UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (muutoksenhakujaosto)
12 päivänä toukokuuta 2010 (*)
Muutoksenhaku – Henkilöstö – Palvelukseen ottaminen – Avoin kilpailu – Päätös, jossa todetaan hakijan epäonnistuneen suullisessa kokeessa – Komission kieltäytyminen vastaamasta prosessinjohtotoimeen
Asiassa T‑560/08 P,
jossa on kyse valituksesta, joka on tehty Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen (ensimmäinen jaosto) asiassa F-74/07, Meierhofer vastaan komissio, 14.10.2008 antamasta tuomiosta (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa) ja jolla vaaditaan kyseisen tuomion kumoamista,
Euroopan komissio, asiamiehinään J. Currall ja B. Eggers, avustajanaan asianajaja B. Wägenbaur,
valittajana,
ja jossa vastapuolena on
Stefan Meierhofer, kotipaikka München (Saksa), edustajanaan asianajaja H.‑G. Schiessl,
kantajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (muutoksenhakujaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti M. Jaeger (esittelevä tuomari) sekä tuomarit A. W. H. Meij ja M. Vilaras,
kirjaaja: apulaiskirjaaja B. Pastor,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 13.1.2010 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Valituksellaan, joka on tehty Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön liitteessä I olevan 9 artiklan perusteella, Euroopan yhteisöjen komissio vaatii unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen (ensimmäinen jaosto) asiassa F-74/07, Meierhofer vastaan komissio, 14.10.2008 antaman tuomion (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla tämä kumosi kilpailun EPSO/AD/26/05 valintalautakunnan 19.6.2007 tekemän päätöksen, jonka mukaan kantaja ensimmäisessä oikeusasteessa oli epäonnistunut kyseisen kilpailun suullisessa kokeessa.
Asian tausta ja asiaa koskevat oikeussäännöt
2 Kuten valituksenalaisesta tuomiosta (8–11 kohta) ilmenee, Saksan kansalainen Stefan Meierhofer, joka oli kantajana ensimmäisessä oikeusasteessa, osallistui avoimeen kilpailuun EPSO/AD/26/05 (jäljempänä kilpailu), jota koskeva ilmoitus julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 20.7.2005 (EUVL C 178 A, s. 3). Läpäistyään esivalintakokeet sekä kirjalliset kokeet Meierhofer osallistui 29.3.2007 suulliseen kokeeseen.
3 Kilpailun valintalautakunnan puheenjohtaja ilmoitti 10.5.2007 päivätyllä kirjeellä Meierhoferille, että tämä oli saanut suullisessa kokeessa 24,5 pistettä, mikä ei täyttänyt vaadittua vähimmäispistemäärää 25/50, ja ettei häntä voitu näin ollen ottaa varallaololuetteloon (jäljempänä 10.5.2007 tehty päätös).
4 Meierhofer pyysi 11.5.2007 päivätyllä kirjeellään 10.5.2007 tehdyn päätöksen tutkimista uudelleen, koska hän katsoi suullisen kokeen jälkeen itse laatimiinsa muistiinpanoihin viitaten, että hän oli vastannut oikein ainakin 80 prosenttiin tämän kokeen kysymyksistä. Hän vaati siten tarkistamaan suullisen kokeensa arvioinnin sekä toissijaisesti selitystä arvosanoista, jotka hän oli saanut kustakin tässä kokeessa esitetystä kysymyksestä.
5 Kilpailun valintalautakunnan puheenjohtaja ilmoitti Meierhoferille 19.6.2007 päivätyllä kirjeellä, että tutkittuaan uudelleen hänen hakemuksensa valintalautakunta ei ollut havainnut syytä muuttaa hänen tuloksiaan (jäljempänä 19.6.2007 tehty päätös). Tässä kirjeessä Meierhoferille täsmennettiin lisäksi yhtäältä, että hänen erityisalan tuntemustaan koskevien epätyydyttävien vastausten lukumäärä oli tyydyttävien vastausten lukumäärää suurempi, ja toisaalta, että suullinen koe oli järjestetty kilpailuilmoituksessa täsmennettyjen kriteerien mukaisesti ja että Euroopan yhteisöjen virkamiesten henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) liitteessä III olevassa 6 artiklassa säädetyn valintalautakunnan työskentelyn salassapidon vuoksi hakijoille ei ollut mahdollista toimittaa arvosteluasteikkoa eikä näiden suullisessa kokeessa saamien arvosanojen erittelyä.
6 Kilpailuilmoitus sisältää kohdassa ”B. Kilpailun vaiheet” suullista koetta ja varallaololuetteloon ottamista koskevat seuraavat säännöt:
”3. Suullinen koe – Arvostelu
e) Hakijan ja valintalautakunnan hakijan pääkielellä käymässä keskustelussa arvioidaan hakijan soveltuvuutta A.I kohdassa mainittuihin tehtäviin. Keskustelussa käsitellään muun muassa hakijan erityisalan tuntemusta sekä hänen tietojaan Euroopan unionista, sen toimielimistä ja politiikoista. Keskustelussa arvioidaan myös hakijan toisen kielen kielitaitoa. Keskustelun tarkoituksena on niin ikään arvioida hakijan kykyä sopeutua työhön Euroopan unionin virkamiehenä monikulttuurisessa ympäristössä.”
7 Lisäksi henkilöstösääntöjen liitteessä III oleva 6 artikla kuuluu seuraavasti:
”Valintalautakunnan työskentely on salaista.”
Oikeudenkäyntimenettely ensimmäisessä oikeusasteessa ja valituksenalainen tuomio
8 Meierhofer vaati virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 3.7.2007 saapuneella kanteella 10.5.2007 tehdyn päätöksen ja 19.6.2007 tehdyn päätöksen kumoamista sekä komission velvoittamista toimimaan tietyllä tavalla.
9 Virkamiestuomioistuin päätti työjärjestyksensä 55 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena asianosaisille 7.2.2008 lähetetyssä suullista käsittelyä varten laaditussa valmistelevassa kertomuksessa kehottaa komissiota toimittamaan ennen suullista käsittelyä
”a) arvosteluasteikon ja kantajan suullisessa kokeessa saamien arvosanojen erittelyn – –, joihin viitataan 19.6.2007 tehdyssä päätöksessä olla hyväksymättä hänen pyyntöään uudelleen tutkimisesta
b) kaikki muut seikat, jotka liittyvät kantajan suullista koetta koskevan suorituksen laadun arviointiin
c) luettelon muiden hylkäävän arvosanan suullisessa kokeessa saaneiden hakijoiden arvosanoista ilman heidän nimiään
d) laskelmat, joiden perusteella kantajan suullisen kokeen pistemääräksi on saatu täsmälleen 24,5/50.”
10 Tässä samassa suullista käsittelyä varten laaditussa valmistelevassa kertomuksessa todettiin, että edellä mainittujen seikkojen ilmoittaminen Meierhoferille tapahtuisi sikäli kuin tällainen ilmoittaminen ei olisi ristiriidassa valintalautakunnan työskentelyn salassapitoa koskevan periaatteen kanssa ja/tai tarvittaessa tiettyjen sellaisten seikkojen poistamisen jälkeen, joiden paljastaminen olisi kyseisen periaatteen vastaista.
11 Vastauksena näihin prosessinjohtotoimiin komissio toimitti 18.2.2008 virkamiestuomioistuimen kirjaamoon suullista käsittelyä varten laaditun valmistelevan kertomuksen c alakohdassa tarkoitetun luettelon suullisessa kokeessa hylättyjen hakijoiden hylkäävistä arvosanoista ilman heidän nimiään. Komissio ei kuitenkaan toimittanut kyseisen kertomuksen a, b ja d alakohdassa mainittuja seikkoja ja vetosi lähinnä siihen, että koska valintalautakunnan työskentelyä ohjaavia sääntöjä ei ollut osoitettu rikotun, valintalautakunnan työskentelyn salassapidon vuoksi muita pyydettyjä seikkoja ja asiakirjoja ei voitu toimittaa pelkästään perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä koskevan kanneperusteen perusteella.
12 Valituksenalaisen tuomion 16 kohdan lopussa virkamiestuomioistuin totesi seuraavaa:
”Komissio huomautti lisäksi, ettei sillä ole velvollisuutta toimittaa tällaisia seikkoja ja asiakirjoja, toteuttipa virkamiestuomioistuin sitten prosessinjohtotoimenpiteitä, kuten esillä olevassa asiassa, tai jopa asian selvittämistoimia.”
13 Meierhofer toimitti 20.3.2008 virkamiestuomioistuimen kirjaamoon huomautuksia komissiolle osoitetuista prosessinjohtotoimista ja erityisesti sen suhtautumisesta kyseisiin toimenpiteisiin.
14 Komissio vastasi 19.5.2008 päivätyllä kirjeellä näihin huomautuksiin, koska se sai jäljennöksen näistä huomautuksista vasta 23.4.2008 pidetyssä istunnossa.
15 Valituksenalaisella tuomiolla virkamiestuomioistuin totesi ensinnäkin, että oli katsottava, että kanne kohdistui pelkästään 19.6.2007 tehtyyn päätökseen, koska kun kilpailun hakija vaatii valintalautakunnan tekemän päätöksen uudelleen tutkimista, tälle vastaisena toimena on pidettävä valintalautakunnan tekemää päätöstä sen jälkeen, kun se on tutkinut hakijan tilanteen uudelleen (valituksenalaisen tuomion 19 ja 20 kohta). Seuraavaksi tutkittuaan ja hyväksyttyään Meierhoferin ensimmäisen kanneperusteen, joka koski perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä (valituksenalaisen tuomion 30–55 kohta), virkamiestuomioistuin kumosi 19.6.2007 tehdyn päätöksen, velvoitti komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja hylkäsi Meierhoferin muut vaatimukset sillä perusteella, että tuomioistuimilla ei selvästikään ole toimivaltaa antaa määräyksiä toimielimille.
16 Käsiteltävästä valituksesta on ensinnäkin todettava, että virkamiestuomioistuin totesi, että kaikki yksittäistapausta koskevat, henkilöstösääntöjen mukaisesti tehdyt jollekin vastaiset päätökset on perusteltava ja että perusteluvelvollisuuden tarkoituksena on yhtäältä se, että tuomioistuin voi tutkia päätöksen laillisuuden, ja toisaalta se, että se, jota asia koskee, saa tarvittavat tiedot voidakseen tutkia, onko päätös perusteltu, ja arvioida kanteen nostamisen tarkoituksenmukaisuutta. Se kuitenkin lisäsi viittaamalla asiassa C-254/95 P, parlamentti vastaan Innamorati, 4.7.1996 annettuun tuomioon (Kok., s. I-3423, 24–28 kohta), että kilpailun valintalautakunnan tekemien päätösten osalta perusteluvelvollisuus on sovitettava yhteen henkilöstösääntöjen liitteessä III olevassa 6 artiklassa säädetyn valintalautakunnan työskentelyn salassapidon kanssa, jolla on tarkoitus taata kilpailun valintalautakuntien riippumattomuus ja objektiivisuus. Näin ollen tämän salassapidon noudattaminen estää valintalautakuntien jäsenten henkilökohtaisten kannanottojen ja hakijoiden henkilökohtaiseen tai vertailevaan arviointiin liittyvien seikkojen paljastamisen ja kilpailun valintalautakunnan päätösten perusteluvaatimuksessa on otettava huomioon kyseisen työskentelyn luonne, joka on hakijoiden soveltuvuutta tutkittaessa ennen kaikkea vertailevaa, minkä vuoksi sitä koskee tälle työskentelylle ominainen salassapito (valituksenalaisen tuomion 30 ja 31 kohta).
17 Virkamiestuomioistuin korosti, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ”eri kokeista saatujen arvosanojen ilmoittaminen” on riittävä perustelu valintalautakunnan päätöksille (edellä 16 kohdassa mainittu asia parlamentti v. Innamorati, tuomion 31 kohta; asia T-153/95, Kaps v. yhteisöjen tuomioistuin, tuomio 21.5.1996, Kok. H., s. I‑A‑233 ja II‑663, 81 kohta; yhdistetyt asiat T‑167/99 ja T‑174/99, Giulietti ym. v. komissio, tuomio 2.5.2001, Kok. H., s. I‑A‑93 ja II‑441, 81 kohta; asia T-53/00, Angioli v. komissio, tuomio 23.1.2003, Kok. H., s. I-A-13 ja II-73, 69 kohta ja asia T-294/03, Gibault v. komissio, tuomio 31.5.2005, Kok. H., s. I-A-141 ja II-635, 39 kohta) (valituksenalaisen tuomion 32 kohta).
18 Virkamiestuomioistuin täsmensi toiseksi alan oikeuskäytännön merkitystä (valituksenalaisen tuomion 34 kohta).
19 Virkamiestuomioistuin viittasi myös kilpailun kirjallisessa vaiheessa epäonnistumista koskevaan oikeuskäytäntöön, jonka mukaan hakija saa käytännössä varsin täydellisen selityksen epäonnistumisestaan siten, että hän saa tietoonsa paitsi yksittäiset arvosanat, myös perustelut yksittäiselle hylkäävälle arvosanalle, joka on johtanut hänen karsiutumiseensa kilpailun jatkosta, sekä muita tietoja (asia T-72/01, Pyres v. komissio, tuomio 25.6.2003, Kok. H., s. I‑A‑169 ja II‑861, 70 kohta; asia T-233/02, Alexandratos ja Panagiotou v. neuvosto, tuomio 17.9.2003, Kok. H., s. I‑A‑201 ja II‑989, 31 kohta; asia T-371/03, Le Voci v. neuvosto, tuomio 14.7.2005, Kok. H., s. I‑A‑209 ja II‑957, 115–117 kohta; asia F-73/06, Van Neyghem v. komissio, tuomio 13.12.2007, 72, 79 ja 80 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa ja asia F-147/06, Dragoman v. komissio, tuomio 4.9.2008, 21, 82 ja 83 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa) (valituksenalaisen tuomion 39 kohta).
20 Tästä virkamiestuomioistuin totesi, että vaikka ne, joita asia koskee, eivät välttämättä tunne kirjallisten kokeiden korjaajia, joita suojataan näin ollen edellä 16 kohdassa mainitussa asiassa parlamentti vastaan Innamorati tarkoitetuilta asiaan puuttumisilta ja paineilta toisin kuin suullisessa vaiheessa läsnä olevia valintalautakunnan jäseniä, tällä seikalla ei voida perustella objektiivisesti huomattavaa eroa niiden vaatimusten, jotka koskevat perusteluvelvollisuutta hakijan epäonnistuttua kirjallisessa vaiheessa ja jotka esitetään valituksenalaisen tuomion 39 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä, ja niiden komission puoltamien vaatimusten välillä, jotka koskevat perusteluvelvollisuutta hakijan epäonnistuttua suullisessa kokeessa ja jotka muun muassa esillä olevassa asiassa muodostuvat komission mukaan yksinomaan hakijan yksittäisen hylkäävän arvosanan ilmoittamisesta tälle.
21 Virkamiestuomioistuin totesi kolmanneksi, että vaikka sovitettaessa yhteen perusteluvelvollisuutta ja valintalautakunnan työskentelyn salassapitoa koskevan periaatteen noudattamista ja erityisesti ratkaistaessa, täytetäänkö tämä velvollisuus ilmoittamalla suullisessa vaiheessa hylätylle hakijalle yksi ainoa yksittäinen hylkäävä arvosana, suuremman painoarvon saa useimmiten valintalautakunnan työskentelyn salassapitoa koskeva periaate, asia voi olla toisin erityisten olosuhteiden vuoksi varsinkin, kun viimeaikainen oikeuskäytäntö, joka koskee Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi 30.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1049/2001 (EYVL L 145, s. 43), osoittaa virkamiestuomioistuimen mukaan kehitystä avoimuutta puoltavaan suuntaan (ks. vastaavasti asia C-64/05 P, Ruotsi v. komissio, tuomio 18.12.2007, Kok., s. I‑11389 ja yhdistetyt asiat C-39/05 P ja C-52/05 P, Ruotsi ja Turco v. neuvosto, tuomio 1.7.2008, Kok., s. I-4723) (valituksenalaisen tuomion 40 kohta).
22 Virkamiestuomioistuin esitti neljänneksi eri syyt, joiden vuoksi on katsottava, että esillä olevaan tapaukseen liittyy edellä 21 kohdassa tarkoitettuja erityisiä olosuhteita (valituksenalaisen tuomion 42–48 kohta).
23 Viidenneksi virkamiestuomioistuin teki päätelmät erityisistä olosuhteista ja katsoi, että vaikka kantajan suullisesta kokeesta saaman yksittäisen hylkäävän arvosanan eli 24,5/50 ilmoittamista on pidettävä enempänä kuin pelkkänä perustelujen alkuna, jonka osalta voidaan oikeuskäytännön mukaan (asia T-71/96, Berlingieri Vinzek v. komissio, tuomio 6.11.1997, Kok. H., s. I‑A‑339 ja II‑921, 79 kohta) esittää täsmennyksiä oikeudenkäynnin aikana, pelkästään tämä arvosana ei kuitenkaan riittänyt esillä olevan asian olosuhteissa täyttämään täysimääräisesti perusteluvelvollisuutta. Tästä seurasi, että komission kieltäytyminen lisätietojen antamisesta merkitsi virkamiestuomioistuimen mukaan tämän velvollisuuden laiminlyöntiä (valituksenalaisen tuomion 49 kohta).
24 Vaikka virkamiestuomioistuin myönsi, että sen asiana ei ole määrittää, mitä tietoja komission on ilmoitettava sille, jota asia koskee, perusteluvelvollisuutensa täyttääkseen, se totesi kuitenkin muun muassa, että Meierhoferille olisi voitu antaa tiettyjä lisätietoja, joihin kuuluvat esimerkiksi kunkin kilpailuilmoituksessa vahvistetun arviointikriteerin osalta annettu väliarvosana ja arviointilomakkeet, jotka olisi voitu toimittaa peittämällä valintalautakunnan työskentelyn salassapidon kattamat seikat, paljastamatta valintalautakunnan jäsenten henkilökohtaisia kannanottoja ja hakijoiden henkilökohtaiseen tai vertailevaan arviointiin liittyviä seikkoja (valituksenalaisen tuomion 50 ja 51 kohta).
25 Se totesi seuraavaksi, että sen seurauksena, että komissio ei suostunut toimittamaan näitä tietoja edes pelkästään virkamiestuomioistuimelle, virkamiestuomioistuin ei voinut täysin tutkia asiaa (valituksenalaisen tuomion 51 kohta).
26 Virkamiestuomioistuin korosti lisäksi, että mikäli asiassa seurattaisiin komission päättelyä, jonka mukaan edellä 25 kohdassa tarkoitetun kaltaisilla seikoilla ei ole merkitystä, unionin tuomioistuimilla ei olisi mitään mahdollisuutta tutkia suullisen vaiheen arviointia. Vaikka virkamiestuomioistuin ei voi todellisuudessa korvata valintalautakunnan jäsenten arviointia omalla arvioinnillaan, sen on voitava tarkistaa perusteluvelvollisuuden kannalta, että nämä jäsenet ovat arvostelleet kantajan kilpailuilmoituksessa todettujen arviointikriteerien perusteella ja ettei tämän arvosanan laskennassa ole tapahtunut virhettä. Lisäksi sen on voitava tutkia rajoitetusti valintalautakunnan jäsenten arviointien ja näiden numeroarvosanojen välistä yhteyttä (asia 40/86, Kolivas v. komissio, tuomio 16.6.1987, Kok., s. 2643, 11 kohta; edellä 19 kohdassa mainittu asia Van Neyghem v. komissio, tuomion 86 kohta ja asia F-127/07, Coto Moreno v. komissio, tuomio 11.9.2008, 34 ja 36 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Tältä osin sen on toteutettava asian erityispiirteiden kannalta tarkoituksenmukaisiksi arvioimiaan prosessinjohtotoimia ja tarvittaessa täsmennettävä vastaajana olevalle toimielimelle, että vastaukset toimitetaan henkilölle, jota asia koskee, vain sikäli kuin se on yhteensopivaa valintalautakunnan työskentelyn salassapitoa koskevan periaatteen kanssa (valituksenalaisen tuomion 52 kohta).
27 Kuudenneksi ja viimeiseksi virkamiestuomioistuin totesi, että komissio oli kieltäytynyt toimittamasta virkamiestuomioistuimen prosessinjohtotoimina pyytämiä tietoja, ja koska se katsoi, että komission esittämät perustelut tämän kieltäytymisen tueksi eivät olleet vakuuttavia, se totesi, että 19.6.2007 tehty päätös oli kumottava perusteluvelvollisuuden laiminlyömisen vuoksi (riidanalaisen tuomion 53–55 kohta).
Valitus
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
28 Komissio teki esillä olevan valituksen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.12.2008 toimittamallaan valituskirjelmällä.
29 Meierhoferin toimitettua vastineensa 17.3.2009 komissio pyysi 6.4.2009 päivätyllä kirjeellä saada toimittaa vastauksen unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 143 artiklan 1 kohdan mukaisesti.
30 Unionin yleisen tuomioistuimen valituksia käsittelevän jaoston puheenjohtaja hyväksyi tämän pyynnön 15.4.2009 tekemällään päätöksellä, mitä seurasi toinen kirjelmien vaihto, ja kirjallinen käsittely päättyi 20.7.2009.
31 Komissio esitti 18.8.2009 päivätyllä kirjeellä perustellun pyynnön työjärjestyksen 146 artiklan perusteella, jotta sitä kuultaisiin oikeudenkäynnin suullisessa vaiheessa.
32 Unionin yleinen tuomioistuin (muutoksenhakujaosto) hyväksyi tämän pyynnön esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella ja aloitti suullisen käsittelyn.
33 Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin suullisiin kysymyksiin kuultiin 13.1.2010 pidetyssä istunnossa.
34 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion
– velvoittaa kummankin asianosaisen vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.
35 Meierhofer vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– jättää valituksen tutkimatta
– toissijaisesti hylkää valituksen perusteettomana
– velvoittaa komission korvaamaan asianosaisten oikeudenkäyntikulut kummassakin oikeusasteessa.
36 Suullisessa käsittelyssä Meierhofer peruutti oikeudenkäyntiväitteensä, joka perustui tämän valituksen tekemiseen myöhään, ja tämä merkittiin pöytäkirjaan.
Oikeudellinen arviointi
Tutkittavaksi ottaminen
37 Aluksi – ja siitä huolimatta, että Meierhofer ei enää vetoa siihen, että tämä valitus on tehty myöhään on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kanteiden ja valitusten määräajat ovat ehdottomia prosessinedellytyksiä eivätkä ne ole osapuolten tai tuomioistuimen päätettävissä, koska niistä on säädetty oikeudellisten tilanteiden selkeyden ja oikeusvarmuuden varmistamiseksi. Näin ollen unionin yleisen tuomioistuimen on tarvittaessa viran puolesta tutkittava, onko kanne nostettu tai valitus tehty säädetyssä määräajassa (ks. yhdistetyt asiat T-142/01 ja T-283/01, OPTUC v. komissio, tuomio 28.1.2004, Kok., s. II‑329, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
38 Komission kahden kuukauden määräaika valituksen tekemiseen valituksenalaisesta tuomiosta alkoi sen vastaanottamisesta 16.10.2008. Tätä määräaikaa pidennettiin työjärjestyksen 102 artiklan 2 kohdan mukaisesti pitkien etäisyyksien vuoksi kymmenellä päivällä, jolloin se päättyi 26.12.2008 keskiyöllä. On siis todettava, että valitus, joka saapui unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.12.2008, tehtiin asetetussa määräajassa.
39 Vastineessaan Meierhofer vetosi lisäksi siihen, että valitus on jätettävä tutkimatta siksi, että komissiolla ei enää ollut oikeussuojan tarvetta, koska tämä toimielin oli jo täyttänyt velvoitteet, jotka sille valituksenalaisessa tuomiossa asetettiin, toimittamalla Meierhoferille tämän suullisen kokeen väliarvosanat.
40 Vastauksessaan komissio kiisti tämän väitteen ja vetosi EY 233 artiklaan perustuvaan velvollisuuteen panna valituksenalainen tuomio täytäntöön sekä siihen, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön liitteessä I olevan 9 artiklan toisen kohdan mukaan yhteisön toimielimen mahdollisuus tehdä valitus ei riipu oikeussuojan tarpeesta.
41 Tästä on ensinnäkin muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön, joka koskee valituksia, jotka vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa oleva toimielin on tehnyt ratkaisunsa, jolla on hyväksytty virkamiehen vaatimukset, mukaan valituksen tutkittavaksi ottaminen edellyttää oikeussuojan tarpeen olemassaoloa, ja tämä puolestaan edellyttää, että valitus voi tuottaa sen tekijälle hyötyä (asia C-174/99 P, parlamentti v. Richard, tuomio 13.7.2000, Kok., s. I‑6189, 33 kohta ja asia C-277/01 P, parlamentti v. Samper, tuomio 3.4.2003, Kok., s. I‑3019, 28 kohta).
42 Komissio vetosi näin ollen virheellisesti oikeuskäytäntöön, jonka mukaan yhtäältä Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan kolmannen kohdan perusteella unionin toimielinten ei tarvitse osoittaa minkäänlaista oikeussuojan tarvetta voidakseen tehdä valituksen ja toisaalta unionin tuomioistuinten tehtävänä ei ole valvoa näiden toimielinten tämän osalta tekemiä valintoja. Tässä samassa oikeuskäytännössä todetaan nimittäin selvästi, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön kyseistä määräystä ei sovelleta yhteisön ja sen henkilöstön välisiin riitoihin (asia C-49/92 P, komissio v. Anic Partecipazioni, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I‑4125, 171 ja 172 kohta).
43 Käsiteltävässä asiassa on todettava, että komissiolla todellakin on oikeussuojan tarve.
44 Tämän osalta on muistutettava, että virkamiestuomioistuin kumosi valituksenalaisella tuomiolla 19.6.2007 tehdyn päätöksen perusteluvelvollisuuden laiminlyömisen vuoksi (ks. edellä 27 kohta). Tästä seuraa, että tämän tuomion noudattamiseksi ja sen täysimääräisen täytäntöönpanon varmistamiseksi komission velvollisuutena oli tehdä uusi päätös ja ottaa tai olla ottamatta Meierhofer kilpailun varallaololuetteloon. Tällä uudella päätöksellä korvattaisiin 19.6.2007 tehty päätös, joka oli kumottu valituksenalaisella tuomiolla.
45 On todettava, että komissio ei tehnyt tällaista päätöstä. On totta, että valituksenalaisen tuomion jälkeen se toimitti Meierhoferille tämän suullisessa kokeessa saamat väliarvosanat. Kirje, jossa kyseiset arvosanat ilmoitetaan, ei kuitenkaan sisällä minkäänlaista muodollista päätöstä ottaa tai olla ottamatta Meierhofer varallaololuetteloon. Jos näin ollen valituksenalaista tuomiota ei kumota, komission on tehtävä tällainen uusi päätös, josta Meierhofer voi tarvittaessa nostaa uuden kanteen. Jos valitus puolestaan katsotaan perustelluksi ja valituksenalainen tuomio kumotaan, 19.6.2007 tehdyn päätöksen kaikki vaikutukset ovat voimassa ja se on tutkittava uudelleen Meierhoferin kanneperusteiden valossa.
46 Koska väliarvosanoja koskevaa ilmoitusta ei voida peruuttaa, edellä 45 kohdassa mainitussa toisessa esimerkkitapauksessa ei toki olisi tarpeen tutkia sitä, onko toteutettava asian selvittämistoimia kyseisten arvosanojen esittämiseksi. Tämä johtaisi kuitenkin yksinomaan mahdollisesti siihen, että Meierhoferin kanteessaan, joka johti valituksenalaisen tuomion antamiseen, esittämältä kanneperusteelta, joka perustui perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin, puuttuisi kohde. Meierhoferin samassa kanteessa esittämät muut kanneperusteet, joita virkamiestuomioistuin ei tutkinut, olisi tässä tilanteessa tutkittava.
47 Lisäksi valituksenalaisen tuomion kumoaminen hyödyttäisi joka tapauksessa tietyllä tavalla komissiota, koska jos ensimmäisessä oikeusasteessa nostettu kanne hylätään lopullisesti, komissio on suojassa kaikilta Meierhoferin esittämiltä korvausvaatimuksilta, jotka liittyvät vahinkoon, jota tämä saattaisi väittää kärsineensä 19.6.2007 tehdyn päätöksen vuoksi (ks. vastaavasti edellä 41 kohdassa mainittu asia parlamentti v. Richard, tuomion 34 kohta ja edellä 41 kohdassa mainittu asia parlamentti v. Samper, tuomion 31 kohta).
48 Edellä esitetyn valossa Meierhoferin esittämä oikeudenkäyntiväite on hylättävä.
Asiakysymys
49 Valituksensa tueksi komissio vetoaa lähinnä kolmeen valitusperusteeseen, joista ensimmäinen koskee perusteluvelvollisuuden laajuuden huomiotta jättämistä, toinen valintalautakunnan jäsenten suorittamien arviointien valvonnan ristiriitaisuutta yhteisön oikeuden kanssa ja kolmas tiettyjen menettelysääntöjen huomiotta jättämistä ensimmäisessä oikeusasteessa toteutettujen prosessinjohtotoimien yhteydessä ja todisteiden arvioinnissa.
50 Ensin on tutkittava kolmatta valitusperustetta.
Asianosaisten lausumat
51 Komissio väittää, että virkamiestuomioistuin katsoi virheellisesti, että komissio olisi kieltäytynyt yleisesti esittämästä pyydettyjä asiakirjoja. Se väittää päinvastoin tyytyneensä yhtäältä toteamaan, että nämä asiakirjat olivat merkityksettömiä virkamiestuomioistuimen käsiteltäväksi saatetun asian kannalta, ja toisaalta korostamaan, että nämä asiakirjat olivat erityisen arkaluonteisia. Näin ollen sekä suullisessa käsittelyssä että 19.5.2008 päivätyissä huomautuksissaan se väittää kehottaneensa virkamiestuomioistuinta pyytämään kyseisten asiakirjojen esittämistä toteuttamalla asian selvittämistoimen, joka on määräyksen muodossa, pelkän prosessinjohtotoimen, joka toteutetaan virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 55 artiklan perusteella, sijaan.
52 Komissio täsmentää, että vaikka virkamiestuomioistuimen työjärjestyksessä ei määrätä mahdollisuudesta toteuttaa asian selvittämistoimi, jolla oikeusriidan asianosaiset velvoitetaan esittämään asiakirjoja, toisin kuin unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksessä, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 24 artiklassa, jota sovelletaan virkamiestuomioistuimeen, sille annetaan lupa antaa tällainen määräys, koska tässä artiklassa määrätään muun muassa, että unionin tuomioistuin voi vaatia asianosaisia toimittamaan kaikki sen haluamat asiakirjat ja antamaan kaikki sen haluamat tiedot.
53 Komissio lisää, että virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 2 kohdassa on määräys, joka olisi esillä olevassa asiassa mahdollistanut sellaisen määräyksen antamisen, jolla olisi vastattu sen huoleen, joka perustui pyydettyjen asiakirjojen arkaluonteisuuteen. Se kuitenkin myönsi unionin yleisessä tuomioistuimessa pidetyssä suullisessa käsittelyssä, että se ei ollut vedonnut nimenomaisesti kyseiseen määräykseen virkamiestuomioistuimessa.
54 Meierhofer vastaa ensinnäkin, että muutoksenhaun perusteena unionin yleisessä tuomioistuimessa saadaan käyttää asian käsittelyssä ensimmäisessä oikeusasteessa tapahtunutta oikeudenkäyntivirhettä, joka on kyseessä olevan asianosaisen edun vastainen.
55 Riippumatta siitä, kykeneekö virkamiestuomioistuin toteuttamaan komission vaatiman kaltaisen asian selvittämistoimen, tällaisen toimen puuttuminen ei voi mitenkään olla komission edun vastainen, koska tällaisen toimen toteuttaminen ja sen täytäntöönpano olisivat korkeintaan saaneet virkamiestuomioistuimen vakuuttuneeksi siitä, että Meierhoferin suoritusta oli arvioitu asianmukaisesti. Pyydettyjen asiakirjojen esittäminen ei kuitenkaan olisi muuttanut millään tavoin sitä, että 19.6.2007 tehdyssä päätöksessä ei ollut riittäviä perusteluja sen oikeuttamiseksi, että Meierhoferia ei otettu varallaololuetteloon.
56 Meierhofer katsoo toiseksi, että virkamiestuomioistuimen mahdollisella menettelyvirheellä ei olisi mitään seurauksia sillä perusteella, että koska komissio linnoittautui perussäännön liitteessä III olevaan 6 artiklaan perustuvan salassapitovelvollisuuden taakse, se ei olisi esittänyt pyydettyjä asiakirjoja.
57 Meierhofer väittää kolmanneksi, että virkamiestuomioistuimen velvollisuutena ei ole toteuttaa prosessinjohtotoimea tai asian selvittämistoimea, koska sen työjärjestyksen 55 artiklan 2 kohdassa määrätään yksinomaan, että se ”voi” määrätä prosessinjohtotoimia, ja tämän saman työjärjestyksen 58 artiklan 1 kohdassa määrätään, että virkamiestuomioistuin päättää asian selvittämistoimista. Lisäksi vastauksena useisiin unionin yleisen tuomioistuimen kysymyksiin Meierhofer täsmensi suullisessa käsittelyssä, että hänen mielestään prosessinjohtotoimilla ja asian selvittämistoimilla on sama päämäärä, joka on sen mahdollistaminen, että tuomioistuimella on käytössään kaikki tarvittavat seikat asian käsittelemiseksi. Toimien muodolla ei näin ollen hänen mukaansa ole erityistä merkitystä.
58 Meierhofer toteaa lopuksi, että virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 2 kohdassa ei anneta asianosaisille minkäänlaista subjektiivista oikeutta, koska sillä tyydytään kieltämään virkamiestuomioistuinta toimittamasta asianosaiselle toisen asianosaisen luottamuksellisina pitämiä asiakirjoja ennen kuin se on lausunut näiden asiakirjojen luottamuksellisuudesta.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
59 Ensinnäkin on korostettava, kuten valituksenalaisen tuomion 49 kohdassa todettiin, että 19.6.2007 tehtyä päätöstä ei ole jätetty täysin perustelematta, koska Meierhoferin hylkäävä yleisarvosana toki ilmoitettiin tälle, mutta sitä ei perusteltu riittävästi. Näin ollen oikeudenkäynnin aikana voitiin esittää täsmennyksiä ja poistaa perustelujen puuttumista koskevalta kanneperusteelta kohde, mutta komissio ei kuitenkaan voinut korvata alkuperäisiä virheellisiä perusteluja täysin uusilla perusteluilla (ks. vastaavasti edellä 23 kohdassa mainittu asia Berlingieri Vinzek v. komissio, tuomion 79 kohta ja asia T-277/02, Pascall v. neuvosto, tuomio 28.4.2004, Kok. H., s. I‑A‑137 ja II‑621, 31 kohta).
60 Toiseksi on totta, että virkamiestuomioistuimessa pidetyn suullisen käsittelyn pöytäkirjassa ei ole seikkoja, jotka koskevat sitä, miten komissio olisi toiminut, jos virkamiestuomioistuin olisi toteuttanut asian selvittämistoimen asianomaisten asiakirjojen toimittamisesta määrätäkseen. Unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen voi sen perusteella selvittää, miten komissio suhtautui tähän suullisessa käsittelyssä. Komission 19.5.2008 päivättyjen huomautusten 20–23 kohdasta ilmenee kuitenkin selvästi, että kun otetaan huomioon asianomaisten asiakirjojen arkaluonteisuus, komission kieltäytyminen niiden toimittamisesta saattoi koskea yksinomaan virkamiestuomioistuimen tosiasiallisesti toteuttamia toimenpiteitä eli prosessinjohtotoimia, eikä ole mahdollista muodostaa ennakkokäsitystä komission reaktiosta tilanteessa, jossa virkamiestuomioistuin olisi määrännyt asian selvittämistoimista.
61 Kolmanneksi on todettava, että sen arvioiminen, onko prosessinjohtotoimen tai asian selvittämistoimen toteuttaminen tarkoituksenmukaista, kuuluu tuomioistuimille eikä asianosaisille, ja nämä jälkimmäiset voivat tarvittaessa kyseenalaistaa ensimmäisessä oikeusasteessa tehdyn valinnan muutoksenhaussa.
62 Tätä päättelyä ei kumoa asiassa T-34/92, Fiatagri ja New Holland Ford vastaan komissio, 27.10.1994 annettu tuomio (Kok., s. II‑905), johon komissio vetoaa. On totta, että kyseisen tuomion 27 kohdassa tuomioistuin katsoi, että koska kantajat eivät olleet esittäneet mitään, minkä perusteella voitaisiin asettaa kyseenalaiseksi toimielinten toimia koskeva pätevyysolettama, sen velvollisuutena ei ollut määrätä pyydettyjä asian selvittämistoimia. Näin tehdessään tuomioistuin lausui kuitenkin valittajien pyytämien asian selvittämistoimien toteuttamisen tarkoituksenmukaisuudesta. Tässä tuomiossa vahvistetaan näin ollen ainakin implisiittisesti mutta väistämättä, että tuomioistuimen eikä asianosaisten tehtävänä on arvioida, onko asian selvittämistoimesta määrääminen tarpeen tuomioistuimen antaman ratkaisun kannalta, mitä komissio ei vaikuta kiistävän esillä olevassa asiassa. Vaikka on totta, että asianosainen ei voi vaatia, että unionin tuomioistuin toteuttaa asian selvittämistoimen, on kuitenkin niin, että tuomioistuin ei voi tehdä päätelmiä siitä, että asiakirja-aineistossa ei ole tiettyjä seikkoja, jos se ei ole käyttänyt kaikkia sen työjärjestyksessä olevia keinoja sen varmistamiseksi, että kyseessä oleva asianosainen esittää ne.
63 Neljänneksi on todettava, kuten komissio muistutti suullisessa käsittelyssä unionin yleisessä tuomioistuimessa, että kanne ensimmäisessä oikeusasteessa oli nostettu ennen 1.11.2007, joka on päivämäärä, jona virkamiestuomioistuimen työjärjestys tuli voimaan tämän saman työjärjestyksen 121 artiklan mukaisesti. Koska asiakirja-aineiston tutkiminen alkoi kuitenkin sillä, että asianosaisille lähetettiin suullista käsittelyä varten laadittu valmisteleva kertomus 7.2.2008, on kiistatonta, että tämä tapahtui kokonaisuudessaan kyseisen työjärjestyksen mukaisesti. On näin ollen muistutettava lyhyesti virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen välisistä eroista prosessinjohtotoimien ja asian selvittämistoimien osalta.
64 Yksi virkamiestuomioistuimen työjärjestyksessä hyväksytyistä kriteereistä näiden kahden toimiryhmän erottamiseksi vaikuttaa olevan se, että prosessinjohtotoimet (joista määrätään kyseisen työjärjestyksen 55 ja 56 artiklassa) osoitetaan aina asianosaisille, kun taas asian selvittämistoimet (joista määrätään kyseisen työjärjestyksen 57 ja 58 artiklassa), voidaan osoittaa myös kolmansille. Kyseessä on kriteeri, joka poikkeaa siitä, minkä unionin yleinen tuomioistuin on tuonut esiin oikeuskäytännössään, jonka mukaan prosessinjohtotoimien (joista määrätään työjärjestyksen 64 artiklassa) tavoitteena on erityisesti varmistaa kirjallisen ja suullisen käsittelyn moitteeton kulku ja helpottaa asian selvittämistoimia sekä määrittää seikat, joiden osalta asianosaisten on täydennettävä todisteluaan tai joiden osalta asian selvittämistoimet ovat tarpeen, kun taas asian selvittämistoimilla (joista määrätään työjärjestyksen 65–67 artiklassa) pyritään mahdollistamaan se, että asianosaisen kanneperusteidensa tueksi esittämien tosiasiaväitteiden todenmukaisuus voidaan näyttää toteen (asia T-141/01, Entorn v. komissio, tuomio 18.1.2005, Kok., s. II-95, 129 ja 230 kohta).
65 Lisäksi toimien muodon osalta virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 56 artiklassa täsmennetään, että kirjaaja antaa asianosaisille tiedon prosessinjohtotoimista. Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 58 artiklan 2 kohdan mukaan tämä pätee myös asian selvittämistoimiin niitä toimia lukuun ottamatta, jotka koskevat todistajien kuulemista, asiantuntijalausuntoja ja katselmuksia, joista päätetään määräyksellä.
66 Tästä seuraa, että virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen II osaston 3 luvussa ei, toisin kuin unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen II osaston 3 luvussa, ole nimenomaista oikeusperustaa sellaisen määräyksen antamiselle, jossa asianosainen velvoitettaisiin esittämään asiakirjoja asian selvittämistoimena.
67 Tarvitsematta lausua siitä, voiko virkamiestuomioistuin kuitenkin antaa tällaisen määräyksen Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 24 artiklan perusteella, on todettava, että tästä mahdollisuudesta määrätään ainakin tietyissä tapauksissa virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 2 kohdassa, joka on määräys, jonka soveltamiseen virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 56 artiklassa sitä paitsi viitataan sanoilla ”tämän rajoittamatta”.
68 Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 2 kohdassa määrätään seuraavaa:
”Jos virkamiestuomioistuinta pyydetään tutkimaan yhden tai useamman asianosaisen kannalta sellaisen asiakirjan luottamuksellisuus, joka voi olla tarpeen riidan ratkaisemisessa, tätä asiakirjaa ei toimiteta asianosaisille ennen tämän tutkinnan päättymistä. Virkamiestuomioistuin voi määräyksellään vaatia tällaisen asiakirjan esittämistä.”
69 Vastaava määräys löytyy unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 67 artiklan 3 kohdan toisesta alakohdasta määräyksen antamista koskevaa mainintaa lukuun ottamatta, sillä tällainen maininta on tarpeeton, koska kyseisen työjärjestyksen 66 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa määrätään jo, että nämä toimenpiteet toteutetaan määräyksellä.
70 Tästä seuraa, että työjärjestyksensä 44 artiklan 2 kohdassa virkamiestuomioistuimella on keino reagoida esillä olevan kaltaisiin tilanteisiin, joissa yksi asianosaisista ei halua, että asiakirjoissa, jotka kyseinen asianosainen on pyydetty toimittamaan, olevia luottamuksellisia tietoja välitetään kontradiktorisen periaatteen mukaisesti toiselle asianosaiselle.
71 Tämä 44 artiklan 2 kohta nimittäin mahdollistaa sen, että virkamiestuomioistuin voi määräyksen antamalla vaatia luottamuksellisiksi väitettyjen asiakirjojen esittämistä, ja siinä velvoitetaan samalla kyseinen tuomioistuin selvittämään, onko asianosaisen, joka vetoaa asiakirjojen luottamuksellisuuteen, perusteltua vastustaa niiden toimittamista toiselle asianosaiselle, koska tuomioistuimen on tehtävä lopullinen päätös.
72 Tästä seuraa, että vaikka unionin yleisen tuomioistuimen ja virkamiestuomioistuimen työjärjestysten välillä on eroja, tämän jälkimmäisen on kuitenkin mahdollista noudattaa unionin yleisen tuomioistuimen kanssa samaa menettelyä, jonka mukaan tilanteessa, jossa asianosainen ilmoittaa tuomioistuimelle katsovansa, ettei se voi noudattaa prosessinjohtotoimia, koska tietyt pyydetyt asiakirjat ovat sen mukaan luottamuksellisia, tämä voi antaa määräyksen, jolla kyseinen asianosainen velvoitetaan esittämään kyseessä olevat asiakirjat ja vahvistetaan samalla, että niitä ei tässä vaiheessa toimiteta vastapuolelle (ks. vastaavasti asia T-48/05, Franchet ja Byk v. komissio, tuomio 8.7.2008, Kok., s. II‑1585, 54 ja 55 kohta ja asia T-299/05, Shanghai Excell M & E Enterprise ja Shanghai Adeptech Precision v. neuvosto, tuomio 18.3.2009, 24–26 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
73 Tämän osalta on toki todettava, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännössä tai virkamiestuomioistuimen työjärjestyksessä, sitä paitsi unionin tuomioistuimen ja yleisen tuomioistuimen työjärjestysten tavoin, ei määrätä mahdollisuudesta asettaa seuraamus tilanteessa, jossa tällaista määräystä ei noudateta, vaan ainoa mahdollinen reaktio tällaisessa kieltäytymistapauksessa on se, että asianomainen tuomioistuin tekee tästä päätelmät ratkaisussaan, jolla asian käsittely päätetään (ks. vastaavasti asia 155/78, M v. komissio, tuomio 10.6.1980, Kok., s. 1797, 20 ja 21 kohta), minkä virkamiestuomioistuin teki valituksenalaisessa tuomiossa.
74 On kuitenkin niin, että ennen kuin virkamiestuomioistuin saattoi toimia näin, sen oli käytettävä kaikki keinot, jotka sillä oli käytettävissään asianomaisten asiakirjojen esittämiseksi. Näin on erityisesti siksi, että komissio oli selvästi perustellut asiakirjojen toimittamisesta kieltäytymisensä viittaamalla niiden luottamuksellisuuteen sen ohella, että se oli väittänyt, että näillä asiakirjoilla ei ollut merkitystä.
75 Vaikka virkamiestuomioistuimen eikä komission oli selvitettävä, estikö tämä luottamuksellisuus todella sen, että asianomaiset asiakirjat lisättiin asiakirja-aineistoon ja toimitettiin toiselle asianosaiselle, on kuitenkin niin, että virkamiestuomioistuimen olisi pitänyt käyttää työjärjestyksessään tätä varten olevaa määräystä.
76 Komissio saattoi näin ollen vapaasti korostaa virkamiestuomioistuimessa siltä pyydettyjen asiakirjojen väitettyä luottamuksellisuutta. Tällaisessa tilanteessa virkamiestuomioistuimen olisi pitänyt turvautua työjärjestyksessään olevaan määräykseen, jonka mukaan se voi tarvittaessa ottaa huomioon kyseisen luottamuksellisuuden ja toteuttaa tarpeen mukaan sopivia toimenpiteitä luottamuksellisuuden suojan varmistamiseksi.
77 Lisäksi se, että komissio ei, kuten se myönsi suullisessa käsittelyssä unionin yleisessä tuomioistuimessa vastauksena tämän kysymykseen, milloinkaan viitannut ensimmäisessä oikeusasteessa nimenomaisesti virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 2 kohtaan, on merkityksetöntä, koska virkamiestuomioistuimen oli valittava oma-aloitteisesti sopiva menettelykeino asiakirja-aineiston riittäväksi tutkimiseksi. Esillä olevassa asiassa virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen edellä mainittu artikla mahdollistaa sellaisen määräyksen antamisen, jossa vaaditaan luottamukselliseksi väitetyn asiakirjan esittämistä, kuten komissio niin ikään totesi edellä mainitussa suullisessa käsittelyssä Meierhoferin tätä kiistämättä.
78 Edellä esitetyn valossa kolmas valitusperuste on hyväksyttävä ja valituksenalainen tuomio on kumottava tällä perusteella tarvitsematta tutkia kahta muuta valitusperustetta.
Asian palauttaminen virkamiestuomioistuimeen
79 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön liitteessä I olevan 13 artiklan 1 kohdassa määrätään, että jos muutoksenhaku todetaan aiheelliseksi, unionin yleinen tuomioistuin kumoaa virkamiestuomioistuimen päätöksen ja ratkaisee asian itse. Se palauttaa asian virkamiestuomioistuimen ratkaistavaksi, jos asia ei ole ratkaisukelpoinen.
80 Koska käsiteltävässä asiassa virkamiestuomioistuin ratkaisi asiakysymyksen osalta ainoastaan yhden Meierhoferin esittämistä kanneperusteista, unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että tämä asia ei ole ratkaisukelpoinen. Asia on näin ollen palautettava virkamiestuomioistuimen ratkaistavaksi.
81 Koska asia palautetaan virkamiestuomioistuimen ratkaistavaksi, tähän valitukseen liittyvistä oikeudenkäyntikuluista on päätettävä myöhemmin.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (muutoksenhakujaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen (ensimmäinen jaosto) asiassa F-74/07, Meierhofer vastaan komissio, 14.10.2008 antama tuomio (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa) kumotaan.
2) Asia palautetaan virkamiestuomioistuimen ratkaistavaksi.
3) Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
Julistettiin Luxemburgissa 12 päivänä toukokuuta 2010.
Allekirjoitukset