Language of document : ECLI:EU:C:2019:280

Yhdistetyt asiat C-582/17 ja C-583/17

Staatssecretaris van Veiligheid en Justitien osallistuessa asian käsittelyyn

vastaan

H.

ja

R.

(Ennakkoratkaisupyynnöt – Raad van State (Alankomaat))

 Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 2.4.2019

Ennakkoratkaisupyyntö – Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittäminen – Asetus (EU) N:o 604/2013 – 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohta – 23 artiklan 1 kohta – 24 artiklan 1 kohta – Takaisinottomenettely – Vastuuperusteet – Toisessa jäsenvaltiossa esitetty uusi hakemus – 20 artiklan 5 kohta – Käynnissä oleva määrittelymenettely – Hakemuksen peruuttaminen – 27 artikla – Oikeussuojakeinot

1.        Rajavalvonta, turvapaikka ja maahanmuutto – Turvapaikkapolitiikka – Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteet ja -menettelyt – Asetus N:o 604/2013 – Muutoksenhaku kansainvälisen suojelun hakijaa koskevaan siirtopäätökseen – Muutoksenhaun ulottuvuus – Vastaanotto- tai takaisinottomenettelyssä tehty siirtopäätös – Vaikutuksettomuus – Rajat

(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 604/2013 9 artikla, 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohta ja 27 artiklan 1 kohta)

(ks. 42–44 kohta)

2.        Rajavalvonta, turvapaikka ja maahanmuutto – Turvapaikkapolitiikka – Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteet ja -menettelyt – Asetus N:o 604/2013 – Takaisinottomenettely – Soveltamisala – Hakija on poistunut jäsenvaltiosta, jossa hän jätti ensimmäisen hakemuksensa, ennen hakemuksen käsittelystä olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevan menettelyn päättymistä ja jättänyt uuden hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa – Kuuluminen soveltamisalaan

(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 604/2013 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohta, 20 artiklan 5 kohta, 23 artiklan 1 kohta ja 24 artiklan 1 kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32)

(ks.48–54 kohta)

3.        Rajavalvonta, turvapaikka ja maahanmuutto – Turvapaikkapolitiikka – Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteet ja -menettelyt – Asetus N:o 604/2013 – Muutoksenhaku siirtopäätökseen, joka on tehty kansainvälisen suojelun hakijasta takaisinottomenettelyn yhteydessä – Mahdollisuutta vedota kansainvälistä suojelua saavia perheenjäseniä koskevan perusteen virheelliseen soveltamiseen ei ole – Poikkeus

(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 604/2013 9 artikla, 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohta, 20 artiklan 5 kohta, 23 artiklan 1 kohta, 24 artiklan 1 kohta ja 27 artiklan 1 kohta)

(ks. 58–64, 66–70 ja 74–86 kohta sekä tuomiolauselma)

Tiivistelmä

Unionin tuomioistuimen suuri jaosto tarkasteli 2.4.2019 antamassaan tuomiossa H. ja R. (C‑582/17 ja C-583/17) kysymystä siitä, onko toimivaltaisilla viranomaisilla velvollisuus ennen kansainvälisen suojelun hakijaa koskevan takaisinottopyynnön esittämistä määrittää hänen hakemuksensa käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, erityisesti asetuksen N:o 604/2013(1) (jäljempänä Dublin III -asetus) 9 artiklassa säädetyn vastuuperusteen nojalla. Kyseisessä artiklassa säädetään, että jos hakijalla on perheenjäsen, jonka on sallittu oleskella jäsenvaltiossa kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, kyseinen jäsenvaltio on vastuussa hakemuksen käsittelystä. Tässä asiassa Alankomaiden viranomaiset olivat pyytäneet Saksan viranomaisia ottamaan takaisin kaksi Syyrian kansalaista, jotka olivat esittäneet ensimmäisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Saksassa ennen poistumistaan kyseisestä valtiosta ja uuden hakemuksen esittämistä Alankomaissa. Asianomaiset olivat vedonneet siihen, että heidän puolisonsa, jotka nauttivat kansainvälistä suojelua, olivat Alankomaissa, mutta Alankomaiden viranomaiset olivat kieltäytyneet ottamasta näitä väitteitä huomioon ja siis tutkimasta heidän hakemuksiaan siitä syystä, että hakija ei voi takaisinottomenettelyn yhteydessä vedota Dublin III -asetuksen 9 artiklaan.

Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin muistutti, että takaisinottomenettelyä sovelletaan Dublin III -asetuksen 20 artiklan 5 kohdassa tai 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohdassa tarkoitettuihin henkilöihin, ja totesi sitten, että tilanne, jossa kolmannen maan kansalainen jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ensimmäisessä jäsenvaltiossa, lähtee sitten kyseisestä jäsenvaltiosta ja esittää uuden hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa, kuuluu tämän menettelyn soveltamisalaan riippumatta siitä, onko ensimmäisessä jäsenvaltiossa esitetty hakemus peruutettu vai onko sen käsittely direktiivin 2013/32(2) mukaisesti jo alkanut tässä jäsenvaltiossa.

Unionin tuomioistuin korosti myös, että vaikka se, että siirtopäätös on tehty vastaanotto- tai takaisinottomenettelyn päätteeksi, ei vaikuta Dublin III -asetuksen 27 artiklan 1 kohdassa taatun tätä päätöstä vastaan käytettävissä olevia tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden ulottuvuuteen, näihin molempiin menettelyihin sovelletaan kuitenkin eri järjestelmiä, ja tämä ero heijastuu kyseisen asetuksen säännöksiin, joihin voidaan vedota tällaisen oikeussuojakeinon tueksi. Vastaanottomenettelyn yhteydessä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskeva menettely Dublin III -asetuksen III luvussa vahvistettujen perusteiden mukaisesti on nimittäin luonteeltaan keskeinen, ja jäsenvaltio, jossa tällainen hakemus on jätetty, voi osoittaa vastaanottopyynnön toiselle jäsenvaltiolle ainoastaan, jos se katsoo, että se on vastuussa hakemuksen käsittelystä. Takaisinottomenettelyn yhteydessä nämä vastuuperusteet eivät sitä vastoin ole merkityksellisiä, koska on ainoastaan tärkeää, että pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio täyttää 20 artiklan 5 kohdassa säädetyt edellytykset (eli sen, että kyseessä on jäsenvaltio, jossa hakemus on ensimmäisen kerran jätetty ja jossa tämän hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämismenettely on vireillä) tai Dublin III -asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohdassa säädetyt edellytykset (eli sen, että kyseessä on jäsenvaltio, jonka käsiteltäväksi ensimmäinen hakemus on saatettu ja joka on hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevan menettelyn päätyttyä myöntänyt olevansa itse vastuussa hakemuksen käsittelystä).

Unionin tuomioistuin totesi lisäksi, että sitä, että takaisinottomenettelyn yhteydessä merkitystä ei ole Dublin III -asetuksen III luvussa vahvistetuilla vastuuperusteilla, vahvistaa se seikka, että vaikka kyseisen asetuksen 22 artiklassa säädetään yksityiskohtaisesti tavasta, jolla näitä perusteita on sovellettava vastaanottomenettelyssä, mainitun asetuksen 25 artikla, joka koskee takaisinottomenettelyä, ei puolestaan sisällä mitään vastaavaa säännöstä ja siinä asetetaan ainoastaan pyynnön vastaanottaneelle jäsenvaltiolle velvollisuus tehdä tarvittavat tarkastukset takaisinottopyynnön ratkaisemiseksi.

Unionin tuomioistuin korosti vielä, että päinvastainen tulkinta, jonka mukaan tällainen pyyntö voidaan esittää ainoastaan siinä tapauksessa, että pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio voidaan nimetä hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaksi jäsenvaltioksi Dublin III ‑asetuksen III luvussa vahvistettujen vastuuperusteiden mukaisesti, on tämän yleisen rakenteen vastainen, koska asetuksella on ollut tarkoitus ottaa käyttöön kaksi autonomista menettelyä (vastaanotto- ja takaisinottomenettely), joita sovelletaan eri tapauksissa, joita koskevat eri säännökset. Tällainen päinvastainen tulkinta olisi lisäksi omiaan vaarantamaan Dublin III -asetuksen kansainvälisen suojelun hakijoiden edelleen liikkumisen estämisen tavoitteen, koska se merkitsisi sitä, että jäsenvaltion, jossa toinen hakemus on jätetty, toimivaltaiset viranomaiset voisivat arvioida asiallisesti uudelleen päätelmän, jonka ensimmäisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset tekivät kyseisen jäsenvaltion omasta vastuusta hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä koskevan menettelyn päätteeksi. Tämä tulkinta voisi lisäksi johtaa siihen, että vahingoitettaisiin Dublin III -asetuksen olennaista periaatetta, joka on ilmaistu asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa ja jonka mukaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelee yksi ainoa jäsenvaltio.

Näin ollen unionin tuomioistuin katsoi, että Dublin III -asetuksen III luvussa vahvistettuihin vastuuperusteisiin ei voida vedota takaisinottomenettelyn yhteydessä tehtyä siirtopäätöstä koskevan muutoksenhaun tueksi.

Koska Dublin III -asetuksen 8–10 artiklassa vahvistettujen vastuuperusteiden tarkoituksena on lapsen edun ja asianomaisten henkilöiden perhe-elämän suojan edistäminen, on niin, että kun asianomainen henkilö on toimittanut toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle tiedot, joiden perusteella on ilmeistä, että tätä jäsenvaltiota olisi pidettävä hakemuksen käsittelystä vastuussa olevana jäsenvaltiona Dublin III -asetuksen 9 artiklassa vahvistetun perusteen mukaisesti, kyseisen jäsenvaltion on vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti myönnettävä oma vastuunsa Dublin III -asetuksen 20 artiklan 5 kohdan soveltamisalaan kuuluvassa tilanteessa (eli silloin, kun hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä ei ole vielä saatettu päätökseen ensimmäisessä jäsenvaltiossa). Näin ollen tällaisessa tilanteessa kolmannen maan kansalainen voi poikkeuksellisesti vedota tähän perusteeseen häntä koskevaa siirtopäätöstä koskevan muutoksenhaun yhteydessä.


1      Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 604/2013 (EUVL 2013, L 180, s. 31).


2      Kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32/EU (EUVL 2013, L 180, s. 60).