UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

12 päivänä joulukuuta 2014 (*)

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Parafiinivahamarkkinat – Päätös, jossa todetaan EY 81 artiklan rikkominen – Hintojen vahvistaminen – Näyttö kilpailusääntöjen rikkomisesta – Sakkojen määrän laskennasta annetut vuoden 2006 suuntaviivat – Viitejakso – Myynnin arvon laskeminen – Rikkomisen vakavuus – Yrityskeskittymä kilpailusääntöjen rikkomisen ajanjakson aikana – Yhdenvertainen kohtelu – Oikeasuhteisuus

Asiassa T‑551/08,

H&R ChemPharm GmbH, kotipaikka Salzbergen (Saksa), edustajanaan aluksi asianajaja M. Klusmann ja professori S. Thomas, sittemmin Klusmann,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään A. Antoniadis ja R. Sauer,

vastaajana,

jossa vaaditaan ensisijaisesti [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/39.181 – Kynttilävahat) 1.10.2008 tehdyn komission päätöksen K(2008) 5476 lopullinen kumoamista siltä osin kuin se koskee kantajaa sekä toissijaisesti kantajalle määrätyn sakon alentamista,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja O. Czúcz (esittelevä tuomari) sekä tuomarit I. Labucka ja D. Gratsias,

kirjaaja: hallintovirkamies K. Andová,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 10.7.2012 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Tosiseikat

1.     Hallinnollinen menettely ja riidanalaisen päätöksen tekeminen

1        Euroopan yhteisöjen komissio totesi [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/39.181 – Kynttilävahat) 1.10.2008 tekemällään päätöksellä K(2008) 5476 lopullinen (jäljempänä riidanalainen päätös), että kantaja, H&R ChemPharm GmbH, oli yhdessä eräiden muiden yritysten kanssa rikkonut EY 81 artiklan 1 kohtaa ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklan 1 kohtaa osallistumalla kartelliin parafiinivahamarkkinoilla ETA:n alueella ja raakaparafiinimarkkinoilla Saksassa.

2        Riidanalainen päätös on osoitettu seuraaville yhtiöille: Eni SpA, Esso Deutschland GmbH, Esso Société anonyme française, ExxonMobil Petroleum and Chemical BVBA ja Exxon Mobil Corp. (jäljempänä yhdessä ExxonMobil), H&R ChemPharm, H&R Wax Company Vertrieb GmbH ja Hansen & Rosenthal KG (jäljempänä yhdessä H&R), Tudapetrol Mineralölerzeugnisse Nils Hansen KG (jäljempänä Tudapetrol), MOL Nyrt., Repsol YPF Lubricantes y Especialidades SA, Repsol Petróleo SA ja Repsol YPF SA (jäljempänä yhdessä Repsol), Sasol Wax GmbH, Sasol Wax International AG, Sasol Holding in Germany GmbH ja Sasol Ltd (jäljempänä yhdessä Sasol), Shell Deutschland Oil GmbH, Shell Deutschland Schmierstoff GmbH, Deutsche Shell GmbH, Shell International Petroleum Company Ltd, The Shell Petroleum Company Ltd, Shell Petroleum NV ja The Shell Transport and Trading Company Ltd (jäljempänä yhdessä Shell), RWE Dea AG ja RWE AG (jäljempänä yhdessä RWE) sekä Total SA ja Total France SA (jäljempänä yhdessä Total) (riidanalaisen päätöksen ensimmäinen perustelukappale).

3        Parafiinivahat valmistetaan jalostamossa raakaöljystä. Niitä käytetään erilaisten tuotteiden, kuten kynttilöiden, kemikaalien, renkaiden ja ajoneuvoteollisuuden tuotteiden valmistuksessa sekä kumi-, pakkaus-, liima- ja purukumiteollisuudessa (riidanalaisen päätöksen neljäs perustelukappale).

4        Raakaparafiini on välttämätön raaka-aine parafiinivahojen valmistuksessa. Se on jalostamoiden sivutuote, jota saadaan valmistettaessa perusöljyjä raakaöljystä. Sitä myydään myös loppuasiakkaille, esimerkiksi lastulevyjen valmistajille (riidanalaisen päätöksen viides perustelukappale).

5        Komissio aloitti tutkimuksensa sen jälkeen, kun Shell Deutschland Schmierstoff oli ilmoittanut sille 17.3.2005 päivätyllä kirjeellä kartellin olemassaolosta ja tehnyt sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetussa komission tiedonannossa (EYVL 2002 C 45, s. 3; jäljempänä vuoden 2002 yhteistyötiedonanto) tarkoitetun vapautushakemuksen (riidanalaisen päätöksen 72 perustelukappale).

6        Komissio teki 28. ja 29.4.2005 [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 20 artiklan 4 kohdan mukaisesti tarkastuksia ”H&R/Tudapetrolin”, ENI:n ja MOL:n toimitiloissa sekä Sasol-, ExxonMobil-, Repsol- ja Total-konsernin yhtiöille kuuluvissa toimitiloissa (riidanalaisen päätöksen 75 perustelukappale).

7        Komissio lähetti 25.–29.5.2007 väitetiedoksiannon edellä 2 kohdassa mainituille yhtiöille, joihin kuuluu myös kantaja (riidanalaisen päätöksen 85 perustelukappale). H&R-konserniin kuuluvat yhtiöt, mukaan lukien kantaja, ja Tudapetrol lähettivät 14.8.2007 päivätyllä kirjeellä yhteisen vastauksen väitetiedoksiantoon.

8        Komissio järjesti 10. ja 11.12.2007 kuulemistilaisuuden, jossa H&R-konserniin kuuluvat yhtiöt, mukaan lukien kantaja, ja Tudapetrol olivat yhdessä edustettuina (riidanalaisen päätöksen 91 perustelukappale).

9        Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä käytettävissään olleiden todisteiden perusteella, että päätöksen adressaatit, jotka muodostivat parafiinivahojen ja raakaparafiinin tuottajien enemmistön ETA:n alueella, olivat osallistuneet yhtenä kokonaisuutena pidettävään, monitahoiseen ja jatkettuun EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomiseen, joka kattoi ETA:n alueen. Tämä rikkominen koostui sopimuksista tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista, jotka koskivat hintojen vahvistamista ja parafiinivahoja koskevien kaupallisesti arkaluontoisten tietojen vaihtoa ja paljastamista (jäljempänä rikkomisen pääasiallinen osa). RWE:n (sittemmin Shell), ExxonMobilin, MOL:n, Repsolin, Sasolin ja Totalin osalta parafiinivahoja koskeva rikkominen tarkoitti myös asiakkaiden tai markkinoiden jakamista (jäljempänä rikkomisen toinen osa). Lisäksi rikkominen, johon RWE, ExxonMobil, Sasol ja Total olivat syyllistyneet, koski myös loppuasiakkaille Saksan markkinoilla myytyä raakaparafiiniä (jäljempänä rikkomisen raakaparafiiniä koskeva osa) (riidanalaisen päätöksen 2, 95 ja 328 perustelukappale ja 1 artikla).

10      Rikkomista merkitsevät menettelytavat toteutuivat kilpailunvastaisissa kokouksissa, joita osanottajat kutsuivat ”teknisiksi kokouksiksi” tai joskus ”Blauer Salon” ‑kokouksiksi, ja ”raakaparafiinikokouksissa”, jotka oli omistettu erityisesti raakaparafiiniä koskeville kysymyksille.

11      Käsiteltävässä asiassa määrättyjen sakkojen määrä on laskettu niiden asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EUVL 2006 C 210, s. 2) (jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat) perusteella, jotka olivat voimassa silloin, kun väitetiedoksianto annettiin tiedoksi edellä 2 kohdassa mainituille yhtiöille.

12      Riidanalainen päätös sisältää muun muassa seuraavat määräykset:

”1 artikla

Seuraavat yritykset ovat rikkoneet [EY] 81 artiklan 1 kohtaa ja 1.1.1994 alkaen ETA-sopimuksen 53 artiklaa osallistumalla mainittuina ajanjaksoina jatkettuun sopimukseen ja/tai yhdenmukaistettuun menettelytapaan parafiinivaha-alalla yhteismarkkinoilla ja 1.1.1994 lähtien ETA:ssa:

– –

Tudapetrol Mineralölerzeugnisse Nils Hansen KG: 24.3.–30.6.2002;

H&R Wax Company Vertrieb GmbH: 1.1.2001–28.4.2005;

Hansen & Rosenthal KG: 1.1.2001–28.4.2005;

H&R ChemPharm GmbH: 1.7.2001–28.4.2005;

– –

2 artikla

Edellä 1 artiklassa tarkoitetusta rikkomisesta määrätään seuraavat sakot:

Eni SpA: 29 120 000 euroa,

Esso Société anonyme française: 83 588 400 euroa,

josta yhteisvastuullisesti

ExxonMobil Petroleum and Chemical BVBA ja ExxonMobi1 Corporation 34 670 400 euroa, josta yhteisvastuullisesti Esso Deutschland GmbH:n kanssa 27 081 600 euroa;

Tudapetrol Mineralölerzeugnisse Nils Hansen KG: 12 000 000 euroa;

Hansen & Rosenthal KG yhteisvastuullisesti H&R Wax Company Vertrieb GmbH:n kanssa: 24 000 000 euroa,

josta yhteisvastuullisesti

H & R ChemPharm GmbH:n kanssa 22 000 000 euroa;

MOL Nyrt.: 23 700 000 euroa;

Repsol YPF Lubricantes y Especialidades SA yhteisvastuullisesti Repsol Petróleo SA:n ja Repsol YPF SA:n kanssa: 19 800 000 euroa;

Sasol Wax GmbH: 318 200 000 euroa;

josta yhteisvastuullisesti

Sasol Wax International AG:n, Sasol Holding in Germany GmbH:n ja Sasol [Ltd:n] kanssa 250 700 000 euroa;

Shell Deutschland Oil GmbH, Shell Deutschland Schmierstoff GmbH, Deutsche Shell GmbH, Shell International Petroleum Company Limited, The Shell Petroleum Company Limited, Shell Petroleum NV ja The Shell Transport and Trading Company Limited: 0 euroa;

RWE-Dea AG yhteisvastuullisesti RWE AG:n kanssa: 37 440 000 euroa;

Total France SA yhteisvastuullisesti Total SA:n kanssa: 128 163 000 euroa.”

2.     H&R-konsernin ja Tudapetrolin väliset suhteet

13      Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä seuraavaa:

”(22) [H&R]-konserni toimii maailmanlaajuisesti öljytuotteiden markkinoilla. Tudapetrol – – oli H&R:n parafiinivahojen ja raakaparafiinin myyntiä ja jakelua harjoittava yritys. Tutkimuksessa ilmeni, että H&R ja Tudapetrol ovat kaksi erillistä ja itsenäistä yritystä. Koska niiden välillä on kuitenkin tiiviit henkilökohtaiset yhteydet (kuten jäljempänä yksityiskohtaisesti esitetään, yksi Tudapetrolin osakkaista [H.] oli myös H&R:n työntekijä) ja H&R:n ja Tudapetrolin välillä on jakeluun liittyvä suhde, näitä kahta yritystä kutsutaan jäljempänä nimellä ”H&R/Tudapetrol”. H&R/Tudapetrol ‑konserni on sijoittautunut pääasiallisesti kahdelle saksalaiselle paikkakunnalle, Hampuriin ja Salzbergeniin.

(23)      H&R/Tudapetrolin tulo parafiinimarkkinoille tapahtui 24.3.1994, kun Hansen & Rosenthal KG osti yhteisostolla Salzbergenistä (Saksa) BASF:n tytäryhtiölle Wintershall AG:lle kuuluneen voiteluainejalostamon (SRS GmbH) ja muutti sen tuotantoyritykseksi.

(24)      Salzbergenin jalostamoa (SRS GmbH) hallinnoi H&R Chemisch-Pharmazeutische Spezialitäten GmbH, joka on H&R ChemPharm GmbH:n 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö. H&R ChemPharm GmbH on puolestaan H&R Wasag AG:n 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö. H&R Wasag AG:n pääosakkeenomistaja on H&R Beteiligung GmbH (loput osakkeista jakautuvat useiden osakkaiden kesken). H&R Beteiligung GmbH on puolestaan H&R Wax Company Vertrieb GmbH:n hallussa, ja tämä on Hansen & Rosenthal KG:n 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö (H&R:n holdingyhtiö).

(25)      Parafiinivahoja ja raakaparafiiniä jakeli alun perin Tudapetrol, joka on riippumaton yritys (vastuunalaisia yhtiömiehiä [Komplementäre]) ovat [HA., HAN. ja H.] ja äänetön yhtiömies [Kommanditist] on [HANS.]). Jakelutehtävä siirrettiin 1.5.2000 H&R Wax Company Vertrieb Komplementär GmbH & Co. KG:lle, ja 1.1.2001 lähtien jakelua on hoitanut H&R Wax Company Vertrieb – –. Tutkimuksesta ilmenee kuitenkin, että vaikka Tudapetrol poistui suureksi osaksi parafiinialalta 1.5.2000, se säilytti kuitenkin muutamia asiakkaita [jotka ostavat parafiinituotteita].

– –

(28)      Henkilöt, jotka olivat vastuussa H&R/Tudapetrol-konsernin toiminnan hallinnoinnista parafiinivahojen ja raakaparafiinin osalta, edustivat H&R/Tudapetrolia tai olivat tietoisia tässä riidanalaisessa päätöksessä kuvatuista järjestelyistä, ovat seuraavat – –:

[H.]: työharjoittelija SRS GmbH:ssa, 1994–1997; Tudapetrolin myynti- ja markkinointiosasto – –, 1997–2002; myyntivastaava H&R Wax Company Vertrieb GmbH:ssa vuodesta 2001 lähtien; H&R Wax Company Vertrieb GmbH:n johtaja [Geschäftsführer] vuodesta 2002 lähtien;

[G.]: tuotevastaava SRS GmbH:ssa 1994–2001; tuotevastaava H&R Management & Service GmbH / H&R ChemPharm GmbH:ssa vuodesta 2001 lähtien (vuonna 2002 H&R Management & Service GmbH:n nimi muutettiin H&R ChemPharm GmbH:ksi); Tudapetrolin – – myyntivastaava 1999–2000; H&R Wax Company Vertrieb GmbH:n myyntivastaava vuodesta 2001 lähtien;

[W.]: Tudapetrolin – – myyntivastaava 1994–1998; Tudapetrolin – – neuvonantaja 1999; SRS GmbH:n myyntivastaava (heinäkuusta 2001 lähtien palveluksessa H&R Management & Service GmbH:ssa, jonka nimi muutettiin H&R Chem-Pharm GmbH:ksi vuonna 2002), 2000–2001; ennen vuotta 1994 myyntivastaavana Wintershall AG:ssä.

(29)      Riidanalaisessa päätöksessä Hansen & Rosenthal / Tudapetrol ‑konsernin yhtiöitä, jotka osallistuivat kartelliin, kutsutaan nimellä H&R/Tudapetrol, ellei toisin ilmoiteta.”

 Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

14      Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 15.12.2008 toimittamallaan kannekirjelmällä.

15      Kantaja esitti unionin yleiseen tuomioistuimeen 12.8.2009 toimittamallaan kirjeellä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun erillisellä asiakirjalla tehdyn hakemuksen, jossa vaadittiin komission 28.7.2009 jättämän vastinekirjelmän oikaisun poistamista asiakirja-aineistosta.

16      Erillisellä asiakirjalla tehty hakemus yhdistettiin käsiteltäväksi pääasian yhteydessä unionin yleisen tuomioistuimen (neljäs jaosto) 28.10.2009 antamalla määräyksellä.

17      Unionin yleinen tuomioistuin (kolmas jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn. Unionin yleinen tuomioistuin pyysi työjärjestyksensä 64 artiklassa tarkoitettuna prosessinjohtotoimena asianosaisia vastaamaan tiettyihin kysymyksiin ja esittämään tiettyjä asiakirjoja. Osapuolet vastasivat kysymyksiin määräajassa ja esittivät tiettyjä asiakirjoja. Komissio ilmoitti kuitenkin, että se ei kyennyt esittämään jäljennöstä eikä pöytäkirjaa tietyistä luottamuksellisista lausumista, joita oli jätetty sen sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan ohjelman yhteydessä.

18      Unionin yleinen tuomioistuin (kolmas jaosto) määräsi 12.6.2012 päivätyllä määräyksellä, joka annettiin yhtäältä Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 24 artiklan ensimmäisen kohdan ja toisaalta työjärjestyksen 65 artiklan b alakohdan ja 66 artiklan 1 kohdan nojalla, että komission oli esitettävä pöytäkirjat tai jäljennökset edellä 17 kohdassa mainituista luottamuksellisista lausumista. Kantajan asianajajat voivat tutustua näihin asiakirjoihin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamossa ennen istuntoa.

19      Osapuolten suulliset lausumat ja niiden unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamat vastaukset kuultiin 10.7.2012 pidetyssä istunnossa.

20      Kun otetaan huomioon tosiseikkoihin perustuvat yhteydet asioihin T‑540/08, Esso ym. v. komissio, T‑541/08, Sasol ym. v. komissio, T‑543/08, RWE ja RWE Dea v. komissio, T‑544/08, Hansen & Rosenthal ja H&R Wax Company Vertrieb v. komissio, T‑548/08, Total v. komissio, T‑550/08, Tudapetrol v. komissio, T‑558/08, Eni v. komissio, T‑562/08, Repsol YPF Lubricantes y especialidades ym. v. komissio, ja T‑566/08, Total Raffinage Marketing v. komissio, sekä esiin tulleiden oikeuskysymysten samankaltaisuus, unionin yleinen tuomioistuin päätti antaa tuomion nyt käsiteltävässä asiassa vasta sen jälkeen kun kyseisissä liitännäisissä asioissa olisi pidetty istunnot, joista viimeinen pidettiin 3.7.2013.

21      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        ensisijaisesti kumoaa riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin se koskee kantajaa

–        toissijaisesti alentaa riidanalaisessa päätöksessä kantajalle määrättyä sakkoa asianmukaiseksi katsomallaan tavalla ja

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

22      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen kokonaan, toissijainen vaatimus mukaan lukien ja

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

1.     Asiakirjan poistamista asiakirja-aineistosta koskeva vaatimus

23      Kantajan vaatimuksesta, jonka mukaan komission 28.7.2009 jättämä vastinekirjelmän oikaisu pitäisi poistaa asiakirja-aineistosta, on todettava, että kyseisessä oikaisussa korjataan tiettyjä vastinekirjelmässä olleita kirjoitusvirheitä, jotka ovat pääosin alaviitteissä ja joiden virheellisyyden sekä kantaja että unionin yleinen tuomioistuin saattoivat helposti havaita riidanalaisen päätöksen ja osapuolten unionin yleisen tuomioistuimen menettelyssä jättämien muiden kirjelmien ja asiakirjojen perusteella.

24      Komissio vaati lisäksi vastinekirjelmän alkuperäisversion 93 kohdassa unionin yleistä tuomioistuinta ”hylkäämään kantajan kolme kanneperustetta perusteettomina”, kun se vaatii oikaisun mukaan neljän perusteen hylkäämistä. Alkuperäisversion virheellisyys oli kuitenkin helposti sekä unionin yleisen tuomioistuimen että kantajan havaittavissa, koska komissio vaati vastinekirjelmän alkuperäisversion 94 kohdassa unionin yleistä tuomioistuinta hylkäämään kanteen kokonaisuudessaan.

25      Näin ollen on pääteltävä, että oikaisun ainoana tarkoituksena oli helpottaa unionin yleisen tuomioistuimen työtä ja että kirjoitusvirheet, joita sillä pyrittiin korjaamaan, olivat helposti sekä kantajan että unionin yleisen tuomioistuimen havaittavissa. Mikään komission tekemistä korjauksista ei myöskään koskenut sen perustelujen asiasisältöä, joten kantaja ei voi pätevästi väittää, että oikaisun lisäämisellä asiakirja-aineistoon voitiin rajoittaa sen puolustautumisoikeuksia.

26      Unionin yleinen tuomioistuin esitti joka tapauksessa kantajalle kirjallisen kysymyksen, jotta tämä voisi selittää, mitä haitallisia seurauksia kyseisestä oikaisusta olisi sen puolustautumisoikeuksille. Kantaja ei yksilöinyt vastauksessaan näitä seurauksia.

27      Näin ollen vaatimus vastinekirjelmän oikaisun poistamisesta asiakirja-aineistosta hylätään.

2.     Asiakysymys

28      Kantaja esittää kanteensa tueksi neljä kanneperustetta. Ensimmäinen kanneperuste koskee EY 81 ja EY 253 artiklan virheellistä soveltamista sekä sen puolustautumisoikeuksien loukkaamista sillä perusteella, että riidanalaisen päätöksen perustelut olivat jääneet H&R-konsernin ja Tudapetrolin osalta erittelemättä. Toinen, toissijaisesti esitetty kanneperuste, koskee EY 81 artiklan virheellistä soveltamista sillä perusteella, että kantajan tekemästä kilpailusääntöjen rikkomisesta ei ole näyttöä. Kolmas kanneperuste, joka niin ikään esitetään toissijaisesti, perustuu asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan rikkomiseen sillä, että sakon määrää laskettaessa huomioon otettu liikevaihto on määritetty virheellisesti. Neljäs kanneperuste, joka niin ikään esitetään toissijaisesti, koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan rikkomista väitetyillä sakon laskentaa rasittavilla arviointivirheillä.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee EY 81 ja EY 253 artiklan virheellistä soveltamista sekä puolustautumisoikeuksien loukkaamista sillä perusteella, että riidanalaisen päätöksen perustelut olivat jääneet erittelemättä

29      Ensimmäinen kanneperuste on kaksiosainen. Ensimmäinen osa koskee EY 81 ja EY 253 artiklan virheellistä soveltamista. Toinen osa koskee kantajan puolustautumisoikeuksien loukkaamista.

 EY 81 ja EY 253 artiklan virheellistä soveltamista koskeva ensimmäinen osa

30      Kantaja huomauttaa, että komissio on pitänyt H&R-konsernia ja Tudapetrolia kahtena erillisenä ja riippumattomana yrityksenä (riidanalaisen päätöksen 22 perustelukappale). Komissio käsitteli kuitenkin riidanalaisessa päätöksessä näitä kahta yritystä niitä erittelemättä ja kutsui niitä nimellä H&R/Tudapetrol tutkiessaan kilpailusääntöjen rikkomista koskevia todisteita.

31      Se esittää ensinnäkin, että komissio on laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa ja soveltanut virheellisesti EY 81 artiklaa, kun se ei ole riidanalaisessa päätöksessä eritellyt Tudapetrolin ja H&R-konserniin kuuluvien yhtiöiden väitettyjä sääntöjenvastaisia menettelyjä koskevia perusteluja.

32      Se katsoo erityisesti, että vaikka H&R ja Tudapetrol ovat kaksi erillistä yritystä, komission on osoitettava, että kumpikin näistä yrityksistä on osallistunut erikseen ja itsenäisesti kaikilta osin nyt käsiteltävän asian kohteena olevaan EY 81 artiklan rikkomiseen. Komissio on sen mielestä laiminlyönyt osoittaa tämän riidanalaisessa päätöksessä.

33      Kantaja arvostelee myös ajanjakson 1.1.2001–30.6.2002 osalta sitä, että komissio totesi yhtäältä Tudapetrolin ja toisaalta Hansen & Rosenthalin tai sen tytäryhtiön H&R Wax Company Vertriebin sekä H&R ChemPharmin olevan yhteisvastuussa 1.7.2001 lähtien.

34      Se, voidaanko kantajan katsoa olevan vastuussa EY 81 artiklan rikkomisesta Tudapetrolin ohella, ja missä määrin sen voidaan katsoa olevan vastuussa, ei kantajan mukaan ilmene riidanalaisen päätöksen perusteluista, koska komissio on omaksunut ”yhtenäistävän näkökulman”.

35      Kantaja arvioi toiseksi, että ei ole sen tehtävänä etsiä riidanalaiseen päätökseen sisältyvistä tiedoista perusteluja eikä rekonstruoida päätelmiä, joiden vuoksi komissio on katsonut sen olevan vastuussa tietyistä teknisistä kokouksista ja tietyistä ajanjaksoista. Riidanalaisen päätöksen pitäisi sisältää tätä koskevat nimenomaiset perustelut.

36      Kolmanneksi pelkästään se, että G. oli läsnä tietyissä teknisissä kokouksissa, ei riitä osoittamaan, että H&R ChemPharm osallistui kartelliin, joten pelkkä viittaus tähän seikkaan ei merkitse EY 253 artiklassa tarkoitettuja riittäviä perusteluja. G. ei ollut kantajan kaupallisen yksikön palveluksessa ja työskenteli sen palveluksessa vain 30 prosenttia työajastaan. Hänen tehtävänsä yhtenä kantajan kolmesta tuotevastaavasta koostui parafiinituotteiden ja vahaseoksen kehittämisestä uusien kemiallisten koostumusten avulla, eikä siihen siten liittynyt mitään kantajan liiketoimintaan liittyvää tehtävää eikä vastuuta. H&R ChemPharm oli lisäksi riidanalaisen ajanjakson aikana holdingyhtiö, eikä sillä itsellään siis ollut mitään tuotantotoimintaa.

37      Kantaja katsoo näin ollen, että komission olisi pitänyt selittää riidanalaisessa päätöksessä syyt, joiden vuoksi G:n läsnäolo merkitsi H&M ChemPharmin osallistumista parafiinivahojen hintakartelliin, kun otetaan huomioon, että hän ei voinut tuotevastaavana tehdä tätä koskevia päätöksiä H&M ChemPharmin osalta ja että tämä yhtiö ei valmistanut eikä myynyt mitään.

38      Aluksi on tutkittava perustelujen riittämättömyyttä koskeva kantajan väite.

39      Tässä yhteydessä on muistutettava, että EY 253 artiklassa edellytettyjen perustelujen on oltava kyseisen toimen luonteen mukaisia ja niistä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä riidanalaisen toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden (asia C‑17/99, Ranska v. komissio, tuomio 22.3.2001, Kok., s. I‑2481, 35 kohta ja asia C‑521/09 P, Elf Aquitaine v. komissio, 29.9.2011, Kok., s. I‑8947, 147 kohta).

40      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan velvollisuudella perustella yksittäistapausta koskeva päätös on tarkoitus antaa mahdollisuus tutkia päätöksen laillisuus sekä antaa asianosaiselle riittävät tiedot sen arvioimiseksi, onko päätös mahdollisesti virheellinen, jolloin sen pätevyys voidaan riitauttaa (ks. vastaavasti asia C‑199/99 P, Corus UK v. komissio, tuomio 2.10.2003, Kok., s. I‑11177, 145 kohta ja yhdistetyt asiat C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I‑5425, 462 kohta).

41      Perustelut on lähtökohtaisesti ilmoitettava asianosaiselle samaan aikaan kuin sille vastainen päätös. Perustelujen puuttumista ei voida korjata sillä, että asianosainen saa päätöksen perustelut tietoonsa sitä koskevan, unionin tuomioistuimissa käytävän oikeudenkäyntimenettelyn aikana (asia 195/80, Michel v. parlamentti, tuomio 26.11.1981, Kok., s. 2861, 22 kohta; edellä 40 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 463 kohta ja edellä 39 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, 29.9.2011 annetun tuomion 149 kohta).

42      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimenpiteen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimenpide on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei kuitenkaan tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, sillä tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimenpiteen perustelut mainitun EY 253 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (asia C‑367/95 P, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, tuomio 2.4.1998, Kok. 1998, s. I‑1719, 63 kohta ja asia C‑413/06 P, Bertelsmann ja Sony Corporation of America v. Impala, tuomio 10.7.2008, Kok., s. I‑4951, 166 ja 178 kohta).

43      Silloin, kun – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – unionin kilpailusääntöjen soveltamista koskeva päätös koskee useita adressaatteja ja vastuuseen saattamista tietystä kilpailusääntöjen rikkomisesta, sen on sisällettävä riittävät perustelut kunkin adressaatin osalta ja erityisesti sellaisten adressaattien osalta, joiden kyseisen päätöksen mukaan katsotaan olevan vastuussa rikkomisesta (ks. vastaavasti edellä 39 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, 29.9.2011 annetun tuomion 152 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44      Tässä tapauksessa on ensinnäkin korostettava, että komissio on täsmentänyt riidanalaisen päätöksen 22 perustelukappaleessa, että yhteisen nimityksen ”H&R/Tudapetrol” käyttäminen oli perusteltua Tudapetrolin ja H&R-konsernin välisten tiiviiden henkilökohtaisten yhteyksien sekä niiden jakeluun liittyvien suhteiden vuoksi.

45      Henkilökohtaisten yhteyksien osalta riidanalaisen päätöksen 28 perustelukappaleesta ilmenee, että jokainen kilpailunvastaisiin kokouksiin osallistuneista kolmesta henkilöstä, joita olivat H., G. ja W., oli eri riidanalaisten ajanjaksojen aikana Tudapetrolin ja H&R-konsernin palveluksessa. Lisäksi H. oli samaan aikaan Tudapetrolin vastuunalainen yhtiömies ja vuodesta 2001 lähtien ja vielä riidanalaisen päätöksen tekohetkellä H&R Wax Company Vertriebin myyntivastaava. Lisäksi G. oli vuosina 1999 ja 2000 samaan aikaan tuotevastaavana SRS GmbH:ssa (H&R-konserniin kuuluva yhtiö, joka on välillisesti H&R ChemPharmin omistuksessa) ja Tudapetrolin myyntivastaava.

46      Komissio täsmensi riidanalaisen päätöksen 22 perustelukappaleessa H&R:n ja Tudapetrolin välisistä kaupallisista yhteyksistä, että Tudapetrol oli H&R:n parafiinivahojen ja raakaparafiinin myynti- ja jakeluyritys.

47      On näin ollen todettava, että perustelut sille, miksi komissio on usein käsitellyt Tudapetrolia yhdessä H&R-konsernin kanssa yhteisellä nimityksellä ”H&R/Tudapetrol”, ilmenevät selkeästi riidanalaisesta päätöksestä.

48      Toiseksi on tutkittava, sisältääkö riidanalainen päätös riittävät perustelut sille, mikä menettely on luettu H&R-konsernin yhtiöiden ja mikä menettely Tudapetrolin syyksi.

49      Komissio kuvaa riidanalaisen päätöksen 106 perustelukappaleessa parafiinivahoja koskevan rikkomisen osien toimintaa (rikkomisen pääasiallinen osa ja rikkomisen toinen osa). Kartelliin osallistuneiden yritysten edustajat esimerkiksi tapasivat säännöllisesti ”teknisissä kokouksissa”. Nämä kokoukset oli ”aina jaettu kahteen osaan: teknisiä kysymyksiä koskeva alkukeskustelu, jota seuraavat luonteeltaan kilpailunvastaiset keskustelut, jotka koskevat muun muassa hintojen vahvistamista, markkinoiden ja asiakaskunnan jakamista (tietyissä tapauksissa) sekä kaupallisesti arkaluontoisten tietojen – kuten nykyistä ja tulevaa hintapolitiikkaa, asiakaskuntaa, tuotantokapasiteettia ja myyntimääriä koskevien tietojen – vaihtoa ja paljastamista”.

50      Komissio vahvisti riidanalaisen päätöksen 381 ja 610 perustelukappaleessa sekä alaviitteessä 625 erikseen yhtäältä Tudapetrolin ja toisaalta H&R-konserniin kuuluvien yhtiöiden osalta kilpailusääntöjen rikkomisen alkamispäivän, loppumispäivän ja keston. H&R ChemPharm oli siten riidanalaisen päätöksen mukaan osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen 1.7.2001–28.4.2005 eli kolmen vuoden ja yhdeksän kuukauden ajan ja SRS 22.2.2001–1.7.2001 eli kolmen kuukauden ajan. Hansen & Rosenthalin ja H&R Wax Company Vertriebin osallistuminen kesti 1.1.2001–28.4.2005 eli neljän vuoden ja kolmen kuukauden ajan. Tudapetrol osallistui kilpailusääntöjen rikkomiseen 24.3.1994–30.6.2002 eli kahdeksan vuoden ja kolmen kuukauden ajan. Komissio täsmensi myös, että tutkittaessa kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen kestoa, ratkaiseva seikka olivat ajanjaksot, joiden aikana W., H. ja G. hoitivat tehtäviä yhtiöissä, joiden katsottiin olevan vastuussa siitä, sekä kyseisten henkilöiden tiedossa ollut läsnäolo teknisissä kokouksissa. Komissio viittasi tässä yhteydessä riidanalaisen päätöksen liitteeseen.

51      Komissio yksilöi riidanalaisen päätöksen liitteessä 14 teknistä kokousta, joihin ”H&R/Tudapetrol” oli käytettävissä olevien todisteiden mukaan osallistunut sen kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen ajanjakson aikana, joka oli otettu huomioon H&R ChemPharmin osalta (1.7.2001–28.4.2005). Komissio mainitsi näihin kokouksiin liittyvissä alaviitteissä kokoukseen osallistuneen H&R ChemPharmin työntekijän, tässä tapauksessa G:n, ja täsmensi todisteen, joka osoitti hänen läsnäolonsa kokouksessa.

52      Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee siten selvästi, kun sitä luetaan päätöksen tekoon liittyneessä asiayhteydessä, että ainoastaan tekniset kokoukset, joiden osalta H&R/Tudapetrolin läsnäolo mainittiin komission hallussa olevissa asiakirjoissa ja joihin kantajan työntekijä G. osallistui, luettiin sen syyksi.

53      Kolmanneksi on kuitenkin tutkittava ajanjakso 1.7.2001–30.6.2002, josta komissio totesi sekä H&R ChemPharmin että Tudapetrolin olevan vastuussa.

54      Tässä yhteydessä on muistettava (ks. edellä 50 kohta), että kun komissio määritteli kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen kestoa, ratkaiseva seikka, jonka se otti huomioon, olivat ajanjaksot, joiden aikana W., H. ja G. hoitivat tehtäviään yhtiöissä, joiden katsottiin olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta. Komissio totesi riidanalaisen päätöksen liitteessä, että yksikkö ”H&R/Tudapetrol” oli läsnä ajanjakson 1.7.2001–30.6.2002 aikana pidetyissä teknisissä kokouksissa G:n ja H:n edustamana. Se täsmensi samoin riidanalaisen päätöksen 28 perustelukappaleessa, että G. oli tämän ajanjakson aikana H&R Wax Company Vertriebin myyntivastaavana ja H&R ChemPharmin tuotevastaavana, kun taas H. oli sekä Tudapetrolin palveluksessa myynti- ja markkinointiosastolla (1997–2002) että H&R Wax Company Vertriebin myyntivastaavana (vuodesta 2001 lähtien ja edelleen riidanalaisen päätöksen tekohetkellä).

55      Näin ollen riidanalaisesta päätöksestä ilmenee selvästi, että komissio luki asianomaisten yhtiöiden syyksi ainoastaan kilpailusääntöjen rikkomisen ajanjaksot, joiden aikana niiden työntekijät osallistuivat teknisiin kokouksiin, ja että samanaikaisen vastuun vahvistaminen ajanjakson 1.7.2001–30.6.2002 ajalta johtui siitä, että näihin kokouksiin osallistuvat henkilöt toimivat sekä Tudapetrolissa että H&R-konserniin kuuluvissa yhtiöissä, erityisesti kantajayhtiössä.

56      Neljänneksi on tutkittava vastauskirjelmässä esitetyt kantajan väitteet, joissa se esittää, että pelkkä viittaus työsuhteeseen G:n ja sen välillä ei voi olla riittävä perustelu, koska se ”ei valmistanut eikä myynyt mitään”, G. oli tuotevastaava eikä liiketoimintavastaava ja työskenteli kantajayhtiössä vain 30 prosenttia työajastaan.

57      Tässä yhteydessä on korostettava, että kantajan väite, jonka mukaan se ”ei valmista eikä myy mitään”, on ristiriidassa sen itsensä hallinnollisessa menettelyssä antamien lausumien kanssa. Kantajan 8.12.2005 päivätyn kirjeen liitteenä on ”Euroopan parafiinin/mikrovahojen tuottajien” luettelo, jossa sen nimi mainittiin muiden ohella. Se totesi 15.12.2006 päivätyssä kirjeessään, että ”H&R ChemPharm [oli] ainoastaan tuotantoyritys, eikä se siis myy[nyt] parafiiniä kolmansille osapuolille”. Se esitti lisäksi 31.1.2008 päivätyssä kirjeessään, että Hansen & Rosenthalin ja H&R Wax Company Vertrieb GmbH:n liikevaihdot tehdään ”suurimmaksi osaksi H&R ChemPharmin tuotteiden jakelulla”.

58      Kantaja täsmensi G:n tehtävistä 19.1.2007 päivätyssä kirjeessään, että hän oli ”tuotannon ja jakelun välinen yhteyshenkilö”, koska hän hoiti kahta tehtävää eli toimi tuotevastaavana ja myyntivastaavana. Saman kirjeen mukaan tästä kaksiosaisesta tehtävästä määrättiin kantajan kanssa tehdyssä työsopimuksessa.

59      Tästä seuraa, että kantajan väitteet, joiden mukaan H&R ChemPharmilla ei ollut tuotantoa eikä G. ollut osallistunut parafiinivahojen jakeluun, eivät vastaa tosiseikkoja. Lisäksi se, että hän käytti vain 30 prosenttia työajastaan kantajan palveluksessa, ei voinut estää häntä vaikuttamasta kantajan liiketoimintaan teknisissä kokouksissa saatujen tietojen valossa. Riidanalaisen päätöksen perustelut vastaavat siten kantajan hallinnollisessa menettelyssä antamia selvityksiä, ja niiden avulla voidaan ymmärtää syyt, joiden vuoksi komissio on yhdistänyt kantajan vastuun kilpailusääntöjen rikkomisesta sen ja G:n väliseen työsuhteeseen.

60      Edellä esitetyn perusteella on pääteltävä, että kun riidanalaista päätöstä luetaan kokonaisuutena ja sen tekemiseen liittyvässä asiayhteydessä, siihen sisältyvät riittävät perustelut tosiseikoille, jotka muodostavat kilpailusääntöjen rikkomisen, joka on luettu kantajan syyksi, ja että nämä tosiseikat voidaan päätöksen perusteella erottaa tosiseikoista, jotka on luettu Tudapetrolin syyksi.

61      Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa kantajan väitteellä, jonka mukaan siltä ei voida vaatia riidanalaisen päätöksen perustelujen etsimistä päätöksen alaviitteistä ja liitteistä ja tällä tavoin sen päättelyn rekonstruoimista, jonka perusteella komissio on katsonut sen olevan vastuussa tiettyjen ajanjaksojen osalta.

62      Kun näet otetaan huomioon niiden tietojen ja arviointien suuri määrä, jotka tukevat päätöstä määrätä sakkoja useille yhtiöille, joista jokaisella on oikeus saada riittävät perustelut itseään koskevien tietojen osalta, komissiota ei voida moittia siitä, että se järjestää päätöksen perustelut monitasoisesti. Komissio ei varsinkaan riko mitään oikeussääntöä ottaessaan päätöstekstiin vain päätöksensä taustalla olevat pääasialliset seikat sekä seikat, joita on esitetty vastuuseen saatettujen yritysten väitetiedoksiantoon antamissaan vastauksissa esittämistä erityisistä perusteluista, ja esittäessään tietoja tai selityksiä ja viitatessaan todisteisiin päätöksen alaviitteissä tai liitteessä.

63      Lisättäköön, että komissio käytti yhteisnimitystä ”H&R/Tudapetrol” jo väitetiedoksiannossa erityisesti todisteiden tutkimisen yhteydessä ja yhteenvetotaulukossa, jossa mainitaan kartelliin osallistuneiden yritysten läsnäolo erityisissä teknisissä kokouksissa, kun taas kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen kesto todettiin erikseen H&R:n ja Tudapetrolin osalta. Kantaja ei kuitenkaan kyseenalaistanut tätä lähestymistapaa väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa, jonka se jätti yhdessä Tudapetrolin ja muiden H&R-konserniin kuuluvien yhtiöiden kanssa, vaikka väitetiedoksianto oli osoitettu erikseen kullekin yhtiölle. Lisäksi H&R ja Tudapetrol käyttivät kyseisessä vastauksessa perusteluissaan niin ikään järjestelmällisesti nimitystä ”H&R/Tudapetrol” lukuun ottamatta 2.7.2 kohtaa, johon sisältyy kohta, jossa esitettiin Tudapetrolin kilpailusääntöjen rikkomisen vanhentuneen, koska tämän väitettiin lopettaneen parafiinivahoihin liittyneen toimintansa 1.5.2000. Näissä olosuhteissa kantaja ei voi pätevästi arvostella komissiota siitä, että tämä ei ole esittänyt yksityiskohtaisempia perusteluja asiaan liittyvistä näkökohdista.

64      Toiseksi on tutkittava EY 81 artiklan virheelliseen soveltamiseen liittyvä väite.

65      Ensinnäkin on tutkittava, miten komissio on käyttänyt yhteisnimitystä ”H&R/Tudapetrol” riidanalaisessa päätöksessä.

66      Tässä yhteydessä on aluksi huomautettava, että komissio viittasi riidanalaisessa päätöksessä Tudapetrolin ja H&R:n henkilökohtaisiin yhteyksiin, joita kantaja ei ole kiistänyt.

67      Riidanalaiseen päätökseen otetuista komission hallussa olevista muistioiden otteista ja pöytäkirjoista ja kartellin osallistujien lausumista sekä asiakirja-aineistosta, joka sisältää kaikki todisteet, joihin kantajalla oli oikeus tutustua ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä, ilmenee lisäksi, että muut kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneet viittasivat usein yhteiseen yksikköön ”SRS/Tudapetrol” tai ”H&R/Tudapetrol” tai yhdistivät muulla tavoin Tudapetrolin ja H&R-konserniin kuuluvat yhtiöt kilpailusääntöjen rikkomiseen. Näin ollen on korostettava, että se, että komissio käytti toistuvasti yhteisnimitystä ”H&R/Tudapetrol”, vastaa myös muiden kartellin osallistujien näkemystä.

68      Komissio viittasi myös H&R-konsernin ja Tudapetrolin väliseen yhteyteen.

69      Kantaja ei ole kiistänyt sitä, että Tudapetrol oli ”H&R:n parafiinivahojen ja raakaparafiinin myynti- ja jakeluyritys”, joten näiden kahden yrityksen välillä oli vertikaalinen yhteys. Tästä vertikaalisesta yhteydestä seuraa, että molemmilla yrityksillä oli kaupallinen intressi maksimoida niiden valmistamista tai myymistä parafiinivahatuotteista saadut voitot. Tätä intressiä palveli osallistuminen riidanalaiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen, jonka tarkoituksena oli muun muassa hintojen vahvistaminen, minkä ansiosta oli mahdollista saada suurempia voittoja kuin vapaassa kilpailussa. Koska Tudapetrolin myymät parafiinivahat olivat H&R-konsernin valmistamia, tämä vertikaalinen yhteys saattoi vahvistaa kartellin muiden osallistujien vaikutelmaa siitä, että nämä kaksi yritystä liittyivät läheisesti toisiinsa, joten ne pitivät sitä yhtenä ainoana yksikkönä, mikä ilmenee myös komission hallussa olevista asiakirjoista.

70      Tästä seuraa, että komissio saattoi perustellusti mainita Tudapetrolin ja H&R-konsernin välisen vertikaalisen yhteyden niiden seikkojen joukossa, joiden vuoksi yhteisnimityksen ”H&R/Tudapetrol” käyttö riidanalaisen päätöksen tietyissä osissa oli perusteltua.

71      Lopuksi on muistutettava siitä, että H&R-konserniin kuuluvat yhtiöt ja Tudapetrol ovat esittäneet yhteisen vastauksen väitetiedoksiantoon. Komissio on näin ollen menetellyt johdonmukaisesti esittäessään niiden perustelut ”H&R/Tudapetrolin” perusteluina.

72      Kun otetaan huomioon näiden kahden yrityksen väliset henkilökohtaiset yhteydet, kartellin muiden osallistujien näkemys sekä Tudapetrolin ja H&R:n välinen vertikaalinen yhteys ja yhteinen vastaus väitetiedoksiantoon, on katsottava, että komissio ei ole soveltanut virheellisesti EY 81 artiklaa, kun se on käyttänyt yhteisnimitystä ”H&R/Tudapetrol” tutkiessaan kilpailusääntöjen rikkomisen tiettyjä seikkoja.

73      Toiseksi on muistettava, että komissio on lukenut kantajan syyksi vain tekniset kokoukset, joihin henkilö, jolla on toimi H&R ChemPharmissa, oli osallistunut, sen mukaisesti kuin se oli arvioinut hallussaan olevia asiakirjoja (ks. edellä 45–52 kohta). Työntekijän tai muiden edustajien läsnäolo kilpailunvastaisissa kokouksissa on tosiseikka, jonka perusteella komissio voi todeta yrityksen olevan vastuussa EY 81 artiklan rikkomisesta. Oikeuskäytännössä on näet katsottu, että komission toimivalta määrätä yritykselle seuraamus silloin, kun se on rikkonut kilpailusääntöjä, edellyttää ainoastaan sitä, että rikkomiseen on syyllistynyt sellainen henkilö, jolla on yleisesti oikeus toimia yrityksen lukuun (ks. yhdistetyt asiat T‑236/01, T‑239/01, T‑244/01–T‑246/01, T‑251/01 ja T‑252/01, Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomio 29.4.2004, Kok., s. II‑1181, 277 kohta; asia T‑141/08, E.ON Energie v. komissio, tuomio 15.12.2010, Kok., s. II‑5761, 258 kohta; ks. vastaavasti myös yhdistetyt asiat 100/80–103/80, Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok., s. 1825, Kok. Ep. VII, s. 133, 97 kohta).

74      Kun komissio on käyttänyt yhteisnimitystä ”H&R/Tudapetrol” riidanalaiseen päätökseen sisältyvän arvioinnin tietyissä osissa mutta on kuitenkin todennut tästä, että osallistuminen teknisiin kokouksiin oli luettu kantajan syyksi sen vuoksi, että yksi sen työntekijöistä oli ollut läsnä kyseisissä kokouksissa, se ei näin ollen ole EY 81 artiklan vastaista.

75      Koska kantaja ei ole näyttänyt toteen perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä eikä EY 81 artiklan virheellistä soveltamista, ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

 Toinen osa, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista

76      Kantaja väittää, että koska riidanalaisen päätöksen perusteluissa ei eritelty sen syyksi luettuja toimia ja Tudapetrolin syyksi luettuja toimia, päätöksen perusteella ei voida yksilöidä aineellista menettelyä, josta sitä syytetään. Näin ollen sen mahdollisuudet esittää vapauttavia todisteita ovat vähäiset. Koska sitä pidetään yhteisvastuullisena kaikista Tudapetrolin toimista, sen pitäisi siten osoittaakseen syyttömyytensä riitauttaa kaikki aineelliset väitteet, joita oli esitetty Tudapetrolia vastaan ajanjaksolta, jonka aikana se osallistui kartelliin.

77      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien noudattaminen edellyttää sitä, että asianomainen yritys saa hallinnollisen menettelyn kuluessa ilmaista asianmukaisesti näkemyksensä esiin tuotujen tosiseikkojen ja olosuhteiden paikkansapitävyydestä ja merkityksestä sekä niistä asiakirjoista, joita komissio on käyttänyt rikkomista koskevan väitteensä tukena (edellä 73 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomion 10 kohta; yhdistetyt asiat C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004, Kok., s. I‑123, 66 kohta ja asia C‑407/04 P, Dalmine v. komissio, tuomio 25.1.2007, Kok., s. I‑829, 44 kohta).

78      Asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohdassa säädetään, että asianosaisille on lähetettävä väitetiedoksianto, jossa on selkeästi mainittava kaikki ne oleelliset seikat, joihin komissio menettelyn tässä vaiheessa perustaa näkemyksensä, jotta ne, joita asia koskee, saavat tietoonsa, mistä toiminnasta komissio niitä arvostelee, ja jotta ne voivat tehokkaasti puolustautua ennen kuin komissio antaa lopullisen päätöksensä. Tällainen väitetiedoksianto on unionin oikeuden perusperiaatteen, joka edellyttää puolustautumisoikeuksien kunnioittamista kaikissa menettelyissä, soveltamista koskeva menettelyllinen tae (yhdistetyt asiat C‑322/07 P, C‑327/07 P ja C‑338/07 P, Papierfabrik August Koehler ym. v. komissio, tuomio 3.9.2009, Kok., s. I‑7191, 35 kohta ja asia T‑299/08, Elf Aquitaine v. komissio, tuomio 17.5.2011, Kok., s. II‑2149, 135 kohta).

79      Tämän periaatteen mukaan komission yritykselle, jolle se aikoo määrätä seuraamuksen kilpailusääntöjen rikkomisesta, osoittamaan väitetiedoksiantoon on sisällytettävä tätä yritystä vastaan esitetyt olennaiset seikat, kuten tosiseikat, joista yritystä moititaan, niiden oikeudellinen luonnehdinta ja todistusaineisto, johon komissio tukeutuu, jotta tämä yritys voisi esittää hyödyllisesti väitteensä ja perustelunsa sitä vastaan käydyssä hallinnollisessa menettelyssä (ks. edellä 78 kohdassa mainittu asia Papierfabrik August Koehler ym. v. komissio, tuomion 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

80      Väitetiedoksiannossa on erityisesti yksiselitteisesti täsmennettävä se oikeussubjekti, jolle sakot mahdollisesti määrätään, se on osoitettava tälle oikeussubjektille, ja siinä on ilmaistava, missä ominaisuudessa tätä oikeussubjektia syytetään väitetyistä tosiseikoista (edellä 78 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, 17.5.2011 annetun tuomion 137 kohta; ks. vastaavasti myös edellä 78 kohdassa mainittu asia Papierfabrik August Koehler ym. v. komissio, tuomion 37 ja 38 kohta).

81      Tässä yhteydessä on ensinnäkin korostettava, että komissio osoitti väitetiedoksiannon kantajalle 29.5.2007 päivätyllä kirjeellä.

82      Komissio esitti jo väitetiedoksiannon 104 kohdassa riidanalaisen päätöksen 124 perustelukappaleessa ja liitteessä olevan taulukon, jossa täsmennettiin sen tietojen mukaisesti kokoukset, joihin yksikkö ”H&R/Tudapetrol” oli osallistunut.

83      Komissio täsmensi myös väitetiedoksiannon 2 ja 257 kohdassa sekä kyseisessä 257 kohdassa olevassa alaviitteessä 493, että se aikoi todeta H&R ChemPharmin olevan ajanjaksolta 1.7.2001–28.4.2005 vastuussa EY 81 artiklan rikkomisesta, joka koostui hintojen vahvistamista ja kaupallisesti arkaluontoisten tietojen paljastamista koskevista sopimuksista tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista, jotka vaikuttivat parafiinivahamarkkinoihin. Komissio totesi siinä niin ikään, että ratkaiseva seikka kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen keston määrittämisessä olivat ajanjaksot, joiden aikana W., H. ja G. hoitivat tehtäviään kilpailusääntöjen rikkomisesta vastuullisina pidetyissä yhtiöissä. Komissio täsmensi jo väitetiedoksiannon 31 kohdassa näiden kolmen henkilön työsuhteen ja tehtävien kestot samalla tavoin kuin riidanalaisen päätöksen 28 perustelukappaleessa. Lisäksi perusteluissa, jotka esitettiin otsikon ”4.2. Teknisiä kokouksia koskevia yksityiskohtaisia tietoja” alla, mainitaan todisteet, jotka komissio on ottanut huomioon kunkin teknisen kokouksen osalta.

84      Väitetiedoksiannosta ilmenee näin ollen selvästi, että ainoastaan tekniset kokoukset, joihin joku H&R ChemPharmin työntekijöistä oli osallistunut, oli otettu huomioon sen osalta ja luettu sen syyksi. Kantaja ei voi näin ollen väittää pätevästi, että se ei olisi kyennyt väitetiedoksiannon perusteella yksilöimään menettelyä, josta sitä syytettiin, ja että sen olisi pitänyt syyttömyytensä osoittaakseen riitauttaa kaikki Tudapetrolia vastaan esitetyt aineelliset väitteet.

85      Ylimääräisenä seikkana on muistutettava siitä, että Tudapetrol ja H&R-konsernin yhtiöt vastasivat väitetiedoksiantoon yhdessä, vaikka väitetiedoksianto oli osoitettu kummallekin yhtiölle erikseen. Tudapetrol ja H&R-konsernin yhtiöt käyttivät lisäksi vastauksessaan yhteisnimitystä ”H&R/Tudapetrol”. Kantaja ei ole esittänyt, että sen olisi tämän nimityksen vuoksi ollut mahdotonta puolustautua pelkästään sitä vastaan esitettyjä väitteitä vastaan.

86      Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen kanneperusteen toinen osa on hylättävä ja ensimmäinen kanneperuste on siten hylättävä kokonaan.

 Toinen kanneperuste, joka koskee EY 81 artiklan virheellistä soveltamista sillä perusteella, että kantajan kilpailusääntöjen rikkomisesta ei ole esitetty näyttöä

87      Toinen, toissijaisesti esitetty kanneperuste on kaksiosainen. Kantaja esittää ensimmäisessä osassa, että komissio ei ole esittänyt riittävästi näyttöä, joka osoittaisi sen olevan yksilöllisesti vastuussa. Se esittää toisessa osassa, että sen vastuu ei voi perustua myöskään todisteisiin, joita on esitetty muita H&R-konserniin kuuluvia yhtiöitä vastaan.

 Ensimmäinen osa, joka koskee kantajan suoran vastuun osoittavien todisteiden puuttumista

88      Komissio ei ole kantajan mukaan osoittanut, että se olisi itse syyllistynyt kilpailusääntöjen vastaiseen toimeen.

89      Komissio ei ole sen mielestä ensinnäkään ottanut todisteita arvioidessaan huomioon sitä, että se ei ole katsonut kantajan olevan vastuussa yhtenä kokonaisuutena pidettävän kilpailusääntöjen rikkomisen molemmista osista eli asiakkaiden ja markkinoiden jakamisesta (rikkomisen toinen osa) ja osasta, joka koskee raakaparafiinin markkinoita Saksassa (rikkomisen raakaparafiiniä koskeva osa). Sitä vastaan todettiin ainoastaan kilpailusääntöjen rikkomisen pääasiallinen osa eli hintojen vahvistaminen ja kaupallisesti arkaluontoisten tietojen vaihto parafiinivahamarkkinoilla riidanalaisen päätöksen 328 perustelukappaleen perusteella. Kantaja arvioi näin ollen, että komission olisi pitänyt valmistella näytön esittämistä tarkemmin yksilöimällä sitä koskevat todisteet ja välttää se, että sitä vastaan luettaisiin todisteita, jotka voivat osoittaa vain kolmansien osapuolten tekemät kilpailusääntöjen rikkomiset.

90      Kantaja toteaa toiseksi huomioon otetusta kilpailusääntöjen rikkomisen ajanjaksosta 1.7.2001–28.4.2005, että yksikään sen palveluksessa aktiivisesti toimiva työntekijä ei osallistunut kilpailunvastaisiin kokouksiin. G., joka oli ollut ”tuotevastaavana” sen palveluksessa vuodesta 2001 lähtien, ei toiminut sen liiketoimintayksikössä. Hän työskenteli kantajan palveluksessa 30 prosenttia työajastaan. Koska hän oli yksi kolmesta tuotevastaavasta, hänen tehtävänään kantajan palveluksessa oli parafiinituotteiden ja vahaseoksen kehittäminen uusien kemiallisten koostumusten avulla. Tähän ei sisältynyt minkäänlaista kantajan liiketoimintaan eikä varsinkaan sen edustamiseen liittyvää tehtävää tai vastuuta. Kantaja tarjoaa tässä yhteydessä näyttönä johtajansa S:n todistajanlausuntoa.

91      Kantajan mukaan 19.1.2007 päivätyssä kirjeessä ilmoitettiin, että G. oli ”sales manager” (myyntipäällikkö) H&R Wax Company Vertriebissä, joka on kantajasta erillinen yhtiö. Se kiistää sen, että H&R Wax Company Vertrieb olisi ollut sen jakeluyhtiö. Tämä oli oikeudellisesti itsenäinen, eikä kantajalla ollut omistuksessaan tämän yhtiön osakkeita eikä määräysvaltaa siihen nähden. Se kiistää senkin, että H&R Wax Company Vertrieb olisi ollut sen osakas tai että tällä olisi ollut sitä koskevia ”erityisiä valvontaoikeuksia”. Näin ollen sen ei voida katsoa olevan vastuussa H&R Wax Company Vertriebistä.

92      Kantaja katsoo lisäksi, että komissio ei ole osoittanut, että G. olisi toiminut sen puolesta osallistuessaan teknisiin kokouksiin. Näin ollen ei ole yleisesti mitään näyttöä siitä, että kantaja olisi itse osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen.

93      Kantaja esittää kolmanneksi, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin katsoisi, että G. oli sen edustajana teknisissä kokouksissa, komissio ei ole missään tapauksessa esittänyt näyttöä sen tekemästä EY 81 artiklan rikkomisesta. Se esittää tältä osin yksityiskohtaisen selvityksen jokaisesta teknisestä kokouksesta, jossa H&R oli riidanalaisen päätöksen mukaan läsnä.

–       Sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteet

94      EY 81 artiklan 1 kohdan mukaan yhteismarkkinoille soveltumattomia ja kiellettyjä ovat sellaiset yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja joiden tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua yhteismarkkinoilla tai joista seuraa, että kilpailu estyy, rajoittuu tai vääristyy yhteismarkkinoilla.

95      Jotta voidaan katsoa, että kyseessä on EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus, riittää, että kyseessä olevat yritykset ovat ilmaisseet yhteisen tahtonsa käyttäytyä markkinoilla tietyllä tavalla (asia T‑7/89, Hercules Chemicals v. komissio, tuomio 17.12.1991, Kok., s. II‑1711, Kok. Ep. XI, s. II‑79, 256 kohta ja asia T‑9/99, HFB ym. v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II‑1487, 199 kohta).

96      Voidaan katsoa, että EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus on tehty, kun sopimuspuolet ovat päässeet yksimielisyyteen kilpailun rajoittamista koskevasta periaatteesta, vaikka suunnitellun rajoittamisen yksittäisistä toteuttamistavoista vielä neuvoteltaisiin (asia T‑240/07, Heineken Nederland ja Heineken v. komissio, tuomio 16.6.2011, Kok., s. II‑3355, 45 kohta; ks. myös vastaavasti edellä 95 kohdassa mainittu asia HFB ym. v. komissio, tuomion 151–157 ja 206 kohta).

97      Yhdenmukaistetulla menettelytavalla tarkoitetaan sellaista yritysten välisen yhteensovittamisen muotoa, jolla korvataan tietoisesti kilpailun riskit yritysten välisellä käytännön yhteistyöllä ilman, että asiasta olisi tehty varsinaista sopimusta (asia C‑49/92 P, komissio v. Anic Partecipazioni, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I‑4125, 115 kohta ja asia C‑199/92 P, Hüls v. komissio, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I‑4287, 158 kohta).

98      Tältä osin EY 81 artiklan 1 kohta on esteenä kaikelle sellaiselle taloudellisten toimijoiden väliselle suoralle tai välilliselle yhteydenpidolle, joka voi joko vaikuttaa jonkin tosiasiallisen tai mahdollisen kilpailijan markkinakäyttäytymiseen tai paljastaa tällaiselle kilpailijalle sen, kuinka on itse päätetty käyttäytyä tai aiotaan käyttäytyä markkinoilla, kun yhteydenpidon tarkoituksena on rajoittaa kilpailua yhteismarkkinoilla tai siitä seuraa, että kilpailu rajoittuu yhteismarkkinoilla (edellä 96 kohdassa mainittu asia Heineken Nederland ja Heineken v. komissio, tuomion 47 kohta; ks. vastaavasti edellä 97 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 116 ja 117 kohta).

–       Näytön arviointia koskevat periaatteet

99      Oikeuskäytännön mukaan komission on esitettävä näyttö niistä kilpailusääntöjen rikkomisista, jotka se on katsonut tapahtuneiksi, ja oikeudellisesti riittävät todisteet kilpailusääntöjen rikkomisen muodostavista seikoista (asia C‑185/95 P, Baustahlgewebe v. komissio, tuomio 17.12.1998, Kok., s. I‑8417, 58 kohta; ks. yhdistetyt asiat T‑44/02 OP, T‑54/02 OP, T‑56/02 OP, T‑60/02 OP ja T‑61/02 OP, Dresdner Bank ym. v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II‑3567, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

100    Tuomioistuinvalvonnan laajuuden osalta vakiintuneessa oikeuskäytännössä todetaan, että kun unionin yleinen tuomioistuin käsittelee kumoamiskannetta, joka koskee EY 81 artiklan 1 kohdan nojalla tehtyä päätöstä, sen on yleisesti ottaen tutkittava kaikilta osin, täyttyvätkö EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisedellytykset (ks. asia T‑41/96, Bayer v. komissio, tuomio 26.10.2000, Kok., s. II‑3383, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

101    Jos asiaa käsittelevä tuomioistuin on tässä yhteydessä epätietoinen, sen on ratkaistava asia sen yrityksen hyväksi, jolle rikkomisen toteamista koskeva päätös on osoitettu. Tuomioistuin ei siis voi todeta, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla näyttänyt kyseessä olevan kilpailusääntöjen rikkomisen tapahtuneen, jos se ei ole saavuttanut täyttä varmuutta tämän kysymyksen osalta, ja näin erityisesti silloin, kun kyse on sakkopäätökseen kohdistuvasta kumoamiskanteesta (edellä 99 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dresdner Bank ym. v. komissio, tuomion 60 kohta ja asia T‑112/07, Hitachi ym. v. komissio, tuomio 12.7.2011, Kok., s. II‑3871, 58 kohta).

102    Viimeksi mainitussa tilanteessa on nimittäin otettava huomioon syyttömyysolettaman periaate, sellaisena kuin se ilmenee erityisesti ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamisesta Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen 6 artiklan 2 kappaleesta, sillä se on yksi perusoikeuksista, jotka ovat Euroopan unionin oikeuden yleisiä periaatteita. Kun otetaan huomioon kyseisten rikkomisten luonne sekä niihin liittyvien seuraamusten luonne ja ankaruus, syyttömyysolettaman periaatetta sovelletaan erityisesti yrityksiä koskevien kilpailusääntöjen rikkomista koskeviin menettelyihin, jotka voivat johtaa sakkojen tai uhkasakkojen määräämiseen (edellä 101 kohdassa mainittu asia Hitachi ym. v. komissio, tuomion 59 kohta; ks. vastaavasti myös edellä 99 kohdassa mainittu asia Dresdner Bank ym. v. komissio, tuomion 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

103    Komission on siis esitettävä täsmälliset ja yhtäpitävät todisteet näyttääkseen kilpailusääntöjen rikkomisen. On kuitenkin korostettava, että kaikkien komission toimittamien todisteiden ei tarvitse välttämättä täyttää näitä edellytyksiä kaikkien rikkomisen osatekijöiden osalta. Riittää, että todisteiden kokonaisuus, johon komissio vetoaa, kokonaisvaltaisesti tarkasteltuna vastaa tätä vaatimusta (edellä 99 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dresdner Bank ym. v. komissio, tuomion 62 ja 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

104    Seikkoja, jotka komissio esittää riidanalaisessa päätöksessä todistaakseen, että jokin yritys on rikkonut EY 81 artiklan 1 kohtaa, on tarkasteltava kokonaisuutena eikä erikseen (ks. asia T‑53/03, BPB v. komissio, tuomio 8.7.2008, Kok., s. II‑1333, 185 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

105    On myös todettava, että käytännössä komission on usein osoitettava rikkomisen olemassaolo tämän tehtävän kannalta epäedullisissa olosuhteissa, koska useita vuosia on voinut kulua rikkomisen muodostavien tosiseikkojen tapahtumisesta ja koska useat tutkimuksen kohteena olevat yritykset eivät ole toimineet aktiivisesti yhteistyössä komission kanssa. Vaikka komission on osoitettava, että hintojen vahvistamista koskeva lainvastainen sopimus on tehty, olisi liiallista edellyttää sen lisäksi, että komission olisi esitettävä todisteet tämän tavoitteen saavuttamisen erityisestä mekanismista. Kilpailusääntöjen rikkomiseen syyllistyneen yrityksen olisi nimittäin liian helppoa välttyä seuraamukselta, jos se voisi vedota lainvastaisen sopimuksen toiminnasta annettujen tietojen epämääräisyyteen tilanteessa, jossa sopimuksen olemassaolo ja sen kilpailunvastainen tarkoitus on kuitenkin näytetty toteen riittävällä tavalla. Yritykset voivat tällaisessa tilanteessa puolustautua tehokkaasti, jos niillä on mahdollisuus ilmoittaa kantansa kaikista komission niitä vastaan esittämistä todisteista (yhdistetyt asiat T‑67/00, T‑68/00, T‑71/00 ja T‑78/00, JFE Engineering ym. v. komissio, tuomio 8.7.2004, Kok., s. II‑2501, 203 kohta).

106    Todisteista, joihin voidaan vedota EY 81 artiklan rikkomisen näyttämiseksi toteen, on nimittäin todettava, että unionin oikeudessa vallitseva periaate on vapaan todistelun periaate (asia T‑50/00, Dalmine v. komissio, tuomio 8.7.2004, Kok., s. II‑2395, 72 kohta ja edellä 101 kohdassa mainittu asia Hitachi ym. v. komissio, tuomion 64 kohta).

107    Kun on kyse erilaisen näytön merkityksestä todisteena, ainoa merkityksellinen arviointiperuste esitettyjen todisteiden harkinnassa on niiden uskottavuus (edellä 106 kohdassa mainittu asia Dalmine v. komissio, tuomion 72 kohta).

108    Todistelua koskevien yleisten sääntöjen mukaan asiakirjan uskottavuus ja siksi sen todistusarvo riippuu sen alkuperästä, laatimisolosuhteista, vastaanottajasta ja sisällöstä (yhdistetyt asiat T‑25/95, T‑26/95, T‑30/95–T‑32/95, T‑34/95–T‑39/95, T‑42/95–T‑46/95, T‑48/95, T‑50/95–T‑65/95, T‑68/95–T‑71/95, T‑87/95, T‑88/95, T‑103/95 ja T‑104/95, Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomio 15.3.2000, Kok., s. II‑491, 1053 ja 1838 kohta, ja edellä 101 kohdassa mainittu asia Hitachi ym. v. komissio, tuomion 70 kohta).

109    Jos komissio tukeutuu yksinomaan kyseessä olevien yritysten menettelyyn markkinoilla todetakseen rikkomisen olemassaolon, viimeksi mainittujen tarvitsee vain osoittaa sellaisten olosuhteiden olemassaolo, jotka valaisevat komission toteamia tosiseikkoja eri tavalla ja joiden perusteella komission esittämä tosiseikkojen selitys, jonka perusteella se totesi unionin kilpailusääntöjä rikotun, voidaan korvata toisella uskottavalla selityksellä (ks. vastaavasti edellä 105 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 186 kohta).

110    Sitä vastoin silloin, kun komissio tukeutuu asiakirjatodisteisiin, kyseessä olevien yritysten tehtävänä ei ole kuitenkaan pelkästään esittää vaihtoehtoista uskottavaa selitystä komission teorialle, vaan niiden on myös vedottava siihen, että riidanalaisessa päätöksessä mainitut todisteet olivat riittämättömiä rikkomisen olemassaolon toteennäyttämiseksi (edellä 105 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 187 kohta). Tällainen todistusharkinta ei loukkaa syyttömyysolettaman periaatetta (ks. vastaavasti asia C‑235/92 P, Montecatini v. komissio, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I‑4539, 181 kohta).

111    Koska kilpailunvastaisia sopimuksia koskeva kielto on yleisesti tunnettu, komission ei voida edellyttää esittävän asiakirjoja, jotka osoittavat nimenomaisesti kyseessä olevien toimijoiden yhteydenpidon. Hajanaisia ja vähäisiä todisteita on joka tapauksessa voitava täydentää päättelyillä, joilla merkitykselliset olosuhteet voidaan rekonstruoida. Kilpailunvastaisen menettelytavan tai sopimuksen olemassaolo voidaan siis päätellä tietyistä yhteensattumista ja välillisistä todisteista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa olla osoitus kilpailusääntöjen rikkomisesta (edellä 77 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 55–57 kohta; ks. myös edellä 99 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dresdner Bank ym. v. komissio, tuomion 64 ja 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

112    Asiakirjatodisteiden todistusarvoa arvioitaessa on pidettävä erittäin tärkeänä sitä, että asiakirja on laadittu välittömästi tosiseikkojen tapahtumisen yhteydessä (asia T‑157/94, Ensidesa v. komissio, tuomio 11.3.1999, Kok., s. II‑707, 312 kohta, ja yhdistetyt asiat T‑5/00 ja T‑6/00, Nederlandse Federatieve Vereniging voor de Groothandel op Elektrotechnisch Gebied ja Technische Unie v. komissio, tuomio 16.12.2003, Kok., s. II‑5761, 181 kohta) tai että sen on laatinut näitä tosiseikkoja välittömästi todistamassa ollut henkilö (edellä 105 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 207 kohta).

113    Asiakirjan päiväyksen tai allekirjoituksen puute tai se seikka, että se on kirjoitettu epäselvästi, ei poista tältä asiakirjalta kaikkea todistusvoimaa, kun sen alkuperä, todennäköinen päiväys ja sen sisältö voidaan määritellä riittävän varmasti (yhdistetyt asiat T‑217/03 ja T‑245/03, FNCBV v. komissio, tuomio 13.12.2006, Kok., s. II‑4987, 124 kohta; ks. vastaavasti myös asia T‑11/89, Shell v. komissio, tuomio 10.3.1992, Kok., s. II‑757, 86 kohta).

114    Vapaan todistusharkinnan periaatteesta seuraa, että vaikka asiakirjatodisteiden puuttuminen voi osoittautua merkitykselliseksi komission esittämien todisteiden kokonaisuuden kokonaisarvioinnin yhteydessä sinänsä, siitä ei seuraa, että asianomainen yritys voisi saattaa kyseenalaiseksi komission väitteet esittämällä vaihtoehtoisen selityksen tosiseikoista. Tilanne on tällainen ainoastaan silloin, kun komission esittämien todisteiden perusteella ei voida todeta rikkomisen olemassaoloa yksiselitteisesti ja ilman tulkinnan tarvetta (edellä 101 kohdassa mainittu asia Hitachi ym. v. komissio, tuomion 65 kohta; ks. vastaavasti myös asia T‑36/05, Coats Holdings ja Coats v. komissio, tuomio 12.9.2007, 74 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

115    Missään säännöksessä tai millään unionin oikeuden yleisellä periaatteella ei myöskään kielletä komissiota tukeutumasta yhtä yritystä vastaan muiden sellaisten yritysten lausuntoihin, joiden väitetään osallistuneen kartelliin. Muutoin komissiolle kuuluva todistustaakka EY 81 artiklan vastaisista menettelyistä olisi mahdoton täyttää, mikä olisi yhteensopimatonta komissiolle uskotun näiden määräysten moitteetonta soveltamista koskevan valvontatehtävän kanssa (edellä 105 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 192 kohta, ja edellä 101 kohdassa mainittu asia Hitachi ym. v. komissio, tuomion 67 kohta).

116    Sellaisia lausuntoja voidaan pitää erityisen todistusvoimaisina, jotka ensinnäkin ovat luotettavia, toiseksi on tehty yrityksen nimissä, kolmanneksi on antanut henkilö, jonka ammatillinen velvollisuus on toimia kyseisen yrityksen intressissä, neljänneksi ovat lausunnon antajan intressien vastaisia, viidenneksi antaa henkilö, joka on havainnut välittömästi lausunnoissa mainitut seikat, ja kuudenneksi on toimitettu kirjallisesti ja annettu tarkoituksellisesti ja tarkan harkinnan jälkeen (edellä 101 kohdassa mainittu asia Hitachi ym. v komissio, tuomion 71 kohta; ks. vastaavasti edellä 105 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 205–210 kohta).

117    Yhden kartelliin osalliseksi katsotun yrityksen lausuntoa, jonka totuudenmukaisuuden on riitauttanut useampi muu kartelliin osalliseksi katsottu yritys, ei voida pitää riittävänä näyttönä viimeksi mainittujen yritysten toteuttamasta kilpailusääntöjen rikkomisesta, jos sen tukena ei ole muita todisteita, mutta vaatimukset muista todisteista voivat olla alhaisempia kyseisten lausuntojen luotettavuuden vuoksi (edellä 105 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 219 ja 220 kohta ja edellä 101 kohdassa mainittu asia Hitachi ym. v. komissio, tuomion 68 kohta).

118    Lisäksi on otettava huomioon, että vaikka lainvastaisen kartellin pääosallistujien vapaaehtoisesti esittämiin todisteisiin on yleensä asianmukaista suhtautua tietyllä tavalla epäluuloisesti, kun otetaan huomioon se mahdollisuus, että kyseisillä osallistujilla on taipumus vähätellä sen osuuden merkitystä, joka niillä on kilpailusääntöjen rikkomiseen, ja suurennella toisten osuutta, se, että pyydetään vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamista sakosta vapauttamiseksi tai sakon lieventämiseksi, ei välttämättä kannusta esittämään vääristeltyjä todisteita kartellin muiden jäsenten osallistumisesta. Jokainen yritys johtaa komissiota harhaan voisi näet kyseenalaistaa yrityksen yhteistyön vilpittömyyden ja kattavuuden ja näin ollen vaarantaa tämän mahdollisuuden hyötyä täysimääräisesti vuoden 2002 yhteistyötiedonannosta (edellä 101 kohdassa mainittu asia Hitachi ym. v. komissio, tuomion 72 kohta; ks. vastaavasti myös asia T‑120/04, Peróxidos Orgánicos v. komissio, tuomio 16.11.2006, Kok., s. II‑4441, 70 kohta).

119    Erityisesti on katsottava sen, että henkilö myöntää rikkoneensa kilpailusääntöjä ja myöntää näin ollen sellaisten tosiseikkojen olemassaolon, jotka ylittävät ne tosiseikat, joiden olemassaolo voitiin johtaa suoraan kyseisistä asiakirjoista, merkitsevän lähtökohtaisesti – päinvastaista osoittavien erityisten olosuhteiden puuttuessa – sitä, että kyseinen henkilö on päättänyt kertoa totuuden. Lisäksi lausunnon antajan intressien vastaisia lausuntoja on lähtökohtaisesti pidettävä erityisen luotettavina todisteina (edellä 104 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 211 ja 212 kohta; yhdistetyt asiat T‑109/02, T‑118/02, T‑122/02, T‑125/02, T‑126/02, T‑128/02, T‑129/02, T‑132/02 ja T‑136/02, Bolloré ym. v. komissio, tuomio 26.4.2007, Kok., s. II‑947, 166 kohta ja asia T‑54/03, Lafarge v. komissio, tuomio 8.7.2008, 59 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

120    Edellä mainittu oikeuskäytäntö on sovellettavissa analogisesti ETA-sopimuksen 53 artiklaan.

–       Riidanalainen päätös

121    Aluksi on muistutettava, että komissio on katsonut riidanalaisen päätöksen toisessa perustelukappaleessa otsikon ”Yhteenveto rikkomisesta” alla, että päätöksen adressaatit olivat osallistuneet yhtenä kokonaisuutena pidettävään, monitahoiseen ja jatkettuun EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomiseen. Tämän kilpailusääntöjen rikkomisen pääasiallinen osa sisälsi parafiinivahojen ”hintojen vahvistamista ja kaupallisesti arkaluontoisten tietojen vaihtoa ja paljastamista koskevat sopimukset tai yhdenmukaistetut menettelytavat”. Tämä pääasiallinen osa oli sen kilpailusääntöjen rikkomisen ainoa osatekijä, johon kantaja on riidanalaisen päätöksen mukaan osallistunut. Tietyt muut riidanalaisessa päätöksessä tarkoitetut yritykset osallistuivat myös rikkomisen muihin osiin eli ”asiakkaiden ja/tai markkinoiden jakamiseen” parafiinivahojen osalta (rikkomisen toinen osa) sekä ”loppuasiakkaille Saksan markkinoille myytyä raakaparafiiniä” koskevaan rikkomiseen (rikkomisen raakaparafiiniä koskeva osa).

122    Komissio kuvasi riidanalaisen päätöksen 106 perustelukappaleessa ja sitä seuraavissa perustelukappaleissa otsikoilla ”4. Tapahtumakuvaus” ja ”4.1 Kartellin perusperiaatteet ja toiminta” hintojen vahvistamismenettelyjen sisältöä seuraavasti:

”(106) Tekniset kokoukset on aina jaettu kahteen osaan: teknisiä kysymyksiä koskeva alkukeskustelu, jota seuraavat luonteeltaan kilpailunvastaiset keskustelut, jotka koskevat muun muassa hintojen vahvistamista, markkinoiden ja asiakaskunnan jakamista (tietyissä tapauksissa) sekä kaupallisesti arkaluontoisten tietojen – kuten nykyistä ja tulevaa hintapolitiikkaa, asiakaskuntaa, tuotantokapasiteettia ja myyntimääriä koskevien tietojen – vaihtoa ja paljastamista.

(107)      Hintoja ja hintojen mahdollista korottamista koskevat keskustelut käytiin yleensä teknisten kokousten lopussa. Yleensä Sasol aloitti hintoja koskevat keskustelut mutta sen jälkeen kaikki osanottajat keskustelivat hinnoista ja hintapolitiikkaa koskevista strategioista vuoron perään. – – Keskustelut koskivat samalla kertaa hinnankorotuksia ja ohjehintoja tiettyjen asiakkaiden osalta ja yleisiä hinnankorotuksia sekä vähimmäishintoja ja ohjehintoja markkinoilla kokonaisuudessaan – – Hinnankorotuksista sovittiin yleensä absoluuttisin luvuin, ei prosenttilukuina (esimerkiksi 60 [euroa] tonnilta puhtaiden parafiinivahojen osalta – – Vähimmäishinnoista ei sovittu ainoastaan silloin, kun oli olemassa yhteisymmärrys hintojen korottamisesta, vaan myös silloin, kun hinnankorotus ei ollut toteutettavissa (esimerkiksi ajanjaksona, jolloin hinnat laskivat). – –

– –

(109) Yritysten edustajat vaihtoivat lisäksi keskenään kaupallisesti arkaluontoisia tietoja ja paljastivat yleisstrategiansa – – .

(110)      Yrityksiä, MOL:ia lukuun ottamatta, edustivat vastuuhenkilöt, joilla oli valta määrätä yrityksensä hintastrategiasta ja vahvistaa hinnat omien asiakkaidensa osalta – –.

(111)      Useimmissa teknisissä kokouksissa keskustelut hinnoista koskivat yleensä parafiinivahoja – – ja harvoin ainoastaan parafiinivahojen eri lajeja (kuten puhtaita parafiinivahoja, puolipuhtaita parafiinivahoja, vahasekoituksia/erikoisvahoja, kovia parafiinivahoja tai vedyllä kovetettuja vahoja). Kaikille yrityksille oli lisäksi selvää, että kaikenlaisten vahojen hinnat nousisivat samalla summalla tai samalla prosenttiosuudella. – –

– –

(113)      Teknisten kokousten tulos pantiin yleensä täytäntöön ilmoituksella hinnankorotuksista asiakkaille tai olemassa olevien hinnoittelujärjestelyjen peruuttamisella – –. Satunnaiset vilppitapaukset tai noudattamattajättämistapaukset käsiteltiin yhteisesti seuraavissa kokouksissa (ks. esimerkiksi 149 ja 157 perustelukappale). Yleensä yksi edustetuista yrityksistä teki aloitteen ja alkoi korottaa hintojaan. Yleensä kyseessä oli Sasol, mutta tämä pyysi joskus jotakin muuta osanottajaa aloittamaan. Vähän sen jälkeen kun jokin yritys oli ilmoittanut asiakaskunnalle aikomuksestaan korottaa hintoja, toiset toimittajat seurasivat mukana ja ilmoittivat myös hinnankorotuksista – – Henkilöt, jotka edustivat yrityksiä teknisissä kokouksissa, informoivat muita teknisten kokousten tulosten täytäntöönpanemiseksi aloitetuista toimenpiteistä. Näitä tietoja välitettiin suullisesti tai lähettämällä jäljennös kyseessä olevista ilmoituksista, jotka koskivat hintojen korottamista tai hintojen peruuttamista, jollekin tai kaikille muille [osallistuja]yrityksille. Komissio on nimittäin saanut selville, että tällaisia ilmoituksia vaihdettiin osapuolten välillä. Noin 150 tämäntyyppisen kirjeen otos on todettu vaihdetuksi kuuden viikon kuluessa teknisten kokousten jälkeen – – On myös ilmoitettu, että sopimuksen mukaan edustettuina olleet yritykset eivät saaneet käyttää hyväkseen sovitun hinnankorotuksen toteuttamista oman markkinaosuutensa kasvattamiseksi – –. Tätä ei ole kiistetty väitetiedoksiantoon annetuissa vastauksissa.”

123    Komissio esitti riidanalaisessa päätöksessä otsikon ”4.2. Teknisiä kokouksia koskevia yksityiskohtaisia tietoja” alla ensin yhteenvetotaulukon, jossa mainittiin teknisten kokousten paikka, päivämäärä ja edustettuina olleet yritykset (riidanalaisen päätöksen 124 perustelukappale). Tämän jälkeen se tarkasteli kutakin teknistä kokousta koskevia käytettävissä olevia todisteita (riidanalaisen päätöksen 126–177 perustelukappale).

124    Komissio täsmensi riidanalaisessa päätöksessä otsikon ”5. [EY] 81 artiklan soveltaminen nyt käsiteltävässä asiassa” ja ”5.3. Rikkomisen luonne käsiteltävässä asiassa” alla kilpailunvastaisten menettelytapojen luokitteluun sovellettavia periaatteita seuraavasti:

”5.3.1. Periaatteet

– –

(205)Monitahoisen pitkäkestoisen rikkomisen tapauksessa ei ole tarpeen, että komissio luokittelee sen [sopimukseksi tai yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi]. Sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteet ovat joustavia, ja ne voivat olla päällekkäisiä. Sopimus voi siis olla erilainen eri aikoina tai sen mekanismia on voitu sopeuttaa tai lujittaa vastaamaan paremmin myöhempää kehitystä. Itse asiassa niitä saattaa olla käytännössä mahdotonta erottaa toisistaan, koska rikkomiseen saattaa sisältyä piirteitä kummastakin kielletystä toiminnasta, vaikka osan piirteistä voisi erikseen tarkasteltuna luokitella selvästi jompaankumpaan. Olisi siis epämielekästä jakaa osiin jatkuvaa käyttäytymistä, jolla on vain yksi tavoite, ja käsitellä sitä erillisten rikkomisten sarjana. Kartelli voi siis olla yhtä aikaa sopimus ja yhdenmukaistettu menettelytapa. [EY] 81 artiklassa ei määrätä erityisestä luokittelusta tässä päätöksessä kuvatun tyyppisen monitahoisen rikkomisen osalta. – –

(206) Kun kartellissa on paljon jäseniä, joiden kilpailunvastainen käyttäytyminen voidaan luokitella keston perusteella sopimukseksi tai yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi (monitahoiset rikkomiset), komission ei tarvitse arvioida täsmällisesti, mihin luokkaan kunkin tyyppinen käyttäytyminen kuuluu – –”

125    Tämän jälkeen komissio kuvasi riidanalaisessa päätöksessä, edelleen otsikon ”5.3. Rikkomisen luonne käsiteltävässä asiassa” alla, kilpailusääntöjen rikkomisen sisältöä seuraavasti:

”5.3.2. Täytäntöönpano

(210)      Tämän päätöksen 4 [kohdassa] kuvaillut tosiseikat osoittavat, että kaikki tämän menettelyn kohteena olevat yritykset ovat osallistuneet kollusiivisiin toimintoihin parafiinivahojen osalta ja toisessa perustelukappaleessa yksilöidyt yhtiöt raakaparafiinin osalta, – – ja että ne ovat osallistuneet säännöllisesti kokouksiin, joiden aikana on keskusteltu seuraavista seikoista:

1)      hintojen vahvistaminen

2)      asiakaskunnan jakaminen ja/tai markkinoiden jakaminen

3)      kaupallisesti arkaluontoisten, erityisesti asiakkaita, hinnoittelua, tuotantokapasiteetteja ja myyntimääriä koskevien tietojen paljastaminen ja vaihto – –

5.3.2.2. Hintojen vahvistaminen

(240)      Perustelukappaleet 98, 107, 126, 128, 131, 133, 135, 137, 139, 140, 142, 145, 147, 149, 152, 153, 156, 157, 163, 168, 174, 176 ja 177 osoittavat, että kyseessä olevat yritykset vahvistivat vähimmäishinnat ja sopivat hintojen korotuksista (’hintojen vahvistaminen’).

(241) ExxonMobil, Repsol, Sasol ja Shell ovat vahvistaneet hintojen vahvistamista koskevien käytäntöjen olemassaolon [ks. 107 perustelukappale] ja vahvistaneet uudelleen tämän tiedon niiden kuulemistilaisuudessa sekä kirjallisessa vastauksessaan väitetiedoksiantoon.”

–       G:n teknisiin kokouksiin osallistumisen luettavuus H&R ChemPharmin syyksi

126    Kantaja esittää, ettei G:n läsnäoloa teknisissä kokouksissa voida lukea sen syyksi. G:n tehtävät tuotevastaavana koskivat ainoastaan uusien tuotteiden kehittämistä eivätkä liiketoimintaa tai vastuuta edustamisesta kantajan lukuun. Hän käytti joka tapauksessa vain 30 prosenttia työajastaan kantajan palveluksessa.

127    Edellä 73 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan komission toimivalta määrätä seuraamus yritykselle, joka on rikkonut kilpailusääntöjä, edellyttää vain sitä, että henkilö, jolla on yleisesti oikeus toimia yrityksen lukuun, on syyllistynyt rikkomiseen.

128    Kantaja ilmoitti 19.1.2007 päivätyssä kirjeessään G:n vastuualueista seuraavaa:

”[G.] toimi tuotevastaavan tehtävässä SRS:ssä vuodesta 1994 aina 1.7.2001 saakka ja oli tällä perusteella tämän yrityksen työntekijä. Hänen toimensa siirrettiin 1.7.2001 H&R Management & Service ‑nimiseen yhtiöön [josta on tullut H&R ChemPharm]. Näin ollen [G.] on ollut vuodesta 2001 tähän päivään saakka H&R ChemPharmin työntekijä – – tuotevastaavan tehtävässä. – – Hän on toiminut 1.1.2001 lähtien H&R Wax Company Vertriebin Sales Managerin (myyntipäällikkö) tehtävässä olematta virallisesti sen työntekijä. – – G. on toiminut vuodesta 1999 lähtien sekä tuotevastaavana että Sales Managerin tehtävissä. Tuotevastaavana hän on yhteyshenkilö tuotannon ja jakelun välillä. Sen lisäksi, että tuotevastaavan on jatkuvasti mukautettava tuotantomahdollisuudet markkinoiden vaatimuksiin, hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa teknisen tuen antaminen asiakkaille tuotteiden käyttöönottoa varten. Tässä kaksiosaisessa tehtävässä [G.] hoitaa asiakkaiden tekniset kysymykset ja yhdessä [H:n] kanssa myös kaupalliset kysymykset. Tästä kaksiosaisesta tehtävästä määrätään H&R ChemPharmin kanssa tehdyssä työsopimuksessa.

129    Kantaja totesi lisäksi 8.12.2005 päivätyssä kirjeessään seuraavaa:

”[W.] oli siitä lähtien, kun [H&R ChemPharm] tuli parafiinisektorille vuonna 1994, vuoteen 2001 saakka vastuussa jakelusta. [W.] on ollut eläkkeellä vuoden 2001 lopusta saakka. [W:n] eläkkeellesiirtymisohjelman yhteydessä tätä yksikköä vahvistamaan tuli ensin [H.] (vuodesta 1997 lähtien) ja vuonna 1999 vielä [G.]. Nämä kaksi henkilöä vastaavat edelleen parafiinin jakelusta.”

130    On ensinnäkin katsottava, että G:llä oli H&R ChemPharmin tuotevastaavana oikeus toimia sen lukuun. Tällaista päätelmää tukee kantajan toteamus, jonka mukaan yksi G:n tehtävistä oli ”teknisen tuen antaminen asiakkaille tuotteiden käyttöönottoa varten”, mikä merkitsee sitä, että hänellä oli oikeus toimia asiakkaisiin nähden kantajan lukuun hoitaessaan yksinomaan tuotantoon liittyneitä tehtäviään.

131    Unionin yleinen tuomioistuin katsoo toiseksi, että myös G:n jakeluun liittyvillä tehtävillä on merkitystä. Komissio on näet esittänyt tässä tapauksessa näyttöä siitä, että kantajan työntekijä, jonka kanssa tehdyssä työsopimuksessa on määrätty sekä tuotantoon että jakeluun liittyvistä tehtävistä, oli läsnä kilpailunvastaisissa kokouksissa. Olisi kilpailusääntöjä rikkovalle yritykselle liian helppoa välttää kaikki seuraamukset, jos se voisi pätevästi vastustaa tällaista toteamusta sillä, että sen työntekijä on todellisuudessa toiminut kyseisissä kokouksissa jonkin toisen yhtiön nimissä. Tällainen ratkaisu voisi myös antaa kartelleihin osallistuville yhtiölle mahdollisuuden välttää kaikki vastuu luomalla tilanteita, joissa asianomaisella on toinen työ sellaisessa yhtiössä, joka ei ole mukana kartellissa, ja väittämällä, että yhteinen työntekijä on toiminut vain viimeksi mainitun yhtiön lukuun.

132    Kolmanneksi on muistettava, että kantaja ilmoitti itse, että G. oli ”tuotannon ja jakelun välinen yhteyshenkilö” ja että hänen oli ”jatkuvasti mukautettava tuotantomahdollisuudet markkinoiden vaatimuksiin” ja hän hoiti ”myös kaupalliset kysymykset”. Tällainen asema antoi G:lle mahdollisuuden vaikuttaa kantajan liiketoimintaan teknisissä kokouksissa erityisesti ”markkinoiden vaatimuksista” saaduilla tiedoilla, joiden käsittely on myös usein kilpailijoiden välisten kollusiivisten toimintojen kohteena, ja tuottaa siten kantajalle hyötyä näistä toimista.

133    Kuten edellä 58 kohdassa on neljänneksi jo todettu, kantajan väite, jonka mukaan G. käytti vain 30 prosenttia työajastaan sen palveluksessa, on merkityksetön. Myös hyvin lyhyitä ajanjaksoja kestäneet yhteydet tuotantoyhtiöön voivat näet antaa mahdollisuuden välittää kilpailunvastaisissa kokouksissa saatuja tietoja tai antaa kyseisten tietojen perusteella määritettyjä ohjeita, joissa kilpailunvastaisissa kokouksissa päätetyt järjestelyt otetaan huomioon.

134    Viidenneksi kantajan väitteen, jonka mukaan se ei osallistunut parafiinivahojen jakeluun, osoittavat vääräksi paitsi se, että G:n myyntijohtajan tehtävistä määrättiin hänen ja kantajan välisessä työsopimuksessa, myös se, että kantaja otti 28.2.2001 palvelukseensa myös W:n myyntijohtajaksi.

135    Edellä esitetyn perusteella on todettava, että komissio ei ole tehnyt virhettä katsoessaan, että G:n ja kantajan välinen työsuhde oli sellainen, että oli perusteltua lukea ensin mainitun toimet kantajan syyksi.

–       Kantajan ehdottama näyttö

136    Kantaja esittää näyttönä johtajansa S:n todistajanlausunnon osoittaakseen, että G:n vastuu sen palveluksessa koski vain uusien tuotteiden kehittämistä.

137    Tässä yhteydessä on korostettava, että kantaja ilmoitti itse in tempore non suspecto, että G. hoiti jakeluun liittyviä tehtäviä ja että hän oli tuotannon ja jakelun välinen yhteyshenkilö. Näiden lausumien todistusarvo on suurempi kuin todistajanlausunnon, joka on annettu in tempore suspecto, joten unionin yleinen tuomioistuin saattoi tehdä niiden perusteella edellä 135 kohdassa mainitun päätelmän ja hylätä kantajan tämän väitteen. Kantajan ehdotus näytöksi on näin ollen hylättävä.

–       Niiden todisteiden kokonaisarviointi, jotka tukevat kantajan kilpailusääntöjen rikkomisen olemassaoloa

138    On ensinnäkin korostettava useiden yritysten myöntäneen, että teknisissä kokouksissa keskusteltiin parafiinivahojen hinnoista siinä yleisessä tarkoituksessa, että niiden tasosta päästäisiin yhteisymmärrykseen.

139    Erityisesti Sasolin 12.5.2005 päivätyn lausunnon mukaan tekniset kokoukset johtivat yleensä kollusiiviseen toimintaan, koska niissä keskusteltiin hintojen korottamisesta ja alentamisesta ja niissä vaihdettiin tietoja bruttohinnoista ja kapasiteetteja koskevista suunnitelmista.

140    Repsolin 19.5.2005 päivätyn lausunnon mukaan keskustelu osanottajien soveltamista parafiinivahojen hintatasoista kuului osana teknisiin kokouksiin.

141    Shell ilmoitti, että kaikki tekniset kokoukset koskivat hintojen vahvistamista. Sen 14.6.2006 päivätyn lausunnon mukaan ainakaan vuodesta 1999 lähtien, kun sen edustaja, joka antoi todistajanlausunnon, alkoi osallistua teknisiin kokouksiin, parafiinivahojen hinnoista ei koskaan päätetty yksipuolisesti vaan kilpailijat sopivat niistä aina teknisissä kokouksissa.

142    Samat yritykset ovat myös tuoneet esiin samoissa lausunnoissa, että useissa teknisissä kokouksissa osanottajat olivat todella sopineet vähimmäishinnoista tai hinnankorotuksista, joskus jopa korotustoimenpiteistä.

143    On korostettava, että erityisesti edellä 139–141 kohdassa mainituissa lausumissa sekä Sasolin 18.12.2006 päivätyssä vastauksessa komission väitetiedoksiantoon viitattiin SRS:n, SRS/Tudapetrolin, H&R/Tudapetrolin tai Hansen & Rosenthalin yksiköiden osallistumiseen teknisiin kokouksiin ja mainittiin kantajan työntekijän G:n nimi kyseisten kokousten läsnäolijoiden joukossa.

144    Lisäksi on todettava, että komissio viittasi kyseessä oleviin lausuntoihin riidanalaisen päätöksen 107 ja 113 perustelukappaleessa.

145    Nämä lausunnot on annettu teknisiin kokouksiin osallistuneiden henkilöiden todistajanlausuntojen perusteella tarkan harkinnan jälkeen ja niissä syytetään myös yrityksiä, joiden nimissä ne on annettu. Lisäksi lausunnot käyvät yksiin kilpailusääntöjen rikkomisen kuvauksen pääpiirteiden kanssa, mikä lisää vielä enemmän niiden luotettavuutta. Ne ovat siten erityisen luotettavia edellä 116 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetussa merkityksessä.

146    Toiseksi on todettava, että edellä 139–141 kohdassa mainittuja lausuntoja tukevat komission tarkastuksissaan löytämät teknisten kokousten ajalta peräisin olevat käsinkirjoitetut muistiinpanot, joihin kantajalla oli mahdollisuus tutustua hallinnollisen menettelyn kuluessa ja joista osa mainitaan muun muassa riidanalaisen päätöksen 165, 173, 174 ja 177 perustelukappaleessa. Riidanalaisen päätöksen 173 perustelukappaleessa mainitut SC:n muistiot, saman päätöksen 174 perustelukappaleessa mainittu Totalin muistio ja 177 perustelukappaleessa mainittu MOL:n muistio ovat käsin kirjoitettuja muistioita, jotka on laatinut kokouksiin osallistunut henkilö kokousten aikana, ja niiden sisältö on johdonmukainen ja verrattain yksityiskohtainen. Näin ollen niiden todistusarvo on erittäin korkea. Mitä tulee Sasolin muistioihin ”Blauer Salon” ‑kokouksista (riidanalaisen päätöksen 163 perustelukappale) ja Enin muistiinpanoon (riidanalaisen päätöksen 165 perustelukappale), kysymys on asiakirjoista, jotka ajoittuvat rikkomisen tapahtuma-aikaan ja jotka on laadittu in tempore non suspecto, toisin sanoen vähän kunkin teknisen kokouksen jälkeen. Näin ollen näiden muistioiden todistusarvo on myös korkea.

147    Kolmanneksi on korostettava, että kantaja osallistui riidanalaisen päätöksen mukaan kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen aikana (1.7.2001–28.4.2005) G:n edustamana jokaiseen 14 järjestetystä kokouksesta. Kantaja ei kiistä sitä, että G osallistui jokaiseen näistä teknisistä kokouksista.

148    Siltä osin kuin on kyse kilpailua rajoittavista sopimuksista, jotka ovat kilpailevien yritysten välisten kokousten aiheena, kuten käsiteltävässä asiassa, unionin tuomioistuin on jo todennut, että kyseessä oli EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu rikkominen, kun kokousten tarkoituksena oli rajoittaa, estää tai vääristää kilpailua ja kun niissä näin pyrittiin keinotekoisesti järjestämään markkinoiden toimintaa. Tällaisessa tapauksessa riittää, että komissio osoittaa asianomaisen yrityksen osallistuneen kokouksiin, joiden aikana on tehty kilpailunvastaisia sopimuksia, jotta kyseisen yrityksen osallistuminen yhteistoimintajärjestelyyn voidaan osoittaa. Jos osallistuminen tällaisiin kokouksiin on näytetty toteen, kyseisen yrityksen on esitettävä selvitystä siitä, että sen osallistumisella kyseisiin kokouksiin ei ollut kilpailua rajoittavaa tarkoitusta, osoittamalla ilmoittaneensa kilpailijoilleen, että sillä oli näihin kokouksiin osallistuessaan kilpailijoihin nähden eri näkemys (edellä 77 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 81 kohta ja yhdistetyt asiat C‑403/04 P ja C‑405/04 P, Sumimoto Metal Industries ja Nippon Steel v. komissio, tuomio 25.1.2007, Kok., s. I‑729, 47 kohta).

149    Tämän säännön taustalla on se perustelu, että koska yritys on osallistunut kyseiseen kokoukseen sanoutumatta julkisesti irti sen sisällöstä, se on antanut toisille osallistujille sen vaikutelman, että se hyväksyi sen tuloksen ja noudattaisi sitä (edellä 77 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 82 kohta ja edellä 149 kohdassa mainittu asia Sumitomo Metal Industries ja Nippon Steel v. komissio, tuomion 48 kohta). Tästä oikeuskäytännöstä johdettuja periaatteita on sovellettava myös kokouksiin, joihin yhdenmukaistetut menettelytavat perustuvat, siten kuin ne on määritelty edellä 97 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä.

150    Kantaja ei väitä tässä tapauksessa, että se olisi sanoutunut julkisesti irti kilpailunvastaisten kokousten sisällöstä.

151    Neljänneksi on muistutettava, että yritystä voidaan pitää vastuussa kokonaisvaltaisesta yhteistoimintajärjestelystä, vaikka on näytetty toteen, että se on välittömästi osallistunut vain yhteen tai useampaan yhteistoimintajärjestelyn osatekijöistä, jos toisaalta se tiesi tai sen olisi väistämättä pitänyt tietää, että kollusiiviset toiminnot, joihin se osallistui erityisesti useiden vuosien ajan säännöllisesti järjestettyjen kokousten kautta, kuuluivat kokonaissuunnitelmaan, jonka tarkoituksena oli vääristää normaalia kilpailua, ja jos toisaalta tämä kokonaissuunnitelma kattoi kaikki osatekijät, joista yhteistoimintajärjestely muodostui. Myöskään se, että eri yrityksillä on ollut eri tehtävät niiden pyrkiessä yhteiseen tavoitteeseen, ei poista kilpailunvastaisen tarkoituksen ja näin ollen rikkomisen samanlaisuutta sillä edellytyksellä, että kukin yritys on omalla tahollaan myötävaikuttanut yhteisen tavoitteen toteuttamiseen (edellä 105 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 370 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

152    Ensiksi on tutkittava kantajan väitteet, joiden mukaan komissio ei ole onnistunut tiettyjen teknisten kokousten osalta rekonstruoimaan keskustelujen sisältöä, joten nämä kokoukset saattoivat koskea ainoastaan rikkomisen osia – asiakkaiden jakaminen ja raakaparafiiniä koskevat järjestelyt – joista sen ei ole todettu olevan vastuussa.

153    Aivan aluksi on todettava, että komissiolla on hallussaan todisteita, jotka osoittavat, että teknisten kokousten aikana käytiin yleensä vähintään keskustelu hinnoista. Erityisesti Sasolin 12.5.2005 päivätyn lausunnon mukaan tekniset kokoukset johtivat yleensä kollusiiviseen toimintaan, koska niissä ”keskusteltiin hintojen korottamisesta ja alentamisesta” ja vaihdettiin tietoja bruttohinnoista ja kapasiteetteja koskevista suunnitelmista. Repsolin 19.5.2005 päivätyn lausunnon mukaan keskustelu osanottajien soveltamista hintatasoista kuului osana teknisiin kokouksiin. Shell ilmoitti, että kaikki tekniset kokoukset koskivat hintojen vahvistamista (ks. myös edellä 139–141 kohta). Kantaja ei voi pätevästi väittää, että kyseessä olisivat seikat, jotka on esitetty ensi kertaa vastinekirjelmässä, koska komissio viittasi kyseisiin Sasolin, Repsolin ja Shellin lausumiin riidanalaisen päätöksen 107 perustelukappaleessa ja ne annettiin kantajan käytettäviksi hallinnollisen menettelyn yhteydessä.

154    Lisättäköön vielä, että komissio täsmensi riidanalaisen päätöksen 240 perustelukappaleessa, että todisteet, jotka osoittivat kyseisten yritysten vahvistaneen vähimmäishintoja ja sopineen hinnankorotuksista, sisältyivät erityisesti riidanalaisen päätöksen 163, 168, 174, 176 ja 177 perustelukappaleeseen. Komissio totesi lisäksi riidanalaisen päätöksen 165 ja 175 perustelukappaleessa, että näiden teknisten kokousten osallistujat olivat vaihtaneet parafiinivahojen osalta kaupallisesti arkaluontoisia tietoja erityisesti hintatasosta. Edellä mainituissa perustelukappaleissa on siteerattu teknisten kokousten aikaisia kirjallisia todisteita, jotka ovat osoittaneet tietoja vaihdetun hinnoista, halusta korottaa tai vakauttaa hintoja taikka tietyissä tapauksissa jopa sovituista hinnankorotuksista, ja niitä on täydennetty viittauksilla yritysten lausumiin.

155    Näin ollen on pääteltävä, että riidanalaisessa päätöksessä on yleisesti todistein osoitettu, että kantaja on vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta.

156    Kantajan esittämillä väitteillä ei voida kyseenalaistaa tätä päätelmää.

157    Ensinnäkin on huomattava, että kantajan esittämät vaihtoehtoiset selitykset koskevat joka kerta yhtä tiettyä teknistä kokousta. Näin ollen ne eivät voi muodostaa uskottavaa vaihtoehtoista selitystä kaikille komission keräämille todisteille, joiden perusteella se on voinut näyttää toteen monitahoisen, yhtenä kokonaisuutena pidettävän ja jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen.

158    Toiseksi suuri osa kantajan perusteluista koskee parafiinivahojen hintojen vahvistamista koskevan sopimuksen väitettyä puuttumista. Tällä perustelulla ei ole kuitenkaan merkitystä.

159    Kuten edellä 96 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, voidaan katsoa, että EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus on tehty, kun on saavutettu yhteisymmärrys kilpailun rajoittamista koskevasta periaatteesta, vaikka suunnitellun rajoittamisen yksittäisistä toteuttamistavoista vielä neuvoteltaisiin. Näin ollen komission ei tarvinnut EY 81 artiklan soveltamiseksi tässä tapauksessa osoittaa, että osallistujat olisivat tosiasiallisesti sopineet tietyistä hintatasoista tai erityisistä määrällisistä korotustoimista. Oli riittävää osoittaa, että osallistujilla oli yhteisymmärrys vahvistaa tai yhdenmukaistaa hintoja. Kantaja ei esitä yhtään nimenomaista argumenttia osoittaakseen vääriksi Sasolin, Repsolin ja Shellin lausunnot, joiden mukaan teknisten kokousten tarkoituksena oli hintojen vahvistaminen.

160    Komissiolla on lisäksi kokoelma kiistattomia todisteita, joista ilmenee, että osallistujat vaihtoivat säännöllisesti tietoja hinnoistaan ja suunnitelluista hinnankorotuksista teknisissä kokouksissa yli 12 vuoden ajan, mukaan lukien ajanjakso, jonka ajan H&R ChemPharm osallistui kartelliin. Kantaja ei ole kuitenkaan antanut sellaista johdonmukaista selitystä näille toimille, jonka vuoksi komission väite, jonka mukaan näiden menettelytapojen taustalla oli erityisesti hintojen vahvistaminen, ei olisi uskottava. Päinvastoin se, että hintoja koskevia kilpailunvastaisia kokouksia pidettiin järjestelmällisesti niin kauan, on sellaisenaan osoitus siitä, että osallistujien tavoitteena oli yhdenmukaistaa hintapolitiikkansa korvaamalla markkinariskit tietoisesti keskinäisellä yhteistyöllään.

161    Lisäksi edellä 98 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan EY 81 artiklan 1 kohta on esteenä kaikelle sellaiselle taloudellisten toimijoiden väliselle suoralle tai välilliselle yhteydenpidolle, joka voi joko vaikuttaa jonkin tosiasiallisen tai mahdollisen kilpailijan markkinakäyttäytymiseen tai paljastaa tällaiselle kilpailijalle sen, kuinka on itse päätetty käyttäytyä tai aiotaan käyttäytyä markkinoilla, kun yhteydenpidon tarkoituksena on rajoittaa kilpailua tai josta seuraa, että kilpailu rajoittuu. Käsiteltävässä asiassa kantaja ei kiellä yhteydenpitoa eikä arkaluontoisten tietojen vaihtoa teknisten kokousten aikana.

162    Edellä olevan perusteella on katsottava, että kantajan perustelut eivät ole yleisesti omiaan kyseenalaistamaan komission arvioinnin pätevyyttä, sellaisena kuin se ilmenee riidanalaisesta päätöksestä. Unionin yleinen tuomioistuin tutkii jäljempänä yhtäältä tilanteen, joka vallitsi silloin, kun kantajan osallistuminen kartelliin alkoi, sekä toisaalta tietyt erityiset tekniset kokoukset, jotta voitaisiin selvittää, miten komissio on vahvistanut kantajan rikkomiseen osallistumisen alkamisen ja päättymisen, sekä tarkistaa toteamus, jonka mukaan riidanalaiset tekniset kokoukset koskivat tosiasiallisesti rikkomisen pääasiallista osaa, joka on luettu kantajan syyksi.

–       Päivämäärä, jona kantajan osallistuminen kilpailusääntöjen rikkomiseen alkoi

163    Aluksi on esitettävä merkitykselliset tapahtumat, jotka edelsivät G:n aloittamista kantajan palveluksessa 1.7.2001. Tällaisen tarkastelun perusteella voidaan selvittää, oliko G. tietoinen rikkomisen pääasiallisesta osasta (hintojen vahvistaminen ja tietojen vaihtaminen parafiinivahojen hinnoista) ja saattoivatko hintoja koskeneet kilpailunvastaiset järjestelyt vaikuttaa kyseisestä päivämäärästä lähtien H&R ChemPharmin käyttäytymiseen kilpailutilanteessa.

164    Aluksi on korostettava tästä, että Tudapetrol, joka oli kantajan parafiinivahoja myyvä yhtiö 1.5.2000 saakka, oli osallistunut kartelliin 24.3.1994 lähtien olemalla edustettuna teknisissä kokouksissa työntekijänsä W:n välityksellä. Tudapetrolin osallistuminen rikkomisen pääasialliseen osaan on osoitettu asianmukaisin asiakirjoin ja tutkittu yksityiskohtaisesti tähän asiaan liittyvässä asiassa T‑550/08, Tudapetrol vastaan komissio annetussa tuomiossa.

165    Tämän jälkeen H&R Wax Company Vertrieb, joka otti kantajan parafiinivahojen jakelijan tehtävän 1.5.2000 lähtien, osallistui niin ikään kartelliin 1.1.2001 lähtien olemalla edustettuna teknisissä kokouksissa työntekijänsä H:n välityksellä. Kantaja ei kiistä väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa ja unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämissään kirjelmissä sitä, että H&R Wax Company Vertrieb ja se kuuluvat samaan yritykseen (riidanalaisen päätöksen 381 perustelukappale ja sitä seuraavat perustelukappaleet). Asiakirja-aineistosta ilmenee lisäksi, että H. ja G. työskentelivät tiiviissä yhteistyössä ja edustivat yhdessä H&R-konsernia vähintään 13 teknisessä kokouksessa, 25. ja 26.5.2000, 22. ja 23.2.2001 ja 26. ja 27.4.2001 pidetyt kokoukset mukaan lukien (näiden teknisten kokousten aikana G. oli tuotevastaavana SRS:ssä, joka on kantajan välillisesti omistama tytäryhtiö).

166    Toiseksi on muistettava Sasolin tietopyyntöön 18.12.2006 antama vastaus, jossa se totesi seuraavaa:

”Salon bleu ‑kokousten [ilmaisu, jota Sasol käytti kuvatessaan teknisiä kokouksia, joista käytettiin myös nimeä ’Blauer Salon’] on todettava alkaneen ’saksalaisten piirinä’, jossa olivat osallistujina seuraavat: Deutsche Texaco AG (nyttemmin Shell/DEA), HOS (nyttemmin Sasol), Wintershall (jonka parafiinivahatoiminta on nyttemmin nimellä Hansen & Rosenthal) ja Arco (jonka parafiinivahatoiminnan HOS myöhemmin osti). Wintershall oli tuolloin BASF:n tytäryhtiö. Wintershallia edusti [W.], joka oli yksi Blauer Salonin ’perustajista’. Wintershall/BASF osallistui säännöllisesti Blauer Salon ‑kokouksiin ([W:n] edustamana). – – BASF:n (epäsuora) osallistuminen päättyi vuonna 1994, kun Hansen & Rosenthal (tuolloin SRS) osti Wintershallin parafiinivahatoiminnan. Tästä ajankohdasta lähtien [W. ja H.], [HA:n] (Hansen & Rosenthalin pääosakas) poika osallistuivat Blauer Salon ‑kokouksiin Hansen & Rosenthalin lukuun. Sen jälkeen kun [W.] jäi eläkkeelle, [H.] otti [W:n tehtävät] yhdessä [G:n] kanssa”.

167    G:n osallistumisen, hänen tehtävänsä yksikön ”H&R/Tudapetrol” edustajana teknisissä kokouksissa ja sen, että hän ja H. ottivat itselleen W:n tehtävät tämän jäätyä eläkkeelle, vahvistavat myös Repsol, Shell ja ExxonMobil.

168    Lisäksi W., joka oli läsnä lukuisissa teknisissä kokouksissa vuodesta 1994 lähtien ja oli Sasolin mukaan yksi kilpailunvastaisten kokousten ”perustajista”, oli myös kantajan työntekijä 28.2.2002 lähtien.

169    Kolmanneksi on korostettava, että ennen kuin H&R ChemPharmin ja G:n ammatillinen suhde alkoi, G. oli jo osallistunut 25. ja 26.5.2002 (riidanalaisen päätöksen 159 perustelukappale), 22. ja 23.2.2001 (riidanalaisen päätöksen 161 perustelukappale) ja 26. ja 27.4.2001 (riidanalaisen päätöksen 162 perustelukappale) pidettyihin teknisiin kokouksiin. Shell, Sasol ja Repsol totesivat näistä teknisistä kokouksista toisistaan riippumatta, että ne olivat sisällöltään kilpailunvastaisia. Komissiolla on joka tapauksessa hallussaan todisteita, jotka osoittavat, että teknisissä kokouksissa käytiin yleensä vähintään keskustelu hinnoista (ks. edellä 153 kohta).

170    Lisäksi on muistettava, että 159 perustelukappaleessa mainittujen komission hallussa olevien todisteiden mukaan 25. ja 26.5.2000 pidetyssä teknisessä kokouksessa käsiteltiin yhtä tiettyä asiakasta koskeneita hintoja ja että Totalia syytettiin tämän keskustelun aikana siitä, että se oli myynyt liian alhaisilla hinnoilla. Tämä tekninen kokous liittyi näin ollen varmasti rikkomisen pääasialliseen osaan, joka luettiin kantajan syyksi myöhemmän ajanjakson osalta.

171    Todettakoon lisäksi, että vaikka komissio ei löytänyt asiakirjoja, jotka koskisivat G:n matkakuluja 26. ja 27.6.2001 Pariisissa (Ranska) pidettyyn kokoukseen (riidanalaisen päätöksen 163 perustelukappale), ”SRS-Tudan” läsnäolo mainittiin Sasolin tästä kokouksesta laatimassa ”Blauer Salon” ‑pöytäkirjassa. G., joka oli tuolloin SRS:n palveluksessa, oli läsnä kahdessa edellisessä teknisessä kokouksessa ja kyseistä kokousta seuranneissa 14 teknisessä kokouksessa. G. edusti joka tapauksessa H&R-konsernia teknisissä kokouksissa tiiviissä yhteistyössä H:n kanssa, mikä edisti tietojen vaihtoa. Kun otetaan huomioon niiden tietojen hajanaisuus ja vähäisyys, joita komissiolla saattaa olla käytettävissään (ks. edellä 111 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö) salaisia kartelleja koskevista tosiseikoista, jotka edellyttävät merkityksellisten seikkojen rekonstruointia, edellä mainittujen seikkojen perusteella on katsottava, että tämän kokouksen sisältö oli kantajan tiedossa.

172    Komissio siteerasi riidanalaisen päätöksen 163 perustelukappaleessa Sasolin 26. ja 27.6.2001 Pariisissa pidettyyn kokoukseen liittynyttä ”Blauer Salon” -pöytäkirjaa, johon sisältyvät muun muassa seuraavat huomiot:

”Heinäkuussa: peruutetaan erityisasiakkaiden hinnat mahdollisimman nopeasti – –

Elokuun loppu: peruutetaan kaikki hinnat 30/9.01.

1/10.01 + 7 €,-”

173    Riidanalaisen päätöksen mukaan nämä tiedot ”osoittavat, että yrityksiä edustavat henkilöt sopivat parafiinin hintojen korottamisesta 7 eurolla 1.10.2001, mitä edelsi kaikkien 30.9. saakka olemassa olleiden hintoja koskevien järjestelyjen peruuttaminen”.

174    On siis todettava, että sopimus hintojen vahvistamisesta saavutettiin 26. ja 27.6.2001 pidetyssä teknisessä kokouksessa.

175    Yhteenvetona edellä esitetystä on näin ollen muistutettava siitä, että G. otti ensinnäkin yhdessä H:n kanssa W:n tehtävän teknisissä kokouksissa. W:n osallistumisen aikana Tudapetrol, kantajan tuotteiden jakeluyhtiö, osallistui menettelytapoihin, joiden tarkoituksena oli parafiinivahojen hintojen vahvistaminen. W. oli kantajan palveluksessa 1.7.2001 lähtien. Toiseksi H&R Wax Vertrieb, joka on yhtiö, jolla on välillisesti hallussaan kantajan osuuksia ja joka on sen jakelija, osallistui kilpailusääntöjen rikkomiseen jo 1.1.2001 lähtien, sillä sitä edusti H., jonka kanssa G. työskenteli tiiviissä yhteistyössä. Kolmanneksi G. oli läsnä 25. ja 26.5.2000 pidetyssä teknisessä kokouksessa, jonka aikana keskusteltiin parafiinivahojen hinnoista. Neljänneksi komissio osoitti, että yksikkö ”H&R/Tudapetrol” oli läsnä 26. ja 27.6.2001 Pariisissa pidetyssä teknisessä kokouksessa, että H&R oli tuolloin edustettuna H:n ja G:n välityksellä ja että tässä kokouksessa päästiin sopimukseen hintojen vahvistamisesta. Viidenneksi on muistettava (ks. edellä 139–141 ja 153 kohta), että komissiolla on hallussaan todisteita, jotka osoittavat, että teknisten kokousten aikana käytiin yleensä vähintään yksi keskustelu hinnoista. G. oli läsnä vähintään kolmessa teknisessä kokouksessa, jotka järjestettiin ennen kuin kantajan syyksi luettu kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen ajanjakso alkoi.

176    Näiden seikkojen perusteella on todettava, että G:n täytyi olla tietoinen rikkomisen pääasiallisesta osasta eli ”sopimuksista tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista, jotka koskivat hintojen vahvistamista ja parafiinivahoja koskevien kaupallisesti arkaluontoisten tietojen vaihtoa ja paljastamista” siitä lähtien, kun hän ryhtyi tehtäväänsä kantajan palveluksessa. Hänellä oli tietoja kartellin toiminnasta eli järjestelyistä, joiden tarkoituksena oli parafiinivahojen hintojen vahvistaminen, tai mekanismeista, joiden avulla osallistujat korvasivat tietoisesti kilpailun riskit keskinäisellä käytännön yhteistyöllä tällä alalla. Myös vastuulliset tehtävät, joita G. hoiti hänen ja H&R ChemPharmin välisen työsopimuksen perusteella, antoivat hänelle mahdollisuuden vaikuttaa viimeksi mainitun yrityksen kaupalliseen käyttäytymiseen sellaisella tavalla, että tämä yhtiö kykeni hyötymään hänen kartellia koskevista tiedoistaan.

177    Kantajalla oli siten tietoja kilpailusääntöjen rikkomisen toiminnasta ja erityisesti sen pääasiallisesta osasta jo 1.7.2001 lähtien, minkä perusteella se kykeni mukauttamaan kaupallisen käyttäytymisensä kollusiivisiin toimintoihin tästä päivämäärästä lähtien.

178    Komissio ei siten ole tehnyt virhettä katsoessaan, että 1.7.2001 oli päivämäärä, josta kantajan osallistuminen kilpailusääntöjen rikkomiseen alkoi.

–       Kantajan perustelut, jotka koskevat tiettyjä erityisiä teknisiä kokouksia

179    Unionin yleinen tuomioistuin tutkii seuraavassa sellaisten tiettyjen teknisten kokousten sisältöä, jotka pidettiin sen ajanjakson aikana, jona kantaja osallistui kartelliin.

180    Kantaja esittää ensinnäkin, että 4. ja 5.9.2001 pidettyä teknistä kokousta (riidanalaisen päätöksen 164 perustelukappale) ei voida lukea sen syyksi, koska komissio on osoittanut riidanalaisessa päätöksessä ainoastaan yleisen kilpailunvastaisen sisällön viittaamatta siihen, että kantaja olisi osallistunut minkäänlaiseen kilpailusääntöjä rikkovaan toimintaan.

181    Tässä yhteydessä on muistutettava siitä, että tämä tekninen kokous kuului yhtenä kokonaisuutena pidettävän ja jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen muodostavaan pitkään kilpailunvastaisten kokousten sarjaan ja että komissiolla on hallussaan todisteita, jotka osoittavat, että teknisten kokousten aikana käytiin yleensä vähintään keskustelu hinnoista (ks. edellä 153 kohta).

182    Kuten unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi todennut edellä 176 kohdassa, G. oli siitä lähtien, kun hän ryhtyi tehtäväänsä kantajan palveluksessa 1.7.2001, ja siten 4. ja 5.9.2001 pidettyjen kokousten aikana tietoinen siitä, että tekniset kokoukset johtivat parafiinivahojen hintoja koskeviin kilpailunvastaisiin keskusteluihin.

183    Tämän jälkeen on muistutettava siitä, että edellä 148 ja 149 kohdassa siteeratun oikeuskäytännön mukaan silloin, kun yrityksen osallistuminen kilpailunvastaiseen kokoukseen on näytetty toteen, on tämän tehtävänä osoittaa, että se on sanoutunut julkisesti irti tämän kokouksen kilpailunvastaisesta sisällöstä, mitä kantaja ei ole tässä tapauksessa tehnyt.

184    Näin ollen komissio ei ole menetellyt virheellisesti lukiessaan 4. ja 5.9.2001 pidetyn teknisen kokouksen kantajan syyksi.

185    Toiseksi on tutkittava 21. ja 22.2.2002 Budapestissä (Unkari) pidettyä teknistä kokousta (riidanalaisen päätöksen 165 perustelukappale).

186    Kantaja esittää, että komission riidanalaisessa päätöksessä mainitsema Enin muistiinpano ei olisi indisio siitä, että kyseisessä kokouksessa olisi päästy yhteisymmärrykseen hinnoista.

187    Komissio siteerasi Enin muistiinpanon sisällöstä seuraavaa kohtaa riidanalaisessa päätöksessä:

”Kokouksessa vallitsi erittäin avoin ilmapiiri, ja siinä vahvistettiin – samalla kun otettiin huomioon myös yksittäisten markkinoiden erot ja tuotteita ja markkinoita koskevat erilaiset strategiat – mahdollisuus lisätä tuloja jo aikaisemmin hyväksymiemme toimien mukaisesti. Näin ollen voimme jatkaa vireillä olevia toimia, jotka koskevat sopimuspuitteiden ja niihin liittyvien hintojen muuttamista ja jotka koskevat luonnollisesti tärkeimpiä asiakkaitamme ja parafiinin jakelijoitamme.”

188    Riidanalaisen päätöksen mukaan tämän muistiinpanon sisältö osoittaa, että hintatasoista käytiin keskusteluja. Tämä tulkinta on vahvistettava. Se, että Enin muistiinpanossa mainitaan hintojen muuttaminen toimenpiteenä, jota jatketaan kokouksessa käytyjen keskustelujen perusteella, viittaa näet siihen, että osallistujat vaihtoivat siellä hintatietoja. Tämän vahvistaa myös Shellin 30.3.2005 päivätty sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskeva hakemus, jossa kyseinen tekninen kokous on otettu luetteloon, jonka otsikkona on ”Hintoja koskevia kokouksia ja tiedonantoja koskeva katsaus”.

189    Edellä esitetyn perusteella kantaja ei voi vakavasti kiistää sitä, että tämä kokous kuului kilpailusääntöjen rikkomisen pääasialliseen osaan. Koska se oli läsnä kokouksessa eikä ole osoittanut sanoutuneensa julkisesti irti sen kilpailunvastaisesta sisällöstä, komissio ei ole menetellyt virheellisesti lukiessaan tämän teknisen kokouksen sen syyksi.

190    Kolmanneksi on tutkittava 27. ja 28.2.2003 Münchenissä (Saksa) pidettyä teknistä kokousta (riidanalaisen päätöksen 169 perustelukappale).

191    Komissio siteeraa riidanalaisessa päätöksessä Sasolin lausumaa, jonka mukaan ”kokouksessa keskusteltiin hinnankorotuksen tarpeesta”.

192    Kantaja vetoaa oikeuskäytäntöön, jonka mukaan yhden yrityksen lausuntoa, jonka totuudenmukaisuuden on riitauttanut useampi muu kartelliin osalliseksi katsottu yritys, ei voida pitää riittävänä näyttönä kilpailusääntöjen rikkomisesta (ks. edellä 117 kohta).

193    Tilanne ei ole tässä tapauksessa sellainen. Kuten riidanalaisen päätöksen 169 perustelukappaleesta ilmenee, Shell ja Repsol olivat vahvistaneet toisistaan riippumatta, että kyseinen tekninen kokous oli sisällöltään kilpailunvastainen. Vaikka ne eivät ole täsmentäneet tätä sisältöä, on muistettava, että komissiolla on hallussaan todisteita, jotka osoittavat, että teknisten kokousten aikana käytiin yleensä vähintään keskustelu hinnoista (ks. edellä 153 kohta).

194    Tämän jälkeen on muistutettava siitä, että edellä 148 ja 149 kohdassa siteeratun oikeuskäytännön mukaan silloin, kun yrityksen osallistuminen kilpailunvastaiseen kokoukseen on näytetty toteen, on tämän tehtävänä osoittaa, että se on sanoutunut julkisesti irti tämän kokouksen kilpailunvastaisesta sisällöstä, mitä kantaja ei ole tässä tapauksessa tehnyt.

195    Edellä esitetyn perusteella on kantajan väitteiden vastaisesti todettava, että tämä kokous kuuluu rikkomisen pääasialliseen osaan. Koska kantaja osallistui siihen eikä ole osoittanut sanoutuneensa julkisesti irti sen kilpailunvastaisesta sisällöstä, komissio ei ole menetellyt virheellisesti lukiessaan tämän teknisen kokouksen sen syyksi.

196    Neljänneksi on tutkittava 11. ja 12.5.2004 Hampurissa (Saksa) pidettyä teknistä kokousta (riidanalaisen päätöksen 174 perustelukappale).

197    Tältä osin Total Francen toimitiloista löydetty käsinkirjoitettu muistiinpano sisältää seuraavat tiedot:

”-> Sasol 40 €/50 $. - heinäkuun loppu.

-> Mer: 38 - 28.

-> 1. heinäkuuta -

+ FRP: 70 -> 6000 €/T

+ Lämpökynttilä: 50 -> 500 €/T

+ Mikrovaha: 25 -> 50 €/T

– –

-> 40 €/T raakaparafiini”.

198    Kantaja väittää kyseisen muistiinpanon olevan vain Totalin laatima muistilappunen, joka koskee Sasolin yksipuolista menettelyä, eikä se osoita, että Sasolin ja Totalin välillä tai varsinkaan näiden kahden yrityksen ja sen välillä olisi tehty sopimus.

199    On todettava, että tähän tekniseen kokoukseen osallistuneiden muiden yritysten lausumat ovat ristiriidassa tämän kantajan esittämän vaihtoehtoisen tulkinnan kanssa. Sasol on todennut, että osallistujat olivat keskustelleet hinnankorotuksesta, ja Shell on ilmoittanut, että tässä kokouksessa sovittiin hinnankorotuksesta. Komissio siteeraa riidanalaisen päätöksen 174 perustelukappaleessa Shellin lausuntoa, jonka sisältö on seuraava:

”Sasol puolsi parafiinivahojen hinnankorotusta. Lisäksi sovittiin, että Sasol johtaisi sen täytäntöönpanoa. Hinnankorotus tuli voimaan 1.7. – – ja 1.8.2004 välisenä aikana.”

200    Sasol vahvisti lisäksi 12.8.2005 antamassaan lausunnossa, että ”koska raaka-aineiden hinnat olivat jyrkästi kohonneet, HOS [josta on tullut Sasol] lähetti ’kiertokirjeen’, jossa ilmoitettiin 5–7 euron/100 kg hinnankorotuksesta 14.6.2004 – –”, ja että ”HOS vastaanotti 29.6.2004 Hansen & Rosenthalin hinnankorotuskirjeen, jossa ilmoitettiin 5,20–6,80 euron/100 kg korotuksesta”.

201    Tästä lausunnosta ilmenee näin ollen, että Sasol aikoi korottaa hintojaan määrällä, joka oli täysin sama kuin Totalin muistiinpanossa ilmoitettu määrä, ja että myöhemmin H & R oli myös lähettänyt hinnankorotusta koskevan kirjeen, jossa ilmoitettiin korotustoimenpiteestä, joka oli hyvin lähellä Sasolin hinnankorotusta.

202    Joka tapauksessa on muistettava, että edellä 148 ja 149 kohdassa siteeratun oikeuskäytännön mukaan silloin, kun yrityksen osallistuminen kilpailunvastaiseen kokoukseen on näytetty toteen, on tämän tehtävänä osoittaa, että se on sanoutunut julkisesti irti tämän kokouksen kilpailunvastaisesta sisällöstä, mitä kantaja ei ole tässä tapauksessa tehnyt.

203    Näiden seikkojen perusteella on katsottava, että komissiolla oli riittävästi todisteita, jotta se saattoi päätellä, että hintojen vahvistamisesta oli päästy sopimukseen kyseisessä kokouksessa, ja hylätä kantajan perustelut. Komissio ei siis ole menetellyt virheellisesti lukiessaan tämän teknisen kokouksen kantajan syyksi.

204    Viidenneksi on tutkittava 23. ja 24.2.2005 Hampurissa pidettyä teknistä kokousta (riidanalaisen päätöksen 177 perustelukappale).

205    Komissio siteeraa riidanalaisessa päätöksessä MOL:n muistiinpanoa, johon sisältyvät seuraavat tiedot:

”ExxonMobil            IV.1 [= 1.4.]                € 15/t”

”Shell                   Hintoja korotettu”

”Sasol                IV.12 [= 12.4.]          Hinnankorotus”

206    Sasol on myöntänyt keskustelleensa hinnankorotuksesta ja ilmoittaneensa oman hinnankorotuksensa muille osallistujille. Kantaja myös tunnusti väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa, että ”yleistä hintakehitystä koskeneen keskustelun kuluessa Exxon ja Sasol esittivät sisäisesti päätetyt hinnankorotuksensa”. Sekä Shell että Sasol pitivät tätä kokousta kollusiivisena lausumissa, joihin riidanalaisessa päätöksessä viitataan.

207    Kantaja esitti istunnossa, että tätä kokousta ei voitaisi lukea sen syyksi, koska hinnoista ei tehty sopimusta ja koska komission hallussa olleet todisteet osoittivat enintään sen, että oli olemassa kahdenvälinen yhteisymmärrys, joka koski yrityksiä Repsol ja Total. MOL:n muistiinpano osoittaa joka tapauksessa sen mielestä, että kantaja ei osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen, koska ainoastaan ExxonMobil, Shell ja Sasol mainittiin osallistujina.

208    Tämä perustelu ei voi menestyä. On muistettava, että oikeuskäytännön mukaan sopimuksen olemassaolon osoittamiseksi riittää, että näytetään toteen osallistujien yhteisymmärrys hintojen vahvistamisesta tai mukauttamisesta (ks. edellä 96 kohta). Joka tapauksessa EY 81 artiklan 1 kohta on esteenä kaikelle sellaiselle taloudellisten toimijoiden väliselle suoralle tai välilliselle yhteydenpidolle, joka voi vaikuttaa tosiasiallisen tai mahdollisen kilpailijan markkinakäyttäytymiseen (ks. edellä 98 kohta). Se, että kilpailijat ovat vaihtaneet hintatietoja, ilmenee kiistatta MOL:n muistiinpanosta, ja yritysten lausumat poistavat kaiken järkevän epäilyn teknisen kokouksen kollusiivisesta luonteesta. Lisäksi komission kokoamista todisteista ilmenee niin ikään, että kokouksen sisältö koski rikkomisen pääasiallista osaa.

209    Edellä 148 ja 149 kohdassa siteeratun oikeuskäytännön mukaan silloin, kun yrityksen osallistuminen kilpailunvastaiseen kokoukseen on näytetty toteen, on tämän tehtävänä osoittaa, että se on sanoutunut julkisesti irti tämän kokouksen kilpailunvastaisesta sisällöstä, mitä kantaja ei ole tässä tapauksessa tehnyt.

210    Tästä seuraa, että komissio ei ole menetellyt virheellisesti lukiessaan tämän teknisen kokouksen kantajan syyksi.

211    Kaiken edellä esitetyn perusteella on katsottava komission todenneen perustellusti riidanalaisessa päätöksessä, että rikkominen koski tässä tapauksessa kollusiivisia toimintoja, joiden yhteydessä käsiteltiin parafiinivahojen hintojen vahvistamista. Komissio on myös osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että osallistujat olivat päässeet tietyissä kokouksissa sopimuksiin hintojen vahvistamisesta.

212    Edellä esitetyn perusteella on vahvistettava komission toteamus, jonka mukaan kantaja on osallistunut kilpailusääntöjen rikkomisen pääasialliseen osaan 1.7.2001 ja 28.4.2005 välisenä aikana, ja siten hylättävä toisen kanneperusteen ensimmäinen osa.

 Toisen kanneperusteen toinen osa

213    Kantaja esittää, että sen vastuuta kilpailusääntöjen rikkomisesta ei voitaisi johtaa mistään muustakaan seikasta. Komissio ei ole sen mielestä osoittanut eikä edes konkreettisesti viitannut siihen, että kantajan tytäryhtiöt olisivat syyllistyneet rikkomiseen. Kantajan emoyhtiö H&R WASAG ei ole myöskään osallistunut itse rikkomiseen.

214    Tässä yhteydessä on riittävää muistuttaa siitä, että komissio on osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että kantaja oli osallistunut rikkomisen pääasialliseen osaan 1.7.2001 ja 28.4.2005 välisenä aikana, koska kantajan työntekijä G. oli ollut läsnä teknisissä kokouksissa, joiden kilpailunvastainen sisältö on näytetty toteen (ks. edellä 212 kohta).

215    Näin ollen kantajan perustelut, joilla se pyrkii osoittamaan, ettei sen vastuuta voida johtaa sen tytäryhtiöiden tai emoyhtiön toimista, ovat merkityksettömiä. Toisen valitusperusteen toinen osa on siten hylättävä tehottomana.

 Kolmas kanneperuste, joka koskee myynnin arvon määrittämisessä tapahtunutta laskuvirhettä

216    Kantaja vetoaa kolmannessa kanneperusteessaan, jonka se esittää toissijaisesti, siihen, että komissio on määritellyt virheellisesti kantajan kartelliin liittyviltä markkinoilta saaman liikevaihdon, joka on otettu huomioon sakon perusmäärän laskennassa (myynnin arvo vuoden 2006 suuntaviivojen mukaan) ja että se olisi siten rikkonut asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohtaa. Tästä virheestä on sen mukaan seurannut, että komissio on vahvistanut kantajan sakon määrää laskettaessa käytetyn perusmäärän liian suureksi.

 Alustavia huomautuksia

217    Vuoden 2006 suuntaviivojen 6 kohdan mukaan rikkomiseen liittyvien tavaroiden ja palveluiden myynnin arvon sekä rikkomisen keston katsotaan yhdessä muodostavan asianmukaisen vertailuarvon rikkomisen taloudellisen merkityksen ja kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen suhteellisen osuuden selvittämiseksi.

218    Samojen suuntaviivojen 15 ja 16 kohdassa määrätään, että määrittääkseen yrityksen myynnin arvon komissio käyttää tarkimpia saatavilla olevia tietoja kyseisestä yrityksestä. Kun yrityksen saataville asettamat tiedot ovat puutteellisia tai epäluotettavia, komissio voi määrittää kyseisen yrityksen myynnin arvon saamiensa osittaisten tietojen ja/tai muiden merkityksellisiksi tai asianmukaisiksi katsomiensa tietojen perusteella.

219    On muistettava, että oikeuskäytännön mukaan se, että komissio on itse rajoittanut harkintavaltaansa antamalla suuntaviivoja, ei näet ole yhteensopimatonta sen kanssa, että komissiolla säilyy huomattava liikkumavara harkintavallan suhteen. Suuntaviivoihin sisältyy useita joustavia osatekijöitä, joiden perusteella komissiolla on mahdollisuus käyttää harkintavaltaansa asetuksen N:o 1/2003 säännösten mukaisesti, sellaisina kuin unionin tuomioistuin on kyseisiä säännöksiä tulkinnut (edellä 40 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 267 kohta, ja asia T‑21/05, Chalkor v. komissio, tuomio 19.5.2010, Kok., s. II‑1895, 62 kohta).

220    Komission on laskiessaan sakkojen määrää nyt käsiteltävän kaltaisissa tapauksissa kuitenkin noudatettava yleisiä oikeusperiaatteita ja aivan erityisesti yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta (ks. vastaavasti asia T‑279/02, Degussa v. komissio, tuomio 5.4.2006, Kok., s. II‑897, 77 ja 79 kohta ja asia T‑69/04, Schunk ja Schunk Kohlenstoff-Technik v. komissio, tuomio 8.10.2008, Kok., s. II‑2567, 41 kohta).

221    Samalla tavalla komission harkintavalta ja ne rajat, jotka se on sen osalta asettanut suuntaviivoissaan, eivät lähtökohtaisesti vaikuta siihen, miten unionin tuomioistuimet käyttävät täyttä tuomiovaltaansa, jonka perusteella niillä on valta poistaa komission määräämä sakko tai alentaa tai korottaa tällaisen sakon määrää (ks. asia T‑127/04, KME Germany ym. v. komissio, tuomio 6.5.2009, Kok., s. II‑1167, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

222    Nyt käsiteltävässä tapauksessa komissio on laskenut kaikkien kartelliin osallistuneiden yritysten myynnin arvon kartellin päättymiseen saakka siten, että se on ottanut huomioon niiden kartelliin liittyviltä markkinoilta saaman liikevaihdon keskiarvon kilpailusääntöjen rikkomisen kolmen viimeisen täyden vuoden ajalta eli vuosilta 2002, 2003 ja 2004. Kantaja ei kyseenalaista tätä lähestymistapaa, joka on lisäksi perusteltu asianmukaisesti riidanalainen päätöksen 634 perustelukappaleessa unionin vuonna 2004 tapahtuneen laajentumisen vaikutuksella.

223    Komissio vahvisti riidanalaisen päätöksen 640 perustelukappaleessa tuotteiden myynnin arvon suhteessa H&R-konsernin rikkomiseen ajanjaksolta 2002–2004 vuosittain 26 012 309 euron suuruiseksi. Komissio selittää vastinekirjelmän 79 kohdassa, että se pääsi tähän lopputulokseen sillä perusteella, että liikevaihto oli 20 594 125 euroa vuonna 2002, 18 042 804 euroa vuonna 2003 ja 39 400 000 euroa vuonna 2004.

 Vuosilta 2002 ja 2003 huomioon otettu liikevaihto

224    Aluksi on täsmennettävä, että yhtiöiden Klaus Dahleke, Tudapetrol ja Hansen & Rosenthal koko osakepääoma on samojen neljän luonnollisen henkilön eli H:n perheen hallussa. Yhdelläkään näistä kolmesta yhtiöstä ei ole omistuksia kahdessa muussa. Kantaja kuvasi komission kanssa käymässään kirjeenvaihdossa Klaus Dahlekea, Tudapetrolia, Hansen & Rosenthalia, tämän tytäryhtiötä H&R Wax Company Vetriebiä sekä H&R Sales ‑nimistä yhtiötä (H&R ChemPharm välillisesti omistama tytäryhtiö) usein ”jakeluyhtiöiksi”. Nämä jakeluyhtiöt vastasivat ”tuotantoyhtiöiden” eli H&R ChemPharmin ja sen tytäryhtiöiden valmistamien parafiinivahojen myynnistä. Komissio otti ”jakeluyhtiöiden” myynnin arvon huomioon sakon määrää laskiessaan. Se määräsi Tudapetrolille erikseen sakon, joka oli laskettu sen liikevaihdon perusteella. Koska Klaus Dahlekelle ei kuitenkaan määrätty seuraamusta riidanalaisessa päätöksessä, sen kartelliin liittyviltä markkinoilta saama liikevaihto lisättiin Hansen & Rosenthalin ja H&R Wax Company Vetriebin liikevaihtoon. Vuodelta 2004 lisättiin vielä H&R Salesin myynnin arvo. Tätä myynnin yhteenlaskettua arvoa käytettiin Hansen & Rosenthalille ja sen tytäryhtiölle H&R Wax Company Vertriebille sekä H&R ChemPharmille määrätyn sakon laskentaperusteena.

225    Kantaja esittää vuosien 2002 ja 2003 osalta lähinnä, että komission olisi pitänyt ottaa huomioon Hansen & Rosenthalin ja sen tytäryhtiön H&R Wax Company Vertriebin liikevaihto eikä Klaus Dahleken liikevaihtoa, koska se ei kuulunut samaan yritykseen.

226    Aluksi on tutkittava kirjeet, jotka kantaja lähetti komissiolle tästä aiheesta hallinnollisen menettelyn aikana.

227    Kantaja täsmensi 8.12.2005 päivätyssä kirjeessään, että sen valmistamia parafiinivahoja myi 1.1.2001 lähtien ensisijaisesti H&R Wax Company Vertrieb. Se lisäsi, että myös Tudapetrol, Klaus Dahleke ja Hansen & Rosenthal myivät pieniä määriä tietyille asiakkaille.

228    Kantaja ilmoitti 23.4.2008 päivätyssä kirjeessään tuotantoyhtiöiden H&R Chemisch-Pharmazeutische Spezialitäten GmbH:n ja H&R Ölwerke Schindler GmbH:n unionin alueelta saaman liikevaihdon. Vaikka kantaja kieltäytyi unionin yleisen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa täsmentämästä sen ja näiden yhtiöiden välisiä pääomasuhteita, asiakirja-aineistosta ilmenee, että nämä kaksi yhtiötä olivat sen suoraan tai välillisesti omistamia tytäryhtiöitä kilpailusääntöjen rikkomisen ajanjakson aikana.

229    Kantaja ilmoitti samassa kirjeessä myös H&R Wax Company Vertriebin, Hansen & Rosenthallin sekä Klaus Dahleken liikevaihdot. Se ilmoitti, että Klaus Dahleken liikevaihto tuli pääasiallisesti ”tuotantoyhtiöiden” eli kantajan tytäryhtiöiden H&R Chemisch-Pharmazeutische Spezialitätenin ja H&R Ölwerke Schindlerin tuotteiden jakelusta.

230    Kantaja ilmoitti jo tässä kirjeessä, että tarkempia tietoja olivat jakeluyhtiöiden ulkoiset liikevaihdot eli tämän kirjeen mukaan H&R Wax Company Vertriebin, Klaus Dahleken ja Tudapetrolin liikevaihdot. Se selitti myös, että ulkoinen liikevaihto eli jakeluyhtiöiden myynti ei välttämättä ylittänyt sisäistä liikevaihtoa eli tuotantoyhtiöiden liikevaihtoa. Osa tuotantoyhtiöiden tuotteista myytiin näet kartellin muille jalostamoille raaka-aineina ja loput myytiin jakeluyhtiöille. Vaikka osa jakeluyhtiöiden myynnistä suunnattiinkin kartellille sen raaka-aineiden kulutusta kattamaan, kyseisten yhtiöiden liikevaihtoa lisäsi kuitenkin niiden kartelliin liittyvien tuotteiden myynti, joita ne olivat ostaneet kolmansilta osapuolilta ja jälleenmyyneet kolmansille osapuolille.

231    Tässä tilanteessa komissio pyysi kantajalta lisäselvennyksiä.

232    Kantaja ilmoitti tämän jälkeen 3.7.2008 päivätyssä kirjeessään seuraavat liikevaihdot H&R-konserniin kuuluvien yhtiöiden osalta, mutta ”ilman Tudapetrolia”:

H&R Wax Company Vertrieb:

–        2002: 19,78 miljoonaa euroa

–        2003: 17,32 miljoonaa euroa

–        2004: 17,88 miljoonaa euroa.

Klaus Dahleke:

–        2002: 0,29 miljoonaa euroa

–        2003: 0,2 miljoonaa euroa

–        2004: 0,16 miljoonaa euroa.

Hansen & Rosenthal:

–        2002: 0,52 miljoonaa euroa

–        2003: 0,52 miljoonaa euroa

–        2004: 0,86 miljoonaa euroa.

233    Kantaja ilmoitti samassa kirjeessä myös ”jakeluyhtiöiden” yhteenlasketun liikevaihdon määrän eli H&R Wax Company Vertriebin, Klaus Dahleken ja Hansen & Rosenthalin kartelliin liittyviltä markkinoilta saamien liikevaihtojen summan:

–      2002: 20,59 miljoonaa euroa

–      2003: 18,04 miljoonaa euroa

–      2004: 19 miljoonaa euroa.

234    Kantaja selitti myös samassa kirjeessä, että kyseessä oli konsernin ulkopuolinen liikevaihto, josta oli poistettu konsernin sisäinen myynti.

235    Kantaja vahvisti 7.7.2008 päivätyssä kirjeessään H&R Wax Company Vertriebin, Hansen & Rosenthalin ja Klaus Dahleken yhteenlaskettujen liikevaihtojen määrän, jonka se oli jo ilmoittanut 3.7.2008 päivätyssä kirjeessään (ks. edellä 233 kohta).

236    On ensinnäkin huomattava, että liikevaihdot, jotka komissio on ottanut huomioon vuosilta 2002 ja 2003, vastaavat tarkalleen kantajan 3. ja 7.7.2008 päivätyissä kirjeissään ilmoittamia tietoja.

237    Komissio on siis nojautunut kantajalta kirjeenvaihdossa ja puhelinkeskusteluissa saamiinsa tietoihin ja ottanut huomioon huomautukset, jotka liittyivät siihen, miksi konsernin sisäisestä myynnistä saatu liikevaihto ja jakeluyhtiöiden ostamien parafiinivahojen jälleenmyynnistä kolmansille osapuolille saatu liikevaihto poikkesivat toisistaan.

238    Toiseksi on korostettava, että kantaja sisällytti Klaus Dahleken liikevaihdon H&R-konsernin liikevaihtoon jokaisessa tätä kysymystä koskeneessa kirjeessään eli 23.4., 3.7. ja 7.7.2008 päivätyissä kirjeissään. Lisäksi Klaus Dahleke mainitaan kantajan 3.7.2008 päivätyssä kirjeessä (H&R Wax Company Vertriebin ja Tudapetrolin kanssa) yhtenä kolmesta kartellin kohteena olevien tuotteiden jakeluyhtiöstä. Kantaja ei ole missään vaiheessa ilmoittanut kirjeissään, että sen mielestä Klaus Dahleken liikevaihtoa ei pitäisi ottaa huomioon laskettaessa H&R-konsernin myynnin arvoa. Se esitti päinvastoin viimeisessäkin kirjeessään eli 7.7.2008 päivätyssä kirjeessä vain yhden yhteenlasketun liikevaihdon jokaisen asianomaiselta vuodelta ”jakeluyhtiöiden” H&R Wax Company Vertriebin, Hansen & Rosenthalin ja Klaus Dahleken osalta mainitsematta, että viimeksi mainitun liikevaihto pitäisi vähentää sen ilmoittamista määristä.

239    Kolmanneksi on todettava, että kantajan hallinnollisessa menettelyssä omaksuma lähtökohta, joka koski Klaus Dahleken myynnin sisällyttämistä ilmoitettuihin tietoihin ja jota komissio on noudattanut, on unionin yleisen tuomioistuimen näkemyksen mukaan perusteltavissa halulla olla vääristämättä H&R:n kilpailusääntöjen rikkomisen painoarvoa. Kantaja ilmoittaa näet 23.4.2008 päivätyssä kirjeessään, että Klaus Dahleken liikevaihto koostui ”käytännössä yksinomaan” H&R-konsernin ”tuotantoyhtiöiden” tuotteiden jakelusta. Jos siis Klaus Dahleken liikevaihto vähennettäisiin kantajan 3. ja 7.7.2008 päivätyissä kirjeissään ilmoittamista summista, kartelliin liittyvästä tuotannosta jäisi piiloon osa eli H&R-konsernin valmistamat parafiinivahat, joita ei myy Hansen & Rosenthal tai H&R Wax Company Vertrieb vaan Klaus Dahleke.

240    Komissio on siten toiminut vuoden 2006 suuntaviivojen 15 kohdan mukaisesti, koska sen mukaan ”määrittääkseen yrityksen myyntiarvon komissio käyttää tarkimpia saatavilla olevia tietoja kyseisestä yrityksestä” ja komissio on sisällyttänyt laskelmaansa Klaus Dahleken liikevaihdon kantajan toiveen mukaisesti, sillä kantajan mielestä laskelma oli asianmukaista perustaa konsernin ulkopuoliseen liikevaihtoon. Komissio on siten määritellyt H&R-konsernin myynnin arvon tavalla, joka kuvastaa sen kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta, kuten asetuksen N:o 1/2003 23 artiklassa edellytetään.

241    Lisättäköön, että unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut täyden toimivaltansa mukaisesti yksityiskohtaisesti komission ja kantajan tästä asiasta hallinnollisen menettelyn aikana käymän kirjeenvaihdon ja esittänyt kantajalle useita kirjallisia kysymyksiä selvittääkseen tarkemmin Klaus Dahleken ja kantajan omistuksessa suoraan tai välillisesti olevien ”tuotantoyhtiöiden” välisiä toimitussuhteita. Näihin kysymyksiin saadut vastaukset eivät ole osoittaneet virheitä komission laskelmassa. Lisättäköön, että tietyt näistä vastauksista osoittautuivat asiakirja-aineiston ja kantajan istunnossa esittämien lausumien perusteella virheellisiksi.

242    Toiseksi on tutkittava kuitenkin kantajan väite, jonka mukaan Klaus Dahleken sisällyttäminen yritykseen H&R olisi ristiriidassa niiden ratkaisujen kanssa, jotka yhteisöjen tuomioistuin omaksui asiassa C‑196/99 P, Aristrain v. komissio, 2.10.2003 antamassaan tuomiossa (Kok., s. I‑11005), koska H&R ja Klaus Dahleke eivät kuulu samaan yritykseen. Kyseisen tuomion 98 ja 99 kohdan mukaan pelkästään se, että kahden eri liikeyhtiön yhtiöpääoman omistaa sama henkilö tai perhe, ei riitä osoittamaan näiden yhtiöiden olevan taloudellinen yksikkö, minkä seurauksena yhden yhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa toisen yhtiön toiminnasta ja että yksi yhtiö voidaan velvoittaa maksamaan toiselle määrätty sakko.

243    On todettava, että tässä tapauksessa, toisin kuin tilanteessa, jonka yhteisöjen tuomioistuin tutki edellä 242 kohdassa mainitussa tuomiossa Aristrain v. komissio (98 ja 99 kohta), ei ole kyseessä Klaus Dahleken kilpailunvastaisten toimien lukeminen H&R-konsernin tai erityisesti kantajan syyksi vaan H&R-konsernin myynnin arvon laskeminen. On kiistatonta, että Klaus Dahleken liikevaihto koostui kartelliin liittyvien tuotteiden osalta ”käytännössä yksinomaan” H&R-konsernin tuotantoyhtiöiden vuosina 2002 ja 2003 valmistamien parafiinivahojen jälleenmyynnistä, ja nämä itse olivat mukana kartellissa. On muistutettava, että unionin yleisen tuomioistuimen käytettävissä olevien tietojen mukaan käsitteellä ”tuotantoyhtiöt” tarkoitetaan kantajaa ja sen suorassa ja välillisessä omistuksessa olevia tytäryhtiöitä.

244    Vaihtoehtona ulkoisen liikevaihdon huomioon ottamiselle olisi ollut ”sisäisen liikevaihdon” huomioon ottaminen ja siten liikevaihto, jonka H&R-konsernin yhtiöt ovat saaneet myymällä kartelliin liittyviä tuotteita Klaus Dahlekelle. Kantaja itse ilmoitti pitävänsä parempana sitä, että komissio ottaisi huomioon H&R-konsernin ulkoisen liikevaihdon, johon kuului sen mukaan sen 3. ja 7.7.2008 päivätyissä kirjeissään ilmoittama Klaus Dahleken liikevaihto. Unionin yleinen tuomioistuin esitti joka tapauksessa kirjallisen kysymyksen ”tuotantoyhtiöiden” ja Klaus Dahleken välisistä toimitussuhteista. Kantaja ei esittänyt kuitenkaan mitään sellaisia tietoja, joiden perusteella unionin yleinen tuomioistuin olisi voinut muuttaa arviointiaan riidanalaisesta tilanteesta.

245    Koska siis edellä 242 kohdassa mainittu asiassa Aristrain v. komissio annettu tuomio koskee huomattavan erilaista tosiasiallista tilannetta kuin nyt käsiteltävä asia, kantaja ei voi vedota siihen pätevästi.

246    Unionin yleinen tuomioistuin päättelee kaiken edellä esitetyn perusteella, että komissio ei ole soveltanut virheellisesti asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohtaa määrittäessään H&R-konsernin myynnin arvon kantajan 3. ja 7.7.2008 päivätyissä kirjeissään antamien tietojen perusteella Klaus Dahleken liikevaihtoa vähentämättä.

247    Unionin yleinen tuomioistuin arvioi samoin asianosaisten sille toimittamien todisteiden perusteella, että vuosilta 2002 ja 2003 laskettu myynnin arvo kuvastaa asianmukaisesti kantajan kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta.

248    Näin ollen tämä väite on hylättävä.

 Vuoden 2004 liikevaihtoa koskeva laskelma sekä ”ulkomaisten yhtiöiden” ja H&R ESP Internationalin huomioon ottaminen

249    Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä seuraavaa:

”– –

(636) H&R/Tudapetrol väittää, että vuotta 2004 ei pidä käyttää sen tapauksessa viitevuotena, koska vuoden 2004 luvut sisältävät vasta 1.1.2004 hankitun H&R ESP International ‑nimisen yhtiön liikevaihdon. Yritysosto on mahdollistanut kokonaisliikevaihdon yli kaksinkertaistamisen, joten se ei H&R/Tudapetrolin mukaan edusta kilpailusääntöjen rikkomisen kestoa. H&R/Tudapetrol väittää lisäksi, että H&R ESP Internationalin tuotantoinfrastruktuurit on jätetty osittain käyttämättä kilpailusääntöjen rikkomiseen liittyvien tuotteiden valmistuksessa.

(637)      Näitä väitteitä ei voida hyväksyä. Liikevaihdon kasvu kyseisen vuoden aikana ei sellaisenaan sulje pois sitä, että tätä vuotta käytetään sakon [määrän] laskentaperusteena. Se, että H&R/Tudapetrolin alayksiköt eivät toimi kilpailusääntöjen rikkomiseen liittyvien tuotteiden alalla, näkyy nimenomaan sakkojen perusmäärässä, jossa ei oteta huomioon näihin tuotteisiin liittyvän myynnin arvoa. Kuten 634 perustelukappaleessa mainitaan, komissio käyttää H&R:n osalta muista syistä vuosien 2002, 2003 ja 2004 myynnin arvon keskiarvoa sakon [määrän] laskentaperusteena.”

250    Komissio on selittänyt vastinekirjelmässä, miten se oli päätynyt 39,4 miljoonan euron summaan, jota se on käyttänyt yrityksen H&R myynnin arvona vuodelta 2004 kantajan 23.4.2008 päivätyn kirjeensä sivuilla 2 ja 12 antamien tietojen perusteella.

251    Kyseisen kirjeen sivulla 2 olevassa ensimmäisessä tietosarakkeessa olevien tietojen mukaan liikevaihto, jonka konserni oli saanut vuonna 2004 parafiinivahojen asianomaisten neljän ryhmän myynnistä, oli 27,5 miljoonaa euroa, josta komissio vähensi Tudapetrolin liikevaihdon määrän (1,2 miljoonaa euroa). Komissio päätyi siten ensi vaiheessa 26,3 miljoonan euron liikevaihtoon.

252    Tämän jälkeen komissio lisäsi tähän ”ulkomaisten yhtiöiden” liikevaihdon, joka oli 9,2 miljoonaa euroa (23.4.2008 päivätyn kirjeen sivulla 12 oleva ensimmäinen tietosarake), ja H&R Ölwerke Schindlerin liikevaihdon, joka oli 3,9 miljoonaa euroa (saman kirjeen sivulla 12 oleva toinen tietosarake). Näiden määrien lisääminen H&R-konsernin osalta huomioon otettuun 26,3 miljoonan euron lukuun oli komission mielestä perusteltavissa sillä, että kantaja oli toistuvasti ilmoittanut erityisesti 23.4.2008 päivätyn kirjeensä sivuilla 1 ja 12, että sen mielestä ”ulkomaisten yhtiöiden” liikevaihto ja H&R Salesin myynnistä saatu H&R Ölwerke Schindlerin liikevaihto eivät olleet komission tietopyynnön kohteena, koska nämä yhtiöt eivät osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen.

253    Kun komissio lisäsi ”ulkomaisten yhtiöiden” liikevaihdon (9,2 miljoonaa euroa) ja H&R Ölwerke Schindlerin liikevaihdon (3,9 miljoonaa euroa) alkuperäiseen 26,3 miljoonan euron summaan, se siis totesi, että H&R-konsernin vuonna 2004 kartelliin liittyvistä tuotteista saama liikevaihto oli 39,4 miljoonaa euroa.

254    Kantaja esittää kolme väitettä riitauttaakseen tämän laskelman. Se esittää ensinnäkin, että ”ulkomaisten yhtiöiden” ja H&R Salesin myynnin arvoa ei pitäisi ottaa huomioon, koska nämä yhtiöt eivät osallistuneet kartelliin. Toiseksi sen mielestä myynnin arvossa ei näin laskettuna näy sen kilpailusääntöjen rikkomisen taloudellinen merkitys. Kolmanneksi komissio on sen mielestä lisännyt ”ulkomaisten yhtiöiden” asianomaisen liikevaihdon H&R-konsernin myynnin arvoon kahteen kertaan.

–       ”Ulkomaisten yhtiöiden” ja H&R Salesin vuoden 2004 myynnin sisällyttäminen myynnin arvoa koskeneeseen laskelmaan

255    Kantaja esittää, että ”ulkomaisten yhtiöiden” ja H&R Salesin asianomaista liikevaihtoa ei pitäisi sisällyttää H&R:n myynnin arvoon, koska nämä yhtiöt ostettiin vasta vuonna 2004 eikä niiden osalta ole esitetty kartelliin osallistumiseen perustuvaa väitetä. Komission olisi joka tapauksessa pitänyt poistaa muuntolaitosten liikevaihto, sillä niissä ei valmisteta parafiinivahoja.

256    Tässä yhteydessä on muistutettava siitä, että vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaan määrittääkseen sakon perusmäärän komissio käyttää sellaisten rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti liittyvien tavaroiden tai palveluiden myynnin arvoa, jotka yritys on myynyt ETA:n alueella sijaitsevalla asian kannalta merkityksellisellä maantieteellisellä alueella.

257    Oikeuskäytännön mukaan huomioon otettavaa myynnin arvoa ei myöskään lasketa sen liikevaihdon perusteella, joka on saatu niiden tuotteiden myynnistä, joihin kilpailusääntöjen rikkominen tosiasiallisesti vaikuttaa, vaan sen liikevaihdon perusteella, jonka kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistunut EY 81 artiklassa tarkoitettu yritys on saanut yleisesti markkinoilla, joihin kilpailusääntöjen rikkominen vaikuttaa (ks. asia T‑211/08, Putters International v. komissio, tuomio 16.6.2011 (Kok., s. II‑3729, 59–61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

258    Näin ollen pelkästään se, että ”ulkomaiset yhtiöt” ja H&R Sales eivät osallistuneet kartelliin ennen vuotta 2004, ei vaikuta siihen, että näistä yhtiöistä tuli vuonna 2004 osia yrityksestä, joka osallistui kartelliin, koska H&R-konserni osti ne. Tässä yhteydessä on korostettava, että komissio oli jo väitetiedoksiannossa, erityisesti sen 261–264 kohdassa, kuvannut H&R-konsernia EY 81 artiklassa tarkoitetuksi yritykseksi ja että kantaja ei kiistänyt tätä luonnehdintaa väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa.

259    Lisäksi tässä tapauksessa kaksi H&R-konsernin yhtiötä osallistui kartelliin suoraan vuonna 2004, eli H&R Wax Company Vertrieb ja H&R ChemPharm, koska G. ja H., jotka hoitivat tehtäviään näissä yhtiöissä vuonna 2004, osallistuivat teknisiin kokouksiin.

260    Unionin yleinen tuomioistuin esitti kantajalle kirjallisia kysymyksiä selvittääkseen, mitä olivat ”ulkomaiset yhtiöt” ja ”omistussuhteet näiden yhtiöiden, H&R Ölwerke Schindlerin, ESP Internationalin, H&R Salesin ja HR-konsernin välillä”, ja näin kyetäkseen sijoittamaan nämä yhtiöt H&R-konsernin organisaatioon.

261    Kantaja kiisti vastauksessaan nimenomaisesti sen, että sillä olisi osuuksia ”ulkomaisista yhtiöistä”, ja pidättäytyi täsmentämästä, mitä nämä yhtiöt olivat.

262    Se kiisti myös sen, että sillä olisi omistuksia H&R Ölwerke Schindleristä, ESP Internationalista ja H&R Salesista. Tämä vastaus oli ilmeisen virheellinen, kuten kantaja myönsi istunnossa sen jälkeen kun sille esitettiin unionin yleisen tuomioistuimen käytettävissä olevat todisteet. ESP International on näet kantajan 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö, kun puolestaan H&R Ölwerke Schindler on ensin mainitun 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö. Vuonna 2004 H&R Sales oli puolestaan H&R Ölwerke Schindlerin 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö. Kyseessä ovat siis yhtiöt, joiden yhtiöpääoma oli kokonaan kantajan omistuksessa asian kannalta merkityksellisen ajanjakson aikana.

263    Edellä esitetyn perusteella kantaja ei ole osoittanut komission tehneen minkäänlaista virhettä, kun se on sisällyttänyt ”ulkomaisten yhtiöiden” ja H&R Salesin myynnin arvon H&R-konsernin myynnin arvoon laskiessaan myynnin arvon vuodelta 2004.

264    Kantaja ei voi myöskään pätevästi väittää, että komissio olisi lisännyt sellaisten muuntolaitosten liikevaihdon, jotka eivät valmista parafiinivahoja. Kuten näet komission vastinekirjelmässään esittämistä selvityksistä selvästi ilmenee, se päätyi 26,3 miljoonaan euroon laskemalla yhteen yksinomaan parafiinivahojen neljä ryhmää (vedyllä kovetettu vaha, kova vaha, jota ei ole kovetettu vedyllä, parafiinivaha ja vedyllä kovetetut erikoisvahat), jotka mainitaan kantajan 23.4.2008 päivätyn kirjeen sivun 2 ensimmäisessä sarakkeessa, ja poistanut sekä raakaparafiinin että muuntolaitosten liikevaihdon. Se menetteli samalla tavoin kyseisen kirjeen sivulla 12 olevien ensimmäisen ja toisen tietosarakkeen osalta (”ulkomaisten yhtiöiden” ja H&R Salesin myynnin arvo).

265    Komissio, joka siis laski H&R:n myynnin arvon vuodelta 2004 siten, että se otti huomioon tähän yritykseen kuuluvien yhtiöiden kartelliin liittyviltä markkinoilta saaman liikevaihdon kokonaisuudessaan, on siis toiminut vuoden 2006 suuntaviivojen ja sovellettavan oikeuskäytännön mukaisesti eikä ole soveltanut virheellisesti asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohtaa. Tämä väite on näin ollen hylättävä.

–       Myynnin arvon keskiarvon korottaminen viiteajanjaksolta sillä, että yhtiöiden vuonna 2004 saama liikevaihto on otettu huomioon

266    Kantajan mielestä yhtiöiden vuonna 2004 saaman liikevaihdon huomioon ottaminen johtaa siihen, että käytetty myynnin arvo, joka on laskettu vuosien 2002–2004 myynnin arvojen keskiarvona, ei enää kuvasta kilpailusääntöjen rikkomisen merkitystä.

267    On todettava, että sulautuminen sellaisen yksikön kanssa tai sellaisen yksikön osto, joka ei ole osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen ennen yrityskeskittymää, voi vaikuttaa myynnin arvoa koskevaan laskelmaan, jos yrityskeskittymää myöhemmän myynnin arvo ei ole kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen koko keston kannalta vuoden 2006 suuntaviivojen 6 kohdassa tarkoitettu asianmukainen vertailuarvo ”rikkomisen taloudellisen merkityksen ja kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen suhteellisen osuuden selvittämiseksi” (ks. edellä 217 kohta).

268    Komissio on tässä tapauksessa sisällyttänyt viiteajanjaksoon, jota se on käyttänyt myynnin arvoa laskiessaan, kolme kokonaista vuotta, joiden aikana H&R ChemPharm osallistui kilpailusääntöjen rikkomiseen (vuodet 2002–2004). Ensimmäinen ajanjakso, johon nähden viiteajanjakson myynnin arvo ekstrapoloitiin (ajanjakso 1.7.2001–31.12.2001), edelsi yritysostoa, joten vuosien 2002 ja 2003 myynnin arvo oli sen osalta edustava. Toinen ajanjakso, johon nähden viiteajanjakson myynnin arvo ekstrapoloitiin (ajanjakso 1.1.2005–28.4.2005), seurasi yritysostoa, joten vuoden 2004 myynnin arvo oli sen osalta edustava.

269    Unionin yleinen tuomioistuin katsoo siten nyt käsiteltävään asiaan liittyvissä erityisissä olosuhteissa, että H&R-konsernin myynnin arvon keskiarvo vuosilta 2002–2004 on asianmukainen vertailuarvo ”rikkomisen taloudellisen merkityksen ja kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen suhteellisen osuuden selvittämiseksi” H&R ChemPharmin osallistumisen koko keston ajalta.

270    Näin ollen tämä kantajan väite on hylättävä.

271    Lisättäköön, että unionin yleinen tuomioistuin alensi tähän asiaan liittyvässä asiassa T‑540/08, Esso ym. v. komissio, 11.7.2014 antamassaan tuomiossa Esso Société anonyme françaiselle määrättyä sakkoa, jotta se kuvastaisi sitä, että yrityksen ExxonMobil, jolle se kuului, myynnin arvo oli lähes kaksinkertaistunut vuonna 1999 tapahtuneen Exxonin ja Mobilin sulautumisen seurauksena ja että myynnin arvo, joka oli laskettu yksinomaan sulautumisen jälkeisen myynnin perusteella vuosilta 2000–2002, oli ekstrapoloitu myös ajanjaksolle 1992–1999, jonka aikana vain Mobil France oli osallistunut kartelliin.

272    Näin ollen asiassa Esso ym. v. komissio annettuun tuomioon (mainittu edellä 271 kohdassa) johtanut tosiasiallinen tilanne poikkeaa olennaisen seikan osalta nyt käsiteltävästä asiasta, koska kyseisessä asiassa ExxonMobilin sulautumisen jälkeinen liikevaihto ei ollut asianmukainen vertailuarvo ”rikkomisen taloudellisen merkityksen ja kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen suhteellisen osuuden selvittämiseksi” Esso Société anonyme françaisen tekemän kilpailusääntöjen rikkomisen koko keston osalta.

–       Väitetty ”ulkomaisten yhtiöiden” liikevaihdon ottaminen kahteen kertaan huomioon

273    Kantaja väittää komission ottaneen ”ulkomaisten yhtiöiden” 9,2 miljoonan euron liikevaihdon kahteen kertaan huomioon. Se esittää, että sen 23.4.2008 päivätyn kirjeen sivulla 2 olevan ensimmäisen tietosarakkeen (27,5 miljoonaa euroa), joka sisältää ESP Internationalin, ja toisen sarakkeen (18,3 miljoonaa euroa), joka ei sisällä ESP Internationalia, välinen erotus on juuri 9,2 miljoonaa euroa. Komissio on siten ottanut ESP Internationalin kahdesti huomioon.

274    Kantaja toteaa vastauskirjelmässään seuraavaa:

”51      Vaikka otettaisiin huomioon [ulkomaisten] yhtiöiden (eli ESP Internationalin) ja H&R Sales GmbH:n vuoden 2004 liikevaihdot, – – luvut, joihin komissio on nojautunut, ovat virheellisiä ja liian suuria. Komissio on näet virheellisesti lisännyt [ulkomaisten] yhtiöiden liikevaihdot kahteen kertaan. Vuoden 2004 tarkka luku on 26,3 miljoonaa euroa, kun [ulkomaiset] yhtiöt otetaan mukaan, ja 30,2 miljoonaa euroa, kun siihen lisätään vielä H&R Sales. Vuoden 2004 kokonaisluku ei ole missään tapauksessa 39,4 miljoonaa euroa, joka on [komission] käyttämä luku. Tämä johtuu seuraavista seikoista:

52      Välisumma 26,3 miljoonaa euroa [joka perustuu 23.4.2008 päivätyn kirjeen sivulla 2 olevaan ensimmäiseen tietosarakkeeseen] sisältää jo [ulkomaisten] yhtiöiden liikevaihdon, joka on 9,2 miljoonaa euroa, kuten [kyseisestä kirjeestä] selkeästi ilmenee. [Komissio] menettelee näin ollen virheellisesti lisätessään tähän summaan uudelleen 9,2 miljoonaa euroa [ulkomaisten] yhtiöiden perusteella ja kaksinkertaistaessaan siten liikevaihdon tämän osan. Vaikka otettaisiin [ulkomaiset] yhtiöt huomioon, [komissio] ei voinut pätevästi ottaa huomioon muuta kuin 26,3 miljoonan euron summan. Jos siihen lisättäisiin vielä H&R Sales GmbH, tämä summa kasvaisi 30,2 miljoonaan euroon – ei kuitenkaan missään tapauksessa 39,4 miljoonaan euroon.”

275    Aivan aluksi on huomautettava, että ei ole mahdollista sovittaa kantajan istunnossa esittämiä perusteluja yhteen sen hallinnollisessa menettelyssä ilmoittamien, unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitettuun asiakirja-aineistoon sisältyvien tietojen kanssa.

276    On ensinnäkin huomattava, että kantaja ilmoitti väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa, että H&R:n myynnin arvo parafiinivahamarkkinoilla (ilman Tudapetrolin myyntiä ja ilman vahaseoksen ja raakaparafiinin myyntiä) oli 38,99 miljoonaa euroa vuonna 2004, ja tämä luku on lähes yhteneväinen komission laskeman luvun kanssa (39,4 miljoonaa euroa).

277    Toiseksi kantaja ilmoitti myös kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan istunnossa, että sen ”parafiinituotteiden” markkinoilta saama liikevaihto oli lähes 2,5-kertaistunut sen jälkeen, kun se oli ostanut H&R Ölwerke Schindlerille kuuluvan uuden jalostamon Hamburg-Neuhofista (Saksa). Se antoi tästä tietoja myös 8.12.2005 päivätyssä kirjeessään. Näiden tietojen mukaan sen parafiinivahojen myyntimäärä oli vuonna 2004 ostetun uuden tuotantokapasiteetin myötä suurentunut vuoden 2003 43 000 tonnista 84 400 tonniin vuonna 2004. Se täsmensi myös, että näiden tuotteiden hinta oli noussut vuonna 2004.

278    Kantajan istunnossa esittämän näkemyksen mukaan H&R-konsernin myynnin arvo oli kuitenkin suurentunut vuoden 2003 24 107 000 eurosta vain 26 300 000 euroon vuonna 2004. Tämä lievempi kasvu ei vastaa tuotannon ja myynnin kasvua, joka johtuu Hamburg-Neuhofin jalostamon ostosta, ja on ilmeisessä ristiriidassa kantajan väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa ilmoittamien tietojen kanssa.

279    Kolmanneksi on todettava, että on syytä epäillä vakavasti kantajan väitettä, jonka mukaan se tarkoittaisi ”ulkomaisilla yhtiöillä” H&R ESP International ‑yhtiötä.

280    Kantaja ilmoitti 8.12.2005 päivätyssä kirjeessään, että ESP International on 100-prosenttisesti H&R Ölwerke Schindlerin emoyhtiö. Asiakirja-aineistosta ilmenee lisäksi, että H&R Ölwerke Schindler ja ESP International ovat Saksan oikeuden mukaisesti perustettuja yhtiöitä ja että näiden yhtiöiden tuotantolaitos sijaitsee Hamburg-Neuhofissa.

281    Unionin yleinen tuomioistuin ei ymmärrä, miksi kantaja olisi halunnut käyttää ilmaisua ”ulkomaiset yhtiöt” ilmoittaakseen ainoastaan H&R ESP Internationalin myynnin arvon, kun se on Saksan oikeuden mukaisesti perustettu yhtiö, jonka tuotantolaitos sijaitsee Saksassa.

282    Kuten komissio on lisäksi perustellusti todennut, kantaja ei ole ilmoittanut missään vaiheessa lukuisissa kirjeissään, joita se lähetti komissiolle hallinnollisen menettelyn aikana, että H&R ESP International tarkoittaisi ”ulkomaisia yhtiöitä” tai kuuluisi tämän käsitteen piiriin. Päinvastoin, 23.4.2008 päivätyn kirjeen ensimmäisellä sivulla on esitetty ”ulkomaiset yhtiöt” ja H&R ESP International rinnakkain, mikä antaa todellisuudessa aiheen ajatella, että kyseessä on kaksi yksikköä, joita käsitellään erikseen. Lisäksi perustelut, joita kantaja on esittänyt kyseisessä kirjeessä perustellakseen sitä, että komission ei pitäisi ottaa näiden yhtiöiden myynnin arvoa huomioon, on myös esitetty erikseen. Kantaja esittää ”ulkomaisten yhtiöiden” osalta, että ”tutkimus ei kata niitä”, mutta korostaa H&R ESP Internationalin osalta, että se ostettiin vasta vuonna 2004, mikä aiheutti ”liikevaihtoon hyppäyksen”.

283    Kantaja mainitsee tämän jälkeen 8.12.2005 päivätyssä kirjeessään myös H&R Ölwerke Schindlerin ”sisaryhtiöt”, jotka hallinnoivat muuntolaitoksia ulkomailla. Lisäksi H&R Wasagin vuosikertomuksen 2004 mukaan BP-yhtiöistä peräisin olevan erityisjalostamotoiminnan osto koski vain H&R Ölwerke Schindleriä Saksassa ja H&R ESP Nuth B.V:tä Alankomaissa. Kantaja täsmensi vielä 7.7.2008 päivätyssä kirjeessään, että ulkomaiset yhtiöt, jotka sijaitsivat Corrytonissa ja Chorleyssä Yhdistyneessä kuningaskunnassa, saivat alustavan arvion mukaan 8,6 miljoonan euron liikevaihdon parafiinivahojen myynnistä vuonna 2004. Nämä tiedot viittaavat siihen, että H&R-konserni sisälsi ulkomaille sijoittautuneet yhtiöt, toisin kuin H&R ESP Internationalin, joka oli sijoittautunut Saksaan.

284    Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että kantaja ei voi arvostella pätevästi komissiota siitä, että tämä on lisännyt alustavaan 26,3 miljoonan euron summaan sekä H&R ESP Internationalin myynnin että ”ulkomaisten yhtiöiden” myynnin arvon. On päinvastoin katsottava, että komissio on laskiessaan myynnin arvon vuodelta 2004 noudattanut täysimääräisesti edellä 218 siteerattuja vuoden 2006 suuntaviivojen 15 ja 16 kohtaa.

285    Kantaja ei voi toiseksi vedota pätevästi siihen, että myynnin arvoa koskeva yksityiskohtainen laskelma ei sisälly riidanalaiseen päätökseen vaan komissio esitti sen vastinekirjelmässään. Yhtäältä komissio on nojautunut lukuihin, jotka kantaja on itse esittänyt hallinnollisessa menettelyssä, ja päätynyt summaan, joka suureksi osaksi vastaa kantajan väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa ja kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan istunnossa antamia tietoja. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin kehotti kantajaa nimenomaisesti vastaamaan kirjallisesti komission vastaukseen kolmannen kanneperusteen osalta juuri sen vuoksi, että kantaja saisi vastata kahdesti kirjallisesti vastinekirjelmän sisältöön.

286    Kolmanneksi on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin esitti kantajalle useita kirjallisia kysymyksiä selvittääkseen tosiseikkoja paremmin.

287    Unionin yleinen tuomioistuin pyysi erikseen kantajaa nimenomaisesti nimeämään ”ulkomaiset yhtiöt”. Kantaja kieltäytyi kuitenkin täsmentämästä yhtiöitä, joista oli kyse, vaikka se vaati riidanalaisen päätöksen kumoamista tai muuttamista sellaisin perusteluin, jotka eivät olleet tulkittavissa ilman näiden yhtiöiden nimeämistä. Kantaja ei myöskään täsmentänyt ”ulkomaisten yhtiöiden” suhdetta ESP Internationaliin, H&R Ölwerke Schindleriin, H&R Salesiin ja itseensä ja jopa kiisti sen, että kyseessä olisivat olleet sen omat tytäryhtiöt.

288    Lisättäköön, että on epäselvää, miksi kantaja ehdottaa toissijaisesti kantajan vastauksen 51 kohdassa H&R Salesin liikevaihdon lisäämistä sen 23.4.2008 päivätyn kirjeen sivulla 2 olevan ensimmäisen sarakkeen 26,3 miljoonaan euroon. Kantaja ilmoitti kyseisessä kirjeessä, että H&R Ölwerke Schindlerin liikevaihto oli H&R Salesin liikevaihtoa, mainitessaan, että ”tietopyyntö ei käsittääksemme kata OWS:n – H&R Sales GmbH:n – suorittamaa omaa jakelua”. Kantaja ilmoitti kuitenkin 8.12.2005 päivätyssä kirjeessä, että H&R Ölwerke Schindler oli ESP Internationalin 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö. Ei siis ole ymmärrettävissä, miksi kantaja ehdottaa toissijaisesti, että 26,3 miljoonan euron summaan lisättäisiin ESP Internationalin tytäryhtiön liikevaihto, jos se lähtökohtaisesti vastustaa sitä, että tähän määrään lisätään ”ulkomaisten yhtiöiden”, jotka se kantajan vastauksessa rinnastaa ESP Internationaliin, liikevaihto.

289    Kaiken edellä, erityisesti 276 ja 277 kohdassa esitetyn perusteella komission ei voida katsoa tehneen riidanalaisessa päätöksessä virhettä määrittäessään myynnin arvoa vuodelta 2004. Kantajan nyt käsiteltävä väite on siten hylättävä siltä osin kuin siinä vaaditaan riidanalaisen päätöksen osittaista kumoamista.

290    Kantajan vaatimukset on lisäksi hylättävä myös siltä osin kuin niillä pyritään siihen, että unionin yleinen tuomioistuin muuttaisi sakon määrää täyttä harkintavaltaa käyttäessään. Tutkittuaan perusteellisesti nyt käsiteltävässä asiassa sille esitetyn asiakirja-aineiston unionin yleinen tuomioistuin arvioi näet yhtäältä, että tällainen muutos ei ole perusteltavissa kantajan perusteluilla eikä sen antamilla tiedoilla, ja toisaalta, että asiakirja-aineiston, erityisesti edellä 276 ja 277 kohdassa mainittujen asiakirjojen perusteella voidaan todeta, että komission vuodelta 2004 huomioon ottaman myynnin arvo kuvastaa kantajan kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta asianmukaisella tavalla.

291    Tästä seuraa, että tämä väite ja siten kolmas kanneperuste kokonaisuudessaan on hylättävä.

 Neljäs kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan rikkomista sakon määrän laskemiseen vaikuttaneilla arviointivirheillä

292    Neljäs kanneperuste, joka on esitetty toissijaisesti, koskee sakon määrän laskemiseen vaikuttaneista arviointivirheistä johtuvia asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan rikkomisia. Tämä peruste on kolmeosainen. Kantaja kiistää ensinnäkin vuoden 2006 suuntaviivojen sovellettavuuden. Se arvioi toiseksi, että myynnin arvosta laskettua 17 prosentin suhdelukua, joka on vahvistettu vuoden 2006 suuntaviivojen 21 ja 25 kohdan perusteella, rasittaa arviointivirhe ja että se on suhteellisuusperiaatteen vastainen. Se arvioi kolmanneksi, että sille määrätty sakko on suuruudeltaan suhteellisuusperiaatteen vastainen ja syrjivä sen kokoon nähden. Se vaatii unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä muuttamaan riidanalaista päätöstä ja alentamaan sille määrättyä sakkoa.

 Vuoden 2006 suuntaviivojen soveltaminen

293    Kantaja esittää, että sakon määrä on laskettu lainvastaisesti, koska komissio on nojautunut vuoden 2006 suuntaviivoihin eikä suuntaviivojen vuoden 1998 versioon (suuntaviivat asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa; EYVL C 9, s. 3), mikä on johtanut huomattavasti suurempaan sakkoon, kun otetaan huomioon erityisesti kilpailusääntöjen osallistumisen vuosien lukumäärää vastaavan kertoimen käyttöönotto. Se katsoo, että rikosoikeuden taannehtivuuskiellon periaatetta on loukattu, koska vuoden 2006 suuntaviivat eivät olleet voimassa vielä silloin, kun kilpailusääntöjä rikottiin. Komissio on sen mielestä loukannut myös periaatetta, jonka mukaan komissio on itse rajoittanut toimivaltaansa antaessaan suuntaviivat, ja perusteltua luottamusta, jonka nämä suuntaviivat luovat taloudellisissa toimijoissa.

294    Unionin tuomioistuin on jo todennut tästä, että se, että komissio on aikaisemmin soveltanut tietyntasoisia sakkoja tietynlaisiin rikkomisiin, ei voi merkitä sitä, ettei se voisi nostaa tätä sakkojen tasoa asetuksessa N:o 1/2003 ilmoitetuissa rajoissa, jos tämä on tarpeen kilpailupolitiikan toteuttamiseksi, ja että unionin kilpailusääntöjen tehokas soveltaminen edellyttää päinvastoin sitä, että komissio voi milloin tahansa mukauttaa sakkojen tasoa tämän politiikan tarpeita vastaavaksi (edellä 73 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomion 109 kohta; edellä 242 kohdassa mainittu asia Aristrain v. komissio, tuomion 81 kohta ja edellä 40 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 169 kohta).

295    EY 81 ja EY 82 artiklassa komissiolle myönnettyyn valvontatehtävään kuuluu yksittäisten kilpailusääntöjen rikkomisten tutkiminen ja seuraamusten määrääminen niistä, mutta siihen kuuluu myös velvollisuus harjoittaa sellaista yleistä politiikkaa, jolla pyritään kilpailuasioiden osalta noudattamaan perustamissopimuksessa vahvistettuja periaatteita ja ohjaamaan yritysten käyttäytymistä näiden periaatteiden mukaisesti (ks. edellä 73 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomion 105 kohta ja edellä 40 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 170 kohta).

296    Toimijat eivät voi perustaa perusteltua luottamustaan sellaiseen vallitsevaan tilanteeseen, jota komissio voi muuttaa käyttäessään harkintavaltaa, jota sillä on EY 81 ja EY 82 artiklaa sovellettaessa ja yleisesti kilpailupolitiikkaa määriteltäessä (ks. edellä 40 kohdassa mainittu asia Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 171 ja 172 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

297    Erityisesti sellaiseen hallinnolliseen menettelyyn osallistuvat yritykset, jonka päätteeksi voidaan määrätä sakkoja, eivät voi saavuttaa perusteltua luottamusta siihen, ettei komissio ylitä aiemmin käytettyä sakkojen tasoa, eivätkä sakkojen laskentatapaan (edellä 40 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 228 kohta).

298    Tämän vuoksi kyseisten yritysten on otettava huomioon se mahdollisuus, että komissio päättää minä hetkenä hyvänsä korottaa sakkojen tasoa aiemmin soveltamastaan tasosta. Tämä ei päde ainoastaan silloin, kun komissio korottaa sakkojen tasoa määrätessään sakkoja yksittäistapauksissa, vaan myös silloin, kun tämä korotus toteutetaan soveltamalla yksittäistapauksiin suuntaviivojen kaltaisia yleisesti sovellettavia käytännesääntöjä (edellä 40 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 229 ja 230 kohta).

299    Jos siis oletetaan, että suuntaviivojen vuoden 1998 version korvaaminen vuoden 2006 suuntaviivoihin sisältyneellä uudella sakkojen laskentatavalla korotti määrättyjen sakkojen tasoa, tämä oli kohtuudella kartellin osallistujien ennakoitavissa sen ajanjakson osalta, jona se pantiin täytäntöön. Komissio ei näin ollen loukannut taannehtivuuskiellon periaatetta eikä luottamuksensuojan periaatetta soveltaessaan riidanalaisessa päätöksessä vuoden 2006 suuntaviivoja ennen niiden antamista tehtyihin kilpailusääntöjen rikkomisiin (ks. vastaavasti edellä 40 mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 231 ja 232 kohta).

300    Lopuksi on todettava, että kantajan tulkinta periaatteesta, jonka mukaan komissio on itse rajoittanut harkintavaltaansa antamalla suuntaviivat, on tämän oikeuskäytännön vastainen. Vaikka komissio oli näet velvollinen soveltamaan kyseisiä suuntaviivoja, jotka olivat voimassa sen ajanjakson aikana, jona kilpailusääntöjä rikottiin ja joka kesti tässä tapauksessa 13 vuotta, tällaisella rajoitteella tehtäisiin tyhjäksi komissiolle edellä 294 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tunnustettu oikeus mukauttaa sakon määrän laskentatapaa täyttääkseen unionin kilpailusääntöjen tehokasta soveltamista koskevan velvollisuutensa.

301    Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa kantajan perusteluilla, jotka se johtaa asiassa T‑119/02, Royal Philips Electronics v. komissio, 3.4.2003 annetusta yhteisöjen tuomioistuimen tuomiosta. Kantaja päättelee kyseisen tuomion 242 kohdasta, että ”koska suuntaviivat osoitetaan oikeudellisille toimijoille ja niillä luodaan luottamus komissioon, ne toimivat takeina”. Kyseisessä tuomion kohdassa, johon kantaja viittaa, ei kuitenkaan mainita luottamuksensuojaa eikä toimimista takeena, koska siinä tyydytään toteamaan, että komission tiedonanto neuvoston asetuksen N:o 4064/89 ja komission asetuksen N:o 447/98 mukaan hyväksyttävistä korjaustoimenpiteistä (EYVL 2001 C 68, s. 3) ”ei ole täysin vailla oikeudellista sitovuutta” ja että ”komission hyväksymät keskittymien valvontaa koskevat tiedonannot nimittäin sitovat sitä, edellyttäen, ettei niillä poiketa perustamissopimuksen määräyksistä ja asetuksen N:o 4064/89 säännöksistä”.

302    On joka tapauksessa korostettava, että osapuolet voivat yrityskeskittymän osalta tarjota sitoumuksia, jotta yrityskeskittymästä voitaisiin tehdä sisämarkkinoille soveltuva ja jotta komissio voisi siten hyväksyä keskittymän. Edellä 301 kohdassa mainitun tiedonannon tehtävänä on siis antaa vilpittömässä mielessä oleville yrityksille, jotka eivät ole rikkoneet kilpailusääntöjä, ohjeita siitä, millaisia sitoumuksia niiden pitäisi tarjota, jotta komission hallinnollisessa menettelyssä päädyttäisiin myönteiseen lopputulokseen. Näiden yritysten tilannetta ei voida siten rinnastaa EY 81 artiklassa nimenomaisesti kiellettyyn kartelliin osallistuneiden yritysten tilanteeseen.

303    On samoin korostettava, että sakkojen määrän laskentaa koskevien suuntaviivojen tavoitteena on varmistaa komission päätöksissä määrättyjen taloudellisten seuraamusten läpinäkyvyys, objektiivisuus ja syrjimättömyys vähentämättä kuitenkaan sen toiminnan pelotevaikutusta.

304    Toisin kuin rikosoikeudessa, kilpailuoikeuden alalla sekä lainvastaisen toiminnan hyödyt että niistä määrättävät seuraamukset ovat yksinomaan taloudellisia, samoin kuin kilpailusääntöjen rikkojien perustelut toimilleen, koska ne noudattavat toimissaan muutoinkin talouden lainalaisuuksia. Näin ollen siitä, että ne kykenisivät kutakuinkin tarkasti ennakoimaan sen sakon suuruuden, joka niille määrätään osallistumisesta lainvastaiseen kartelliin, olisi hyvin vahingollisia seurauksia unionin kilpailupolitiikan tehokkuudelle, koska kilpailusääntöjä rikkovat yritykset voisivat vertailla suoraan lainvastaisten toimiensa kustannuksia ja hyötyjä sekä ottaa huomioon paljastumisen mahdollisuudet ja pyrkiä siten varmistamaan näiden toimien kannattavuuden (ks. vastaavasti edellä 220 kohdassa mainittu asia Degussa v. komissio, tuomion 83 kohta ja edellä 220 kohdassa mainittu asia Schunk ja Schunk Kohlenstoff-Technik v. komissio, tuomion 45 kohta).

305    Edellä esitetyn perusteella tämä väite on hylättävä.

 Suhteellisuusperiaatteen loukkaaminen ja arviointivirhe siinä, että kerroin on vahvistettu 17 prosentiksi sekä kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden että pelotevaikutuksen perusteella

306    Komissio on määritellyt riidanalaisen päätöksen 651 perustelukappaleessa ensin kilpailusääntöjen rikkomisen maantieteellisen ulottuvuuden, minkä jälkeen se on käsitellyt otsikolla ”Vakavuutta koskeva päätelmä” 653 perustelukappaleessa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta koskevaa kysymystä seuraavasti:

”(651) Maantieteelliseltä laajuudeltaan kilpailusääntöjen rikkominen kattoi koko ETA:n alueen, kun otetaan huomioon, että kyseiset yritykset myivät [parafiinivahoja] kaikissa ETA:n maissa – –

(653)      Kun otetaan huomioon käsiteltävälle asialle ominaiset olosuhteet ja edellä käsitellyt rikkomisen luonnetta ja maantieteellistä ulottuvuutta koskevat kriteerit, lisämäärää varten sovellettavan prosenttiosuuden on oltava ENI:n ja H & R-Tudapetrolin osalta 17 prosenttia. On osoitettu, että ExxonMobilin, MOL:n, Repsolin, RWE:n, Sasolin, Shellin ja Totalin osalta yhtenä kokonaisuutena pidettävä jatkettu rikkominen koski myös asiakkaiden ja/tai markkinoiden jakamista. Markkinoiden jakaminen ja asiakkaiden jakaminen kuuluvat luonteeltaan vakavimpiin kilpailunrajoituksiin, koska nämä menettelytavat johtavat kilpailun vähenemiseen tai poistamiseen tietyillä markkinoilla tai tiettyjen asiakkaiden osalta – –. Tähän lisävakavuuteen nähden myynnin arvosta huomioon otettavan osuuden ExxonMobilin, MOL:n, Repsolin, RWE:n, Sasolin, Shellin ja Totalin osalta on oltava 18 prosenttia. – – ”

307    Kantaja väittää komission loukanneen suhteellisuusperiaatetta ja tehneen arviointivirheen käyttäessään kilpailusääntöjen rikkomisen pääasiallisen osan yhteydessä 17 prosentin kerrointa sekä kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden perusteella vuoden 2006 suuntaviivojen 21 kohdan nojalla että pelotevaikutuksen perusteella kyseisten suuntaviivojen 25 kohdan nojalla. Kerroin, jota käytettiin sellaisten yritysten osalta, jotka olivat osallistuneet myös markkinoiden ja asiakkaiden jakamista koskeneeseen kilpailusääntöjen rikkomisen osaan, oli vain 18 prosenttia. Näiden prosenttimäärien ero, joka on vain yhden prosenttiyksikön suuruinen, ei kuvasta suhteellisesti vakavuuden eroa. Kantaja vaatii siis lähinnä unionin yleistä tuomioistuinta suurentamaan 17 prosentin ja 18 prosentin kerrointen välistä poikkeamaa alentamalla ensin mainittua eli kerrointa, jota sovelletaan niiden yritysten myynnin arvoon, jotka ovat kantajan tavoin osallistuneet vain rikkomisen pääasialliseen osaan.

308    Oikeuskäytännön mukaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohdasta seuraa, että seuraamusten voimakkuus ei saa olla suhteeton kilpailusääntöjen rikkomiseen nähden ja että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan nojalla sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto. Suhteellisuusperiaate ja periaate, jonka mukaan seuraamuksen on vastattava kilpailusääntöjen rikkomista, edellyttävät niin ikään, että määrätyn sakon määrä on oikeassa suhteessa rikkomisen vakavuuteen ja kestoon (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T‑202/98, T‑204/98 ja T‑207/98, Tate & Lyle ym. v. komissio, tuomio 12.7.2001, Kok., s. II‑2035, 106 kohta ja asia T‑43/02, Jungbunzlauer v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II‑3435, 226 kohta).

309    Suhteellisuusperiaate edellyttää erityisesti, että komission on vahvistettava sakko suhteessa rikkomisen vakavuuden arvioimiseksi huomioon otettuihin seikkoihin ja että sen on tältä osin sovellettava näitä seikkoja johdonmukaisesti ja objektiivisesti perustellulla tavalla (edellä 308 kohdassa mainittu asia Jungbunzlauer v. komissio, tuomion 226–228 kohta ja asia T‑446/05, Amann & Söhne ja Cousin Filterie v. komissio, tuomio 28.4.2010, Kok., s. II‑1255, 171 kohta).

310    Lisäksi oikeuskäytännössä on katsottu, että sakon määrää määritettäessä on otettava huomioon objektiivisia tekijöitä, kuten kilpailunvastaisten menettelytapojen sisältö ja kesto, niiden lukumäärä ja intensiteetti, asianomaisten markkinoiden laajuus ja valtion talouselämän perusteille aiheutunut vahinko. Selvityksessä on otettava huomioon myös vastuussa olevien yritysten suhteellinen merkitys ja markkinaosuus sekä mahdollinen kilpailusääntöjen rikkomisen uusiminen. Avoimuuden varmistamiseksi komissio antoi vuoden 2006 suuntaviivat, joissa se tarkentaa, millä tavalla se ottaa kilpailusääntöjen rikkomisen kunkin olosuhteen huomioon ja mitä seurauksia niistä voi olla sakon määrän kannalta (ks. asia C‑386/10 P, Chalkor v. komissio, tuomio 8.12.2011, Kok., s. I‑13090, 57–59 kohta).

311    Korostettakoon, että kantaja ei ole riitauttanut tämän väitteen yhteydessä sakkojen laskentatapaa eikä huomioon otettujen eri seikkojen roolia, siten kuin niistä määrätään vuoden 2006 suuntaviivoissa.

312    Nyt käsiteltävässä asiassa on ensinnäkin korostettava, kuten vuoden 2006 suuntaviivojen 23 kohdassa todetaan, että hintojen vahvistamisesta tehdyt sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka kuuluvat, kuten tässä tapauksessa, rikkomisen pääasialliseen osaan, kuuluvat luonteeltaan vakavimpiin kilpailunrajoituksiin. Näin ollen kyseisten suuntaviivojen 21 ja 23 kohdan mukaan kerroin, joka kuvaa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta, on vahvistettava asteikon 0–30 prosenttia yläpäähän. Lisäksi tässä tapauksessa hintojen vahvistamista koskeneet sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat koskivat kaikkia ETA:n maita, millä on vuoden 2006 suuntaviivojen 22 kohdan mukaan myös merkitystä (päätöksen 651 ja 653 perustelukappale).

313    Näiden seikkojen perusteella komissio ei ole tehnyt arviointivirhettä käyttäessään 17 prosentin kerrointa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden perusteella, kun kyseessä on sen pääasiallinen osa, joka koostuu ”sopimuksista ja yhdenmukaistetuista menettelytavoista, jotka koskevat hintojen vahvistamista ja parafiinivahoja koskevien kaupallisesti arkaluontoisten tietojen vaihtoa ja paljastamista”. Sama pätee sen summan vahvistamiseen, joka on lisättävä pelotevaikutuksen perusteella vuoden 2006 suuntaviivojen 25 kohdan perusteella, eli niin sanottuun pääsymaksuun. Komissio on maininnut lisäksi merkityksellisten tekijöiden väliset suhteet, jotka on otettu huomioon kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden perusteella, ja käytetyn kertoimen.

314    Lisättäköön, että riidanalaisen kertoimen vahvistaminen 17 prosenttiin on perusteltavissa myös niiden arviointiperusteiden perusteella, joita on sovellettu edellä 307 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä.

315    Tästä seuraa, että komissio ei ole tehnyt arviointivirhettä eikä loukannut suhteellisuusperiaatetta vahvistaessaan riidanalaisen suhdeluvun 17 prosenttiin.

316    Toiseksi on tutkittava kantajan väitteet, joiden mukaan rikkomisen pääasiallisen osan osalta käytetyn kertoimen ja rikkomisen ensimmäisen ja toisen osan osalta yhdessä käytetyn kertoimen välinen yhden prosenttiyksikön poikkeama ei kuvaa vakavuuden eroa, joka liittyy siihen, että osallistuminen asiakkaiden ja markkinoiden jakamiseen on otettu huomioon.

317    Tässä yhteydessä on korostettava, että kuten riidanalaisen päätöksen 240 ja 248 perustelukappaleesta ilmenee, sopimuksia, jotka merkitsivät markkinoiden ja/tai asiakkaiden jakamista, tehtiin teknisissä kokouksissa satunnaisesti verrattuna sopimuksiin tai yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, jotka koskivat parafiinivahojen hintojen vahvistamista. Lisäksi niiden lausumien perusteella, joita niin ikään kartelliin osallistuneet yritykset toisistaan riippumatta ovat antaneet (ks. edellä 153 kohta), keskustelu osallistujien soveltamista hintatasoista kuului aina osana teknisiin kokouksiin, koska nämä kokoukset koskivat yleisesti hintojen vahvistamista.

318    Lisäksi riidanalaisen päätöksen 267 perustelukappaleen mukaan tässä tapauksessa yhtenä kokonaisuutena pidettävän ja jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen osallistujien lainvastaisena tavoitteena, josta seuraamus määrättiin, oli kilpailupaineen vähentäminen tai poistaminen, ja perimmäisenä tarkoituksena suurempien voittojen saaminen ja viime kädessä näiden voittojen vakauttaminen tai jopa kasvattaminen. Rikkomisen toinen osa saattoi kyllä pahentaa sen haitallisia vaikutuksia niiden asiakkaiden ja markkinoiden kannalta, joihin se vaikutti. Sillä ei kuitenkaan ollut kilpailunvastaista tavoitetta, joka olisi voitu selvästi erottaa rikkomisen pääasialliseen osaan liittyvästä tavoitteesta, koska sen kohteena olivat samat tuotteet ja samat maantieteelliset markkinat ja koska viime kädessä myös markkinoiden ja asiakkaiden jakamisella pyrittiin saavuttamaan kilpailukykyistä tasoa korkeammat hinnat, kuten myös hintojen vahvistamiseen pyrkivillä menettelytavoilla.

319    Komissio ei ole näin ollen tehnyt arviointivirhettä eikä loukannut suhteellisuusperiaatetta käyttäessään yhtäältä kilpailusääntöjen rikkomisen perusteella ja toisaalta vakavuuden perusteella vuoden 2006 suuntaviivojen 25 kohdan nojalla 17 prosentin osuutta myynnin arvosta niiden yritysten osalta, jotka osallistuivat ainoastaan kilpailusääntöjen rikkomisen pääasialliseen osaan, ja 18 prosentin osuutta myynnin arvosta niiden yritysten osalta, jotka osallistuivat myös rikkomisen toiseen osaan.

320    Koska unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltävänä on myös sakon alentamista koskeva vaatimus, se arvioi lisäksi täyden toimivaltansa mukaisesti, että se, että niiden yritysten osalta, jotka osallistuivat ainoastaan kilpailusääntöjen rikkomisen pääasialliseen osaan, on otettu huomioon 17 prosentin osuus myynnin arvosta, kuvastaa rikkomisen vakavuutta asianmukaisella tavalla, kuten asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdassa ja edellä 308 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä edellytetään.

321    Tämä väite on näin ollen hylättävä.

 Sakon perusmäärän väitetty suhteellisuusperiaatteen vastaisuus ja syrjivyys H&R-konsernin kokoon nähden

322    Kantajan mielestä sille määrätty sakko on suhteeton ja syrjivä sen kokoon nähden, kun sitä verrataan muille kartelliin osallistuneille yrityksille määrättyihin sakkoihin. Se vetoaa siihen, että ExxonMobilin osalta käytetty mukautettu sakon perusmäärä on vain noin 0,04 prosenttia tämän konsernin vuoden 2007 kokonaisliikevaihdosta, kun H&R-konsernin osalta tämä prosenttiosuus on 2,5 prosenttia.

323    Oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta loukataan, jos toisiinsa rinnastettavissa olevia tapauksia kohdellaan eri tavalla tai jos erilaisia tapauksia kohdellaan samalla tavalla, ellei tällainen kohtelu ole objektiivisesti perusteltua (asia 106/83, Sermide, tuomio 13.12.1984, Kok., s. 4209, 28 kohta ja asia T‑304/02, Hoek Loos v. komissio, tuomio 4.7.2006, Kok., s. II‑1887, 96 kohta).

324    Lisäksi edellä 308 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan perusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohdasta seuraa, että seuraamusten voimakkuus ei saa olla suhteeton kilpailusääntöjen rikkomiseen nähden ja että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan nojalla sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto. Suhteellisuusperiaate ja periaate, jonka mukaan seuraamuksen on vastattava kilpailusääntöjen rikkomista, edellyttävät niin ikään, että määrätyn sakon määrä on oikeassa suhteessa rikkomisen vakavuuteen ja kestoon.

325    Edellä 309 mainitun oikeuskäytännön mukaan erityisesti suhteellisuusperiaate edellyttää, että komission on vahvistettava sakko oikeassa suhteessa rikkomisen vakavuuden arvioimiseksi huomioon otettuihin seikkoihin ja että sen on tältä osin sovellettava näitä seikkoja johdonmukaisesti ja objektiivisesti perustellulla tavalla.

326    Oikeuskäytännön mukaan sakon määräämiseksi on lisäksi sallittua ottaa huomioon yhtä hyvin yrityksen kokonaisliikevaihto, joka kertoo – vaikkakin vain likimääräisesti ja epätäydellisesti – jotain yrityksen koosta ja sen taloudellisesta vallasta, kuin se osa liikevaihdosta, joka tulee kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olevista tavaroista ja joka näin ollen on omiaan osoittamaan rikkomisen laajuutta. Kummallekaan näistä luvuista ei pidä antaa sellaista merkitystä, joka olisi suhteeton muihin arviointiperusteisin nähden, eikä sopivan sakon määrääminen näin ollen voi olla pelkän kokonaisliikevaihtoon perustuvan laskelman tulos. Näin on erityisesti silloin, kun kyseiset tavarat muodostavat ainoastaan vähäisen osan kokonaisliikevaihdosta (edellä 40 kohdassa mainittu asia Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 243 kohta, ja asia C‑397/03 P, Archer Daniels Midland ja Archer Daniels Midland Ingredients v. komissio, tuomio 18.5.2006, Kok., s. I‑4429, 100 kohta).

327    Unionin oikeus ei sen sijaan sisällä yleisesti sovellettavaa periaatetta, jonka mukaan seuraamuksen pitää olla suhteutettu rikkomiseen osallistuneen yrityksen kokonaisliikevaihtoon (ks. vastaavasti edellä 326 kohdassa mainittu asia Archer Daniels Midland ja Archer Daniels Midland Ingredients v. komissio, tuomion 101 kohta).

328    Lisäksi on muistettava, että edellä 310 kohdassa siteeratun oikeuskäytännön mukaan avoimuuden varmistamiseksi komissio antoi vuoden 2006 suuntaviivat, joissa se tarkentaa, millä tavalla se ottaa kilpailusääntöjen rikkomisen kunkin olosuhteen huomioon sakon suuruutta määrittäessään, mukaan lukien asianomaisen yrityksen kokonaisliikevaihto ja kartelliin liittyviltä markkinoilta saadun myynnin arvo.

329    Lisäksi on korostettava, että kantaja ei ole kyseenalaistanut vuoden 2006 suuntaviivojen mukaista laskentatapaa ja huomioon otettujen eri seikkojen asemaa tämän väitteen yhteydessä.

330    Tässä tapauksessa sakon perusmäärää laskettaessa on otettu huomioon 17 prosenttia H&R-konsernin myynnin arvosta ja 18 prosenttia ExxonMobilin myynnin arvosta kartelliin liittyvillä markkinoilla. Komissio on vahvistanut lisäksi kertoimen 2, joka perustuu ExxonMobilin suureen liikevaihtoon ja siihen, että sen myynnin arvo kartelliin liittyvillä markkinoilla on prosentuaalisesti pieni kokonaisliikevaihtoon nähden, jotta varmistettaisiin riittävä pelotevaikutus vuoden 2006 suuntaviivojen 30 kohdan mukaisesti. Komissio on lisäksi varmistanut jokaisen kartelliin osallistuneen yrityksen osalta, että sakon kokonaismäärä oli enintään 10 prosenttia sen liikevaihdosta, kuten asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa edellytetään.

331    Tästä seuraa, että komissio on ottanut ExxonMobilin ja kantajan tilanteen väliset erot huomioon sakon määrän laskennan useassa vaiheessa kohtelemalla niitä näiden seikkojen osalta eri tavalla.

332    Komissio on myös noudattanut omia suuntaviivojaan ja sovellettavaa oikeuskäytäntöä, jonka mukaan on sallittua ottaa huomioon sekä yrityksen kokonaisliikevaihto että kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olevista tavaroista saadun myynnin arvon osuus. Komissio on soveltanut riidanalaisessa päätöksessä tältä osin merkityksellisiä seikkoja johdonmukaisesti ja objektiivisesti perustellulla tavalla.

333    Lisättäköön lopuksi, että sakon perusmäärän ja konsernin kokonaisliikevaihdon välisen suhteen poikkeama ExxonMobilin ja H&R:n välillä on vain seurausta siitä, että kartelliin liittyville markkinoille kuuluvista tuotteista saatavat tulot edustavat huomattavasti pienempää prosenttiosuutta ExxonMobilin liikevaihdosta kuin H&R:n liikevaihdosta. Kantaja ei voi pätevästi väittää, että sakon määrä olisi suhteeton tai syrjivä, valitsemalla mielivaltaisesti yhden sakon määrän laskennassa huomioon otettavan tiedon ja tämän laskennan välituloksen, jotka eivät liity suoraan kumpaankaan vuoden 2006 suuntaviivojen eivätkä oikeuskäytännön perusteella.

334    Näin ollen nyt käsiteltävä väite, jonka mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on loukattu ja kantajalle määrätty sakko on suhteettoman suuri, on hylättävä.

335    Lisäksi siltä osin kuin toissijaisesti on esitetty vaatimus myös kantajalle määrätyn sakon alentamisesta, unionin yleinen tuomioistuin arvioi täyden toimivaltansa mukaisesti, että kantajalle määrätty sakko on suuruudeltaan asianmukainen, kun otetaan huomioon kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuus ja kesto.

336    Neljäs valitusperuste on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

 Kantajan istunnossa esittämä väite, joka koskee sen ja H&R-konsernin muiden yhtiöiden muodostamaa yhtä taloudellista kokonaisuutta

337    Kantaja esitti istunnossa, että komissio ei ollut osoittanut, että se ja H&R Wax Company Vertrieb muodostivat yhden taloudellisen kokonaisuuden. Kantajien mielestä riidanalaista päätöstä ei myöskään ole tältä osin perusteltu riittävästi. Lisäksi kantaja on vedonnut myös siihen, että unionin yleinen tuomioistuin ei itse ollut määritellyt H&R-konsernia kirjallisissa ja suullisissa kysymyksissään.

338    Aivan aluksi on huomautettava, että komissio on määritellyt selkeästi väitetiedoksiannon 26 ja 28 kohdassa H&R-konsernin rajat, jotka vastaavat yritystä H&R. Koska kantaja ei riitauttanut tätä esitystä, se otettiin riidanalaisen päätöksen 22 ja 24 perustelukappaleeseen (ks. edellä 13 kohta). Kantaja ei arvostellut kanteessa eikä kantajan vastauksessa tätä H&R-konsernin määritelmää. Lisäksi se mainitsi itse kannekirjelmän 14 kohdassa, että se ”kuului [Hansen & Rosenthalin] muodostamaan taloudelliseen yksikköön”, ja kokosi ensimmäiseen kanneperusteeseen liittyvät perustelunsa sensuuntaisesti. Hansen & Rosenthal on riidanalaisen päätöksen 24 perustelukappaleen mukaan H&R:n holdingyhtiö.

339    Aluksi on muistutettava, että työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdasta ja 48 artiklan 2 kohdasta ilmenee yhdessä luettuina, että kannekirjelmässä on mainittava oikeudenkäynnin kohde sekä esitettävä yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista ja että asian käsittelyn aikana ei saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu asian käsittelyssä esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin

340    Näin ollen kantajan istunnossa esittämä uusi väite, joka koskee sen toteamuksen paikkansapitävyyttä, jonka mukaan se ja Hansen & Rosenthal muodostavat yhden taloudellisen kokonaisuuden, on jätettävä tutkimatta.

341    Toiseksi on muistettava, että EY 253 artiklan mukainen perusteluvelvollisuus on olennainen menettelymääräys, joka on erotettava perustelujen oikeellisuudesta, joka kuuluu riidanalaisen toimen aineelliseen laillisuuteen. EY 253 artiklan rikkominen, joka johtuu perustelujen puuttumisesta tai riittämättömistä perusteluista, merkitsee EY 230 artiklassa tarkoitettua olennaisten menettelymääräysten rikkomista ja on oikeusjärjestyksen perusteita koskeva peruste, joka unionin tuomioistuimen on käsiteltävä omasta aloitteestaan (ks. edellä 42 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö).

342    On muistettava, että oikeuskäytännön mukaan yksittäistapausta koskevan päätöksen perusteluissa on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmaistava toimielimen toimenpiteen perustelut siten, että henkilöille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi valvoa toimenpiteen laillisuutta. Perusteluvelvollisuuden noudattamista on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa sitä, ovatko päätöksen perustelut EY 253 artiklan mukaisia, on otettava huomioon päätöksen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys, jossa kyseinen toimi on toteutettu (edellä 42 kohdassa mainittu asia komissio v. Sytraval ja Brink’s France, tuomion 63 kohta).

343    Tässä tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin arvioi, että syyt, joiden vuoksi komissio on sisällyttänyt kantajan H&R-konserniin, ilmenevät selvästi riidanalaisen päätöksen 22 ja 24 perustelukappaleesta. Lisäksi on korostettava, että tässä tapauksessa kyseessä ei ollut kantajan saattaminen vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomisesta sen vuoksi, että jokin toinen H&R-konserniin kuuluva yhtiö on osallistunut riidanalaiseen kartelliin, vaan kantajan suoran osallistumisen vuoksi, kun yksi sen työntekijöistä on ollut läsnä teknisissä kokouksissa.

344    Lisäksi on korostettava H&R-konsernin myynnin arvon laskemisen osalta, että komissio on ottanut huomioon konsernin ulkopuolisen liikevaihdon kantajan nimenomaisesta vaatimuksesta, kuten ilmenee kantajan ja komission hallinnollisessa menettelyssä käymästä kirjeenvaihdosta. Kantajan antamien tietojen perusteella tämä ulkoinen liikevaihto sisälsi myös Hansen & Rosenthalin ja sen tytäryhtiön H&R Wax Company Vertriebin liikevaihdon, ne omistavat välillisesti kantajan osakepääomaa ja ne on sisällytetty H&R-konserniin ilman että kantaja olisi kiistänyt tätä väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa ja unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämissään kirjelmissä.

345    Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin kykenee täysin ymmärtämään komission menettelyn perusteet riidanalaisen päätöksen sanamuodon ja sen tekemiseen liittyneen asiayhteyden perusteella, joten ei ole syytä käsitellä perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä sen omasta aloitteesta.

346    Kolmanneksi on muistutettava väitteestä, jonka mukaan H&R-konsernia ei ole määritelty unionin yleisen tuomioistuimen menettelyn yhteydessä, että riidanalaisen päätöksen 22 ja 24 perustelukappaleessa määritellään tämä käsite ja että kantaja käyttää itse ilmaisua ”H&R-konserni” erityisesti kannekirjelmän 68 kohdassa samansuuntaisesti. Koska kantaja ei ole kyseenalaistanut tätä H&R-konsernin määritelmää ja koska asianosaiset ovat käyttäneet käsitettä ”H&R-konserni” johdonmukaisesti kirjallisessa käsittelyssä, unionin yleinen tuomioistuin on ottanut saman määritelmän suullisesta käsittelystä laatimaansa kertomukseen. Vaikka on totta, että kantaja käyttää usein käsitettä ”H&R” tarkoituksessa, joka vastaa käsitettä ”Hansen & Rosenthal KG”, unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi kuitenkin määritellyt ”H&R:n” suullisesta käsittelystä laaditussa kertomuksessa samalla tavoin kuin edellä 2 kohdassa.

347    Näin ollen myös istunnossa esitetty väite on hylättävä.

348    Edellä esitetyn perusteella kanne on hylättävä siltä osin kuin siinä vaaditaan riidanalaisen päätöksen kumoamista.

349    Unionin yleinen tuomioistuin päättelee täyden toimivaltansa mukaisesti, että kantaja ei ole osoittanut riidanalaisessa päätöksessä olevan mitään virhettä tai sääntöjenvastaisuutta, jonka perusteella sakon alentaminen olisi perusteltua. Se arvioi myös, että kun otetaan huomioon kaikki nyt käsiteltävään asiaan liittyvät olosuhteet, erityisesti kantajan kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuus ja kesto, kantajalle määrätyn sakon määrä on sopiva.

350    Kun kaikki edellä esitetyt seikat otetaan huomioon, kanne on kokonaisuudessaan hylättävä.

 Oikeudenkäyntikulut

351    Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission tältä osin esittämien vaatimusten mukaisesti.

352    Lisäksi työjärjestyksen 90 artiklan a alakohdassa määrätään, että jos unionin yleiselle tuomioistuimelle on aiheutunut kustannuksia, jotka olisi voitu välttää, se voi velvoittaa kustannukset aiheuttaneen asianosaisen korvaamaan ne. Kuten erityisesti edellä 262 kohdassa on korostettu, kantaja on antanut virheellisiä ja epätäsmällisiä vastauksia unionin yleisen tuomioistuimen kirjallisiin kysymyksiin. Kantajan käyttäytyminen on tehnyt tämän asian tutkimisesta huomattavasti monimutkaisempaa, mikä on lisännyt perusteettomasti unionin yleisen tuomioistuimen työtaakkaa, kun tämä on joutunut hoitamaan tehtäviä, jotka olisi voitu välttää. Näin ollen kantaja on velvoitettava korvaamaan 10 000 euroa unionin yleiselle tuomioistuimelle.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      H&R ChemPharm GmbH vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se on velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission kulut.

3)      H&R ChemPharm velvoitetaan korvaamaan unionin yleiselle tuomioistuimelle 10 000 euroa unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 90 artiklan a alakohdan nojalla.

Czúcz Labucka Gratsias

Julistettiin Luxemburgissa 12 päivänä joulukuuta 2014.

Allekirjoitukset

Sisällys

Tosiseikat

1.  Hallinnollinen menettely ja riidanalaisen päätöksen tekeminen

2.  H&R-konsernin ja Tudapetrolin väliset suhteet

Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

1.  Asiakirjan poistamista asiakirja-aineistosta koskeva vaatimus

2.  Asiakysymys

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee EY 81 ja EY 253 artiklan virheellistä soveltamista sekä puolustautumisoikeuksien loukkaamista sillä perusteella, että riidanalaisen päätöksen perustelut olivat jääneet erittelemättä

EY 81 ja EY 253 artiklan virheellistä soveltamista koskeva ensimmäinen osa

Toinen osa, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista

Toinen kanneperuste, joka koskee EY 81 artiklan virheellistä soveltamista sillä perusteella, että kantajan kilpailusääntöjen rikkomisesta ei ole esitetty näyttöä

Ensimmäinen osa, joka koskee kantajan suoran vastuun osoittavien todisteiden puuttumista

–  Sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteet

–  Näytön arviointia koskevat periaatteet

–  Riidanalainen päätös

–  G:n teknisiin kokouksiin osallistumisen luettavuus H&R ChemPharmin syyksi

–  Kantajan ehdottama näyttö

–  Niiden todisteiden kokonaisarviointi, jotka tukevat kantajan kilpailusääntöjen rikkomisen olemassaoloa

–  Päivämäärä, jona kantajan osallistuminen kilpailusääntöjen rikkomiseen alkoi

–  Kantajan perustelut, jotka koskevat tiettyjä erityisiä teknisiä kokouksia

Toisen kanneperusteen toinen osa

Kolmas kanneperuste, joka koskee myynnin arvon määrittämisessä tapahtunutta laskuvirhettä

Alustavia huomautuksia

Vuosilta 2002 ja 2003 huomioon otettu liikevaihto

Vuoden 2004 liikevaihtoa koskeva laskelma sekä ”ulkomaisten yhtiöiden” ja H&R ESP Internationalin huomioon ottaminen

–  ”Ulkomaisten yhtiöiden” ja H&R Salesin vuoden 2004 myynnin sisällyttäminen myynnin arvoa koskeneeseen laskelmaan

–  Myynnin arvon keskiarvon korottaminen viiteajanjaksolta sillä, että yhtiöiden vuonna 2004 saama liikevaihto on otettu huomioon

–  Väitetty ”ulkomaisten yhtiöiden” liikevaihdon ottaminen kahteen kertaan huomioon

Neljäs kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan rikkomista sakon määrän laskemiseen vaikuttaneilla arviointivirheillä

Vuoden 2006 suuntaviivojen soveltaminen

Suhteellisuusperiaatteen loukkaaminen ja arviointivirhe siinä, että kerroin on vahvistettu 17 prosentiksi sekä kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden että pelotevaikutuksen perusteella

Sakon perusmäärän väitetty suhteellisuusperiaatteen vastaisuus ja syrjivyys H&R-konsernin kokoon nähden

Kantajan istunnossa esittämä väite, joka koskee sen ja H&R-konsernin muiden yhtiöiden muodostamaa yhtä taloudellista kokonaisuutta

Oikeudenkäyntikulut

* Oikeudenkäyntikieli: saksa.