UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)
2 päivänä huhtikuuta 2019 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittäminen – Asetus (EU) N:o 604/2013 – 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohta – 23 artiklan 1 kohta – 24 artiklan 1 kohta – Takaisinottomenettely – Vastuuperusteet – Toisessa jäsenvaltiossa esitetty uusi hakemus – 20 artiklan 5 kohta – Käynnissä oleva määrittelymenettely – Hakemuksen peruuttaminen – 27 artikla – Oikeussuojakeinot
Yhdistetyissä asioissa C‑582/17 ja C‑583/17,
joissa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvista ennakkoratkaisupyynnöistä, jotka Raad van State (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat) on esittänyt 27.9.2017 tekemillään päätöksillä, jotka ovat saapuneet unionin tuomioistuimeen 4.10.2017, saadakseen ennakkoratkaisun asioissa
Staatssecretaris van Veiligheid en Justitie
vastaan
H. (C‑582/17) ja
R. (C‑583/17),
UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti K. Lenaerts, varapresidentti R. Silva de Lapuerta, jaostojen puheenjohtajat A. Arabadjiev, A. Prechal, M. Vilaras, E. Regan, C. Toader ja C. Lycourgos sekä tuomarit A. Rosas, M. Ilešič, L. Bay Larsen (esittelevä tuomari), M. Safjan, D. Šváby, C. G. Fernlund ja C. Vajda,
julkisasiamies: E. Sharpston,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies M. Ferreira,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 4.9.2018 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– H., edustajanaan I. M. Zuidhoek, advocaat,
– R., edustajanaan P. Ufkes, advocaat,
– Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman ja M. H. S. Gijzen,
– Saksan hallitus, asiamiehinään T. Henze ja R. Kanitz,
– Suomen hallitus, asiamiehenään J. Heliskoski,
– Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehinään S. Brandon, Z. Lavery ja R. Fadoju, avustajanaan D. Blundell, barrister,
– Sveitsin hallitus, asiamiehenään E. Bichet,
– Euroopan komissio, asiamiehinään G. Wils ja M. Condou-Durande,
kuultuaan julkisasiamiehen 29.11.2018 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 (EUVL 2013, L 180, s. 31; jäljempänä Dublin III ‑asetus) tulkintaa.
2 Nämä pyynnöt on esitetty asioissa, joissa asianosaisina ovat Staatssecretaris van Veiligheid en Justitie (turvallisuus- ja oikeusministeriön valtiosihteeri, Alankomaat; jäljempänä valtiosihteeri) ja Syyrian kansalaiset H. ja R. ja jossa on kyse siitä, että viimeksi mainittujen kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia ei otettu käsiteltäväksi.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Asetus N:o 1560/2003
3 Niiden perusteiden ja menettelyjen vahvistamisesta, joiden mukaisesti määritetään kolmannen maan kansalaisen johonkin jäsenvaltioon jättämän turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 343/2003 soveltamista koskevista säännöistä 2.9.2003 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1560/2003 (EUVL 2003, L 222, s. 3), sellaisena kuin se on muutettuna 30.1.2014 annetulla komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 118/2014 (EUVL 2014, L 39, s. 1) (jäljempänä asetus N:o 1560/2003), liitteeseen I sisältyy ”Vakiolomake kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä varten” ja liitteeseen III ”Vakiolomake takaisinottopyynnön esittämistä varten”.
Dublin III ‑asetus
4 Dublin III ‑asetuksen johdanto-osan 4, 5, 13, 14 ja 19 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(4) – – Tampereen päätelmissä todetaan, että [yhteiseen eurooppalaiseen turvapaikkajärjestelmään] olisi lyhyellä aikavälillä sisällyttävä selkeä ja toimiva menettely turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan valtion määrittämiseksi.
(5) Tällaisen menettelyn perusteiden olisi sekä jäsenvaltioiden että asianomaisten henkilöiden kannalta oltava puolueettomat ja oikeudenmukaiset. Menettelyn mukaisesti olisi erityisesti voitava määrittää nopeasti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, jotta voidaan taata hakijoille tehokas pääsy kansainvälisen suojelun myöntämistä koskeviin menettelyihin ja jotta ei vaaranneta kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyn nopeutta koskevan tavoitteen saavuttamista.
– –
(13) Lapsen oikeuksia koskevan vuonna 1989 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan mukaisesti jäsenvaltioiden olisi tätä asetusta soveltaessaan otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu. Jäsenvaltioiden olisi lapsen etua arvioidessaan otettava asianmukaisesti huomioon erityisesti alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, turvallisuusnäkökohdat sekä alaikäisen näkemykset hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti, mukaan lukien hänen taustansa. Lisäksi olisi säädettävä erityisistä menettelyä koskevista takeista ilman huoltajaa olevia alaikäisiä varten heidän erityisen haavoittuvan asemansa vuoksi.
(14) Euroopan ihmisoikeussopimuksen (yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi) sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan mukaisesti jäsenvaltioiden olisi tätä asetusta soveltaessaan otettava ensisijaisesti huomioon perhe-elämän kunnioituksen periaate.
– –
(19) Asianomaisten henkilöiden oikeuksien tehokkaan suojelun varmistamiseksi olisi erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti otettava käyttöön oikeudelliset takeet ja tehokkaat oikeussuojakeinot, jotka koskevat päätöksiä siirtää hakija hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon. Jotta voidaan varmistaa, että kansainvälistä oikeutta noudatetaan, tällaisia päätöksiä koskevien tehokkaiden oikeussuojakeinojen olisi katettava sekä tämän asetuksen soveltamisen tarkastelu että oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin perustuvan tilanteen tarkastelu siinä jäsenvaltiossa, johon hakija siirretään.”
5 Kyseisen asetuksen 2 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
– –
d) ’kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyllä’ toimivaltaisten viranomaisten [kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] direktiivin 2013/32/EU [(EUVL 2013, L 180 s. 60)] ja [vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] direktiivin 2011/95/EU [(EUVL 2011, L 337, s. 9)] mukaisesti suorittamaa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyä tai niiden tekemää sitä koskevaa päätöstä tai antamaa määräystä, lukuun ottamatta menettelyjä, joiden mukaisesti määritetään hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio tämän asetuksen mukaisesti;
– –”
6 Kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on käsiteltävä jokaisen kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön minkä tahansa jäsenvaltion alueella tai rajalla tai kauttakulkualueella tekemä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Turvapaikkahakemuksen käsittelee yksi ainoa jäsenvaltio, ja tämä jäsenvaltio on se, joka III luvussa esitettyjen perusteiden mukaisesti on vastuussa hakemuksen käsittelystä.
2. Jollei hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaa jäsenvaltiota voida määrittää tässä asetuksessa lueteltujen perusteiden mukaisesti, käsittelystä vastaa ensimmäinen jäsenvaltio, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty.
– –”
7 Dublin III ‑asetuksen III lukuun, jonka otsikko on ”Hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteet”, sisältyvän 9 artiklan, jonka otsikko on ”Kansainvälistä suojelua saavat perheenjäsenet”, sanamuoto on seuraava:
”Jos hakijalla on perheenjäsen, jonka on sallittu oleskella jäsenvaltiossa kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, ja riippumatta siitä, oliko perhe ollut olemassa jo lähtömaassa, tämä jäsenvaltio on vastuussa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä, mikäli asianomaiset henkilöt ilmoittavat kirjallisesti sitä haluavansa.”
8 Mainitun asetuksen 18 artiklassa täsmennetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltio, joka on tämän asetuksen perusteella vastuussa hakemuksen käsittelystä, on velvollinen:
a) ottamaan 21, 22 ja 29 artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti vastaan hakijan, joka on jättänyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa;
b) ottamaan 23, 24, 25 ja 29 artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti takaisin hakijan, jonka hakemusta käsitellään ja joka on jättänyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai joka oleskelee ilman oleskelulupaa toisessa jäsenvaltiossa;
c) ottamaan 23, 24, 25 ja 29 artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti takaisin kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön, joka on käsittelyn kuluessa peruuttanut hakemuksensa ja jättänyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai joka oleskelee toisessa jäsenvaltiossa ilman oleskelulupaa;
d) ottamaan 23, 24, 25 ja 29 artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti takaisin kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön, jonka hakemus on hylätty ja joka on jättänyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai joka oleskelee ilman oleskelulupaa toisessa jäsenvaltiossa.
2. Jäsenvaltion, joka on vastuussa hakemuksen käsittelystä, on 1 kohdan a ja b alakohdan soveltamisalaan kuuluvissa tapauksissa käsiteltävä hakijan jättämä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus tai saatettava päätökseen sen käsittely.
Jos hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio oli 1 kohdan c alakohdan soveltamisalaan kuuluvissa tapauksissa lopettanut hakemuksen käsittelyn siksi, että hakija oli peruuttanut sen ennen ensimmäisessä käsittelyssä itse asian osalta tehtävää päätöstä, kyseisen jäsenvaltion on varmistettava, että hakijalla on oikeus pyytää, että hänen hakemuksensa käsittely saatetaan päätökseen tai että hän voi jättää uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen – –
Jos hakemus on 1 kohdan d alakohdan soveltamisalaan kuuluvissa tapauksissa hylätty ainoastaan ensimmäisessä käsittelyssä, hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion on varmistettava, että asianomaisella henkilöllä on tai on ollut mahdollisuus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon direktiivin 2013/32/EU 46 artiklan mukaisesti.”
9 Saman asetuksen VI lukuun, jonka otsikko on ”Vastaanotto- ja takaisinottomenettelyt”, sisältyvät sen 20–33 artikla.
10 Dublin III ‑asetuksen 20 artiklan 5 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Jotta hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskeva menettely voidaan saattaa päätökseen, on jäsenvaltion, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on ensin jätetty, otettava 23, 24, 25 ja 29 artiklassa säädetyin edellytyksin takaisin hakija, joka oleskelee toisessa jäsenvaltiossa ilman oleskelulupaa tai joka on siellä tehnyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen sen jälkeen, kun hän on ensin peruuttanut toisessa jäsenvaltiossa tekemänsä ensimmäisen hakemuksen sen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevan menettelyn kuluessa.”
11 Kyseisen asetuksen 21 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos jäsenvaltio, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty, katsoo, että toinen jäsenvaltio on vastuussa hakemuksen käsittelystä, se voi mahdollisimman nopeasti ja joka tapauksessa kolmen kuukauden kuluessa 20 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta hakemuksen jättämispäivästä pyytää tätä toista jäsenvaltiota ottamaan hakijan vastaan.”
12 Mainitun asetuksen 22 artiklan 2, 4, 5 ja 7 kohdassa säädetään seuraavaa:
”2. Menettelyssä, jossa hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään, käytetään todisteita ja aihetodisteita.
– –
4. Todisteita ei olisi vaadittava enempää kuin tämän asetuksen asianmukainen soveltaminen edellyttää.
5. Jollei muodollista näyttöä ole, vastaanottopyynnön saaneen jäsenvaltion on tunnustettava olevansa vastuussa hakemuksen käsittelystä, jos aihetodisteet ovat keskenään yhdenmukaisia, todennettavia ja riittävän yksityiskohtaisia vastuun määrittämiseksi.
– –
7. Jollei vastausta anneta 1 kohdassa mainitun kahden kuukauden ja 6 kohdassa mainitun yhden kuukauden määräajan kuluessa, vastaanottopyyntö katsotaan hyväksytyksi, ja tämä tuo mukanaan velvoitteen ottaa henkilö vastaan, mihin kuuluu velvoite huolehtia asianmukaisista järjestelyistä saavuttaessa maahan.”
13 Saman asetuksen 23 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jos jäsenvaltio, jossa 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettu henkilö on jättänyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, katsoo, että toinen jäsenvaltio on vastuussa 20 artiklan 5 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdan mukaisesti, se voi pyytää tuota toista jäsenvaltiota ottamaan kyseisen henkilön takaisin.
– –
4. Takaisinottopyyntö on tehtävä vakiolomakkeella, johon on liitettävä 22 artiklan 3 kohdassa mainituissa kahdessa luettelossa kuvatut todisteet tai aihetodisteet ja/tai asianomaisen henkilön antamat asiaan liittyvät tiedot, joiden perusteella sen jäsenvaltion viranomaiset, jolle pyyntö on esitetty, voivat tarkistaa, onko kyseinen jäsenvaltio tässä asetuksessa vahvistettujen perusteiden mukaisesti vastuussa hakemuksen käsittelystä.
Komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksillä yhdenmukaiset edellytykset takaisinottopyyntöjen laatimiselle ja esittämiselle. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 44 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.”
14 Dublin III ‑asetuksen 24 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jos jäsenvaltio, jonka alueella 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettu henkilö oleskelee ilman oleskelulupaa ja jossa ei ole jätetty kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, katsoo, että toinen jäsenvaltio on vastuussa hakemuksen käsittelystä 20 artiklan 5 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdan mukaisesti, se voi pyytää kyseistä toista jäsenvaltiota ottamaan kyseisen henkilön takaisin.
– –
5. Pyyntö ottaa 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettu henkilö takaisin on esitettävä vakiolomakkeella, johon on liitettävä 22 artiklan 3 kohdassa mainituissa kahdessa luettelossa kuvatut todisteet tai aihetodisteet ja/tai henkilön antamat asiaan liittyvät tiedot, joiden perusteella sen jäsenvaltion viranomaiset, jolle pyyntö on esitetty, voivat tarkistaa, onko kyseinen jäsenvaltio tässä asetuksessa vahvistettujen perusteiden mukaisesti vastuussa hakemuksen käsittelystä.
– –”
15 Asetuksen 25 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltion, jolta takaisinottoa on pyydetty, on suoritettava tarvittavat tarkistukset ja tehtävä päätös asianomaisen henkilön takaisinottoa koskevasta pyynnöstä mahdollisimman nopeasti ja joka tapauksessa viimeistään kuukauden kuluttua pyynnön vastaanottamisesta. Jos pyyntö perustuu Eurodac‑järjestelmästä saatuihin tietoihin, tämä määräaika rajoitetaan kahteen viikkoon.
2. Jollei vastausta anneta 1 kohdassa mainitussa kuukauden tai kahden viikon määräajassa, pyyntö katsotaan hyväksytyksi, ja tämä tuo mukanaan velvoitteen ottaa asianomainen henkilö takaisin, mihin kuuluu velvoite huolehtia asianmukaisista järjestelyistä saavuttaessa maahan.”
16 Kyseisen asetuksen 27 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Hakijalla tai muulla 18 artiklan 1 kohdan c tai d alakohdassa tarkoitetulla henkilöllä on oltava oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin niin, että hänellä on mahdollisuus hakea muutosta siirtopäätökseen tai sen uudelleen käsittelyä tuomioistuimessa sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta.”
Pääasiat ja ennakkoratkaisukysymykset
Asia C‑582/17
17 H. jätti Alankomaissa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen 21.1.2016.
18 Koska valtiosihteeri katsoi, että H. oli aiemmin jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Saksassa, hän esitti 21.3.2016 Saksan viranomaisille Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisen takaisinottopyynnön.
19 Saksan viranomaiset eivät vastanneet tähän takaisinottopyyntöön kahden viikon määräajassa.
20 Valtiosihteeri päätti 6.5.2016 tekemällään päätöksellä olla ottamatta H:n jättämää kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta käsiteltäväksi ja katsoi, että tämä ei voinut vedota Dublin III ‑asetuksen 9 artiklaan osoittaakseen, että Alankomaiden kuningaskunta oli vastuussa hakemuksen käsittelystä siitä syystä, että hänen puolisonsa oleskeli siellä, koska kysymys oli takaisinottotilanteesta eikä vastaanottotilanteesta.
21 H. nosti tästä päätöksestä kanteen rechtbank Den Haag zittingsplaats Groningenissa (Haagin alioikeus, istuntopaikkanaan Groningen, Alankomaat).
22 Kyseinen tuomioistuin hyväksyi kanteen 6.6.2016 antamallaan tuomiolla ja kumosi valtiosihteerin päätöksen katsoen, että se oli puutteellisesti perusteltu.
23 H. ja valtiosihteeri valittivat tästä tuomiosta.
24 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että Dublin III ‑asetuksen taustalla olevan logiikan mukaisesti yksinomaan jäsenvaltio, jossa ensimmäinen kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty, määrittää hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion. Se päättelee tästä, että H. ei voi vedota mainitun asetuksen III luvussa mainittuun perusteeseen Alankomaissa, koska hän ei ollut odottanut hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevan menettelyn päättymistä Saksassa ja koska näiden kahden jäsenvaltion välillä on jo sovittu takaisin ottamisesta.
25 Kyseinen tuomioistuin kuitenkin pohtii, onko tämä ratkaisu yhteensopiva 7.6.2016 annetussa tuomiossa Ghezelbash (C‑63/15, EU:C:2016:409) ja 7.6.2016 annetussa tuomiossa Karim (C‑155/15, EU:C:2016:410) valitun ratkaisun kanssa.
26 Tässä tilanteessa Raad van State (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko [Dublin III ‑asetusta] tulkittava siten, että hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisestä vastaa ainoastaan se jäsenvaltio, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty ensimmäisen kerran, minkä seurauksena ulkomaalainen voi [kyseisen asetuksen] 27 artiklan perusteella riitauttaa [Dublin III ‑asetuksen] III luvussa esitettyjen vastuuperusteiden, muun muassa 9 artiklan, virheellisen soveltamisen vain kyseisessä jäsenvaltiossa?”
Asia C‑583/17
27 R. jätti Alankomaissa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen 9.3.2016.
28 Koska R. oli aiemmin jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Saksassa, valtiosihteeri pyysi Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla Saksan viranomaisia ottamaan hänet takaisin.
29 Saksan viranomaiset hylkäsivät aluksi pyynnön sillä perusteella, että R. ilmeisesti oli avioliitossa sellaisen henkilön kanssa, joka saa Alankomaissa kansainvälistä suojelua.
30 Valtiosihteeri esitti sen jälkeen Saksan viranomaisille asian uudelleen harkitsemista koskevan pyynnön, jossa täsmennettiin, että R:n avioliittoa tämän henkilön kanssa ei ollut pidettävä uskottavana. Saksan viranomaiset tarkistivat kantansa tämän pyynnön perusteella ja suostuivat 1.6.2016 tekemällään päätöksellä R:n takaisin ottamiseen.
31 Valtiosihteeri päätti 14.7.2016 tekemällään päätöksellä olla ottamatta käsiteltäväksi R:n kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta ja katsoi yhtäältä, että R:n väitettyä puolisoa ei ollut pidettävä tämän perheenjäsenenä, koska R. ei ollut osoittanut väitettyä avioliittoa uskottavaksi, ja toisaalta, että R. ei voinut vedota Dublin III ‑asetuksen 9 artiklaan, koska kyse oli takaisinottotilanteesta eikä vastaanottotilanteesta.
32 R. nosti tästä päätöksestä kanteen rechtbank Den Haag zittingsplaats ’s‑Hertogenboschissa (Haagin alioikeus, istuntopaikkanaan ’s‑Hertongenbosch, Alankomaat).
33 Kyseinen tuomioistuin hyväksyi kanteen 11.8.2016 antamallaan tuomiolla ja kumosi valtiosihteerin päätöksen sillä perusteella, että kolmannen maan kansalainen voi vedota Dublin III ‑asetuksen III luvussa mainittuihin perusteisiin sekä vastaanottotilanteessa että takaisinottotilanteessa.
34 Valtiosihteeri valitti kyseisestä tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen.
35 Tässä tilanteessa Raad van State päätti lykätä asioiden käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [Dublin III ‑asetusta] tulkittava siten, että hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisestä vastaa ainoastaan se jäsenvaltio, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty ensimmäisen kerran, minkä seurauksena ulkomaalainen voi [kyseisen asetuksen] 27 artiklan perusteella riitauttaa [Dublin III ‑asetuksen] III luvussa esitettyjen vastuuperusteiden, muun muassa 9 artiklan, virheellisen soveltamisen vain kyseisessä jäsenvaltiossa?
2) Missä määrin ensimmäiseen kysymykseen vastattaessa on merkitystä sillä, että jäsenvaltiossa, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty ensimmäisen kerran, on jo tehty päätös kyseisestä hakemuksesta tai ulkomaalainen on peruuttanut kyseisen hakemuksen ennenaikaisesti?”
36 Unionin tuomioistuimen presidentin 19.10.2017 antamalla määräyksellä asiat C‑582/17 ja C‑583/17 yhdistettiin kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
37 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa asiassa C‑582/17 esittämällään kysymyksellä ja asiassa C‑583/17 esittämillään kysymyksillä, joita on syytä tarkastella yhdessä, selvittää ennen kaikkea, onko Dublin III ‑asetusta tulkittava siten, että kolmannen maan kansalainen, joka on jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ensimmäisessä jäsenvaltiossa, lähtenyt tämän jälkeen tästä jäsenvaltiosta ja esittänyt sitten uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa, voi tässä toisessa jäsenvaltiossa tämän asetuksen 27 artiklan 1 kohtaan perustuvan, häntä koskevaa siirtopäätöstä koskevan muutoksenhaun yhteydessä vedota mainitun asetuksen 9 artiklassa ilmaistuun vastuuperusteeseen.
Oikeussuojakeinoa koskevan oikeuden laajuus
38 Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kansainvälisen suojelun hakijalla on oltava oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin niin, että hänellä on mahdollisuus hakea muutosta siirtopäätökseen tai sen uudelleen käsittelyä tuomioistuimessa sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta.
39 Tämän oikeussuojakeinon laajuus täsmennetään kyseisen asetuksen johdanto-osan 19 perustelukappaleessa, jossa todetaan, että jotta kansainvälisen oikeuden noudattaminen voidaan varmistaa, kyseisellä asetuksella käyttöön otetun siirtopäätöksiä koskevan tehokkaan oikeussuojakeinon olisi katettava yhtäältä kyseisen asetuksen soveltamisen tarkastelu ja toisaalta oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin perustuvan tilanteen tarkastelu siinä jäsenvaltiossa, johon hakija siirretään (tuomio 26.7.2017, Mengesteab, C‑670/16, EU:C:2017:587, 43 kohta ja tuomio 25.10.2017, Shiri, C‑201/16, EU:C:2017:805, 37 kohta).
40 Tässä yhteydessä on niin, että kun otetaan huomioon muun muassa yleinen kehitys, jota Dublin III ‑asetuksen antamisen johdosta on tapahtunut johonkin jäsenvaltioon jätetyn turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevassa järjestelmässä, sekä kyseisellä asetuksella tavoitellut päämäärät, mainitun asetuksen 27 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että siinä siirtopäätöstä vastaan säädetyn oikeussuojakeinon on voitava koskea sekä sääntöjen, joilla annetaan vastuu kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä, noudattamista että samassa asetuksessa säädettyjä menettelyllisiä takeita (ks. vastaavasti tuomio 26.7.2017, A.S., C‑490/16, EU:C:2017:585, 27 ja 31 kohta; tuomio 26.7.2017, Mengesteab, C‑670/16, EU:C:2017:587, 44–48 kohta ja tuomio 25.10.2017, Shiri, C‑201/16, EU:C:2017:805, 38 kohta).
41 Sillä, onko siirtopäätös, jota vastaan oikeussuojakeinoa käytetään, tehty takaisinotto- vai vastaanottomenettelyn päätteeksi, ei ole vaikutusta oikeussuojakeinolle näin annettuun laajuuteen.
42 Dublin III ‑asetuksen 27 artiklan 1 kohdassa näet taataan oikeus oikeussuojakeinoon sekä kansainvälisen suojelun hakijoille, jotka voivat tapauksen mukaan olla vastaanotto- tai takaisinottomenettelyn kohteena, että tämän asetuksen 18 artiklan 1 kohdan c tai d alakohdassa tarkoitetuille muille henkilöille, jotka voivat olla takaisinottomenettelyn kohteena, ilman että tehtäisiin mitään eroa näiden muutoksenhakijaryhmien käytettävissä olevien oikeussuojakeinojen laajuuden välillä.
43 Tämä toteamus ei kuitenkaan voi merkitä, että asianomainen henkilö voi vedota kansallisessa tuomioistuimessa, jossa tällaista oikeussuojakeinoa käytetään, tämän asetuksen säännöksiin, jotka – koska niitä ei sovelleta hänen tilanteeseensa – eivät sitoneet toimivaltaisia viranomaisia niiden hoitaessa vastaanotto- tai takaisinottomenettelyä ja tehdessä siirtopäätöstä.
44 Tässä tapauksessa ennakkoratkaisupyynnöistä käy ilmi, että esitetyt kysymykset perustuvat nimenomaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen epäilyksiin siitä, onko mainitun asetuksen 9 artikla sovellettavissa pääasioissa kyseessä olevissa tilanteissa ja näin ollen onko toimivaltaisilla Alankomaiden viranomaisilla velvollisuus ottaa takaisinottomenettelyn yhteydessä huomioon tässä artiklassa mainittu vastuuperuste.
45 Jotta näihin kysymyksiin voidaan vastata, on ratkaistava, onko toimivaltaisten viranomaisten pääasioissa kyseessä olevan kaltaisissa tilanteissa määritettävä hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio tämä peruste huomioon ottaen ennen kuin ne voivat pätevästi esittää takaisinottopyynnön.
Pääasioissa kyseessä olevan kaltaisissa tilanteissa sovellettava menettely
46 Takaisinottomenettelyn soveltamisala määritellään Dublin III ‑asetuksen 23 ja 24 artiklassa. Kyseisen asetuksen 23 artiklan 1 kohdasta ja 24 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että tätä menettelyä sovelletaan mainitun asetuksen 20 artiklan 5 kohdassa tai 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohdassa tarkoitettuihin henkilöihin.
47 Saman asetuksen 20 artiklan 5 kohdassa säädetään muun muassa, että sitä sovelletaan hakijaan, joka tekee kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jäsenvaltiossa sen jälkeen, kun hän on ensin peruuttanut toisessa jäsenvaltiossa tekemänsä ensimmäisen hakemuksen sen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevan menettelyn kuluessa.
48 Tämä säännös merkitsee siis, että hakija, joka on muodollisesti ilmoittanut sen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, jossa hän oli tehnyt ensimmäisen hakemuksensa, halustaan luopua hakemuksesta ennen tämän menettelyn päättymistä, voidaan kuitenkin siirtää tähän ensimmäiseen jäsenvaltioon mainitun menettelyn päättämiseksi.
49 Siirron mainittuun ensimmäiseen jäsenvaltioon pitäisi sitäkin suuremmalla syyllä olla mahdollinen tilanteessa, jossa hakija on poistunut tästä jäsenvaltiosta ennen hakemuksen käsittelystä olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevan menettelyn päättymistä ilmoittamatta tämän ensimmäisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle halustaan luopua hakemuksestaan ja jossa tämä menettely tässä jäsenvaltiossa on siis edelleen käynnissä.
50 On siis katsottava – kuten Suomen hallitus ja komissio totesivat istunnossa –, että Dublin III ‑asetuksen 20 artiklan 5 kohta on sovellettavissa myös tällaisessa tilanteessa, koska hakijan lähtö jäsenvaltiosta, jossa hän oli jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, on rinnastettava tämän säännöksen soveltamiseksi hakemuksen implisiittiseen peruuttamiseen.
51 Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohdassa puolestaan viitataan henkilöön, joka yhtäältä on jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, jota käsitellään, tai on peruuttanut tällaisen käsiteltävänä olleen hakemuksen tai jonka tällainen hakemus on hylätty ja joka toisaalta on jättänyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai oleskelee toisessa jäsenvaltiossa ilman oleskelulupaa (tuomio 25.1.2018, Hasan, C‑360/16, EU:C:2018:35, 44 kohta).
52 Koska tämän asetuksen 2 artiklan d alakohdasta seuraa, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyllä tarkoitetaan toimivaltaisten viranomaisten suorittamaa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyä lukuun ottamatta menettelyjä, joiden mukaisesti määritetään hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio tämän asetuksen mukaisesti, on todettava, että saman asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohtaa voidaan soveltaa vain, jos jäsenvaltio, jossa hakemus on aiemmin jätetty, on saattanut tämän määrittelyä koskevan menettelyn päätökseen hyväksymällä vastuunsa tämän hakemuksen käsittelystä ja aloittanut mainitun hakemuksen käsittelyn direktiivin 2013/32 mukaisesti.
53 Edellä esitetystä seuraa, että pääasioissa kyseessä olevan kaltaiset tilanteet kuuluvat takaisinottomenettelyn soveltamisalaan riippumatta siitä, onko ensimmäisessä jäsenvaltiossa jätetty kansainvälistä suojelua koskeva hakemus peruutettu tai onko sen käsittely direktiivin 2013/32 mukaisesti jo aloitettu mainitussa jäsenvaltiossa.
Takaisinottomenettelyihin sovellettava järjestelmä
54 Vastaanotto- ja takaisinottomenettelyt on ehdottomasti suoritettava Dublin III ‑asetuksen VI luvussa vahvistettujen sääntöjen mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 26.7.2017, Mengesteab, C‑670/16, EU:C:2017:587, 49 kohta ja tuomio 13.11.2018, X ja X, C‑47/17 ja C‑48/17, EU:C:2018:900, 57 kohta), joissa nämä menettelyt asetetaan erillisten järjestelmien alaisuuteen, jotka määritellään kyseisen luvun II ja III jaksossa.
55 Vastaanottomenettelyn yhteydessä tämän asetuksen 21 artiklan 1 kohdassa säädetään jäsenvaltion, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty, mahdollisuudesta pyytää toista jäsenvaltiota ottamaan hakijan vastaan vain silloin, kun näistä jäsenvaltioista ensimmäinen katsoo, että näistä jäsenvaltioista toinen on ”vastuussa hakemuksen käsittelystä”, koska tämä jäsenvaltio on lähtökohtaisesti se, joka nimetään mainitun asetuksen III luvussa ilmaistujen perusteiden mukaisesti.
56 Näiden perusteiden sovellettavuuden vastaanottomenettelyn yhteydessä vahvistavat saman asetuksen 22 artiklan 2–5 kohta, joissa säännellään yksityiskohtaisesti niiden todisteiden ja aihetodisteiden tutkimista, joiden avulla mainittujen perusteiden soveltaminen on mahdollista, ja määritellään vastaanottopyynnön saaneen jäsenvaltion vastuun osoittamiseksi edellytettävä näyttökynnys.
57 Näistä seikoista seuraa, että vastaanottomenettelyssä menettelyllä hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi Dublin III ‑asetuksen III luvussa vahvistettujen perusteiden mukaisesti on keskeinen merkitys ja että jäsenvaltion, jossa hakemus on jätetty, toimivaltainen viranomainen voi osoittaa toiselle jäsenvaltiolle tällaisen vastaanottopyynnön vain, jos tämä viranomainen katsoo, että kyseinen jäsenvaltio on vastuussa tämän hakemuksen käsittelystä (ks. vastaavasti tuomio 7.6.2016, Ghezelbash, C‑63/15, EU:C:2016:409, 43 kohta).
58 Samoin ei kuitenkaan ole takaisinottomenettelyn osalta, koska sitä säännellään säännöksillä, jotka tältä osin poikkeavat huomattavasti vastaanottomenettelyä koskevista säännöksistä.
59 Ensiksikin Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 1 kohdassa ja 24 artiklan 1 kohdassa säädetään mahdollisuudesta tehdä takaisinottopyyntö silloin, jos pyynnön esittävä jäsenvaltio katsoo, että toinen jäsenvaltio on ”vastuussa [tämän asetuksen] 20 artiklan 5 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdan mukaisesti”, eikä silloin, jos se katsoo, että toinen jäsenvaltio on ”vastuussa hakemuksen käsittelystä”.
60 Tästä seuraa, kuten komissio totesi istunnossa, että sanaa ”vastuussa” käytetään Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 1 kohdassa ja 24 artiklan 1 kohdassa eri merkityksessä kuin tämän asetuksen 21 artiklan 1 kohdassa, koska sillä ei viitata erityisesti vastuuseen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä. Mainitun asetuksen 18 artiklan 2 kohdasta ja 20 artiklan 5 kohdasta seuraa lisäksi, että sen, että henkilö siirretään jäsenvaltioon, jolla on takaisinottovelvollisuus, tarkoituksena ei välttämättä ole tämän hakemuksen käsittelyn loppuun saattaminen.
61 Niinpä Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 1 kohdan ja 24 artiklan 1 kohdan mukaisesti takaisinottopyynnön tekemistä koskevan mahdollisuuden käyttäminen ei edellytä, että olisi osoitettu, että pyynnön saanut jäsenvaltio on vastuussa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä, vaan se edellyttää, että tämä jäsenvaltio täyttää kyseisen asetuksen 20 artiklan 5 kohdassa tai 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohdassa säädetyt edellytykset.
62 Mainitun asetuksen 20 artiklan 5 kohdan sanamuodosta sinällään seuraa, että siinä asetettu takaisinottovelvollisuus kohdistetaan ”jäsenvaltio[on], jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on ensin jätetty”. Näin ollen saman asetuksen III luvussa mainittuja vastuuperusteita ei voida käyttää tämän jäsenvaltion osoittamiseksi.
63 Lisäksi on niin, että se, että tämän velvollisuuden täyttämisen edellytykseksi asetettaisiin se, että hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskeva menettely on pyynnön esittäneessä jäsenvaltiossa saatettu päätökseen, sen tarkistamiseksi, että vastuussa oleva jäsenvaltio on asetuksen 20 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu jäsenvaltio, olisi ristiriidassa itse tämän säännöksen logiikan kanssa, koska säännöksessä täsmennetään, että tämän jäsenvaltion on otettava hakija takaisin, ”jotta hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskeva menettely voidaan saattaa päätökseen”.
64 Unionin tuomioistuin on lisäksi jo todennut, että kyseisessä säännöksessä ilmaistaan erityisiä velvollisuuksia jäsenvaltiolle, jossa suojeluhakemus on ensimmäisen kerran jätetty ja jolle näin Dublin III ‑asetuksessa annetaan erityisasema (ks. vastaavasti tuomio 26.7.2017, Mengesteab, C‑670/16, EU:C:2017:587, 93 ja 95 kohta).
65 Siltä osin kuin kyse on tämän asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohdasta, sen sanamuodosta kyllä seuraa, että siinä ilmaistut velvollisuudet koskevat ”jäsenvaltio[ta], joka on – – vastuussa hakemuksen käsittelystä”.
66 Kuten edellä 51 ja 52 kohdassa on todettu, näissä säännöksissä säädettyjä takaisinottovelvollisuuksia sovelletaan kuitenkin vain, jos tässä asetuksessa säädetty hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskeva menettely on aiemmin saatu päätökseen pyynnön vastaanottaneessa jäsenvaltiossa ja se on johtanut siihen, että viimeksi mainittu on tunnustanut vastuunsa tämän hakemuksen käsittelystä.
67 Tällaisessa tilanteessa, kun vastuu hakemuksen käsittelystä on jo vahvistettu, ei ole tarpeen ryhtyä uudelleen soveltamaan sääntöjä, joilla säännellään tämän vastuun määrittämismenettelyä ja joihin erityisesti kuuluvat saman asetuksen III luvussa ilmaissut perusteet.
68 Toiseksi Dublin III ‑asetuksen 25 artikla vahvistaa sen, että tämän asetuksen III luvussa ilmaistuilla vastuuperusteilla ei ole merkitystä takaisinottomenettelyn yhteydessä.
69 Kun Dublin III ‑asetuksen 22 artiklan 2–5 kohdassa säädetään yksityiskohtaisesti tavasta, jolla näitä perusteita on sovellettava vastaanottomenettelyssä, on todettava, että tämän asetuksen 25 artiklaan ei sisälly mitään samankaltaista säännöstä ja että siinä ainoastaan asetetaan pyynnön vastaanottaneelle jäsenvaltiolle velvollisuus suorittaa tarvittavat tarkistukset päätöksen tekemiseksi takaisinottopyynnöstä.
70 Takaisinottomenettelyn yksinkertaistettua luonnetta vahvistaa lisäksi se, että asetuksen 25 artiklan 2 kohdassa säädetty määräaika takaisinottopyyntöön vastaamiseksi on huomattavasti lyhyempi kuin asetuksen 22 artiklan 7 kohdassa säädetty määräaika vastaanottopyyntöön vastaamiseksi.
71 Kolmanneksi edellä esitettyä tulkintaa tukevat asetuksen N:o 1560/2003 liitteissä I ja III olevat vakiolomakkeet vastaanottopyyntöä ja takaisinottopyyntöä varten.
72 Vastaanottopyynnölle varatussa vakiolomakkeessa todetaan, että pyynnön esittävän jäsenvaltion on merkitsemällä rasti ruutuun ilmoitettava merkityksellinen vastuuperuste, ja siinä mahdollistetaan sellaisten tietojen toimittaminen, jotka ovat tarpeen sen tarkistamiseksi, täyttyykö tämä peruste, kun taas takaisinottopyynnölle varatussa vakiolomakkeessa edellytetään ainoastaan, että pyynnön esittänyt jäsenvaltio ilmoittaa, perustuuko sen pyyntö Dublin III ‑asetuksen 20 artiklan 5 kohtaan vai 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohtaan, eikä siihen sisälly lainkaan tämän asetuksen III luvussa ilmaistuihin vastuuperusteisiin liittyvää otsikkoa.
73 Todettakoon neljänneksi, että päinvastainen tulkinta, jonka mukaan takaisinottopyyntö voidaan esittää vain, jos pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio voidaan nimetä hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaksi jäsenvaltioksi Dublin III ‑asetuksen III luvussa ilmaistujen vastuuperiaatteiden nojalla, on tämän asetuksen yleisen rakenteen vastainen.
74 Tämä tulkinta merkitsisi näet lopulta, että vastaanottomenettely ja takaisinottomenettely on käytävä samalla tavalla lähes kaikilta osin ja että ne muodostavat käytännössä yhden ainoan menettelyn, jossa on ensiksi tarkoitus mainittujen vastuuperusteiden perusteella määrittää hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio ja toiseksi esittää tälle jäsenvaltiolle pyyntö, jonka perusteltavuus sen on arvioitava samalla perusteella.
75 Jos unionin lainsäätäjän tarkoitus olisi ollut ottaa käyttöön tällainen yksi ainoa menettely, se ei loogisesti olisi päättänyt vahvistaa itse mainitun asetuksen rakenteessa kahta autonomista menettelyä, joita sovelletaan eri tapauksissa, jotka on määritelty yksityiskohtaisesti ja joita koskevat eri säännökset.
76 Viidenneksi ja viimeiseksi todettakoon, että edellä tämän tuomion 73 kohdassa mainittu tulkinta vaarantaisi myös tiettyjen Dublin III ‑asetuksen tavoitteiden toteuttamisen.
77 Se merkitsisi näet kyseisen asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, että toisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voisivat arvioida asiallisesti uudelleen päätelmän, jonka ensimmäisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset tekivät sen omasta vastuusta hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevan menettelyn päätteeksi, siltä osin kuin asianomaiset henkilöt poistuvat tästä jäsenvaltiosta sen jälkeen, kun tämä on aloittanut heidän hakemuksensa käsittelyn, mistä olisi vaarana, että se saattaisi rohkaista jossakin jäsenvaltiossa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tehneitä kolmansien maiden kansalaisia siirtymään muihin jäsenvaltioihin, ja se aiheuttaisi näin edelleen liikkumista, joka Dublin III ‑asetuksella nimenomaan pyritään estämään ottamalla käyttöön hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion yhteiset määrittämisperusteet ja ‑menettelyt (ks. analogisesti tuomio 17.3.2016, Mirza, C‑695/15 PPU, EU:C:2016:188, 52 kohta, ja tuomio 13.9.2017, Khir Amayry, C‑60/16, EU:C:2017:675, 37 kohta).
78 Edellä tämän tuomion 73 kohdassa mainittu tulkinta voisi lisäksi johtaa siihen, että vahingoitettaisiin tämän asetuksen olennaista periaatetta, joka on ilmaistu asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa ja jonka mukaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelee yksi ainoa jäsenvaltio, siinä tapauksessa, että toisessa jäsenvaltiossa käyty määrittämismenettely johtaisi toisenlaiseen tulokseen kuin se, johon ensimmäisessä jäsenvaltiossa päädyttiin.
79 Lisäksi hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevan menettelyn tuloksen uudelleentarkastelu – joka voisi tarvittaessa toistua useita kertoja – asiayhteydessä, jossa mainitun asetuksen soveltaminen ja tehokas pääsy kansainvälistä suojelua koskevaan menettelyyn on jo turvattu, haittaisi asetuksen johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa mainitun hakemusten käsittelyn nopeutta koskevan tavoitteen saavuttamista.
80 Tästä seuraa, että Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 1 kohdassa ja 24 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa asianomaisilla toimivaltaisilla viranomaisilla ei ole velvollisuutta ennen takaisinottopyynnön esittämistä toiselle jäsenvaltiolle määrittää tässä asetuksessa vahvistettujen vastuuperusteiden ja erityisesti asetuksen 9 artiklassa mainitun vastuuperusteen perusteella, onko viimeksi mainittu jäsenvaltio vastuussa hakemuksen käsittelystä.
81 On kuitenkin todettava, että Dublin III ‑asetuksen 20 artiklan 5 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa mahdollinen siirto voi siis lähtökohtaisesti tapahtua ilman, että on ennalta vahvistettu pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion vastuuta hakemuksen käsittelystä.
82 Niinpä tällaisen siirron jälkeen ja sen jälkeen, kun tässä jäsenvaltiossa on saatettu päätökseen hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskeva menettely, ei voida pitää poissuljettuna, että on ajateltava siirtoa päinvastaiseen suuntaan jäsenvaltioon, joka oli aiemmin pyytänyt hakijan takaisinottoa. Lisäksi – kuten Saksan hallitus ja komissio ovat huomauttaneet – on niin, että asetuksen 21 artiklan 1 kohdassa säädettyjen määräaikojen valossa on todennäköistä, että jäsenvaltio, joka oli aiemmin ollut velvollinen ottamaan tämän hakijan takaisin, ei voi tämän menettelyn päätyttyä enää pätevästi esittää vastaanottopyyntöä.
83 Muistettakoon kuitenkin, että mainitun asetuksen 8–10 artiklassa vahvistettujen vastuuperusteiden, luettuina asetuksen johdanto-osan 13 ja 14 perustelukappaleen valossa, tarkoituksena on lapsen edun ja asianomaisten henkilöiden perhe-elämän edistäminen; nämä oikeudet on lisäksi taattu perusoikeuskirjan 7 ja 24 artiklassa. Näissä olosuhteissa vilpittömän yhteistyön mukaisesti jäsenvaltio ei voi pätevästi esittää takaisinottopyyntöä saman asetuksen 20 artiklan 5 kohdan kattamassa tilanteessa, jos asianomainen henkilö on toimittanut toimivaltaiselle viranomaiselle tiedot, joiden perusteella on ilmeistä, että tätä jäsenvaltiota on pidettävä hakemuksen käsittelystä vastuussa olevana jäsenvaltiona näiden vastuuperusteiden mukaisesti. Tällaisessa tilanteessa mainitun jäsenvaltion on päinvastoin myönnettävä oma vastuunsa.
84 Kaiken edellä esitetyn perusteella asiassa C‑582/17 esitettyyn kysymykseen ja asiassa C‑583/17 esitettyihin kysymyksiin on vastattava, että Dublin III ‑asetusta on tulkittava siten, että kolmannen maan kansalainen, joka on jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ensimmäisessä jäsenvaltiossa, lähtenyt tämän jälkeen tästä jäsenvaltiosta ja sitten esittänyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa
– ei lähtökohtaisesti voi tässä toisessa jäsenvaltiossa tämän asetuksen 27 artiklan 1 kohtaan perustuvan, häntä koskevaa siirtopäätöstä koskevan muutoksenhaun yhteydessä vedota mainitun asetuksen 9 artiklassa ilmaistuun vastuuperusteeseen
– voi poikkeuksellisesti tällaisen muutoksenhaun yhteydessä vedota tähän vastuuperusteeseen saman asetuksen 20 artiklan 5 kohdan kattamassa tilanteessa, jos tämä kolmannen maan kansalainen on toimittanut pyynnön esittäneen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle tiedot, joiden perusteella on ilmeistä, että tätä jäsenvaltiota on pidettävä hakemuksen käsittelystä vastuussa olevana jäsenvaltiona mainitun vastuuperusteen mukaisesti.
Oikeudenkäyntikulut
85 Pääasioiden asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 604/2013 on tulkittava siten, että kolmannen maan kansalainen, joka on jättänyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ensimmäisessä jäsenvaltiossa, lähtenyt tämän jälkeen tästä jäsenvaltiosta ja sitten esittänyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa
– ei lähtökohtaisesti voi tässä toisessa jäsenvaltiossa tämän asetuksen 27 artiklan 1 kohtaan perustuvan, häntä koskevaa siirtopäätöstä koskevan muutoksenhaun yhteydessä vedota mainitun asetuksen 9 artiklassa ilmaistuun vastuuperusteeseen
– voi poikkeuksellisesti tällaisen muutoksenhaun yhteydessä vedota tähän vastuuperusteeseen saman asetuksen 20 artiklan 5 kohdan kattamassa tilanteessa, jos tämä kolmannen maan kansalainen on toimittanut pyynnön esittäneen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle tiedot, joiden perusteella on ilmeistä, että tätä jäsenvaltiota on pidettävä hakemuksen käsittelystä vastuussa olevana jäsenvaltiona mainitun vastuuperusteen mukaisesti.
Allekirjoitukset