Toiseksi pelkästään siitä seikasta, että Bryssel I a ‑asetuksen 33 ja 34 artiklassa sallitaan nykyisin nimenomaisesti jäsenvaltion tuomioistuinten olla käyttämättä toimivaltaansa muun muassa sellaisissa riita-asioissa, joissa kanne on samanaikaisesti vireillä kolmannen valtion tuomioistuimissa, ei myöskään voida perustellusti päätellä, että tällainen mahdollisuus on poissuljettu kaikissa muissa tapauksissa. Kyseisen asetuksen sanamuodossa ei yksinkertaisesti käsitellä tätäkään kysymystä. Näiden säännösten tai niihin liittyvien johdanto-osan perustelukappaleiden sanamuodossa ei nimittäin ole viitteitä siitä, että niillä olisi tarkoitus säännellä tyhjentävästi jäsenvaltion tuomioistuinten mahdollisuutta olla käyttämättä toimivaltaansa kolmansien valtioiden tuomioistuinten hyväksi.(108)

119. Kolmanneksi tuomio Owusu ei tosiasiassa tue BSH:n, Ranskan hallituksen ja komission ehdottamaa sanamuodon mukaista tulkintaa. Yhteisöjen tuomioistuin muotoili eittämättä heikosti toteamuksensa, jonka mukaan ainoita mahdollisia poikkeuksia (nykyisin) Bryssel I a ‑asetuksen 4 artiklan 1 kohdan pakottavasta vaikutuksesta ovat kyseisessä säännöksessä nimenomaisesti säädetyt tapaukset. Samanaikaisesti se kuitenkin kieltäytyi vastaamasta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toiseen kysymykseen, joka koski erityisesti sitä, ovatko jäsenvaltion tuomioistuimet velvollisia käyttämään toimivaltaansa myös silloin, kun niiden käsiteltäväksi on saatettu riita-asioita, joiden kohde liittyy läheisesti kolmansiin valtioihin, tai kolmannen valtion tuomioistuimet toimivaltaisiksi nimeävästä oikeuspaikkasopimuksesta huolimatta, koska pääasiassa ei ollut kyse näistä tilanteista. Jos tämän toteamuksen olisi ollut tarkoitus käsittää myös nämä tilanteet, yhteisöjen tuomioistuin olisi selvästikin vastannut molempiin kysymyksiin yhdessä. Sen sijaan se jätti ne nimenomaisesti tuomionsa ulkopuolelle.(109)

120. Lisäksi ainakin kahdesta muusta unionin tuomioistuimen ratkaisusta, joita nämä väliintulijat eivät ole tarkastelleet ja joista toinen annettiin ennen tuomiota Owusu ja toinen sen jälkeen, ilmenee (mielestäni hyvin selvästi), että jäsenvaltion tuomioistuimet eivät tosiasiassa ole velvollisia käsittelemään ja ratkaisemaan riita-asioita, joilla on tällaisia läheisiä yhteyksiä kolmansiin valtioihin, vaikka Brysselin järjestelmään ei sisällykään vastaavia nimenomaisia säännöksiä.

121. Tuomiossa Coreck Maritime yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että Brysselin yleissopimuksen 17 artiklaa ei ”sovelleta” oikeuspaikkasopimukseen, jossa määrätään oikeuspaikaksi jonkin kolmannen valtion tuomioistuin, ja täsmensi heti sen jälkeen, että jäsenvaltion tuomioistuimen on, mikäli sen käsiteltäväksi saatetaan riita-asia oikeuspaikkalausekkeesta huolimatta, ”arvioitava [sopimuksen] pätevyys tuomioistuimen sijaintivaltion lain – mukaan lukien lainvalintasäännöt – perusteella”.(110) Tästä päättelystä seuraa loogisesti, että jos kyseinen tuomioistuin toteaa oikeuspaikkasopimuksen päteväksi, se voi panna sen täytäntöön ja olla käyttämättä toimivaltaansa sopimuksessa määrättyjen tuomioistuinten hyväksi.

122. Tuomiossa Mahamdia unionin tuomioistuin katsoi, että jäsenvaltion tuomioistuimet, jotka ovat toimivaltaisia käsittelemään työriitaa (tuolloin) tällaisten asioiden osalta Bryssel I ‑asetuksessa vahvistettujen suojasääntöjen mukaisesti, eivät voineet panna täytäntöön oikeuspaikkasopimusta, jossa toimivaltaisiksi nimettiin kolmannen valtion tuomioistuimet. Ratkaisevaa kuitenkin on, että se teki näin sillä perusteella, ettei kyseisessä sopimuksessa kunnioitettu Brysselin järjestelmässä sopimusvapaudelle työhön liittyvissä asioissa asetettuja rajoja.(111) Tästä seuraa loogisesti, että jos tällaisia rajoja kunnioitetaan (ks. lisäksi jäljempänä 150 kohta), jäsenvaltion tuomioistuimet voivat panna täytäntöön oikeuspaikkasopimukset, joiden mukaan toimivaltaisia ovat kolmannen valtion tuomioistuimet.(112)

123. Vaikka kyseiset tuomiot koskivat oikeuspaikkasopimuksia, niissä esille nousevaa yleistä ajatusta (jonka mukaan jäsenvaltion tuomioistuimet voivat tietyissä tilanteissa olla käyttämättä toimivaltaansa, vaikka Brysselin järjestelmään ei sisällykään vastaavia nimenomaisia säännöksiä) voidaan nähdäkseni soveltaa riita-asioihin, joiden kohde liittyy läheisesti kolmansiin valtioihin.

2)     Asetuksen teleologinen ja johdonmukainen tulkinta

124. Kun siirrytään tarkastelemaan periaatteita, vaikuttaa siltä, että vaikka – kuten edellä todettiin – olisi ei-toivottavaa evätä jäsenvaltion tuomioistuimilta kokonaan toimivalta riita-asioissa, joilla on Bryssel I a ‑asetuksen 24 tai 25 artiklassa tarkoitettujen kaltaisia yhteyksiä kolmansiin valtioihin, olisi perusteetonta velvoittaa nämä tuomioistuimet lausumaan niistä.

125. Ensinnäkin tällainen tulkinta olisi ristiriidassa niiden perusperiaatteisiin liittyvien syiden kanssa, joihin Bryssel I a ‑asetuksen 24 ja 25 artikla perustuvat.

126. Muistutan, että (useimpien) Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklassa vahvistettujen yksinomaisen toimivallan sääntöjen tarkoitus on tiettyjen suvereenien oikeuksien ja etujen kunnioittaminen. Riita-asiat, jotka koskevat esineoikeutta kiinteään omaisuuteen (kyseisen asetuksen 24 artiklan 1 alakohta), sivuavat valtioiden perinteistä suvereniteettia määrätä rajojensa sisällä olevista maa-alueista. Riita-asioissa, jotka koskevat julkiseen rekisteriin tehtyjen merkintöjen tai patenttien pätevyyttä (24 artiklan 3 ja 4 alakohta), kyseenalaistetaan asianomaisten julkishallintojen toiminta. Tuomioiden täytäntöönpanoon liittyvät riita-asiat (24 artiklan 5 alakohta) koskevat suoraan valtioille varattua oikeutta käyttää täytäntöönpanovaltaa alueellaan. Valtiot eivät hyväksyisi sitä, että ulkomaiset tuomioistuimet puuttuvat tällaisiin asioihin. Ainoastaan ”niiden” tuomioistuimet voivat ratkaista tällaiset asiat.(113)Yllättävää kyllä, unionin lainsäätäjä piti tätä niin tärkeänä, että se sääti, että Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklaa sovelletaan heti, kun kyse on jäsenvaltion suvereeneista oikeuksista ja intresseistä, vastaajan kotipaikasta riippumatta.(114)

127. Näin ollen en ymmärrä sen väitteen taustalla olevaa logiikkaa, jonka mukaan jäsenvaltion tuomioistuimet yhtäältä eivät voi lausua toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaa maa-aluetta koskevan omistusoikeuden pätevyydestä tai sen viranomaisten toteuttamien täytäntöönpanotoimien soveltuvuudesta (ja niin edelleen) mutta jonka mukaan toisaalta niillä on yleisesti valtuudet tehdä juuri näin, kun kyseessä on kolmas valtio. Pidän hämmentävänä ajatusta siitä, että pääasian oikeudenkäynnissä ruotsalaiset tuomioistuimet eivät voisi lausua esimerkiksi kyseessä olevan eurooppapatentin saksalaisen osan pätevyydestä edes esikysymyksenä mutta että ne olisivat velvollisia, jos asia saatetaan niiden käsiteltäväksi, lausumaan kyseisen patentin turkkilaisen osan pätevyydestä; samoja suvereeneja oikeuksia ja intressiä kunnioitettaisiin ensimmäisessä tapauksessa, mutta ne sivuutettaisiin täysin toisessa.(115)

128. Tällainen Bryssel I a ‑asetuksen tulkinta olisi kyseenalainen kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Vaikka tämä kysymys onkin kiistanalainen, enemmistön näkemyksen mukaan kansainvälinen oikeus määrittää rajat valtioiden oikeudenkäyttöä koskevalle toimivallalle yksityisoikeudellisissa asioissa.(116)Kuten komissio esittää, jos yksityisoikeudellisen riita-asian vastaajan kotipaikka on jäsenvaltiossa, tällainen yhteys sen alueeseen antaa eittämättä yleensä kyseiselle jäsenvaltiolle kansainvälisessä oikeudessa toimivallan käsitellä asiaa. Jos kyseinen riita-asia vaikuttaa toisen valtion oikeuksiin, sen toimivaltaperuste on kuitenkin ensisijainen. Vastaajan kotipaikan sijainti voisi tuskin oikeuttaa ensiksi mainitun valtion puuttumisen viimeksi mainitun sisäisiin asioihin. Tätä voitaisiin pitää suvereenin yhdenvertaisuuden periaatteen loukkaamisena.(117) Bryssel I a ‑asetusta on tulkittava näiden perusperiaatteiden mukaisesti.(118) Kyseisessä asetuksessa säädetty järjestelmä ei toimi muusta maailmasta irrallaan, eikä se voi täysin tehdä tyhjäksi kolmansien valtioiden yksinomaisen toimivallan perusteita.

129. Bryssel I a ‑asetuksen 25 artikla puolestaan kuvastaa sopimusvapautta edistävää politiikkaa. Unionin lainsäätäjä piti suotavana edistää sopimuspuolten mahdollisuutta ”valita tuomioistuimensa”.(119) Ratkaisemalla etukäteen kysymyksen, mikä tuomioistuin (tai mitkä tuomioistuimet) käsittelisi sopimuksista johtuvia riitoja, oikeuspaikkasopimukset lisäävät oikeusvarmuutta ja oikeudenkäyntien ennakoitavuutta, mikä puolestaan tehostaa kansainvälistä kauppaa (minkä vuoksi yritykset käyttävät usein tätä välinettä). Tässäkin tapauksessa unionin lainsäätäjä piti tätä niin tärkeänä, että jos jäsenvaltion tuomioistuimet nimetään toimivaltaisiksi tällaisessa sopimuksessa, se edellytti lähtökohtaisesti,(120)että kaikkien muiden tuomioistuinten on luovuttava toimivallastaan sopimuspuolten valitsemien tuomioistuinten hyväksi ja että 25 artiklaa sovelletaan vastaajan kotipaikasta riippumatta.(121)

130. En ymmärrä tässäkään sen väitteen taustalla olevaa logiikkaa, jonka mukaan jäsenvaltion tuomioistuinten olisi yhtäältä oltava velvollisia panemaan täytäntöön oikeuspaikkasopimukset, joissa toimivaltaisiksi nimetään toisen jäsenvaltion tuomioistuimet, mutta toisaalta niiden olisi yleisesti sivuutettava vastaavat sopimukset, joissa toimivaltaisiksi nimetään kolmannen valtion tuomioistuimet. Tämä heikentäisi Brysselin järjestelmässä noudatettavaa käytäntöä. Sopimuspuolten tahtoa kunnioitettaisiin ensimmäisessä tapauksessa, mutta se jätettäisiin huomiotta toisessa. Jos jäsenvaltioiden tuomioistuinten edellytettäisiin katsovan, että ne ovat toimivaltaisia tällaisista sopimuksista huolimatta, nämä välineet menettäisivät oikeusvarmuuden takaamista koskevan tarkoituksensa. Esimerkiksi Euroopan unioniin sijoittautunut yhtiö ja Yhdysvaltoihin sijoittautunut yhtiö eivät voisi tehdä sitovaa kompromissia, jossa toimivaltaisiksi nimetään New Yorkin (Yhdysvallat) tuomioistuimet. Yhdysvaltalainen yhtiö voisi vapaasti rikkoa sitoumustaan nostamalla kanteen sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, jossa unionin sijoittautuneella yhtiöllä on kotipaikka. Jos kanne on nostettu ensin kyseisissä tuomioistuimissa, ne eivät voisi panna kyseistä sopimusta täytäntöön.(122)

131. Tällainen Bryssel I a ‑asetuksen tulkinta olisi jälleen kyseenalainen kaikenkattavien normien, nimittäin tällä kertaa perusoikeuksien, näkökulmasta. Tahdon autonomia ilmentää nimittäin sopimusvapautta, jota suojataan unionin oikeudessa muun muassa perusoikeuskirjan 16 artiklassa.(123) Sopimusvapaus merkitsee sitä, että sopimuspuolten tahto pannaan lähtökohtaisesti täytäntöön valtion oikeusjärjestyksessä. Jos jäsenvaltion tuomioistuimet eivät voisi – Bryssel I a ‑asetuksen ”pakottavaa vaikutusta” koskevan äärimmäisen näkemyksen mukaisesti – panna täytäntöön oikeuspaikkasopimuksia, joissa toimivaltaisiksi nimetään kolmannen valtion tuomioistuimet, tämä merkitsisi kyseisen vapauden vakavaa ja mielestäni perusteetonta rajoittamista.(124) Unionin tuomioistuin ei siten voi hyväksyä tätä tulkintaa.(125)

132. Toiseksi tämä tulkinta olisi myös Brysselin järjestelmän yleisten tavoitteiden vastainen. Vaikuttaa etenkin siltä, että jos jäsenvaltioiden tuomioistuimet, jos ne ovat toimivaltaisia Bryssel I a ‑asetuksen sääntöjen mukaan, velvoitettaisiin ratkaisemaan kolmansien valtioiden alueella sijaitsevaa omaisuutta koskevien oikeuksien tai kolmansissa valtioissa myönnettyjen patenttien (ja niin edelleen) pätevyys tai riita-asioita, jotka kuuluvat sellaisten oikeuspaikkasopimusten piiriin, joissa toimivaltaisiksi nimetään kolmannen valtion tuomioistuimet, tämä edistäisi tuskin oikeusvarmuutta, johon kyseisellä asetuksella pyritään toimivallan osalta.

133. Tämä on ilmeistä etenkin oikeuspaikkasopimusten osalta. Sopimuspuolet odottavat, että ainoastaan niiden valitsemat tuomioistuimet käsittelevät ja ratkaisevat niiden mahdollisen riidan. Se, että jotkin jäsenvaltion tuomioistuimet olisivat velvollisia ratkaisemaan asian tällaisesta sopimuksesta huolimatta, romuttaisi nämä odotukset.

134. Lisäksi, kuten Electrolux väittää, tällainen ratkaisu edistäisi tuskin hyvää oikeudenkäyttöä. Vaikka ratkaisuja, joita jäsenvaltioiden tuomioistuimet antaisivat tällaisissa riita-asioissa, pidettäisiin pätevinä Euroopan unionissa, ne todennäköisimmin jätettäisiin huomiotta kyseisissä kolmansissa valtioissa (juuri siksi, että vaikuttavat suvereniteetin alaan kuuluvaan asiaan tai ne annettiin oikeuspaikkasopimuksen vastaisesti).(126) On selvää, ettei omistusoikeuden tai patentin pätevyydestä annettavalla ratkaisulla ole juurikaan arvoa, ellei sitä voida panna täytäntöön valtiossa, jossa omaisuus sijaitsee tai patentti on rekisteröity. Kun tarkastellaan oikeuspaikkasopimuksen vastaisesti annettua ratkaisua, on niin, että vaikka kantajalle voikin olla jotain strategista etua siitä, että se nostaa kanteen jäsenvaltiossa, jossa vastaajalla on kotipaikka (koska vastaajan varat sijaitsevat yleensä kyseisessä valtiossa), koska kyseistä tuomiota ei pantaisi täytäntöön sopimuksessa alun perin valitussa kolmannessa valtiossa, mikään ei estäisi toista sopimuspuolta saattamasta samaa riita-asiaa sen tuomioistuinten käsiteltäväksi. Tämän lisäksi kaikissa näissä tapauksissa jäsenvaltion ja kolmannen valtion tuomioistuimet voivat antaa samassa riita-asiassa keskenään ristiriitaisia tuomioita.

3)     Kansainväliset yleissopimukset eivät anna kattavaa vastausta

135. Ranskan hallitus ja komissio huomauttavat, että koska Bryssel I a ‑asetuksessa ei ole asiaa koskevia säännöksiä, ratkaisu edellä ilmaistuihin vastaväitteisiin voi löytyä toimivaltaa yksityisoikeudellisissa asioissa koskevista kansainvälisistä yleissopimuksista, jotka sitovat Euroopan unionia ja sen jäseniä. Tällaiset yleissopimukset ovat tietyin edellytyksin(127) ensisijaisia Brysselin järjestelmään nähden. Jos näitä yleissopimuksia voidaan soveltaa, jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivalta määräytyy sen sijaan niiden sääntöjen mukaan. Kaksi pääasiallista välinettä(128) tältä osin ovat Lugano II ‑yleissopimus ja oikeuspaikkasopimuksista 30.6.2005 tehty Haagin yleissopimus.(129) Ensiksi mainittuun sisältyy Bryssel I a ‑asetuksen 24 ja 25 artiklaa vastaavia määräyksiä. Viimeksi mainitussa velvoitetaan sopimuspuolten tuomioistuimet panemaan täytäntöön yksinomaiset oikeuspaikkasopimukset.

136. Nämä kansainväliset yleissopimukset tarjoavat eittämättä ihanteellisen ratkaisun edellä tarkasteltuihin kysymyksiin. Niillä varmistetaan, että jäsenvaltioiden tuomioistuimet kunnioittavat asianomaisten kolmansien valtioiden ja yksityisten osapuolten, jotka ovat valmiita antamaan riitansa tietyn kolmannen valtion tuomioistuinten käsiteltäväksi, oikeuksia ja intressejä. Niillä myös taataan vastavuoroisuus asianomaisten valtioiden toimesta samoin kuin se, että kolmansien valtioiden tuomioistuinten antamat ratkaisut tunnustetaan ja pannaan täytäntöön kaikissa sopimusvaltioissa.

137. Tällainen ratkaisu on kuitenkin väistämättä (huomattavan) osittainen. Nämä yleissopimukset ovat luonnostaan ensisijaisia Brysselin järjestelmään nähden ainoastaan niissä tapauksissa, joissa kolmas valtio, jota riita-asia koskee tai jonka tuomioistuimet nimettiin toimivaltaisiksi oikeuspaikkasopimuksessa, on kyseisen yleissopimuksen sopimuspuoli.(130) Tältä osin esimerkiksi Lugano II ‑yleissopimus sitoo Euroopan unionin jäsenvaltioiden lisäksi ainoastaan Euroopan vapaakauppaliiton jäsenmaita ja Sveitsin valaliittoa. Se ei tarjoa ratkaisua silloin, jos kyseessä oleva patentti on rekisteröity Turkissa, kuten käsiteltävässä asiassa. Samaan tapaan Haagin yleissopimus sitoo toistaiseksi ainoastaan kourallista kolmansia valtioita.(131) Siten tällaiset sopimukset tarjoavat ratkaisun edellä tarkasteltuihin kysymyksiin ainoastaan joissain tilanteissa.

138. Mitä useammat kolmannet valtiot osallistuvat tällaisiin kansainvälisiin yleissopimuksiin ja etenkin Haagin yleissopimukseen Euroopan unionin kanssa, sitä merkityksellisempiä tällaisista yleissopimuksista tietenkin tulee kansainvälisissä oikeudenkäynneissä ja sitä enemmän ne edistävät alan varmuutta. Pragmaattisesti tarkasteltuna jokainen maailman kolmas valtio, tai edes lähes enemmistö niistä, ei kuitenkaan koskaan tee näin. Monenväliset ratkaisut eivät siten (koskaan) vähennä järkevien yksipuolisten ratkaisujen tarvetta Brysselin järjestelmässä. Jäsenvaltioiden tuomioistuinten velvollisuus ratkaista kolmansiin valtioihin läheisesti liittyviä riita-asioita ei ole yksi näistä ratkaisuista.

4)     Unionin lainsäätäjän väitetty ”ilmeinen aikomus”

139. BSH, Ranskan hallitus ja komissio kuitenkin väittävät tai ainakin antavat ymmärtää, että unionin lainsäätäjän ”ilmeisenä aikomuksena” Bryssel I a ‑asetuksen antamisen yhteydessä oli, että jäsenvaltion tuomioistuimet, jos ne ovat toimivaltaisia sen perusteella, ovat velvollisia käsittelemään ja ratkaisemaan riita-asioita, joilla on läheinen yhteys kolmansiin valtioihin, paitsi jos sovelletaan kyseisen asetuksen 33 ja 34 artiklaa. Vaikka Ranskan hallitus on hyvin tietoinen tämän ratkaisun edellä kuvatuista puutteista eikä siten ole tyytyväinen tähän lopputulokseen, se väittää, ettei ole unionin tuomioistuimen asia muuttaa unionin lainsäätäjän tahtoa tulkinnan avulla.

140. Voin vain yhtyä tämän väitteen taustalla olevaan yleiseen ajatukseen. Sillä ei kuitenkaan ole mielestäni painoarvoa tässä nimenomaisessa tapauksessa.

141. Ensinnäkin samaan tapaan kuin julkisasiamies Bobek ratkaisuehdotuksessaan BV(132)katson, että unionin lainsäätäjän aikomus on lähtökohtaisesti ratkaiseva vain silloin, jos se ilmaistaan selvästi annetussa lainsäädännössä. Kuten muun muassa edellä 118 kohdassa selitettiin, näin ei ole nyt tarkasteltavassa tapauksessa. Jos unionin lainsäätäjän tahto oli sellainen kuin Ranskan hallitus ja komissio selittivät, sillä olisi ollut useita tilaisuuksia tuoda se ilmi ainakin Bryssel I a ‑asetuksen asiaa käsittelevässä johdanto-osan perustelukappaleessa.

142. Toiseksi kun tarkastellaan sitä, mitä kyseisen asetuksen antamiseen johtaneen lainsäädäntömenettelyn aikana tapahtui, olen myös samaa mieltä julkisasiamies Bobekin kanssa siitä, että yleisesti ottaen unionin tuomioistuimen pitäisi välttää lainsäädäntövälineen valmisteluasiakirjojen ”lähes arkeologista tutkimusta”, eikä sen pitäisi katsoa, että näin havaitut tapahtumat, ajatukset ja aikomukset sitovat sitä, etenkään koska tällaisen tutkimisen lopputuloksena syntyvä kuva ei yleensä ole selkeä vaan monimutkainen ja sumea.(133)Tilanne on juuri tällainen käsiteltävänä asiassa.

143. Kuten Ranskan hallitus ja komissio korostavat, asiaa koskevista valmisteluasiakirjoista ilmenee, että unionin lainsäätäjä oli tietoinen Brysselin järjestelmän ”ulkoisiin” tilanteisiin soveltamiseen liittyvästä ongelmasta.(134) Lisäksi komission alkuperäiseen ehdotukseen sisältyi ainoastaan samanaikaisesti vireillä olevia menettelyjä koskeva uusi säännös, kun taas etenkin Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan valtuuskunnat esittivät lainsäädäntömenettelyn useissa vaiheissa sekä Euroopan parlamentissa(135) että neuvostossa ehdotuksia sellaisten sääntöjen sisällyttämiseksi siihen, joissa annetaan harkintavaltaa olla käyttämättä toimivaltaa tapauksissa, joissa riita-asian kohde liittyy läheisesti kolmanteen valtioon tai kolmannen valtion tuomioistuimet nimetään toimivaltaisiksi oikeuspaikkasopimuksessa.(136)Unionin lainsäätäjä selvästikin hylkäsi nämä ehdotukset, koska asetuksen lopullisessa tekstissä säilytettiin ainoastaan samanaikaisia menettelyjä koskevat säännöt (joista tuli Bryssel I a ‑asetuksen 33 ja 34 artikla).

144. Tästä ei pitäisi kuitenkaan tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä. Julkisesti saatavilla olevat asiakirjat tarjoavat vain vähän (jos lainkaan) selitystä siihen, miksi unionin lainsäätäjä hylkäsi nämä ehdotukset(137)tai – mikä tärkeintä käsiteltävän asian kannalta – mitä seurauksia sillä, ettei Brysselin järjestelmään sisälly tällaisia asiaa koskevia sääntöjä, olisi unionin lainsäätäjän mielestä oltava jäsenvaltion tuomioistuinten toimivallalle riita-asioissa, joilla on läheinen yhteys kolmansiin valtioihin. En etenkään löytänyt mitään viitettä saati selkeää toteamusta siitä, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena jättämällä tällaiset säännöt pois oli evätä jäsenvaltioiden tuomioistuimilta mahdollisuus olla käyttämättä toimivaltaa. Itse asiassa ainoa neuvoston sisäinen asiakirja, jonka onnistuin löytämään ja jossa tarkastellaan sisällöllisesti Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitusten tekemiä ehdotuksia, on Saksan valtuuskunnan muistio, joka viittaa päinvastaiseen. Siinä kyseinen valtuuskunta ilmaisee vastustavansa näitä ehdotuksia mutta – mikä ratkaisevaa – sillä perusteella, että ”Bryssel I ‑asetuksessa ei säännellä tyhjentävästi jäsenvaltioiden tuomioistuinten kansainvälistä toimivaltaa kolmansien valtioiden tuomioistuimiin nähden” ja että näin ollen olisi ”edelleenkin jätettävä jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön tehtäväksi säännellä itsenäisesti sellaisen sopimuksen vaikutuksia, jossa toimivaltaisiksi nimetään kolmannen valtion tuomioistuimet”.(138) Tämä selitys heijastaa edellä 121 kohdassa tarkasteltua tuomiota Coreck  Maritime. (139)

145. Sitä, että unionin lainsäätäjä kieltäytyi lisäämästä tällaisia sääntöjä Bryssel I a ‑asetuksen 33 ja 34 artiklaa lukuun ottamatta, on sitä paitsi nähdäkseni tarkasteltava asiayhteydessään. Muistutan, että komission alkuperäisenä aikomuksena sen lainsäädäntöehdotuksessa oli edetä Brysselin järjestelmän täydelliseen ”kansainvälistämiseen” ulottamalla se koskemaan vastaajia, joilla on kotipaikka kolmansissa valtioissa.(140) Unionin lainsäätäjä kuitenkin hylkäsi tämän ajatuksen muun muassa sen vaikutuksen vuoksi, joka tällaisella ulottamisella voisi olla Euroopan unionin suhteisiin sen kansainvälisiin kumppaneihin, ja niiden hankaluuksien vuoksi, joita oikeudenkäyntien asianosaisille aiheutuisi jäsenvaltioiden tuomioistuinten antamien ratkaisujen tunnustamisessa ulkomailla. Tässä yhteydessä vaikuttaa siltä, ettei unionin lainsäätäjän tarkoituksena ollut esittää kattavaa ratkaisua ongelmiin, joita läheisesti kolmansiin valtioihin liittyvistä riita-asioista aiheutuu. Se halusi pikemminkin käsitellä tätä kysymystä mahdollisimman vähän sääntelemällä ainoastaan samanaikaisesti vireillä olevia menettelyjä ja jättämällä (toistaiseksi) muut seikat kansalliselle lainsäädännölle.(141)

146. Unionin lainsäätäjällä ei nähdäkseni joka tapauksessa koskaan ollut valtaa velvoittaa jäsenvaltion tuomioistuimia lausumaan kolmansien valtioiden suvereeneihin oikeuksiin ja intresseihin vaikuttavista asioista tai edellyttää, että nämä tuomioistuimet yleisesti kieltäytyvät panemasta täytäntöön oikeuspaikkasopimuksia, joissa nimetään toimivaltaisiksi kolmannen valtion tuomioistuimet. Kansainvälinen oikeus ja perusoikeuskirjan 16 artikla ylemmäntasoisina normeina rajaavat unionin lainsäätäjän harkintavaltaa sen antaessa Bryssel I a ‑asetuksen kaltaista unionin johdetun oikeuden välinettä. Edellä 128 ja 131 kohdassa selitin, miksi tällainen ratkaisu olisi ristiriidassa näiden ylemmäntasoisten normien kanssa. Siten, vaikka unionin lainsäätäjä saattoi oikeutetusti päättää lisätä tähän välineeseen sääntöjä, jotka koskevat edellytyksiä, joilla jäsenvaltion tuomioistuin voi olla käyttämättä toimivaltaa kolmannen valtion tuomioistuinten hyväksi tällaisissa tilanteissa, tai olla lisäämättä tällaisia sääntöjä, viimeksi mainitun valinnan seuraus ei voi mitenkään olla se, jota Ranskan hallitus ja komissio puoltavat.

d)     Jäsenvaltion tuomioistuimet voivat kieltäytyvät käsittelemästä tällaisia riita-asioita, jos ne ”heijastavat” asetuksen systematiikkaa

147. Electroluxin tapaan katson, että vaikka jäsenvaltion tuomioistuimet voivat olla Bryssel I a ‑asetuksen sääntöjen mukaan toimivaltaisia riita-asioissa, joiden kohde liittyy läheisesti kolmansiin valtioihin tai jotka kuuluvat sellaisen oikeuspaikkasopimuksen alaan, jossa toimivaltaisiksi nimetään kolmansien valtioiden tuomioistuimet, ne voivat kyseisen asetuksen nojalla kieltäytyä käsittelemästä asiaa. Se on hyvin yksinkertaisesti ainoa rationaalinen vastaus, jolla saavutetaan kyseisen välineen tarkoitus ja varmistetaan sen johdonmukaisuus ylemmäntasoisten normien kanssa.

148. Näiden nimenomaisten riita-asioiden osalta on tunnustettava implisiittinen poikkeus kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan pakottavasta vaikutuksesta. Koska kyseiseen välineeseen ei (vielä) sisälly säännöksiä, joilla jäsenvaltioiden tuomioistuimille annettaisiin toimivalta todeta, etteivät ne ole toimivaltaisia tällaisissa tapauksissa, sitä, että kyseisessä välineessä vaietaan tästä seikasta, on näin ollen tulkittava siinä mielessä, että kyseisessä välineessä annetaan näille tuomioistuimille mahdollisuus tehdä näin kansallisen lainsäädäntönsä perusteella. Tähän yhteisöjen tuomioistuin viittasi tuomiossa Coreck Maritime.

149. Jäsenvaltion tuomioistuimilla ei kuitenkaan ole rajatonta harkintavaltaa todeta kansallisen lainsäädäntönsä perusteella, etteivät ne ole toimivaltaisia näissä riita-asioissa (kuten viimeksi mainittu tuomio voisi erikseen tarkasteltuna antaa ymmärtää). Kuten Droz selitti kauan sitten ja kuten asiaa käsitelleiden tuomioistuinten(142) ja oikeustieteilijöiden(143) suuri enemmistö on siitä lähtien vahvistanut, jäsenvaltion tuomioistuimet voivat tehdä näin vain, jos se ”kuvastaa” Bryssel I a ‑asetuksessa luotua järjestelmää. Ne voivat tehdä näin erityisesti tapauksissa, joissa, jos riita-asialla olisi ollut vastaava yhteys jäsenvaltioon, tuomioistuimen olisi pitänyt olla käyttämättä toimivaltaansa kyseisen asetuksen 24 tai 25 artiklan nojalla.(144)

150. Tämä ”heijastavuuden” vaatimus tarkoittaa ensinnäkin sitä, että jäsenvaltion tuomioistuin voi olla käyttämättä toimivaltaa kolmanteen valtioon liittyvässä riita-asiassa vain, jos riidanalainen asia kuuluu jonkin 24 artiklassa säädetyn yksinomaisen toimivaltasäännön aineelliseen soveltamisalaan(145) tai jos asia on saatettu kyseisen tuomioistuimen käsiteltäväksi sellaisesta oikeuspaikkasopimuksesta huolimatta, joka täyttää 25 artiklan vaatimukset(146) (jolloin vastaavassa ”unionin sisäisessä” riita-asiassa olisi sovellettu asianomaista artiklaa). Toiseksi kun tarkastellaan oikeuspaikkasopimuksia, tuomion Mahamdia antamisen jälkeen ”heijastavuus” tarkoittaa sitä, että näin on meneteltävä vain, jos niiden vaikutuksille ”unionin sisäisissä” riita-asioissa asetettuja rajoja kunnioitetaan. Jäsenvaltion tuomioistuin ei voi panna täytäntöön tällaista sopimusta, jos riita-asia kuuluu toisen jäsenvaltion tuomioistuinten yksinomaiseen toimivaltaan tai jos kyseinen sopimus ei ole niiden Bryssel I a ‑asetuksen säännösten mukainen, joilla suojellaan heikompaa osapuolta (vakuutuksenottajaa, kuluttajaa tai työntekijää).(147)

151. Tällainen ”heijastavuuden” vaatimus on sekä looginen että ratkaiseva. Jos jäsenvaltion tuomioistuin voi olla käyttämättä toimivaltaa ”ulkoisessa” tilanteessa, kun Bryssel I a ‑asetuksen 24 ja 25 artiklan nojalla sen olisi pitänyt tehdä samoin, jos tilanne olisi rajoittunut ”unionin sisälle”, varmistetaan nimittäin Brysselin järjestelmän johdonmukaisuus. Se mahdollistaa molemmissa tapauksissa myös niiden tavoitteiden saavuttamisen, joihin näillä säännöksillä pyritään. Sitä vastoin ei olisi mitään syytä kohdella ”ulkoisia” tilanteita suotuisammin kuin ”unionin sisäisiä” riita-asioita. Jos unionin oikeudessa ei asetettaisi rajoja kansallisten tuomioistuinten toimivallalle, yritykset voisivat helposti kiertää tärkeimpiä sääntöjä, joissa annetaan yksinomainen toimivalta jäsenvaltioiden tuomioistuimille tai joilla suojellaan heikompia osapuolia, yksinkertaisesti sisällyttämällä sopimuksiinsa oikeuspaikkasopimuksia, joissa toimivaltaisiksi nimetään kolmannen valtion tuomioistuimet. Nämä säännöt menettäisivät siten huomattavan osa tehostaan.(148)

152. Jos nämä edellytykset täyttyvät, ”heijastavuuden” vaatimus ei edellytä, että jäsenvaltion tuomioistuin on käyttämättä toimivaltaa tavalla, jota asetuksen 24 tai 25 artiklassa edellytetään tapauksissa, joihin niitä sovelletaan suoraan, toisin sanoen automaattisesti. Olen edellä 110 kohdassa selittänyt, miksi näin ei voi olla: siitä voisi seurata riski oikeussuojan epäämisestä perusoikeuskirjan 47 artiklan vastaisesti. Jäsenvaltion tuomioistuimelle on siten annettava jonkin verran harkintavaltaa sen todentamiseksi, että i) asianomaisilla kolmannen valtion tuomioistuimilla todellakin on yksinomainen toimivalta omien kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjensä perusteella ja että ii) sopimuspuolet voivat saada siellä tehokasta oikeussuojaa. Jos näin ei ole, jäsenvaltion tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, ei pitäisi olla käyttämättä toimivaltaansa; sen olisi tehtävä näin vain päinvastaisessa tilanteessa. Jos asia ei ole selvä, sen olisi lykättävä asian käsittelyä, kunnes osapuolet ovat saattaneet asian kyseisen kolmannen valtion tuomioistuimen käsiteltäväksi (ja on selvää, että kyseinen tuomioistuin ratkaisee asian) menettelyssä, joka takaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet.(149)

153. Pääasian oikeudenkäynnissä edellä esitetyistä näkökohdista seuraa, että vaikka Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohtaa ei sovelleta suoraan turkkilaisen patentin (osan) pätevyyttä, jonka Electrolux on riitauttanut mitättömyysväitteellä, koskevan kysymyksen osalta, kyseisellä säännöksellä voi olla ”vastavuoroinen vaikutus” ruotsalaisten tuomioistuinten toimivaltaan. Se tarkoittaa, että kyseiset tuomioistuimet voivat käyttää kansallisen lainsäädäntönsä mukaista toimivaltaa olla käsittelemättä kyseistä asiaa ja lykätä sen käsittelyä, kunnes turkkilaiset tuomioistuimet määrittävät kyseisen patentin pätevyyden, edellä selitetyn edellytyksin.

154. Toisin kuin Ranskan hallitus antaa ymmärtää, tällaisen Bryssel I a ‑asetuksen 4 artiklan 1 kohdan pakottavaa vaikutusta koskevan implisiittisen poikkeuksen hyväksyminen ei ole contra legem tai sillä ei, toisin ilmaistuna, ”laadita uudelleen” kyseistä asetusta. Tämä ratkaisu ei edellytä, että unionin tuomioistuin poikkeaa kyseisen asetuksen sanamuodosta, jossa – muistutan – vaietaan nyt tarkasteltavasta kysymyksestä ja joka siten mahdollistaa tällaisen teleologisen ja johdonmukaisen tulkinnan.  Se voi hyvinkin kannustaa unionin lainsäätäjää käsittelemään tätä asiaa tarkistaessaan kyseistä välinettä.

155. Tällaisen kansallisen lainsäädännön (rajoitetun) liikkumavaran hyväksyminen ei tarkoita myöskään tuomion Owusu sivuuttamista huolimatta siitä, mitä BSH ja komissio väittävät. Muistutan, että yhteisöjen tuomioistuin jätti tarkastelunsa ulkopuolelle nimenomaisesti sellaisia riita-asioita koskevan hypoteesin, jotka liittyvät läheisesti kolmansiin valtioihin tai joissa on kyse oikeuspaikkasopimuksista, joissa toimivaltaisiksi nimetään kolmannen valtion tuomioistuimet. Se voi näin ollen aivan hyvin hyväksyä näihin tilanteisiin räätälöidyn poikkeuksen ilmeisen tarkoitukseen sopimattomasta toteamuksestaan, joka koskee (nykyisen) Bryssel I a ‑asetuksen 4 artiklan 1 kohdan pakottavaa vaikutusta.(150)Tekemällä näin kyseinen tuomio yhteensovitetaan myös tuomion Coreck Maritime kanssa. Itse asiassa tässä ratkaisuehdotuksessa ehdotetussa tulkinnassa on se merkittävä etu, että sillä yhteensovitetaan kaikki nyt tarkasteltavaa kysymystä koskevat ratkaisut (aikaisimmasta eli tuomiosta Coreck Maritime uusimpaan eli tuomioon IRnova), kun mikä tahansa muu tulkinta edellyttäisi, että unionin tuomioistuin poikkeaa tietyistä näistä aiemmista ratkaisuista.

156. Kyseiset väliintulijat kuitenkin väittävät, että jos jäsenvaltion tuomioistuinten sallittaisiin olla käyttämättä toimivaltaa kyseessä olevissa tilanteissa niille kansallisessa lainsäädännössä varatun toimivallan perusteella, tämä olisi ristiriidassa ainakin tuomion Owusu perusteiden, ellei myös sen sanamuodon, kanssa. Tällainen ratkaisu aiheuttaisi nimittäin samat ongelmat kuin forum non convenies ‑väite.

157. Tämä rinnastus ei mielestäni kestä lähempää tarkastelua.

158. Tuomiossa Owusu kyseessä olleen forum non convenies ‑väitteen soveltaminen olisi antanut jäsenvaltion tuomioistuimille laajan harkintavallan olla käyttämättä toimivaltaa missä tahansa ”ulkoisessa” riita-asiassa oikeuspaikan tarkoituksenmukaisuuden perusteella, kun otetaan huomioon useita erilaisia tekijöitä. Tällainen joustava, tapauskohtainen lähestymistapa oli täysin selkeisiin sääntöihin perustuvan Brysselin järjestelmän hengen vastainen. Se olisi haitannut merkittävästi Brysselin järjestelmän mukaista toimivallan ennakoitavuutta, mikä puolestaan olisi heikentänyt oikeusvarmuuden periaatetta ja Euroopan unioniin sijoittautuneiden henkilöiden oikeussuojaa (koska vastaaja ei olisi voinut kohtuullisesti ennakoida, mihin tuomioistuimeen hänet saatetaan haastaa, eikä kantajalla olisi ollut mitään takeita siitä, että tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu ja joka nimetään toimivaltaiseksi kyseisessä järjestelmässä, tosiasiassa käsittelisi asian). Se olisi lisäksi heikentänyt tämän järjestelmän yhtenäistä soveltamista jäsenvaltioissa siltä osin kuin kyseinen väite tunnetaan vain joissakin niistä.(151)

159. Sitä vastoin nyt käsiteltävässä asiassa ehdotan, että hyväksytään jäsenvaltion tuomioistuinten suppea harkintavalta olla käyttämättä toimivaltaa erityisolosuhteissa, jos ja siltä osin kuin se ”heijastaa” ratkaisuja, joita voidaan soveltaa Bryssel I a ‑asetuksen 24 ja 25 artiklan nojalla. Siten perusteet, joilla jäsenvaltion tuomioistuin voi tehdä näin (kolmannen valtion tuomioistuinten yksinomainen toimivalta ja oikeuspaikkasopimus, jossa toimivaltaisiksi nimetään viimeksi mainitun tuomioistuimet), ovat rajallisia ja täsmällisiä, toisin kuin forum non conveniens ‑väitteessä. Tällaisen harkintavallan tunnustaminen ei näin ollen aiheuta sellaista epävarmuutta, jota kyseisen väitteen soveltaminen olisi luonut. Brysselin järjestelmässä sallitaan rajatun harkintavallan antaminen tuomioistuimille, jos tämä palvelee sen tavoitteita.(152) Näin on nyt käsiteltävässä asiassa.

160. Tällainen harkintavalta ei vaikuta toimivallan ennakoitavuuteen. Kohtuullisen valistunut kantaja voi ennakoida, että hänen olisi nostettava kanne (ja vastaaja voi ennakoida, että häntä vastaan nostaa kanne) 24 artiklassa säädettyjen kohteiden osalta kyseisen kolmannen valtion tuomioistuimissa. Näille asianosaisille voisi myöskään tuskin tulla yllätyksenä, että kanne on nostettava niiden tekemässä aiemmassa sopimuksessa toimivaltaisiksi nimetyissä tuomioistuimissa. Tämä ratkaisu itse asiassa lisää toimivallan ennakoitavuutta, koska se edistää samankaltaisten ”unionin sisäisten” ja ”ulkoisten” riita-asioiden toisiinsa rinnastettavissa olevaa kohtelua.

161. Se myös lisää oikeusvarmuutta, koska se antaa jäsenvaltion tuomioistuimille mahdollisuuden etenkin panna täytäntöön sopimukset, joiden tarkoituksena on varmistaa oikeusvarmuus. Näin myös lisätään Euroopan unioniin sijoittautuneiden henkilöiden oikeussuojaa. Samoin vältetään se, että vastaaja joutuisi käymään jäsenvaltionsa tuomioistuimissa menettelyjä, jotka johtaisivat turhiin ratkaisuihin tai jotka on aloitettu väärinkäyttötarkoituksessa ja tällaisen sopimuksen vastaisesti. Myös kantajan oikeussuoja varmistetaan, koska hän voi edelleen nostaa kanteen jäsenvaltioiden tuomioistuimissa, jos hän ei voi saada oikeussuojaa kyseisen kolmannen valtion tuomioistuimissa.

162. Lisäksi, kun tarkastellaan Bryssel I a ‑asetuksen sääntöjen yhtenäistä soveltamista jäsenvaltioissa, huomautan, että muutama jäsenvaltio soveltaa forum non conveniens ‑väitettä ja että näissä valtioissa tunnustetaan laajalti, että tuomioistuinten ei pitäisi käydä menettelyjä, jotka liittyvät riita-asioihin, joiden kohde liittyy läheisesti kolmanteen valtioon, ja että toimivaltasopimukset, joissa toimivaltaisiksi nimetään ulkomaiset tuomioistuimet, olisi lähtökohtaisesti pantava täytäntöön.(153)Kaikkien jäsenvaltioiden tuomioistuimilla on siten yleisesti kansallisen lainsäädäntönsä nojalla valta olla käyttämättä toimivaltaa tällaisissa olosuhteissa. Vaikka täsmälliset edellytykset, joilla ne voivat tehdä näin, voivat lähtökohtaisesti vaihdella jäsenvaltioittain, muistutan, että unionin oikeudessa asetetaan tältä osin kansalliselle lainsäädännölle reunaehdot hyvin merkittävällä tavalla, kuten edellä 150 ja 152 kohdassa selitettiin, millä varmistetaan, että tällaista ratkaisua sovelletaan jäsenvaltioiden tuomioistuimissa riittävän johdonmukaisesti.

V       Ratkaisuehdotus

163. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Svea hovrättin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

1)      Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 24 artiklan 4 alakohtaa

on tulkittava siten, että

kun jäsenvaltion tuomioistuinten käsiteltäväksi on saatettu asia, joka koskee toisessa jäsenvaltiossa rekisteröidyn patentin loukkaamista, ja kun väitetty loukkaaja esittää patentin pätemättömyyttä koskevan mitättömyysväitteen, näillä tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa ratkaista pätevyyskysymystä.

2)      Asetuksen N:o 1215/2012 24 artiklan 4 alakohtaa

on tulkittava siten, että

kyseistä säännöstä ei sovelleta kolmannessa valtiossa rekisteröidyn patentin pätevyyteen. Jäsenvaltioiden tuomioistuimet, jos ne ovat toimivaltaisia jonkin toisen kyseisen asetuksen säännön perusteella, eivät kuitenkaan voi ratkaista tätä kysymystä.

1      Alkuperäinen kieli: englanti.

2      12.12.2012 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EUVL 2012, L 351, s. 1; jäljempänä Bryssel I a ‑asetus).

3      Tuomio 13.7.2006 (C‑4/03, EU:C:2006:457; jäljempänä tuomio GAT).

4      Ks. Euroopan patenttisopimuksen 1 artikla, 2 artiklan 1 kappale ja 10–25 artikla. Euroopan patenttisopimukseen sisältyvä sääntely ei ole osa unionin oikeutta, koska Euroopan unioni itse ei ole kyseisen sopimuksen sopimuspuoli.

5      Ks. Euroopan patenttisopimuksen 52–57 ja 94–97 artikla.

6      Ks. Euroopan patenttisopimuksen 3 ja 79 artikla.

7      Ks. Euroopan patenttisopimuksen 2 artiklan 2 kappale ja 64 artiklan 1 kappale.

8      Euroopan patenttisopimuksen 99–105 artiklassa määrätään väitemenettelystä, jossa henkilö voi hakea EPO:ssa ”eurooppapatentin” keskitettyä, unionin laajuista kumoamista tai mitättömäksi julistamista yhdeksän kuukauden kuluessa sen myöntämisestä.

9      Ks. Euroopan patenttisopimuksen 138 artikla. Korostan, että pitkien, kiihkeiden keskustelujen ja toisiaan seuranneiden moninaisten ehdotusten jälkeen useiden jäsenvaltioiden tiiviimmän yhteistyön avulla on luotu ”vaikutukseltaan yhtenäinen eurooppapatentti”. Yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi toteutettavasta tiiviimmästä yhteistyöstä 17.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1257/2012 (EUVL 2012, L 361, s. 1) mukaan EPO:n keskitetyssä Euroopan patenttisopimuksen mukaisessa menettelyssä myönnetylle ”eurooppapatentille” voidaan tietyin edellytyksin antaa ”yhtenäinen vaikutus” kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden osalta. Tällainen patentti tarjoaa haltijalleen yhdenmukaisen suojan ja oikeudet kaikissa näissä jäsenvaltioissa. Lisäksi yhtenäisenä nimikkeenä se voidaan kumota tai julistaa mitättömäksi aina kaikissa osallistuvissa jäsenvaltioissa. Uusi sääntely tuli voimaan 1.6.2023, mutta se ei ole merkityksellinen käsiteltävän asian kannalta; nyt kyseessä oleva nimike ei nimittäin ole ”vaikutukseltaan yhtenäinen eurooppapatentti”.

10      Ks. Euroopan patenttisopimuksen 64 artiklan 3 kappale ja sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista 11.7.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 864/2007 (Rooma II) (EUVL 2007, L 199, s. 40) 8 artiklan 1 kohta.

11      Toimivalta ”vaikutukseltaan yhtenäisiä eurooppapatentteja” koskevien oikeudenkäyntien osalta annettiin sitä vastoin erityiselle tuomioistuimelle eli yhdistetylle patenttituomioistuimelle (ks. sopimus yhdistetystä patenttituomioistuimesta (EUVL 2013, C 175, s. 1)).

12      Euroopan patenttisopimukseen sisältyy 5.10.1973 tehty pöytäkirja eurooppapatentin saantioikeudesta koskevasta toimivallasta ja päätösten tunnustamisesta. Kuten sen otsikosta ilmenee, kyseisessä pöytäkirjassa määrätään kuitenkin toimivallasta suppeassa asiassa, nimittäin myöntämismenettelyssä esitettyjen ”oikeutta eurooppapatenttiin” (ks. Euroopan patenttisopimuksen 60 artikla) koskevien väitteiden osalta.

13      Nämä ovat Bryssel I a ‑asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja siviili- ja kauppaoikeudellisia asioita (ks. tuomio 8.9.2022, IRnova, C‑399/21, EU:C:2022:648, 30 kohta; jäljempänä tuomio IRnova).

14      Bryssel I a ‑asetus korvasi tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 (EYVL 2001, L 12, s. 1; jäljempänä Bryssel I ‑asetus), joka puolestaan oli korvannut tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla tehdyn, Brysselissä 27.9.1968 allekirjoitetun yleissopimuksen (EYVL 1978, L 304, s. 36, jäljempänä Brysselin yleissopimus). Korostan, että unionin tuomioistuimen näistä aiemmista välineistä esittämää tulkintaa voidaan soveltaa Bryssel I a ‑asetuksen vastaaviin säännöksiin (ks. mm. tuomio IRnova, 29 ja 37 kohta). Teenkin tässä ratkaisuehdotuksessa eron näiden välineiden välillä ainoastaan tarvittaessa.

15      Euroopan patenttisopimuksessa (ks. edellä alaviite 8) määrätyn keskitetyn kumoamismenettelyn mukaisesta Euroopan patenttiviraston toimivallasta säädetään Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 kohdassa.

16      Ks. Bryssel I a ‑asetuksen 25 artiklan 4 kohta ja 26 artiklan 1 kohta.

17      Toisessa jäsenvaltiossa voidaan lisäksi kieltäytyä tunnustamasta tuomioistuimen tämän säännön vastaisesti antamaa tuomiota (ks. kyseisen asetuksen 45 artiklan 1 kohdan e alakohta).

18      Ks. tuomio 15.11.1983, Duijnstee (288/82, EU:C:1983:326, 23–25 kohta); tuomio GAT, 15 ja 16 kohta ja tuomio IRnova, 40 ja 48 kohta. Ks. myös Brysselin yleissopimusta koskeva P. Jenardin selvitys (EYVL 1979, C 59, s. 1; s. 36) (jäljempänä Jenardin selvitys).

19      7 artiklan 2 alakohdassa säädetään, että henkilöä vastaan voidaan nostaa kanne ”sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä vahinko sattui tai saattaa sattua”. Tältä osin ensinnäkin patentilla sen haltijalle annettavien yksinoikeuksien loukkaus, johon kolmas osapuoli on syyllistynyt, on peruste kyseisessä säännöksessä tarkoitetulle ”sopimukseen perustumattomalle vahingonkorvaukselle”. Toiseksi ”[paikkakunta], missä vahinko sattui tai saattaa sattua” sijaitsee loukatun patentin rekisteröintivaltion alueella. Koska patentista johtuvia oikeuksia suojataan ainoastaan sen myöntäneen valtion alueella, näitä oikeuksia voidaan loukata ainoastaan siellä (ks. vastaavasti tuomio 19.4.2012, Wintersteiger, C‑523/10, EU:C:2012:220, 27 ja 28 kohta).

20      Ks. analogisesti tuomio 22.1.2015, Hejduk (C‑441/13, EU:C:2015:28, 36 ja 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

21      Ks. julkisasiamies Jääskisen ratkaisuehdotus Pinckney (C‑170/12, EU:C:2013:400, 46 kohta).

22      Lukuun ottamatta ilmeisesti patentin ruotsalaista osaa.

23      Ks. tuomio GAT, 17 kohta. Patentinloukkauskanteen vastaaja voi myös nostaa vastakanteen, jossa vedotaan patentin pätemättömyyteen ja joka ei ole pelkkä mitättömyysväite vaan itsenäinen vaatimus. Se, jonka väitetään loukanneen patenttia, ei vaadi pelkästään loukkauskanteen hylkäämistä vaan erillistä ratkaisua kyseessä olevan patentin pätevyydestä. Se on käytännössä patentin loukkausta koskevan menettelyn aikana nostettu pätemättömyyttä koskeva kanne. Se kuuluu siten ensimmäiseen ryhmään.

24      Ks. eri jäsenvaltioiden tuomioistuinten oikeuskäytännöstä Fawcett, J.J. ja Torremans, P., Intellectual Property and Private International Law, Oxford Private International Law Series, 2. painos, 7.22–7.26 kohta.

25      Ks. tuomio GAT, 31 kohta ja tuomiolauselma. Tai, toisin ilmaistuna, että sitä sovelletaan ”riippumatta siitä menettelystä, jossa patentin pätevyys riitautetaan, riitautettiinpa se kanneteitse tai oikeudenkäyntiväitteellä” (ks. tuomio GAT, 25 kohta).

26      Yhteisöjen tuomioistuin otti lisäksi useissa perustelujensa osissa nimenomaisesti huomioon tapauksen, jossa pätemättömyyteen vedotaan oikeudenkäyntiväitteessä patentinloukkauskanteen yhteydessä (ks. tuomio GAT, 17 ja 26 kohta).

27      Ks. mm. tuomio 8.5.2003, Gantner Electronic (C‑111/01, EU:C:2003:257, 25 ja 26 kohta); tuomio 12.5.2011, Berliner Verkehrsbetriebe (C‑144/10, EU:C:2011:300, 37 ja 38 kohta; jäljempänä tuomio BVG) ja tuomio 16.11.2016, Schmidt (C‑417/15, EU:C:2016:881, 25 kohta).

28      Ks. vastaavasti tuomio 9.11.1978, Meeth (23/78, EU:C:1978:198, 7–9 kohta) ja tuomio 13.7.1995, Danværn Production (C‑341/93, EU:C:1995:239, 13–16 kohta). Ks. myös Hartley, T., Civil Jurisdiction and Judgements in Europe, Oxford University Press, Oxford, 2017, 9.39 kohta.

29      Ks. mm. tuomio 3.10.2013, Schneider (C‑386/12, EU:C:2013:633, 29 kohta); tuomio 23.10.2014, flyLAL-Lithuanian Airlines (C‑302/13, EU:C:2014:2319, 40 ja 41 kohta) ja tuomio 10.7.2019, Reitbauer ym. (C‑722/17, EU:C:2019:577, 44 kohta). Ks. myös Jenardin selvitys, s. 34 ja 39 ja Gothot, P. ja Holleaux, D., La Convention de Bruxelles du 27 septembre 1968: compétence judiciaire et effets des jugements dans la CEE, Paris, Jupiter, 1985, s. 83, 141 kohta.

30      Joistain kieliversioista, kuten saksankielisestä versiosta, ilmenee, että yksinomaisen toimivallan sääntöjä sovelletaan asioihin, joiden ”kohteena” on niissä mainittu kysymys. Muissa kieliversioissa käytetään epämääräisempiä ilmaisuja.

31      Ks. tuomio BVG, 37 ja 47 kohta.

32      Tuomio GAT, 24, 26 ja 27 kohta.

33      Se, että kiistanalainen yksinomaisen toimivallan sääntö on ”pakottava”, ei kerro a priori mitään sen ulottuvuudesta tai siitä, miksi sitä olisi sovellettava kaikissa asioissa, jossa tarkastellaan patenttien pätevyyttä, vaikka vain esikysymyksenä. Yhteisöjen tuomioistuimen argumentilla, jonka mukaan muutoin ”kantaja voisi pelkän kannevaatimustensa sanamuodon avulla kiertää [kyseisen] toimivaltasäännön pakottavuuden” (tuomio GAT, 27 kohta (kursivointi tässä)), on painoarvoa ainoastaan tuomiossa GAT tarkasteltujen nimenomaisten tosiseikkojen kannalta. Sillä ei voida selittää, miksi kyseistä sääntöä olisi sovellettava myös silloin, kun vastaaja vetoaa patentin pätemättömyyteen esimerkiksi loukkauskanteen yhteydessä.

34      Ks. mm. tuomio IRnova, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

35      Ks. Bryssel I a ‑asetuksen johdanto-osan 15 perustelukappale.

36      Ks. tuomio BVG, 32 kohta.

37      Tuomio 12.7.2012, Solvay (C‑616/10, EU:C:2012:445, 47 kohta).

38      Loukkauskanteiden lisäksi pätemättömyyttä koskeva mitättömyysväite voidaan esittää esimerkiksi sellaisen kanteen yhteydessä, joka nostetaan lisenssisopimuksen mukaisen palkkion maksamatta jättämisestä.

39      Ks. Bryssel I a ‑asetuksen johdanto-osan 15 perustelukappale ja mm. tuomio 9.12.2021, HRVATSKE ŠUME (C‑242/20, EU:C:2021:985, 30 kohta).

40      Tuomio GAT, 28 ja 29 kohta.

41      Sopimus, joka on Marrakeshissa 15.4.1994 allekirjoitetun Maailman kauppajärjestön (WTO) perustamissopimuksen, joka on hyväksytty Uruguayn kierroksen monenvälisissä kauppaneuvotteluissa (1986–1994) laadittujen sopimusten tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta yhteisön toimivaltaan kuuluvissa asioissa 22.12.1994 tehdyllä neuvoston päätöksellä 94/800/EY (EYVL 1994, L 336, s. 1), liitteenä 1 C.

42      Ks. mm. tuomio 5.10.2017, Hanssen Beleggingen (C‑341/16, EU:C:2017:738, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43      Ks. mm. tuomio IRnova, 36 ja 40 kohta.

44      Ks. vastaavasti tuomio GAT, 22 kohta.

45      Huolimatta siitä, mitä unionin tuomioistuin antoi ymmärtää tuomionsa IRnova 48 kohdassa, tämä ”aineellinen ja oikeudellinen läheinen yhteys” on nimittäin olemassa myös loukkauskanteen osalta. Myös patentin loukkaaminen ratkaistaan rekisteröintivaltion lainsäädännön perusteella. Riidan ja rekisteröintivaltion alueen välinen tosiseikkoihin perustuva läheinen yhteys on yhtä lailla olemassa (ks. edellä 22 ja 28 kohta). Näistä syistä unionin tuomioistuin on katsonut Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 2 alakohtaa koskevassa oikeuskäytännössään, että rekisteröintivaltion tuomioistuimet voivat myös ”parhaiten” käsitellä tällaisia asioita (ks. mm. tuomio 19.4.2012, Wintersteiger, C‑523/10, EU:C:2012:220, 27 ja 28 kohta).

46      Ks. Usunier, L., Compétence judiciaire, reconnaissance et exécution des décisions en matière civile et commerciale. – Compétence. – Règles de compétence exclusives. – Article 24 du règlement (UE) n° 1215/2012, JurisClasseur Droit international, Fasc. 584-160, 2015, 3 kohta.

47      Asia on päinvastoin. Jäsenvaltioiden patenttilainsäädäntöä on yhdenmukaistettu useilla kansainvälisillä sopimuksilla, etenkin TRIPS-sopimuksella. Lisäksi muistutan eurooppapatenttien pätevyyttä koskevien riitojen osalta, että patentoitavuuden vaatimukset (jotka ovat tällaisten riitojen keskiössä) määritetään Euroopan patenttisopimuksessa. Ne ovat siten samansisältöisiä sopimuspuolten kansallisessa lainsäädännössä.

48      Joka tapauksessa, vaikka hyvä oikeudenkäyttö olisikin Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohdan tavoitteena, tämä tavoite ei voisi ”edellyttää” tuomiossa GAT kehitettyä ratkaisua, koska se voi johtaa huonoon oikeudenkäyttöön loukkauskanteiden osalta (ks. edellä 53 ja 54 kohta).

49      Jenardin selvitys, s. 36.

50      Yhteisöjen tuomioistuin mainitsi tämän, muttei tarkastellut sitä lähemmin tuomiossa GAT (23 kohta).

51      Tämä selitys, vaikka se onkin pätevä ”tavanomaisten” kansallisten patenttien yhteydessä, ei ole yhtä vakuuttava eurooppapatenttien osalta. Muistutan, että Euroopan patenttivirasto myöntää eurooppapatentit ja että kansallisten hallintojen vaikutusmahdollisuudet tässä menettelyssä rajoittuvat patenttien ”voimaan saattamista” asianomaisissa valtioissa koskevaan muodolliseen vaatimukseen.

52      Ks. muun muassa em. Gothot, P. ja Holleaux, D., s. 88 ja 89, 155 kohta; Treppoz, E., ”Répertoire de droit international – Contrefaçon”, Dalloz, 5, 9, 10, 11 ja 30 kohta; em. Fawcett, J.J. ja Torremans, P., s. 19; Gaudemet-Tallon, H. ja Ancel, M.-E., Compétence et exécution des jugements en Europe: matières civile et commerciale: règlements 44/2001 et 1215/2012, Conventions de Bruxelles (1968) et de Lugano (1988 et 2007), LGDJ, Paris, 6. painos, 2018, s. 162, 120 kohta ja em. Usunier, L., 3 ja 63 kohta.

53      Yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa GAT (30 kohta) esittämä argumentti, jonka mukaan joissain kansallisissa menettelysäännöissä loukkauskanteesta annettavaan ratkaisuun sisältyvällä pätemättömyyden toteamisella on toteava, erga omnes ‑vaikutus ja Brysselin yleissopimuksen 16 artiklan 4 kohdan tulkinta ei voi vaihdella sen mukaan, millainen vaikutus tällaisella ratkaisulla on kansallisessa oikeudessa, ei pidä paikkaansa. Se olisi voinut aivan hyvin (ja perustellusti) sen sijaan katsoa, että prosessioikeuden sääntö, jolla loukkauskanteista annetuissa tuomioissa esitetyille pätevyyttä koskeville toteamuksille annetaan erga omnes ‑vaikutus, olisi sivuutettava sillä perusteella, että sen soveltaminen heikentää 16 artiklan 4 kohdan tehokkuutta (ks. tuomio 15.5.1990, Hagen, C‑365/88, EU:C:1990:203, 17 ja 20 kohta).

54      Ks. mm. Szychowska, K., ”Quelques observations sous les arrêts de la Cour de justice dans les affaires C‑4/03 GAT et C‑539/03 Roche”, Revue de Droit Commercial Belge, nro 5, 2007; Kur, A., ”A farewell to cross-border injunctions? The ECJ decisions GAT v. LuK and Roche Nedertland v. Primus and Goldenberg”, International Review of Intellectual Property and Competition Law, osa 37, 2006, s. 844; em. Treppoz, E., ja Ancel, M.-E., ”Brevet – L’arrêt GAT: une occasion manquée pour la défence de la propriété intellectuelle en Europe”, Communication Commerce électronique, 2007, nro 5, étude 10.

55      Ks. European Max Planck Group on Conflict of Laws in Intellectual Property, Draft Principles for Conflict of Laws in Intellectual Property, 25.3.2011, Article 2:401(2) and Article 4:202. Ks. Yhdysvalloissa The American Law Institute, Intellectual Property: Principles Governing Jurisdiction, Choice of Law, and Judgements in Transnational Disputes, 2008, §§ 211(2), 212(4) ja 213(2).

56      Tämän kodifioinnin taustalla oleva syy vaikuttaa enimmäkseen olosuhdesidonnaiselta. Vaikuttaa siltä, että pian tuomion GAT antamisen jälkeen nämä ilmaisut lisättiin määräykseen, josta tulisi myöhemmin tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla tehdyn, 30.10.2007 allekirjoitetun yleissopimuksen (EUVL 2007, L 339, s. 3; jäljempänä Lugano II ‑yleissopimus) 22 artiklan 4 kohta, jotta varmistetaan kyseisen määräyksen ja Brysselin järjestelmään sisältyvän vastaavan toimivaltasäännön, sellaisena kuin sitä tulkittiin kyseisessä tuomiossa, johdonmukaisuus (ks. Fausto Pocarin Lugano II ‑yleissopimusta koskeva selitysmuistio (EUVL 2009, C 319, s. 1), 120 kohta). Kun neuvosto hyväksyi kyseisen yleissopimuksen Euroopan unionin puolesta, se sitoutui tekemään samoin laatiessaan Bryssel I ‑asetuksen uudelleen, jotta varmistetaan näiden kahden välineen yhdenmukaisuus (ks. tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa siviili- ja kauppaoikeuden alalla koskevan yleissopimuksen tekemisestä 27.11.2008 tehdyn neuvoston päätöksen 2009/430/EY (EUVL 2009, L 147, s. 1) liite I).

57      Näistä seikoista seuraa, ettei Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohta kata patenttien pätevyyttä koskevaa ”kysymystä” sinänsä vaan minkä tahansa ”asian”, jossa tämä kysymys tulee esille. Loukkauskanteen, jossa pätevyys on riitautettu mitättömyysväitteellä, olisi katsottava olevan kyseisessä säännöksessä tarkoitettu ”asia, joka koskee patentin – – pätevyyttä”; tämän luokittelun ilmeisen looginen seuraus on se, että kyseinen asia kuuluu rekisteröintijäsenvaltion yksinomaiseen toimivaltaan.

58      Tuomiossa BVG unionin tuomioistuin, joka oli selvästi tietoinen (nyt) Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 2 alakohdassa säädetystä yksinomaisen toimivallan säännöstä esittämiensä tulkintojen ja tuomion GAT aiheuttamista jännitteistä, yritti erottaa nämä kaksi tapausta toisistaan. Nyt käsiteltävässä asiassa riittää, kun muistutetaan, että tässä asiayhteydessä se tiivisti tuomion GAT siten, että sen mukaan rekisteröintijäsenvaltion tuomioistuimilla on ”yksinomainen toimivalta kaikkien sellaisten oikeusriitojen, joissa [patentin] pätevyys on riitautettu, ratkaisemiseen” (tuomio BVG, 46 kohta (kursivointi tässä)).

59      Tuomio 13.7.2006 (C‑539/03, EU:C:2006:458). Tuomiossa Roche Nederland ym. yhteisöjen tuomioistuin katsoi, ettei patentinhaltija voi keskittää vaatimuksiaan useita patentin loukkaajia vastaan sen paikkakunnan tuomioistuimiin, missä jollakin loukkaajista on kotipaikka, Brysselin yleissopimuksen 6 artiklan 1 kohdan (nykyisin Bryssel I a ‑asetuksen 8 artiklan 1 alakohdan) nojalla. Se mainitsi syiksi tähän muun muassa sen, että vaikka tällainen keskittäminen oli ollut mahdollista, se ei estäisi ”patenttia koskevien tuomioistuinasioiden hajautumista ainakin osittain”, jos patenttien pätevyys riitautetaan, koska ”tämä kysymys kuuluu – – yksinomaisen toimivallan nojalla sen sopimusvaltion tuomioistuimille, jossa – – rekisteröinti on tapahtunut” (40 kohta) (kursivointi tässä).

60      Se ei käy ilmi myöskään asetuksen valmisteluasiakirjoista. Unionin lainsäätäjä ei hylännyt ehdotusta sen mainitsemisesta, että jos pätevyyteen vedotaan mitättömyysväitteessä loukkauskanteen yhteydessä, tätä kannetta käsittelevien tuomioistuinten olisi pelkästään lykättävä asian käsittelyä, kunnes rekisteröintivaltion tuomioistuimet ovat ratkaisseet pätevyyskysymyksen. Komissio ei missään vaiheessa esittänyt tällaista ehdotusta, eikä sellaista ehdotettu myöskään lainsäädäntömenettelyn aikana. Itse asiassa vaikuttaa siltä, että unionin lainsäätäjä ei ollut keskustellut tästä asiasta juurikaan, jos lainkaan.

61      Ks. vastaavasti tuomio 8.5.2003, Gantner Electronic (C‑111/01, EU:C:2003:257, 24–32 kohta); tuomio 15.5.2003, Préservatrice Foncière Tiard (C‑266/01, EU:C:2003:282); ja tuomio BVG (35 kohta).

62      Patentinhaltija voi kieltämättä toisinaan pystyä ennakoimaan, että väitetty loukkaaja esittää patentin pätemättömyyttä koskevan mitättömyysväitteen. Käsiteltävässä asiassa Electrolux väittää, että BSH:n oli täysin mahdollista ennakoida tällaisen väitteen esittäminen, koska niiden riita sekä kyseisen eurooppapatentin pätevyydestä että sen loukkaamisesta on jatkunut yli 10 vuoden ajan. Näin ei kuitenkaan aina välttämättä ole. Vaikka patentinhaltija voisikin ennakoida tällaisen väitteen esittämisen, se ei välttämättä voi olla siitä varma. Siitä päättämisestä, missä kanne nostetaan, tulisi uhkapeliä, joka perustuu pätemättömyyteen vetoamisen todennäköisyyteen.

63      Toisin kuin Electrolux väittää, tällainen seuraus ei mielestäni olisi myöskään yhteensopiva Bryssel I a ‑asetuksen 27 artiklan kanssa. Muistutan, että kyseisessä säännöksessä velvoitetaan jäsenvaltion tuomioistuin jättämään asia tutkimatta, jos siinä nostettu ”kanne koskee pääasiallisesti” (kursivointi tässä) muun muassa toisessa jäsenvaltiossa rekisteröidyn patentin pätevyyttä. Tämän ilmaisun merkitystä laajennettaisiin, jos katsottaisiin, että loukkauskanne ”koskee pääasiallisesti” pätevyyttä, kun pätevyyttä koskeva kysymys on tuotu esille pelkästään esikysymyksenä.

64      Electroluxin väite, jonka mukaan teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta 29.4.2004 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2004/48/EY (EUVL 2004, L 157, s. 45, ja oikaisu EUVL 2004, L 195, s. 16) on yhdenmukaistettu loukkauskanteisiin sovellettavia menettelysääntöjä niin, että patentinhaltijat saavat vastaavan tasoista suojaa kaikissa jäsenvaltioissa, ei pidä paikkaansa. Se, että patentinhaltija joutuu aloittamaan useita menettelyjä yhden sijasta, on itsessään ongelma (vaikka kukin asiaa käsittelevistä tuomioistuimista tarjoaisikin riittävät takeet).

65      Tai yleisemmin kyseisen valtion viranomaiset. Pätemättömyysmenettely voidaan panna vireille myös asianomaisessa patenttivirastossa.

66      Ks. esim. Ranskan siviiliprosessilain (Code de procédure civile) 49 §.

67      Koska väitetty loukkaaja riitauttaa kyseisen patentin pätevyyden, on nimittäin ainoastaan loogista, että pätemättömyysmenettelyn aloittamiseen liittyvä rasite lankeaa sille. Loukkauksen uhri ei myöskään voi kaikissa jäsenvaltioissa nostaa patentin pätevyyttä koskevaa positiivista vahvistuskannetta (ks. Komission kertomus Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle tuomioistuimen toimivallasta sekä [Bryssel I a ‑asetuksen] soveltamisesta (KOM(2009) 174 lopullinen, 21.4.2009, s. 6 ja 7; jäljempänä vuoden 2009 komission kertomus).

68      Ks. tuomio BVG, 46 kohta.

69      Patenttivaatimuksissa määritellään patentoidun keksinnön rajat ja määritetään näin ollen, mitä patentti kattaa ja mitä se ei kata. Näiden vaatimusten tulkinta on näin ollen ratkaisevaa sen määrittämiseksi, kuuluvatko väitetyn loukkaajan teot patentin soveltamisalaan ja loukataanko niillä siten patenttia. Patenttivaatimukset ovat myös ratkaisevia määritettäessä, onko patentti pätevä vai ei. Yksi tavanomaisista edellytyksistä patentin myöntämiselle tiettyyn keksintöön on nimittäin keksinnön ”uutuus”. Tämän edellytyksen arvioimiseksi kyseistä keksintöä, sellaisena kuin se määritellään patenttivaatimuksissa, verrataan ”aiempaan” tekniikan tasoon (ks. eurooppapatenttien osalta Euroopan patenttisopimuksen 54 artikla ja 69 artiklan 1 kohta).

70      Tämäkin monimutkaisuus olisi voitu välttää yksinkertaisesti sallimalla rekisteröintivaltion ulkopuolisten tuomioistuinten, kun patentin loukkauskanne on saatettu niiden käsiteltäväksi, ratkaista patentin pätevyys esikysymyksenä (ks. edellä 1 jakso).

71      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää, että patenttilain 61 §:n 2 momentin mukaan on niin, että jos patentinloukkauskanne nostetaan ja vastaaja väittää, että patentti on mitätön, vastaajan on nostettava erillinen mitätöintikanne.

72      Ks. Tang, Z.S., ”Validity in patent infringement proceedings – A new approach to transnational jurisdiction”, The Queen Mary Journal of Intellectual Property, 2021, s. 47–68.

73      Ks. Bryssel I a ‑asetuksen johdanto-osan 38 perustelukappale ja tuomio 17.11.2011, Hypoteční banka (C‑327/10, EU:C:2011:745, 48 kohta).

74      Tämä mahdollistaisi myös patentinhaltijan strategiset liikkeet. Se voisi esittää suppean tulkinnan patenttivaatimuksista patentin pätevyyttä käsittelevässä tuomioistuimessa välttyäkseen toteamukselta, jonka mukaan patentti kattaa aiemman tekniikan tason ja on siten pätemätön, ja esittää toisenlaisen, laajemman tulkinnan patenttivaatimuksista loukkauskannetta käsittelevässä tuomioistuimessa, jotta väitetyn loukkaajan toimet kuuluisivat patentin soveltamisalaan.

75      Selvennyksenä todettakoon, että myöskään tällä Electroluxin esittämällä tavalla ymmärrettynä tuomion GAT ”suppea” tulkinta ei ole ihanteellinen puolustautumisoikeuksien kannalta. Puolustautuakseen tehokkaasti tekaistuja loukkauskanteita vastaan vastaaja ei voi pelkästään esittää mitättömyysväitettä loukkauskanteen yhteydessä, vaan sen on tämän lisäksi aloitettava patentin pätemättömyyttä koskeva menettely patentin tai patenttien rekisteröintivaltio(i)ssa (mikä on paitsi työläämpää myös huomattavasti kalliimpaa). Puolustautumisoikeudet eivät kuitenkaan ole ehdottomia oikeuksia (ks. mm. tuomio 15.3.2012, G, C‑292/10, EU:C:2012:142, 49 kohta). Yhteisöjen tuomioistuin katsoi ilmeisesti tuomiossa GAT (ja unionin lainsäätäjä sen jälkeen), että tällainen puolustautumisoikeuksien rajoittaminen oli tarpeen rekisteröintivaltion yksinomaisen toimivallan kunnioittamisen varmistamiseksi.

76      Ks. European Max Planck Group on Conflict of Laws in Intellectual Property, Principles for Conflict of Laws in Intellectual Property – Draft, Article 2:703(1).

77      Ks. Hess, B., Pfeiffer, T. ja Schlosser, P., Report on the Application of Regulation Brussels I in the Member States (Study JLS/C4/2005/03), Ruprecht-Karls-Universität Heidelberg, 2007, 818 kohta.

78      Ks. mm. tuomio 15.5.1990, Hagen (C‑365/88, EU:C:1990:203, 17, 19 ja 20 kohta).

79      Loukkauskanteen yhteydessä Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 alakohtaa sovelletaan tietenkin, jos väitetty loukkaaja on esittänyt tällaisen mitättömyysväitteen niiden edellytysten mukaisesti, joita oikeuspaikan menettelysäännöissä mahdollisesti asetetaan sen ajankohdalle ja muodolle. Siltä osin kuin nämä edellytykset eivät tee tällaisen mitättömyysväitteen esittämistä vastaajalle suhteettoman vaikeaksi tai käytännössä mahdottomaksi, niissä ei ole moitittavaa unionin oikeuden näkökulmasta.

80      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää etenkin, että Ruotsin menettelysääntöjen mukaan loukkauskanteen käsittelyä voidaan lykätä siihen saakka, kunnes mitätöintikanne on ratkaistu.

81      Ks. mm. julkisasiamies Geelhoedin ratkaisuehdotus GAT (C‑4/03, EU:C:2004:539, 46 kohta); em. Pocar, F., 102 kohta ja em. Hartley, T., 12.34 kohta.

82      Ks. analogisesti tuomio 12.7.2012, Solvay (C‑616/10, EU:C:2012:445, 49 ja 50 kohta).

83      Kyseiset tuomioistuimet voisivat myös antaa väliaikaisen, täytäntöönpanokelpoisen ratkaisun sillä varauksella, ettei pätevyydestä anneta sen kanssa ristiriidassa olevaa ratkaisua.

84      Ks. julkisasiamies Geelhoedin ratkaisuehdotus GAT (C‑4/03, EU:C:2004:539, 46 kohta) ja em. Tang, Z.S., s. 47–68.

85      Huomioon olisi tietenkin otettava kaikki olosuhteet. Mitättömyysmenettely voi olla edennyt jo niin pitkälle, ettei asian käsittelyä ole tarpeen lykätä (ja niin edelleen).

86      Ks. direktiivin 2004/48 9 artikla.

87      Tuomio 12.7.2012 (C‑616/10, EU:C:2012:445, 31–51 kohta).

88      Tuomio 1.3.2005 (C‑281/02, EU:C:2005:120, 24–35 kohta; jäljempänä tuomio Owusu).

89      Jotkut asiantuntijat kannattavat vastakkaista näkemystä. Heidän näkemyksensä mukaan on niin, että vaikka vastaajan kotipaikka on pääasiallinen peruste Brysselin järjestelmän sovellettavuudelle, Bryssel I a ‑asetuksen 6 artiklan 1 kohdasta seuraa, että tällaisten riita-asioiden osalta merkityksellinen on ainoastaan kyseessä olevan omaisuuden tilanne (ja niin edelleen) tai merkityksellisiä ovat ainoastaan sopimuksessa toimivaltaisiksi nimetyt tuomioistuimet. Jos nämä tekijät viittaavat kolmansiin valtioihin, riita-asia jää näin ollen kyseisen asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Valitettavasti Bryssel I a ‑asetuksen tekstissä ei tosiasiassa sanota näin. Sen 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, että periaatetta, jonka mukaan kansallisia toimivaltasääntöjä sovelletaan, jos vastaajalla ei ole kotipaikkaa Euroopan unionissa, sovelletaan, ”jollei – – 24 ja 25 artiklan säännöksistä muuta johdu”. Näiden ilmaisujen selkeä merkitys on se, että tällaisessa tapauksessa riita-asiaan sovelletaan tästä huolimatta Bryssel I a ‑asetuksen sääntöjä, kun näissä kahdessa säännöksessä tarkoitetut osatekijät viittaavat jäsenvaltioon. Niiden ei voida tulkita tarkoittavan sitä, että kyseisen järjestelmän piiriin eivät kuulu riita-asiat, joissa vastaajalla on kotipaikka unionissa, kun ne koskevat kolmannessa valtiossa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta tai oikeuspaikkasopimusta, jossa nimetään kolmannen valtion tuomioistuimet. Tämän tulkinnan vahvistaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö (ks. mm. tuomio 19.7.2012, Mahamdia, C‑154/11, EU:C:2012:491, 39 kohta; jäljempänä tuomio Mahamdia ja tuomio IRnova, 25–28 kohta).

90      Oikeudenmukaisuuden nimissä on mainittava, että Bryssel I a ‑asetuksessa sivutaan tätä asiaa, kun taas sen edeltäjissä siitä vaiettiin täysin (ks. jäljempänä 115 kohta).

91      Ranskan hallitus katsoo nimittäin, että tämä ratkaisu on epämieluinen mutta asetuksen sanamuodon sanelema (ks. jäljempänä 115 ja 139 kohta).

92      Ks. Droz, G., Compétence judiciaire et effets des jugements dans le Marché commun, Paris, Dalloz, 1972, 164–169 ja 204 kohta.

93      Ks. mm. Mayer, P., Heuzé, V. ja Remy, B., Droit international privé, LGDJ, Paris, 12. painos, 2019, 360 kohta.

94      Samalla tavalla Bryssel I a ‑asetuksen 27 artiklassa velvoitetaan jäsenvaltion tuomioistuin luopumaan toimivallastaan ainoastaan toisen jäsenvaltion tuomioistuinten hyväksi.

95      Tuomio IRnova, 34 ja 35 kohta.

96      Tuomio 9.11.2000 (C‑387/98, EU:C:2000:606, 17 ja 19 kohta; jäljempänä tuomio Coreck maritime).

97      Ks. tuomio 9.12.2003, Gasser (C‑116/02, EU:C:2003:657, 72 kohta).

98      Ks. Jenard, P. ja Möller, G., Report on the Lugano Convention (EYVL 1990, C 189, s. 57), 54 kohta ja Almeida Cruz, M., Desantes Real, M. ja Jenard, P., Report on the Convention of San Sebastián (EYVL 1990, C 189, s. 35), 25 kohta.

99      7.2.2006 annettu lausunto (EU:C:2006:81; jäljempänä lausunto 1/03).

100      Ks. tuomio 31.3.1971, komissio v. neuvosto (22/70, EU:C:1971:32, 17–22 kohta).

101      Ks. jäljempänä 135 kohta.

102      Lausunto 1/03, 153 kohta. Se, että 4 artiklan 1 kohtaa voidaan soveltaa, jos riita-asioilla on Bryssel I a ‑asetuksen 24 ja 25 artiklassa kuvattujen kaltaisia yhteyksiä kolmanteen valtioon, perustuu myös kyseisen asetuksen 33 ja 34 artiklaan (ks. jäljempänä alaviite 107).

103      Ks. tuomio Owusu, 37 kohta.

104      Common law ‑maissa tunnetulla forum non conveniens ‑väitteellä tarkoitetaan sitä, että tuomioistuin voi päättää olla käyttämättä toimivaltaansa sillä perusteella, että toisessa valtiossa sijaitseva niin ikään toimivaltainen tuomioistuin on oikeudenkäyntiasian ratkaisemiseen objektiivisesti tarkoituksenmukaisempi oikeuspaikka (ks. tuomio Owusu, 8 kohta). Kyseisessä asiassa tämä valtio oli Yhdistyneen kuningaskunnan tuomioistuinten mukaan Jamaika.

105      Yhteisöjen tuomioistuin myös torjui forum non conveniens ‑väitteen soveltamisen periaatteellisista syistä (ks. jäljempänä 156 kohta).

106      Nämä säännökset käsittävät tilanteen, jossa jäsenvaltion tuomioistuimessa ja kolmannen valtion tuomioistuimessa on samanaikaisesti vireillä mikä tahansa kanne (33 artikla) tai toisiinsa liittyviä kanteita (34 artikla). Asiaa koskevan säännöksen perusteella jäsenvaltion tuomioistuin, jos se on toimivaltainen Bryssel I a ‑asetuksen 4 artiklan 1 kohdan nojalla, voi tietyin edellytyksin päättää olla käyttämättä toimivaltaansa kolmannen valtion tuomioistuimen hyväksi, kuten silloin, kun se on ”tarpeen moitteettoman lainkäytön toteutumiseksi”. Tältä osin kyseisen asetuksen johdanto-osan 24 perustelukappaleessa viitataan kolmansiin valtioihin läheisesti liittyviin riita-asioihin, kun siinä todetaan, että ”asianomaisen jäsenvaltion tuomioistuimen olisi moitteettoman lainkäytön huomioon ottaessaan” arvioitava muun muassa, ”onko kolmannen valtion tuomioistuimella kyseisessä tapauksessa yksinomainen toimivalta olosuhteissa, joissa jäsenvaltion tuomioistuimella olisi yksinomainen toimivalta”. Näin ollen, kun 33 tai 34 artiklaa sovelletaan, jäsenvaltion tuomioistuimet voivat ottaa nämä yhteydet välillisesti huomioon ja päättää olla käyttämättä toimivaltaansa, ei näillä perusteilla sinänsä vaan lis pendens ‑tilanteen takia. Kuten edellä todettiin, näitä säännöksiä sovelletaan kuitenkin vain, jos kanne on nostettu ensin kolmannen valtion tuomioistuimessa, eikä silloin, jos se on nostettu ensin jäsenvaltion tuomioistuimessa.

107      Nyt tarkasteltavaa kysymystä ei nähdäkseni käsitellä myöskään Bryssel I a ‑asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa. Kyseistä säännöstä on nimittäin luettava yhdessä 5 artiklan 1 kohdan kanssa. Ensiksi mainitusta ilmenee, että kanne sellaista henkilöä vastaan, jolla on kotipaikka jäsenvaltiossa, ”nostetaan” tuon jäsenvaltion tuomioistuimessa, ja viimeksi mainitusta, että häntä vastaan ”voidaan nostaa kanne toisen jäsenvaltion tuomioistuimessa ainoastaan tämän [asetuksen] säännösten nojalla”. Näissä säännöksissä käsitellään siten ainoastaan toimivallan jakamista jäsenvaltioiden välillä. Niissä ei tarkastella kysymystä siitä, voivatko vastaajan kotipaikan tuomioistuimet luopua toimivallastaan kolmannen valtion tuomioistuinten hyväksi, ja jos, niin missä tilanteissa.

108      Ks. Briggs, A., Civil Jurisdiction and Judgments, Informa Law, Oxon, 2015, 6. painos, s. 316–362, sivulla 345, ja Mills, A., Party Autonomy in Private International Law, Cambridge University Press, Cambridge, 2018, s. 217. Bryssel I a ‑asetuksen 33 ja 34 artikla eivät etenkään sisälly suljettuun jaksoon, jonka otsikko olisi ”Mahdollisuus olla käyttämättä toimivaltaa kolmansien valtioiden tuomioistuinten hyväksi”. Ne sisältyvät sen sijaan kyseisen asetuksen II luvun 9 jaksoon, jonka otsikko on ”Vireilläolo ja toisiinsa liittyvät kanteet”. Näissä säännöksissä ei myöskään säädetä esimerkiksi, että ”jäsenvaltion tuomioistuin voi olla käyttämättä toimivaltaansa kolmannen valtion tuomioistuinten hyväksi vain, jos – –”. Sen sijaan niistä ilmenee, että ”jos” kolmannen valtion tuomioistuimessa on samanaikaisesti vireillä kanne (lis pendens), jäsenvaltion tuomioistuin voi tehdä näin, jos niissä säädetyt edellytykset täyttyvät. Sama pätee kyseisen asetuksen johdanto-osan 24 perustelukappaleeseen. Jälkimmäisessä todetaan pelkästään, että silloin, kun kanne on vireillä samanaikaisesti jäsenvaltiossa ja kolmannessa valtiossa, sen arvioimiseksi, olisiko sen päätettävä olla käyttämättä toimivaltaansa, jäsenvaltion tuomioistuin voi ottaa huomioon asian läheiset liittymät kyseiseen kolmanteen valtioon. Siinä ei todeta, että tällaiset liittymät voidaan ottaa huomioon vain tässä tilanteessa.

109      Ks. tuomio Owusu, 48–52 kohta. Lausunnon 1/03 väitetään toisinaan tukevan tällaista sanamuodon mukaista tulkintaa. Näin ei kuitenkaan ole, koska siinä ei yksinkertaisesti käsitellä kysymystä siitä, ovatko jäsenvaltion tuomioistuimet velvollisia käyttämään Brysselin järjestelmään perustuvaa toimivaltaansa. Samaan tapaan tuomiossa IRnova unionin tuomioistuin ei tarkastellut sitä, olisivatko sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa vastaajalla on kotipaikka, velvollisia ratkaisemaan asian, koska 24 artiklan 4 alakohtaa ei ”voida soveltaa” riita-asioihin, jotka koskevat kolmansissa valtioissa rekisteröityjen patenttien pätevyyttä. Unionin tuomioistuimen ei tarvinnut tehdä näin, koska kyseisessä asiassa ei ollut kyse patentin pätevyydestä (ks. kyseisen tuomion 36–48 kohta).

110      Tuomio Coreck Maritime, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

111      Ks. tuomio Mahamdia, 60–66 kohta.

112      Ks. vastaavasti tuomio Mahamdia, 65 kohta. Ks. myös Kistler, A.R.E., ”Effect of exclusive choice-of-court agreements in favour of third States within the Brussels I Regulation Recast”, Journal of Private International Law, osa 14, nro 1, 2018, s. 79 ja 81–83 ja em. Hartley, T.C., 13.19–13.21 kohta. BSH:n, Ranskan hallituksen ja komission esittämän näkemyksen hyväksyminen tarkoittaisi näin ollen myös sen kiusallisen ajatuksen hyväksymistä, että yhteisöjen tuomioistuin (1) sivuutti tuomion Coreck Maritime implisiittisesti tuomiossa Owusu ja (2) esitti tuomiossa Mahamdia päättelyn, jolla ei ole mitään käytännön merkitystä.

113      Ks. Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 1 alakohdasta julkisasiamies Poiares Maduron ratkaisuehdotus ČEZ  (C‑343/04, EU:C:2006:13, 35–39 kohta); saman asetuksen 24 artiklan 4 alakohdasta edellä 60 kohta ja saman asetuksen 24 artiklan 5 alakohdasta tuomio 26.3.1992, Reichert ja Kockler (C‑261/90, EU:C:1992:149, 26 kohta). Ks. yleisesti Jenardin selvitys, s. 35 ja 38; em. Usunier, L., 3, 43 ja 59 kohta; em. Droz, G., 137 ja 156 kohta; em. Gaudemet-Tallon, H. ja Ancel, M.-E., 104 ja 118 kohta; em. Hartley, T., s. 212 ja Gothot, P. ja Holleaux, D., 154, 155 ja 158 kohta.

114      Ks. Bryssel I a ‑asetuksen johdanto-osan 14 perustelukappale sekä 6 artiklan 1 kohta ja 24 artikla.

115      Tai tarkemmin ottaen ne voitaisiin ottaa huomioon, mutta vain silloin, kun kanne on vireillä samanaikaisesti jäsenvaltiossa ja kolmannessa valtiossa, eikä siinä tapauksessa, että kanne jäsenvaltion tuomioistuimissa on nostettu vain päivää aikaisemmin kuin kolmannen valtion tuomioistuimissa (ks. edellä 115 kohta), mikä olisi epäjohdonmukaista, ellei jopa absurdia. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välinen ”erityissuhde” ei voi oikeuttaa tällaista erilaista kohtelua. Näiden valtioiden oikeudet otetaan huomioon 24 artiklassa, ei siksi, että ne ovat Euroopan unionin jäsenvaltioita, vaan pelkästään siksi, että ne ovat suvereeneja toimijoita kansainvälisessä oikeusjärjestyksessä.

116      Ks. mm. Roorda, L. ja Ryngaert, C., ”Public International Law Constraints on the Exercise of Adjudicatory Jurisdiction in Civil Matters”, teoksessa Forlati, S. ja Franzina, P. (toim.), Universal Civil Jurisdiction – Which Way Forward?, BRILL, 2020, s. 74–95, ja Mills, A., ”Rethinking Jurisdiction in International Law”, The British Yearbook of International Law, 2014, osa 84, nro 1, s. 187–239.

117      Ks. muun muassa em. Roorda, L. ja Ryngaert, C., s. 77, 82 ja 87; Mills, A., Party Autonomy in Private International Law, s. 233 ja em. Usunier, L., 1, 43 ja 67 kohta. BSH ja komissio kuitenkin väittävät, että jos jäsenvaltion tuomioistuimet esimerkiksi toteaisivat kolmannen valtion myöntämän patentin pätemättömäksi, tämä ei vaikuttaisi kyseisen valtion suvereniteettiin, koska kyseistä ratkaisua ei tunnustettaisi siellä. Tämä väite on nähdäkseni virheellinen kahdesta syystä. Ensinnäkin kolmas valtio kiistäisi tällaisen ratkaisun vaikutuksen juuri siksi, että sitä pidettäisiin puuttumisena suvereniteetin alaan kuuluvaan asiaan. Toiseksi, koska tällaista ratkaisua ei voitaisi koskaan panna täytäntöön kyseisessä valtiossa, jäsenvaltioiden tuomioistuimille ei a fortiorti pitäisi antaa toimivaltaa tehdä sitä alun perinkään (ks. jäljempänä 134 kohta).

118      Ks. mm. tuomio 16.6.1998, Racke (C‑162/96, EU:C:1998:293, 46 kohta) ja tuomio 26.4.2022, Puola v. parlamentti ja neuvosto (C‑401/19, EU:C:2022:297, 70 kohta). Vaikka unionin tuomioistuin olisikin katsonut virheellisesti, ettei kansainvälisessä oikeudessa aseteta oikeudenkäyttöä koskevalle toimivallalle tällaisia rajoja, kuten Electrolux väittää, jäsenvaltion tuomioistuimen olisi silti kansainvälisen kohteliaisuuden (comitas gentium) vastaista lausua asioista, jotka vaikuttavat kolmannen valtion oikeuksiin.

119      Ks. Bryssel I a ‑asetuksen johdanto-osan 14 ja 19 perustelukappale sekä mm. tuomio 7.7.2016, Hőszig (C‑222/15, EU:C:2016:525, 44 kohta).

120      Edellyttäen, että 25 artiklassa säädetyt edellytykset täyttyvät ja suojaavia toimivaltasääntöjä kunnioitetaan (ks. jäljempänä 150 kohta).

121      Ks. Bryssel I a ‑asetuksen johdanto-osan 14 perustelukappale sekä 6 artiklan 1 kohta ja 25 artikla.

122      Ks. edellä 115 kohta. Tämä kannustaisi epäterveeseen ”kilpajuoksuun” tuomioistuimiin, kun kumpikin osapuoli yrittää olla ensimmäinen joko täyttääkseen tai päinvastoin sivuuttaakseen oikeuspaikkasopimuksen.

123      Ks. tuomio 12.1.2023, TP (Julkisen televisioaseman audiovisuaalisen aineiston leikkaaja) (C‑356/21, EU:C:2023:9, 74 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

124      Tällainen rajoitus ei täyttäisi perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa asetettuja edellytyksiä. Ensinnäkään sopimusvapautta ei rajoitettaisi ”lailla”, sillä näin äärimmäinen lopputulos perustuisi siihen, että Bryssel I a ‑asetuksessa ei ole erityisiä asiaa koskevia säännöksiä. Toiseksi sen voitaisiin tuskin katsoa ”vastaavan tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita” (ks. lähemmin jäljempänä 161 kohdassa). Kolmanneksi, vaikka tällainen tavoite olisikin olemassa, kyseisen rajoituksen epäjohdonmukaisuus, ellei jopa absurdius, tekisi sen puolustamisesta mahdotonta. Muistutan, että jäsenvaltioiden tuomioistuimilla olisi mahdollisuus panna täytäntöön oikeuspaikkasopimukset, joissa toimivaltaisiksi nimetään kolmannen valtion tuomioistuimet, silloin, jos kanne on samanaikaisesti vireillä sekä jäsenvaltion että kolmannen valtion tuomioistuimissa, mutta ei silloin, jos kanne on nostettu vaikka vain päivää aikaisemmin jäsenvaltion tuomioistuimissa kuin kolmannen valtion tuomioistuimissa (ks. edellä 115 kohta).

125      Ks. mm. tuomio 26.4.2022, Puola v. parlamentti ja neuvosto (C‑401/19, EU:C:2022:297, 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

126      Kieltäytyminen tunnustamasta ulkomaista tuomiota, jota annettaessa on loukattu oikeuspaikkasopimuksessa määritetyn valtion yksinomaista toimivaltaa, on yleinen toimenpide kansallisessa oikeudessa. Siitä myös säädetään unionin sisällä Bryssel I a ‑asetuksen 45 artiklan 1 kohdan e alakohdan ii alakohdassa, ja siitä määrätään kansainvälisissä yleissopimuksissa, kuten yleissopimuksessa ulkomaisten tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa (ks. kyseisen yleissopimuksen 5 artiklan 3 kohta ja 6 artikla).

127      Ks. Bryssel I a ‑asetuksen 71 artiklan 1 kohta ja 73 artiklan 1 ja 3 kohta sekä tuomio 3.4.2010, TNT Express Nederland (C‑533/08, EU:C:2010:243).

128      Muistutan, että Euroopan patenttisopimukseen ei sitä vastoin sisälly kansainvälistä toimivaltaa koskevia sääntöjä, lukuun ottamatta yhtä poikkeusta, joka ei ole merkityksellinen käsiteltävän asian kannalta (ks. edellä 23 kohta). Näin ollen, kuten kaikki väliintulijat korostivat, Turkin kaltaista valtiota, joka on Euroopan patenttisopimuksen sopimuspuoli, on kohdeltava Bryssel I a ‑asetuksen sääntöjen kannalta kuin mitä tahansa kolmatta valtiota.

129      Oikeuspaikkasopimuksista 30.6.2005 tehdyn Haagin yleissopimuksen hyväksymisestä Euroopan unionin puolesta 4.12.2014 annettu neuvoston päätös 2014/887/EU (EUVL 2014, L 353, s. 5) (jäljempänä Haagin yleissopimus).

130      Ks. Lugano II -yleissopimuksen 22 ja 23 artikla ja Haagin yleissopimuksen 3 artiklan a alakohta.

131      Nimittäin Kiinaa, Meksikoa, Montenegroa, Singaporea, Ukrainaa ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa (ks. Hague Conference on Private International Law, Status table, 37; Convention of 30 June 2005 on Choice of Court Agreements; saatavilla osoitteessa: https://www.hcch.net/en/instruments/conventions/status-table/?cid= 98.

132      C‑129/19, EU:C:2020:375, 117–123 kohta.

133      Julkisasiamies Bobekin ratkaisuehdotus BV (C‑129/19, EU:C:2020:375, 123 kohta).

134      Tätä kysymystä tarkasteltiin useissa komission Brysselin järjestelmän tulevaa uudelleenlaadintaa silmällä pitäen teettämissä selvityksissä (ks. muun muassa em. Hess, B., Pfeiffer, T. ja Schlosser, P., 360–362 ja 388 kohta) ja vuoden 2009 komission kertomuksessa (s. 5). Komissio myös kuuli sidosryhmää tästä kysymyksestä (ks. Euroopan komissio, Vihreä kirja tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 tarkistamisesta, 21.4.2009, KOM(2009) 175 lopullinen, s. 4).

135      Ks. Euroopan parlamentti, oikeudellisten asioiden valiokunta, asiakirja 2010/0383(COD), 19.10.2011, tarkistukset 106, 112 ja 113.

136      Euroopan unionin neuvosto, asiakirja 9474/11 ADD 8, 8.6.2011, Note from the United Kingdom delegation to Working Party on Civil Law Matters (Brussels I), s. 7–15; asiakirja 9474/11 ADD 14, 16.6.2011, Note from the French delegation to Working Party on Civil Law Matters (Brussels I), s. 8–18; asiakirja 8000/12, 22.3.2012, Note from the United Kingdom delegation to Working Party on Civil Law Matters (Brussels I), s. 1–8, ja asiakirja 8205/12, 27.3.2012, Note from the French delegation to Working Party on Civil Law Matters (Brussels I), s. 1–7.

137      Haagin yleissopimuksen (tuolloin) edessä oleva hyväksyminen Euroopan unionin toimesta mainitaan muutamia kertoja (ks. Euroopan unionin neuvosto, asiakirja 9549/12, 4.5.2012, Note from the delegation of the United-Kingdom to Working Party on Civil Law Matters (Brussels I), s. 2), ja tämä voi selittää sen, miksi unionin lainsäätäjä päätti olla lisäämättä Bryssel I a ‑asetukseen sellaisia oikeuspaikkasopimuksia koskevia sääntöjä, joissa toimivaltaisiksi nimetään kolmannen valtion tuomioistuimet.

138      Euroopan unionin neuvosto, asiakirja 13756/11 ADD 1, 9.9.2011, Note from German delegation to Working Party on Civil Law Matters (Brussels I), s. 3 (kursivointi tässä).

139      Oikeuskirjallisuudessa esitetään, että unionin lainsäätäjä todellakin halusi evätä jäsenvaltion tuomioistuimilta oikeuden panna täytäntöön oikeuspaikkasopimukset, joissa toimivaltaisiksi nimetään kolmannen valtion tuomioistuimet, koska tämä kannustaisi kolmansia valtioita liittymään Haagin yleissopimukseen (ks. Beaumont, P., ”The revived Judgments Project in The Hague”, Netherlands Internationaal Privaatrecht (NIPR), 2014, osa 4, s. 532–539). Kyseinen kirjoittaja oli Bryssel I a ‑asetuksen suunnitelleen neuvoston työryhmän jäsen. Tällainen asiantuntijan lausunto voi tuskin kuitenkaan riittää osoittamaan unionin lainsäätäjän tahtoa, etenkin kun se kiistettiin muiden valtuuskuntien lausunnoissa. Joka tapauksessa ajatus siitä, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena olisi voinut olla uhrata sopimusvapaus asetuksessa edistääkseen sitä kansainvälisellä tasolla, on hämmentävä.

140      Ks. komission ehdotus, 4 artiklan 2 kohta.

141      Ks. mm. Euroopan parlamentti, oikeudellisten asioiden valiokunta, asiakirja A7-0320/2012, 15.10.2012, Mietintö ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (uudelleenlaadittu toisinto) (KOM(2010) 748) ja neuvoston asiakirja 9474/11 ADD 9, 10.6.2011, Note from the Belgian delegation to Working Party on Civil Law Matters, s. 3.

142      Ks. mm. Yhdistyneessä kuningaskunnassa High Court, Queen’s Bench Division (Commercial Court), Konkola Copper Mines plc v. Coromin [2005] 2 Lloyd’s Rep. 555 ja High Court, Queen’s Bench Division (Commercial Court), Ferrexpo AG v. Gilson Investments [2012] EWHC 721 (Comm); Ranskassa, Cour de cassation, Chambre Civile 1, 2.4.2014, 13-11.192, FR:CCASS:2014:C100356. Ks. lisäksi Nuyts, A., Study on Residual Jurisdiction, General Report, 2007, s. 73–80.

143      Ks. mm. Nuyts, A., ”La théorie de l’effet réflexe”, Le droit processuel et judiciaire européen, Bruxelles, La Charte, 2003, s. 73–89; Mills, A., Party Autonomy in Private International Law, s. 138; Harris, J., ”Stay of proceedings and the Brussels Convention”, ICLQ, 2005, osa 54, s. 933–950; Bachmeir, T. ja Freytag, M., ”Discretional elements in the Brussels Ia Regulation”, Journal of Private International Law, 2022, osa 18, nro 2, s. 296–316; em. Kistler, A.R.E., s. 66–95; em. Fawcett, J.J. ja Torremans, P., 7.218 kohta; em. Usunier, L., 14 kohta; De Verneuil Smith, P., Lasserson, B. ja Rymkiewicz, R., ”Reflections on Owusu: The Radical Decision in Ferrexpo”, Journal of Private International Law, 2012, osa 8, nro 2, s. 389–405 ja Dicey, A.V., Morris, J.H.C. ja Collins, L.A.C., The Conflict of Laws, Sweet & Maxwell U.K., 2012, 15. painos, 12.021–12.024 kohta; ks. Goodwin, J., ”Reflexive effect and the Brussels I Regulation”, Law Quarterly Review, 2013, osa 129, s. 317–320; Takahashi, K., ”Review of the Brussels I Regulation: A Comment from the Perspectives of Non-Member States (Third States)”, Journal of Private International Law, 2012, osa 8, nro 1, s. 8–11; em. Briggs, A., 2.305–2.308 kohta; em. Gaudemet-Tallon, H. ja Ancel, M.-E., 106 kohta ja em. Gothot, P. ja Holleaux, D., 37 ja 142 kohta.

144      Tämä ei tietenkään ”heijasta” täydellisesti Bryssel I a ‑asetuksen 24 ja 25 artiklasta ilmenevää unionin sisäisiä riita-asioita koskevaa ratkaisua. Siinä mikä tahansa muu tuomioistuin kuin se, joka on nimetty toimivaltaiseksi, menettää toimivaltansa ja on velvollinen olemaan käyttämättä sitä.

145      Ei esimerkiksi riitä, että riita-asia koskee kolmannessa valtiossa myönnettyä patenttia; sen on koskettava erityisesti sen pätevyyttä tai rekisteröintiä, kuten Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 2 alakohdassa säädetään.

146      Lukuun ottamatta tietysti sitä, joka koskee jäsenvaltion tuomioistuinten nimeämistä toimivaltaisiksi.

147      Ks. Bryssel I a ‑asetuksen 15, 19 ja 23 artikla sekä 25 artiklan 4 kohta.

148      Ks. vastaavasti tuomio Mahamdia, 64 kohta.

149      Ks. em. Kistler, A.R.E., s. 89 ja 90; Nuyts, A., ”La théorie de l’effet reflexe”, 6 kohta; Mills, A., Party Autonomy in Private International Law, s. 138 ja 233; em. Goodwin, J., s. 317–320; em. Gaudemet-Tallon, H. ja Ancel, M.-E., 106 kohta; em. Bachmeir, T. ja Freytag, M., s. 309 ja em. Usunier, L., 14 kohta.

150      Yhteisöjen tuomioistuin esitti analogisesti 27.6.1991 antamassaan tuomiossa Overseas Union Insurance ym. (C‑351/89, EU:C:1991:279) ei kovinkaan onnistuneesti ilmaistun periaatteen, joka koskee Brysselin järjestelmän vireilläoloa koskevien sääntöjen toimintaa (”muu tuomioistuin kuin se, jossa kanne on ensin nostettu, ei missään tapauksessa ole paremmassa asemassa kuin se tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, lausuakseen viimeksi mainitun tuomioistuimen toimivallasta”) (23 kohta). Samanaikaisesti se nimenomaisesti säilytti tapauksen, jossa tuomioistuimella, jossa kanne on nostettu myöhemmin, on yksinomainen toimivalta (ks. 20 kohta). Myöhemmin, 3.4.2014 antamassaan tuomiossa Weber (C‑438/12, EU:C:2014:212, 53 kohta ja sitä seuraavat kohdat) unionin tuomioistuin hyväksyi poikkeuksen tähän periaatteeseen juuri sitä tapausta varten, jonka se oli alun perin säilyttänyt.

151      Ks. tuomio Owusu, 38–43 kohta.

152      Ks. Bryssel I a ‑asetuksen 30, 33 ja 34 artikla. Lisäksi tällaiseen rajoitettuun harkintavaltaan liittyvä (hienoinen) epävarmuus on ehdottomasti parempi kuin ehdoton varmuus ja absurdius, joka seuraisi ratkaisusta, jossa Euroopan unionin tuomioistuimet velvoitettaisiin ratkaisemaan tällaiset tapaukset.

153      Ks. Nuyts, A., Study on residual jurisdiction, 93–96 ja 103 kohta.