YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
29 päivänä maaliskuuta 2007
Asia T-368/04
Luc Verheyden
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio
Virkamiehet – Vuosiloman siirtoa koskeva hakemus – Yksikön tarpeet – Sairausloma – Luottamuksensuoja
Aihe: Kanne, jossa vaaditaan toisaalta kumoamaan kantajan yksikön päällikön 4.2., 24.2. ja 27.2.2004 tekemät päätökset, jotka koskevat kantajan hakemusta, jossa on pyydetty siirtämään pitämättä jääneet, yli 12 lomapäivän rajan ylittävät lomapäivät vuodelta 2003 vuodelle 2004, ja hallintoviranomaisen 1.6.2004 tekemä päätös, joka on vastaanotettu 14.6.2004 ja jolla on hylätty kantajan tekemä valitus, ja toisaalta velvoittamaan komissio maksamaan kantajalle korvausta 32:sta pitämättä ja korvaamatta jääneestä lomapäivästä, johon on lisättävä 5,25 prosentin suuruinen korko käsiteltävänä olleen kanteen nostamisen päivästä lukien, ja vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä ja uraan ja kantajan maineeseen kohdistuneesta vahingosta.
Ratkaisu: Kantajan esimiehen 27.2.2004 tekemä päätös, jolla tämä on kieltäytynyt allekirjoittamasta kantajan hakemusta, joka koskee vuosilomapäivien siirtämistä vuodelta 2003 vuodelle 2004, kumotaan niiltä osin kuin siinä kieltäydytään siirtämästä 12:n automaattisesti siirrettävän lomapäivän ylittäviä 8:aa vuosilomapäivää, joihin yhteisen tutkimuskeskuksen henkilöstöosaston johtaja viittaa 11.2.2003 päivätyssä sähköpostissaan. Komissio velvoitetaan maksamaan kantajalle määrä, joka vastaa kahdeksaa kolmaskymmenesosaa hänen kuukausipalkastaan sen määräisenä kuin se oli hänen tehtäviensä päättyessä, lisättynä 13.9.2004 alkaen maksettavalla viivästyskorolla. Viivästyskoron osalta sovellettava korkokanta on laskettava käyttäen perusteena Euroopan keskuspankin perusrahoitusoperaatioidensa osalta vahvistamaa ja kyseisenä ajanjaksona sovellettua korkokantaa lisättynä kahdella prosenttiyksiköllä. Kanne hylätään muilta osin. Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.
Tiivistelmä
1. Henkilöstö – Lomat – Vuosiloma – Vuosiloman siirto
(Henkilöstösääntöjen 57 artikla ja liitteessä V oleva 4 artikla)
2. Henkilöstö – Lomat – Vuosiloma – Palvelussuhteen lopullinen päättyminen – Pitämättä jääneistä lomista maksettava korvaus
(Henkilöstösääntöjen 59 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta ja liitteessä V oleva 4 artikla)
3. Henkilöstö – Lomat – Vuosiloma – Palvelussuhteen lopullinen päättyminen – Pitämättä jääneistä lomista maksettava korvaus
(Henkilöstösääntöjen liitteessä V oleva 4 artikla)
1. Kun hallintoviranomainen on käsitellyt hakemuksen, joka koskee vuosilomapäivien siirtämistä kalenterivuodelta seuraavalle vuodelle ja jota ei ole tehty hakemuksen tekemiselle hallintoviranomaisen sisäisissä säännöissä asetetussa määräajassa, ja kun hallintoviranomainen on hyväksynyt, ettei tätä menettelyvirhettä oteta huomioon hallintomenettelyn aikana, ja kun mikään ei viittaa siihen, että kyseisissä säännöissä asetettu määräaika on sellainen, josta ei voida tehdä poikkeuksia missään tilanteessa, tällaisella suhtautumisella noudatetaan huolenpitovelvollisuuden ja hyvän hallinnon periaatteita, joiden on ohjattava hallintoviranomaista sen suhteissa henkilöstön kanssa. Kun tällaisen hakemuksen hylkäävästä päätöksestä valitetaan, ei hallintoviranomainen voi muuttaa päätöksiä, jotka se on tehnyt hallintomenettelyn aikana, ja vedota ensimmäistä kertaa tuomioistuimessa siihen, että virkamiehen hakemus tehtiin määräajan päätyttyä. Hallintoviranomainen vaatisi tällöin yhteisöjen tuomioistuimia tarkastelemaan sellaisen seikan laillisuutta, josta hallintoviranomainen ei ole lausunut riidanalaisessa päätöksessä, ja se asettaisi kyseenalaiseksi tilanteen, jonka se on itse hyväksynyt.
(ks. 41 ja 42 kohta)
2. Henkilöstösääntöjen V liitteessä olevan 4 artiklan ensimmäisestä alakohdasta seuraa, että pitämättä jääneiden siirrettävien lomapäivien määrä voi ylittää 12 päivää ainoastaan, jos virkamies ei ole voinut pitää vuosilomaansa kokonaan kuluvan kalenterivuoden aikana yksikön tarpeista johtuvista syistä. Samoin henkilöstösääntöjen V liitteessä olevan 4 artiklan toisessa alakohdassa mahdollistetaan virkamiehelle, jonka palvelussuhde on päättynyt, kyseisessä artiklassa tarkoitettu korvaus ainoastaan yksikön tarpeista johtuvista syistä pitämättä jääneiden vuosilomapäivien osalta. ”Yksikön tarpeiden” käsitettä on tulkittava niin, että siinä tarkoitetaan työtehtäviä, jotka estävät virkamiestä hänen vastuullaan olevien tehtävien takia pitämästä vuosilomaa, johon hänellä on oikeus.
Kyseisen käsitteen ei voida tulkita kattavan tilannetta, jossa virkamies on sairauslomalla, edes silloin, jos on kyse pitkäaikaisesta sairaudesta. Kuten henkilöstösääntöjen 59 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan säännöksistä, joiden mukaan virkamiehellä on oikeus sairauslomaan vain, jos hän ”osoittaa, ettei hän ole voinut hoitaa tehtäviään”, nimittäin seuraa, virkamies on tällaisessa tilanteessa määritelmän mukaan vapautettu hoitamasta tehtäviään eikä hän täten ole henkilöstösääntöjen V liitteessä olevan 4 artiklan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetulla tavalla palveluksessa.
Lisäksi virkamies ei voi vedota myöskään hänen työtehtäviensä määrään perustellakseen loman siirtämistä koskevaa hakemusta, kun hallintoviranomainen on katsonut, että tämä työtehtävien määrä ei estä virkamiestä pitämästä lomaa. Virkamiehen tehtävänä ei nimittäin ole arvioida, vaatiiko yksikön etu sitä, ettei hän pidä lomaa joidenkin tehtävien suorittamiseksi ja siirtää vastaavat lomapäivät seuraavalle vuodelle, koska kyseinen arviointi kuuluu ainoastaan hänen esimiehilleen. Hallintoviranomaisella on tältä osin laaja harkintavalta, ja yhteisöjen tuomioistuinten valvonta rajoittuu tällöin sen selvittämiseen, että hallintoviranomainen on pysytellyt kohtuullisissa rajoissa ja että se ei ole käyttänyt harkintavaltaansa ilmeisen virheellisellä tavalla, ilman että tuomioistuin korvaa omalla arvioinnillaan hallintoviranomaisen suorittaman arvioinnin.
(ks. 56, 61, 63 ja 70–72 kohta)
Viittaukset: asia 233/85, Bonino v. komissio, 12.2.1987 (Kok. 1987, s. 739, 5 kohta); asia T‑143/98, Cendrowicz v. komissio, 16.12.1999 (Kok. H. 1999, s. I‑A‑273 ja II‑1341, 61 kohta) ja asia T‑80/04, Castets v. komissio, 9.6.2005 (Kok. H. 2005, s. I‑A‑161 ja II‑729, 28–30 ja 33 kohta).
3. Hallintoviranomainen voi varsin hyvin määrittää vuoden aikana etukäteen, minkä kannan se aikoo ottaa kyseisen vuoden päätyttyä henkilöstösääntöjen V liitteessä olevassa 4 artiklassa tarkoitettuihin ”yksikön tarpeista johtuviin syihin”, joilla voidaan perustella hakemukset vuosilomapäivien siirtämisestä kalenterivuodelta seuraavalle vuodelle. Tämä mahdollisuus, ”lomapäivien käyttämistä koskevan suunnitelman” muodossa, on ilmeisellä tavalla hallintoviranomaisen etujen mukainen, koska se mahdollistaa, että virkamiehelle, jolla on liikaa lomapäiviä, ilmoitetaan millä tavoin hallintoviranomainen aikoo hyväksyä tämän tulevat hakemukset loman siirtämisestä. Virkamies ja hänen yksikönpäällikkönsä voivat täten tietää etukäteen ja ennakoitavalla tavalla, kuinka on syytä toimia kyseessä olevan vuoden aikana. Virkamies voi siten pitää vuosilomansa pelkäämättä, että hän poissaolollaan vahingoittaa yksikön etua, ja yksikönpäällikkö voi paremmin ennakoida ongelmia, jotka liittyvät yhden hänen alaisensa poissaoloon.
Tällainen lomapäivien käyttämistä koskeva suunnitelma ei ole vastoin yksikön etua tai sovellettavia henkilöstösääntöjen säännöksiä. Sen sisältämät tiedot, siltä osin kuin on kyse arviosta, jonka hallintoviranomainen tulee tekemään ”yksikön tarpeista johtuvista syistä” seuraavana vuonna ja näin ollen lomapäivistä, jotka sen mukaan voidaan siirtää, ovat täsmällisiä vakuutteluja, jotka ovat omiaan synnyttämään perustellun luottamuksen niiden vastaanottajassa.
(ks. 88–90 kohta)