UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

23 päivänä lokakuuta 2018 (*)

Henkilöstö – Virkamiehet – Sosiaaliturva – Ammattitauti – Sairauden työperäisyys – Henkilöstösääntöjen 78 artiklan viides kohta – Työkyvyttömyyslautakunta – Perusteluvelvollisuus – Ilmeinen arviointivirhe – Vastuu – Henkinen kärsimys

Asiassa T-567/16,

Robert McCoy, alueiden komitean entinen virkamies, kotipaikka Bryssel (Belgia), edustajanaan asianajaja L. Levi,

kantajana

vastaan

alueiden komitea, asiamiehinään J. C. Cañoto Argüelles ja S. Bachotet, avustajanaan asianajaja B. Wägenbaur,

vastaajana

jossa on kyse SEUT 270 artiklaan perustuvasta vaatimuksesta, joka koskee yhtäältä alueiden komitean 2.12.2014 tekemän sen päätöksen kumoamista, jolla hyväksyttiin työkyvyttömyyslautakunnan 7.5.2014 päivätyt päätelmät, joissa tämä hylkäsi kantajan vaatimuksen hänen sairautensa työperäisyyden tunnustamisesta, ja toisaalta 25 000 euron suuruisen korvauksen myöntämistä henkisestä kärsimyksestä, jota kantaja väittää itselleen aiheutuneen,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. Prek sekä tuomarit F. Schalin (esittelevä tuomari) ja M. J. Costeira,

kirjaaja: hallintovirkamies M. Marescaux,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 13.12.2017 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Tosiseikat

 Alueiden komiteassa tapahtuneet sääntöjenvastaisuudet ja kantajan ammatillinen tilanne

1        Kantaja Robert McCoy hoiti alueiden komiteassa ensin 1.1.2000–31.12.2002 varainhoidon valvojan tehtäviä ja 1.1.2003 alkaen sisäisen tarkastajan tehtäviä.

2        Tehtäviään hoitaessaan kantaja havaitsi sääntöjenvastaisuuksia alueiden komitean talousarviohallinnossa. Hän ilmoitti tästä ensin alueiden komitean hallintoon ja pääsihteerille ja sen jälkeen Euroopan parlamentin talousarvion valvontavaliokunnalle (jäljempänä talousarvion valvontavaliokunta), jossa häntä kuultiin 19.3.2003.

3        Euroopan petostentorjuntavirasto (OLAF), jolle yksi parlamentin jäsen ja yksi talousarvion valvontavaliokunnan jäsen olivat ilmoittaneet asiasta, tutki kantajan esiin tuomat sääntöjenvastaisuudet ja antoi 8.10.2003 tutkintakertomuksen (jäljempänä OLAFin kertomus). Tutkintansa yhteydessä OLAF kuuli kantajaa.

4        OLAFin kertomuksessa todettiin, että alueiden komitean talousarviohallinnossa oli tapahtunut useita sääntöjenvastaisuuksia, ja siinä suositeltiin muun muassa kurinpitomenettelyn aloittamista tiettyjä työntekijöitä, erityisesti F:ää ja Y:tä, vastaan. OLAF toi lisäksi esiin, että F oli varoittanut kantajaa siitä, että jos tämä jatkaisi toimimista aivan kuin hän olisi vielä alueiden komitean varainhoidon valvoja, F pyytäisi kantajaa koskevan hallinnollisen tutkimuksen aloittamista, ja että kantaja oli tuntenut esimiestensä taholta yhä suurempaa vihamielisyyttä.

5        OLAFin kertomuksen päätelmissä korostettiin, että alueiden komitea oli yleisesti pyrkinyt ”lannistamaan tai horjuttamaan” kantajaa varainhoidon valvojan ja sittemmin sisäisen tarkastajan tehtävien hoitamisessa ja että alueiden komitea ei vaikuttanut tuntevan petosten, lahjonnan ja yhteisöjen etua vahingoittavan muun laittoman toiminnan torjumista koskevien sisäisten tutkimusten edellytyksistä ja yksityiskohtaisista säännöistä 17.11.1999 tehdyn alueiden komitean työvaliokunnan päätöksen N:o 294/99 2 artiklan 3 kohtaa, jonka mukaan ”pääsihteeristön virkamiehiä ja toimihenkilöjä ei missään tapauksessa saa kohdella epäoikeudenmukaisesti tai syrjiä ensimmäisessä ja toisessa kohdassa tarkoitetun tiedon toimittamisen vuoksi”.

6        Talousarvion valvontavaliokunta esitti 22.12.2003 kertomuksensa vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2001, jonka pääluokka VII koskee juuri alueiden komiteaa (jäljempänä talousarvion valvontavaliokunnan kertomus). OLAFin kertomuksen perusteella talousarvion valvontavaliokunta paitsi ”tuomitsi viralliselta taholta tulleet esteet, [joita] [alueiden] komitean hallinto on kohdistanut varainhoidon valvojaan/sisäiseen tarkastajaan ja hänen henkilöstöönsä”, myös täsmensi odottavansa, että ”[alueiden komitean suunnittelemien] uudistusten jälkeen petoksista ja sääntöjenvastaisuuksista voidaan kertoa avoimesti pelkäämättä henkilökohtaista tai institutionaalista häirintää, jota aikaisemmin on esiintynyt”.

7        OLAFin kertomuksen ja talousarvion valvontavaliokunnan kertomuksen perusteella parlamentti antoi EY 275 ja EY 276 artiklan mukaisten, vastuuvapauden myöntämistä unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta koskevien toimivaltuuksiensa nojalla 29.1.2004 päätöslauselman, ”joka sisältää huomautukset, jotka liitetään päätökseen vastuuvapaudesta Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2001 – Pääluokka VII – Alueiden komitea”. Erityisesti kyseisen päätöslauselman 14, 22 ja 24 kohdassa parlamentti ”[tuomitsi] viralliselta taholta tulleet esteet, joita [oli kohdistettu] sisäiseen tarkastajaan ja hänen henkilöstöönsä – –, sanotun kuitenkaan rajoittamatta sisäisen tarkastajan henkilöstösääntöjen 24 artiklan nojalla aloittaman menettelyn tulosta”, sekä kantajaan kohdistuneen ”henkilökohtaisen tai institutionaalisen häirinnän” ja ”[vaati] alueiden komiteaa esittämään sisäiselle tarkastajalle virallisen anteeksipyynnön”.

8        Kantaja, joka kärsi ahdistuneisuudesta ja masennuksesta ja jolla oli traumaperäisen stressihäiriön oireita, määrättiin sairauslomalle 28.4.2004 alkaen. Sairauslomaa jatkettiin 31.12.2006 saakka ja sen jälkeen 22.2.2007–30.6.2007, jolloin kantaja siirrettiin ilman eri toimenpiteitä työkyvyttömyyseläkkeelle.

9        Todettuaan, että kantaja oli viimeisten kolmen vuoden aikana ollut yhteensä yli 12 kuukautta sairauslomalla, alueiden komitean pääsihteeri päätti 22.2.2006 aloittaa Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 59 artiklan 4 kohdan nojalla menettelyn kantajan työkyvyttömyyden toteamiseksi ja pyysi tätä nimeämään lääkärin ensimmäisen työkyvyttömyyslautakunnan koolle kutsumista varten.

 Ensimmäinen työkyvyttömyyslautakunta ja komission henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimisto (PMO)

10      Ensimmäisen työkyvyttömyyslautakunnan kokoonpanossa oli alueiden komitean nimeämä lääkäri T., Euroopan unionin tuomioistuimen presidentin kantajan edustajaksi nimeämä lääkäri G. sekä lääkäri T:n ja lääkäri G:n yhteisellä sopimuksella nimeämä lääkäri O.

11      Kantaja palasi työhön 1.1.2007. Hän työskenteli 21.2.2007 asti eli noin kuusi viikkoa, minkä jälkeen hänet määrättiin uudelleen sairauslomalle.

12      Kantaja osoitti 27.2.2007 alueiden komitean pääsihteerille henkilöstösääntöjen 73 artiklan ja vakuutusmääräysten 16 artiklan mukaisen pyynnön siitä, että hänen sairautensa tunnustettaisiin työperäiseksi. Kantaja ilmoitti alueiden komitean pääsihteerille, että koska työkyvyttömyyslautakunta oli jo määrätty lausumaan hänen työkyvyttömyydestään henkilöstösääntöjen 78 artiklassa tarkoitetulla tavalla, hän oli pyytänyt tätä lautakuntaa tutkimaan paitsi hänen työkyvyttömyyttään myös mahdollista yhteyttä tämän työkyvyttömyyden ja hänen työskentelynsä välillä.

13      Alueiden komitean pääsihteeri ilmoitti 10.4.2007 päivätyllä kirjeellään kantajalle, että tämän henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla esittämä pyyntö oli toimitettu Euroopan yhteisöjen komissiolle, joka oli henkilöstösääntöjen 73 artiklan soveltamisen osalta nimittävä viranomainen, ja että komissiolle oli toimitettu asianmukaisesti hänen pyyntönsä siitä, että työkyvyttömyyslautakunta ratkaisisi myös, onko hänen mahdollinen työkyvyttömyytensä työperäistä.

14      Ensimmäinen työkyvyttömyyslautakunta katsoi 23.5.2007 pitämänsä kokouksen päätteeksi, että kantaja oli pysyvästi työkyvytön, minkä vuoksi hänen oli mahdotonta hoitaa tehtäviään. Työkyvyttömyyden alkuperästä ensimmäinen työkyvyttömyyslautakunta totesi sitä vastoin, ettei sillä ollut riittävästi tietoa voidakseen lausua siitä, onko työkyvyttömyys työperäistä, ja että sen oli odotettava, että hallinto toimittaa sille ”aidot todisteet”, jotta se voisi ottaa asiaan kantaa.

15      Alueiden komitean työvaliokunta siirsi 11.6.2007 tekemällään päätöksellä kantajan henkilöstösääntöjen 53 artiklan nojalla ilman eri toimenpiteitä työkyvyttömyyseläkkeelle 30.6.2007 alkaen.

16      Tammikuussa 2008 komission henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimisto (PMO) katsoi henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla aloitetun menettelyn yhteydessä, ettei hallinnollista tutkimusta ollut syytä aloittaa, sillä ”asiakirja-aineistoon sisältyvät asiakirjat sisältävät riittävästi hallinnollista tietoa, jonka perusteella [PMO:n] lääkäri voi suorittaa arviointinsa”.

17      PMO tunnusti 9.1.2009 tekemällään päätöksellä kantajan sairauden työperäisyyden henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla ja perusti päätöksensä PMO:n lääkärin J:n laatimiin tai pyytämiin lääketieteellisiin lausuntoihin eli 8.5.2008 päivättyyn lausuntoon ja tästä lausunnosta 20.11.2008 tehtyihin päätelmiin sekä lääkäri R:n 18.9.2008 antamaan lausuntoon. Lisäksi PMO:n lääkärin 8.5.2008 antamassa lausunnossa viitattiin kantajan toimittamiin kuuteen muuhun lääketieteelliseen lausuntoon, jotka lääkäri V. A. ja muut sairaalalääkärit olivat antaneet, sekä useisiin muihin kuin lääketieteellisiin asiakirjoihin, kuten edellä 7 kohdassa mainittuun Euroopan parlamentin päätöslauselmaan. Lääkäri R:n 18.9.2008 antamassa lausunnossa viitattiin lisäksi professori D. M:n 3.9.2008 laatimaan psykologiseen arviointiin.

18      PMO:n lääkäri katsoi 8.5.2008 antamassaan lausunnossa asiakirja-aineiston perusteella, että OLAF oli todennut alueiden komiteassa varojen väärinkäyttöä ja pyrkimyksiä kantajan syrjäyttämiseen, mikä oli estänyt häntä hoitamasta asianmukaisesti työtään varainhoidon valvojana, ja että kantajan ja tämän esimiesten välillä oli vakavia henkilöriitoja. PMO:n lääkäri totesi johtopäätöksenä, että jollei lääkäri Re:ltä pyydetystä psykiatrisesta lausunnosta muuta johdu, oli todettava ”asteittain ilmennyt – – syndrooma, joka liittyy alueiden komitean joidenkin virkamiesten moitittavaan menettelyyn työpaikalla”.

19      PMO:n lääkäri totesi 20.11.2008 tekemissään päätelmissä, että kantaja ”ei enää kykene hoitamaan mitään tehtäviä Euroopan yhteisöjen palveluksessa, sillä hänen psyykkinen kliininen tilansa liittyy työpaikkakiusaamiseen ja siitä seuranneeseen työuupumukseen”, ja että ”[hänen] psyykkiset ongelmansa liittyvät suoraan ja varmasti [hänen] tehtäviensä hoitamiseen”.

20      PMO päätti 2.3.2010 henkilöstösääntöjen 73 artiklan mukaisesti vahvistaa kantajan työperäiseksi tunnustetun sairauden aiheuttaman työkyvyttömyyden asteeksi 10 prosenttia. Tämä päätös perustui PMO:n pyytämiin useisiin täydentäviin lääketieteellisiin lausuntoihin: D:n 12.8.2009 antamaan psykologiseen asiantuntijalausuntoon, lääkäri M:n 17.10.2009 toteuttamaan neuropsykologiseen arviointiin, lääkäri Re:n 3.11.2009 toteuttamaan ”psykiatrisen tutkimuksen lausuntoon” ja PMO:n lääkärin 11.2.2010 laatimaan lausuntoon, joissa niin ikään todetaan ammatilliseen konfliktiin liittyviä reaktiivisia häiriöitä. Lääkäri Re:n 3.11.2009 laatiman lausunnon johdosta PMO:n lääkäri kuvasi kantajan ammattitautia ”työpaikkakiusaamista vastaavaan merkittävään hallinnolliseen konfliktiin liittyväksi masennus- ja ahdistuneisuustilaksi” ja arvioi siitä seuranneen työkyvyttömyyden asteeksi 10 prosenttia. Kaikki nämä lääketieteelliset päätelmät ja lausunnot toimitettiin ensimmäiselle työkyvyttömyyslautakunnalle.

21      PMO:n päätöksen johdosta sekä tutustuttuaan potilastietoihin ja hallintomenettelyn asiakirja-aineistoon ensimmäisen työkyvyttömyyslautakunnan kolme jäsentä kokoontuivat 2.7.2010. Tämä ensimmäinen työkyvyttömyyslautakunta katsoi enemmistöpäätöksellä – ainoastaan lääkärit T. ja O. allekirjoittivat nämä päätelmät –, että kantajan työkyvyttömyys ei johtunut ammattitaudista. Kantajaa edustamaan nimetty lääkäri G. allekirjoitti erilliset päätelmät, jotka oli päivätty niin ikään 2.7.2010 ja joissa katsottiin, että kantajan työkyvyttömyys johtui ammattitaudista.

22      Nimittävänä viranomaisena toimiva alueiden komitean työvaliokunta hyväksyi 10.9.2010 pidetyssä kokouksessa ”[edempänä 21 kohdassa mainitut lääkärien T. ja O. tekemät päätelmät, joiden] mukaan [kantajan] työkyvyttömyys ei johtunut henkilöstösääntöjen 78 artiklan [viidennessä kohdassa] tarkoitetusta ammattitaudista”.

23      Kantaja teki 21.1.2011 valituksen 10.9.2010 tehdystä päätöksestä. Nimittävä viranomainen hylkäsi valituksen 20.5.2011 tekemällään päätöksellä.

24      Kantaja nosti 8.9.2011 unionin virkamiestuomioistuimessa kanteen 10.9.2010 tehdystä päätöksestä ja valituksen hylkäämisestä 20.5.2011 tehdystä päätöksestä. Virkamiestuomioistuin kumosi 10.9.2010 tehdyn päätöksen 7.5.2013 antamallaan tuomiolla McCoy v. alueiden komitea (F-86/11, EU:F:2013:56). Tässä tuomiossa hyväksyttiin kantajan kanne sillä perusteella, että ensimmäisen työkyvyttömyyslautakunnan lausunnon perustelut olivat riittämättömät ja että lautakunta oli tehnyt ilmeisen arviointivirheen. Puutteelliset perustelut johtuivat siitä, ettei työkyvyttömyyslautakunnan lääketieteellisten toteamusten ja työkyvyttömyyden alkuperästä tehtyjen päätelmien välillä ollut ymmärrettävää yhteyttä (tuomio 7.5.2013, McCoy v. alueiden komitea F-86/11, EU:F:2013:56, 98 kohta). Ilmeisen arviointivirheen toteaminen perustui siihen, että ensimmäinen työkyvyttömyyslautakunta väitti sairauden tunnustamisen työperäiseksi henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla perustuvan tosiseikkojen osalta ”pelkästään potilaan kertomukseen”, vaikka asiakirja-aineistosta ilmeni, että sairaus tunnustettiin työperäiseksi muun muassa useiden lääketieteellisten lausuntojen perusteella, ja siihen, etteivät käsiteltävän asian tosiseikat vastanneet lautakunnan väitettä (tuomio 7.5.2013, McCoy v. alueiden komitea, F-86/11, EU:F:2013:56, 106–111 kohta).

25      Kantaja nosti edellä tarkoitetun kanteen kanssa samanaikaisesti 20.12.2012 virkamiestuomioistuimessa vahingonkorvauskanteen (asia F-156/12, McCoy v. alueiden komitea). Kuten jäljempänä 36 kohdassa todetaan, kantaja moitti alueiden komiteaa kyseisessä kanteessa siitä, että se menetteli virheellisesti häntä kohtaan alueiden komiteassa tapahtuneiden sääntöjenvastaisuuksien toteamisen jälkeen.

 Toinen työkyvyttömyyslautakunta

26      Alueiden komitea päätti 7.5.2013 annetun tuomion McCoy v. alueiden komitea (F-86/11, EU:F:2013:56) johdosta 7.7.2013 päivätyllä kirjeellä perustaa toisen työkyvyttömyyslautakunnan, jonka kokoonpanossa oli kolme lääkäriä.

27      Kantaja nimesi edustajakseen häntä jo ensimmäisessä työkyvyttömyyslautakunnassa edustaneen lääkäri G:n, ja alueiden komitea nimesi edustajakseen lääkäri M:n.

28      Alueiden komitea ilmoitti kantajalle 30.10.2013 päivätyllä kirjeellä, että lääkärit M. ja G. olivat päättäneet valita toisen työkyvyttömyyslautakunnan muodostamista varten sen kolmanneksi lääkäriksi L:n. Alueiden komitea sai tämän tiedon edellä mainittujen kahden lääkärin toisilleen lähettämistä sähköpostiviesteistä, joissa lääkäri G. ilmoitti kannattavansa lääkäri L:n valintaa.

29      Kantaja ilmoitti 8.11.2013 alueiden komitealle olevansa eri mieltä tästä ratkaisusta. Lääkäri G:n sähköpostiviestistä huolimatta kantaja totesi, ettei viimeksi mainittu ollut antanut suostumustaan kolmannen lääkärin nimen osalta. Hän pyysi myös, ettei alueiden komitea ehdottaisi toiseen työkyvyttömyyslautakuntaan valittavan lääkärin nimeä ja että se saattaisi asian tältä osin unionin tuomioistuimen presidentin käsiteltäväksi.

30      Alueiden komitea lähetti 26.11.2013 kantajalle kirjeen ilmoittaakseen hänelle, ettei se vastustanut asian saattamista unionin tuomioistuimen presidentin käsiteltäväksi. Se korosti kuitenkin, että tällainen toimenpide aiheuttaisi lisämenettelyjä, jotka viime kädessä viivästyttäisivät menettelyn päätökseen saattamista.

31      Yhteydenpidon johdosta unionin tuomioistuimen presidentti, jonka käsiteltäväksi alueiden komitea oli saattanut asian, nimesi toiseen työkyvyttömyyslautakuntaan kolmannen lääkärin. Alueiden komitealle ilmoitettiin siitä helmikuun 2014 lopussa.

32      Euroopan unionin tuomioistuin nimesi lautakuntaan lääkäri H:n. Toisen työkyvyttömyyslautakunnan muodostivat siten kantajan nimeämä lääkäri G., alueiden komitean nimeämä lääkäri M. ja unionin tuomioistuimen presidentin nimeämä lääkäri H.

33      Toinen työkyvyttömyyslautakunta kokoontui ensimmäisen kerran 15.4.2014. Tämän kokouksen päätteeksi lääkärit sopivat pitävänsä toisen kokouksen tavatakseen kantajan. Toisessa kokouksessa, joka pidettiin 7.5.2014, kantajalle esitettiin kysymyksiä, minkä jälkeen lääkärit H. ja M. katsoivat enemmistöpäätöksellä, ettei kantajan työkyvyttömyys ollut henkilöstösääntöjen 78 artiklan viidennessä kohdassa tarkoitetulla tavalla työperäistä (jäljempänä 7.5.2014 päivätyt päätelmät), kun taas lääkäri G. katsoi työkyvyttömyyden olevan työperäistä.

34      Alueiden komitean työterveysyksikkö lähetti 10.11.2014 lääkäri G:lle sähköpostiviestin, joka sisälsi toisen työkyvyttömyyslautakunnan kahden kokouksen pöytäkirjat sekä luettelon kantajan potilastiedoissa saatavilla olevista asiakirjoista ja hänen asiakirjaluettelonsa. Ainoastaan lääkärit M. ja H. olivat allekirjoittaneet nämä pöytäkirjat.

35      Samana päivänä lääkärit M. ja H. allekirjoittivat yhteenvetona laaditun lääketieteellisen lausunnon, jossa esitettiin 7.5.2014 päivättyjen päätelmien perustelut. Tämä lausunto annettiin tiedoksi lääkäri G:lle 23.3.2015. Samana päivänä lääkäri M. toimitti nimittävälle viranomaiselle todistuksen, jossa hän ilmoitti seuraavaa:

”Täten vakuutan, että työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyn sääntöjenmukaisuudesta ja sen päätelmien perustelemisesta asianmukaisesti on huolehdittu.”

36      Virkamiestuomioistuin antoi 18.11.2014 tuomion, jossa asianosaisina olivat kantaja ja alueiden komitea (tuomio 18.11.2014, McCoy v. alueiden komitea, F-156/12, EU:F:2014:247) ja jossa se totesi alueiden komitean laiminlyöneen huolenpitovelvollisuutensa kantajaa kohtaan. Tämän tuomion mukaan alueiden komitea ei nimittäin ollut osoittanut, että se oli ottanut huomioon tämän asian kannalta merkityksellisen ajanjakson aikana ja huolenpitovelvollisuutensa mukaisesti kantajan juuri kohtaamia ammatillisia ja henkisiä vaikeuksia sekä niiden mahdollista vaikutusta hänen terveyteensä ja henkilökohtaiseen tilanteeseensa. Kyseisen tuomion 128 kohdasta ilmenee, että ”PMO:n 2.3.2010 tekemä päätös ja PMO:n lääkärin 11.2.2010 tekemät päätelmät huomioon ottaen vaikuttaa yhtäältä siltä, että alueiden komitean menettelyn ja aiheutuneen kärsimyksen välinen syy-yhteys on täysin selvä, ja toisaalta siltä, että henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla myönnetty korvaus ei kata henkistä kärsimystä, joka muodostuu kantajalle aiheutuneesta epävakaudesta, arvostuksen alenemisesta, odotuksesta ja turhautumisesta sen takia, ettei alueiden komitea täyttänyt huolenpitovelvollisuuttaan häntä kohtaan”. Tällä perusteella alueiden komitea velvoitettiin maksamaan kantajalle 20 000 euroa.

37      Lääkäri G. lähetti 19.11.2014 toisen työkyvyttömyyslautakunnan kokouspöytäkirjoja koskevia huomautuksia ja kiinnitti lääkärien M. ja H. huomion 18.11.2014 annettuun tuomioon McCoy v. alueiden komitea (F-156/12, EU:F:2014:247). Hän pyysi myös, että toinen työkyvyttömyyslautakunta kutsuttaisiin koolle uudestaan. Lääkärit M. ja H. olivat hänen mukaansa ilmoittaneet, ettei toisen työkyvyttömyyslautakunnan ollut tarpeen kokoontua uudestaan.

38      Lääkäri G. lähetti 23. ja 30.11.2014 antamissaan kahdessa tiedotteessa (joista jälkimmäinen oli kantajan mukaan tosiasiallisesti lähetetty 2.12.2014) huomautuksensa 7.5.2014 päivätystä pöytäkirjasta, joka sisälsi (lääkärien M. ja H.) enemmistöpäätöksellä tekemät päätelmät. Lääkäri G. ilmaisi siinä eriävän mielipiteensä. Hän totesi, että kantajan ammatillisen tilanteen ja hänen työkyvyttömyytensä välillä on syy-yhteys. Hän korosti, että toinen työkyvyttömyyslautakunta ei ollut täyttänyt tehtäväänsä. Näin ollen hän kehotti lautakuntaa aloittamaan työnsä uudelleen.

39      Kantaja lähetti 26.11.2014 alueiden komitean pääsihteerille kirjeen, jossa hän ilmoitti tälle toisen työkyvyttömyyslautakunnan päätelmistä ja pyysi, että tämä kehottaisi lautakuntaa ”aloittamaan työskentelynsä uudestaan ja suorittamaan sen sääntöjenmukaisesti”.

40      Alueiden komitean työvaliokunta hyväksyi 7.5.2014 päivätyt päätelmät 2.12.2014 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös). Tämä päätös annettiin tiedoksi 22.12.2014 päivätyllä kirjeellä, joka postitettiin 5.1.2015 ja vastaanotettiin 7.1.2015.

41      Kantaja teki 3.4.2015 henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen. Tämä valitus hylättiin 24.7.2015 tehdyllä päätöksellä, joka annettiin kantajalle tiedoksi 27.7.2015 (jäljempänä valituksen hylkäämistä koskeva päätös).

42      Valituksen hylkäämistä koskeva päätös perustui muistioon, jossa lääkäri M. oli vastannut kysymyksiin, jotka alueiden komitean oikeudellinen yksikkö oli lähettänyt hänelle valitukseen vastaamista varten (jäljempänä 8.5.2015 päivätty muistio).

 Oikeudenkäynti ja asianosaisten vaatimukset

43      Kantaja nosti virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 3.11.2015 jättämällään kannekirjelmällä kanteen asiassa F-139/15.

44      Alueiden komitea toimitti 25.1.2016 vastineen virkamiestuomioistuimen kirjaamoon.

45      Virkamiestuomioistuin päätti 24.2.2016, ettei toinen kirjelmien vaihto ollut tarpeen, ja kirjallinen menettely päätettiin.

46      Euroopan unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä unionin yleiselle tuomioistuimelle 6.7.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) 2016/1192 (EUVL 2016, L 200, s. 137) 3 artiklan mukaisesti käsiteltävä asia siirrettiin unionin yleiseen tuomioistuimeen sellaisena kuin se oli 31.8.2016. Se kirjattiin numerolla T-567/16 ja jaettiin toiselle jaostolle.

47      Virkamiestuomioistuimen päätettyä menettelyn kirjallisen vaiheen päättämisestä ennen 1.9.2016 unionin yleinen tuomioistuin esitti 8.11.2016 asianosaisille kysymyksen, jotta nämä ilmoittaisivat, toivoivatko ne suullisen käsittelyn pitämistä. Asianosaiset vastasivat kysymykseen määräajassa kantajan ilmoitettua unionin yleiselle tuomioistuimelle 29.11.2016, että hän toivoi suullisen käsittelyn pitämistä ja alueiden komitean mainittua 7.12.2016 antamassaan vastauksessa, ettei suullinen käsittely ollut sen mielestä tarpeen.

48      Käsiteltävä asia jaettiin 23.2.2017 uudelle esittelevälle tuomarille toisessa jaostossa.

49      Asianosaisten suulliset lausumat kuultiin 13.12.2017 pidetyssä istunnossa.

50      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin siinä hyväksytään työkyvyttömyyslautakunnan päätelmät ja kieltäydytään katsomasta, että kantajan työkyvyttömyys on henkilöstösääntöjen 78 artiklan viidennessä kohdassa tarkoitetulla tavalla työperäistä

–        kumoaa valituksen hylkäämistä koskevan päätöksen

–        velvoittaa alueiden komitean maksamaan 25 000 euroa korvauksena henkisestä kärsimyksestä

–        velvoittaa alueiden komitean korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.

51      Alueiden komitea vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen perusteettomana

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

52      Riidanalaisen päätöksen ja valituksen hylkäämistä koskevan päätöksen kumoamisvaatimuksen tueksi kantaja vetoaa kahdeksaan kanneperusteeseen, joista ensimmäinen koskee henkilöstösääntöjen 78 artiklan rikkomista toisen työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyn valvonnan laiminlyömisen ja menettelyllisten takeiden loukkaamisen perusteella, toinen perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä ja ammattitaudin käsitteen virheellistä soveltamista, kolmas ilmeistä arviointivirhettä, neljäs toisen työkyvyttömyyslautakunnan toimivaltuuksien ylittämistä, viides huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiä, kuudes SEUT 266 artiklan rikkomista, seitsemäs käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatteen loukkaamista ja kahdeksas kollegiaalisuuden laiminlyöntiä. Kantaja vaatii myös, että alueiden komitea velvoitetaan maksamaan hänelle 25 000 euroa korvauksena henkisestä kärsimyksestä, jota hänelle aiheutui alueiden komitean sääntöjenvastaisesta toiminnasta.

53      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun valituksen hylkäämisestä tehty päätös on vailla itsenäistä sisältöä, muodollisesti tällaiseen päätökseen kohdistuvien kumoamisvaatimusten vaikutuksena on, että tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetaan toimi, josta valitus on tehty (tuomio 7.5.2013, McCoy v. alueiden komitea, F-86/11, EU:F:2013:56, 55 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 17.1.1989, Vainker v. parlamentti, 293/87, EU:C:1989:8, 8 kohta).

54      Käsiteltävässä asiassa valituksen hylkäämistä koskevassa päätöksessä vahvistetaan riidanalainen päätös ja täsmennetään sen tueksi esitettyjä perusteluja. Tällaisessa tilanteessa tutkittavana on kantajalle vastaisen alkuperäisen toimen laillisuus, jolloin otetaan huomioon valituksen hylkäämisestä tehdystä päätöksestä ilmenevät perustelut, joiden on oltava samat kuin kyseisessä toimessa (ks. vastaavasti tuomio 18.4.2012, Buxton v. parlamentti, F-50/11, EU:F:2012:51, 21 kohta ja tuomio 7.5.2013, McCoy v. alueiden komitea, F-86/11, EU:F:2013:56, 56 kohta).

55      Näin ollen vaatimuksella, joka koskee valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamista, ei ole itsenäistä sisältöä, ja kanteen on katsottava kohdistuvan riidanalaiseen päätökseen, jonka perustelut on täsmennetty valituksen hylkäämisestä tehdyllä päätöksellä (ks. vastaavasti tuomio 10.6.2004, Eveillard v. komissio, T-258/01, EU:T:2004:177, 31 ja 32 kohta ja tuomio 7.5.2013, McCoy v. alueiden komitea, F-86/11, EU:F:2013:56, 57 kohta).

56      On myös todettava, että ensimmäisessä, viidennessä ja kuudennessa kanneperusteessa tukeudutaan lähinnä työkyvyttömyyslautakunnan työn valvonnan mahdolliseen laiminlyöntiin valitusmenettelyssä eli riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen. Näin ollen ne eivät oikeuttaisi – jos ne osoittautuisivat perustelluiksi – riidanalaisen päätöksen kumoamista. Laiminlyönnit, joihin kantaja vetoaa, eivät nimittäin voi, siltä osin kuin ne ovat tapahtuneet riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen, vaikuttaa työkyvyttömyyslautakunnan lausunnon eivätkä kyseisen päätöksen varsinaiseen sisältöön. Tällaiset laiminlyönnit eivät lähtökohtaisesti voi muuttaa työkyvyttömyyslautakunnan tekemää arviota siitä, onko kantajan työkyvyttömyys työperäistä henkilöstösääntöjen 78 artiklassa tarkoitetulla tavalla.

57      Koska kantaja kuitenkin on vaatinut sen henkisen kärsimyksen korvaamista, joka hänelle aiheutui paitsi riidanalaisen päätöksen lainvastaisuuksien ja sen tekemiseen liittyneiden olosuhteiden perusteella myös niiden sääntöjenvastaisuuksien perusteella, jotka johtuivat siitä, että nimittävä viranomainen laiminlöi valitusmenettelyn valvonnan, edellä mainitut kanneperusteet on tutkittava siltä osin kuin niillä voi olla vaikutusta vahingonkorvausvaatimukseen. Edellä esitetyn perusteella unionin yleinen tuomioistuin katsoo aiheelliseksi tutkia aluksi toisen, kolmannen, neljännen, seitsemännen ja kahdeksannen kanneperusteen, jotka voivat johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen, ja tutkia tämän jälkeen kanneperusteet, jotka voidaan ottaa huomioon vain vahingonkorvausvaatimuksen käsittelyssä.

 Riidanalaisen päätöksen lainmukaisuuteen vaikuttavat kanneperusteet

58      On täsmennettävä, että yhtäältä perusteluvelvollisuuden laiminlyönnin ja toisaalta ammattitaudin käsitteen virheellisen soveltamisen välillä ei ole selvää yhteyttä. Se, ottiko työkyvyttömyyslautakunta ammattitaudin käsitettä virheellisesti soveltaessaan huomioon kantajan aikaisemmat potilastiedot ja nykyisen terveydentilan, liittyy nimittäin ilmeiseen arviointivirheeseen eikä perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin. Unionin yleinen tuomioistuin katsoo siten, että ammattitaudin käsitteen virheellinen soveltaminen on käsiteltävä ilmeistä arviointivirhettä koskevan kolmannen kanneperusteen yhteydessä, eikä toisen kanneperusteen yhteydessä.

 Toinen kanneperuste, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä

59      Kantaja katsoo alueiden komitean laiminlyöneen perusteluvelvollisuutensa, koska riidanalaisen päätöksen ja valituksen hylkäämistä koskevan päätöksen, joissa hyväksytään toisen työkyvyttömyyslautakunnan päätelmät, perusteella ei hänen mukaansa voida ymmärtää sitä, miksi kyseinen lautakunta poikkesi aikaisemmista lääketieteellisistä lausunnoista, eikä etenkään sitä, mihin seikkoihin se tukeutui vahvistaessaan käytössään olevista lääketieteellisistä lausunnoista poiketen, ettei kantajan työkyvyttömyys ollut työperäistä.

60      Tältä osin kantaja väittää ensinnäkin, että toinen työkyvyttömyyslautakunta teki virheen antaessaan lausunnon hänen työkyvystään, vaikka sillä ei ollut merkitystä sen arvioinnissa, oliko hänen sairautensa työperäinen. Toiseksi kyseinen lautakunta käytti virheellisesti lähtökohtana kantajan terveydentilaa vuonna 2014, vaikka se ei liittynyt siihen, siirrettiinkö hänet eläkkeelle vuonna 2007 ammattitautiin liittyvistä syistä. Kolmanneksi se, ettei kantaja käyttänyt masennuslääkkeitä tai ahdistusta lievittäviä lääkkeitä vuonna 2014, ei ole ristiriidassa sen pysyvän ja henkisesti vammauttavan masentuneisuuden kanssa, joka johtui entisessä työssä saadusta huonosta kohtelusta, minkä kaikki lääketieteelliset asiakirjat vahvistavat.

61      Lisäksi kantaja väittää lähinnä, että toinen työkyvyttömyyslautakunta ei ottanut huomioon asiakirja-aineiston hallinnollisia ja oikeudellisia asiakirjoja eli talousarvion valvontavaliokunnan ja OLAFin kertomuksia. Samoin lääkäri M:n 8.5.2015 päivätyssä muistiossa antamat vastaukset ovat hänen mukaansa ristiriitaisia ja vaikeaselkoisia. Toisen työkyvyttömyyslautakunnan enemmistön muodostaneet kaksi lääkäriä eivät kantajan mukaan myöskään ilmoittaneet perusteita, joiden takia suljettiin pois se, ettei kantajan sairauteen ollut syynä – myös – hänen tehtäviensä hoitaminen.

62      Alueiden komitea kiistää kantajan väitteet. Se vastaa, etteivät toisen työkyvyttömyyslautakunnan päätelmät ole ristiriidassa henkilöstösääntöjen 73 artiklan perusteella tehtyjen aikaisempien lääketieteellisten päätelmien kanssa.

63      Alueiden komitea väittää, että 7.5.2014 päivätyissä päätelmissä, jotka nimittävä viranomainen hyväksyi riidanalaisessa päätöksessä, esitetään eri perustelut, joista ilmenee toisen työkyvyttömyyslautakunnan enemmistön kanta siitä, ettei kantajan pysyvän työkyvyttömyyden ja hänen työnsä välillä ole syy-yhteyttä.

64      Alueiden komitean mukaan valituksen hylkäämistä koskevassa päätöksessä esitetään täsmennykset, joita lääkäri M. teki sekä toisen työkyvyttömyyslautakunnan työmenetelmiin että niihin perusteisiin, joiden johdosta se totesi, ettei kantajan työkyvyttömyyden ja hänen hoitamiensa työtehtävien välillä ole syy-yhteyttä.

65      Alueiden komitea katsoo, että väite, jonka mukaan toinen työkyvyttömyyslautakunta ei perustellut riittävästi kantaansa tehdessään aikaisempien lääketieteellisten lausuntojen ja hallinnollisten kertomusten kanssa päinvastaisia päätelmiä, on hylättävä perusteettomana. Yhteenvetona laaditussa lääketieteellisessä lausunnossa nimittäin viitataan sen mukaan lausuntoihin ja päätelmiin, jotka sisältyvät aikaisempiin lääketieteellisiin lausuntoihin ja hallinnollisiin kertomuksiin. Alueiden komitea muistuttaa, että kyseisessä lausunnossa korostetaan tiettyjen lääketieteellisten lausuntojen osoittaneen, että kantaja oli kykenevä palaamaan työhön. Samoin siinä mainittiin, että kantajalle tehtiin ”perusteellinen lääkärintarkastus”, josta toinen työkyvyttömyyslautakunta saattoi tehdä huomioita todetakseen niiden perusteella, ettei kantajan työkyvyttömyys johtunut henkilöstösääntöjen 78 artiklan viidennessä kohdassa tarkoitetusta ammattitaudista.

66      Alueiden komitean mukaan toinen työkyvyttömyyslautakunta viittasi yhteenvetona laaditussa lääketieteellisessä lausunnossa lisäksi nimenomaisesti tiettyihin lääketieteellisiin lausuntoihin ja hallinnollisiin kertomuksiin. Sen mukaan lausunnossa tuodaan selvästi esiin perusteet, joiden takia kantajan työpaikalla vallitsevan tilanteen ja hänen terveydentilansa välillä ei ole syy-yhteyttä, sekä perusteet, joiden takia lautakunta ei yhdy aikaisemmissa lääketieteellisissä lausunnoissa esitettyihin näkemyksiin. Alueiden komitea muistuttaa siten, että toinen työkyvyttömyyslautakunta vetoaa pitkäaikaisiin psyykkisiin ongelmiin, jotka sen mukaan estivät kantajaa palaamasta työhön.

67      On muistettava, että työkyvyttömyyslautakuntaa koskevien henkilöstösääntöjen säännösten tarkoitus on antaa lääketieteellisten asiantuntijoiden tehtäväksi kaikkien lääketieteellisten kysymysten lopullinen arviointi, jota yksikään nimittävä viranomainen ei voisi suorittaa sisäisen, luonteeltaan hallinnollisen kokoonpanonsa vuoksi. Tässä yhteydessä laillisuusvalvontaa ei voida ulottaa varsinaisiin lääketieteellisiin arviointeihin, joita on pidettävä lopullisina, kun ne on annettu sääntöjenmukaisesti. Laillisuusvalvonta voi sitä vastoin kohdistua työkyvyttömyyslautakunnan kokoonpanon ja toiminnan sekä sen antamien lausuntojen sääntöjenmukaisuuteen. Tältä kannalta tarkasteltuna virkamiestuomioistuimella on toimivalta tutkia, onko lausunto perusteltu sellaisella tavalla, joka mahdollistaa niiden seikkojen arvioimisen, joihin siinä olevat päätelmät perustuvat, ja onko lääketieteellisten toteamusten ja kyseisen työkyvyttömyyslautakunnan tekemien päätelmien välillä ymmärrettävä yhteys (ks. tuomio 7.5.2013, McCoy v. alueiden komitea, F-86/11, EU:F:2013:56, 78 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

68      Tämän oikeuskäytännön perusteella on aluksi todettava, että käsiteltävässä asiassa 7.5.2014 päivätyissä päätelmissä, jotka nimittävä viranomainen hyväksyi riidanalaisessa päätöksessä, esitetään muun muassa seuraavat toteamukset:

–        ”ei ole perustetta, joka osoittaa työkyvyttömyyden ja työhön liittyvien stressitekijöiden välisen syy-yhteyden, potilas on vakuuttanut useaan otteeseen voivansa erittäin hyvin

–        – – sitä vastoin potilaalla on pitkäaikaisia psyykkisiä ongelmia, joiden takia hän on aloittanut erilaisia hoitoja, joista on hänen mukaansa ollut apua.” 

69      Nämä toteamukset eivät kuitenkaan selitä sitä, miten toinen työkyvyttömyyslautakunta on tullut tähän johtopäätökseen huolimatta niistä asiakirja-aineistoon sisältyvistä lääketieteellisistä lausunnoista ja hallinnollisista kertomuksista, jotka tukevat päinvastaista päätelmää.

70      Tältä osin on muistettava, että kun hallinto on valitukseen antamassaan vastauksessa esittänyt päätöstään tukevat nimenomaiset perustelut, jotka koskevat yksittäistapausta, tällaisten perusteluiden on vastattava hylkäävää päätöstä ja niitä on pidettävä merkityksellisinä tietoina arvioitaessa tämän päätöksen lainmukaisuutta (ks. vastaavasti tuomio 9.12.2009, komissio v. Birkhoff, T-377/08 P, EU:T:2009:485, 55 ja 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

71      Valituksen hylkäämistä koskevassa päätöksessä nimittävä viranomainen vakuuttaa ensinnäkin pyytäneensä lääkäri M:ää ”vahvistamaan, – – liittyikö McCoyn kykenemättömyys hoitaa työtehtäviään, mikä todettiin jo 23.5.2007 (78 artikla), edes osittain ammattitautiin (”työpaikkakiusaamista vastaavaan merkittävään hallinnolliseen konfliktiin liittyvä masennus- ja ahdistuneisuustila”) (ks. tuomio 18.11.2014, McCoy v. alueiden komitea, F-156/12, EU:F:2014:247, 64 kohta), joka hänellä oli todettu 9.1.2009 (73 artikla), [ja oliko tämä] toteamus asianmukaisesti perusteltu [yhteenvetona laaditussa] lääketieteellisessä lausunnossa, jossa selit[ettiin] muun muassa se, miksi [toinen] työkyvyttömyyslautakunta [oli] päättänyt poiketa McCoylle edullisista aikaisemmista lausunnoista”.

72      Tähän kysymykseen antamassaan vastauksessa lääkäri M. kuvailee sitä, miten toinen työkyvyttömyyslautakunta päätyi tekemiinsä päätelmiin, ja hän korostaa lähinnä seuraavaa:

–        ”ongelmat, joita [McCoylla] oli ollut ennen kuin hän aloitti työskentelyn alueiden komiteassa, ilmenivät selvästi [hänen] potilastiedoistaan”

–        ”kahdessa asiakirja-aineistoon sisältyvässä asiakirjassa on lausuntoja – –, jotka osoittavat, että McCoy oli kykenevä palaamaan työhön kyseessä olevan ajanjakson aikana”

–        [tutustuttuaan asiakirja-aineistoon lääkäri H.] ”suoritti McCoylle perusteellisen psykiatrisen tutkimuksen esittämällä kysymyksiä, joiden tarkoituksena oli määrittää [viimeksi mainitun] nykyinen terveydentila”

–        päätettiin yksimielisesti olla turvautumatta ulkopuoliseen asiantuntijaan sekä pyytää lääketieteellisiä tietoja McCoyta vuosina 1996–2000 hoitaneilta yleislääkäreiltä.

73      Toiseksi nimittävä viranomainen pyysi lääkäriä M. ”vahvistamaan, että toisen työkyvyttömyyslautakunnan päätelmissä, joiden mukaan McCoyn henkilöstösääntöjen 78 artiklan mukainen työkyvyttömyys ei johtunut ammattitaudista, otettiin asianmukaisesti huomioon 7.5.2013 annetussa tuomiossa mainitut hallintomenettelyn asiakirjat. Lääkäri M. täsmensi siten lähinnä, että ”vaikka kaikkia asiakirjoja ei [ollut] nimenomaisesti mainittu, ne olivat toisen työkyvyttömyyslautakunnan käytettävissä” ja että nämä asiakirjat oli annettu työkyvyttömyyslautakunnan kolmen jäsenen käyttöön ja he olivat tarkastelleet niitä.

74      Nämä seikat huomioon ottaen nimittävä viranomainen toteaa valituksen hylkäämistä koskevassa päätöksessä ”varmistuneensa siitä, että työkyvyttömyyslautakunta oli pyrkinyt lausunnossaan selittämään ne syyt, joiden vuoksi se katsoi lääketieteelliseltä kannalta, ettei kantajan työkyvyttömyyden voitu katsoa olevan edes osittain työperäistä henkilöstösääntöjen 78 artiklan viidennen kohdan nojalla ja että kaikki sen käytettävissä olleet lääketieteelliset ja muut kuin lääketieteelliset asiakirjat otettiin tätä varten asianmukaisesti huomioon tuntematta kuitenkaan lääketieteellisiä perusteita ja kykenemättä näin ollen arvioimaan, täyttävätkö ne unionin yleisen tuomioistuimen 7.5.2013 antamassa tuomiossa asettamat vaatimukset”.

75      Lääkäri M:n vastauksista huolimatta on todettava – kuten asiakirja-aineistosta ilmenee ja kuten 7.5.2013 annetussa tuomiossa McCoy v. alueiden komitea (F-86/11, EU:F:2013:56) on todettu – että potilastietojen ja hallintomenettelyn asiakirjojen sisältö tukee päinvastaista päätelmää, jonka mukaan kantajan työkyvyttömyyden syynä oleva sairaus on työperäinen.

76      Tältä osin on muistutettava, että oikeuskäytännöstä ilmenee, että kun työkyvyttömyyslautakunnan käsiteltäväksi saatetaan monimutkaisia lääketieteellisiä kysymyksiä, jotka liittyvät asianomaisen henkilön sairauden ja hänen toimielimen palveluksessa työskentelynsä väliseen syy-yhteyteen, sen on ilmoitettava kaikki asiakirja-aineistoon sisältyvät seikat, joihin se tukeutuu, ja täsmennettävä merkittävän erimielisyyden tapauksessa syyt, joiden vuoksi se poikkeaa joistakin aikaisemmista, asian kannalta merkityksellisistä lääketieteellisistä lausunnoista, jotka ovat asianomaiselle henkilölle edullisempia (ks. tuomio 7.5.2013, McCoy v. alueiden komitea, F-86/11, EU:F:2013:56, 85 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

77      Vaikka työkyvyttömyyslautakunta, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu henkilöstösääntöjen 78 artiklan nojalla, voi tehdä erilaiset päätelmät kuin henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla asiaa tutkiva lääketieteellinen lautakunta, sen on esitettävä syyt, joiden vuoksi se on poikennut lääketieteellisiin lausuntoihin sisältyvistä arvioinneista, joiden perusteella sairaus on voitu tunnustaa työperäiseksi henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla, ja ilmoitettava kyseiset syyt selvästi ja ymmärrettävästi (ks. tuomio 7.5.2013, McCoy v. alueiden komitea, F-86/11, EU:F:2013:56, 86 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) joko nimittävälle viranomaiselle toimittamissaan päätelmissä tai mahdollisesti tämän jälkeen yhteenvetona laaditussa lääketieteellisessä lausunnossa.

78      On muistettava, että henkilöstösääntöjen 73 artiklan nojalla aloitetun menettelyn yhteydessä tarkasteltuja lääketieteellisiä lausuntoja, jotka olivat toisen työkyvyttömyyslautakunnan käytettävissä sen tehdessä 7.5.2014 päätelmänsä, oli vähintään noin kymmenen (16.1.2006 päivätyt sairaalan lausunnot, 16.10.2006 päivätty professorin D. M. lausunto, 26.10.2006 päivätty lääkäri R:n lausunto, 8.5.2008 päivätty PMO:n lääkärin lausunto, 18.9.2008 päivätty lääkäri R:n lausunto, 20.11.2008 päivätyt PMO:n lääkärin päätelmät, 12.8.2009 päivätty M. D:n lausunto, 17.10.2009 päivätty professori M:n lausunto, 3.11.2009 päivätty lääkäri Re:n lausunto ja 11.2.2010 päivätyt PMO:n lääkärin päätelmät). Lausunnoissa todettiin esimerkiksi seuraavaa:

–        ”ilmennyt reaktiivinen masennus- ja ahdistuneisuussyndrooma – –, joka liittyy alueiden komitean joidenkin virkamiesten moitittavaan menettelyyn työpaikalla”

–        ”ahdistuneisuus- ja masennustila.”, että ”ahdistuneisuuteen ja masennukseen liittyvä osatekijä on merkittävämpi kuin masennukseen liittyvä reaktiivinen osatekijä, joka on voimakkuudeltaan lievä” ja että ”kyseessä on työpaikkakiusaamiseen ja siitä seuranneeseen työuupumukseen liittyvä reaktiivinen tila”

–        ”hermostollinen uupumussyndrooma eli työuupumus, joka liittyy työpaikkakiusaamiseen työtehtävien hoitamisen yhteydessä”

–        ”työpaikkakiusaamista vastaavaan merkittävään hallinnolliseen konfliktiin liittyv[iä] masennus- ja ahdistuneisuustiloja”

–        ”[että] kun otetaan huomioon, että asianomainen henkilö on ollut muutaman vuoden ajan työpaikkakiusaamista vastaavan merkittävän hallinnollisen konfliktin kohteena, voidaan myöntää, että reaktiivinen masennus- ja ahdistuneisuustila, johon liittyy huomiokyvyn alenemista ja kognitiivisia ongelmia, uhkaa hänen henkistä koskemattomuuttaan.” 

79      Edellä 78 kohdassa mainittuihin lääketieteellisiin lausuntoihin sisältyvien toteamusten osalta on huomattava, että toinen työkyvyttömyyslautakunta vahvisti yhteenvetona laaditussa lääketieteellisessä lausunnossa ensinnäkin, että ”’pysyvä, täydelliseksi katsottu työkyvyttömyys, joka estää häntä hoitamasta hänen palkkaluokkansa mukaiseen toimeen kuuluvia tehtäviä’, kuten 78 artiklassa täsmennettiin, ei joh[tunut] ’ammattitaudista’”. Toinen työkyvyttömyyslautakunta ilmoittaa tulleensa tähän johtopäätökseen ottamalla huomioon potilastiedot ja hallintomenettelyn asiakirjat sekä seuraavat toteamukset:

–        kantajalla, jolle toisen työkyvyttömyyslautakunnan määräyksestä tehtiin ”perusteellinen lääkärintarkastus”, ei ole traumaperäisen stressihäiriön oireita

–        tietyissä potilastietoihin sisältyvissä lausunnoissa suositeltiin kantajalle työhön palaamista vähitellen

–        potilaan aikaisemmat, vuotta 2000 ja OLAFin kertomuksessa käsiteltyjä tapahtumia edeltäneet pitkäaikaiset psyykkiset ongelmat estivät hänen työhön palaamisensa, joka olisi muuten ollut mahdollinen.

80      Ensinnäkin ”perusteellisen lääkärintarkastuksen” osalta on todettava, ettei unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmene, mitä tarkastukseen tarkalleen ottaen sisältyi. Lääkäri M. viittaa siihen epämääräisesti 8.5.2015 päivätyssä muistiossaan todetessaan, että lääkäri H. oli laatinut kantajan potilastietoihin perustuvia kysymyksiä 7.5.2014 pidettävää kokousta varten. Lääkäri G:n lausunnosta kuitenkin ilmenee, että toinen työkyvyttömyyslautakunta tapasi kantajaa vain 15 minuutin ajan. Tästä seuraa, ettei pelkästään ilmauksen ”perusteellinen lääkärintarkastus” käytöstä voida päätellä, että toinen työkyvyttömyyslautakunta saattoi sen perusteella päätyä päinvastaiseen tulokseen kuin aikaisemmat lääketieteelliset lausunnot, jotka lisäksi perustuivat laajempiin tutkimuksiin ja psykologisiin testeihin. Toinen työkyvyttömyyslautakunta ei myöskään esitä perusteluja sille, miten kantajalle vuonna 2014 tehdyn ”perusteellisen lääkärintarkastuksen” perusteella voitaisiin arvioida hänen terveydentilaansa silloin, kun hänet todettiin työkyvyttömäksi seitsemän vuotta aikaisemmin.

81      Toiseksi sen toteamuksen osalta, jonka mukaan kantaja olisi kyennyt palaamaan työhön, toinen työkyvyttömyyslautakunta mainitsee kaksi otetta kahdesta eri lausunnosta. Ensimmäinen ote, jonka mukaan ”Robert McCoy kykenee palaamaan työhön sillä edellytyksellä, että hänelle tarjotaan sopivaa tehtävää”, on peräisin 13.11.2006 päivätystä lääkäri V. A:n lausunnosta. Toinen ote, jonka mukaan ”tuottavaan työhön palaaminen viipymättä on välttämätöntä”, on peräisin 16.11.2006 päivätystä professori L:n lausunnosta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei näillä otteilla ole merkitystä. Ensinnäkin molemmissa lausunnoissa, joihin nämä otteet sisältyvät, todetaan kantajan kärsivän ammattitaudista. Toiseksi lainaukset on irrotettu asiayhteydestään. Vaikka professori L. nimittäin totesi marraskuussa 2006, että työhön palaaminen oli ”välttämätöntä”, toteamus esitettiin erityisessä asiayhteydessä, jonka mukaan se oli välttämätöntä, jotta ”McCoyn itseluottamus kasvaisi ja hänen tilansa paraneminen jatkuisi”, eikä siinä kyseenalaistettu kantajan sairauden työperäisyyttä. Samassa lausunnossa todetaan, että ”sairauden alkuperä on kuvailtu lääkäri A:n kirjeessä, ja se puhkesi sellaisten tapahtumien johdosta, jotka koskivat hänen tehtäväänsä alueiden komitean varainhoidon valvojana”. On lisäksi huomattava, että saman lääkärin 16.1.2006 päivätystä kirjeestä ilmenee, että ”todennäköisesti traumaperäisen stressihäiriön, ahdistuneisuuden ja masennuksen oireet pahenevat, jos McCoyn on lähiaikoina palattava siihen työympäristöön, joka aiheutti hänen tämänhetkisen terveydentilansa”. Samoin lääkäri V. A:n lausunnosta otetun lainauksen osalta on todettava, että se liittyy hoitoa koskevaan asiayhteyteen, koska lääkäri V. A. ei ehdottanut, että kantaja jatkaisi entisessä toimessaan vaan että hän voisi palata työhön sillä edellytyksellä, että se soveltuisi hänelle.

82      Kolmanneksi on todettava, että kyseiset kaksi otetta ovat peräisin marraskuulta 2006, kun taas lääkäri V. A. määräsi kantajan sairauslomalle vain kuuden viikon kuluttua siitä, kun hän oli palannut työhön helmikuussa 2007. Tosiseikat osoittavat siis, että vaikka nämä kaksi lääkäriä katsoivat, että kantaja kykeni palaamaan työhön marraskuussa 2006, ainakin toinen heistä muutti kantaansa helmikuussa 2007. On lisäksi huomattava, että ensimmäinen työkyvyttömyyslautakunta totesi 23.5.2007 työkyvyttömyydestä tekemissään päätelmissä, että kantajaa on kohdannut pysyvä, täydelliseksi katsottu työkyvyttömyys, joka estää häntä hoitamasta tehtäviään.

83      Kantajan pitkäaikaisten psyykkisten ongelmien osalta on kolmanneksi todettava, että perustelu esitettiin ilman minkäänlaista analyysiä tai päätelmää ja että se on joka tapauksessa riittämätön selitys sille, mistä syistä useat lääketieteelliset tutkimukset ja lääketieteellisiin lausuntoihin ja hallinnollisiin kertomuksiin sisältyvät seikat eivät voineet kokonaan tai osittain osoittaa kantajan työkyvyttömyyden olleen työperäistä. Yhteenvetona laaditussa lääketieteellisessä lausunnossa mainitaan pitkään jatkunut psyykenlääkkeiden ja alkoholin liikakäyttö sekä lukuisia muita kuin ammatillisia tekijöitä, muun muassa erittäin jännittynyt perhetilanne sekä aiempi masentuneisuus ja persoonallisuushäiriöt. Nämä tosiseikat kuitenkin edeltävät niitä tapahtumia, jotka koskevat kantajaan tehtävien hoidon yhteydessä kohdistunutta painostusta ja kiusaamista, eivätkä ole estäneet potilastietojen lausuntoja laatineita lääkäreitä päättelemästä, että kantajan ahdistus- ja masennustilan ja työuupumuksen taustalla oli hänen ammatillinen tilanteensa.

84      Lisäksi on todettava, että vaikka nämä ongelmat pitäisi ymmärtää siten, että kantaja oli jo sairastunut ennen kuin hän aloitti sisäisen tarkastajan tehtävässä, pelkästään tämän toteamuksen perusteella ei voida hänen työkyvyttömyytensä alkuperää tarkasteltaessa jättää huomiotta henkilöstösääntöjen 78 artiklassa tarkoitettua sairauden työperäisyyttä, koska ammattitauti voi muodostua sellaisen aikaisemman sairauden pahenemisesta, joka on aiheutunut muista syistä.

85      Toinen työkyvyttömyyslautakunta on kieltämättä esittänyt useita otteita asiakirja-aineistosta, mutta se ei selitä selvästi ja ymmärrettävästi niitä syitä, joiden vuoksi se poikkeaa aikaisemmista asian kannalta merkityksellisistä lääketieteellisistä lausunnoista, jotka ovat asianomaiselle henkilölle edullisempia (ks. edellä 76 ja 77 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö). Yhteenvetona laaditussa lääketieteellisessä lausunnossa toinen työkyvyttömyyslautakunta ainoastaan mainitsee lisäselvityksiä antamatta, että sen mielestä ”11.[2.]2010 päivätyssä lääkäri J:n lausunnossa – – mainitut ’työpaikkakiusaamista vastaavaan merkittävään hallinnolliseen konfliktiin liittyvät masennus- ja ahdistuneisuustilat’, jotka johtivat ’10 prosentin pysyvän työkyvyttömyyden’ toteamiseen sen takia, että ’määräysten mukainen reaktiivinen ahdistuneisuus- ja masennustila, johon liittyy tunne-elämän ongelmia ja kognitiivisia häiriöitä’, jatkuu, eivät voineet myötävaikuttaa potilaan pysyvään, täydelliseksi katsottuun työkyvyttömyyteen”.

86      Samoin toinen työkyvyttömyyslautakunta toteaa olevansa ”tietoinen siitä, että edellä mainittu lääkäri J:n lausunto osoittaa, että ’McCoy ei enää kykene hoitamaan mitään tehtäviä[, mutta että] sitä vastoin on myönnettävä, että asianomainen henkilö on iästään huolimatta edelleen täysin kykenevä harjoittamaan ammattitoimintaa yksityiselämänsä puitteissa’”. Työkyvyttömyyslautakunta kuitenkin totesi vain, että ”suorittamansa perusteellisen lääkärintarkastuksen perusteella se ei yh[tynyt] tähän toteamukseen” selittämättä laajemmin, miltä osin tämän perusteellisen tarkastuksen perusteella voitiin päätyä päinvastaiseen toteamukseen.

87      On totta, että vaikka työkyvyttömyyslautakunnalla on laajennettu perusteluvelvollisuus sen poiketessa aikaisemmista lääketieteellisistä lausunnoista, sitä ei voida velvoittaa perustelemaan kutakin lausuntoa yksityiskohtaisesti ja erikseen. Sen tehtävänä on kuitenkin esittää selvästi ja ymmärrettävästi ne perustelut, joiden vuoksi se poikkeaa näistä lausunnoista. Käsiteltävässä asiassa toinen työkyvyttömyyslautakunta on kuitenkin yrittänyt vain epäselvin ja epätarkoin ilmauksin selittää, miksi se poikkesi aikaisemmista lääketieteellisistä lausunnoista. Tältä osin on tärkeää korostaa, ettei voi olla riittävää pelkästään todeta – kuten lääkäri M. 8.5.2015 päivätyssä muistiossa teki – että ”vaikka kaikkia asiakirjoja ei [ollut] nimenomaisesti mainittu, ne olivat työkyvyttömyyslautakunnan käytettävissä”. Tällä tavoin ei voida selittää selvästi ja ymmärrettävästi sitä, miksi toinen työkyvyttömyyslautakunta poikkesi kantajalle edullisista lääketieteellisistä lausunnoista ja hallinnollisista kertomuksista. Lisäksi toinen työkyvyttömyyslautakunta esitti huomautuksia vain kahdesta potilastietoihin sisältyvästä virkkeestä, vaikka kyseisiin tietoihin sisältyi ainakin noin kymmenen lääketieteellistä lausuntoa.

88      Lopuksi on todettava edellä esitetystä ilmenevän yhtäältä, että työkyvyttömyyslautakunta ei antanut oikeudellisesti riittävää selvitystä syistä, joiden vuoksi se päätyi poikkeamaan aikaisemmista lääketieteellisistä lausunnoista, jotka osoittavat selvästi kantajan sairauden olevan työperäinen, ja toiseksi, että se ei ole riittävästi selittänyt, mistä syistä kantajan työkyvyttömyys ei voinut olla työperäistä. Tältä osin on erityisesti todettava, että toinen työkyvyttömyyslautakunta ei antanut riittävää selvitystä siitä, ettei se ollut tutkinut hallintomenettelyn asiakirjoista ilmenevien tosiseikkojen mahdollista vaikutusta kantajan terveydentilaan, vaikka kyseisessä asiakirja-aineistossa viitataan selvästi vakavaan ammatilliseen konfliktiin ja kantajan ”häirintään”. Nämä puutteelliset perustelut vaikuttavat kuitenkin nimittävälle viranomaiselle toimitettuihin päätelmiin ja riidanalaiseen päätökseen, joten nyt esillä oleva kanneperuste on hyväksyttävä, koska se on perusteltu.

89      On muistettava, kuten edellä 58 kohdassa todetaan, että unionin yleinen tuomioistuin katsoo aiheelliseksi käsitellä perustelut, jotka koskevat väitettä ammattitaudin käsitteen virheellisestä soveltamisesta, ilmeistä arviointivirhettä koskevan kolmannen kanneperusteen yhteydessä.

 Kolmas kanneperuste, joka koskee ilmeistä arviointivirhettä ja ammattitaudin käsitteen virheellistä soveltamista

90      Kantaja väittää, että toinen työkyvyttömyyslautakunta kiinnitti huomiota ainoastaan hänen nykyiseen terveydentilaansa tarkastelematta hänen sairautensa alkuperää. Tämä ilmenee hänen mukaansa kysymyksistä, joita lääkärit M. ja H. esittivät 7.5.2014 pidetyssä kokouksessa. Tästä seuraa hänen mielestään, että päätelmä, jonka mukaan ei ole olemassa perusteita, jotka osoittaisivat työkyvyttömyyden ja työperäisen stressitekijän välisen syy-yhteyden, perustuu ilmeiseen arviointivirheeseen. Väitteidensä tueksi kantaja viittaa eri lääketieteellisistä lausunnoista peräisin oleviin otteisiin, joissa todetaan hänen työkyvyttömyytensä johtuvan häneen työssä kohdistuneesta painostuksesta.

91      Lisäksi kantaja katsoo, että jos toinen työkyvyttömyyslautakunta piti hänen työkyvyttömyytensä syynä alkoholin liikakäyttöä, sillä olisi pitänyt olla käytettävissään tähän viittaavia lääketieteellisiä todisteita. Kantaja kuitenkin korostaa, ettei tätä ole mitenkään osoitettu asiakirja-aineistossa. Hänen mukaansa asiakirja-aineistossa ei ole mitään todistetta, joka olisi omiaan osoittamaan jonkinlaisen – saati liiallisen – alkoholinkäytön. Kantajan mukaan toisen työkyvyttömyyslautakunnan olisi pitänyt ainoastaan pyytää hänen ennen vuotta 2000 teettämiensä verikokeiden tulokset, mikä olisi muun muassa todistanut sen, ettei hän käyttänyt alkoholia.

92      Näin ollen koska toisen työkyvyttömyyslautakunnan enemmistö katsoo työkyvyttömyyden johtuvan muista kuin ammatillisista tekijöistä, sen selvittäminen, voidaanko näiden muiden kuin ammatillisten tekijöiden olemassaolo luokitella työkyvyttömyyden syyksi – vieläpä ainoaksi syyksi – ei ole lääketieteellinen arviointi, toisin kuin nimittävä viranomainen valituksen hylkäämistä koskevassa päätöksessä väittää.

93      Kantaja vetoaa myös siihen, että kohdistamalla tarkastelun ainoastaan hänen nykyiseen ja OLAF:n kertomuksessa käsiteltyjä tapahtumia edeltäneeseen terveydentilaansa toinen työkyvyttömyyslautakunta on soveltanut virheellisesti ammattitaudin käsitettä, kun se jätti lausumatta siitä, että hänen terveydentilansa heikkeni hänen ammatillisen tilanteensa johdosta.

94      Alueiden komitea kiistää kantajan väitteet. Sen mukaan nimittävä viranomainen harjoitti tosiasiallisesti sille kuuluvaa valvontaa tarkistaessaan ja arvioidessaan, oliko toinen työkyvyttömyyslautakunta huolehtinut siitä, että sillä oli käytettävissään kaikki tarvittavat tiedot tehtävänsä toteuttamiseksi ja että se oli saanut asianmukaisesti tiedon 7.5.2013 annetun tuomion McCoy v. alueiden komitea (F-86/11, EU:F:2013:56) täytäntöönpanosta johtuvista vaatimuksista.

95      Alueiden komitean mukaan kantaja väittää myös virheellisesti, että toinen työkyvyttömyyslautakunta käytti perusteena ainoastaan hänen nykyistä terveydentilaansa. Alueiden komitean mukaan kantajan työkyvyttömyyden todettiin nimittäin johtuvan muusta kuin ammattitaudista hänen potilastietojensa ja hallintomenettelyn asiakirjojen tutkimisen jälkeen ja viittaamalla hänen aikaisempiin terveydellisiin ja psyykkisiin ongelmiinsa sekä hänen tämänhetkiseen terveydentilaansa ja hänen antamiinsa selvityksiin.

96      Alueiden komitea korostaa lopuksi, että kantajan tämänhetkisen terveydentilan huomioon ottaminen sen arvioimiseksi, johtuuko hänen työkyvyttömyytensä mahdollisesti ammattitaudista, on varsinainen lääketieteellinen arviointi, joka ei näin ollen kuulu unionin yleisen tuomioistuimen valvontaan. Sama koskee työkyvyttömyyteen vaikuttavia muita kuin ammatillisia tekijöitä.

97      On muistettava, että koska unionin yleisen tuomioistuimen tuomioistuinvalvonta on varsinaisten lääketieteellisten arviointien osalta rajoitettua, väite työkyvyttömyyslautakunnan lausuntoon sisältyvästä ilmeisestä arviointivirheestä ei voi menestyä (ks. vastaavasti tuomio 7.5.2013, McCoy v. alueiden komitea, F-86/11, EU:F:2013:56, 103 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

98      Sen valvonnan tavoin, jota unionin tuomioistuimet harjoittavat monitahoisia arviointeja edellyttävillä aloilla, erityisesti asioissa, joissa on käytettävissä lukuisia asiakirjoja, kuten asiantuntijalausuntoja, lausuntoja ja tutkimuksia, niiden on valvoessaan työkyvyttömyyslautakunnan tekemää päätöstä tai nimittävän viranomaisen tekemää päätöstä, joka perustuu tällaiseen päätökseen, paitsi tutkittava esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus, myös tarkistettava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea päätelmiä, jotka niistä on tehty (ks. analogisesti tuomio 8.12.2011, Chalkor v. komissio, C-386/10 P, EU:C:2011:815, 54 kohta).

99      Unionin tuomioistuinten on erityisesti harjoitettava niille kuuluvaa laillisuusvalvontaa tutkimalla kantajan kanneperusteidensa tueksi esittämiä seikkoja ilman, että harkintavalta, jota työkyvyttömyyslautakunta tai nimittävä viranomainen käyttää valitessaan niitä seikkoja, jotka se ottaa huomioon tai jättää huomiotta päätöksensä perusteissa, voi rajoittaa sen harjoittamaa valvontaa. Näin ollen varsinaisten lääketieteellisten arviointien osalta harjoitettava rajoitettu tuomioistuinvalvonta ei voi estää unionin tuomioistuimia tarkistamasta, onko työkyvyttömyyslautakunta ottanut huomioon kaikki sille annetun tehtävän kannalta ilmeisen merkityksellisiltä vaikuttavat seikat.

100    Yhteenvetona laaditusta lääketieteellisestä lausunnosta ilmenee käsiteltävässä asiassa – kuten alueiden komitea muistuttaa –, että toinen työkyvyttömyyslautakunta tutki kantajan potilastiedot ja hallintomenettelyn asiakirjat ja viittasi hänen ei-ammatillisiin ja psyykkisiin ongelmiinsa sekä hänen nykyiseen terveydentilaansa ja hänen antamiinsa selvityksiin todetessaan, ettei hänen työkyvyttömyytensä johtunut ammattitaudista. Tämä vahvistaa sen, että toinen työkyvyttömyyslautakunta tukeutui kantajan väitteiden mukaisesti ainoastaan hänen ei-ammatillisiin ja psyykkisiin ongelmiinsa ja hänen terveydentilaansa vuonna 2014. Tältä osin on huomattava, että toinen työkyvyttömyyslautakunta viittaa nimenomaisesti psyykkisiin ongelmiin ja muihin ei-ammatillisiin tekijöihin, kuten psyykenlääkkeiden ja alkoholin liikakäyttöön, jotka käyvät ilmi potilastiedoista, kun taas kantajan vaikea ammatillinen tilanne, joka niin ikään ilmenee potilastiedoista ja hallintomenettelyn asiakirjoista, mainitaan vain hyvin epämääräisesti ja sivuutetaan ilman selityksiä (ks. edellä 79–81 kohta). On nimittäin todettava, että jos toinen työkyvyttömyyslautakunta olisi tarkastellut kantajan ammatillisen tilanteen ja terveyden välistä mahdollista yhteyttä, sitä olisi arvioitu ainakin yhteenvetona laaditussa lääketieteellisessä lausunnossa yhtä kattavasti kuin hänen psyykkisiä ongelmiaan ja terveydentilaansa vuonna 2014. Käsiteltävässä asiassa viitataan kuitenkin ilman muita täsmennyksiä vain siihen, että toinen työkyvyttömyyslautakunta otti huomioon potilastiedot ja hallintomenettelyn asiakirjat.

101    Tältä osin on todettava, että unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, että vaikka kantajalla oli aikaisemmin terveydellisiä ongelmia, hän ei kärsinyt näistä ongelmista aloittaessaan työskentelyn alueiden komiteassa. Sen ajanjakson aikana, jolloin hän hoiti tehtäviään alueiden komiteassa, hän kuitenkin joutui tehtäviensä yhteydessä työpaikkakiusaamisen ja painostuksen kohteeksi ja kärsi kyseisellä ajanjaksolla ja vähän sen jälkeen terveydellisistä ongelmista. Toinen työkyvyttömyyslautakunta vaikuttaa silti jättäneen tutkimatta nämä tosiseikat, joilla on kuitenkin erittäin suuri merkitys käsiteltävän asian kannalta.

102    Koska toisen työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyn tarkoituksena oli vahvistaa tai sulkea pois kantajan ammatillisen tilanteen ja työkyvyttömyyden välinen yhteys, on katsottava, että lautakunta väistämättä sovelsi ammattitaudin käsitettä virheellisesti ja teki siten ilmeisen arviointivirheen yhteenvetona laaditussa lääketieteellisessä lausunnossaan, kun se ilmoitti tukeutuvansa yksinomaan kantajan psyykkisiin ja ei-ammatillisiin ongelmiin sekä tämän terveydentilaan vuonna 2014. Tämä pätee erityisesti siltä osin kuin hallintomenettelyn asiakirjoissa on osoitettu, että kantajaan kohdistui häirintää ja painostusta hänen hoitaessaan tehtäviään. Tältä osin on syytä muistaa, että sellaisissa monitahoisissa tilanteissa, joissa virkamiehen sairaus on aiheutunut useista ammatillisista ja ei-ammatillisista, fyysisistä tai psyykkisistä syistä, joista jokainen on osaltaan vaikuttanut sairauden puhkeamiseen, lääketieteellisen lautakunnan on määriteltävä, onko tehtävien hoitamisen unionin toimielinten palveluksessa ja virkamiehen sairauden välillä suora yhteys esimerkiksi tämän sairauden laukaisseena tekijänä. Jotta sairaus voidaan tunnustaa työperäiseksi, näissä tapauksissa ei edellytetä, että tehtävien hoitaminen on ollut sen ainoa, keskeinen, ensisijainen tai määräävä syy (tuomio 14.9.2010, AE v. komissio, F-79/09, EU:F:2010:99, 83 kohta).

103    Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että kolmas kanneperuste, joka koskee ilmeistä arviointivirhettä ja ammattitaudin käsitteen virheellistä soveltamista, on hyväksyttävä perusteltuna.

 Neljäs kanneperuste, joka koskee toisen työkyvyttömyyslautakunnan toimivaltuuksien ylittämistä

104    Kantaja väittää lähinnä, että tarkastellessaan hänen terveydentilaansa vuonna 2014 toinen työkyvyttömyyslautakunta ylitti toimivaltuutensa, jonka puitteissa sen oli arvioitava, kärsikö hän työperäisestä sairaudesta silloin, kun hänen työkyvyttömyytensä todettiin vuonna 2007.

105    Alueiden komitea katsoo, että toinen työkyvyttömyyslautakunta työskenteli toimivaltuuksiensa puitteissa. Sen mukaan kyseinen lautakunta teki työskentelynsä perusteella lääketieteellisiä päätelmiä, eikä se, että se tukeutui muun muassa kantajalle 7.5.2014 tehtyyn ”perusteelliseen lääkärintarkastukseen” ja hänen aikaisempiin ongelmiinsa merkitse, että se olisi ylittänyt toimivaltuutensa. Alueiden komitean mukaan tämän kohdan osalta ei ole muuta mahdollisuutta kuin hylätä kantajan väite, jonka mukaan toisen työkyvyttömyyslautakunnan ”oli annettava taannehtiva lausunto, joka oli päivättävä vuodelle 2007”, sillä se merkitsisi, että tältä lautakunnalta evättiin oikeus tehdä vuonna 2014”perusteellista lääkärintarkastusta” ja suorittaa lääketieteellinen arviointi koko asiakirja-aineistosta.

106    On muistutettava, että toisen työkyvyttömyyslautakunnan tehtävänä oli esittää toimivaltuuksiensa puitteissa lääketieteellisiä arviointeja siitä, oliko kantajan työkyvyttömyys työperäistä. Kyseisen lautakunnan oli näin ollen tutkittava, oliko kantajan työkyvyttömyyden syynä lääketieteelliseltä kannalta ammattitauti, joka perustui hänen työoloihinsa hänen hoitaessaan tehtäviään alueiden komiteassa (ks. vastaavasti tuomio 21.1.1987, Rienzi v. komissio, 76/84, EU:C:1987:17, 9 ja 12 kohta).

107    Siltä osin kuin neljännen kanneperusteen voidaan ymmärtää koskevan sitä, että työkyvyttömyyslautakunta ei toiminut toimivaltuuksiensa puitteissa kantajan työkyvyttömyyden alkuperää tutkiessaan, on huomattava, että työkyvyttömyyslautakunnan oli toimivaltuuksiensa rajoissa esitettävä lääketieteellisiä eikä suinkaan oikeudellisia arviointeja työkyvyttömyyden työperäisyydestä. Sen oli näin ollen tutkittava, oliko kantajan työkyvyttömyyden syynä lääketieteelliseltä kannalta ammattitauti, joka perustui hänen työoloihinsa (ks. vastaavasti tuomio 21.1.1987, Rienzi v. komissio, 76/84, EU:C:1987:17, 9 ja 12 kohta).

108    Tästä näkökulmasta tarkasteltuna on todettava, että työkyvyttömyyslautakunta suoritti sille annetun tehtävän sanan suppeassa merkityksessä, sillä se totesi 7.5.2014 päivätyissä päätelmissään, että lääketieteelliseltä kannalta kantajan työkyvyttömyys ”ei johtunut ammattitaudista”.

109    Edellä esitetyn perusteella neljäs kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

 Seitsemäs kanneperuste, joka koskee käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatteen loukkaamista

110    Kantaja katsoo, että kun otetaan huomioon sen 19 kuukauden ajanjakson pituus, joka kului tuomion McCoy v. alueiden komitea (F-86/11, EU:F:2013:56) julistamispäivästä eli 7.5.2013 toisen työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyn päättymiseen 10.11.2014, sen perusteella voidaan todeta käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatteen loukkaaminen. Kantaja moittii alueiden komiteaa siitä, että se kutsui koolle toisen työkyvyttömyyslautakunnan vasta 14.2.2014 alkaen. Seuraavaksi hän väittää kyseisen lautakunnan kokoontuneen vasta 15.4. ja 7.5.2014. Samoin kantaja moittii lääkäri H:ta siitä, että tämä lähetti allekirjoitetut pöytäkirjat kantajaa edustaneelle lääkäri G:lle vasta 10.11.2014. Hän väittää myös, että vaikka riidanalainen päätös tehtiin 2.12.2014, se annettiin hänelle tiedoksi vasta 22.12.2014 päivätyllä ja 5.1.2015 postitetulla kirjeellä.

111    Kantajan mukaan nimittävän viranomaisen valituksen hylkäämistä koskevassa päätöksessä antamilla selityksillä, joiden mukaan yksi asiakirjoista oli vioittunut, ei voida perustella pöytäkirjojen lähettämisen viivästymistä.

112    Alueiden komitea kiistää kantajan väitteet.

113    On muistettava, että velvollisuus toimia kohtuullisessa ajassa hallintomenettelyissä on unionin oikeuden yleinen periaate, jonka noudattamisen unionin tuomioistuimet varmistavat ja joka mainitaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdassa osana oikeutta hyvään hallintoon (ks. tuomio 7.5.2013, McCoy v. alueiden komitea, F-86/11, EU:F:2013:56, 135 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

114    Käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatteen loukkaaminen – jos oletetaan, että se on näytetty toteen – ei kuitenkaan oikeuta riidanalaisen päätöksen kumoamista virheellisen menettelyn perusteella. Kantajan henkilöstösääntöjen 78 artiklan nojalla sairauden työperäisyyden tunnustamiseksi esittämän hakemuksen mahdollinen kohtuuton käsittelyaika ei lähtökohtaisesti voi vaikuttaa työkyvyttömyyslautakunnan lausunnon varsinaiseen sisältöön tai riidanalaisen päätöksen sisältöön. Tällainen käsittelyaika ei voi poikkeustapauksia lukuun ottamatta muuttaa työkyvyttömyyslautakunnan henkilöstösääntöjen 78 artiklan nojalla tekemää arviointia siitä, johtuuko työkyvyttömyys ammattitaudista (tuomio 21.10.2009, V v. komissio, F-33/08, EU:F:2009:141, 210 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 11.4.2006, Angeletti v. komissio, T-394/03, EU:T:2006:111, 163 kohta). Vaikka on totta, että lääketieteellisen menettelyn pituus voi vaikuttaa taudin vakavuuden ja seurausten arviointiin ja tehdä vaikeammaksi sen syiden tutkimisen (tuomio 14.9.2010, AE v. komissio, F-79/09, EU:F:2010:99, 102 kohta), käsiteltävässä asiassa ei ole näytetty toteen eikä edes väitetty, että menettelyn kohtuuton kesto olisi vaikuttanut aineellisiin seikkoihin, joiden perusteella työkyvyttömyyslautakunta on tehnyt päätelmänsä. Vaikka käsittelyajan kohtuuttomuus oletettaisiin toteen näytetyksi, se ei vaikuttaisi työkyvyttömyyslautakunnan päätelmien eikä siten myöskään riidanalaisen päätöksen laillisuuteen.

115    Lisäksi on todettava, että kantaja väittää virheellisesti alueiden komitean olevan vastuussa 19 kuukauden pituisesta käsittelyajasta ja sen seurauksena käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatteen loukkaamisesta. Toisin kuin kantaja väittää, alueiden komitea nimittäin kehotti hänen pyynnöstään Euroopan unionin tuomioistuimen presidenttiä nimittämään työkyvyttömyyslautakuntaan kolmannen lääkärin. Alueiden komitealle kuitenkin ilmoitettiin lääkäri H:n nimittämisestä vasta helmikuussa 2014. Lääkäri M:n ja lääkäri G:n keskinäisestä sähköpostikirjeenvaihdosta ilmenee myös, että viimeksi mainittu ilmoitti 19.9.2013 lääkäri M:n ehdotuksesta kannattavansa lääkäri L:n nimeämistä lautakuntaan. Kantaja ilmoitti alueiden komitealle vasta 8.11.2013, etteivät hän itse ja lääkäri G. olleet antaneet suostumustaan lääkäri L:n nimeämiseen. Näin ollen on todettava, että kantaja vaikutti itse viivästymiseen, joka aiheutui siitä, että Euroopan unionin tuomioistuimen presidentti nimesi lautakuntaan yhden lääkärin.

116    Tämän seurauksena seitsemäs kanneperuste, joka koskee käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatteen loukkaamista, on hylättävä perusteettomana.

 Kahdeksas kanneperuste, joka koskee kollegiaalisuuden periaatteen loukkaamista

117    Kantaja väittää, että nimittävä viranomainen loukkasi kollegiaalisuuden periaatetta kuullessaan vain lääkäri M:ää, joka oli kantajan mukaan keskustellut vain lääkäri H:n kanssa tiedottamatta asiasta lääkäri G:lle.

118    Viitatessaan 15.4. ja 7.5.2014 pidettyihin toisen työkyvyttömyyslautakunnan kokouksiin ja niiden jälkeen vaihdettuihin kirjelmiin alueiden komitea katsoo, että jokaisella toisen työkyvyttömyyslautakunnan jäsenellä oli mahdollisuus esittää asianmukaisesti kantansa ja että näin ollen kyseistä periaatetta ei loukattu. Alueiden komitea muistuttaa myös, että käsiteltävän asian tosiseikat ovat hyvin samankaltaisia kuin 7.5.2013 annettuun tuomioon McCoy v. alueiden komitea (F-86/11, EU:F:2013:56) johtaneessa tapauksessa, jossa katsottiin, ettei kollegiaalisuuden periaatetta ollut loukattu.

119    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan työkyvyttömyyslautakunnan on työskenneltävä kollegiaalisesti ja kullakin sen jäsenistä on oltava mahdollisuus ilmaista vapaasti kantansa (ks. vastaavasti tuomio 22.11.1990, V. v. parlamentti, T-54/89, EU:T:1990:71, 34 kohta ja tuomio 27.2.2003, Camacho-Fernandes v. komissio, T-20/00, EU:T:2003:47, 45 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

120    Käsiteltävässä asiassa on katsottava, ettei periaatetta, johon kantaja vetoaa, ole loukattu. Toinen työkyvyttömyyslautakunta nimittäin kokoontui kahdesti, 15.4. ja 7.5.2014. Tutustuttuaan näissä kokouksissa ensin kaikkiin kantajaa koskeviin potilastietoihin ja hallintomenettelyn asiakirjoihin kukin lääkäri saattoi esittää kantansa sekä suullisesti että kirjallisesti. Lääkäri M. ja lääkäri H. esittivät allekirjoitetut päätelmät ja lääkäri G. eriävät päätelmänsä. Näillä kolmella lääkärillä oli lisäksi mahdollisuus laatia lausuntonsa, joka lisättiin sen jälkeen potilastietoihin. On siis hylättävä kanneperuste, jonka mukaan toinen työkyvyttömyyslautakunta loukkasi kollegiaalisuuden periaatetta.

121    Näin ollen kahdeksas kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

122    Tästä seuraa, että neljäs, seitsemäs ja kahdeksas kanneperuste on hylättävä perusteettomina. Koska sitä vastoin puutteellisia perusteluja koskeva toinen kanneperuste ja ilmeistä arviointivirhettä ja ammattitaudin käsitteen virheellistä soveltamista koskeva kolmas kanneperuste hyväksyttiin perusteltuina, riidanalainen päätös on kumottava niiden perusteella.

 Kanneperusteet, joissa vedotaan riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeisiin olosuhteisiin ja vahingonkorvausvaatimukseen

123    Kuten edellä 56 ja 57 kohdassa todetaan, ensimmäinen, viides ja kuudes kanneperuste eivät voi vaikuttaa riidanalaisen päätöksen laillisuuteen. Näissä kanneperusteissa esiin tuodut lainvastaisuudet on kuitenkin otettava huomioon vahingonkorvausvaatimusta tarkasteltaessa.

 Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan henkilöstösääntöjen 78 artiklaa on rikottu työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyn valvonnan laiminlyömisen perusteella

124    Kantaja esittää lähinnä kolme kanneperustetta, joilla pyritään osoittamaan, että nimittävä viranomainen laiminlöi toisen työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyä koskevaa valvontavelvollisuuttaan. Kantajan mukaan nimittävä viranomainen ensinnäkin teki virheen kieltäytyessään tutkimasta kantajan potilastietoja, vaikka sitä kehotettiin tekemään niin. Toiseksi se teki virheen kuullessaan ainoastaan lääkäri M:ää (ks. edellä 42 kohta) toisen työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyn sääntöjenmukaisuudesta varmistuakseen siitä, että se tapahtui sääntöjenmukaisesti. Kantajan mukaan tällainen toimenpide vapauttaa nimittävän viranomaisen sille kuuluvasta valvonnasta ja vie tältä valvonnalta tehokkaan vaikutuksen. Kolmanneksi kantaja väittää nimittävän viranomaisen loukanneen menettelyllisiä takeita sillä perusteella, että se kuuli ainoastaan alueiden komitean nimeämää lääkäriä vastatakseen toisen työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyn sääntöjenmukaisuutta koskeviin kysymyksiin, mikä loukkaa erityisesti puolueettomuusperiaatetta.

125    Alueiden komitea kiistää kantajan väitteet.

126    Ensimmäisen väitteen osalta alueiden komitea katsoo nimittävän viranomaisen valvonnan olevan rajoitettua ja kyseisen viranomaisen todellakin harjoittaneen tätä valvontaa sovellettavien sääntöjen mukaisesti.

127    Alueiden komitea viittaa asiakirjaan, jonka otsikko on ”Työkyvyttömyyslautakunnan menettelykäsikirja” ja muistuttaa, että kyseisen käsikirjan IV osastossa ”Työkyvyttömyyslautakunnan toiminta” vahvistetaan työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyn riippumattomuus ja salaisuus. Tästä seuraa, ettei nimittävä viranomainen voi tutustua tähän työskentelyyn liittyviin tietoihin ja että sillä on päätöksentekoa varten käytettävissään vain toisen työkyvyttömyyslautakunnan päätelmät, jotka eivät sisällä lääketieteellistä tietoa.

128    Alueiden komitea vetoaa myös siihen, että toisin kuin kantaja väittää, nimittävä viranomainen ei ollut velvollinen tutustumaan potilastietoihin. Valituksensa tarkastelua varten kantaja on tarvittaessa velvollinen ilmoittamaan nimittävälle viranomaiselle tarkasti potilastietoihin sisältyvät tiedot ja samalla tuomaan esiin, miltä osin ne hänen mukaansa ovat yhteydessä hänen valituksessaan esittämiinsä väitteisiin.

129    Lisäksi kantaja esitti vasta valituksen tekemisen jälkeen kehotuksensa, jonka tarkoituksena oli saada nimittävä viranomainen tarkastelemaan potilastietoja.

130    Lisäksi alueiden komitea muistutti, että varsinaisia lääketieteellisiä arvioita ei voitu riitauttaa muutoksenhakumenettelyiden yhteydessä. Koska nimittävän viranomaisen valvonta tässä yhteydessä on rajoitettua, sen tehtävänä on vain arvioida tosiseikat asianmukaisella tavalla ja varmistaa työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyn yhteydessä sovellettavien lain säännösten oikea soveltaminen.

131    Näin ollen alueiden komitea katsoo, ettei nimittävää viranomaista voida arvostella tosiseikkojen virheellisestä arvioinnista tai sovellettavien lain säännösten rikkomisesta.

132    Alueiden komitea katsoo toisen väitteen osalta noudattaneensa sääntöjä lääkäri M:n kuulemisen yhteydessä. Kyseinen komitea nimittäin väittää, että päättäessään kerätä valituksen käsittelyä varten tarvittavat tiedot kyselyn avulla nimittävä viranomainen valitsi vähäisintä puuttumista merkitsevän keinon, jotta se ei olisi vaarantanut toisen työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyn luottamuksellisuutta, lääketieteellisten tietojen luottamuksellisuutta ja arkaluonteisten henkilötietojen suojaa.

133    Kolmannesta väitteestä, jonka mukaan nimittävä viranomainen teki virheen kuullessaan ainoastaan toimielimen nimeämää lääkäriä, alueiden komitea katsoo, että nimittävän viranomaisen esittämät kysymykset olivat riittävän tasapuolisia ja tarkkoja puolueettomien vastausten saamiseksi kyseiseltä lääkäriltä. Lisäksi alueiden komitea huomauttaa lääkäri M:n ammattia koskevien ammattieettisten sääntöjen osalta ainoastaan, että on epätodennäköistä, että kyseinen lääkäri olisi jättänyt noudattamatta riippumattomuuden vaatimusta. Näin ollen se, että lääkäri M:ää pyydettiin vastaamaan valvontaan liittyneisiin kysymyksiin, ei loukkaa puolueettomuuden periaatetta. Tällainen väite tarkoittaisi nimittävän viranomaisen puolueettomuuden epäilemistä silloin, kun valitus saatetaan sen käsiteltäväksi.

134    Alueiden komitea väittää myös, että toisen työkyvyttömyyslautakunnan muodostaneet kolme lääkäriä nimitettiin voimassa olevien sääntöjen mukaisesti ja heillä oli mahdollisuus ilmaista kantansa 15.4. ja 7.5.2014 pidetyissä kokouksissa, kuten he todella tekivät. Alueiden komitean mukaan lääkäri M:ää kuultiin vasta sen jälkeen, kun toinen työkyvyttömyyslautakunta oli päättänyt työskentelynsä ja valitus – jolla kantaja oli tarvittaessa lääkärinsä avustuksella voinut esittää väitteensä – oli tehty.

135    Väitteestä, jonka mukaan nimittävä viranomainen ei valvonut riittävällä tavalla toisen työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyä, kun se kieltäytyi tutkimasta potilastietoja, on ensinnäkin aluksi todettava alueiden komitean tavoin, että vaikka kantaja oli poistanut työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyä koskevan salassapitovelvollisuuden, hän oli velvollinen ilmoittamaan nimittävälle viranomaiselle selvästi potilastietoihin sisältyvät tiedot valituksensa tutkimista varten ja samalla tuomaan esiin, miten nämä tiedot hänen mielestään liittyivät väitteisiin, joihin hän vetosi.

136    On myös katsottava, että käsiteltävässä asiassa nimittävä viranomainen oli kiinnittänyt lääkäri M:n huomion niihin pääkohtiin, jotka olivat johtaneet ensimmäisen työkyvyttömyyslautakunnan päätöksen kumoamiseen 7.5.2013 annetussa tuomiossa McCoy v. alueiden komitea (F-86/11, EU:F:2013:56). Nimittävä viranomainen muistutti nimittäin 2.4.2014 päivätyssä sähköpostiviestissä tämän tuomion perusteella merkitystä olevan muun muassa sillä, että työkyvyttömyyslautakunta saa etukäteen kaikki tiedot, että noudatetaan (yleistä ja erityistä) perusteluvelvollisuutta, että järjestetään lääkärintarkastus ja tehdään tarvittaessa lisätutkimuksia, että sen päätelmät toimitetaan hallintoviranomaisille ja että potilastietoja täydennetään ainakin yhdellä yhteenvetona laaditulla lääketieteellisellä lausunnolla.

137    Kun kuitenkin otetaan huomioon nämä seikat ja se, että kantaja on valituksessaan esittänyt useita perusteluja, joilla pyritään osoittamaan, ettei ainoastaan työkyvyttömyyslautakunnan päätelmät vaan myös yhteenvetona laadittu lääketieteellinen lausunto sisälsivät lainvastaisuuksia erityisesti 7.5.2013 annetun tuomion McCoy v. alueiden komitea (F-86/11, EU:F:2013:56) valossa, alueiden komitean olisi pitänyt ainakin tutkia lausunto. Kantajan kehotettua alueiden komiteaa tutkimaan hänen potilastietonsa se kuitenkin vastasi tähän kehotukseen 8.6.2015 päivätyssä sähköpostiviestissä seuraavasti: ”Emme pyydä oikeutta tutustua yhteenvetona laadittuun lääketieteelliseen lausuntoon valitukseen vastaamista koskevassa menettelyssä.”

138    On katsottava, että jättäessään tämän asiakirjan tutkimatta siitä huolimatta, että kantaja oli kehottanut sitä tutkimaan sen valituksen käsittelyn kannalta merkityksellisenä asiakirjana, nimittävä viranomainen laiminlöi toisen työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyn valvonnan. On tosin totta, että potilastiedot ovat salaisia ja ettei alueiden komitealla ollut mahdollisuutta tarkastella niitä ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä, mutta se olisi voinut ainakin suostua tarkastelemaan yhteenvetona laadittua lääketieteellistä lausuntoa valituksen yhteydessä ja sen jälkeen, kun kantaja oli kehottanut sitä tekemään niin. Näin alueiden komitealla olisi ollut tosiasiallinen mahdollisuus varmistaa, oliko työkyvyttömyyslautakunta noudattanut sille kuuluvia lakisääteisiä ja menettelyllisiä velvoitteita, ottamatta kuitenkaan kantaa lääketieteellisiin arvioihin.

139    Toisen väitteen osalta on muistettava, että käsiteltävässä asiassa nimittävä viranomainen kääntyi alueiden komitean nimeämän lääkärin puoleen esittääkseen tälle kysymyksiä, joiden tarkoituksena oli vastata valitukseen.

140    Esittämällä kysymyksiä pelkästään toimielimen nimeämälle lääkärille ja luottamalla ainoastaan hänen vastauksiinsa, jotka sisältyivät 8.5.2015 päivättyyn muistioon, nimittävä viranomainen ei varmistunut siitä, että toimielin oli valvonut tyydyttävällä tavalla toisen työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyn sääntöjenmukaisuutta. Laiminlyödessään kahden muun lääkärin kuulemisen ja kieltäytyessään tutkimasta yhteenvetona laadittua lääketieteellistä lausuntoa nimittävä viranomainen sai nimittäin vain osittaisen kuvan toisen työkyvyttömyyslautakunnan työskentelystä. Käsiteltävässä asiassa nimittävän viranomaisen oli kuitenkin erityisen tärkeää varmistua siitä, että sillä oli kattava käsitys tästä työskentelystä, jotta se voi valvoa sen sääntöjenmukaisuutta, erityisesti kun otetaan huomioon, että erilaiset menettelyt, joissa kantaja ja alueiden komitea olivat asianosaisina, kestivät useita vuosia.

141    Kolmannen väitteen osalta on muistutettava, että oikeuskäytännöstä ilmenee, että ”perusoikeuskirjan 41 artiklan mukaan jokaisella on oikeus muun muassa siihen, että unionin toimielimet käsittelevät hänen asiansa puolueettomasti, [ja että tämä] puolueettomuusvaatimus kattaa yhtäältä subjektiivisen puolueettomuuden siinä mielessä, ettei yhdelläkään kyseessä olevan toimielimen jäsenistä, jonka hoidettavana asia on, saa olla ennakolta määritettyä kantaa tai henkilökohtaisia ennakkoluuloja, ja toisaalta objektiivisen puolueettomuuden siinä mielessä, että toimielimen on annettava riittävät takeet, jotta kaikki perustellut epäilykset voidaan tältä osin sulkea pois (tuomio 11.7.2013, Ziegler v. komissio, C-439/11 P, EU:C:2013:513, 155 kohta).

142    Tämän oikeuskäytännön valossa on katsottava, että koska nimittävä viranomainen ei kuullut muita toiseen työkyvyttömyyslautakuntaan kuuluvia lääkäreitä, se ei voinut taata menetelleensä kyseisen lautakunnan työskentelyn sääntöjenmukaisuutta tutkiessaan siten, ettei tutkinnan puolueettomuudesta jäänyt mitään epäilyksiä. Näin ollen on korostettava, että käsiteltävänä olevan asian kaltaisissa olosuhteissa nimittävän viranomaisen tehtävänä oli varmistua paitsi siitä, että alueiden komitea toimi puolueettomasti myös siitä, että sen toimet katsottiin puolueettomiksi kantajaan ja kolmansiin nähden. Tältä osin on huomattava, että kantaja oli jo valituksessaan kyseenalaistanut lääkäri M:n puolueettomuuden. Hänen epäilyksensä perustuivat siihen, että kyseinen lääkäri oli jo toisen työkyvyttömyyslautakunnan ensimmäisessä kokouksessa antanut hänen kannaltaan epäedullisen lausunnon, vaikka lääkärintarkastusta saati perusteellista lääkärintarkastusta, joka mainitaan 7.5.2015 pidetyn toisen kokouksen pöytäkirjassa, ei ollut voitu tehdä.

143    Näin ollen alueiden komitea ei valvonut kattavasti toisen työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyä eikä varmistanut tyydyttävällä tavalla puolueettomuuden periaatteen noudattamista.

144    Tästä seuraa, että ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä esitetyt kolme väitettä vaikuttavat perustelluilta ja ne otetaan huomioon vahingonkorvausvaatimuksen tarkastelussa.

 Viides kanneperuste, joka koskee huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiä

145    Kantaja vetoaa siihen, että valvonnan laiminlyönti ja menettelyllisten takeiden loukkaaminen siten, kuin siihen viitattiin ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, saatettiin alueiden komitean tietoon, joten sen olisi pitänyt ryhtyä toimenpiteisiin, mitä se ei kuitenkaan tehnyt. Tämä merkitsee kantajan mukaan huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiä.

146    Alueiden komitea korostaa, ettei nimittävän viranomaisen pidä puuttua työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyyn, jonka on oltava täysin riippumatonta. Se katsoo myös, että nimittävä viranomainen varmistui asianmukaisesti siitä, että toinen työkyvyttömyyslautakunta oli työskennellyt sääntöjenmukaisesti esittäessään kysymyksiä lääkäri M:lle. Alueiden komitea muistuttaa myös, että sähköpostiviestejä oli vaihdettu useaan otteeseen ja että kantajan ja alueiden komitean johdon kesken oli pidetty useita kokouksia. Näin ollen alueiden komitea ei mielestään laiminlyönyt huolenpitovelvollisuuttaan.

147    On muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan hallintoviranomaisille kuuluva huolenpitovelvollisuus ja hyvän hallinnon periaate edellyttävät muun muassa, että kun nimittävä viranomainen antaa ratkaisun virkamiehen tilanteesta, se ottaa huomioon kaikki seikat, jotka saattavat vaikuttaa sen päätökseen, ja että näin menetellessään se ottaa huomioon yksikön edun lisäksi myös asianomaisen virkamiehen edun (määräys 7.6.1991, Weyrich v. komissio, T-14/91, EU:T:1991:28, 50 kohta).

148    Tämä periaate ja edellä esitetty huomioon ottaen nimittävän viranomaisen käsiteltävässä asiassa harjoittaman valvonnan osalta on todettava, että yksikön ja kantajan edun mukaista oli, että nimittävä viranomainen otti huomioon kaikki seikat, jotka olivat omiaan vaikuttamaan sen päätökseen. Tältä osin sen olisi pitänyt 7.5.2014 päivättyjen päätelmien lisäksi tutkia yhteenvetona laadittu lääketieteellinen lausunto ja toiseen työkyvyttömyyslautakuntaan kuuluneiden kolmen lääkärin lausunnot saadakseen kattavamman kuvan asiakirja-aineistosta. Siltä osin kuin nimittävä viranomainen laiminlöi tämän tutkinnan, se laiminlöi myös huolenpitovelvollisuutensa. On nimittäin toistettava, että kun otetaan huomioon kaikkien niiden erilaisten menettelyjen, joissa kantaja ja alueiden komitea olivat asianosaisina, huomattavan pitkä kesto ja se, että kantajalla saattoi olla toimielimen nimeämän lääkärin puolueettomuutta koskevia epäilyjä, oli alueiden komitean tehtävänä varmistaa, etteivät tällaiset epäilyt voineet jatkua. Alueiden komitea kuitenkin laiminlöi huolenpitovelvollisuutensa jättäessään toteuttamatta tämänsuuntaisia toimenpiteitä.

149    Viides kanneperuste on siis todettava perustelluksi, ja se on otettava huomioon vahingonkorvausvaatimuksen tarkastelussa.

 Kuudes kanneperuste, joka koskee SEUT 266 artiklan rikkomista

150    Kantaja väittää, ettei alueiden komitea ole pannut täytäntöön 7.5.2013 annettua tuomiota McCoy v. alueiden komitea (F-86/11, EU:F:2013:56). Nimittävä viranomainen ei nimittäin kantajan mukaan valvonut tosiasiallisesti toisen työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyä, kun se esitti kysymyksiä ainoastaan toimielimen nimeämälle lääkärille, kuten edempänä mainittiin.

151    Alueiden komitea kiistää kantajan väitteet ja katsoo, että se on tosiasiallisesti pannut täytäntöön 7.5.2013 annetun tuomion McCoy v. alueiden komitea (F-86/11, EU:F:2013:56).

152    On muistutettava, että kun tuomioistuimet kumoavat toimielimen toteuttaman toimenpiteen, tämän viimeksi mainitun tehtävänä on SEUT 266 artiklan mukaisesti toteuttaa tuomioistuimen tuomion täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kumoamistuomion noudattamiseksi ja sen täytäntöönpanemiseksi kokonaan on kumotun toimenpiteen toteuttaneen toimielimen noudatettava paitsi tuomion tuomiolauselmaa, myös siihen johtaneita perusteluita, jotka ovat tuomiolauselman tarpeellinen tuki siinä merkityksessä, että ne ovat välttämättömät määrittelemään tarkasti, mitä tuomiolauselmassa todetaan. Näissä perusteluissa nimittäin yhtäältä yksilöidään lainvastaiseksi katsottu säännös tai määräys, ja toisaalta ne osoittavat tuomiolauselmassa todetun lainvastaisuuden täsmälliset syyt, ja asianomaisen toimielimen on otettava nämä perustelut huomioon korvatessaan kumotun toimen (ks. määräys 29.6.2005, Pappas v. alueiden komitea, T-254/04, EU:T:2005:260, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

153    On myös muistettava, että SEUT 266 artiklassa asianomainen toimielin velvoitetaan huolehtimaan siitä, ettei toimea, jolla kumottu toimi korvataan, rasita kumoamistuomiossa todettu lainvastaisuus (ks. vastaavasti tuomio 10.11.2010, SMHV v. Simões Dos Santos, T-260/09 P, EU:T:2010:461, 70–72 kohta).

154    Siltä osin kuin on kyse tuomioistuinten toteaman toimenpiteen kumoamisen vaikutuksista, ne ovat taannehtivat ja niiden vaikutuksesta kumottu toimenpide siis poistuu oikeusjärjestyksestä taannehtivasti. Vastaajana olevan toimielimen on näin ollen SEUT 266 artiklan mukaisesti toteutettava todettujen lainvastaisuuksien vaikutusten poistamiseksi tarvittavat toimenpiteet, mikä merkitsee tilanteessa, jossa toimenpide on jo pantu täytäntöön, että kantajan oikeudellinen tilanne palautetaan täsmälleen sellaiseksi kuin se oli ennen kyseistä toimenpidettä (määräys 29.6.2005, Pappas v. alueiden komitea, T-254/04, EU:T:2005:260, 37 kohta ja tuomio 15.4.2010, Angelidis v. parlamentti, F-104/08, EU:F:2010:23, 36 kohta).

155    Näiden periaatteiden valossa on tutkittava, paniko alueiden komitea käsiteltävässä asiassa asianmukaisesti täytäntöön 7.5.2013 annetun tuomion McCoy v. alueiden komitea (F-86/11, EU:F:2013:56).

156    Tältä osin on huomattava, että kantaja on voinut osoittaa – kuten ensimmäisen kanneperusteen tarkastelun yhteydessä todettiin – ettei alueiden komitea valvonut riittävällä tavalla toisen työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyä. Tällainen valvonnan laiminlyönti ei kuitenkaan itsessään riitä osoittamaan, että alueiden komitea rikkoi SEUT 266 artiklaa. On nimittäin myös kantajan asiana täsmentää edellä 152–154 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella, miten tämä puutteellinen valvonta myötävaikutti 7.5.2013 annetun tuomion McCoy v. alueiden komitea (F‑86/11, EU:F:2013:56) täytäntöönpanoa koskevan velvollisuuden laiminlyöntiin, mitä se ei ole tehnyt.

157    Näissä olosuhteissa kuudes kanneperuste on hylättävä perusteettomana. Näin ollen sitä ei oteta huomioon vahingonkorvausvaatimuksen yhteydessä.

 Vahingonkorvausvaatimus

158    Kantaja vaatii 5000 euron suuruista korvausta lainvastaisuuksista, jotka myötävaikuttivat tilanteeseen, jossa hän joutui odottamaan ja sietämään epävarmuutta, ja 20 000 euron suuruista korvausta sillä perusteella, että alueiden komitea rikkoi SEUT 266 artiklaa.

159    Kantaja väittää, että riidanalaisen päätöksen antamisen takia hän joutui uudestaan tilanteeseen, jossa hän joutuu odottamaan lopullista päätöstä henkilöstösääntöjen 78 artiklan nojalla aloitetussa menettelyssä sen seurauksena, että hänet todettiin työkyvyttömäksi kesäkuussa 2007. Hänen mukaansa tällainen odotuksen ja epävarman tilanteen pitkittyminen, joka aiheutui sekä 10.9.2010 tehdyn päätöksen että riidanalaisen päätöksen lainvastaisuudesta, on syynä henkiseen kärsimykseen, jota hän väittää itselleen aiheutuneen.

160    Kantaja vetoaa lisäksi riidanalaisen päätöksen vakavuuteen, tapahtuneen lainvastaisuuden luonteeseen ja olosuhteisiin, joissa se tapahtui. Hän korostaa myös, että oikeudenkäyntiä edeltävä vaihe itsessään myötävaikutti siihen, että esiin tuli muita lainvastaisuuksia, jotka osoittivat, että alueiden komitea kieltäytyi käyttämästä sille kuuluvaa toimivaltaa ja oli muun muassa kahdesti pyytänyt toimielimen nimeämältä lääkäriltä yksipuolista lausuntoa.

161    Kantajan mukaan riidanalaisen päätöksen kumoaminen ei ole itsessään asianmukainen korvaus aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä, joka liittyy riidanalaisen päätöksen lainvastaisuuden aiheuttamaan vakavaan epävarmuuden ja huolestuneisuuden tunteeseen.

162    Alueiden komitea kiistää kantajan vahingonkorvausvaatimuksen. Se väittää lähinnä, että kantaja ei ole esittänyt näyttöä aiheutuneesta kärsimyksestä, että riidanalaisessa päätöksessä ei ole mitään lainvastaisuutta ja että SEUT 266 artiklaa ei rikottu.

163    Kantajan korvausvaatimusten perusteltavuuden osalta on muistutettava, että unionin vastuun syntymisen edellytyksenä on tiettyjen edellytysten täyttyminen toimielinten moititun toiminnan lainvastaisuuden, vahingon tosiasiallisen syntymisen ja toimielimen toiminnan ja väitetyn vahingon välisen syy-yhteyden osalta (tuomio 25.10.2017, Lucaccioni v. komissio, T-551/16, ei julkaistu, EU:T:2017:751, 122 kohta).

164    On muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan SEUT 270 artiklan ja henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklan perusteella nostettaviin kanteisiin, joissa vaaditaan korvausta vahingosta, jonka toimielin on aiheuttanut virkamiehelle tai toimihenkilölle, sovelletaan erityisiä sääntöjä, jotka eroavat säännöistä, jotka perustuvat sopimussuhteen ulkopuolista unionin vastuuta koskeviin yleisperiaatteisiin SEUT 268 artiklan ja SEUT 340 artiklan toisen kohdan yhteydessä. Henkilöstösäännöistä nimittäin ilmenee, että unionin virkamies tai toimihenkilö on, toisin kuin muut yksityishenkilöt, sidoksissa toimielimeensä sellaisen työsuhteen kautta, jolle on ominaista oikeuksien ja erityisten vastavuoroisten velvollisuuksien tasapaino, jota kuvastaa toimielimen huolenpitovelvollisuus asianomaista henkilöä kohtaan. Tästä seuraa, että kun unioni toimii työnantajana, siihen sovelletaan laajennettua vastuuta, joka ilmenee velvoitteessa korvata vahingot, joita sen henkilöstölle on aiheutunut lainvastaisuudesta, johon se on syyllistynyt työnantajana, ilman että toimielimen sopimuksen ulkopuolisen vastuun osoittamiseksi Euroopan virkamiehiä koskevissa riita-asioissa olisi tarpeen osoittaa riittävän ilmeisen rikkomisen tai toimielimen harkintavallan rajojen ilmeisen ja vakavan rikkomisen olemassaoloa (ks. tuomio 19.6.2013, Goetz v. alueiden komitea, F-89/11, EU:F:2013:83, 98 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

165    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan lainvastaisen toimen kumoaminen voi sinällään olla asianmukainen ja lähtökohtaisesti riittävä korvaus henkisestä kärsimyksestä, joka tästä toimesta on voinut aiheutua, ellei kantaja osoita, että hänelle on aiheutunut henkistä kärsimystä, joka ei liity kumoamisen perusteena olevaan lainvastaisuuteen ja jota ei voitu täysimääräisesti korvata tällä kumoamisella (ks. tuomio 14.7.2011, Petrilli v. komissio, F-98/07, EU:F:2011:119, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

166    Kantajan vahingonkorvausvaatimus on tutkittava näiden periaatteiden valossa.

167    Lainvastaisuuden tai alueiden komitean syyksi luettavan vahingon osalta on ensinnäkin huomattava, ettei käsiteltävässä asiassa ole osoitettu, että alueiden komitea rikkoi SEUT 266 artiklaa.

168    Toiseksi on muistutettava, että käsiteltävässä asiassa on katsottu, että riidanalaisen päätöksen, jolla hyväksyttiin toisen työkyvyttömyyslautakunnan päätelmät, perustelut olivat puutteelliset ja siihen liittyi ilmeinen arviointivirhe. On myös merkityksellistä ottaa huomioon – kuten kantaja väittää – että oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä tapahtui muita lainvastaisuuksia. Tältä osin on todettu, ettei alueiden komitea valvonut riittävällä tavalla toisen työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyä, että se loukkasi puolueettomuusperiaatetta ja laiminlöi huolenpitovelvollisuuttaan. Tältä osin on asianmukaista katsoa – kuten kantaja on lähinnä väittänyt kanteensa tueksi esittämissään kanneperusteissa –, että riidanalaiseen päätökseen liittyvät lainvastaisuudet olisi voitu välttää. On nimittäin niin, että ellei nimittävä viranomainen olisi luottanut yksinomaan 8.5.2015 päivättyyn muistioon vaan olisi omasta aloitteestaan valvonut riittävällä tavalla työkyvyttömyyslautakunnan työskentelyä muun muassa noudattamalla kantajan kehotusta tutkia yhteenvetona laadittu lääketieteellinen lausunto ja esittämällä kysymyksiä muille toisen työkyvyttömyyslautakunnan lääkäreille, se olisi voinut korjata riidanalaiseen päätökseen liittyvät lainvastaisuudet. Koska alueiden komitea ei toiminut näin, se myötävaikutti kantajan epävarman tilanteen ja huolestuneisuuden tunteen pitkittymiseen.

169    Kolmanneksi on todettava, että käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen kumoaminen ei ole riittävä korvaus kantajalle aiheutuneesta kärsimyksestä. Riidanalaisen päätöksen lainvastaisuuden ja valitusmenettelyssä tapahtuneiden lainvastaisuuksien takia kantaja on nimittäin jälleen samassa odotuksen ja epävarmuuden tilanteessa kuin siinä, joka oli seurausta 10.9.2010 annetun päätöksen lainvastaisuudesta. Tällainen riidanalaisen päätöksen lainvastaisuudesta aiheutuvan odotuksen ja epävarman tilanteen pitkittyminen on korvattavissa oleva henkinen kärsimys, josta alueiden komitean on myönnettävä kohtuulliseksi katsomansa asianmukainen korvaus (ks. vastaavasti tuomio 25.10.2017, Lucaccioni v. komissio, T-551/16, ei julkaistu, EU:T:2017:751, 144 kohta).

170    Edellä esitetyn perusteella on todettava, että kantajalle aiheutui kiistatonta ja alueiden komitean toiminnasta suoraan johtuvaa henkistä kärsimystä. Näin ollen alueiden komitean lainvastaisuuksien takia kantajalle aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä myönnettävän korvauksen määräksi on oikeuden ja kohtuuden mukaan vahvistettava 5 000 euroa.

 Oikeudenkäyntikulut

171    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska alueiden komitea on hävinnyt asian ja kantaja on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, alueiden komitea on velvoitettava korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Alueiden komitean työvaliokunnan 2.12.2014 tekemä päätös, jossa kieltäydytään tunnustamasta, että Robert McCoyn henkilöstösääntöjen 78 artiklan viidennen kohdan mukaisen työkyvyttömyyden syynä oleva sairaus on työperäinen, kumotaan.

2)      Alueiden komitea velvoitetaan maksamaan kantajalle korvauksena 5 000 euroa.

3)      Alueiden komitea velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Prek Schalin Costeira

Julistettiin Luxemburgissa 23 päivänä lokakuuta 2018.

Allekirjoitukset

* Oikeudenkäyntikieli: ranska.