Asia T‑146/09 RENV
Parker Hannifin Manufacturing Srl, aiemmin Parker ITR Srl,
ja
Parker-Hannifin Corp.
vastaan
Euroopan komissio
Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Aluksilla käytettävien siirtoletkujen Euroopan markkinat – Hintojen vahvistamista, markkinoiden jakamista ja kaupallisesti arkaluonteisten tietojen vaihtamista koskevat sopimukset – Kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta vastuuseen joutuminen – Taloudellisen jatkuvuuden periaate – Yksilöllisen vastuun periaate – Sakot – Raskauttavat seikat – Johtajan rooli – 10 prosentin yläraja – Täysi harkintavalta
Tiivistelmä – Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (kuudes jaosto) 14.7.2016
1. Tuomioistuinmenettely – Unionin yleistä tuomioistuinta sitova unionin tuomioistuimen tuomio – Edellytykset – Asian palauttaminen valituksen perusteella – Unionin tuomioistuimen valituksen yhteydessä lopullisesti ratkaisemat oikeusseikat – Oikeusvoima – Ulottuvuus
(Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 53 artiklan ensimmäinen kohta ja 61 artikla; unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 215 artikla)
2. Kumoamiskanne – Kanneperusteet – Olennaisten menettelymääräysten rikkominen – Perusteluvelvollisuuden laiminlyönti – Peruste, jonka tuomioistuin tutkii viran puolesta
(SEUT 263 artikla)
3. Tuomioistuinmenettely – Uusien perusteiden esittäminen käsittelyn kuluessa – Edellytykset – Kanneperusteen laajentaminen – Tutkittavaksi ottaminen
(Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohta)
4. Kilpailu – Unionin oikeussäännöt – Rikkominen – Vastuuseen joutuminen – Emoyhtiö ja tytäryhtiöt – Taloudellisen jatkuvuuden periaate – Rikkomisen kohteena olleen toiminnan siirtäminen konsernin sisäisesti – Arviointiperusteet – Olettama siitä, että emoyhtiö käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kokonaan omistamiinsa tytäryhtiöihin – Kumottavissa oleva olettama – Todistustaakka
(SEUT 101 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)
5. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Perusteluvelvollisuuden laajuus – Perusteluvelvollisuuden arvioiminen asian olosuhteiden perusteella – Ei ole tarvetta esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja
(SEUT 296 artikla)
6. Euroopan unionin oikeus – Periaatteet – Yhdenvertainen kohtelu – Käsite
7. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Raskauttavat seikat – Kilpailusääntöjen rikkomisen johtajan rooli – Käsite – Arviointiperusteet
(SEUT 101 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 2006/C 210/02 28 kohta)
8. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Komission harkintavalta
(SEUT 101 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 2006/C 210/02 28 kohta)
9. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Raskauttavat seikat – Kilpailusääntöjen rikkomisen johtajan rooli – Yritys ei voi edukseen vedota lainvastaisuuteen, joka hyödyttää kartelliin osallistunutta toista yritystä
(SEUT 101 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 2006/C 210/02 28 kohta)
10. Kilpailu – Sakot – Yhteisvastuu sakkojen maksamisesta – Ulottuvuus – Emoyhtiön joutuminen vastuuseen tytäryhtiönsä kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta – Emoyhtiön maksettavana olevan sakon määrän määrittäminen – Rangaistusten ja seuraamusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteen noudattaminen – Emoyhtiö ei ole yhteisvastuussa tytäryhtiönsä ennen tämän omistajanvaihdosta toteuttamista rikkomisista
(SEUT 101 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohta)
11. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Enimmäismäärä – Laskelma – Huomioon otettava liikevaihto – Toisen yrityksen omistukseensa hankkima yritys, joka oli rikkomisen ajankohtaan erillinen taloudellinen yksikkö – Kunkin näiden taloudellisten yksiköiden oman liikevaihdon huomioon ottaminen
(SEUT 101 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)
12. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Komission harkintavalta – Tuomioistuinvalvonta – Unionin tuomioistuinten täysi harkintavalta – Ulottuvuus
(SEUT 101 ja SEUT 261 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 31 artikla)
1. Ks. tuomion teksti.
(ks. 21 ja 22 kohta)
2. Ks. tuomion teksti.
(ks. 38 kohta)
3. Ks. tuomion teksti.
(ks. 39 ja 40 kohta)
4. Ks. tuomion teksti.
(ks. 45–49 ja 54 kohta)
5. Ks. tuomion teksti.
(ks. 82 kohta)
6. Ks. tuomion teksti.
(ks. 88 kohta)
7. Ks. tuomion teksti.
(ks. 98–102, 124 ja 125 kohta)
8. Ks. tuomion teksti.
(ks. 126 kohta)
9. Ks. tuomion teksti.
(ks. 138 kohta)
10. Yksilöllisen vastuun periaatteen loukkaamisen osalta on todettava, että jos emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiönsä kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta, voidaan katsoa, että nuo yhtiöt kuuluvat rikkomisajanjakson aikana samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja muodostavat näin ollen yhden ainoan unionin kilpailuoikeudessa tarkoitetun yrityksen. Komissio voi siis tämän johdosta katsoa, että emoyhtiö on yhteisvastuussa tytäryhtiönsä kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta mainitun ajanjakson aikana ja näin ollen tytäryhtiölle määrätyn sakon määrän maksamisesta.
Määritettäessä ulkoista yhteisvastuusuhdetta eli komission ja yrityksen muodostavien niiden eri henkilöiden välistä suhdetta, joita voidaan vaatia maksamaan kyseiselle yritykselle määrätyn sakon määrä kokonaan, komissiota sitovat lisäksi tietyt rajoitukset, muun muassa sen periaatteen noudattaminen, jonka mukaan rangaistukset ja seuraamukset määrätään yksilökohtaisesti ja joka edellyttää, että yhteisvastuullisesti maksettavan sakon suuruus määritetään asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan mukaisesti sen rikkomisen, johon asianomaisen yrityksen itsensä katsotaan syyllistyneen, vakavuuden ja sen keston perusteella.
Yhteisvastuujärjestelmä, jonka perusteella komissio voi vaatia, että jokin emoyhtiöistä maksaa sakon, joka on seuraamus rikkomisista, joista moititaan rikkomisajanjakson jonkin toisen osan osalta yritystä, johon kyseinen emoyhtiö ei ole milloinkaan kuulunut, on ristiriidassa rangaistusten ja seuraamusten yksilökohtaisen määräämisen periaatteen kanssa.
Yhtiön ei nimenomaan voida katsoa olevan vastuussa rikkomisista, joihin sen tytäryhtiöt ovat itsenäisesti syyllistyneet ennen tätä omistajanvaihdosta, koska tytäryhtiöiden on vastattava itse kyseistä omistajanvaihdosta aiemmasta kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta, eikä yhtiön, joka on hankkinut ne omistukseensa, voida katsoa olevan siitä vastuussa.
Komissio tekee täten oikeudellisen virheen soveltaessaan vastoin yksilöllisen vastuun periaatetta 30 prosentin korotusta emoyhtiön yhteisvastuullisesti maksettavana olevan sakon määrään sellaisten raskauttavien seikkojen nojalla, jotka perustuvat tämän tytäryhtiön toimimiseen johtajana ajanjaksolla, jolloin näillä kahdella yhtiöllä ei ollut vielä mitään yhteyksiä toisiinsa.
(ks. 141–144 ja 154 kohta)
11. Ks. tuomion teksti.
(ks. 160, 161, 166 ja 174 kohta)
12. Ks. tuomion teksti.
(ks. 169 ja 170 kohta)